Lukijalle: Vladimir Putin yrittää taas tehdä Venäjästä supervaltaa. Toivotamme epäonnea matkaan ja muistutamme, että samaa ovat yrittäneet mm. Iivana Julma, Pietari Suuri, Aleksanteri I, Josif Stalin ja Leonid Breznev tunnetuin tuloksin. Eli näennäistä menestystä on seurannut saatanallinen sekasotku:
Kirjoitin taannoin Takkiraudan blogiin kommentin, jossa totesin: Yksikään maa ei voi sallia Venäjän joutumista minkään toisen maan valtapiiriin. Näin on ollut ainakin Napoleonin ajoista lähtien. Jos jokin tehokkaasti toimiva valtio saisi Venäjän resurssit käyttöönsä, sillä olisi erittäin hyvät mahdollisuudet kohota maailman johtavaksi kansakunnaksi. Tätä taas eivät kilpailijat tietenkään voi sallia.
Sain tämän ajatuksen jo yli vuosikymmen sitten ja pidän sitä yhtenä historian ymmärtämisen kulmakivenä. Kun aloitin blogin pitämisen reilut viisi vuotta sitten, kirjoitin paperille aluksi kymmenkunta aihetta, joista saisi jutun kirjoitettua. Tämä oli yksi niistä. Kaikki muut taisi tulla käytettyä, suurin osa aika pikaisesti, jotkut vasta vuoden-parin kuluttua. Venäjä jäi kuitenkin käsittelemättä. Aihe oli liian laaja enkä saanut siihen haluamaani otetta. En vieläkään kykene kirjoittamaan aiheesta tyhjentävää analyysiä. Venäjä on kuitenkin ollut niin paljon tapetilla, että luonnostelen tässä joitakin suuntaviivoja. Mikäli perusajatus – Venäjän resurssit ovat niin suuret, että niitä ei voi sallia minkään muun valtion haltuun – kuulostaa lupaavalta, niin lukijan sopii lähteä kehittelemään lihaa luiden ympärille.
Sotamarsalkka Montgomery listasi sodankäynnin perussääntöjensä joukkoon yhdeksi ohjeeksi: Älä marssi Moskovaan. Historian valossa viisautta, sillä ainoana Venäjän on kyennyt valloittamaan mongolien sotajoukko 1200-luvulla. Tai oikeastaan Venäjän alueen; Venäjää ei vielä valtakuntana varsinaisesti ollut olemassa. Vasta mongolien perustama Kultainen orda järjesti nyky-Venäjän sydänalueet. Ja sekin hajosi sadassa vuodessa.
Seuraavaksi nousi Moskovan suuriruhtinaskunta. Ovelien ja taitavien suuriruhtinaidensa ansiosta se parin vuosisadan aikana valtasi lähialueita siten, että Iivana IV Julman kuollessa 1584 oli olemassa nykyiset ydinalueet käsittävä Venäjän keisarikunta. Mutta tämä ei vielä riittänyt ulkovaltojen heräämiseen. Eikä edes Venäjän 1600-luvulla loppuun saattama Siperian valloitus. Venäjää pidettiin merkityksettömänä takapajulana, mikä oli 50-prosenttisesti oikein – merkityksetön se ei enää ollut.
Eurooppa havahtui Venäjän vaikutusvallan kasvuun vasta Pietari Suuren ja Suuren Pohjan sodan 1700-21 myötä. Tuolloin Venäjä saavutti tavoitteensa ja pääsi Itämerelle. Samoihin aikoihin alettiin aavistella Siperian todellista merkitystä. Surkeiden kulkuyhteyksien takia asia ei vielä ollut ajankohtainen, mutta tiedostettiin kyllä sen suomat mahdollisuudet jollain tavalla. Tästä kehittyi seuraavan sadan vuoden aikana järjestelmällinen doktriini: Venäjän resurssit ovat niin valtavat, että mikä tahansa muu kansakunta nousisi Venäjän valtaamalla maailman johtavaksi kansakunnaksi. Niinpä yhdenkään kansakunnan ei voi sallia uhata Venäjää vakavasti. Venäjän itsensä tehottomuus ei ole vastaava uhka muille. Kuvitelkaa huviksenne, mitä olisi tapahtunut jos Venäjää asuttaisivat saksalaiset ja maata hallittaisiin saksalaisella tehokkuudella. Jopa Venäjän tsaarit itse aina Iivana Julmasta alkaen tunnustivat tosiasiat ja kutsuivat länsimaalaisia ammattilaisia maahan. Etenkin saksalaiset olivat suosiossa ja jopa Neuvostoliiton aikana maassa oli heidän oma neuvostotasavaltansa. Keisarillisen Venäjän armeijan kenraalien luettelo on lystikästä luettavaa – muita kuin venäläisperäisiä nimiä on niin että päät yhteen kolisevat.
Viimeistään venäläisten marssittua Berliinin porteille seitsenvuotisessa sodassa 1759 Eurooppa havahtui Venäjän voimaan ja resursseihin. Venäjän kukistettua Turkin vuosien 1768-74 sodassa ja uudelleen 1787-92 sodassa käsitys vahvistui entisestään. Napoleonin sotiin mentäessä Venäjä oli jo iso peluri. Niissä Venäjä liittoutui ensin Itävallan, Britannian ja Ruotsin kanssa, sitten Saksin ja Preussin kanssa. Nämä sodat Ranskaa vastaan päättyivät Tilsitin sopimukseen 1807. Oli kuitenkin selvää, että Ranskan ja Venäjän rauha tulisi olemaan väliaikainen. Napoleon hyökkäisi Venäjälle ennemmin tai myöhemmin. Niinpä nähtiin ensimmäisen kerran myöhemmin aina uudestaan toistuva kuvio: ulkovalta lähestyi Venäjää tukiakseen sitä taistelussa näennäisesti yhteistä vihollista vastaan. Todellisuudessa tarkoitus oli estää Venäjän resurssien joutuminen vihollisen haltuun. Ranskan vihollinen Englanti solmi lämpimät suhteet Venäjään. Lopulta Napoleon hyökkäsi tunnetuin seurauksin: Moskova vallattiin, mutta Grande Armée tuhoutui jäännösten marssiessa häntä koipien välissä kotiin. Syntyi Venäjän liitto muiden Ranskan vihollisten kanssa ja Aleksanteri I:n joukot marssivat lopulta Pariisiin asti.
1800-luvulla Venäjä soti lähinnä etelärintamallaan Turkin kanssa ensin Krimin sodassa ja sitten
Turkin sodassa. Näissä sodissa Venäjän asema ei ollut uhattuna eikä kenenkään tarvinnut tulla Venäjän avuksi brittien sotiessa heitä vastaan Krimillä - eivät brittijoukot edes yrttäneet marssia Moskovaan. Pieniä merkkejä tulevista tapahtumista sen sijaan koettiin Venäjän-Japanin sodassa 1904-5. Japani pisti Venäjän Tyynenmeren laivaston matalaksi torpedoveneiden yllätyshyökkäyksellä Port Arthuriin ja menestyi myös maasodassa. Ratkaisevassa Tsushiman meritaistelussa Venäjän hätiin tulleesta Itämeren laivastosta tuli kalanruokaa. Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltille tuli kiire rauhanvälittäjäksi ennen kuin Japanin nouseva teollisuusmahti olisi saanut valta-aseman Kaukoidässä. Roosevelt onnistuikin rauhannobelin ja Venäjän Siperian valtiuden pelastamisen arvoisesti.
Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin päädyttiin ensimmäiseen maailmansotaan. Itärintamalla kommunistit joutuivat valtaan päästyään solmimaan jo pahasti horjuvan Saksan kanssa saksalaisille käsittämättömän edullisen Brest-Litovskin rauhan. Oli kiire sotimaan omaa sisällissotaa. Venäjä menetti kolme neljännestä teollisuudestaan. Tässä vaiheessa saksalaisten olisi ollut aiheellista solmia lännessä rauha huonommillakin ehdoilla - nousu supervallaksi olisi siltikin ollut Venäjältä vallatuilla resursseilla mahdollista. Mutta länsivallat eivät olleet asiasta kiinnostuneita. Ne päinvastoin lähettivät joukkoja Venäjälle tosin tietämättä tarkalleen, ketä vastaan siellä pitäisi sotia. Sitten tuli rauha myös lännessä ja Neuvosto-Venäjä käytti tilannetta hyväkseen irtisanomalla Brest-Litovskin rauhan ja valtaamalla alueet takaisin hajaannuksessa olleelta Saksalta. Länsimaita ei voinut vähempää kiinnostaa. Tai oikeastaan ne olivat vain tyytyväisiä - parempi että alueet olivat aatteellisen vihollisen eli kommunismin hallussa kuin Saksan, joka olisi germaanisella tehokkuudellaan kyennyt niitä paremmin hyödyntämään.
On toisaalta mielenkiintoista leikitellä ajatuksella, miten Venäjälle olisi käynyt ilman ensimmäistä maailmansotaa tai edes kommunistien valtaanpääsyä. Maa oli kovaa vauhtia teollistumassa ja jopa hieman demokratisoitumassa. Jos tsaarinvalta olisi säilynyt, siitä olisi saattanut tulla perustuslaillinen monarkia ja kenties melkoinen suurvalta. Vielä suuremmalla syyllä sen jälkeen, kun tsaari oli heitetty pihalle maaliskuun vallankumouksessa. Olettaen että saksalaiset eivät olisi törppöilleet ja päästäneet Leniniä Sveitsistä tekemään vallankumousta. Olisiko Venäjästä tullut jopa mahtavampi kuin Neuvostoliitosta? Ainakin taloudellisesti edellytykset olivat huikeat, kommunismi kun ei ole missään toiminut. Järki sanoo että ilman kommunismia Venäjän globaali merkitys 1900-luvulla olisi ollut vielä suurempi. Mutta sanojen "Venäjä" ja "järki" käyttäminen samassa lauseessa on kieliopillisesti arveluttavaa - sen osoittaa jo se, ettei Venäjä ole kaikista resursseistaan huolimatta noussut kommunismin romahdettua tuon paremmaksi.
Parikymmentä vuotta myöhemmin historia toisti itseään. Hitlerin hyökkäys oli joulukuussa 1941 torjuttu aivan Moskovan porteilla. Saksan hallussa oli jo valtaosa Neuvostoliiton teollisuutta. Mitä olisi tapahtunut kesällä 1942 ilman Yhdysvaltojen väliintuloa? Joitain arveluita voidaan esittää pelkästään siitä, että silloinkin Neuvostoliiton romahdus oli lähellä. Huolimatta kaikesta lännen materiaali- ja ruoka-avusta. Ja siitä, että Yhdysvaltojen liittyminen sotaan sitoi Saksan resursseja selvästi enemmän länsirintamalle. Paljastavinta kaikessa on kivikovan antikommunisti Winston Churchillin kommentti Saksan hyökkäyksen johdosta: Jos Hitler hyökkäisi helvettiin, vähintäänkin sanoisin pirusta muutamia ystävällisiä kommentteja alahuoneessa. Ja saattueet Murmanskiin alkoivat.
Voi olla, että Hitlerin aikomuskaan ei ollut marssia Vladivostokiin asti, vaan Ural olisi riittänyt. Mutta mietitäänpä hetki tilannetta, jossa Hitler olisi tehnyt rauhan Neuvostoliiton jäänteiden kanssa. Hän olisi saanut "Lebensrauminsa" eli lähes koko Euroopan puoleisen Venäjän. Mitä olisi Neuvostoliitosta jäänyt? Ei paljon mitään poliittis-taloudellisesti. Kun Hitler olisi aikanaan päätynyt lännenkin kanssa rauhaan, Siperia olisi ollut vain ajan kysymys ja Saksa maailman kiistaton johtaja. Eivät Roosevelt ja Churchill voineet sitä riskiä ottaa - Neuvostoliittoa oli tuettava.
Neuvostoliitto pelastui. Ja kiitos Rooseveltin seniiliyden sekä Churchillin välinpitämättömyyden alisti samalla puoli Eurooppaa. Nousematta silti maailman johtavaksi valtioksi. Ei sillä systeemillä eli kommunismilla. Eikä siihen pysty autoritääriseksi ajautunut Venäjäkään, joka tuotantorakenteeltaan on kehitysmaa ja kansalaisyhteiskunnaltaan olematon.
Nyt Venäjä pyrkii kovasti nostamaan itseään mahtavammaksi haukkaamalla Ukrainasta palasen kerrallaan. Valitettavasti käy vain niin, että jos ruokahalu jatkuu, niin jonakin päivänä Venäjä haukkaa myös palasen kakkaa. Venäjästä ei suurvaltaa saa, vaikka se saisi Neuvostoliiton rajat takaisin. Tällä hetkellä valtapelissä on oikeasti kyse siitä, mitä tapahtuu Venäjän resursseille. Länsimaat ovat valitettavasti - tosin voin toivottavasti olla väärässäkin - yhtä vihjeettömiä kuin Roosevelt toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Jos ne kuvittelevat kyseessä olevan Ukrainan, ne erehtyvät. Voi olla, että Venäjä kuluttaa voimavaransa talouspakotteiden seurausten - lukekaa vain vapaasti rivien välistä mitä tämä tarkoittaa - takia. Silloin Venäjä on pian liian heikko vastustamaan mitään sellaista valtaa, joka haluaa kaapata sen valtavat voimavarat käyttöönsä. Pienenä vihjeenä mainittakoon, että maailmassa on väestöpaineesta, resurssipulasta ja ympäristöongelmista kärsivä miljardin asukkaan valtio, joka on harvaan asutun ja resurssirikkaan Siperian naapuri. Se ollut Ukrainasta hiljaa kuin kusi sukassa ja odottanut kieli pitkällä länsimaiden ja Venäjän konfliktia - eli omaa tilaisuuttaan.
Aika näyttää, onko Venäjän resurssien joutuminen jonkin niitä hyödyntämään kykenevän vallan alaisuuteen jälleen estettävä muiden valtojen toimesta. Jos näin käy, niin kaksisataa vuotta suuresti maailmanpolitiikkaa muovannut vanha perinne jatkuisi.
Seksikirja pojille
8 tuntia sitten
16 kommenttia:
Tuhka muistaa sen jutun että Neuvostoliitto oli valmis ydinsotaan Kiinan kanssa jos Kiina yrittää ottaa siperiaa väkisin.
Nyt Kiina yrittää kai maahanmuutolla saada sitä haltuun tulevaisuudessa. Tosin voi käydä myös niin etteivät siirtolaiset haluakkaan tulevaisuudessa olla Kiinan saati Venäjän alaisuudessa. Tuhka tuumii että uusi kansakuntakin voisi syntyä Siperiaan. no aika kertoo
Mielenkiintoista pohdintaa. Jos tuo lanseeraamasi skenaario oletetaan noin ylisummaan paikkansa pitäväksi, niin venäläisiä alkaa käydä jo melkein sääliksi; ajan kysymys lienee, milloinka Kiina ottaa palleista kiinni sellaisella hydraulipuristimella, että siitä ei enää mihinkään lähdetä kovin helposti, ei omin avuin eikä jeesattunakaan. Eikä tämän edes tarvitse tarkoittaa mitään the wanhanaikaista bängbäng-sotimista, sillä onhan niitä muitakin keinoja, hyvinkin. Ja Kiina osaa niin halutessaan olla erinomaisen pitkäjänteinen. Omalla tavallaan kiinalaisten toimintatapa esim. Afrikan suhteen on ollut suorastaan (loogisesti) ihailtavan johdonmukainen, jo tähän asti nähdyn perusteella. Jotain samantapaista, hiljalleen mutta sitäkin vääjäämättömämmin etenevää vaikutusvallan kasvattamista yritettäneen Venäjänkin suhteen. Mistä päästäänkin jo siihen kysymykseen, mites sitten voisikaan käydä, jos, siis jos, Kiina saisikin peukalonsa alle sekä Venäjän että leijonanosan Afrikkaa? Plus tähän vielä lännen myltiskyldyröityminen (lue: islamisaatio) sun muu vähittäinen ränsistyminen, niin voisiko tässä jo tyhmempikin (a'la allekirjoittanut) olla ainakin aistivinaan jopa maailmanhistoriallisiin mittoihin yltävää valtapoliittisten mannerlaattojen karsketta...? No, mutkiahan on matkassa monia, eikä se kiinalaistenkaan maailmanherruus ole toki vielä likikään mikään varmaksi kuulutettu asia. Mutta ainahan näitä on hyvä hieman etukäteenkin miettiä, ettei sitten ajan täyttyessä tulisi ihan housut kintuissa yllätetyksi.
-J.Edgar-
Kuinka suuri osa venäläisistä ihmisistä haluaa hyökätä tänne, aikomuksenaan miehittää Suomi?
Suurinpiirtein jokaisen sodan syy on aina ollut vieraan kansan tuottavuuden saaminen oman tyrannin haltuun, eli Tukholma-syndrooma.
Jos olen tässä täysin väärässä, niin luotan Jaskaan itseensä ja tämän blogin lukijoiden tietoon korjatakseen minua.
"Niissä Venäjä liittoutui ensin Itävallan, Venäjän ja Ruotsin kanssa, sitten Saksin ja Preussin kanssa."
Tuohon on tainnut lipsahtaa pianovihre...
Eniwei, onkos Wolf Halstin "Me, Venäjä ja muut" tuttu kirja? Vähintäänkin sen voi sanoa sisältävän erään parhaista suomeksi (yhä tähän mennessä) kirjoitetuista valtapolitiikan perusluonteen analyyseista. Ja ko. teoksessa (joka on julkaistu jo 1968) ennakoidaan, ainakin isompia linjoja silmällä pitäen, myös Kiinan ambitiot oman globaalin vaikutusvaltansa kasvattamiseen, sekä näiden intressien ristiriitaisuus Venäjän vastaaviin pyrkimyksiin nähden. Kirjoittaja ounasteli niiden aktualisoituvan jopa mahdollisen konfliktin asteelle n. v. 1985 mennessä (Huom. painovuosi). No, aivan näin ei käynyt ainakaan teoksessa oletetun aikataulun suhteen, mutta muutettavat muuttaen, itse analyysi tuntuu pääpiirteissään jopa aavemaisen tarkkanäköiseltä, kun seurailee mitä esim. viimeisen 25 vuoden aikana on Kaukoidän suunnalla tapahtunut.
-J.Edgar-
Tuota, mites tohon takkiraudan blogiin sais kutsun kerta on suljettu blogi enkä löytäny mistään meiliosotetta jonne pyynnön vois lähettää.
"Pienenä vihjeenä mainittakoon, että maailmassa on väestöpaineesta, resurssipulasta ja ympäristöongelmista kärsivä miljardin asukkaan valtio, joka on harvaan asutun ja resurssirikkaan Siperian naapuri. Se ollut Ukrainasta hiljaa kuin kusi sukassa ja odottanut kieli pitkällä länsimaiden ja Venäjän konfliktia - eli omaa tilaisuuttaan."
Itseäni on jo hyvän aikaa ihmetyttänyt, miksi Kiinaan suhtaudutaan edelleenkin ihan vakavissakin maailmanpolitiikan analyyseissa kuin johonkin takapihan kerjäläispoikaan? Onhan se nyt jumalauta ollut jo yksi maailman kohtaloita käsissään pitelevistä jättiläisistä ainakin puolen vuosisataa, eikä mikään viittaa siihen, että sen rooli olisi tästään ainakaan kutistumassa. Ja mitenkä edes voisikaan, jos noin viidennes koko ihmiskunnasta sattuu asustamaan kyseisessä valtakunnassa? Ja avaruusluotaimia lähettävään maahan on pakko suhtautua ihan vakavasti otettavana korkean teknologian yhteiskuntana. (No myönnetään, onhan siellä sitä takapajuisuutta runsaasti jäljellä yhä vieläkin, mutta kumminkin.)
Vai voisiko (kerrankin aiheesta) epäillä erääksi selitykseksi rasismia, siis ikään kuin "eihän niistä vinosilmistä nyt niinqu Aikuisten Oikeesti tarvitse huolta kantaa, eihän ne nyt kuitenkaan mihinkään Todella Merkittävään sentään pysty..." No, ruususen unilla kölletteleviä nukkumatteja voi vielä odottaa muutamakin ikävä yllätys, jos eivät saa ajoissa virtaa päälle, sano.
-J.Edgar-
Vanha vitsi:
Neuvostoliitto ja Kiina joutuu sotaan. Ensimmäisen viikon aikana antautuu 100 000 000 kiinalaista, toisen viikon aikana antautuu 200 000 000 kiinalaista. Kolmannella viikolla Neuvostoliitto antautuu - molemmilla puolen rajaa on enemmän kiinalaisia kuin neuvostoliittolaisia.
Back to reality... jos Kiina lähtee siperiaan niin on melko todennäköistä että Nato liittyy sotaan Venäjän puolella. Tom Clancy (Karhu ja lohikäärme (The Bear and the Dragon)), Clancyn ensimmäinen huono kirja.
Tiedä sitten mistä Venäjän rypeminen johtuu, tyhmät kansat eivät rakenna avaruusasemia.
Tuhka: On varsin ilmeistä että Kiinan ja Venäjän sodan ainoa este on ydinase. Nimenomaan se, että Venäjällä on semmoinen.
J. Edgar: Kiitoksia, lapsus korjattu. Tuota Halstin kirjaa en muista lukeneeni tai saattaa olla että joskus vuonna Koivisto, kun tarina kuulosti tutulta. Mitä Kiinaan tulee, niin on ilmeistä että Kiinan strategia on Afrikan eikä Siperian haltuunotto. Afrikkalaisilla kun ei ole ydinaseita. Ja Kiina on tosiaan kovempi tekijä kuin kukaan uskoo. Joka ainoa Kiinassa työkuvioissa käynyt on tullut takaisin silmät pyöreinä ja sanonut "en olisi kyllä uskonut".
Imulippo: Tukholma-syndrooma tarkoittaa kylläkin panttivangin samaistumista kaappaajaansa. Eivätkä venäläiset sotaa halua; he haluavat että kaikki joskus Äiti-Venäjän alaisuudessa olleet alueet liittyvät takaisin rauhanomaisesti. Sotaa tarvitaan vain jos tämä ei rauhanomaisesti onnistu.
Tiukka-meno: Takkirauta-foorumin kautta voinee yrittää.
Ano: Ville Haapasalon kirjoista saa aika hyvän ruohonjuuritason käsityksen miksi Venäjä rypee. Byrokratiaa ei ole saatu toimimaan ja kukaan ei uskalla rakentaa mitään pysyvää, kun säännöt saattavat muuttua seuraavana päivänä.
Kiitos hienosta kirjoituksesta!
Enpä ole koskaan tullut edes ajatelleeksi tuollaista katsantokantaa Venäjän kohdalla. Todella järkeenkäypä näkemys, jolla voi selittää monia mutkia menneissä matkoissa.
Olipa hyvä, ettei voitettu sotaa ja vallattu Neuvostoliittoa. Olisi siinä kaitsettaavaa Sipilällä ja Saulilla sekä muillakin Niinistöillä.
Luin vuosikymmenen alussa voimailuaiheisen Pakkotoisto-forumin erään ei-voimailuaiheisen keskustelualueen viestiketjun koskien kansallisuuseroja. Siinä eräs viestijä kertoi olleensa vuosia töissä niin Japanissa kuin Kiinassa ja huomanneensa selkeän peruseron:
molemmat tekivät töitä todella kovasti, mutta siinä missä japanilaiset tekivät tulosta, eivät kiinalaiset saaneet aikaiseksi valmista.
Kertoja koki selittäväksi syyksi kaakkoisaasialaisen häpeäkultturin nyanssit:
kun japanilaiselle on häpeä olla saamatta työtään valmiiksi, on kiinalaiselle suurempi häpeä myöntää, ettei pysty saamaan työtään valmiiksi. Siksi kiinalainen mieluummin tekee ahkerasti turhaa työtä, kuin myöntää ettei valmista tule.
Tämä oli yhden suomalaisen henkilökohtainen näkemys, monella muulla on epäilemättä toisenlainen, itselläni ei oikeastaan minkäänlaista paremman tiedon putteessa.
Mitä Siperiaan tulee, ei Kiinalla ole mitään kiirettä sen suhteen; alkaahan venäläismiesten keskimääräinen elinikä lähestyä jo vodkan alkoholiprosenttia. Se demografia...!
Toistaiseksi Kiina voi toimia kaikessa rauhassa Afrikassa juuri kuten länsimaatkin olisivat toimineet, jos vain olisivat halunneet:
mennään rakentamaan infraa luonnonvarojen hyödyntämiseksi, mutta selitetään se kehitysavuksi.
Rakennetaan kestopäällystettyjä maanteitä ja rautateitä kuljettamaan tarkoitusta varten rakennettuihin satamiin luonnonvararikkauksia, jotka on tuotettu afrikkalaisella halpatyövoimalla ja energialla, joka on tuotettu rakentamalla Niiliin ja muihinkin suuriin jokiin hydroelektriikkaa.
Kun tästä kaikesta annetaan rippunen afrkkkalaisille paikallis- ja aluejohtajille sekä isompi rippunen gepardihatuille, menee kaikki kehitysavun piikkiin ja iloisia oomme me kaikki.
Paitsi me, jotka ymmärrämme miten homma pelittää, mutta mehän emme olekaan vihervasemmistolaisia naisia tai miesoletettuja. Emmekä kiinalaisia...
Jaska, aivan, ihmiset puolustelevat valtiota, omaa sortajaansa. Sen nimissä toimivat ihmiset varastavat muiden ihmisten rahat, mutta kuitenkin ihmiset kannattavat sitä.
Teknisesti kyseessä ei ole varsinainen kaappaus, mutta laajemmassa kontekstissa kyse on oman tyrannin tekojen puolustelemisesta.
Tervehdys. Ei liity Venäjään:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1bb9b19c-531d-4c57-91a2-0287e0feae17?fbclid=IwAR3-3M7Tf3gjFaTlF5UnZbwccmar-IwqZ3hZuGXuMXzNXu-DpoqjVyD9k-k
Täytyy sanoa että tanskalaiset on aika fiksuja kun haluavat pitää tiettyjä villejä elämänmuotoja loitolla ettei 2015 toistuisi. Ottaneet mallia Unkarista.
Tuli tuossa hiljan lukaistua divarista löytämäni kirja Venäjän historia (ISBN 951-1-15799-X) ja sen perusteella näyttää kuin historia vain toistaisi itseään. Maan läntinen raja on muuttanut moneen kertaan muotoansa ja on tehty valtioliittoja naapurien kanssa kun on haluttu laajentua. Tuskin toi Itä-Ukrainan tilanne tuosta sen paremmaksi menee? Pikkuhiljaa hivuttamalla otetaan haltuun ex-Neuvostoliiton maa-alueet.
Mutta se, että tsaari Aleksanteri II myi Alaskan jenkeille, niin se oli USA:lle todellakin hyvä diili. Tuohon maailman aikaan (1867) venäläiset eivät tienneet kaikista niistä luonnonrikkauksista mitä sieltä myöhemmin löytyikään (kulta & öljy). Ja jos alue olisi ollut NL:n käsissä, kuinkahan monta ohjustukikohtaa sinne oltaisinkaan rakennettu kylmän sodan aikana? Mutta kovia sotureita noi kasakat, he kun olivat pääosissa Venäjän laajentumisesta Tyynen valtameren rannalle ja Beringin salmen yli.
Lievää OT:tä, tässä hyvä 8-osainen historiasarja asiasta kiinnostuneille Euroopan uudet tuulet 1918-1939, perustuen aikalaistensa muistiinpanoihin/päiväkirjoihin. Sarjassa vilahtelee ainakin 1. maailmansodan dokumenttisarjasta tuttu kasakkataistelijatar Maria Jurlova. Piti oikein googletella muutaman henkilön nimi kuten Pola Negri ja Unity Mitford. Aina sitä oppii jotain uutta!
Plussaa siitä että näyttelijät puhuvat kunkin henkilön äidinkieltä, ettei kaikki vaan ole sitä englantia...
- Soomepois Eestist -
Veijo Hoikka: Mutta ehkä maailmanpolitiikassa menisi siinä tapauksessa paremmin, sillä tunnetusti Suomi on selviytynyt kohtuullisen hyvin suuren itäisen naapurin kanssa. Tuossa skenaariossa se vain olisi Kiina.
Qroquius Kad: No perkele. Eipä sitä ole aiemmin itsestäänselvyyttä tajunnut: kun japanilaiselle on häpeä olla saamatta työtään valmiiksi, on kiinalaiselle suurempi häpeä myöntää, ettei pysty saamaan työtään valmiiksi. Siksi kiinalainen mieluummin tekee ahkerasti turhaa työtä, kuin myöntää ettei valmista tule.
Olen työskennellyt sekä kiinalaisten että japanilaisten kanssa. Asia on ollut sataprosenttisesti juuri noin. Ei poikkeuksia.
Imulippo: Jaa, tuota tarkoitit. En tajunnut. Tukholma-syndroomaan nähden ero on se, että syndroomassa aluksi tajutaan että tuli kaapatuksi ja sympatia tulee vasta sitten. Itse näkisin asian siten että 80 % ihmisistä on lampaita, jotka haluavat tulla hallituiksi - olipa hallitsija kuka tahansa. Lampaat tunnistaa varmimmin siitä, että he loukkaantuvat suuresti kun heitä sanoo ohjailtaviksi, kun taas ei-lampaat vastaavan syytöksen edessä ryhtyvät itsetutkiskeluun "olisiko muka noin".
Ano: Joo, Tanskassa alkaa järki päästä voitolle.
Soomepois Eestist: Kiitos linkistä. Meni kansioon "heti kun ehtii". Tuntemattoman sotilaan TV-versiosta on vielä kaksi jaksoa näkemättä...
Ollos hyvä Jaska, toi sarja on tosi hyvää settiä, kannattaa tallentaa digiboxillensa kuten tein jo sille aikaisemmalle sarjalle 1. maailmansodasta.
Päivän uutisvirrasta pientä pohdittavaa Zhirinovski heitti "Karjala-kortin" kehiin. Miehellä on ennenkin ollut kiistanalaiset mielipiteet ja hän on ollut lievästikin sanottuna värikäs hahmo Venäjän politiikassa, onhan hän myös tunnettu "Suomen syöjänä". Maa jolla on nainen puolustusministerinä (Elisabeth Rehn), ei ansaitse itsenäisyyttä. Heh, sellaista retoriikkaa!
Toisaalta, miksi Venäjä luopuisi alueistaan idässä samalla kun se ottaa alueita haltuun lännessä? Mielenkiintoista tosiaan, että NL (tai siis Venäjä) ja Japani eivät ole allekirjoittaneet rauhansopimusta 2. maailmansodan jälkeen (kuten eivät vissiin Pohjois- ja Etelä-Korea 1950-luvun jälkeisen rytinän)? Kovaa on noi saarikiistat vielä 70 vuoden jälkeenkin. Ehkä Venäjää ketuttaa vieläkin se Tsushiman-salmen katastrofi & nöyryytys v. 1905 sodassa Japania vastaan ja he piruuttansa eivät anna heille muutamaa saarta?
Höh, antaisivat asian olla jo niiden menneisyyden haamujen suhteen, se on ollutta ja mennyttä aikaa kuten Karjalan kannas ja Viipuri Suomen suhteen. Muutenkin se Karjalan alue on sellaisessa jamassa ettei sitä kannata ottaa Suomen rasitteeksi vaikka ilmaiseksi saisi. Pitäisikö ne venäläiset sitten pakkosiirtää takaisin kotimaahansa ja suomalaisia tilalle vai myöntää venäläisille Suomen kansalaisuus? Kohta oltaisiin samassa jamassa kuin Ukraina Krimin niemimaan ja itäosiensa suhteen. Pietari olisi siten vain n. 30 km:n päässä ja turhan lähellä Suomen uutta itärajaa, venäläiset kun haluavat hieman puskurivyöhykettä noihin suurimpiin kaupunkeihinsa, Moskovalla sitä on jo ennestäänkin.
Niin se vain menee, että isommat maat vievät kansainvälisessä politiikassa ja pienemmät vikisevät kun isommat tekevät niitä liittosopimuksia ym. "diilejä". Venäjällä tosin lienee astetta vaikeampaa nyttemmin esittää esim. aluevaatimuksia ja sotilastukikohtien perustamista Baltiaan ja/tai Puolaan koska ne ovat liittyneet Natoon?
Jos joku olisi esittänyt tuollaisen arvion 1980-luvun alussa, hänet olisi julistettu kunnianarvoisaksi kylähulluksi.
Kuten kommentoija QK edellä jo totesikin tuosta venäläisten miesten keskimääräisestä elinajaodotteesta, lieneekö sitten eräs tulevaisuuden skenaario se että Venäjän valtio hajoaa pienempiin osiin....?
- Soomepois Eestist -
Soomepois Eestist: Venäjä voisi kyllä antaa Suomelle oikeudenmukaiset Tarton rauhan rajat takaisin, jos se tajuaisi itsekin hyötyvänsä siitä. Ja jos alue tulisi takaisin yhtä tyhjänä kuin se väliaikaisesti luovutettiin. Mitä kustannuksiin tulee, niin eipähän valtion osuudeksi jäisi paljon muuta kuin liikenneinfran ylläpito Suomi-Venäjä -välillä. Loppuosa alueesta voitaisiin kunnostaa yksityisellä rahoituksella ja jos ei kiinnosta, niin olisipa melkoinen luonnonsuojelualue.
Lähetä kommentti