Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


tiistai 28. heinäkuuta 2009

Piiloarvot

Jokainen ideologia, jokainen yritys, jokainen virasto laatii omat julkiset arvonsa. Niitä julistetaan iskulauseissa, visioissa ja missioissa. Jokaisella on olemassa myös piiloarvot eli arvot, joita ei julkisteta ja harvoin edes tiedostetaan. Ne ovat arvoja, joiden mukaan toiminta todella tapahtuu ja jotka ovat toiminnan seurauksia. Kyseiset piiloarvot ovat lähes poikkeuksetta täysin vastakkaisia julkisille arvoille.

Sosialismi korostaa yhteisöä ja on ideologialtaan - siis julkisilta arvoiltaan - yksilökielteinen. Kapitalismin ytimenä taas on yrittäjyys ja yksilökeskeisyys.
Katsotaan 20 vuotta taaksepäin ja verrataan Itä-Eurooppaa Länsi-Eurooppaan. Sosialistinen ja kapitalistinen järjestelmä. Mitkä olivat todelliset arvot, oikea tilanne kulissien takana? Itä-Euroopan sosialistimaissa ihmisten määritelmä tilanteesta oli minä olen tekevinäni valtiolle työtä ja valtio on maksavinaan minulle palkkaa. Ainoat toimivat talousjärjestelmät olivat harmaa talous ja musta pörssi. Valtiolta varastettiin minkä ehdittiin ja jokainen ajatteli vain omaa parastaan. Ihmisistä tuettiin vain niitä, joiden kanssa oli yhteinen blat. Lännessä taas julkinen talous toimi ja valtaosa ihmisistä uskoi yhteiskuntaan.
Kapitalismin julkinen arvo on yksilöllisyys ja se tuottaa toimivan yhteisöllisyyden. Sosialismin julkinen arvo on yhteisöllisyys ja se epäonnistuu ihmisten keskinäisen luottamuksen luomisessa jakaen kansan omiin lokeroihinsa ajamaan vain kukin omaa etuaan.

Nykymaailmassa vastaava ilmiö on havaittavissa, kun vertaa Kiinaa ja USA:ta. Kiinassa on vallassa kommunistipuolue eli yhteisöllisyyden ideologia, josta on vieläpä tehty kiinalainen, konfutselaisuuden värittämä variaatio. Konfutse puolestaan korosti, että ihmisellä on arvoa vain yhteiskunnan palvelijana. Miten todellisuudessa on, voi jokainen arvata tai lukea pari nyky-Kiinaa käsittelevää kirjaa. Yhdysvalloissa puolestaan jo maan perustuslaki antaa sellaisen korostuksen yksilöllisyydelle, ettei vastaavaa ole missään muualla. Ja mikä onkaan lopputulos? Yltiöpäinen amerikkalainen isänmaallisuus, jossa Yhdysvaltain etu loppujen lopuksi ajaa yksilön edun edelle lähes jokaisen amerikkalaisen ajatuksissa.

Afrikkalaisissa yhteiskunnissa ihaillaan usein kyläyhteisön sosiaalista pääomaa, siinä missä länsimaissa kammoksutaan ihmisten jättämistä yksin. Todellisuus on ihan muuta. Heimovihamielisyys ja -sodat, samoin kuin rasismi naapuriheimoja ja -sukuja kohtaan on aivan toisella tasolla Afrikassa kuin Euroopassa. Julkisten arvojen ja piiloarvojen ristiriita jälleen kerran.

Yhteiskuntien sisällä voi vastaavan vertailukohdan löytää rikollisjärjestöjen toiminnoista. Niissä vaaditaan jäseniltä ehdotonta uskollisuutta - omerta lienee useimmille tuttu sana. Kaikenlainen yhteydenpito muihin rikollisjärjestöihin, poliiseista puhumattakaan, on kiellettyä. Petturuudesta rangaistaan usein kuolemalla. Poliisilla ei ole mitään vastaavaa. Mutta kumpi onkaan yleisempää, poliisille vasikoiva rikollinen vai rikollisille tietoja vasikoiva poliisi? Jälleen kerran julkiset arvot osoittautuvat niille vastakkaisia piiloarvoja heikommiksi.

Minulla oli jokin aika sitten tilaisuus seurata sivusta tapahtumia, jotka saivat miettimään julkisten ja todellisten arvojen ristiriitaa. Satuin näkemään seurueen, joka oli kokoontunut yhteen juhlistaakseen ylioppilaaksi pääsemistä. Kyseinen tapahtuma oli vain sattunut 50 vuotta aikaisemmin. Toistakymmentä seniorikansalaista muodosti välittömästi toisilleen tutun luokkayhteisön, joka muisteli vanhoja tapahtumia ja piti keskenään hauskaa.
On kutakuinkin mahdotonta uskoa, että tänä keväänä ylioppilaaksi päässeet juhlistaisivat asiaa samalla tavalla 50 vuoden kuluttua. Luokkia ei enää ole, opetusryhmät vaihtuvat tunnista toiseen. Kuulemma useimmilla on muutaman kaverin läheinen porukka ja kymmeniä puolituttuja. Ei ole enää 30 oppilaan luokkaa, jonka ulkopuoliset olisivat sitten ihan eri tuttavuustasolla ehkä paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Tästä huolimatta jokaisen nykykoulun opetussuunnitelmassa on keskeisenä asiana yhteisöllisyys. Jos joku olisi tällaista ehdottanut opetussuunnitelmaan 50 vuotta sitten, hulluna olisi pidetty. Silloin koulun tavoitteena oli opettaa ihmisiä ja kasvattaa heistä kunnon yksilöitä. Yhteisöllisyys syntyi itsestään. Nykyään tilanne on päinvastainen; yritetään muka luoda yhteisöä, kun samalla on hajotettu turvalliset perusryhmät. Lopputuloksena useista opiskelijoista tulee itsekkäitä yksilöitä ja yhteisöllisyys häviää yksilöllisyydelle kuusi - nolla.

Viime päivinä Takkirauta-blogissa riehunutta anarkiakeskustelua tarkkaan seuranneena ja lääkityksensä unohtaneiden kommenteille nauraneena ei voi olla huomauttamatta anarkistien täyttävän julkinen arvo - piiloarvo -teorian täydellisesti. Anarkistit huutavat vapautta, mutta entä jos he pääsisivät valtaan? Tällöin tavallisen kansalaisen maailma olisi pelkkä patteri tabuja ja kieltoja. Anarkisteille vapaus on sitä, että toiset saavat toimia täsmälleen sillä tavalla kuin anarkistit haluavat. Olisi muuten aika hauskaa, jos joku tekisi joskus julman ihmiskokeen. Anarkistille turpiin niin että lätty lätisee ja katsotaan, kuinka monta sekuntia menee että anarkisti huutaa poliisia hätiin ja vaatii rangaistusta. Anarkistinen toiminta kun sallitaan vain niille, jotka ovat anarkistilarppaajien kanssa samaa mieltä, ei suinkaan niille jotka ovat eri mieltä. Mutta heidän mielipiteensähän tunnetusti ovat vääriä ja täytyyhän anarkismillakin olla rajansa.

Uskontojen ideologiat eivät muodosta poikkeusta. Kristinusko julistaa lähimmäisenrakkautta, jonka erinomaisena esimerkkinä on uskonnon symboliksi valittu julma kidutusväline, risti. Inhimillisempää olisi, jos Jeesus olisi hirtetty ja kristityt käyttäisivät tunnuksenaan hirsipuuta. Giljotiini olisi vielä komeampi, mutta se odotti 2000 vuotta sitten vielä keksimistään. Tämän lähimmäisenrakkautta julistavan uskonnon levittämiseksi on tehty enemmän julmuuksia kuin minkään muun uskonnon. Islam tosin on viime aikoina kirinyt kovasti, mutta takamatkaa on vielä reilusti. Ristiretket ja Amerikan ryöstelyn nyt vielä ymmärtää, kun kyseessä ovat pakanat. Toinen juttu on sitten esimerkiksi kolmikymmenvuotinen sota. Tosin sodan syythän olivat taas kerran valtapoliittiset, eivät niinkään uskonnolliset. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että ruohonjuuritasolla tehdyt julmuudet olivat protestanttien ja katolilaisten toisilleen uskonnollisista syistä tekemiä.

Onko sitten olemassa yhtäkään ideologiaa, joka julistaa tiettyjä julkisia arvoja ja on toteuttanut niitä myös käytännössä? Ideologiaa, jolla ei ole piiloarvoja vaan joka on sitä mitä julistaakin olevansa? Ideologiaa, jonka arvot ovat rehellisiä sen itsensä suhteen. Kyllä on. Tarkemmin ajatellen, voi olla sittenkin hyvä että jokaisella ideologialla on julkiset arvot ja niiden kanssa ristiriitaiset, todellisuudessa toteutuvat piiloarvot.

Ei kommentteja: