Paskakukkulan kuninkaat

Vuosikymmeniä sitten Suomen urheiluelämässä oli mukana vahvana tekijänä Työväen Urheiluliitto eli TUL. Järjestö on edelleen olemassa, mutta sen merkitys on kutistunut murto-osaansa silloisesta vuonna 1993 tapahtuneen urheiluelämän rakenteiden uudistuksen jälkeen. Tuolloin se menetti – de facto konkurssinsa takia – keskusjärjestön aseman.

Voimiensa päivinä TUL yritti haastaa porvarillisten urheiluseurojen ylivaltaa tosissaan. Useimmissa lajeissa tämä ei onnistunut, mutta TUL:n pelkkä olemassaolo piti porvariseurat varpaillaan. Käytännössä jokaisella paikkakunnalla oli TUL:n seura tai seuroja uhkaamassa hegemoniaa. Joillakin paikkakunnilla – lähinnä teollisuussellaisilla – niillä oli jopa tasavertainen tai jopa johtava asema. Yksittäisistä urheilulajeista TUL pisti SVUL:ää päihin lähinnä nyrkkeilyssä, mikä on amatööripuolella ollut perinteisesti vasemmiston menestysaluetta. Ilkeämieliset ovat todenneet, että vasemmistolaisten ajautuminen nyrkkeilyyn todistaa tunnetun väittämän päinvastaiseksi: nyrkkeily ei aiheuta aivovaurioita, vaan aivovauriot aiheuttavat nyrkkeilyä. Käytännössä TUL kykeni uhkaamaan SVUL:n seuroja vain yksilölajeissa. Joukkuepeleissä, esimerkiksi jalkapallossa, pesäpallossa, jääkiekossa ja jääpallossa TUL pyöritti kiihkeimpinä riitavuosina jopa omaa mestaruussarjaansa, mutta sen taso laahasi kaukana porvarisarjojen takana lajista riippumatta. Tämä taas aiheutuu siitä, että vasemmisto on aina korostanut yhteisöllisyyttä, oikeisto yksilöä ja käytännössä kaikilla aatteilla todelliset arvot ovat päinvastaisia julkisiin arvoihin nähden. Tämän takia TUL kykeni haastamaan porvariseuroja vain yksilölajeissa.

Niin kauan kuin TUL:n seura uhkasi vaikkapa yleisurheilussa paikkakunnalla SUL:n seuraa, oli porvaripuolella oltava varpaillaan. Kun Neuvostoliiton konkurssin aikoihin TUL romahti (asioilla voi olla yhteys tai sitten ei), porvariseuralta katosi sparraaja. Ote veltostui ja joukkuelajien asema voimistui ainakin osin tämän takia – niillähän ei koskaan ollut TUL:n puolelta aatteellista kilpailijaa.
Tämä on vasemmistolaisuuden merkitys ja oikeutus. Se toimii jarruvaununa, jonka tehtävänä on hillitä ylilyöntejä olemassaolollaan. Kun porvaripuolella tiedetään, että vasemmisto on aina valppaana ja valmiina ottamaan asemat haltuun, on pakko pohtia oma organisaatio ja toimintasuunnitelma kuntoon.
Niin kauan kuin tämä on hoidettu edes kohtuullisella tasolla, on selvää että vasemmiston on tyydyttävä paikallisiin (valta-asema jollain yksittäisellä paikkakunnalla) tai lohkottaisiin (valta-asema jossain yksittäisessä lajissa) voittoihin. Yleistä voittoa se ei voi saavuttaa oman aatteensa järjettömyyden takia.
Ellei vasemmisto sitten luovu aatteestaan ja lähde tavoittelemaan pelkästään valta-asemaa. Urheilussa näin ei käynyt, koska TUL ajautui vain varjoksi entisestään.

Yhteiskunnassa on käynyt toisin.

Aina Neuvostoliiton konkurssiin asti vasemmisto uskoi asiaansa. Toki sosiaalidemokraattisella puolella realismi oli puraissut jo aiemmin. Sanottiin, että SDP:n linja sosialismin suhteen oli ”kannatamme sosialismia, mutta vastustamme siihen siirtymistä”. SDP:stä oli tullut tyhjyyttä kumiseva tynnyri viimeistään siinä vaiheessa, kun puolueen nimen muuttaneessa puoluekokouksessa vuonna 1903 julkaistun Forssan ohjelman yhdestätoista kohdasta viimeisetkin oli toteutettu 1970- ja 1980-luvuilla. Toki lukuun ottamatta asevelvollisuuden lakkauttamista ja yleistä pasifismia joista SDP oli luopunut jo ilman kokeilua sekä kieltolakia, josta se ymmärsi luopua kokeilun epäonnistuttua.
Niin kauan kuin vasemmisto uskoi asiaansa, siitä ei ollut todelliseksi riskiksi demokratiassa. Silloin vasemmiston arvo perustui siihen, että oikeisto ei sentään uskaltanut myydä kaikkea vähiten tarjoavalle, kun vasemmisto toimi omatuntona. Toisaalta vasemmiston valtaannousu oli mahdotonta, sillä ei se voinut saada enemmistöä uskomaan älyttömään aatteeseensa sosialismiin – olettaen että oikeisto pysyi jollain lailla kuosissa.
Vaaran vuodet alkoivat siinä vaiheessa kun usko sosialismiin loppui viimeistään 1980-90 -lukujen taitteessa. Sen jälkeen vasemmistoa ei enää sitonut ideologia, vaan siitä tuli valtakone.

Tilanne on analogisesti sama kuin suurvaltapolitiikassa. 1950-luvulta 1980-luvulle pelättiin ydinsotaa. Pelko helpotti vasta, kun Neuvostoliitossa alkoi perestroika ja liennytys. Paradoksaalisesti tämä kasvatti ydinsodan riskiä, mutta sitä ei tajuttu. Marxilaisen käsityksen mukaan historia on prosessi, jonka väistämätön lopputulos oli kommunistinen ihanneyhteiskunta. Niin kauan kun Neuvostoliiton johtajat olivat marxilaisia, he välttivät ydinsotaa kuin ruttoa. Eivät he halunneet olla radioaktiivisen erämaan johtajia. Ydinaseet olivat vain pelote puolustusta varten.
Vaara alkoi siitä hetkestä, kun usko kommunismiin romahti. Kun tajuttiin, että Marx oli väärässä eikä historia olekaan väistämätön prosessi, kasvoi houkutus edistää vallan saavuttamista äärimmäisinkin keinoin.
Maailman pelastivat ydinsodalta Mihail Gorbatsov ja Ronald Reagan. Gorbatsov uskoi ilmeisen tosissaan, että kommunismin voisi pelastaa uudistuksin. Kovemman luokan sotahaukka johtajana olisi turvautunut toisiin konsteihin ideologian romahduksen jälkeen. Reagan puolestaan oli kovilla otteillaan uskottava vastavoima. Lepsu demokraatti presidenttinä olisi mahdollistanut Neuvostoliitolle seikkailupolitiikan.

Vasemmistolle kävi länsimaissa samoin kuin kommunisteille Neuvostoliitossa ja suurelta osin samoista syistä. Neuvostoliiton romahdus musersi lopullisesti uskon sosialismiin. Sen jälkeen vasemmistosta jäi ideologisesti vain tyhjyyttä kumiseva tynnyri. Siitä tuli kone, jonka ainoa tavoite oli valta. Ja siihen oli nyt paljon helpompi pyrkiä, kun ei ollut enää ideologiaa rajoitteena. Vasemmisto pystyi lupaamaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista potentiaalisille kannattajilleen ja takaamaan rahanjaon omilleen. Samalla oikeistosta tuli aseeton, koska vastapuolella ei enää ollut typerää ideologiaa riesanaan. Sen ainoa tapa reagoida oli pelata samaa peliä eli luvata omille äänestäjilleen etuja yhteiskunnan kokonaishyödyn kustannuksella, koska äänioikeutetuista liian suuri osa oli jo bruttosaajia.
Tähän tilanteeseen oli mahdonta päätyä niin kauan kun vasemmisto uskoi asiaansa. Ei se halunnut päästä valtaan surkeaan asemaan ajautuneessa maassa yhtä vähän kuin Neuvostoliitto halusi maailmanvaltiutta ydinsodan jälkeisellä lasitasangolla. Niinpä se vältti maan kannalta tuhoisimpia strategioita, mikä taas esti todelliseen hegemoniaan pääsyn.

Lopulta vasemmisto tajusi, että se ei voi koskaan päästä valta-asemaan sosialismilla. Toisaalta se oli liian syvälle ankkuroitunut kannattajakuntaansa tehdäkseen muutoksen linjassaan yhteiskunnalliselle hyödylliseen suuntaan. Muututtuaan pelkäksi valtakoneeksi se tajusi saavansa kannatusta paremmin kurjuudesta kuin vauraudesta. Ja valtakoneen kuljettajat tekivät tietoisen päätöksen olla mieluummin paskakukkulan kuninkaita kuin vehreän laakson alamaisia.

Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä syntyi tilanteessa, jossa poliittinen järjestelmä oli kaksinapainen oikeisto-vasemmisto -akselilla. Tämän akselin murruttua järjestelmä kadotti toimivuutensa.
Tietä pois tästä kurjistumisen kierteestä ei ole. Jokainen valtajärjestelmä pitää aina huolen siitä, että sen syvimpien rakenteiden muuttaminen sen itsensä sallimin keinoin on mahdotonta. Ja koska tietä pois ei ole, on ainoa reitti parempaan kulkea sieltä, missä tietä ei ole.

Uusinta: Urheilukin on suhteellista

Lukijalle: Uusitaanpa tässä kymmenen vuoden takaa kirjoitus, johon olen useita kertoja senkin jälkeen linkannut. Olen monesti joutunut vääntämään rautalangasta, että eri urheilulajeissa menestyminen on eri juttu.
Esimerkiksi keihäänheitosta usein sanotaan, että eihän sitä harrasteta paljon muualla kuin Suomessa. Luokaamme katse vaikka vuoden 2016 maailmantilastoon. 50 parhaan joukossa on heittäjiä seuraavista maista: Saksa, Trinidad, Kenia, Suomi, Tsekki, Egypti, Kreikka, Latvia, Intia, Australia, Viro, Puola, Qatar, Japani, Ruotsi, Ukraina, Uusi-Seelanti, USA, Taiwan, Ghana, Uzbekistan, Kolumbia, Argentiina, Fidzi, Bosnia-Hertzegovina, Brasilia, Venäjä, Kuuba. Siis kaksikymmentäkahdeksan maata. Epäilen vahvasti että jos jalkapallotoimittajia pyydettäisiin listaamaan maailman viisikymmentä parasta futaria, listalle ei pääsisi noin monen maan edustajia. Jääkiekossa ei saataisi kahtakymmentäkahdeksaa maata kokoon vaikka listattaisiin viisituhatta parasta. Epäilen että yleisurheilun ulkopuolelta ei löydy yhtäkään vastaavaa lajia. Mainittakoon vielä että listassa näkyvät olevan edustettuina kaikki maanosat, jokainen vieläpä vähintään kolmen maan voimin. Ja tällä listalla on muuten neljä suomalaista.
Jos nyt vielä oikein kaivaa verta nenästään tässä jääkiekkohullussa maassa, voi vittuillen todeta että on aika vaikea ymmärtää vaikka jääkiekon MM-hehkutusta. Siis neljännen luokan lajin (sitä pelataan tosissaan alle kymmenessä maassa) B-luokan kisat (parhaat pelaavat NHL:n pudotuspelejä) ja maailmanmestaruus tarkoittaa sitä, että pelaajat saavuttavat keskimäärin kolmannentoista sijan, koska joukkueessa on 25 pelaajaa. No, tuo nyt oli kärjistys mutta totta toinen puoli:

Valmennettava kysyi tässä päivänä muutamana jotain siihen suuntaan, että mitä tasoa hänen suorituksensa vastaisivat jossain toisessa lajissa, vaikka jääkiekossa. Sanoin että hyvin monitahoinen kysymys. Tarkoittaako hän, jääkiekko esimerkkinä,
1) minkä tasoisen jääkiekkojoukkueen suorituksia hänen omat suorituksensa vastaavat menestykseltään (tähän olisi kaikkein helpointa vastata, katsotaan sijoitukset SM-kisoissa ja todeta, että liigatasoa)
2) äskeistä, mutta globaalissa mittakaavassa jolloin SM-tasolla sijoitus olisi heikompi, koska Suomessa pelataan jääkiekkoa maailman huipun tuntumassa (eli vaikkapa Suomen kolmanneksi paras lätkäjoukkue on maailmassa paljon korkeammalla kuin Suomen kolmanneksi paras kestävyysjuoksija)
3) kahta edellistä kohtaa, mutta huomioiden että jääkiekkoa harjoitetaan globaalisti paljon harvemmissa maissa kuin kestävyysjuoksua
4) huomioida vielä se, että näissäkin maissa on paljon populaatiota, jotka eivät ole koskaan pistäneet edes luistimia jalkaansa, kun taas käytännössä kaikki ovat potkineet jalkapalloa tai juosseet
5) mille tasolle käytetty taloudellinen panostus / palkkiot eli rahallinen plusmiinus -tilanne asettuisi jääkiekossa (tähänkin vastaaminen olisi suhteellisen helppoa)
6) mikä tahansa edellisistä kohdista huomioiden se korjauskerroin, että jääkiekko on joukkuelaji (tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Suomen 200. paras jääkiekkoilija pelaa takuulla Suomen mestaruudesta jossain maan 14 parhaasta joukkueesta, kun taas 200. paras kestävyysjuoksija pääsee ehkä mitaleille piirinmestaruuskisoissa, mikäli sattuu olemaan jostain huonommasta piiristä)

Päätin ryhtyä kiistanalaiseen tai jopa mahdottomaan tehtävään ja vertailla eri lajeja kestävyysjuoksuun kohtien (4) ja (6) perusteella.

Eri urheilulajien potentiaalista harrastajapohjaa rajoittaa lähinnä kolme asiaa.
Ensinnäkin, laji voi olla kaikissa maissa niin vähän tunnettu, että kovin moni ei ole sitä edes kokeillut. Esimerkiksi maahockey tai karate, joita kyllä harrastetaan käytännössä kaikkialla mutta vain harvassa maassa ne ovat suosittuja. Tällaiset lajit karsin välittömästi pois tutkimuksesta, koska niiden vertailu ei olisi sen paremmin mielekästä kuin hyödyllistäkään.
Toiseksi, ilmastolliset rajoitukset koskien lähinnä talvilajeja.
Kolmanneksi, kustannus- tai harjoittelumahdollisuudet, esimerkkeinä purjehdus (lienee arvokasta) ja alppihiihto (Kalle Palander lienee ainoa maailmanmestari, jonka lapsuuden kotipaikasta on ollut yli 100 km lähimpään korkeuseroltaan 500 m mäkeen).
Joukkuepeleissä kolmas rajoitus ei liene merkittävä, suurin osa väestöstä asuu riittävän lähellä asutuskeskusta.

Jotta tutkittavat lajit olisivat jollain lailla vertailukelpoisia, valitsin ne siten, että kyseessä ovat huomattavaa mediajulkisuutta nauttivat ammattilaislajit, kuten yleisurheilu huipputasollaan on. Lajeja on viisi, jokainen toisista poikkeava jollain oleellisella mittarilla.
a) Lajit, joita harjoitetaan globaalisti eikä niillä ole rajoittavia tekijöitä. Tässä kategoriassa yksilölajeja edustaa vertailukohtamme kestävyysjuoksu ja joukkuelajeja tietysti jalkapallo.
b) Lajit, joilla on toinen kahdesta rajoittavasta tekijästä (ilmasto tai kustannus/harjoittelumahdollisuudet). Joukkuelajeja edustaa jääkiekko ja yksilölajeja tennis. Yhtä hyvin tenniksen tilalla voisi olla maastohiihto, jossa rajoitus on ilmastollinen tenniksen harjoittelumahdollisuuksien sijaan, mutta koska joukkuelajiksi tuli valittua talvilaji, niin tasapainotetaan tällä.
c) Lajit, joilla on molemmat rajoittavat tekijät. Joukkuelajeissa riittävän suurta suosiota nauttivia lajeja ei tässä kategoriassa ole, joten vertailulajien määrä jää viiteen. Viisikon täydentää mäkihyppy.

Tarkastellaan lajien potentiaalisia kilpailijamääriä.
1) Jalkapalloa harjoitetaan koko maailmassa ja miltei kaikkialla se on suosituin urheilulaji. Ainoastaan Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa se on lähes täysin sivuraiteella. Tämä tarkoittaa karkeasti laskien sitä, että jalkapallon potentiaalinen harrastajamäärä on kuusi miljardia maailman väkiluvun ollessa seitsemän miljardia. Puhutaan kokonaisväkiluvusta yksinkertaisuuden vuoksi, vaikka käytännössä tarkastellaan vain urheiluikäisiä miehiä; suhdeluvut ovat kuitenkin samat.
2) Kestävyysjuoksun tilanne on suunnilleen sama. Globaalien arvokisojen palkintopallille on noussut urheilijoita kaikkialta muualta paitsi Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta sekä Länsi-Afrikasta. Potentiaali on siis periaatteessa sama kuin jalkapallolla, mutta lasketaan kilpailumahdollisuuksien puutteen vuoksi puolet pois, saadaan kolme miljardia.
3) Jääkiekkoa harjoitetaan merkittävästi Suomessa, Ruotsissa, Tsekissä, Slovakiassa, Kanadassa, suurimmassa osassa Venäjää, osassa Yhdysvaltoja ja parinkymmenen muun maan osa-alueilla. Tämän alueen väkiluku yhteenlaskettuna on noin 300 miljoonaa.
4) Tenniksen potentiaalia on vaikein arvioida. Laji on globaali ja käytännössä kaikissa länsimaissa sitä olisi mahdollista kokeilla. Toisaalta kaikkialla maailmassa jokainen on potkaissut palloa ja juossut, samoin kuin talvisissa maissa jokainen on luistellut. Vastaavasti tennistä ei varmasti länsimaissakaan ole kokeillut kuin reilusti alle puolet väestöstä, heistäkin suuri osa vasta aikuisiällään eli liian myöhään huippu-urheilijaksi kehittymisen kannalta. Vastapainoksi joitakin huippunimiä on tullut myös kehitysmaista. Arvioidaan potentiaaliksi sama kuin jääkiekossa, noin 300 miljoonaa.
5) Mäkihyppy on potentiaaliltaan rajoittunut ensinnäkin ilmastollisista syistä, toiseksi siksi että vain harvoissa ilmastoltaan sopivissakin paikoissa on hyppyrimäki. Olen asunut elämäni aikana kolmessa kaupungissa ja kahdessa maalaiskunnassa eikä yhdessäkään niistä ole kilpailukelpoista hyppyrimäkeä sadan kilometrin säteellä. Itse asiassa en tunne ketään, joka olisi joskus edes kokeillut mäkihyppyä. Suomessa huippuhyppääjät tulevat lähinnä neljästä alle sadantuhannen asukkaan kaupungista, joiden niidenkin asukkaista vain aniharva on testannut lajia itse. Eli pelkkä väestöpohja on noin 10 % Suomen väkiluvusta ja siitäkin enintään 10 % on lajia kokeillut. Tekee siis noin viisikymmentätuhatta suomalaista. Kun huomioidaan, että mäkihyppyä harrastetaan ehkä parissakymmenessä maassa ja oletetaan väestöpotentiaali samanlaiseksi kaikissa, saadaan mäkihypyn potentiaaliksi noin miljoona.

Aloitetaan vertailun tekeminen määrittelemällä kestävyysjuoksijan taso. Maailmassa on kahdeksan kestävyysjuoksulajia, joita harjoitetaan niin runsaasti, että tulosvertailu on mahdollista. Kyseiset lajit ovat 800 m, 1500 m, 3000 m, 5000 m, 10 000 m, puolimaraton, maraton ja 3000 m esteet. Useimmat kestävyysjuoksijat harjoittavat näistä lajeista vähintään kahta, mutta oletetaan yksinkertaistuksen vuoksi, että tarkastellaan vain kyseisen urheilijan parasta lajia. Olkoon meillä neljä kuvitteellista kestävyysjuoksijaa.
A on parhaassa lajissaan maailmantilaston sijalla 3. Tämä kerrottuna kahdeksalla kestävyysjuoksulajilla tarkoittaa, että hän on maailman 24. paras kestävyysjuoksija, useaan lajiin osallistuvat urheilijat huomioiden noin 20. paras.
B on parhaassa lajissaan 30. Vastaavasti kahdeksalla kertoen ja päällekkäisyydet poistaen hän on maailman 200. paras.
C on sijalla 300 eli vastaavasti maailman 2000. paras.
D on sijalla 3000 eli maailman 20 000. paras.

Tasoltaan ja tienesteiltään juoksijat ovat kutakuinkin seuraavanlaiset:
A (20.) on potentiaalinen arvokisavoittaja ja todennäköisesti jo mitalisti. Hän kykenee, jos nyt ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta rikastumaan, niin ainakin vaurastumaan palkkioillaan. Tällä tasolla ei nykyään ole yhtään suomalaista.
B (200.) kamppailee globaalien arvokisojen finaalipaikoista jääden useimmiten rannalle. Hän elättää itsensä urheilullaan, mutta länsimaalaiselle ei pesämunaa jää, afrikkalainen kykenee kyllä alemman peruslähtökohtansa ansiosta turvaamaan tulevaisuutensa. Tällä tasolla on suomalaisista vain Jukka Keskisalo, mutta Matti Räsänen, Jussi Utriainen, Janne Ukonmaanaho, Johanna Lehtinen ja Sandra Eriksson ovat hyvin lähellä. Käytännössä liikutaan Suomen mestarin tasolla tai vähän ylempänä.
C (2000.) ei pääse arvokisoihin, paitsi jos on yhä juniorisarjoissa. Hän on käytännössä amatööri, saa joitakin pieniä palkkioita ja vähäistä valmennustukea. Elääkseen hänen on kuitenkin opiskeltava, työskenneltävä lähes kokopäivätoimisesti tai vanhempien on elätettävä. Tämän tason juoksijoita on Suomessa noin 20-30. Toisin sanoen liikutaan SM-mitalistin tasolla; lähes kaikki ovat sellaisen saavuttaneetkin. Vastapainoksi joissakin heikkotasoisemmissa lajeissa muutama tämän tason alapuolellakin oleva selviää SM-mitaleille.
D (20 000.) on täysin piirikunnallisen tason urheilija. Rahapalkkioita ja valmennustukea ei tule, joissakin hölkkäkisoissa saattaa saada palkinnoksi kattilan, kirjan tai lahjakortin. Suomessa on tämän luokan juoksijoita parisataa. Jotkut heistä pääsevät Kalevan Kisoihin, mutta eivät kaikki.

Tarkastellaan vertailukohdat järjestyksessä yksilöurheilut ensin ja suuremmasta potentiaalista pienempään.

Ensimmäisenä vertailuun tulee tennis. Tenniksen potentiaalinen harrastajamassa on kymmenesosa kestävyysjuoksusta. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman n:nneksi paras tennispelaaja vastaa maailman 10n:nneksi parasta juoksijaa. Juoksijan sijoitus maailmanlistalla pitää siis jakaa kymmenellä, jotta saadaan vastaava tennissijoitus.
A (20.) olisi siis maailman 2. paras tennispelaaja. Hän olisi varmasti Grand Slam -voittaja ja tienaisi miljoonia. Suomessa ei koskaan ole ollut lähellekään tämän luokan pelaajaa.
B olisi maailman 20. paras. Hän olisi voittanut useita pienempiä turnauksia, Grand Slameissa olisi todennäköisesti selvinnyt ainakin kerran välieriin. Hän kykenisi peleillään vaurastumaan huomattavasti. Jarkko Nieminen on ainoa suomalainen, joka on koskaan yltänyt tälle tasolle.
C olisi maailman 200. paras. Hän kamppailisi arvoturnausten karsinnoissa ja elättäisi itsensä tienesteillään, mutta säästöön ei jäisi. Suomen tasolla hän olisi huippupelaaja.
D olisi maailman 2000. paras. Hän pelaisi satelliittiturnauksissa ja saisi pelkkiä suolarahoja. Suomessa hän olisi maan kärkipelaajia, mutta aivan maajoukkueeseen asti rahkeet eivät riittäisi.

Toisena tarkastellaan mäkihyppyä. Siinä pätee sama kuin tenniksessä; vaikka kilpaillaankin normaali-, suur- ja lentomäissä, käytännössä kyseessä on yksi ainoa laji. Koska mäkihypyn potentiaalinen harrastajamassa on vain kolmassadasosa kestävyysjuoksusta, on suhdeluku näiden välillä 300.
A olisi täysin ylivertainen mäkihyppääjä. Edes Matti Nykänen ei parhaimmillaan dominoinut lajia yhtä täydellisesti kuin A tekisi; raa'asti laskien hänen sijoituksensa olisi siis 20/300 eli noin 0,07:ksi paras mäkihyppääjä, mikäli ykkönen on paras. Tämä suhdeluku kertookin kaiken tarpeellisen.
B olisi maailman paras. Jonkinlaista kuvaa tilanteesta voi hakea Matti Nykäsestä ja Janne Ahosesta parhaina vuosinaan. Suhdeluku olisi 200/300, mikä kertoo että hän ei olisi normaali maailman ykkönen, vaan täysin kiistaton ykkönen.
C olisi maailman kymmenen parhaan joukossa. Hän olisi siis mahdollinen arvokisamitalisti, joka elättäisi itsensä urheilullaan. Suomessa hän olisi maan paras, ainakin tällä hetkellä ja milloin tahansa kolmen parhaan joukossa.
D olisi noin 70. paras mäkihyppääjä. Hän olisi käytännössä puoliammattilainen, joka kiertäisi maailmancupia sijoilla ynnä muut. Suomessa hän roikkuisi maajoukkueen mukana ja välillä sen ulkopuolella, päivän kunnon mukaan.

Seuraavaksi siirrytään joukkuelajeihin, ensimmäisenä jalkapallo. Laji on kiistatta maailman globaalein ja suosituin, potentiaaliltaan kaksinkertainen kestävyysjuoksuun nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että kerroin siirryttäessä kestävyysjuoksusta jalkapalloon on kaksi. Tasoittavana tekijänä on sitten joukkue; yksi huippujoukkue koostuu noin 20 yksilöstä.
A olisi maailman 40. paras futari. Hän ei olisi mikään David Beckhamin tai Cristiano Ronaldon kaltainen kaikkien huulilla oleva mainosten sankari, mutta jokaisen tuntema. Kuitenkin tuon tason peluri mahtuisi minkä tahansa maa- tai seurajoukkueen avauskokoonpanoon. Hän olisi luultavasti voittanut ainakin yhden jalkapallon arvostetuimmista seura- tai maajoukkueturnauksista ja olisi monimiljonääri. Suomalaisia pelaajia ei tällä tasolla ole, Litmanen ja Hyypiä ovat joskus olleet.
B olisi maailman 400. paras. Hän ei pääsisi Barcelonan tai muutaman muun maailman parhaan seuran avaukseen. Kuitenkin hän pelaisi jossain maailman kovatasoisimmista (Englanti, Espanja, Italia, Saksa) liigoista tai jossakin niistä paristakymmenestä muun maailman huippuseuroista. Ansiotaso olisi milli-pari vuodessa. Tällä hetkellä yksikään suomalaisfutari ei ole tällä tasolla.
C olisi maailman 4000. paras. Edellä mainituissa maailman kovimmissa liigoissa (plus ne parikymmentä muuta seuraa) pelaa satakunta joukkuetta eli noin 2000 pelaajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että C istuu näiden seurojen vaihtopenkillä, pelaa näiden maiden kakkosliigoissa tai jossain pienemmissä Euroopan, Amerikan tai Aasian pääsarjoissa. Hän tienaa todennäköisesti semmoista jalkaväenkenraalin palkkaa. Suomessa ei pelaa yhtäkään tämän luokan pelaajaa, Suomen maajoukkue sen sijaan koostuu C:n tasoisista ulkomailla leipänsä tienaavista pelureista.
D olisi maailman 40 000. paras. Tämä jaettuna kahdellakymmenellä kertoo sen, että D pelaa noin maailman 2000. parhaassa seurajoukkueessa. UEFA:n nykyisessä rankingissa Veikkausliiga on sijalla 30. Karkeasti voidaan todeta, että Euroopassa on parisenkymmentä liigaa selvästi Veikkausliigan yläpuolella ja toiset parikymmentä suunnilleen samalla tasolla. Euroopan ulkopuolella lukemat ovat suunnilleen samat. Lisäksi muutamissa maissa kakkosliigatkin ovat varmasti parempia, joissakin jopa kolmosliigat (joissa on jo yleensä useita lohkoja) samaa tasoa. Maailmassa on suunnilleen viitisenkymmentä liigaa, jotka ovat Veikkausliigaa selvästi parempia ja satakunta, jotka ovat suunnilleen samalla tasolla. Jos liigoissa on keskimäärin 20 joukkuetta, tarkoittaa se tuhatta selvästi Veikkausliigajoukkueita parempaa joukkuetta. Veikkausliigajoukkueet ovat noin tasolla 1000 - 3000 maailman seurarankingissa, mikä osuukin sopivasti juuri D:n tasolle. D olisi siis Veikkausliigan rivipelaaja, joka tienaisi elantonsa, mutta ei leipä leveä olisi.

Jääkiekossa potentiaali on kymmenesosan kestävyysjuoksusta, kuten tenniksessäkin. Ero tulee vain siitä, että jääkiekko on joukkuelaji - lasketaan yksinkertaisuuden vuoksi 20 pelaajaa per joukkue.
A olisi maailman 2. paras lätkäjätkä. Suomalaiselle ei tarvinne paljon selittää, mitä tämä tarkoittaa: NHL:n supertähti ja monimiljonääri.
B olisi maailman 20. paras. Ykköskentässä missä tahansa NHL-joukkueessa ja maajoukkueessakin ykköskentässä ehkä Kanadaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Miljoonapalkka. Tällä hetkellä tällä tasolla on ehkä pari suomalaista.
C olisi maailman 200. paras. NHL:ssä on 30 joukkuetta, mikä tarkoittaa että hän olisi oman joukkueensa runkomiehiä, mutta ei todennäköisesti ykköskentällisessä. Tai sitten KHL:n supertähti. Taloudellisesti ei huolta huomisesta. Suomessa hän olisi varma maajoukkuemies jopa olympiaturnauksessa.
D olisi maailman 2000. paras. NHL olisi haave vain, mutta hän pelaisi noin maailman 100. parhaassa joukkueessa. NHL:n jälkeen seuraavaksi kovimmat sarjat ovat KHL, Tsekin, Ruotsin ja Suomen liigat yhdessä farmiliiga AHL:n kanssa. Tekee NHL mukaanlukien reilusti toistasataa joukkuetta. D pelaisi siis todennäköisesti SM-liigajoukkueen kolmoskentässä ja tienaisi elantonsa hyvällä palkalla. Suomessa tämän tason pelureita on parisataa.

Kun nämä viisi lajia laittaa todennäköisen arvokisamenestyksen ja vaihtoehtoisesti ansiotulojen mukaiseen järjestykseen eritasoisten urheilijoiden A-D mukaan, saadaan kutakuinkin seuraavat järjestykset:

Menestyksen mukaiset listat:
A-taso: mäkihyppy, tennis, yleisurheilu, jääkiekko, jalkapallo.
B-taso: mäkihyppy, tennis, jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu.
C-taso: jääkiekko, mäkihyppy, jalkapallo, tennis, yleisurheilu.
D-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.

Ansioiden mukaiset listat:
A-taso: jääkiekko, tennis, jalkapallo, mäkihyppy, yleisurheilu.
B-taso: jääkiekko, jalkapallo, tennis, mäkihyppy, yleisurheilu.
C-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.
D-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.

Listoissa on havaittavissa neljä trendiä:
1) Aivan huipputasolla menestys yksilölajeissa on varmempaa kuin joukkuelajeissa, koska erinomainenkin pelaaja tarvitsee ympärilleen hyvän joukkueen.
2) Mitä alemmas tasolla mennään, sitä todennäköisempää on parempi menestys joukkuelajeissa. Yksilölajeissa kun pätee periaate winner takes it all.
3) Harrastajapotentiaaliltaan pienemmissä lajeissa on helpompaa menestyä ja yleensä myös ansaita.
4) Ansiotulolistoissa on samat trendit, mutta joukkue- ja yksilölajien keskinäinen muutossuunta on voimakkaampi.
Mikäli tarkastelussa olisi mukana lisäksi E-taso, nousisi jalkapallo jääkiekon ohi ainakin ansiotulolistalla globaaliutensa ansiosta.

Valmennettavan alkuperäiseen kysymykseen vastasin lonkalta ja päädyin suunnilleen samaan tulokseen kuin nyt nämä laskelmat tehtyäni. Hän totesi, että olisi ehkä menestyksen ja ainakin ansioiden puolesta pitänyt olla jääkiekkoilija. Sanoin että näin on. Kuten Plutarkhos väitti Julius Caesarin sanoneen eräästä kyläpahasesta: Olisin mieluummin ensimmäinen mies täällä kuin toinen Roomassa.
Näin valitsevat useimmat ihmiset. On paljon miellyttävämpää olla maailman paras lätinävemplaaja kuin samalla vaivalla tuhannenneksi paras squashinpelaaja. Kokonaan toinen asia on, jos haluaa mitata omat kykynsä jossain todella vaativassa ja kilpaillussa lajissa, kuten jalkapallossa tai kestävyysjuoksussa.
Globaalisuuden takia uusia lajeja syntyy koko ajan lisää; joskus sata vuotta sitten oli oikeasti kova juttu, jos oli pitäjän kovin hiihtäjä. Nykyisin ihmisten mielikuvissa sama saavutus ei ole mitään lätinävemplauksen maailman- tai edes Suomen mestaruuden rinnalla - vaikka totuus on toinen. Ennen oli hyvin vaikeaa mitata tasoaan muihin verrattuna ja siksi egotrippiin ja menestykseen riitti vähäisempi määrä lajeja. Erityisen vahvasti globaali kilpailu ja mediajulkisuus puree tulosvertailun mahdollistaviin lajeihin, kuten juuri yleisurheiluun. Jos minkä tahansa palloilun SM-liigassa pelaajien tason suhteessa maailman huippuihin näkisi samalla tavoin numeroina kuin Kalevan Kisoissa, yleisökato kävisi.

On toki huomattava, että maailman 20. parhaan ja 2000. parhaan jalkapalloilijan ero on huomattavasti pienempi kuin 20. parhaan ja 2000. parhaan kestävyysjuoksijan. Ero johtuu osaltaan lajien luonteesta - kestävyysjuoksussa onnen vaikutus tuloksiin lienee kaikista urheilulajeista minimaalisin. Eniten asiaan vaikuttaa kuitenkin ammattilaisuus. Missä tahansa lajissa ammattimainen harjoittelu tuottaa paremmat tulokset kaventaen huippujen ja alimman tason ammattilaisten eron. Jääkiekkoammattilaisia lienee maailmassa ehkä viitisentuhatta, tennisammattilaisia parituhatta, mäkihyppääjiä alle sata, kestävyysjuoksijoita tuhatkunta ja jalkapalloilijoita varmaan noin satatuhattta. Luultavasti maailman huiput lajissa kuin lajissa harjoittelevat yhtä kovaa ja kaikki ammattilaisetkin kovaa. Tämä vertailu vain paljastaa sen, että toisissa lajeissa ammattilaistasolle ja menestykseen on helpompi päästä kuin toisissa.

Uutiskatsaus 38/2022

1. Tuplavaiettu ongelma

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar nosti ongelman pöydälle. Helsingin kaupungin kouluissa ei saada enää oppimista aikaan, koska luokkahuoneissa on täysi kaaos käytöshäiriöiden takia. Siinä se on, ongelma pöydällä. Kylläkin piilossa kannen alla. Vähän kuin pataruoka. Näkee että pöydällä on pata vaan eipä tiedä mitä padassa on.
Haittamaahanmuuttohan se siellä.
Sitä ei vain saa ääneen sanoa. Jos olisi foliohattu päässä, niin voisi epäillä että tämä erityisoppilaiden inkluusio tavallisiin luokkiin ja degeneroidut opetussuunnitelmat (jos lukijalla on kouluikäisiä lapsia ja omat koulukirjat tallella, niin kannattaa verrata esimerkiksi saman luokkatason matikankirjoja ja järkyttyä tason laskusta) ovat osa ovelaa suunnitelmaa, jolla haittamaahanmuuton aiheuttamat ongelmat voidaan selittää inkluusiolla ja muuttuneilla opetussuunnitelmilla. En kuitenkaan suostu foliopipoon puketumaan vaan pidän inkluusiota ja alentuneita oppitavoitteita ihan vain puhtaana typeryytenä. Se vain sattuu nyt palvelemaan nykymaailman muoti-ilmiötä eli monikulttuurisuutta, jonka aiheuttamiin ongelmiin etenkään Razmyar ei halua puuttua.


2. Suhteellisia eroja

Uutinen tiesi kertoa, että lähes kolmannes Ukrainan pakolaisista haluaa jäädä Suomeen. Muistikuvan mukaan maahamme on tullut täällä jo kymmeniä vuosia sitten muista maista porukkaa mukamas pakolaisina ja heistä lähes 100 % haluaa jäädä Suomeen. Ukrainalaisten kohdalla kyse on ollut lähes sataprosenttisesti pakolaisuudesta. Pakolaisuudesta on kyse silloin, kun tullaan toiseen maahan tarkoituksena palata takaisin omaan sitten kunhan ulkopuolinen uhka on sieltä poistettu. Eikä pakolainen voi olla 18-50 -vuotias terveehkö mies. Toki tuo ”lähes kolmannes” on selvästi liikaa sekin. Takaisin Ukrainaan heti kun ryssä on ajettu maasta ulos.
Uutisessa kerrottiin myös, että lähes neljännes on työllistynyt. Muistikuvan mukaan maassamme on lorvinut kymmeniä vuosia tänne valitettavasti tullutta porukkaa, joiden työllisyysprosentti ei ole yltänyt lähellekään vastaavaa. Ei vaikka siihen lasketaan mukaan tulkit ja kyseiseen kansanryhmään keskittyvät ammattileikittäjät, joille ei olisi mitään tarvetta ellei maahamme olisi erehdytty näitä päästämään. Ukrainalaisia ei liiemmin työskentele tulkkeina tai ukrainalaisten epäsosiaalista toimintaa hyssyttelevinä ammattilaisina.


3. Toistuva uutinen

Blaablaablaa … Mohamed Abdullahi Muhumad … jäkjäkjäk …kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta ja kuvan levittämisestä … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


4. Demokratian irvikuva

Ruotsin demokratia on tunnetusti vitsi, kun vaalipaikalla on käytännössä osoitettava vaalilipuke valitsemalla mitä puoluetta äänestää. Tästä huolimatta ruotsidemokraatit nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sen kanssa suostuttaisiin tekemään yhteistyötä. Olisi muuten kiva tietää millainen olisi Ruotsin vaalitulos ollut, mikäli äänioikeus olisi ollut vain niillä joille sen tulisi kuulua eli ruotsalaisilla.


5. Rauhan asialla

Putin totesi, että Venäjä ei aloittanut sotaa Ukrainassa ja pyrkii parhaansa mukaan lopettamaan sotatoimet. Tämä lausunto pitäisi kehystää seinälle: kerrankin Pikku-Putte puhuu totta. Venäjähän ei sotimista aloittanut, se vain ajeli tankeilla rajan yli ja olisi halunnut että Ukrainan kansa ottaa vapauttajansa riemuiten vastaan. Vaan ne perkeleet aloittivatkin ampumisen, joten pakkohan siihen oli vastata. Samaten Venäjä pyrkii parhaansa mukaan lopettamaan sotatoimet, mutta kun ukrainalaiset eivät vain suostu antautumaan.


6. Liikekannallepanoa ei tule

On odotettu, milloin Venäjä aloittaa liikekannallepanon. Todennäköisesti ei koskaan. Sen sijaan se aloittaa ”armeijan täydentämisen reserviläisillä” tai jonkin muun vastaavan orwellilaisen uuskielioperaation.


7. Ei hajoa

Monet ns. asiantuntijat ovat ennustaneet Venäjän hajoamista osiin. Tällaista ihmettä ei tapahdu. Hajoaminen edellyttäisi sitä, että maa ei ole keskusvaltainen, etnisesti ja kulttuurillisesti yhtenäinen ja mahdolliset vähemmistökansallisuudet olisivat tietyllä alueella selkeä enemmistö sekä alueet olisivat jossain muualla kuin maan sisällä loukussa. Venäjällä yksikään ehto ei toteudu. Moskova on ehdoton keskus, edes reittilentoja ei ole juuri lainkaan kahden muun kaupungin välillä. Venäläiset ovat lähes kaikkialla enemmistönä. Vähemmistökansallisuuksia on lähinnä Kaukasuksella enemmistönä ja sielläkin tilkkutäkkinä. Jotkut puhuvat vaikkapa tataarien itsenäistymisestä. Tatarstanissa (pääkaupunki Kazan) asuu kaksi miljoonaa tataaria ja puolitoista miljoonaa venäläistä. Alue on venäläisten ympäröimä.
Venäjän hajoamisesta ei ole minkäänlaisia merkkejä. Ainoa mitä voi tapahtua että Venäjä ajautuu sekasortoon, jolloin voi tapahtua jonkinlaisia paikallisten sotaherrojen nousua ja sekin on epätodennäköistä. Valitettavasti yhtä epätodennäköistä kuin se, että Venäjän reuna-alueita siirtyisi niiden maiden omistukseen, joille ne oikeudenmukaisesti kuuluvat. Kuten Kuriilit Japanille, Tarton rauhan rajat Suomelle, ehkä myös Kaliningrad takaisin Saksalle ja Krim Venäjälle. Kyllä, viimeinen on aivan totta. Hrustsovin virheliike pitäisi korjata. Mutta sen vastapainoksi Venäjän on luovuttava laittomasti miehittämistään alueista niin Ukrainassa kuin muuallakin.


8. Uskomatonta propagandaa

Venäjän televisio esitti videon, jonka se kertoi esittävän kuningatar Elisabetia heittelemässä pähkinöitä armolahjoina neekereille. Aivan uskomatonta soopaa:
- Kuvassa esiintyvä nainen ei muistuta edes etäisesti Elisabetia nuorena
- Naisen vaatetus on ilmiselvästi yli sadan vuoden takaista
- Filmin nykiminen paljastaa sen olevan värityksestä huolimatta paljon vanhempaa laatua kuin pitäisi
Filmi paljastuikin varsin pian Lumièren veljesten lyhytelokuvaksi noin vuodelta 1899. Ihmetyttää mitä venäläiset yrittävät näin tökeröllä yrityksellä saada aikaan. Eivät edes venäläiset voi uskoa tuohon. Ja sitä paitsi: Elisabetin esittäminen rasistina vain lisäisi hänen pisteitään. Yksikään eurooppalainen kansa ei ole yhtä rasistinen afrikkalaisia kohtaan kuin venäläiset.


9. De mortuis nil nisi bene

Kuningatar Liisa II (jos kerran Charles III ei enää suomennu Kaarle III:ksi mutta sitä aiemmat suomennetaan, miksi tyytyä muutokseen Elizabethista Elisabetiksi?) on poistunut joukostamme rikkomatta Ludwig XIV:n pisimmän hallitsijakauden ennätystä. Australiassa sikäläisen naisten rugbyliigan pelaaja ansaitsi itselleen pelikiellon toteamalla kuolinpäivän olleen ”hyvä päivä” ja kuningattaren olleen ”tyhmä koira”. Samalla tuli mitattua Australiassa sikäläisen suojavärin rajat, jotka näkyvät ylittyneen. Pelaaja näet oli Australian aboriginaali, jotka kantavat kaunaa valkoisille ”heidän vietyään maat alkuasukkailta”. Pelikiellossa ollessa peluri voisi miettiä sitä, että onko se loppujen lopuksi mukavampaa pelata rugbya ja elellä valkoisten tuomassa sivistyksessä kuin jos Australia olisi jätetty aboreservaatiksi ja joutuisi iltapalaksi huonolla tuurilla kuvittelemaan ruokaa ja hyvällä tuurilla käristämään saaliiksi saatua käärmettä nuotiolla. Toki olettaen että peluri on Australian mantereen abojen jälkeläinen eikä tasmanialaisten, jotka eivät osanneet käyttää tulta.


10. Druzhba-84

Kun Venäjää ei ilmeisesti päästetä olympialaisiin, on Putin ryhtynyt puuhailemaan vaihtoehtoisia kisoja, joihin osallistuisivat ”ystävällismieliset maat”. Isoa ryntäystä ei liene odotettavissa. Putinia kehottaisin muistelemaan vuoden 1984 olympiaboikotin takia järjestettyjä Ystävyyden kisoja. Niitä ei muista enää kukaan. Kuitenkin siellä taso oli aivan toista luokkaa, koska paikalla oli koko itäblokki – paitsi Los Angelesiin osallistunut Romania – ja muutamia aatteen kannattajia länsimaistakin. Esimerkiksi yleisurheilussa voittotulos oli 20 lajissa 41:stä parempi kuin olympialaisissa. Sattuneista syistä useimmiten naisten lajeissa, miehissä ainoastaan heittolajeissa ja kävelyissä. Kävelyissä varmaan siksi että ei oltu turhantarkkoja juoksuaskelissa, muissa lajeissa lukija voinee vetää omat johtopäätöksensä dopingtestien tarkkuudesta. Tällä kertaa tulostaso ei kyllä yltäisi lähellekään vastaavaa, vaikka venäläisten dopinglabrojen luotettavuus tunnetaankin.


11. Sinikeltaisissa väreissä tervetuloa

Jääkiekon maailmancupia kaavaillaan puolentoista vuoden päähän. NHL:n päässä on tajuttu, että kovin tulisi torso turnaus lajissa jota harrastetaan tosissaan noin kuudessa maassa, jos yksi niistä jouduttaisiin jättämään pois. Niinpä Venäjän mukaantulolla on flirttailtu. Saattaahan puolessatoista vuodessa tapahtua jo kummia, mutta eiköhän tämä ole turhan aikaista. Ellei sitten tehdä kuten ehdotin: joukkueen nimeksi Venäjän Ukraina-komitean joukkue, lipuksi hätämerkkinä ylösalaisin käännetty Ukrainan lippu, peliasut sen mukaan ja otteluissa Ukrainan kansallishymni. добро пожаловать! Sama systeemi kaikkiin urheilulajeihin, niin Putinia vituttaa.


12. Onko pääosan esittäjällä vuorosanoja?

Paavo Nurmesta tehdään elokuva. Sitä ei voi vielä sanoa, kuinka hyvä siitä tulee. Ainakin käsikirjoittajalla on ongelmia istuttaa Suuren Vaikenijan suuhun vuorosanoja. Tosin vastoin yleistä luuloa Paavo Suuri oli yksityisissä tilaisuuksissa varsin puhelias, julkisuuskuva oli vain muuta.
Roolitus on ainakin ulkoisesti kohdillaan. Pääosaan on valittu Olli Riipinen, joka muistuttaa ulkoisestikin Nurmea jonkin verran. Raju treeni on nostanut Cooperin tulokseksi 3640, joten juoksukin näyttää uskottavalta. Nurmi itse olisi kylläkin juossut Cooperissa yli 4200, mutta sitä ei sentään voi vaatia – silloin pitäisi opettaa joku Kalevankisatasoinen kestävyysjuoksija näyttelemään. Sivuroolissa Ville Ritolana on Miro Lopperi, joka näyttää Ritolalta vielä enemmän kuin Riipinen Nurmelta. Vaikuttaa lupaavalta.


Loppukevennys: Bingo bango bongo, aina rakas ompi Kongo

Afrikasta ovat varmaan kaikki kone- ja muut insinöörit lähteneet Eurooppaan. Ainakin siltainsinöörit. Kinshasassa vihittiin käyttöön uusi kävelysilta. Videosta päätellen sillan kantavana voimana oli se punainen nauha, joka avajaisissa leikataan saksilla poikki:

Uusinta: Kyllä minä taas mieleni pahoitin

Lukijalle: Otetaanpa kertauksena suhteellisuudentajua asiaan, jossa suhteellisuudentajusta muistuttaminen saa takuuvarmasti aikaan pahennusta:

Tapahtumistaan odottanut katastrofi sitten tapahtui paraurheilija Ronja Ojan twiittauksen myötä. Twiitissä kerrottiin se täysin julkinen tieto, että paraurheilijat joutuvat maksamaan SUL:lle 900 euron takuumaksun, mikäli eivät saavuta mitalia EM-kisoissa. Itse asiassa koska kyseessä on ”takuumaksu”, urheilija on jo maksanut sen ja maksu palautetaan, mikäli kotiintuomisena on mitali.
Tieto on julkinen, koska se kerrotaan SUL:n lehdessä Huippu-urheilu-uutisissa. (Voi olla että se kerrotaan myös SUL:n sivuilla, mutta siitä viidakosta ei yleensä löydä tarvitsemaansakaan tietoa, saati sitten tarpeetonta.) Menettelytapa on täysin normi. Maksun suuruus on riippuvainen kustannuksista ja sen palautuminen menestyksestä. Muistelisin joku vuosi sitten juniorien EM-kisoissa maksun olleen 600 euroa (paraurheilijoilla kustannukset ovat ymmärrettävistä syistä suuremmat) ja palautusehdon olleen pistesija.
Tietääkseni monessa muussakin lajissa urheilija maksaa osan kustannuksistaan itse. Yleisurheilun tapauksessa on sentään mahdollista saada rahat takaisin, jos menestystä tulee.

Oja kertoi saaneensa kissan pöydälle nostamisesta enimmäkseen positiivista palautetta. Eikä omavastuutakaan tarvinnut maksaa, koska ensinnäkin Oja sijoittui mitaleille ja toiseksi sponsori lupasi maksaa koko Suomen joukkueen takuusummat.
Positiivista palautetta ei ole syytä epäillä. Olihan juttujen kommentointikin lähes täysin paraurheilijoiden puolella. Ihmeteltiin yhdenvertaisuuden puutetta – kyllä paraurheilijoiden tulee ilman muuta saada samat oikeudet kuin muidenkin urheilijoiden. Etenkin kun paraurheilijat sentään menestyvät toisin kuin vammattomat urheilijat, mokomat laiskat paskiaiset. Kommenteista huomasi, kuinka monelle tuli todella paha mieli paraurheilijoita sortavasta kohtelusta. Onhan tämä mielensä pahoittaminen ymmärrettävää – jokainen varmasti haluaa että vammaisilla on samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin muillakin. Tämä vain oli valitettava esimerkki siitä, kuinka tunne ohittaa kaikki mahdolliset järkiseikat. Asia meni niin pahasti tunteisiin, että minkäänlainen järjellinen argumentointi ei tullut kyseeseen.

Tämä oli se suo, johon SUL ehdoin tahdoin lähti ottaessaan paraurheilun siipiensä alle. Kun näin tehtiin, minulla oli pahat aavistukset että tässä käy vielä huonosti. Kuten nyt on käynyt. Tosiasia kun on se, että yleisön mielikuvat ovat niin vahvoja, että menestyvän paraurheilijan on saatava samat etuudet kuin omassa sarjassaan samoin menestyvän yleisurheilijan. Tai muuten ei hyvä heilu, kuten SUL:lle kävi. Takuumaksujen asettaminen oli taloudellisesti suorastaan väistämätöntä, mutta yhtä väistämätöntä oli siitä seurannut katastrofi.

Sitten tehdään realiteettitarkistus. Suomessa on enemmän vasenkätisiä sairaanhoitajia (noin 10 000) kuin sokeita (alle 10 000). Jos vasenkätiset sairaanhoitajat päättävät perustaa oman urheilujärjestönsä, niin kai sisar Hento Valkoiselle kuuluu täysi valmennusstipendi, mikäli hän voittaa Euroopan mestaruuden vasenkätisten sairaanhoitajien kuulantyönnössä? Kilpailu on taatusti kovempaa kuin sokeiden kuulantyönnössä, koska potentiaalisia osanottajia on enemmän. Etenkin kun huomioi sen että sokeita on varmaan suhteellisesti enemmän vanhemmissa ikäluokissa.

Odotan sitä paskamyrskyä, joka syntyy kun PQTRLGBTitiTyy -osasto keksii, että Gay Games on olemassa ja siellä pärjääminen on täysipäiväisen urheilun mahdollistavan stipendin arvoista, ilmaisista matkoista nyt puhumattakaan.

Tiedättekö muuten kuinka monta eri kilpailua parayleisurheilun EM-kisoissa oli? En tiennyt minäkään ennen kuin googletin. Otan muuten kiitollisena vastaan, jos joku osaa neuvoa mistä tieto löytyy suomeksi. Jos sain taulukosta oikein laskettua, niin miesten puolella lajeja oli 108, naisten puolella 78 ja vielä yksi sekasarja. Yhteensä 187 mitalilajia tarjolla. Tämä asettaa Suomen sinänsä kunnioitettavan mitalisaldon 8-4-2 eli 14 mitalia hieman uuteen valoon. Vaan eipä media tätä tietoa viitsi kaivaa esiin.
Toisaalta Suomen joukkue onnistui huikealla prosentilla. Yhdestätoista matkaan lähteneestä seitsemän toi mitalin. Vaan mikä onkaan totuus. Klikkasin miesten ja naisten puolelta molemmista neljä satunnaista lajia. Osanottajia oli 6, 4, 8, 7, 7, 5, 5 ja 10.

Tason kapeudesta kertoo parhaiten se, että Leo-Pekka Tähti voitti kultaa 100, 200 ja 400 metrillä sekä hopeaa 800 metrillä. Tähti on epäilemättä huippu-urheilija ja harjoittelee kovaa. Mutta ei tuollainen temppu olisi mitenkään mahdollinen yleisurheilun EM-kisoissa. 100 ja 800 metriä vaativat aivan eri ominaisuuksia, joita ei yhdessä paketissa löydy. Ei Euroopan tasolla eikä edes Suomen tasolla. Edes Suomen 24 parhaan joukkoon yltäminen molemmissa lajeissa eli Kalevan kisojen paikka olisi mahdoton saavuttaa – tai no, Ashton Eaton olisi ehkä parhaimmillaan siihen yltänyt, sillä hän oli kymmenottelijana ylivertainen 400 metrillä. 100 metrin aika olisi ollut Suomen huippua ja tuhat metriä hän oli halliottelussa juossut 2,32,67, mikä vastaa noin 1.57 -tulosta kasisatasella. Kalevan Kisoihin riittää noin 1.55 ja Eaton olisi luultavasti tähän nipin napin päässyt, koska oli kova neljäsatasen juoksija. (EDIT: Vertailua korjattu ja täsmennetty 30.8.2018.)
Ja ennen kuin joku tilastoniilo ehtii kaivaa faktaa esiin, niin nokitan. Historiassa on urheilijoita, jotka ovat osallistuneet sekä 100 että 800 metrille Kalevan Kisoissa. Mutta en ainakaan löytänyt ketään joka olisi tehnyt tämän samana vuonna – ehkä joskus 100 vuotta sitten saattaisi löytyä. Ja viimeisinkin tuplaus lienee jo 30 vuoden takaa, Minna Uunimäki juoksi 100 metrillä 1987 ja seuraavana vuonna 800 metrillä. Ilman suurempaa menestystä kummassakaan. Menestyjiä joutuu hakemaan kauempaa. Eeva Haimi sai 100 metrillä pronssia 1964 ja voitti 800 metriä 1968-69. Miehissä temppu on vielä mahdottomampi, tosin 400 metrin aitojen olympiahopeamitalisti Erik Wilén voitti 100 metrin kultaa 1919 ja 800 metrin kultaa 1921-22. Viimeisin miesten puolen tuplaaja lienee 400 metrin olympiapronssimitalisti Voitto Hellstén, joka juoksi viimeisen kerran Kalevan Kisoissa satasen 1954 ja ainoan kasisatasensa 1960 ilman suurempaa menestystä.
Tähdellä ja kaikilla muillakin paraurheilijoilla on viivalla vierellään muutaman harrastajan ohella maksimissaan pari-kolme lahjakasta ja ammattimaisesti treenannutta kilpakumppania. Niitä ei ole kahtakymmentä, kuten yleisurheilun EM-kisoissa on. Puhumattakaan kahdestasadasta muusta sellaisesta, jotka eivät kisoihin päässeet. Tai niistä kahdestatuhannesta muusta lahjakkaasta, jotka totesivat yleisurheilun olevan liian kovaa touhua ja siirtyivät muuhun lajiin.

On käsittämätöntä tosiasioiden kiistämistä vaatia paraurheilijoita saman tuen veroisiksi vammattomien urheilijoiden kanssa.
SUL teki virheen ottaessaan parayleisurheilun liittonsa alle. Ne yleisön mielikuvat, jotka tästäkin tapauksesta syntyivät, olivat rajusti negatiivisia ja – valitettavasti – täysin ennalta arvattavia. Järkevintä olisi siirtää paraurheilijat oman liittonsa – joka on jo olemassa – alle kokonaan. He ovat aina tervetulleita osallistumaan yleisurheilukisoihin omassa näytöslajissaan. Arvokasta työtä, joka ansaitsee julkisuutta. Mutta rahoituksen tulee kulkea vammaisurheilun, ei Urheiluliiton kautta.
Ikävä piirre asiassa on toki se, että tästä "avioerosta" pahoittaa taas kerran moni mielensä. Mutta parempi kertarutina kuin ainainen kitinä.

Mitä helvettiä minä juuri luin II

Kauan sitten kirjoitin tarinan Wikipedian oudoimmista artikkeleista. Tai niin minä silloin luulin. Aika pistää paremmaksi.


20. Ruskea nuotti
Eli äänen taajuus, jonka väitetään saavan ihmisen sulkijalihaksen löystymään. Myytinmurtajat testasivat asiaa eivätkä saaneet aikaan kuin lievää huonon olon tunnetta. Niinpä tosielämän ruskeaksi nuotiksi jää vain soinnikas pieru, joka tuleekin yllättäen varren kanssa.


19. Hiekkamato

Muistatteko Frank Herbertin Dyyni-romaanin jättiläishiekkamadot, jotka houkuteltiin maan pinnalle rytmikkäällä jumputuksella, iskettiin koukku kiinni ja ratsastettiin? No, lieneekö Herbert ammentanut mongolialaisista legendoista. Sikäläisessä tarustossa näet tunnettiin otus nimeltä olgoi-khorkhoi, joka tuli länsimaiseen tietoisuuteen ensi kerran 1926. Mongolimato oli kuitenkin kooltaan vaatimaton, alle metrin mittainen. Tarujen mukaan otus elää hiekan sisällä ja pystyy tappamaan ihmisen joko myrkyllä tai sähköiskulla. Yritykset löytää kuolonmatoa ovat toistaiseksi päättyneet tylsiin epäonnistumisiin eli tutkijat ovat palanneet elävinä takaisin. Eri juttu olisi jos he olisivat kadonneet yksi kerrallaan jäljettömiin.


18. Eläinlääkäreitä

Yhdysvalloissa on ns. “diplomitehtaita”, joista voi tilata itselleen hienot paperit. Tosin joitakin dokumentteja omista suorituksista pitää sinnekin päin lähetellä ennen papereiden saamista, mutta vastaanottajat eivät ole pikkutarkkoja niiden tarkistamisessa. Tämän seurauksena erinäiset kissat ja koirat ovat saaneet esimerkiksi merkonomin, psykoterapeutin tai kiinteistönvälittäjän paperit. Eläinten kunniaksi on todettava, että useimmat niistä tekivät vähemmän vahinkoa kuin jotkut vastaavan tutkinnon suorittaneet ihmiset.
Turha sinänsä naureskella amerikkalaisille. Siellä monet eläimet ovat ehkä suorittaneet lukiossa tutkinnon, mutta on Suomessakin mahdollista suorittaa vaikkapa lukio-opintoja ilman minkäänlaista kontrollia nettioppilaitoksessa esimerkiksi lemmikkipapukaijansa nimissä. Mikäli kiinnostaa, niin uskoisin että googlettamalla ja asiaan tutustumalla selviää kyllä. En kunnianloukkaussyytteen pelossa vihjaa enempää.


17. Jeesuspultti

Kyseessä ei ole tilanne, jossa Jeesus otti pultit ja potki kauppiaat ulos temppelistä. Jeesuspultti on se pultti, joka pitää roottorin kiinni helikopterissa. Se on saanut nimensä siitä, että jeesuspultin pettäessä helikopteri muuttuu aerodynaamisesti tiiliskiveksi ja matkustajilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin rukoilla Jeesusta. Väitetään että islamilaisissa maissa rakennetuissa helikoptereissa kyseessä olisi muhammadpultti. Siellä ei vain rakenneta helikoptereita, koska yksikään muhammadpultti ei ole vielä kestänyt. Vähän kuin se ilmastointiteippi, jota erehdyin ostamaan halpamarketista ja jonka nimesin jeesusteipin sijaan muhammadteipiksi, koska sen varaan ei voinut luottaa yhtään mitään.


16. Äärimmäistä silittämistä

Eli viedään silitysrauta ja -lauta johonkin äärimmäiseen paikkaan, jossa operaatio suoritetaan. Muihin tapauksiin puuttumatta kerrottakoon, että syvyysennätys on tiettävästi 42 metriä merenpinnan alapuolella (suihkepulloa kostuttamiseen tuskin tarvitsi) ja korkeusennätys on tehty jonkin verran Everestin perusleirin yläpuolella. Tästä lajista täytyy vielä todeta, että tässä on kerrankin laji, jossa olisi luonnollista että naisten ennätykset olisivat miesten ennätyksiä parempia.


15. Apinaselfie

Uskoisitteko että apinoiden ottamista kuvista saadaan aikaan helvetinmoinen sotku siitä, kuuluvatko copyright-oikeudet kameran omistajalle vai apinalle?


14. Minun tapani lähteä

Karaoke on varsin suosittua Filippiineillä. Vähemmän suosittua on sen sijaan laulaa Frank Sinatran My Way. On arvioitu, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tusinan verran filippiiniläisiä on tapettu tämän laulun esittämisen takia. Jotkut musiikkikriitikot ottavat hommansa vakavasti. Tiettävästi laulun suosio on romahtanut karaokebaareissa. Ei ole varmaa tietoa siitä, onko tämä riskinhallinta syynä siihen että Suomessa tiettävästi kukaan ei ole laulanut Antti Tuiskua karaokessa.


13. Luonnollinen ilmiö

Pudota voideltu paahtoleipä kädestäsi ja se putoaa taatusti voipuoli alaspäin. Äkkiseltään luulisi että tämä on demonstraatio Murphyn laista; järki sanoo että fifty-fifty, mutta kokemus osoittaa asioiden menevän huonommin. Vaan näin ei ole. Tilanteeseen löytyy luonnollinen selitys. Kun leipä putoaa kädestä, se luiskahtaa sivulle sen sijaan että putoaisi suoraan alaspäin. Näin ollen se joutuu kierivään liikkeeseen. Koska se putoaa yleensä noin metrin korkeudelta, se ehtii pyörähtää puoli kierrosta, mutta ei koko kierrosta ja putoaa siksi voideltu puoli alaspäin.
Ainoa toistaiseksi löydetty ratkaisu asiaan on ryhtyä syömään leipää voideltu puoli alaspäin. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan toimi, mikäli leivän päälle (tai siis tässä tapauksessa alle) haluaa muutakin kuin pelkkää voita.


12. Miksi tätä kurssia ei ollut opinto-ohjelmassani?

Eli piirrettyjen fysiikkaa. Tämä selittää, miksi putoaminen tapahtuu vasta kun erehtyy vilkaisemaan alaspäin ja huomaa seisovansa tyhjän päällä.


11. Pallit peliin

Yorkshireläisillä hiilikaivostyöläisillä on tapansa rentoutua rankan työpäivän jälkeen. Sikäläinen seuraleikki on sitoa housuista nilkat kiinni, sujauttaa pöksyihin kaksi frettiä ja pistää vyö kireälle. Se joka seisoo pisimpään voittaa.


10. 176-671

Otsikossa yksi Karhukoplan jäsenistä. Itse linkki vie artikkeliin “Laiton luku”. Tiesittekö että joidenkin lukujen hallussapito ja ennen kaikkea julkaiseminen on laitonta joissakin maissa? Esimerkiksi Yhdysvalloissa. Laittomia lukuja ovat esimerkiksi sellaiset, joita on käytetty tiettyjen digitaalisten järjestelmien salaamiseen tai salakirjoitusavaimiin.
Jos jotkut luvut ovat laittomia, niin sen lisäksi on olemassa käsite nimeltä onnellinen luku. Eli luku, josta voidaan ottaa sen numerot, korottaa ne yksitellen toiseen, laskea niiden summa ja jos tätä prosessia toistamalla päästään lukuun yksi, kyseessä on onnellinen luku. Esimerkiksi 19 on onnellinen luku, koska 1 + 81 = 82, tästä 64 + 4 = 68, 36 + 64 = 100 ja lopulta 1 + 0 + 0 = 1.
Ellei luku ole onnellinen, se on onneton. Ja teille kaikille pikku pervertikoille tiedoksi ennen kuin tarkistatte, 69 ei ole onnellinen luku. Sen sijaan vastoin intuitiota 13 on onnellinen.
Jotain maailmasta kertoo kuitenkin se, että onnellisia lukuja on paljon vähemmän kuin onnettomia.



9. Kalju-hiukset

Kun Vladimir Putinin seuraajasta käydään parhaillaan kovaa pudotuspeliä, niin yksi asia pitäisi olla varma: seuraajalla on tuuheahko tukka. Venäjän hallinta on mennyt enemmän tai vähemmän vuorotellen vuodesta 1825 alkaen:
Nikolai I – kalju
Aleksanteri II – hiukset
Aleksanteri III – kalju
Nikolai II – hiukset
Georgi Lvov – kalju
Aleksander Kerenski – hiukset
Vladimir Lenin – kalju
Josif Stalin – hiukset
Nikita Hrustsov – kalju
Leonid Brezhnev – hiukset
Juri Andropov – kalju
Konstantin Tsernenko – hiukset
Mihail Gorbatsov – kalju
Boris Jeltsin – hiukset
Vladimir Putin – kalju
Dmitri Medvedev – hiukset
Vladimir Putin - kalju


8. Jos kaikki Suomen järvet...

Tai ainakin Lontoon kadut. Ja jos nyt ei viinaksi, niin ainakin olueksi. 27.10.1814 olutpanimon jättimäinen käymisastia hajosi ja siitä syöksynyt olut hajotti toisen samanlaisen astian sekä useita valmiita tynnyreitä. Arviot karanneen oluen määrästä vaihtelevat välillä 580 – 1470 kuutiometriä. Lähes viisimetrinen olutaalto syöksyi kaduille tuhoten mennessään pari taloa. Kahdeksan ihmistä kuoli. Vahvistamattomien tarinoiden mukaan seuraavina päivinä kuoli useita ihmisiä alkoholimyrkytykseen juotuaan liikaa sankoihin keräämäänsä puolivalmista olutta.


7. Yhdistys jonka tarkoituksena on lopettaa makuuvaunujen palvelijoiden kutsuminen nimellä “George”

Tästä ei kai muuta voi todeta kuin kertoa, että yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli amiraali George Dewey ja sen jäseniin kuuluivat mm. baseball-tähti George “Babe” Ruth, Ranskan pääministeri Georges “Tiikeri” Clemenceau ja Ison-Britannian kuningas Yrjö “George” V.


6. 4’33’’

Musiikin ystävät tunnistanevat otsikosta musiikkia inhoavien suosikkikappaleen eli John Cagen sävellyksen 4’33’’. Mikä koostuu neljästä minuutista 33 sekunnista hiljaisuutta. Luulin että tätä vitsiä ei voi käyttää uudelleen. Kävi ilmi että Cage ei ollut edes ensimmäinen. Eikä todellakaan viimeinen. Tässä listassa on kymmenittäin hiljaisuudesta koostuvia kappaleita. Oma suosikkini on kappaleesta Take Me Home, Country Roads parhaiten tunnetun John Denverin The Ballad of Richard Nixon.


5. Taikasavu

Tunnetusti kulttuuritasoon nähden liian kehittynyttä teknologiaa on mahdotonta erottaa taikuudesta. Niinpä vanha insinöörivitsi voi muuttua aikanaan todeksi tulevaisuuden afroarabistuneessa Euroopassa. Kun satojen vuosien kuluttua löydetään raunioista kumma kyllä toimivia vanhoja laitteita ja saadaan jostain sähköä, päätellään että laitteet toimivat savulla. Ne nimittäin lakkaavat toimimasta siinä vaiheessa, kun savu tulee laitteesta ulos.


4. Tylsää

Oregonin osavaltiossa on vajaan kahdeksantuhannen asukkaan pikkukaupunki nimeltä Boring. Sillä on ystävyyskaupunkina ensinnäkin Skotlannissa sijaitseva parintuhannen asukkaan Dull ja toiseksi australialainen viidentuhannen asukkaan Bland.
Odottelemme että Kotka hankkii ystävyyskaupungeikseen Idahossa sijaitsevan kolmenkymmenentuhannen asukkaan Eaglen, Sveitsin ranskankielisellä alueella sijaitsevan kymmenentuhannen asukkaan Aiglen ja kolumbialaisen seitsemäntuhannen asukkaan El Aguilan.


3. Tarkistakaa suunnitelmat!

Listassa on ainakin 28 varmaa tapausta, joissa keksijä on kuollut oman keksintönsä tappamina. Pellepelottomat ovat kuolleet esimerkiksi rakentamissaan lentolaitteissa (ei erityinen yllätys), suunnittelemansa koneen hammaspyöriin tartuttuaan (tämäkin oli odotettavissa), omien kemiallisten aineidensa haittavaikutuksiin (eivät osanneet arvata myrkyllisyyttä) tai rakentamansa hökötyksen kaaduttua päälle (tämä tuli aika lailla puun takaa).


2. Äiti, minä en pidä isoäidistä!

Ilmoitin jo vuosia sitten, että ryhdyn syömään kasvisruokaa heti kun näen ensimmäisen mainoksen, jossa markkinoidaan kasviksilta maistuvaa lihaa. Jos soijapavuista puristettu tofu olisi hyvää, sitä ei tarvitsisi markkinoida “lihan korvikkeena”. Vaan nyt on keksitty ainoa tapa jolla saadaan tofua markkinoitua uskottavasti. Ainakin Afrikan ulkopuolella. Hufu. Eli tofu, joka on tuunattu maistumaan ihmislihalta. Olen syönyt tofua, jonka on ollut tarkoitus toimia naudanlihan korvikkeena. Jos kaikki nauta maistuisi yhtä pahalta, söisin vain possua ja lammasta. Mutta vikahan on siinä, että TIEDÄN miltä naudanliha maistuu. Tofunaudan ja aidon naudan ero oli suunnilleen sama kuin broilerin ja kumikanan. (Vastuuvapauslauseke: lausunto perustuu arvioon sillä en ole maistanut kumikanaa.) Sen sijaan ihmislihaa en ole maistanut, joten en voi sanoa maistuisiko hufu samalta kuin ihmisliha. Pitäisi kysyä wakandalaiselta kaveriltani Atsinboo Humbalawumbalta.
Ainoa epäselvä kysymys “eettisessä kannibalismissa” on se, mistä hitosta tuotteen kehittäjät tiesivät miltä ihmislihan pitää maistua? Tosin eihän tämä toisaalta ole este – eiväthän muutkaan tofutuotteet maistu sinne päinkään miltä niiden korvaama tuote maistuu.


1. Varma tappio

Paholainen on haastettu oikeuteen muutamia kertoja. Näin tehdäkseen täytyy olla täysin kajahtanut. Ei voi voittaa oikeudenkäyntiä, jossa kaikki lakimiehet ovat syytetystä riippuvaisia joko nykyisinä (kuolleet) tai tulevina (toistaiseksi elossa olevat) vuokralaisina.

Uusinta: Lintu vai kala?

Lukijalle: Tässä vaihteeksi epäpoliittinen uusinta yli kymmenen vuoden takaa. Eläinlajien monimuotoisuus on jotain todella hämmentävää:

Akvaarioissa pidetään tavallisten miljoona- ja kultakalojen lisäksi satoja muitakin lajeja, joista joillakin on hyvin erikoisia ominaisuuksia. Tässä erikoinen tusina.

12. Perhoskala
Yksi harvoista afrikkalaisista akvaariokaloista, jos Malawi- tai Tanganjikajärven kirjoahvenia ei lasketa - nehän koskettavat vain näiden emäksisten järvien faunaan hurahtaneita harrastajia. Pinnassa viihtyvillä kaloilla on erikoinen ominaisuus: ne osaavat lentää. Tosin vain lyhyitä matkoja paetessaan saalistajia tai pyydystäessään hyönteisiä, mutta kuitenkin. Lento on enimmäkseen liitoa, mutta kala räpyttelee rintaeviään lisäten näin lennon pituutta. Varmin tapa hankkiutua eroon perhoskaloistaan on jättää akvaario vähäksi aikaa vartioimatta ilman päällyslaseja.

11. Helmirihmakala
Kala edustaa tässä rihmakalojen heimoa, jonka lajeista useimmilla on erikoinen lisääntymistapa. Kutuajan lähestyessä koiras rakentaa kuplapesän omasta syljestään. Otus puhaltelee suustaan pari milliä halkaisijaltaan olevia kuplia, joista se kokoaa noin 10 x 10 cm kokoisen, paksuimmalta kohdaltaan parisenttisen pesän. Touhu näyttää sellaiselta, että suuta kuivaa. Tänä aikana keskikohdaltaan kaksinkertaiseksi paisunut, mätiä täynnä oleva naaras kyhjöttää akvaarion nurkassa odottamassa. Pesän valmistuttua koiras käy tökkimässä kuonollaan vastahakoista teeskentelevää naarasta tyyliin an ny, mä tiedän että sulla on. Naaras ei ole kovin innostunut ja sen ymmärtää. Yrittäkääpä itse puhaltaa sänky täyteen sylkikuplia ja ruvetkaa sitten vonkaamaan vaimolta. Lopulta sitten lohkeaa ja kudun jälkeen koiras kerää mätimunat pesään, jossa ne aikanaan kuoriutuvat. Koiras jää yksinhuoltajaksi, pitää huolta mädistä ja puhaltelee sittemmin pakoon yrittävät poikaset takaisin pesään, jonka läheisyydessä ne pysyttelevät joitakin päiviä kuoriuduttuaan.

10. Piikkisilmä
Vajaa kymmensenttinen pohjakala näyttää enemmän madolta kuin madot itse. Vasta tarkemmin katsoen huomaa evät, jotka muuten tummassa ruumiissa ovat täysin läpinäkyvät. Kaakkoisaasialaiseen sukuun kuuluu 25 suuresti toisiaan muistuttavaa lajia, joista edellä mainittu on akvaarioissa yleisin. Aikoinaan piikkisilmän viljelyä akvaariossa pidettiin mahdottomana, vaikka joitakin satunnaisia tapauksia oli havaittu. Itä-Euroopassa kutuhalut hoidettiin hormoniruiskein, mutta nykyään tiedetään periaatteessa rehellisetkin konstit. Kömpelön näköisen kalan luulisi olevan helppo haaviin napattava akvaariota vaihdettaessa, mutta kaikista akvaariokaloista se on varmaan vaikein pyydystettävä. Vaistoaa vaaran ja katoaa näkymättömiin. Pystyy piiloutumaan puolikkaan piikkisilmän kokoisiin koloihin. Kun sen ajaa liikkeelle, on niin nopea että sijaitsee kahdessa paikassa yhtä aikaa.

9. Isopurjepleko
Edustaa heimonsa kenties yleisimpänä akvaariokalana kaikkia imumonneja. Imumonnit ovat erikoistuneet syömään levää ja ovat siksi suosittuja akvaristien keskuudessa. Hämmästyttävintä heimossa on sen lajirunsaus. Eteläamerikkalaisen heimon kaikki lajit ovat elinympäristövaatimuksiltaan suunnilleen samanlaisia, joten luulisi että yksi ainoa laji riittäisi. Eikö mitä, imumonneja tunnetaan noin 700 eri lajia ja koko ajan löytyy lisää. Ei riitä järki käsittämään, miksi sivujoki X:ssä elää yksi monnilaji ja toiselta puolelta pääuomaa erkanevassa muuten samanlaisessa sivujoki Y:ssä eri monnilaji. Lajeja on niin paljon, että taksonomia on pelkkää sekamelskaa, jossa suuri osa monneista on yhä nimeämättä. Useimmat tunnetaan väliaikaisesti saksalaisen DATZ-akvaariolehden lanseeraamalla L-numerolla. Jotkut imumonneista ovat vain muutaman sentin mittaisia, suurimmat lähes metrin, mutta valtaosa on pituudeltaan noin 10-30 cm. Isopurjepleko kasvaa luonnossa 60-senttiseksi, mutta jää normaalisti akvaariossa selvästi pienemmäksi tilanpuutteen takia. Siitä huolimatta moni akvaristi hermostuu liian suureksi kasvavaan monniinsa, joka suurena paskoo valtavat määrät huonontaen vedenlaatua. Monnilla onkin hauska tapa ulostaa, sen ohut pökäle saattaa ennen irtoamistaan kasvaa jopa kalaa itseään pidemmäksi. Särkänniemen yleisöakvaario on hukkua (anteeksi sananvalinta) ihmisiin, jotka tarjoavat liian suureksi kasvanutta isopurjeplekoaan sinne ilmaiseksi.

8. Konnamonni
Englanniksi walking catfish eli kävelevä monni. Kun elinympäristö käy ahtaaksi tai ravinto loppuu, konnamonni kömpii ylös vedestä ja vaeltaa parhaimmillaan jopa satoja metrejä seuraavaan lammikkoon. Tästä onkin syntynyt melkoinen riesa USA:n etelävaltioissa, jossa vieraslaji on aiheuttanut tuhoja alkuperäislajiston keskuudessa. Vastuuttomat omistajat ovat joko pitäneet konnamonneja puutarhalammikoissa tai vapauttaneet ne suoraan luontoon. Toisaalta pitää ihmetellä, miksi koko otus saavutti suosiota akvaariokalana. Ulkonäöltään se muistuttaa Hjallis Harkimon ja Friedrich Nietschen risteytystä, tonkii akvaariosta kasvit irti sekä pohjan sekaisin niin että vesi sumenee ja ruokatapoihin kuuluu syödä akvaariosta kaikki sitä itseään pienemmät kalat ja osa suuremmistakin.

7. Aasianmutakala
Tunnetaan vanhan liiton miesten keskuudessa paremmin virheellisellä nimellään kiinanmonni, mikä kertoo esiintymisalueen oikein ja sukulaisuuden väärin. Kotiseudullaan otusta käytetään paitsi ruokana, myös sääennustajana - englanninkielinen nimi on weather loach. Väitetään, että matalapaineen lähestyessä kala muuttuu "hermostuneemmaksi", liikkuen normaalin pohjalla lojumisensa sijaan enemmän pinta- ja keskikerroksessa. Suomen oloissa tämä näyttää toimivan kesäaikaan luotettavasti, talvella ei niinkään. Aasianmutakala on hyvin kestävä, sietää epäpuhtauksia ja suuriakin lämpötilanvaihteluja. Se myös elää vanhaksi, jopa 20-vuotiaaksi hyvällä onnella. Akvaario-oloissa yleisin kuolinsyy onkin uteliaisuus eli pienen kolon löytäminen päällyslasista. Edes tällöin aasianmutakala ei välttämättä menehdy, koska se kykenee suolihengittämään ilmaa ja kuolee vasta kuivumiseen.

6. Lasimonni
Kala on kuin pikkuhousujen kangas: niin ohut, että läpi näkyy. Lasimonniparvea on hauska katsella, kun tausta erottuu ongelmitta. Vain hieman vedestä poikkeava taitekerroin paljastaa monnin ruumiin rajat, tosin silmä, kallo, selkäruoto ja sisäelimet luonnollisesti näkyvät. Erikoinen piirre on se, että kuoltuaan monni muuttuu maidonvalkeaksi.

5. Selkäuimarimonni
Kun kala kääntyy selälleen, se on yleensä varma merkki piakkoin seuraavista WC-pyttyhautajaisista. Tämä Afrikassa elävä monnilaji on poikkeus. Se viettää suurimman osan aikaansa kivenkolossa möllöttäen vatsa ylöspäin. Liikkeelle lähtiessään se yleensä rapsuttelee juurakoiden ja kasvien alapintoja edelleen selällään uiden. Uskotaankin, että otuksen erikoinen asento on kehittynyt juuri tästä syystä. Evoluutio on hoitanut asian vieläpä siten, että monnin vatsa on selkää tummempi eli juuri päinvastoin kuin muilla kalalajeilla. Tiedossa ei ole, kelluisiko monni kuoltuaan selkä ylöspäin - se näet on monnien tapaan raskasluinen otus ja vajoaa pohjaan satunnaiseen asentoon.

4. Ampujakala
Hyönteiset ovat kalojen suurta herkkua. Ongelma asiassa on se, että melkoinen osa hyönteisistä lentää ilmassa. Perinteinen ja hyväksi koettu ratkaisu on loikata vedenpinnan yläpuolelle ja napata niin monta kuin ehtii. Ampujakala on kehittänyt paremman strategian. Otus sylkee kuin laama, paitsi tarkemmin. Kala nousee aivan veden pintaan, työntää suunsa ulos ja sylkee vesisuihkun, joka osuu millintarkasti jopa kolmen metrin päähän. Ei mikään turha suoritus, etenkin kun kalan silmät ovat vedenpinnan alapuolella, jolloin sen on tähtäyksessään huomioitava Snellin taittumislaki. Eräässä saksalaisessa yleisöakvaariossa ampujakalat ruokitaan lätkäisemällä kimpale jauhelihaa seinään vedenpinnan yläpuolella, josta kalat ruiskuttelevat sen alas pupellettavaksi ja yleisöllä on hauskaa.

3. Roiskuttajatetra
Ongelma: Pitää lisääntyä.
Ratkaisu: Kutu ja mätimunat.
Ongelma: Muut kalat syövät suurimman osan mätiä, joka onkin suurta herkkua.
Ratkaisu: Lisäännytään paikassa, johon muut kalat eivät pääse. Eli poissa vedestä.
Ongelma: Olemme kaloja. Emme selviä kuivalla maalla.
Ratkaisu: Hypätään kasvin lehdelle vedenpinnan yläpuolelle, naidaan siellä ja jätetään mätimunat lehdelle.
Ongelma: Mätimunat kuivuvat.
Ratkaisu: Koiras jää päivystämään ja roiskii pyrstöllään vettä munien päälle siihen asti, kunnes poikaset kuoriutuvat ja putoavat veteen.

2. Sokkotetra
Evolutiivisessa mielessä vastikään kehittynyt meksikontetrasta. Elänyt vuosituhansia pimeissä luolissa, jolloin evoluutio on suosinut tapauksia, jotka ovat käyttäneet vähemmän energiaa silmän kehitykseen ja vähitellen surkastuttanut silmät pois kokonaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että varsinaisella meksikontetralla on myös sokea alalaji, joka niin ikään elää luolassa, mutta pystyy yhä lisääntymään päälajin kanssa eli evoluutio ei ole edennyt yhtä pitkälle kuin varsinaisella sokkotetralla. Erinomainen esimerkki siitä, että jos Yläkerran Pomo loi kaiken kerralla, niin kyllä hän näki pirusti vaivaa saadakseen meidät uskomaan evoluutioon.

1. Nelisilmäkala
Itse asiassa silmiä on vain kaksi. Tosin molemmissa silmissä on keskellä kudosjuova, jonka molemmin puolin on iiris. Iiriksiä on siis neljä, mutta silmiä vain kaksi. Kala ui siten, että silmien ylempi osa on vedenpinnan yläpuolella tarkkailemassa mahdollisia saalishyönteisiä. Eikä silmän rakenne ole edes kalan omituisin piirre. Sen lisääntymiselimet ovat näet toispuoliset, puolella kaloista ne ovat vasemmalla ja puolella oikealla. Tämän seurauksena oikeanpuoleinen uros voi paritella ainoastaan vasemmanpuoleisen naaraan kanssa ja päinvastoin. Kuvitelkaapa että ihmisillä olisi samanlainen systeemi: "Hei, minä olen Jorma. Vaikutat viehättävältä naiselta, mutta ennen kuin tutustutaan tarkemmin, niin kerron että jormani on oikeanpuoleinen." "No voi hitto, minäkin olen oikeanpuoleinen. Ja me kun olisimme olleet täydellinen pari."

Uutiskatsaus 36/2022

1. Katkeraa kalkkia

Ex-presidentti (kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tuntuu edelleen hyvältä kirjoittaa tuo ”ex”) Haloska avasi taas sanaisen ruumisarkkunsa. Tällä kertaa hän haukkui vanhemmat miehet siitä, että naisvetoinen hallitus loukkaa kuulemma näiden herkkiä tunteita. Suomennus: katkeraa tekstiä siitä, että naisia kritisoidaan heidän kykyjensä puutteen ja töppöilyjensä takia eikä naiseuden vuoksi.
Kun nyt alan varmaan itsekin kuulua tähän ”vanhempien miesten” sakkiin, niin todettakoon että naisvetoinen hallitus todellakin loukkaa tunteitani, mutta ei suinkaan naisvetoisuutensa vaan totaalisen epäpätevyytensä ja suomalaisvihamielisyytensä takia. Tämä taas ei suinkaan ole naiseuden syytä sinänsä. Gallupeissa kyseltiin äskettäin, muuttiko bilekohu käsitystä Sanna Marinista. Ikävä kyllä en osunut kohteeksi, vastaus olisi näet ollut valmiina. Ei muuttanut sitten pätkääkään. Sanna Marin on edelleen se sama ylimielinen, vajaaälyinen, teini-ikään jämähtänyt siideripissis kuin oli pääministeriksi tullessaankin.
Sen verran vanhakantaista sovinismia tunnistan kyllä itsessäni, että jos samoilla kyvyillä ja agendalla varustettu miesvoittoinen hallitus olisi vallassa, uskon että antaisin kritiikkiä jonkin verran eri tavalla Backstreet Boysille kun nyt Spice Girlsille. En ole vielä päässyt täysin tasa-arvoiseen ihmiskäsitykseen, vaan tyttöhallitus saa nyt vähän kohteliaammin sapiskaa kuin samoja typeryyksiä harjoittava poikahallitus saisi.


2. Seuraava pääministeri

Peräti parikymmentä prosenttia suomalaisista pitää Sanna Marinia parhaana ehdokkaana myös seuraavaksi pääministeriksi. Tämä olisi suorastaan loistava uutinen: vain joka viides suomalainen on kusetettava idiootti. Valitettavasti toinen viidesosa pitää puolestaan Petteri Orpoa parhaana ehdokkaana eikä muissakaan juuri kehumista ole. Todennäköisesti seuraava pääministeri onkin Orpo, sillä kokoomushan menee tunnetusti kimppaan kenen kanssa vaan ainoana ehtonaan se, että suomalaisten etuja ei tarvitse puolustaa. Tosin linkin jutussa Mikael Jungner ennustaa, että Sanna Marin ei ole seuraava pääministeri. Mikä on huono merkki sen suhteen että Sannan osakkeet nousivat juuri huomattavasti, kun ottaa huomioon kuinka kehno ennustaja on asialla.


3. Sähkölasku

Kun kuluttajalle käy kalliiksi, on apukin lähellä. Hallitus keksi siirtää velanoton yksityiseltä valtiolle. Tarkemmin sanottuna keskiluokka realisoikoon omaisuuttaan, jotta pystyisi maksamaan veroillaan valtion holtittoman lainanoton, jolla maksaa niiden sähkölaskut jotka eivät siihen itse kykene. Hallitus teki jälleen kerran vaalibudjetin ostaakseen suosion niiltä, jotka eivät tajua mistä hyvinvointi koostuu. Vihjeeksi sanottakoon että se ei koostu ainakaan siitä, että keskiluokalta viedään omalla työllä ansaitut rahat pois. Mistäs sitä rahaa seuraavan kerran otetaan, kun keskiluokasta on tehty uusi alaluokka? Ainoa tie vaurauteen on antaa ihmisille mahdollisuus ansaita omaisuutensa; silloin saattaa olla jotain verotettavaakin.
Sähkölaskujen suhteen sitä niittää mitä on kylvänyt. Jos raha ei riitä laskuun, niin sitten pitää realisoida omaisuuttaan tai karsia elintasoaan. Hallitus aikoo toteuttaa vain ensimmäisen ja jättää elintason karsimatta maksattamalla tuloihinsa nähden liian paljon kuluttavien laskut muilla. Mikä onkin toisaalta hallituksen linjan mukaista toimintaa.
Sähkölaskujen kompensointi on taas kerran selvä viesti siitä, että vastuullinen ja varautuva elämäntapa ei kannata. Sosialisti on aina valmis rientämään hätiin jonkun toisen rahoilla. Minulla ei ole minkäänlaista sympatiaa niitä kohtaan, jotka ovat nyt vaikeuksissa kalliiden sähkölaskujen takia äänestettyään sitä ennen valtaan vihervasemmistososialidemokraattikeskustakokoomuslaisen Järjestelmäpuolueen, jonka typerien päätösten takia tähän on jouduttu. Siinähän maksatte, mutta älkää perkele maksattako laskujanne niillä, jotka ovat sähköntuotannon ongelmista varoitelleet jo pitkään ja vaatineet muutosta politiikkaan.


4. Taksitolpalla

Toimittaja palasi hetkeksi vanhaan ammattiinsa taksikuskiksi ja järkyttyi. Asiakkaat näet valitsivat mieluummin valkoisen kuin värillisen kuskin. Toimittaja istui aluksi autossaan pitkään ilman kyytiä. Sitten hän nousi autosta ulos houkutuslinnuksi ja kyyti löytyi hetkessä. Hän esittää artikkelissaan aiheellisen kysymyksen: ”Miltä tuntuisi tulla joka päivä työpaikalleen tietäen, että joutuu kohtaamaan rasismin silmästä silmään, kun maksavat asiakkaat kävelevät ohitse valkoihoisen kuljettajan kyytiin?”
Vastaan: realistiselta. Kuvitellaanpa, että tummaväriset taksikuskit eivät olisi raiskanneet yhtään asiakastaan, osaisivat reittinsä eksymättä, hallitsisivat maassa puhuttua kieltä ja veloittaisivat aina huijaamatta.
Jos kokemus ja tarinat tummapintaisista taksikuskeista ovat tuollaisia, ei ole mikään ihme että valikointia tapahtuu. Ihan samalla tavalla urheilukaupan hyllyllä lenkkareita valitessa en yleensä vaivaudu edes sovittamaan tiettyjä merkkejä huonojen kokemusten takia – syyllistynkö siis merkkirasismiin?


5. Seli seli

”Haavoittuvaisessa asemassa olevat (esimerkiksi lapset, maahanmuuttajat) asetetaan jonossa lääketieteellisesti samassa asemassa olevan ohi.” Näin sanottiin valtioneuvoston kanslian suunnitelmassa lääketieteellisestä priorisoinnista. Onneksi strategia ehdittiin huomata ennen sen hyväksymistä. Pian jo selitettiin kyseessä olleen ”harmillisen virheen”. Tämähän on sinänsä aivan totta; harmillinen virhe, monellakin tapaa. Tahattoman humoristinen puoli asiassa toki on, että haittamaahanmuuttajat rinnastettiin siinä lapsiin eli puutteellisten kykyjensä takia oikeustoimikelvottomiin henkilöihin.
Viralliseksi priorisointi ei ole vielä tullut, mutta kun on Maakuntakaupungin sairaalassa käynyt niin on kyllä havainnut etnisten vähemmistöjen olevan selvästi osuuteensa nähden yliedustettuina. Mikäli tämä lukema suhteutetaan vielä verotuottavuuteen, niin yliedustus on jo moninkertainen.


6. Toistuva uutinen

Blaablaablaa … Onur Ali Avaz … jäkjäkjäk …kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä raiskauksesta, kahdesta pahoinpitelystä, kotirauhan rikkomisesta, salakatselusta ja ampuma-aserikoksesta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


7. Tasa-arvoa monumentteihin

Viron Narvasta poistettiin puna-armeijan tankki jalustalta. Tästä taas ei Narvan enimmäkseen venäläinen väestö tykännyt lainkaan. Inhotus ei toki ollut niin suurta, että muuttoliike Venäjälle voimistuisi. Älkää sellaista pelätkö, ei ole vielä sellaista ihmettä nähty että venäläiset haluaisivat asua mieluummin Venäjällä kuin muualla. Vuonna 2021 Viroon näkyy muuttaneen 1860 Venäjän kansalaista. Samana vuonna Virosta muutti pois 808 Venäjän kansalaista eli alle puolet tästä. Virossa asuvilla venäjänkielisillä, etenkin juuri Narvan alueella on vain harvoin Viron kansalaisuus. He saisivat Venäjän kansalaisuuden heti niin halutessaan. Silti tuskin kukaan heistä haluaa muuttaa Venäjälle. Toiseen suuntaan liikennettä kyllä olisi eli Venäjän venäläisiä olisi Viroon tulossa vaikka kuinka paljon, vaikka kansalaisuuden saamiseen ei ole paljon mahdollisuuksia.
Tästä kaikesta huolimatta osa Narvan venäläisistä närkästyi syvästi panssarivaunun poistosta. Viron politiikkaa neuvostoaikaisten muistomerkkien käsittelyssä ei voi kutsua kovin onnistuneeksi. Aikoinaan Pronssisoturi-muistomerkki roudattiin pois alkuperäiseltä paikaltaan, mistä seurasi mellakoita. Parempi ratkaisu olisi ollut muistaa mallina ollutta painin olympiavoittajaa Kristjan Palusalua, joka pakotettiin puna-armeijaan ja antautui tahallaan suomalaisille heti rintamalle päästyään. Onhan patsaan selässä oleva kivääri suunnattu piippu alaspäin antautumisen merkiksi. Siirtämisen sijaan muistomerkki olisi pitänyt nimetä uudelleen ”Antautuvan puna-armeijalaisen muistomerkiksi”. Samaan tapaan nytkin olisi pitänyt jättää neuvostopanssari paikoilleen ja roudata sen viereen saksalainen panssari hakaristeineen päivineen. Saksalaispanssariin olisi sitten laitettu laatta ”Väkivaltaisen miehityksen 1941-1944 muistomerkki” ja neuvostopanssariin ”Väkivaltaisen miehityksen 1944-1991 muistomerkki”.


8. Antaa palaa

Venäjä polttaa kymmenen miljoonan dollarin edestä kaasua joka päivä. Liekkejä voi käydä ihailemassa Virolahdelta, jonne ne näkyvät kymmmenien kilometrien päähän. Oleellista on kuitenkin, että nämä palavat puhtaasti, sillä minkäänlaisia mielenosoituksia saastuttamisesta ei ole näkynyt. Asiantuntijat tosin toteavat, että viitisen prosenttia kaasusta jää palamatta siirtyen metaanina suoraan ilmakehään. Lisäksi tämä viisi prosenttia on ilman venäläiskerrointa.


9. Ikkunat auki Eurooppaan

Lukoilin toimitusjohtaja otti ja hyppäsi ikkunasta. Tämä oli virallinen tiedote, muitakin näkemyksiä kuolinsyistä on esitetty. On sinänsä positiivista, että venäläisjohtajat pomppivat kuudennen kerroksen ikkunoista ja muodin toivoisi leviävän entistä korkeammalle tasolle maan johdossa. Missään tapauksessa kyse ei ole salamurhasta. Niitä tapahtuu vain jos johtaja ei suostu kiipeämään riittävän korkeaan kerrokseen tai sitten ikkunat ovat jumissa.


10. Häämatkalla

Naisten jääkiekkomaajoukkueessa nousi kohu, kun tähtihyökkääjä häipyi ennalta sovitun mukaisesti yhden runkosarjaottelun ajaksi kaverinsa häihin. Temppua pidettiin vastuuttomana. Eihän kesken turnauksen poistuta. Eihän Topi Raitanenkaan käynyt EM-alkuerän ja finaalin välissä bestmanina, vaikka oli pyydetty vaan kaveri sai viettää häänsä ilman Topia.
Tällä kertaa kyseessä oli kaikin puolin huonosti hoidettu operaatio. Susanna Tapani oli väitteiden mukaan suostunut mukaan koko kisoihin vain sillä ehdolla, että saa tämän yhden ottelun olla poissa. Lyhyellä tähtäimellä ajatellen valmennusjohdon suostumus oli oikea ratkaisu. Kyseessä oli puolimerkityksetön runkosarjaottelu ja USA:ta vastaan olisi hävitty joka tapauksessa. Mutta kun joukkuelajeissa kyse ei ole siitä että summataan joukkueen kulloisetkin kyvyt yhteen. Joukkueurheilijan psyyke ei ole riittävän vahva siihen, vaan siihen vaikuttavat ulkoiset tekijät aivan tolkuttomasti. Nyt syntyi tunne että yksi pelaajista ei ole täysillä mukana ja mediakohu vaikutti asiaan. Seurauksena oli romahdus, historiallinen puolivälierätappio Tsekille. Jatkopelissä Unkari kaatui vasta jatkoajalla, mikä kertoo naisjääkiekon psykologiasta enemmän kuin ikinä haluaisi tietää.
Ei sitten käynyt mielessä, että tämänkin asian olisi voinut hoitaa hiljaisesti? Ennen USA-ottelua tiedote, että hyökkääjä kärsii ”ylävartalovammasta” – mikä on vakiomenetelmä kun ei haluta sanoa yhtään mitään – ja on poissa ottelusta. Pikakeikka Suomessa, takaisin kokoonpanoon eikä koira hauku perään.
Viimeiseksi Suomi meni vielä häviämään Japanille, mikä olisi tarkoittanut putoamista B-lohkoon seuraavan vuoden kisoissa. ”Onneksi” IIHF:llä on tapana reagoida, kun rahapussi on kyseessä ja ilmeisesti pikapäätöksellä sääntöjä muutettiin siten, että parempien joukkueiden A-lohkon paikat ratkeavatkin vastaisuudessa rankingin eikä MM-kisojen sijoitusten perusteella. IIHF on aina ollut asiassa luova. Vuonna 1991 rahantekokone Saksa olisi pudonnut miesten MM-kisojen B-sarjaan, jolloin IIHF laajensi A-sarjan kahdeksasta joukkueesta kahteentoista, jolloin yksikään joukkue ei pudonnut ja B-sarjassa sijoille 2-4 sijoittuneet löysivät suureksi yllätyksekseen itsensä A-sarjasta.


11. Finnkampen

Ruotsi-ottelu tuli sitten koettua uudistetulla Olympiastadionilla. Katsojakeskiarvo per päivä oli alun kolmattakymmentätuhatta, jota voi pitää kohtuullisen hyvänä huomioiden että kolme kappaletta tuoreita Euroopan mestareita puuttui paikalta. Ruotsi voitti ottelut muuten odotetusti, mutta naisissa odoteltiin hienokseltaan Suomen voittoa.
Ikävä sanoa, mutta tällä kertaa naisten tappiosta ja miesten jos nyt ei tappiosta niin ainakin siitä ettei ottelu ollut tiukka, voi syyttää enimmäkseen taistelutahdon puutetta. Muutamia ilahduttavia poikkeuksia lukuun ottamatta vaikutti siltä, että suomalaiset olivat lannistuneita Raitasen ja Murron sairastumisista ja poisjäänneistä.
Esimerkkinä nostan esiin estejuoksun. Sekä naisissa että miehissä tilanne oli sama: ruotsalaiset olivat tilastoissa ylivoimaisen kovia. Naisissa kaikki ruotsalaiset olivat tällä kaudella juosseet alle kymmenen minuutin, yksikään suomalainen ei puolestaan alle kymmenen ja puolen. Miehissä kaikki ruotsalaiset olivat tällä kaudella juosseet alle kahdeksan ja puolen, yksikään suomalainen ei ollut juossut alle yhdeksän. Mitä tässä tilanteessa pitää tehdä? Antaa ruotsalaisten mennä menojaan ja yrittää tehdä paras mahdollinen oma suoritus (kuten naisissa kävikin – jokainen suomalainen juoksi kauden parhaansa)?
Ei helvetissä. Tämä on maaottelu. Otetaan yksi suomalainen, mieluiten se isokokoisin. Heti kärkeen, muut pitävät muutaman metrin raon ruotsalaisiin. Kärjessä oleva suomalainen hidastaa hieman vauhtiaan ennen estettä, takana tulevien rytmi rikkoutuu. Ruotsalaiset joutuvat steppaamaan esteelle ja kiertämään ulkokautta. Heti esteen ylityksen jälkeen taas spurtti ja keulaan, seuraavalla esteellä sama. Tätä hän jatkaa niin pitkään kunnes katkeaa. Sen jälkeen hipsuttelee maaliin kisan viimeisenä. Samalla kaksi muuta suomalaista on säästellyt voimiaan ja hyvällä tuurilla onnistuvat yllättämään edes yhden rytminvaihdoksissa ja sipsuttelussa energiaansa tuhlanneen ruotsalaisen. Todennäköisesti kuitenkaan eivät, mutta tämä on ainoa vaihtoehto jolla lähdetään hakemaan jotain muuta kuin 6-16 -lajitappiota. Ja ennen muuta tämä antaa muille esimerkin. Nyt lähdetään haastamaan eikä pyydellä anteeksi.
Miesten keskimatkoilla tästä meiningistä näytettiin esimerkkiä. Joonas Rinne pisti sekä kasilla että tonnivitosella etukäteen ylivertaisen ruotsalaisjuoksijan todella tiukoille onnistuneella joukkuetaktiikalla. Molemmilla matkoilla suomalaisen voitto oli todella lähellä ja pistejakaumakin oli tilastomaaottelua parempi.


Loppukevennys: Täysosuma

Venäläistä huipputeknologiaa edustava ilmasta-maahan -ohjus, yksikköhinta useita satoja tuhansia, osui kerrankin sopivaan kohteeseen tuhotessaan yleisen käymälän Hersonin lähettyvillä. Tiedossa ei ole, kuinka korkealle tuulettimeen paska tällä kertaa lensi.
Venäläinen sotilasteknologia saavuttaa edelleenkin samoja tuloksia kuin kahdeksankymmentä vuotta sitten. Jatkosodan alussa paikalla ollut sukulaismies kertoi, miten venäläinen pitkän matkan tykistö yritti tuhota tuolloin vain muutama vuosi aiemmin uusittua Saimaan kanavan Mustolan sulkua. Rajalta matkaa on 16 kilometriä ja tuskin patteri ihan rajalinjassa kiinni oli, joten oltiin silloisen tykistön aivan äärirajoilla. Ainoa osuma saatiin tyhjillään olleeseen jäätelökioskiin, joka hajosi silminnäkijän mukaan täysin hammastikuiksi.

Uusinta: Euroopan uudet kasvot

Lukijalle: Uusitaanpa juttu siitä, kuinka Euroopan visuaalinen ilme oli muuttunut vuodesta 1978 vuoteen 2018. Tämänvuotisista EM-kisoista en viitsi tehdä vastaavaa päivitystä, koska trendi on valitettavan selkeä:

Menneenä kesänä olin matkalla paikkakunnalle X kaverini kanssa. Tarkemmin sanoen lähdin Hornankuusesta ajelemaan yksin ja nappasin kaverin kyytiin paikkakunnalta Y, jossa hän oli työmatkalla. Olimme sopineet tapaamisen Y:n keskustaan, kirkon viereen. Ajoitus oli jämpteillä miehillä loistava, tulimme täsmälleen samaan aikaan paikalle. Kaverini ehdotuksesta jaloittelimme hieman ennen matkan jatkamista. Tämä sopi minulle, kun vieressä oli sankarihautausmaa jossa tiesin olevan pari etäistä sukulaismiestä. Pienen etsiskelyn jälkeen haudat löytyivät ja hiljennyimme hetkeksi miettimään kahta nuorena katkennutta elämää, toinen vasta parikymppisenä varusmiehenä ja toinen muutamaa vuotta vanhempana, jo avioituneena kahden lapsen isänä. Poistuessamme kaveri viittasi sankarihautojen rivistöön ja totesi. että kyllä olisi käynyt niin että jos näille hepuille olisi aikakoneella näytetty millaiset sipilät ja orpot Suomea nykyisin johtavat, olisivat luultavasti todenneet että pitäkää tunkkinne ja soutaneet Ruotsiin. Vastasin että ojasta allikkoon, kyllä Ruotsissa tilanne on vielä huonompi ja hullummaksi vain menee.

Lausunto osoittautui taas profeetalliseksi, sillä Ruotsissa "nuoriso" on villiintynyt entisestään ja innostui polttamaan autoja oikein urakalla. Ei tosin vielä kovin paljon, kun saldo pysyi vielä kaksinumeroisena. Onneksi meille kuitenkin selitetään ihan poliisijohdon suulla, että vika on kaupunkirakenteessa ja muut säestivät kyseessä olevan syrjäytymisen tunne ja köyhyys. Hassua kyllä, en muista että Suomessa tai muuallakaan pohjoismaissa olisi pantu paikkoja paskaksi ja palamaan esimerkiksi lama-aikana 1990-luvun taitteessa tai edes suurina nälkävuosina 1867-68. Ainoa mikä ylikomisarion lausunnossa meni putkeen, oli toteamus "rikosten ja häiriöiden ennalta estäminen on aina mahdollista kunhan vain juurisyyt osataan tunnistaa." Lukijoiden kommenteista ja etenkin niiden peukutusmääristä voi sitten lukea, miten hyvin kansa on oivaltanut "juurisyyt".

Hyppäsimme kaverin kanssa autoon ja jatkoimme matkaa. Totesin, että olen elämäni aikana ajellut Suomenmaata ristiin rastiin aika paljon, mutta paljon on näkemättäkin. Nytkin ajoimme pitkin sellaista isohkoa seututietä eli suomalaisen maantieluokituksen kolmoskategorian tietä, jota en muista koskaan aiemmin ajaneeni. Matkalle osui kuntakeskus Z, jota lähestyessämme kaveri ehdotti, että poiketaan sikäläisessä antikvariaatissa, hän etsii erästä kirjaa. Tämähän sopi. Ihmettelin taas sitä, että Suomesta löytyy edelleen sellaisia kuntakeskuksia, joissa ei ole koskaan tullut pysähdyttyä. Niin tämäkin, ja paikan antikvariaatti osoittautui varsin hyväksi. Kaveri löysi etsimänsä ja itselleni osui kouraan Juoksija-lehden kisakirja vuoden 1978 yleisurheilun EM-kisoista.

Kun sittemmin reissulta palattuani luin kirjaa ja katselin kuvia, huomasin Euroopan todella muuttuneen. Etenkin kun sittemmin katsoi tämänvuotisia kisoja Berliinissä. Euroopan uudet kasvot eivät vaikuttaneet enää kovin eurooppalaisilta. Muutoksen suuruus vain 40 vuodessa on ollut valtaisa. Tämähän piti sitten laskea. Otin vuoden 1978 Prahan EM-kisojen tuloslistoista jokaisen yksilölajin kahdeksan parasta ja katsoin, kuinka moni heistä on ainakin osittain muuta kuin eurooppalaistaustainen. Sitten tein saman vuoden 2018 Berliinin EM-kisoille. Osan nimistä tiesi suoraan ja kaikki vähänkin epäselvät tapaukset googletin kuvahaulla.

Vuoden 1978 kisojen lista ei ole pitkä.
Miehet:
800 m, 8. Jose Marajo, Ranska
1500 m, 6. Jose Marajo, Ranska
Pituus, 1. Jacques Rousseau, Ranska
7. Roy Mitchell, Iso-Britannia
Kolmiloikka, 4. Bernard Lamitie, Ranska
6. Keith Connor, Iso-Britannia
8. Aston Moore, Iso-Britannia
Kymmenottelu, 2. Daley Thompson, Iso-Britannia
Naiset:
100 m, 7. Chantal Rega, Ranska
8. Sonia Lannaman, Iso-Britannia
200 m, 5. Chantal Rega, Ranska
400 m, 8. Verona Elder, Iso-Britannia
Viisiottelu, 8. Florence Picaut, Ranska

Yhteensä kolmetoista. (Sijoitus kahdesti tai useammin samalta henkilöltä on laskettu erikseen, henkilöitä on vain yksitoista.) Tuolloin lajiohjelma oli naisten osalta hieman erilainen kuin nykyään, sillä lajivalikoimasta puuttuivat 10 000 m, maraton, 3000 m esteet, seiväs, kolmiloikka, moukari ja kävelyt. Lisäksi naisilla 5000 metrin tilalla oli 3000 metriä ja seitsenottelun tilalla viisiottelu, mutta tämä ei muuta lajien lukumäärää. Miesten lajivalikoima oli sama kuin nykyään. Kaikkiaan yksilölajeja oli ohjelmassa 36 (nykyään 44) eli kahdeksan parhaan joukkoon yltäviä sijoituksia tuli yhteensä 288. Näistä kolmetoista eli 4,5 % meni siis ainakin osittain ei-eurooppalaistaustaisille.

Huomionarvoista on se, että silloiset ei-eurooppalaistaustaiset edustivat poikkeuksetta Ranskaa tai Iso-Britanniaa, vanhoja siirtomaavaltoja. Toinen huomattava asia on se, että yhtään ainutta musliminimeä ei ollut joukossa.

Berliinin EM-kisoissa 40 vuotta myöhemmin listaus on varsin toisennäköinen. Erilainen on myös Euroopan yleisurheilukartta. Neuvostoliitto on hajonnut paloiksi ja viisi Keski-Aasian entistä neuvostotasavaltaa ei ole enää mukana. Toisaalta Turkki on tullut uutena mukaan. Tämä olisi saattanut aiheuttaa laskennallisen ongelman, jos vuonna 1978 mukana olisi ollut vaikka joku saksanturkkilainen, mutta ei ollut. Vuoden 2018 turkkilaisia ei ole laskettu tässä mukaan ei-eurooppalaisiin, vaikka he eivät tietenkään eurooppalaisia ole. Tilastointiperiaatteen syynä on se, että Turkki on maana mukana EM-kisoissa, vaikka maantieteellisesti se pitäisi potkaista sieltä takaisin Aasiaan, minne se kuuluu. Turkin esimerkiksi kenialaiset ostourheilijat on laskettu ei-eurooppalaisiin, koska he eivät ole lähtöisin EM-kisoihin osallistuvasta maasta. Ei-eurooppalaisiin ei laskettu Turkkia edustanutta 200 metrin mestaria Ramil Guliyevia. Hän on alkujaan azerbaidzanilainen ja myös se maa osallistui kisoihin, eli kyseessä oli edustusoikeudellisten maiden sisäinen siirto. Toinen maantieteellisesti uusi maa EM-kisoissa on Israel, joka rasismin uhrina on potkittu pois Aasian urheiluelämästä, jonne se maantieteellisesti kuuluisi. Sama periaate kuin Turkin kohdalla eli alkuperäiset israelilaiset eivät ole listauksessa, mutta EM-kisamaiden ulkopuolelta lähtöisin olevat ovat. Listalla on myös Ruotsin seiväshyppyihme Armand Duplantis, koska hänen isänsä Greg on amerikkalainen, vaikkakin eurooppalaistaustainen.

Miehet:
100 m, 1. Zharnel Hughes, Iso-Britannia
2. Reese Prescod, Iso-Britannia
3. Jak Ali Harvey, Turkki
4. Chijindu Ujah, Iso-Britannia
6. Churandy Martina, Hollanti
7. Emre Zaher Barnes, Turkki
DNS Jimmy Vicaut, Ranska
200 m, 2. Nethaneel Mitchell-Blake, Iso-Britannia
3. Alex Wilson, Sveitsi
5. Adam Gemili, Iso-Britannia
6. Eseosa Desalu, Italia
8. Solomon Bockarie, Hollanti
400 m, 1. Matthew Hudson-Smithm, Iso-Britannia
7. Ricardo Dos Santos, Portugali
1500 m, 8. Ismael Debjani, Belgia
5000 m, 3. Morhad Amdouni, Ranska
4. Yemanberhan Crippa, Italia
6. Polat Kemboi Arikan, Turkki
10 000 m, 1. Morhad Amdouni, Ranska
2. Bashir Abdi, Belgia
3. Yemanberhan Crippa, Italia
4. Adel Mechaal, Espanja
6. Soufiane Bouchikhi, Belgia
Maraton, 2. Tadesse Abraham, Sveitsi
3. Yassine Rachik, Italia
5. Faniel Eyob Ghebrehiwet, Italia
7. Maru Teferi, Israel
8. Lemawork Ketema, Itävalta
110 m aidat, 1. Pascal Martinot-Lagarde, Ranska
3. Orlando Ortega, Espanja
7. Aurel Manga, Ranska
400 m aidat, 2. Yasmani Copello, Turkki
4. Ludvy Vaillant, Ranska
3000 m esteet, 1. Mahiedine Mekhissi-Benabbad, Ranska
3. Yohanes Chiappinelli, Italia
Seiväs, 1. Armand Duplantis, Ruotsi
Pituus, 6. Dan Bramble, Iso-Britannia
7. Michel Torneus, Ruotsi
8. Victorin Guillaume, Ranska
Kolmiloikka, 1. Nelson Évora, Portugali
2. Alexis Copello, Azerbaidzan
6. Nathan Douglas, Iso-Britannia
7. Jean-Marc Pontvianne, Ranska
Naiset:
100 m, 1. Dina Asher-Smith, Iso-Britannia
4. Mujinga Kambundji, Sveitsi
5. Jamile Samuel, Hollanti
6. Imani Lansiquot, Iso-Britannia
7. Carolle Zahi, Ranska
8. Orlann Ombissa-Dzangue, Ranska
200 m, 1. Dina Asher-Smith, Iso-Britannia
3. Jamile Samuel, Hollanti
4. Mujinga Kambundji, Sveitsi
6. Bianca Williams, Iso-Britannia
400 m, 4. Laviai Nielsen, Iso-Britannia
7. Floria Guei, Ranska
8. Madlea Ghafoor, Hollanti
800 m, 4. Adelle Tracey, Iso-Britannia
8. Shelyana Oskan-Clarke, Iso-Britannia
1500 m, 2. Sofia Ennaoui, Puola
5000 m, 1. Sifan Hassan, Hollanti
3. Yasemin Can, Turkki
10 000 m, 1. Lonah Chemtai Salpeter, Israel
3. Meraf Bahta, Ruotsi
5. Yasemin Can, Turkki
100 m aidat, DQ Solene Ndama, Ranska
400 m aidat, 5. Yadisleidy Pedroso, Italia
Korkeus, 3. Marie-Laurence Jungfleisch, Saksa
7. Morgan Lake, Iso-Britannia
Seiväs, 6. Angelica Bengtsson, Ruotsi
Pituus, 1. Malaika Mihambo, Saksa
3. Shara Proctor, Iso-Britannia
4. Jazmin Sawyers, Iso-Britannia
7. Khaddi Sagnia, Ruotsi
8- Evelise Veiga, Portugali
Kolmiloikka, 7. Jeanine Assani Issouf, Ranska
8. Rouguy Diallo, Ranska
Kiekko, 3. Shanice Craft, Saksa
4. Claudine Vita, Saksa
5. Daisy Osakue, Italia
7. Liliana Ca, Portugali
Keihäs, 6. Alexie Alais, Ranska
Seitsenottelu, 1. Nafissatou Thiam, Belgia
2. Katarina Johnson-Thompson, Iso-Britannia

Yhteensä 84 kahdeksan parhaan joukossa. Yksilölajeja oli ohjelmassa 44 eli kahdeksan parhaan joukkoon yltäneitä suorituksia oli yhteensä 352. Näistä 23,9 % eli lähes neljäsosa oli ainakin osittain ei-eurooppalaistaustaisten suorituksia. Neljässäkymmenessä vuodessa osuus on aika tarkkaan viisinkertaistunut.

On hyvin todennäköistä, että listalla olevat urheilijat ovat sopeutuneet länsimaiseen yhteiskuntaan, kuten senegalilais-belgialainen seitsenottelun olympiavoittaja ja Liegén yliopiston maantieteen opiskelija Nafi Thiam. Joukossa saattaa olla joku mätämuna, mutta on niitä kantaeurooppalaisissakin. Tämä laskelma kuitenkin osoittaa, että Euroopan nuoriso koostuu yhä vähenevässä määrin kantaeurooppalaisista. Ja ne, jotka eivät sopeudu sivistyneeseen yhteiskuntaan, ovat se ongelma. Kuten mellakat eri puolilla maanosaa osoittavat, heitä on paljon.

Voidaan tietysti väittää, että ilman muualta tulleita menestys olisi huonompaa. Mitähän Ranskan yleisurheilusta jäisi jäljelle ilman mamuja? No, toisaalta mitalitaulukon kakkosmaa oli Puola, 7-4-1, joka taipui Iso-Britannialle vasta brittien voitettua päätöslaji miesten 4 x 100 metrin viestin ja päädyttyä saldoon 7-5-6. Neljäkymmentä vuotta aiemmin Puola oli mitalitaulukon viides, 2-2-3. Tervehenkinen nationalismi näkyy parantaneen menestystä, toisin kuin kovasti mamuttuneella Italialla. Saapasmaan saldo oli 40 vuotta sitten 4-1-0, nyt se oli 1-1-4 - joista kolme pronssia meni mamujen tiliin. Puolan 4 x 400 metrillä kultaa ottanut blondinelikko oli sivumennen sanoen kisojen upeinta antia. Mamuja taisi Puolan joukkueessa olla yhteensä 0,5 kappaletta eli puolimarokkolainen 1500 metrin juoksija Sofia Ennaoui, joka ei oikein monikulttuurimannekiiniksi taivu. Vaan kuvitelkaapa että joku suomalainen puoliarabi pärjäisi urheilussa, niin kyllä hehkutus olisi valtavaa ... niin tietysti olettaen että mielipiteet olisivat oikeat, muussa tapauksessa etninen tausta mainittaisiin enintään häveliäästi sivulauseessa, vaikka olisi kuinka maailmanmestari.

Sanotaan, että "maailman moninaistuu ja väestöt sekoittuvat väistämättä". Mutta miksi täällä Vanhassa Maailmassa sekoittuminen tapahtuu vain ja ainoastaan Euroopassa? Menkää mihin tahansa sambialaiseen, myanmarilaiseen tai irakilaiseen pikkukaupunkiin, niin vastaan tulee pelkästään alkuperäiskansaa. Vaan yrittäkääpä samaa temppua missä tahansa länsi- tai pohjoiseurooppalaisessa pikkukaupungissa, niin ette onnistu.
Yleisurheilun EM-kisoissa noin neljännes urheilijoista ei ollut eurooppalaisia ja tämä osuus on 40 vuodessa yli viisinkertaistunut. Afrikan ensimmäisissä mestaruuskisoissa 1979 joka ainoa mitalisti oli afrikkalainen. Niin oli myös viimeisimmissä Afrikan mestaruuskisoissa. Tosin voi olla, että joku rasisti ei laske afrikkalaisiksi niitä Etelä-Afrikan seitsemää buuria, joiden esi-isät ovat asuneet Etelä-Afrikassa pidempään kuin Etelä-Afrikkaa edustaneiden zulujen esi-isät.. Mutta tähän voi todeta, että jos Etelä-Afrikka olisi vuonna 1979 päässyt maanosan mestaruuskisoihin mukaan, mitaleilla olisi maan tuolloisen tason tietäen taatusti ollut vielä useampi valkonaama. Tuolloin Etelä-Afrikkaa ei päästetty kisoihin rasistisista syistä, maa kun kohteli mustaa väestönosaansa afrikkalaisiin standardeihin nähden sopimattomalla tavalla. Minkä huomasi siitä, että naapurimaista muutti mustia Etelä-Afrikkaan jos vain pääsivät, kun taas Etelä-Afrikasta ei muuttanut naapurimaihin muuta kuin muutama terroristi pakoon lain kouraa.
Sama moninaistumisen puute on havaittavissa myös Aasian mestaruuskisoissa. 1979 mitaleilla oli pelkkiä aasialaisia. Viimeisimmissä kisoissa oli viisi muutakin, mutta neljä heistä oli Lähi-Idän maiden ostourheilijoita, ei minkään väestönvaihdon seurauksia toisin kuin Euroopassa. Se viides ei-täysin-aasialainen mitalisti oli puoliksi japanilainen, puoliksi amerikkalainen. Nämä kaikki mukaan laskienkin taustaltaan maanosan ulkopuolisten osuus yksilölajien mitalisteista oli 4,4 %. Afrikassa se oli 0 % ja Euroopassa 25 % (kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuneista 23,9 %). Tästä näkee, keitä se monikulttuurisuus oikeasti koskettaa ja keitä ei.

Kaikki logiikka sanoo, että siirtyvä väestö tuo mukanaan omaa kulttuuriaan. Katsokaa vaikka Australiaa - ei siellä enää eletä luolissa ja piirrellä kuvia kallioseiniin siinä missä keihäin tapahtuvalta kengurujahdilta ehditään. Näin ollen on täysin käsittämätöntä, että nykyään väestönvaihto tapahtuu epäonnistuneista kulttuuripiireistä onnistuneisiin. Mikäli tästä jotain hyvää seuraa, on se ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Mieluummin pitäisi nykyäänkin muuttaa onnistuneista kulttuuripiireistä epäonnistuneisiin, koska seuraukset ovat positiivisia. Vaikka Amerikan alkuperäiskansojen kohtaloa jaksetaan surkutella, tosiasia on että intiaanitaustaisia elää vaikkapa USA:ssa kutakuinkin yhtä paljon kuin eli ennen eurooppalaisten tuloa - ja heistä tuskin yksikään haluaisi elää samanlaisissa elinoloissa kuin ne olisivat ilman eurooppalaisten kulttuuri-invaasiota. Mielenkiintoista olisi myös tavata joku, joka haluaisi mieluummin elää yhteiskunnassa, jossa käytössä on vain islamilaista/afrikkalaista teknologiaa länsimaisen sijaan ja tiedustella, millainen diagnoosi hänellä mahtaa olla.