Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Unien tulkinta

Ilmoitin jo blogia aloittaessa, että tämän tarkoitus ei ole olla henkilökohtaisia asioita käsittelevä päiväkirja. Eikä siitä ole onneksi semmoista tullutkaan, pissisegoblogeja on netti pullollaan muutenkin. Mutta jos ei päiväkirjaa, niin sitten yökirja. Eli mitä helvettiä minun alitajunnassani oikein tapahtuu ja miksei se saamarin demoni maksa vuokraa?

Tapahtumapaikka: jokin määrittelemätön omakotitalo, suurenpuoleinen sellainen. Kyseessä ovat selvästikin jotkut juhlat, voisi hyvin kuvitella että 50-vuotispäivät. Ilmeisesti joku kaukainen sukulainen, koska läsnä on sekä tuttuja että tuntemattomia. Jostain syystä nämä tutut eivät kuitenkaan aluksi henkilöidy keneksikään, paitsi että on selkeä tunne siitä että kyseessä ovat sukulaiset, sekä läheisiä että vähän kaukaisempiakin. Ainoastaan isäni (joka on siis oikeasti kuollut) rekisteröityy muistiini yksittäisistä läsnäolijoista, samoin varma tunne siitä että vaimoni on paikalla. Puheensorina on melkoinen, minulla on lasi kourassani.

Nousen ylös tuoliltani ja kävelen portaita ylös toiseen huoneeseen. En kuitenkaan toiseen kerrokseen, sillä talossa on sellainen erikoinen ratkaisu, että osa siitä on toisessa tasossa eli puoli kerrosta ylempänä. Mietin missä olen nähnyt sellaisen ennenkin ja portaita noustessani muistan: samanlainen kuin ensimmäisessä talossa, jota olen käynyt asuntoesittelyssä katsomassa ostoaikeissa (en ostanut). Tämä ei kuitenkaan ole sama talo, vaan samanlainen pohjaratkaisu.

Toisessa huoneessa istun pyöreään pöytään, jonka ympärillä on 3-4 ihmistä. Yksi heistä on serkkuni mies (sovitaan vaikka että hänen lempinimensä on Pertsa). Pertsa puhuu jostain teknisestä asiasta, en saa kesken kaiken paikalle tulleena otetta mistä ennen kuin keskustelu siirtyy muihin asioihin. Muita pöydässä olijoita en tunne, mutta vähän kauempana tuolilla istuu äitini (joka on oikeasti kuollut) siemaillen drinkkiä. Katson Pertsaa ja ajattelen, että onpa hän pysynyt hyvässä kunnossa ikäisekseen, minua parikymmentä vuotta vanhempana ja samannäköisenä kun viimeksi näin, vaikka en ole varmaan kymmeneen vuoteen tavannut.

Samalla kiinnitän huomiota Pertsan asuun ja kummastelen, miksi hän on univormussa. Mietin, että oikeasti Pertsa on varhaiseläkkeellä, kun yritysjärjestelyssä kävi siten että mies sai, jos nyt ei kultaista niin hopeisen kädenpuristuksen pari vuotta sitten. Katson univormua tarkemmin ja huomaan, että kyseessä on insinööriupseerin univormu, mutta jostain syystä en millään saa selvää, ovatko kyseessä insinöörimajurin vai -everstiluutnantin arvomerkit. Luulisi olevan helppoa erottaa yksi ja kaksi ruusuketta toisistaan, mutta kauluslaatat ovat epäselvät. Hetken pohdittuani muistan, että Pertsahan on tosiaan insinööri ja on sitten ilmeisesti vanhoilla päivillään värväytynyt tekniseksi asiantuntijaksi armeijaan. Samalla huomaan, että itselläni on ne samat laatat, jotka minulla oikeastikin pitäisi armeijassa olla, vaikka muuten olenkin siviilit päällä. En ehdi toipua hämmennyksestäni, kun äitini kävelee luokseni ja ojentaa kouraani pari metallinappulaa todeten "Unohdit nämä" ja kääntyy pois. Vilkaisen kouraani ja huomaan niiden olevan kultainen ampuma- ja juoksumerkki. En ehdi kysellä, mistä hiton boxista hän on vanhat merkkini esille kaivanut, kun huomaan kissamme livahtavan ohitseni ja hyppäävän hyllyn päälle. Minulle tulee kiire, koska hyllyllä on talonväen arvokas lasivaasi. Nostan kissan syliini, totean "Älähän nyt, Mirri (nimi muutettu), tule tänne isännän syliin." Istun takaisin pöydän ääreen ja kissa on hetken sylissäni, kunnes hyppää pois ja juoksee alakertaan. Ajattelen, että nyt se meni emännän luo, ei mitään hätää.

Pertsa nousee ylös ja kehottaa minua seuraamaan. Hän selittää, että minun pitää lähteä katsomaan mitä hän tekee sivutöinään omassa firmassaan. Lähde testaamaan, jos rupeat vaikka yhtiökumppaniksi, kun olet vähän niin kuin alan miehiä, hän sanoo. Äkkiä olemme suuressa hallissa, joka muistuttaa jossain määrin jäähallia. Tarkemmin sanottuna sen yläreunassa, reunoja kiertämässä. Pertsa selittää, että hänen firmansa asentaa väliaikaisia juoksuratoja ja tänne pitää nyt laittaa kaksiratainen baana. Paikalle on ilmestynyt myös Pertsan apupoika, nuori, minulle tuntematon mies.

Jostain syystä juoksuratojen asentaminen pitää aloittaa täsmälleen tietystä pisteestä. Ensin alle laitetaan eräänlaiset kiskot, jotka ovat pieninä, ehkä reilun metrin mittaisina pätkinä. Sitten kiskojen päälle liu'utetaan varsinainen juoksurata, joka on noin metri kertaa metri -kokoisina paloina. Jokainen ratapala on kahden rinnakkaisen kiskon päällä siten, että ratapala on jonkin verran kiskoa lyhyempi ja näin ollen yksi kisko on aina vähintään kahden ratapalan alla. Asennamme ensin kiskot, sitten niiden päälle radan. Kun noin viisi metriä on asennettu, ryhdytään viereen asentamaan toista rataa samalla periaatteella. Palojen reunoissa on kiskot, joilla ne liittyvät viereiseen rataan. Ensimmäistä rataa rakennetaan edellä, toinen kulkee aina noin viisi metriä jäljessä, jotta olisi työskentelytilaa. Pertsa ja hänen apupoikansa näyttävät minulle systeemin ja saan pian juonesta kiinni. Tuumin, että tämähän on loistava keksintö.

Olemme rakentaneet ehkä viitisenkymmentä metriä juoksurataa, kun huomaan ongelman. Liu'utan parhaillaan uutta radanpalaa kiskoja pitkin, mutta osuessaan edelliseen ratapalaan se ei pysähdykään siihen, vaan tönaisee sitä taaksepäin. Katson hämmentyneenä ylös, kun kaikki ratapalat alkavat liukua kiskoja pitkin taaksepäin. Samalla huomaan, että olen ollut niin keskittynyt asennustyöhön, etten ole havainnut meidän kulkeneen välillä jyrkkää ylämäkeä. Ratapalat katoavat tätä mäkeä alas liukuen näkymättömiin. Vilkaisen toiseen suuntaan, Pertsa ja apupoika asentavat siellä ykkösrataa edelläni eivätkä ole huomanneet mitään. Nousen seisomaan ja palaan muutaman askeleen tulosuuntaamme nähdäkseni, mihin ratapalat katosivat. Kun pääsen kohtaan, josta alamäki alkaa, huomaan että sen juurella työmiehet keräävät ratapaloja ja kiskoja pois vieden niitä varastoon. Tajuan, että kyseessä on väärinkäsitys. He ovat koko ajan olleet töissä purkaen edellisen yleisötapahtuman rekvisiittaa ja ovat käyneet nyt erehdyksessä purkamaan myös rataa. Juoksen heidän luokseen ja huudan: "Hei, älkää niitä viekö, ne eivät kuulu teille vaan ovat seuraavaan tapahtumaan". Yksi miehistä toteaa, että heidän oli käsketty purkaa kaikki rakennelmat eivätkä he tienneet, että nämä eivät kuulu niihin. Harmistun, sillä muistan Pertsan sanoneen, että radan rakentaminen on aina aloitettava tietystä pisteestä. Jos sitä on purettu alusta alkaen, kaikki tähänastinen työ on turhaa.

Käännyn takaisin kertoakseni Pertsalle mitä on tapahtunut, mutta samassa huomaankin että Pertsa apupoikineen saapuu toisesta suunnasta, he ovat siis kiertäneet koko hallin. Ajattelen, että nyt Pertsa saa kyllä raivarit, mutta hän vain naurahtaa ja toteaa, että käydään ensin ruokatunnilla ja jatketaan sitten. Lähdemme kaikki kolme kävelemään hallin käytävää ja Pertsa kysyy apupojalta, muistaako tämä sitä urakkaa, kun sinne ja sinne piti rakentaa peräti kahdeksan rataa? Apupoika vastaa: "Joo, siinä meni viisi ja puoli päivää."

Äkkiä kävelymme keskeytyy ja myös vanhoja rakennelmia purkavat työmiehet pysähtyvät paikoilleen ja valahtavat kalmankalpeiksi, kun hallin kaiuttimista kuulutetaan: "Oakland is fallout, Oakland is fallout!". Kuulutus toistuu vielä kahdesti. Me kaikki tiedämme, mitä tämä koodiviesti tarkoittaa: Oaklandia lähestyy mannertenvälinen ohjus, jonka uskotaan olevan ydinkärki. (Itse lauseessa ei sinänsä ole kauheasti järkeä, mutta "fallout" tarkoittaa ydinlaskeumaa.) Tajuan, että kyseessä täytyy olla Kim Jong Unin sekoaminen, hänen uusi ydinohjuksensa tosiaan yltää nyt jo USA:n länsirannikolle. Hän on päättänyt tuhota San Franciscon ja ohjus on sen verran epätarkka, että se on vain suunnattu kyseiselle alueelle ja nyt on laskettu sen osuvan nimenomaisesti Oaklandiin. (Siltä varalta että lukija ei tiedä, San Franciscon alue koostuu kolmesta kaupungista, joista varsinainen San Francisco on sen kuuluisan Golden Gate -sillan eteläpuolella. Kyseinen salmi sulkee taakseen San Franciscon lahden, jonka eteläpuolella on San Jose ja itäpuolella Oakland.) Ehdin ajatella, että nyt Pohjois-Korea haukkasi kyllä lapiollisen paskaa tuolla tempulla, vasta sitten iskee kauhu siitä, mitä meille tapahtuu. Etenkin kun tajuan, että Pertsa ja hänen apupoikansa ovat olleet tietoisia riskistä ja edes jollain tavoin varautuneet, kun taas minä olen paikalla ex tempore ja täysin ulalla. Pertsa ja apupoika ovat jostakin kaivaneet esiin hitsausmaskit (huvittavaa että kyseessä ovat vanhanaikaiset sellaiset, jollaisia en ole nähnyt tällä vuosituhannella) ja asettuvat täysin rauhallisesti ne kasvoillaan selkä seinää vasten istumaan. Tajuan, että minä joudun katsomaan ydinräjähdystä paljain silmin ja saatan vaurioittaa niitä. Olen jo asettumassa heidän tapaansa selkä seinää vasten ja sulkemassa silmiäni, kun äkkiä mieleeni juolahtaa, olisiko sittenkin syytä mennä ulos, jos vaikka paineaalto kaataa seinät. Samalla tajuan ihmetellä, miksi pitää olla hitsausmaski kasvoilla, jos on kerran seinän takana ja vieläpä selkä räjähdystä kohti. Ajattelen, että selviydymme ainakin ensi-iskusta, koska emme ole Oaklandissa. Ehdin myös miettiä, miten halli jossa olemme, sijaitsee San Franciscossa - suojaavatko mäet meitä paineaallolta...

Havahdun siihen, että Salli tönäisee minua. Olen sekunnissa valveilla silmät auki ja tajuan nähneeni unta, mutta ahdistus painajaisesta ei sillä poistu. Vedän pari kertaa syvään henkeä ja tajuan Sallin nukkuvan. Olenko huutanut kesken painajaisen, onko hän havahtunut siihen ja tönäissyt minut hereille? Jos on, miksi hän nukkuu?
En tiedä, kuinka kauan makaan paikallani rauhoittumassa. Ehkä pari minuuttia. Sitten nousen ylös ja käyn vessassa. Vilkaisen kelloa, se on vasta vähän vaille yksi yöllä. Sallikin on herännyt liikkumiseeni. Hän huomaa, että kaikki ei ole kunnossa (pitkän avioliiton yksi tunnusmerkki) ja kysyy, mikä nyt on. Kysyn, olinko huutanut, miksi hän tönäisi minua. Hän on kummissaan, sanoo vasta nyt heränneensä. Olen kuitenkin varma, että hän on herättänyt minut. On luultavasti toiminut puoliunessa havahduttuaan joko levottomaan liikehdintääni tai ääntelyyn ja mäiskäissyt minua joko huolissaan tai närkästyneenä unirauhansa häirinnästä (luultavasti jälkimmäinen, pitkän avioliiton tuntomerkki sekin).

Henkäisen syvään ja selitän nähneeni painajaista. Kerron uneni ja kun pääsen siihen kohtaan, missä kissa hyppää hyllylle, Salli alkaa hihittää eikä lopeta koko lopputarinan aikana. Hän pyytää anteeksi nauruaan ja sanoo, että painajainen tuntui varmasti ahdistavalta, mutta kun se oli niin absurdia. Minkä tietysti myönnänkin.

Mitä Sigmund Freud mahtaisi tästä tuumia?

6 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


No voihan helvattia, olipas(ka) uni !
Äitivainaani sanoi: "Joka uniinsa uskoo, se varjoaan pelkää"! Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - hän aina aamulla unen nähtyään selaili vanhaa " Ssuurta persialais-kaldealaista unikirjaa"! Se unikirja oli todella käytetty ja lehteilty niin että oli lähes irtolehtipainoksena. Muistelin sitä tässä joku päivä ja koetin etsiä antikvaarista, mutta tyhjän verkon vedin. Onko kellään tietoa kirjasta enempää? - voisin vaikka ostaakin, koska vanhemmiten on ruvennut kaikenlaiset muistot kiinnostamaan.

Muuten: Raamatussa on lause: "Me katoamme kuin uni aamun tullen". Totta mooses. Jos ei sitä unta heti kerro itselleen, niin soromnoo. Enpä muista missä R:tun kirjassa, mutta se nyt ei lie tärkeää. Samanlaisia ihmisiä ne silloinkin Raamatun (VT:n) aikana olivat: kuseskelivat, naivat, joivat jos saivat, ja muuten vain joutailivat. Joku aina keksi jotain mielestään viisasta ja toiset pani sen muistiin ja myöhemmin kirjoiksi. VT onkin hyvä lukemisto; kun intin aikana jostain syystä jouduin poseen, niin sinne sai onneksi Raamatun lukuseurakseen! Hyvää peruskoulua.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Mein Freund, ohjus vihjaa selvään symboliikkaan. Mitä on mielessä? Haluatko kertoa meille enemmän?

Kumitonttu kirjoitti...

Veikkaan, että olet joutunut voodoo-nukeksi jossain Lousianan rämeellä. Mitään muuta rationaalista syytä en keksi, ja näin realistinen uni taas ei voi olla epärationaalinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Unet ovat kyllä mielenkiintoisia. Niissä tapahtuu sekä järjen- että fysiikan lakien vastaisia asioita jotka siinä unessa mieltää täysin normaalina ja luonnollisina eikä ihmettele yhtään. Veikkaisin muuten että vanhempana painajaisista toipuminen on hitaampaa kuin mitä mukulana oli.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tuttua kauraa.
Odotahan kun alkaa tuupata läpi yön monikulttuurista film noiria... Ja sinä itse pääosassa suvakkina...

Jaska Brown kirjoitti...

Terho Hämeenkorpi: Vanhemmillani oli tuo persialais-kaldealainen unikirja. Periaatteessa kirjastojäämistö siirtyi jaossa minulle, mutta tuota opusta (kuten noin puolta muustakaan) en tilanpuutteen takia kelpuuttanut. Mihin lie joutunut?

Korppi on oikeus: Ehkä meissä kaikissa asuu pieni piilohintti. Minun tapauksessani helvetin syvällä kaapissa...

Kumitonttu: Voodoo kuulostaisi muuten uskottavalta, mutta kun en usko siihen ja sitä paitsi en tunne neulanpistoja.

Yrjöperskeles: Jaa, enpä tiedä. Ehkä ero on siinä, että vanhempana kestää lyhyellä tähtäimellä pidempään eli heti herättyä mutta kohta alkaa jo naurattaa. Ja unethan unohtuvat hyvin pian, mistä tässä loistava pilapiirros. Tämä oli kumma kyllä piirtynyt kirkkaasti mieleen, lähinnä siksi että selostin sen Sallille keskellä yötä tuoreeltaan. Ja aamulla herättyä kirjoitin heti ylös (näköjään helmikuussa, juttu jäi odottamaan varastoon aikaa jolloin en ehdi kirjoittaa viikkojuttua).

Veijo Hoikka: No tuo olisi kyllä sen luokan painajainen, että kiitos mutta ei kiitos.