Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
13 tuntia sitten
perjantai 31. tammikuuta 2014
Sivallus CCLXXVII
Libyan entisen diktaattorin, inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään kuolleen Muammar Gaddafin kerrotaan säilyttäneen poliittisten vastustajiensa ruumiita pakastimessa. Sieltä löytyi myös lähes 20 vuotta kadoksissa ollut ulkoministeri. Käsite "pakastevirka" sai aivan uuden ulottuvuuden.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Sivallus CCLXXXVI
Väitetään, että Sotsin talviolympialaisten budjetista jopa kolmasosa olisi valunut korruptioon. Tätä voidaan pitää Venäjän oloissa hyvin poikkeuksellisena. Yleensä Venäjällä kolmasosa korruptiosta menee budjettiin.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Linja-autossa on tunnelmaa
Tyhjiä paikkoja näkyi olevan riittävästi, joten asetin takkini ja laukkuni toiselle istuimelle. Aioin käyttää ainakin osan matkasta työskentelyyn. Istuin käytävän puolelle, jotta vastaantulevien autojen valot eivät pimeässä talvi-illassa häikäisisi. Kaivoin ikkunanpuoleisella penkillä olevasta laukusta läppärin ja muutaman paperin. Läppärin laitoin syliini ja paperit takin päälle viereiselle istuimelle, josta voisin niitä tarvittaessa vilkaista. Hommia olisi jonkin verran, mutta olipa matkaakin.
En ollut kiinnittänyt huomiota kanssamatkustajiin, kun ei ollut näkynyt sen paremmin tuttuja kuin erityistä silmäniloa herättäviä naisiakaan. Kohta oli kuitenkin pakko kiinnittää, koska aivan käytävän toisella puolella, aavistuksen verran takaoikealla istui pari ehkä kuusikymppistä naista, jotka alkoivat puhua pälistä. En kuunnellut, mutta en voinut olla kuulemattakaan. Ihan tavanomaista juoruilua, mutta asiaa – tai oikeastaan kälätystä – tuntui riittävän.
Keskityin työskentelyyn. Pystyn aika hyvin sulkemaan ulkomaailman päästä pois halutessani, ainakin jos on kyse asioista jotka eivät minulle millään tavoin kuulu. Jonkin ajan kuluttua huomasin kuitenkin silmänurkastani, että aina pulinan tauotessa käytävänpuoleinen nainen kuikuili omia tekosiani. Ei hän tietenkään siltä matkalta voinut saada läppärin näytöstä tekstistä selvää, mutta huomasin pään kurotuksen joka kerran kun nostin jonkin paperin käteeni tarkistaakseni jotain tietoa. Siinähän katselet, tuumailin. Ei se kuitenkaan saa selvää ellei nyt mikään ihmeellinen kotkankatse ole. Ja vaikka olisikin, ei näissä papereissa tällä kertaa ole mitään salaista.
Näin mentiin aikansa. Vähitellen alkoi tuo ainainen kuikoilu ärsyttää. Sain hommat hoidettua, suljin tietokoneen ja laitoin paperit laukkuun, josta kaivoin matkalukemiseksi Jared Diamondin uusimman. Siitäkin tuntui naapuri olevan kovasti kiinnostunut, että mitäs tuo nyt plärää.
Melkein saman tien kännykkäni soi. Arvasin ajankohdasta heti, kuka siellä soittaa ja miksi. Näyttöön vilkaistuani totesin olleeni oikeassa ainakin ensimmäisen osan suhteen – Sallihan se siellä. Samassa mieleeni välähti pirullinen ajatus … jos vain Sallin asia olisi se mitä arvelen, puhelu hoituisi nopeasti ja voisin hänen kysymykseensä vastata sopivan epämääräisesti…
- No moi.
- Moi. Ootko aikataulussa?
Lupaavalta kuulosti, eiköhän tämä tästä…
- Joo, kaikki kunnossa.
- Pitäis käydä vielä kaupassa.
- Tuutko asemalle?
- No en tietenkään, tuu kauppaan ja ajetaan sieltä sitten kotiin.
- Tämä sopii.
- Okei. Nähdään siellä.
No niin. Nyt ei saa sanoa että heippa vaan.
- Kuittaan.
- Heippa.
Kännykkä mykistyi. Pidin sitä edelleen korvallani ja laskin hiljaa mielessäni viisi sekuntia kunnes avasin suuni.
- No semmoinen vanha punainen kuplavolkkari.
...
- Niin niin. Just se. Kuvaile sen naamataulua.
...
- Oliko viikset?
...
- No en minä tiedä ... ai ne. Suihkuturbiinit.
...
- Suihkuturbiinit, sanoin. No totta hitossa ovat.
...
- Kyllähän isoista turbiineista pystyy menemään vaikka mies läpi ja jäämään silti henkiin.
Tässä vaiheessa vilkaisin syrjäsilmällä takaoikealle. Salakuuntelija vaikutti Lootin vaimolta, joka oli juuri katsonut olkansa yli Sodomaa.
- No se on kyllä sivuseikka tässä sotkussa. Saitko toimitettua ne sinne mihin piti?
...
- Hyvä. Kunhan Naukkarinen saa ne käsiinsä, niin sitten päästään asiassa eteenpäin.
...
- Siis Malesiassa? Eikö sen pitänyt olla Hongkongissa?
...
- Mitä helvettiä? Naukkarinen makaa perse homeessa Malesiassa, kun sen pitäisi olla jo oikeastaan Dubaissa valvomassa asennuksia. Miten voi kestää noin kauan yksinkertainen hakureissu?
...
- Et käske. Hoitakoot Cargogroupin pojat, se on niiden duuni. Käske sen painella suoraan Kruppin tehtaille.
Vilkaisu syrjäsilmällä. Salakuuntelijan naapurikin oli jo jähmetyttynyt ja levittänyt korvansa kuin hellekaudella jäähdyttelevä afrikannorsu.
...
- No ei helvetissä Berliinin kautta. Oletko koskaan kuullut Frankfurtista? Maailman suurimpia lentokenttiä?
...
- Kunhan nyt hoitaa sen. Kakstoista ja puoli kierrosta.
...
- Ei todellakaan enää ainuttakaan pingviiniä.
...
- Ihan normisäädöillä. Pidä tasaisena, ei yli neljänsadan asteen missään tapauksessa, katsokin ettei käy kuten Nokian rähmäkäpälille.
...
- Ei siihen enempää väkeä tarvita. Toisaalta selvitään ilman lomautuksia, kun tuo urakka tuli päälle.
Viereisessä penkissä istuvan tädin silmät vaikuttivat teevadeilta.
- Tuhat per lärvi.
...
- Joo, tee niin. Leasingilla, ilman muuta.
...
- Olen olen tosissani. Voi tulla hyvinkin kylmä.
...
- Ei tässä. En nyt ihan kaikkea voi tässä puhua, linja ei ole salattu.
Nyt käänsin jo reilusti päätäni ja mulkaisin. Tädit havahtuivat ja katselivat linja-auton kattoa tyyliin "eihän me tässä mitään".
- Joo, kyllä mä sen teen. Mutta tästä ei järjestetä mitään lehdistötilaisuutta.
...
- No joo joo. Tärkeä tilaisuus, lässyn lässyn ja normaalit puheet. Iltapukulinja.
...
- Se nyt painaa sihteeriään aina kun on tilaisuus.
...
- Miespuolinen? Ha! Joko se on tullu vanhaksi tai sitten homoksi.
...
- Grillimakkaraa.
...
- Siinä viitisenkymmentä. Eli tarvitaan varastotilaa.
...
- No just niin, samaa mieltä. Sen hautaustoimiston maine olis kyllä menny siinä viimekeväisessä.
...
- Siis et sä tiennyt? Nehän vuokrasi hotellihuoneen ja käytti sitä välivarastona.
...
- Ei tietenkään, nehän olis ruvennu jo haiseen. Pari päivää vaan.
...
- Niin joo, oli siitäkin huhuja. Mutta eihän ne kiinni jääny.
...
- Joo, hommaa se alihankintana.
...
- Okei, selvä. Tää oli tässä. Onks kymmenen aikaan hyvä?
...
- Selvä, mennään näillä. Moro vaan!
Otin kännykän korvalta ja painoin näppäintä. Takaoikealla vallitsi syvä hiljaisuus. Poimin kirjani sylistä ja keskityin siihen kaikessa rauhassa. Kesti kokonaiset viisi minuuttia, ennen kuin tädit alkoivat keskustella ilmoista. Omalla pysäkilläni nousin käytävälle. Tädit vetäytyivät ainakin puoli metriä kauemmas kohti ikkunaa. Tunsin katseet selässäni vielä kävellessäni poispäin asemalta.
En ollut kiinnittänyt huomiota kanssamatkustajiin, kun ei ollut näkynyt sen paremmin tuttuja kuin erityistä silmäniloa herättäviä naisiakaan. Kohta oli kuitenkin pakko kiinnittää, koska aivan käytävän toisella puolella, aavistuksen verran takaoikealla istui pari ehkä kuusikymppistä naista, jotka alkoivat puhua pälistä. En kuunnellut, mutta en voinut olla kuulemattakaan. Ihan tavanomaista juoruilua, mutta asiaa – tai oikeastaan kälätystä – tuntui riittävän.
Keskityin työskentelyyn. Pystyn aika hyvin sulkemaan ulkomaailman päästä pois halutessani, ainakin jos on kyse asioista jotka eivät minulle millään tavoin kuulu. Jonkin ajan kuluttua huomasin kuitenkin silmänurkastani, että aina pulinan tauotessa käytävänpuoleinen nainen kuikuili omia tekosiani. Ei hän tietenkään siltä matkalta voinut saada läppärin näytöstä tekstistä selvää, mutta huomasin pään kurotuksen joka kerran kun nostin jonkin paperin käteeni tarkistaakseni jotain tietoa. Siinähän katselet, tuumailin. Ei se kuitenkaan saa selvää ellei nyt mikään ihmeellinen kotkankatse ole. Ja vaikka olisikin, ei näissä papereissa tällä kertaa ole mitään salaista.
Näin mentiin aikansa. Vähitellen alkoi tuo ainainen kuikoilu ärsyttää. Sain hommat hoidettua, suljin tietokoneen ja laitoin paperit laukkuun, josta kaivoin matkalukemiseksi Jared Diamondin uusimman. Siitäkin tuntui naapuri olevan kovasti kiinnostunut, että mitäs tuo nyt plärää.
Melkein saman tien kännykkäni soi. Arvasin ajankohdasta heti, kuka siellä soittaa ja miksi. Näyttöön vilkaistuani totesin olleeni oikeassa ainakin ensimmäisen osan suhteen – Sallihan se siellä. Samassa mieleeni välähti pirullinen ajatus … jos vain Sallin asia olisi se mitä arvelen, puhelu hoituisi nopeasti ja voisin hänen kysymykseensä vastata sopivan epämääräisesti…
- No moi.
- Moi. Ootko aikataulussa?
Lupaavalta kuulosti, eiköhän tämä tästä…
- Joo, kaikki kunnossa.
- Pitäis käydä vielä kaupassa.
- Tuutko asemalle?
- No en tietenkään, tuu kauppaan ja ajetaan sieltä sitten kotiin.
- Tämä sopii.
- Okei. Nähdään siellä.
No niin. Nyt ei saa sanoa että heippa vaan.
- Kuittaan.
- Heippa.
Kännykkä mykistyi. Pidin sitä edelleen korvallani ja laskin hiljaa mielessäni viisi sekuntia kunnes avasin suuni.
- No semmoinen vanha punainen kuplavolkkari.
...
- Niin niin. Just se. Kuvaile sen naamataulua.
...
- Oliko viikset?
...
- No en minä tiedä ... ai ne. Suihkuturbiinit.
...
- Suihkuturbiinit, sanoin. No totta hitossa ovat.
...
- Kyllähän isoista turbiineista pystyy menemään vaikka mies läpi ja jäämään silti henkiin.
Tässä vaiheessa vilkaisin syrjäsilmällä takaoikealle. Salakuuntelija vaikutti Lootin vaimolta, joka oli juuri katsonut olkansa yli Sodomaa.
- No se on kyllä sivuseikka tässä sotkussa. Saitko toimitettua ne sinne mihin piti?
...
- Hyvä. Kunhan Naukkarinen saa ne käsiinsä, niin sitten päästään asiassa eteenpäin.
...
- Siis Malesiassa? Eikö sen pitänyt olla Hongkongissa?
...
- Mitä helvettiä? Naukkarinen makaa perse homeessa Malesiassa, kun sen pitäisi olla jo oikeastaan Dubaissa valvomassa asennuksia. Miten voi kestää noin kauan yksinkertainen hakureissu?
...
- Et käske. Hoitakoot Cargogroupin pojat, se on niiden duuni. Käske sen painella suoraan Kruppin tehtaille.
Vilkaisu syrjäsilmällä. Salakuuntelijan naapurikin oli jo jähmetyttynyt ja levittänyt korvansa kuin hellekaudella jäähdyttelevä afrikannorsu.
...
- No ei helvetissä Berliinin kautta. Oletko koskaan kuullut Frankfurtista? Maailman suurimpia lentokenttiä?
...
- Kunhan nyt hoitaa sen. Kakstoista ja puoli kierrosta.
...
- Ei todellakaan enää ainuttakaan pingviiniä.
...
- Ihan normisäädöillä. Pidä tasaisena, ei yli neljänsadan asteen missään tapauksessa, katsokin ettei käy kuten Nokian rähmäkäpälille.
...
- Ei siihen enempää väkeä tarvita. Toisaalta selvitään ilman lomautuksia, kun tuo urakka tuli päälle.
Viereisessä penkissä istuvan tädin silmät vaikuttivat teevadeilta.
- Tuhat per lärvi.
...
- Joo, tee niin. Leasingilla, ilman muuta.
...
- Olen olen tosissani. Voi tulla hyvinkin kylmä.
...
- Ei tässä. En nyt ihan kaikkea voi tässä puhua, linja ei ole salattu.
Nyt käänsin jo reilusti päätäni ja mulkaisin. Tädit havahtuivat ja katselivat linja-auton kattoa tyyliin "eihän me tässä mitään".
- Joo, kyllä mä sen teen. Mutta tästä ei järjestetä mitään lehdistötilaisuutta.
...
- No joo joo. Tärkeä tilaisuus, lässyn lässyn ja normaalit puheet. Iltapukulinja.
...
- Se nyt painaa sihteeriään aina kun on tilaisuus.
...
- Miespuolinen? Ha! Joko se on tullu vanhaksi tai sitten homoksi.
...
- Grillimakkaraa.
...
- Siinä viitisenkymmentä. Eli tarvitaan varastotilaa.
...
- No just niin, samaa mieltä. Sen hautaustoimiston maine olis kyllä menny siinä viimekeväisessä.
...
- Siis et sä tiennyt? Nehän vuokrasi hotellihuoneen ja käytti sitä välivarastona.
...
- Ei tietenkään, nehän olis ruvennu jo haiseen. Pari päivää vaan.
...
- Niin joo, oli siitäkin huhuja. Mutta eihän ne kiinni jääny.
...
- Joo, hommaa se alihankintana.
...
- Okei, selvä. Tää oli tässä. Onks kymmenen aikaan hyvä?
...
- Selvä, mennään näillä. Moro vaan!
Otin kännykän korvalta ja painoin näppäintä. Takaoikealla vallitsi syvä hiljaisuus. Poimin kirjani sylistä ja keskityin siihen kaikessa rauhassa. Kesti kokonaiset viisi minuuttia, ennen kuin tädit alkoivat keskustella ilmoista. Omalla pysäkilläni nousin käytävälle. Tädit vetäytyivät ainakin puoli metriä kauemmas kohti ikkunaa. Tunsin katseet selässäni vielä kävellessäni poispäin asemalta.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Sivallus CCLXXXV
Uutisissa kerrottiin, että tutkijat kehittävät laitetta, joka pystyisi tulkkaamaan koirien ajatukset puheeksi. Mikäli vehje saadaan toimimaan edes tyydyttävästi, odotamme seuraavaa edistysaskelta eli laitetta, joka kykenisi tulkkaamaan naisten ajatukset ymmärrettävästi.
torstai 23. tammikuuta 2014
Sivallus CCLXXXIV
Ruotsin maahanmuuttopolitiikassa on havaittu ensimmäinen järkevä merkki: Ruotsista lähetetään 22 somalia Siperiaan. Tosin he aikovat tulla sieltä takaisin, mutta jostakinhan se on aloitettava.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Kyllä nimi naisen pahentaa
EDIT 7.4.2015: Tässä linkki kakkososaan.
Tässä päivänä muutamana kävimme Sallin kanssa keskustelua sukunimistä. Totesin, että en jaksa ymmärtää naisia, jotka ottavat yhdysnimen, etenkin sellaisen jossa molemmat ovat hyvin tavallisia.
- Kuvittele nyt, joku Virtanen-Korhonen.
Jostain syystä tuo osui pahasti nauruhermoon. Salli sai kohtauksen ja hekotteli vielä pari tuntia myöhemmin nukkumaan käydessä niin, että nukkumatti ei ottanut tullakseen.
Noin yleisesti ottaen tuollainen kaksiosainen sukunimi on yleensä varoitusmerkki siinä missä punainen väri eläinkunnassa. Siinä wannabefeministi haluaa toisaalta julistaa, kuinka edistyksellinen hän on pitäessään oman (siis isänsä) sukunimen ja toisaalta on niin haluttu, että on päässyt kuitenkin naimisiin. Tämmöisiä on etenkin virkamieskunnan paperinpyörittelijöissä suhteettoman suuri määrä. Voisi muuten laskea, kuinka pirusti kuluu työaikaa hukkaan, kun joutuu allekirjoittamaan paperit ylipitkällä nimellä. Toisaalta olen kyllä tuntenut ihan järkeviäkin naisia, joilla jostain syystä on ollut sokea piste sukunimen valinnan kohdalla.
Joskus vuosia sitten tapasin naisen, jonka kanssa kättelimme ja hän esittäytyi sukunimellä Löppönen-Kälviäinen (intimiteettisyistä nimi vaihdettu melkein yhtä älyttömäksi kuin se oikeasti oli, yhtä kamalaa en kyennyt keksimäään). Sain käyttää kaiken tahdonvoimani, etten huutanut ääneen: - Siis mitä HELVETTIÄ sinä oikein ajattelit?
Kaikesta päätellen suurin osa naisista on kuitenkin ajatellut, edes jossain määrin. Väestörekisterikeskuksen sukunimihausta ei löydy yhtään Korhonen-Virtasta tai Virtanen-Korhosta. Osasyy tähän voi toki olla se, että Virtanen lännessä esiintyvänä menee varmaan suhteellisen harvoin naimisiin itäisen Korhosen kanssa. Hakupalvelun vika se ei ole, koska se tunnisti em. ”Löppönen-Kälviäisen” kuten kaikki muutkin tuntemani yhdysnimet. Ilmeisesti yhdysnimen ottoon on suurempi halukkuus silloin, kun oma tyttönimi on erikoisempi. Tähän viittaa sekin, että kymmenellä yleisimmällä sukunimellä on yhtä lukuunottamatta (Laine) enemmän mies- kuin naispuolisia kantajia, vaikka naisia on koko väestössä enemmän kuin miehiä. Erityisen suuri epäsuhta on Virtasilla, joita on vähän yli 12 000 miestä mutta melkein tuhat naista vähemmän. Näyttää siltä, että jos naisen sukunimi on kovin yleinen, hän ottaa hanakammin miehen sukunimen tai yhdysnimen.
Kun Korhonen-Virtasta ei ollut, piti etsiä mikä on olemassaolevista yhdysnimistä yleisimpien nimien yhdistelmä. Yleisin Korhosen kanssa yhdistynyt oli kuudenneksi yleisin nimi Hämäläinen. Nimipari, jossa harvinaisempi nimi oli yleisin, oli Mäkelä-Korhonen, Mäkelä on viidenneksi yleisin. Myös Mäkelä-Virtanen esiintyi, mutta Virtanen on äskettäin pudonnut Korhosen jälkeen toiseksi yleisimmäksi. Tosin Mäkelä-Virtasia on peräti yhdeksän – ainoa kokeilemani yhdysnimi, josta VRK suostuu antamaan tarkan lukumäärän. Jos nimeä on vähemmän kuin viidellä, tarkkaa lukumäärää ei kerrota. Liekö Mäkelä-Virtanen Suomen yleisin yhdysnimi?
Ymmärrän kyllä jotenkuten yhdysnimen ottamisen silloin, kun nimilakia ei vielä ollut nykyisessä muodossaan ja yhdysnimen ottaminen oli sallittu, mutta oman nimen pitäminen ei. Osa yhdysnimistä on perua tuolta ajalta. Nykyinen laki on kuitenkin tältä osin hyvä. Yksi porsaanreikä siinä kyllä on. Jos avioparille on tullut ero ja puoliso pitää avioliiton myötä saamansa nimen, saattaa seurata erikoinen ja moraalisesti väärä tilanne. Tiedän tapauksen, jossa nainen meni miehen kanssa naimisiin vain saadakseen tämän hienolta kalskahtavan sukunimen ja pisti eropaperit vetämään heti kun ilkesi. Jos tämä eronnut puoliso saa sitten lapsen uudessa suhteessa, voi hän antaa toisen miehen lapselle entiseltä mieheltään saamansa nimen. Tämä mahdollisuus tulisi lainsäädännöllisesti korjata.
Muutoin ymmärrän kyllä sen, että puolisot pitävät oman nimensä. Samoin sen, että mies ottaa naisen nimen yhteiseksi nimeksi etenkin silloin, jos naisen nimi on harvinainen ja vaarassa sammua. Sitä en voi käsittää, että suomalaisen nimen omaava ottaa ulkomaalaisen nimen, en ainakaan mikäli kyseessä ei ole perinteen noudattamisen takia tehty päätös eli siis nainen ottaa miehen nimen. Tai sitä, että jos puolisoilla on eri sukunimi, päätetään lapsille antaa nimistä se ei-suomalainen. En nyt mitään liettualaista nimisysteemiä halua, missä ulkomaalaisetkin nimet pakkokansallistetaan, mutta jotain rotia sentään.
Joka tapauksessa meillä oli tuon Korhonen-Virtanen -ajatuksen kanssa niin hauskaa, että ryhdyimme miettimään, miten kammottavia nimiyhdistelmiä olisi mahdollista saada aikaan. Vanha vitsihän on, että jos Arja Koriseva olisi mennyt Juha Kankkusen kanssa naimisiin, yhdysnimeksi olisi tullut Koriseva-Kankkunen. Sitäkin joskus pohdittiin, olisiko mahdollista ottaa yhdysnimi tyyliin Virtanen-Virtanen, mutta avioliittolain 7§ sanoo: Avioliittoon aikova, jonka sukunimi tulee muuttumaan sen johdosta, että puolisot ottavat yhteisen sukunimen, voi ennen vihkimistä ilmoittaa vihkijälle, että hän ottaa yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaiseen käyttöönsä sen sukunimen, joka hänellä viimeksi oli naimattomana ollessaan, tai sukunimen, joka hänellä on avioliittoon mennessään. Tekstissä puhutaan siis nimen muuttumisesta, joten ilmeisesti Virtanen-Virtanen olisi mahdoton.
Kaikki seuraavassa luetellut yhdysnimet ovat periaatteessa mahdollisia. Nimipalvelusta on tarvittaessa tarkistettu, että molemmat perusosat ovat käytössä olevia sukunimiä. Näin ollen listaan ei kelpaa esimerkiksi sinänsä hauska ehdotus Takalo-Kasuoja, koska Kasuoja ei ole olemassa oleva sukunimi. Sitä en uskaltanut tarkistaa, onko joku yliemansipoitumissyndroomasta kärsivä femakko tosiaan ottanut jonkin mainituista nimistä yhdysnimekseen.
Jokinen-Järvinen -tyylin ”yleiset nen-päätteiset nimet” yhdistelmiä on oikeasti olemassa, mutta nen-päätteisistä saa muutenkin huimia versioita. Parhaimmat naurut kirvoitti oivallus Tuppurainen-Tappurainen. Siitä vaan lainoja takaamaan.
Eräältä keskustelupalstalta puolestaan löytyi ihan aito yhdysnimi (tarkistettu nimipalvelusta, tosi on), jossa oli rytmiä kerrakseen. En viitsi sitä tässä kertoa, mutta keksitty versio Iivonen-Siivonen on yhtä hyvä. Sitten kun etunimi olisi vielä Iina-Siina.
Runollisuutta olisi myös valinnassa Koskivuori-Vuorikoski. Näitä Salmi-, Lahti-, Ranta-, Järvi-, Joki- ym. keskinäisiä yhdistelmiä löytyy suunnilleen kaikkia mahdollisia, mutta erikoinen ilmiö on se, että miltei aina toinen on paljon yleisempi kuin toinen.
Topografisia ilmiöitä kuvaisi myös Mäkinen-Maasto, joka nyt on ainakin loogisempi kuin Vuorinen-Meri.
Useimmat Suomen kunnista esiintyvät myös sukuniminä. Erityisen hienoa symboliikkaa olisi, jos joku ottaisi yhdysnimekseen kuntaliitoksen malliin Nummi-Pusula.
Toinen nimi, jossa yhdistyisivät kaksi kuntaa, olisi Salmi-Sund. Siitä voisi todeta, että och samma på svenska.
Kun nyt vähemmistökansallisuuksien nimiin kajottiin, niin Puukko-Hagert kuulostaisi kieltämättä komealta.
Kokonaan oma lukunsa ovat ne sukunimet, joista muodostuu oma yhdyssanansa. Tyyliin Virta-Lähde. Siinä avioliitossa luulisi energiaa riittävän.
Armeijaan viittaava olisi puolestaan Kenttä-Patja, mikä toisaalta naisen nimenä herättäisi muunkinlaisia mielleyhtymiä.
Urheilullinen vaihtoehto olisi vaikkapa Lento-Pallo.
Luonnontieteellisiin ilmiöihin viittaisi Helle-Aalto.
Eläinten nimet ovat suhteellisen yleisiä Suomessa, mutta ne saattavat yhdysnimen osina tuottaa yllättäviä lopputuloksia, kuten Pesu-Karhu. Puhumattakaan kahden eläimen yhdistelmästä, kuten Tikka-Ahven. Siinä voi hyvällä syyllä kysyä, onko tuo nainen lintu vai kala. Tosin samaa voisi tiedustella vielä suuremmalla syyllä, jos nimi olisi oikeasti Lintu-Kala.
Täsmällisempään diagnoosiin viittaisi Iho-Tauti, tosin jos joku tuollaisen nimen ottaisi niin vikaa olisi enemmänkin nahan alla. Itse asiassa lähellä sitä paikkaa, johon voi viitata yhdysnimellä Korva-Lehti.
Ammattien nimet ovat Suomessa muuhun maailmaan verrattuna suhteellisen harvinaisia, vrt. anglosaksisen maailman yleisin nimi Smith, siinä missä Suomessa Seppä/Seppänen eivät ole kovin korkealla listalla, jos kohta eivät niin harvinaisiakaan. Hyvä esimerkki on Saksassa hyvin yleinen Schneider, mutta Suomessa ei ole ainuttakaan Räätäliä. Tarkennusta ammattialaan saisi esimerkiksi nimellä Jauho-Mylläri.
Vieraskieliset ammattinimikkeet eivät ymmärrettävistä syistä esiinny sukuniminä, Suomesta ei löydy ainuttakaan Merkonomia tai Insinööriä. Ei myöskään Psykiatria, mutta aika lähelle pääsisi yhdistelmällä Latva-Laturi.
Alapäähuumorin sarkaa kynnettäessä (sanavalinta tarkoituksellinen) yritellään aina lämmittää vanhaa vitsiä sukunimestä Alapää, mutta todellisuudessa sellaisia ei Suomen väestötietojärjestelmästä löydy ainuttakaan. Pieniä nauruntyrskähdyksiä saisi kyllä aikaan yhdysnimellä Perä-Paukku.
Anatomisia ominaisuuksiaan voisi - toivottavasti paikkansapitävästi - esitellä nainen, joka ottaisi yhdysnimekseen Uljas-Rintanen.
Edellinen nyt voisi mennä huumorin varjolla. Sen sijaan jos joku ottaisi yhdysnimekseen Mällinen-Haara, se kertoisi jo oman likaisen mielikuvituksen puutteesta.
Suomalaisittain huumorin puolelle menisi Karvanen-Majava, mutta kielitaitoiset varmaan tirskahtaisivat aavistuksenomaisesti esiteltäessä.
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkovalmentajan sukunimestä on väännetty paljonkin huumoria ja siitä saatavia yhdysnimiä olisi takuulla leegio. Ykkösvalinnaksi nousisi ehkä tapaus Simonsuuri-Jortikka. Etenkin jos naisen etunimi olisi Anna ja miehen Simo.
Yhdysnimet ovat jo sinänsä merkki siitä ettei oikein tiedä, mitä haluaa. Näin ollen mitään ongelmaa ei varmaan olisi siinäkään, jos sukunimenä olisi Akkanen-Ukkonen. Tässä tapauksessa olisi tietysti voinut harkita, joskos nykyisenä suvaitsevaisuuden aikaan olisi voinut ottaa avioparille uuden, yhteisen nimen Sukupuolineutraali.
Tunnetusti naisilla on tapana lihoa, kun mies on saatu pyydykseen. Siinä mielessä Ohukainen-Lihavainen olisi jopa inhorealistinen.
Värittömästä suhteesta vailla räiskähtelyjä kertoisi Musta-Valkonen. Saman tien nimeksi olisi voinut ottaa Harmaa, mutta se on jo valitettavasti jo käytössä eikä laki salli, ellei sitten jommankumman esi-isistä löydy sennimistä.
Viimeisenä on sitten käsiteltävä sananmuunnoshuumori. Seuraavissa ideoissa mennäänkin jo aivan hyvän maun rajoilla, pitäen kuitenkin tarkasti huolta siitä ettei vain lipsahdeta sen puolelle. Joten tosikot voivat hypätä tämän kappaleen yli, olettaen että ovat jotenkin suoriutuneet tänne asti menettämättä sielunrauhansa rippeitä.
Paljakka-Niska saattaisi olla pelottava luonnekuvaus uranaisesta.
Kamppi-Pirva olisi vanhahtava, koska isot tytöt ovat kertoneet että nykyään kiitorata on muotia.
Huttu-Viirre viittaa siihen, että avioliittoa uhkaa seksin hiipuminen.
Pessi-Nuppunen lipsahtaisi jo kannaksen toiselle puolelle.
Viimeisin saattaisi toisaalta olla myös viittaus tulevaisuuteen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Toisaalta voisi mies ottaa yhdysnimen myös naisen kanssa naimisiin mennessään, vaikka kaikissa aiemmissa esimerkeissä onkin puhuttu vain siitä, että yhdysnimien kantajat olisivat naisia. Tulee kuitenkin mieleen yhdysnimi, joka ei oikein naiselle sovellu, mutta miehen kantamana se olisi varsinainen mainos: Kuuri-Sulli.
Entä sitten omalla kohdalla? Kun naimisiin mentiin, ilmoitin Sallille että tee miten haluat, pidä oma nimesi tai ota minun. Mutta yhdysnimeä et sitten ota, Toistoperä-Jankkusia on tässä maassa ihan liikaa. Jääköön arvoitukseksi, miten kävi. Sen verran kuitenkin paljastan, että minä sain pitää poikanimeni.
Tässä päivänä muutamana kävimme Sallin kanssa keskustelua sukunimistä. Totesin, että en jaksa ymmärtää naisia, jotka ottavat yhdysnimen, etenkin sellaisen jossa molemmat ovat hyvin tavallisia.
- Kuvittele nyt, joku Virtanen-Korhonen.
Jostain syystä tuo osui pahasti nauruhermoon. Salli sai kohtauksen ja hekotteli vielä pari tuntia myöhemmin nukkumaan käydessä niin, että nukkumatti ei ottanut tullakseen.
Noin yleisesti ottaen tuollainen kaksiosainen sukunimi on yleensä varoitusmerkki siinä missä punainen väri eläinkunnassa. Siinä wannabefeministi haluaa toisaalta julistaa, kuinka edistyksellinen hän on pitäessään oman (siis isänsä) sukunimen ja toisaalta on niin haluttu, että on päässyt kuitenkin naimisiin. Tämmöisiä on etenkin virkamieskunnan paperinpyörittelijöissä suhteettoman suuri määrä. Voisi muuten laskea, kuinka pirusti kuluu työaikaa hukkaan, kun joutuu allekirjoittamaan paperit ylipitkällä nimellä. Toisaalta olen kyllä tuntenut ihan järkeviäkin naisia, joilla jostain syystä on ollut sokea piste sukunimen valinnan kohdalla.
Joskus vuosia sitten tapasin naisen, jonka kanssa kättelimme ja hän esittäytyi sukunimellä Löppönen-Kälviäinen (intimiteettisyistä nimi vaihdettu melkein yhtä älyttömäksi kuin se oikeasti oli, yhtä kamalaa en kyennyt keksimäään). Sain käyttää kaiken tahdonvoimani, etten huutanut ääneen: - Siis mitä HELVETTIÄ sinä oikein ajattelit?
Kaikesta päätellen suurin osa naisista on kuitenkin ajatellut, edes jossain määrin. Väestörekisterikeskuksen sukunimihausta ei löydy yhtään Korhonen-Virtasta tai Virtanen-Korhosta. Osasyy tähän voi toki olla se, että Virtanen lännessä esiintyvänä menee varmaan suhteellisen harvoin naimisiin itäisen Korhosen kanssa. Hakupalvelun vika se ei ole, koska se tunnisti em. ”Löppönen-Kälviäisen” kuten kaikki muutkin tuntemani yhdysnimet. Ilmeisesti yhdysnimen ottoon on suurempi halukkuus silloin, kun oma tyttönimi on erikoisempi. Tähän viittaa sekin, että kymmenellä yleisimmällä sukunimellä on yhtä lukuunottamatta (Laine) enemmän mies- kuin naispuolisia kantajia, vaikka naisia on koko väestössä enemmän kuin miehiä. Erityisen suuri epäsuhta on Virtasilla, joita on vähän yli 12 000 miestä mutta melkein tuhat naista vähemmän. Näyttää siltä, että jos naisen sukunimi on kovin yleinen, hän ottaa hanakammin miehen sukunimen tai yhdysnimen.
Kun Korhonen-Virtasta ei ollut, piti etsiä mikä on olemassaolevista yhdysnimistä yleisimpien nimien yhdistelmä. Yleisin Korhosen kanssa yhdistynyt oli kuudenneksi yleisin nimi Hämäläinen. Nimipari, jossa harvinaisempi nimi oli yleisin, oli Mäkelä-Korhonen, Mäkelä on viidenneksi yleisin. Myös Mäkelä-Virtanen esiintyi, mutta Virtanen on äskettäin pudonnut Korhosen jälkeen toiseksi yleisimmäksi. Tosin Mäkelä-Virtasia on peräti yhdeksän – ainoa kokeilemani yhdysnimi, josta VRK suostuu antamaan tarkan lukumäärän. Jos nimeä on vähemmän kuin viidellä, tarkkaa lukumäärää ei kerrota. Liekö Mäkelä-Virtanen Suomen yleisin yhdysnimi?
Ymmärrän kyllä jotenkuten yhdysnimen ottamisen silloin, kun nimilakia ei vielä ollut nykyisessä muodossaan ja yhdysnimen ottaminen oli sallittu, mutta oman nimen pitäminen ei. Osa yhdysnimistä on perua tuolta ajalta. Nykyinen laki on kuitenkin tältä osin hyvä. Yksi porsaanreikä siinä kyllä on. Jos avioparille on tullut ero ja puoliso pitää avioliiton myötä saamansa nimen, saattaa seurata erikoinen ja moraalisesti väärä tilanne. Tiedän tapauksen, jossa nainen meni miehen kanssa naimisiin vain saadakseen tämän hienolta kalskahtavan sukunimen ja pisti eropaperit vetämään heti kun ilkesi. Jos tämä eronnut puoliso saa sitten lapsen uudessa suhteessa, voi hän antaa toisen miehen lapselle entiseltä mieheltään saamansa nimen. Tämä mahdollisuus tulisi lainsäädännöllisesti korjata.
Muutoin ymmärrän kyllä sen, että puolisot pitävät oman nimensä. Samoin sen, että mies ottaa naisen nimen yhteiseksi nimeksi etenkin silloin, jos naisen nimi on harvinainen ja vaarassa sammua. Sitä en voi käsittää, että suomalaisen nimen omaava ottaa ulkomaalaisen nimen, en ainakaan mikäli kyseessä ei ole perinteen noudattamisen takia tehty päätös eli siis nainen ottaa miehen nimen. Tai sitä, että jos puolisoilla on eri sukunimi, päätetään lapsille antaa nimistä se ei-suomalainen. En nyt mitään liettualaista nimisysteemiä halua, missä ulkomaalaisetkin nimet pakkokansallistetaan, mutta jotain rotia sentään.
Joka tapauksessa meillä oli tuon Korhonen-Virtanen -ajatuksen kanssa niin hauskaa, että ryhdyimme miettimään, miten kammottavia nimiyhdistelmiä olisi mahdollista saada aikaan. Vanha vitsihän on, että jos Arja Koriseva olisi mennyt Juha Kankkusen kanssa naimisiin, yhdysnimeksi olisi tullut Koriseva-Kankkunen. Sitäkin joskus pohdittiin, olisiko mahdollista ottaa yhdysnimi tyyliin Virtanen-Virtanen, mutta avioliittolain 7§ sanoo: Avioliittoon aikova, jonka sukunimi tulee muuttumaan sen johdosta, että puolisot ottavat yhteisen sukunimen, voi ennen vihkimistä ilmoittaa vihkijälle, että hän ottaa yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaiseen käyttöönsä sen sukunimen, joka hänellä viimeksi oli naimattomana ollessaan, tai sukunimen, joka hänellä on avioliittoon mennessään. Tekstissä puhutaan siis nimen muuttumisesta, joten ilmeisesti Virtanen-Virtanen olisi mahdoton.
Kaikki seuraavassa luetellut yhdysnimet ovat periaatteessa mahdollisia. Nimipalvelusta on tarvittaessa tarkistettu, että molemmat perusosat ovat käytössä olevia sukunimiä. Näin ollen listaan ei kelpaa esimerkiksi sinänsä hauska ehdotus Takalo-Kasuoja, koska Kasuoja ei ole olemassa oleva sukunimi. Sitä en uskaltanut tarkistaa, onko joku yliemansipoitumissyndroomasta kärsivä femakko tosiaan ottanut jonkin mainituista nimistä yhdysnimekseen.
Jokinen-Järvinen -tyylin ”yleiset nen-päätteiset nimet” yhdistelmiä on oikeasti olemassa, mutta nen-päätteisistä saa muutenkin huimia versioita. Parhaimmat naurut kirvoitti oivallus Tuppurainen-Tappurainen. Siitä vaan lainoja takaamaan.
Eräältä keskustelupalstalta puolestaan löytyi ihan aito yhdysnimi (tarkistettu nimipalvelusta, tosi on), jossa oli rytmiä kerrakseen. En viitsi sitä tässä kertoa, mutta keksitty versio Iivonen-Siivonen on yhtä hyvä. Sitten kun etunimi olisi vielä Iina-Siina.
Runollisuutta olisi myös valinnassa Koskivuori-Vuorikoski. Näitä Salmi-, Lahti-, Ranta-, Järvi-, Joki- ym. keskinäisiä yhdistelmiä löytyy suunnilleen kaikkia mahdollisia, mutta erikoinen ilmiö on se, että miltei aina toinen on paljon yleisempi kuin toinen.
Topografisia ilmiöitä kuvaisi myös Mäkinen-Maasto, joka nyt on ainakin loogisempi kuin Vuorinen-Meri.
Useimmat Suomen kunnista esiintyvät myös sukuniminä. Erityisen hienoa symboliikkaa olisi, jos joku ottaisi yhdysnimekseen kuntaliitoksen malliin Nummi-Pusula.
Toinen nimi, jossa yhdistyisivät kaksi kuntaa, olisi Salmi-Sund. Siitä voisi todeta, että och samma på svenska.
Kun nyt vähemmistökansallisuuksien nimiin kajottiin, niin Puukko-Hagert kuulostaisi kieltämättä komealta.
Kokonaan oma lukunsa ovat ne sukunimet, joista muodostuu oma yhdyssanansa. Tyyliin Virta-Lähde. Siinä avioliitossa luulisi energiaa riittävän.
Armeijaan viittaava olisi puolestaan Kenttä-Patja, mikä toisaalta naisen nimenä herättäisi muunkinlaisia mielleyhtymiä.
Urheilullinen vaihtoehto olisi vaikkapa Lento-Pallo.
Luonnontieteellisiin ilmiöihin viittaisi Helle-Aalto.
Eläinten nimet ovat suhteellisen yleisiä Suomessa, mutta ne saattavat yhdysnimen osina tuottaa yllättäviä lopputuloksia, kuten Pesu-Karhu. Puhumattakaan kahden eläimen yhdistelmästä, kuten Tikka-Ahven. Siinä voi hyvällä syyllä kysyä, onko tuo nainen lintu vai kala. Tosin samaa voisi tiedustella vielä suuremmalla syyllä, jos nimi olisi oikeasti Lintu-Kala.
Täsmällisempään diagnoosiin viittaisi Iho-Tauti, tosin jos joku tuollaisen nimen ottaisi niin vikaa olisi enemmänkin nahan alla. Itse asiassa lähellä sitä paikkaa, johon voi viitata yhdysnimellä Korva-Lehti.
Ammattien nimet ovat Suomessa muuhun maailmaan verrattuna suhteellisen harvinaisia, vrt. anglosaksisen maailman yleisin nimi Smith, siinä missä Suomessa Seppä/Seppänen eivät ole kovin korkealla listalla, jos kohta eivät niin harvinaisiakaan. Hyvä esimerkki on Saksassa hyvin yleinen Schneider, mutta Suomessa ei ole ainuttakaan Räätäliä. Tarkennusta ammattialaan saisi esimerkiksi nimellä Jauho-Mylläri.
Vieraskieliset ammattinimikkeet eivät ymmärrettävistä syistä esiinny sukuniminä, Suomesta ei löydy ainuttakaan Merkonomia tai Insinööriä. Ei myöskään Psykiatria, mutta aika lähelle pääsisi yhdistelmällä Latva-Laturi.
Alapäähuumorin sarkaa kynnettäessä (sanavalinta tarkoituksellinen) yritellään aina lämmittää vanhaa vitsiä sukunimestä Alapää, mutta todellisuudessa sellaisia ei Suomen väestötietojärjestelmästä löydy ainuttakaan. Pieniä nauruntyrskähdyksiä saisi kyllä aikaan yhdysnimellä Perä-Paukku.
Anatomisia ominaisuuksiaan voisi - toivottavasti paikkansapitävästi - esitellä nainen, joka ottaisi yhdysnimekseen Uljas-Rintanen.
Edellinen nyt voisi mennä huumorin varjolla. Sen sijaan jos joku ottaisi yhdysnimekseen Mällinen-Haara, se kertoisi jo oman likaisen mielikuvituksen puutteesta.
Suomalaisittain huumorin puolelle menisi Karvanen-Majava, mutta kielitaitoiset varmaan tirskahtaisivat aavistuksenomaisesti esiteltäessä.
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkovalmentajan sukunimestä on väännetty paljonkin huumoria ja siitä saatavia yhdysnimiä olisi takuulla leegio. Ykkösvalinnaksi nousisi ehkä tapaus Simonsuuri-Jortikka. Etenkin jos naisen etunimi olisi Anna ja miehen Simo.
Yhdysnimet ovat jo sinänsä merkki siitä ettei oikein tiedä, mitä haluaa. Näin ollen mitään ongelmaa ei varmaan olisi siinäkään, jos sukunimenä olisi Akkanen-Ukkonen. Tässä tapauksessa olisi tietysti voinut harkita, joskos nykyisenä suvaitsevaisuuden aikaan olisi voinut ottaa avioparille uuden, yhteisen nimen Sukupuolineutraali.
Tunnetusti naisilla on tapana lihoa, kun mies on saatu pyydykseen. Siinä mielessä Ohukainen-Lihavainen olisi jopa inhorealistinen.
Värittömästä suhteesta vailla räiskähtelyjä kertoisi Musta-Valkonen. Saman tien nimeksi olisi voinut ottaa Harmaa, mutta se on jo valitettavasti jo käytössä eikä laki salli, ellei sitten jommankumman esi-isistä löydy sennimistä.
Viimeisenä on sitten käsiteltävä sananmuunnoshuumori. Seuraavissa ideoissa mennäänkin jo aivan hyvän maun rajoilla, pitäen kuitenkin tarkasti huolta siitä ettei vain lipsahdeta sen puolelle. Joten tosikot voivat hypätä tämän kappaleen yli, olettaen että ovat jotenkin suoriutuneet tänne asti menettämättä sielunrauhansa rippeitä.
Paljakka-Niska saattaisi olla pelottava luonnekuvaus uranaisesta.
Kamppi-Pirva olisi vanhahtava, koska isot tytöt ovat kertoneet että nykyään kiitorata on muotia.
Huttu-Viirre viittaa siihen, että avioliittoa uhkaa seksin hiipuminen.
Pessi-Nuppunen lipsahtaisi jo kannaksen toiselle puolelle.
Viimeisin saattaisi toisaalta olla myös viittaus tulevaisuuteen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Toisaalta voisi mies ottaa yhdysnimen myös naisen kanssa naimisiin mennessään, vaikka kaikissa aiemmissa esimerkeissä onkin puhuttu vain siitä, että yhdysnimien kantajat olisivat naisia. Tulee kuitenkin mieleen yhdysnimi, joka ei oikein naiselle sovellu, mutta miehen kantamana se olisi varsinainen mainos: Kuuri-Sulli.
Entä sitten omalla kohdalla? Kun naimisiin mentiin, ilmoitin Sallille että tee miten haluat, pidä oma nimesi tai ota minun. Mutta yhdysnimeä et sitten ota, Toistoperä-Jankkusia on tässä maassa ihan liikaa. Jääköön arvoitukseksi, miten kävi. Sen verran kuitenkin paljastan, että minä sain pitää poikanimeni.
tiistai 14. tammikuuta 2014
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Sivallus CCLXXXII
Pienellä googlauksella löytyy kyllä luettelot keksinnöistä, jotka ovat muslimien, naisten tai mustien tekemiä. Sen sijaan mistään ei löydy luetteloja keksinnöistä, jotka olisivat kristittyjen/juutalaisten, miesten tai valkoisten tekemiä - ilmiselvää syrjintää. Googlaus tuotti ainoastaan tulokseksi vain listan, joka huomautti eräästä edellä linkatusta listasta mielenkiintoisia seikkoja...
perjantai 10. tammikuuta 2014
Sivallus CCLXXXI
Tutkimus on osoittanut, että vasemmistopuolueiden kannattajat luottavat selvästi eniten tiedotusvälineisiin. Tutkimus ei paljasta, aiheutuuko tiedotusvälineisiin luottaminen vasemmistolaisuudesta vai aiheuttaako tiedotusvälineisiin luottaminen vasemmistolaisuutta.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Väliaikaista kaikki on vaan
Kirjoittelin taannoin viikkojutun Suomen itärajan kummallisimmista mutkista. Siis Suomen laillisen rajan eli Tarton rauhan rajan. Kun Stalin sitten totesi Leningradin turvallisuuden vaativan, hän vetäisi parin pienen rajakahakan (venäläinen ilmaisu) jälkeen Suomen itärajan väliaikaisesti toiseen paikkaan väleillä Virolahti-Ilomantsi sekä Kuusamo-Salla ja Petsamon kohdalla. Isä Aurinkoinen asetti viivottimen kartalle ja nykäisi suoran rajalinjan. Parissa kohdassa sattui kuitenkin peukalo vetäisemään mutkan ja niinpä viivan itäpuolelle jäivät Enson ja Värtsilän mutkat. Puhdasta sattumaa oli, että Stalinin peukku sattui osumaan juuri noihin kohtiin – eihän hän nyt tieten tahtoen olisi Suomelta halunnut viedä tärkeää paperitehdasta tuottaakseen selluloosaa ruudinvalmistukseen tai rautaruukkia panssariterästä varten. Jonkinmoisia epäilyksiä Neuvostoliiton ahneudesta saa toki siitä, että jatkosodan jälkeen piti luovuttaa Petsamo eli käytännössä upporikas nikkelikaivos. Sitten sinne tarvittiin vielä sähköt, joten myöhemmin Neuvostoliitto suostui armollisesti ottamaan Inarin puolelta Jäniskosken-Niskakosken alueen vesivoimaloineen yhtenä sotakorvauseränä.
Raja oli merkitty karttaan hieman epämääräisesti suuren mittakaavan takia. Niinpä linjaa vedettäessä siihen ilmestyi edellä mainittujen peukalonjälkien lisäksi muutamia kummallisia pikku mutkia. Mutkat on erittäin tarkkaan - rajapyykin mitalla - määritelty kevään 1941 kuvauksessa Moskovan pakkorauhan rajaviivasta, 1946 Petsamon rajalinjan kuvauksessa ja Jäniskosken-Niskakosken sotakorvausalueen rajalinjan kuvauksessa.
Tyyli on viimeisen päälle tarkkaa, tässä pieni esimerkki: Rajamerkistä N:o B/15 raja kulkee suoraa raja-aukkoa myöten länsi-luoteisessa suunnassa kumpuilevaa metsämaastoa, ylittäen pienen nimettömän puron, rajamerkkiin N:o B/16, joka on asetettu raja-aukkoon notkoon 62 metriä länteen rajan ja nimettömän puron leikkauspisteestä, ja jonka suorakulmaiset koordinaatit ovat: x = 7 561 989.6 y = 5 581 898.1. Rajamerkkien N:o B/15 ja N:o B/16 välimatka on 753.0 metriä.
Tässä rajalinjan tusina kummallisuutta. Mutta tärkeintä on muistaa rajalinjan pysyvyys, jonka merkityksestä Tarton rauhan lailliseen rajaan verrattuna täytyy lainata erään keihäänheiton olympiavoittajan laulua.
12. Suurisaari
Neuvostoliittolaiset välttyivät Hiijärvessä olevan saaren eteläosan hankalalta valvomiselta, kun rajaan tehtiin reilun sadan metrin mutka itään. Vastineeksi vähän pohjoisemman Kärsälammen kohdalla tehtiin mutka länteen, jolloin neukut saivat 15-16 metriä leveän kaistaleen pystyäkseen kiertämään lammen pohjoispuolelta.
11. Kelkkasaari
Sallan-Kuusamon alueella rajalinja kulkee yleensä aika suoraan. Asutusta rajalinjalla ei juuri ollut, joten tarvetta muutoksiin ei liiemmin ollut. Parissa kohtaa on jouduttu tekemään pikku poikkeamia, kuten Kelkkasaaren kohdalla. Suoraan vedetty rajalinja olisi jättänyt itäpuolelleen pienen niemenkärjen ja osan kylän asutuksesta. Niinpä raja vedettiin saaren itäpuolelta Sarajärveä pitkin. Kortakkojärven ja Onkamojärven kohdilla ovat samanlaiset rajamutkat, tosin länteenpäin. Oulankajoen mutkien kohdalla on rajalinjaa myöskin rukattu, jotta rajavartijoiden jalat pysyisivät kuivempina. Puhumattakaan nyt Sallan Tenniöjoen mutkista, joissa homma olisi mennyt varsinaiseksi estejuoksuksi.
10. Vilkon mutka
Vilkon kylä jätettiin rauhanteossa länsipuolelle. Kilometri kertaa puoli oleva mutka on maininnan arvoinen siksi, että rajavyöhyke tekee nykyään sen kohdalla hauskan pussinpohjamutkan, jotta mutkassa oleviin taloihin pääsee ilman rajamuodollisuuksia. Neuvostoliiton aikana rajavyöhykkeeseen ei sopinut mokoman takia tehdä kiemuroita, joten kaikki taloissa asioineet postinjakajaa ja maitokuskia myöten tarvitsivat kulkuluvan.
9. Kurkelanjärvi
Jos raja olisi vedetty suoraan, järven länsipuolelta olisi rajan itäpuolelle jäänyt yksi luoto ja pari niemenkärkeä. Tämä vältettiin tekemällä mutka keskelle järveä. Vähän pohjoisempana mutkiteltiin sitten korvaukseksi länteenpäin. Tosin Soikulanlammen itärannalta jäi mutka oikaisematta ja rajan länsipuolella jäi 30 x 70 -metrinen niemenkärki.
8. Sortojärvet
Petsamon kohdalla rajalinja kulkee vanhaa Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välistä rajaa asumattomalla seudulla mutkittelematta. Koska raja on vedetty tunturialueelle, se ei törmää kummallisuuksiin. Sen sijaan Jäniskosken-Niskakosken alue, joka luovutettiin Neuvostoliitolle yhtenä sotakorvauseränä, edellytti uutta rajankäyntiä. Siellä ei liiemmin katseltu vaan vedettiin niin ikään viivottimella. Seurauksena Sortojärvien kohdalle jäi pari hauskaa toistasataa metriä leveää niemenkärkeä, jotka varmaan olivat piikkinä neuvostorajavartijoiden persiissä. Piti soutaa järven yli mokomien takia.
7. Vanhasaari
Kartasta katsoen näyttää siltä, että Vanhasaari on rajan länsi- ja Martinsaari itäpuolella siten, että noin kymmenen metrin kaista Vanhasaaresta jäi Neuvostoliitolle. Näin saattoi käydäkin, mutta maankohoamisen (Suomenlahden itäosassa varsin hidasta, mutta vuosikymmenten aikana havaittavaa) ansiosta saarten välinen salmi on kasvanut umpeen ja aallokko käy sen yli vain isommalla puhurilla.
6. Simpeleenjärven Kukkarolahti
Raja tekee kolmiomaisen, melkein kolme kilometriä syvän mutkan länteen. Samalla tulee erinomainen tähystyspaikka - vartiotorni rajan itäpuolella olikin kovassa käytössä - Lappeenranta-Joensuu -maantielle. Samoin tietysti rautatielle, mutta se rakennettiin vasta 1960-luvulla. Alkuperäinen ratayhteys kulki Elisenvaaran kautta, mutta sattuneista syistä neukut eivät sallineet suomalaisille samanlaista läpikulkuliikennettä kuin vaativat itselleen Porkkalaan.
5. Keskisaari
Rajaan ilmestyi lähes neliön muotoinen, sivultaan vajaa 300-metrinen mutka itään. Näin Keskisaaren kylän pellot ja yksi talo saatiin jätettyä Suomen puolelle. Talon etuovelta on nelisenkymmentä metriä jyrkkää ylämäkeä rajalle. Koska naapurimaan alueen valaisu oli kielletty, neuvostoliittolaisten vaatimuksesta määrättiin pitkät ajovalot käyttökieltoon kylän teillä.
4. Vainikkala
Vähän Vainikkalan rautatieaseman eteläpuolella raja tekee kummallisen leikkauksen länteen. Ilman tätä leikkausta Telkjärvi olisi jäänyt kokonaan rajan länsipuolelle, nyt raja leikkaa siitä lahdenpohjukan pois. Kummallisen muutoksen todennäköinen syy selviää, kun katsoo karttaa lännemmäs. Mutkan ansiosta neukut saivat suoran näköyhteyden Vainikkalan ratapihalle. Helpompi valvoa, mitä tapahtuu.
3. Konnun mutka
Kun rajaan tehtiin Enson kohdalla mutka itään, niin korvaukseksi Konnun kohdalla tehtiin mutka länteen, jotta pinta-ala rajan molemmin puolin pysyisi suunnilleen samana. Kommunismin käsitys reilusta pelistä oli selvä: vastineeksi yhdestä maan suurimmista teollisuuslaitoksista ja monen tuhannen asukkaan taajamasta annettiin metsää, peltoa ja pikkukylä. Konnunkylän kohdalla on itsessään kummallinen pikku mutka. Tarinan mukaan paikalla oli uusi riihi tai lato, joka oli jäämässä rajalinjalle. Talon vanhaemäntä oli ollut asiasta kovin pahoillaan. Talossa kahvilla olleet rajakomission miehet olivat asiasta kuulleet ja venäläinen upseeri päätti että riihi jää Suomeen. Olen kuullut tämän jutun suullisesti asiaa tunteneelta mieheltä (kauan sitten, koska kyseinen heppu kuoli 1995) ja pari vuotta sitten joku anonyymi kertoi saman tarinan kommenttina blogiini. Itse kyllä muistin, että kyseessä olisi ollut uusi heinälato eikä riihi, mutta epäilen oman muistini olevan erehtyväinen.
2. Nurmelan mutka
Mikäli raja olisi vedetty suoraan, ainoa tieyhteys Suomen puolelle jääneeseen Nurmelan kylään olisi katkennut. Tie kulki karttaan vedetystä linjasta enimmillään vähän alle 100 m itään. Niinpä rajaan saatiin neuvoteltua 160 m leveä ja 1,6 km pitkä mutka. Lähimmillään tie kulkee vain 25 metrin päässä rajasta. Nykyään kylään on rakennettu uusi tieyhteys ja vanha kylätie on jäänyt rajavyöhykkeelle.
1. Nuijamaa
Nuijamaan pitäjästä yli puolet jäi rajan itäpuolelle, mutta itse kirkonkylä länsipuolelle. Raja teki sillä kohdalla mutkan, koska se oli määritetty kulkemaan Saimaan kanavan rannan lähellä noin kilometrin pituisen matkan. Siis silloisen vanhan kanavan, nykyinen uusi kanava kulkee kirkonkylän toiselta puolelta. Tällä kohtaa raja oli todella tarkkaan määritetty, se kulki siten että Saimaan kanava jäi Neuvostoliiton puolelle. Rajan ylitettyä kanavan rantaviivan toiselta puolelta jäi Neuvostoliitolle 12,4 m, sitten 16,3 m ja juuri ennen Nuijamaanjärveä 25,5 m leveä kaistale. Rajavyöhykkeen määrittämisessä oli omat ongelmansa. Koska asutusta oli niin lähellä rajaa, rajavyöhyke jäi kapeammaksi kuin missään muualla. Kirkolta rajaviivaan oli alle 300 metriä ja rajavyöhykkeen reuna kulki hautausmaan aidassa.
Raja oli merkitty karttaan hieman epämääräisesti suuren mittakaavan takia. Niinpä linjaa vedettäessä siihen ilmestyi edellä mainittujen peukalonjälkien lisäksi muutamia kummallisia pikku mutkia. Mutkat on erittäin tarkkaan - rajapyykin mitalla - määritelty kevään 1941 kuvauksessa Moskovan pakkorauhan rajaviivasta, 1946 Petsamon rajalinjan kuvauksessa ja Jäniskosken-Niskakosken sotakorvausalueen rajalinjan kuvauksessa.
Tyyli on viimeisen päälle tarkkaa, tässä pieni esimerkki: Rajamerkistä N:o B/15 raja kulkee suoraa raja-aukkoa myöten länsi-luoteisessa suunnassa kumpuilevaa metsämaastoa, ylittäen pienen nimettömän puron, rajamerkkiin N:o B/16, joka on asetettu raja-aukkoon notkoon 62 metriä länteen rajan ja nimettömän puron leikkauspisteestä, ja jonka suorakulmaiset koordinaatit ovat: x = 7 561 989.6 y = 5 581 898.1. Rajamerkkien N:o B/15 ja N:o B/16 välimatka on 753.0 metriä.
Tässä rajalinjan tusina kummallisuutta. Mutta tärkeintä on muistaa rajalinjan pysyvyys, jonka merkityksestä Tarton rauhan lailliseen rajaan verrattuna täytyy lainata erään keihäänheiton olympiavoittajan laulua.
12. Suurisaari
Neuvostoliittolaiset välttyivät Hiijärvessä olevan saaren eteläosan hankalalta valvomiselta, kun rajaan tehtiin reilun sadan metrin mutka itään. Vastineeksi vähän pohjoisemman Kärsälammen kohdalla tehtiin mutka länteen, jolloin neukut saivat 15-16 metriä leveän kaistaleen pystyäkseen kiertämään lammen pohjoispuolelta.
11. Kelkkasaari
Sallan-Kuusamon alueella rajalinja kulkee yleensä aika suoraan. Asutusta rajalinjalla ei juuri ollut, joten tarvetta muutoksiin ei liiemmin ollut. Parissa kohtaa on jouduttu tekemään pikku poikkeamia, kuten Kelkkasaaren kohdalla. Suoraan vedetty rajalinja olisi jättänyt itäpuolelleen pienen niemenkärjen ja osan kylän asutuksesta. Niinpä raja vedettiin saaren itäpuolelta Sarajärveä pitkin. Kortakkojärven ja Onkamojärven kohdilla ovat samanlaiset rajamutkat, tosin länteenpäin. Oulankajoen mutkien kohdalla on rajalinjaa myöskin rukattu, jotta rajavartijoiden jalat pysyisivät kuivempina. Puhumattakaan nyt Sallan Tenniöjoen mutkista, joissa homma olisi mennyt varsinaiseksi estejuoksuksi.
10. Vilkon mutka
Vilkon kylä jätettiin rauhanteossa länsipuolelle. Kilometri kertaa puoli oleva mutka on maininnan arvoinen siksi, että rajavyöhyke tekee nykyään sen kohdalla hauskan pussinpohjamutkan, jotta mutkassa oleviin taloihin pääsee ilman rajamuodollisuuksia. Neuvostoliiton aikana rajavyöhykkeeseen ei sopinut mokoman takia tehdä kiemuroita, joten kaikki taloissa asioineet postinjakajaa ja maitokuskia myöten tarvitsivat kulkuluvan.
9. Kurkelanjärvi
Jos raja olisi vedetty suoraan, järven länsipuolelta olisi rajan itäpuolelle jäänyt yksi luoto ja pari niemenkärkeä. Tämä vältettiin tekemällä mutka keskelle järveä. Vähän pohjoisempana mutkiteltiin sitten korvaukseksi länteenpäin. Tosin Soikulanlammen itärannalta jäi mutka oikaisematta ja rajan länsipuolella jäi 30 x 70 -metrinen niemenkärki.
8. Sortojärvet
Petsamon kohdalla rajalinja kulkee vanhaa Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välistä rajaa asumattomalla seudulla mutkittelematta. Koska raja on vedetty tunturialueelle, se ei törmää kummallisuuksiin. Sen sijaan Jäniskosken-Niskakosken alue, joka luovutettiin Neuvostoliitolle yhtenä sotakorvauseränä, edellytti uutta rajankäyntiä. Siellä ei liiemmin katseltu vaan vedettiin niin ikään viivottimella. Seurauksena Sortojärvien kohdalle jäi pari hauskaa toistasataa metriä leveää niemenkärkeä, jotka varmaan olivat piikkinä neuvostorajavartijoiden persiissä. Piti soutaa järven yli mokomien takia.
7. Vanhasaari
Kartasta katsoen näyttää siltä, että Vanhasaari on rajan länsi- ja Martinsaari itäpuolella siten, että noin kymmenen metrin kaista Vanhasaaresta jäi Neuvostoliitolle. Näin saattoi käydäkin, mutta maankohoamisen (Suomenlahden itäosassa varsin hidasta, mutta vuosikymmenten aikana havaittavaa) ansiosta saarten välinen salmi on kasvanut umpeen ja aallokko käy sen yli vain isommalla puhurilla.
6. Simpeleenjärven Kukkarolahti
Raja tekee kolmiomaisen, melkein kolme kilometriä syvän mutkan länteen. Samalla tulee erinomainen tähystyspaikka - vartiotorni rajan itäpuolella olikin kovassa käytössä - Lappeenranta-Joensuu -maantielle. Samoin tietysti rautatielle, mutta se rakennettiin vasta 1960-luvulla. Alkuperäinen ratayhteys kulki Elisenvaaran kautta, mutta sattuneista syistä neukut eivät sallineet suomalaisille samanlaista läpikulkuliikennettä kuin vaativat itselleen Porkkalaan.
5. Keskisaari
Rajaan ilmestyi lähes neliön muotoinen, sivultaan vajaa 300-metrinen mutka itään. Näin Keskisaaren kylän pellot ja yksi talo saatiin jätettyä Suomen puolelle. Talon etuovelta on nelisenkymmentä metriä jyrkkää ylämäkeä rajalle. Koska naapurimaan alueen valaisu oli kielletty, neuvostoliittolaisten vaatimuksesta määrättiin pitkät ajovalot käyttökieltoon kylän teillä.
4. Vainikkala
Vähän Vainikkalan rautatieaseman eteläpuolella raja tekee kummallisen leikkauksen länteen. Ilman tätä leikkausta Telkjärvi olisi jäänyt kokonaan rajan länsipuolelle, nyt raja leikkaa siitä lahdenpohjukan pois. Kummallisen muutoksen todennäköinen syy selviää, kun katsoo karttaa lännemmäs. Mutkan ansiosta neukut saivat suoran näköyhteyden Vainikkalan ratapihalle. Helpompi valvoa, mitä tapahtuu.
3. Konnun mutka
Kun rajaan tehtiin Enson kohdalla mutka itään, niin korvaukseksi Konnun kohdalla tehtiin mutka länteen, jotta pinta-ala rajan molemmin puolin pysyisi suunnilleen samana. Kommunismin käsitys reilusta pelistä oli selvä: vastineeksi yhdestä maan suurimmista teollisuuslaitoksista ja monen tuhannen asukkaan taajamasta annettiin metsää, peltoa ja pikkukylä. Konnunkylän kohdalla on itsessään kummallinen pikku mutka. Tarinan mukaan paikalla oli uusi riihi tai lato, joka oli jäämässä rajalinjalle. Talon vanhaemäntä oli ollut asiasta kovin pahoillaan. Talossa kahvilla olleet rajakomission miehet olivat asiasta kuulleet ja venäläinen upseeri päätti että riihi jää Suomeen. Olen kuullut tämän jutun suullisesti asiaa tunteneelta mieheltä (kauan sitten, koska kyseinen heppu kuoli 1995) ja pari vuotta sitten joku anonyymi kertoi saman tarinan kommenttina blogiini. Itse kyllä muistin, että kyseessä olisi ollut uusi heinälato eikä riihi, mutta epäilen oman muistini olevan erehtyväinen.
2. Nurmelan mutka
Mikäli raja olisi vedetty suoraan, ainoa tieyhteys Suomen puolelle jääneeseen Nurmelan kylään olisi katkennut. Tie kulki karttaan vedetystä linjasta enimmillään vähän alle 100 m itään. Niinpä rajaan saatiin neuvoteltua 160 m leveä ja 1,6 km pitkä mutka. Lähimmillään tie kulkee vain 25 metrin päässä rajasta. Nykyään kylään on rakennettu uusi tieyhteys ja vanha kylätie on jäänyt rajavyöhykkeelle.
1. Nuijamaa
Nuijamaan pitäjästä yli puolet jäi rajan itäpuolelle, mutta itse kirkonkylä länsipuolelle. Raja teki sillä kohdalla mutkan, koska se oli määritetty kulkemaan Saimaan kanavan rannan lähellä noin kilometrin pituisen matkan. Siis silloisen vanhan kanavan, nykyinen uusi kanava kulkee kirkonkylän toiselta puolelta. Tällä kohtaa raja oli todella tarkkaan määritetty, se kulki siten että Saimaan kanava jäi Neuvostoliiton puolelle. Rajan ylitettyä kanavan rantaviivan toiselta puolelta jäi Neuvostoliitolle 12,4 m, sitten 16,3 m ja juuri ennen Nuijamaanjärveä 25,5 m leveä kaistale. Rajavyöhykkeen määrittämisessä oli omat ongelmansa. Koska asutusta oli niin lähellä rajaa, rajavyöhyke jäi kapeammaksi kuin missään muualla. Kirkolta rajaviivaan oli alle 300 metriä ja rajavyöhykkeen reuna kulki hautausmaan aidassa.
perjantai 3. tammikuuta 2014
Oma koti kullan kallis
Ansaittua kohua on herättänyt kansanedustaja Tom Packalénin esitys vuokralaisten pisteyttämiseksi ja sijoittamiseksi sen mukaisesti. Monet ovat tuominneet esityksen pöyristyttävänä yhdenvertaisuusperiaatteen rikkomisena. Tuomitsijoiden joukko on lähes yhtenevä niiden kanssa, jotka haluaisivat lähettää perussuomalaisten kannattajat omaan suljettuun reservaattiinsa, mutta se nyt on sivuseikka sinänsä.
Toki ehdotusta sopii vastustaa jo sen takia, mistä puolueesta se tuli. Tom Packalén ei kuitenkaan louskuta leukojaan asiasta mitään ymmärtämättä. Mies on tehnyt kymmenen vuotta duunia rikospoliisina ja viisi vuotta huumevalvonnassa. Hän on varmasti nähnyt ziljoona kertaa useammin epäsosiaalista toimintaa kuin normikansanedustaja. Epäilenpä kovasti, että kovin moni tuomitsija ei ole asunut päivääkään kunnan vuokra-asunnossa, ehkä ei edes käynyt koskaan sellaisessa. Mainittakoon, että tämän blogin kirjoittaja on nuoruudessaan sellaisessa asustellut. Olin siinä mielessä onnekas, että mitään ongelmia ei ollut. Toisaalta piti kyllä osata myös sopeutua ja loksauttaa aivotoiminta suurin piirtein oikealle taajuudelle sosiaalisissa tilanteissa.
Paljastavin reaktio tuli Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodolta, joka tuomitsi jo samassa Hesarin artikkelissa Packalénin ajattelun "rasistiseksi ja älyttömäksi". Ei Packalénin mallissa pisteytetty ketään uskonnon perusteella, rodusta nyt puhumattakaan. Alanko-Kahiluodon lausunnon rasismisyyte voidaan näin ollen selittää vain kolmella tavalla:
1) Alanko-Kahiluoto ei ole tajunnut ehdotusta alkuunkaan ja uskoo Packalénin mallin sisältävän rotuluokittelun. Tässä tapauksessa hänen ymmärryksessään on vakavia puutteita. Joita toki voi olla tästä huolimattakin.
2) Alanko-Kahiluoto on täysin tietoinen siitä, että epäsosiaalisesta käytöksestä rankaiseva malli kohdistuisi nimenomaan tiettyihin mamuryhmiin. Tässä tapauksessa koko hänen edustamansa poliittinen ryhmittymä on valehdellut Suomen kansalle suut silmät täyteen afrikkalaisperäisten ja muslimien maahanmuuton hyödyllisyydestä. Kuten tietysti onkin, mutta mikäli tämä vaihtoehto on tosi, se osoittaa että heidän toimintansa ei ole tapahtunut hyvässä uskossa, vaan humanitaarisen maahanmuuton ajaminen on ollut täysin harkittua maanpetturuutta.
3) Alanko-Kahiluoto uskoo kantasuomalaisten olevan niitä, jotka joutuisivat huonompaan asemaan ja on huolissaan suomalaisten huono-osaisten tilanteesta. Eli toisin sanoen suomalaisten rasistisisesta kohtelusta. Tässä tapauksessa lehmät lentävät. Onhan toki mahdollista, että riittävä määrä ituhippeilyä aiheuttaa vilpittömän uskon suomalaisen rodun huonommuuteen, mutta olisi täysin mahdotonta kuvitella, että siitä oltaisiin huolestuneita.
Muidenkin suvaitsevaisten pöyristymisille sai kyllä naureskella. Eipä tunnu porukalla tosiaan olevan kosketusta realiteetteihin siinä, kuinka jo nykyään menetellään. Tässä jokin vuosi muuan kaveri oli muuttamassa Huitsinnevadaan ja etsiskeli väliaikaista asuntoa. Yksi vaihtoehdoista oli kunnan vuokratalo. Niitä on muutama samassa korttelissa. Kävin täällä asuvana katsomassa sitä ainoaa vapaata kämppää, joka oli tarjolla. Kunnan isännöitsijä - vai millä virkanimellä se vuokra-asuntoja huoltava talonmies nyt mahtoi ollakaan - oli mukana. Hän sattui huomaamaan, kun rappuun mennessä vilkaisin ohimennen nimitaulua. Asunnossa sanoi sitten - puolituttu mies kun oli - että oli havainnut katseeni ja käski olla huolehtimatta, ei täällä asu mustalaisia. Kohotin kulmakarvojani. "Joo, ne ja kaikki muut ongelmatapaukset me laitetaan aina tuohon perimmäiseen taloon. Saa työssäkäyvät ihmiset elää rauhassa."
Lausahdus osoittautui todeksi. Ei tällä kertaa, sillä tarjottu asunto oli liian iso yksinäiselle miehelle ja yksityiseltä sattui saamaan sopivamman kokoisen. Mutta toinen kaverini joutui sittemmin remontin takia perheineen evakkoon omasta kodistaan joksikin aikaa ja ainoa vapaa asunto sattui valitettavasti olemaan siinä perimmäisessä talossa. Meno oli kuulemma aika vilkasta.
Kun kauan sitten muutin erääseen pikkukaupunkiin, laitoin "Vuokralle halutaan" -ilmoituksen lehteen. Netti ei vielä siihen aikaan ollut vuokranantajien yleisessä käytössä, vaan enempi opiskelijanörttien. Kyselin kuitenkin kaupungin asuntotoimistosta varmuuden vuoksi hintoja, kun en yhtään tiennyt mikä sielläpäin oli passeli hinta. Useampikin yksityinen soitti ja tarjosi selvästi halvemmalla kuin kaupunki. Yhdelle sitten ihmettelin, miksi hitossa kaupungin asunnoissa vuokra oli isompi kuin yksityisillä muuten samalla alueella ja samankokoisista ja -kuntoisista kämpistä. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "Kuule poika, se on ihan sama paljonko kaupunki pyytää vuokraa. Raha vain siirtyy taskusta toiseen, kun sosiaalitoimisto maksaa asuntotoimistolle." Oli sarjassamme hetkiä, jolloin untuvikko valaistuu maailman raadollisuudesta.
En tunne asiaa etenkään Helsingin kannalta siinä määrin, että osaisin ottaa tarkemmin kantaa Packalénin ehdotukseen. Aika varma olen kuitenkin siitä, että ehdotuksen mukainen systeemi olisi nykymenoa parempi. Normaalissa rappukäytävässä on 3-4 asuntoa kerrosta kohti ja jos kerroksia on 3-5, keskimääräinen rapun asuntomäärä pyörinee siinä tusinan paikkeilla. Voin kokemuksesta vakuuttaa, että jos tässä määrässä on yksikin häirikköasunto, on niiden tusinan muunkin elämä vinksallaan. Onneksi tämä omakohtainen kokemus sattui opiskelija-asunnossa eikä paikallinen säätiö kuukautta kauempaa katsellut sinne muuttaneen menoa. Kunnan talossa olisi varmaan saatu kärsiä pidempään.
Ihmisillä on oikeus asua rauhassa. Häiriköistä on päästävä eroon. Toki paljon parempi ratkaisu olisi häiriköinnin loppuminen. Talon muilla asukkailla ei ole kuitenkaan mitään velvoitetta olla terapian sijaiskärsijöitä. Parempi että muita asukkaita häiritsevät siirretään omaan taloonsa, jossa saavat sitten rellestää vähän vapaammin. Ainoa tähän siirtoon tyytymätön on häirikkö itse, ja tusinan kunnollisen tyytyväisyys on kyllä sitä painavampi tekijä vaakakupissa. Eiköhän siirto joitakin häiriköitäkin terapioi siinä määrin, että pyrkivät käytöksellään takaisin kelvollisempaan asuntoon.
Packalénin ehdotuksen pahin vika on se sama kuin yleensäkin: negatiivisuus. Esitys tuli siis muodossa, että keskitetään ongelmatapaukset tietylle alueelle. Oikeampi menetelmä olisi positiivinen kannustaminen: perustetaan kaupungin vuokra-asuntoja, joihin pääsee vain jos on valmis sitoutumaan kunnolliseen elämäntapaan. Tähän on olemassa myös harvinaisen yksinkertainen menetelmä: tupakointikielto. Kategorinen sellainen. Tupakointi kielletty asunnossa, parvekkeella, koko tontin alueella kaikkina vuorokaudenaikoina. Kaksi varoitusta ja kolmannesta häätö. Toimii satavarmasti. Näyttäkää minulle tupakoimaton narkomaani, niin minä näytän teille somalialaisen naismäkihyppääjän.
Toki muillakin tavoin voisi kannustaa positiivisesti. Vaikka siten, että pisteytys olisi voimassa ja saisi hakea korkeammin pisteytetyltä alueelta asuntoa, jos olisi ensin asunut ilman ongelmia vuokra-asunnossa riittävän ajan tai omaisi nuhteettoman rikosrekisterin. Kaikille niille, jotka urputtavat yhdenvertaisuusperiaatteen rikkomisesta, voi todeta että aina voi etsiä asuntoa vapailta vuokramarkkinoilta. Jos haluaa yhteiskunnan tuella elää, on tyydyttävä siihen mitä se tarjoaa.
Toki ehdotusta sopii vastustaa jo sen takia, mistä puolueesta se tuli. Tom Packalén ei kuitenkaan louskuta leukojaan asiasta mitään ymmärtämättä. Mies on tehnyt kymmenen vuotta duunia rikospoliisina ja viisi vuotta huumevalvonnassa. Hän on varmasti nähnyt ziljoona kertaa useammin epäsosiaalista toimintaa kuin normikansanedustaja. Epäilenpä kovasti, että kovin moni tuomitsija ei ole asunut päivääkään kunnan vuokra-asunnossa, ehkä ei edes käynyt koskaan sellaisessa. Mainittakoon, että tämän blogin kirjoittaja on nuoruudessaan sellaisessa asustellut. Olin siinä mielessä onnekas, että mitään ongelmia ei ollut. Toisaalta piti kyllä osata myös sopeutua ja loksauttaa aivotoiminta suurin piirtein oikealle taajuudelle sosiaalisissa tilanteissa.
Paljastavin reaktio tuli Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodolta, joka tuomitsi jo samassa Hesarin artikkelissa Packalénin ajattelun "rasistiseksi ja älyttömäksi". Ei Packalénin mallissa pisteytetty ketään uskonnon perusteella, rodusta nyt puhumattakaan. Alanko-Kahiluodon lausunnon rasismisyyte voidaan näin ollen selittää vain kolmella tavalla:
1) Alanko-Kahiluoto ei ole tajunnut ehdotusta alkuunkaan ja uskoo Packalénin mallin sisältävän rotuluokittelun. Tässä tapauksessa hänen ymmärryksessään on vakavia puutteita. Joita toki voi olla tästä huolimattakin.
2) Alanko-Kahiluoto on täysin tietoinen siitä, että epäsosiaalisesta käytöksestä rankaiseva malli kohdistuisi nimenomaan tiettyihin mamuryhmiin. Tässä tapauksessa koko hänen edustamansa poliittinen ryhmittymä on valehdellut Suomen kansalle suut silmät täyteen afrikkalaisperäisten ja muslimien maahanmuuton hyödyllisyydestä. Kuten tietysti onkin, mutta mikäli tämä vaihtoehto on tosi, se osoittaa että heidän toimintansa ei ole tapahtunut hyvässä uskossa, vaan humanitaarisen maahanmuuton ajaminen on ollut täysin harkittua maanpetturuutta.
3) Alanko-Kahiluoto uskoo kantasuomalaisten olevan niitä, jotka joutuisivat huonompaan asemaan ja on huolissaan suomalaisten huono-osaisten tilanteesta. Eli toisin sanoen suomalaisten rasistisisesta kohtelusta. Tässä tapauksessa lehmät lentävät. Onhan toki mahdollista, että riittävä määrä ituhippeilyä aiheuttaa vilpittömän uskon suomalaisen rodun huonommuuteen, mutta olisi täysin mahdotonta kuvitella, että siitä oltaisiin huolestuneita.
Muidenkin suvaitsevaisten pöyristymisille sai kyllä naureskella. Eipä tunnu porukalla tosiaan olevan kosketusta realiteetteihin siinä, kuinka jo nykyään menetellään. Tässä jokin vuosi muuan kaveri oli muuttamassa Huitsinnevadaan ja etsiskeli väliaikaista asuntoa. Yksi vaihtoehdoista oli kunnan vuokratalo. Niitä on muutama samassa korttelissa. Kävin täällä asuvana katsomassa sitä ainoaa vapaata kämppää, joka oli tarjolla. Kunnan isännöitsijä - vai millä virkanimellä se vuokra-asuntoja huoltava talonmies nyt mahtoi ollakaan - oli mukana. Hän sattui huomaamaan, kun rappuun mennessä vilkaisin ohimennen nimitaulua. Asunnossa sanoi sitten - puolituttu mies kun oli - että oli havainnut katseeni ja käski olla huolehtimatta, ei täällä asu mustalaisia. Kohotin kulmakarvojani. "Joo, ne ja kaikki muut ongelmatapaukset me laitetaan aina tuohon perimmäiseen taloon. Saa työssäkäyvät ihmiset elää rauhassa."
Lausahdus osoittautui todeksi. Ei tällä kertaa, sillä tarjottu asunto oli liian iso yksinäiselle miehelle ja yksityiseltä sattui saamaan sopivamman kokoisen. Mutta toinen kaverini joutui sittemmin remontin takia perheineen evakkoon omasta kodistaan joksikin aikaa ja ainoa vapaa asunto sattui valitettavasti olemaan siinä perimmäisessä talossa. Meno oli kuulemma aika vilkasta.
Kun kauan sitten muutin erääseen pikkukaupunkiin, laitoin "Vuokralle halutaan" -ilmoituksen lehteen. Netti ei vielä siihen aikaan ollut vuokranantajien yleisessä käytössä, vaan enempi opiskelijanörttien. Kyselin kuitenkin kaupungin asuntotoimistosta varmuuden vuoksi hintoja, kun en yhtään tiennyt mikä sielläpäin oli passeli hinta. Useampikin yksityinen soitti ja tarjosi selvästi halvemmalla kuin kaupunki. Yhdelle sitten ihmettelin, miksi hitossa kaupungin asunnoissa vuokra oli isompi kuin yksityisillä muuten samalla alueella ja samankokoisista ja -kuntoisista kämpistä. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "Kuule poika, se on ihan sama paljonko kaupunki pyytää vuokraa. Raha vain siirtyy taskusta toiseen, kun sosiaalitoimisto maksaa asuntotoimistolle." Oli sarjassamme hetkiä, jolloin untuvikko valaistuu maailman raadollisuudesta.
En tunne asiaa etenkään Helsingin kannalta siinä määrin, että osaisin ottaa tarkemmin kantaa Packalénin ehdotukseen. Aika varma olen kuitenkin siitä, että ehdotuksen mukainen systeemi olisi nykymenoa parempi. Normaalissa rappukäytävässä on 3-4 asuntoa kerrosta kohti ja jos kerroksia on 3-5, keskimääräinen rapun asuntomäärä pyörinee siinä tusinan paikkeilla. Voin kokemuksesta vakuuttaa, että jos tässä määrässä on yksikin häirikköasunto, on niiden tusinan muunkin elämä vinksallaan. Onneksi tämä omakohtainen kokemus sattui opiskelija-asunnossa eikä paikallinen säätiö kuukautta kauempaa katsellut sinne muuttaneen menoa. Kunnan talossa olisi varmaan saatu kärsiä pidempään.
Ihmisillä on oikeus asua rauhassa. Häiriköistä on päästävä eroon. Toki paljon parempi ratkaisu olisi häiriköinnin loppuminen. Talon muilla asukkailla ei ole kuitenkaan mitään velvoitetta olla terapian sijaiskärsijöitä. Parempi että muita asukkaita häiritsevät siirretään omaan taloonsa, jossa saavat sitten rellestää vähän vapaammin. Ainoa tähän siirtoon tyytymätön on häirikkö itse, ja tusinan kunnollisen tyytyväisyys on kyllä sitä painavampi tekijä vaakakupissa. Eiköhän siirto joitakin häiriköitäkin terapioi siinä määrin, että pyrkivät käytöksellään takaisin kelvollisempaan asuntoon.
Packalénin ehdotuksen pahin vika on se sama kuin yleensäkin: negatiivisuus. Esitys tuli siis muodossa, että keskitetään ongelmatapaukset tietylle alueelle. Oikeampi menetelmä olisi positiivinen kannustaminen: perustetaan kaupungin vuokra-asuntoja, joihin pääsee vain jos on valmis sitoutumaan kunnolliseen elämäntapaan. Tähän on olemassa myös harvinaisen yksinkertainen menetelmä: tupakointikielto. Kategorinen sellainen. Tupakointi kielletty asunnossa, parvekkeella, koko tontin alueella kaikkina vuorokaudenaikoina. Kaksi varoitusta ja kolmannesta häätö. Toimii satavarmasti. Näyttäkää minulle tupakoimaton narkomaani, niin minä näytän teille somalialaisen naismäkihyppääjän.
Toki muillakin tavoin voisi kannustaa positiivisesti. Vaikka siten, että pisteytys olisi voimassa ja saisi hakea korkeammin pisteytetyltä alueelta asuntoa, jos olisi ensin asunut ilman ongelmia vuokra-asunnossa riittävän ajan tai omaisi nuhteettoman rikosrekisterin. Kaikille niille, jotka urputtavat yhdenvertaisuusperiaatteen rikkomisesta, voi todeta että aina voi etsiä asuntoa vapailta vuokramarkkinoilta. Jos haluaa yhteiskunnan tuella elää, on tyydyttävä siihen mitä se tarjoaa.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Vuosiraportti 2013
Sekametelisopan neljäs täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2013 tilastoja Sitemeterin mukaan, suluissa vuoden 2012 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 100760 (87879) käyntiä eli 276 (240) / päivä.
Kasvua edelliseen vuoteen 14,7 % (16,3 %).
Päivää kohti kasvu 15,0 % (16,0 %) (suurempi lukema kuin vuosikasvu, koska 2012 oli karkauspäivä).
Vilkkain kuukausi lokakuu (elokuu), 9384 (8679), 9,3 % (9,9 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi kesäkuu (kesäkuu), 7036 (6280), 7,1 % (6,8 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 9.4 (11.8), 526 (630), 0,52 % (0,72 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 8.6 (26.5), 156 (133), 0,15 % (0,15 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä sunnuntai (maanantai), keskimäärin 303 (274), 15,6 % (16,5 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä lauantai (lauantai), keskimäärin 250 (213), 12,9 % (12,6 %) kävijöistä.
Yllättävin asia tilastossa on sunnuntain vilkkaus. Tosin se selittynee sillä, että tänä vuonna poikkeuksellisen monen viikkojutun julkaisu jäi viimeiseen mahdolliseen päivään eli sunnuntaihin. Muuten havaittavissa oli vanha tuttu trendi eli viikonloppuisin ja juhlapäivinä oli vähiten kävijöitä. Maanantai hävisi niukasti sunnuntaille ja siitä laskua oli tasaisesti päivä päivältä lauantaihin asti. Ainoa johtopäätös, mitä osaan asiasta vetää on taas kerran se, että vapaa-ajallaan ihmisillä on muutakin tekemistä kuin lukea blogeja, työmaalla ehtii vetelehtiä. Tekisi mieli taas potkaista entistä opinto-ohjaajaani - minun pitää työaikana tehdä duunia. Tosin myönnettäköön että en liiemmin tunneilla kuunnellut häntä ja potkaisemisenkin kanssa on niin ja näin, kuulin hänen poistuneen autuaammille ohjausmaille jo vuosia sitten. Kevyet mullat, oli mukava tyyppi sinänsä.
Eniten kommentteja keräsi muka-köyhyyteen kantaa ottanut Köyhät keskuudessamme, 57 kappaletta. Runsaasti kommentteja sai myös - yllätys yllätys - homoliittoja käsitellyt Parit suhteessa (54). Suosittu oli niin ikään mahdollista nationalistisen liikkeen nousua pohtinut Elämää painekattilassa (52). Ilmeisesti avohoitopotilaita tai muuten vain lääkityksensä unohtaneita on paljon, koska kaikki viikkojutut olivat kiinnostaneet lukijoita sen verran, että ilman kommenttia ei jäänyt yksikään. Sivalluksista ykkönen oli CCLVIII vaatimattomasti 27 kommentilla.
Blogger tarjoaa nykyisin myös laskurin katselukertojen määriin. Tämä käsittääkseni kertoo ne määrät, jolloin joku on saapunut nimenomaan kyseiseen juttuun, ei blogiin yleisesti. Tai sitten klikannut kyseistä juttua, jolloin selaimessa ei näy muita kirjoituksia. Tällä mittarilla eniten luettu oli Korean sota 2.0, jossa spekuloin suosikkiniemimaani Korean sotilaspoliittista tilannetta. Tosin edelleen sitä suositumpi oli Jaskan neljän vuoden takainen vihjekokoelma avuttomille eli Kuinka hankkia tyttöystävä -"for dummies". Toisaalta onko naisten kanssa olemassakaan muunlaisia miehiä kuin vihjeettömiä ja vielä pahemmin vihjeettömiä.
Omasta perverssistä näkövinkkelistäni vuoden viikkojutuista eri kategorioissa ykkösiä olivat edellä mainittujen lisäksi:
Kahelein: Sukunimien yleisyyttä kunnittain tutkineet Sukuvika I ja Sukuvika II.
Surkuhupaisin: Luulin vetäneeni täysin överiksi pakinassa Pro Patria, mutta ei kulunut kuin kuukausi, kunnes vihervasemmiston epätodellisuus pisti paremmaksi.
Urheilusuoritus: Koomisia jalkapallotapahtumia käsitellyt Hauskimmat futismatsit.
Inhimillisin: Vaikka yritänkin antaa itsestäni vaikutelman, että rujon ulkokuoren alla sykkii vittumainen sydän, inhimillisyys pääsee joskus lipsahtamaan pintaan, kuten tarinassa Liisa.
Julkisuuttakin tuli. Blogitekstiä Ig-Nobeleista sisäluettiin radiossa ja tapausta puitiin blogissa jälkeenpäin.
Yhtenä ilmiönä olen huomannut, että aiempaa vähemmän tullaan jostakin linkistä. Ihmiset ovat muuttuneet laiskemmiksi linkkaamaan tai informaatioähkyssä eivät klikkaile linkkejä. Veikkaan jälkimmäistä. Toisaalta Facebookissa näitä juttuja on selvästi linkkailtu enemmän. En itse pääse tarkistamaan, missä yhteyksissä, kun en Facebookissa ole enkä aio mennäkään. Tosin viime vuonna kerran harkitsin liittymistä, kun kuulin yhden somalin luvanneen lähteä takaisin Somaliaan, jos saa viisituhatta peukutusta. Mutta sitten kuulin että kymmenentuhatta oli tullut hetkessä täyteen eikä tarvinnut liittyä. Eikä se silti mihinkään lähtenyt, kuten olisin omista kokemuksistani somalien luotettavuudesta voinut jo etukäteen kertoakin.
Sivustot, joilta blogiin klikattiin useimmin, olivat Kuukkelin lisäksi Yrjöperskeles, Takkirauta, Kumitonttu ja Vasarahammer. Kiitän nöyrimmin linkkauksista heitä ja myös muita blogiani linkanneita.
Muutaman kerran jouduin kiireen takia turvautumaan varastojuttuun. Suosittelen samaa muillekin, jotka haluavat julkaista säännöllisin väliajoin. Aina pitää pari ajatonta juttua olla valmiina yllättävien esteiden varalta. Päätin aikoinaan, että juttu viikossa. Tämä on pitänyt, kertaakaan ei ole joutunut jättämään väliin. Olen nähnyt monta lupaavasti aloittanutta blogistia, jotka suoltavat jutun joka toinen päivä parin kuukauden ajan, jonka jälkeen tahti hiipuu ja loppuu kohta kokonaan.
Jatkan ainakin toistaiseksi. Ikinä ei voi tietää, mitä vastaan tulee. Viime vuonna omassa elämässä tapahtui pari ikävää asiaa, jotka veivät paljon aikaa ja olivat osasyynä siihen, että joutui turvautumaan joskus arkistoon. Samoin siihen, että sivalluksia ja välihuomautuksia tuli vähemmän kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Yhdessä vaiheessa meinasin lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa blogin, mutta ajattelin että tämä kiire on nyt väliaikaista, vähän aikaa voi mennä arkistoilla. Alkaneen vuoden pitäisi ennakolta katsoen olla vähemmän kiireinen kuin 2013 oli. Viime vuonna tiesin - tai arvasin - tuon toisen ikävän asian etukäteen jo vuoden alussa, tälle vuodelle ei sellaista pitäisi olla luvassa. Muutenkin tiedän, että kiireet hieman helpottavat, kun lapset kasvavat ja toivon mukaan myös viisastuvat.
Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.
Tällä kertaa ei aikani riittänyt hakusanojen kirjaamiseen. Ehkä ensi vuonna. Hämmentävästi blogiin tulee kuitenkin jatkuvasti osumia googletuksen sodankylä tuomittiin pahoinpitely revolveri seurauksena. Bloggerin tilastojen mukaan tällä haulla on blogiin pamahdettu toistatuhatta kertaa. Hauskinta asiassa on se, että näillä hakusanoilla päätyy tekstiin, joka ei käsittele Sodankylää, oikeuslaitosta, pahoinpitelyjä eikä aseita ja on sitä paitsi jo melkein neljän vuoden takaa. Selittäkööt viisaammat, minä ei djummarra.
Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!
Vuoden aikana 100760 (87879) käyntiä eli 276 (240) / päivä.
Kasvua edelliseen vuoteen 14,7 % (16,3 %).
Päivää kohti kasvu 15,0 % (16,0 %) (suurempi lukema kuin vuosikasvu, koska 2012 oli karkauspäivä).
Vilkkain kuukausi lokakuu (elokuu), 9384 (8679), 9,3 % (9,9 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi kesäkuu (kesäkuu), 7036 (6280), 7,1 % (6,8 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 9.4 (11.8), 526 (630), 0,52 % (0,72 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 8.6 (26.5), 156 (133), 0,15 % (0,15 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä sunnuntai (maanantai), keskimäärin 303 (274), 15,6 % (16,5 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä lauantai (lauantai), keskimäärin 250 (213), 12,9 % (12,6 %) kävijöistä.
Yllättävin asia tilastossa on sunnuntain vilkkaus. Tosin se selittynee sillä, että tänä vuonna poikkeuksellisen monen viikkojutun julkaisu jäi viimeiseen mahdolliseen päivään eli sunnuntaihin. Muuten havaittavissa oli vanha tuttu trendi eli viikonloppuisin ja juhlapäivinä oli vähiten kävijöitä. Maanantai hävisi niukasti sunnuntaille ja siitä laskua oli tasaisesti päivä päivältä lauantaihin asti. Ainoa johtopäätös, mitä osaan asiasta vetää on taas kerran se, että vapaa-ajallaan ihmisillä on muutakin tekemistä kuin lukea blogeja, työmaalla ehtii vetelehtiä. Tekisi mieli taas potkaista entistä opinto-ohjaajaani - minun pitää työaikana tehdä duunia. Tosin myönnettäköön että en liiemmin tunneilla kuunnellut häntä ja potkaisemisenkin kanssa on niin ja näin, kuulin hänen poistuneen autuaammille ohjausmaille jo vuosia sitten. Kevyet mullat, oli mukava tyyppi sinänsä.
Eniten kommentteja keräsi muka-köyhyyteen kantaa ottanut Köyhät keskuudessamme, 57 kappaletta. Runsaasti kommentteja sai myös - yllätys yllätys - homoliittoja käsitellyt Parit suhteessa (54). Suosittu oli niin ikään mahdollista nationalistisen liikkeen nousua pohtinut Elämää painekattilassa (52). Ilmeisesti avohoitopotilaita tai muuten vain lääkityksensä unohtaneita on paljon, koska kaikki viikkojutut olivat kiinnostaneet lukijoita sen verran, että ilman kommenttia ei jäänyt yksikään. Sivalluksista ykkönen oli CCLVIII vaatimattomasti 27 kommentilla.
Blogger tarjoaa nykyisin myös laskurin katselukertojen määriin. Tämä käsittääkseni kertoo ne määrät, jolloin joku on saapunut nimenomaan kyseiseen juttuun, ei blogiin yleisesti. Tai sitten klikannut kyseistä juttua, jolloin selaimessa ei näy muita kirjoituksia. Tällä mittarilla eniten luettu oli Korean sota 2.0, jossa spekuloin suosikkiniemimaani Korean sotilaspoliittista tilannetta. Tosin edelleen sitä suositumpi oli Jaskan neljän vuoden takainen vihjekokoelma avuttomille eli Kuinka hankkia tyttöystävä -"for dummies". Toisaalta onko naisten kanssa olemassakaan muunlaisia miehiä kuin vihjeettömiä ja vielä pahemmin vihjeettömiä.
Omasta perverssistä näkövinkkelistäni vuoden viikkojutuista eri kategorioissa ykkösiä olivat edellä mainittujen lisäksi:
Kahelein: Sukunimien yleisyyttä kunnittain tutkineet Sukuvika I ja Sukuvika II.
Surkuhupaisin: Luulin vetäneeni täysin överiksi pakinassa Pro Patria, mutta ei kulunut kuin kuukausi, kunnes vihervasemmiston epätodellisuus pisti paremmaksi.
Urheilusuoritus: Koomisia jalkapallotapahtumia käsitellyt Hauskimmat futismatsit.
Inhimillisin: Vaikka yritänkin antaa itsestäni vaikutelman, että rujon ulkokuoren alla sykkii vittumainen sydän, inhimillisyys pääsee joskus lipsahtamaan pintaan, kuten tarinassa Liisa.
Julkisuuttakin tuli. Blogitekstiä Ig-Nobeleista sisäluettiin radiossa ja tapausta puitiin blogissa jälkeenpäin.
Yhtenä ilmiönä olen huomannut, että aiempaa vähemmän tullaan jostakin linkistä. Ihmiset ovat muuttuneet laiskemmiksi linkkaamaan tai informaatioähkyssä eivät klikkaile linkkejä. Veikkaan jälkimmäistä. Toisaalta Facebookissa näitä juttuja on selvästi linkkailtu enemmän. En itse pääse tarkistamaan, missä yhteyksissä, kun en Facebookissa ole enkä aio mennäkään. Tosin viime vuonna kerran harkitsin liittymistä, kun kuulin yhden somalin luvanneen lähteä takaisin Somaliaan, jos saa viisituhatta peukutusta. Mutta sitten kuulin että kymmenentuhatta oli tullut hetkessä täyteen eikä tarvinnut liittyä. Eikä se silti mihinkään lähtenyt, kuten olisin omista kokemuksistani somalien luotettavuudesta voinut jo etukäteen kertoakin.
Sivustot, joilta blogiin klikattiin useimmin, olivat Kuukkelin lisäksi Yrjöperskeles, Takkirauta, Kumitonttu ja Vasarahammer. Kiitän nöyrimmin linkkauksista heitä ja myös muita blogiani linkanneita.
Muutaman kerran jouduin kiireen takia turvautumaan varastojuttuun. Suosittelen samaa muillekin, jotka haluavat julkaista säännöllisin väliajoin. Aina pitää pari ajatonta juttua olla valmiina yllättävien esteiden varalta. Päätin aikoinaan, että juttu viikossa. Tämä on pitänyt, kertaakaan ei ole joutunut jättämään väliin. Olen nähnyt monta lupaavasti aloittanutta blogistia, jotka suoltavat jutun joka toinen päivä parin kuukauden ajan, jonka jälkeen tahti hiipuu ja loppuu kohta kokonaan.
Jatkan ainakin toistaiseksi. Ikinä ei voi tietää, mitä vastaan tulee. Viime vuonna omassa elämässä tapahtui pari ikävää asiaa, jotka veivät paljon aikaa ja olivat osasyynä siihen, että joutui turvautumaan joskus arkistoon. Samoin siihen, että sivalluksia ja välihuomautuksia tuli vähemmän kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Yhdessä vaiheessa meinasin lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa blogin, mutta ajattelin että tämä kiire on nyt väliaikaista, vähän aikaa voi mennä arkistoilla. Alkaneen vuoden pitäisi ennakolta katsoen olla vähemmän kiireinen kuin 2013 oli. Viime vuonna tiesin - tai arvasin - tuon toisen ikävän asian etukäteen jo vuoden alussa, tälle vuodelle ei sellaista pitäisi olla luvassa. Muutenkin tiedän, että kiireet hieman helpottavat, kun lapset kasvavat ja toivon mukaan myös viisastuvat.
Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.
Tällä kertaa ei aikani riittänyt hakusanojen kirjaamiseen. Ehkä ensi vuonna. Hämmentävästi blogiin tulee kuitenkin jatkuvasti osumia googletuksen sodankylä tuomittiin pahoinpitely revolveri seurauksena. Bloggerin tilastojen mukaan tällä haulla on blogiin pamahdettu toistatuhatta kertaa. Hauskinta asiassa on se, että näillä hakusanoilla päätyy tekstiin, joka ei käsittele Sodankylää, oikeuslaitosta, pahoinpitelyjä eikä aseita ja on sitä paitsi jo melkein neljän vuoden takaa. Selittäkööt viisaammat, minä ei djummarra.
Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
