Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Tulikoe


Air Force One, nykypäivä

Presidentti Trump nosti vasemman jalkansa oikean päälle ja nojautui taaksepäin Air Force One -lentokoneen mukavalla sohvalla. Hän asetti käsiensä sormet vastakkain ja nojasi jykevän leukansa niihin.
- Yhtä asiaa minä en ymmärrä. Millä helvetillä Kim kykenee pysymään vallassa? Te siis sanotte minulle, että minkäänlaista merkkiä pienimmästäkään oppositiosta ei ole havaittu.
Tiedustelupalvelun johtaja nyökkäsi.
- Ei. Ei minkäänlaista. Meillä ei ole mitään aihetta epäillä, että yksikään sisäpiiriläinen edes haaveilisi hänen syrjäyttämisestään. Saati sitten että olisi olemassa jonkinlaista järjestäytynyttä oppositiota, mikä siihen vaadittaisiin.
- Ei oppositiota ja absoluuttinen valta. Helvetti, kateeksi käy. Voisinkohan lähettää puolet demokraateista hänen riesakseen? Ehkä voisimme tehdä asiasta diilin.
- Ainoa kummastuksen aiheemme on se, että Kim Jong-un on viime aikoina korvannut joitakin kaikkein vanhimmasta kaartista nuoremmilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita uudistuksia. Ennemminkin päinvastoin, kovempaa linjaa. Vaikuttaa lähinnä siltä, että hän epäilee vanhoja, jopa isoisänsä aikaisia kaadereita ja haluaa korvata heidät omillaan, tai oikeastaan isänsä aikaisilla.
- Miksi? Näin pöytäkirjan ulkopuolella, antakaa nyt oma arvauksenne.
- Oma arvaukseni? No, tämä on puhtaasti spekulaatiota. Mutta minusta yksi varteenotettava selitys on se, että nämä uudet miehet ovat jollain lailla osoittaneet luotettavuutensa ja uskollisuutensa suoraan Kim Jong-unille tai hänen isälleen. Toisaalta vanhat kaaderit ovat palvelleet isää ja isoisää uskollisesti, joten tässä ei tunnu olevan järkeä.
- Eli haluatte sanoa että teillä ei ole aavistustakaan siitä miten Kim varmistaa sen ettei häntä vastaan kapinoida? Kone laskeutuu kohta Singaporeen emmekä me tiedä neuvottelun vastapuolesta tuon enempää?
- Emme. Ainoa tapa selvittää tämä olisi se, että joku riittävän korkeassa asemassa oleva loikkaisi ja kertoisi, mikä on se tulikoe joka on täytynyt läpäistä. Eikä sellaisia henkilöitä ole. Mikä tarkoittaa sitä että hinta loikkauksesta olisi liian kova. Tiedämme että kansanvihollisiksi tuomittujen suku viedään vankileirille. Mutta järki sanoo, että täytyyhän johdossa olla sellaisia, joilla ei ole sukua tai jotka eivät välitä siitä että heidät vaikka teloitettaisiin. Etenkin kun johtoa itseäänkin on joskus teloitettu. Luulisi että edes oman teloituksen uhan alla yritettäisiin loikata, ehkä on yritettykin mutta kukaan ei ole onnistunut.
Presidentti Trump muutti asentoaan sohvalla. Häntä turhautti informaation puute. Hänellä oli selkeä suunnitelma siitä, kuinka Kim saataisiin suostuteltua diiliin. Tämän tiedon puuttumisen ei pitäisi olla este, mutta koskaan ei voinut tietää. Jos Kimiä vastassa olisi kuitenkin oppositio, josta Yhdysvaltain tiedustelukoneistolla ei ollut tietoa, se saattaisi vaikuttaa asiaan. Ja toisaalta, jos Kim saattoi jostain syystä vuorenvarmasti luottaa kaadereidensa sokeaan uskollisuuteen, sekin saattoi vaikuttaa. Mutta miten ihmeessä kukaan voisi koskaan luottaa alaisiinsa niin varmasti diktatuurissa?Jokainen ministeri halusi Kimiksi Kimin paikalle, mikä voisi olla se ihmekonsti jolla Kim tästä haaveilun estää?
Trump pudisti päätään. Keskity, hän sanoi itselleen. Tämä spekulointi ja arvailu siitä, mikä pitää Kimin eliitin uskollisena, oli turhaa. Ehkä se aikanaan selviää, nyt ei auta muu kuin mennä niillä pelimerkeillä jotka on asetettu. On vain laskettava sen mukaan, että Kimillä ei ole oppositiota, vaikka ei voikaan aavistaa mikä on se tapa jolla hän on asian kuntoon hoitanut.
Omaksi onnekseen Trump ei tiennyt totuutta.



Pjöngjang, Pohjois-Korea, pari kuukautta aiemmin

Pohjois-Korean kansanarmeijan eversti Lee Jong-hyok vilkaisi pöydällä olevasta paperistaan aikataulun. Kyllä, hän oli muistanut järjestyksen oikein. Kello yhdeksän ensimmäinen tapaaminen. Kansanarmeijan eversti Cha Jun-il. Tykistöupseeri, matkalla kohti korkeampia tehtäviä. Sitten kello yksitoista osastopäällikkö Lee Nam-chol. Ei sukua, sillä eversti Lee oli ollut ainoa lapsi kuten äitinsäkin ja hänen molemmat setänsä isän puolelta olivat kaatuneet nuorina Korean sodassa. Hitto, että tämä korealainen sukunimien köyhyys aiheutti usein sekaannuksia. Joka kuudes korealainen oli nimeltään Kim ja Lee oli melkein yhtä yleinen. Tämä toinen Lee oli tuleva Kulttuuri-, urheilu- ja turismiministeriön kansliapäällikkö. Siis mahdollinen sellainen, mutta ensin hänen tuli selvitä sukunimikaimansa testistä. Ja viimeisenä, lounastauon jälkeen kello neljätoista, vuorossa olisi Park Nam-chon, niin ikään tuleva kansliapäällikkö, mutta opetusministeriöön.

Eversti Lee vilkaisi seinäkelloa ja totesi minuuttiviisarin juuri nytkähtävän ylimpään asentoon. Hän painoi sisäpuhelimen nappulaa.
- Ohjatkaa eversti Cha sisään.
- Käskystä.
Kersantti ei puhutellut häntä sotilasarvolla. Lee ei koskaan käyttänyt univormua. Hän ei edes tiennyt, tiesikö kersantti Kim hänen olevan armeijan tiedustelupalvelun eversti. Riitti että tämä tiesi hänen olevan esimies, jota oli toteltava sokeasti. Kimin uskollisuuden, kuten muidenkin eversti Leen pienen ryhmän miesten uskollisuuden varmisti se, että heidän jokaisen suvussa oli petturi. Jos he edes harkitsisivat petosta tai avaisivat suutaan tapahtumista yhtään enempää kuin olisi pakko, heidän tiensä ei veisi vankileirille vaan hautausmaalle. Kuten Leen itsensäkin. Hän oli ollut eversti jo yli kaksikymmentä vuotta eikä koskaan suorittaisi mitään muuta tehtävää kuin tätä.

Ovi avautui. Lee tarkasteli sisään astunutta miestä. Keskimittainen, normaalit kasvonpiirteet mutta älykäs katse. Syytä olikin, ei hän muuten täällä olisi. Eversti Cha käveli kirjoituspöydän eteen ja jäi asentoon seisomaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuka oli pöydän takana istuva kuusikymppinen mies. Eikä siitä, mitä hän teki tässä pääkaupungin laitamilla olevassa toimistossa.
- Istukaa, eversti Cha, olkaa hyvä.
Cha vilkaisi vieressään olevaa tuolia ja istuutui kuin sotilas, varoen ja selkä suorana.
- Te olette täällä yhdestä syystä. Olette menestynyt erittäin hyvin tähänastisissa tehtävissänne ja edennyt urallanne pitkälle. Ja teillä on mahdollisuus yletä vielä pidemmälle, mikäli haluatte.
- Olen johtajamme nöyrin palvelija ja minua ilahduttaa, jos suorituksiini on oltu tyytyväisiä.
- Eversti, lopettakaa tuo paskapuhe.
Cha hätkähti silminnähden. Hyvä, ajatteli Lee ja jatkoi ennen kuin eversti ehti toipua järkytyksestään.
- Minä olen kiireinen mies ja meillä ei ole paljon aikaa. Kerron teille suoraan mistä on kyse.
Cha alkoi vähitellen saada ilmeensä kuriin. Lee tiesi hänen ajattelevan kuumeisesti.
- Te luultavasti ajattelette tällä hetkellä, että tämä on jälleen yksi niistä uskollisuustesteistä. Että joku kollega sanoo teille jonkin ajattelemattoman ilmaisun, joka onkin suunniteltu. Ja jos ette raportoi siitä eteenpäin, teidät likvidoidaan. Kuten hyvin tiedätte, olette näistä testeistä selvinnyt. Se on yksi syy siihen, että olette täällä. Ja ei, tämä ei ole sellainen testi. Älykkäänä miehenä tajuatte kyllä, että teidät on komennettu tänne eikä sellaisia testejä tehdä komentoketjun mukaisesti, vaan yllättävissä vapaamuotoisissa tilanteissa.
- Ja nyt mietitte mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa. No, minäpä kerron. Teidät on katsottu nousevaksi kyvyksi ja pidetään hyvin mahdollisena, että te ylenette seuraavan kymmenen vuoden aikana ja sen jälkeen hyvin, hyvin korkealle.
Eversti Cha oli saanut pokerinaamansa takaisin. Lee jatkoi:
- Tämä on luultavasti ensimmäinen ja viimeinen kerta urallanne, kun teille puhutaan täysin rehellisesti. Minä kysyn teiltä, haluatteko te yletä niin korkealle kuin mahdollista.
Cha avasi suunsa, mutta Lee keskeytti:
- Ei, älkää vastatko vielä. Minun on kerrottava ensin teille jotakin ja annettava teille harkinta-aikaa. Ja kyllä, te tulette sen ajan tarvitsemaan.
Univormuasuinen eversti tuijotti Leetä hämmentyneenä.
- Teillä on kaksi vaihtoehtoa. Ja kuten totesin, puhun nyt rehellisesti. Te voitte vailla rangaistuksen pelkoa valita täysin vapaasti. Valitkaa tarkoin. Meillä ei ole käyttöä miehille, jotka valitsevat vastoin parempaa aavistustaan.
- Ja ne vaihtoehdot ovat?
- Voitte vastata ei. Tämän jälkeen palaatte takaisin yksikköönne. Tästä tapaamisesta ei jää merkintää mihinkään muualle kuin minun papereihini. Voitte jatkaa entiseen malliin. Palvelette everstinä ja jos menestytte tehtävissänne, saatatte yletä kenraalimajuriksi asti. Mutta ei sen ylemmäs.
- Tai sitten voin vastata kyllä.
- Luonnollista. Ja jos niin teette, se ei ole kuitenkaan takuu mistään. Muuta kuin siitä, että teillä on mahdollisuus päästä maamme ylimmän johdon sisäpiiriin.
Eversti Cha oli vaiti. Lee oli tyytyväinen. Cha ei kysynyt sitä ilmeistä kysymystä, koska oli riittävän älykäs. Hän tajusi varsin hyvin kysymättäkin, että sisäpiiriin pääsystä oli maksettava hinta.

- Huomaan tuolla valvontakameran. Tämä tapaaminen siis videoidaan, Cha totesi.
- Tietysti, ja äänitetään myös. Olisin kertonut sen teille seuraavaksi. Tarkoitus on, että ette voi mitenkään kiistää sitä, että olette tullut sisäpiiriin omasta vapaasta tahdostanne. Jos vastaatte ei, emme tarvitse tallennetta mihinkään.
Eversti Cha hämmentyi jälleen. Oli siis mahdollista, että asia oli todellakin kuten tämä mies - hän ei ollut edes nimeään kertonut - sanoi ja valinta olisi vapaa.
- Eversti Cha, minun on annettava teille yksi neuvo ennen päätöstänne. Neuvon teitä vastaamaan ei.
- Eli hinta sisäpiiriin pääsystä on kova.
- On. Voitte elää hyvän elämän muutenkin. Ainoa syy, miksi haluatte sisäpiiriin, on valta. Teidän on haluttava sitä niin kovasti, että olette valmis maksamaan siitä hirvittävän hinnan.
Lee antoi everstin pureskella sanoja jonkin aikaa ja jatkoi sitten:
- Onko teillä kysyttävää?
- Oletan että en saa tietää hintaa ennen päätöstäni?
- Ette. Teidän on päätettävä sokeasti. Ei, älkää sanoko vielä mitään. Minun on annettava teille minuutti miettimisaikaa sitten kun teillä ei ole mitään kysyttävää. Oliko muuta?
Cha oli hetken hiljaa.
- Ei.
- Hyvä on. Muistutan teitä vielä kerran. Valinta on vapaa. Teille ei koidu mitään hankaluuksia siitä, jos vastaatte ei. Uskottehan tämän?
- Kyllä.
- Asia on selvä. Laitan kellon käyntiin. Teidän on sääntöjen mukaan pakko miettiä se minuutti ja vastata vasta sitten. Ja vielä viimeinen neuvo: ihmisenä neuvon teitä vastaamaan kieltävästi.
Lee otti pöytälaatikosta sekuntikellon ja asetti peukalonsa sen nupille.
- Oletteko valmis?
- Kyllä.
Kello tikitti kuudenkymmenen pitkän sekunnin ajan.
- Vastauksenne on?
- Ei. Palaan takaisin yksikkööni.
Lee huokaisi helpotuksesta.
- Hyvä on, eversti. Yksi asia vielä. Unohtakaa että tätä tapaamista koskaan oli. Sanoin että teille ei koidu mitään hankaluuksia. Ei koidukaan, paitsi jos mainitsette tämän huoneen tapaamisesta kenellekään. Oikeasti olitte puolustusministeriössä kokouksessa, minkä varjolla teidät pääkaupunkiin kutsuttiinkin.
- Ymmärrän. Ja jos joku minulle joskus tästä puhuu, tulen varmaan tähän rakennukseen raportoimaan.
- Aivan oikein päätelty.
Lee ojensi kätensä ja Cha tarttui siihen.
- Hyvää matkaa, eversti. Emme enää koskaan tapaa.

Tasan kaksi tuntia myöhemmin eversti Lee katsoi tarkasti sukunimikaimaansa Lee Nam-cholia. Kuudenkymmenen sekunnin miettimisaika oli juuri päättynyt.
- Vastauksenne on?
- Kyllä. Haluan palvella johtajaamme yhä korkeammissa tehtävissä.
- Hyvä on. Seuratkaa minua.

Hieman yli puoli tuntia myöhemmin kaksi Leetä palasi takaisin huoneeseen, jossa haastattelu oli pidetty. Lee Nam-chol onnistui peittämään vastustamattomalta tuntuvan halunsa vapista kauhusta, mutta eversti Lee huomasi kyllä ja ymmärsi. Sama juttu joka kerran, hän tuumi. Vaikka he kuinka ajattelevat etukäteen kestävänsä mitä tahansa, jokainen toivoo tällä hetkellä että olisi vastannut kieltävästi. Ja hyvä niin. Jos jonain päivänä joku kokelas selvittäisi tulikokeensa täysin tyynesti, eversti Lee epäili että ampuisi tämän siihen paikkaan - hän olisi aivan liian vaarallinen jopa Pohjois-Korean ylimpään johtoon.
Miesten istuunnuttua eversti Lee totesi:
- Teillä on luultavasti joitakin kysymyksiä. Esittäkää ne, vastaan tarvittaessa.
- Kuinka... kuinka moni on tämän kokeen selvittänyt?
- En voi paljastaa tarkkaa lukumäärää. Mutta pystytte itsekin päättelemään, että kullakin hetkellä maamme johdossa täytyy olla vähintään viitisenkymmentä henkilöä, joiden on täytynyt todistaa ehdoton uskollisuutensa. Onko heitä sen verran, onko heitä sata vai jopa satoja, jääköön kertomatta. Jokainen heistä on ehkä keskimäärin 10-20 vuotta vallassa, joten ei näitä tulikokeita joka kuukausi tarvitse järjestää.
- Ja... kuinka kauan tätä on tehty?
- Minä olen vastannut tästä alusta alkaen. Tulikokeen aloittamisen ja sen suoritustavan määräsi Suuri Johtaja 1980-luvun lopussa. Voitte helposti päätellä miksi. Hän tiesi, ettei hänellä ole kauan aikaa jäljellä ja halusi varmistaa, että Rakkaalla Johtajalla olisi luotettava kaarti takanaan pitämässä maamme valtajärjestelmää ehdottoman lujasti hallussaan.
- Siis... Rakas Johtaja ja hänen poikansa ovat jatkaneet tätä...
- Tavallaan. He tietävät kokeesta mutta eivät sen sisällöstä.
- Mitä?
- Suuri Johtaja antoi testamentissaan ohjeet tämän viraston toiminnasta ja määräsi, että seuraajat eivät ottaisi selvää asiasta.
- Ymmärrän miksi... ja näin on siis tehty.
- Kyllä.
Tässä Lee Jong-hyok valehteli. Kim Jong-il oli uskonut isänsä ohjetta, mutta hänen typerä poikansa ei. Melkein ensitöikseen vallankahvaan päästyään Kim Jong-un oli määrännyt eversti Leen luokseen ja käskenyt paljastaa mistä oli kyse. Lee tiesi, että tämän nuoren pumpulissa pidetyn hölmön itsesuojeluvaistoon oli turha vedota ja järjestänyt yksityisnäytöksen. Sen jälkeen Kim Jong-un ei ollut enää koskaan ottanut yhteyttä Lee Jong-hyokiin muutoin kuin kuriirin välityksellä. Hän oli onnekseen riittävän fiksu tajuamaan, että vallassa pysyminen vaati luotettavaa johtokaaderia eikä lakkauttanut tulikoetta. Niinpä hän lähetti muutaman kerran vuodessa luettelon henkilöistä, jotka hän halusi nimetä korkeampaan johtoon. Lee käsitteli heidät ja raportoi ketkä olivat selvinneet ja ketkä kieltäytyneet palaten entiseen tehtäväänsä.
- Minusta siis tulee nyt kulttuuriministeriön kansliapäällikkö...
- Kyllä. Edeltäjänne An Kum-il jää parin kuukauden kuluttua eläkkeelle, hänen terveytensä on heikko.
- Ja kuten kerroitte, tämä kaikki on siis tallennettu videolle... mitä sille tapahtuu?
- En tiedä. Minä teen siitä muutamia kopioita ja toimitan ne eteenpäin. Mutta sen tiedän, mitä minun on käsketty teille kertoa. Jos Pohjois-Korean kommunistihallinto jonain päivänä kaatuu, nämä videot tulevat julkisuuteen useaa eri reittiä. Ja silloin te olette mennyttä.
- Siis siksi tuo kaikki... eli siksi myös minun haastatteluni videoitiin. Niin että nähdään että minulla oli mahdollisuus kieltäytyä.
- Aivan oikein. Mutta nyt kamerat eivät enää ole päällä.
- Silloin... silloin kun te tarjositte minulle vielä yhtä mahdollisuutta kieltäytyä... en uskonut että enää voisin... koska silloin minä jo tiesin... nyt minä ymmärrän. Ymmärrän miksi kapinaliikettä ei koskaan synny ja ymmärrän miksi lähipiiri on ehdottoman uskollinen johtajalle. Jokainen olisi mennyttä, jos he kapinoisivat. Ja jos johtaja itse ikinä yrittäisi neuvotella Etelä-Korean kanssa yhdistymisestä... eliitti syrjäyttäisi hänet heti.
Eversti Lee Jong-hyok olisi hymyillyt, jos se olisi sopinut tilanteeseen. Tuleva kansliapäällikkö Lee Nam-chol oli ymmärtänyt asian heti ja uskaltanut sanoa ääneen sen, mitä useimmat eivät. Eversti katsoi parhaaksi täsmentää.
- Tosin jos Kim Jong-un syrjäytettäisiin, silloin kävisi niin, että nämä videot tulisivat julki länsimaissa. Tämä on osa turvajärjestelyjä. Enkä edes minä tiedä miten se on tehty.
- Mutta silloin eliitillä olisi ainakin mahdollisuus pysyä vallassa. Eli tässä on kauhun tasapaino: me emme voi syrjäyttää Kimiä ja ryhtyä neuvotteluihin, koska meidän uskottavuutemme olisi tuhottu. Eikä Kim voi ryhtyä neuvotteluihin, koska me epätoivoisina syrjäyttäisimme hänet viimeisenä mahdollisuutenamme.
- Aivan. Onko teillä vielä jotain kysyttävää?
- Ei... eipä taida olla.
- Hyvä. Muut tulikin jo käsiteltyä, mutta yksi asia vielä.
- Arvaan. Tästä ei sitten puhuta. Koskaan. Tätä ei tapahtunut. Luuletteko muka että haluaisin puhua?
- En. Mutta te pystytte päättelemään ketkä ovat tämän läpikäyneet. Liikaa viinaa ja saattaisitte kohtalotoverin kanssa keskustella. Ei. Ei edes heidän kanssaan. Koskaan. Sanaakaan. Vihjettäkään. Ja jos joku teille tästä mainitsee. marssitte heti tänne kertomaan kuka lauloi.
Tuleva kansliapäällikkö nielaisi. Siis edelleen kontrolli. Hän tiesi, että jonain sopivana hetkenä joku Hong puhuisi hänelle tästä. Ja silloin hänen olisi kavallettava Hong. Koska muut vaihtoehdot olivat vielä huonompia. Todennäköisintä oli se, että Hong testasi häntä. Jos hän ei puhuisi, hänet teloitettaisiin. Ja jos kävisi se epätodennäköinen vaihtoehto, että kyseessä ei ollutkaan testi, hänestä tulisi Hongin salaliittolainen. Ja sitten joskus tulisi se testi. Ja jos hän ei silloinkaan puhuisi, hänet napattaisiin ja hän laulaisi kyllä kidutuksessa Hongin nimen - paitsi jos Hong itse olisi jäänyt kiinni jo aiemmin ja silloin kusessa olisi Lee Nam-chol. Ei, kun häntä testattaisiin, hän kavaltaisi Hongin. Ja jos kyseessä ei olisi testi, niin sen pahempi Hongille.
- Ymmärrän. En puhu.
- Ette niin.
Eversti Lee nousi. Keskustelu oli päättynyt. Hän ojensi kätensä.
- Ehkä tämä on hieman kornia tässä tilanteessa, mutta joka tapauksessa tervetuloa Korean demokraattisen kansantasavallan ylimpään eliittiin.

Vajaat kaksi tuntia myöhemmin Park Nam-chonin kuudenkymmenen sekunnin miettimisaika oli juuri päättynyt.
- Vastauksenne on?
- Kyllä. Olen valmis.
- Hyvä on. Seuratkaa minua.

Eversti Lee johdatti Parkin käytävää pitkin pukuhuoneeseen. Matkalla miehet vaihtoivat vain kaksi repliikkiä.
- Oletteko todellakin aivan varma? Tämä on viimeinen mahdollisuutenne kieltäytyä. Ja muistakaa, voitte poistua takaisin koulupiirinne ylitarkastajaksi ilman mitään jälkiseuraamuksia. Neuvon viimeisen kerran teitä kieltäytymään.
- Sanoin jo olevani varma.
Lee nyökkäsi ja avasi pukuhuoneen oven.
- Riisuuntukaa alushoususillenne ja pukekaa päällenne tuo vahakangasesiliina.
Parkin tehdessä kummastellen työtä käskettyä Lee katosi suihkuhuoneeseen ja poistui sinne johtavasta toisesta ovesta. Palatessaan hänellä oli mukanaan ehkä parivuotias pikkulapsi. Hän käski Parkin luokseen.
- Tämä lapsi on kansanvihollisten lapsi. Hän on syntynyt vankileirillä, josta hänet on tänään tuotu tänne. Vihollisten lapsena hän joutuisi viettämään koko elämänsä siellä. Mutta näin ei tapahdu.
Park katseli kummastellen ja avasi jo suunsa, mutta Lee viittasi häntä pysymään hiljaa.
- Tämä kaikki videoidaan uskollisuutenne varmistamiseksi. Jo haastattelunne on videoitu, jotta nähtäisiin teillä olleen mahdollisuus kieltäytyä. Tuolla pesuhuoneen nurkassa on kirves ja pölkky. Otatte lapsen ja hakkaatte hänen molemmat kätensä ranteista poikki. Sen jälkeen tapatte ja paloittelette hänet kirveellä. Tämän jälkeen riisutte esiliinan, peseydytte suihkussa, pukeudutte ja seuraatte minua takaisin neuvotteluhuoneeseen. Siellä saatte ohjeet loppuelämäänne varten.

Park katsoi vuoroin itkevää lasta ja vuoroin Leetä. Hän toivoi, että Lee sanoisi jotain. Vaikka sen, että hänen kieltäytymisensä tarkoittaisi vain sitä, että seuraava kokelas tappaisi lapsen. Mutta Lee vain odotti.
- Toimintaa, Park.
- Ei. Tätä minä en tee. Te sanoitte että voin kieltäytyä.
Lee kohautti olkapäitään. Oli turhaa muistuttaa Parkia siitä, että hänelle oli teroitettu, että viimeinen mahdollisuus kieltäytyä oli jo mennyt. Vielä vaarallisempaa olisi ollut sanoa, että hänellä ei enää kerta kaikkiaan ollut vaihtoehtoja ja komentaa häntä. Jos mies epäröi enää tässä vaiheessa, hän olisi liian typerä ja riski valtiojohdossa.
Lee veti pistoolinsa esiin rauhallisin liikkein ja alkoi puhua. Park jähmettyi kuuntelemaan uskoen Leen yrittävän pakottaa hänet murhaan. Pistooli kohosi samalla kun Lee aloitti: "Kuulkaahan nyt, asia on..." Laukaus kaikui rajusti pesuhuoneessa ja Park kaatui luoti rinnassaan. Lee otti kolme askelta eteenpäin ja ampui toisella laukauksella Parkin pään murskaksi.
Kumma juttu, Lee mietti. Aina joskus käy näin, ehkä noin joka viides kerta tänne asti selvinneillä. Tällä kertaa kersantti Kimin siivousryhmällä olisi suurempi työ kuin kaksi tuntia aiemmin.

12 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tämä oli Jaskan ehkä rankin kirjoitus koskaan. Mutta toisaalta jos miettii että kuinka absoluuttinen totalitarismi säilyttää absoluuttisen valtansa niin epäilemättä se ei tapahdu pelkillä johtajan ja työntekijän välisillä kannustavilla kehityskeskusteluilla.

Jaska Brown kirjoitti...

Niin no, tavallaan kehityskeskustelut tässäkin olivat kyseessä. Ne vain menevät vähän eri tavalla.
Kirjoitus oli raaka. Mutta niin on todellisuuskin. Tässä novellissa yhdistin kaksi asiaa: sen, mitä tiedetään Pohjois-Korean vankileirien tapahtumista ja arvoituksen siitä, kuinka johtavien kaaderien uskollisuus varmistetaan. Valitettavasti palat naksahtivat yhteen melko saumattomasti.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Dekkarinpohja valmis, kirjoita koko opus, tilaan heti kirjan!

Raainta on kuitenkin se, että Pienen Suuren RakettiMiehen hallinnolla on Ystäviä merkittävien sotavaltioiden joukossa.
No, USA ei kuulu niihin ja Trump on valmis pilkkomaan jokaisen PK:n hallinnon jäsenen jäsenet alkaen PiSuRaMi:stä.
Mitään sovintoa ei tule syntymään. Jos syntyy, niin Islanti voittaa futiskisat Venäjäliitossa.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Mikäänhän tässä maailmassa ei ole täydellistä, mutta aika lähelle sitä on Pohjoisessa päästy. En epäile mitään, enkä minkäänlaista kertomusta keskitysleirien tapahtumista tai järjestelmän pyrkimyksistä tuloksiin. Näyttöjä on viime vuosisadan suurista mestareista riittämiin.
Mutta Stalin ei jummartanut, että Venäjän kansassa on aina täysin hulluja neroja, jotka kuitenkin pääsevät juonineen lahottamaan systeemiä.
Aatu taas oli johdonmukaisuudessaan täsmempi, mutta pyrki absoluuttiseen tulokseen liian nopeasti. Aikaa ei ollut riittävästi.
Realistina ja pessimistinä katson, että seuraava vitsaus tulee murjaanien ylivallasta, jonka he pyrkivt turvaamaan ydinaseilla. Niitä ei häikäillä käyttää Israelia vastaan.
Ja arvatkaa huviksenne: Pyrkiikö Israel siinä vaiheessa neuvotteluihin mullahien kanssa, kun ohjukset on laukaistu sitä vastaan? Loppu, kaiken loppu on lähellä.

Tuumailija kirjoitti...

Tarina piti otteessaan ja jännitys kohosi koko ajan loppua kohti. Kiinnostus ja samalla epäilys kasvoi sitä mukaa kun juttua luki. Sitä ei vaan osannut ajatella, että tulikoe olisi noin kaamea. Yhdessä vaiheessa mietin että voisiko se liittyä jotenkin omiin sukulaisiin... Ehkä pesuhuoneessa olisi kokelaan oma lähisukulainen joka pitäisi ampua? Epäröinti aiheuttaisi oman kuoleman, kun taas teon suorittaminen johtaisi syvään järkytykseen. Ajatus lähti sitä kautta, että sillä testattaisiin onko uskollisuus Johtajaa kohtaan suurempi kuin sukulaisrakkaus. Mutta tätä en osannut odottaa. Tämä oli vielä pahempaa, olo oli kuvottava kun pääsin loppuun.

Lapsiin kohdistuva julmuus järkyttää aina liikaa. Tieto lisää tuskaa. Kun joskus tutustuin tarkemmin Birkenaun toimintaan, kesti monta viikkoa päästä yli asiasta. Samoin kävi kun luin kirjan Leiri 14. Mielenterveydelle on parempi, että Pohjois-Korea on lähinnä naurun ja pilkan aihe.

Yhtä kaikki, jännäreistä pidän ja tämä oli erinomainen sellainen. Kiitokset!

Anonyymi kirjoitti...

Myös Kiinan ja Intian välinen sota voi olla mahdollista tulevaisuudess, jos tuollanen tapahtus, mille puolelle pakistani asettuisi ?

-jpt-

Kumitonttu kirjoitti...

No olipa kyllä hämmentävä kirjoitus. Ihan parasta kuvausta moraalittomien ihmisten toiminnasta. Noinhan se menee, kun ollaan siellä ihmisyyden ytimessä.

Hattua nostan.

Anonyymi kirjoitti...

Jaskan tarinasta tulee eittämättä mieleen tämä puolidokumentaarinen "matkailu"dokumentti Tubesta, Themepark 1984, vuosilukukin viittaa sopivasti George Orwellin kuuluisimpaan romaaniin.

On noi totalitääriset yhteiskuntajärjestelmät yhä vain mielenkiintoisia, kuinka aivopestä kokonainen valtakunta ja väestö mukaan tuollaisen systeemin taakse? Sen tiedän jos olisin ollut neuvostokansalainen, olisin ollut ensimmäisten joukossa montun reunalla, meikäläistä kun ei olisi tarvinnut edes roudata gulagiin. Liian suuri suu ja aivot jolla tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Näin hirtehisesti todettuna, siinä olisi säästynyt NL:n valtionvaroja sekä kuulustelu- että kuljetuskustannuksien suhteen "aikuisten puuhamaahan"....


- Soomepois Eestist -

Jaska Brown kirjoitti...

Veijo Hoikka: Vaikea kuvitella että tästä kirjan saisi, tarina soveltui novelliksi. Totta kai Kim tekee Trumpin kanssa diilin, kyse on vain siitä millaisen. Ainoa mikä on varmaa on asiantuntijoiden yllättyminen.

Terho Hämeenkorpi: Ainoa syy sille, että Lähi-Idässä on niinkin rauhallista kuin on , on Israelin ydinase.

Tuumailija: Kun tuumailet asiaa hetken aikaa, tajuat miksi lähisukulaisen ampuminen ei tullut kysymykseen (ajattelin sitäkin vaihtoehtoa). Kim Il Sung ei ollut tyhmä mies. Hän tajusi varsin hyvin, että lähisukulaiseen kohdistuvaa tulikoetta henkilö ei koskaan unohtaisi. Sen sijaan ulkopuoliseen kohdistuvan tulikokeen ihmisen psyyke pystyy selittelemään parhain päin. Kuten novellissa vihjaisin. Eli Parkin pohdinta toive siitä, että hänelle kerrottaisiin lapsen kohtalon olevan joka tapauksessa sinetöity. Tulikokeesta selvinnyt "oikeuttaisi" tekonsa myöhemmin sillä, että jos hän ei olisi sitä tehnyt, joku muu olisi. Sama juttu kuin keskitysleirin vartijoilla ja inhimillisesti ymmärrettävää. Ja ulkomaailmalle tämän kaiken paljastuessa se olisi ollut ihan sama lopputulos riippumatta siitä, oliko kohde sukulainen vai joku muu. Siksi tällainen valinta, ynnä tietysti siksi että vankileiriltä tihkuneiden tietojen mukaan vankien lasten teloituksia tapahtuu. Tässä tarinassa hirmuhallinto vain otti niistä hyödyn irti.
Pahoittelen jos menetit yöunesi. Mutta koska olet lukenut kirjan Leiri 14, tiedät hyvin mistä on kyse.

jpt: Intian ja Kiinan sotiessa Pakistan vain naureskelisi mullah-partaansa vieressä tyytyväisenä toivoen, että tuuli kävisi lännestä ettei ydinlaskeuma osuisi omalle kohdalle ja tulisi savun hälvettyä raunioille jakosille.

Kumitonttu: Kiitoksia.

Soomepois Eestist: Kaikissa yhteiskunnissa osa niiden toiminnasta perustuu valheeseen, jota sen tajuavat eivät saa sanoa ääneen. Diktatuurin asteen voi määritellä sillä perusteella, kuinka suuri osa on tätä valhetta ja miten suuriin ongelmiin sen ääneen sanomisesta joutuu. Pohjois-Korea on molemmilla mittareilla melko tapissa. Suomikaan ei selviä puhtain paperein haittamaahanmuuton valheen takia, jokainen täysijärkinen siitä kirjoittava jolla on jotain hävittävää käyttää siksi nimimerkkiä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No niin. PiSuRaMi:n ja POTUS:n saippuaoopperan traileri on annettu maailman ihailtavaksi. Jostain syystä ei ole paljon hattuja heitelty ainakaan median mukaan. Ehkäpä esim. Suomen julkinen ns-media ei luota Trumpin rauhantahtoon?

RedEyedFrog kirjoitti...

Enpä tiedä. Lapsen surmaaminen mainitulla tavalla on äärimmäisen julma ja kammottava teko, mutta en silti ehkä ihan näe yhteyttä sen ja sen välillä, että länsimaat saisivat tietää ja tyypit olisivat "tuhon omia". Millaisen tuhon? Länsimaat eivät metsästäisi lastenmurhaajia pitkin mantereita vaan antaisivat tyyppien enimmäkseen karata. Mainetta näillä kavereilla ei lännessä juuri pilattavaksi asti ole, koska kaikki on niin salaperäistä. Ja ennenkin vanhaan kaiken sortin kauheuksia tehneet ovat kavaltaneet pomonsa, vaikka todisteita on ollut läjittäin.

Oletan, että eniten porukkaa pitää koossa lähinnä se, että on uhka koko suvun joutua leirille ja toisaalta se, että status quon horjuttaminen tietäisi loppua omalle kaviaarinmässäilylle. Ja sit kysymys kuuluu, että kuinka moni lopulta aidosti haluaa Kimin paikalle? Siis niistä, joilla olisi minkäänlaista saumaa siihen.

Jaska Brown kirjoitti...

Veijo Hoikka: Jos Trump keksisi lääkkeen syöpään, suomalainen media vaatisi syöpäsoluille suojelua.

RedEyedFrog: Kaikki yhteistyö Pohjois-Korean kanssa lakkaisi siihen paikkaan. Milläs ne sitten eläisivät, kun edes Kiina ei tukisi. Ja kyllä, olet jälkimmäisessä kappaleessa oikeassa. Se on todennäköisempi selitys. Vaan kuinka moni haluaisi Kimiksi Kimin paikalle? Ehkä noin puolet. Päästäkseen nykyiseen asemaansa heillä on täytynyt olla vallanhimoa. Ja se on sellainen himo, että sitä on vaikea saada tyydytettyä loppuun asti. Ainoa syy miksi he eivät keikuta Kimiä on se, että riskit ovat liian suuret. Eli todennäköisimmin a) ei ole riittävää koalitiota tukena ja b) Kimillä on heistä tukeva palliote (mikä osaltaan aiheuttaa a:n).