Tummista vaaleista

Edellisten presidentinvaalien tapaan teen pika-analyysin siitä mitä tapahtui, ehdokas ehdokkaalta alimmasta ääniosuudesta korkeimpaan. Kuten viime viikolla totesin, en kiireiden takia ehtinyt seuraamaan vaaleja juuri lainkaan. Niinpä ennusteetkin menivät osaksi iloisesti poskelleen: toista kierrosta ei tullut, Haataisella ja Vanhasella meni vielä huonommin kuin odotin ja Huhtasaarella ei mennyt yhtä hyvin kuin odotin.


8. Nils Torvalds, 1,5 %

Torvaldsin tulos oli vielä huonompi kuin edellisissä vaaleissa RKP:n ehdokkaana olleen Eva Biaudetin 2,7 %, josta kirjoitin tuolloin seuraavasti: Historiassa RKP:n äänestysprosentit ovat osoittaneet, että ruotsinkieliset ovat valmiita äänestämään ketä tahansa RKP:n ehdokasta. Biaudet'n kannatus osoitti, että eivät he sentään halua äänestää ihan ketä tahansa RKP:n ehdokasta.
Torvaldsin pitäisi ehkä huolestua siitä että häviää jopa tuollaiselle. Mutta toisaalta selityskin löytyi. RKP:n kannattajat äänestivät tällä kertaa Niinistöä, kuten itse asiassa tekivät viimeksikin. Torvaldsin Biaudet'ia huonompi ääniosuus selittyi sillä, että Biaudet keräsi selvästi enemmän ääniä suomenkielisiltä alueilta kuin Torvalds. Torvaldsin kannatus suomenkielisillä alueilla jäi alle puolen prosentin eli ne tietokonenörtit, jotka äänestivät häntä sukunimensä perusteella. Tämä on varmasti helpotus Torvaldsille, sillä tappio jopa Biaudetille selittyi juuri tällä erolla. Kuten viimeksi Biaudetista totesin: Toisaalta hänen saamansa kannatus umpisuomalaisissakin kunnissa oli vajaan prosentin luokkaa, jopa täällä Huitsinnevadassa. Tämä osoittaa mielenterveysongelmien levinneen suhteellisen tasaisesti kaikkialle maahan.


7. Merja Kyllönen, 3,0 %

Viimeksi kirjoitin Arhinmäestä: Kai tässä maassa on aina ne viisi prosenttia, jotka äänestävät aina kaikkein eniten vasemmalla olevaa ehdokasta. Tällä kertaa jäi kolmeen siksi, että yksi prosentti vanhoja vasemmistojääriä on kupsahtanut ja toinen prosentti vasta toinen jalka haudassa olevista jääristä ei halunnut äänestää huonosti räppäävää naista.


6. Tuula Haatainen, 3,2 %

Pidän pienistä puolueista ja SDP on nykyisellään juuri passelia kokoa. No joo, se vittuilusta. Tämä rajoitus tarkoittaa kuitenkin sitä ettei Haataisen suorituksesta voi enempää sanoa.


5. Matti Vanhanen, 5,1 %

Piti sitten sekin päivä nähdä, että kepun kannatus putoaa sen aikoinaan nielaisemien liberaalien tasolle. Tälle löytyy kolme selitystä: 1) maanviljelijät jäivät lypsylle kun piti lähteä äänestämään, 2) kepujäärät äänestivät mieluummin Väyrystä joka kertoo syystä numero kolme enemmän kuin haluaisimme tietää ja 3) Matti Vanhanen.
Tässä on ihan pakko lainata viimeviikkoista omaa kirjoitustaan:
Kiskaistaanpa se foliopipon hikinauha kireämmälle ja mietitään, kuinka masinoitaisiin presidentinvaalit keskustademariviherkokoomusvasemmistopuolueelle mieluisimmalla tavalla. Ainoa oppositiopuolue aikoo siis asettaa ehdokkaan ja ensisijainen tavoite on blokata hänen pääsynsä kakkoskierrokselle:
- valitaan yksi ylivoimainen pääehdokas, mieluiten istuva presidentti (Niinistö)
- asetetaan kahdelle muulle suurpuolueelle kulahtanut (Vanhanen) tai muuten vain toivoton (Haatainen) ehdokas, joiden tarkoitus on olemassaolollaan varmistaa se, että puolueiden vakiintuneet äänestäjät eivät vahingossakaan äänestäisi opposition ehdokasta
- pääasialliseksi haastajaksi nostetaan jostain pikkupuolueesta ehdokas (Haavisto), joka vetoaa trendikkyytensä takia riittävään osaan ihmisiä päästäkseen muiden ehdokkaiden heikkouden takia kakkoskierrokselle kykenemättä siellä mitenkään uhkaamaan pääehdokasta
- varmistetaan valtiojohtoisella tiedotuskoneistolla, että ainoasta todellisesta haastajasta (Huhtasaari) ei anneta kuin minimaalinen määrä informaatiota ja sekin mieluiten epäilyttäviin epäolennaisuuksiin keskittyvää
- lisäksi otetaan joku kulahtanut ehdokas (Väyrynen), jonka linja muistuttaa jossain määrin ainoaa todellista haastajaa ja pyritään syömään sillä haastajalta mahdollisuudet toiselle kierrokselle


4. Paavo Väyrynen, 6,2 %

Jatketaan edellistä lainausta sen loppukaneetilla:
Se, että tämänkertaiset presidentinvaalit ovat menneet juuri tällä tavalla, on varmasti ihan puhdas sattuma.
Väyrynen oli näiden vaalien suurin arvoitus aina eiliseen iltaan asti. En tajunnut miksi helvetissä hän lähti ehdokkaaksi. Vaikka viime vaaleissa menikin jopa yllättävän hyvin, tällä kertaa tilanne oli aivan toinen. Nyt ei ollut tukena puoluekoneistoa, päinvastoin - kepulla oli oma ehdokkaansa. Nyt ei ollut avointa kenttää, vaan ylivoimainen ennakkosuosikki. Nyt ei ollut enää energistä Väyrystä suoraan politiikan keskiöstä, vaan sivuraiteelle ajautunut ikääntyvä hylkiö. Edes Paavo Väyrynen ei voi luultavasti olla niin oman kuvitellun erinomaisuutensa sokaisema, että hän olisi saattanut villeimmissä unelmissaankaan ajatella omaavansa pienintäkään mahdollisuutta kakkoskierrokselle, voitosta puhumattakaan.
Paavo Väyrysen funktio ei voinut olla myöskään se, että hän loisi pohjaa tuleville vaaleille. Väyrynen on seuraavien vaalien aikaan 77-vuotias. Oman poliittisen tulevaisuutensa - jos sitä 71-vuotiaalla miehellä voi missään kuvitelmassa edes olla - hän tuhosi välirikolla kepun kanssa.
Ainoa syy lähteä ehdokkaaksi oli syödä ääniä Matti Vanhaselta - eikä tähän ollut mitään syytä, sillä Vanhasella ei ollut mitään mahdollisuuksia muutenkaan. Tai sitten estää Huhtasaaren pääsy toiselle kierrokselle. Mutta miksi Väyrynen olisi näin tehnyt? Kaikista ehdokkaista hänen linjansa oli lähinnä Huhtasaarta.
Eilisiltana saunan lauteilla palaset loksahtivat kohdalleen. Miksi Väyrysen tahmonut kannattajakorttien keruu onnistui? Miksi hän sai tukea tähän? Miksi hän ylipäätään lähti ehdolle? Eli toisin sanoen: Mitä Väyryselle oli luvattu siitä hyvästä, että hän syö Huhtasaarelta ääniä ja estää tämän mahdollisen toiselle kierrokselle pääsyn? Ja mikä olisi ollut sellaista, mikä olisi Väyryselle niin tärkeää, että hän suostuisi? Mitään poliittista virkaa hänelle ei voisi enää luvata. Ja sitten välähti.
Valmistautukaa muutaman vuoden kuluttua puhuttelemaan Paavo Väyrystä Suomen yhdeksänneksi valtioneuvoksen arvonimen saaneeksi henkilöksi. Titteli jää tulematta vain, jos diili oli tulospalkkauksen mukainen eli raukeaa, jos Niinistö valitaan ykköskierroksella (kuten kävi) tai Huhtasaari selviää kakkoskierrokselle. Väyrysen kampanjan laimeudesta päätellen jos tulospalkkaus oli voimassa, hän oli onnistunut neuvottelemaan sen siten, että Huhtasaaren + Väyrysen ääniosuus > toiselle sijalle riittänyt määrä -> onnea, valtioneuvos Paavo Väyrynen!


3. Laura Huhtasaari, 6,9 %

Yleisesti ottaen kolumnistit pitivät Huhtasaaren tulosta hyvänä. Perusteluina käytettiin sitä, että perussuomalaiset olivat käytännössä uusi puolue ja Huhtasaari jossain määrin tuntematon kevyen sarjan poliitikko. Mitkä olivat aivan totta, mutta käsittämättömiä sen suhteen että persuja on lyöty vanhamediassa kuin vierasta haram-sikaa aina tilaisuuden tullen ja yleensä ilman tilaisuuttakin. Nyt sitten yhtäkkiä kehutaan! Lievä yllätys tulos oli kyllä gallupeihin nähden (siis niille jotka yhä kaikkien aiempien vaalien persukokemusten jälkeen yhä uskovat gallupien rehellisyyteen), sillä Huhtasaari oli ainoa ehdokas joka pärjäsi jokaista gallup-lukemaansa paremmin (kukaan ei myöskään pärjännyt jokaista gallup-lukemaansa huonommin).
Todellisuudessa tulos oli aivan surkean huono. Voi helvetti, tuossa sakissa jopa hakkuupölkyn, jolle olisi maalattu Hitler-viikset, olisi pitänyt ainoan todellisen vaihtoehdon tarjoajana saada kaksinumeroinen prosenttilukema. Ja Huhtasaari jäi alle seitsemän prosentin!
Pääasiallinen vika oli siinä, että Huhtasaarta ei prepattu kunnon taklauspeliin. Räväkkä kampanja olisi tuonut hänelle huikean nosteen. Toiselle kierrokselle se ei välttämättä olisi riittänyt, vaikka todennäköistä se olisi ollut. Mutta kakkossija olisi tullut heittämällä. Huhtasaari ei itse kokemattomana rajun pelin etua ymmärtänyt.
On varsin epävarmaa, kykeneekö Huhtasaari kehittymään valtionaistasolle jatkossakaan, joten perussuomalaisilla on nyt edessään kuumeinen etsintä. Siltä varalta että joku täysjärkinen perussuomalaisten vaikuttaja tätä lukee, niin kertaan kuuden vuoden takaiset ohjeet. Riippakivi Soinin takia kykenitte toteuttamaan niistä 0/5 ja katsokaa nyt miten jytkylle kävi. Mutta nythän tilanne on jo 1/5 (Soini on jo likvidoitu yhdessä perikuntansa kanssa). Kiinnittäkää erityisesti huomionne kohtaan: 5. Rekrytointi.


2. Pekka Haavisto, 12,4 %

Haavisto sai sen osuuden, joka hänelle väistämättä ja vakiona kuuluu. Tällä kertaa se riitti kakkossijaan kuten viimeksikin. Perusteluja kaipaavat voivat lukea uusintana kuuden vuoden takaisen analyysin. Pudotus edellisten vaalien tuloksesta johtui Niinistön suosiosta (ks. seuraavasta kappaleesta sana "raviveikkaus") ja Haaviston itsensä kulahtamisesta.


1. Sauli Niinistö, 62,6 %

Tämä oli ylivoimaisesti vaalien suurin yllätys ainakin allekirjoittaneelle. Veikkasin Niinistön jäävän niukasti suorasta valinnasta. Oikeastaan muuta selitystä asialle en keksi muuta kuin parin prosentin virhemarginaalin kannatusarviossani ja kymmenen prosentin virheen siksi, että Yrjöperskelestä lainatakseni se tietty osa kansasta (20 %) ei vieläkään osaa erottaa toisistaan vaaleja ja raviveikkausta. Eli haluaa äänestää todennäköisintä voittajaa. Tuo kymmenen prosentin virhe selittyy sillä, että kymmenen prosenttia raviveikkauskansasta kannatti oikeasti Niinistöä ja toinen kymmenen prosenttia jotain muuta, mutta halusi äänestää voittajaa.
Niinistön suosio selittyy myös sillä, että melkoinen osa kansasta ei osaa laskea, paljonko on 70 + 6. Kun nykyisin viisikymmentä ylittänyttäkin pidetään mahdottomana palkattavana, niin kuinka moni Niinistöä äänestänyt olisi oikeasti häntä äänestänyt, jos olisi tajunnut hänen täyttävän 76 sinä vuonna, kun kausi päättyy?
Niinistö oli kuitenkin ehdokkaista suvereeni poliittisen pelin taidossaan. Hän onnistui luovimaan ensimmäisen presidenttikautensa läpi suututtamatta juuri ketään ja antamaan silti toivoa vähän joka suunnalle "tuohan oli ihan fiksu lausunto, josko hän sittenkin...". Ei noilla pelimerkeillä, tuolla vastuksella ja tarkoin suunnitellulla ainoan todellisen vastaehdokkaan eliminoinnilla yksinkertaisesti voi hävitä. Se, että voitto tuli ensimmäisellä kierroksella ei ollut mikään mahdottomuus, mutta ylivoima oli yllätys.
Nyt kyse on vain siitä, mitä Niinistö todella tekee. Hän on kuitenkin joillakin lausunnoillaan antanut ymmärtää puolustavansa Suomen etua myös haittamaahanmuuttoasioissa. Toiminta on sitten ollut jotakin muuta, kuten syksyllä 2015 nähtiin. Pahoin pelkään, että lausunnot olivat kansallismielisten hämäämiseksi tarkoitettuja ja Niinistö osoittautuu EU-teknokraatiksi, joka tuhoaa yhtä iloisesti eurooppalaista sivistyspohjaa kuin muutkin kollegansa. Toisaalta tuuli on kääntymässä jopa vanhamediassa, minkä huomaa yhä enenevästi nuivenevista jutuista. Sivumennen sanoen, eikö olisi helpompaa tehdä järkeviä päätöksiä nyt kun se on vielä helpompaa kuin tulevaisuudessa? Minkä voi päätellä siitäkin, että jos pari vuotta sitten olisi tehty sellaisia päätöksiä kuin jo nyt tehdään, olisivat asiat paljon paremmin. Puhumattakaan siitä miten hyvin asiamme olisivat, jos haittamaahanmuuton suhteen olisi toimittu järkevästi jo 1990, kun se tosissaan alkoi.
On muistettava, että kun yksi linja tukitaan, uusi löydetään. Viimeisimpänä tekokääntymiset kristinuskoon. Jossain vaiheessa tulevat tekaistut kuolemantuomiot kotimaassa. Ennustin vuonna 2011, että ne olisivat todellisuutta 2021. Kolme vuotta aikaa ja sanoisin että olen oikeassa plusmiinus kahden vuoden marginaalilla.

Herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Ryhtyessänne toimeen annatte seuraavan vakuutuksen: ”Minä Sauli Väinämö Niinistö, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä.”
Siis vielä kerran: Suomen kansan menestystä.
Toimikaa sen mukaisesti ja osoittautukaa virkanne arvoiseksi. Teitä katsovat K.J. Ståhlberg, Kyösti Kallio, Risto Ryti ja monet muut, jotka tekivät suuria henkilökohtaisiakin uhrauksia, jotta kansamme menestyisi.
Onnea ja menestystä raskaassa ja vaativassa tehtävässänne.

Uusinta: Vuoden 1918 sota

Lukijalle: Tällä kertaa muistelemme tasan sadan vuoden takaisia tapahtumia:

Muistuma lukion historiantunnilta. Edellisen oppitunnin läksy - Suomen yhteiskunnallinen tilanne ensimmäisen maailmansodan aikana ja jääkäriliike - on juuri kuulusteltu. Opettaja kääntää piirtoheitintaulun kirjoitustauluksi ja pyörittelee tussia kädessään vähän hämillisen näköisenä. Sitten tuttu rykäisy ja uuden aiheen aloitus: "Seuraavaksi käsittelemme sotaa, jolla on monta nimeä. Eri osapuolet ja erilaisen poliittisen näkemyksen kannattajat kutsuvat sitä eri nimillä. Jotkut kutsuvat sitä vapaussodaksi, jotkut kansalaissodaksi, toiset veljessodaksi, sisällissodaksi, luokkasodaksi tai punakapinaksi. Puolueettomin nimitys kaikista lienee... (kääntyy taululle, irrottaa tussista tupin ja kirjoittaa yllä olevan otsikon.)

Sodasta on kulunut kohta sata vuotta ja sen viimeisen veteraanin kuolemasta kohta kaksi vuotta. Silti ei ole erityisen viisasta perjantai-iltana eteläpohjalaisen nakkikioskin jonossa käyttää tapahtumista nimitystä kansalaissota. Vastaavasti punavihreässä ympäristössä saa fasistin leiman puhumalla vapaussodasta.

Usein väitetään talvisodan arpeuttaneen vuoden 1918 haavat. Osin totta, mutta pinnan alla kytee yhä tulehdus, jonka näkyvin oire on erimielisyys sodan nimestä. Poliittisesti supervärittyneet luokkasota ja punakapina ovat sentään poistuneet kielenkäytöstä lähes kokonaan, vaikka niidenkin käyttöön tietty oikeutus on. Tosiasia on, että osapuolet suurimmaksi osaksi jakautuivat yhteiskuntaluokkiensa mukaisesti, joten luokkasota on ymmärrettävä. Samoin kuin punakapina siksi, että de jure Suomen hallitus oli valkoisten hallitus.

Veljessota puolestaan on nimityksenä yhtä keinotekoisen makuinen kuin aspartaami, aivan kuten otsikon vuoden 1918 sota. Virallisessa kielenkäytössä nykyään useimmin esiintyvä sisällissota ei ole huono, mutta sen heikkoudet ovat paitsi nimityksen kuluneisuus (melkein joka maassa on ollut omansa), myös se, että sotaan sekaantui sekä venäläisiä että saksalaisia joukkoja.

Jäljelle jäävät kansalaissota ja vapaussota, molemmat poliittisesti värittyneitä. Juice Leskinen kertoi, että hänen muuttaessaan Tampereelle ihmiset tulivat kyselemään, kummalla puolella isoisä oli - eivätkä he tarkoittaneet kannattiko hän Tapparaa vai Ilvestä. Eikä siinä mitään, mutta vastaus ratkaisi, kelpasitko joukkoon vai et.

Kysymys esivanhempien osapuolesta voidaan esittää myös Yhdysvalloissa. Siellä siihen ei kuitenkaan liity tuomitsemista. Tähän voi tietysti todeta, että siellä sisällissodasta on kulunut yli 50 vuotta pidempi aika kuin Suomessa. Totta, mutta haavat umpeutuivat huomattavasti nopeammin. Tämä siitä huolimatta, että vastakkainasettelun aihe oli vähintään yhtä tulenarka kuin Suomessa.

Hävittyään sodan etelävaltiot olivat jonkin aikaa poliittisessa paitsiossa, mutta jo sodan päättymistä seuranneena vuonna ensimmäiset etelävaltiot saivat edustajansa takaisin kongressiin ja viimeisetkin viisi vuotta sodan päättymisen jälkeen. Etelän sotaveteraanien muistoa alettiin kunnioittaa julkisesti jo pian sodan päätyttyä ja heidän veteraanijärjestönsä perustettiin 1889. Pohjoisen vastaava järjestö oli perustettu jo 1866, vuosi sodan päättymisen jälkeen. Etelän ja pohjoisen veteraanien ensimmäinen virallinen yhteistapaaminen oli jo vuonna 1875 Bunker Hillissä, Yhdysvaltain vapaussodan taistelupaikalla. Vuonna 1881 Pohjoisvaltioiden veteraanit laskivat seppeleensä Etelävaltioiden kaatuneiden haudoille New Orleansissa, minkä jälkeen läheinen yhteistyö alkoi. Merkittävin huipentuma oli Gettysburgin taistelun 50-vuotisjuhla 1913, johon osallistui kymmeniätuhansia taistelun veteraaneja molemmilta puolilta.

Viimeisten veteraanien kuoltua 1950-luvulla veteraanijärjestöjen työtä ovat jatkaneet heidän jälkeläistensä järjestöt läheisessä yhteistyössä. Historianelävöittäminen ja uudelleenesittäminen ovat suuressa suosiossa - isoimmissa tapahtumissa on kymmeniätuhansia osanottajia. Monet heistä ottavat jonkun esivanhempansa tai muun sukulaisensa roolin.

Yhdysvallat on selvinnyt sisällissotansa traumoista ja molempien osapuolien veteraaneja kunnioitetaan tasapuolisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että etelän poliittiset tavoitteet hyväksyttäisiin.

Sama ajattelutapa on omaksuttava myös Suomessa. Molempien osapuolten veteraaneja on kunnioitettava. Samoin kuin Yhdysvalloissa etelä on myöntänyt olleensa väärässä orjuuskysymyksessä, on Suomessa vasemmisto - esimerkiksi itse punaisten tärkeimpiin johtajiin kuulunut Oskari Tokoi - myöntänyt punaisten tappion olleen Suomen onni.

Kun sotaan lähdettiin, sekä punaiset että valkoiset sanoivat taistelevansa vapauden puolesta. Valkoiset voittivat ja ottivat käyttöön nimityksen vapaussota. Oikeiston pitää kuitenkin muistaa, että punaiset torpparit jos ketkä taistelivat vapautensa puolesta. Ja he sen myös saivat - sodan merkittävimpiä seurauksia oli torpparivapautus. Lakiin kuului aluksi punakaartilaispykälä, joka sulki pitkät vankeustuomiot saaneet pois lain piiristä, mutta pykälä kumottiin pian lain tultua voimaan eikä käytännössä vaikuttanut mitenkään.

Ainoa oikea nimitys vuoden 1918 tapahtumille Suomessa on vapaussota. Oikeiston on hyväksyttävä, että punaiset taistelivat vapautensa puolesta. Vasemmiston on hyväksyttävä, että nimitykseltä riisutaan sen tähänastinen poliittinen merkitys.

Kun sodan nimestä päästään yksimielisyyteen, jokainen suomalainen voi ilman leimatuksi tulemisen pelkoa ottaa selvää, kummalla puolella esivanhemmat olivat ja olla ylpeä heistä. Olisi hienoa ajatella kahden suomalaisen käyvän rakentavaa keskustelua, jossa selviäisi heidän isoisiensä olleen samassa taistelussa, toinen punaisten ja toinen valkoisten riveissä. Tai elävöittävän historiaa amerikkalaiseen malliin, pukeutua ajan vaatteisiin ja uudelleennäytellä tapahtumia.

Tämä esitys tulee puolueettomalta taholta - isoisät olivat vapaussodassa eri puolilla rintamaa, mutta talvisodassa molemmat rinta rinnan Summassa.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

En oikeastaan aikonut kirjoittaa presidentinvaaleista sanaakaan sen vähäisen lisäksi, mitä edellisessä uutiskatsauksessa totesin. Tuli kuitenkin semmoinen outo kutina selkärankaan ja pitkään kummasteltuani tunnistin sen orastavaksi insipiraatioksi. Eihän sellaista nyt, herra paratkoon, pidä heittää hukkaan joten antaa nyt sitten kuitenkin mennä.

Omasta puolestani olin jo päättänyt aikapäivää sitten, että äänestän näissä vaaleissa ensimmäisellä kierroksella naista. En kuitenkaan sen takia että hän on nainen. Näytänkö minä tuossa sivupalkin omakuvassa muka vihervasemmistolaiselta, häh? Minä äänestän vain ja ainoastaan ehdokkaan substanssi ja Suomen valoisa tulevaisuus mielessäni. Kyllähän se asia on niin, että ihmisen jalkovälillä on merkitystä vain siinä tapaukesssa, että aikoo asettaa hänen kanssaan pissimisvälineet vastakkain.
Sen havainnon kylläkin tein, että toisella kierroksella (jos sellainen tulee) oma äänestysaktiivisuuteni voidaan helposti määrittää ehdokkaan sukupuolisen suuntautumisen mukaan. Tällä seikalla sinänsä ei ole merkitystä, mutta tällä kertaa se sattui osumaan yksi yhteen kohdalleen. Vaaleissa on ehdolla neljä henkilöä, jotka todistettavasti tykkäävät miehistä. Mikäli yksikään heistä ei selviä toiselle kierrokselle, jätän näillä näkymin äänestyksen väliin. Naisista tykkäävien ehdokkaiden suhteen on aivan sama kuka heistä valitaan. Jos taas toisella kierroksella on joku miehistä tykkäävä ehdokas (voitaneen suhteellisen turvallisesti olettaa että toisella kierroksella ei ole kahta tällaista), äänestän ihan varmasti. Ehdokkaasta taas riippuu, äänestänkö häntä (1/4) vai hänen vastaehdokastaan (3/4), olipa tämä kuka tahansa.

Yleensä tapanani on kirjoittaa vain asioista, joista katson jotain ymmärtäväni. Tällä kertaa tunnustan iloisesti, että en ole katsonut ainuttakaan vaalitenttiä enkä juurikaan seurannut uutisointia muutenkaan. On ollut niin pirun kiire nostaa kansantaloutta, ts. tienata verovaroja Irakin ihmeiden ylläpitoon. Mutta tästä tietämättömyydestä on toki se etu, että huomasin miten kevyen helppoa on kirjoittaa kun ei mistään mitään ymmärrä ja aloin kovasti tuntea kateutta vihervasemmistolaisia kolumnisteja kohtaan, heillä kun kyseinen tilanne on normi.

Seuraavassa ehdokkaat käänteisessä paremmuusjärjestyksessä mottoineen, moton todellinen tarkoitus kursivoituna

2 Merja Kyllönen - Arvon presidentti, pervon rasitentti
Merja Kyllönen on vasemmistoliiton muutoksen kasvot. Ennen puolueen johdossa oli ammattitaitoisia rappareita. Nykyään siellä on ammattitaidottomia räppäreitä. Tästä tapauksesta ei oikeastaan keksi mitään enempää sanottavaa ja hyvä niin.

3 Pekka Haavisto - Suomen seuraavat 100 vuotta, presidentin kahden kauden maksimi poistettava
Parikymmentä vuotta sitten ilmestyneessä Politiikan bongarin käsikirjassa Pekka Haavistoa luonnehdittiin "jokapojan toivevävyksi". Ei ole tietoa, tarkoittivatko kirjoittajat että jokapojalla olisi syytä olla muitakin lapsia kuin tyttäriä. Sittemmin Haaviston imago ja habitus ovat hieman päässeet rapistumaan, mutta vastapainoksi on tullut valtiomiesmaista harmaata charmia. Haavisto vetoaa edelleen nuoriin, koska vihreiden äänestäminen nyt on vain niin ihqua ja onhan niillä hyvä tarkoitus, vaikka tulokset ovatkin menneet kaikissa suhteissa päin helvettiä. Hei hetkinen, olemmeko nähneet vastaavan tilanteen ennenkin joskus 1970-luvulla?

6 Tuula Haatainen - Sydäntä sanoa, järkeä kun ei ole käytettävissä
En olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että joskus voisi käydä demareita sääliksi. Mutta nyt käy ja sehän on suorastaan syntiä. Siis vielä vuonna 2000 demarit olivat siinä iskussa, että jopa Haatainen olisi kerännyt helposti kaksinumeroisen prosenttiosuuden äänistä eikä ensimmäinen numero olisi edes alkanut edes ykkösellä. Sen verran kevyttä sarjaa Haatainen kuitenkin on, ettei hänellä olisi silloinkaan ollut mahdollisuutta tulla presidentiksi Halosen tapaan, sillä paitsi poliitikoille mutta etenkin demareille ominaista tyhmyyttä ja ahkeruutta, naisdemarilta vaaditaan presidentiksi pääsyyn se ominaisuus ettei hän varmasti herätä ulkonäollään minkäänlaista kateutta muissa naisissa.

9 Nils Torvalds - Torvalds näyttää suunnan, seuraa omalla vastuulla
RKP:n pakollinen ehdokas. RKP:n historian ainoa mahdollisuus oli Elisabet Rehn vuonna 1994 (ks. edellinen selitys), mutta sekin valttikortti on jo mennyt kun presidenttinä on jo ollut nainen.

7 Paavo Väyrynen - Paavo presidentiksi, koska se on ainoa tapa päästä hänestä lopulta eroon
Siis jospa olisimme valinneet Paavon presidentiksi 1994 ja uudestaan 2000. Silloin olisi isketty kaksi kärpästä yhdellä iskulla: olisi vältytty Tarja Haloselta ja päästy Paavosta eroon vuodesta 2006 alkaen. Siis mitä helvettiä? Sanoinko minä juuri että Suomella menisi paremmin jos Väyrynen olisi ollut kaksitoista vuotta presidenttinä? No sanoin. Ei saatana, kyllä tämä on muuten oikeasti mennyt huonosti.
Mutta siis. Paavo on taas ehdokkaana ja kuinka ollakaan, onnistuu sopivasti hajottamaan - näin Tiedemiestä lainatakseni - "Fuck You" -osaston eli tyytymättömien äänet siten, että Paten kannattajakortit kokoon junailleiden tavoite mahdollisesti täyttyy eli Huhtasaari putoaa kakkoskierrokselta.

4 Matti Vanhanen - Suomen asia on meidän, koska emme ole vielä saaneet sitä kaupaksi
Jos demareita kävi sääliksi, niin kepu lähinnä ihmetyttää. Miksi lähteä raveihin kuolleella hevosella? Jopa Timo Soinin perikunta (tunnetaan myös virallisella nimellä Sininen tulevaisuus) ymmärsi olla lähtemättä kisaan, kun ei ollut uskottavaa ehdokasta. Kepulla sentään olisi ehkä joitain löytynyt.
Tässä kohtaa alkaa hyväuskoisemmankin foliohattu kiristää. Kepulla ja demareilla ei ole kummallakaan mitään todellista vaihtoehtoa. Vaikuttaa siltä, että keskustademariviherkokoomusvasemmistopuolue noudattaa vanhaa kunnon itäsaksalaisen parlamentin eli Volkskammerin linjaa. Sielläkin oli yhdeksän puoluetta edustettuina, mutta sieltä puuttui aito oppositio, jota Suomessa sentään yksi puolue edustaa.
Kiskaistaanpa se foliopipon hikinauha kireämmälle ja mietitään, kuinka masinoitaisiin presidentinvaalit keskustademariviherkokoomusvasemmistopuolueelle mieluisimmalla tavalla. Ainoa oppositiopuolue aikoo siis asettaa ehdokkaan ja ensisijainen tavoite on blokata hänen pääsynsä kakkoskierrokselle:
- valitaan yksi ylivoimainen pääehdokas, mieluiten istuva presidentti (Niinistö)
- asetetaan kahdelle muulle suurpuolueelle kulahtanut (Vanhanen) tai muuten vain toivoton (Haatainen) ehdokas, joiden tarkoitus on olemassaolollaan varmistaa se, että puolueiden vakiintuneet äänestäjät eivät vahingossakaan äänestäisi opposition ehdokasta
- pääasialliseksi haastajaksi nostetaan jostain pikkupuolueesta ehdokas (Haavisto), joka vetoaa trendikkyytensä takia riittävään osaan ihmisiä päästäkseen muiden ehdokkaiden heikkouden takia kakkoskierrokselle kykenemättä siellä mitenkään uhkaamaan pääehdokasta
- varmistetaan valtiojohtoisella tiedotuskoneistolla, että ainoasta todellisesta haastajasta (Huhtasaari) ei anneta kuin minimaalinen määrä informaatiota ja sekin mieluiten epäilyttäviin epäolennaisuuksiin keskittyvää
- lisäksi otetaan joku kulahtanut ehdokas (Väyrynen), jonka linja muistuttaa jossain määrin ainoaa todellista haastajaa ja pyritään syömään sillä haastajalta mahdollisuudet toiselle kierrokselle
Se, että tämänkertaiset presidentinvaalit ovat menneet juuri tällä tavalla, on varmasti ihan puhdas sattuma.

8 Sauli Niinistö - Rauha ratkaisee, koska yritimme jo Toivoa ja Uskoa eikä siitä mitään tullut
Istuvalla presidentillä on aina etu puolellaan, jos hän ei ole onnistunut kovin pahasti suututtamaan puoluettaan a'la Ahtisaari eikä pääse edes ehdokkaaksi. Toisaalta eihän Niinistö virallisesti ole Puolueen ehdokas, mutta käytännössä koneisto on takana. Niinistön kunniaksi on sanottava, että hän on sentään jossain määrin puolustanut Suomen etuja, joskaan ei kovin ponnekkaasti.

5 Laura Huhtasaari - Suomi takaisin, tai Suomi saa olla ennallaan, tänne kuulumattomat lähetetään takaisin
Kaikkien mahdollisten erilaisille akseleille asettelujen jälkeen saadaan aina presidenttiehdokkaiden kesken sama lopputulos eli yhdellä puolella kenttää on Lumikki ja toisella seitsemän kääpiötä. Tällä asetelmalla pitäisi olla ihme, jos se yksi ei pääse jatkoon seitsemän muun hajottaessa äänet keskenään ja yhden ollessa ainoa todellinen vaihtoehto.
Yleensä olen haukkunut vanhamediaa mutta tällä kertaa on tunnustettava sen tehneen erinomaista työtä. Toisaalta se on kyennyt esittämään että Huhtasaari ei tarjoa mitään todellista vaihtoehtoa ja toisaalta onnistunut kuitenkin luomaan kuvaa, jossa Huhtasaaren kampaus peittää pilkottavat pirunsarvet. Samalla on onnistuttu minimoimaan Huhtasaaren asialinja ja nostettu esiin kreationismi, jota on sitten hehkutettu senkin edestä. Huomattavasti suurempi ongelma Suomen kannalta on muiden ehdokkaiden monikulttuurisuususko. Huhtasaaren kreationismiusko olisi presidentinviran hoitamisen kannalta tätä suurempi ongelma vain, mikäli Suomeen olisi pyrkimässä miljoonittain dinosauruksia eikä miljoonittain haittamamuja.
Kaikesta tästä masinoinnista huolimatta Huhtasaari saa syyttää vain itseään, ts. huonoja valintoja alaisiksi jos ei selviä toiselle kierrokselle. Jumalauta, jos tarjoaa ainoan todellisen vaihtoehdon asioiden järjestelmälliselle sössimiselle niin ei mikään vastapropaganda oikeuta putoamaan suoraan ilman jatko-erää. Kyllä siinä on peiliin katsomisen paikka. Jos suoraan sanotaan, niin Huhtasaaren kampanjatoimistolta on jäänyt lukematta tärkeä kirja:

Hyvänä esimerkkinä väärästä suostutteluvalinnasta kampanjamotto: Suomi takaisin. Se ei ole huono. Mutta se on väärä. "Takaisin". Kuka haluaa oikeasti palata takaisin? Kyllä suunnan täytyy olla eteenpäin. Oikea suostutteluvalinta olisi ollut esimerkiksi: Suomalaiset. Se antaa heti yhteisen kosketuspinnan lähes kaikille äänioikeutetuille. Lisää vinkkejä voi lukea kirjasta. Valitettavasti se on liian myöhäistä näiden vaalien kannalta.

Uusinta: Ei mistään kotoisin

Lukijalle: Tällä kertaa uusitaan muistutus siitä, että urheilussa voi päästä huipulle, vaikka olisi kasvanut ties millaisessa tuppukylässä:

"Tuo tyyppi nyt ei ole mistään kotoisin" on yleinen kommentti urheilukatsomossa silloin, kun suoritukseen ollaan tyytymättömiä. Toisaalta monet ovat päässeet urheilussa pitkälle, vaikka ovat todella olleet kotoisin ei-mistään. Tässä listaus urheilijoista, jotka ovat alallaan maailmanhuippuja, vaikka kotipaikka on sellainen että Huitsinnevadakin alkaa näyttää metropolilta. Eli kotipaikka on seudulla, jossa kyseistä urheilumuotoa ei todellakaan normaalisti harjoiteta tai sitten muuten vain todella syrjäinen paikka. Pieni kiusaus oli sisällyttää listalle myös Paavo Nurmi, koska hän oli kotoisin Turusta, mutta joku roti kettuilussakin.

10. Jordin Tootoo
Churchill Manitoban provinssissa Kanadassa on julistanut itsensä “maailman jääkarhupääkaupungiksi” eikä suinkaan aiheetta. Hudsoninlahden rannalla olevan vajaan tuhannen asukkaan kaupungin lähettyvillä liikkuu etenkin syksyisin valtava määrä jääkarhuja. Niistä tuttavallisimmat pyydystetään ”jääkarhuputkaan”, josta ne sitten vapautetaan lahden jäädyttyä.
Arktisuudestaan huolimatta Churchill sijaitsee etelämpänä kuin Suomen eteläisin piste. Kanadan ilmasto on vain erilainen; heinäkuun keskilämpötila jää alle kolmentoista siinä missä tammi-helmikuussa kärvistellään keskimäärin 25 asteen pakkasissa. Lähimpiin siedettäviin oloihin eli provinssin pääkaupunkiin Winnipegiin on aika tarkkaan tuhat kilometriä linnuntietä.
Churchillista on lähtöisin NHL-kiekkoilija Jordin Tootoo, isänsä puolelta inuiitti ja äitinsä puolelta ukrainalainen – ensimmäinen inuiitti NHL-tasolla. Vain 175-senttinen laitahyökkääjä on pienestä koostaan huolimatta rymistelyosaston miehiä. Kymmenettä kauttaan liigassa pelaava Tootoo on aiemmilla pelikausillaan kerännyt 528 ottelussa vain 49 + 84 = 133 tehopistettä, mutta peräti 803 jäähyminuuttia. Välillä aikaa kului myös kokoonpanon ulkopuolella, kun Tootoo oli heimonsa parhaiden perinteiden mukaisesti katkaisuhoidossa.
(Päivitys 20.1.2018: Kauden 2017 loppuun mennessö 722 ottelua, 65 + 96 = 161 tehopistettä ja 1010 jäähyminuuttia.)

9. Stephen Kiprotich
Kapchorwan piirikunta on Ugandan syrjäisimpiä kolkkia. Uganda itsessään on keskellä syvintä Afrikkaa ja Kapchorwa sen sekä asukasluvultaan (87 000) että pinta-alaltaan pienimpiä piirikuntia, sijaiten aivan maan itäisimmässä kolkassa. Sen asukkaat kuuluvat suurimmaksi osaksi Ugandan pieneen kalenjivähemmistöön. Enimmäkseen kalenjit asustavat rajanaapuri Keniassa ja ovat tunnettuja juoksijankyvyistään.
Kalenji Stephen Kiprotich sattui syntymään Ugandan puolella rajaa. 17-vuotiaana hän muutti Kenian puolelle päästäkseen harjoittelemaan heimoveljiensä kanssa ja kehitystä alkoi tapahtua. 23-vuotiaana hän voitti maratonin olympiakultaa Lontoossa 2012 ja osoitti tänä vuonna Moskovan MM-kisoissa kultamitalillaan olevansa matkan kiistaton valtias. Viimevuotinen olympiakulta oli vasta Ugandan historian toinen. Ensimmäisestä oli kulunut jo 40 vuotta.
(Päivitys 20.1.2018: Viime vuosina Kiprotichilla ei ole kulkenut ihan yhtä kovaa. Rion olympialaisissa hän oli neljästoista.)

8. Jean Vuarnet
Le Bardo on noin 70 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Tunisiassa. Saharan autiomaassa talviurheilut eivät liene niitä yleisimpiä ja suunnilleen viimeisenä vaihtoehtona mieleen tulee syöksylasku. Vaan eikö mitä, kyseisestä kaupungista on kotoisin ensimmäinen afrikkalaissyntyinen talviolympialaisten kultamitalisti Jean Vuarnet - kultaa syöksylaskussa 1960. Tosin Vuarnetin afrikkalaisuus on vähintäänkin kyseenalainen. Tunisia oli tuohon aikaan Ranskan siirtomaa ja Vuarnetin perhe sattui asumaan siellä. Paluu kotimaahan tapahtui tulevan olympiavoittajan ollessa vain vuoden ikäinen, joten edes muistikuvia Tunisiasta ei tainnut jäädä.
(Päivitys 20.1.2018: Vuarnet kuoli vuosi sitten, 2.1.2017)

7. Christian Okoye
Enugu on yli 700 000 asukkaan kaupunki Nigeriassa. Parhaiten paikkakunta on tunnettu lyhytikäisen (1967-70) Biafran valtion pääkaupunkina. Aluetta asustaa igbo-heimo, joka tunnetaan myös "Afrikan juutalaisina". Nimitys johtuu siitä, että heimon keskimääräinen älykkyystaso on eurooppalaista luokkaa ja niinpä useimmissa asuttamissaan paikoissa (heitä asuu siirtolaisina useissa Afrikan valtioissa) he ovat päätyneet vastaaviin tehtäviin kuin juutalaiset Euroopassa. Hauska yksityiskohta on, että jopa neljäkymmentätuhatta igboa tunnustaa juutalaista uskoa. Nigerian itsenäistymisen jälkeen igbot kyllästyivät muiden korruptioon sekä tehottomuuteen ja päättivät itsenäistyä, mutta projektissa kävi huonosti.
Christian Okoye syntyi Enugussa 1961. Teini-ikäinen Okoye osoitti melkoista lahjakkuutta kuulantyönnössä, kiekonheitossa ja moukarinheitossa. Heittäjät ovat yllättävän sähäköitä myös pikamatkoilla, mutta Okoye oli niissäkin omaa luokkaansa yltäen lähes erikossprinttereiden aikoihin. Hän sai yleisurheilustipendin amerikkalaiseen yliopistoon, jossa hän kilpaili pääasiassa kuulassa ja kiekossa. Jälkimmäisessä lajissa Okoye kävi voittamassa Afrikan mestaruuden 1985.
Tässä ei ollut mitään erikoista. Afrikkalaisia yleisurheilijoita tulee pilvin pimein. Erikosta on se, mitä tapahtui seuraavaksi. Opiskelukaveri heitti Okoyelle amerikkalaisen jalkapallon. "Se ei ole pyöreä", oli hämmentynyt kommentti. Loppu on historiaa. Okoye vietiin yliopiston joukkueen treeneihin, jossa hänet istutettiin nopeutensa ansiosta keskushyökkääjän pelipaikalle. Tämä oli poikkeuksellista. Yleensä keskushyökkääjät ovat maata viistäviä miehenpatukoita, monet huippupelaajat ovat 170-senttisiä ja yli 80-kiloisia. Okoye oli 185-senttinen ja painoi 110 kiloa. Tämä yhdistettynä normaaliin keskushyökkääjän nopeuteen oli tuhoisaa. Vasta 23-vuotiaana ensimmäistä kertaa jenkkifutista edes nähnyt urheilija pääsi vain kolme vuotta myöhemmin NFL:ään Kansas City Chiefsiin. Kolmannella ammattilaiskaudellaan hän oli liigan ykkönen juosten edetyssä matkassa - 1480 jaardia pallo kainalossa. Sen jälkeen miestä vaivasivat loukkaantumiset ja ura päättyi kolme vuotta myöhemmin. Okoye on yksi niistä harvoista ei-amerikkalaisista jotka ovat päässeet ylipäätään pelaamaan NFL:ään jollekin muulle pelipaikalle kuin potkaisijaksi.

6. Morten Gamst Pedersen
Vesisaari on Norjan pohjoisimpia kuntia. Kuudentuhannen asukkaan paikkakunta on suomalaisille tuttu, koska siellä enemmistö asukkaista puhui suomea vielä pitkään sen jälkeen, kun suurten nälkävuosien aikana 1867-68 nääntyvät suomalaiset vaelsivat Jäämeren rannikolle kalastamaan. Aika oli raakaa, Suomen väkiluku väheni noina vuosina noin kahdeksan prosenttia. Vähän toista kuin nykyajan pakolaisilla, joiden kotimaan väkiluku saattaa kasvaa samassa ajassa melkein saman verran.
Paikkakunnalta on kotoisin Morten Gamst Pedersen, joka on pelannut jalkapalloa Englannin valioliigassa Blackburnin riveissä kymmenen vuotta. Täksi kaudeksi Pedersen siirtyi Turkin liigaan. Jäämeren puuton ja tuulinen ranta ei liene niitä ammattilaisjalkapalloilijan luonnollisimpia kasvuympäristöjä. Kuitenkin Vesisaaresta on lähtöisin myös Sigurd Rushfeldt, joka Pedersenin tapaan teki komean uran sekä ulkomailla että Norjan maajoukkueessa. Kovat olot vaativat kovia ratkaisuja; Pedersen oli luonnostaan oikeajalkainen, mutta havaittuaan vasenjalkaisista olevan pulaa hän päätti nuorena muuttaa itsensä vasuriksi onnistunein tuloksin. Etniseltä taustaltaan hän on osittain saamelainen ja on siksi pelannut myös saamelaisten jalkapallomaajoukkueessa.

5. Qieyang Shenjie
Haiyan on pieni piirikunta Kiinan Qinghain maakunnassa. Qinghai sijaitsee Tiibetin, Uigurian, Mongolian ja varsinaisen Kiinan välissä. Asukkaat edustavat kaikkia edellä mainittuja kansallisuuksia ja muutamaa muutakin; maakunnan pääkaupungin lähistöllä puhutaan 40 eri kieltä. Haiyanin piirikunta kuuluu tiibetiläisten autonomiseen alueeseen ja on maakunnan syrjäisin paikka lähellä Tiibetin rajaa.
Haiyanilainen Qieyang Shenjie on ensimmäinen tiibetiläinen, joka on ottanut osaa olympialaisiin. Eikä mitenkään huonosti – Lontoossa 2012 tuli pronssia naisten 20 kilometrin kävelyssä. Reitin varrella nähtiin harvinainen tilanne, kun kiinalaiset ja tiibetiläiset olivat samaa mieltä eli kannustivat samaa urheilijaa, tosin eri syistä.

4. Manute Bol
Turalei on kylä vastikään itsenäistyneen Etelä-Sudanin syrjäseudulla. Paikkakunta on tunnettu poikkeuksellisen pitkistä miehistä. Heistä kuuluisimmaksi nousi Manute Bol. Tai ainakin luultavasti hän on kotoisin Turaleista, jonne hänet on myös haudattu. Kirjanpito ei niillä leveysasteilla ole epävarmaa, vaan suunnilleen olematonta. Toisten tietojen mukaan kotipaikka on lähellä sijaitseva vajaan viidenkymmenentuhannen asukkaan kaupunki Gogrial.
Amerikkalainen yliopistovalmentaja näki Bolin pelaavan koripalloa Sudanissa ja tarjosi välittömästi stipendiä. Dinka-heimolleen tyypillisesti Bolilla oli pituutta, mutta ei korinalusväännöissä tarvittavaa massaa. ”Kun on tuommoiset sääret, pyjaman punttiin mahtuu vain yksi raita”, oli kilteimpiä kommentteja 231-senttisen ja 82-kiloisen Bolin ilmestyttyä rapakon taakse. Tiukkojen lihotuskuurien jälkeenkin paino nousi vain reiluun 90 kiloon. Yliopistotasolla Bol viihtyi ainoastaan yhden vuoden, jonka jälkeen tuli lähtö ensin puoliammattilaisliigaan, josta Washington Bullets nappasi miehen NBA:han. Bol oli pelitaidoiltaan varsin rajoittunut ja niinpä liigan historian pisimmän pelaajan kymmenvuotisen NBA-uran päätehtävä oli heittojen blokkaaminen. Uran keskiarvossa hän johtaakin kaikkien aikojen tilastossa peliaikaa kohti laskettujen blokkien lukumäärässä ylivoimaisesti. Ottelua kohti lasketussa tilastossa hän on toisena keskiarvolla 3,34. Hän on NBA:n historian ainoa pelaaja, jonka tilillä on enemmän blokkeja kuin pisteitä. Erikoiset joukkuetoverit nähtiin kaudella 1987-88, kun Washington palkkasi takamiehekseen NBA:n historian lyhimmän pelaajan, 160-senttisen Muggsy Boguesin. Parivaljakko oli aika huvittavan näköinen.

3. Marcus Stephen
Nauru on asukasluvultaan maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio heti Vatikaanin jälkeen. 21 neliökilometrin kokoisen saaren pinta-alasta 80 % on fosfaattikaivosten takia asumiskelvotonta. Lähimpiin naapurisaariin on matkaa noin 700 kilometriä.
Marcus Stephen aloitti urheilu-uransa pelaamalla australialaista jalkapalloa, mutta innostui teini-iässä painonnostosta. Kun tulokset paranivat, piti Naurulle perustaa kansallinen painonnostoliitto. Muuten Stephenillä ei olisi ollut asiaa kansainvälisiin kisoihin. Vuoden 1990 brittiläisen kansanyhteisön kisoissa tuli yllätyskultaa 60 kilon sarjan tempauksessa. Naurulaiset unohtivat kuitenkin, ettei olympialaisiin pääse ilman kansallista olympiakomiteaa. Niinpä Stephen joutui anomaan Samoan kansalaisuutta päästäkseen Barcelonan olympialaisiin. Seuraavana vuonna naurulaiset saivat komitean pystyyn, joten Atlantan kisoissa Stephen sai jo kilpailla Naurun väreissä. Valitettavasti tällä kertaa ei tullut tulosta lainkaan, joten edellisen kerran yhdeksäs sija ei parantunut. Kolmansissa olympialaisissa melkein kotikisoissa Sydneyssä odotukset olivat korkealla, mutta sijoitus oli vasta yhdestoista. Parhaat menestykset tulivat kansanyhteisön kisoissa, joissa sekä 1994 että 1998 saavutuksena oli värisuora: kultaa niin tempauksessa, työnnössä kuin yhteistuloksessa. MM-tasolla parhaaksi suoritukseksi jäi vuoden 1999 kisojen työnnön hopeamitali.
Urheilu-ura päättyi 2002, mutta poliittinen ura alkoi 2003 valinnalla saaren parlamentin jäseneksi. Noste oli kova ja vuonna 2007 Stephenistä tuli koko maan presidentti. Neljä vuotta myöhemmin hän joutui uudelleenvalintansa jälkeen eroamaan tehtävästään korruptiosyytösten takia. Syytöksiä ei koskaan todistettu oikeiksi ja Stephen jatkoi parlamentissa palaten 2012 hallitukseen kauppa- ja teollisuusministeriksi.

2. Igor Vysotski
Jagodnoje sijaitsee yhdessä Venäjän syrjäisimmistä kolkista, Magadanin läänissä. Noin sadantuhannen asukkaan pääkaupunki Magadanin syrjäisyydestä kertoo parhaiten se, että ainoa paikkakunnalle kulkeva tie on Venäjän tieverkoston valtatie M56, josta monen sadan kilometrin osuus on normaaliajoneuvoille täysin kulkukelvotonta – tien kulkemisesta kertovat videot ovat hulvatonta nähtävää. Tien varrella on noin neljäntuhannen asukkaan Jagodnojen kylä noin 550 kilometriä Magadanista, lähellä pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysnapaa eli paikkaa, jossa on mitattu alin lämpötila Antarktista lukuun ottamatta. Seutua alettiin asuttaa 1930-luvulla gulag-järjestelmällä. Myös valtatie on vankien rakentama ja rakennustöiden aikana kuolleet vangit - joita ei ollut ihan vähän – on haudattu ikiroudan takia tiepohjaan. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen asukkaat ovat muuttaneet pois ja mm. Jagodnojen väkiluku on pudonnut nykyiseen yli kymmenestätuhannesta. Myös pääkaupunki Magadanin väkiluku oli suurimmillaan yli 150 000, melkein puolet on häipynyt paikalta.
Teófilo Stevenson puolestaan oli kuubalainen amatöörinyrkkeilyn legenda. Kolme olympiakultaa raskaassa sarjassa 1972-1980, vuonna 1984 hän ei päässyt boikotin takia yrittämään. Miten olisi käynyt, voidaan päätellä siitä että hän voitti maailmanmestaruuden vielä 1986. Vuoden 1988 olympialaisiakin Kuuba boikotoi ja 36-vuotias Stevenson lopetti niiden jälkeen. Ammattilaiseksi Stevenson ei koskaan ryhtynyt Kuuban järjestelmän takia. Amatöörinä hän kävi 321 ottelua ja voitti niistä 301. Kahdestakymmenestä tappiosta kaksi tuli Igor Vysotskille, ensimmäinen 1973 ja toinen 1976, ajanjaksona jolloin Stevenson oli parhaimmillaan. Nämä olivat heidän ainoat kohtaamisensa, eli ainoa aikansa amatöörihuippu jota Stevenson ei koskaan pystynyt voittamaan, oli mies raaimmasta Siperiasta. Olympialaisiin Vysotski ei koskaan päässyt, koska oli loukkaantunut sekä 1976 että 1980. Herkät silmäkulmat eivät kestäneet raskassarjalaisten iskuja. Siitä huolimatta Vysotski ehti sparrata Muhammad Alinkin kanssa tämän Neuvostoliiton vierailulla 1978.

1. Louis Baillon
Fox Bay on saanut nimensä sukupuuttoon kuolleen falklandinketun mukaan. Kuten eläimestä voi päätellä, paikkakunta sijaitsee Falklandsaarilla, paikassa jossa asuu 0,25 ihmistä neliökilometrillä ja sää on niin kurja, että se ei kelpaa edes puheenaiheeksi. Emämaa Isoon-Britanniaan on toistakymmentätuhatta kilometriä ja lähin maa Argentiina 600 kilometrin päässä on vihamielinen. Koko saaristo on jakautunut kahteen suunnilleen samankokoiseen pääsaareen ja muutamaan pienempään asuttuun saareen. Suurin osa vajaan kolmentuhannen asukkaan väestöstä asuu Itä-Falklandilla ja sen pääkaupungissa Stanleyssä. Länsi-Falklandin väkiluku on alle 150. Päälle päätteeksi Fox Bay on vasta Länsi-Falklandin toiseksi suurin kylä.
Siellä, keskellä ei-mitään syntyi 5.8.1881 Louis Baillon. 27 vuotta myöhemmin hän sai Lontoon olympialaisissa 1908 kultaa maahockeyssä Ison-Britannian joukkueessa. Falklandsaarilta tuskin olisi joukkueellista pelaajia saatu edes kokoon, Baillon itse oli nuorena muuttanut emämaahan vanhempien jäädessä saarelle.

Uutiskatsaus 3/2018

1. Mamuja Norjasta

Donald Trump sai taas kerran medialle aikaan paskahalvauksen:
– Miksi kaikki nämä ihmiset tulevat meille persläpimaista (shithole countries)?, Trumpin kerrotaan sanoneen viitaten köyhiin Afrikan maihin, Haitiin ja El Salvadoriin.
Kommenteista kertoneiden Washington Postin ja New York Timesin mukaan Trump myös sanoi, että Yhdysvaltojen pitäisi ottaa lisää ihmisistä Norjasta ja sen kaltaisista maista. Edellispäivänä Trump tapasi Norjan pääministerin Erna Solbergin Valkoisessa talossa.
Taas kerran pätee se vanha totuus, että kannattaa miettiä tarkkaan mitä toivoo, koska se voi toteutua. Olen ihan varma, että norjalaiset lähettäisivät mielellään pikapostina satatuhatta maahanmuuttajaa Yhdysvaltoihin. Suunnilleen sen verran siellä niitä on, nimittäin muslimeja. Postilähetykseen leima: "Herra Trump, toivoitte mamuja Norjasta. Tässä niitä sitten olisi, olkaa hyvä ja ei palautusoikeutta."


2. Kaikki pelaavat koripalloa yhtä hyvin - pituudella ei ole merkitystä

Edelliseen uutiseen liittyen Trump kiisti olevansa rasisti ja sanoi olevansa vähiten rasistinen ihminen, jota toimittajat ovat haastatelleet. Muista Trumpin lausunnoista poiketen tämän totuudellisuudesta ei voi olla kuin yhdellä kannalla: tosi. Edes allekirjoittanut ei yllä rasismiasteikolla yhtä alas kuin Trump, sillä tunnustan varovani sanojani. Trump sanoo asiat kuten ne ovat. Jos neekereiden ja muslimien asuttamat maat ovat persläpiä, Trump sanoo sen. Poliittisesti rasistiset (uusi termi, joka tästä lähtien korvaa "poliittisesti korrektin") toimittajat taas eivät sano. Mutta voitte kuvitella, kuinka he löisivät kuin vierasta sikaa mikäli jostain löytyisi valkoisten asuttama valtio, jonka elintaso olisi afrikkalaista luokkaa.
Rasismi on sitä, että kohdellaan toisia eri tavalla heidän rotunsa takia. Kuten poliittisesti rasistiset tekevät. Jos Israel tekisi samoja asioita kuin arabit, seuraisi kollektiivinen paskahalvaus. Joiltakin ei vain edellytetä samaa kuin sivistyneiltä kansakunnilta - ja se on rasismia jos mikä.
Nykytilannetta voisi verrata siihen, jos väitettäisiin että koripallossa menestyminen ei ole millään lailla riippuvainen pituudesta. Lauri Markkanen olisi mukamas NBA:n supertulokas, vaikka hän olisi 30 senttiä lyhyempi. Tai itse asiassa Markkanen ei olisikaan NBA:n supertulokas, koska koripallosäännöt sanoisivat, että jokaiseen koriin saa lisäpistekertoimen pituuden mukaan:
195-200 cm: 1,2
190-195 cm: 1,4
185-190 cm: 1,6
180-185 cm: 1,8
175-180 cm: 2,0 eli tässä tapauksessa vaparista 2 pistettä, normaalista pelitilanneheitosta 4 pistettä ja kaaren takaa heitetystä korista 6 pistettä.
jne...
Ja sitten todettaisiin, että koripallossa menestyminen ei ole millään lailla riippuvainen pituudesta. Sama tilanne on nyt voimassa julkisessa diskurssissa: jos kuuluu sopivaan etnis-kulttuuriseen ryhmään, saa siitä lisäpistekertoimen. Rasisteja ovat ne, jotka eivät tätä tasoitusta hyväksy, kuten Trump ja allekirjoittanut.


3. Yhteinen linja

Henkkamaukka eli Hennes & Mauritz sai aikaan kohun, kun musta poika poseerasi hupparissa joka oli varustettu tekstillä "Coolest monkey in the jungle" eli "Viidakon coolein apina". Suorastaan epidemiaksi levinnyt paskahalvaustauti iski tällä kertaa suvaitsevaistoon, jonka mielestä kyseessä oli rasismi. Mikä toisaalta ei ole mikään yllätys, koska suvaitsevaiston mielestä kaikki muu on rasismia paitsi mokutus ja sekin on pikkuisen rasistista.
Toisaalta tässä on harvinaislaatuinen tilanne, sillä kerrankin suvaitsevaisto voi olla samalla linjalla vastapuolensa kanssa: kummatkaan eivät halua katsella mainosta, jossa on neekeri kuvassa.


4. Shakki ja matti

Pikashakin tämänvuotiset MM-kilpailut järjestettiin Saudi-Arabiassa. Etenkin naisten turnauksessa taso laski, kun moni pelaaja boikotoi. Edelliskerran voittaja, Ukrainan Hanna Muzytsuk oli heidän joukossaan. Syy boikottiin oli Saudi-Arabian vaatimus siitä, että naiskilpailijoiden olisi pitänyt käyttää kehon peittävää huivia eivätkä he olisi saaneet liikkua ulkona ilman saattajaa.
Maassa maan tavalla on osuva sanonta. Kisat oli myönnetty Saudi-Arabiaan ja siellä on toimittava kuten maassa toimitaan. Kokonaan toinen asia on sitten se, oliko shakkiliitto FIDE:n päätös myöntää kisat persläpimaahan oikea. Jotain tekemistä asialla voi olla sen kanssa, että palkintorahat olivat ennenkuulumattoman korkeat.
Mikään raha ei kuitenkaan voi kompensoida sitä rasismin määrää, jolla Saudi-Arabia kohteli erästä kilpailuihin halukasta maata. Israelin joukkuetta ei päästetty kisoihin. Tämän olisi pitänyt olla pätevä syy peruuttaa kisat ja siirtää ne johonkin sivistyneempään maahan, johon kaikki voivat mennä. Kuten esimerkiksi Israeliin, joka varmasti olisi toivottanut Saudi-Arabiankin joukkueen tervetulleeksi.
Moni siis boikotoi, mutta eivät kaikki. Paikalla oli eri maiden joukkueissa koko joukko juutalaisiakin pelaajia. Hyvä näin, ilman heitä taso olisi kovasti laskenut. Jos kisat olisi järjestetty Israelissa, arabien poisjäänti puolestaan olisi vähentänyt osanottajamääriä, mutta nostanut tasoa.
Ai niin, kyseessä ei ollut tänä vuonna ainutlaatuinen tilanne pukukoodiongelmista. Shakin maailmancupissa Georgiassa Kanadaa edustanut Anton Kovalev ilmestyi kolmannen kierroksen peliin bermudashortseissa. Turnauksen johtaja käski vaihtaa vaatteet ja sanoi ”Kovalevin näyttävän mustalaiselta”. Kuten havaitaan, Georgiassa ei olla vielä edetty poliittisen korrektiuden saralla kovin pitkälle. Kovalev kieltäytyi ja häipyi paikalta.


5. Olen neljä vuotta ja voin todistaa sen!

Bahrain aikoo järjestää "Baby Gamesit", joihin on kutsuttu päiväkoti-ikäisiä kilpailijoita eri arabimaista. Mikäli arabien väestökirjanpitoon on luottamista, kisoissa nähdään erinäisiä nelivuotiaita, joilla on voimakas parrankasvu. Sukupuolesta riippumatta. Suomalaisia ei ole kutsuttu, mutta parhaillaan tutkitaan mahdollisuutta lähettää turvapaikanhakijoista koostuva joukkue. Mieluiten pelkillä menolipuilla. Joukkueen ehdottomana ässänä matkan lähtee Fahad Firas, jonka Juha Sipilä todistaa olevan ihan minkä ikäinen nyt ikinä tarvitaankaan. Ykköslajina on 110 voltin raja-aidat.


6. Abdul, maanteiden sulttaani

Piakkoin Suomessa kelpaavat monessa muussakin maassa hankitut ajokortit. Tähän asti täällä ovat kelvanneet vain sivistysmaiden ajokortit. Sivistysmaiksi lasketaan maat, joissa ajokorttia ei saa sujauttamalla sopivaa setelitukkua poliisille. Taannoin jossain afrikkalaisessa maassa tehtiin tutkivaa journalismia ja ajokortin sai heppu, joka ei ollut koskaan ajanut metriäkään autoa.
Helmikuun alusta alkaen Suomessa saa ajaa missä tahansa Suomen tunnustamassa valtiossa hankitulla ajokortilla. Parilla poikkeuksella:
- Kuten arvata sopii, lupa koskee vain Manner-Suomea. Ahvenanmaa on erikseen.
- Ajokorttia myönnettäessä henkilön vakinainen asuinpaikka ei ole saanut olla Suomi.
Jälkimmäinen säännös estää ajokorttiturismin. Eli Matti Meikäläinen ei saa käydä lomamatkalla Marokossa kuittaamassa poliisilaitokselta itselleen ajokorttia. Tätä voisi kutsua myös rasismiksi.
Ainoa hyvä puoli tässä asiassa on se, että me veronmaksajat säästämme rahaa, kun ei tarvitse enää maksella turhisten ajokortteja. Tosin pitkällä tähtäimellä tämä vasta kalliiksi tulee onnettomuuksien lisääntyessä. Vakuutusmaksut ja liikennekuolemat lähtevät nousuun. Omien - onneksi vähäisten - kokemusteni nojalla olen jo nähnyt ihan riittävästi holtitonta ajoa, kun autoa on kuljettanut joku sellainen jonka kuljetusoikeuden tulisi koskea vain sellaisia laitteita, joissa on maksimissaan yksi kamelivoima.
Nautitaan nyt turvallisista maanteistä vielä seuraavat kaksi viikkoa.


7. Häätökiitäjä

Enää ei ole olemassa lintua nimeltä kafferikiitäjä. Kafferi kun on nimitys, jota käytettiin neekereistä ja kaikki nimitykset, joita neekereistä mustista afroista... - no te kyllä tiedätte mistä, mutta en enää pysy mukana mikä on nykyään poliittisesti korrekti - käytetään, muuttuvat muutamassa vuodessa rasistisiksi.
Toisaalta oliko se nyt niin kovin viisasta muuttaa kafferikiitäjä häätökiitäjäksi, mikä viittaa lähinnä siihen että kafferit halutaan häätää pois. Mikä taas toooisaalta...
Vaan odottakaa kunhan feministinen diskurssi pääsee enemmän valtaan. Silloin huomataan, että linnustomme nimityksissä on useita miesoletettuja lajeja. Ei mene aikaakaan, kun lintukirjoihimme ilmestyy mm. seuraavia uusiolajeja:

Suokana

Harmaatulkku

Ruskorastas

Metso eli koirasoletettu koppelo

8. Missä poltetaan kirjoja…

…poltetaan lopulta myös ihmisiä. Näin totesi Heinrich Heine jo vuonna 1821 ja kuinkas ollakaan, natsit polttivat 1933 ensin kiellettyjä kirjoja ja vuosikymmen myöhemmin aika liudan kiellettyjä ihmisiä.
Nykypäivän vastine – tai ennakko – tälle nähtiin Suomen Turussa, kun kirjastovirkailija heitti Henry Laasasen kirjan Naisten seksuaalinen valta suoraan rouhimoon. Henrylle varoituksena, että sinulla on noin kymmenen vuotta aikaa häipyä ennen kuin joudut itse rouhimoon.
Erityisen suurta typeryyttä osoittaa, että sillä piti sitten mennä kehuskelemaan somessa, jolloin käry kävi. Tosin tämäkin julkinen kehuskelu voidaan antaa anteeksi, mikäli sillä oli ylevämmät tavoitteet. Suomeksi: karvarömpsän saaminen Laasasta inhoavilta feministeiltä. Mikä olisi kirjastovirkailijan habituksesta päätellen varsin ymmärrettävä tapa yrittää viimeisenä epätoivoisena mahdollisuutena sekä kohderyhmän että menetelmän puolesta. Jos tämä ei ollut syynä, niin sitten temppu oli vähintäänkin Varsinais-Suomen piirinennätys typeryydessä ja se ei nimittäin ole ihan vähän se.
Mutta lopultakin on muistettava, että ihminen on erehtyväinen. Nössykällä meni överiksi ja ei siitä pidä nyt lynkkausjahtia järjestää. Vilpitön anteeksipyyntö ajattelemattomuudesta, ehkä huomautus pomolta ja työt jatkukoot.


9. Raudan puutetta

Raudanpuute voi aiheuttaa "väsymystä, kalpeutta, korvien huminaa, sydämen sykkeen nousua sekä aiempaa herkempää hengästymistä". Näistä väsymys taas johtaa usein sekavaan ajatteluun, korvien humina siihen ettei kuule järkiperusteluja ja sydämen sykkeen nousu hätiköintiin eli virheellisiin johtopäätöksiin. Sanalla sanoen matuja maahan haalivat saattavat kärsiä raudan puutteesta. Yksi tällainen sai taannoin Turussa ensiapua raudanpuutteeseen päädyttyään terroripuukottajan uhriksi. Ilmeisesti kuuri ei ollut riittävä, koska sekava ajattelu eli matujen ihannointi jatkuu yhä. Einige lernen nie, kuten saksalainen sanoisi. Italialaisnaisen sanojen mukaan "ei saa leimata yksittäistapauksen perusteella". Ja lausuntojen järkevyydestä kertoo päätösvertaus: "Pitäisikö minun olla häpeissäni siitä, mitä pahat italialaiset tekivät sodan aikana?" Tuo on kyllä kaikkein aikojen pohjanoteeraus eurooppalaisuuden inhoamisessa, jos pitää nolostella jopa italialaisten tuhotekoja sodassa.


10. Toistoperä-Jankkunen-Uuspere-Nimekäs

Uuden nimilain mukaan lapsi voi saada yhdistelmäsukunimen. Yritin kirjoittaa tästä, mutta ehdotuksen typeryys on niin totaalista, että en keksinyt mitään sanottavaa. Tyydyn linkkaamaan vanhan kirjoitukseni yhdysnimistä.


11. Apu-va!

Käyttäytymishäiriöinen 13-vuotias poika toi teknisen työn tunnille juomia vastoin määräyksiä. Opettaja kaatoi juomat viemäriin. Poika soitti hätäkeskukseen. Käynnistyi prosessi, jonka aikana poika valehteli viranomaisille suut silmät täyteen. Koulupsykologille hän sanoi vanhempiensa tukistaneen häntä ja nuorempia veljiään - ja myönsi samalla valehtelevansa tässä. Viranomaiskoneisto oli kuitenkin ehtinyt jo pyörähtää käyntiin. Kävi ilmi, että poikaa oli ollut pakko pidellä kiinni tämän alkaessa kotona heitellä tuoleja tai särkeä tavaroita. Lopputulos oli, että molemmat vanhemmat saivat sakkoja ja joutuivat maksamaan korvauksia pojalleen. Ja huippusuoritus oli se, että nuorempien lasten osalta syytteet hylättiin. Sen sijaan tämän valehtelevan teinin osalta väitteitä uskottiin.
Jos tuomioistuimella on oikeus tuomita, sillä tulisi olla myös vastuu kertoa kuinka olisi pitänyt menetellä, jos olisi halunnut välttyä tuomiolta. Voisiko joku kertoa, millä vitun puhejudolla rauhoitetaan arvotavaroita rikkova teini koskettamatta? Jos voi, niin valehtelee. Ja seuraavaksi voisiko joku kertoa, miten tämä pysäytetään sellaisella otteella, ettei vain yhtään pääse sattumaan? Sen lisäksi voisi myös kertoa, mikä on 13-vuotiaan oikeus tulla käsityöluokkaan ja olla noudattamatta turvallisuusmääräyksiä.


Pakollinen loppukevennys: Pressanvaaliennuste ja oma suunnitelma

Olen tehnyt selkeän äänestyspäätöksen: tasa-arvon nimissä äänestän tietysti naista. Siis ensimmäisellä kierroksella.
Toisella kierroksella saatan liittyä ensimmäistä kertaa eläessäni vapaaehtoisesti nukkuvien puolueeseen. Tämä tosin on epätodennäköistä, sillä äänestän toisella kierroksella mikäli mukana on vähintään yksi ehdokas jonka sukunimi alkaa H:lla. Siitä, kuka tämä H:lla alkava ehdokas on, riippuu äänestänkö hänen puolestaan vai häntä vastaan. H:lla alkaviksi ehdokkaiksi lasketaan aakkosjärjestyksessä Haatainen, Haavisto, Huhtasaari ja Hyllönen. Eli kaikki ehdokkaat jotka todistettavasti tykkäävät miehistä.
Oletan siis, että toinen kierros tulee. Pidän tätä todennäköisenä siksi, että on todella vaikeaa uskoa, että tämä kansa olisi niin yksimielinen, että kukaan ehdokas keitä tahansa seitsemää muuta vastaan voisi saada yli puolet äänistä.
Yhtä lailla todennäköisenä pidän sitä, että toiselle kierrokselle selviää Niinistön seuraksi Haavisto, joka kokee rökäletappion. Tämä siksi, että tässä maassa on valitettavasti riittävästi änkyröitä äänestämään kenet tahansa homon toiselle kierrokselle ja valitettavasti riittävästi änkyröitä siihen, että kellään homolla - edes täysjärkisellä, Haavistosta nyt puhumattakaan - ei ole mitään mahdollisuutta tulla valituksi.
Aivan muslimipomminvarmana pidän sitä, että Laura Huhtasaari saa yli kaksinkertaisen osuuden äänistä verrattuna siihen, mitä "gallupit" tarjoavat 3-4 prosentin ennusteellaan.
Huhtasaaren kreationismia pidetään hänen suurimpana ongelmanaan. Huomattavasti suurempi ongelma Suomen kannalta on muiden ehdokkaiden monikulttuurisuususko. Huhtasaaren kreationismiusko olisi presidentinviran hoitamisen kannalta tätä suurempi ongelma vain, mikäli Suomeen olisi pyrkimässä miljoonittain dinosauruksia eikä miljoonittain haittamamuja.

Uusinta: Kolmannen valtakunnan naiset

Lukijalle: Näin presidentinvaalien alla muistutetaan lukijalle, että on sitä ennenkin ollut naisia päättävissä asemissa. Tämän kunniaksi allekirjoittanutkin aikoo äänestää naista!:

Naisen paikan Natsi-Saksassa uskotaan yleisesti olleen alistetun, toisen luokan kansalaisen asema. Väitetään, että naisille kuului vain Kinder, Küche und Kirche eli lapset, keittiö ja kirkko. Kuitenkaan tätä lausetta ei koskaan natsien jargonissa käytetty, sen enempää virallisessa kuin epävirallisessakaan. Totta on, että Saksassa naisten oikeudet olivat pienemmät kuin miehillä, mutta niin olivat velvollisuudetkin. Eivätkä nämä rajoitukset suinkaan estäneet joitakin naisia nousemasta merkittävään asemaan. Tässä esitellään kaksitoista naista, joilla oli eniten vaikutusvaltaa Kolmannessa valtakunnassa. Yksikään heistä ei noussut hierarkiassa terävimmälle huipulle, mitä nykypäivänä pidetään merkkinä naisten sortamisesta. Tämä asia pitää kuitenkin asettaa oikeaan kontekstiin; naisia ei Hitlerin hallituksessa ollut, mutta ei ollut Churchillin sotakabinetissakaan. Rooseveltin hallituksessa oli työministerinä Frances Perkins, ensimmäinen Yhdysvaltain hallituksessa istunut nainen. Hän oli kuitenkin anomalia, seuraava nainen pääsi kabinettiin vasta 1953 ja kolmas 1975. Samankaltainen tapaus Neuvostoliitolla oli tietysti Tukholman suurlähettiläs Aleksandra Kollontai. Eikä naisia ollut päättävillä paikoilla tasa-arvon mallimaa Suomessakaan, maan ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää oli sodan aikana vain kansanedustaja. Vaikutusvaltaisin suomalaisnainen sota-aikana taisi olla lottakenraali Fanni Luukkonen.

Kolmannen valtakunnan merkittävimpien naisten listan voi laatia monella tavalla. Tässä listassa kriteerinä on henkilökohtainen vaikutusvalta. Siksi listalle eivät mahdu Eva Braun sen enempää kuin Geli Raubalkaan, vaikka heidän välillinen vaikutuksensa Hitlerin todennäköisinä rakastajattarina oli jonkinmoinen. Tämä vaikutusvalta kuitenkin koski Hitlerin psyykkistä tilaa, ei hänen naisillaan ilmeisesti ollut mitään suoranaista määräysvaltaa valtakunnan asioihin. Samasta syystä listalle ei mahdu kuin yksi ainoa poliitikon puoliso; se ainoa, joka käytti valtaansa oman halunsa mukaisiin asioihin merkittävissä määrin.
Listalle eivät pääse myöskään Hitlerin sihteerit, kuten Traudl Junge ja Gerda Christian, joilla oli todellista valtaa suunnilleen saman verran kuin tekstinkäsittelyohjelmalla nykyisin. Listalle eivät pääse myöskään keskitysleirien rivivartijat, kuten Irma Grese. Heidän kuuluisuutensa on sodanjälkeiseltä ajalta; Natsi-Saksan aikana vaikutusvalta ulottui vain vankeihin. Myöskään enemmän ulkomailla vaikuttaneena muun maan kansalaisena Unity Mitford ei ole listakelpoinen. Kotiinpäinvetoakaan ei sallita, siksi listalla ei ole Reinhard Heydrichin leski Lina, vaikka hän menikin sodan jälkeen naimisiin Otto Mannisen pojan, teatterijohtaja Mauno Mannisen kanssa.

Naisten vaikutusvalta Kolmannessa valtakunnassa ei kuitenkaan ollut vähäinen. Naiset jopa äänestivät natsit valtaan: 30-luvun alkupuolella naisten ääniä meni suhteellisesti enemmän natseille kuin vasemmistolle. Sodan loppupuolella naiset tukivat kansallissosialismia keskimäärin pidempään kuin miehet, jotka olivatkin menettäneet illuusionsa suurelta osin rintamapalveluksessa. Vaikka naiset eivät Saksassa aivan huipulle päässeetkään, nousi moni heistä vähintään yhtä merkittäviin asemiin kuin vastinsiskonsa liittoutuneissa maissa. Tässä likainen tusina, kaksitoista Natsi-Saksan vaikutusvaltaisinta naista:

12. Ilse Koch oli Buchenwaldin ja Majdanekin keskitysleirien johtajan Karl Kochin vaimo. Vuonna 1943 Gestapo pidätti molemmat kavalluksesta epäiltynä. Mies teloitettiin 1945, mutta Ilse vapautettiin - vain tullakseen pari kuukautta myöhemmin amerikkalaisten pidättämäksi. Hänet tuomittiin keskitysleirillä tehdyistä julmuuksista (kuuluisin on tatuoitujen vankien nahoista tehty lampunvarjostin) elinkautiseen vankeuteen. Koch hirttäytyi vankisellissään 1967 ollessaan 60-vuotias.

11. Melitta Schenk Gräfin von Stauffenberg oli, kuten nimi kertoo, Hitlerin murhaa yrittäneen Claus von Stauffenbergin sukulainen, tarkemmin sanottuna hänen veljensä vaimo. Hän oli Luftwaffen koelentäjä, erikoistunut syöksypommittajiin, joilla hän lensi yli 2500 koelentoa. Edes tämä ei pelastanut häntä joutumasta pidätetyksi lankonsa tekemän murhayrityksen jälkeen. Hänet vapautettiin syyskuussa 1944, jonka jälkeen hän palasi koelentäjäksi. Lentäessään harjoituskonetta 8. huhtikuuta 1945 amerikkalaishävittäjä ampui hänet alas ja hän kuoli luodeista saamiinsa haavoihin muutamaa tuntia myöhemmin. Kuollessaan hän oli 42-vuotias. Erikoista oli se, että von Stauffenberg oli puoliksi juutalainen; hänen isänsä oli kääntynyt protestantiksi. Kenties tämän takia hän ei sympatiseerannut natseja, vaan totesi yksityisesti lentävänsä vain uskollisuudesta Saksaa kohtaan.

10. Herta Oberheuser oli Ravensbrückin naiskeskitysleirin lääkäri. Hän teki julmia kokeita keskitysleirivangeilla ja oli sodanjälkeisessä lääkärioikeudenkäynnissä ainoa naissyytetty. Tuomio oli 20 vuotta vankeutta, mutta hänet vapautettiin 1952 hyvän käytöksen perusteella. Hän ryhtyi perhelääkäriksi, mutta hänen lääkärinoikeutensa peruutettiin entisten leirivankien syytösten perusteella 1958. Oberheuser kuoli 66-vuotiaana 1978.

9. Marie Adelheid Lippe-Biesterfeld oli aatelistitteliltään prinsessa. Hänen kolmas puolisonsa Hanno Konopath oli merkittävä natsivirkamies ja prinsessa itse aatelissyntyperästään huolimatta innokas natsi, joka oli erityisesti uuden pohjoismaisen pakanallisen uskonnon luomista yrittäneen sektion kannattaja. Hän työskenteli maatalousministerin läheisenä avustajana. Sodan jälkeen häntä ei syytetty mistään ja Lippe-Biesterfeld jatkoi poliittista toimintaa eri uusnatsiorganisaatioissa kirjoittaen myös useita kirjoja. Hän kuoli 98-vuotiaana vuonna 1993.

8. Christl Cranz oli Natsi-Saksan kuuluisin naisurheilija, alppihiihdon olympiavoittaja 1936. Hän on edelleen alppihiihdon MM-kisojen menestynein urheilija 12 kultamitalilla. Lisäksi vuoden 1941 kolme kultaa julistettiin myöhemmin kelvottomiksi, koska liittoutuneiden edustajat eivät ymmärrettävistä syistä Italiassa järjestettyihin kisoihin päässeet. Sodan jälkeen Cranz joutui vajaaksi vuodeksi pakkotyöhön syytettynä natsien kanssa tekemästään yhteistyöstä, mutta varsinaista tuomiota hän ei saanut. Cranz kuoli 90-vuotiaana 2004. Toinen natsiaikana yksilölajin olympiakultaa voittanut saksalaisnainen oli kiekonheittäjä Gisela Mauermayer, joka oli natsipuolueen jäsen. Hän menetti tämän takia sodan jälkeen työpaikkansa opettajana, jolloin hän opiskeli eläinlääketieteen tohtoriksi.

7. Lale Andersen lauloi sota-ajan kenties kuuluisimman kappaleen, Lili Marleenin. Huvittavaa asiassa on se, että natsit eivät aluksi pitäneet laulusta, jossa kerrottiin sodan erottamista rakastavaisista ja kielsivät sen esittämisen 1941, jolloin kaksi vuotta aiemmin levytetystä kappaleesta oli tullut suursuosikki. Vasta laulun uudistettu versio seuraavana vuonna läpäisi sensuurin. Andersen itse ei laulua livenä juurikaan esittänyt, vaan levytti englanninkielisiä propagandakappaleita. Sodan jälkeen Andersen katosi näyttämöltä, mutta teki comebackin 1952 ja otti osaa Euroviisuihin 1961. Hän kuoli 67-vuotiaana 1972.

6. Magda Goebbels oli Joseph Goebbelsin vaimo ja natsijohtajien vaimoista se, jolla oli eniten vaikutusvaltaa. Hän oli Hitlerin läheinen ystävä, jopa siinä määrin että Hitlerin voidaan katsoa pelastaneen Goebbelsien avioliiton. Goebbels näet suti ympäriinsä näyttelijättärien, erityisesti Lida Baarovan kanssa. Siinä sivussa Magdalla oli oma syrjähyppynsä Karl Hanken kanssa, joka sodan lopussa Himmlerin saatua potkut hoiti lyhytaikaisesti Reichsführer-SS:n tehtävää. Hitler puuttui asiaan ja määräsi Goebbelsit takaisin yhteen. Magda oli ollut kiireinen jo ennen Josephia, hän näet oli lyhyen aikaa naimisissa Günther Quandtin kanssa ja hänen väitetään seurustelleen ennen tätä erään juutalaissionistin kanssa. Vauhdikkuus oli ilmeisesti sukuvika, Magdan äiti erosi tämän isästä vain kolme vuotta kestäneen avioliiton jälkeen ja meni naimisiin juutalaisen liikemiehen kanssa. Kun Kolmannen valtakunnan konkurssi lähestyi, Goebbelsit muuttivat Führerbunkkeriin ollakseen idolinsa kanssa loppuun asti. Näin tapahtuikin ja Hitlerin kuoltua Magda myrkytti heidän kuusi 4-12 -vuotiasta lastaan, jonka jälkeen Goebbelsit tekivät itsemurhan. Kauheaa lastenmurhaansa hän perusteli sillä, etteivät heidän lapsensa joutuisi kantamaan isänsä syyllisyyttä, minkä perusteluna osoittavat vääräksi esimerkiksi Martin Bormannin ja Albert Speerin pojat. Magdan vanhin lapsi, ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Harald Quandt oli onnekseen jäänyt luutnanttina sotavangiksi.

5. Hanna Reitsch oli Saksan merkittävin naislentäjä. Hän oli ensimmäinen nainen, joka lensi helikopteria, rakettikonetta ja suihkukonetta. Ennen sotaa hän toimi mm. Stukan koelentäjänä ja antoi kuuluisan helikopterilentonäytöksen Deutschlandhallen sisätiloissa. Loukkaannuttuaan koelennolla Reitsch sai ensimmäisen luokan rautaristin, ensimmäisenä kahdesta naisesta (toinen oli sairaanhoitaja Else Grossmann) joille se myönnettiin. Sodan viimeisinä päivinä Reitsch laskeutui rakastajansa, Luftwaffen viimeisen komentajan Ritter von Greimin kanssa Fieseler Storchilla Berliiniin kadulle. Hitler määräsi heidät lentämään takaisin turvaan ja tähän päivään asti salaliittoteoreetikot ovat spekuloineet, kuljettiko viimeinen Berliinistä noussut kone Hanna Reitschin ohjaamana Hitlerin turvaan. Sodan jälkeen Reitsch alkoi harrastaa purjelentoa, jossa hän mm. rikkoi naisten korkeusennätyksen ja sijoittui avoimissa MM-kisoissa kolmanneksi. Hän ei koskaan osoittanut katumusta natsisympatioistaan. Reitsch kuoli sydänkohtaukseen 67-vuotiaana 1979.

4. Winifred Wagner oli englantilaissyntyinen Richard Wagnerin pojan Siegfriedin leski. Adolf Hitler taas oli suuri Wagnerin ihailija ja tutustui Winifrediin jo 1923. Hän vieraili usein Winifredin johtamilla Bayreuthin Wagner-festivaaleilla. Vuoden 1933 tienoilla huhuttiin jopa heidän mahdollisesta avioliitostaan. Tämä ei toteutunut, mutta heidän kirjeenvaihtonsa ja ystävyytensä jatkui loppuun asti. Sodan jälkeen Winifred ei koskaan myöntänyt, että olisi ollut väärässä Hitlerin suhteen. Hän kuoli 82-vuotiaana 1980.

3. Gertrud Scholtz-Klink oli NS-Frauenschaftin eli natsien naisjärjestön johtaja 1934-1945. Kuulostaa komealta, kuten myös järjestön kaksimiljoonainen jäsenmäärä 1938. Käytännössä se oli kuitenkin vähämerkityksinen, eräänlainen natsien marttaliitto ja sen johtajaa pidettiin lähinnä keulakuvana ilman todellista valtaa. Scholtz-Klink itse vastusti naisten osallistumista politiikkaan, ilmeisesti oman kokemuksensa nojalla. Kiireet taisivat johtaa hänen toisen avioliittonsa (ensimmäisestä hän oli jäänyt leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi) päättymiseen eroon 1938. Kolmannen avioliittonsa hän solmi 1940 SS-kenraali August Heissmayerin kanssa. Sodan jälkeen hän joutui joksikin aikaa venäläisten keskitysleirille, mutta onnistui pakenemaan ja elämään miehensä kanssa kolmen vuoden ajan väärillä papereilla. Sitten hänet pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen, jonka oli määrä kestää vuoteen 1960. Vapaaksi Scholtz-Klink pääsi kuitenkin jo 1953. Elämäkerrassaan 1978 hän antoi tukensa kansallissosialismille ja piti tämän näkökantansa 97-vuotiaana vuonna 1999 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

2. Jutta Rüdiger johti Bund Deutscher Mädeliä, Hitler-Jugendin naispuolista vastinetta vuosina 1937-1945. Hän seurasi tehtävässä Trude Mohria, joka jätti johtajuuden naimisiin mentyään. Koulutukseltaan Rüdiger oli psykologian tohtori. Hän ei koskaan ollut erityisen näkyvä hahmo, mikä osaltaan johtui siitä, että BDM oli Hitler-Jugendille alisteinen. Tämä ilmeisesti pelasti Rüdigerin, sillä sodan jälkeen häntä ei syytetty mistään. Rüdiger palasi ammattiinsa lapsipsykologina Düsseldorfissa ja piti matalaa profiilia vuosituhannen loppuun asti. Tuolloin hän julkaisi muistelmansa, joissa hän lausui kannattavansa edelleen BDM:n perusarvoja, vaikka sanoutuikin irti natsismista. Rüdiger kuoli 90-vuotiaana 2001.

1. Leni Riefenstahl väitti elämänsä loppuun asti olleensa epäpoliittinen henkilö. Ehkä näin, mutta hänen Nürnbergin puoluepäivistä ohjaamansa elokuva Tahdon riemuvoitto on kaikkien aikojen merkittävin propagandafilmi. Eikä pidä unohtaa natsismin arjalaista kehonpalvontaa ylistäneitä Berliinin olympiafilmejä Kansojen juhla ja Kauneuden juhla. Sodan aikana Riefenstahlin merkitys väheni. Hän toimi lyhyen aikaa sotakirjeenvaihtajana ja keskittyi sitten elokuvan Tiefland (ensi-ilta vasta 1954) tekoon. Melkoinen osa elokuvan avustajina toimineista mustalaisista päätti päivänsä Auschwitzin kaasukammioissa. On epäilty Riefenstahlin olleen Hitlerin rakastajatar, mutta tämä on erittäin epätodennäköistä. Sen sijaan on mahdollista, että Riefenstahl olisi ollut tehtävään halukas, mutta Hitler torjui hänet. Sodan jälkeen häntä ei syytetty mistään ja hän voitti yli 50 kunnianloukkaussyytettä häntä natsiksi väittäneitä ihmisiä vastaan. Joka tapauksessa hänen päivänsä elokuvaohjaajana olivat ohi lukuun ottamatta vuonna 2002 julkaistua vedenalaista elämää esitellyttä dokumenttifilmiä. Hän ryhtyi valokuvaajaksi ja julkaisi useita kuvakirjoja Sudanin nuba-heimosta ja sukeltamisesta, jonka hän opetteli 72-vuotiaana. Riefenstahl kuoli 101-vuotiaana vähän sen jälkeen, kun oli mennyt toistamiseen naimisiin.

Hämmästyttävän moni sodasta selvinnyt natseja sympatiseerannut nainen on elänyt vanhaksi - kymmenen listalla olleista jäi eloon ja heistä puolet pääsi juhlistamaan 90-vuotispäiväänsä. Suurin osa selvisi myös natsimenneisyydestään ilman isompia kolhuja, vankilaan joutui vain kolme eikä ketään tuomittu kuolemaan. Eivätkä he myöskään osoittaneet katumusta, päinvastoin suurin osa sanoi yhä ihannoivansa nuoruutensa aatemaailmaa. Natsimenneisyydestään tunnetut miehet eivät tällaisia lausuntoja liiemmin antaneet.

Kysyvälle vastataan

Yksi suosikkisivustoistani on Feissarimokat. Kerran satuin huomaamaan sen sivupalkissa otsikon ”Osaatko vastata?” alla mielenkiintoisia kysymyksiä. Linkki johti kysypois -nimiselle sivustolle. Sivuston tarkoitus on antaa ihmisille mahdollisuus esittää heitä askarruttaneita kysymyksiä, joihin ne lukeneet saavat sitten vastata. Eräänlainen savolainen oraakkeli: siltä voi kysyä ihan mitä tahansa ja se voi vastata ihan mitä tahansa.

Kun en viitsinyt hommata käyttäjätunnuksia kyseiselle sivustolle, niin esitetään nyt sitten vastauksia täällä. Siltä varalta että joku niitä kirjoittanut eksyisi tänne, tai onhan toki mahdollista sekin että sama kysymys on askarruttanut jotakuta muutakin. Aloitetaan eräänlaisella vastuuvapauslausekkeella:

Mikä on typerin koskaan saamasi neuvo?
”Kysypä tätä asiaa kysypois-palvelusta.”

Missä Suomen jääpallofanit keskustelevat?
Tämä on polttava kysymys näin kännykkäaikana. Aiemmin tapaamiset järjestettiin puhelinkopissa. Niiden poistuttua on yritetty kokoontua ravintolan peräkabineteissa, mutta toiselle tuli avoimen paikan kammo.

Onko ok pyytää tuntematonta miestä treffeille facebookin tai instagramin kautta?
Riippuu täysin kysyjän sukupuolesta ja pyydettävän seksuaalisesta suuntautumisesta.

Kustannuksien jako parisuhteessa?
Mies maksaa suuret ostokset ja vaimo pienet. Vaimo päättää mikä on suuri ja mikä pieni ostos.

Miten vaatteiden kokotaulukot toimii?
Helvetin sekavasti.

Miten saan vaimoni rintaliivit pois päältäni rikkomatta niitä?
Et mitenkään, olettaen että et voi pyytää vaimoa auttamaan. Rintaliivien avausmekanismi on riittävän ongelmallinen jo silloin, kun ne ovat naisen päällä. Tosin silloin pulmien ratkominen on muutenkin hankalaa, kun veri on karannut aivoista tärkeämpään paikkaan. (Pahoittelen mikäli lukijalle käy samoin kuin kirjoittajalle eli päähän nousi mielikuva rintaliiveihin pukeutuneesta miehestä kirjoittamassa hiki otsalla nettiin kysymystä ennen kuin vaimo palaa shoppailureissulta.)

Kuinka monta kananmunaa mahtuu suuhun?
Riippuu täysin siitä, ovatko ne keitettyjä vai paistettuja.

Voiko koiran puruluun laittaa mikroon?
Voi, olettaen että se ei ole koiran suussa ja koira ei ole chihuahua. P.S. Älä kuitenkaan laita mikroa päälle.

Ymmärtäisitkö tällaista naista?
En. Miksi kysyjä olisi poikkeus?

Ostan hamsterin salaa, miten pitää se piilossa mahdollisimman pitkään?
Hanki samalla kissa.

Tietoa ns. ”varmoista päivistä” ehkäisykeinona?
Kysy mutsiltasi.

Mikä naapuriani vaivaa?
Hänen naapurinsa.

Mistä löytää parhaan kielenkääntäjän?
Suosittelemme teurastamoa.

Kuinka monta eri huone jakoa saadaan 45 tytöstä, kun huoneita on 9 ja huoneissa on seuraava määrä sänkyjä; 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9?
Valitset sen suosikkisi siihen yhden sängyn huoneeseen niin saatte olla rauhassa. Muilla ei ole väliä. Siltä varalta että kysymys on puhtaasti teoreettinen, niin vastaus on 6,52 x 10³⁴. Mutta tämä on tosiaankin teoriassa, sillä käytännössä Anna ja Kaisa eivät voi olla keskenään samassa huoneessa, kun taas Liisan ja Maijan on ehdottomasti päästävä samaan huoneeseen ja Ellin on majoituttava samaan huoneeseen Iinan ja Ullan kanssa, mikä taas on mahdotonta koska Iina ja Ulla eivät halua keskenään samaan huoneeseen ja sitä paitsi Siljan on ehdottomasti saatava reunimmainen sänky.

Valaisimessa lukee max 60w, lampussa "12w" ja "12w=75w", voinko käyttää lamppua tässä valaisimessa?
Voit. Ainakin kerran. No, totta puhuen kyllä voit sillä tuo fysikaalisesti mieletön merkintä "12w=75w" tarkoittaa sitä, että lampun valaistusvoimakkuus on sama kuin 75-wattisella hehkulampulla jota ei siis voisi käyttää tehonsa puolesta, mutta 12-wattista voi kyllä käyttää koska sen teho on pienempi vaikka valaistusvoimakkuus on sama.

Voiko alumiinin hitsauksesta nauttia?
Vain jos on masokisti.

Mitä "emt" tarkoittaa?
En minä tiedä. Kysy joltain muulta.

Miten realistista on tulla toimeen tekemällä töitä kotona?
Jos olet esim. lentokapteeni, älä irtisanoudu päivätyöstäsi.

Pitäisikö erilaisille lapsille järjestää erilaista opetusta?
*lataa demarimoodin*... Ei missään nimessä, tai enintään siten että lahjakkaammat jätetään oman onnensa varaan ja vajakkeihin kohdennetaan kaikki tukitoimet, jotta kaikki pärjäisivät yhtä huonosti. ... *sulkee demarimoodin*

Onko lainvastaista kehottaa internetin kautta lapsia käyttämään huumeita?
On, eikä muutenkaan viisasta. Viaton huumekokeilu johtaa kovempiin aineisiin, jotka johtavat riippuvuuteen joka johtaa rikoksiin jotka johtavat vankilaan. Ja sitten se tulee uskoon ja sitäkö sinä haluat?

Mikä on sosialismin ja kommunismin ero?
Sosialismissa eletään toisten rahoilla ja kommunismissa ne ovat jo loppuneet.

Kuinka paljon seksiä pitää harrastaa saadakseen tietää seksuaalisen suuntautumisensa?
Eipä tosiaankaan käynyt mielessä, että tätä tietoa varten tarvitsisi itse asiaa kokeilla. Tai siinä tapauksessa kävipä mäihä että osui heti eka kerralla tuurilla oikeaan vaihtoehtoon.

Miten tämän voi sanoa sarkastisesti, hauskasti ja ketään loukkaamatta?
Ihmisten vastaanotto- ja ymmärryskyky tuntien ainoa vaihtoehto on että puhut kielellä, jota yksikään kuulijoista ei ymmärrä.

Kertoisiko joku minulle kylpyammeista?
Tämän täytyy olla oudoin fetissi ikinä.

Miten aloittaa tokon treenaaminen koiran kanssa?
Yritä ensin ilman koiraa. Tokko on varsin haasteellinen - kalat eivät muutenkaan ole kovin oppivaisia ja tokko yleensä vain olla möllöttää pohjahiekassa.

Onko lääkettä miehen seksi haluihin ettei haluttaisi jatkuvasti?
Kyllä. Mies on varsin yksinkertainen kapistus. Kun pelissä on painetta, se jäykistyy kuten hydrauliikan lait määräävät. Kun hydrauliikkanesteet tulevat ulos, peli ei enää seiso. Miehen seksihalut poistuvat antamalla. Kuuri toistetaan tarvittaessa. Hoitoa jatketaan säännöllisesti, etteivät oireet uusiudu. Useimmille miehille jatkuvan vaikutuksen aikaansaamiseksi annostus kerran päivässä on riittävä.

Uusinta: Ylivoimaiset kenialaiset

Lukijalle: Pistetään tänään uusintana kumoon vanha myytti, jonka mukaan afrikkalaiset olisivat ylivertaisia kestävyysjuoksijoita. Tämä on täyttä potaskaa. Ensinnäkin suurin osa afrikkalaisista on kestävyysjuoksussa umpisurkeita. Tilastopajan maratonin kaikkien aikojen listan katkaisuraja on 2:14:10, jonka on saavuttanut 3438 juoksijaa. Heistä ilmeisesti yksikään ei ole etnisesti länsiafrikkalainen. Listalla on 15 etnisesti suomalaista (luultavasti muutama enemmänkin, koska varmaan löytyy myös esim. amerikansuomalaisia). 500 miljoonan populaatiosta nolla, viiden miljoonan populaatiosta 15. Kumpaa voisi pitää tilastollisten todisteiden nojalla lahjakkaampana?
Vastaavan kysymyksen voi esittää myös itäafrikkalaisista. Heillä kun ei ole muita lajeja harjoitettavana kuin juoksu ja jalkapallo, jos vähän kärjistää. Ja heille totaalinen panostus juoksu-uraan on taloudellisesti odotusarvoltaan positiivinen, kun taas suomalaiselle negatiivinen. Olen sanonut kerran hiidon ja yleisurheilun välillä epäröineelle, että totta helvetissä valitset hiihdon. Kestävyysjuoksussa kilpailu on monta kymmentä kertaa kovempaa. Hiihdossa kun pääset maajoukkueeseen, olet maailman huipulla mutta kestävyysjuoksussa samalla tasolla olet hyvä jos tuhannen joukossa.
Vaan jos eurooppalainen panostaa tosissaan, niin hän pärjää jopa todennäköisemmin kuin itäafrikkalainen. Norjassa on tasan yksi totaalisesti harjoitteleva maratoonari eli Söndre Moen, joka alitti tänä vuonna ensimmäisenä eurooppalaisena haamurajan 2.06. Keniassa samalla tasolla treenaavia on varmasti yli sata:

Huipputasolla kestävyysjuoksua hallitsevat itäafrikkalaiset. Maailmanluokan arvokisoissa muu kuin kenialainen tai etiopialainen palkintopallilla on keräilyharvinaisuus. Vuositilastoissa yli puolet huipuista on itäafrikkalaisia, maantiejuoksuissa kuten kaupunkimaratoneilla heidän ylivoimansa on vielä murskaavampaa.

Tavanomaisin selitys kenialaishallinnalle on geneettinen. Väitetään, että itäafrikkalaisilla on perimänsä vuoksi ylivertaiset edut vaikkapa eurooppalaisiin nähden. On esitetty, että heillä on keskimäärin pidemmät ja ohuemmat jalat, poikkeuksellinen hapenottokyky ja kevytluinen rakenne. Näitä vastaan olisi eurooppalaisten turha taistella.

Maratonin Euroopan mestari Janne Holmén käsitteli ansiokkaasti afrikkalaisten ylivoimaa kaksiosaisessa kirjoitussarjassaan Juoksija-lehden numeroissa 9-10/2008. Genetiikasta hän toteaa aivan oikein, että afrikkalaisten keskuudessa geneettinen variointi on voimakkaampaa kuin koko muun maailman väestössä. Looginen johtopäätös tästä on tietysti se, että on luonnollista että afrikkalaisten keskuudesta löytyvät lahjakkaimmat kestävyysjuoksijat. Mutta samalla logiikalla, Holmén toteaa, pitäisi afrikkalaisista löytyä lahjakkaimmat keihäänheittäjät, uimarit ja hiihtäjät. Missä vika?

Kenian suurimmat etniset ryhmät ovat kikujut (22 %), luhyat (14 %), luot (13 %), kalenjit (12 %), kambat (11 %), kisiit (6 %) ja merut (6 %). Näistä erityisesti kalenjit ja jossain määrin kikujut, kambat, kisiit ja maasait ovat tunnetuimmat kestävyysjuoksijoiden tuottajat. Vastaavasti Kenian jalkapalloa hallitsee luo-heimo. Jos juokseminen olisi genetiikasta kiinni, luulisi myös naapurimaa Tansanian olevan kova sana markkinoilla, koska siellä esiintyy samoja heimoja ja geneettisiä lähisukulaisia. Toisessa kovassa juoksumaassa Etiopiassa etninen rakenne on taas toisenlainen; kuka tahansa kykenee erottamaan toisistaan etiopialaisen ja kenialaisen lähes sataprosenttisella varmuudella, kun taas kenialaisen ja tansanialaisen erottaminen on käytännössä mahdotonta.

Tarkastellaanpa maailmantilastoja vuodelta 2010. Otetaan jokaisesta kestävyyslajista 300 parasta ja lasketaan, kuinka monta kyseisestä joukosta on suomalaisia, kenialaisia, etiopialaisia, tansanialaisia tai eritrealaisia. Kenia ja Etiopia ovat mukana siksi, että ne ovat maailman parhaat kestävyysjuoksumaat. Tansania on Kenian kontrolli; samankaltainen etninen rakenne ja suunnilleen yhtä paljon asukkaita. Eritrea taas kontrolloi Suomea väkiluvultaan suunnilleen samankokoisena maana.

Päivitys 6.1.2018: Olen lisännyt tilastoihin myös "Pohjoismaat"-sarakkeen. Tämä sen takia, että Suomi on kuitenkin suhteellisen pieni maa ja satunnainen vaihtelu vaikuttaa liikaa. Kuten viime vuonna, kun Suomen miesten kestävyysjuoksutaso oli poikkeuksellisen alhainen 2010-luvun muuhun tasoon nähden ja naisilla meni myös normia heikommin.

Miehet	FIN	KEN	ETH	TAN	ERT
800 m	1	43	2	0	0
1500 m	3	51	11	1	1
3000 m	3	80	16	1	5
5000 m	2	92	24	0	7
10000 m	1	72	5	2	1
Puolimaraton	1	164	44	2	8
Maraton	0	153	68	3	5
Esteet	4	48	6	0	0
Yhteensä	15	703	176	9	27

Vuosi 2017:

Miehet	FIN	NRD	KEN	ETH	TAN	ERT	Yhteensä
800 m	0	4	48	8	0	0	60
1500 m	0	4	34	12	0	0	50
3000 m	0	16	46	12	0	4	78
5000 m	0	3	46	24	2	4	79
10000 m	0	2	72	20	0	7	101
Puolimaraton	0	1	151	36	3	11	202
Maraton	0	1	163	66	3	6	239
Esteet	1	10	52	9	0	2	74
Yhteensä	1	41	612	187	8	34	883

Naiset	FIN	KEN	ETH	TAN	ERT
800 m	2	9	5	0	1
1500 m	2	16	12	1	0
3000 m	1	26	21	1	1
5000 m	0	26	16	1	0
10000 m	0	24	12	2	0
Puolimaraton	0	67	51	3	1
Maraton	0	49	72	0	0
Esteet	4	22	8	0	0
Yhteensä	9	239	197	8	3

Vuosi 2017:

Naiset	FIN	NRD	KEN	ETH	TAN	ERT	Yhteensä
800 m	2	14	15	10	0	0	41
1500 m	1	12	25	16	0	0	54
3000 m	3	10	38	10	0	0	61
5000 m	0	5	32	24	0	2	63
10000 m	1	4	25	10	1	0	41
Puolimaraton	1	3	104	58	0	1	167
Maraton	1	2	78	100	2	0	183
Esteet	2	11	22	9	0	0	44
Yhteensä	11	61	339	237	3	3	654

Kaikki yhteensä	FIN	KEN	ETH	TAN	ERT
Kaikki	24	942	373	17	30

Vuosi 2017:

Yhteensä	FIN	NRD	KEN	ETH	TAN	ERT	Yhteensä
Kaikki	12	102	951	424	11	37	1537

Kenialaiset ja etiopialaiset dominoivat. Etenkin miesten pitkillä maantiematkoilla kenialaisten hallinta on järkyttävää; yli puolet maailmantilaston 300 parhaasta on kenialaisia. Naisten puolella tilanne on tasaisempi, mikä kertoo enimmäkseen afrikkalaisnaisten asemasta sikäläisessä nokkimisjärjestyksessä.

Mutta onko tilanne todellakin noin pahasti vääristynyt? Väestöpyramidit kertovat paremmin. Afrikassa väestö on nuorempaa kuin Euroopassa. Jos tarkastelun kohteeksi otetaan potentiaaliset kestävyysjuoksijat eli 20-30 vuotiaat miehet, niin heitä on Suomessa 0,35 miljoonaa, Keniassa 3,9 miljoonaa, Etiopiassa 6,9 miljoonaa, Tansaniassa 3,8 miljoonaa ja Eritreassa 0,44 miljoonaa. Naisten jakauma on käytännössä sama.

Suomi on saanut listalle 24 nimeä. Mikäli Itä-Afrikan maissa olisi suhteessa 20-30 -vuotiaaseen väestöönsä yhtä paljon huippujuoksijoita kuin Suomessa, Keniassa pitäisi olla 267 huippujuoksijaa (on 942), Etiopiassa 473 (373), Tansaniassa 260 (17) ja Eritreassa 30 (30). Suhteessa väestöön Keniassa huippujuoksijoita on siis 3,5-kertainen määrä Suomeen nähden, Eritreassa tasan yhtä paljon, Etiopiassa hieman vähemmän ja Tansaniassa vain viidestoistaosa Suomen määrästä.
Päivitys 6.1.2018: Väestöjakaumassa tilanne lienee suunnilleen sama, jos se johonkin suuntaan on muuttunut niin jonkin verran Suomea ja Pohjoismaita vastaan. Mikäli suhteessa nuoreen väestöön Afrikassa olisi yhtä paljon huippujuoksijoita kuin Suomessa, heitä pitäisi olla seuraavasti (suluissa paljonko oikeasti on): KEN 134 (951), ETH 237 (424), TAN 130 (11) ja ERT 15 (37). Jos verrataan koko Pohjoismaihin, vastaavat lukemat ovat: KEN 234, ETH 414, TAN 228 ja ERT 26.
Kuten tilasto hämmästyttävästi paljastaa, ainoastaan Keniassa pärjätään suhteellisesti paremmin kuin Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Etiopia pärjää suhteellisesti kestävyysjuoksussa aika tarkkaan yhtä hyvin kuin Pohjoismaat keskimäärin, kuten myös Eritrea! Tansania on täysin vastaantulija.

Edes väestömäärä ei kerro koko totuutta. Itä-Afrikassa nuorella urheilijantaimella on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: juoksu tai jalkapallo. Suomessa lahjakkuuspotentiaalista kilpailee parikymmentä merkittävää lajia. On aika epätodennäköistä että jääkiekko veisi lupaavan kestävyysjuoksijan, koska lajien edellyttämä peruslahjakkuus on hyvin erilainen. Mutta todennäköisyys sille, että kestävyysurheilussa lahjakas edes kokeilee kestävyysharjoittelua, on Suomessa varmasti pienempi kuin Keniassa. Lisäksi on hyvin paljon mahdollista, että kestävyyslahjakkuus päätyy hiihtoon, ampumahiihtoon tai suunnistukseen, joista suurin osa on Suomessa harrastajamääriltään kestävyysjuoksua suurempia lajeja mutta Itä-Afrikassa tuntemattomia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Keniassa juoksun aloittavasta nuoresta urheilijasta tulee huippu-urheilija enintään yhtä todennäköisesti kuin Suomessa juoksun aloittavasta.

Lisäksi on otettava huomioon, että itäafrikkalaisilla on suomalaisiin nähden puolellaan monia muitakin etuja. Niistä vähäisin ei ole taloudellinen kannustin. Kuten Janne Holmén huomauttaa, kenialaiselle nuorukaiselle juokseminen on tie taloudelliseen menestykseen, kun taas suomalaiselle se on taloudellinen riski. Yksinkertaista: tämän hetken parhaista suomalaisjuoksijoista kaikki opiskelevat (tai ovat valmistuneet) korkeakoulussa, ainoa poikkeus on Matti Räsänen. Juoksu-uraan panostaminen hidastaa opintoja ja samalla taloudelliseen riippumattomuuteen siirtymistä. Todennäköisyyslaskennan termein ilmaistuna kenialaiselle juoksu-uraan panostamisen odotusarvo on taloudellisesti positiivinen ja suomalaiselle negatiivinen.

Itäafrikkalaisilla on puolellaan myös harjoitusolosuhteet. Vilkaisu karttaan kertoo, että yli puolet Kenian, Etiopian ja Tansanian väestöstä asuu yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Yksikään suomalainen ei asu edes 500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Koko elämän mittainen altistuminen vähähappiseen ympäristöön ei voi olla vaikuttamatta. Ei liene sattumaa, että ainoa viime aikoina afrikkalaisten aikoja uhannut valkoinen maratoonari Ryan Hall on viettänyt elämänsä ensimmäiset 20 elinvuotta Kalliovuorilla yli 1500 metrin korkeudessa. Vuoristo-olosuhteiden merkityksestä kertoo sekin, että Länsi-Afrikasta ei ole koskaan tullut ainuttakaan maailmanluokan kestävyysjuoksijaa. Eikä Afrikassa ole riesana myöskään kolmenkymmenen asteen pakkasia tai kevään kelirikkoa.

Klassinen selitys itäafrikkalaisten menestykselle on ollut se, että lapset juoksevat koulumatkat. Tämä on kuitenkin osoitettu ainakin osittain vääräksi, koska moni huipulle päässyt on asunut koulun naapurissa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että afrikkalaislapset liikkuvat moninkertaisesti eurooppalaisiin nähden. Siksi juoksuharjoittelu voidaan 15-vuotiaana aloittaa selvästi korkeammalta vaatimustasolta. Eurooppalaislasten pitää ensin liikkua viisi vuotta monipuolisesti ennen todellisen juoksuharjoituksen aloittamista, kun taas afrikkalaiset voivat aloittaa juoksuharjoittelun suoraan. Monen lupaavan eurooppalaisjuoksijan ura on kaatunut liian rankkaan aloitukseen.

Yksi arvoitus jää vielä jäljelle. Kenia contra Tansania. Miksi näistä kahdesta väestöltään, sijainniltaan ja maantieteeltään lähes identtisestä valtiosta Keniasta tulee yli viisikymmenkertainen määrä huippujuoksijoita?
1980-luvun alussa Kenia ja Tansania olivat vielä lähes tasoissa. Kenialaiset olivat saavuttaneet olympiavoittoja, mutta oli Tansaniallakin kaksi tuoretta olympiamitalistia ja ME-miestä, Suleiman Nyambui ja Filbert Bayi. Nykyään tansanialainen huippujuoksija on harvinaisuus, kun taas kaupunkimaratonien lähtöviivalla kenialaiset kompuroivat toistensa jalkoihin.
Merkittävin selitys löytyy maiden kulttuurierosta. Kenialaisilla on tietysti enemmän esikuvia, mutta se on vain osaselitys. Kenian urheilujärjestelmä on brittien organisaation perustalle laadittu, kun taas Tansania on Julius Nyereren sosialistisen ujamaa-kokeilujen jäljiltä mitä on. Lähes kaikki Kenian huippujuoksijat ovat brittiläismallisten sisäoppilaitosten ja brittivalmentajien tai heidän kenialaisten oppilaidensa tuotteita.

Kestävyysjuoksussa kyse on lahjakkuuden, harjoittelun ja juoksutaktiikan liitosta. Voi olla, että itäafrikkalaisten keskuudesta löytyvät suuren geneettisen variaation ansiosta kaikkein lahjakkaimmat kestävyysjuoksijat. Oikeanlainen harjoittelu on kuitenkin merkitykseltään lahjakkuutta suurempaa ja siinä on eurooppalaisten mahdollisuus, kuten tilastot osoittavat. Lisäksi tilastot valehtelevat siksi, että eurooppalaisten menestysmahdollisuudet arvokisoissa ovat selvästi paremmat kuin maailmantilastoissa. Afrikkalainen juoksutaktiikka on hyvin erilainen kuin eurooppalainen. Kuinka moni muistaa koskaan nähneensä afrikkalaisjuoksijan nousevan viimeisen kahden kierroksen aikana sijalta kymmenen viidenneksi? Eurooppalaisilla tämä on yleistä. Afrikkalainen strategia on pelata upporikasta tai rutiköyhää; juostaan kovempaa mihin on kaiken järjen mukaan mahdollisuuksia ja toivotaan parasta. Eurooppalaiset taas laativat tarkan taktiikan omien arvioitujen kykyjen mukaan. Arvokisoissa hyvällä taktikolla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin jänisvetoisissa ennätyskokeissa.

Jos kestävyysjuoksua vertaa esimerkiksi pikajuoksuun, ero on selvä. Pikajuoksussa geneettinen lahjakkuus ratkaisee paljon enemmän. Ainoa ei-länsiafrikkalaistaustainen sadan metrin kymmenen sekunnin alittaja Christophe Lemaitre on anomalia; on epätodennäköistä että hän tai kukaan muukaan europidi enää koskaan voittaisi olympia- tai MM-kultaa tai edes mitalia 100 tai 200 metrillä. Kestävyysjuoksussa lahjakkuus ei merkitse mitään, ellei harjoittele oikein. Siksi on todennäköistä, että joku eurooppalainen tulee ja vie lähivuosina olympiakultaa tai maailmanmestaruuden. (Päivitys 6.1.2018: 100 ja 200 metrillä ei ole eurooppalaisia voittajia näkynyt. Olympialaisissa miesten kympillä Galen Rupp otti hopeaa 2012 ja Matt Centrowitz Jr, jolla on tilkkanen afrikkalaista verenperimää, voitti kultaa 1500 metrillä 2016. Julia Zaripova voitti esteet 2012, mutta aitovenäläiseen tapaan testauskopissa koeputki suli kun hän pissasi siihen, joten mitali meni uusjakoon. MM-kisoissa etnisesti eurooppalaisia voittajia kestävyysjuoksussa ovat tämän kirjoituksen jälkeen olleet Jennifer Simpson 1500 metrillä 2011 ja Emma Coburn esteissä 2017.) Ja tämä joku voi aivan hyvin olla suomalainen; minulla on asiasta ns. luupääteoria. Aina satunnaisin väliajoin kestävyysjuoksumaailmaan ilmaantuu joku luupää, jossa yhdistyvät riittävä lahjakkuus, oikeanlainen harjoittelu, taktinen äly ja ennen kaikkea individualistinen henkinen asenne. Silloin muut ovat arvokisoissa sivustakatsojia. Näitä luupäitä on kestävyysjuoksun historiassa ollut viisi eikä voi olla sattumaa, että kaksi heistä on ollut suomalaisia.