Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Omenoiden ja puiden etäisyys

Kun tuli tutkittua Neuvostoliiton ja USA:n johtajien jälkikasvua, niin siinä alkoi kiinnostaa millaisista perheistä johtajat itse ovat lähtöisin.

Neuvostoliiton johtajaista Lenin oli ainoa, jonka tausta oli selkeästi yläluokkainen. Osin tämän ehdon täyttää myös Andropov. Muut olivat kelpo kommunistisen perinteen mukaisesti proletaariperheistä.

Yksikään Neuvostoliiton johtajista ei ollut puhtaasti venäläistaustainen.
Leninin äiti oli juutalais-saksalais-ruotsalainen ja isä mahdollisesti osin kalmukki.
Stalin oli georgialainen.
Hrustsov lienee ollut etnisesti venäläinen, vaikka perhe olikin lähtöisin läheltä Ukrainan rajaa. Hrustsov itse muutti Ukrainaan 14-vuotiaana ja vietti siellä nuoruusvuotensa.
Brezhnev oli ainakin osin ukrainalainen, minkä hän nuorempana ilmoittikin kansallisuudekseen.
Andropovin äiti oli etnisesti saksalainen ja isä Donin kasakka eli luultavasti pääosin venäläinen.
Tsernenkon isä oli ukrainalainen.
Gorbatsovin äiti oli ukrainalainen.

1. Vladimir Leninin isä oli Ilja Uljanov, matematiikan ja fysiikan opettaja, myöhemmällä iällään Simbirskin läänin koulutarkastaja. Hänen kuollessaan Lenin oli vielä teini-ikäinen, mutta isällä oli siis Venäjän mittakaavassa ylempää keskiluokkaa, mitä tosiasiaa neuvostoaikaiset elämäkerrat yrittivät peitellä. Äiti Maria Blank oli koulutukseltaan alkeiskoulun opettaja, mutta eli kotiäitinä. Taustaltaan äiti oli isänsä puolelta juutalaisen lääkärin tytär ja äitinsä puolelta saksalais-ruotsalainen.

2. Josif Stalinin isä oli Besarion Dzhugasvili, ammatiltaan suutari. Alkoholisoitunut isä oli huonoissa välissä poikansa kanssa eikä tavannut tätä elämänsä kahdeksana viimeisenä elinvuotena. Stalinin äiti, palvelijana työskennellyt Ketevan Geladze kuoli 1937, 28 vuotta miehensä jälkeen. Stalin oli ainoa lapsi, kaksi vanhempaa veljeä oli kuollut alle vuoden ikäisinä.

3. Nikita Hrustsovin vanhemmat Sergei (k.1938) ja Ksenia (k.1945) olivat köyhiä maatyöläisiä. Perhe muutti Itä-Ukrainaan, missä Sergei työskenteli rautateillä, kaivoksissa ja tiilitehtaassa.

4. Leonid Brezhnevin isä Ilja Brezhnev (k.1930) oli metallityöläinen. Äiti oli Natalia Mazalova (k.1975). On epäselvää, missä määrin Brezhnev oli ukrainalainen. Hän vaihteli ilmoittamaansa kansallisuuttaan ukrainalaisen ja venäläisen välillä sen mukaan, kumman katsoi hyödyllisemmäksi, suosien kommunistipuolueessa korkeampiin asemiin noustessaan venäläisyyttä.

5. Juri Andropovin isä Vladimir Andropov oli rautatievirkailija, etniseltä taustaltaan Donin kasakoita. Äiti Jevgenia Fleckenstein oli musiikinopettaja, syntynyt Suomessa. Hänen isänsä oli varakas liikemies Karl Fleckenstein, Venäjän saksalaisia, Viipurista Moskovaan muuttanut. Vanhemmat erosivat pian Andropovin syntymän jälkeen. Isä kuoli lavantautiin Andropovin ollessa viisivuotias ja pian tämän jälkeen uusiin naimisiin mennyt äiti kahdeksan vuotta myöhemmin.

6. Konstantin Tsernenkon isä, kaivostyöläinen Ustin Tsernenko oli ukrainalainen, kuten sukunimestä voi arvella. Äiti hoiti kotia ja pientä maanviljelyspalstaa. Hän kuoli Tsernenkon ollessa kahdeksanvuotias.

7. Mihail Gorbatsovin isä Sergei Gorbatsov oli leikkuupuimurinkuljettaja ja äiti Maria Gopkalo kolhoosityöntekijä. Isä kuoli 1976 ja äiti 1993. Etniseltä taustaltaan Gorbatsov on venäläis-ukrainalainen. Stalinin vainojen aikana Gorbatsovin isoisä joutui vuoden ajaksi vankilaan trotskilaisuudesta syytettynä.


Yhdysvaltain presidentteinä on ollut 43 miestä ja heidän vanhemmistaan on olemassa Neuvostoliiton johtajia tarkemmat tiedot. Niinpä heistä onkin henkilöesittelyn yhteydessä lueteltu erilaisia ennätyksiä kursivoiduilla tiedoilla. Seuraavassa yksittäisiä tilastollisia havaintoja. On huomioitava että kaikissa tiedoissa on käytetty kokonaisia vuosia eikä tarkkoja päivämääriä. Esimerkiksi jos presidentti olisi syntynyt 1.1.2000 ja hänen äitinsä 2.2.1970, on hänen äitinsä laskettu synnytyksen aikaan 30-vuotiaaksi syntymävuosien erotuksen perusteella. Tämä helpotti huomattavasti tilastointityötä eikä aiheuta keskiarvoihin todennäköisesti minkäänlaisia poikkeuksia.

Tulevan presidentin syntyessä heidän isänsä ovat olleet keskimäärin 32,7-vuotiaita ja äidit 26,5-vuotiaita. Historiallisesti vanhemmat lienevät siis olleet normaalin ikäisiä. Poikkeuksellisen nuoret vanhemmat puuttuvat, ainoastaan yksi presidenttien äideistä on ollut syntymän aikaan alle 20-vuotias. Samaten iäkkäät äidit puuttuvat, vain yksi on ollut yli 40-vuotias. Isissä yli 40-vuotiaita on ollut kahdeksan, alle 20-vuotiaita ei yhtään.

Edellisestä voidaan helposti laskea, että presidenttien isät ovat olleet keskimäärin hieman yli kuusi vuotta äitejä vanhempia. Tämä lienee poikkeavan suuri lukema. Vähintään kymmenen vuoden ikäero löytyy kymmeneltä parilta. Kolmella presidentillä äiti on ollut isää vanhempi. Mikäli tarkastellaan pelkkää ikäeroa kiinnittämättä huomiota sen suuntaan, vanhempien keskimääräinen ikäero on ollut vajaa seitsemän vuotta.

Presidentit ovat menettäneet isänsä keskimäärin 31,6-vuotiaina ja äitinsä 42,8-vuotiaina. Peräti kolmen presidentin (Jackson, Hayes ja Clinton) isä on kuollut ennen poikansa syntymää. Heidän lisäkseen kymmenen tulevaa presidenttiä on menettänyt isänsä enintään 20-vuotiaana. Äitinsä alle 20-vuotiaana menettäneitä on kuusi. Molemmat vanhempansa on alle 20-vuotiaana menettänyt kaksi. Kahden presidentin isät ovat kuolleet vasta poikansa jälkeen, äideistä näin on käynyt kolmelle. Vain yhden presidentin (Kennedy) molemmat vanhemmat olivat yhä elossa poikansa kuollessa.

Vaikuttaa siltä, että presidenteistä poikkeuksellisen moni on menettänyt isänsä nuorena. Vertailudatan puuttuessa tätä ei voi kuitenkaan pitää varmana.

Isän ja presidentin kuolemalla (nyt jo kuolleista presidenteistä) on eroa keskimäärin 38,5 vuotta, äidin ja presidentin kuolemalla 29,0 vuotta.

Presidenteillä on ollut keskimäärin 5,4 sisarusta. Jos vain täyssisarukset lasketaan, luku on 4,6. On mahdollista, että joitakin pienenä kuolleita ei etenkään 1700- ja 1800-luvuilta ole laskuissa mukana.

Kaikilla presidenteillä on ollut sisaruksia. Yksikään ei ole ollut ainoa lapsi. Presidenteistä neljällä (F.D. Roosevelt, Ford, Clinton ja Obama) ei kuitenkaan ollut täyssisaruksia. Lisäksi Coolidge oli perheensä ainoa aikuiseksi elänyt lapsi.

Mielenkiintoinen tutkimuskohde on, onko asemalla sisarusparvessa merkitystä presidentiksi pääsemiseen. Koska presidentteinä on ollut vain miehiä, rajataan siskot pois samoin kuin alle 20-vuotiaina kuolleet veljet.

Rajataan aluksi pois myös velipuolet. Tällöin perheidensä ainoita poikia on ollut seitsemän, jäljelle jää siis 36 presidenttiä, joilla on ollut aikuisiksi eläneitä täysveljiä. Veljesten lukumäärä on ollut tällöin sellainen, että esikoisia pitäisi näistä 36:sta olla odotusarvon mukaan 12,5, kuten symmetrian vuoksi myös kuopuksia. Välissä olleille jää tällöin odotusarvoksi 11. Lopputulos: esikoispoikia on ollut presidenteistä 19, kuopuksia 6 ja välissä olleita 11.

Mikäli velipuolet lasketaan mukaan, perheidensä ainoita poikia on ollut kolme. Odotusarvon mukaan 40:stä jäljelle jäävästä esikoisia olisi pitänyt olla 13,3, kuten myös kuopuksia ja siihen väliin jääviä 13,4. Lopputulos: esikoispoikia on ollut presidenteistä 17, kuopuksia 6 ja välissä olleita 18. Tämä laskutoimitus ei kuitenkaan liene yhtä paljastava kuin edellinen, koska perhesuhteet ovat sekavammat ja genetiikka puoliksi erilainen.

On siis ilmeistä, että presidentiksi pääsee selvästi todennäköisemmin veljessarjan esikoinen kuin kuopus.

Yllättävän harva 43 presidentin isistä on ollut politiikassa mukana merkittävällä tasolla. Ainoastaan kymmenen on toiminut tärkeissä tehtävissä vähintään osavaltiotasolla. Kaksi on ollut itsekin presidenttejä, kolme osavaltion kuvernöörejä, kolme senaattoreja ja yksi edustajainhuoneen jäsen. Yksi on ollut ministerinä ja yksi kenraali. Suurin osa muistakin presidenteistä on lähtöisin vähintään ylemmästä keskiluokasta. Karkeasti laskien 31 presidentin isä on ollut yhteiskunnassa sellaisessa asemassa, että nykymaailmassa kyseessä olisi ns. rotariaines.

1. George Washingtonin isä Augustine oli virginialainen plantaasinomistaja, joka viljeli orjatyövoimalla tupakkaa, sivutoimena olivat kaivosteollisuus, rauhantuomarina ja piirikunnan sheriffinä toimiminen. Äiti Mary Ball kuoli pian poikansa tultua presidentiksi. Washingtonin suku oli varhaisia siirtolaisia, hänen isoisoisänsä John saapui Englannista Virginiaan 25-vuotiaana 1656.

2. John Adamsin isä oli John Sr., maanviljelijä-suutari. Suvun siirtolaisuus oli vielä Washingtonejakin aikaisempaa, esi-isä Henry Adams saapui Amerikkaan noin 1638.

3. Thomas Jeffersonin isä Peter oli plantaasinomistaja, joka sai mainetta Virginian alueen tutkimusmatkailijana ja kartoittajana.

4. James Madisonin isä James Sr. oli plantaasinomistaja ja Virginian militian eversti. Hänen äitinsä eli lähes satavuotiaaksi.
Ennätykset: Vanhimpana (78 vuotta) äitinsä menettänyt presidentti. Eniten täyssisaruksia (11).

5. James Monroen isä Spencer oli pienviljelijä ja puuseppä.

6. John Quincy Adamsin isä on listassa numerolla 2.

7. Andrew Jackson oli ensimmäinen presidentti, jonka isä ei ollut amerikkalaissyntyinen. Andrew Sr. ja Elizabeth Jackson muuttivat maahan Irlannista 1765 ja tuleva presidentti syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Kaksi vanhempaa veljestä oli syntynyt Irlannissa, joten he eivät olisi lain mukaan presidentiksi kelvanneetkaan. Andrew Sr. kuoli tapaturmassa kolme viikkoa ennen poikansa syntymää.
Ennätykset: Äiti eniten isää vanhempi, 6 vuotta.

8. Martin Van Burenin isä Abraham oli maanviljelijä, muutaman orjan omistaja ja tavernanpitäjä. Vaikka Van Burenin isälinjan suku olikin tullut maahan jo 1631, mahdollisesti presidenttien ennätys, hollanti oli pysynyt perheen kielenä ja Van Buren onkin ainoa presidentti, joka on puhunut äidinkielenään jotain muuta kuin englantia.

9. William Henry Harrisonin isä Benjamin Harrison V oli plantaasinomistaja ja Amerikan vallankumouksen johtajia, yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän toimi Virginian kuvernöörinä 1781-84. Äidinpuoleinen isoisä Robert Carter hoiteli vastaavaa tehtävää ennen itsenäistymistä.
Ennätykset: Vanhin äiti, 43 vuotta. Järjestysluvultaan sisarussarjan suurin, 7 (jaettu McKinleyn kanssa, lisäksi Pierce ja Taft olivat seitsemänsiä jos sisaruspuolet lasketaan).

10 John Tylerin isä John Sr. oli Virginian kuvernööri ja liittovaltion senaattori, ammatiltaan tuomari.
Ennätykset: Nuorimpana äitinsä menettänyt, 7 vuotta.

11. James K. Polkin isä Samuel oli maanviljelijä, orjanomistaja ja maanmittari. Hänen äitinsä Jane Knox oli ensimmäinen presidentin äiti, joka eli presidenttiä pidempään.
Ennätykset: Nuorin äiti, 19 vuotta. Eniten aikuisiksi eläineitä täyssisaruksia, 9.

12. Zachary Taylorin isä Richard oli plantaasinomistaja ja Yhdysvaltain vapaussodan everstiluutnantti. Ennen vapaussotaa hän teki veljensä kanssa tutkimusmatkan Ohio-joelta Missisippille.

13. Millard Fillmoren isä Nathaniel oli maanviljelijä.
Ennätykset: Vanhimpana (63 vuotta) isänsä menettänyt presidentti.

14. Franklin Piercen isä Benjamin oli vapaussodan veteraani ja sittemmin New Hampshiren militian komentava kenraali. Myöhemmin hänestä tuli osavaltion kuvernööri. Hän oli jäänyt orvoksi kuusivuotiaana ja työskennellyt setänsä maatilalla ennen sotaväkeen liittymistään. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli synnytyksessä. Tuleva presidentti syntyi toisesta avioliitosta.

15. James Buchananin isä James Sr. oli Irlannista muuttanut siirtolainen ja menestyvä liikemies.

16. Abraham Lincolnin isä Thomas oli äkkiväärän baptistilahkon johtomiehiä, ammatiltaan maanviljelijä. Äiti Nancy kuoli Lincolnin ollessa alle kymmenvuotias. Seuraavana vuonna perheeseen ilmestyi äitipuoli Sarah, leskinainen ja kolmen lapsen äiti. Hän oli Lincolnille läheinen ja kasvatti aviomiehensä lapset kuin omansa. Yhteisiä lapsia pariskunnalle ei syntynyt. Hän kuoli muutama vuosi Lincolnin murhan jälkeen.

17. Andrew Johnsonin isä Jacob työskenteli sekalaisissa ammateissa: hevostenhoitaja, suntio ja kantaja. Hän kuitenkin toimi myös Pohjois-Carolinan militiassa kapteenina.

18. Ulysses S. Grantin isä Jesse oli ammatiltaan nahkuri ja liikemies.

19. Rutherford B. Hayesin isä Rutherford Sr. oli kauppias. Hän kuoli kymmenen viikkoa ennen poikansa syntymää.

20. James A. Garfieldin isä Abram kuoli poikansa ollessa vuoden ikäinen. Hänet tunnettiin paikkakunnalla hyvänä painijana.

21. Chester A. Arthurin isä William oli irlantilaissyntyinen. Hän oli ammatiltaan aluksi opettaja, sittemmin baptistipappi. Williamista tuli Yhdysvaltain kansalainen vasta tulevan presidentin syntymän jälkeen, joten Chester A. Arthurilla oli kaksoiskansalaisuus; brittiläinen isänsä perusteella ja yhdysvaltalainen synnyinpaikan perusteella. Äiti Malvina Stone oli syntyperäinen yhdysvaltalainen.

22. ja 24. Grover Clevelandin isä Richard oli presbyteeripappi.

23. Benjamin Harrisonin isä oli edustajainhuoneen jäsen John Scott Harrison, jonka isä puolestaan on tällä listalla numerolla 9. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli nuorena ja Benjamin syntyi toisesta avioliitosta.
Ennätykset: Eniten sisaruksia (12), mutta osa oli sisarpuolia.

25. William McKinleyn isä William Sr. oli terästeollisuusmagnaatti.
Ennätykset: Järjestysluvultaan sisarussarjan suurin, 7 (jaettu W.H. Harrisonin kanssa, lisäksi Pierce ja Taft olivat seitsemänsiä jos sisaruspuolet lasketaan).

26. Theodore Rooseveltin isä Theodore Sr. oli varakas liikemies ja filantrooppi. Perhe oli varakasta, jo useiden sukupolvien ajan menestynyttä hollantilaistaustaista liikemiessukua.

27. William Howard Taftin isä Alphonso toimi Yhdysvaltojen sota- ja oikeusministerin tehtävissä. Koulutukseltaan hän oli lakimies. Jäätyään leskeksi ensimmäisestä avioliitostaan hän meni naimisiin Louise Torreyn kanssa, josta tuli presidentin äiti.

28. Woodrow Wilsonin isä Joseph oli teologi ja yliopiston lehtori.

29. Warren G. Hardingin isä George Tryon Harding oli lääkäri ja äiti Phoebe Dickerson kätilö.
Ennätykset: Nuorin isä, 21 vuotta.

30. Calvin Coolidgen isä John Calvin Sr. oli Vermontin osavaltion edustajainhuoneen ja senaatin jäsen. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä, opettaja ja kauppias.

31. Herbert Hooverin isä Jessie oli seppä.
Ennätykset: Pisimpään vanhempiensa kuoleman jälkeen elänyt presidentti, isä 84 vuotta, äiti 80 vuotta. Nuorimpana molemmat vanhempansa menettänyt, 10 vuotta.

32. Franklin D. Rooseveltin isä James oli liikemies, rautatieyhtiöiden johtaja. Äiti Sara Delano oli 26 vuotta miestään nuorempi, tämän toinen vaimo miehen jäätyä leskeksi.
Ennätykset: Vanhin isä, 54 vuotta. Suurin vanhempien ikäero, 26 vuotta.

33. Harry S. Trumanin isä John oli maanviljelijä ja karjakauppias.

34. Dwight D. Eisenhowerin isä David oli insinööri. Hänen äitinsä Ida Elizabeth Stover oli pasifisti, joka pettyi poikansa valittua sotilasuran.

35. John F. Kennedyn isä Joseph P. oli liikemies ja toimi myös USA:n Ison-Britannian suurlähettiläänä. Suku oli Bostonin irlantilaisten vaikutusvaltaisimpia. Äiti Rose Fitzgerald eli yli satavuotiaaksi. Hänen isänsä John F. Fitzgerald oli edustajainhuoneen jäsen ja Bostonin pormestari.
Ennätykset: Pisimpään poikansa kuoleman jälkeen eläneet vanhemmat, isä 6 vuotta ja äiti 32 vuotta.

36. Lyndon B. Johnsonin isä Samuel Jr. oli maanviljelijä, joka meni mukaan politiikkaan edeten Teksasin edustajainhuoneen jäseneksi.

37. Richard M. Nixonin isä Francis oli sitruunanviljelijä, joka ryhtyi myöhemmin pientavarakauppiaaksi.

38. Gerald Ford tapasi biologisen isänsä Leslie Kingin mahdollisesti vain kerran, ollessaan vielä alle kahdenkymmenen. Fordin äiti oli jättänyt alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehensä pian pojan syntymän jälkeen. King meni uusiin naimisiin ja sai kolme lasta. Ei ole tiedossa, oliko Ford tekemisissä näiden sisarpuoltensa kanssa; sen sijaan hänen äitinsä Dorothy Gardner meni uusiin naimisiin Gerald Rudolff Fordin kanssa ja sai kolme lasta. Hän adoptoi vaimonsa lapsen, jonka nimi muutettiin Leslie King Jr:stä Gerald Ford Jr:ksi. Isäpuoli perusti maalausyrityksen ja oli mukana paikallispolitiikassa. Biologinen isoisä Charles Henry King oli pankkiiri ja omahalainen paikallisvaikuttaja, joka maksoi elatusapua pojanpojastaan isän kieltäydyttyä niin tekemästä.

39. Jimmy Carterin isä James Sr. oli maanviljelijä-liikemies, joka palveli luutnanttina ensimmäisessä maailmansodassa. Äiti Lillian Gordy meni 68-vuotiaana yli vuodeksi Intiaan vapaaehtoistyöhön spitaalisten pariin.

40. Ronald Reaganin isä Jack oli kenkäkauppias.
Ennätykset: Pienin vanhempien ikäero, isä 11 päivää äitiä vanhempi.

41. George H.W. Bushin isä Prescott oli senaattori. Ennen poliitikon uraansa hän taisteli kapteenina ensimmäisessä maailmansodassa.

42. Bill Clintonin isä William Jefferson Blythe Jr. oli kauppamatkustaja. Hän kuoli liikenneonnettomuudessa kolme kuukautta ennen tulevan presidentin syntymää. Äiti Virginia Cassidy oli anestesiahoitaja. Hän meni uusiin naimisiin autokauppias Roger Clintonin kanssa.
Ennätykset: Nuorimpana isänsä menettänyt, 3 kk ennen syntymää.

43. George W. Bushin isä on tällä listalla numerolla 41.

44. Barack Obaman isä Barack Sr. oli kenialainen ekonomi, joka työskenteli kotimaansa eri ministeriöissä. Moniavioisella miehellä oli tiettävästi yhdeksän lasta, tosin parin lapsen isyys on epävarmaa. Äiti Ann Dunham oli antropologi, joka teki ainakin kenttätutkimusta suurella innolla, koska ensimmäisen lapsen isä oli kenialainen ja toisen indonesialainen.

5 kommenttia:

Artoasdf kirjoitti...

"On siis ilmeistä, että presidentiksi pääsee selvästi todennäköisemmin veljessarjan esikoinen kuin kuopus."
tästä tuli mieleen

http://inductivist.blogspot.com/search/label/Birth%20Order
(ne kaksi vuodelta 2009)

Anonyymi kirjoitti...

Tuon ykkösen (Washington) kohral on kai Virkinia ja Enklanti vääräs järjestykses?

Jaska Brown kirjoitti...

Artoasdf: Hyvin mielenkiintoinen linkki. Tutkimus on varmasti suuntaa-antava etenkin toisen lapsen osalta. Muuten tulee mieleen ainakin kaksi ilmeistä puutetta:
1) Tutkimuksessa pitäisi suodattaa tutkittavien sosiaalinen tausta pois. Esim. verrata vain samasta sosioekonomisesta ryhmästä lähtöisin olevia kolmansia lapsia saman ryhmän toisiin lapsiin.
2) Tutkimuksessa käsiteltiin sanavarastoa. On varsin ilmeistä, että toisen lapsen sanavarasto on ensimmäistä suurempi, koska näiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa oppiminen on lähes täysin yksisuuntainen prosessi. Samoin odotettu (mutta yllättävän voimakas) seuraus on ainoan lapsen selvästi parempi menestys; hänen keskustelukontaktinsa ovat olleet enemmässä määrin aikuisia. Tällä perusteella luulisi ainoan lapsen menestyvän elämässään paremmin, vaan eipä toimi ainakaan presidenttien kohdalla, näillä kaikilla on ollut kasvinkumppaneita. Sosiaalistava vaikutus, sanon minä elämää nähneenä. Ainoat lapset eivät tule noin keskimäärin yhtä hyvin muiden kanssa toimeen kuin sisarusparvessa kasvaneet.
Presidenttejä tutkiessa sosioekonominen lähtöasema lienee suhteellisen samankaltainen ja ainakin synnyinlahjat pitäisivät olla suunnilleen samalla tasolla. Presidenttiotanta puhuu voimakkaasti sisarusten, huomattavasti esikoisuuden ja kohtalaisesti vanhempien hieman normaalia suuremman ikäeron puolesta menestystä selittävänä tekijänä.

Ano: Kiitos huomautuksesta, tekevälle sattuu oikoluvusta huolimatta. Korjattu.

Artoasdf kirjoitti...

Joo, aiheellista kritiikkiä. Ajattelin vaan linkkailla kun sivusi aihetta ja epäilin tätä blogia kauemmin lueskelleena, että tuollainen sivusto voisi kiinnostaa sinua.

En muista tarkasti mistä tuo bloggaaja tilastonsa saa, taisi olla jokin USA:n vuosittainen iso paketti.

Lähes kaikissa tutkimuksissa, joissa on on mitattu kognitiivisia kykyjä se on suoritettu sanastotestillä, mikä on vähintään hieman kyseenalaista. Eteenkin tällaisessa tilanteessa: http://inductivist.blogspot.com/search/label/Teachers

Olen joskus selaillut tuon blogin n.1500 kirjoitusta läpi ja säästänyt linkit kaikkiin mielenkiintoisimpiin tilastollisiin tutkimuksiin, valitettavasti kovalevy hajosi eikä varmuuskopioita ollut. :( Suosittelen tutustumaan

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia. Olen joskus noin vuosi sitten Guhnamen tuotoksia selaillut, mutta aion tutustua nyt tarkemmin.