Mies parhaassa iässään, osa I

Ikuisuuskysymys: missä iässä urheilija on parhaimmillaan?

Hittojako sitä kiistelemään, kun pitäisi olla selvää faktaa saatavilla. Joten ei muuta kuin tutkimaan. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkaisee pistetaulukkoja, jotka mahdollistavat eri lajien vertailun. (Huomautus: Kyseessä ovat erilaiset pisteytykset kuin ne, joita käytetään moniottelujen pisteytykseen. Ne käyttävät samaa laskuformaattia, mutta kertoimet ovat erilaiset. Esimerkiksi miesten pituushypyssä tulos 800 tuottaa IAAF:n taulukolla 1138 pistettä, mutta kymmenottelussa 1061 pistettä.) Käytettävä laskuformaatti on a*(|x - b|)^c, missä x on saavutettu tulos ja a, b, c lajikohtaisia vakioparametreja. Parametri b ilmaisee ns. "nollatuloksen" eli nollan pisteen suorituksen. Sitä huonommilla tuloksilla kaava ei toimi, mutta käytännössä nollatulokset ovat jo niin heikkoja, että aina pärjää paremmin. Esimerkiksi miesten lajeissa keihäänheiton nollatulos on 1,5 metriä, pituushypyssä 248 senttiä, 100 metrillä 17 sekuntia ja maratonilla 4.20.00.
Ikävä puoli asiassa on se, että siinä missä moniottelujen parametrit ovat julkisia ja niille löytyy pistelaskureita, IAAF:n kaikkia lajeja vertailevan taulukon parametreja ei ilmeisesti ole julkaistu missään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Koska taulukko eri lajien pisteistä on siis olemassa, voi kutakin suoritusta verrata siihen ja lukea suoraan pisteet. Tämä menetelmä on kuitenkin suuren datan kanssa hankala. Mutta tämäkään ei ole ongelma, sillä ottamalla taulukosta muutama kiintopiste kustakin lajista voidaan lajikohtaiset kertoimet laskea. Pienen ongelman tässä muodostaa kuitenkin se, että pisteet on pyöristetty lähimpään kokonaislukuun, mikä vain muutama kiintopiste valitsemalla tuottaa kertoimiin väistämättä pienen virheen. Virhe olisi korjattavissa laajemmalla otoksella, mutta se olisi huomattavan työlästä ja virheen suuruus on joka tapauksessa häviävän pieni. Edellä malliesimerkkinä käytettiin miesten pituushypyn tulosta 800 siksi, että siinä virhe on kutakuinkin suurimmillaan. Laskemillani kertoimilla tulos 800 tuottaa 1133 pistettä, kun se on oikeasti 1138 pistettä. Yleensä virhe on 0-2 pisteen luokkaa. Sillä ei tässä vertailussa ole mitään merkitystä siksi, että tässä ei vertailla eri lajien suorituksia toisiinsa, vaan eri ikäluokkien suorituksia saman lajin sisällä.

Epäilen, että yksi syy siihen ettei IAAF ole suvainnut julkaista virallisen pistetaulukkonsa parametreja on se, että juoksulajeissa paljastuisi mallin yksinkertaisuus. Jokaisessa juoksulajissa eksponentissa oleva parametri on nimittäin kaksi. Kenttälajeissa ne ovat aina erilaiset, käytännön pakosta.
Malli sinänsä toimii varsin hyvin, vaikka juoksulajeissa käytetäänkin vakioeksponenttia. Epäillä toki sopii, että muutaman tuhannesosan säätö saattaisi tuottaa vielä paremman mallin.


Sitten asiaan. Päätin tutkia eri ikäluokkien keskinäistä paremmuutta näennäisen yksinkertaisella systeemillä. Otin Tilastopajasta tämän kauden (2018) Suomen tilastoista kunkin ikäluokan parhaan tuloksen jokaisesta olympiaohjelman lajista (poislukien kävelyt ja viestit) sekä miehistä että naisista. Lajeja on tällöin yhteensä 40. Tutkittavat ikäluokat olivat 1978-2006 syntyneet eli 12-40 -vuotiaat. Jokaisen ikäluokan pisteet laskettiin yhteen. Tämän pitäisi kaiken järjen mukaan selvittää, missä iässä tehdään keskimäärin parhaita tuloksia.
Käytännössä tämä ei ollutkaan näin yksinkertaista.

Mutta aluksi kuitenkin nämä raakatulokset ikäluokittain paremmuusjärjestykseen asetettuna sekä sukupuolittain lajiteltuna:

Yhteensä				Miehet				Naiset
Synt.	Ikä	Pisteet		Synt.	Ikä	Pisteet		Synt.	Ikä	Pisteet
1997	21	38089		1996	22	19050		1997	21	19780
1995	23	37294		1995	23	18900		1994	24	19274
1996	22	37205		1997	21	18309		1995	23	18394
1994	24	36393		1993	25	18067		1999	19	18281
1998	20	35255		2000	18	17571		1998	20	18232
1993	25	35063		1990	28	17205		1996	22	18155
1992	26	34755		1994	24	17119		1992	26	18112
1999	19	34659		1998	20	17023		2001	17	17361
2000	18	34652		1991	27	16988		2000	18	17081
1990	28	32933		1992	26	16643		1993	25	16996
2001	17	32068		1999	19	16378		1989	29	16833
1991	27	30941		1985	33	15117		1990	28	15728
1985	33	29140		2001	17	14707		1988	30	15424
1989	29	27876		1987	31	12884		2002	16	15336
1988	30	27597		1982	36	12814		1986	32	15169
1986	32	27153		1988	30	12173		1985	33	14023
2002	16	26427		1986	32	11984		1991	27	13953
1987	31	24383		2002	16	11091		1979	39	13080
1979	39	22824		1989	29	11043		2003	15	13068
1981	37	22299		1981	37	10081		1981	37	12218
1982	36	21564		1984	34	10033		1987	31	11499
1980	38	21421		1980	38	10007		1980	38	11414
2003	15	21236		1979	39	9744		1978	40	11390
1978	40	20958		1978	40	9568		2004	14	9883
1984	34	18813		2003	15	8168		2005	13	9462
2004	14	16300		1983	35	7089		1984	34	8780
1983	35	15776		2004	14	6417		1982	36	8750
2005	13	14136		2005	13	4674		1983	35	8687
2006	12	12285		2006	12	4388		2006	12	7897

Käytännössä ongelmaksi muodostui se, että kaikissa ikäluokissa ei ollutkaan jokaisessa lajissa edustajaa. Tämä olikin kenttälajeissa juniorien kohdalla odotettua, koska he käyttävät kevyempiä heittovälineitä, samoin kuin aitajuoksuissa matalampia aitoja. Yllättävää oli se, että melkein joka ikäluokkaan jäi jokin puuttuva laji. Ainoa ikäsarja, joka sai kaikki 40 tulosta kasaan, oli 1996 syntyneet. Tämä aiheutti vääristymää pistesummaan, koska kohtuullisestakin suorituksesta jossain lajissa saa jo 500 pistettä. Tuhannen pisteen suoritus on jo kansainvälisen luokan tulos (suunnilleen maajoukkuetasoa eli keskimäärin kolmen parhaan suomalaisen joukossa), joten jos ikäluokalla olisi jokaisessa 40 lajissa tämän tason tekijä, pistesumman pitäisi olla 40000 tai yli.
Kompensoin tätä tekemällä toisen laskelman, jossa otettiin vain 30 parasta tulosta mukaan. Tällöin sentään 22 tutkimuksen 29 ikäluokasta sai täyden tulossarjan kasaan. Ikäluokkien keskinäinen järjestys ei kuitenkaan merkittävästi muuttunut, joten palataan tähän myöhemmin.

Yleisesti ottaen urheilijan parhaana ikänä pidetään noin 25 vuotta. Parhaat pisteet saa kuitenkin 1997 syntyneiden ikäluokka eli vasta 21-vuotiaat. Tämä on järjestelmällistä, sillä seuraavaksi parhaita ovat järjestyksessä 23, 22, 24, 20, 25, 26, 19, 18 ja 28-vuotiaat. Paras kolmosella alkavien ikäluokka ovat vasta 1985 syntyneet eli 33-vuotiaat sijalla 13. Käsittämätöntä on, että 17-vuotiaiden ikäluokka voittaa 27-vuotiaat!
Satunnaisen vaihtelun takia on ymmärrettävää, että ikäluokissa on sekä vahvoja että heikkoja. Esimerkiksi vuonna 2001, 2000, 1997, 1985 ja 1979 syntyneiden ikäluokat ovat vahvoja, sillä ne pärjäävät ympäröiviin ikäluokkinsa nähden hyvin. Heikkoja ovat vastaavasti ikäluokat 1991, 1989, 1988, 1987, 1984 ja 1983. Etenkin kaksi viimeistä ikäluokkaa ovat hämmästyttävän heikkoja.

Kuten hyvin tiedetään, naiset kypsyvät miehiä nopeammin. Tämä näkyy juniori-ikäluokkien keskinäisessä vertailussa. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta ikäluokissa 1997-2005 eli 13-21 -vuotiaat naisten ikäluokka on omassa tilastossaan korkeammalla kuin miesten vastaava ikäluokka. Tuo poikkeus on 2000 syntyneet eli 18-vuotiaat. Erityisen suuri ero on 15-17 -vuotiaiden kohdalla, ikäluokkien sijoitukset miesten/naisten tilastoissa: 25/19, 18/14, 13/8.

Huvin vuoksi otin lisätiedoksi myös yli 40-vuotiaat eli parhaan tuloksen kustakin lajista keneltä tahansa 1977 tai aiemmin syntyneeltä. Tämä "veteraanijoukkue" keräsi miehissä 14304 pistettä, naisissa 14275 pistettä, yhteensä 28579 pistettä. Sijoitus olisi ollut miehissä 14., naisissa 16. ja yhteispisteissä 14. Veteraanit olisivat voittaneet sekä 29- että 30-vuotiaiden ikäluokat!

Tilastot silloin, kun ikäluokista otetaan huomioon vain 30 parasta tulosta neljästäkymmenestä. Vieressä kokonaispisteet kaikista lajeista:

30/40 lajia				Yhteensä
Synt.	Ikä	Pisteet		Synt.	Ikä	Pisteet
1995	23	30840		1997	21	38089
1997	21	30731		1995	23	37294
1994	24	30158		1996	22	37205
1998	20	29921		1994	24	36393
1993	25	29909		1998	20	35255
1996	22	29365		1993	25	35063
1999	19	29170		1992	26	34755
2000	18	29077		1999	19	34659
1992	26	28997		2000	18	34652
1990	28	28692		1990	28	32933
2001	17	28318		2001	17	32068
1991	27	27881		1991	27	30941
1989	29	27189		1985	33	29140
1986	32	26027		1989	29	27876
1985	33	26003		1988	30	27597
2002	16	25813		1986	32	27153
1988	30	25355		2002	16	26427
1987	31	23499		1987	31	24383
1979	39	21874		1979	39	22824
1982	36	21564		1981	37	22299
2003	15	21236		1982	36	21564
1981	37	21233		1980	38	21421
1980	38	20789		2003	15	21236
1978	40	20718		1978	40	20958
1984	34	18813		1984	34	18813
2004	14	16300		2004	14	16300
1983	35	15776		1983	35	15776
2005	13	14136		2005	13	14136
2006	12	12285		2006	12	12285

Kuten näkyy, muutokset järjestyksessä eivät ole suuria. Järjestelmällisyyttä löytyy siitä, että juniori-ikäluokat vuodesta 1999 eteenpäin nousevat hieman ylöspäin. Tämä oli yllättävää; uskoin niiden putoavan hieman alaspäin siksi, että enemmän aukkoja tilastoista löytyy vanhemmista ikäluokista. Toisin kävi siksi, että juniori-ikäluokista karsiutuneissa lajeissa pisteet olivat kuitenkin vähäiset. (EDIT 1.11.2018: Edeltävä kappale kirjoitettu uusiksi virheen takia.)

Aiemmin mainittu yli 40-vuotiaiden yhdistelmäjoukkue olisi tässä vertailussa jäänyt sijalle 18, kun se kaikki lajit huomioiden olisi ollut 14. Tämä johtuu siitä, että joukkue sai pisteitä yhtä vaille kaikista lajeista, mutta ei missään lajissa tietenkään kovin korkeita pisteitä. Veteraanit pärjäävät kuitenkin sekä 31- että 15-vuotiaille.


Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, missä iässä urheilija on parhaimmillaan. Tämä ei selvinnyt. Ehkä tämä selviää paremmin osassa II joskus tulevaisuudessa. Siinä teen saman tutkimuksen maailmantilastoista.
Haluttu tieto ei selvinnyt siksi, että materiaali oli sen verran kapeaa. Kun urheilijoiden ikä on 25 tai enemmän, Suomen tilastoista löytyy useinkin vain yksi tai muutama urheilija sitä ikäluokkaa, joissakin lajeissa ei yhtään. Haluttua tietoa ei siksi saatu, mutta saatiinpa muuta tietoa.
Suomen yleisurheilun suurimpia ongelmia on kansallisen tason urheilijoiden puute. Tämä ei toisaalta ollut mikään yllätys, mutta en uskonut tilanteen olevan noin paha. Tästä SUL saa syyttää vain itseään. Piirien kilpailutoiminnan hiipuessa SUL ei ole kyennyt luomaan uskottavaa kilpailujärjestelmää yleisen sarjan urheiluun. On keskitytty vain huippuihin tajuamatta, että pyramidin kärki nousee korkealle vain, jos pohja on riittävän laaja.

Kansallisen kilpailujärjestelmän kuntoon saamisen tulisi nyt olla SUL:n ensisijainen prioriteetti. Sitä on yritettykin, mutta yritykset ovat olleet ponnettomia.
Toisaalta on turha huudella, että asia on hoidettu huonosti, ellei ole esittää parempaa tilalle. Jos kiinnostusta löytyy eikä NIH-ilmiö vaivaa, voin kirjoittaa auki järjestelmän, joka elvyttää yleisen sarjan kansallisen kilpailutoiminnan aiheuttamatta lisäkustannuksia ja saa aikaan sen, että urheilu-urat eivät pääty enää yhtä usein 18-22 -vuotiaana.

Uusinta: Kahden lajin urheilijat

Lukijalle: Tämä juttu on roikkunut pitkään uusittavien listalla odottaen sitä, että päivittelisin tähän lisää sittemmin löydettyjä tietoja. Se olisi kuitenkin niin loputon suo, että tuumasin että antaa olla. Yksi tapaus on silti pakko mainita erikseen. Pyongchangin olympialaisissa nähtiin nykypäivän urheilussa täysin käsittämätön suoritus, kun Tsekin Ester Ledecká voitti kultaa sekä supersuurpujottelussa että parisuurpujottelussa - sillä erolla että ensimmäisessä alla olivat sukset ja jälkimmäisessä lumilauta!:

Moni lupaava urheilija horjuu teini-iässä kahden vaiheilla: on valittava mikä siihen asti harrastetuista lajeista on se rakkain ja hylättävä muut. Jotkut harvat tekevät toisenlaisen ratkaisun ja pyrkivät huipulle useammassa kuin yhdessä lajissa. Urheilun alkuaikoina tämä oli vielä melko yleistä, koska taso ei ollut niin kova. Nykyaikaisen ammattiurheilun hurjassa myllyssä temppu on onnistunut vain muutamilta. Tosin usein siten, että toinen ura alkaa vasta ensimmäisen päätyttyä.

Seuraavassa epätäydellisessä listauksessa jokaisesta lajiyhdistelmästä on valittu parhaiten menestynyt henkilö. On tietysti usein mielipidekysymys kuka on paras, joten joskus on katsottu aiheelliseksi antaa muutama kunniamaininta. Valinnoissa on yritetty huomioida lajin kulloinenkin historiallinen taso eli nykypäivän saavutuksia yleensä on arvostettu korkeammalle kuin sadan vuoden takaisia. Ratkaisevana kriteerinä valinnassa on pidetty menestystä lajiyhdistelmän huonommassa lajissa. Jos Elmo on saanut olympiakultaa vörplauksessa ja SM-pronssia hatkuilussa Omlen saadessa olympiapronssia hatkuilussa ja SM-kultaa vörplauksessa, Omle on katsottu paremmaksi koska hänen huonomman lajin saavutuksensa on parempi.

Listaan lajiyhdistelmiksi ei ole hyväksytty ns. "yhdistelmälajeja", joissa menestynyt on useinkin pärjännyt kyseisen lajin osalajissa sellaisenaan. Esimerkiksi nykyaikaiseen viisiotteluun kuuluu miekkailu ja monet viisiottelijat ovatkin miekkailussa menestyneet. Samoin triathlon, tuo epäonnistuneiden kestävyysurheilijoiden viimeinen oljenkorsi, vilisee osalajeissaan - erityisesti pyöräilyssä - pärjänneitä. Sen sijaan jos joku olisi pärjännyt sekä triathlonissa että tenniksessä, hänet olisi kelpuutettu listalle, koska tennis ei kuulu triathloniin. Samoin kuten viisiottelussa ja 800 metrin juoksussa (ei siis maastojuoksussa, kuten viisiottelussa) pärjännyt. Rajatapaus on ampumahiihto sekä hiihdon että ammunnan suhteen, mutta koska ampumahiihdossa täräytellään kesken hiihdon, eivät suoritukset ole erillisiä ja yhdistelmät on siksi hyväksytty mukaan.

Listaan ei ole myöskään otettu lajeja, jotka ovat erittäin läheisiä toisilleen, kuten jääkiekko ja rullakiekko - luultavasti jääkiekon maailmanmestarijoukkue pesisi rullakiekon maailmanmestarijoukkueen rullat jalassa pelaten. Puhumattakaan näistä jatkuvasti sikiävistä kamppailulajeista, joissa tsing-tsang-tsoon ero bing-bang-boosta saattaa olla se, että edellisessä vasemmalla jalalla oikeaan käteen potkiminen on kielletty ja jälkimmäisessä sallittu.

Jos jotakin tämän listan perusteella pystyy sanomaan, niin ainakin sen, että typerintä mitä valmentaja voi tehdä, on vaatia nuorta urheilijaa keskittymään yhteen ainoaan lajiin jo kymmenvuotiaana. Ehkä voimistelu poikkeuksena.

Alppihiihto ja jalkapallo
Aleksandar Shalamanov pelasi Bulgarian maajoukkueessa MM-kisoissa 1966 ja 1970. Olympialaisiin hän otti osaa alppihiihtäjänä 1960 ja jalkapalloilijana 1964, jälkimmäisessä tosin vaihtopenkillä istuen.

Alppihiihto ja mäkihyppy
Birger Ruud oli mäkihypyn ainoa kaksinkertainen olympiavoittaja (1932 ja 1936) ennen Matti Nykäsen aikaa. Vielä sodan jälkeen 1948 hän nappasi olympiahopeaa. Vuonna 1936 hän osallistui myös alppihiihtoon, jolloin ainoana lajina oli alppiyhdistetty. Ruud voitti syöksylaskuosuuden, mutta hävisi pujottelussa erikoismiehille niin paljon, että lopputuloksissa sijoitus oli neljäs. Ironista asiassa on se, että tuolloin ensi kertaa mukana olleeseen alppihiihtoon oli haluttu erillinen kilpailu molempiin lajeihin, mutta norjalaisten vaatimuksesta kilpailtiin ainoastaan alppiyhdistetyssä - ainoan kerran olympiahistoriassa.

Alppihiihto ja pikaluistelu
Laila Schou Nilsen sai olympiapronssia alppiyhdistetyssä 1936. Pikaluistelussa hän voitti kaksi virallista ja yhden epävirallisen maailmanmestaruuden sekä rikkoi useita maailmanennätyksiä. Päälle päätteeksi hän voitti useita Norjan mestaruuksia tenniksessä ja pelasi käsipalloa maajoukkueessa.

Amerikkalainen jalkapallo ja australialainen jalkapallo
Darren Bennett pelasi 12 vuotta ammattilaisena australialaista jalkapalloa, jota voi kuvata amerikkalaiseksi jalkapalloksi ilman suojuksia ja aivoja. Sen jälkeen mies lähti NFL:ään potkaisijaksi, jossa viihtyi kymmenen vuotta ja valittiin vuosikymmenen parhaaksi pelipaikallaan.

Amerikkalainen jalkapallo ja baseball
Bo Jackson valittiin yliopistoaikanaan maan parhaaksi jenkkifutariksi. Ammattilaisena hän missasi aina kauden alkuosan, koska pelasi siihen aikaan baseballia. Molemmissa lajeissa valittiin all star -joukkueisiin. Ura katkesi muutaman vuoden jälkeen pahaan loukkaantumiseen, mutta palasi vielä joksikin aikaa baseballiin keinolonkasta huolimatta.
Kunniamaininnat: Brian Jordan, Ernie Nevers, Deion Sanders, Jim Thorpe ja Wally Yonamine.

Amerikkalainen jalkapallo ja jalkapallo
Toni Fritsch pelasi yhdeksän maaottelua Itävallan paidassa, joissa teki kaksi maalia - molemmat Englannin verkkoon Wembleyllä samassa ottelussa! Vaihtoi kesken ammattilaisuraansa lajia ja viihtyi NFL:ssä potkaisijana toistakymmentä vuotta voittaen kerran Super Bowlin.
Kunniamaininnat: Morten Andersen, Manfred Burgsmüller, Aldo Donelli ja Horst Muhlmann.

Amerikkalainen jalkapallo ja jääkiekko
Lionel Conacher pelasi NHL:ssä 1925-1937, valittiin kerran liigan toiseksi parhaaksi pelaajaksi ja voitti kahdesti Stanley Cupin. Tarkalleen ottaen hän ei pelannut amerikkalaista vaan kanadalaista jalkapalloa; lajien oleelliset erot ovat kuitenkin vähäiset eli kanukkiversiossa on yksi pelaaja enemmän kentällä ja pelikenttä on suurempi. Voitti maan mestaruuden pari kertaa. Siinä sivussa mies urheili ammattilaisena myös lacrossessa ja painissa, voitti nuoruudessaan Toronton mestaruuden baseballissa sekä Kanadan amatöörimestaruuden nyrkkeilyssä ja otti näytösmatsin Jack Dempseytä vastaan. Urheilu-uran jälkeen Conacher valitutti itsensä Kanadan parlamenttiin. Kuolintapa oli mitä sopivin; sydänkohtaus 54-vuotiaana softballin näytösottelua pelatessa.

Amerikkalainen jalkapallo ja kelkkailu
Herschel Walker oli lajihistorian kohutuimpia yliopistotähtiä ja siksi sinänsä loistelias ammattilaisura oli lievä pettymys. Kahden NFL-kauden välissä hän kävi edustamassa USA:ta kahden miehen rattikelkkailussa vuoden 1992 olympialaisissa sijoittuen seitsemänneksi.

Amerikkalainen jalkapallo ja koripallo
Charlie Ward voitti vuonna 1993 yliopistotasolla parhaan jenkkifutarin palkinnon Heisman Trophyn, mikä on yleensä tie maineeseen ja kunniaan ammattilaisena. Wardin epäonneksi hän oli kuitenkin pelinrakentajaksi pienikokoinen, jolloin NFL-joukkueet eivät olleet halukkaita varaamaan häntä ensimmäisellä kierroksella. Ward taas ilmoitti, että joko ensimmäisen kierroksen varaus tai ei mitään. Jos sitä ei tulisi, hän lähtisi ammattilaiseksi koripalloon, jota oli myös pelannut yliopistossa. Näin kävikin ja Ward pelasi kymmenen vuotta NBA:ssa muttei otteluakaan NFL:ssä.
Kunniamaininta: Bud Grant.

Amerikkalainen jalkapallo ja mäkihyppy
Jan Stenerud tuli Norjasta Minnesotan yliopistoon mäkihyppystipendillä 1960-luvun puolivälissä. Yliopiston jenkkifutisvalmentaja huomasi Stenerudin jaloissa olevan ruutia ja rekrytoi miehen joukkueen potkaisijaksi. Loppu oli historiaa: tie vei lähes 20 vuotta kestäneelle ammattilaisuralle ja monet arvioivat hänet edelleen kaikkien aikojen parhaaksi potkaisijaksi.

Amerikkalainen jalkapallo ja nyrkkeily
Charlie Powell jätti yliopistofutiksen kokonaan väliin ja on NFL:n historian nuorin pelaaja. Piti muutaman vuoden taukoa NFL:stä ja keskittyi nyrkkeilyyn, jossa nousi raskaan sarjan kymmenen parhaan joukkoon. Hävisi Muhammad Alille ja Floyd Pattersonille, mutta voitti maailmanlistan kakkosen Nino Valdesin. Pelasi myös ammattilaisten alasarjoissa baseballia, sai koripallon sopimustarjouksen Harlem Globetrottersilta ja työnsi kuulaa yli 18 metriä.

Amerikkalainen jalkapallo ja paini
Stephen Neal voitti vapaapainin raskaassa sarjassa maailmanmestaruuden 1999 ja valittiin maailman vuoden parhaaksi painijaksi, mutta ei päässyt seuraavana vuonna olympialaisiin hävittyään USA:n karsinnoissa. Lopetti painiuransa siihen ja marssi NFL:ään hyökkäyksen linjamieheksi. Pelasi kymmenen vuotta ja voitti Super Bowlin kolmesti.

Amerikkalainen jalkapallo ja yleisurheilu
Bob Hayes on ainoa mies, joka on voittanut sekä olympiakultaa että Super Bowlin. Satasen ME-mies valittiin NFL:ssä liigan ykköstähdistöön kahdesti.
Kunniamaininnat: Christian Okoye, Willie Gault, Ollie Matson, Renaldo Nehemiah ja Jim Thorpe.

Ampumahiihto ja ampuminen
Mauri Röppänen sai kahdesti olympiamitalin ampumahiihtoviestissä ja oli pienoiskivääriammunnassa neljäs. Kahdesti Euroopan mestari eri kiväärilajeissa. Kumma kyllä, tämä lajiyhdistelmä ei ole kovin yleinen ilmeisesti siksi, että hiihdossa menestyminen vaatii ampumiseen nähden hyvin erilaisia ominaisuuksia.

Ampumahiihto ja hiihto
Grete Ingeborg Nykkelmo voitti yksilölajissa maailmanmestaruuden sekä aseen kanssa (1991) että aseettomana (1985) hiihtäen. Sen lisäksi nainen oli Norjan mestari maastojuoksussa.
Kunniamaininnat: Lars Berger ja Ole Einar Björndalen.

Ampumahiihto ja yleisurheilu
Hannu Posti sijoittui vuoden 1952 olympialaisissa kymmenellätuhannella metrillä neljänneksi Emil Zatopekin voittaessa ja 1964 ampumahiihdossa 20 kilometrillä kahdeksanneksi. Vuoden 1963 MM-kisoissa hän sai henkilökohtaisessa kilpailussa pronssia.

Ampuminen ja miekkailu
Holger Nielsen sai ensimmäisissä olympialaisissa Ateenassa 1896 mitaleita molemmissa lajeissa. Kaksi vuotta myöhemmin hän kirjoitti käsipallon ensimmäiset säännöt.

Ampuminen ja painonnosto
Viggo Jensen sai ensimmäisissä olympialaisissa Ateenassa 1896 mitaleita molemmissa lajeissa ja oli lähellä myös kuulantyönnössä, jossa jäi neljänneksi.

Baseball ja jääkiekko
Tom Glavine pelasi baseballia syöttäjänä korkeimmalla sarjatasolla 1987-2008. Voitti mestaruuden kerran ja valittiin kahdesti liigan parhaaksi syöttäjäksi. Yksi vain 24 syöttäjästä, jotka ovat voittaneet yli 300 ottelua. Pelasi jääkiekkoa yliopistotasolla ja varattiin NHL:ään Los Angeles Kingsiin vuoden 1984 varaustilaisuudessa neljännellä kierroksella, sijalla 69.
Kunniamaininta: Nyjer Morgan.

Baseball ja koripallo
Gene Conley on ainoa, joka on voittanut mestaruuden kahdessa neljästä (NFL, MLB, NBA ja NHL) suuresta Pohjois-Amerikan ammattilaisliigasta. Pelasi toistakymmentä vuotta molemmissa lajeissa korkeimmalla tasolla.
Kunniamaininnat: Danny Ainge, Chuck Connors ja Mark Hendrickson.

Baseball ja yleisurheilu
Mildred Didrikson-Zaharias voitti vuoden 1932 olympialaisissa pika-aidat sekä keihäänheiton ja sai korkeushypyssä hopeaa. Koripallossa hänet valittiin USA:n All-Star -joukkueeseen ja lisäksi hän pelasi baseballia, jossa hän teki epävirallisen naisten pituusheiton maailmanennätyksen. Hän lopetti urheilu-uransa jo 24-vuotiaana ja aloitti golfinpeluun, jossa voitti kymmenen major-tason turnausta.
Kunniamaininta: Jim Thorpe.

Hiihto ja melonta
Sue Holloway kilpaili vuoden 1976 olympialaisissa molemmissa lajeissa. Melonnassa hän sai 1984 kaksi olympiamitalia.

Hiihto ja mäkihyppy
Thorleif Haug voitti olympiakultaa 1924 molemmilla hiihtomatkoilla ja yhdistetyssä. Samoissa kisoissa hän sai mäkihypyssä pronssia, mutta 50 vuotta myöhemmin pistelaskussa havaittiin virhe. Todellisuudessa USA:n Anders Haugen oli saanut enemmän pisteitä. Tuolloin jo kuolleen Thorleif Haugin tytär luovutti mitalin 86-vuotiaalle Haugenille ja virallisissa tuloksissa kolmannen ja neljännen sijoitukset vaihdettiin. Yksikään toinen urheilija ei ole päässyt yhtä lähelle molempien lajien mitalia näissä vaatimuksiltaan lähes täysin vastakkaisissa lajeissa, vaikka monet yhdistetyn miehet ovatkin paremmassa lajissaan menestyneet erikoismiesten veroisesti.

Hiihto ja pyöräily
Katerina Neumannova voitti hiihdossa olympiakultaa 2006 ja otti osaa maastopyöräilyyn vuoden 1996 olympialaisissa sijoittuen kahdeksanneksitoista.
Kunniamaininnat: Meeri Bodelid, Anton Collin ja Pierre Harvey.

Hiihto ja soutu
Jorma Kortelainen hiihti olympiahopeaa viestissä 1956 ja oli neljä vuotta myöhemmin yksikkösoudussa seitsemäs.

Hiihto ja suunnistus
Ivar Formo voitti olympiakultaa 50 kilometrin hiihdossa 1976 ja kaksi vuotta aiemmin MM-pronssia viestisuunnistuksessa.

Hiihto ja yleisurheilu
Martin Stokken hiihti olympiahopeaa viestissä 1952 ja oli neljä vuotta aiemmin kympin juoksussa neljäs.
Kunniamaininnat: Jussi Kurikkala, Bela Szepes ja Helena Takalo.

Jalkapallo ja jääkiekko
Vsevolod Bobrov pelasi Neuvostoliiton jalkapallojoukkueessa maan ottaessa ensi kertaa osaa olympialaisiin 1952 ja teki viisi maalia. Neljä vuotta myöhemmin hän voitti jääkiekossa olympiakultaa.
Kunniamaininnat: Kari Eloranta, Timo Nummelin ja Sven Tumba.

Jalkapallo ja jääpallo
Valeri Maslov voitti jääpallossa kahdeksan maailmanmestaruutta. Jalkapallossa hän ylsi Neuvostoliiton maajoukkueeseen ja pelasi vuoden 1968 EM-karsinnoissa.
Kunniamaininta: Lars Näsman.

Jalkapallo ja mäkihyppy
Björn Wirkola voitti mäkihypyssä molemmat maailmanmestaruudet 1966 ja on edelleen ainoa, joka on voittanut Keski-Euroopan mäkiviikon kolmesti peräkkäin. Jalkapalloa hän pelasi neljä vuotta Rosenborgissa ja voitti Norjan mestaruuden 1971.

Jalkapallo ja nyrkkeily
Curtis Woodhouse pelasi useissa Englannin liigan joukkueissa, korkeimmalla tasolla kolme ottelua Valioliigassa Birmingham Cityssä 2002-2003 ja neljä alle 21-vuotiaiden maaottelua. Ammattinyrkkeilijänä hän on toistaiseksi voittanut 15 ottelustaan 14.
Kunniamaininta: Katie Taylor.

Jalkapallo ja pikaluistelu
Dag Fornaess voitti MM- ja EM-kullat pikaluistelussa 1969 ja pelasi Norjan mestaruussarjassa jalkapalloa.

Jalkapallo ja yleisurheilu
Nils Middelboe voitti Tanskan mestaruuden kolmiloikassa ja rikkoi maan ennätyksen kolmiloikan lisäksi myös 800 metrillä. Jalkapalloilijana hän oli Chelsean ensimmäinen (mutta ei todellakaan viimeinen!) ei-brittiläinen pelaaja. Hän edusti seuraa vuosina 1913-1923 ja sai myös kaksi olympiahopeaa jalkapallossa.

Jousiammunta ja tennis
Lottie Dod voitti 1800-luvun lopulla Wimbledonin naisten kaksinpelin viidesti ja sai 1908 jousiammunnassa olympiahopeaa. Pelasi myös maahockeytä Englannin maajoukkueessa.

Jousiammunta ja yleisurheilu
Tapio Rautavaara voitti olympiakultaa keihäänheitossa 1948 ja MM-joukkuekultaa jousiammunnassa 1958.

Jääkiekko ja jääpallo
Hanna Teerijoki on pelannut Suomen maajoukkueessa yllä mainittujen lajien lisäksi jalkapallossa, maahockeyssä ja kaukalopallossa.

Jääkiekko ja maahockey
Keijo Kuusela oli Oslon talviolympialaisissa 1952 Suomen paras pistemies ja seuraavana kesänä maahockeyn olympiaedustaja. Ansioluetteloon kuuluu myös sotavankileiri; Kuuselan ohjaama Morane-Saulnier ammuttiin alas linjojen takana 1944.

Jääkiekko ja pesäpallo
Riikka Nieminen, nykyään Välilä, voitti naisten ensimmäisen olympiajääkiekkoturnauksen pistepörssin 1998. Vuoden naispesäpalloilijaksi hänet valittiin kolmesti - yhden kerran enemmän kuin vuoden naisjääkiekkoilijaksi. Lisäksi kaukalopallon EM-kultaa ja kolme jääpallon SM-kultaa.

Jääkiekko ja softball
Hayley Wickenheiser, kaikkien aikojen naisjääkiekkoilija, on voittanut kolme olympiakultaa ja yhden hopean. Hän pelasi Kanadan softballjoukkueessa vuoden 2000 olympialaisissa.

Jääkiekko ja tennis
Jaroslav Drobny saavutti jääkiekossa maailmanmestaruuden ja olympiahopeaa. Vuonna 1949 Tsekkoslovakiasta länteen loikannut Drobny voitti Wimbledonissa kaksinpelin 1954 ja Ranskan avoimet kahdesti - Egyptin kansalaisena!

Jääkiekko ja yleisurheilu
Syl Apps sijoittui Berliinin olympialaisissa seiväshypyssä kuudenneksi voitettuaan saman lajin kaksi vuotta aiemmin Kansainyhteisön kisoissa. Seuraavana vuonna seiväs vaihtui lyhyempään työkaluun ja Apps pelasi NHL:ssä vuoteen 1948 asti voittaen tulokaskautenaan tuolloin ensimmäistä kertaa jaetun Calder Trophyn eli vuoden tulokkaan palkinnon.

Jääpallo ja tennis
Sakari Salo pelasi vain 21 jääpallomaaottelua siksi, että maajoukkueura osui vuosille 1938-52. Tenniksessä hän voitti 59 yleisen sarjan Suomen mestaruutta eri kilpailumuodoissa.

Kelkkailu ja nyrkkeily
Eddie Eagan on ainoa urheilija, joka on voittanut olympiakultaa sekä kesä- että talvilajissa. Nyrkkeilijänä hän voitti 1920 raskaan keskisarjan ja kelkkailijana neljän miehen rattikelkkailun 1932. Hän ei kuitenkaan ole ainoa, joka on voittanut kultaa sekä kesä- että talvikisoissa, koska Gillis Grafström voitti kolme kultaa taitoluistelussa 1920-28; ensimmäisellä kerralla taitoluistelu kuului kesäkisojen ohjelmaan talvikisojen puuttuessa.

Kelkkailu ja yleisurheilu
Torsten Voss voitti kymmenottelussa olympiahopeaa 1988 ja maailmanmestaruuden 1987. Moni yleisurheilija on siirtynyt rattikelkkailijaksi juoksemaan vauhtia masiinaan, mutta taso on ollut luokkaa "ynnä muut" jommassakummassa lajissa. Voss sai kolme MM-mitalia kelkkailijana.

Koripallo ja lentopallo
Wilt Chamberlain, NBA:n suurimpia legendoja, harrasti kausien välillä lentopalloa. Kyllästyttyään 38-vuotiaana korikseen hän pisti pystyyn lentopallon ammattilaisliigan, jossa pelasi itsekin.

Koripallo ja pesäpallo
Kalevi Ihalainen pelasi 13 Itä-Länsi -ottelua ja oli Suomen maajoukkueessa koripallossa vuoden 1939 EM-kisoissa. Pelasi myös jääkiekkomaajoukkueessa sen ottaessa ensi kertaa MM-kisoihin osaa 1939 sekä käsipalloa SM-sarjassa. Urheilu-uran loputtua hän ryhtyi keilaamaan ja voitti lajissa joukkuemaailmanmestaruuden 1967.

Koripallo ja uinti
Tim Duncan on valittu yhdeksän kertaa NBA:n ykkösviisikkoon, mutta ennen koripallouraansa hän oli myös huippulupaava uimari, jonka tähtäimessä olivat vuoden 1992 olympialaiset. Haave kariutui hirmumyrskyn tuhottua Yhdysvaltain Neitsytsaarten ainoan uimahallin. Duncan kyllästyi uimaan valtameressä haiden pelossa ja aloitti mieluummin koripallon, kun pituuttakin oli venähtänyt enemmän kuin kotitarpeiksi.

Koripallo ja yleisurheilu
Walt Davis voitti olympiakultaa korkeushypyssä 1952 ja pelasi viisi kautta NBA:ssa.
Kunniamaininta: Bill Russell

Melonta ja miekkailu
Maggie Kalka voitti melonnassa maailmanmestaruuden 1938 ja otti osaa Helsingin olympialaisiin 1952 miekkailussa.

Miekkailu ja uinti
Otto Herschmann saavutti olympiamitalin uinnissa 1896 ja miekkailussa 1912. Jälkimmäisellä kerralla hän oli Itävallan olympiakomitean puheenjohtaja - ainutlaatuinen yhdistelmä tämäkin. Juutalainen Herschmann kuoli keskitysleirillä 1942.

Mäkihyppy ja purjehdus
Jacob Tullin Thams voitti olympiakultaa mäkihypyssä 1924 ja hopeaa purjehduksessa 1936.

Nykyaikainen viisiottelu ja pikaluistelu
Karl Leban oli vuoden 1936 talviolympialaisissa pikaluistelun 500 metrillä kuudes ja kesäolympialaisissa viisiottelun kahdeskymmeneskuudes.

Nykyaikainen viisiottelu ja yleisurheilu
Nico Motchebon voitti nykyaikaisessa viisiottelussa Saksan mestaruuden ja MM-joukkuepronssia 1991. 800 metrin juoksijana hän selvisi olympiafinaaliin 1996 ja sai kahdesti MM-hallissa pronssia.
Kunniamaininta: Bertil Uggla.

Painonnosto ja pesäpallo
Juhani Vellamo voitti pesäpallossa Suomen mestaruuden 1942 ja oli Lontoon olympialaisissa 1948 painonnoston 82,5 kg:n sarjassa seitsemäs. MM-kisoissa hän sai pronssia, EM-kisoissa kerran hopeaa ja kahdesti pronssia. Lisäksi SM-pronssi yleisurheilun viisiottelusta.

Painonnosto ja yleisurheilu
Karoliina Lundahl voitti painonnostossa maailmanmestaruudet vuosina 1994 ja 1998. Olympiakisoissa hän oli 1996 kuulantyönnössä yhdeksästoista ja jäi 2000 painonnostossa ilman tulosta.
Kunniamaininnat: Gary Gubner ja Eino Mäkinen.

Pesäpallo ja mäkihyppy
Veikko Kankkonen voitti olympiakultaa mäkihypyssä 1964 ja pelasi kaksi kautta pesäpallon SM-sarjassa.

Pesäpallo ja yleisurheilu
Raimo Vilen sivusi 100 metrin Euroopan ennätystä 10,0 (vuonna 1972 käytettiin vielä virallisesti käsiaikoja) ja oli pesäpallossa vuonna 1965 SM-sarjan etenijäkuningas 44 juoksulla.

Pikaluistelu ja pyöräily
Christa Luding sai pikaluistelussa olympiakultaa sekä 1984 että 1988 ja lisäksi pari himmeämpää mitalia. Pyöräilyssä hän sai eräajon olympiahopeaa 1988. Hän on ainoa urheilija, joka on saanut sekä kesä- että talvikisoissa mitalin samana vuonna ja sellaisena myös pysyy, ellei olympiarytmiä palauteta entiselleen. Pyöräily ja pikaluistelu rasittavat samoja lihasryhmiä ja vaativat suunnilleen samanlaisia hapenotto-ominaisuuksia, joten lajiyhdistelmä on varsin yleinen.
Kunniamaininnat: Jan Bos, Seiko Hashimoto, Eric Heiden, Clara Hughes ja Sheila Young.

Purjehdus ja yleisurheilu
Bobby Lohse saavutti 1996 olympiahopeaa purjehduksessa. Keihästä (vanha malli) hän heitti yli 80 metriä ja otti osaa Suomi-Ruotsi -maaotteluun 1985.

Pöytätennis ja tennis
Fred Perry voitti Wimbledonin miesten kaksinpelin kolme kertaa peräkkäin 1934-36 ja pöytätenniksen kaksinpelin maailmanmestaruuden 1929.

Rugby ja yleisurheilu
Arthur Rowe voitti kuulantyönnön Euroopan mestaruuden 1958 ja pelasi sittemmin rugbya ammattilaisena.

Soutu ja yleisurheilu
Tuula Kivi voitti kuulantyönnössä Suomen mestaruuden viidesti ja työnsi pitkään kestäneen SE:n. Yleisurheilu-uran jälkeen hän meni naimisiin ja ryhtyi harrastamaan soutua, jossa voitti myös useita Suomen mestaruuksia. Selitystä lajinvaihtoon voi etsiä uudesta sukunimestä Karppinen.

Suunnistus ja yleisurheilu
Carsten Jörgensen voitti maailmanmestaruuden viestisuunnistuksessa 1997 ja pronssia yksilökilpailussa 1995. Juoksuvauhti oli ainakin kohdallaan, koska vuonna 1997 mies voitti myös maastojuoksun EM-kultaa ja juoksi seuraavana vuonna Tanskan ennätyksen 10 000 metrillä.
Kunniamaininnat: Anders Gärderud ja Öyvin Thon.

Taitoluistelu ja uinti
Karl Schäfer voitti taitoluistelussa olympiakultaa 1932 ja 1936. Vuoden 1928 olympialaisissa hän jäi lajissa neljänneksi ja karsiutui saman vuoden kesäkisoissa rintauinnin välierissä.

Tennis ja yleisurheilu
Edwin Flack voitti ensimmäisissä olympiakisoissa Ateenassa 1896 kultaa 800 ja 1500 metrin juoksuissa. Siinä sivussa hän otti osaa tennisturnaukseen, missä sai pronssia nelinpelissä.

Uinti ja voimistelu
Fritz Hofmann sai vuoden 1896 olympialaisissa kaksi kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Hopea tuli uinnista, muut mitalit voimistelusta.

Voimistelu ja yleisurheilu
Svetlana Feofanova on toistaiseksi saavuttanut seiväshypyssä kaksi olympiamitalia, maailmanmestaruuden, kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi maailmanennätystä. Ennen seiväshyppääjäksi ryhtymistään hän oli huipputason voimistelija, 16-vuotiaana Venäjän joukkueen varanaisena Atlantan olympialaisissa.

Kommentteihin otan mielelläni vastaan lisäyksiä listaan!

Vitaalit statistiikat, osa IV

Kirjoitin viime kesänä kolmiosaisen juttusarjan, joka käsitteli väestönkasvua. Siinä perustilastoaineistona olivat maiden väkiluvut vuosina 1957 ja 2017, aputietona väkiluku vuodelta 2010 sekä muutamia muita tietoja.
Ensimmäisessä osassa esiteltiin tilastoaineisto maittain. Siinä lajiteltiin maat sen mukaan, mikä oli väkiluku missäkin vaiheessa, mikä oli ollut keskimääräinen kasvuprosentti ja ennen muuta mikä oli ennuste 30 vuoden päähän eli vuodelle 2047.
Toisessa osassa samat tiedot lajiteltiin alueittain. Maapallo jaettiin kulttuurillis-maantieteellisin perustein kolmeentoista suuralueeseen ja katsottiin, miten väestönkehitys on näissä edennyt.
Kolmannessa osassa paneuduttiin väestönkasvun syihin ja seuraksiin globaalilla tasolla.

Tässä neljännessä osassa tarkastellaan fiktion keinoin sitä, kuinka Suomi varautuu väestö- ja ympäristökatastrofiin.

Eduskuntavaalit 2019 oli pidetty. Tälläkään kertaa gallupit eivät osuneet oikeaan. Ero normaaliin erehdykseen oli kuitenkin siinä, että tällä kertaa erehdys oli megalomaaninen. Ainakin vanhemmissa ennusteissa. Tuoreemmat ennusteet olivat osuneet vähän paremmin, mutta silti ilmiö nimeltä "voittajan vankkuriin hyppääminen" oli ylittänyt kaikki aavistukset. Pari vain kymmenen prosentin osuuteen ennustettua puoluetta oli saanut noin kaksinkertaisen määrän ääniä ja suuriksi ennustetut puolueet ottivat enemmän tai vähemmän takkiinsa.
Vielä suurempi yllätys tapahtui hallitusneuvotteluissa. Tärkeimmät paikat menivät kahdelle puolueelle, joiden istuminen samassa hallituksessa olisi vielä muutamaa kuukautta aiemmin kuulostanut huonolta scifiltä. Yhdessä kolmannen hallitukseen halukkaan puolueen kanssa ne muodostivat yhdessä enemmistön eduskunnasta. Odotetusti yksi puolueista menetti muutaman edustajan sen hörhöimmän enemmistön tukehduttua hallitusohjelman päälinjaukseen ja loikattua oppositioon. Muutama muukin kakisteli, mutta vallanhimo voitti. Turhaan, sillä heidät hallituksen kova ydin laski hyödyllisiin idiootteihin, joille ei annettaisi todellisia vaikutusmahdollisuksia. Jos he myöhemmin loikkaisivat, niin siitä vaan. Sen varalta hallitukseen otettiin vielä neljäs puolue, jonka edustajat olivat kiitollisia vaalitappion jälkeisestä armopalasta. Heidän ministereilleen annettiin ne salkut, joihin tulevat muutokset eivät juuri vaikuttaisi.

Pääministeri luki vielä kerran läpi ympäristöpoliittisen ohjelman, jonka toteuttamisesta hallituspuolueet olivat päässeet yksimielisyyteen:

Hallitusohjelman tärkein asia on Suomen varautuminen väestö- ja ympäristökatastrofiin. Käytännössä nämä ovat yksi ja sama asia, sillä mitään ongelmia ei olisi mikäli maapallon väkiluku olisi pysynyt samalla tasolla kuin 1957 tai kasvanut edes sitä vaatimatonta vauhtia kuin Suomessa on kasvanut. Sillä tahdilla maapallolla olisi 3,2 miljardia asukasta, ei 7,5 miljardia. Aivan erityisesti on huomattava, että Suomen luonto tuottaa jatkuvasti enemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset kuluttavat. Suhde on noin puolitoistakertainen.

Tässä onkin avain siihen, miten Suomen on toimittava säästyäkseen mahdollisimman vähällä tulevista kriiseistä. Suomesta on tehtävä ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökriisien vastaisen taistelun mallimaa.

Paitsi hyvää mieltä, saamme tästä operaatiosta runsaasti erinomaista PR:ää ympäri maailman. Siinä sivussa varmistamme, että maamme kärsii mahdollisimman vähän tulevista ympäristöongelmista, mikä ei ole mikään vähäpätöinen asia sekään. Siltäkään kannalta, että muut maat ottanevat tästä opikseen sitten, kun on lopultakin pakko ottaa se lusikka kauniisti käteen. Siinä vaiheessa meillä on edelläkävijöinä kokemusta. Kuvitelkaa avautuvien kansainvälisten konsulttitehtävien määrää!


Suomen tulevan ympäristöpolitiikan kulmakivet ja mallisuoritukset muulle maailmalle ovat:
1. Luonnonvarojen tuottaminen yli kulutuksen.
2. Lähituotannon suosiminen.
3. Varautuminen ympäristökriiseihin.
4. Väestömäärän pitäminen maltillisella tasolla.

Hallitustenvälinen ilmastomuutospaneeli IPCC julkaisi juuri äsken raportin, joka - jos sen ennusteet ovat edes osin oikeassa - on hyytävää luettavaa. Vai pitäisikö sanoa kuumentavaa eikä hyytävää. Toimenpiteisiin on ryhdyttävä nopeasti. Suomen on toimittava tässä edelläkävijänä. Kohta kerrallaan:


1. Luonnonvarojen tuottaminen yli kulutuksen

Tässä asiassa Suomi kelpaa malliesimerkiksi koko maailmalle. Suomen luonto tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset kuluttavat. Tämä aiheutuu siitä, että Suomen väkiluku on sopivalla tasolla - kulutamme vain sen minkä tuotamme, vaikka elintaso jatkaisi nousuaan.
Toki ympäristöystävällisen teknologian kehittäminen on hyväksi, mutta maailmalla ei olisi mitään hätää, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset. Puheet siitä, että tarvitsisimme oliko se nyt viimeisin luku viisi maapalloa, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, ovat biodynaamista paskaa.
Ei ole suomalaisten vika, että jossain Nigeriassa kulutetaan luonnonvaroja melkein tuplasti siihen nähden mitä maa tuottaa. On ihan nigerialaisten oma vika, että väestö on viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana lähes viisinkertaistunut. Mikäli se olisi pysynyt samana, nigerialaiset pystyisivät - lämpimän ilmaston kulutusta vähentävä vaikutus huomioiden - elämään yhtä leveästi kuin suomalaiset kulutuksen ollessa tuotannon kanssa tasapainossa. Mutta tuolla väestöllä ei onnistu, ei vaikka minkälaista "ympäristöä säästävää teknologiaa" kehitettäisiin. Puhumattakaan siitä, että nykyisellä kasvuvauhdilla Nigerian väestö 2,5-kertaistuu seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.
Ylikulutus on vain osittain Euroopan ongelma ja väestönkasvu ei ole sitä lainkaan. Ellei sitten ongelmaa tahallisesti muuteta paikallisesta ongelmasta globaaliksi ongelmaksi. Nigeria oli vain yksi esimerkki Afrikasta - käytännössä jokaisen Afrikan maan tilanne on sama. Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluku on nyt noin miljardi, kun 60 vuotta sitten se oli noin 200 miljoonaa. Nykyisellä kasvuprosentilla alueen väkiluku olisi vuonna 2100 kymmenen miljardia. Afrikan ongelmista tulee Euroopan ongelmia vain, jos afrikkalaiset muuttavat Eurooppaan.


2. Lähituotannon suosiminen

Suomen ilmasto-olosuhteet soveltuvat parhaiten leipäviljan ja yksinkertaisten juuresten tuottamiseen ja erityisen hyvin heinäntuotantoon. Heinää taas eivät syö ihmiset vaan eläimet. Joita taas ihmiset syövät. Ruuantuotannossa on otettava käyttöön suosi suomalaista -kampanja. Aivan pelkästään ympäristösyistä.
Mikäli ilmastonmuutos vaikeuttaa tuotantoa muualla maailmassa, on Suomen tuotettava omaa ruokaansa entistä suuremmassa määrin. Ja varauduttava myös siihen, että me saatamme muuttua ruuan viejäksi.
Tähän on varauduttava. Meillä on valtavat määrät käyttämätöntä tai helposti uudelleen pelloksi raivattavaa pinta-alaa. On varauduttava myös siihen, että teholannoitteita tai polttoainetta maatalouskoneisiin ei välttämättä ole yhtä helposti saatavilla. Tällöin maatalous muuttuu entistä työvoimavaltaisemmaksi. Vielä 1960-70 -luvuilla syntyneistä suurella osalla oli juuret sen verran turpeessa, että he tietävät kasvavatko nauriit puussa vai maassa. Mutta sitä nuoremmille maataloustöiden perusasiatkin saattavat olla tuntemattomia.
Meillä on kuitenkin valtava työvoimareservi - työttömät. Työttömyyskorvauksen edellytykseksi on otettava valmistautuminen kriisioloihin, johon tärkeänä osa-alueena kuuluu ruoantuotannon perustaitojen hallitseminen. Työssäkäyvät pyörittävät yhteiskuntaa, työttömille annettakoon omanarvontunto takaisin ottamalla heille arvokas tehtävä - kriisiin varautuminen. Viikonkin koulutusleirillä oppii maataloudesta sen verran, että pystyy työskentelemään kriisin tullessa aputyövoimana. Tai vähintäänkin viljelemään omassa puutarhassa (tällaisen saa vaikka kerrostalon parvekkeelle jos sikseen on) edes jotain lisäravintoa. Lisäksi muutakin valmiuskoulutusta voi ja kannattaa järjestää; ensiaputaidot, varustehuoltoa, kaikkea muutakin. Esimerkiksi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksellä on huomattavan hyvä ammattitaito ja verkosto tällaisten järjestämiseen.
Näinä toistaiseksi hyvinä aikoina mahdollisesti syntyvä ylituotanto voidaan enimmäkseen ongelmitta säilöä varmuusvarastoihin, jotka ovatkin nykyään luvattoman pienet. Säilöttäväksi kelpaamaton tuotanto voidaan ohjata kehitysavuksi maihin, jotka rajoittavat väestönkasvuaan (sanomattakin selvää on, että kaikki muu kehitysapu on lakkautettava välittömästi). Olettaen että vastaanottokeskuksista jää yli, nämä nimittäin siirretään sataprosenttisesti kasvisruokavalioon ympäristön säästämiseksi.


3. Valmistautuminen

Edellisessä kohdassa käsiteltiin taloudellista varautumista. Tässä kohdassa tarkoitetaan yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitoa. Mainittu MPK on mainio yhteistyökumppani tässäkin, samoin työttömät reservinä. Jos tarvitaan järjestyksenpitoon lisävoimaa, on siihen valmistauduttava. Jokainen terve suomalainen mies on käynyt armeijan ja osaa siksi toimia johdetusti. Tätä on kuitenkin syytä kerrata ja täydentää muillakin. Apupoliisijärjestelmää on kehitettävä kriisitilanteita varten. Meillä on oltava nykyistä suurempi reservi tulevaa kriisiä varten kaikissa pelastustoimen, lääkintähuollon ja järjestyksenpidon tehtäviä varten.


4. Väestön rajoittaminen

Vastoin meille syötettävää propagandaa ihminen ei yleisesti ottaen ole mikään sopulilaji, joka lisääntyy hillittömästi kunnes seuraa katastrofi. Ainakaan eurooppalaiset eivät ole sellaisia. Eurooppa ei ole koskaan ollut merkittävästi ylikansoitettu. Mikäli Euroopassa on syntynyt väestöllinen kriisi, se on ollut laadultaan sellainen, joka olisi tapahtunut täysin väestömäärästä riippumatta. Musta surma 1300-luvulla, katovuodet, sodat - nämä kaikki olisivat tapahtuneet asukasluvusta riippumatta. Toisin kuin esimerkiksi Afrikassa, jossa nälänhädiltä oltaisiin tällä vuosisadalla käytännössä vältytty, mikäli väestön määrä olisi kasvanut samaan tahtiin kuin Euroopassa. Toisin kuin Lähi-idässä; tuskin Syyriassa sodittaisiin mikäli maassa olisi neljä miljoonaa asukasta kuten 1957 eikä lähes 20 miljoonaa kuten nyt.
Pitääkseen väestönsä siedettävällä tasolla Suomen on ryhdyttävä välittömästi voimakkaisiin toimenpiteisiin. Toimet on suunnattava maihin, joiden väestö on lisääntynyt holtittomasti. Näistä maista tuleva maahanmuutto on maapallon kannalta äärimmäisen tuhoisaa, koska se sallii hillittömän väestönkasvun jatkumisen. Maat jaetaan viiteen kategoriaan:

A) Maat, joiden väkiluku on vähemmän kuin 1,3-kertaistunut vuoden 1957 jälkeen (Suomen väkiluku on 1,27-kertaistunut). Esimerkkejä, suluissa kasvukerroin: Saksa (1,16), Iso-Britannia (1,28), Unkari (0,99), Tanska (1,28).
B) Maat, joiden väkiluku on 1,3-kaksinkertaistunut vuoden 1957 jälkeen. Esimerkkejä: Yhdysvallat (1,91), Japani (1,38), Puola (1,36), Norja (1,50).
C) Maat, joiden väkiluku on kaksin-kolminkertaistunut vuoden 1957 jälkeen. Esimerkkejä: Kiina (2,24), Thaimaa (2,84), Australia (2,58), Chile (2,52).
D) Maat, joiden väkiluku on kolmin-nelinkertaistunut vuoden 1957 jälkeen. Esimerkkejä: Intia (3,24), Turkki (3,17). Algeria (3,91), Peru (3,43).
E) Maat, joiden väkiluku on yli nelinkertaistunut vuoden 1957 jälkeen. Esimerkkejä: Pakistan (4,84), Nigeria (4,67), Syyria (4,44), Libya (5,27).

On huomattava, että mikäli maan väkiluku vähenee tai kasvaa, se voi siirtyä toiseen kategoriaan vastaavasti. Vertailuvuotena säilyy kuitenkin aina 1957. Henkilön kategoria määräytyy hänen syntymäkansallisuutensa mukaan. (On myös mahdollista laajentaa tätä siten, että tämä määräytyy hänen vanhempiensa syntymäkansallisuuden mukaan, mikäli tämä on molemmilla sama. Tämä olisi teknisesti hankalaa vaikkakin oikeudenmukaista.)

Ryhmään A kuuluville ei aseteta nykyisestä poikkeavia rajoituksia.
Ryhmään B kuuluvien on Suomessa oleskellakseen (poislukien pakolaisstatuksella olevat tai sitä hakevat) täytettävä toimeentuloedellytykset eli heidän on kyettävä elättämään perheensä ja oltava nettoveronmaksajia. Mikäli ei maksa veroja enemmän kuin jokin kiinteä summa, esim. 10 000 euroa, voi erotuksen toki suorittaa myös vapaaehtoismaksulla, tällöin ei kuitenkaan saa nauttia sosiaalietuuksia lainkaan.
Ryhmään C kuuluvien säädökset ovat samat kuin B-ryhmään kuuluvien, kuitenkin siten että pakolaisstatuksen saavien on täytettävä toimeentuloedellytykset; mikäli tämä ei täyty henkilön on oleskeluluvan säilyttääkseen siirryttävä Rajoitusohjelmaan (selvitys myöhemmin).
Ryhmään D kuuluvien säädökset ovat muuten samat, mutta heidän on maksettava vuotuinen lisävero (noin 1000 euroa). Pakolaisstatusta hakevat siirtyvät automaattisesti Rajoitusohjelmaan.
Ryhmään E kuuluvien säädökset ovat samat kuin D-ryhmässä, mutta lisävero on kolminkertainen (noin 3000 euroa) ja pakolaisstatusta ei myönnetä muuten kuin Poikkeuslupasäädöksessä (selvitys myöhemmin).

Rajoitusohjelma: Koska maailman ympäristöongelmat aiheutuvat liiallisesta väestönkasvusta, on pakolaisongelmaa ratkottava samalla menetelmällä kuin löytöeläintaloilla toimitaan löytökissojen kanssa. Ryhmiin D-E kuuluvat, pakolaisstatuksella (tarkoitetaan myös turvapaikanhakua) maahan tulevat siirtyvät automaattisesti Rajoitusohjelmaan, kuten myös osa C-ryhmän turvapaikan saaneista. Rajoitusohjelma tarkoittaa automaattista pakkosterilisaatiota kaikille 15-65 -vuotiaille miehille ja 15-45 -vuotiaille naisille. Mikäli ikä on epäselvä, tulkinta suoritetaan sen mukaan että henkilö kuuluu kyseiselle välillle. Sterilisaatio suoritetaan heti kun mahdollista, jo ennen hakemuksen käsittelyä ja siltä voi välttyä ainoastaan poistumalla maasta vapaaehtoisesti omalla kustannuksella. Poikkeuslupasäädöksen käyttö (selvitys myöhemmin) on mahdollista.

Turvapaikkahakemuksen käsittely: Mahdollisuutta uusintakäsittelyyn ei ole. Hylätyn päätöksen saaneen on poistuttava Suomesta viikon kuluessa. Mikäli hän ei poistu vapaaehtoisesti eikä pakotettu poistaminen jostain syystä onnistu, henkilö siirretään vankileirille ilman lomaoikeutta (VOK:n ruokavalio ja pakkotyösäädös voimassa) odottamaan ensimmäistä mahdollista poistamismahdollisuutta. Poikkeuslupasäädöksen käyttö (selvitys myöhemmin) on mahdollista.

Rikokseen syyllistyneiden karkottaminen: Mikäli pakolaisstatuksella Suomessa oleva henkilö syyllistyy rikokseen, josta voitaisiin tuomita ehdolliseen tai ehdottomaan vankeuteen, hänen oleskelulupansa Suomessa päättyy välittömästi tuomion jälkeen. Tuomion lainvoimaisuutta (valitusprosessi) ei oteta huomioon. Poikkeuslupasäädöksen käyttö (selvitys myöhemmin) on mahdollista.

Säädöksen takautuvuus: Säädös koskee takautuvasti kaikkia Suomessa oleskelevia tai oleskelulupaa hakevia, myös Suomen kansalaisuuden saaneita.

Poikkeuslupasäädös: Tasavallan presidentillä on oikeus myöntää poikkeuslupa a) toimeentuloedellysten täyttämiseen, b) lisäveron maksamiseen, c) ryhmään E kuuluvan pakolaisstatuksen sallimiseen, d) rajoitusohjelmaan päätymiseen, e) turvapaikkahakemuksen uusintakäsittelyyn ja f) rikollisen karkottamiseen. Jokaisessa kategoriassa voi olla kerrallaan voimassa maksimissaan tuhat lupaa. Sama henkilö voi kuulua useampaan kategoriaan, mutta tällöin jokainen lupa lasketaan erikseen kyseisen kategorian tuhannen luvan maksimiin. Presidentin ei tarvitse perustella millään tavoin lupien myöntämistä ja hän saa perua minkä tahansa luvan niin halutessaan ilman perusteluja.


Suomen ensimmäinen vihreää liikettä edustava pääministeri laski paperin käsistään. Vielä muutamaa kuukautta aiemmin olisi ollut mahdotonta ajatellakaan, että hän olisi puolueen puheenjohtaja, saati sitten pääministeri. Edellisen puheenjohtajan sekoilut olivat kuitenkin avanneet hänen tiensä huipulle. Vihreän liikkeen pikainen palaaminen ympäristöarvoja kannattavaksi puolueeksi oli puolestaan avannut sen tien Suomen suurimmaksi puolueeksi. Tosin niukasti ja kyseenalaisesti. Vaalien jälkeen heillä oli ollut kaksi edustajaa enemmän kuin perussuomalaisilla, joilla taas oli yksi edustaja enemmän kuin seuraavaksi suurimmalla puolueella. Vihreät olivat saaneet eniten ääniä siksi, että ympäristökysymykset olivat nousseet vaalien johtavaksi teemaksi. Heitä olivat äänestäneet ne, jotka olivat tajunneet linjan muuttuneen sekä ne, jotka eivät tajunneet linjan muuttuneen, mikä oli tuonut muhkean äänisaaliin.
Politiikka tuottaa joskus outoja petikumppaneita. Tällä kertaa vihreät ja perussuomalaiset olivat havainneet etujensa yhtyvän ja muodostivat hallituksen yhdessä kahden apupuolueen kanssa.
Hallitusneuvottelujen jälkeisten loikkausten jälkeen suurin ja kolmanneksi suurin puolue vaihtoivat kokojärjestyksessä keskenään paikkaa, joten pääministerin paikka oli siksikin uskomaton sattuma. Mutta ei sitä enää vaihdettu, siksikään että nämä kolme puoluetta olivat yhä suurimmat ja muodostivat hallituksen rungon. Pääministeri laski ilmastopoliittisen ohjelman pöydälle ja kirjoitti paksulla tussilla sen kanteen keksimänsä sloganin, joka tulevina vuosina tulisi kuuluisaksi kaikkialla maailmassa:

Suomi edelläkävijänä maailman pelastamisessa!

Uusinta: Shakin hivutusta

Lukijalle: Heitetäänpä välillä puhtaasti likaisen huumorin puolelle ja kerrataan vanhoja vitsejä:

Olen monta kertaa aiemminkin virnuillut uskonnoille ja kerran sörkkinyt lusikkani jopa shakkiuskonnon soppaan. Henkilökohtaisesti olen aina ollut - ÄO ja koulutus huomioiden - surkea shakinpelaaja. Kokeilin peliä vuosien tauon jälkeen - opetusmielessä lasten kanssa pelattuja muutamia pelejä ei lasketa - huvikseni tietokonetta vastaan. Peli väitti olevansa Elo-luvultaan säädettävissä. Pelasin neljä peliä sekä 800:lla että 1200:lla. 1200:aa vastaan otin kirkkaasti turpiini kolmesti ja voitin kerran. 800:lla voitin kaksi, hävisin yhden (puhdas hupsis-siirto) ja kerran hölmöilin selvässä etulyöntiasemassa vahingossa tasapelin. Alan harrastajat voivat jatkaa lukemista heti nauramisen lopetettuaan.

Peli kiehtoo minua kuitenkin siksi että kuten Enkeliporsas on useampaan otteeseen kirjoittanut, shakki on erinomainen keskittymiskyvyn ja käyttäytymisen opettaja lapsille. Kokemusteni mukaan 4-5 -vuotias oppii shakin siirrot ja peruspelin pienellä harjoituksella. Positiiviset vaikutukset ovat havaittavissa nopeasti. Muista shakin hyvistä puolista mainittakoon kaikkien aikojen parhaat naispuoliset shakinpelaajat eli Polgarin sisarukset Susan, Sofia ja nuorin sekä paras Judit, joka on sisaruksista ykkönen myös shakinpelaajana - tässä vielä wikipedia-artikkelia osuvampi kuva. Disclaimer: oma naismakuni suosii älykkäitä naisia - jos naisella on terävät aivot, riittää että naamataulu ei ole ladon seinästä repäistyn näköinen eikä takamukseen tarvitse ylileveän kuljetuksen varoituskylttiä - ja alkaahan noilla siskoksilla kieltämättä olla parasta ennen -päiväys mennyt.

Huumorin ystävänä satuin kerran googlettamaan shakkiaiheisia vitsejä ja joitakin ihan lystikkäitä löytyikin. Useimmat olin aiemmin kuullut tai lukenut, toki pari uuttakin osui joukkoon. Mutta monet tarinat näyttävät hautautuneen vanhoihin kirjoihin tai suulliseen perinteeseen, koska niitä ei netistä löydä. Ei ainakaan suomeksi. Alkuperäisen googletuksen tein näet englanniksi, mutta yritinpä sitten suomeksikin - ja huh huh, mitä tapahtui.

Kun kerran tilanne oli noin huono, päätin paikata kulttuuriaukon ja pakinoida suomeksi alasta. Tästä lähtee, shakkivitsit top 12:

12. Innokas shakinpelaaja oli kuollut. Hänen ystävänsä otti osaa spiritistiseen istuntoon ja sai kuin saikin henkeen yhteyden:
- Kuule, minä olen shakinpelaajien taivaassa. Minulla on hyviä uutisia. Täällä ovat kaikki kuolleet mestarit Morphystä Euween ja Botvinnikista Petrosjaniin.
- Upeaa! Olet varmaan päässyt pelaamaan mahtavia pelejä.
- Olen, mutta on minulla huonojakin uutisia.
- No mitä?
- Ensi sunnuntaina alkaa seuraava turnaus ja avausottelussa sinä pelaat mustilla Petrosjania vastaan.

11. Tietokoneeni pieksi minut shakissa. Ei se mitään, voitin sen heti perään kickboxingissa.

10. Vuonna 1972 käytiin legendaarinen MM-ottelu, jossa USA:n Robert Fischer haastoi Neuvostoliiton Boris Spasskin voittajan ollessa se, joka saisi ensimmäisenä 12 pistettä kasaan. Koko shakkihullu Neuvostoliitto jännitti tulosta, jopa kaikkein eristyneimmässä gulagissa vangit kuuntelivat ottelua salaisesta radiostaan. Kahdentoista ottelun jälkeen tilanne oli Fischerille 7-5. Tässä vaiheessa vartijat löysivät radion ja takavarikoivat sen, joten vangeilta jäi lopputulos arvoitukseksi. Kuukautta myöhemmin gulagiin tuli uusi vanki, jonka ympärille toiset kerääntyivät välittömästi:
- Miten ottelussa kävi?
- Minä hävisin.

9. Näin puistossa miehen, joka istui mietteliäänä shakkilaudan ääressä. Toisella puolella lautaa istui koira. Hämmästyin suuresti, kun koira tarttui nappulaan hampaillaan ja siirsi sen toiseen ruutuun. Mies mietti hetken ja siirsi omaa nappulaansa, jonka jälkeen koira teki taas oman siirtonsa. Menin suu hämmästyksestä avoinna paikalle ja totesin:
- Onpas tosi fiksu koira.
Mies katsoi minua säälivästi ja totesi:
- Enpä nyt sanoisi. Se on voittanut vasta yhden pelin neljästä.

8. Shakinharrastaja oli surumielisen näköinen. Ystävä kysyi, mikä vaivaa.
- Vaimoni. Hän ilmoitti jättävänsä minut, jos osallistun viikonlopun turnaukseen.
- Oho. Kuulostaa vakavalta. Minkä siirron aiot tehdä?
- e4, kuten aina.

7. Seuraava juttu on ainakin tosi, koska kuulin sen hyvin läheiseltä henkilöltä. Hän työskenteli tarinan tapahtuma-aikana tietokoneohjelmoijana, joten kaikki osaston työntekijät osasivat shakkia ainakin välttävästi. Hänen kertomuksensa:
Porukassa oli kaveri, joka oli saanut mainetta ilmiömäisestä kyvystään muistaa ulkoa asioita. Hän kertoi pelanneensa shakkia hyvin lukioaikanaan ja vieläkin shakkikoneella. Kerran toinen kaveri, joka pelasi kerhossa shakkia, sai hänet houkuteltua kokeilemaan sokkoshakkia. Haastettu sanoi, että on tottunut pelaamaan viimeiset vuodet shakkikonetta vastaan ainoastaan valkoisilla. Haastaja kuitenkin vaati, että värit arvotaan ja näin tapahtui. Haastettu sai mustat ja kerhopelaaja aloitti:
- e2 - e4.
Johon toinen automaattisesti:
- e7 - e9.

6. Shakinpelaaja oli päivällisillä Anatoli Karpovin kanssa. Valitettavasti pöytäliina oli mustavalkoruudullinen ja Karpovilta kesti kaksi tuntia siirtää suolapurkki tarpeeksi lähelle.

5. Ruotsalainen sattui istumaan lentokoneessa tummakulmaisen miehen viereen. Koneen noustua mies kaivoi esiin taskushakin ja alkoi sommittelemaan asemia. Syrjäsilmällä vilkaistuaan hän alkoi epäillä miestä Garry Kasparoviksi ja kysyi:
- Anteeksi, mutta oletteko mahdollisesti Kasparov itse?
- Kyllä vain, mistä arvasitte?
- Satun olemaan kotikaupunkini shakkikerhon puheenjohtaja.
- Ihanko totta? Miten olisi pikapeli?
- Minä olen kyllä ihan eri tason pelaaja, ei siitä taitaisi olla mitään iloa...
- Entäpä jos antaisin tasoitusta ja pelaisin vasemmalla kädellä?
- No siinä tapauksessa.
Peli alkoi ja päättyi odotetulla lopputuloksella pikaisesti. Kotiin palattuaan ruotsalainen kertoi tarinan shakkikerhonsa seuraavassa kokouksessa:
- Ja ajatella, minä hävisin ylivoimaisesti vaikka Kasparov pelasi vasurilla!
Shakkikerhon sihteeri rykäisi:
- Tuota, tuo nyt oli kyllä aika noloa...
- Miten niin?
- No hyvä tavaton, kaikkihan tietävät että Kasparov on vasenkätinen!

4. Tietokoneohjelmoijat ovat vihdoinkin kehittäneet shakkiohjelman, joka simuloi parhaita maailmanmestareita. Se ei pelaa shakkia yhtä hyvin, mutta syyttää mahdollisista häviöistään olosuhteita.

3. Maailmanmestari Jose Capablancan väitetään kertoneen seuraavaa tarinaa:
- Eräässä suuressa shakkiturnauksessa hihaani nykäisi ihailija, joka kertoi ratkaisseensa shakin arvoituksen: oikeilla siirroilla valkoinen voittaa aina viimeistään kahdeksannellatoista siirrolla. Päätin antaa hänelle opetuksen, vaikka en yleensä amatööreillä päätäni vaivaa. Suostuin kokeeseen ja mitä tapahtui: hän voitti. En voinut uskoa mitä oli tapahtunut ja pyysin uusintaa. Hän suostui ja lopputulos oli sama: matti kahdeksannellatoista siirrolla. Marssin alakertaan ja pyysin pahimman haastajani Aleksandr Alehinin - josta tuli sittemmin maailmanmestari jälkeeni - paikalle. Sama tulos, matti kahdeksannellatoista siirrolla. Alehin ja minä olimme aivan ymmällä ja kutsuimme edellisen maailmanmestarin Emmanuel Laskerin kokeilemaan. Taas kerran kävi samoin.
Tässä vaiheessa kuulijat yleensä keskeyttivät Capablancan ja kysyivät, miten ihmeessä tuo oli mahdollista, eihän kukaan ollut koskaan kuullutkaan että shakki olisi täydellisesti ratkaistu.
- No, me - siis minä, Alehin ja Lasker - tietysti tapoimme hänet.

2. Aleksandr Alehinilta väitetään kysytyn, kumpi on hänen mielestään nautinnollisempaa, shakki vai seksi. Alehinin väitetään vastanneen englanniksi:
- It depends on the position.

1. 1800-luvun lopulla shakin maailmanmestarina ollut Wilhelm Steinitz jäi kerran jumiin itävaltalaiseen vuoristokylään moneksi päiväksi lumimyrskyn tukittua tiet. Hän meni kyllästyneenä paikalliseen oluttupaan, jossa ei ollut muita asiakkaita. Yllätyksekseen hän näki eräässä pöydässä shakkilaudan. Steinitz kysyi isännältä:
- Pelataanko täälläkin shakkia?
- Voi kyllä, monet kyläläiset ovat innokkaita pelaajia. Jos on hiljaisempi ilta, minäkin ehdin joskus pelaamaan.
- Oletteko hyväkin pelaaja?
- Ei, en ollenkaan. Kylässä on monia minua paljon parempia.
Steinitz huokaisi kyllästyneenä, mutta kysyi ikävystymisensä takia:
- Miten olisi yksi peli?
- Sopiihan se, ei tässä myräkässä kukaan tänne eksy.
Tuntia myöhemmin Steinitz tuijotti matissa olevaa kuningastaan suu auki. Hänet oli lyöty perusteellisesti.
- Hyvä tavaton. Pelasin parasta peliäni, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia.
- Kuten sanoin, täkäläiset ovat innokkaita pelaajia. Valitettavasti minulla ei ole ollut aikaa harjoitella, jotta yltäisin täällä mestaritasolle, mutta kyllä minä aina ulkopuoliset olen voittanut.
- Yksi kysymys minulla kyllä olisi. Saatan jotenkuten ymmärtää, että tällaisessa eristyneessä kylässä ei ole mitään tekemistä ja shakinpeluu on siksi kehittynyt näin korkealle tasolle, mutta miksi ette käyttänyt koko pelin aikana torneja kertaakaan?
- Tarkoitatteko näitä täällä nurkissa? Saamastamme sääntökirjasta oli revennyt irti se sivu, jossa niiden liikkumista käsiteltiin, joten sovimme että pidämme ne vain koristeina.

Syökää lihaa

Hesari suvaitsi taas kerran valistaa meitä siitä, kuinka länsimaat ja aivan erityisesti Suomi ovat syyllisiä maapallon ympäristökatastrofiin. Onneksi ratkaisukin on olemassa: artikkeli kertoi maailman pelastuvan melkeinpä pelkästään sillä, että länsimaissa vähennetään lihan syöntiä 90 %. Tosin alkuperäisessä tutkimuksessa tällaista lukemaa ei mainita lainkaan. Ja mainitaanpa sitten Hesarinkin jutussa, että sianlihan syönti on se, jonka pitäisi vähentyä 90 %. Naudanlihan syönnin vähenemisen pitäisi kuulemma olla 75 % ja kananmunien 50 %. Niin, paitsi että länsimaissa naudanlihankin kulutuksen pitäisi vähentyä se 90 %. Kananlihasta juttu ei puhu mitään. Alkuperäisestä tutkimuksesta ei kyllä löydy tuota 75 %:iakaan. Vastaavasti papujen ja palkokasvien syönnin pitäisi kolminkertaistua, pähkinöiden ja siementen nelinkertaistua.
Sivumennen on muuten todettava, että jostain syystä tämä juttu on ilmainen kaikille lukijoille. Eli se ei ole "vain tilaajille" eikä näytä olevan edes "käyntikertarajoitettu", kuten useimmat Hesarin jutut. Näköjään Hesari on oppinut sen, että propaganda pitää saada ilmaiseksi.

Jutussa todetaan, että ennusteiden mukaan maapallon väkimäärä kasvaa 9-10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tämä ennuste on turhan optimistinen. Kirjoitin kesällä juttusarjan (osat yksi, kaksi ja kolme), jossa tutkin maapallon väkiluvun kasvua väestötilastojen nojalla. (Osa neljä, joka käsittelee Suomen varautumista tilanteeseen, on työn alla ja ilmestynee ensi viikolla.) Seuraavat tilastotiedot ovat näistä laskelmista peräisin. Laskelmissa perusvuosina olivat vuosien 1957 ja 2017 tilanteet eli 60 vuoden ajanjakso.

Tilastotiedoista paljastui se kaikissa tutkimuksissa vaiettu tosiasia, että Afrikan vuosittainen väestönkasvuprosentti on jopa kasvussa. Vuosina 1957-2017 se oli keskimäärin 2,65 %, kun taas vuosina 2010-2017 2,84 %. Tämä on parina viime vuotena näkynyt myös koko maapallon kasvuprosentissa, joka on ollut pikkuisessa laskussa jatkuvasti, mutta nytkähti nousuun. Nousu aiheutuu juuri siitä, että Afrikan (kuten myös Lähi-idän, jonka kasvuprosentti on toiseksi suurin) osuus maailman väestöstä on kasvanut. Tällöin niiden suurempi kasvuprosentti saa jatkuvasti suuremman painoarvon koko pallon väestötilastoissa. Eikä tässä laskelmassa ole huomioitu sitä, että Afrikasta ja Lähi-idästä tulee koko ajan siirtolaisia muualle maailmaan ja he lisääntyvät lähes lähtöalueidensa tahtiin. Mikä muuttaa esimerkiksi Euroopan kasvuprosenttia ylöspäin, sillä ennuste on luonnollisesti tehty Euroopan nykyisen ja entisen väestörakenteen mukaan.

Vuonna 1957 Euroopassa oli noin 585 miljoonaa asukasta. Vuonna 2017 asukkaita oli 744 miljoonaa. Vuotuinen väestönkasvu oli keskimäärin 0,40 %. Mikäli koko maailma olisi noudattanut samaa tahtia, maapallon väkiluku olisi nyt noin 3,5 miljardia. Meillä ei olisi mitään hätää.
Todellisuudessa maapallon väkiluku on 7,5 miljardia, yli kaksinkertainen siihen nähden mikä se olisi ollut eurooppalaisella tahdilla. On helppoa todeta, että väestönkasvu ei ole globaali ongelma. Se on ainoastaan afrikkalainen, lähi-itäläinen ja jossain määrin eteläamerikkalainen ja aasialainen ongelma. Eurooppalainen ongelma siitä tulee vain haittamaahanmuuton ja muualla väestönkasvun takia tapahtuvan ylikulutuksen ja saastumisen takia.

Vastoin meille syötettävää propagandaa ihminen ei yleisesti ottaen ole mikään sopulilaji, joka lisääntyy hillittömästi kunnes seuraa katastrofi. Ainakaan eurooppalaiset eivät ole sellaisia. Eurooppa ei ole koskaan ollut merkittävästi ylikansoitettu. Mikäli Euroopassa on syntynyt väestöllinen kriisi, se on ollut laadultaan sellainen, joka olisi tapahtunut täysin väestömäärästä riippumatta. Musta surma 1300-luvulla, katovuodet, sodat - nämä kaikki olisivat tapahtuneet asukasluvusta riippumatta. Toisin kuin esimerkiksi Afrikassa, jossa nälänhädiltä oltaisiin tällä vuosisadalla käytännössä vältytty, mikäli väestön määrä olisi kasvanut samaan tahtiin kuin Euroopassa. Toisin kuin Lähi-idässä; tuskin Syyriassa sodittaisiin mikäli maassa olisi neljä miljoonaa asukasta kuten 1957 eikä lähes 20 miljoonaa kuten nyt.

Toki suurin osa Euroopan maista kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin tuottaa niitä (Suomi on toki selkeä poikkeus), mutta pahimmat ylikuluttajat resursseihin nähden löytyvät muualta, lähinnä Saharan reunamilta. Ja ehkä Euroopalle voi antaa vähän anteeksi siksi, että käytännössä kaikki kehitysmaiden edistyminen on perustunut eurooppalaisten luomiin ideoihin ja teknologiaan.

Mutta sovitaan nyt - ihan vain ajatuskokeen takia - , että kaikki artikkelissa kirjoitettu on totta.

Eli maapallo ei kerta kaikkiaan kestä tätä menoa (mihin lienee helppo yhtyä sinänsä). Ja että ilmastonmuutos ihmisen toiminnan takia on tosiasia ja siihen kykenee vaikuttamaan ryhtymällä kasvissyöjäksi. (Tiedoksi, että tulen poistamaan kommentit, jotka keskittyvät kiistelemään onko ilmastonmuutos totta vai ei. Kuten edellä todettiin, tässä sovitaan ajatuskokeen takia että se on totta, kiistely siitä ei kuulu tämän kirjoituksen aihepiiriin. Tästä voi riidellä muualla, mutta tässä kirjoituksessa keskitytään muihin asioihin.)

Katsotaan mitä tapahtuu kahdessa ääripääskenaariossa. Ensimmäinen on se, että länsimaat jatkavat nykyistä lihansyöntiään ja kulutustaan. Toinen ääripää on se, että länsimaat siirtyvät kirjoituksessa esitettyyn 90 % lihansyönnin leikkaukseen muutaman vuoden sisällä ja tekevät muutkin vastaavat toimenpiteet. Laskuissa oletetaan maapallon väestönkasvuprosentin pysyvän entisellään (mikä ei siis pidä paikkaansa, sillä voimakkaasti kasvavan afrikkalais- ja muslimiväestön osuuden maapallon väestöstä noustessa nousee myös keskimääräinen kasvuprosentti, vaikka muiden väestöjen kasvu hidastuisikin tai kääntyisi jopa laskuun, kuten eurooppalaisten). Tämä oletus antaa kuitenkin varsin hyvän arvion väestönkehityksestä.


Skenaario 1: Kaikki jatkuu kuten ennenkin

Vuoteen 2050 mennessä koko maapallon väkiluku on kasvanut 11,9 miljardiin. Heistä noin 750 miljoonaa on eurooppalaisia. Euroopan itsensä väkiluku on kylläkin selvästi suurempi, koska haittamaahanmuuttajat jälkeläisineen ovat kasvattaneet sen noin 850-1000 miljoonaan. Eurooppalaisten osuus koko maapallon väkiluvusta on 6,3 %, Euroopan asukkaista eurooppalaisia on 75-88 %.
Ylilaiduntamisen ja liikatuotannon takia maapallon ekosysteemi romahtaa. Kulkutaudit leviävät, sodat ja muut levottomuudet raivoavat. Miljardeja kuolee, elintaso putoaa lähelle nykyafrikkalaista tasoa. Eläinlajit kokevat useita sukupuuttoja, vain eristyneimmillä tai mahdollisesti ekokatastrofista vähiten kärsineillä, rajansa sulkeneissa maissa säilyvät suuret nisäkäslajit.
Savun hälvettyä ihmiskunnan eloonjääneet alkavat rakentaa uutta maailmaa, toivottavasti opikseen ottaneina. Eurooppa toipuu, jollain lailla ainakin.


Skenaario 2: Ryhdytään nyt, välittömästi, rajuihin toimenpiteisiin

Lihantuotantoa rajoitetaan voimakkaasti haittaveroin. Kierrätystä tehostetaan. Yksityisautoilu tehdään käytännössä mahdottomaksi. Ihmiset pakotetaan asumaan ahtaissa kaupungeissa pienissä asunnoissa. Riittävän voimakas ylikansallinen valvontajärjestelmä varmistaa, että länsimaissa sääntöjä todella noudatetaan.
Tehotoimin kyetään ekokatastrofin syntyminen vuonna 2050 estämään. Mutta vuonna 2100 maapallon väkiluku on miltei 20 miljardia. (Itse asiassa nykyisellä maapallon väestönkasvuprosentilla – joka on siis viimeisten vuosien ajan ollut lievässä nousussa – väkiluku olisi yli 24 miljardia.) Väkiluku olisi kasvanut vielä voimakkaammin, mutta Afrikan ekokatastrofi ehti ensin. Vuonna 2017 Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluku oli noin miljardi. Nykyisellä kasvuprosentilla se olisi vuonna 2100 varsin tarkkaan kymmenen miljardia. Afrikan väkiluvun ehdottomaksi ylärajaksi osoittautui viisi miljardia. Koko manner on ekokatastrofi. Lähes kaikki rottaa suuremmat nisäkäslajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Ylijäämäväestö on paennut Afrikasta muualle. Euroopan väkiluku on noin kolme miljardia. Siitä miljardi on ilmastopakolaisia, toinen miljardi aiempien haittamaahanmuuttajien jälkeläisiä ja viimeinen miljardi eurooppalaisia tai sekarotuisia. Varsinaisia eurooppalaisia on suunnilleen saman verran kuin nyt eli 750 miljoonaa tai hieman vähemmän.
Ylilaiduntamisen ja liikatuotannon takia maapallon ekosysteemi romahtaa. Kulkutaudit leviävät, sodat ja muut levottomuudet raivoavat. Miljardeja kuolee, elintaso putoaa lähelle nykyafrikkalaista tasoa. Erona Skenaario 1:n ekokatastrofiin on katastrofin moninkertainen laajuus. Maapallo hukkuu muovijätteeseen, sillä kehitysmaiden jo nykyinen valtava jäteongelma – ne tuottavat yli 95 % muoviroskasta – on moninkertaistunut.
Savun hälvettyä ihmiskunnan eloonjääneet alkavat rakentaa uutta maailmaa. Ennen ekokatastrofia eurooppalaisten osuus ihmiskunnan väestöstä oli alle neljä prosenttia. Euroopassa eurooppalaisten osuus väestöstä oli 25 %. Kun Euroopassa, sivistyksen kehdossa, väestön valtaosa on jotain muita kuin eurooppalaisia, mitkä ovat toipumismahdollisuudet vaikka seuraavan tuhannen vuoden aikana?

Skenaario 2 on toki optimistinen skenaario siinä mielessä, että ekokatastrofilta vältyttäisiin lähes sata vuotta. Se perustuu siihen luultavasti virheelliseen olettamukseen, että kasvisten tuotanto on todellakin ekologisempaa kuin lihan tuotanto. Vaan menkääpä kauppaan ja laskekaa tuotteiden hinnoista kalorimäärä euroa kohti. Vaihtelua on toki paljon, mutta liha pitää helposti pintansa. Ja hinnan määrää markkinatalous. Kun ihannoidaan aiempaa, muutaman kymmenen vuoden takaista ruokavaliota, jossa lihan osuus oli nykyistä pienempi, unohdetaan kustannustehokkuus. Lähituotannossa, kun ihmiset asuivat maalaiskylissä, kasvisten reaalihinta oli matalampi kuin lihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ravintoa ei tarvinnut kuljettaa pitkiä matkoja. Lihassa energia on tiiviimmässä muodossa kuin kasviksissa ja kun nykyään ei enää pidetä Helsingissä lehmiä, kuljetus- ja varastointikustannukset muodostavat kasvisten hinnasta selvästi suuremman osuuden kaloria kohti laskettuna kuin lihan hinnasta. Miksi kuvittelitte tuoremehussa lukevan ”Valmistettu tiivisteestä”? Kuka hullu nyt kuskaisi Etelä-Euroopasta kymmenen litraa vettä, kun voi kuskata litran tiivistettä ja lisätä veden Suomessa. Voi siis olla niin, että kasvisruokavaliosta huolimatta ekokriisi iskee sittenkin jo 2050 – tai ainakin aiemmin kuin 2100.


Kun noita kahta ääriskenaariota vertaa, niin ainakin ihmiskunnan kannalta katsoen näyttää siltä, että mitä nopeammin kriisi iskee, sitä paremmat ovat toipumismahdollisuudet. Siitä yksinkertaisesta syystä, että väkiluku ei ole ehtinyt kasvaa hillittömäksi, jolloin ympäristölle ei vielä ole ehditty aiheuttaa niin paljon tuhoa.
Näin ollen jatkakaa lihansyöntiä kuten ennenkin tai mieluummin lisätkää sitä. Nopeutatte ekokatastrofin saapumista ja mitä nopeammin se tulee, sitä parempi luonnonsuojelun kannalta. Aivan erityisesti kannattaa syödä luomua, koska sen tuotanto vaatii lannoitteiden puutteen takia huomattavasti paljon enemmän tuotantoalaa kuin tehotuotanto.

Tai onhan toki olemassa sekin vaihtoehto että ryhdytään toimimaan järkevästi. Eli tunnustetaan maailman kaikkien ympäristöongelmien syynä olevan hillittömän, nimenomaan kehitysmaissa tapahtuvan väestönkasvun. Toistetaan vielä kerran: Vuonna 1957 Euroopassa oli noin 585 miljoonaa asukasta. Vuonna 2017 asukkaita oli 744 miljoonaa. Vuotuinen väestönkasvu oli keskimäärin 0,40 %. Mikäli koko maailma olisi noudattanut samaa tahtia, maapallon väkiluku olisi nyt noin 3,5 miljardia. Meillä ei olisi mitään hätää.
Sitten ei muuta kuin vaaditaan muun maailman laskevan väestömääränsä samalle tasolle kuin Euroopan väkiluku. On tämäkin parempi vaihtoehto kuin se, että tässä Euroopan haittamaahanmuuttopolitiikan järjettömyydessä onkin takana järki, mutta sellainen järki jonka rinnalla 1940-luku alkaa vaikuttaa lystikkäältä piknik-retkeltä suunnittelijoiden valmistautuessa seuraavaan siirtoonsa. Tai onhan sekin mahdollista, että teknologiaa on salaa kehitetty niin pitkälle, että inhimillinen ratkaisukin on olemassa.

Uusinta: Kilpailevat liigat

Lukijalle: Uusitaanpa vaihteeksi urheilua. Pohjoisamerikkalaista ammattiliigaa, joiden historia on suomalaisille - ehkä jenkeillekin - jäänyt vaietuksi nykyisten monopoliliigojen paineessa:

Pohjois-Amerikassa joukkuepalloilut ovat järjestäytyneet eri tavalla kuin Euroopassa. Nousuja ja putoamisia sarjasta toiseen ei yleensä ole, vaan liigat ovat suljettuja. Liigaan pääsee rahalla, sieltä pääsee pois konkurssilla ja seuroja siirrellään paikkakunnalta toiselle paremman taloustilanteen perässä. USA:ta pidetään vapaan kilpailun maailmana, mutta urheilussa homma on paljon tiukemmin säädeltyä ja monopolimaisempaa kuin Euroopassa.

Yleensä jokaisessa palloilulajissa on yksi pääliiga (major) ja sen alapuolella pienempiä liigoja (minor). Näiden alempien liigojen joukkueet voivat olla joko itsenäisiä tai sitten pääliigan farmijoukkueita. Suuriksi ammattilaisliigoiksi lasketaan jenkkifutiksen (NFL), koripallon (NBA), baseballin (MLB) ja jääkiekon (NHL) neljä pääliigaa. Muiden palloilulajien liigat ovat oman lajinsa major-liigoja, mutta painivat neljään suureen verrattuna aivan eri sarjassa.

Ymmärrettävä seuraus suljetusta liigasta on, että jokainen neljästä suuresta on ainakin kerran saanut rinnalleen kilpailevan liigan. Uuden kilpailijan synnyn syynä on yleensä ollut vanhan liigan haluttomuus hyväksyä uusia joukkueita. Tällöin liikemiehet ovat perustaneet kilpailevan liigan, jonka tarkoitus on ollut joko (1) haastaa ja tuhota entinen liiga tai (2) pakottaa entinen liiga neuvotteluasemaan ja yhdistymiseen. Tavoitteessa (1) ei ole toistaiseksi kukaan onnistunut, tavoitteessa (2) ainakin osittain useampikin kilpailija.

Pääliigan kilpailijaksi ei oikeastaan voi laskea liigaa, joka on ollut olemassa jo pääliigan syntyessä. Tällainen tilanne on vallinnut sekä jääkiekossa että baseballissa.
Jääkiekossa NHL syntyi NHA:n pohjalle 1917. Samaan aikaan Kanadan länsirannikolla oli olemassa PCHA, jonka voittaja pelasi keväällä Stanley Cupista NHL:n voittajan kanssa. Vuonna 1921 maantieteellisesti näiden kahden liigan väliin perustettiin vielä WCHL, jonka voittaja tuli myös mukaan Stanley Cup -otatukseen. PCHA lakkasi olemasta 1924 sulautuen WCHL:ään, joka puolestaan lakkasi 1926 jättäen Stanley Cupin NHL:n yksinoikeudeksi.
Baseballissa MLB:ssa pelaa tavallaan kaksi eri liigaa, 1876 perustettu National League ja 1901 major-leagueksi julistautunut American League. Liigojen runkosarjat olivat aivan viime vuosiin asti täysin erilliset (myös säännöissä on pieniä eroavaisuuksia, keskinäisissä otteluissa pelataan kotijoukkueen säännöillä) ja niiden joukkueista kohtasivat toisensa vain voittajat loppuottelusarja World Seriesissä. Siksi ennen ensimmäistä yhteistä pudotuspelivuotta 1903 esiintyneitä kilpailevia liigoja kuten AA:ta (1882-1891) ja PL:ää (1890) ei ole luetteloon laskettu.

Kilpailevaksi liigaksi ei ole myöskään laskettu liigaa, joka ei ehtinyt pelata ainuttakaan peliä. Baseballin CL:n piti alkaa 1961, mutta pääliiga tarjosi sen omistajille oikeudet uuteen laajennusjoukkueeseen, mikä riitti ostamaan kilpailijaehdokkaan pois pelistä ennen aloitusta. Tässä mielessä uusi liiga tavallaan onnistui osittain, vaikka ei ehtinyt edes käynnistyä.

Tässä luettelossa ovat neljän pääliigan kilpailevat liigat niiden onnistumisen mukaisessa järjestyksessä.

13. USBL, baseball, 1912-13
Lyhytikäisen USBL:n erikoinen historia käsittää kaksi kautta, jotka molemmat jäivät kesken. Ensimmäinen kahdeksan joukkueen yritys 1912 kesti reilun kuukauden toukokuusta kesäkuuhun. Toinen kokeilu kuudella joukkueella vuotta myöhemmin päättyi vielä nopeammin.

12. XFL, jenkkifutis, 2001
XFL ei ollut lyhenne yhtään mistään. Eikä liiga kovin pitkälle päässytkään. Liigan perusti ammattilaispainisirkus WWF:n omistaja, jonka tarkoitus oli tuoda sääntömuutoksilla lajiin enemmän showmeininkiä. XFL ei saavuttanut odottamaansa suosiota sen paremmin katsomoissa kuin televisiossakaan, joten liiga pisti suosiolla pillit pussiin yhden kauden jälkeen. NFL:ää se ei pystynyt haastamaan lainkaan eikä tosissaan ainoalla kaudellaan yrittänytkään, vain muutamat pelaajista olivat isomman liigan tasoisia.

11. ABL, koripallo, 1961-63
Harlem Globetrottersin omistaja Abe Saperstein halusi itselleen myös NBA-joukkueen. Tässä epäonnistuttuaan mies päätti pistää pystyyn kilpailevan liigan. Kahdeksalla alemmista sarjoista haalitulla joukkueella aloittanut liiga sai pelaajikseen vain joitakin NBA-materiaalia olevia palloilijoita. Liiga ei ottanut tulta alleen ja meni nurin kesken toisen kautensa. Osa joukkueista palasi entisiin liigoihinsa ja ABL:n jäi historiankirjoihin lähinnä siitä, että se oli ensimmäinen kolmen pisteen heittoa käyttänyt sarja.

10. AFL, jenkkifutis, 1940-41
Kolmas kerta, kun nimellä AFL lähdettiin haastamaan NFL:ää. Tällä kertaa kolme joukkuetta houkuteltiin minor-liigoista ja kolme polkaistiin tyhjästä. Yksi joukkueista kaatui ensimmäisen kauden jälkeen ja toinen kausi pelattiin viiden joukkueen voimin. Vaikeuksia oli, mutta seuraavalle kaudelle oli jo hyväksytty kuudes joukkue mukaan ja liigalla oli suuria suunnitelmia. Ne saivat äkillisen lopun 7.12.1941. Seuraavana vuonna liiga ilmoitti pitävänsä taukoa ja palaavansa sodan jälkeen. NFL pyöri koko sodan ajan, mutta AFL, versio III, katosi jättämättä lajin historiaan merkittäviä jälkiä.

9. WFL, jenkkifutis, 1974-75
World Football Leaguen kunnianhimoinen suunnitelma oli tehdä jenkkifutiksesta maailmanlaajuinen laji. Liigan taustavoimilla oli kokemusta koripallon ABA:n ja jääkiekon WHA:n onnistumisista ja ensimmäisen kauden suunnitelmiin kuului joukkue Meksikossa ja Kanadassa. Ulkomaille asti liiga ei kuitenkaan päässyt, mutta onnistui houkuttelemaan joitakin NFL-pelureita riveihinsä. NFL ei katsonut tätä hyvällä ja ryhtyi oikeustoimiin. Urheiluhistoriassa ainutlaatuinen tapaus nähtiin, kun liittovaltion poliisit poimivat Houstonin pelaajan John Matuszakin kentältä kesken ottelun hänen NFL:n kanssa tekemänsä sopimusrikon takia. Monet joukkueista joutuivat piakkoin talousongelmiin, yksi ei saanut pelipaitojaan takaisin pesulasta maksamattomien laskujen takia. Toinen kausi päättyi puolivälissä, kun yhdestätoista sen aloittaneesta joukkueesta yksi oli jo tehnyt konkurssin ja neljä muuta oli luovuttamassa. Yksikään joukkueista ei jatkanut enää, mutta WFL toimi loppujen lopuksi koekenttänä NFL:n myöhemmälle laajenemiselle; liigan seuraavat laajennusjoukkueet Seattle ja Tampa Bay olivat WFL-kaupunkeja.

8. USFL, jenkkifutis, 1983-85
Vakiintunutta liigaa vastaan oli perinteisesti käyty asettamalla kilpailevat joukkueet samoihin kaupunkeihin tai sitten paikkakunnille, jotka kilpailija on unohtanut. USFL lähti liikkeelle aivan uudella konseptilla: jenkkifutiskausi oli lyhyt, kestäen loppukesästä alkutalveen. Tarjotaanpa kuluttajille kainalopalloa keväällä ja kesällä! Alku oli lupaava: liiga sai riveihinsä kolme peräkkäistä parhaan yliopistopelaajan tittelin voittajaa, kirkkaimpana tähtenä hyperlupaus Herschel Walker. Alun perin liigan tarkoitus oli maltillinen rakentaminen, mutta vauhtisokeus iski. Seurauksena oli konkursseja, joukkueiden siirtoja uusiin kaupunkeihin vihreämmän oksan toivossa ja jopa joukkueiden yhdistymisiä. Epätoivoisena liiga haastoi NFL:n oikeuteen antitrustilainsäädännön nojalla – ja sai Pyrrhoksen voiton. Oikeus myönsi NFL:n rikkoneen lakia, mutta katsoi USFL:n vaikeuksien johtuvan pääasiallisesti sen omista virheistä. Tuomio oli yhden dollarin nimellinen vahingonkorvaus. Tämän myöhempi kolminkertaistuminen ei paljon lohduttanut. Lopulta kolmen kauden jälkeen parhaat pelaajat tekivät NFL-sopimukset ja liiga kaatui kaikkine joukkueineen. Perinnöksi USFL jätti joitakin sääntömuutoksia, jotka NFL oli hyväksi havainnut ja otti käyttöön.

7. FL, baseball, 1914-15
USBL:n pari vuotta aiemmin koetusta nolosta kohtalosta oppia ottanut Federal League lähti tosissaan liikkeelle. Neljä joukkuetta asetettiin paikkakunnalle, jolla pelattiin jo entuudestaan huipputasolla, neljä muuta uudelle markkina-alueelle. Liiga hankki uskottavuutta rekrytoimalla pelaajiksi joitakin isoja nimiä. Kahden kauden jälkeen taloudelliset realiteetit tulivat kuitenkin vastaan. AL:n ja NL:n omistajat hankkivat omistukseensa neljä FL:n joukkueista sulattaen ne itseensä. Kahden muun joukkueen omistajien sallittiin hankkia taloudellisissa vaikeuksissa olleet joukkueet entisistä liigoista ja yhdistää oma FL-joukkueensa niihin. Kaksi jäljelle jäänyttä joukkuetta lakkasi olemasta.

6. AFL, jenkkifutis, 1936-37
Toinen yritys horjuttaa NFL:ää kesti kaksi vuotta. Periaatteessa on kaksi pääasiallista strategista vaihtoehtoa: lähteä haastamaan kilpailevaa liigaa sen kotipaikkakunnilla tai vallata uusia kaupunkeja. AFL valitsi haastamisstrategian: sen kuudesta joukkueesta neljä pelasi NFL-paikkakunnilla. Vanhoja asemia ei saatu horjutettua, mutta yksi onnistuminen sentään. Ensimmäisen kauden jälkeen Cleveland Rams hyväksyttiin NFL:ään. Toinen kausi jäi historiaan siksi, että Clevelandin tilalle tullut Los Angeles Bulldogs oli paitsi ensimmäinen kotiottelunsa länsirannikolla pelannut joukkue missään major-tason liigassa, ensimmäinen kautensa puhtaalla voittosaldolla päättänyt joukkue. Liiga kaatui yleisön vähäiseen kiinnostukseen.

5. AFL, jenkkifutis, 1926
NFL sai ensimmäisen kilpailijansa ollessaan vielä itsekin sarjaohjelmaltaan epämääräinen ja kunnolla järjestäytymättä. Liigan perusti purukumimagnaatti C.C. Pyle, jonka kestävyysjuoksupiirit muistavat muutamaa vuotta myöhemmin järjestetyn Amerikan halkijuoksun promoottorina. Siinä mielessä liiga jäi historiaan, että se sai ainoana kilpailevana liigana kautta aikojen pääliigan joukkueen loikkaamaan; Rock Island Independents liittyi AFL:ään. Liiga sai myös houkuteltua riveihinsä lajin kirkkaimman tähden "Red" Grangen, mutta sekään ei riittänyt. Yhden kauden jälkeen edessä oli konkurssi. Jenkkifutis oli tuohon aikaan pahasti eksyksissä ammattilaistasolla: NFL vastasi kilpailijaan laajentumalla 22 joukkueeseen, mutta AFL:n hajoamista seuraavalla kaudella jäljellä oli vain 12. Yksi näistä oli AFL:stä mukaan hyväksytty New York Yankees, joka pelasi kaksi kautta NFL:ssä ennen lopettamistaan. Pidempään kesti toinen liigasta eloon jäänyt joukkue Cleveland Panthers, joka pelasi vuoteen 1934 asti itsenäisenä ammattilaisjoukkueena.

4. AAFC, jenkkifutis, 1946-49
AAFC perustettiin sodan vielä kestäessä 1944, mutta pelit alkoivat vasta kaksi vuotta myöhemmin. Liiga oli NFL:lle kovin siihen asti heitetty haaste. Sen perustajilla oli hyvät suhteet mediaan, joten sitä ei voitu vaieta kuoliaaksi kuten entiset kolme AFL:ää. Joukkueiden omistajat olivat miljonäärejä. Sodan päättyminen toi runsaasti pelaajamateriaalia ja taloudellinen kasvu mahdollisti sijoittamisen viihteeseen. Liigan kahdeksasta joukkueesta neljä oli sijoitettu suurille paikkakunnille, jotka NFL-kartalta puuttuivat. Kaikesta huolimatta AAFC teki tappiota. Mutta niin teki myös NFL. Molemmat liigat näkivät, että laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Seitsemästä jäljellä olevasta AAFC-joukkueesta kolme hyväksyttiin NFL:ään, yksi sulatettiin olemassa olevaan NFL-joukkueeseen ja kolme lakkautettiin. AAFC jätti pysyvän jäljen lajiin, koska liigassa kehitettiin uudenlaisia pelistrategioita. Tämän osoitti myös se, että seuraavan NFL-mestaruuden voitti AAFC:stä siirtynyt Cleveland Browns.

3. WHA, jääkiekko, 1972-79
NHL:n ainoa major-luokan kilpailija syntyi kiekkoilun suosion kasvubuumissa. Viisi vuotta aiemmin NHL oli kaksinkertaistunut kuudesta kahdentoista joukkueen sarjaksi ja lisännyt vielä kaksi lisää pari vuotta myöhemmin. WHA:n avauskaudella NHL laajeni jo kuuteentoista joukkueeseen ja kahdentoista joukkueen WHA:n ansiosta major-tason kiekkojoukkueita oli 28, kun niitä kuusi vuotta aiemmin oli ollut kuusi! Vielä kaksi kautta lisää, ja niitä oli 33, 18 NHL:ssä ja 15 WHA:ssa. Seurauskin oli selvä: pelaajia piti saada lisää ja niitä löytyi Euroopasta. Ennen WHA:n tuloa NHL:ssä oli pelannut kolme eurooppalaista. Nyt vanhalta mantereelta mahtui miehiä molempiin liigoihin. Ensimmäiset suomalaisammattilaiset Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta liittyivät WHA:n Winnipeg Jetsiin kaudeksi 1974-75 ja monta muuta seurasi perässä. WHA toteutti joukkuesijoittelussa kolmijakoista strategiaa: joukkue isoihin NHL-kaupunkeihin, joukkueita kiekkoilun emämaahan Kanadaan NHL:n syrjäyttämiin kaupunkeihin, joukkueita kiekkoilulle vieraalle alueelle etelään. Liigan seitsenvuotinen historia oli kaikkea muuta kuin tylsä. 16 joukkuetta sai pelioikeudet ja niistä vain kaksi oli koko ajan mukana samalla nimellä ja paikkakunnalla. Huimimmat suoritukset olivat New York Raidersina aloittaneella joukkueella, joka ensimmäisen kolmen vuotensa aikana ehti pelata neljällä eri nimellä, sekä Denver Spursilla / Ottawa Civicsillä, joka pelasi ainoan kautensa puoliksi näillä kahdella nimellä. Joukkueen pelaajat saivat kuulla muutosta Ottawaan ollessaan vieraspelimatkalla, kun ennen ottelua soikin yllättäen Kanadan kansallislaulu. Suurimman pelaajakaappauksensa liiga teki heti aluksi nappaamalla riveihinsä lajin suurimman tähden Bobby Hullin mahtisopimuksella. Tämä aiheutti yleisen palkkakilpailun. Aiemmin NHL-miehet olivat kesäajat olleet rekkakuskeina tai vastaavissa hommissa, nyt heistä tuli rikkaita ammattilaisia. Vuotta myöhemmin 45-vuotias legenda Gordie Howe palasi eläkkeeltä WHA:n Houston Aerosiin poikiensa Markin ja Martyn kanssa samaan ketjuun. Kiekkoilun laajentumisesta kertoo se, että Howe pystyi ikämiehenäkin samanlaisiin pistesaldoihin kuin aiemmin. Mark-poika tuli mukaan alaikäisenä junioritähtenä, mistä tulikin WHA:n yksi tavaramerkki. Isoin paukku oli 17-vuotiaan superlupaus Wayne Gretzkyn tulo mukaan WHA:n viimeisenä kautena. Gretzkyn sopimus Indianapolis Racersin kanssa kesti konkurssia kohti menossa olleessa joukkueessa vain kahdeksan ottelua, kunnes Edmonton Oilers osti miehen. Gretzky ehti kuitenkin tehdä uransa ensimmäiset ammattilaismaalit - Edmontonin verkkoon! WHA:n yksi vähän tunnettu erikoisuus oli sarjataulukkoon mukaan lasketut ottelut Neuvostoliiton ja Tsekkoslovakian maajoukkueita vastaan kahdella viimeisellä kaudella, molempia vastaan ottelu per WHA-joukkue molemmilla kausilla. Viimeisellä kaudella nähtiin vielä erikoisempi tapaus, kun Edmonton Oilers pelasi yhden sarjataulukkoon lasketun ottelun Suomea vastaan! Tämä ottelu piti järjestää, jotta kaikki joukkueet saisivat yhtä monta ottelua kasaan - kesken kauden konkurssin tehnyt Indianapolis oli pelannut parittoman määrän otteluja. WHA:ssa pelasi sen historian aikana virallisesti kymmenen suomalaista, mutta tuon yhden ottelun pelanneita ei ole tässä luvussa mukana. WHA:n supistuttua kuuteen joukkueeseen viimeisellä kaudella yhdistyminen NHL:ään toteutui, mutta ehdot olivat kovat. NHL ei hyväksynyt termiä yhdistyminen, vaan operaatiota piti kutsua laajenemiseksi. WHA-joukkueet saivat suojata pelaajistaan vain kaksi kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Tarvittavista lisäpelaajista piti maksaa korvausta. Tulokkaiden varaustilaisuudessa ne saivat viimeiset vuorot. Vain neljä joukkuetta hyväksyttiin, kaksi muuta lakkautettiin. Jokaisen hyväksytyn joukkueen piti maksaa viisi miljoonaa dollaria NHL:lle. Mutta viimeiset naurut kuuluivat WHA:lle - Edmonton Oilersista tuli pian NHL:ää hallinnut dynastia.

2. ABA, koripallo, 1967-76
Vuonna 1967 NBA:ssa oli vain kymmenen joukkuetta, joten koripallomarkkinoilla oli tilaa. Yhdellätoista joukkueella käynnistynyt ABA lähti liikkeelle maltillisella värväyspolitiikalla ja sijoitti suurimman osan joukkueista kaupunkeihin, joita NBA oli ylenkatsonut. Liiga otti käyttöön kolmen pisteen heiton ja sittemmin joitakin ”alueellisia” joukkueita, jotka pelasivat kotiottelunsa koko osavaltion alueella. Varmistaakseen pelien tason liiga värväsi NBA:n alipalkatuista tuomareista neljä kuuluisinta – ovela veto, joka tuli halvemmaksi kuin pelaajista kilpailu. Vähitellen väistämätön palkkakilpailu kuitenkin alkoi, kun ABA vakiintui. Liigan historia on värikäs kokoelma joukkueiden muuttoja paikkakunnalta toiselle ja konkursseja. Kaikkiaan liiga myönsi pelioikeudet 12 joukkueelle, joista vain kolme (joista yksi ei ollut liigan alkuperäisiä joukkueita) pysyi koko ajan samalla paikkakunnalla. Yksi joukkueista pelasi peräti neljällä kotipaikkakunnalla ennen konkurssia, toinen vain kolmella paikkakunnalla mutta seitsemällä eri nimellä. Viimeisen kauden aloitti kymmenen joukkuetta, joista yksi lopetti ennen varsinaisen kauden alkua, kaksi kaatui kesken kautta ja yksi kauden päätyttyä. NBA:n lopulta huomattua, ettei ABA luovuta, yhdistyminen oli edessä palkkasodan hillitsemiseksi. ABA:n kuudesta jäljelle jääneestä joukkueesta neljä hyväksyttiin NBA:han, mutta hinta oli kova. Yhdistymistä ei saanut kutsua yhdistymiseksi, vaan laajentumiseksi. ABA-joukkueiden piti maksaa miljoonittain riihikuivaa rahaa NBA:lle. Selvitäkseen maksuista esimerkiksi New York Netsin piti myydä supertähti Julius Erving. Kahden pois jätetyn ABA-joukkueen parhaat pelaajat jaettiin entisten NBA-joukkueiden kesken. NBA ei hyväksynyt ABA:n sääntömuutoksia, mutta tajusi kolmen pisteen heiton merkityksen pelille ja otti sen käyttöön muutama vuosi myöhemmin yhdistymispölyn laskeuduttua.

1. AFL, jenkkifutis, 1960-69
Kolmen edellisen AFL-nimisen kilpailijaliigan lyhytikäisyys ei pelottanut teksasilaista Lamar Huntia, joka suivaantui epäonnistuessaan NFL-joukkueen ostamisessa ja siirtämisessä Dallasiin. Ei muuta kuin uusi liiga pystyyn. Markkinoilla oli tilaa, sillä NFL:ssä pelasi tuohon aikaan vain 12 joukkuetta. Uusi, aluksi kahdeksan joukkueen liiga haastoi NFL:n heti alusta alkaen ja pienten kompurointien jälkeen vakiintui rinnakkaiseksi sarjaksi. Liigojen keskinäinen kilpailu sai pelaajien palkat räjähtämään käsistä ja lopulta osapuolet katsoivat parhaaksi sopia yhdistymisestä. Nimet laitettiin paperiin 1966 ja varsinainen yhdistyminen sovittiin tapahtuvaksi 1970. Sitä ennen liigojen voittajat pelaisivat yhteisen loppuottelun, Super Bowlin. AFL onnistui tältä osin täysin, koska kaikki sen tuolloiset kymmenen joukkuetta sulautuivat yhdessä NFL-joukkueiden kanssa uudeksi NFL:ksi. ja toisin kuin sittemmin koripallossa ja jääkiekossa, yhdistymistä sai kutsua yhdistymiseksi. AFL:n onnistumisesta kertoo sekin, että noista joukkueista vain yksi on siirtynyt toiselle paikkakunnalle yhdeksän muun pelatessa edelleen siellä missä 40 vuotta aiemminkin. Tosin Oakland Raiders kävi välillä toistakymmentä vuotta kestäneellä visiitillä Los Angelesissa.

Jokeri: CFL USA, kanukkifutis, 1993-95
Kanadassa pelataan suuresti jenkkifutista muistuttavaa peliä omassa ammattilaisliigassaan CFL:ssä. Oleelliset erot ovat suurempi kenttä ja yksi pelaaja enemmän kentällä. Muitakin eroja on, mutta ne ovat niin vähäisiä, että monet NFL:n hylkimät marginaalipelaajat ovat käyneet rajan pohjoispuolella hakemassa uutta nostetta ja palanneet sieltä sitten NFL:ään jopa tähdiksi asti. Liiga päätti vallata markkinasiivun myös USA:sta ja sijoitti kaudelle 1993 aluksi yhden joukkueen Sacramentoon. Seuraavalle vuodelle jenkkijoukkueiden määrä kasvoi neljään ja sitä seuraavalle viiteen. Siihen laajentumisyritys sitten päättyikin ja kaudesta 1996 alkaen CFL:ää on pelattu vain Kanadassa. Syy epäonnistumiseen oli pelin vieraudessa amerikkalaisille ja kunnollisen televisiosopimuksen puuttuminen. Ainoa todellinen menestys saavutettiin Baltimoressa, joka jäikin historiaan liigan voittaneena amerikkalaisjoukkueena. Baltimorelaiset olivat katkeria menetettyään NFL-joukkueensa kymmenen vuotta aiemmin ja kanukkifutis kävi korvikkeeksi. Baltimoren joukkueelta putosi kuitenkin pohja pois, kun NFL ilmoitti asettavansa kaupunkiin oman joukkueensa 1996 alkaen.