Ennen muinoin ei yhteiskunnan varassa elelty. Silloin toimeentuloturvan muodostivat sukulaiset. Nykyään yhteiskunta on ottanut elättäjän roolin eli käytännössä veronmaksajat hoitavat homman edustajiensa välityksellä. Tämä on tietysti hyvä asia sinänsä, koska se takaa kaikille minimin (toki vähän liikaakin, mutta ei nyt sotkeuduta haittamaahanmuuttoon tai ihan normisossuelättiyteen). Samalla se on kuitenkin rapauttanut yhteiskunnan kivijalkaa eli perhettä ja sukuyhteyttä.
Tähän on kehitettävissä vastaisku, joka ei maksa kenellekään merkittävästi, on teknisesti helppo toteuttaa ja lisää yhteisöllisyyttä.
Idea on jakaa pieni siivu kunkin henkilön maksamista veroista hänen läheisilleen.
Tätä maksua nimitetään "joulurahaksi", koska se jaettaisiin aina ennen joulua. Raha itsessään olisi veronalaista tuloa, josta verohallinto ottaisi normaalin ennakonpidätyksen. Kyseessä olisi siis periaatteessa nollasummapeli. Tosin käytännössä tämä aavistuksen nostaisi veroprosentteja siksi, että kyseessä olisi rahansiirto enemmän tienaavilta vähemmän tienaaville.
Jutun juoni on siinä, että tämä läheisille siirrettävä raha ei suoranaisesti nosta kenenkään veroja. Maksettava vero vain jaetaan uudelleen. Valtion ja kuntien kirstuun menee hieman pienempi osuus ja ylijäämä siirtyy suoraan läheisille.
Systeemi toimii seuraavasti. (Tämän käyttö on mahdollinen vain sähköisessä veroilmoituksessa, koska tällöin ei tarvitse mitään muuta virkatyötä kuin kirjoittaa muutama rivi koodia ohjelmaan, jos vähän kärjistetään.)
Veroilmoituksessa on lueteltu kyseisen henkilön "joulurahalahjoitukseen" oikeutetut henkilöt. Jos haluaa osan veroistaan menevän heidän hyväkseen, laittaa rastin ruutuun. Läheisemmille enemmän, kaukaisemmille vähemmän. Joulurahaan oikeutettuja ovat seuraavat henkilöt:
A-ryhmä (rahan suuruus 1,0 % verotettavan veroista): omat lapset, sisarukset ja aviopuoliso. B-ryhmä (rahan suuruus 0,3 % verotettavan veroista): omat vanhemmat, lastenlapset ja sisarusten lapset. C-ryhmä (rahan suuruus 0,1 % verotettavan veroista): omat isovanhemmat, lastenlastenlapset, sisarusten lastenlapset, vanhempien sisarukset (eli sedät, enot ja tädit), serkut.
Jos verotettavan verot ovat esimerkiksi 10 000 euroa, saa jokainen A-ryhmään kuuluva 100 euroa, B-ryhmään kuuluva 30 euroa ja C-ryhmään kuuluva 10 euroa. Olettaen että verotettava on vetänyt ruksin ruutuun. Jos sattuu olemaan ränäväleissä vaikka toisen siskonsa kanssa, voi laittaa ruksin vain toiselle siskolle.
Systeemiin kuuluu myös se, että kukaan ei saa nähdä keneltä joulurahat tulevat. Niinpä voi näpäyttää ilman että kukaan tietää. Tosin tällöin nämä rahat menevät valtiolle. Joka osaa ne kyllä käyttää irakilaisten diskokuluihin ja kreikkalaisten eläkkeisiin, mutta jos nämä sattuvat olemaan serkkua rakkaampia niin mikäs siinä. Ja onhan se niinkin, että jokainen osaa suurinpiirtein arvioida kuinka paljon pitäisi rahaa tulla. Jos sitä tulee selvästi vähemmän, voi ryhtyä käyttäytymään asiallisemmin sukulaisiaan kohtaan.
Toki systeemiin on rakennettu "lestadiolaisrajoitin". Lahjoitusten yhteenlaskettu osuus verotettavan veroista on maksimissaan 10 %. Tuo kymmenen prosentin raja tulee täyteen esimerkiksi sillä, jos henkilöllä sattuu olemaan kuusi lasta, kolme sisarusta ja kymmenen serkkua. Mikäli kymmenen prosenttia ylittyy, tuo 10 % maksimimäärä jaetaan siinä suhteessa mitä kukin olisi muuten saamassa. Esimerkiksi jos määrän pitäisi suoraan laskien olla 20 %, saa jokainen vain puolet siitä mitä muuten saisi, esim. A-ryhmään kuuluva vain 0,5 % , ei 1,0 %.
Systeemin idea piilee siinä, että ihmiset saavat jouluksi ylimääräistä rahaa, jonka he tietävät olevan peräisin läheisiltään. Jos tämä ei vahvista yhteisöllisyyttä, niin sitten en tiedä mikä vahvistaisi. Lisäksi on huomattava, että kaikki edunsaajat ovat verisukulaisia - paitsi aviopuoliso. Tämä olisi kannuste avioliitolle, joka tunnetusti on yhteiskunnan kulmakivi.
Samalla systeemi on "ennakkoperintömäinen" tulonsiirto vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille, noin keskimäärin. Vanhempien sukupolvien veroista suurempi prosentti menisi "joulurahaan" kuin nuorempien veroista. Tämä siksi, että suhteellisesti samalla kohdalla sukupuussa olevista vanhemmat sukupolvet ovat pykälää alempana asteikossa kuin nuoremmat.
Alaikäisten lasten tilit olisivat tietysti heidän vanhempiensa valvottavina. Tämä mahdollistaisi myös nuorille vastuullisen rahankäytön opettelun.
Systeemi myös tasaa varallisuutta. Jos suvussa on vaikka yksi tai kaksi suurituloista, menee osa heidän veroistaan suoraan läheisten hyväksi.
Tässä esimerkkitaulukko siitä, kuinka paljon olisi yksi prosentti veroista missäkin tuloluokassa. Toisessa sarakkeessa on yksi prosentti veroista eli se määrä, johon A-luokkaan kuuluva sukulainen on oikeutettu, jos veronmaksaja on vetäissyt ruksin ruutuun. Viimeisessä sarakkeessa näkyy se, kuinka paljon kasvua tähän on tullut edelliseen luokkaan nähden. 80 000 verotettavista tuloista alkaen kasvu on aina 25,62 euroa viidentuhannen euron kasvua kohti:
Verotettava tulo (tuhatta)
1 % verosta
Kasvu
10
0,00
0,00
15
0,60
0,60
20
12,36
11,76
25
25,36
13,00
30
43,19
17,83
35
61,82
18,63
40
80,44
18,62
45
100,11
19,67
50
120,73
20,62
55
141,36
20,63
60
161,98
20,62
65
182,61
20,63
70
203,23
20,62
75
224,66
21,43
80
250,28
25,62
Otetaan muutama esimerkkitapaus. Lasketaan pyöreästi verot sadan euron tarkkuudella, niin on siistimpää. Tapaukset 1-3 ovat "normihenkilöitä" eri ikäisinä sillä oletuksella, että aikuiset ovat naimisissa, joka sukupolvessa on kaksi lasta ja elossa on kolme sukupolvea. Siten, että eläkeläisen tienesti on 25 000, työssäkäyvän sukupolven 40 000 ja lasten 0. Oletetaan myös, että jokainen vetää ruksin kaikkiin ruutuihin eikä jätä vaikka yhtä veljenpoikaa ilman.
1) Normieläkeläinen
Hänen veronsa ovat noin 2500 euroa. Hänen veroistaan saamapuolelle kuuluu A-ryhmään neljä henkilöä eli kaksi lasta, sisarus ja puoliso. Jokaiselle 25 euroa. B-ryhmään kuuluu kuusi henkilöä eli neljä lapsenlasta ja kaksi sisaruksen lasta, jokaiselle 7,5 euroa. C-ryhmään kuuluu kahdeksan henkilöä eli neljä sisarusten lastenlasta ja neljä serkkua, jokaiselle 2,5 euroa. Jakoon menee siis 6,6 % veroista eli 165 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä puolisoltaan 25 euroa, sisarukseltaan 25 euroa, B-ryhmästä molemmilta lapsiltaan 24 euroa, C-ryhmästä kahdelta sisaruksensa lapselta molemmilta 8 euroa ja neljältä serkultaan 2,5 euroa kultakin. Yhteensä 124 euroa.
2. Normiduunari
Hänen veronsa ovat 8000 euroa. Hänen veroistaan saamapuolelle kuuluu A-ryhmään kaksi lasta, sisarus ja puoliso. Jokaiselle 80 euroa. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja kaksi sisaruksen lasta. Jokaiselle 24 euroa. C-ryhmään kuuluvat kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua, jokaiselle 8 euroa. Jakoon menee 5,8 % veroista eli 464 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 25 euroa, sisarukseltaan 80 euroa ja puolisoltaan 80 euroa, B-ryhmästä ei mitään, C-ryhmästä vanhempiensa kahdelta sisarukselta 2,5 euroa molemmilta ja neljältä serkultaan 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 167 euroa.
3. Normilapsi
Ei maksa veroja, joten saamapuolelle ei tule ketään. (Jos verotettavaa olisi, A-ryhmään kuuluisi oma sisarus, B-ryhmään vanhemmat, C-ryhmään isovanhemmat, kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua. Tämä tarkoittaisi 2,6 % verotettavista tuloista.) Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 80 euroa, B-ryhmästä kaikilta neljältä isovanhemmaltaan 7,5 euroa jokaiselta ja vanhempiensa sisaruksilta 24 euroa molemmilta, C-ryhmästä isovanhempiensa neljältä sisarukselta 2,5 euroa jokaiselta. Yhteensä 248 euroa.
4. Suurperheellinen, normitulot
Hänellä on vanhemmat, joilla on yhteensä viisi sisarusta, joilla on yhteensä 12 lasta. Hänellä itsellään on kaksi sisarusta, joilla on yhteensä neljä lasta. Itsellään hänellä on viisi lasta.
Verot 8000 euroa. Veroista saamapuolelle kuuluu A-ryhmään viisi lasta, kaksi sisarusta ja puoliso. Yhteensä kahdeksan. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja neljä sisarusten lasta, yhteensä kuusi. C-ryhmään kuuluvat viisi vanhempien sisarusta sekä kaksitoista serkkua, yhteensä 17. Tämä tarkoittaisi yhteensä 11,5 % veroista, mutta katto on 10 %. Niinpä jokainen saamapuolella oleva ansaitsee 10/11,5 -osaa siitä mitä muuten kuuluisi, A-ryhmäläinen noin 69,5 euroa, B-ryhmäläinen noin 20,9 euroa ja C-ryhmäläinen noin 6,95 euroa. Yhteensä 800 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä puolisoltaan 80 euroa, sisaruksiltaan 80 euroa molemmilta ja vanhemmiltaan 25 euroa molemmilta. B-ryhmästä ei ole saatavia. C-ryhmästä vanhempiensa sisaruksilta 2,5 euroa jokaiselta viideltä sekä kahdeltatoista serkulta 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 398,5 euroa,
5. Lapseton sinkku, normitulot
Hänellä on vanhemmat, ei sisaruksia ja vanhemmilla yhteensä kolme sisarusta, joilla yhteensä seitsemän lasta.
Verot 8000 euroa. Saamapuolella A-ryhmässä ei ketään, B-ryhmässä molemmat vanhemmat 24 euroa molemmat, C-ryhmässä vanhempien kolme sisarusta ja seitsemän serkkua 8 euroa jokainen. Yhteensä 128 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 25 euroa, B-ryhmästä ei mitään, C-ryhmästä vanhempiensa kolmelta sisarukselta 2,5 euroa jokaiselta sekä seitsemältä serkulta 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 113,5 euroa.
6. Varakas eläkeläinen, normiperhe (vain maksettava osuus)
Tulot 80 000 euroa, verot 25 000 euroa. Saamapuolella A-ryhmässä kaksi lasta, sisarus ja aviopuoliso, 250 euroa jokaiselle. B-ryhmässä neljä lastenlasta ja kaksi sisaruksen lasta, 75 euroa jokaiselle. C-ryhmäässä sisaruksen neljä lapsenlasta, neljä serkkua ja onpa jo tullut viisi lastenlastenlastakin, 25 euroa jokaiselle. Yhteensä 2275 euroa.
7. Huippuvarakas normiperheellinen (vain maksettava osuus)
Maksaa veroja 200 000 euroa. A-ryhmään kuuluvat kaksi lasta, sisarus ja aviopuoliso, 2000 euroa kullekin. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja kaksi sisaruksen lasta, 600 euroa kullekin. C-ryhmässä ovat kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua, 200 euroa kullekin. Yhteensä 11 600 euroa.
P.S. Myöskin asiaan eli yhteiskunnan yhteisöllisyyden vahvistamiseen liittyen blogistikollega Professori esitti äskettäin ehdotuksen uudesta eläkeiästä. Nostetaan kaikkien eläkeikää kahdella vuodella, kuten puhetta on ollut. Paitsi että yhden lapsen vanhemmilla nosto on vain vuosi, kahden tai useamman lapsen vanhemmilla eläkeikä ei nouse. Loistava idea, jonka sivutuotteena olisi vielä yksi asia. Useimmat ihmiset ovat eläkeikään tullessaan pienten lasten isovanhempia, joilla olisi tällöin enemmän aikaa lastenlapsilleen ja mahdollisuus toimia heidän hoitajinaan sairaustapauksissa. Mikä vähentäisi huomattavasti vanhempien työstäpoissaoloja.
Idean ainoa ongelma on siinä, että se ei ehdi enää vaikuttaa lasten hankkimiseen. Siksi ehkä vielä parempi idea olisi sitoa eläkeiän alentaminen lapsenlapsiin. Nostetaan kaikkien eläkeikää sillä kahdella vuodella. Yksi lapsenlapsi, vuoden alennus, Kaksi lastenlasta, puolitoista vuotta. Kolme lastenlasta, vuosi ja kymmenen kuukautta. Neljä tai useampia, kaksi vuotta.
Alkaisi olla nuorilla intoa lapsentekotalkoisiin, kun se auttaisi omat vanhemmat aiemmin eläkkeelle ja vapauttaisi lastenhoitoon. Erityinen lisäbonus tässä on se, että tämä - toisin kuin esimerkiksi esitetty tuhannen euron palkkio - vaikuttaisi voimakkaammin juuri siihen työssäkäyvään ja kunnialliseen väestönosaan, jonka lisääntyminen on kansakunnan etu.
Lukijalle: En ilmeisesti ole kehittynyt mihinkään, koska olen edelleen samalla kannalla kuin tämän julkaistessani. Yhden ainoan lisäoivalluksen olen saanut:
Eräs kommentoija esitti äskettäin ihmettelynsä siitä, miksi en ole pitkään aikaan kirjoittanut kestävyysjuoksusta. Vastasin, että kestävyysjuoksuaiheiset tekstini ovat olleet yleensä analyyttisia tilastollisia tutkimuksia ja minulla ei ole nyt ollut inspiraatiota tehdä sellaisia, koska olen todellisuudessa joutunut tekemään analyysia ihan riittävästi. Lupasin kuitenkin, että palaan aiheeseen ja normaalit ennakkopohdiskelut maastojen ja Kalevan Kisojen kuvioista ovat kyllä suunnitelmissa. Samoin muutama muukin juttuidea. Jälkimmäisistä, jo kauan sitten mietityistä pohjista muistin yhden ajatuksen. Se tulee tässä.
Virallinen totuus juoksuvalmennuksesta on vaihtunut monta kertaa. Suomalaiset hallitsivat aikoinaan kestävyysjuoksumarkkinoita "vaahtopääkävelyllä" tai oikeastaan siitä huolimatta. Sitten tulivat Zatopekin intervallit, vauhtileikittelyt ja nykyiset "sillisalaattijärjestelmät", joissa eri asioita yhdistellään sopivaksi cocktailiksi. Nykyään kestävyysjuoksuvalmennus on siinä määrin puhki analysoitua, että se ei enää kehity revoluution vaan evoluution kautta. Luvassa ei ole suuria mullistuksia, joissa kaikki entinen heitetään romukoppaan ja korvataan täysin uudella. Sen sijaan pieniä oivalluksia, joissa jokin yksityiskohta muutetaan, poistetaan tai tuodaan uutena mukaan.
Olen vuosien ajan kyseenalaistanut joitakin pieniä, yleisesti hyväksyttyjä totuuksia. Viime aikoina jotkut näistä ovat osoittautuneet oikeiksi ja uusi doktriini on astunut vanhan tilalle. Joissakin kohdissa uudet ajatukset ovat nousseet kilpailemaan vanhojen rinnalle ja kädenvääntö käy tiukkana. Jotkut ajatukset taas ovat aivan uusia, joissakin olen varmasti väärässäkin. Mutta tässä on Jaskan kymmenen kerettiläistä ajatusta kestävyysjuoksuvalmennuksesta. En jaksanut ruveta kaikenlaisia alan keskusteluja tähän linkkaamaan, asiasta kiinnostuneet osaavat kyllä googlettaa.
10. Etelän leirit
Sohaistaanpa heti aluksi vähän muurahaispesää ja todetaan, että etelän leirit ovat kyllä ihan hyödyllisiä, mutta ovatko ne tarpeellisia kaikille niille jotka sinne menevät? Joillakin fokus tuntuu olevan etelässä olemisessa eikä treenaamisessa. Kyllä siellä taatusti kovempaa harjoitellaan kuin Suomessa tehtäisiin, mutta silti monille tärkein juttu tuntuu olevan Facebookiin, Instagramiin tai blogiin päivittely, että nyt ollaan sitten etelässä. Kyllähän bikinikuvia on tietysti kiva katsella, jatkakaa. Mutta pitäkää fokus kohdillaan. Onhan se vähän säälittävää, jos ja kun käy taas niin että kesällä moni etelänleiriläinen joutuu katselemaan semmoisten kantapäitä, joille etelänleiri on juoksumatto ja vähähappisen korkeanpaikanleirin korvikkeena on purkillinen hernekeittoa yhdistettynä tiiviisti suljettuun makuuhuoneen oveen. Muutenkin suurella osalla nykynuorisolla tuntuu olevan tapana kailottaa kaikki tekemisensä maailmalle. Tai ainakin antaa tietynlainen kuva. On esimerkiksi ollut hauskaa seurata paria Suomen huippujuoksijaa somessa. Toinen antaa itsestään ja harjoitteluasenteestaan ihan eri kuvan, mikä totuus on. Valmentaja tietääkseni kiehuskelee asian kanssa, mutta ei voi mitään. Toinen taas ei paljoa löpise, vaikka paljon kirjoittaakin. Todellinen - kova - asenne pilkistää rivien välistä eikä sitä liiemmin mainostella.
9. Maitohappoharjoittelu
Yleisesti tiedetään, että ensin pitää rakentaa kunnon pohja PK-harjoittelulla. Huipulle pääseminen vaatii noin viidentoista vuoden työn. Virallisen totuuden mukaan kovien harjoitusten aika on vasta sitten, kun pohjat ovat kunnossa. Suomalaisessa kestävyysurheilussa Matti Heikkisellä voi olla asiasta toinen mielipide. Hän on nuoresta lähtien tehnyt armottomia maitohappoharjoitteita. Maailmanmestaruus puhuu puolestaan. Kuinka elimistö oppisi sietämään kovuutta, ellei sitä harjoiteta siihen alusta lähtien? Toki järjen kanssa, kaikkein rynkyttävimpiin treeneihin pitää olla vuosien pohjat. Mutta heti alusta lähtien on lähdettävä mittaamaan rajojaan ja opittava tuntemaan ne. Kuitenkin tarkkaa harkintaa käyttäen.
8. Kestoajat
Teoriani mukaan harjoituksen kestoajan tulee määräytyä harjoituksen rasitustason mukaan. On olemassa tietyt, geometrisessa sarjassa kasvavat kriittiset kestoajat, joiden mittainen harjoitus ei saa olla. Kevyiden ja palauttavien harjoitusten tulee olla hieman kriittistä aikaa lyhyempiä, kovien harjoitusten hieman pidempiä. Olen tehnyt asiasta tilastollisen tutkimuksen.
7. Mitä meni oikein?
Kritiikki syö. Harjoituksen jälkeen on tärkeintä antaa palaute siitä, mikä meni oikein tai odotettua paremmin. Introvertit kestävyysjuoksijat ovat yleensä itsekriittisiä muutenkin. Positiivinen asenne on se voima, joka ruokkii itseään. Oppia kannattaa ottaa toisen lajin puolelta, nyrkkeilyvalmentaja Angelo Dundeelta. Äskettäin yhdeksänkymppisenä autuaammalle ringsidelle poistunut mies tunnettiin parhaiten Muhammad Alin valmentajana, mutta ansiolistalle kuului toistakymmentä muutakin maailmanmestaria. Dundee oli ovela heppu, joka saattoi harjoituksen jälkeen todeta Alille "vau, se sinun oikea suorasi oli rautaa", kun todellisuudessa Ali ei lyönyt ainuttakaan oikeaa suoraa - mutta seuraavassa treenissä löi. Miehen elämänkerta oli osuvasti nimeltään I Only Talk Winning.
6. Muut lajit harjoittelussa
Vanha totuus on se, että sydän ei tiedä mitä kroppa tekee. Siksi perusharjoittelussa voidaan käyttää muita lajeja, etenkin pyöräilyä ja perinteistä hiihtoa. Näiden rinnalle nostan suunnistuksen, oikeastaan metsässä liikkumisen. Suunnistusjuoksu on tekniikaltaan niin erilaista, että kilpailumielessä suunnistus ei välttämättä ole se paras ratkaisu. Mutta maastossa liikkuminen stimuloi lihaksistoa ihan eri tavoin kuin tasaisella juoksu ja usean tunnin liike kehittää peruskestävyyttä olematta rasittava. Hiihdossa taas luistelua ei parane tehdä, se kehittää jaloissa vääriä lihaksia juoksua ajatellen. Perinteisessä kannattaa hiihtää nanopohjasuksilla ja nimenomaan vuorotahtia mahdollisimman paljon, koska vuorotahti muistuttaa rytmiltään juoksua. Nanopohjilla siksi, että ne eivät luista yhtä hyvin ja tasatyöntöä tulee vähemmän.
5. Anti-VK
Jos kerran juostaan, niin juostaan sitten kunnolla. VK-juoksulla (VauhtiKestävyys) tarkoitetaan vauhtia, joka on hieman projisoitua kilpailuvauhtia hitaampaa. Tämä on tekniikan kannalta turmiollista. Jos juostaan PK:ta (PerusKestävyys), on tekniikka sen verran kaukana kilpailuvauhdista (MK = MaksimiKestävyys), että tekniikkavirhettä ei oikeaan vauhtiin synny. Jos taas juostaan kilpailuvauhtia, niin silloin juostaan teknisesti oikein. Hieman kilpailuvauhtia hitaampi nopeus taas on teknisesti samanlaista kuin kilpailuvauhti, mutta totuttaa kropan juoksemaan kyseisellä tekniikalla hitaammin. Siksi VK:t, ainakin lähellä MK-aluetta olevat, ovat pannassa. Eron MK:hon on oltava riittävän suuri. Kovien VK-lenkkien sijaan on juostava lenkki, jossa on MK-osuuksia ja palauttavia PK-osuuksia. Ihmisen evoluutio on kehittänyt meidät juoksemaan antilooppi väsyksiin. Bushmannit käyttävät systeemiä vieläkin jahdatessaan riistaa. Ei antilooppi juokse tasaisesti, se yrittää välillä pudottaa metsästäjän kannoiltaan jolloin metsästäjänkin on juostava kovaa. Välillä se pysähtyy lepäämään, jolloin metsästäjä hölkyttelee rauhallisesti toipuakseen ja ajaakseen antiloopin liikkeeseen ennen kuin se ehtii toipua. Tätä voi simuloida ajamalla polkupyörällä antilooppina valmennettavan edellä ja käskemällä pitää saalis näkyvissä sopivalla vauhdinjaolla. (Lisäys 24.11.2018: VK:ta juostessa päällä olevan varustuksen on poikettava MK:ta juostessa käytetystä varustuksesta - epämukavampaan suuntaan. Eli teknisen paidan sijaan vanha T-paidan jämä, trikoitten tilalla vanhat verkkarit, urheilusukkien korvikkeena tavalliset sukat jne. Tämä siksi, että tunne olisi MK-juoksusta poikkeava, jolloin tekniikkavirhettä ei pääse syntymään.)
4. Paljasjalkajuoksu
Kauan sitten eräällä maratonilla kilpakumppani vilkaisi jalkoihini ja kysyi, kestävätkö jalat noilla kengillä koko matkan. Jaloissa oli näet markkinoiden keveimmät ja ohutpohjaisimmat kengät. Huomautin, että juoksen kaikki treenitkin samanlaisilla, joten eiköhän nuo kestä. Super-max-pronaatiotuki-iskunvaimennuksella varustetuilla turvakengillä juossut heppu meinasi paskantaa housuihinsa. Kengistä aiheutuvia jalkavammoja minulla ei koskaan ole ollut. Jos ihmisjalka kaipaisi iskunvaimennusta, evoluutio olisi kehittänyt meille ilmatyynyt jalkapohjiin. Tuleehan niitä vammoja, kun on lapsesta asti ollut jumalattomat möykyt jaloissa ja sitten pitäisi lähteä juoksemaan. Lasten ja nuorten tulisi liikkua mahdollisimman paljon paljain jaloin tai tennareissa, niin jalat kestäisivät. Muutaman viimeisen vuoden ajan on markkinoille ilmestynyt paljasjalkatossuja. Veikkaan, että vastaisku tulee kohta. Aivan varmasti moni saa niiden takia vammoja, mutta vika ei ole tossuissa. Vika on siinä, että jalat eivät ole tottuneet kestämään iskutusta. Juoksijan on totuttauduttava vähitellen treenaamaan yhä kevyemmillä ja kevyemmillä kengillä. Asfaltilla harjoitellessa on välillä poikettava pientareen puolelle, jotta jalkaterien pienet lihakset saisivat ärsykkeitä. Nämä ovat lääkkeet, joilla jalat kestävät.
3. Ravinto
Nykyinen totuus on, että rasvaa pitää välttää. Tosin tämä on niitä asioita, joista alkaa vastakkainen näkemys päästä vähitellen niskan päälle. Omasta näkövinkkelistä olen summannut asian näin: merkitystä on enemmän sillä mitä syö kuin sillä mitä ei syö. Toisin sanoen tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen ei ole merkittävää, vaan se, että syö aina oikeaa ravintoa. Oikeaa ravintoa taas ovat esimerkiksi kokojyvätuotteet, kala ja eläinproteiini sekä -rasva. Valkoista sokeria ja keinorasvoja (margariini) on vältettävä ja välttäminen tapahtuu parhaiten siten, että syö oikeanlaisia ruokia, pieni annos näitä ei ole vaarallista. Ruuanvalmistuksessa tulee käyttää merisuolaa, sen koostumuksessa hivenaineet ovat suunnilleen samassa suhteessa kuin ihmisen veressä, toisin kuin normaalisuolassa. Kestävyysjuoksija voi huoletta syödä rasvaa harjoituskaudella, kunhan ajoittaa syömisensä siten että se soveltuu harjoituksiin. Ja paljon pitää syödä, kun paljon harjoitellaankin. Jutut "nälkää nähneistä kestävyysjuoksijoista" saavat asiaa tuntevat nauramaan räkäisesti. Kun syömään ruvetaan, toiset ovat jo ähkyssä siinä vaiheessa kun kestävyysjuoksija pääsee vasta vauhtiin. Tarkemmin asiasta kertoo maratonin SM-mitalisti Forrest G, joka pitää edelleen hallussaan lappeenrantalaisravintolan ribs-ennätystä. Kilpailukaudella voi sitten vetää painoa muutaman kilon alemmas pidättäytymällä rasvasta. Kun elimistö on tottunut rasvan saantiin, se myös polttaa sitä surutta. Jos taas rasvaa välttelee, elimistö takertuu jokaiseen rasvan muruseen. Tämän voi todentaa helposti katsomalla dieetillä eikä urheilulla itsensä hoikkana pitäviä nuoria naisia. Tarkemmin katsoen huomaa, että he ovat laihoja läskejä. Lihasta ei ole, mutta rasvaprosentti on melkoinen koska nälästä kurniva kroppa imee rasvan itseensä eikä luovu siitä.
2. Näpit irti tekniikasta
Huonoa juoksutekniikkaa ei pidä missään tapauksessa muuttaa. Siis tietoisesti päättäen "nyt muutan tekniikkaa". On kehitettävä sellaisia lihaksia ja tehtävä sellaisia koordinaatioharjoituksia, jotka muuttavat tekniikan. Ensin analysoidaan heikko kohta ja sitten tehdään jumppa-punttiohjelma, joka kohdentuu heikkouksia vahvistaviin lihaksiin. Samalla valitaan ne koordinaatioharjoitukset, jotka muokkaavat tekniikkaa haluttuun suuntaan. Näin tekniikka muuttuu itsestään. Kilpailuvauhdilla tehtävät harjoitukset on karsittava minimiin siihen asti, kunnes tekniikka on kunnossa. Mitään tekniikka- tai jumppaharjoitusta ei pidetä ohjelmassa turhaan. Juoksijalle välttämätöntä on vain juoksu. Jos mäkiloikka rikkoo tekniikkaa, on sen tilalle kehitettävä jotain muuta.
1. Mukavuusalue
"On mentävä pois mukavuusalueelta kehittyäkseen." Harvoin kuulee lausetta, joka on noin puhdasta paskaa. Sinänsä tarkoitus on hyvä. Jos juoksija haluaa treenata juoksemalla aina sen saman lenkin samalla nopeudella, se lakkaa suhteellisen nopeasti kehittämästä. Ja hän on mukavuusalueellaan, koska harjoittelee siten kuin haluaa. Kehittyäkseen hänen on tehtävä erilaisia harjoituksia. Intervallit (pitkät PK-lenkit, mäkiloikat, mikä tahansa muu) eivät tunnu hänestä mukavilta, mutta niitä tekemällä hän kehittyy väistämättä. Samalla hän kuitenkin menettää henkistä energiaansa, koska epämukavien harjoitusten tekeminen tuntuu - niin, epämukavalta. Mukavuusalueelta pois tuleminen on riski motivaation kannalta. Jos juoksija on riittävän motivoitunut, hänen on tiedostettava - tarvittaessa valmentajan selittämänä - , että hänen on tehtävä tietyt harjoitukset. Ja koska hän haluaa kehittyä, looginen seuraus on se, että hänen on pidettävä niistä harjoituksista, jotka kehittävät. Se, että tuntee kipua ja väsymystä intervalleissa tai ikävystymistä rauhallisessa juoksussa, ei ole miellyttävää, mutta silti siitä voi nauttia - sillä ehdolla, että nauttii kehittymisestä riittävästi. Kääntäen, juoksijan on pidettävä epämukavana aiempaa harjoitteluaan, joka ei kehittänyt yhtä tehokkaasti. Menestyvän juoksijan on tehtävä mukavuusalueekseen kehittävimpien harjoitusten alue.
Kirjoitin muutama viikko sitten jutun, jossa tutkin minkä ikäisenä urheilija on parhaimmillaan. Jutussa oli otettu yleisurheilun olympialajeista (pl. kävelyt) vuoden 2018 tilastojen kunkin lajin Suomen paras suoritus jokaisesta ikäluokasta ja pisteytetty se IAAF:n virallisen taulukon mukaan. Sen jälkeen oli laskettu yhteen kunkin ikäluokan pisteet ja katsottu, mikä ikäluokka saavutti parhaan tuloksen.
Tarkemman kuvauksen menetelmästä voi käydä lukemassa osasta I.
Suomen tasolla tilanne oli ainakin kirjoittajaa itseään hämmästyttävästi se, että kärjessä olivat suhteellisen nuoret ikäluokat. Miesten paras ikäluokka olivat 22-vuotiaat, naisten ja yhteispisteiden 21-vuotiaat. Viiden parhaan ikäluokan joukkoon ei yltänyt yksikään yli 25-vuotiaiden ikäluokka kummassakaan sarjassa. Paras kolmosella alkava ikäluokka oli miesten sarjassa kahdenneksitoista tulleet 33-vuotiaat, yhteispisteissä sama ikäluokka oli kolmastoista.
Tutkimus kertoi huolestuttavaa kieltä siitä, että aikuisten ikäluokan yleisurheilu on Suomessa kapeammalla pohjalla kuin koskaan.
Samaa metodia käyttäen tutkin tällä kertaa koko maailman tilanteen. Eli jokaisesta lajista, jokaisesta ikäluokasta paras edustaja ja sitten yhteispisteet. Tällä kertaa rajasin ikäluokat 17-36 -vuotiaisiin (Suomen otos oli 12-40 -vuotiaat), koska maailman tasolla nuoremmista ja vanhemmista ikäluokista ei saanut läheskään kaikkia tuloksia selville eivätkä tämän haarukan ulkopuolelle jääneet ikäluokat olisi tuoneet käytännössä mitään merkittävää uutta tietoa. (Ei Suomessakaan saanut kaikkia tuloksia selville, mutta tätä kompensoitiin lisätutkimuksella jossa lajeista laskettiin vain 30/40 parasta pistemäärää kustakin ikäluokasta. Tämä oli maailman tasolla tarpeetonta, sillä aukkoja jäi vain pariin vanhimpaan ja nuorimpaan ikäluokkaan eikä mihinkään kahta enempää.)
Tulokset olivat nytkin hieman yllättäviä:
Yhteensä
Miehet
Naiset
Synt.
Ikä
Pisteet
Synt.
Ikä
Pisteet
Synt.
Ikä
Pisteet
1991
27
48220
1992
26
24209
1991
27
24067
1993
25
47961
1997
21
24167
1994
24
23960
1994
24
47956
1993
25
24160
1995
23
23804
1995
23
47781
1991
27
24153
1993
25
23801
1992
26
47777
1996
22
24019
1990
28
23792
1990
28
47756
1994
24
23996
1989
29
23672
1996
22
47600
1995
23
23977
1996
22
23581
1989
29
47509
1990
28
23964
1992
26
23568
1997
21
47458
1989
29
23837
1988
30
23384
1988
30
46747
1998
20
23580
1997
21
23291
1998
20
46497
1988
30
23363
1986
32
23044
1986
32
46212
1986
32
23168
1987
31
22961
1987
31
46087
1987
31
23126
1998
20
22917
1999
19
45835
1985
33
22971
1999
19
22903
1985
33
45472
1999
19
22932
1985
33
22501
2000
18
43312
2000
18
22236
1984
34
21695
1984
34
42984
1984
34
21289
1982
36
21609
1983
35
42053
1983
35
21235
2000
18
21076
1982
36
41138
2001
17
19684
1983
35
20818
2001
17
40423
1982
36
19529
2001
17
20739
Päällisin puolin katsottuna tuloksissa yllätti kaksi asiaa:
(1) Parhaat ikäluokat olivat hämmästyttävän nuoria - miesten sarjan toinen oli 21-vuotiaiden ikäluokka. Yhteispisteissä ja naisissa ainoa kymmenen parhaan joukkoon päässyt kolmosella alkanut ikäluokka oli 30-vuotiaat. Miehissä näitä ei ollut ainuttakaan. Nuorten ylivalta ei kuitenkaan ollut yhtä vahvaa kuin Suomen tilastoissa.
(2) Yleisesti hyväksytty totuus on se, että naiset nousevat pinnalle nuorina, kun taas miehet kypsyvät myöhemmin. Näin ei kuitenkaan ole, sillä naisissa 20-22 -vuotiaat olivat alemmalla sijalla kuin vastaavat ikäluokat miehissä. Vastaavasti 27-32 -vuotiaat naiset olivat joka ikäluokassa ylemmällä sijalla kuin vastaavan ikäiset miehet. Naisten varhaisempi kypsyminen ei näkynyt edes alle 20-vuotiaissa, sillä kolmesta tutkimuksessa mukana olleesta ikäluokasta kahdessa vastaavan ikäiset miehet olivat parempia.
Toki nuorten menestystä saattaa pieneltä osaltaan selittää Afrikan luovuutta osoittava väestökirjanpito, sillä on joskus osoitettu ja vielä useammin epäilty juniorien arvokisoissa esiintyneiden urheilijoiden ikien olevan virheellisiä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin vahvasti selittävä tekijä, sillä tämä vaikuttaa vain muutamassa lajissa eikä voi aiheuttaa kokonaispisteisiin kuin pahimmillaan viidensadan pisteen eroja.
Toisaalta olisi mahdollista tutkia myös pelkästään Euroopan tilastoja vastaavassa mielessä siksi, että tunnetusti afrikkalaiset kypsyvät fyysisesti aiemmin. Tämä ei kuitenkaan luultavasti olisi mielekästä siksi, että nykypäivänä eurooppalaiset eivät enää välttämättä ole eurooppalaisia.
Tarkemmin katsoen paljastuu kuitenkin se, että erot kärki-ikäluokkien välillä ovat marginaalisia ja satunnaisia. Parhaat yhteispisteet olivat 27-vuotiailla, 48220. Yhdeksänneksi parhaan ikäluokan pisteet olivat 47458 eli alle 800 pisteen päässä. Siitä seuraavaan eli kymmenenteen olikin jo yli 700 pisteen rako. Sijoilla 1-9 ovat 21-29 -vuotiaat. Vielä tarkemmin katsoessa huomaa, että sijoilla 2-6 olevat ikäluokat ovat vain 205 pisteen sisässä. Kärjessä oleva vuonna 1991 syntyneiden ikäluokka lienee satunnainen tilastollinen poikkeama, sen marginaali kakkossijaan eli 1993 syntyneisiin on 259 pistettä.
Vaikuttaa siltä, että sijoilla 1-5 olevien 23-27 -vuotiaiden ikäluokkien keskinäinen järjestys on sattumaa. Siitä eteenpäin sijoitukset näet menevät jonkin aikaa nätisti pareittain siten, että parin muodostaa aina seuraava vanhempi ja seuraava nuorempi ikäluokka. Sijoilla 6-7 ovat 28- ja 22-vuotiaat, sijoilla 8-9 ovat 29- ja 21-vuotiaat, sijoilla 10-11 ovat 30- ja 20-vuotiaat. Seuraavat kolme sijaa miehittävät 32-, 31- ja 19-vuotiaat, sitten tulevat 33-vuotiaat ja 18-vuotiaat. 34-36-vuotiaat voittavat viimeisen tutkimuksessa mukana olleen ikäluokan eli 17-vuotiaat. Muutos on siis varsin järjestelmällistä, mikä oli odotettavissakin.
Miesten ja naisten pistesummia erikseen tarkasteltaessa sattuman merkitys kasvaa lajimäärän pienentyessä, mutta joitain päätelmiä voi toki tehdä.
Sattuman merkitystä kuvaa parhaiten 21-vuotiaiden ikäluokka. Jos minulta olisi etukäteen kysytty, kummalla sukupuolella tämä ikäluokka sijoittuu paremmin, olisin hetkeäkään epäröimättä vastannut "Ilman muuta naisilla" ja vilkaissut kysyjää ylenkatseellisesti mokomien itsestäänselvyyksien pohtimisesta. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sillä miehissä kyseinen ikäluokka oli toiseksi paras ja jäi naisissa peräti kymmenenneksi.
Miesten puolella ikäluokkien 21-28 eli kahdeksan parhaan vaihtelu on pientä. Piste-ero parhaan eli 26-vuotiaiden ja huonoimman eli 28-vuotiaiden välillä on vain 245. Tämä vaikuttaa varsin satunnaiselta vaihtelulta. Tästä eteenpäin satunnaisuus poistuu lähes kokonaan ja havaitaan sama vanhempi/nuorempi -vaihtelu kuin yhteistilastossa, tosin ei aivan yhtä järjestelmällisesti.
Naisten kärjessä vaihtelu on suurempaa ja satunnaisempaa. Satunnaisuutta voi arvioida esiintyvän 22-29 -vuotiaissa eli kahdeksan parhaan ikäluokan välillä. Kahdeksan parasta ikäluokkaa ovat siis keskimäärin vuotta vanhempia kuin miehillä. Keskinäinen marginaali välillä 1-8 on suurempi, 499 pistettä. Miesten paras ikäluokka eli 26-vuotiaat on naisissa vasta kahdeksas. Tästä eteenpäin sijoitukset etenevät taas vanhempi/nuorempi -järjestyksessä, mutta ei taaskaan yhtä järjestelmällisesti kuin kokonaistilastoissa. Esimerkiksi 32-vuotiaat voittavat 31-vuotiaat ja 19-vuotiaat häviävät 20-vuotiaille vain 14 pisteellä.
Kaiken kaikkiaan voidaan vetää se johtopäätös, että keskimäärin urheilijat ovat parhaimmillaan 23-27 -vuotiaina, hieman laajemmin sanottuna 21-29 -vuotiaina. 20-vuotiaiden ja 30-vuotiaiden ikäluokat ovat tästä jo selvästi jäljessä, ainoana poikkeuksena 30-vuotiaat naiset voittavat niukasti 21-vuotiaat. Näistä ikäluokista eteenpäin kypsymättömyys/parhaan iän ohittaminen näkyvät jo selkeästi tilastoissa. Yksilötasolla voi poikkeuksia tietysti esiintyä ja esiintyykin paljon, mutta yleistrendi on selvä.
Silmämääräisesti todeten heittolajeissa menestytään vanhempina kuin muissa lajeissa, 400-5000 metrin juoksumatkoilla taas nuorempina.
Lukijalle: Makuja on monia, mutta omasta vinkkelistäni katsoen tämä pakina on yksi parhaita tekstejäni, mikä tietenkään ei ole kovin paljon:
HORNANKUUSEN KUNTA
KAAVOITUSINSINÖÖRIN VIRKA
Arvoisa hallintojohtaja ja tekninen lautakunta
Esitän oikaisuvaatimuksen koskien Hornankuusen kunnan kaavoitusinsinöörin viran täyttämistä. Vaatimus perustuu Suomen perustuslain pykälään §125.2, jonka mukaan yleiset valintaperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Valinnan perusteluina on mainittu valitun "pitkä työkokemus kaavoitukseen liittyvissä tehtävissä, sen lisäksi hänellä on nykyajan vaatimusten mukainen vankka sosiaalisen median ja tietotekniikan osaaminen."
Oma työkokemukseni kaavoitusasioissa on melkein kymmenen vuoden mittainen. Valitulla ei voi olla pidempi, koska hän on alle 30-vuotias. Tietääkseni hän on hoitanut vt. kaavoitusinsinöörinä virkaa vuoden ajan. Sen lisäksi hän on ollut mittakeppipoikana insinööriksi opiskellessaan. Tästä tosin kertyy melkein kymmenen vuotta kesätöitä, opinnot kun kestivät.
Minulla on lisäksi yksityiseltä puolelta melkein kymmenen vuoden kokemus insinööritehtävistä. Mikäli takaraivonne ei alkaisi suoraan kulmakarvoista, olisitte nämäkin kyenneet laskemaan hakupapereista. Valitettavasti en tiennyt tarpeeksi yksitavuisia sanoja ilmaistakseni asian tavalla, jolla se olisi uponnut paksuihin kalloihinne. Valitulla ainoa yksityisen puolen kokemus on kuulemani mukaan työharjoittelijana paikallisessa yrityksessä Sekatavaraliike A. Mukunen. Sekin päättyi alle viikossa, kun hän ei oppinut vastaamaan liikkeen puhelimeen mitenkään muuten kuin "Kauppias A.Mukusella!"
Nettihaku paljasti, että tehtävään valitun henkilön ainoa tietotekninen saavutus on se, että hän on osannut luoda itselleen Facebook-profiilin. Päivitysajat puolestaan paljastavat, että hänellä on selvästi liikaa joutoaikaa työssään. Ymmärrän kyllä, että kunnassanne Facebookiin kirjoittamista pidetään tietotekniikan osaamisen huippuna. Ei mikään ihme paikkakunnalta, jonne aikamerkkikin tuodaan kerran viikossa koiravaljakolla.
Valinnan perusteluina ei ole käytetty (1) saavutettuja tuloksia, (2) luottamustehtäviä tai (3) tieteellistä julkaisutoimintaa, kuten ei myöskään (4) tutkinnon laatua ja arvosanoja.
1) Olen työskennellyt vuosituhannen molemmin puolin Takahikiän kunnan kaavoitusinsinöörinä. Tuona aikana laadin kuntaan yleiskaavan sekä useita asemakaavoja. Osin niiden ansiosta aiempi muuttotappiokunta muuttui muuttovoittoiseksi. Sitä ennen sekä sen jälkeen työskentelin yksityisellä puolella rakennustekniikan suunnitteluinsinöörinä. Kuulemani mukaan virkaan valitun ainoa työtehtävä kaavoituspuolella on hänen väliaikaisesti virkaa hoitaessaan ollut kunnan uuden urheilukentän suunnittelu. Onneksi urheiluseurat ehtivät nähdä suunnitelman ennen sen hyväksymistä ja selittää suunnittelijalle, että 400 metrin mittainen juoksurata tarkoittaa sisä- eikä ulkoreunaa pitkin mitaten. Tämän pikkuvirheen kyllä antaisi urheilusta mitään ymmärtämättömälle anteeksi, mutta että ympyrän muotoiset rata ja futiskenttä? Kieltämättä hänen suunnitelmalle antamansa nimi "Colosseum" oli kyllä iskevä, mutta ei muotoa olisi tarvinnut kopioida esikuvasta.
2) Olen ollut Tekniikan Akateemisten Liiton valtakunnallisen hallituksen jäsen vuodesta 2010 alkaen. Tämän lisäksi minulla on harrastustoimintaan liittyviä luottamustehtäviä. Valitun ainoa linkki luottamustehtäviin on se, että hänen setänsä on kunnanvaltuuston jäsen. Valinta kuulostaa jo tällä perusteella sisäpiirisuhteilla sovitulta. Onhan kuntanne muualla Suomessa tunnettu siitä, että siellä katsotaan kieroon kaikkia niitä, jotka eivät ole vähintään viidennessä peräkkäisessä sukupolvessa serkkunsa kanssa naimisissa. Jos Hornankuusesta löytyy sellainen harvinainen yksilö jolla on tasan kymmenen sormea, aika varmaa on että niitä ei kuitenkaan ole yhtä montaa molemmissa käsissä.
3) Olen ollut Rakennustekniikka -lehden kuukausittainen kolumnisti yli kymmenen vuotta. Minulla on useita ammattialaani liittyviä patentteja. Tämäkin olisi teille käynyt ilmi, koska ne mainittiin työtodistuksissani. Valitettavasti hallintojohtaja ei vaivautunut lukemaan niitä. Luulin, että tämä oli ilmeisesti merkki siitä, että työtodistuksilla ei ole merkitystä, koska valinta on selvä ansioiden ja haastattelun perusteella. Lähinnä se olikin merkki siitä, että hallintojohtaja on, kuten ylivoimainen enemmistö kuntanne asukkaista, ilmiselvästi lukutaidoton. Koko haku- ja haastatteluprosessi oli pelkkää pelleilyä ja viattomien sivullisten ajan haaskaamista. Tosin tämähän on kuntanne virkamiehille tuttua, koko virkamiehistönne olemassaoloa voi luonnehtia ihmiskunnan yhteisen hapen tuhlaamiseksi.
4) Olen koulutukseltani diplomi-insinööri erinomaisin arvosanoin. Se ensimmäinen kirjain tuossa oppiarvossa on pehmeä t, mikäli ette sitä tunnistaneet. Virkaan valittu on AMK-insinööri, joka saa arvosanoistaan päätellen kiittää oppiarvostaan kokeiden tarkastajien seniliteettiä, armollisuutta ja pelkoa siitä, että jos sitä ei päästä nyt läpi, niin tuo imbesilli tulee tälle kurssille vielä neljännen kerran. Mikäli ette tiedä mitä AMK tarkoittaa, niin se tarkoittaa Aina Minä Kohellan. Ja jos ette tiedä, mitä eroa on diplomi-insinöörillä ja AMK-insinöörillä, niin ero on aika tarkkaan sama kuin nussimisella ja runkkaamisella. Oletan että löydätte kunnastanne jonkun, joka osaa kertoa teille miltä nussiminen tuntuu. Lampaita ei lasketa.
Tiedän kyllä, että virkavalinnasta tehdyn oikaisuvaatimuksen läpi saaminen on vaikeampaa kuin tunkea keitetty spagetti villikissan perseeseen, koska virhettänne te ette myönnä. Eikä sillä loppujen lopuksi ole niin väliä. En minä idioottien kanssa olisi halunnutkaan työskennellä ja se, ettette minua valinneet, on selvä merkki siitä että olette idiootteja. Niinpä toivotan onnea tuoreelle kaavoitusinsinöörillenne, pitäähän valinta hänet ainakin poissa kaduille kuolaamasta. Jos hän jostain syystä tietää kummin päin kynää pidetään kädessä, kehotan ensimmäisenä kaavoitusurakkana piirtämään kuntaan ohitustien. Sen toteuttamisen jälkeen kunnastanne olisi edes yksi positiivinen asia kerrottavaksi.
Päätöksen saatuani olen yrittänyt tavoittaa puhelimitse sekä hallintojohtajaa että kunnan teknistä johtajaa. Kumpikaan ei ole vastannut puheluihini eikä soittopyyntöihini. Ilmeisesti puhelimessa on liian monta liikkuvaa osaa, jotta osaisitte sitä käyttää. Toisaalta onhan kunnassanne osattu ennenkin ratkoa teknisiä ongelmia. Tietääkseni Hornankuusessa ymmärrettiin siirtyä käyttämään valuuttana rahaa heti, kun huomattiin oravannahkojen tukkivan kirkonkylän baarin pajatson.
Kaiken huippu oli se, että viran tullessa auki otin yhteyttä hallintojohtajaan. Kysyin, onko virka ihan oikeasti auki vai onko siihen katsottu joku valmiiksi. Jos on, niin en viitsi vaivautua hakemaan. Se limanuljaskan reinkarnaatio kehtasi väittää, että ei tässä mitään ole koplattu.
Mikäli olisitte fyysiseltä kooltanne yhtä suuria kuin moraaliltanne, teidän pitäisi nousta varpaillenne kyetäksenne nuolemaan mäyräkoiran palleja.
Kirjailija James Clavell julkaisi aikoinaan muutamia tiiliskiven kokoisia romaaneja, joiden juonet kietoutuivat löyhästi toisiinsa. Teossarja tunnetaan nimellä Aasia-saaga ja sen tunnetuin kirja - ennen kaikkea Richard Chamberlainin ja Toshirō Mifunen tähdittämän erinomaisen TV-sarjan ansiosta - lienee vuoden 1600 paikkeille Japaniin sijoittuva Shōgun. Kirja perustuu osittain tositapahtumiin, brittiluotsi William Adamsin haaksirikkoutumiseen 1600 ja hänen sen jälkeiseen elämäänsä Japanissa.
Kirjassa Adamsin nimeksi on annettu John Blackthorne ja hän luotsasi hollantilaista laivaa, kuten todellisuudessakin. Tuohon aikaan Hollanti oli Espanjan hallinnassa, mutta oli noussut kapinaan itsenäisyytensä puolesta. Blackthorne kuljetetaan shōgunin eli Japanin maallisen hallitsijan (tuohon aikaan keisarilla ei ollut valtaa) asemaa tavoittelevan Toranagan (esikuva Tokugawa Ieyasu) hoviin. Japani oli tuolloin vailla selkeää johtajaa maan tärkeimpien aatelissukujen kamppaillessa shōgunin asemasta. Ulkomaailman asioita ei juurikaan tunnettu. Toranaga uskoi mahdollisesti hyötyvänsä Blackthornesta ja kuulusteli häntä tarkoin. Blackthrone oli protestanttina hankalassa asemassa, koska tulkkina toimi katolilainen, portugalilainen lähetyssaarnaaja isä Alvito, jota japanilaiset kutsuivat Tsukku-saniksi tulkkia tarkoittavan sanan mukaan - aivan samoin kuin Blackthorne sai myöhemmin nimen Anjin-san luotsia tarkoittavan sanan mukaan. Blackthorne ei voinut luottaa käännösten olevan oikein.
Kun vuonna 1915 suomalaiset jääkärit lähtivät Lockstedtin "partioleirille" Saksaan, he olivat maanpettureita. Ei mitenkään "teknisesti" tai "periaatteessa" maanpettureita, vaan kiistatta maanpettureita. Suomi kuului Venäjän valtakuntaan. Saksa oli sodassa Venäjää vastaan. Jääkäreiden tavoite oli nousta kapinaan laillista hallitusvaltaa vastaan. Siinä tarkoituksessa he lähtivät hakemaan koulutusta.
Jos maailmanhistoria olisi mennyt toisin ja Venäjän keisarivalta olisi säilynyt, jääkäreitä olisi odottanut hyvällä tuurilla vankeus ja karkoitus Siperiaan, huonolla tuurilla hirttolava. Historiankirjoitus olisi muistanut heidät pettureina. Ainakin siihen asti, kunnes tsaarinvalta olisi aikanaan sortunut. Aivan kuten vuoden 1825 dekabristikapinallisille kävi. Kapinan julkinen mainitseminen oli virallisesti kielletty koko Nikolai I:n hallitusajan eli seuraavat 30 vuotta. Vasta kommunistit nostivat tsaarinvaltaa vastaan kapinoineet sankareiksi - mitähän aatelismiehet itse olisivat mahtaneet tästä historian ironiasta tuumata?
Jääkäreiden kapina oli kuitenkin välttämätön. He halusivat itsenäistä Suomea ja mikäli sitä olisi ajettu laillisen vallan sallimin keinoin, yritys olisi ollut tuhoon tuomittu. Jokainen yhteiskuntajärjestelmä on valmis turvautumaan erittäin kovin ottein sitä vastustavaan liikkeeseen.
Pidittekö Euroopan Unionia humanistien märkänä unena? Kyvyttömänä lapasena ottamaan kovia konsteja käyttöön silloin kun länsimainen sivistys on uhattuna haittamaahanmuuton edessä? No, kyllä silloin. Vaan yrittäkääpäs purkaa koko unioni vakavasti otettavalla uhalla, niin saatte vastaanne kovemmat konstit kuin kuvittelitte mahdolliseksi. Kuten jokainen yhteiskunta, myös EU on varautunut. Virallisesti esimerkiksi kuolemantuomio on ehdottomasti kielletty, mutta käytännössä EU sallii kuolemantuomion käytön silloin, "kun se on ehdottoman välttämätöntä mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin." Saatte arvata ihan vapaasti, kuka määrittelee, mikä on "ehdottoman välttämätöntä", mikä on "mellakka tai kapina" tai mitä ovat "lailliset toimet".
Aina voi perustella, että laillista esivaltaa vastaan ei saa nousta. Ja aina voi sanoa, että esimerkiksi jääkäreiden vastarinta oli hyväksyttävää siksi, että saatiin yksinvallan tilalle demokratia. Tai että siirtokuntien kapina Englannin kuningasta vastaan 1700-luvun lopulla oli hyväksyttävää, koska syntyi demokraattinen valtio (tosin se, että nyttemmin on päädytty Trumpiin on saanut monet epäilemään George Washingtonin toimien oikeutusta Yrjö III:tta vastaan).
Näitä ja vastaavia kapinoita puolustetaan sillä, että kyseessä oli paradigman muutos; ei yksinvaltias luovu vallasta vapaaehtoisesti, olisi täysin mahdotonta saada aikaan demokraattista hallintomuotoa yksinvaltiuden sallimin keinoin. Huomaamatta että täsmälleen samaa perustelua voidaan käyttää myös demokratiaa vastaan kapinointiin.
Monarkia (tässä tarkoitetaan absoluuttista itsevaltiutta tai säätyjen tukemaa monarkiaa, ei nykyeurooppalaista hallitusvallatonta näennäismonarkiaa) on paradigma siinä missä demokratiakin. Yhteiskunnallisen järjestelmän paradigman muutos ei onnistu järjestelmän sallimin keinoin. Ei se muutoin paradigma olisikaan.
Ei demokratia ole mikään ihmiskunnan kehityksen huipentuma. Historiallinen perspektiivi osoittaa, että aikoinaan demokratiaa pidettiin haihatteluna. Monarkia sen olla pitää! Nykyään ollaan ehdottoman yksimielisiä siitä, että demokratia on monarkiaa parempi hallitusmuoto. Aiheesta, sen on historia opettanut. Aivan yhtä liikuttavan yksimielisiä ollaan siitä, että demokratia on paras mahdollinen hallitusmuoto - huomaamatta että samaa perustelua käytettiin monarkiaankin.
Demokratia toimii kuitenkin vain niin kauan hyvin, kun äänestäjien enemmistö on veronmaksajia. (Toki jokin muukin syy voi viedä demokratian kriisiin, mutta tämä on tällä hetkellä polttavin.) Siinä vaiheessa, kun enemmistö huomaa voivansa äänestää vähemmistöltä rahat pois, syntyy Curley-ilmiö. Mikä lyhyellä tähtäimellä hyödyttää köyhempää väestönosaa, mutta nakertaa yhteiskunnan moraalia kaikissa kerroksissa. Alaluokassa siksi, että on helpompaa äänestää itselleen etuisuuksia kuin hankkia niitä omalla työllään. Keskiluokassa siksi, että työskentely ei enää kannata marginaaliverotuksen viedessä työn tulokset omasta käytöstä pois. Yläluokka on ainakin toistaiseksi pärjännyt.
On kummallista, että yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvinvoinnin mittarina on alettu pitää sitä, kuinka paljon etuisuuksia jaetaan. Mietitäänpä esimerkiksi sitä, että muuttotappioista ja alijäämäisestä budjetista kärsivä Hornankuusen kunta harkitsee kahta vaihtoehtoista menetelmää tilanteen kääntämiseksi:
Vaihtoehto 1: Tarjotaan ilmainen kunnallinen päivähoito kaikille lapsille.
Vaihtoehto 2: Maksetaan jokaiselle kunnasta pois muuttavalle yli 25-vuotiaalle tuhannen euron kertakorvaus, joka tietysti tulee maksaa takaisin mikäli henkilö muuttaa takaisin kuntaan.
(Jälkimmäinen vaihtoehto on tietysti mahdoton käytännössä ajateltavaksikin, mutta ajatellaan nyt teoriassa.)
Vaihtoehto 1 kuulostaa hyvältä ja houkuttelisi hyvässä tapauksessa 1-2 lapsiperhettä muuttamaankin kuntaan. Tosin se nostaisi kuntaveron äyrilukua. On sitä paitsi vaikea kuvitella, että lapsiperhe muuttaisi kuntaan ilmaisen päivähoidon perässä. Kyllä muuton edellytys on työpaikka kunnassa, ellei nyt satu olemaan mahdollista käydä naapurikunnassa töissä. Niin tosiaan, paitsi ne joilla työpaikkaa ei muutenkaan ole. Sama se onko työttömänä Hornankuusessa vai Huitsinnevadassa. Niinpä kunta saa noiden 1-2 työssäkäyvän lapsiperheen lisäksi vähintään saman verran muuttovoittoa lapsiperheinä, jotka eivät tuota kunnan kassaan senttiäkään veroäyreinä. Lisäksi veroäyrin nosto ajaa melko varmasti 1-2 perhettä muuttamaan naapurikuntaan, joka tarjoaa matalampaa veroäyriä. Ei tarvitse olla kovin kummoiset tulot, jotta yhden prosenttiyksikön ero veroäyrissä riittää kuittaamaan kahdenkin lapsen päivähoitomaksut.
Vaihtoehto 2 taas kuulostaa käsittämättömältä. Muuttotappioinen kunta on valmis maksamaan siitä, että sieltä muutetaan pois! Vaan hetkinen miettimistä. Tuhannen euron poismuuttopalkkio ei ole mikään muuttopäätöksen syy kellekään, joka on veronmaksaja. Jos hän muuttaa pois, syyt ovat ihan muualla. Pois muuttavat ne, joille tuhat euroa on iso raha. Eli sellaiset, jotka kuormittavat kunnan taloutta. Seuraus on budjetin muuttuminen ylijäämäiseksi, veroäyrin lasku ja tehän kyllä tiedätte että alhainen veroäyri houkuttaa niitä jotka veroja maksavat. Lisäksi palkkio koskee vain yli 25-vuotiaita eli opiskelemaan joka tapauksessa muuttavat eivät sitä saisi.
Tuossa esimerkissä otetaan Curley-ilmiö käänteisesti käyttöön eli poistetaan etuisuuksia tarkoituksena kasvattaa vaurautta. Siinä on vain se vika, että se ei ole helppo ratkaisu. Se ei toimi heti, vaan viiveellä. Tämän ratkaisun toimivuuden ymmärtäminen vaatii siihen perehtymistä. Lyhyellä keskittymiskyvyllä varustettu äänestäjien enemmistö pöyristyisi kakkosvaihtoehdosta ja kannattaisi ilman muuta ykköstä.
Etsimättä tulee mieleen Pohjantähti-trilogian paronin repliikki räätäli Halmeelle yleisestä äänioikeudesta: - Kaikki päin helvetti. Kaikki äänet. Mitä ymmärtä yks piika tai yks Leppänen valtion asiat. Se vie hunninko. Puute tule. Nälkä tule. Kaikki sekasta.
Paroni luuli olevansa oikeassa lyhyellä tähtäimellä, mutta reilusti toistasataa vuotta siihen vaadittiin.
Mies ja ääni -periaatetta ei kuitenkaan noin vain kaadeta. Ei järjestelmän sisältä. Curley-ilmiö takaa sen. Vaihtoehtoisia ja ilmeisen parempia järjestelmiä voi luonnostella, mutta niiden hyväksytyksi saaminen ei ole mahdollista demokratian sisällä.
Sen, joka aikoo saada paremman järjestelmän aikaan ja demokraattisen paradigman kumottua, on syytä varautua siihen, että demokratia puolustaa itseään rajuin keinoin, kuten EU:n kuolemantuomion salliva hätäjarrupykälä paljastaa. Paradigmaa vastaan taistelevia on perinteisesti teloitettu massoittain, vaikka tarkoituksena onkin saattaa voimaan aiempaa parempi järjestys - tai ehkä juuri siksi.
Entä miten Clavellin romaanin vallantavoittelija Toranagalle - ja hänen reaalimaailman esikuvalleen Tokugawalle - kävi?
Pitkien kamppailujen - kirjassa on toistatuhatta sivua - jälkeen Toranaga saavutti tavoitteensa. Hänestä tuli shōgun, joka perusti nimeään kantavan shōgunaatin, joka hallitsi Japania kaksisataaviisikymmentä vuotta. (Shōgunaatin viimeisiin hetkiin perustuu Clavellin viimeiseksi jäänyt romaani Gai-Jin.) Kirjan lopussa Toranaga metsästää haukalla miettien samalla tapahtunutta ja tulevia suunnitelmiaan. Blackthorneen päästessään hän ajattelee: Sanoin sinulle ensi kerran tavatessamme, ettei kapinointia voi koskaan puolustella mitenkään, ja sinä vastasit, että kyllä voi - jos voittaa! Oi, Anjin-san, silloin minä sidoin sinut itseeni. Olen samaa mieltä kanssasi. Kaikki on oikein, jos voitat.
Lukijalle: Nykyään rakennellaan tekojärviä, mutta aiemmin toimittiin päinvastoin eli laskettiin järvistä vedet pihalle yleensä viljelysmaan lisäämiseksi:
Jokaisen pikkupojan lempihommaa on tehdä ojia vesilammikoiden välille ja patoja ojiin. Itse asiassa kaksi merkittävintä syytä miehelle lasten hankkimiseen – siis valmistusmenetelmän miellyttävyyden lisäksi – ovat ne, että talvella pääsee hyvällä tekosyyllä laskemaan pulkalla mäkeä ja kesällä tekemään vesiojia. Kumpaakaan kun ei oikein ilkeä tehdä ilman alibina mukana olevaa muksua.
Täällä tuhansien järvien maassa tuo pikkupoikien ikiaikainen leikki voidaan kasvattaa vielä suurempaan mittakaavaan. Etenkin 1800-luvulla harjoitettiin paljon järvenlaskuja. Niissä järven pintaa pudotettiin alemmas joko syventämällä laskuojaa tai kaivamalla aivan uusi reitti. Virallisesti syynä oli yleensä järvenpohjasta paljastuvan uuden viljelysmaan hankkiminen tai joskus harvemmin vesivoimalan rakentaminen suotuisampaan paikkaan. Todellisuudessa sopii epäillä, että nämä olivat vain sivutuotteita ja oikeasti kyseessä oli ikuisten pikkupoikien leikki isommin leluin.
Järvenlaskuja on tehty niin paljon, että tietyissä osissa Suomea tuntuu laskettuja järviä olevan enemmän kuin luonnollisella korkeudella olevia. Jos laskusta on kulunut yli sata vuotta – kuten yleensä onkin – kasvillisuus ei enää paljasta mitään, mutta vanhat rantatörmät kyllä.
Kaikkien aikojen järvenlasku Suomessa jäi onneksi tapahtumatta. 1600-luvun alussa yritettiin kaivaa kanava Saimaalta Viipurinlahdelle. Siihen aikaan ei maantiedettä tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään ja yrityksen onnistuminen olisi luultavasti romahduttanut Saimaan pintaa useilla metreillä. Onneksi ei tunnettu myöskään räjähdysaineita, joten yritys tyssäsi peruskallion tullessa vastaan. Jäljelle jäi vain Lauritsalaan nykyisinkin nähtävissä oleva Pontuksen kaivanto. Itse asiassa kaivuutöitä oli yritetty jo sata vuotta aiemmin läheisessä paikassa samasta syystä epäonnistuen. Tämä vanhempi kaivanto on kuitenkin jäänyt enimmäkseen unohduksiin, koska sen jäänteet katosivat Saimaan kanavan alle.
Muutamassa muussakin järvenlaskussa on käynyt samoin kuin Saimaalle olisi tapahtunut. Toisaalta useimmat onnistuivat ainakin suurin piirtein hallitusti ja suunnitellusti.
Suomen ensimmäinen merkittävä järvenlasku tehtiin 1743 Enossa. Talonpoika Lauri Nuutinen toimi puuhamiehenä ja yhdessä avustajan sekä poikiensa kanssa kaivoi reilun kuukauden ajan uutta lasku-uomaa. Kaivanto oli ilmeisesti noin 70 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja 4 metriä syvä. Ei mikään turha urakka sen aikaisilla työkaluilla. Kun pato avattiin, kahdeksan kilometriä pitkä järvi tyhjeni täysin leventäen mennessään kaivannon sadan metrin levyiseksi ja toistakymmentä metriä syväksi. Nuutinen sai tempustaan maineen järvenlaskun asiantuntijana ja hänen väitetään laskeneen myöhemmin 14 muutakin järveä. Rahallinen etu ei koitunut hänen toivomansa suuruiseksi, sillä Alimmaisen Sarvinkijärven alta paljastuneesta viljelymaasta käytiin käräjiä hänen elämänsä loppuun asti.
Mikäli kaikki Saimaan järvialtaat lasketaan yhdeksi järveksi, Puula on Suomen kahdeksanneksi suurin järvi. Tämä siitä huolimatta, että se on 2,5 metriä luonnollista korkeuttaan alempana 1854 tapahtuneen laskun seurauksena. Järvenlaskusta tekee poikkeuksellisen se, että samalla laskusuunta muuttui. Aiemmin Puula laski muutaman välissä olleen järven kautta Päijänteeseen ja sieltä Kymijokea pitkin mereen. Järvi laskettiin kaivamalla Kissakosken kanava, johon rakennettiin myöhemmin myös voimalaitos. Nykyinen laskureitti vie vedet Kymijokeen vasta vähän ennen Kouvolaa.
Somerolla sijaitsevan Halkjärven lasku tapahtui suhteellisen myöhään, vasta 1930-luvulla ja oli vähäinen, metrin verran. Sillä oli kuitenkin merkittävä vaikutus järven tilaan. Veden vähäinen vaihtuvuus aiheutti tilavuuden pienentyessä veden laadun merkittävän heikkenemisen. Järvellä esiintyy säännöllisesti sinilevää ja myös runsaita kalakuolemia on vähähappisuuden takia esiintynyt. Joskus vain käy huono tuuri. Huvittava yksityiskohta muuten on, että Halkjärvellä on vain yksi saari ja se on nimeltään ytimekkäästi Saari. Toisaalta mitä muuta voisi odottaa somerolaisilta, joiden yksitotisuutta kuvaa parhaiten se, että kunnan urheiluseura Someron Esa on saavuttanut parikymmentä SM-mitalia yleisurheilussa – kaikki seiväshypyssä!
Kirkkojärveä ei laskettu viljelysalan lisäämiseksi tai vesivoiman saamiseksi, vaan moottoritien rakentamisen takia. Melkein kahden kilometrin pituinen järvi sattui näet olemaan keskellä Tarvontien linjausta. Järvi kuivatettiin kokonaan laskuojaa syventämällä, mutta siinä onnistuttiin vain osittain. Siihen nimittäin laskee kaksi melko vuolasta jokea, jotka keväisin tuovat paikalle enemmän vettä kuin laskujoki kykenee vetämään. Minkäänlaista rakentamista sinänsä loistavalle liiketonttien paikalle ei voida ajatellakaan. Järven palautusta ennalleen on myös esitetty, mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta.
Suomen toiseksi suurin järvi on Päijänne. Tai Inarijärvi. Järvet ovat niin samansuuruisia, että niiden suuruusjärjestys vaihtelee vedenkorkeuden mukaan. Tätä ongelmaa tilastoinnissa ei olisi, mikäli Päijänteen vedenpinta olisi luonnollisella tasollaan 79,5 metrissä eikä nykyisessä 78,3 metrissä. Päijännettä laskettiin 1830-luvulla noin 120 cm perkaamalla sen luusuassa sijaitsevaa Kalkkistenkoskea. Koska lasku oli suhteellisen vähäinen ja siitä on lähes 200 vuotta, eivät jäljet enää ole juurikaan havaittavissa rannoilla. Niinpä useimmat Päijänteen mökkiläiset ovat tuskin tietoisia siitä, että rantasaunassa veden luonnollinen korkeus olisi alalauteiden tasalla.
Enontekiön kirkonkylästä, Ounasjärven rannalla sijaitsevasta Hetasta vajaat parikymmentä kilometriä itään sijaitsee Vuontisjärvi. Vuonna 1861 paikallinen maanviljelijä Rovan-Niku kaivoi tulvavesien tasaamiseksi pienen laskuojan lähelle järven luusuaa. Noin yleisesti ottaen on huono idea, että amatööri kaivaa ojan uuteen paikkaan hiekkaharjun läpi. Jälleen kerran kävi hupsis ja Vuontisjärven pinta laski kuusi metriä. Seuraukset olivat yksinomaan negatiivisia, sillä uutta viljelysmaata ei käytännössä saatu, ainoastaan suota. Vanha laskujoki jäi käytännössä kuivilleen ja uudesta irtosi niin paljon turvetta, että Ounasjoen vesi pysyi sameana kolme vuotta eikä kala noussut jokeen. Ennen kalaisa Vuontisjärvi muuttui niukkasaaliiseksi ja järven rannalla sijainnut nauhamainen kylä havaitsi olevansa kaukana vedestä.
Ristijärveläiset isännät päättivät 1746 laskea Hiisijärven pintaa kaivamalla pienen laskuojan. Ensimmäiset viisitoista vuotta menivätkin hyvin, pinta oli laskenut hallitusti. Sitten tuli suuri kevättulva. Samana keväänä ojaa päätettiin hieman syventää helposti kaivettavien hiekkaharjujen kautta. Siis oikeasti, mitä äijät mahtoivat ajatella? Kevättulva ja pehmeää hiekkaa. Jytym. Parin vuorokauden kuluttua koko harju oli tiessään ja Hiisijärven pinta oli laskenut kokonaista 14 metriä. Lienee lajissaan Suomen ennätys. Tulva vyöryi tuhoa tehden muutaman matkalla olleen järven kautta rauhoittuen vasta Oulujärvessä. Hiisijärvi kutistui kymmenesosaan entisestään. Varsinaisen Hiisijärven lisäksi jäljelle jäi kaksi halkaisijaltaan noin kilometrin kokoista järveä ja lukuisia pienempiä lampia.
Kangasalan kirkonkylä sijaitsee kolmen suurehkon järven, Längelmäveden, Roine-Mallasveden ja Vesijärven välissä. Neljäntenä asiaan liittyvä Pälkänevesi sijaitsee idempänä ja Längelmävedestä etelään. Alun alkaen – kirjoitetun historian aikana – Vesijärvi, Längelmävesi ja Pälkänevesi muodostivat yhtenäisen, samalla tasolla olleen vesialtaan. Suurjärvi laski vetensä Roineeseen Längelmävettä ja Vesijärveä yhdistäneestä Sarsansalmesta alkaneen Sarsanvirran kautta.
Vuonna 1604 – ilmeisesti luonnollisista syistä – Pälkänevettä ja Mallasvettä erottanut kannas murtui. Tällöin järvet alkoivat laskea Roineen kanssa samalla tasolla olevaan Mallasveteen ja Sarsanvirta kuivui. Sarsansalmesta tuli Vääksynjoki Vesijärven jäädessä vajaata metriä Längelmävettä ylemmäs. Samalla Pälkäneveden ja Längelmäveden välinen salmi muuttui Iharinkoskeksi ja veden virtaussuunta kääntyi kohti Pälkänevettä. Vesijärven pinta laski pari metriä Längelmäveden kolmisen metriä ja Pälkäneveden viitisen metriä, päätyen Mallasveden kanssa käytännössä samalle tasolle.
Vuonna 1830 Längelmäveden ja Roineen välille rakennettiin reilun sadan metrin pituinen Kaivannon kanava. Pian valmistumisen jälkeen kanavan rakenteet murtuivat ja Längelmäveden vedet murtautuivat Roineeseen. Vedenpinta laski kaksi metriä. Vesijärveen tällä ei ollut vaikutusta, mutta Pälkäneveden ja Längelmäveden välinen Iharinkoski kuivui eikä niiden välillä ole enää yhteyttä.
Saimaan laskujoki Vuoksi laski vuoteen 1857 asti Käkisalmen kautta Laatokkaan. Suvanto puolestaan oli järvi, joka laski Kiviniemen kannaksen halki Vuokseen. Laskuoja oli kovin kapea ja Suvanto tulvi keväisin rajusti. Niinpä Suvantoa päätettiin laskea 1818 kaivamalla tulvien helpottamiseksi oja Taipaleen kannaksen läpi suoraan Laatokkaan. Huonostihan siinä kävi. Vesi laski seitsemän metriä ja Kiviniemen kannas jäi kuivilleen. Tosin ei pitkäksi aikaa. Vuonna 1857 Kiviniemen kannas puhkaistiin uudelleen ja Vuoksen pääasiallinen virtaus alkoi kulkea sitä kautta. Eli vanha virtaussuunta Kiviniemessä oli idästä länteen, nyt se olikin lännestä itään.Vanha uoma Käkisalmen kautta jäi käytännössä siihen matkan varrella laskeneiden vesien varaan. Pääasiallinen hyöty Suvannon laskusta koettiin vuosina 1939-40, jolloin Taipaleenjoen taisteluissa joki toimi tehokkaana hidasteena Koukkuniemeen asettuneiden neuvostojoukkojen huollolle.
Höytiäinen laski alun perin Viinijärven kautta Saimaan järvialtaaseen kuuluvaan Pyhäselkään. Vuonna 1854 alettiin kaivaa Höytiäisen kanavaa suoraan Pyhäselkään. Tarkoituksena oli saada uutta laidun- ja viljelysmaata laskemalla järven pintaa hallitusti. Viiden vuoden urakan jälkeen puhkaistiin myöhemmin Puntarikoskena tunnettuun paikkaan laskupuro, johon oli rakennettu padot. Veden laskeminen oli tarkoitus aloittaa elokuun puolivälissä. Vesi oli kuitenkin huomaamatta syövyttänyt patojen perustuksia siinä määrin, että luukut pettivät jo 3. elokuuta 1859. Paikallisen kansanperinteen mukaan patovahti oli ollut läheisen talon piian kanssa ns. pöpelikössä pyörimässä. Tämä lienee kuitenkin kateellisten panettelua, koska mitään ei ollut tehtävissä veden voiman päästyä valloilleen. Seuraavana päivänä patorakennelmat sortuivat kokonaan. Järven pinnan aleneminen päättyi vasta kahden viikon kuluttua, kun vesimassat olivat syövyttäneet lasku-uoman peruskallioon asti. Karkeasti arvioiden vettä oli siihen mennessä purkautunut kolme kuutiokilometriä, koska järven alkuperäinen pinta-ala oli noin 450 neliökilometriä, uusi noin 300 ja veden pinta laski 7,5 metriä. Keskimäärin vettä on virrannut 2500 kuutiometriä sekunnissa. Määrästä saa jonkinmoisen käsityksen, kun Suomen virtaamaltaan suurimman joen eli Kemijoen keskivirtaama on 556 kuutiometriä sekunnissa ja Vuoksen 540 – siis noin viidesosa Höytiäisen keskimääräisestä purkauksesta. On lisäksi huomioitava, että varmasti valtaosa virtauksesta tapahtui hurjimpien päivien aikana. Ensimmäiset muutamat päivät menivät vielä rauhallisesti, mutta sitten repesi. Pyhäselänkin vesi nousi kaksi metriä.
Vuosi purkauksen jälkeen Puntarikoskea perattiin vielä siten, että vesi laski pari metriä lisää tehden kokonaislaskuksi 9,5 metriä. Maatalouden kannalta lasku oli onnistunut, koska uuden laidun- ja viljelysmaan määrä ja laatu ylittivät odotukset.
Tai sitten ei jyskytä, jos cityvirheet saavat tahtonsa läpi. On nimittäin tapahtunut sellainen hirmuinen vääryys, että saamelaiskäräjien näkökantaa ei ole toistaiseksi kuultu Jäämeren ratahankkeessa. Saamelaiskäräjät puolestaan on ilmoittanut vastustavansa rataa, mikä sai virheiden ammattipöyristyjä Emma Karin liikkeelle. Minä kun olin luullut, että rautatieliikennettä pitäisi vihreänä liikennemuotona suosia tällä hetkellä Lapin ainoiden vaihtoehtojen eli auto- ja lentoliikenteen sijaan. Mutta niin sitä erehtyy, tosin sama viisauden puutehan asuu virheiden energiapolitiikassa, joka tosin vastustaa kaikkia energiantuottomuotoja mutta voimallisimmin vihreintä niistä eli ydinvoimaa.
Itse radan merkittävimmäksi ongelmaksi nousee se, että "rata jakaisi kolttasaamelaisten asuinalueen kahtia". Ööö. Vilkaisu karttaan paljastaa, että rautatie jakaa kahtia esimerkiksi hämäläisten, savolaisten ja karjalaisten asuinalueet. Tästä ei tiettävästi ole valitettu. Ja toisaalta joku voisi käydä Naima-Aslakille ja Soikiapäälle kertomassa, että sillat ja alikulkutunnelit on keksitty. Tasoristeyksiäkin muistelen joskus ylittäneeni.
Todellisuudessa - saamelaiset tuntien - kyseessä on vain poliittinen peli, jossa haittoihin vetoamalla yritetään nyhtää irti maksimimäärä korvauksia ja toivotaan oikeasti, että rata saataisiin.
Sain lukijalta otsikossa olevan Youtube-vinkin siitä, miksi vihervasemmisto inhoaa NPC-meemiä. (En muuten tiennyt mikä on NPC ennen tätä meemiboomia.) NPC-meemi on loistavan osuva. Sitä käytetään kuvaamaan vihervasemmistolaista, jonka elämän tarkoitus on ajatella ja toimia samoin kuin viiteryhmänsä saadakseen sosiaalista hyväksyntää. Tässä on vinha perä. Joskus kun on ihmetyttänyt, miksi vastapuolella on niin pirusti valtaa, niin sen voima on NPC. Meidän puolella kun ongelma on se, että ihmiset ajattelevat itse. Ja itsenäiset ajattelijat tuppaavat kulkemaan omia teitään siinä missä NPC:llä on valtava joukkovoima, kun kaikki katsovat ensin mitä mieltä kaverit ovat ja toimivat sen mukaan.
Tämän vahvistaa se viholliskuva, jonka osapuolet ovat toisistaan luoneet. Ihmisen psyyke kun kuvittelee toisten toiminnan samanlaiseksi kuin itsellä. Meidän puoli ihmettelee mikä perkele siinä on, kun vastapuoli ei usko argumentteja vaan menee muiden mukana. Ja niiden puolihan koettaa koko ajan selittää meitä harhaanjohdetuiksi Halla-ahon tai Trumpin seuraajiksi. Molemmat osapuolet kuvittelevat vastapuolen itsensä kaltaisiksi, mikä on toisaalta virheenä varsin inhimillinen.
Tuhannet suomalaiset ovat palvelleet rauhanturvaajina eri puolella maailmaa. Tällä hetkellä jo useiden vuosien ajan merkittävin operaatio on ollut käynnissä Afganistanissa. Se on monelta kohdaltaan poikennut entisistä operaatioista. Yksi merkittävimmistä uusista piirteistä on nähty vasta kotimaassa. Moni kriisinhallintaveteraani on saanut tuntemattomasta numerosta puhelinsoiton, jossa on uhkailtu jopa murhalla. Eikä vain veteraaneja itseään, vaan myös heidän perheitään. "Tekijät ovat MOT:n saamien tietojen mukaan Keski-Aasiasta ja Lähi-idästä tulleita maahanmuuttajia. ... Kyse on monessa länsimaassa jo aiemmin tutuksi tulleen ilmiön rantautumisesta nyt myös Suomeen, MOT kertoo." Eli mitenkäs tämä homma nyt menikään:
1) Lähdet auttamaan Paskastaniaa, jotta sinne saataisiin rauha.
2) Paskastaniaan ei saada rauhaa ja sikäläisiä saapuu Suomeen.
3) Tänne tulleet osoittavat kiitollisuutensa uhkailuilla ja rikollisuudella.
Asiasta on oltu tähän asti varsin hiljaa. Nyt kuitenkin Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, prikaatikenraali evp Mauri Koskela nosti asian esiin.
Toisaalta ongelma on varsin yksinkertaisesti ratkaistavissa. Ikävä kyllä tämä taitaa poliittisten päättäjiemme mielestä olla ns. "parempaa rikollisuutta", johon puuttuminen olisi sopimatonta jo kansainvälisten sopimusten sekä maan maineen takia, ja sitäpaitsi eihän kyseessä oikeastaan ole edes rikollisuus vaan kulttuuriero. Vaan eipähän näitä tämän puolen varoituksia tosiasioista ole ennenkään kuunneltu, kun ne tulevat väärältä taholta.
Virheiden puheenjohtaja Touko Aallosta tuli ex-puheenjohtaja. Masennus vei miehen, mikä on ymmärrettävää. Kuka tahansa nyt masentuisi, jos pitäisi johtaa puoluetta, joka teeskentelee ympäristöystävällistä ja on samalla Suomen ympäristövihamielisin. Aallon avopuoliso Iiris Flinkkilä puolestaan avautui kertomalla sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tämä on toisaalta positiivista, sillä onhan siinä yksi suunta enemmän kuin yleensä vihreillä - näillä kun on normaalisti vain yksisuuntainen mielenhäiriö.
Vakavasti puhuen. Masennus, kuten seuraavasta uutisesta huomataan, on uusi kansantauti. Onneksi siihen on olemassa lääke - enkä nyt tarkoita mielialalääkettä, jolla lääkitään vain seurauksia eikä syitä. Suurin osa tapauksista on hoidettavissa antamalla maamme nuorisolle elämän tarkoitus.
Toivotan sekä Aallolle että Flinkkilälle voimia eloon. Samalla nostan hattua sille, että he uskalsivat omalla esimerkillään tuoda ongelman julkisuuteen. Ongelman, jota moni häpeää turhaan, mikä puolestaan pahentaa ongelmaa.
Nykynuoria ahdistaa, kun toisaalta pitäisi hankkia kaikenlaista statussymbolia ja matkustella ympäri maailmaa ja toisaalta pitäisi samaan aikaan suojella maapalloa tuholta.
Jaska-setä (hiilijalanjälki 4700 CO2e/vuosi, keskivertosuomalaisella 10300 CO2e/vuosi) lohduttaa. Antaa mennä vaan. Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset kuluttavat. Tarvittaisiin mukamas neljä maapalloa, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset. Paskapuhetta. Odotetaan kymmenen vuotta, niin maapalloja tarvittaisiinkin kuusi, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset - vaikka suomalaiset eivät muuttaisi yhtään mitään. Todellisuudessa yksi maapallo riittäisi erinomaisesti, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset. Ongelma on kehitysmaalaisten hillitön väestönkasvu. Ainoa ahdistus, mitä nuorten tulisi tuntea, on ahdistus siitä jos he eivät estä kehitysmaalaisten invaasiota sivistysmaihin.
Rainer Lindgren, Rosita Lindeman, Tamara Nyman ja Dimitri Hagert hakivat töitä. Yksikään ei päässyt vakuuttavasta ansioluettelostaan huolimatta edes haastatteluun. Ehkä hyvä niin, sillä haastatteluun olisivat ilmaantuneet Tuomas Enbuske, Anne Kukkohovi, Meri-Tuuli Väntsi ja Jari Sarasvuo. Jotka hakivat töitä väärällä nimellä, mutta oikealla ansioluettelollaan.
Kokonaan toinen juttu olisi se, olisivatko he päässeet haastatteluun omalla nimellään tai tekaistulla valkolaisnimellä. Samaten kummastuttaa se, miten hitossa vaikka Jari Sarasvuo on kyennyt hakemaan omalla ansioluettelollaan töitä Dimitri Hagertina. Työnantajana epäilisin sitä, jos Dimitri Hagert kertoisi työskennelleensä vuosia sekä a) TV-toimittajana että b) suuren yritysvalmennusfirman johtajana. Tapauksen a) luulisi muistavan TV:stä tuttuna ja b) olisi varmasti esiintynyt kymmeniä kertoja mediassa "positiivisena esimerkkinä". Pitäisin CV:tä tekaistuna enkä varmasti kutsuisi haastatteluun. Lisäksi kummastuttaa, miten hitossa CV:t voivat muka olla aitoja. Silloin niissä pitäisi olla työpaikkojen nimet. Jos itse koettaisin hakea töitä tekaistulla nimellä, CV:stä pienellä tutkimuksella kävisi heti käry.
Mutta sivuutetaan nyt nämä pikku epäkohdat ja mietitään, miksi Manne ei työllisty. Kyseessä on pääosin sama ilmiö, miksi NHL-seura ei draftaa alle 170-senttistä keskushyökkääjää, vaikka tämä olisi juniorisarjoissa mättänyt kaksi pistettä per peli. Kokemukset viiteryhmästä ovat huonoja. Seura tietää, että varaus on turha - kokemus osoittaa, että noin pienet sentterit eivät yleensä pärjää. Sen sijaan seura varaa piste per peli tehneen 190-senttisen sentterin, koska tietää tässä olevan kuitenkin potentiaalia. Tämä on tietysti ikävää yksilön kannalta, jonka ei auta muu kuin antaa lisää näyttöjä. Lisätietoja voi kysellä vaikka Theoren Fleurylta, 168 cm ilmeisesti kypärä päässä mitattuna ja kaudella ennen ikäluokan varaustilaisuutta 1,95 pistettä/peli yhdessä kolmesta Kanadan korkeimman tason junioriliigassa WHL:ssä. Ei varausta. Seuraavalla kaudella junioriliigan peleissä huikeat 3,62 pistettä/peli. Yleensä tämän tason pisterohmut varataan yksinumeroisella sijalla. Fleury varattiin sijalla 166 - ja siis vuotta myöhemmin kuin olisi ollut mahdollista. Loppu on historiaa: 1084 NHL-peliä, 1088 tehopistettä.
Romaneja ei palkata siksi, että heistä on huonoja kokemuksia. Heitä ei palkata siksi, että he voivat aina halutessaan pelata työpaikalla rasismikortin.
Fleury ei voinut muuttaa pituuttaan. Hagert voi vaihtaa nimensä ja sanoutua siten irti destruktiivisesta romanikulttuuristaan. Jos oma kulttuuri on huono, vaihda sitä. Kuinka monta Hitler-nimistä muuten tiedätte?
Joskus poliisin toiminta ihmetyttää. Niin nytkin. Ulkomaalaispoliisi meni Aleksis Kiven päivän kunniaksi esittelemään "Helsinkiin kadonneet" -seminaarissa "Nykypäivän seitsemän veljestä" eli laittomasti maassa olevien stereotyypit kuvauksineen. Juhani oli vironvenäläinen, Tuomas gambialainen, Aapo georgialainen, Simeoni kiinalainen, Timo somali, Lauri brasilialainen ja Eero irakilainen. Jokaisesta annettiin lyhyt luonnehdinta. Ihmetyttävä asia oli se, eikö poliisi tosiaankaan tajunnut leikkivänsä tulella. Seurannut vihervasemmiston itkupotkuraivari oli ilmeinen.
Vika ei suinkaan ollut siinä, että luonnehdinnat olisivat olleet halveeraavia. Tosiasiahan on se, että jos nämä luonnehdinnat laitetaan kansallisuudet poistettuina sarakkeeseen A ja kansallisuudet sarakkeeseen B, kuka tahansa suvakkikin pystyy yhdistämään 7/7 paria oikein.
Kausti aiheutui juuri siitä syystä, että tämä esitys oli niin totuudenmukainen.
Alexander Stubb kertoo syksyn 2015 matukriisin olleen hänen uransa pahin paikka. Epäilemättä näin. Stubb toteaa: Vuoden 2015 maahanmuuttokriisi oli elämäni pelottavimpia hetkiä. Olin silloin hallituksessa, eikä maahanmuutto ollut ollenkaan hallittua. Se oli pelottavin hetki koko poliittisella urallani, hän jatkoi.
Aivan varmasti Stubbilla oli kylmä rinki perseen ympärillä. Olihan olemassa sellainen mahdollisuus, että joku löytää housunsa ja hoitaa asiat kuntoon. Mikä olisi ollut Stubbin uran loppu. Stubbin onneksi Timo Soini arvosti oman hillotolppansa makeammaksi kuin Suomen kansan edun.
Jos ei muuten niin kansalaistottelemattomuudella. Näin tehtiin Britanniassakin, jossa Turkish Airlinesin koneeseen oli pistetty pakkokarkoitettava somali. Koneen oli tarkoitus lentää Istanbuliin, josta matka jatkuisi Mogadishuun. Kymmenkunta matkustajaa alkoi kuitenkin protestoida, jonka seurauksena palautus keskeytyi.
Sittemmin paljastui, että kyseinen somali oli istunut vankilassa vuosia osallistuttuaan 16-vuotiaan tytön joukkoraiskaukseen.
Tästä voisi tietysti kysyä palautusta vastustaneilta: miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Valitettavasti vastaus saattaisi olla: hyvin. On näet muistettava, että lento oli matkalla Istanbuliin, joten voi vain arvella millaisia mahtoivat olla nämä noin kymmenen vastustajaa.
Parempi olisi kysyä koneen muilta matkustajilta: miltäs nyt tuntuu, kun lentonne viivästyi ja bonuksena ei päästy rikollisesta eroon?
Irlantilaislaulaja Sinéad O'Connor ilmoitti kääntyneensä muslimiksi ja vaihtaneensa etunimekseen Shuhada. Pistetäänpäs lista O'Connorin vuosien varrella tekemistä tempauksista:
1) Ajeli päänsä kaljuksi (tyyli on lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta pitänyt) jo parikymppisenä "protestiksi naisten kohtaamaa sortoa vastaan"
2) Ollut neljä kertaa naimisissa
3) Neljä lasta, jokaisella eri isä - joista vain yksi on ollut aviomies
4) Totesi yhdessä vaiheessa olevansa sittenkin lesbo - mutta tämä ei oikein realisoitunut koska oli vielä senkin jälkeen kolmesti naimisissa ja sai vielä kaksi lasta
5) Kertoi sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja yrittäneensä itsemurhaa
6) Liittyi Sinn Féin -puolueeseen, vaikka "se saisi olla jyrkempi toimissaan"
7) Liittyi "Irlannin ortodoksikatolilais-apostoliseen kirkkoon" ja vihittiin sen papiksi - kuten tästä voi päätellä, kyseessä ei ole paavin alainen pulju
8) Vaihtoi viralliseksi nimekseen "Magda Davitt" päästäkseen irti patriarkaalisista orjanimistä
Loppujen lopuksi, eihän islamiin kääntyminen ollut muuta kuin looginen kehitysvaihe tässä sairaskertomuksessa. Sairauksilla kun on tapana edetä aina vain vakavampaan suuntaan.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin teki päätöksen, jonka mukaan profeetta Muhammedin solvaaminen ei kuulu ilmaisunvapauden piiriin. Mikäs siinä, onhan typeryyksiä tehty ennenkin. Pointti onkin jutussa, johon asia liittyi. Eli itävaltalainen nainen oli vuonna 2009 järjestämässään seminaarissa kutsunut Muhammedia pedofiiliksi. Tämähän ei ole solvaus. Tämä on fakta. Paitsi että fakta luetaan nykyisin solvaukseksi, mikä toisaalta islamin historian valossa on täysin ymmärrettävää - kyllähän siitä kerrotut faktat ovat sitä luokkaa, että asiaan perehtymättömän näkökannasta ne erehdyttävästi solvauksilta vaikuttavat.
Pakinoitsija Bisquit (saas nähdä kuinka kauan mies saa jatkaa ennen potkuja - jopa legendoilla on rajansa, ja ne kulkevat haittamaahanmuuton arvostelussa, tarkempia tietoja voi kysellä meedion välityksellä Kari Suomalaiselta) tiivisti asian erinomaiseen tapaansa viikonlopun Ilta-Sanomissa: Sakraalilpuolella julkisen vallan hellään sylihoitoon on päässyt viime vuosina vain yksi partainen profeetta. Nyt sitten täytyy asettaa sanansa varovaisemmin. Juttu on nimittäin niin, että vaikka se kaakattaa kuin ankka, kävelee kuin ankka ja näyttää ankalta, kotimaisesta korkeimmasta oikeudesta voi hyvinkin tulla päätös, ettet saa sanoa sitä ankaksi. Juuri näin kävi tietylle julkisuuden toimijalle. Oli erehtynyt kuvaamaan partaista profeettaa henkilöksi, jota dokumentoidun läheishistoriansa valossa ei todennäköisesti löytäisi mummotunnelista. Sakot tuli.
Kanadalaispehmorokkari Bryan Adams, joka on hyvä malliesimerkki siitä että ihminen voi olla ammatissaan erinomainen vaikka poliittiset näkemyset olisivat täyttä kuraa, julkaisi Intian kiertueeltaan "taianomaisen kuvan". Siinä rokkarin silhuetti piirtyi varjona iltataivaalle.
Kuva paljasti Intian valtavan saasteongelman. Maailman 20 saasteisimmasta suurkaupungista 14 sijaitsee Intiassa. Tämä tiedoksi niille, jotka ihailevat ekologista elämäntyyliä Goalla. Kyse on - jälleen kerran - yksinkertaisesti siitä, että Intiassa on aivan liikaa asukkaita. Viimeisen sadan vuoden aikana väkiluku on reilusti yli nelinkertaistunut. Jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa tahtia, täällä olisi nyt noin 15 miljoonaa asukasta. Maailman ekologinen kriisi ei aiheudu länsimaista, vaan kehitysmaista.
WWF julkisti raportin, jonka mukaan selkärankaiset villieläimet ovat vähentyneet maapallolla yli 60 % vuodesta 1970 lähtien. "Taustalla on ihmisen toiminta: maatalous, ylikalastus ja salametsästys sekä ilmastonmuutos." Suomeksi sanoen: kehitysmaiden hillitön väestönkasvu. Ei peltomaata raivattaisi lisää, ellei ruokaa tarvittaisi enemmän. Kuten ei myöskään ylikalastettaisi. Tuskin salametsästystäkään tarvitsisi harjoittaa, jos ruualla ei olisi niin paljon jakajia. Ja mitä ilmastonmuutokseen tulee, kehitysmaiden hiilijalanjälki olisi vain murto-osa nykyisestä, mikäli niiden väestömäärä ei kaksinkertaistuisi kahdenkymmenen vuoden välein - puhumattakaan väestövaelluksesta kylmempiin ilmastoihin. Vaan tätäpä ei jutussa vaivauduta mainitsemaan. – Selkärankaisten määrä vähenee keskimäärin kahdella prosentilla vuodessa, sanoo WWF:n Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Tuo kaksi prosenttia muistuttaa erehdyttävän paljon keskimääräistä kehitysmaiden väestönkasvua.
Yksikään Suomessa esiintynyt selkärankaislaji ei tietääkseni ole kuollut sukupuuttoon. Tämä johtuu siitä, että sivistysmaissa ymmärretään milloin on menty liian pitkälle. Kehitysmaissa ei. Tosin mitä sivistysmaihin tulee, on vähintäänkin kummallista että tämä luonnon tuhoutuminen aletaan ymmärtää vasta nyt. Jokaiselle täysijärkiselle tämä on ollut päivänselvä asia jo yli 20 vuotta. Ainoa todellinen ongelma on liiallinen väestönkasvu kehitysmaissa. Ja tämä olisi pitänyt ymmärtää ja ryhtyä toimenpiteisiin jo ajat sitten. Nyt ei auta muu kuin toivoa katastrofin saapuvan mahdollisimman pian, niin meillä on paremmat mahdollisuudet selvitä vähäisemmin vaurioin.
Hesarin kolumnistit osaavat joskus puuttua oikeisiinkin ongelmiin ja siitä heille kunnia suotakoon. Toki vain silloin, kun kolumnisti käsittelee asiaa järkevästi, kuten Päivi Paulavaara kirjoittaessaan lasten synttärijuhlista. Kaverisynttärit on paisutettu kilpavarusteluksi.
Kyse on monesta pikkujutusta. Esimerkiksi siitä, että vieraiden tuomat lahjat saattavat olla suhteettoman kalliita. Kolumnissa on esimerkiksi nostettu 25 euron barbie-nukke seitsenvuotiaalle, mikä on vielä suhteellisen lievä esimerkki. Tiedän tapauksia, jossa lahjat ovat olleet arvokkaampiakin. Niiden rinnalla värikynäpakkaus jää kakkoseksi. Tällä, kun lasten materialismin hyvin tuntee, on tietysti vaikutusta sille ketkä ovat suosittuja ja ketkä saavat kutsuja toisten synttäreille.
Eikä kalliit lahjat ole ainoa asia. Itse synttäritkin menevät joskus lasten vanhempien kilpavarusteluksi: kustannetaan koko sakki HopLoppiin tai paikalle on kutsuttu ammattitaikuri. Älyttömin huippusuoritus on se, että melkeinpä normiksi on muodostunut lahjan antaminen vieraille. Siis ihan oikeasti: tämähän kuulostaa siltä, että toiset on lahjottu tulemaan synttäreille.
Onneksi täällä Hornankuusessa ei tilanne ole räjähtänyt käsistä. Lahjakassa on pidetty kurissa - meillä on ehdoton yläraja kymmenen euroa, yleensä jää reilusti alle - eivätkä muutkaan vanhemmat ole överiksi lyöneet. Järjestetyksi ohjelmaksi riittää hyvin vanhempien organisoima pöytälätkäturnaus tai pellehyppykilpailu trampoliinilla - vieläpä siten että sijoituksesta riippumatta palkintona on vaikka lakupötkö.
Yhä useampi jättää lapset pois hautajaisista, koska he pelkäävät lasten järkyttyvän. Mihin asti tämä suojelukulttuuri oikein menee? Mitään pahaa mieltä aiheuttavaa ei saisi koskaan tapahtua?
Kuolemasta on tullut kovin kliininen. Tuskin kukaan kuolee nykyään kotiin - ellei kyseessä ole äkillinen sairaskohtaus tai tapaturma. Kyllä kuolema on osa elämää ja se pitää lastenkin oppia tajuamaan.
Ei tulisi mieleenkään jättää lapsia kotiin hautajaisista. Toki osalta voi suojella. Taannoin pikkulapsi pyysi lupaa tulla katsomaan saattohoidossa olevaa läheistään. Kielsin, koska tiesin kokemuksesta miltä tilanne saattaa näyttää. Jos potilas vääntelehtii puolitiedottomana ja huutaa sekavia, ei se ole sopivaa nähtävää. Teini-ikäisen voi viedä katsomaan, mutta ei pikkulasta.
Tilanne on toinen sitten, kun kuolema on tapahtunut. Silloin olen aina sanonut lapsille, että voivat halutessaan käydä katsomassa vainajaa. Alle kouluikäisille olen aina selittänyt kuoleman merkityksen etukäteen tyyliin "mummo on nyt kuollut, mummoon ei enää satu mikään, mummo ei enää tunne mitään tai kuule ja näe sinua, mummo on erilainen kuin elävänä." Asia on aina tullut ymmärretyksi eikä siitä tunnu kellekään traumoja jääneen. Itsekin muistan käyneeni kuollutta katsomassa ensi kertaa viisivuotiaana. On käsittämätöntä, että monet aikuiset eivät ole koskaan nähneet kuollutta ihmistä. Ihmekös se, että ollaan sitten elämästä vieraantuneita.
Hesarissa havaittiin, että lauttasaarelaisista nuorista 86 % menee lukioon ja jakomäkeläisistä 39 %. Ongelmaksi nähtiin se, että jakomäkeläiset eivät mene lukioon.
Juttu oli kovasti asenteellinen nähden lukiokoulutuksen ainoana järkevänä vaihtoehtona. Entäpä jos ongelma onkin siinä, että liian moni lauttasaarelaisista menee lukioon?
Lukion vaatimustasoa on laskettu jatkuvasti, osin toki seurauksena siitä että peruskoulun taso on laskenut rajusti. Entäpä jos ajattelisimme kansakuntamme tulevaisuutta siten, että lukion tasoa nostettaisiin? Nykyään lukioon menee paljon opiskelijoita, jotka lähinnä hidastavat muiden opintoja alhaisella tasollaan. Olisi huomattavasti parempi, että lukion tasoa nostettaisiin, jolloin akateemisesti suuntautuneet saisivat paremman lähtökohdan jatkoon. Niinkin radikaaleja ehdotuksia kuin koko lyhyen matematiikan poistamista sopisi harkita. Tällöin saataisiin ammattikouluihin yhteiskunnan rattaita pyörittämään parempaa ainesta ja vältyttäisiin humanististen aineiden ylijäämämaistereilta oikeita töitä haittaamasta. Toki tämä edellyttäisi myös ammattikoulujen tason nostoa. Nykyään nuoret tuntuvat olevan siellä enemmän heitteillä kuin opinnoissa.
Ongelma on ensisijaisesti ylihyysääminen. Tasoa lasketaan, jotta heikot pääsisivät läpi. Tarkoitus on hyvä, mutta tässä kaikki oppivat vain alisuorittamaan. Oikeastaan pitäisi olla laki, että koulusta saa antaa päättötodistuksia vain 90 %:ille yrittäjistä. Putoajia tarvitaan kannustamaan suoriutujia yrittämään paremmin. On sekin parempi tarkoitus elämälle kuin saada tuettuna tutkinto osaamatta mitään.
On myös huomattava, että kaikille on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet. Tasa-arvoisen koulutuspolitiikan on tarkoitettava sitä, että Lauttasaareen ja Jakomäkeen satsataan yhtä paljon resursseja per oppilas. Veikkaan että nykyään Jakomäkeen satsataan enemmän, koska haittamaahanmuuttajia asunee selvästi enemmän siellä kuin Lauttasaaressa. Genetiikka ja ympäristö määräävät suuren osan ihmisen kohtalosta ja siksi on luonnollistakin, että Lauttasaaresta mennään enemmän lukioon kuin Jakomäestä. Pakkotasapäistäminen ei ole kenenkään etu, kaikkein vähiten yhteiskunnan.
IAAF kyllästyi vihdoin siihen, että iranilainen moukarinheittäjä saattoi käväistä valkovenäläisellä perunapellolla heittämässä arvokisarajan ylittävän tuloksen sopivasti juuri ennen viimeistä päivämäärää ja päästä kisoihin. (Tässä esimerkkitapauksessa Tilastopaja on hylännyt kyseisen "77,40" kantaneen heiton, vaikka se onkin edelleen Iranin virallinen ennätys. Oikeasti kyseinen heittäjä on parhaimmillaankin jäänyt yli kaksi metriä kyseisestä tuloksesta ja Rion karsinnassa moukari lensi niukasti yli 65 metriä.) Yhdessä kisassa tehtyyn tulokseen perustuva karsintajärjestelmä ei siis ole luotettava. Niinpä IAAF pisti systeemin uusiksi. Vähemmän yllättävästi suomalaiset kritisoivat järjestelmää. Onhan siinä toki puutteensa, esimerkiksi Timanttiliigan kisat ovat selkeästi yliarvostettuja rankingissa. Askel parempaan suuntaan se kuitenkin on, jopa selkeästi. Suomessakin pitäisi ymmärtää se, että muualla maailmassa eivät mittanauhat ja tuulimittarit niiden käyttäjistä puhumattakaan ole yhtä hyvin kalibroituja kuin sivistysmaissa. Niinpä on järkevää ottaa rankingjärjestelmä käyttöön ja antaa samasta tuloksesta enemmän pisteitä, kun se on tehty luotettavammassa kisassa. Valitettavasti vain tähän on ympätty sijoituspisteet, mikä ei ole - ainakaan noin vahvalla painotuksella - mielekästä. Samoin valitettavasti ja ymmärrettävästi eri maissa on noudatettava saman luokan kisoissa samaa rankingpisteytystä, vaikka Suomessa kansallisten kisojen tulosten luotettavuus on selkeästi eri taso kuin jossain Paskastaniassa.
Edellisessä uutiskatsauksessa (kohta 15) kerroin Iina Puskalasta, jonka tavoite oli juosta maraton päivässä vuoden ajan. Urakka on nyt saatettu kunniakkaasti loppuun. Paljon onnea suomalaisen sisun henkilöitymälle!
Oikeus tuomitsi 44-vuotiaan yliluutnantin ampumaleirillä tapahtuneesta huumausaineen käyttörikoksesta. Tapaus oli havaittu, kun "yliluutnantti käyttäytyi hermostuneesti ja epäloogisesti".
Jos tuomioita jaetaan noilla perusteilla, niin omana armeija-aikanani kantahenkilökunta taisi olla lähes sataprosenttisesti huumepöllyssä.
Videokevennys: KELA-GOLD.
K-Plussakorttimainoksen ohjaaja ei ilmeisesti tiedä, mitä “skenessä” tarkoittaa Kela-Gold. Tai sitten on piilonuiva ja tiesi. On nimittäin melkein liian hyvää ollakseen totta, että samaan klippiin olisi osunut sattumalta kaikki kolme:
1) Kortin väri
2) Vittuileva kuittailuilme
3) Kuka kuittaa ja kenelle:
Tämän blogin tekstejä saa lainata vapaasti, kunhan medioiden kautta julkaistavissa sisällöissä mainitaan lähde.
Kommentoijille pahoitteluni siitä, että niiden julkaisu joskus viivästyy. Kiireiden takia ei ehdi kovin usein tarkistaa tilannetta. Etenkin oma vastaaminen niihin myöhästyy. Toivon ymmärrystä, minun pitää kuitenkin käydä töissä jotta saadaan verotuloja matuille ja huolehtia lapsista, jotta maalla olisi tulevaisuutta.
Kommenttien valvonta on päällä häiriköinnin takia. Anonyymeille kommentoijille varoitus, että joskus Blogger hukkaa ihan asiallisetkin viestit roskapostikansioon, jonka katson läpi ehkä noin kuukauden välein. Kannattaa hommata tunnukset. Ja jos ei hommaa, niin anonyyminkin kannattaa käyttää aina samaa nimimerkkiä. Nimimerkittömillä kommenteilla on sattuneista syistä huomattavasti korkeampi julkaisukynnys.
Tietoja minusta
Kotipaikka: Hornankuusi
Sukupuoli: Sukupuoli-invalidi eli Y-kromosomi löytyy.
Ammatti: Sekä palkassa, kohtelussa että yleisessä arvostuksessa piirun verran kaleeriorjan yläpuolella.
Ikä: Puolueettomien tarkkailijoiden mukaan asenne kuin 40-luvulla syntyneellä ja ulkonäkö kuin 80-luvulla syntyneellä, totuus on siellä jossain välimaastossa.
Viiteryhmä: Päähänpotkituinta vähemmistöä: maaseudulla asuva isänmaallinen keski-ikäinen luonnontieteellisen alan korkeakoulututkinnon suorittanut kestävyysjuoksuvalmennukseen sotkeutunut armeijan käynyt valkoihoinen lihaa syövä perheellinen heteromies.
Sähköposti: brownjaska@gmail.com . Postia luetaan harvakseltaan ja asiallisiin viesteihin vastaillaan silloin kuin ehditään, jos muistetaan.
