Välihuomautus 146 : Ei mitään uutta auringon alla

Kari Suomalaisen pilapiirros Hesarissa 12.6.1951. Seitsemänkymmentä vuotta on kulunut, linja ei ole muuttunut ja SDP:llä on edelleen äänestäjiä. Mitä evoluutioon tulee, niin tässä kohtaa voi todeta että ei muuta kuin takaisin mereen ja uusi yritys.

- Mehiläisen ainoa tarkoitus, minun tietääkseni, on se, että se tekee hunajaa.
Ja sitten hän nousi seisomaan ja sanoi:
- Ja hunajan tekemisen ainoa tarkoitus on se, että minä syön sen.

Urheilijat sodassa

On suhteellisen helppoa löytää urheilijoita, jotka ovat sotineet. Maailmansodissa lähes kaikki asekuntoiset miehet ja sellaisiahan urheilijat yleensä ovat, päätyivät rintamalle. Sen jälkeenkin käydyissä vähäisemmissä sodissa on ollut edustusta.
Tässä jutussa esitellään tusina tapausta (joissakin mainitaan useampiakin urheilijoita), jotka ovat tavalla tai toisella erikoisia. Joko tapahtuma, urheilu-ura sotaan nähden tai sota itsessään on ollut jollain mittarilla harvinaisuus. Tapauksista on rajattu pois yleisurheilu, koska siitä on tarkoitus tehdä oma juttunsa ja niitä valintoja on niin paljon, että tusinan poimiminen on vaikeaa. Samaten on rajattu pois suomalaiset, koska nämä tapaukset ovat hyvin tunnettuja täällä. Muuten joukkoon pääsisivät ilman muuta esimerkiksi Mannerheim-ristin ritarit ja hiihdon MM-mitalistit Olli Remes ja Eino Kuvaja.


12. Viktorian risti

Donald Simpson Bell oli monipuolinen urheilija, joka pelasi sekä rugbya että jalkapalloa. Siinä sivussa hän esitteli sprintterikykyjään juoksemalla sata jaardia aikaan 10,6. Tämä vastaa sadalla metrillä suunnilleen tulosta 11,5, mikä ei kuulosta kummoiselta mutta vuonna 1911 juostuna oli ihan kelpo tasoa. Hän pelasi harjoitusotteluja Newcastlen riveissä, mutta ammattilaissopimuksen hän teki opettajaksi valmistuttuaan kakkosliigan Bradford Park Avenuen kanssa. Englannin liigan ura jäi kuitenkin vain kuuteen otteluun, kun ensimmäinen maailmansota tuli väliin. Liigaa kylläkin pelattiin vielä kausi 1914-15 ennen sotataukoa, mutta moni ammattilaispalloilija jätti tämän kauden väliin värväydyttyään armeijaan. Ensimmäinen heistä oli Donald Simpson Bell, joka koulutettiin pikatahtia upseeriksi ja lähetettiin Ranskan rintamalle. Siellä hän päätyi Sommen tulihelvettiin, jossa hänestä tuli yksi 627 ensimmäisen maailmansodan aikana korkeimman kunniamerkin, Viktorian ristin, ansainneesta brittisotilaasta. Kunniamerkkiin oikeuttaneet tapahtumat sattuivat 5.7.1916. Kun vänrikki Bell yritti samaa temppua viisi päivää myöhemmin, hän sai tarkka-ampujan luodin kohtalokkaasti päähänsä.


11. Medal of Honor

Jack Lummus aloitti NFL-uransa New York Giantsin riveissä kaudella 1941. Se jäi myös hänen viimeisekseen. Kesken runkosarjan viimeisen ottelun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin. Giants voitti lohkonsa ja selvisi suoraan liigan loppuotteluun, jonka se hävisi viikkoa myöhemmin. Seuraavassa kuussa Lummus värväytyi USA:n merijalkaväkeen. Taisteluun hän päätyi vasta yli kaksi vuotta myöhemmin, koska kävi siinä välissä upseerikoulun ja erikoisjoukkokoulun.
Tulikaste luutnantti Lummukselle tuli Iwo Jiman maihinnousussa. Kolmen viikon taistelujen jälkeen hänen joukkueensa oli hyökkäyksen kärjessä saaren pohjoispäässä. Lummus haavoittui lievästi kranaatinsirpaleista, mutta tuhosi siitä huolimatta kolme vihollispesäkettä. Sitten hän astui miinaan ja menetti molemmat jalkansa. Tajuntaansa hän ei menettänyt, vaan käski joukkueen jatkaa hyökkäystä. Hänet kannettiin joukkosidontapaikalle ja ensiavun jälkeen kenttäsairaalaan. Leikkauksesta huolimatta hän menehtyi sisäisiin vammoihinsa. Hänelle myönnettiin kuoleman jälkeen USA:n korkein kunniamerkki, Medal of Honor.
Lummusta onnekkaampi oli hänen vastustajansa marraskuisessa NFL-pelissä 1941, toinen tulokaspelaaja Maurice Britt Detroit Lionsista. Kapteeniksi ylennyt Britt taisteli Pohjois-Afrikassa ja Italiassa, jossa myös hän ansaitsi Medal of Honorin 10.12.1943. Vaikka Britt jäikin sodasta eloon, hänen onnikiintiönsä tuli täyteen Anzion taistelussa 22.1.1944, jossa hän menetti osan oikeasta kädestään.


10. Legio Patria Nostra

Francois Faber voitti Tour de Francen 1909 neljännellä yrittämällään ja otti osaa kilpailuun vuoteen 1914 asti, jolloin muut aktiviteetit tulivat esteeksi. Muita voittoja ei kuitenkaan tullut, vaikka hän hallitsi vuoden 1909 kilpailua ylivoimaisesti – hän pitää edelleen hallussaan perättäisten etappivoittojen ennätystä viidellä voitolla. Luxemburgin kansalaisena hän oli ensimmäinen ulkomaalainen Ranskan ympäriajon voittaja. Hän oli kylläkin syntynyt Ranskassa ja eli koko ikänsä siellä, mutta kansalaisuus periytyi luxemburgilaiselta isältä. Tämä mahdollisti hänen värväytymisensä Ranskan muukalaislegioonaan ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Tuohon aikaan muukalaislegioonaan värväytyminen oli ranskalaisilta kielletty, tosin säädöstä kierrettiin näppärästi siten, että värvärillä oli tapana kysyä että onko rekryytti nyt ihan varma ettei hän satu olemaan belgialainen?
Faber yleni alikersantiksi ja kaatui Artoisin taistelun ensimmäisenä päivänä 9.5.1915. Ruumista ei koskaan löydetty ja hänet julistettiin kuolleeksi vasta kolme vuotta myöhemmin.


9. Uimahyppääjän kova onni

Farid Simaika oli Egyptin koptilaiskristitty, joka sai Amsterdamin olympialaisissa 1928 hopeaa kerroshypyissä ja pronssia ponnahduslautahypyissä. Aluksi kylläkin luultiin Simaikan saaneen kultaa ja mies seisoi palkintopallilla Egyptin kansallishymnin soidessa. Samaan aikaan huomattiin tuomareiden arvostelupisteissä laskuvirhe: voitto kuuluikin USA:n Pete Desjardinsille.
Simaika ei tästä kantanut USA:lle kaunaa. Itse asiassa hänen perheensä oli muuttanut USA:han jo vuosia aiemmin hänen ollessaan vielä alaikäinen. Viisas siirto, kun tietää mitä muslimit nykyään kopteille Egyptissä tekevät. Simaikasta tuli USA:n kansalainen maaliskuussa 1942 ja saman vuoden elokuussa hän värväytyi ilmavoimiin. Hänet koulutettiin tiedustelu-upseeriksi, mutta tämä ura sai äkillisen lopun syyskuussa 1943. Simaika oli mukana tiedustelulennolla Celebesin yläpuolella, kun japanilaiset ilmeisesti ampuivat lentokoneen alas. Miehistöstä ei koskaan löydetty jälkeäkään. Simaika julistettiin kuolleeksi kaksi vuotta myöhemmin.


8. Puskasotaa

Bruce Grobbelaar muistetaan Liverpoolin legendaarisena maalivahtina vuosina 1981-1994. Useimmat taisivat kuvitella hänet britiksi ja ihmetellä, miksi maajoukkuekutsua ei koskaan näyttänyt tulevan. Itse asiassa tuli ja maaotteluja kertyi 33. Tai oikeastaan yksi plus 32, koska maan nimi ehti vaihtua. Se ensimmäinen maaottelu tuli ennen Liverpool-uraa 19-vuotiaana pojankloppina 1977 Etelä-Afrikkaa vastaan. Hetkinen. Eikös Etelä-Afrikka ollut suljettu kansainvälisestä urheilutoiminnasta tuohon aikaan, siellä kun oli voimassa afrikkalaisittain epäilyttävä hallitusmuoto jossa sentään osa kansasta sai äänestää? Jep, mutta oli kuitenkin yksi toinenkin kansainvälisestä urheilutoiminnasta suljettu maa, jota vastaan saattoi pelata. Rhodesia, jossa valkoinen vähemmistö yhdessä mustan vähemmistön kanssa taisteli vallankumouksellista mustaa enemmistöä vastaan. Mukaan sotaan päätyi myös Bruce Grobbelaar, eikä miksikään takaportaan paperinpyörittelijäksi vaan oikeasti tappamaan. Suoritettuaan asepalveluksensa Grobbelaar lähti Kanadaan ammattilaispelaajaksi, päätyi sitten Crewen kautta Liverpooliin ja loppu on historiaa. Sillä aikaa Rhodesia kukistui ja muuttui Zimbabweksi, mikä ei tunnetusti tehnyt hyvää talouselämälle. Grobbelaaria ei kuitenkaan muisteltu pahalla, sillä hän sai kutsun MM-karsintaotteluihin sekä ennen vuosien 1982 että 1986 kisoja. Sitten tuli muutaman vuoden tauko, mutta vuoden 1994 karsinnoissa hän oli jälleen mukana ja Zimbabwe jäi vain yhden voiton päähän kisapaikasta.


7. Ässien ässä

Constantin Cantacuzino oli Romanian jääkiekkomaajoukkueen kapteeni vuosien 1931 ja 1933 MM-kisoissa. Menestys ei ollut kummoinen, ensimmäisellä kerralla Romania hävisi kaikki neljä otteluaan. Toisella kerralla alkusarjassa tuli kolme tappiota, mutta sijoitusotteluissa kaksi voittoa ja lopputuloksissa yhdeksäs sija.
Enemmän menestystä tuli sitten toisen maailmansodan taivaalla. Romania päätyi sotimaan akselivaltojen mukana Neuvostoliittoa vastaan. Cantacuzino ei kuitenkaan lentänyt Romanian omaa tuotetta IAR-80 -hävittäjää, joka oli täysin kilpailukykyinen muiden aikalaistensa rinnalla. Hänen koneensa oli aluksi Hawker Hurricane, joita Romanialla oli vain muutama, ja sittemmin tietysti Messerschmitt 109. Hän ampui alas varmasti 39 neuvostoliittolaiskonetta, epävarmoja oli myös lukuisia. Romanian vaihdettua puolta listalle kertyi vielä neljä saksalaista eli varmojen pudotusten yhteismäärä oli 43, Romanian ennätys. Sota-ajan erikoisin tehtävä oli kuitenkin puolenvaihdon jälkeen tapahtunut lento Italiaan amerikkalaisten miehittämälle alueelle. Kyytiläisenä ahtaassa Mersussa oli amerikkalainen everstiluutnantti, korkea-arvoisin jenkkisotavanki Romaniassa. Tehtävänä oli järjestää ilmasilta sotavankien palauttamiseksi. Paluulento Messerschmittillä ei onnistunut, joten Cantacuzinolle annettiin alle P-51 Mustang. Yksi totuttelulento ja amerikkalaiset katsoivat monttu auki ennen sotaa Romanian taitolentomestaruuden voittaneen ässän esitystä. Mustangin kohtalosta ei ole tietoa, mutta vahvin veikkaus on että joku sotavangeista lensi sen takaisin Italiaan. Sodan jälkeen Cantacuzino katsoi parhaaksi karistaa kommunistiseksi muuttuneen maan pölyt jaloistaan ja hän onnistui pakenemaan Italian kautta Espanjaan.
Huippu-urheilijoista eniten ilmavoittoja taisi kuitenkin saavuttaa Josef Jennewein, vain 19-vuotiaana 1939 alppiyhdistetyn maailmanmestaruuden voittanut saksalainen – tai oikeastaan itävaltalainen. Vääpeli Jennewein lensi aluksi länsirintamalla Messerschmitt 109:ää, mutta enimmät ilmavoittonsa hän saavutti itärintamalla Focke-Wulf 190:n ohjaimissa. Niitä kertyi yhteensä 86 ennen hänen katoamistaan taistelulennolla Orelin lähettyvillä 27.7.1943. Post mortem ritariristi ja ylennys luutnantiksi.


6. Pitkä odotus

Chad Hennings teki debyyttinsä NFL:ssä vähän ennen 27-vuotispäiväänsä, mikä oli vuosia myöhemmin kuin normaalipelaajalla, mutta vuosia ennen kuin Henningsin odotettiin pääsevän liigaan. Tunnetusti amerikkalainen urheilujärjestelmä pohjautuu yliopistourheiluun. Neljä vuotta (joskus vähemmän) yliopiston joukkueessa ja sitten ammattilaiseksi. Mutta järjestelmässä on yksi poikkeus. Jos urheilija opiskelee upseeriksi ja edustaa jotakin joukkueista nimeltä Army, Navy tai Air Force, neljä vuotta ei välttämättä riitä. Hän on näet yleensä allekirjoittanut palvelussitoumuksen, joka edellyttää valmistumisen jälkeistä palvelusta asevoimissa. Tämä taas normaalisti estää ammattilaisurheilun.
Tunnetuin esimerkki lienee yksi kaikkien aikojen parhaista koripalloilijoista, David Robinson, jonka yliopistoura päättyi 1987. Sitten seurasi kahden vuoden palloilutauko laivaston palveluksessa ennen ilmoittautumista San Antonio Spursin riveihin. Yleensä tällaiset sitoumukset pudottavat varaussijaa draftissa, mutta Robinson oli niin hyvä että Spurs varasi hänet koko tilaisuuden ensimmäisenä, vaikka tiesikin joutuvansa odottamaan kaksi vuotta. Esimerkiksi kauden parhaaksi yliopistopelaajaksi vuonna 1965 valittu Navyn pelinrakentaja Roger Staubach varattiin NFL:ään vasta sijalla 129, koska tuohon aikaan valmistumisen jälkeen vaadittiin neljän vuoden palvelusta ja Vietnamin sotakin oli käynnissä. Staubach palveli tästä neljän vuoden jaksosta yhden vuoden huoltojoukoissa Vietnamissa ja pelasi sitten kymmenen vuotta Dallas Cowboysissa voittaen Super Bowlin kahdesti. Yksi harvoista armeijapalveluksen ja ammattilaisuran osittain yhdistäneistä oli Napoleon McCallum, laivaston miehiä hänkin. Neljästä karanteenivuodestaan hän onnistui ensimmäisen aikana pelaamaan NFL:ssä, koska laivasto oli määrännyt palveluspaikaksi Long Beachin laivastoaseman Los Angelesin kyljessä ja pelioikeudet sattuivat kuulumaan silloiselle Los Angeles Raidersille. Iltalomilla ehti peleihin. Sitten tulikin siirto toiseen asemapaikkaan ja kolmen vuoden tauko ennen uran jatkumista.
Nykyään sitoumusaikaa on lyhennetty, mutta Chad Henningsin varausvuoro osui vuodelle 1988. Air Forcen puolustuksen linjamies oli huomattavasti parempi pelaaja kuin varausnumero 290 antaa ymmärtää. Koska hän oli lentäjäkoulutuksessa, palvelussitoumuksen odotettiin kestävän kahdeksan vuotta. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kukaan ei odottanut hänen koskaan pelaavan liigassa ja varaus tehtiin lähinnä varmuuden vuoksi. Tällä kertaa varmistus kannatti. Hennings oli 198-senttisenä ja pitkälti toistasataa kiloa painavana hieman rajoittunut lentäjänä eikä soveltunut kaikkiin konetyyppeihin. Koneeksi valikoitui A-10 Thunderbolt, ”Pahkasika”-maataistelukone. Toimintaa tuli nähtyä Persianlahden sodassa. Tämän jälkeen puolustusvoimien politiikka yllättäen muuttui. Budjettileikkausten takia palvelussitoumuksia lyhennettiin neljään vuoteen, joten halukkaat pääsivät lähtemään palveluksesta. Kapteeni Hennings tarttui tilaisuuteen ja ilmoittautui Dallas Cowboysin harjoitusleirille 26-vuotiaana tulokkaana. Yhdeksänvuotisen NFL-uran aikana ansiolistalle kertyi kolme Super Bowlia. Henkilökohtaiset tilastolukemat eivät olleet erityisen vakuuttavia, mutta Hennings oli ns. ”pukukoppipelaaja”, jollaisen kuka tahansa valmentaja haluaa aina joukkueeseensa.


5. Velvollisuus ennen muuta

Pat Tillman pelasi puolustuksen tukimiehenä Arizona Staten yliopiston jenkkifutisjoukkueessa huolimatta vain 180 cm pituudestaan ja painoakin oli vaatimattomasti noin 90 kg. Alle satakiloiset tukimiehet punnitaan yleensä neuvolassa. Vaikka hänet valittiinkin yliopistokonferenssin vuoden puolustuspelaajaksi, ei noilla mitoilla ollut mitään asiaa NFL:ään. Arizona Cardinals otti kuitenkin riskin ja varasi hänet viimeisellä vuorollaan vuoden 1998 draftissa. Varaus taisi olla lähinnä seremoniallinen, oman osavaltion poika varattiin PR-mielessä. Harjoitusleirillä kävi kuitenkin ilmi, että Tillman oli tosissaan ja päätti vaihtaa pelipaikkansa takapuolustajaksi eli täysin erilaiseen rooliin. Sinne koko riitti ja Tillman oppi pelipaikan vaatimukset niin hyvin, että pääsi joukkueeseen ja murtautui jo tulokaskaudellaan jopa aloituskokoonpanoon.
Neljän vuoden NFL-uran jälkeen Tillmanille tarjottiin kolmen vuoden jatkosopimusta, palkkana 1,2 miljoonaa dollaria kaudelta. Siinä välissä oli kuitenkin WTC-isku ja Tillman koki velvollisuudekseen värväytyä armeijaan. Vuosipalkka oli noin 18 tuhatta dollaria eli 1,5 prosenttia NFL-palkasta. Tätä voisi sanoa periaatteellisuudeksi. Peruskoulutuksen jälkeen Tillman osallistui Irakin sotaan. Sen jälkeen hän kävi kommandokoulun ja päätyi Afganistaniin. Siellä alikersantti Tillman joutui tulitaisteluun, jossa hän johti ryhmäänsä Hopeatähden arvoisesti saaden surmansa ristitulessa ilmeisesti omien joukkojen harhaluodista.
Tillman ei ole ainoa NFL-pelaaja, jolla on kokemusta Afganistanin sodasta. Alejandro Villanueva toimi kuitenkin toisessa järjestyksessä. Hän pelasi yliopistojalkapalloa armeijan joukkueessa (Army Black Knights) ja valmistui upseeriksi. Tämän jälkeen hän palveli viisi vuotta USA:n armeijassa suorittaen kolme Afganistanin komennusta, joista pisin kesti vuoden. Hän yleni kapteeniksi ja sai Pronssitähden pelastettuaan taistelukentältä haavoittuneita sotilaita. Armeijasta erottuaan NFL-varausta vaille jäänyt Villanueva ilmaantui Pittsburgh Steelersin harjoitusleirille. 206-senttinen mies painoi noin 110 kg, mikä tarkoitti että hän oli NFL-standardeilla mitaten kukkakeppi. Tämä oli järjestelykysymys, vuoden ajan harjoitusjoukkueessa istutun ruoka- ja punttikuurin jälkeen painoa oli vuoden kuluttua 150 kg. Kaudella 2015 Villanueva oli valmis liigaan ja seuraavalla kaudella avauskokoonpanoon. Toistaiseksi meriittilistalla on kaksi liigan All Star -ottelua.
Eniten huomiota Villanueva on saanut suoraselkäisyytensä ansiosta. Monet NFL-pelaajat ryhtyivät BLM-pelleiksi polvistumalla kansallislaulun aikana. Pittsburgh Steelersin päävalmentaja Mike Tomlin yritti välttää ristiriitoja pelkuruudella eli määräsi joukkueen pysymään pukusuojassa kansallislaulun aikana 24.9.2017 pelatussa ottelussa. Sehän ei upseerismiehelle käynyt, vaan Villanueva marssi kentän viereen ja seisoi asennossa. Tämä siitä huolimatta, että Villanueva on itse espanjalaisten vanhempien poika, joka sai USA:n kansalaisuuden synnyttyään maassa upseeri-isän Missisippissä tapahtuneen NATO-komennuksen aikana. Vähän toista kuin neekerit, jotka itkevät sorrosta kun voisivat sen sijaan ajatella kiitollisina, että valkoiset ovat keksineet ammattilaisurheilun, jonka ansiosta voi tienata miljoonia, kun vaihtoehtona on elää köyhyydessä Afrikassa. Eipä ole näkynyt mustien muuttoliikettä Afrikkaan, jossa valkoiset eivät sorra. Toiseen suuntaan liikennettä kyllä on, sillä edes afrikkalaiset eivät halua elää maissa joissa on liikaa afrikkalaisia. Mutta kukin ihannoi mieleistään systeemiä.
Pittsburgh Steelersin marssiessa kentälle otteluun 28.9.2020, pelaajien kypärää rumensi Antwon Rose Jr:n nimi. Pittsburghin poliisi kun oli ampunut tämän pikkurikollisen hänen juostuaan poliisia karkuun ammuskelun jälkeen. Mutta Villanuevan kypärässä Rosen nimi oli teipattu piiloon. Teippiin oli kirjoitettu Alwyn Cashen nimi. Ylikersantti Cashe kaatui Irakin sodassa 2005 ja sai kuolemansa jälkeen Hopeatähden. Vuosia myöhemmin käynnistettiin kampanja kunniamerkin korottamisesta Medal of Honoriksi. Villanueva esitti tälle tukensa omalla tavallaan, kun muut Steelersin pelaajat esittivät tukensa rikollisuudelle. Molemmat voittivat, sillä Cashe sai Medal of Honorin postuumisti ja kuten viimeaikaisista tapahtumista nähdään, rikollisuuden torjunnasta jaetaan tuomioita antisosiaalisten narkomaanien saadessa sankarin statuksen.


4. Monilahjakkuus

Moe Berg syntyi 1902 newyorkilaiseen juutalaisperheeseen. Vartuttuaan hän päätyi Princetonin yliopistoon opiskelemaan kieliä. Hän suoritti arvosanat seitsemässä eri kielessä, mutta valitsi ammattiuransa toisin. 21-vuotias Berg pisti nimensä Brooklyn Robins -baseballjoukkueen sopimuspaperiin. Joukkueen nimeksi vaihtui kymmenen vuotta myöhemmin tunnetumpi Brooklyn Dodgers, nykyään se tunnetaan maisemanvaihdon takia nimellä Los Angeles Dodgers. Hän pelasi aluksi polttajana ja kolmosvahtina, mutta siirtyi parin vuoden kuluttua sieppariksi. Tämä osoittautui oikeaksi valinnaksi ja ammattilaisura kesti 17 vuotta. Niistä muutama viimeinen tosin meni vammojen takia melkoisen vähällä pelimäärällä. Siepparinkyvyt pitivät kuitenkin uran käynnissä, vaikka yksi Bergin menestystä rajoittava tekijä oli hänen sisäpelitaitonsa lyöntien osuessa turhan kehnolla prosentilla. Berg oli myös varsin eksentrinen yksilö, joka herätti kummastusta joukkuetovereissaan. Viimeisellä kaudellaan hän osallistui radion suosituimpaan visailuohjelmaan ja voitti sen ylivoimaisesti. Uransa ohella hän opiskeli myös lakimieheksi. Viimeisen ammattilaispelinsä hän pelasi 1.9.1939, mikä muistetaan historiallisena päivämääränä ihan toisesta syystä. Berg päätyikin sodan sytyttyä kielitaitonsa ansiosta CIA:n edeltäjän OSS:n palvelukseen. OSS sai yllättävän bonuksen, kun Berg toi nähtäväksi filmin, jonka hän oli kuvannut Tokion korkeimman rakennuksen katolta Japanin-matkansa aikana 1930-luvulla. Tämä filmi oli tärkeässä asemassa ilmahyökkäyksiä suunniteltaessa. Palveltuaan jonkin aikaa tiedustelijana latinalaisessa Amerikassa Berg määrättiin omasta pyynnöstään Balkanin osastolle Italiaan. Siellä hänen tehtävänään oli lähettää agentteja hyppäämään laskuvarjolla Jugoslaviaan. Tämän jälkeen uudeksi työksi annettiin haastatella amerikkalaisten käsiin joutuneita italialaisia ja saksalaisia tiedemiehiä tavoitteena selvittää, miten pitkällä Saksa oli atomiaseen rakentamisessa. Siinä sivussa hän houkutteli näitä siirtymään amerikkalaisten palvelukseen vaihtelevalla menestyksellä.


3. Pelitauko

Rocky Bleier, amerikkalaisen jalkapallon keskushyökkääjä, oli Pittsburgh Steelersin varaus vuoden 1968 draftissa. Varauskierros oli vasta kuudestoista ja varausnumero 417, joten Bleieriltä ei suuria odotettu, tuskin edes joukkueeseen selviämistä. Toisin kävi ja harjoitusleirin jälkeen Bleier sai paikan joukkueessa. Ensimmäinen kausi kului enimmäkseen vaihtopenkillä, peliaikaa ja pallonkantovuoroja tuli vain muutamassa ottelussa. Toista kautta ei sitten tullutkaan, sillä kutsu armeijaan kävi 4.12.1968. Peruskoulutuksen jälkeen toukokuussa 1969 tuli lähtö Vietnamiin jalkaväkisotilaaksi. Elokuussa Bleier sai luodin vasempaan jalkaansa partion jouduttua väijytykseen. Haavoittuneena maatessaan hänen oikeaan jalkaansa lensi useita sirpaleita lähellä räjähtäneestä kranaatista. Seurasi matka Tokioon kenttäsairaalaan ja pitkä toipilasaika. Osia oikeasta jalkaterästä jouduttiin poistamaan.
Bleierin ei uskottu enää palaavan ammattilaispelaajaksi vammojensa takia, mutta toisin kävi. Hän liittyi Steelersin vahvuuteen jo kaudelle 1970, vain vuosi haavoittumisen jälkeen. Paino oli pudonnut 14 kiloa, jonka takaisin saamiseen meni seuraava vuosi. Ensimmäinen paluukausi kului kokonaan vaihtopenkillä ja kaksi seuraavaakin vaihtomiehenä. Seuraavat seitsemän kautta eli uran loppuun asti hän olikin sitten vakiomiehistössä. Parhaalla kaudella edettyjä jaardeja tuli kovana suorituksena pidettävän tuhannen jaardin ylittävät 1036, millä hän oli kauden yhdeksänneksi tehokkain keskushyökkääjä. Tämä siitä huolimatta, että Pittsburghin toisena aloittavana keskushyökkääjänä ja normaalina ykkösvaihtoehtona pallonkantajaksi pelasi muuan Franco Harris, pelipaikan suurimpia legendoja. Kaksikko pelasi yhdessä neljässä Super Bowl -voitossa.


2. Myöhästynyt aloitus

Hoyt Wilhelm harrasti nuorena miehenä baseballia. Mieluisin pelipaikka oli syöttäjä. Koska syntymävuosi sattui olemaan 1922, hän ei ehtinyt isoihin liigoihin ennen kuin kävi kutsu sotaan. Ammattilaisdebyytti farmiliigassa oli kyllä tehtynä siinä vaiheessa, kun Wilhelm laivattiin Euroopan sotanäyttämölle. Siellä hän joutui mm. Ardennien taisteluun, jossa haavoittui ja kantoi kranaatinsirua selässään loppuikänsä. Hänet kotiutettiin ylikersanttina ja paluu ammattilaisbaseballiin tapahtui 1946. Wilhelm edistyi syöttäjänä hitaasti kohoten vähitellen ylempiin liigoihin, kunnes lopulta vuonna 1952 – samana vuonna kun kolmekymmentä ikävuotta tuli täyteen – oli pääliigadebyytin aika. Sen jälkeen ei enää paluuta ollutkaan. Wilhelm valittiin all star -joukkueeseen kahdeksan kertaa ja voitti mestaruuden kerran. Urallaan hän kiersi peräti yhdeksässä joukkueessa ja pelasi kaksikymmentäyksi kautta. Kyllä, 21 kautta vaikka oli aloittanut lähes kolmikymppisenä. Viimeisen pelinsä hän pelasi kuusitoista päivää ennen 50-vuotispäiväänsä. Pitkän uran merkittävin salaisuus oli hänen syöttötyylinsä: hän oli yksi harvoista rystystyylin syöttäjistä. Tämä syöttötekniikka ei ole kädelle yhtä rasittava kuin normaalit syöttötavat, mutta sitä katsotaan yleensä valmennusportaassa karsaasti kolmesta syystä: sitä on vaikea opettaa, syötöt ovat hitaampia ja erittäin kierteisinä vaikeita siepparille (toki myös lyöjälle, joka onkin syy että rystystyyliä ylipäätään käytetään). Aina harvinainen rystystyyli on nykyään käytännössä kuollut sukupuuttoon, viimeinen sitä ykkösliigassa pääasiallisena syöttönään käyttänyt syöttäjä pudotettiin farmiliigaan 2019.


1. Riskialtis laji

Takeichi Nishi oli japanilainen aatelismies, upseeri ja esteratsastaja. Los Angelesin olympialaisissa 1932 Nishi voitti paraatilajissaan olympiakultaa. Neljä vuotta myöhemmin Berliinissä hän putosi hevosensa selästä kesken kilpailun. Muutama vuosi sen jälkeen japanilaisilla upseereilla oli muutakin tekemistä kuin olympialaiset. Majuri Nishistä tuli panssariupseeri, joka taisteli aluksi Kiinassa. Japanilaiset panssarivaunut tosin olivat lähinnä panssarivaunuiksi alimittaisia säilykepurkkeja ja muistuttivat erehdyttävästi teinicorollaa telaketjuilla. Everstiluutnantiksi ylennettynä hänen komentoonsa annettiin panssarirykmentti, joka lähetettiin pienelle varuskuntasaarelle. Saari oli nimeltään Iwo Jima. Maihinnousun tullessa saarella oli parikymmentätuhatta japanilaista. Eloon jäi vähän reilut kymmenen prosenttia. Ei ole varmaa tietoa, mikä oli everstiluutnantti Nishin kohtalo. Vaihtoehtoja on kolme: todennäköisimmin hän kaatui konekivääritulessa 21.3.1944. Mahdollista on myös, että hän kaatui seuraavana päivänä liekinheittimen polttamana. Kolmas vaihtoehto on se, että hän useiden muiden japanilaissotilaiden tapaan teki itsemurhan tappion ollessa väistämätön. Nishi oli sittemmin yksi päähenkilöistä Clint Eastwoodin elokuvassa Kirjeitä Iwo Jimalta.
Nishi siis epäonnistui olympiakultansa puolustamisessa Berliinissä 1936. Kultaa voitti Saksan Kurt Hasse, joka kaatui 9.1.1944 majurina itärintamalla. Saksa voitti Berliinissä kaikki kuusi ratsastuksessa tarjolla ollutta kultamitalia. Kultamitalisteja oli kaikkiaan yhdeksän, sillä joka lajissa oli yksilökilpailu ja kolmen hengen joukkuekilpailu. Ratsastus on vaarallinen laji, sillä viisi yhdeksästä kultamitalistista menetti henkensä sodan takia. Tosin tämä oli tuohon aikaan ammatinvalintakysymys, sillä lähes kaikki kilparatsastajat olivat aktiiviupseereita.
Helppoa ei ollut muidenkaan maiden ratsastusmitalisteilla. Puolan joukkue sai hopeaa kenttäratsastuksessa. Henryk Leliwa-Roycewicz taisteli tietysti saksalaisia vastaan heti sodan alussa ja sittemmin pataljoonankomentajana Varsovan kansannousussa. Sodan jälkeen kommunistit heittivät hänet kuudeksi vuodeksi vankilaan. Hän saattoi pitää itseään onnekkaana, sillä joukkuekaveri Zdizislaw Kaweckin kommunistit teloittivat Katynin joukkomurhassa. Kolmas lenkki Seweryn Kulesza puolestaan vietti sodan saksalaisten vankileirillä. Onnekseen, sillä upseerina hän ymmärsi olla palaamatta kommunisti-Puolaan ja emigroitui USA:han sodan jälkeen. Ison-Britannian pronssijoukkueen upseerikatraasta yhdelle myönnettiin arvostettu Military Cross. Esteratsastuksen henkilökohtaisen kisan pronssimitalisti, Unkarin Joszef von Platthy jäi sodan lopussa everstiluutnanttina brittien sotavangiksi, palasi Unkariin ja joutui kommunistimaassa eläkkeelle. Hollannin joukkueessa hopeaa saanut Johan Greter taas jäi kapteenina saksalaisten vangiksi maahanhyökkäyksessä, mutta onnistui pakenemaan sotavankeudesta selviten Englantiin, jossa hänestä tehtiin taistelulentäjä.
Karu kohtalo oli myös edellisten olympialaisten kenttäratsastuksessa joukkuekultaa voittaneella Ranskan Charles Marionilla. Hän erehtyi valitsemaan sodassa puolensa väärin. Vichyn hallituksen puolelle mennyt kenraali Marion tuomittiin kuolemaan, mutta partisaanit eivät malttaneet odottaa, kaappasivat hänet vankilasta ja teloittivat 16.11.1944.
Mutta palataanpa noihin Berliinin olympialaisten yhdeksään saksalaiskultamitalistiin. Kouluratsastuksen kultamitalisti Heinz Pollay selvisi sodasta hengissä ja vannoi toimitsijavalan Münchenin olympialaisissa 1972. Joukkuekavereista Friedrich Gerhard oli 1884 syntyneenä jo hieman yli-ikäinen sotaan, kun taas kolmas lenkki Hermann von Oppeln-Bronikowski komensi Normandian maihinnousun sattuessa aluksi panssarirykmenttiä ja sittemmin -divisioonaa. Hän selvisi sodasta hengissä ja oli yksi niistä vain noin 160 sotilaasta, joka kantoi ritariristissään tammenlehvää ja miekkoja.
Kenttäratsastuksen kultamitalisti Ludwig Stubbendorf ratsasti Nurmi-nimisellä hevosella (kyllä, Paavon mukaan nimetty) ja kaatui tykistökapteenina Dnieprin varrella 17.7.1941. Joukkuekavereista Rudolf Lippert kaatui panssarirykmenttiä komentavana everstinä aivan sodan lopussa 1.4.1945 länsirintamalla. Ritariristin kantaja hänkin. Joukkueen kolmas mies Konrad von Wangenheim jäi kapteenina venäläisten vangiksi heinäkuussa 1944 ja löydettiin hirttäytyneenä sotavankileirillä Stalingradin lähellä tammikuussa 1953.
Nishin lajin eli esteratsastuksen voittanut Hasse kaatui siis itärintamalla majurina. Hänen joukkuekaverinsa Marten von Barnekow selvisi sodasta hengissä, vaikka olikin SS-upseeri. Erikoisin kohtalo oli joukkueen kolmannella ratsastajalla Heinz Brandtilla. Eversti Brandt osallistui esikuntaneuvotteluun, jossa hänen mukavuuttaan häiritsi paikalta tekosyyn varjolla poistuneen upseerikollegan pöydän alle jättämä salkku. Brandt siirsi salkun jykevän pöydänjalan taakse. Muutamaa minuuttia myöhemmin pommin sisältänyt salkku räjähti. Brandt menetti välittömästi toisen jalkansa ja kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä eli 21.7.1944. Hän oli yksi neljästä räjähdyksessä kuolleesta. Brandtin tahattomasti tekemä pommin siirto toiseen paikkaan oli ilmeisen ratkaiseva tekijä siinä, että attentaatin varsinainen kohdehenkilö selvisi hengissä. Kiitokseksi tästä Brandt ylennettiin post mortem kenraalimajuriksi. Salkun jättänyt everstikollega sen sijaan päätyi teloitusryhmän eteen.

Uusinta: Chu Ilck Kimmis

Lukijalle: Kim Jong Un hallitsee yhä Pohjois-Koreaa. Kukaan ei tiedä kuinka kauan. Olen kuvannut Pohjois-Korean tilannetta nopanheittoon. Joka aamu Kim Jong heittää viisi noppaa. Sinä päivänä kun tulee viisi kuutosta, Pohjois-Korea kaatuu. Oleellista on se, että kukaan ei voi tietää etukäteen milloin näin käy. Odotusarvo on 7776 päivää eli noin 21 vuotta. Mutta se on vain odotusarvo eli koetta äärettömän monta kertaa toistettaessa saatujen tulosten keskiarvo. Tämä on ainutkertainen koe. Se voi tapahtua huomenna tai se voi tapahtua kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Sitä odotellessa nauretaan, sillä kuten Veikko Huovinen Veitikassa kehotti, naurakaa diktaattoreille:

Koreassa sattuu ja tapahtuu jälleen. En edes yritä ennustaa, mitä Donald Trump ja Kim Jong Un saavat aikaan. Sitä varten kehotan lukemaan Scott Adamsin arviota.

Ilmeisesti kiristyneen tilanteen takia Ilta-Sanomat yltyi muistelemaan, millaisia propagandapläjäyksiä on päästelty Kimien dynastiasta. Isoisä Kim Il Sung oli sen verran kova jätkä, että hänen mainettaan ei tarvinnut erityisemmin liioitella, mutta poika Kim Jong Il heitti läppää senkin edestä. Pojanpoika Kim Jong Un on hyvässä vauhdissa hänkin. Iltis listasi kymmenen huikeinta propagandatarinaa, joita pitää asiantuntijana tässä vähän täsmentää:

1. Kim Jong Il mukamas syntyi pyhällä Baekdu-vuorella. Oikeasti syntymäpaikka oli Siperia, jossa isä-Kim oli maanpaossa.
Jos oikein tarkkoja ollaan, niin isä-Kim oli vaimoineen Siperiassa, mutta poika-Kim kävi Baekdu-vuorella syntymässä. Tämä onnistui jopa ilman äitiä, ihmelapsi kun oli.

2. Kim Jong Il oppi kävelemään kolmiviikkoisena ja puhui kahden kuukauden iässä.
Todellisuudessa varhainen kehitys pysähtyi nopeasti ja Kim käveli aikuisenakin samaan tapaan kuin vauvat eli lyllersi lihavana. Myöskin juttujen järkevyystaso oli samaa luokkaa kuin ensimmäisissä leperryksissä.

3. Kim Jong Il keksi hampurilaisen, josta tuli kansainvälinen trendi.
Tosin muualla maailmassa alkuperäisversio ei mennyt kaupaksi, joten sitä vähän kehiteltiin. Pohjoiskorealaisessa hampurilaisessa oli nimittäin lihakortti kahden leipäkortin välissä.

4. Kim Jong Il sävelsi kahdessa vuodessa kuusi oopperaa ja kirjoitti opiskeluaikanaan 1500 kirjaa.
Oopperoista ei tosin ole arvosteluja, koska kriitikot olivat ne kuultuaan täysin mykistyneitä eivätkä kyenneet kirjoittamaan. Paitsi se yksi joka kykeni, jonka jälkeen hänet mykistettiin. Väite 1500 kirjan kirjoittamisesta ei pidä paikkaansa, vaan perustuu käännösvirheeseen. Alkuperäistekstissä todettiin, että "opiskeluaikanaan toveri Kim Jong Il väritti 1500 kirjaa."

5. Kim Jong Il löi ensimmäisen kerran golfia pelatessaan peräti 11 hole-in-onea.
Tästä on sitten piruiltu, että olipa huonosti pelattu kun ei tullut kahdeksaatoista. Mutta taru on propagandaa ihmeellisempää, Kim nimittäin ei voinut edes lyödä kahdeksaatoista kertaa. Yhdestätoista hole-in-onesta näet vain viisi oli normaaleja tyyliin "lyönti ja pallo upposi pysyvästi reikään". Viisi muuta oli sellaisia, että reikään mentyään pallo pomppasi sieltä vierien seuraavaan reikään samalla lyönnillä. Ja yksi superlyönti oli niin kova, että pallo räjähti kolmeen osaan, joista jokainen lensi kukin omaan reikäänsä!

6. Kim Jong Il valmensi vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoissa Pohjois-Korean joukkuetta näkymättömän kännykän avulla. Kim oli itse kehittänyt tarvittavan teknologian.
Kovasti on ihmetelty, mitä tapahtui tälle huikealle keksinnölle. Mihin jäi maailmanvalloitus? No perkele. Kai jokaiselle on käynyt niin, että kännykkä on hävinnyt? Ja sitten yrittää toisella kännykällä soittaa siihen ja huomaa, että se on jäänyt äänettömälle? Jolloin kestää aikansa että kännykkä löytyy. Yrittäkääpä samaa temppua näkymättömällä kännykällä, niin tiedätte mihin tämä ainutkertainen prototyyppi ja sen mukana Pohjois-Korean Nokia-ihme lässähti. Maajoukkueen valmentajaparka Kim Jong-hun kadotti kännykän jo ensimmäisen matsin aikana ja joutui sen takia kotimaahan palattuaan työleirille. Johtajan ohjeet ja niiden mukana maailmanmestaruus jäivät saamatta, saldona olivat alkulohkosta vain 1-2, 0-7 ja 0-3 -tappiot. Kuten tuloksistakin näkyy, niin jossain vaiheessa ensimmäistä ottelua kännykkä katosi ja kaksi viimeistä matsia olivat ilman johtajan ohjeita selviä tappioita. Vai onko muka muuta selitystä sille, että joukkue häviää itse Brasilialle vain niukasti, mutta Portugalille murskanumeroin ja selvästi myös Norsunluurannikolle, vaikka viimeisessä ottelussa vastustaja ei viitsinyt edes yrittää koska tiesi karsiutuvansa kuitenkin?

7. Kim Jong Un oppi ajamaan autoa kolmivuotiaana.
Sitä ei kylläkään kerrottu, että kyseessä oli polkuauto.

8. Kim Jong Un on ajotekniikan kuningas, joka voitti nuorena moottorivenekilpailussa ulkomaalaisen veneinsinöörin.
Tässä on vähän liioittelun makua. Kim oli ensi kertaa moottoriveneen ratissa eikä hänkään mihin tahansa pysty, mutta menestys oli silti loistava. Kim sai kunniakkaasti hopeaa, mutta ulkomaalainen jäi toiseksi viimeiseksi.

9. Kim Jong Un on musiikin ihmelapsi, jonka työt ovat kuuluisia eri puolilla maailmaa.
Äskeisen vastapainoksi tämä on täyttä asiaa. Poika-Kimin musiikki on levinnyt lähes kaikkiin maanosiin: Afrikkaan (Algeria, Egypti, Päiväntasaajan Guinea, Etiopia, Ghana, Guinea, Libya, Nigeria, Etelä-Afrikka, Tansania ja Uganda), Amerikkaan (Brasilia, Kuuba, Meksiko, Peru, Venezuela), kotimaanosa Aasiaan (Bangladesh, Kamputsea, Kiina, Intia, Indonesia, Iran, Kuwait, Laos, Malesia, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Singapore, Syyria, Thaimaa, Vietnam, Jemen) ja Eurooppaan (Itävalta, Valko-Venäjä, Bulgaria, Tsekki, Saksa, Italia, Puola, Romania, Venäjä, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Yhdistynyt Kuningaskunta). Vain Oseania on vielä valloittamatta. Siellä Pohjois-Korealla ei ole lainkaan suurlähetystöjä, jotka ovat ainoita paikkoja joissa kappaleita Pohjois-Korean lisäksi soitetaan.

10. Kim Jong Un ei käy vessassa lainkaan, koska keho on niin huippuunsa viritetty.
Tämä on epäilemättä totta. Mies on täynnä paskaa ja kusi noussut päähän.


Lisätään vielä Iltiksen listaan kaksikymmentä tosiasiaa Kim Jong Unista. Pahat kielet tosin väittävät, että osa näistä pätisi myös Chuck Norrisiin:

1. Kim Jong Un ei pidä päiväkirjaa. Sitä varten on Guinnessin Suuri Ennätyskirja.

2. Kim Jong Un pystyy kuuntelemaan viittomakieltä.

3. Kim Jong Un puhuu sujuvasti pistekirjoitusta.

4. Kovat kaverit laskevat Niagaran putouksen tynnyrissä. Kim Jong Un nousee Niagaran putouksen ylös appelsiinilaatikossa.

5. Kim Jong Un kävi kerran Möbiuksen nauhan toisella puolella.

6. Kim Jong Un osaa soittaa viulua - pianolla.

7. Kim Jong Un otti osaa tuijotuskilpailuun ja voitti. Aurinko tuli toiseksi.

8. Kim Jong Un otti osaa köydenvetokilpailuun ja voitti. Musta aukko tuli toiseksi.

9. Kim Jong Un otti osaa sukelluskilpailuun, jossa katsottiin kuka on pisimpään veden alla hengittämättä. Kim voitti, valkohai tuli toiseksi.

10. Kim Jong Un ja Vladimir Putin kävivät yhdessä heittämässä keihästä. Vladimir oli keihäs.

11. Kim Jong Un pelasi Donald Trumpin kanssa korttia. Panoksena oli, että jos ei voita, pitää ryhtyä käyttämään hassua kampausta. Tämä on ainoa kerta, kun Kim on joutunut tyytymään tasapeliin.

12. Korealaiset eivät voi enää käyttää kimchiin sipulia, koska Kim Jong Un sai sen itkemään.

13. Kuinka monta pohjoiskorealaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Ei yhtään, koska Kim Jong Un sanoo, että pimeä on OK.

14. Pohjoiskorealaisilla on periaatteessa vapaa pääsy internetiin. Käytännössä Kim Jong Un kuluttaa koko kaistanleveyden.

15. Pohjois-Korean tiedustelupalvelu hankki toisinajattelijoita varten valheenpaljastimen ja Kim Jong Un testasi sitä henkilökohtaisesti. Valheenpaljastin tunnusti kaiken.

16. Kim Jong Un kävi kerran ampumaradalla ja osui kyklooppia silmien väliin.

17. Pohjois-Koreassa ei periaatteessa ole pulaa ruuasta. Käytännössä Kim Jong Un söi kaiken.

18. Ennen kuin Kim Jong Un lakkasi käymästä vessassa, hän kusi kerran kivelle. Arkeologit epäilivät jälkiä kivikautiseksi kaiverrukseksi.

19. Pohjois-Korean ohjuskoe jäi torsoksi, koska ohjus törmäsi Kim Jong Unin aamuhannuun.

20. Pohjois-Korea ei ole tehnyt ydinkokeita, vaikka seismografit niin väittävätkin. Kim Jong Un vain piti hernekeittopäivän.

Uutiskatsaus 16/2021

1. Nälkälakossa

Venäjän johtava oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi paiskattiin vankilaan tekaistujen syytteiden pohjalta. Hän ryhtyi nälkälakkoon ja on nyt hengenvaarassa. Länsi odottaa mielenkiinnolla mitä Putin tekee. Länsi vain näyttää uskovan, että Venäjään pätevät samat lainalaisuudet kuin länteen: Navalnyin kuolema loisi marttyyrin, jonka voimalla kansa nousisi ja Putin kukistuisi. Ei tule tapahtumaan. Ei Venäjällä. Jos ja kun Putin tapattaa Navalnyin, se on vain signaali hänen voimastaan ja vahvistaa valtaa. Putin on itse asiassa vielä vahvempi kuin kuvitellaan. Uskoin että Navalnyi kuolisi ”tapaturmaisesti”, mutta nälkälakkoon tai sairauksiin tappaminen antaa vielä vahvemman viestin kuin tekaistu tapaturma.
Vielä toinen huomautus naiiville lännelle. Kuvitellaan skenaario, jossa Navalnyi vapautetaan ja hän onnistuu voittamaan Putinin vaaleissa. Tai skenaario, jossa kansan kapinointi saa Putinin eroamaan ja Navalnyin valtaan. Mikä mahtaa olla se ajatuskulku, jolla lännen johtajat kuvittelevat Navalnyin olevan demokraattinen johtaja eikä samanlainen despootti jollaiset ovat Venäjää hallinneet koko sen historian ajan?


2. Putin, put it in

Venäjällä asusteleva Vladimir-setä on kovasti himoinnut lähimmäisensä omaisuutta eli Itä-Ukrainaa. Krim tulikin jo hoideltua Äiti-Venäjän syliin. Kysymys kuuluu, kuinka tosissaan Putin on. Vastaus on helppo: Putin marssii Itä-Ukrainaan sillä siunaaman sekunnilla, kun hän uskoo että selviää tempusta Bidenin nuhteilla ilman konkreettisia, sotilaallisia vastatoimia (tämä voi tarkoittaa mitä tahansa Ukrainan aseavusta suoranaiseen NATO-invaasioon Ukrainan tueksi). Putinin marssi pysähtyy siihen kohtaan, johon asti hän uskoo voivansa edetä ilman lännen eli USA:n vastatoimia. Jos tämä kohta on vasta Puolan rajalla, Putin pysähtyy vasta siellä. Sitä kauemmas hän ei etene, vaikka mieli tekisikin. Eurooppa on toki pelkkä paperitiikeri, mutta sen heräämisestä ei sentään kannata riskiä ottaa. Ukrainan suhteen voi Euroopan räksytyksestä huolimatta menetellä miten haluaa, mutta NATO-maan alueelle astuminen olisi liikaa.
Tämä kuvio nähtiin Krimin suhteen ja se nähdään myös Ukrainan suhteen. Kuten myös aikanaan Kazakstanin. Kannattaa muuten kiinnittää tarkkaan huomiota, kuinka Venäjän Kaukoitään suunnitellun, Kazakhstanin Baikonurin korvaajaksi suunnitellun avaruuskeskuksen rakennustyöt edistyvät. Aikoinaan Sevastopolin laivastotukikohdan korvaajaksi suunnitellun Novorossiskin laivastotukikohdan työt kummasti loppuivat ennen Krimin valtausta.
Putin on itse asiasta kuultuna ilmoittanut, että Neuvostoliiton aikana tehdyt aluemuutokset ovat sellaisia, joita Venäjä ei hyväksy. Tätä ei voi muuta kuin kannattaa lämpimästi näin Tarton rauhan rajojen palauttamista odotellessa.


3. Preussilaisten saappaiden kopinaa

Putinin kannattaisi muutenkin miettiä, onko nyt niin viisasta kalistella sapelia, kun huomaa mitä Saksassa tapahtuu. Koronakriisin varjolla kun voi tehdä kaikenlaista hallinnollista pikku jäynää, mikä on myös Suomessa speissarihallituksen toimissa havaittavissa. Angela Merkel on ryhtynyt keskittämään valtaa Berliiniin ottamalla osavaltioille kuuluneita tehtäviä keskushallinnolle.
Kyseessä on paljon isompi asia kuin voisi kuvitella. Saksan liittotasavallan hallintojärjestelmä on toisen maailmansodan voittajavaltioiden luoma. Se oli nimenomaisesti suunniteltu siten, että osavaltioilla on laaja itsehallinto – esimerkiksi kaikenlaisten rekisterien ylläpito oli osavaltion, ei liittovaltion tehtävä, mistä onkin ollut hallintoviranomaisille melkoista riesaa ja ajanhukkaa viimeiset 75 vuotta. Kannattaa muistaa, mitä Saksassa on aina perinteisesti tapahtunut maan yhdistyessä.


4. Hei, me mallinnetaan!

Hallitus päätti siirtää kuntavaalit. Päätöksen pohjaksi tarvittiin kuitenkin dataa ja mistäpä sitä muualta saisi kuin THL:ltä. Puhelin kilahti perjantaina 6. maaliskuuta. Mallintajat olivat lomalla ja tieto tarvittiin huomiseksi. Kyllähän me osataan taskulaskinta käyttää, tuumasivat tuuraajat.
Sitä eivät kylläkään osanneet ottaa huomioon, että eksponentiaalisella mallilla on rajansa. ”Jos suomalainen kuulee juorun siitä että THL ei osaa mallintaa ja jokainen kertoo aina juorun eteenpäin yhdelle kaverille päivässä, kuinka moni suomalainen on kuullut juorun kuukauden kuluttua?” Hetkinen, tuumataanpas… ensimmäisenä päivänä on siis kaksi jotka tietävät. Nämä kertovat seuraavana päivänä kahdelle muulle eli toisena päivänä salaisuuden tietää neljä. Nämä kertovat neljälle muulle eli kolmantena päivänä on kahdeksan… neljäntenä kuusitoista … hei, nämähän ovat kakkosen potensseja. Eli kaksi potenssiin kolmekymmentä … taskulaskin … napnapnap … 1073741824 … kuinkas monta numeroa tuossa nyt onkaan … yykaakoonee … eikun ykköset, tuhannet, miljoonat … jaaha, kuukauden päästä THL:n mallinnuskyvyttömyys on jo vähän yli miljardin suomalaisen tiedossa.
Virallisen totuuden mukaan laskelma piti tehdä niin nopeasti, että rajoitusten vaikutusta ei voitu ottaa huomioon. Näin siis THL:n johtaja Salminen kertoo. Ihan tiedoksi että alkeellinenkin rajoituskerroin saadaan ympättyä malliin alle kymmenessä minuutissa, jos tietää mitä tekee. Ja jos ei jumaliste tiedä, niin ei sillä lyhyellä matikalla pitäisi tehdä suomalaisten elämään oleellisesti vaikuttavia päätöksiä. Tai no sillähän hallituskin toimii ja sen kyllä huomaa.


5. Muumimamma

Tarja Halosen johtamistyylistä paljastui uudessa kirjassa se totuus, jonka lähes kaikki tiesivätkin ja nekään jotka eivät tienneet, olisivat yhdellä ainoalla pärstävilkaisulla voineet päätelläkin.
” Useiden virkamiesten kuvausten mukaan Halonen huusi, haukkui, nöyryytti, aliarvioi ja pilkkasi ammattilaisia, jotka eivät ennen tai jälkeen Halosen kauden olleet sellaista nähneet, Salomaa kirjoittaa.” Tämä on ollut julkisesti tiedossa. Rajumpaa tekstiäkin löytyy:
”– Halonen myös huuti virkamiehille ja nimitteli lahtarin äpäräksi muiden muassa Antti Satulia.” Tähän tarpeeksi teräväkielinen virkamies olisi voinut vastata, että on aika paksua tekstiä tapaukselta, joka oli itse jo kaksivuotiaana niin hankala, että isä lähti kioskille lehtiostoksille eikä enää palannut.
Eräässä tilaisuudessa vuosia sitten kuuntelin Halosen läheistä alaista, joka kehui hänet maasta taivaaseen. Kyseessä olikin alainen, jonka tuesta Halonen oli riippuvainen: ”Salomaan mukaan pieni hemmoteltu sisäpiiri oli asia erikseen.”
Kaiken oleellisen tiivistää yksi aikalaispoliitikon lainaus: ”– Hän on aika voimakastahtoinen. Hänen kanssaan tulee loistavasti toimeen, jos on samaa mieltä, eräskin sanoo.”


6. Lappua luukulle

Stora Enso lakkauttaa Veitsiluodon tehtaan. Mikä oikein onkin. Miten mikään yritys voisikaan pitää toimintaa yllä tässä yritysvihamielisessä utopististen maailmanparantajien johtamassa maassa? Mitä nopeammin romahdus tulee, sitä vähemmällä tästä selvitään. Ainoa syy ylläpitää yritystoimintaa Suomessa on se, että sitten jos järki lopulta alkaa voittaa ja päättävässä asemassa olevasta vihervasemmistosta päästään eroon, on jo jalansija valmiina nousuun lähtevässä maassa. Ja nousuhan tulee. Suomi oli sata vuotta sitten köyhä kehitysmaa. Siitä noustiin, koska osattiin ja kyettiin. Ei se pohja ole mihinkään kadonnut. Sitä vain rapautetaan hyvää vauhtia sosialismilla, maailmanparantamisella ja haittamaahanmuutolla. Mitä nopeammin tämä saadaan poikki, sitä vähemmän pohja on ehtinyt rapautua. Siksi kiitämme Stora Ensoa Suomen hyvinvointia parantavasta päätöksestä.


7. 610 – 1440

Kyseessä ei ole Karhukoplan jäsenen nimikyltti, vaikka tämä juttu ryöstöön liittyykin. Tamperelaisesta K-kaupasta yritettiin varastaa olutta. Yritykseksi jäi, sillä kauppias ja vartija menivät väliin. Tuomioitahan siitä jaeltiin. Rosvolle näpistyksestä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta 610 euroa. Kauppiaalle lievästä pahoinpitelystä 1240 euroa ja 200 euroa korvauksia rosvolle. Ja mitenkäs tapahtumat menivätkään:
”Pian kauppiasta kohti heilahti myös nyrkki, mutta kauppias sai torjuttua iskun. Tämän jälkeen kauppias tarttui näpistelijään ja antoi oman iskunsa. Nyrkki osui näpistelijää oikeaan poskeen.”
Jaaha. Eli ensin yritetään lyödä ja sitten lyödään takaisin. Tämähän on klassinen ”ette saa ampua ennen kuin teitä kohti ammutaan” -tilanne. Josta olenkin usein ihmetellyt, että mikäli tämä toimintaohje on vastapuolen tiedossa niin eikö kannattaisi mennä niin lähelle että taatusti saa hengen pois? Eihän aseella osoittaminen ole vielä ampumista. Mutta sitten alkaakin tapahtua kummia:
”Käräjäoikeus katsoo, että (kauppiaan) käyttämät voimakeinot eivät ole olleet tilanteeseen nähden oikeasuhtaisia ja puolustettavia. Nyrkillä lyöminen ja erityisesti lyönnin kohdistaminen pään alueelle voi potentiaalisesti aiheuttaa vakaviakin vammoja ja kiinniotto-oikeuden käyttämisen taustalla on ollut lajissaankin verrattain lievä rikos, käräjäoikeus kirjasi ratkaisuunsa kahteen olueen viitaten ja jatkoi:
– Kyse ei ole ollut sallittujen voimakeinojen käytöstä.”
Selkokielelle käännettynä: jos lyödään, ei saa lyödä takaisin ainakaan jos ei ole itse ottanut ensin osumaa. Vähän epävarmaa on sekin saako lyödä sittenkään takaisin.
Jutussa ei mainittu mikä Tampereen K-kauppa oli kyseessä, mutta jos joku lukijoista osaa sen kertoa, niin lupaan seuraavalla Tampereen reissullani käydä siellä tekemässä isot ostokset ihan kannatuksen vuoksi, samalla tavalla kuin tapaan Helsingissä käydessä kannattaa aina Ratiksen K-kauppaa, kun siellä laitetaan ryöstelevät haittamatut kuriin ja järjestykseen.


8. Katsotaan lahjahevosen suuhun

Hävikkiruokaa jakavat vapaaehtoiset saavat haukkuja niskaansa, kun jaettava ruoka ei olekaan sitä sisäfileetä, mitä jonottajat haluaisivat.
Voi jumalauta.
On se hyvä etten ole tuollaisessa vapaaehtoistyössä. Ilmaisruuasta valittaja lentäisi nimittäin tukevan niskaperseotteen siivittämänä komeassa kaaressa jakelupaikalta ulos tyhjin käsin.
Sitä en edes halua kuvitella, mitä äitivainaani olisi samassa tilanteessa tehnyt ruuasta valittajalle.


9. Meidät on ryöstetty!

Mikään ei enää ole pyhää. Afrikan Tähti -pelin uudesta versiosta poistetaan rosvot. Pelin säännöt eivät muutu, mutta perinteisen, huivilla kasvonsa peittäneen rosvon tilalle tulee pantteri. Tällä kertaa muutokselle ei löydy mitään käsitettävissä olevaa syytä. Yleensä kun nykypäivänä perinteisiä asioita muutetaan, syynä on liiallinen realismi. Tällä kertaa siitäkään ei ole kyse, kasvomaskin takaa kun on sen verran rosvoa näkyvissä että käy ilmi rosvon olevan epärealistisesti valkoinen. Siinä mielessä realismikerroin ei muutu tippaakaan, sillä on tasan yhtä epätodennäköistä joutua Dar-es-Salaamin pimeällä kujalla valkoisen rosvon ryöstämäksi kuin se että pantteri tulee ja vie rahat.
Nykyisin kun on tapana tunkea etnistä monimuotoisuutta joka paikkaan, niin eikö tähänkin olisi ollut aiheellista vaihtaa musta hahmo? Okei, ehdotus on aivan tolkuttoman epärealistinen koska mahdollisuus joutua Afrikassa mustan ryöstämäksi on aivan liian realistinen. Mutta jotain rikastusta tähän peliin pitäisi saada, kun nykyään kaikkia tuotteita mainostavat neekerit. Paitsi tietysti niitä tuotteita, jotka ennen muinoin olivat ainoita joita neekerit mainostivat. Delta Rhythm Boys, olkaa hyvä:



10. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Kemal Altunus … jäkjäkjäk … neljäksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen … käläkäläkälä … 36 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta … päläpäläpälä … Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


11. Ammatinvalintaopas

Psykopatian tutkija listasi kymmenen ammattia, joihin psykopaatit hakeutuvat. Lista ei ollut mitenkään yllättävä. Psykopaatin ominaisuuksista on kiistatonta hyötyä esimerkiksi toimitusjohtajan, juristin, kirurgin ja keittiömestarin töissä. Näissä hommissa psykopaatin luonteenpiirteet tulevat hyötykäyttöön, toki sivuvaikutuksiakin voi esiintyä etenkin ihmisjohtamisen puolella.
Listakolmosena oli ”mediapersoona” ja kuutosena ”toimittaja”, jotka ovat likimain samoja asioita. Näistä on vaikea kuvitella, mitä hyötyä psykopaattisista luonteenpiirteistä on. Haittoja sen sijaan tulee pitkä lista. Siis haittoja muille, ei psykopaatille itselleen. Toisaalta on ymmärrettävää, että heikkolahjaisemmille psykopaateille, joiden lukupää ei riitä juristiksi tai kirurgiksi ja organisointikyvyt keittiömestariksi, pitää olla oma ekologinen lokeronsa. Pelottavaa on se, että mediassa ei enää edes peitellä tätä. Esimerkiksi Ilta-Sanomien työpaikkailmoitus julisti: ”Haluatko todelliseksi vaikuttajaksi?” Ei siis tiedonvälitys, vaan vaikuttaminen. Kyseessä oli kesätoimittajien rekrytointi. Eli vähän kolmannellakymmenellä olevien, omaa itseään täynnä olevien tiedotusoppia opiskelevien reaalimaailmasta vieraantuneille korkeampaa sivistystä ymmärtämättömille laskutaidottomille vihervasemmistolaisille märkäkorvaisille psykopaateille (psykopaattius ei ole välttämätöntä, mutta se katsotaan eduksi) tarkoitettu ilmoitus.
Jos pitäisi mainita se porukka, jonka päästäminen ”vaikuttajiksi” on tuhoisinta mitä kansakunnalle voi tapahtua niin eipä tule pahempaa mieleen.


12. Rikos ja rangaistus

Edellisessä uutiskatsauksessa käsittelin jalkapallokonfliktia, jossa vastakkain olivat Slavia Prahan tsekkipelaaja Ondrej Kudela ja Glasgow Rangersin valitettavasti Suomea edustava Glen Kamara.
Nyt jupakkaan on saatu tuomiot. Kudela sai kymmenen ottelun pelikiellon solvauksesta ja Kamara kolmen ottelun pelikiellon Kudelaan käsiksi käymisestä (= lyömisestä ottelun jälkeen). Lisäksi Kudelan pelikielto koskee kaikkia pelejä, kun taas Kamaran pelikielto vain kansainvälisiä seurajoukkuepelejä, joita Rangersilla ei tällä kaudella enää ole.
Mitä tästä opimme? Kudelan olisi pitänyt lyödä Kamaraa, niin olisi selvinnyt vähemmällä. Tosin tämäkään ei takaa mitään, koska Kamara olisi voinut aina tarvittaessa valehdella Kudelan solvanneen rasistisesti. Eihän nytkään ole todistettu Kudelan sanoneen mitään rasistista, vaan tapauksessa on sana sanaa vastaan. Kaikki länsimaiset oikeusperiaatteet syyttömyysolettamasta lentävät romukoppaan, kun kyse on afrikkalaisista. Toisaalta afrikkalaisten marssi Eurooppaan näyttää vievän koko länsimaisen sivistyksen romukoppaan, joten onhan tämä nyt sentään johdonmukaista.
Yksinkertaisin ratkaisu olisi ”kulttuurisen omimisen periaatteen” soveltaminen. Eihän valkoinen saa soittaa bongorumpuja, kun ne ovat afrikkalainen keksintö. Mustat ulos jalkapallosta, sillä sehän on eurooppalainen keksintö! Ei tarvitse enää huolehtia rasismista.
Leikki sikseen. Tsekin presidentin kansliasta sentään sai kuulla järkipuhetta, mikä on nykypäivän Euroopassa harvinaista. Mutta tsekeillä onkin vuosikymmenien kokemus valehtelevan aatteen alla elämisestä, joten he ovat melko immuuneja hömpötyksille.


13. Kakkosvaraus

Eteläsudanilainen Awak Kuier varattiin naisten koripalloliiga WNBA:han toisena kaikista mahdollisista ikäluokkansa pelaajista. Onneksi olkoon tervehenkiseltä vaikuttavalta ja jalat maassa – paitsi donkatessa – olevalle nuorelle naiselle!
Ei ole mitenkään hänen vikansa, että media yrittää tehdä hänestä ”Suomen koripallon kasvoja” ja ”suomalaista supertähteä”. Tätä mainetta hehkuttaville kaksi kysymystä:
1) Olitteko koskaan kuulleetkaan WNBA:sta ennen tätä?
2) Mainitkaa yksi muu WNBA:n pelaaja.
Luulen että ensimmäiseen vastaa 80 % suomalaisista ”en” ja jälkimmäisessä menee sormi suuhun yli 80 %:lla suomalaisista urheilutoimittajista.
Awak Kuier ei ole suomalainen, vaikka Suomen passi hänellä onkin. Hän on Suomessa asuva eteläsudanilainen. Suomalainen hänestä tulee aikaisintaan sitten, kun nimeksi muuttuu Alina Kutvonen ja hän on kulttuurillisesti Suomeen sopeutunut. Jälkimmäisestä voi hänen kunniakseen sanoa, että tämä on varmasti paremmin onnistunut kuin 99 %:lla eteläsudanilaisista.


Loppukevennys: Laturaivon uusi ulottuvuus

Kuulemma suuremmilla paikkakunnilla esiintyy laturaivoa. Tämä sai nyt aivan uuden mittakaavan, kun Malmin suljetun lentokentän paikalle tulevasta liikunta-alueesta julkaistiin havainnekuva. Kuvassa näkyy aivan selvästi hiihtoladulla käveleviä ihmisiä. Eikä ainoastaan uralla, vaan yksi kävelee aivan selvästi ladulla ja perässä toinen pyöräilee renkaat toisella latu-uralla.
Ymmärrettävästi kuvalle on paitsi naureskeltu, myös suututtu. Syntyikin aivan uusi käsite: virtuaalinen laturaivo.
Olisiko kuvaan pitänyt lisätä hiihtäjä, joka huitoo sauvallaan kävelijöitä kauemmas?

Uusinta: Jaskan ruokablogi

Lukijalle: Kattilat ja kasarit esiin ja levyt lämpimiksi, tässä tulevat kuumat ruokavinkit:

Olen kuullut muoti- ja ruokablogien olevan kaikkein suosituimpia. Tämä on täysin ymmärrettävää; miksi kukaan viitsisi lukea historiasta, kestävyysjuoksusta, maahanmuutosta tai yhteiskunnasta, kun vaihtoehtona on jotain todella tärkeää, kuten pukeutuminen. Aikoinaan yritin hyödyntää surffiaaltoa kirjoittamalla muodista, mutta jostain syystä kävijämäärät eivät kymmenkertaistuneet. Yrittänyttä ei laiteta, joten vuorossa ruokablogi.

Maailma on pullollaan keittokirjoja, joissa ei jumaliste kerrota miten ruoka tehdään. Tai sanotaan niissä, että paista jauheliha tai silppua sipuli, mutta ei kerrota miten. Eikä niissä varsinkaan kerrota, mitä työkaluja ruuan valmistamiseen tarvitaan. Tämä puute pitää ilman muuta paikata ja jakaa muutama yksinkertainen, perusteellisesti neuvottu ruokaohje niille, jotka ovat yhtä avuttomia kuin allekirjoittanut oli siinä vaiheessa, kun muutti kotoa pois ja sai lähtiäislahjaksi Jaakko Tepon tapaan vain sata metriä etumatkaa. Ohjeissa on kerrottu ainekset ja työkalut, ne jotka ovat optionaalisia ovat suluissa.

Sen verran oletetaan, että lukija tietää, millä nimillä keittiötyökaluja ja raaka-aineita kutsutaan. Jos ei tiedä, voi käydä kaupan hyllystä katsomassa mikä on vispilä ja mikä on lanttu. Liesi on se iso kapistus keittiössä, jossa on yleensä neljä pyöreää läikkää päällä ja luukun takana oleva tyhjä tila, jota ei ole tarkoitettu tavaroiden säilytykseen. Sitä säädellään siinä olevista nappuloista. Ne nappulat, joissa on pieniä lukuja, säätävät lieden päällä olevien pyöreiden levyjen tehoja. Se nappula, jossa on suuret luvut, säätää sen uuniksi kutsutun tilan lämpötilaa, kunhan on kytkenyt ensin uunin päälle siitä nappulasta, jossa ei ole numeroita. Useimmissa liesissä on lisäksi uunin alapuolella pienempi kolonen, joka on ihan oikeasti säilytystila uunipelleille ym. tavaroille.


1. Salaatti

Tämä on sitä varten, että tällä on hyvä tehdä naisiin vaikutus. Mies joka osaa valmistaa salaatin! Sitä paitsi se on helppoa. Salaatin tekeminen on vähän sama kuin naisilla riidan aloittaminen; sen saa aikaan mistä tahansa aineksista ja lopputulos on aina sama. Niinpä pidetään homma yksinkertaisena.

Tarvikkeet:
yksi kiinankaali
purkillinen ananasmurskaa
puoli desilitraa appelsiinituoremehua
leikkuulauta (auki taiteltu ja huuhdeltu vanha maitopurkki kelpaa)
veitsi
(purkinavaaja)
muutaman litran kulho
lusikka

Ota veitsi. Mitä pidempi terä, sitä parempi. Myös leveys on hyvästä, mutta ei välttämätöntä. Semmoinen sarjakuvista tuttu veitsi, joka kourassaan kiinalainen kokki etuhampaat törröttäen jahtaa Daltonin veljeksiä, on paras. Leikkuulaudan kannattaa olla kaksi kertaa kiinankaalin kokoinen, mutta pienempikin käy, sitten homma vain pitää tehdä paloina. Poista kiinankaali muovikääreestä (tärkeää!) ja aseta se leikkuulaudalle tasainen puoli alaspäin. Leikkaa semmoisia 5 mm leveitä palasia poikittain kiinankaalista aloittaen sieltä vihreämmästä päästä. Kokonaan valkoiseen juuriosaan asti päästessäsi lopeta ja heitä se juuriosa huuthelkkariin. Käännä sitten leikkuulautaa 90 astetta vaakatasossa ja suorita sama leikkuuoperaatio kohtisuoraan. Onnittelut! Vaikein osa eli kiinankaalin pilkkominen on tehty. Kippaa palaset kulhoon. Avaa ananasmurskapurkki. Nykyään purkeissa on useimmiten kiskaisurengas, joten avaajaa et välttämättä tarvitse, ellet sitten rähmi rengasta irti ennen kannen avautumista. Tyhjennä purkki kulhoon. Täydennä tarvittaessa lorauksella appelsiinituoremehua. Ota lusikka ja sekoita. Parempaa kylmänä, eli anna olla tunti jääkaapissa ennen tarjoilua (ei välttämätöntä). Mitä salaattikastikkeen valmistamiseen tulee, älä edes yritä. Ei ne öljyt ja etikat kuitenkaan sekoitu. Osta kaupasta, niillä on paremmat emulgaattorit (älä kysy). Voit tietysti hämätä ja kaataa kaupan kastikkeen tyhjään pikkupulloon, jossa on jokin muu etiketti. Vosulle voi sitten valehdella, että on itse tehtyä. Ei se mitään eroa maussa huomaa kuitenkaan, samalta ne aina maistuvat. Jos kysyy reseptiä, hymyile vain hiljakseen ja mutise jotakin perhesalaisuudesta. Mimmit rakastavat salaperäisiä miehiä.


2. Munakas

Helpohko perussetti, jonka voi tehdä melkein missä tahansa tuntemattomassakin keittiössä sellaisista aineksista, joita löytää kaapista. Ja jos ei löydä, voi korvata ne jollain muulla. Ainoastaan munien kanssa on vähän kyseenalaista. Niitä ei välttämättä löydä kaapista ja niitä ei voi korvata millään, ei ainakaan omillaan.

Tarvikkeet:
Munia (noin kaksi per ruokailija, tosimies syö ainakin kolme mutta naisille riittää yksikin, tai jos ruoka onnistuu niin sitten tarvitsee naisen kanssa käyttää toistakin munaa, mutta ei nyt mennä siihen. Tai siis mennään siihen, mutta vasta ruokailun jälkeen – toivottavasti.)
Täytettä. Kelvollista materiaalia on kinkku (palana tai siivuina), meetvursti, nakit, katkaravut, tonni- tai muu kala. Noin parisataa grammaa per lärvi riittää.
Paistamiseen ruokaöljyä, voita tai margariinia
Suolaa ja pippuria
(Juustoa)
Veitsi
Leikkuulauta
Paistinpannu (Välttämätön, paljaalla levyllä paistaminen onnistuu kyllä mutta tekee naiseen negatiivisen vaikutuksen.)
Paistinlasta (Jos käytät teflonpannua, puinen, muuten ei väliä. Teflonpannu on se joka ei ole pikimusta.)
(Juustohöylä)

Ota täyte. Mikäli se on valmiiksi hienonnettu kuten tonnikala, älä tee mitään. Jos se on köntti, kaada leikkuulaudalle ja hienonna noin pikkusormenpään kokoisiksi paloiksi. Älä hienonna pikkusormeasi tai mitään muutakaan ulokettasi samalla. Esimerkiksi kinkkupalan hienontaminen onnistuu parhaiten siten, että leikkaat sen ensin vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Sen jälkeen pinoat siivut päällekkäin ja leikkaat ne vajaan sentin paksuisiksi suikaleiksi. Jos saat pidettyä pinon kasassa, sen parempi. Jos et, ei se mitään paitsi aikaa menee enemmän. Lopuksi käännät leikkuulautaa 90 astetta ja leikkaat suikaleet vajaan sentin pituisiksi paloiksi. Tai voit käyttää valmiita kinkkukuutioita, mutta ne ovat kalliimpia eivätkä tee vaikutusta naiseen.
Laita pannu levylle. Kaada siihen öljyä tai rasvaklöntti. Laita levy täysille. Pyörittele pannua niin, että rasva leviää koko pinnalle. Kun rasva on sulanut, riko munat pannulle. Ei noin! Lue nyt hyvä mies loppuun! Tarkoitus on, että pannulle tulee pelkkä munien sisältö, ei kuoria.
Siis munien rikkominen. Ota napakka ote munasta. (Koska tämän projektin tarkoitus on neuvoa kuinka hankkia naisia naisettomille, osaat oletettavasti ottaa munasta napakan otteen ilman tarkempaa kuvausta.) Kopauta munaa kevyesti johonkin terävään (ei päähäsi), esimerkiksi pöydän tai pannun reunaan. Ilmestyikö munaan pieni särö?
a) Ei.
b) Kyllä.
c) Koko helvetin muna on sisältöineen lattialla ja sotku on kauhea.
Mikäli a), kasvata voimaa varovasti kunnes saavutat tuloksen b). Mikäli c), siivoa sotku, ota uusi muna ja pienennä voimaa reilusti kunnes saavutat tuloksen b).
No niin. Nyt sinulla on muna, jossa on särö. Toimi nopeasti, sillä luultavasti säröstä alkaa jo valua pikkuhiljaa limaista nestettä, kuten munista yleensä. Vie muna pannun yläpuolelle särö alaspäin, tartu molemmin käsin sen päistä kiinni peukalot munan yläpuolesta pitäen ja vedä ylöspäin taittaen varovasti voimaa kasvattaen puoliskot erilleen. Voila! Sisältö on valunut pannulle ja kuoret ovat käsissäsi. Heitä kuoret hitoille. Jos pannulle putosi pienikin pala kuorta, yritä napsia se näpeilläsi pois – se ei maistu hyvältä. Toista munanrikkomisoperaatio, kunnes olet saanut tarpeeksi monta munaa pannulle. Yhdellä pannulla pystyy yleensä paistamaan maksimissaan kuuden munan munakkaan. Jos pitää jostain syystä tehdä suurempi, paista kaksi tai useampia munakkaita peräkkäin.
Kun munat ovat pannulla, ota paistinlasta, riko keltuaiset ja sekoita. Käännä samalla levyn lämpöä noin 2/3 –asentoon. Tämä ei ole välttämätöntä – jos paistat vain itsellesi niin anna mennä kolmosella, haaskautuu vähemmän aikaa ja pienestä palaneen kärystä ei tarvitse välittää. Kippaa täyte sekaan, mielellään ei yhteen kekoon vaan tasaisesti levittäen. Heitä perään ripaus suolaa ja pippuria. Ripaus tarkoittaa sitä määrää, jonka saat puristettua etusormesi ja peukalon väliin. Varmista, että pippurit ovat joko rouhittuja tai jauhettuja, kokonaisia pippureita käytetään vain keitoissa.
Jos teet itsellesi lihaisaa munakasta (kala- ja katkarapuversiot ovatkin akoille ja hätätilanteisiin), voit tässä vaiheessa ripotella pinnalle juustoraastetta tai jos juustosi on klöntti, olet leikannut valmiiksi siivuja ja peität munakkaan niillä. Juuston käyttöä ei yleensä suositella naisten kanssa, niillä on joku ihme fiksaatio liialliseen rasvaan.
Kun mössö alkaa muuttua jäykemmäksi (tähän menee pari minuuttia), on aika taittaa munakas. Valitse kummalta puolelta lähdet taittamaan. Työnnä paistinlasta reunalta munakkaan alle ja liikuttele sitä, jotta valitsemasi puoli irtoaa pannusta. Työnnä lopuksi paistinlasta munakkaan alle reunalta keskelle asti ja nosta varovasti. Käännä toinen puoli toisen päälle. Tämä ei luultavasti ensimmäisellä kerralla onnistu, mutta se ei vaikuta makuun, ainoastaan ulkonäköön. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Käännä levy nollaan ja anna munakkaan sisuksen kypsyä vielä pari minuuttia. Valmista tuli!


3. Jauhelihamakaronipata

Etenemme vähitellen kohti vaativampia settejä. Aikaisempia ei oikein voi edes mokata kovin pahasti, mutta tämän voi. Joten tarkkuutta, etenkin kun tässä pitää tehdä kahta asiaa yhtä aikaa mikä on miehelle vaikeaa. Siksi ruuanlaiton pitäisikin olla naisten työtä.

Tarvikkeet:
Jauhelihaa (noin 200 g per lärvi, enempi ei haittaa koska tähteet voi lämmittää)
Makaronia tai spagettia (yhtä paljon kuin jauhelihaa)
Lihaliemikuutio
Pippuria
(Valkosipulirouhetta tai -jauhetta)
(Sipulia tai sipulirouhetta tai -jauhetta)
Rasvaa tai öljyä
Paistinpannu
Paistinlasta
Kattila
Kauha
(Siivilä)
(Patakintaat)
Ketsuppia
(Soijakastiketta)

Tässä tehdään kahta asiaa yhtä aikaa, mutta voit ensimmäisellä kerralla itseksesi harjoitellessa tehdä ne yksi kerrallaan. Aloitetaan helpommasta eli makaronien keittämisestä. Jos jatkossakin päätät tehdä yhden asian kerrallaan, silloin kannattaa mieluummin paistaa ensin jauheliha. Tämä siksi että makaronit eivät jäähtyneinä enää maistu, kun taas jauheliha lämpenee kuumien makaronien seassa. Suositeltavaa on kuitenkin jatkossa tehdä operaatiot yhtä aikaa, se ei ole mahdotonta.

Valitse kattila siten, että makaronit täyttävät siitä enintään puolet. Tai koska sinulla on luultavasti vain yksi kattila, laita makaroneja enintään puolet kattilan tilavuudesta. Mutta älä vielä. Ensin täytä kattila vedellä vähän yli puolilleen. Laita kattila levylle ja levy täysille. Pudota lihaliemikuutio (muista poistaa kääre) kattilaan. Lirauta sekaan tilkka öljyä, jos sinulla sellaista on. Suositellaan rypsi- tai oliiviöljyä, moottoriöljystä tulee paha sivumaku. Jos öljyä ei ole, se ei ole välttämätöntä mutta makaronit saattavat takertua toisiinsa klöntiksi. Tällöin suositellaan käyrää perusmakaronia; mitä vähemmän tarttumapinta-alaa, sitä epätodennäköisempää klönttiytyminen on. Missään tapauksessa älä käytä spagettia ilman öljyä. Odota kunnes vesi kiehuu ja laita sitten makaronit veteen. Kun vesi alkaa uudelleen kiehua, käännä levyä pienemmälle sen verran, että kiehuminen vielä niukin naukin jatkuu. Makaronipakkauksessa lukee, kuinka kauan niitä pitää keittää. Yleensä keittoajat ovat yläkanttiin, älä ainakaan pidempään keitä tai niistä tulee lötköjä. Se on huonompi vaihtoehto kuin niiden jääminen vähän raa’oiksi. Raa’an voi aina selittää vosulle sanomalla että ne on keitetty al dente, mutta lötköille ei ole olemassa hyväksyttäviä tekosyitä. Spagetin kypsyyden voi tarkistaa heittämällä sen seinään. Raaka putoaa heti, kypsä tarttuu hetkeksi. Jos toimit näin, muista heittää vain yksi spagetti, ei koko kattilallista. Makaronia voit kokeilla tökkimällä kattilaa haarukalla (siis kattilassa olevia makaroneja, ei kattilaa itseään, senkin torvi!). Et sinä siitä mitään ymmärrä, mutta tekee vaikutuksen yleisöön. Ota ensi tökkäämisen jälkeen mietteliäs ilme ja totea ”vaatii vielä noin minuutin”. Ja minuutin kuluttua otat kattilan liedeltä. Todellisuudessa olet katsonut paketin kyljestä keittoajan ja käyttänyt siitä noin kolme neljäsosaa. Eli jos ohjeessa sanotaan 8 min, niin 5 min kohdalla tökkäät haarukalla ja 6 min kohdalla lopetat keittämisen. Sitten kaadat keitinveden pois. Tässä on hyvä käyttää siivilää ja yleensä välttämätöntä käyttää patakintaita, koska kattila on kuuma. Voi toki yrittää ilman siivilääkin pitämällä kantta vähän raollaan ja kaatamalla vedet tiskialtaaseen, mutta hyvin mahdollisesti lopputulos on paljon makaroneja tiskialtaassa, ainakin jos yrittää ilman kintaita. Mikä ei ole ollenkaan hyvä etenkin jos tiskialtaassa on likaisia astioita. Ja vaikka ei olisikaan, niin naisen mielestä tiskiallas on SAASTAINEN eikä mitään sinne joutunutta enää MISSÄÄN TAPAUKSESSA voi mättää takaisin kattilaan syötäväksi. Joten ole varovainen tai varmista, ettei nainen näe tätä vaihetta operaatiosta. Lopuksi palauta makaronit takaisin kattilaan tavalla tai toisella.

Seuraavaksi paista jauheliha. Keittokirjoissa neuvotaan, että jauhelihan paistamiseen ei tarvita rasvaa, mutta se on paskapuhetta. Ihan varmasti jauheliha jämähtää pannuun, jos sitä ei ole rasvattu. Eli laita pannulle rasvaa, pannu levylle ja levy täysille. Kun rasva on sulanut, kääntele pannua niin että koko pannu on rasvainen (kuitenkin vain yläpuoli, pannun alapuolella oleva rasva käryää ikävästi kuumalla levyllä). Kippaa jauheliha pannuun. Huomaa, että pakkauksissa on yleensä pohjapaperi, joka kannattaa poistaa pannulta, siitä tulee huono sivumaku. Kannattaa yrittää kipata siten, että paperi jää päällimmäiseksi, jolloin sen poistaminen on helpompaa. Tärkeää tietää jauhelihasta: se ei oikeasti ole jauhetta. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää pilkkoa sitä paistinlastalla mahdollisimman pieniksi murusiksi. Se onnistuukin näppärästi ja samalla tuleekin myös käänneltyä lihaa pannulla. Tämä on välttämätöntä. Jos sitä ei kääntele, niin toinen puoli kärähtää ja toinen on yhä raakaa. Mikä on tietysti keskimäärin hyvä, mutta ruuanlaitossa ei tunneta keskiarvoja. Kannattaa käännellä siten, että siirrät aina lihaa reunoilta keskelle päin, niin sitä ei pääse lipsahtamaan pois pannulta. Liha on kypsää siinä vaiheessa, kun se on enimmäkseen tummaa. Jos se on mustaa, olet mennyt liian pitkälle. Älä syötä sellaista naiselle.

(Vapaavalintainen lisä. Kun liha on vähän ruskistunut, pannulle voi laittaa sipulia sekaan paistumaan. Tätä ei kuitenkaan suositella aloittelijalle, koska sipuli pitää pilkkoa. Tässä välissä varmuuden vuoksi ohjeet. Ota sipuli. Leikkaa kanta ja kärki pois, noin puoli senttiä molemmista. Aseta leikkauspinta leikkuulautaa vasten ja halkaise sipuli. Poista uloin tai kaksi ulointa kerrosta. Sen jälkeen leikkaa ensimmäisen leikkauksen suuntaisesti vajaan puolen sentin suuntaisia siivuja. Yritä pitää sipulinpuolikkaat kasassa. Leikattuasi käännä leikkuulautaa 90 astetta ja leikkaa siivut vajaan puolen sentin mittaisiksi paloiksi. Siis samaan tapaan kuin kinkkumunakkaan ohjeessa kinkku.)

Ainekset ovat nyt valmiit. Seuraavaksi yhdistä ne. Eli ota makaronikattila, heitä joukkoon jokaista 200 g kohti hyppysellinen rouhittua tai jauhettua pippuria, merkillä ei väliä. (Voit halutessasi laittaa myös saman verran valkosipulirouhetta ja jos et käyttänyt sipulia, myös sipulirouhetta.) Kippaa paistettu jauheliha sekaan ja sekoita huolellisesti kauhalla. Valmista tuli! Ruuan lisukkeeksi muista varata ketsuppia ja halutessasi myös soijakastike tekee säväyksen.


4. Lihakeitto

Tämä on periaatteessa helppo nakki, koska sen voi tehdä melkein mistä tahansa. Tarvitsee vain lihaa ja juureksia. Mausteet ovat toki hyvä lisä. Liha voi olla oikeastaan mitä tahansa (meetwurstin toimivuutta vähän epäilen, ainakin jos tarkoitus on syöttää tätä naiselle eikä ainoastaan tuottaa kaloreita suolenmutkaan). Jos se on makkaraa tai nakkeja, niin lopputulos onkin makkara- tai nakkikeitto, joka on ihan sama. Pitää vain muistaa että ne ovat valmiiksi kypsytettyjä eli toisin kuin ohjeessa, niitä ei tarvitse keittää etukäteen. Ja parasta tässä on se, että tämä on helpompaa kuin kukaan uskoo. Aikaa kyllä menee, mutta odotellessa voi höpöttää naiselle jonninjoutavia. Siitä ne tykkäävät. Tässä välissä pitää antaa varoitus siitä, että jotkut nykyajan naiset ovat sen verran degeneroituneita, että ne ovat vajonneet ravintoketjussa pykälän verran alaspäin ja ruvenneet kasvissyöjiksi. Pysy niistä kaukana. Ethän halua seurustella lehmän kanssa, lihansyöjä eli kuuma kissimirri on sentään jotakin. Tosin osa kasvissyöjistä on vielä pelastettavissa, ronski huumori tyyliin "en minäkään voisi syödä söpöjä eläimiä, kyllä ne pitää ensin tappaa" on hyvä lakmustesti sen selvittämiseen onko tapaus kehityskelpoinen. Jos ei, voit olla varma että tuon jutun jälkeen se poistuu niskoja nakellen ja säästät aikaa ja vaivaa.

Tarvikkeet:
Sianlapa (tai jotain muuta lihaa, jatkossa oletetaan että lihaa on luiden poiston jälkeen noin 1 kg, pienennä muita tarvikemääriä samassa suhteessa)
Kahdeksan isoa perunaa
(Neljä jykevää porkkanaa)
(Puolen kilon lanttu)
(Puolen kilon nauris)
(Sata grammaa palsternakkaa)
(Kokonaisia pippureita)
(Rouhittua pippuria)
(Yksi iso sipuli)
(Vähän selleriä)
(Nippu persiljaa)
(Melkein mitä tahansa muita juureksia)
(Jälkiuunileipää ja voita)
Lihaliemikuutio
Helvetin iso kattila
Iso kulho tai useampia pienempiä
Leikkuulauta
Veitsi
Kauha

Laita kattilaan vettä sen verran, että saat sianlavan peitettyä. Kuten todettu, tähän kelpaa mikä tahansa liha mutta sianlapa on halpaa ja siitäkin tulee helkutin hyvää. Paremman lihan käyttäminen tähän olisi haaskausta. Odota että vesi kiehuu ja laita sianlapa vasta sitten veteen. Näin vältyt enemmältä vaahtoamiselta. Siis keitoksen, ei omasi. Jälkimmäiseltä vältyt kun olet varovainen lapaa kattilaan laittaessasi etkä roiski kiehuvaa vettä päällesi. Keitä lihaa tunti ja nosta sitten möykky pois. Heitä lihaliemikuutio tilalle.
Sillä aikaa kun liha kiehuu, ota kaikki juurekset käsittelyyn. Juuresten sopiva määrä vastaa ohjeessa mainittuja perunoita, porkkanoita ja lanttua. Jos sinulla on muutakin, niin vähennä näiden määrää siten, että saat suunnilleen saman määrän näitä rehuja. Tai jos on vähemmän, niin lisää. Suositeltavaa on kuitenkin, että perunoiden lisäksi olisi jotain muutakin. Pilko juurekset kuutioiksi kuten munakkaan yhteydessä kinkun pilkkominen neuvottiin. Paitsi että tällä kertaa palat saavat olla suurempia, noin sentin kokoisia kuutioita. Perunanpalat voivat olla tätäkin isompia. Yleensä sanotaan, että juurekset tulee kuoria, mutta peseminen riittää. Älä käytä tiskiainetta. Kuoriminen on tylsää, ei sitä viitsi tehdä eivätkä kuoret keitettyinä haittaa. Naiselle sanot kuitenkin, että kuorissa on parhaat ja terveellisimmät ravintoaineet ja siksi juureksia ei missään nimessä pidä kuoria. Uskoo se. Naisille voi aina perustella mitä tahansa, kun sanoo että se on terveellistä.
Sipulin pilkot kuten jauhelihamakaronipadan yhteydessä neuvottiin. (Huomaatko muuten miten kätevää: kun olet jonkin tempun opetellut, niin voit soveltaa samaa toisessa yhteydessä. Pätee myös naisiin, joitakin temppuja joita olet yhden kanssa opetellut voit soveltaa johonkin toiseenkin. Mutta kuten ruuanlaitossa, mitään temppua et voi soveltaa kaikkiin tapauksiin ja kaikkia temppuja voit soveltaa johonkin tapaukseen.) Heitä pilkotut palat isoon kulhoon tai sitten pienempiin, kun et kuitenkaan omista riittävän isoa.
Kun olet nostanut lihan pois, laita rehut kattilaan paitsi persilja. Heitä perään muutama kokonainen pippuri ja vähän rouhittuakin pippuria. Jos kokonaisia ei ole, laita rouhittua enemmän.
Jäähdytä liha. Tosikokki antaisi lihan jäähtyä sellaisenaan, mutta sinulla ei ole aikaa. Laita vapautuneeseen kulhoon kylmää vettä ja upota liha sinne pariksi minuutiksi. Sen jälkeen nosta se pois. Sisältä se on edelleen helvetin kuuma, joten älä polta näppejäsi paloitellessasi sitä. Kannattaa ensin paloitella vähän suurempiin möykkyihin, laittaa ne takaisin veteen ja ottaa sieltä yksi kerrallaan duunattavaksi. Jäähtyvät paremmin.
Lihan paloittelu osaa olla vittumaista hommaa. Siihen ei oikein ole muuta ohjetta kuin että pidä veitsi terävänä, niin ei tarvitse käyttää voimaa. Jos veitsi on tylsä, se lipsahtaa helpommin ja koska se on tylsä, olet joutunut käyttämään enemmän voimaa ja totta kai sormesi ovat tiellä. Hätänumero on 112. Irtileikattu sormi kannattaa laittaa jäihin, niin sen saa ehkä ommeltua takaisin. Mutta takaisin lihanleikkuuseen. Virallinen ohje sanoo, että lihaa pitää aina leikata poikkisyin, mutta se on paskapuhetta. Ainakin jos lihapala on luinen, jolloin saat huviksesi arvata onko possu ymmärtänyt kasvattaa lihansa luuhun kiinni sopivastipäin, häh? Leikkaa liha pieniksi paloiksi, vähän samoin kuin kinkku siinä munakasohjeessa. Irroita kalvot ja luut sekä epäilyttävältä näyttävät palat. Luun putsaaminen on hankalaa, mutta tee se tarkasti - juuri siinä ovat kiinni ne parhaat palat, jotka antavat keittoon sen syvällisimmän maun.
Lihan pilkottuasi laita se kattilaan. Sillä aikaa rehut ovat kypsyneet, olettaen että on kulunut vähintään varttitunti. Jos on kulunut liian kauan, ne ovat mössönä. En tiedä mikä on liian kauan, koska olen aina saanut lihan pilkottua ajoissa. Laita kommentteihin tietoa jos lipsahtaa, niin tietääpä sitten.
Koska liha on jäähtynyt, se pudottaa sopan lämpötilan alle kiehumispisteen. Nosta se takaisin kiehuvaksi ja keitto on valmis. Ripottele lopulta päälle ihan pikkuisiksi paloiksi silppuamasi persilja, jos sellaista sattuu olemaan. Tarjoa jälkiuunileivän kanssa. Leivän päälle voita eikä mitään helvetin margariinia.


5. Pullat

Siirrymme jälkiruokaosastolle. Pullataikinan teko on kätevä taito. Perusmössöstä pystyy valmistamaan pitkoja, korvapuusteja ja tiedä vaikka mitä, mutta aloitetaan yksinkertaisesta eli peruspullista.

Tarvikkeet:
Hiivaa
Vehnäjauhoja (leivontakarkeaa)
Munaa
Kardemummaa
Suolaa
Sokeria
Raesokeria
Voita, leivontamargariinia tai ruokaöljyä
Kulho
Puuhaarukka (ei puinen ruokailuhaarukka, vaan paistinlasta jossa on koloja)
Leivinpaperia
Pullasuti (perseensutia voi käyttää, jos se on suoraan paketista otettu)

Ensin tehdään taikina. Siihen on monta konstia, mutta tässä on varsin yksinkertainen. Lämmitä kaksi desiä vettä kädenlämpöiseksi ja laita kulhoon. Maitoakin voi käyttää. Tähän määrään riittää puoli pakettia hiivaa. Murenna hiiva veteen ja sekoita puuhaarukalla (no joo joo, tavallinenkin haarukka käy jos muuta ei ole), kunnes vedessä ei enää ole havaittavia möykkyjä. Tämän jälkeen lisää jauhoja ja jatka sekoittamista. Älä helvetissä laita liikaa. Taikinaan saa aina lisää jauhoja, mutta niitä on oikeastaan mahdotonta ottaa sieltä pois. Aina lisäämisen jälkeen sekoita, kunnes seos on sopivan jäykkää. Eli vielä juoksevaa, mutta huomaat reunoilla pintajännityksen aiheuttaman kaaren. Tämän jälkeen peitä kulho pyyheliinalla ja jätä pöydälle paisumaan ainakin varttitunniksi.
Sopivan ajan kuluttua kurkkaa pyyheliinan alle. Näkyykö taikinanjuuressa ilmakuplia, mielellään jotain parikymmentä ja onko se turvonnut kooltaan vähintään puolitoistakertaiseksi?
a) Näkyy ja on turvonnut. Tässä tapauksessa jatka eteenpäin.
b) Ei näy. Pyyheliina uudelleen päälle, odota viisi minuuttia ja tarkista uudelleen.
c) Tunti on kulunut ja mitään kuplia ei näy. Tässä tapauksessa olet taas sössinyt. Jos et halua ottaa riskiä, heitä sörsseli helvettiin ja yritä alusta uudelleen. Vesi kädenlämpöiseksi, ymmärsitkö? Kädenlämpöiseksi ei tarkoita käden lämpötilaa tullessasi paljain käsin 30 asteen pakkasesta, vaan sellaista jolla kullista kiinni ottaessasi ei stondis lopahda. Tämän mielikuvan luulisi antavan motivaatiota hoitaa homma oikein, koska tämän tarkoitus on ulkoistaa kullista kiinni ottaminen naiselle.
Oletetaan että taikina kuplii. Riko joukkoon kaksi kananmunaa (ohje munien rikkomisesta munakkaan yhteydessä), lisää joukkoon pieni ripaus suolaa, reilu ripaus kardemummaa ja desilitra sokeria. Tällä välin olet laittanut 100 g voita sulamaan mikroon (käytä sulatuslämpöä, se mikrossa oleva lumihiutaleen kuva tarkoittaa sitä, ei pakastamista). Kaada voisula joukkoon ja sekoita puuhaarukalla niin, että munien keltuaiset rikkoutuvat ja seos on suunnilleen homogeenistä (jos epäilet että tämä tarkoittaa jotain setalaista, lue kemian kirjasi uudelleen). Lisää jauhoja. Sekoita. Lisää jauhoja. Sekoita. Lisää jauhoja. Sekoita JA LOPETA HITTO VIE SE JAUHOJEN JATKUVA LISÄÄMINEN! Puuhaarukka katkesi jo, kun seos on liian jäykkää. Yritä saada tikut pois taikinasta. Siinä vaiheessa kun puuhaarukka tuntuu taipuvan, lopeta ja ota se pois. Tunge kätesi jauhopussiin. Sitten tunge kätesi taikinaan. Jos et tunge sitä jauhopussiin ensin, kaikki taikina tarttuu käteesi. Nyt tarttuu vain puolet. Mutta älä hermostu. Vatkaa taikinaa kädelläsi. Vähitellen taikina alkaa irrota kädestäsi. Jos ei irtoa, lisää jauhoja sillä puhtaalla kädelläsi. Sopiva määrä on se, että kulhon pohjalla näkyy pikkuisen jauhoja koko ajan. Lopulta taikina alkaa kyllä irrota. Sitten se on valmista leivottavaksi.
Kuten todettu, tässä leivotaan pikkupullia mikä on helpointa. Ota semmoinen vähän tennispalloa pienempi möykky taikinaa ja pyörittele sitä käsissäsi. Ei SITÄ, senkin pöljä, vaan taikinaa! Kun taikina on suunnilleen pallon muotoinen, mäiskäise se leivinpaperille jonka olet asettanut uunipellille. Toista toimenpide, kunnes taikina on loppu.
Riko yksi kananmuna pieneen kuppiin tai tarvittaessa juomalasiin. Voitele pullat kananmunalla pullasudin avulla. Ota raesokeria ja ripottele sitä jokaisen pullan päälle kymmenkunta murua. Ei tarvitse laskea, kunhan nyt suurin piirtein. Laita pullat uuniin, jonka olet lämmittänyt 225-asteiseksi. Anna olla uunissa noin viisitoista minuuttia. Tai vähemmän. Tai enemmän. Tiedät sopivan ajan siitä, että pullat ovat muuttuneet kauniin värisiksi.


6. Ohukaiset

Lopuksi tekniikkaa, jolla voi tehdä vaikutuksen. Eli suositus - ei vaan määräys - on, että opettelet tätä vähintään kerran ennen kuin teet tämän naisen silmien edessä.

Tarvikkeet:
Nestettä. Maitoa, soija- tai kaurajuomaa, vissyvettä, vettä.
Munia
Vehnäjauhoja (leivontakarkeaa)
Suolaa
Sokeria
Ruokaöljyä
(Voita tai margariinia)
(Mansikka-, vadelma- tms. hilloa)
(Jäätelöä)
Kulho
Vispilä tai sähkövatkain
(Kauha)
Paistinpannu (lettupannua voi käyttää)
Paistinlasta

Kaada kulhoon puoli litraa nestettä. Vissyvedestä varoitus, että joitakin se pierettää. Ei suositella jos et tunne ainakin oman suolistosi toimintaa ja tarkoitus on saada vosu sänkyyn yöksi. Riko joukkoon pari-kolme kananmunaa. Lisää ripaus suolaa ja sokeria. Lisää vähitellen jauhoja sen verran, että taikina on yhä juoksevaa mutta jäykkää. Usein käy niin, että taikina tuntuu löystyvän kesken paistamisen, jolloin jauhoja voi lisätä. Muista että jauhojen poistaminen taikinasta on vaikeampaa kuin niiden lisääminen.
Sekoita taikina vispilällä. Sähkövatkain on vielä parempi, vispilän kanssa tuppaa jäämään jauhomöykkyjä. Ainakin jos kaadat jauhot itse. Helpointa on jos joku kaataa jauhoja hiljalleen ja toinen vatkaa samaan aikaan. Tämä on konsti saada nainen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi.
Laita paistinpannuun rasvaa ja sulata se. Lettupannu eli semmoinen jossa on monta pientä lokeroa on myös OK, mutta tässä keskitytään oikeisiin räiskäleisiin, koska niiden kanssa voi opetella vaikutuksen tekevän tempun. Ota taikinaa kauhaan tai johonkin muuhun sopivaan astiaan. Kaada taikina sulaneen rasvan päälle. Pyöräytä pannua niin että taikina peittää koko pannun pohjan. Anna paistua kunnes huomaat päällysosan taikinan muuttuneen kiinteäksi. Sitten räiskäle käännetään. Lällärit käyttävät tähän paistinlastaa. Sinä käytät paistinlastaa vain siihen, että työnnät lastan varovasti räiskäleen reunan alle ja varmistat, että se ei ole tarttunut kiinni pannuun ja jos on, irrotat sen pannusta varovasti.
Sitten otat pannun kahvasta kiinni ja nostat sen liedeltä pois. Sen jälkeen kaikki on ranteesta kiinni. Aseta pannu loivasti laskevaan kulmaan, suorita nopea nykäisy ylöspäin ja loppuvaiheessa aavistuksen itseesi päin. Pysäytä pannu, jolloin räiskäle jatkaa matkaansa ylöspäin ja loppunykäisyn ansiosta saa pyörivän liikkeen. Ota siitä koppi pannulla. Suoritus on täydellinen, mikäli räiskäle on kääntynyt äskeinen yläpuoli alaspäin pannua vasten menemättä lainkaan ruttuun tai taittuneeksi. Tässä onnistuminen vaatinee erinäisiä harjoittelukertoja ja muutaman lattialle päätyneen räiskäleen. Siksi käskin harjoitella tätä ensin yksin, mutta kuuntelitko sinä? No joo, hyvällä tuurilla saat räiskäleen kiinni mutta kummallisena myttynä. Mutta kyllä se siitä, parin kerran jälkeen onnistuu jo ja muutaman kerran jälkeen onnistumisprosentti on sama kuin NHL-maalivahdin torjuntaprosentti eikä se siitä sen paremmaksi nousekaan. Aikanaan voit sitten treenata huikeamman tempun eli puolen kierroksen sijaan puolitoista. SE tekee jo oikeasti vaikutuksen. Kaikkein huikeimman vaikutuksen tekee, jos tämän onnistuu tekemään vaikka neljän letun lettupannulla, mutta ei ole olemassa todisteita siitä, että kukaan olisi koskaan tässä onnistunut.
Paista toista puolta vähän lyhyemmän aikaa kuin ensimmäistä. Kippaa räiskäle lautaselle, lisää uusi voinokare pannulle ja taikina päälle. Jos letut tuntuvat paistuvan turhan tummiksi jääden silti sisältä kunnolla kypsymättä, pienennä levyn lämpöä. Paina mieleesi sopiva säätöasento ja käytä sitä seuraavalla kerralla.
Tarjoa letut hillon tai jäätelön kanssa. Mansikka- ja vadelmahillot ovat hyviä. Kaupoissa myydään myös erillistä lettuhilloa, mutta kuka haluaisi syödä letuista tehtyä hilloa? Tarjoillessasi voit toki testata vaimokokelaasi oivalluskykyä ja huumorintajua sanomalla, että ohjeen nimi on vipattava lettu. Jos hän ei tajua tai tajuaa ja närkästyy, merkitse miinuspiste. Jos hihittää ja pikkuisen punastuu, merkkaa iso plussa. Sitä paitsi ohjeen nimi on mitä sopivin tähän yhteyteen, sillä tavoitteenahan on saada nimelle täsmälleen käänteinen toiminto aikaan.


Näillä muutamalla perusohjeella pääset jo pitkälle. Kun nyt osaat tärkeimmät, voi olla että keittokirjankin ohjeet alkavat jo avautua. Ja pidä aina kirkkaana mielessä todellinen tavoitteesi. Sanotaan, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.. Sama toimii myös kääntäen, sillä miehen ruuanlaittotaito on myös tie naisen sydämeen. Ja kuten kaikki tiedämme, niin tie naisen vatsalle käy sydämen kautta.

Huipulla tuulee

Yksi vuorikiipeilyn suurimmista haasteista on ns. Seitsemän huippua eli nousu jokaisen mantereen korkeimmalle huipulle. Tähän saavutukseen ylsi ensimmäisenä amerikkalainen liikemies ja amatöörivuorikiipeilijä Richard Bass vuonna 1985. Sittemmin lukuisat vuorikiipeilijät ovat toistaneet tempun.

Maanosien korkeimmista vuorista voi sitten ottaa askeleen pidemmälle (vai pitäisikö sanoa matalammalle) ja lähteä tavoittelemaan eri maiden korkeimpia huippua. Äkkiseltään luulisi, että homma hoituu keskimäärin teknisesti helpommin kuin eri maanosien korkeimpien huippujen valtaus – korkeimmat kun on jo hoidettu. Aikaa ja rahaa vain palaa paljon enemmän. Toisin kuitenkin käy ja melkoisen yllättävistä syistä. Tämä on nimittäin sellainen temppu, että kukaan ei ole siihen koskaan pystynyt eikä päässyt edes kovin lähelle.
Aavistuksen vaikeuksiin johtavista syistä saa jo siitä, että pelkästään maanosien ”seitsemän huippua” eivät olekaan niin yksikäsitteisiä kuin luulisi. Oikeastaan vain neljä niistä on selviä tapauksia: Aasian Mount Everest, Etelä-Amerikan Aconcagua, Pohjois-Amerikan Mount McKinley ja Afrikan Kilimanjaro. Niissä ainoat epäselvyydet ovat ne, pitäisikö Mount Everestiä kutsua Chomolungmaksi tai Sagarmanthaksi ja Mount McKinleytä Denaliksi, kuten se on nykyään virallisesti nimetty. Myös viides eli Antarktiksen Vinsonin massiivi on aika lailla selvä tapaus, kun läheinen Mount Tyree on osoittautunut mittauksissa muutaman kymmenen metriä matalammaksi. Mutta onko Euroopan korkein vuori yleensä listassa esiintyvä Elbrus vai onko se sittenkin Mont Blanc? Riippuu siitä mihin Euroopan ja Aasian raja asetetaan. Australia (tai Oseania) on ongelmallisin. Alkuperäisellä listalla oli Mount Kosciuszko, 2228 m, Australian mantereen korkeimpana vuorena. Vaihtoehtoisella listalla taas on Uuden Guinean korkein vuori Puncak Jaya, 4884 m. Nykyään nämä molemmat yleensä listataan varmuuden vuoksi, mutta ei siinä kaikki. Jotkut ovat esittäneet, että listalla kuuluisi oikeastaan olla Mount Wilhelm, 4509 m, koska Puncak Jaya kuuluu Indonesian - aasialainen valtio - puoleiseen osaan Uutta Guineaa, kun taas Mount Wilhelm kuuluu Papua-Uuteen-Guineaan. Kukaan ei sentään ole esittänyt listalle Uuden-Seelannin (jos Uuden Guinean saari osin Indonesiaan kuuluvana diskvalifioidaan) korkeinta vuorta Mount Cookia, 3724 m. Tosin tällöin pitäisi epäillyksi nostaa myös Havaijin korkein vuori Mauna Kea, 4205 m, onhan Havaiji tavallaan osa Oseaniaa ja ollut aikoinaan itsenäinen kuningaskunta.

Tästä saa varmaan jo jonkinlaisen aavistuksen siitä, millaisiin ongelmiin vuorikiipeilijä joutuu jos yrittää jahdata jokaisen maan korkeinta kohtaa. Toki useimmissa maissa asia on yksikäsitteinen ja korkein kohta suhteellisen helppo saavuttaa. Esimerkiksi Viron korkeimmalle mäelle pääsee autolla. Suomessa joutuu varautumaan muutaman päivän patikointiin, mutta vuorikiipeilytaitoja ei tarvita. Ja tämäkin kutistuu päiväreissuun, jos lähtee Norjan puolelta, josta on Suomen puolelta tapahtuvaan lähtöön verrattuna vain kymmenesosa matkasta Haltille lähimmältä tieltä. Mutta sitten ne haasteet. Jaetaan muutamaan alakohtaan ja annetaan esimerkkejä.


1. Kuinka monta maata pitää listalle laittaa?

Tässä videossa on listattu 198 maata. Suomenkielisen Wikipedian listassa on 195, mutta siitä puuttuu Etelä-Sudan eli pitäisi olla 196. YK:ssa on 193 jäsenmaata, joka voidaan asettaa minimirajaksi.
Wikipedian listassa kyseenalaisia ovat Vatikaani (joka on YK:n tarkkailijajäsen), Kosovo (ei jäsen) ja Taiwan (ei jäsen). Lisäksi YK:lla on tarkkailijajäsenenä Palestiina. Mikäli nämä neljä lasketaan varmuuden vuoksi mukaan, saadaan 197 maata.
Tämän lisäksi on tapaus ”ei kuulu yhdellekään maalle” eli Antarktis. Koska tämä on mukana seitsemän maanosahuipun listalla, on se laskettava myös tähän. Saadaan siis yhteensä 198 maata tai vastaavaa, joiden korkeimmalle kohdalle pitäisi päästä.
Tähän voidaan sitten lisätä halutessaan erilaisia kiisteltyjä ja epäitsenäisiä alueita miltei loputtomiin. Marokon miehittämä, itsenäisyyttä haluva Länsi-Sahara? Pitäisikö Hongkong laskea mukaan? Entä Ranskalle kuuluva Komorien saari Mayotte? Ahvenanmaa? Antaa olla, pitäydytään luvussa 198.


2. Lievää helpotusta: kaksi yhden hinnalla

Aloitetaan helpottamalla urakkaa. Vuoristot ovat luonnollisia rajoja ja niinpä monen maan korkein kohta on samalla naapurimaankin korkein. Näin ei tietenkään ole aina, vaikka korkein kohta rajalla sijaitsisikin eikä vastaesimerkkiä hakiessa tarvitse edes maan rajaa ylittää – Suomen korkein kohta Halti on Norjan rajalla, mutta ei suinkaan Norjan korkein kohta. Korkeampi kohta löytyy Norjan puolelta jo muutaman kymmenen metrin päästä.
Yksikään kohta ei myöskään ole yhtä aikaa kolmen maan korkein kohta, vaikka kolmen maan rajapyykki joskus vuorenhuipulle osuukin.

Nepal ja Kiina: Mount Everest, 8848 m. On asiallista, että maailman korkeimman vuoren valtaamalla saa samalla listalle kaksi maata.

Kongon demokraattinen tasavalta ja Uganda: Mount Stanley, 5110 m.

Ranska ja Italia: Mont Blanc, 4808 m. Tosin ranskalaiset väittävät rajan kulkevan siten, että aivan huippu olisi kokonaan Ranskan puolella.

Albania ja Pohjois-Makedonia: Korab 2764 m.

Guinea ja Norsunluurannikko: Mount Nimba, 1752 m.


3. Ei ole ihan helppoa kiivetä...

Lukuisat vuoret vaativat jo melkoisia kiipeilytaitoja. Rajaksi tässä on vedetty Aconcagua, joka ei välttämättä edellytä varsinaiseen tekniseen kiipeämiseen soveltuvaa välineistöä. Sitä hankalammaksi arvioidut löytyvät listalta.

Nepal ja Kiina: Mount Everest, 8848 m. Lähes 4000 kiipeilijää on päässyt huipulle ja yli 200 on kuollut. Kuoleman ja onnistumisen suhde on siis reilut viisi prosenttia.

Pakistan: K2, 8611 m. Maailman toiseksi korkein vuori on huomattavasti kovempi reissu kuin korkein. Vuoteen 2018 mennessä 367 onnistujaa ja 91 kuollutta. Siis yksi neljästä.

Intia: Kanchenjunga, 8586 m. Kun mennään yli kahdeksan kilometrin ”kuolemanvyöhykkeelle”, kukaan ei voi koskaan tietää tuleeko elävänä takaisin. Kuolleisuus on noin 20 %. Eikä siinä kaikki mitä Kanchenjungaan tulee, kuten seuraavasta kategoriasta huomataan.

Bhutan: Gangkhar Puensum, 7570 m. Kukaan ei tiedä, kuinka vaikeaa tälle vuorelle on kiivetä siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan ei ole koskaan vielä kiivennyt syistä jotka kuuluvat seuraavaan kategoriaan. Helppoa se tuskin on, korkeuttakin on jo tuon verran.

Tadzikistan: Qullai Ismoili Somoni, 7495 m. Neuvostoaikana vuori tunnettiin nimellä Pik Kommunizma eli kommunismin huippu. Harvoin on annettu vuorelle sopivampaa nimeä: kommunismin huippu on siis lähes mahdoton saavuttaa, elinkelvoton, hyytävä ja myrskyinen.

Afganistan: Noshaq, 7492 m. Ensinousu vasta 1960, mikä kertoo haasteista.

Kirgisia: Dzengis Tsokusu, 7439 m. Maailman pohjoisin yli seitsemän kilometriä korkea vuori eli jo ilmasto aiheuttaa ongelmia.

Kazakstan: Khan Tengri, 7010 m. Tai sitten tämä on maailman pohjoisin yli seitsenkilometrinen, jos huippujäätikön paksuus lasketaan mukaan.

Peru: Huascaran, 6768 m. Vaikka vuori ei ole Etelä-Amerikan korkein, se on helpoimmaltakin reitiltään kiipeilytaitoja vaativa. Nousu vaatii yleensä lähes viikon.

Ecuador: Chimborazo, 6310 m. Maailman korkein vuori maapallon keskipisteestä mitaten edellyttää kalliokiipeilytaitoja.

USA: Denali, 6194 m. Teknisesti ei niin haastava, mutta Alaskan kylmyys ja myrskyt ovat koituneet monen yrittäjän kohtaloksi Pohjois-Amerikan korkeimmalla vuorella.

Kanada: Mount Logan, 5959 m. Täsmälleen samat sanat kuin edellä.

Georgia: Skhara, 5201 m. Läheistä ja korkeampaa Elbrusia jyrkempi ja vaativampi.

Kenia: Mount Kenya, 5199 m. Afrikan toiseksi korkein vuori edellyttää kiipeilytaitoja, toisin kuin korkein Kilimanjaro.

Indonesia: Puncak Jaya, 4881 m. Oseanian korkein vuori on kiipeilyteknisesti maanosien korkeimmista vaikein – siis vaikeampi kuin Everest ja Denali.

Ranska ja Italia: Mont Blanc, 4808 m. Ei niitä vaikeimpia vuoria, mutta pitää hallussaan ennätystä kuolleiden määrässä: arviot vaihtelevat välillä 6000–8000. Nykyään turvallisuus on parantunut, mutta vuori vaatii edelleenkin 10-20 kuolonuhria vuosittain.

Sveitsi: Dufourspitze, 4634 m. Tyypilliseen tapaan Alppien toiseksi korkein vuori on haastavampi kuin korkein.

Itävalta: Grossglockner, 3798 m. Vaatii perustaidot kalliokiipeilyssä.

Uusi-Seelanti: Mount Cook, 3754 m. Vaatii kiipeilytaitoja ja äkillisesti muuttuvat sääolot tuovat oman lisähaasteensa.

Saint Vincent ja Grenadiinit: La Soufriere, 1234 m. Tai jotain sinnepäin. Tulivuori purkautuu parhaillaan, purkaus alkoi 9.4.2021 ja korkeus saattaa muuttua. Joka tapauksessa huipulle ei nyt ainakaan vähään aikaan ole mitään asiaa.


4. Eikä ole välttämättä helppoa edes päästä paikalle...

Monille vuorille pääsemiseksi on asetettu luonnollisia tai vähemmän luonnollisia rajoitteita. Listaan olisi esimerkiksi voinut laittaa vielä lukuisia lähinnä afrikkalaisia maita lisää, sillä sikäläiset korkeimmat kohdat sijaitsevat useimmiten syrjäisillä alueilla joissa henki on höllässä.

Intia: Kanchenjunga, 8586 m. Kanchenjungalle ei myönnetä niin vain lupia ja jos sattuu sellaisen saamaan, ei silti saa nousta aivan huipulle asti. Vuori on näet paikallisille pyhä eikä sen huipulle saa astua.

Bhutan: Gangkhar Puensum, 7570 m. Bhutanilaiset ottavat vuorten pyhyyden vielä astetta vakavammin: vuorikiipeily on maassa täysin kiellettyä. Ainoa tapa päästä vuorelle olisi laittomuuksiin syyllistyminen.

Afganistan: Noshaq, 7492 m. Turistireissu Afganistaniin ei ole ensimmäisenä toivelistalla. Vuori sijaitsee Afganistanin itäisimmässä osassa, Wakhanin käytävässä, jonne päästäkseen on ensin selvitettävä erinäisiä muita haasteita talibaneista alkaen.

Myanmar: Hkakabo Razi, 5881 m. Ensinousu vasta 1996. Vuoren juurelle pääsy vaatii neljän viikon marssin läpi sademetsän. Maan hallitus salli ulkomaalaisten tulon alueelle vasta 1993. Tiettävästi vuoren huipulle on noussut vain neljä ihmistä, joista kaksi selvisi elävinä takaisin.

Kolumbia: Pico Cristobal Colon, 5730 m. Lähistöllä vaanivat hallitusta vastustavat sissiliikkeet. Huipulle noustiin ilmeisesti viimeksi 2015 ja sitä ennen oli parinkymmenen vuoden tauko. Ja lisäksi maininta myös kohdassa 6…

Kongon demokraattinen tasavalta ja Uganda: Mount Stanley, 5110 m. Ugandan puolelta marssi juurelle kestää päiväkausia. Kongon puolelta ei kukaan halua edes yrittää sisällissodan takia.

Antarktis: Vinsonin massiivi, 4892 m. Se on Antarktiksella, mikä tarkoittaa sitä että hintalappu lähtee 30 000 dollarista ylöspäin. Tämä siis siitä eteenpäin, kun on ensin selvittänyt itsensä Chileen ja hommannut varusteet.

Jemen: Jabal An-Nabi Shu’ayb, 3666 m. Kiipeäminen ei ole kovin haastavaa, haastavampaa on selvitä vuoren juurelle joutumatta keskenään sotivien jemeniläisten ampumaksi tai kaappaamaksi.

Irak: Cheekha Dar, 3611 m. Kurdistanin levottomalla alueella. Myös Iranin rajalla. Matkalla on syytä varoa miinakenttiä, jotka ovat perua Iranin-Irakin sodan ajoilta ja paikallisten täsmällisyyden tuntien taatusti huolella merkittyjä.

Tsad: Emi Koussi, 3415 m. Suomeksi ”nälän vuoret” ja jos afrikkalaiset antavat tällaisen nimen niin selviytyminen ei ole helppoa. Ihan keskellä Saharaa. Koko reilun kahdensadantuhannen neliökilometrin hallintoalueella on vähemmän kuin 0,5 asukasta neliökilometrillä ja se on silti ylikansoitettu.

Eritrea: Emba Soira, 3013 m. Eritrea ei ole niitä mukavimpia turistikohteita muutenkaan ja vuoren huipulla on tiettävästi Israelin salainen kuunteluasema, joten luvaton tunkeilija saattaa löytää itsestään Galil-rynnäkkökiväärin tekemiä reikiä.

Oman: Jebel Shams, 3009 m. Korkeimmalle huipulle ei ole mitään asiaa, koska se on sotilastukikohta. Naapurihuipulle järjestetään retkiä, mutta joutuu tyytymään alle kolmeen kilometriin (2997 m).

Brasilia: Pico da Neblina, 2995 m. Korkeus ei ole Etelä-Amerikan mittakaavassa kummoinen, mutta vuori on keskellä asumatonta sademetsää ja huippu on varsin terävä. Lisäksi se sijaitsee intiaanireservaatissa, jonne pääsemiseksi tarvitsee kaivaa kuvetta luvan saamiseksi.

Laos: Phou Bia, 2819 m. Keskellä sotilasaluetta tämäkin. Tosin Laosin hallitus suunnittelee tekevänsä paikasta turistikohdetta.

Syyria: Hermon, 2814 m. Hermoille tämä käykin. Syyriaan ei tee mieli matkustaa. No, onneksi vuoren huippu onkin Libanonin puolella. Periaatteessa vuorta miehittää Israel, mutta käytännössä huipulla on YK:n tarkkailuasema. Eli eipä taida huipulle olla tavallisella tallaajalla asiaa.

Pohjois-Korea: Paektu, 2744 m. Kiipeäminen ei ole vaikeaa, mutta hankalampaa on päästä Pohjois-Koreaan ja saada lupa siihen. Monet kiipeävätkin Kiinan puolelta, mutta silloin jää Pohjois-Korean puolella oleva korkein kohta saavuttamatta.

Libya: Bikku Bitti, 2266 m. Saharan vaikeapääsyisimmässä osassa, vielä syrjäisemmässä kuin samassa vuoristossa oleva Tsadin korkein vuori. Hallintoalueella asuu yksi ihminen per kymmenen neliökilometriä ja hekin ovat pakkautuneet eri päähän sitä vuoreen nähden. Ensimmäinen dokumentoitu nousu vuorelle tehtiin vasta 2005.

Tunisia: Jabal ash Shanabi, 1544 m. Vuorella on useita luolia, joissa islamistiterroristeilla oli tapana piileskellä. Ehkä vielä on joitakin jäljellä.

Suriname: Julianatop, 1230 m. Keskellä asumatonta trooppista sademetsää. Kiivettiin ensimmäisen kerran vasta 1963. Ehkä. Varma tapaus on vuodelta 2006.

Tonga: Nimetön paikka Kao-saarella, 1030 m. Saari on asumaton ja vuoren ympäristö hankalakulkuista viidakkoa.

Mikronesia: Likiep-atolli, 10 m. Saarella asuu nelisensataa ihmistä ja liikenneyhteydet lienevät haasteelliset.

Tuvalu: Nimetön kohouma Niulakita-saarella, 5 m. Samat sanat kuin Mikronesiaan, paitsi että saarella asuu vain kolmisenkymmentä ihmistä.


5. Entä lasketaanko alusmaat?

Tämä lista olisi kuusikymmentä vuotta sitten ollut paljon pidempi.

Tanska: Möllehöj, 171 m. Vai sittenkin Gunnbjörn Fjeld, 3700 m, Grönlannissa? Ja vaikka Grönlanti itsenäistyisi, jäljelle jää vielä Färsaaret ja Slättaratindur, 880 m.

Iso-Britannia: Ben Nevis, 1344 m. Päiväkävely surkeassa brittiläisessä säässä. Paitsi että Etelä-Georgiassa sijaitseva Mount Paget on 2935 m korkea. Sekä erittäin haastava ylipäätään selvitä paikalle, saati sitten kiivetä.


6. Ja sitä paitsi: missä helvetissä se on?

Monessa maassa on kaksi tai jopa useampia vuoria, joiden korkeus on niin lähellä toisiaan että kiistellään siitä mikä mahtaa olla korkein kohta.

Kolumbia: Pico Cristobal Colon, 5730 m. Tai sitten vain noin kilometrin päässä oleva Pico Simon Bolivar. Kummankaan vuoren korkeutta ei ole koskaan mitattu riittävällä tarkkuudella. Google Earthin saa ensimmäisen kohdalla lukemaan 5661 m ja jälkimmäisen tapauksessa 5643.

Saudi-Arabia: Jabal Sawda, 3133 m. Tai sitten jotain muuta, ehkä vain 2910 m. Viimeisimmän mittauksen mukaan 2998 m. Jolloin parinsadan kilometrin päässä oleva Jabal Ferwa olisi pari metriä korkeampi. Ehkä. Senkin mittaukset ovat epäluotettavia. Jabal Sawdan huipulle näkyy kulkevan asfaltoitu tie Google Earthin näyttäessä lukemaa 2986 m. Jabal Ferwan kohdalla mittari pysähtyy lukuun 2986 m eli täsmälleen samaan.

Tanska: Möllehöj, 171 m. Joku saattaa muistaa koulussa opetetun, että Tanskan korkein kohta on Yding Skovhöj, 172 m. Tanskan korkein kohta nimittäin vaihtui vuonna 2005. Mittaukset osoittivat, että Möllehöj, vaikkakin matalampi, on luonnollinen, kun taas Yding Skovhöjtä on ihminen korottanut kivikasalla. Möllehöjn luonnollinen korkeus on niukat yhdeksän senttimetriä suurempi. Näiden kahden väliin mahtuu nykyisellä korkeudellaan kolmaskin mäki, mutta sen luonnollinen korkeus on 51 senttimetriä Möllehöjtä pienempi. Toisaalta koko ongelma ratkeaa, jos Grönlanti otetaan mukaan laskuihin.

Guyana: Mount Roraima, 2735 m. Kyseessä on ns. pöytävuori. Jos kiipeää vuoren huipulle, korkeus on 2810 m. Raja kulkee siten, että Guyanan puolella korkein kohta on 2735 m. Tai jotain sinnepäin. Google Earth antaa korkeimmaksi kohdaksi vain 2310 m ja Guyanan puolella 2270 m. Joka tapauksessa yritä nyt sitten etsiä pöytävuorelta korkeinta kohtaa pysyen koko ajan Guyanassa.

Norja: Galdhöpiggen, 2469 m. Lähellä sijaitsevan Glittertindin korkeus on 2452 m ilman jäätikköä, jonka kanssa se on 2465 m. Galdhöpiggenillä ei ole jäätikköhuippua. Sata vuotta sitten Glittertindin korkeudeksi ilmoitettiin 2481 m ja sitä pidettiin maan korkeimpana vuorena.

Serbia: Midzor, 2169 m. Paitsi jos serbeiltä itseltään kysyy, niin Velika Rudoka, 2658 m. Joka sattuu sijaitsemaan Kosovon puolella, mutta Serbia ei Kosovoa tunnusta.

Botswana: Otse Hill, 1491 m. Tämä on virallisesti Botswanan korkein kohta. Paitsi että parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Monalanong Hillin korkeus lienee 1494 m. Molemmat mitat ovat epävarmoja.

Israel: Har Meron, 1208 m. Tai sitten edelläkin mainittu Hermon, 2236 m, jota Israel miehittää. Tämä on siis Israelin miehittämän osan korkein kohta, vuoren huipun korkeus on 2814 m.

Belize: Doyle’s Delight, 1124 m. Maan korkeimmaksi kohdaksi mainitaan useimmissa lähteissä Victoria Peak, 1120 m, mutta pari vuotta sitten 57 km päässä oleva Doyle’s Delight julistettiin korkeammaksi.

Bangladesh: Saka Haphong, 1052 m. Virallisesti korkein on kuitenkin Keokradong, 967 m, mutta sitä ei ota kukaan vakavasti.

Alankomaat: Mount Scenery, 887 m. Sijaitsee Saban saarella Karibialla, entisillä Alankomaiden Antilleilla. Siitä tuli Alankomaiden korkein vuori vuonna 2010, kun Antillit liitettiin suoraan Alankomaihin ilman mitään alusmaastatusta. Käytännössä Alankomaiden korkeimpana kohtana pidetään edelleen emämaassa sijaitsevaa – tai tarkalleen ottaen Belgian ja Saksan rajojen kohtauspaikassa olevaa - Vaalserbergiä, 321 m.

Benin: Mont Sokbaro, 658 m. Google Earth tarjoaa lukemaa 656 m. Toistasataa kilometriä pohjoisempana on nimetön paikka, jossa lukema on 671 m.

Senegal: Nimetön paikka, 581 m. Edes senegalilaiset eivät tiedä, missä heidän maansa korkein kohta on, niin yritä nyt sitten kiivetä sinne. Puhumattakaan siitä että Google Earth sanoo 639 m.

Gambia: Nimetön paikka, 64 m. Gambian korkeimman kohdan löytäminen lienee yhtä hankalaa kuin Mount Everestin valtaaminen. Koko maan kaakkoisosa on suunnilleen 50-60 metrin korkeudella. Siinä on parituhatta neliökilometriä samoilua. Linkattu paikka on lähteissä esiintyvä, mutta saattaa se olla muuallakin. Google Earth antaa linkatulle kohdalle 59 m ja itärajalta löytyy useitakin 60-61 -metrin kohtia.

Malediivit: Villingili, 5 m. Aiemmin uskottiin että Malediivien korkein kohta on samalla saarella sijaitseva 2,4 m korkea kohta. Luulisi nyt näiden erottuvan. Nykyinen korkein kohta on Malediivien ainoan golfkentän tiiauspaikka numero 8. Onkohan kyseessä keinotekoinen koroke, jota ei pitäisi laskea? Ei ole tietoa tarvitseeko olla jäsen kyetäkseen tämän vuoren valloittamaan.


Eli kuinka monelle huipulle on kiivettävä, jotta voisi sanoa kavunneensa maailman jokaisen maan korkeimmalle kohdalle? Alussa oli siis rajattu maiden tai alueiden lukumääräksi 198.
Aluksi (kohta 2) löytyi viisi huippua, jotka ovat kahdelle maalle yhteisiä korkeimpia kohtia.
Sitten oli kaksi maata, joiden alusmaassa (kohta 5) oli korkeampi huippu, joten parasta kiivetä molemmille.
Lopuksi (kohta 6) kiistanalaisia tai niukkoja kohtia, mutta selkeästi jonkinlaisia huipun tapaisia löytyy kaksitoista lisää. Useimmissa tapauksissa maassa on kaksi kilpailevaa huippua, mutta Tanskassa niitä on kolme. Israelin kilpaileva korkein kohta puolestaan on Hermonin rinteessä Hermonin itsessään ollessa Syyrian korkein kohta, joten nämä on laskettu erillisiksi.
Näin ollen lopputulos on se, että pitää varmuuden vuoksi hankkiutua 198 – 5 + 2 + 12 = 207 eri pisteeseen voidakseen kohtuullisella varmuudella kehua käyneensä maailman jokaisen maan korkeimmalla kohdalla. Urakkaa sinänsä, etenkin kun moneen paikkaan pääseminen on työn ja tuskan takana. Taitava vuorikiipeilijä selviää kyllä kiipeämisen haasteista, mutta riittääkö raha, aika ja rohkeus mennä muutenkin kuin kiipeilyllisesti riskialttiisiin paikkoihin?
Yllättävää kyllä, pirullisimmaksi haasteeksi osoittautunee Gambia, jonka kaakkoisosa on niin tasaista että korkeimman kohdan määrittäminen on lähes mahdoton tehtävä.