1.
Kuoleman kauppiaat
Äskettäin leskeksi jäänyt Satu Hassi kertoo hirmuisesta byrokratiasta, jonka kuolleen omaiset joutuvat kohtaamaan. Kuulosti kovin tutulta. On jotain aivan käsittämätöntä, kuinka tällaisia asioita ei saada toimimaan. Kuinka vaikeaa oikeasti on se, että olisi yksi ainoa lomake johon kaikki kuolinpesän omaiset pistäisivät allekirjoituksen ja jolla valtuutettaisiin henkilö X hoitamaan vainajan asioita täsmälleen samoilla oikeuksilla kuin henkilö X kykeni eläessään hoitamaan? Ja jota laki velvoittaisi kaikki yritykset tottelemaan rangaistuksen uhalla?
2.
Måstesvenska
Vihdoinkin on asetettu toimikunta tutkimaan hallitusohjelmaan puolivahingossa (= RKP ujutti ja muut eivät huomanneet) lipsahtanutta tavoitetta ruotsin kielen palauttamiseksi pakolliseksi YO-kirjoituksiin. Onhan tämä nyt aivan naurettavaa. Nykyään ei enää opiskella mitään muuta kuin englantia ja ruotsia, kaikki muut vieraat kielet ovat käytännössä kadonneet. Omakohtaista kokemusta on, eivätpä ole totetuneet lasten valinnaisryhmät ja on pitänyt unohtaa ajatus kolmannesta kielestä. Omana kouluaikana toteutui samankokoisessa koulussa 2-3 ylimääräistä kieltä. Tämän esteenä on osaltaan ruotsi ja ruotsin kielen poistamisen esteenä on suomalaisten lällyys. Pakkoruotsilla olisi noin kaksi viikkoa elinaikaa, jos peruskouluissa ja lukioissa opiskelijat ryhtyisivät lakkoon ja kieltäytyisivät menemästä ruotsin tunneille.
3.
Virheet pöllyssä
Virheet päätti sitten kannattaa kannabiksen laillistamista. Kieltämättä kannabiksen laillistamiseen on lukuisia perusteluja:
- huumeiden käyttörikollisuus vähenee huomattavasti; kun käyttö on sallittua, eihän se enää ole rikos
- kannabiksen laillistaminen mahdollistaisi sen valvonnan paremmin, jolloin alaikäiset eivät sitä pääsisi käyttämään aivan kuten alkoholin ja tupakan ikärajoista havaitaan
- kannabis ei aiheuta riippuvuutta, sillä monet ovat käyttäneet kannabista jo vuosikymmeniä ilman riippuvuuden ilmaantumista eivätkä koe tarvetta lopettaa koska eivät ole havainneet mitään merkkiä riippuvuudesta, sitä paitsi monet heidän kavereistaan ovat lopettaneet eikä se voi olla vaikeaa, sillä he ovat tehneet sen jo useita kertoja
4.
Valta ja sen katoaminen
Björn Wahlroos totesi haastattelussaan Suomen hallinnossa olevan juuri sen ongelman, jonka piti olla ilmeinen jo sen kehittyessä yli 20 vuotta sitten. Valta on kadonnut. Presidentiltä otettiin valtaoikeuksia pois, mikä sai kansan tuen. Jos kansalta kysytään, otetaanko poliitikoilta valtaa pois, vastaus on taatusti kyllä. Ongelma tässä on se, että kansalle ei kerrota vallan määrän olevan vakio. Kun vaaleilla valituilta poliitikoilta otetaan valtaa pois, se voi mennä kahteen paikkaan:
1) Poliitikoille, joita ei ole valittu vaaleilla. Kuten osin on käynyt, vai kuinka moni äänesti Sanna Marinia pääministeriksi? Ei kukaan, sillä jopa demareita äänestämään harhautetut äänestivät Antti Rinnettä siihen duuniin.
2) Epämääräisiin toimielimiin, jotka eivät kykene nopeisiin päätöksiin sisäisten ristiriitojensa ja muista toimielimistä riippuvuutensa takia. Kuten eduskunnan valiokunnista ja koalitiohallituksista nähdään.
Wahlroosin lopputiivistelmä osuu maaliin:
”– Suomessa synnytettiin niin paljon tasapainoa valtiomahtien välillä että juuri kukaan ei pysty maata johtamaan.”
5.
Hyvä uutinen oli vain muutaman sentin päässä
Otsikko kertoi, että Sanna Marinin hiukset kokivat muodonmuutoksen. Voi kunpa tämä muutos olisi tapahtunut vain 5-10 senttimetriä hiuksista pääkalloon päin. Asennemuutos saattaisi pelastaa Suomen.
6.
Lisää karvoihin katsomista
Pysyäksemme naisten hiuksista, joku laulaja Chisu pyyteli kovasti anteeksi kulttuurista omimista käytettyään neekereiden suosimaa kampausta. Virheiden maskotti Fatim Diarra
säesti kiitellen Chisun valveutuneisuutta. Odotamme Diarran anteeksipyyntöä kulttuuriseen omimiseen syyllistymisestä, sillä hän käytti viestinnässään valkoisten kehittämää teknologiaa. Minun puolestani afrikkalaiset voivat itkeä kampaustensa varastamisesta niin paljon kuin ikinä haluavat, kunhan tekevät sen bongorumpujen välityksellä.
7.
Ja tämäkö muka uutinen?
Otsikko oli:
”Turvapaikanhakija yritti huijata Suomen valtiota”. Okei. Odottelemme myös seuraavanlaisia otsikoita:
”Karhu paskoi metsään”
”Etelä-Suomen lumet sulamassa juhannukseen mennessä”
”Lotossa arvottiin seitsemän varsinaista numeroa”
”Mies kastui pudottuaan laiturilta järveen”
Itse uutisessa kävi ilmi, että rikollinen oli ilmoittanut viranomaisille lähes värisuoran eli väärän kansalaisuuden, henkilöllisyyden, syntymäajan ja suojeluntarpeen. Puuttumaan jäi vain väärä sukupuoli. Tuomioksi tuli 84516 euroa korvauksia. Mitäs luulette, maksetaanko näitä ikinä?
Uutisen uskomattomin – tai no, valitettavasti nykyään uskottava – asia paljastui lopussa:
”Käräjäoikeuden mukaan miehen oikeilla henkilötiedoilla toimitettu turvapaikkahakemus oli tätä rikosasiaa käsiteltäessä yhä kesken.”
8.
Kansantalous kiittää taas
On käynyt ilmi asia, joka on ollut kyllä tiedossa jo pitkään. ”Vieraskielisten” joukossa koronarokotuskattavuus on kantaväestöä vähäisempi. ”Vieraskieliset” ovat lainausmerkeissä, koska tällä ei tarkoiteta esimerkiksi englannin- ja saksankielisiä. Seurauksena teho-osastojen koronapotilaista puolet on vieraskielisiä. Arvatkaapa huviksenne taas kerran, paljonko tämä lysti veronmaksajille kustantaa? Ensin maksetaan ilmainen elämä ja sitten ilmainen kuolema.
Somalien keskuudessa pyöri ainakin vuosi sitten huhu, jonka mukaan yrttitee estää koronan tarttumisen. Eikö voisi levittää huhua, että Afrikassa korona ei tartu, joten ei muuta kuin pysyvästi sinne takaisin?
9.
Oikeassa olemisen tuska
KRP on huolissaan kansainvälisten katujengien rantautumisesta Helsinkiin.
” Huolestuttaviksi luokitelluille jengeille on tyypillistä jäsenistön korostunut maahanmuuttajaedustus.” Kyseessä on ns. ”roadman”-”kulttuurin” ihailu, mikä suomeksi sanoen tarkoitaa sitä että rodusta riippumatta käyttäydytään kuin niin no ei nyt ihan kaikkea voi tässäkään blogissa kirjoittaa kuten se on.
Arvatkaa miltä mahtaa tuntua kun täällä Voiman Pimeällä Puolella on viimeiset 20 vuotta kerrottu tasan tarkkaan mitä tulee tapahtumaan ollen koko ajan oikeassa ja Virallinen Totuus on kiistänyt sen kaiken sekä etu- että jälkikäteen ollen koko ajan väärässä.
10.
Mielipiteet ovat vapaita, tosiasiat eivät
Niin typerää mielipidettä ei olekaan, että sen sanomisesta joutuisi ongelmiin. Tosiasioiden kanssa tulee olla paljon varovaisempi. Tämän sai taas kerran kokea Sebastian Tynkkynen, joka joutui käräjille vastaamaan kirjoituksistaan. Ja mitäpä hän olikaan kirjoittanut? Jutussa mainitut esimerkit:
1. Tynkkynen muun muassa julkaisi kuvan, jossa kerrotaan tytärten ja vaimojen lopettaneen lenkkeilyn ilta-aikaan.
2. Hän kirjoitti erään nuoren tytön kertoneen olleensa lähellä joutua raiskatuksi turvapaikanhakijan toimesta.
3. Tynkkynen kirjoitti ahdistelusta tulleen arkipäivää.
4. Hän nimesi ahdistelijoiksi lähi-idän miehet ja turvapaikanhakijat.
5. Hän kertoi vaalipostauksissaan vastustaneensa turvapaikkaturismia ja viittasi myös ihonväriin.
1. Näin on moni myös tehnyt ja kertonut sen julkisesti, eli aivan totta.
2. Olipas maltillisesti sanottu. ”Olleensa lähellä”. Oikeasti raiskattujakin löytyy pilvin pimein.
3. Tästä voi tietysti kiistellä kuinka paljon pitää tapahtua jotta voisi luokitella ”arkipäiväiseksi”. Lisääntynyt se kuitenkin on.
4. Jos raiskausrikoksiin syyllistyminen on 17-kertaista ja sen ääneen sanominen on laitonta, niin tästä lähtien ei sitten saa syyttää rattijuoppoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska kännissä ajaminen ei moninkertaista onnettomuusriskiä läheskään yhtä suurella kertoimella.
5. Jaaha. Onko tästä siis pääteltävissä että turvapaikkaturismin vastustaminen on laitonta? Ja mikähän mahtoi olla ”viittaus ihonväriin”? Kenties maininta omasta miesystävästä, kun ei uskalleta suoraan kertoa mitä hän sanoi?
11.
Toistuva uutinen
Blaablaablaa ... Ali Qasim Abed ja Raad Kamil Azeez … jäkjäkjäk … kolmen vuoden ja kuuden kuukauden sekä kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yllytyksestä törkeään raiskaukseen ja törkeästä raiskauksesta sekä törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)
12.
Kuinka todennäköisyys muuttuu (karkeita arvioita)
Uutinen palasi kymmenen vuoden takaiseen henkirikokseen (todennäköisyys noin 10 %). Uhri oli 17-vuotias Laura (todennäköisyys kasvoi arvoon 25 %). Hänet löydettiin kuolleeksi puukotettuna entisen poikaystävänsä asunnosta (todennäköisyys jo 40 %). Isä muisteli poikaystävän olleen aina epäkunnioittava Lauran perhettä kohtaan (jaaha, todennäköisyys on nyt 60 %) Lauran isosisko kuvailee poikaystävää ”sairaalloisen mustasukkaiseksi, äärimmäisen kontrollifriikiksi ja kaikki kaverisuhteet kieltäväksi” (nyt todennäköisyys on 80 %). Sitten poikaystävän kerrotaan olleen muslimi (arvaatte kyllä mikä todennäköisyys nyt on).
13.
Rasistisia karkoituksia
Uutisiin nousi tarina Ruotsissa syntyneestä kolmivuotiaasta nigerialaispojasta, joka aiotaan karkottaa Nigeriaan. Pojan äiti kärsii mielenterveysongelmista. Isästä ei ole mitään tietoa. (Tähän väliin vitsi: Mikä teki Darth Vaderista ainutlaatuisen? Hän oli ainoa musta mies, joka tunnusti vapaaehtoisesti isyytensä.) Poika on viettänyt käytännössä koko ikänsä sijaisperheessä. Laki asiassa on yksikäsitteinen: pojalla ei ole suojelutarvetta, hän ei ole Ruotsin kansalainen ja niinpä edessä on lähtö Nigeriaan. Nigeriassa taas kukaan ei halua ottaa häntä vastaan, sukulaiset eivät välitä. Itse asiassa se, että sukulaiset eivät halua ottaa häntä vastaan, osoittaa pikemminkin että he välittävät. Kummassa luulisitte pojan saavan paremman elämän, Nigeriassa vai Ruotsissa? Vihje: Ruotsista ei haluta muuttaa Nigeriaan. Kirjoitin jo
kymmenen vuotta sitten fiktion, jossa ennustin Afrikan maiden antavan jatkossa pyynnöstä kuolemantuomioita turvapaikan saamisen varmistamiseksi. Ainoa mikä tämän skenaarion on estänyt on ollut afrikkalaisten innovaatiokyvyttömyys.
Pistetäänpä tarina ympäri. Kuvitellaan seuraava tilanne. Nigeriassa työskentelee ruotsalainen (ihan aitoruotsalainen) nainen vaikka lähetyssaarnaajana. Hänelle syntyy pellavapäinen poika, isästä ei tietoa. Muutamaa vuotta myöhemmin nainen kuolee vaikka auto-onnettomuudessa. Poika on asunut koko ikänsä Nigeriassa. Ruotsissa ei ole ketään sukulaisia eikä hänellä ole mitään siteitä sinne. Nigerian viranomaiset ilmoittavat että pojalle järjestyy sijaisperhe Nigeriasta ja hänelle myönnetään Nigerian kansalaisuus. Mitä luulette, suostuuko Ruotsin hallitus tähän?
Tässä todellisessa tapauksessa kyse on rasismista. Ruotsi ei usko, että Nigeria kykenisi huolehtimaan kansalaisistaan (mikä sinänsä on totta, mutta ei nyt mennä siihen). Jos taas tilanne olisi päinvastainen, niin rasismi näkyisi vielä selvemmin – ei ole pienintäkään epäilystä siitä etteikö Ruotsi tekisi kaikkensa tuodakseen valkoisen pojan pois Nigeriasta.
14.
Hetki lyö
Venäjällä sitten äänestettiin. Tunnetusti venäläisissä vaaleissa äänestäminen ei ole yhtä tärkeää kuin ääntenlasku. Tällä kertaa tsaari Vladimir näytti itse mallia siitä, että edes äänestämisen ajankohta ei ole tärkeää. Propagandavideossa Putin kuvattiin äänestämässä internetin kautta, mikä sinänsä avaakin mahdollisuudet entistä tehokkaampaan vaalihuijaukseen. Putinin propagandistit onnistuivat kuitenkin sössimään jopa Putinin äänestyksen. Venäjän parlamenttivaalien äänestys näet alkoi 17. syyskuuta. Videossa näkyy Putinin rannekello, jossa päivyri näyttää kyseessä olevan 10. päivä.
Venäjä ei kuitenkaan olisi Venäjä, ellei tällekin annettaisi selitystä. Tällä kertaa se oli sellainen, että Putin ei käytä kellonsa päivämääräominaisuutta. Samalla ihmeteltiin sitä, kuinka on mahdollista että Putin äänesti netin kautta, koska tiedetään ettei hänellä turvallisuussyistä ole äänestämisen vaatimaa älykännykkää. Selitys oli se, että Putin käytti avustajansa kännykkää. Tämähän kuulostaa varsin luotettavalta tavalta internet-äänestyksessä eikä kyseistä ominaisuutta varmastikaan voi mitenkään käyttää vaalituloksessa huijaamiseen, mikä näkyisi vaikkapa
sähköisten äänten suurena poikkeamana muusta äänestystuloksesta.
Tulee mieleen takavuosina peräkkäin sattuneet tapaukset, joissa ensin
upposi sukellusvene Kursk ja sitten
Ostankinon TV-tornissa oli tulipalo. Kurskin uppoamisen väitettiin aiheutuneen ”törmäyksestä toisen, ulkomaalaisen sukellusveneen kanssa”, jolloin venäläiset irvileuat ilmoittivat Ostankinon tulipalon aiheutuneen ”törmäyksestä toisen, ulkomaalaisen TV-tornin kanssa”.
15.
Mikä voisi mennä pieleen?
Koronaepidemian takia Skotlanti jakoi vangeille 7600 murtovarmaa matkapuhelinta, joiden avulla he voisivat pitää yhteyttä rakkaimpiinsa. Näinhän tietysti tapahtuikin ja kuten odottaa sopikin, rakkaimmiksi osoittautuivat rikoskumppanit ja huumekauppiaat. Siis oikeasti, rikollisille jaetaan matkapuhelimia ja uskotaan että he eivät kykenisi estoja kiertämään. Mikä voisi mennä pieleen? Nopeimmat murrot tapahtuivat jo muutamassa tunnissa. Puhelinten hinta oli kolme miljoonaa euroa hukkaan heitettyä rahaa. Välillisiä kustannuksia lisääntyneestä rikollisuudesta on mahdotonta arvioida muuten paitsi että puhelinten hinta on pikkuhiluja siihen nähden.
Skotlantilaisia sanotaan piheiksi, mutta eivätpä osaa säästää oikeissa paikoissa.
16.
Julkinen salaisuus
Facebookin sisäinen selvitys paljasti Instagramin olevan haitallinen nuorille. Asiassa kummastuttaa eniten se, miksi nuorten olisi muka pitänyt olla jonkinlainen poikkeus?
17.
Peilissä on vikaa
Lihava – eikun siis kehopositiivinen – nainen valitti, että häntä syrjitään treffimarkkinoilla. Hep, entäs me luontaisesti rumat? Kehopositiivinen voi sentään laihduttaa niin alkaa flaksi käydä, mutta tämän naaman edessä jopa plastiikkakirurgi nostaa kätensä pystyyn.
Vakavasti puhuen: meillä rumilla on helpompaa kuin lihavilla. Asia kun on niin että tuollainen habitus on punainen lippu jo moneen muuhunkin asiaan: todennäköisesti vähemmän älykäs, vähemmän kurinalainen ja runsaasti terveysriskejä. Rumilla ei näitä miinuksia ole. Ainoa miinus on tietysti riski sille että jälkikasvustakin tulee rumaa mutta sekään ei ole haitta lihaviin nähden, sillä sekin lienee lähes yhtä lailla perinnöllistä.
Muistan vuosien takaa, kun eräs tuttu 30-vuotias nainen pienessä liikutuksen tilassa valitteli että hän ei millään löydä sopivaa. Mitäpä siinä sanot? Vaihtoehdot: a) ”Kyllä se siitä” ja b) ”Pudota nuo 20 kg ylimääräistä pois ja laske standardia akateemisen tason alapuolelle”. Valitsin a:n, koska olin liian nuori kuolemaan. Tuumasin että elämä opettaa. Kuten opettikin. Ei nyt kahtakymmentä kiloa pudonnut mutta kymmenisen ainakin ja akateeminen nainen löysi puolisokseen oikein mukavan duunarin, lapsiakin on jo.
Ja kyllä, miehen on oltava hyvin epätoivoinen jos antaa otsikkojutussa olleelle naiselle edes mahdollisuuden.
18.
Logiikan puutetta
Hesari julkaisi perhesivuillaan (ironista) jutun, jossa kerrottiin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Syitä on monia ja on ollut kautta historian. Nykypäivänä on kuitenkin noussut yksi uusi syy: ei haluta hankkia lapsia maapallon ylikansoituksen takia.
Ihminen jonka lapsettomuuden syy on tämä, on epälooginen. Jos hän ajattelisi loppuun asti, hän leikkaisi hiilijalanjälkeään saman tien 100 % tekemällä itsemurhan. Mikäli perustelee lapsettomuuttaan ylikansoituksella, kaikki muu on tekopyhää.
Logiikan puutetta ei voi muuta kuin hämmästellä, sillä moni näistä ympäristösyistä lapsettomuuttaan perustelevista tekee kaikkensa vauhdittaakseen maapallon väestönkasvua kannattamalla kehitysmaalaisten tuloa sivistysmaihin moninkertaistamaan hiilijalanjälkensä ja mahdollistamaan hillittömän väestönkasvun jatkumisen lähtömaissaan helpottamalla siirtolaisuudella väestöpainetta ja lähettämällä länsimaalaisten kustantamaa rahaa sekä tavaraa nostaakseen osaltaan väestön määrää kehitysmaissa.
Meille valehdellaan jatkuvasti väestönkasvun teorioista. Kaksi yleisintä valhetta ovat:
1) Väestö on kasvanut myös länsimaissa aiempina vuosisatoina voimakkaasti
2) Elintason noustessa väestönkasvu kehitysmaissa tasoittuu
Nämä väitteet voidaan helposti
osoittaa valheiksi. Kehitysmaissa väestönkasvu on tyypillisesti vähintään kahden prosentin luokkaa vuodessa. Ikinä, koskaan, milloinkaan, missään historian vaiheessa yhdessäkään Euroopan maassa väestönkasvu ei ole ollut samalla tasolla edes kymmentä vuotta, kun taas kehitysmaissa se on pysynyt jatkuvasti tuolla tasolla jo vuosikymmeniä. Lisäksi voidaan todeta, että väestönkasvuprosentti ei osoita minkäänlaisia hidastumisen merkkejä Afrikassa. Vuosina 1957-2017 Saharan eteläpuolisen Afrikan keskimääräinen vuotuinen kasvu oli 2,65 %. Mikäli tarkastellaan tästä ajanjaksosta vain loppuosaa eli vuosia 2010-2017, se oli 2,84 % eli suurempi.
19.
Sorron syyt
Siltä varalta että joku erehtyy luulemaan: ei, en todellakaan katso Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Minulle on kuitenkin referoitu riittävästi jotta pystyn siitä jotain kirjoittamaan. Elina Gustafsson putosi showsta ja valitteli otsikossa:
”Suomi ei ollut meihin valmis”.
Sillä perusteella mitä minulle oli kerrottu, kuvittelin hänen tarkoittaneen että Suomi ei ollut valmis siihen, että tanssiohjelman voittaisi joku joka ei osaa tanssia. Hän kuitenkin tarkoittikin sitä, että Suomi ei ollut valmis siihen että naispari voittaisi ohjelman. Mikä oli täyttä paskaa tai ei ainakaan putoamisen syy. Oli nimittäin siinä mielessä harvinainen tilanne että tunnustan olleeni väärässä. Kun minulle kerrottiin tällaisen parin olevan ohjelmassa mukana, sanoin heti että on ihan selvää mitä tulee tapahtumaan. Pääsevät finaaliin asti ja häviävät siellä, niin saadaan isoimmat otsikot syrjinnästä. Olinpa väärässä ja sille on vain yksi mahdollinen selitys. Kyllä naisparin täytyy olla aivan sysipaska tanssimaan jos ei selviä jatkoon.
20.
Opettavainen näky
Saariselän matkailukeskuksen lähellä olevan Kaunispää-tunturin laelle pääsee autolla. Jälki on sen mukaista. Näkötornista voi huomata kävijöiden kasanneen kivistä kaikenlaisia tekstejä ja kuvia maastoon. Tämä on sinänsä törkeää luonnon turmelua. Mutta olisiko asialla toinenkin puolensa?
Kaunispää on kenen tahansa saavutettavissa. Vaan eivätpä kovin monet lähde parin kilometrin päässä Kaunispäästä oleville muille tuntureille, koska siinä on se parin kilometrin kävely. Ehkä Kaunispään laella koetut näkymät toimivat varoittavana esimerkkinä ja aito luonto säästyy. Onhan loppujen lopuksi niin, että Kaunispää on jo itsessään ihmisen turmelema laskettelurinteineen, teineen ja rakennuksineen. Parempi että kivirakennelmat ovat siellä eivätkä muilla tuntureilla.
21.
Lukeva nainen
Johannes Vermeer on aina ollut suosikkitaiteiljoitani. Yksi hänen maalauksistaan ei kuitenkaan ole koskaan miellyttänyt -
Lukeva nainen. Siinä on ollut jotain häiritsevää. Nyt selvisi syy. Maalausta on muokattu Vermeerin kuoleman jälkeen. Seinällä ollut kuva oli maalattu umpeen ja sen paikalla oli pelkkä yksivärinen seinä. Kun tämä havaittiin joitakin vuosia sitten, taulu meni restaurointiin. Nyt lopputulos on paljastettu. Sen jälkeen
Lukeva nainen kuuluukin mestariteoksiin – jopa Vermeerin asteikolla. Verratkaa itse otsikkolinkistä taulua ennen ja jälkeen restauroinnin.
22.
Malminkartanon mäessä
Malminkartanon portaat on nyt uudistettu. Uudeksi pohja-ajaksi naisten sarjassa Viivi Lehikoinen vetäisi 1.09,60. Miesten pohjat on toistaiseksi Mårten Boströmillä, 1.09,28. Jälkimmäinen aika kertoo sen että parantamisen varaa on. Laitetaan joku 400 metrin aituri, niin siitä lähtee viisi sekuntia varmasti. Naisten ennätyksen parantaminen taas on kovempi rasti. Jos minun olisi pitänyt etukäteen arvioida, kuka suomalaisnainen vetää nuo portaat kovinta tahtia, vastaus olisi ollut Viivi Lehikoinen. Jos suoraan sanotaan, niin siihen nähden tuo aika oli yllättävän heikko. Pienellä tekniikkatreenillä pari sekuntia lähtisi varmasti. Mutta ennätyksen tekijästä en tingi, tämän osoitti myös Sara Kuivisto.
Hänen tuloksensa oli 1.13,34. Olisin veikannut kolmen sekunnin tappiota Lehikoiselle, nyt se oli vähän enemmän. Kuiviston askelrytmi ei nimittäin sovellu porrasjuoksuun läheskään yhtä hyvin kuin Lehikoisen. Portaiden väli oli hänelle täysin vääränlainen. Ei se Lehikoisen rakenteellekaan täydellinen ollut, mutta selvästi sopivampi.
23.
Joko-joko?
Suomalaiset ovat löytäneet uuden, yllättävän suosikkilajin: pesäpallon. Ruutu+ -palvelussa superpesistä katsotaan enemmän kuin Veikkausliigaa. Superpesiksen finaaleihin piti jonottaa puolitoista tuntia. Eipä näy samanlaisia jonoja Veikkausliigan stadioneilla.
Jutussa ei uskalleta mainita, mutta olisiko mahdollista että edes pieni osa pesäpallon kohonneesta suosiosta perustuu siihen, että pesäpalloa pelaavat suomalaiset eivätkä ulkomaalaishankinnat? Tai siitä, että pesäpallossa ei ole antirasismikampanjoita? Vaikka pohjalaisia kohtaan sellaisella olisi ehkä käyttöäkin. Olisiko käynyt niin, että yleisö haluaa seurata suomalaisten urheilijoiden peliä ilman kaiken maailman ihkudaahuuhaata?
Loppukevennys:
Minä Tarzan, mutta mikä tuo Jane on?
Vietnamilainen Ho Van Lang menehtyi äskettäin 52-vuotiaana maksasyöpään. Pienimuotoiseen kuuluisuuteen hän nousi vajaa kymmenkunta vuotta sitten ilmestyessään ihmisten ilmoille viidakosta. Hänen isänsä oli paennut Vietnamin sotaa synkimpään viidakkoon vuonna 1972 vauvaikäisen Hon kanssa. Siellä hän oli sitten viettänyt elämänsä ensimmäiset 41 vuotta. Isän veli oli etsinyt ja löytänyt parivaljakon jo 1990-luvulla, mutta he suostuivat tulemaan viidakosta pois vasta 2013 isän terveyden heikennyttyä.
Kovin shokki pojalle kylään saapumisessa oli nähdä naisia. Hän ei tiennyt sellaisia ihmeotuksia olevan edes olemassa. Isä oli näet unohtanut kertoa jotain oleellista eikä poika ollut ilmeisesti jostain syystä ollut vetänyt eläimistäkään mitään johtopäätöksiä. Lohduttavaa asiassa tietysti oli se, että hän ymmärsi naisista aika tarkalleen yhtä paljon kuin normimies yleensä noin keskimäärin ymmärtää.
Tästä tuli mieleen tarina siitä Australian takamailla karjafarmilla koko ikänsä eläneestä pojasta. Pojan äiti oli kuollut ja hän oli elänyt parikymppiseksi kahdestaan isänsä kanssa käymättä ikinä missään muualla ja ilman että kukaan kävi farmilla. Isä oli hoitanut karjanmyynti- ja ostosreissut itsekseen. Lopulta isän omatunto alkoi soimata. Hän tuumi että pojan on aika oppia jotain elämän tosiasioista. Niinpä hän otti pojan seuraavalle kaupunkireissulle mukaan, parkkeerasi pickuppinsa paikallisen ”palvelulaitoksen” eteen ja pyysi madamea järjestämään pojalle käsittelyn. Madame käski australialaisille tyypilliseen kursailemattomaan tapaan yhden tytöistään viemään pojan yläkertaan ja hoitamaan asian kuntoon. Huoneeseen päästyä palvelualan ammattilainen totesi käyvänsä vielä budoaarissa ja käski pojan tehdä sillä aikaa olonsa mukavaksi. Oven suljettuaan tyttö ihmetteli huoneesta kuuluvaa kovaa meteliä. Palattuaan hän huomasi hämmästyksekseen pojan kasanneen kaikki huonekalut sänky mukaanlukien isoon läjään yhteen nurkkaan.
- Miksi ihmeessä sinä noin teit?
- No katsos, ikinä en ole naisen kanssa ollut mutta ajattelin että jos ne ovat yhtään samanlaisia kuin kengurut, niin me tarvitaan kaikki mahdollinen tila!