Omaankin postilaatikkoon putkahti se kirje, jota jokainen tietynikäinen suomalaismies on odottanut. Kuten varmaan kaikki muutkin, olin etukäteen spekuloinut sisällöllä.
Periaatteessa vaihtoehtoja oli kaksi. Edellisen kerran kertausharjoituksissa ollessa sain tietää, mikä oli sodanajan sijoitukseni. Tämä oli ensimmäinen vaihtoehto. Pidin kuitenkin lähes yhtä todennäköisenä vaihtoehto B:tä. Edellisestä kertauksesta oli kuitenkin jo erinäisiä vuosia ja epäilin, että alkoi olla niillä ja rajoilla, vieläkö kelpuutettaisiin periaatteessa nuoremman ikäpolven hommaan. Ja jos ei, niin siinäkin tapauksessa minulla oli sivistynyt arvaus sijoituspaikasta. Jokerikortti olisi ollut, että minut olisi varattu tiettyyn siviilitehtävään, mutta epäilin tätä vaihtoehtoa epätodennäköiseksi siksi, että a) armeija ei välttämättä ole suunnitellut kuka hoitaa mitäkin siviilitehtävää kriisin aikana paitsi ehkä kaikkein tärkeimmät tehtävät ja b) vaikka olisi suunnitellutkin, niin pari vanhempaakin miestä olisi siihen tehtävään käytettävissä. Tai sitten vaihtoehto C - ihan jotain muuta.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että vaihtoehto B toteutui. Tosin tunnetusti yksikään sotasuunnitelma ei toteudu ensimmäistä laukausta pidemmälle. Voihan se olla, että tilanteen kiristyessä huomaavat, mokomat, että iästään huolimatta tuo Brown pistää kunnoltaan edelleen päihin yli puolelle varusmiesjampoista ja löydän itseni esikunnan tuulimyllynlämmittäjän tehtävän sijasta vanhemman palkkaluokan miinanpolkijana.
Oli miten oli, olen aina noudattanut sääntöä "aina mennään kun meitä tarvitaan". Kun kutsu on käynyt, en ole kieltäytynyt. Ja joskus jopa säännöllä joskus mennään vaikkei tarvittaisikaan, kuten kerran takavuosina kun tuli kutsu vapaaehtoiseen kertausviikonloppuun. Kun ei muutakaan menoa ollut, niin totesin että eiköhän se aina kotiolot voita.
Tällä hetkellä Suomessa käydään kiivasta debattia kahdesta maanpuolustukseen liittyvästä asiasta:
1) Nato vai ei?
2) Asevelvollisuus vai ammattiarmeija?
Näistä ykköskysymys on se vakavammin otettava, kakkonen on lähinnä teoreettinen.
Kysymykseen yksi vastaan lyhyesti mutta ristiriitaisesti: periaatteessa vastustan ehdottomasti Natoon liittymistä, mutta käytännössä kannatan sitä ehdottomasti. Periaatteessa Suomelle ehdottomasti paras ratkaisu olisi laittaa oma puolustus uskottavaan kuntoon. Käytännössä, koska tämä vaihtoehto tuntuu olevan mahdoton, on liityttävä Natoon mahdollisimman pikaisesti.
Kysymys kaksi taas kiertyy kysymykseen yksi. Mikäli toimimme Ehrensvärdin ohjeen vastaisesti ja luotamme vieraan apuun, niin hittoonko me tarvitsemme asevelvollisuusarmeijaa? Itse asiassa, hittoonko me tarvitsemme siinä tapauksessa enää koko armeijaa? No, vakavasti puhuen on lähdettävä siitä, että liittoudumme tai emme, meillä on oltava valmius puolustaa Suomea tehokkaimmalla mahdollisimmalla tavalla. Ja silloin kysymykseksi jää, asevelvollisuus vai ammattiarmeija?
Jos lähdetään historiallisesti liikkeelle, niin luolamiesten aikaan kaikki armeijat olivat asevelvollisuusarmeijoita. Kun naapuriheimo hyökkäsi, niin oletettavasti äijä kuin äijä heitti nuijan olalle. Tarkalleen ottaen kyseessä ei ollut siis armeija, vaan militia. Armeijaksi voidaan sotilaallista yhteenliittymää kutsua vasta siinä vaiheessa, kun siinä menestyksellisesti toimiminen edellyttää jonkinlaista erityistaitoa, jota ei voida olettaa kaikilla olevan. Siinä vaiheessa, kun tekninen kehitys tätä edellytti, syntyi ammattiarmeija. Kaikkien ei ollut mahdollista palvella armeijassa yksinkertaisesti siitä syystä, että työvoimaa tarvittiin siviilitehtäviin, kuten maanviljelykseen. Niinpä ammattiarmeijat olivat sääntö aina Napoleonin aikaan asti. Sitten tuo pikku korsikalainen keksi Grande Arméen ja pisti sillä pataan kaikkia muita siihen asti, kunnes nämäkin ottivat opikseen ja järjestivät kutsunnat.
Ja tämä onkin ollut sääntö siihen asti. Ammattiarmeija on ollut kauniin sään armeija. Kun sitten on oltu kusisessa paikassa, on tarvittu asevelvollisuutta. En muista historiasta yhtään ainutta esimerkkiä, jossa olisi tapahtunut seuraavaa: asevelvollisuusarmeijalla menee sodankäynti huonosti, jolloin päätetään "hei, luovutaan asevelvollisuudesta ja siirrytään ammattiarmeijaan, eiköhän se siitä". Siis että tuota olisi edes yritetty. Puhumattakaan siitä, että olisi voitettu. Päinvastaisia esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Kertaakaan sitten Napoleonin ei ole käynyt niin, että asevelvollisuusarmeija olisi ottanut pataan ammattiarmeijalta, olettaen että tilanne on ollut edes suhteellisen tasapuolinen. USA:n ammattiarmeija pieksi Irakin asevelvollisuusarmeijan, joopa joo. Länsimainen huipputeknologisen maan sotakoneisto vastaan arabimaan haluton armeija. USA:n asevelvollisuusarmeija hävisi Vietnamille, joopa joo. Sodassa jossa jenkkien piti tapella silmät sidottuina ja toinen käsi selän takana poliittisista syistä siinä missä Vietnamilla ei ollut pidikkeitä - ja Vietnamilla jos millä oli totaalisen sodankäynnin asevelvollisuusarmeija. Brittien ammattiarmeija valtasi Falklandin Argentiinan asevelvollisuusarmeijalta, joopa joo. Voitteko kuvitella, miten yksipuolinen sota olisi ollut, jos Argentiina olisi ollut mukana pelkillä ammattisotilaillaan?
Ammattiarmeijan sotilaat eivät yleensä ole sen pätevämpiä kuin asevelvollisuusarmeijankaan. Kolmikymppinen ammattikersantti osaa sotimisen. Kolmikymppinen reservin kersantti osaa hitsaamisen / LVI-asennuksen / kokkaamisen / sairaanhoidon / kouluttamisen siviilityönsä ansiosta ja sen lisäksi sotimisen melkein yhtä hyvin kuin ammattikersantti. Mies miestä vastaan ammattiarmeija voittaa asevelvollisuusarmeijan, mutta ammattiarmeija on vain osiensa summa siinä missä asevelvollisuusarmeija on reilusti enemmän kuin osiensa summa. Sodankäynti on muutakin kuin ampumista ja kuten jokainen rauhanturvaajana palvellut suomalainen osaa kertoa, suomalaiset rauhanturvaajat kykenevät hoitamaan hommansa ammattiarmeijoita paremmin siitä yksinkertaisesta syystä, että jo komppanian kokoisesta joukosta löytyy ammattimies melkein mihin tahansa vastaan tulevaan tehtävään.
Johtopäätös on selvä: asevelvollisuus on tarpeellinen maalle, jonka uhka on sitä selvästi suurempi vihollinen. Ja se on maata varten, ei asevelvollisuus ole yksilön, vaan yhteisön asia. Kokonaan toinen juttu on sitten se, tarvitseeko jokaisen olla pum-pum -koulutettu, vaan onko nykymaanpuolustus tehokkaampi muuten? Loppujen lopuksi kehittyneen maan armeijassa yli 80 % on huoltotoimenpiteitä ja alle 20 % varsinaisia taistelutehtäviä suhdeluvun kasvaessa koko ajan yhä huoltopainotteisemmaksi. Peruskysymys ei silti muutu, vaikka taistelutehtävistä ei välttämättä kyse olekaan. Totaalinen maanpuolustus on ylivoimaisesti paljon tehokkaampaa kuin pelkkä ammattiarmeija.
Tämän hyväksyminen aiheuttaa mielenkiintoisen näkökulman myös siviilipalvelukseen. Siviilipalvelus on moraalisesti kestämätöntä ja "en halua enkä pysty tappamaan" -valehteluineen huijausta, mutta totaalisessa maanpuolustuksessa ei ole väliä sillä, onko armeijan vermeet päällä vai kirjoittaako virusbottia vihulaisen tietojärjestelmiin siviilimaiharissa. Pieni maa tarvitsee kaikkien panoksen eikä siinä silloin kysytä, oletko siviili vai sotilas - usein ensimmäisestä onkin enemmän hyötyä, jotta sotilaat voisivat tehdä oman työnsä helpommin.
Totaaliseen maanpuolustukseen kuuluvat myös naiset. Aikoinaan vastustin naisten asepalvelusta sillä perusteella, että kyllä miesten pitäisi saada olla edes sodassa kaikessa rauhassa. Kylmä tosiasia on se, että heteromiehellä on aina toosa mielessä ja jos tosipaikassa on naisia ympärillä, se on häiritsevä tekijä. Ja erityisen häiritsevä se on siksi, että naiset eivät pelkästään fyysisten vaatimusten tasolla kykene täyttämään miesten tehtäviä - asiasta tehdyt tutkimukset kertovat karua mutta vaiettua kieltään. Toki parhaat naiset kykenevät samaan kuin keskinkertaiset miehet, mutta keskinkertaisia miehiä on kyllä aivan riittävästi tarvittaviin tehtäviin ilman, että naisten läsnäolo häiritsisi heidän tehokkuuttaan. Takalinjojen tehtävät ovat sitten asia erikseen, samoin kuin naisten omat joukko-osastot tehtävissä, joissa fyysinen suorituskyky ei ole rajoittava tekijä. Sinänsä en naisten asepalvelusta vastusta. Olisihan sitten naisilla omiakin tarinoita kerrottavaksi eikä tarvitsisi tyytyä minun versioihini.
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
12 tuntia sitten
