Uusinta: Missä kaikki ovat?

Lukijalle: Pienet vihreät miehet eivät vieläkään ole ottaneet meihin yhteyttä. Aihetta olisi. Ei tämän pallon asioita näytä saavan kuntoon omin voimin, kun länsimainen sivistys on ainoa joka sen voisi hoitaa ja se taas on musertumassa haittamaahanmuuton ja kehitysmaiden väestönkasvun paineessa:

Kukaan ei tiedä, kuinka monta aurinkokuntajärjestelmää Linnunrata sisältää. Arviot liikkuvat välillä 100-400 miljardia. Luvun suuruuden hahmottamiseksi kerrottakoon, että jos Linnunradan tähdet jaettaisiin tasan maapallon asukkaiden kesken, jokainen saisi noin kolmekymmentä. Ja meidän aurinkokuntamme on vain yksi ainoa noista sadoista miljardeista. (Jätetään nyt puuttumatta siihen, että havaittavissa olevassa maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan noin 200 miljardia galaksia, joista yksi on Linnunrata ja keskitytään vain tähän kotigalaksiimme.)

Tilastollisesti on päätelty, että Linnunradalla on 17 miljardia suunnilleen Maan kokoista planeettaa. Vaikka tämä on vähemmän kuin tähtien määrä, se on edelleen valtava luku. Ja meidän omiin kokemuksiimme nojautuen voi sanoa, että ainakin tuon kokoisilla planeetoilla pystyy olemaan elämää, jopa ainakin jossain määrin älyllistä. Tästä seuraakin ihmettelyn aihe: jos mahdollisuuksia on niin paljon, miksi ei ole havaittu todistettavia merkkejä älyllisestä tai ylipäätään minkäänlaisesta elämästä Maa-planeetan ulkopuolella?

Asiaa kummasteli jo yksi ydinpommin suunnittelijoista, Enrico Fermi. Kuultuaan lukemat tähtien määrästä hän esitti tunnetun kysymyksensä: "Missä kaikki ovat". Tämä tunnetaan nykyisin Fermin paradoksina. Eli jos ja kun on niin paljon mahdollisuuksia, miksi kukaan ei ole ottanut meihin yhteyttä?

Linnunradalla olevien älyllisten sivilisaatioiden määrää on yritetty arvioida Draken kaavalla. Kaavassa on valitettavasti seitsemän ongelmaa. Eli seitsemän muuttujaa, joista yhdenkään arvoa ei tunneta. Tosin joitakin niistä on kyetty tähtitieteen edistymisen ansiosta arvioimaan. Täydellisesti tuntemattomia on edelleen neljä muuttujaa:
- todennäköisyys sille, että elämään kelvollisella planeetalla syntyy elämää
- todennäköisyys sille, että elämä kehittyy älylliseksi
- todennäköisyys sille, että sivilisaatio lähettää itsestään - tietoisesti tai tiedostamatta - merkkejä avaruuteen
- se aika, jonka sivilisaatio on olemassa yllämainitun tasoisena
Näitä arvoja lienee mahdotonta arvioida, koska meillä on olemassa vain yksi esimerkki elämän kehittymisestä - me itse. Tuntemattomina muuttujat säilynevät niin kauan, kunnes törmätään toiseen sivilisaatioon - ja silloin kaava menettää suurimman osan mielenkiinnostaan joka tapauksessa.

Joka tapauksessa mahdollisuuksien määrä on niin valtava, että Fermin kummastelu on aiheellinen. Kaiken järjen mukaan luulisi, että jossain päin Linnunrataa on kehittynyt älyllistä elämää. Selityksiä sille, miksi emme ole sitä havainneet, on tietysti lukemattomia. Uskonnollisiin vetoaa parhaiten Kultakutri-periaate, jonka mukaan meidän aurinkokuntamme on ikään kuin "viritetty" elämälle juuri sopivaksi ja muut taas eivät. Kieroutuneella tavalla huvittava mutta tieteellisesti uskottavampi on puolestaan ajatus, että meidän aurinkokuntamme sijainti Linnunradan "periferiassa" olisi otollinen. Teorian mukaan Linnunradan keskustassa on niin paljon enemmän tungosta, että jokin komeetta osuu muuten sopivaan planeettaan sen verran tihein väliajoin, ettei älyllistä elämää ehdi syntyä. Toisaalta on täällä sivuhaaroissakin varmasti miljoonia sopivia planeettoja, joista jonkin luulisi olevan yhtä onnekas kuin Maan. Paikallisista kokemuksista tiedetään, että tarpeeksi isoja paukkuja osuu kohdalle vain muutaman kymmenen miljoonan vuoden välein - nytkin edellisestä jytkystä on 65 miljoonaa vuotta. Älyllinen elämä kehittyi loppujen lopuksi vain muutamassa miljoonassa vuodessa, joten muutaman kymmenen miljoonan vuoden aikaikkuna on enemmän kuin riittävä.

Yksi tekijä on kuitenkin unohtunut lähes kokonaan älyllisen elämän harvinaisuuden perusteluna. Ihmislaji itse. Entäpä jos älyllistä elämää on kehittynyt muuallakin Linnunradalla, ties kuinka usein tahansa? Mutta jos kyseiset sivilisaatiot ovat tuhoutuneet ennen kuin ne ovat kehittäneet kyvyn viestiä ulkoavaruuteen, puhumattakaan sinne matkaamisesta? Lähdetään liikkeelle hypoteesista, jonka mukaan ihmislajilla on joitakin sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat mahdollistaneet sen kehityksen avaruusviestinnän tasolle "aiemmin" kuin muut sivilisaatiot eli ennen tuhoutumistaan. Tähän vaadittavia poikkeavia ominaisuuksia on kolme ja jokaiselle on ainakin jonkinlainen biologinen perustelu.

1) Tekninen osaaminen.
Kun näpyttelen tätä tekstiä koneelle, niin pitää pysähtyä ihmettelemään hienomotoriikkaa. Kymmenen sormea näpyttelee rytmikkäästi pieniä nappuloita tekemättä merkittävää määrää virheitä. Ilman että silmät katsovat näppäimistöä. Ihmisen motoriset taidot ovat käsittämättömän hyvät. Ja tämä on täysin välttämätöntä ulkoavaruuteen viestinnän kannalta. Ehkä ihmisen insinööritaito on suhteettoman hyvä verrattuna hänen ajattelukykyynsä. Tätä hypoteesia tukee kaksi luonnontieteellistä havaintoa. Ensinnäkin suurin osa ihmisistä ei ymmärrä laskennasta yhtään mitään, vaikka se on sivilisaation perusta. Pieni vähemmistö ihmiskunnasta kykenee tekemään kehittyneisiin teknisiin laitteisiin vaadittavia laskelmia, vaikka lähes kaikki kykenevät niitä koulutettuina rakentamaan ja käyttämään. Rajoittava tekijä ei ole motoriikka, vaan äly. Jos nämä olisivat kehittyneet samassa suhteessa, kaikki viisivuotiaat osaisivat derivoida. Toiseksi ei tarvitse muuta kuin verrata muihin planeettamme eliölajeihin, niin havaitsee kädellisten olevan motorisesti täysin ylivertaisia. Älyllisesti lähinnä ovat arvioiden mukaan delfiinit. Missä hitossa delfiini pitelisi ruuvimeisseliä? Tai norsut. Niillä nyt on jollain lailla pientenkin esineiden käsittelyyn soveltuva kärsä, mutta norsujen fyysinen koko rajoittaa populaation kokoa liikaa. Norsujen määrä ei pysty ekologisten rajoitusten takia ylittämään sivilisaation kehitykseen vaadittavaa kriittistä massaa. Nisäkkäiden ulkopuolella papukaijat lienevät fiksuimpia, mutta ne ovat tolkuttoman kaukana sekä älyllisesti että teknisesti. Lienee selvää, että ihmisillä - ja myös muilla kädellisillä - hienomotoriikan ja älyn suhde on aivan huikea hienomotoriikan hyväksi.
Tästä seuraa, että jos jollain muulla planeetalla on kehittynyt älyllistä elämää, kyseisen lajin tekninen taso on meihin verrattuna luultavasti edistynyt suhteessa hitaammin kuin älyllinen taso. Noin karkeasti ilmaisten kyseisen lajin Platon on elänyt kauan ennen Arkhimedesta. Mikäli lajin tuhoutuminen on todennäköistä tietyn älyllisen tason saavuttamisen jälkeen, ihmiskunta on ehtinyt kehittää parempaa tekniikkaa kuin muut lajit ennen sitä.

2) Optimismi
Usko kuolemanjälkeiseen elämään on egoismin huippu. Joka ainoa aiheeseen liittyvä tutkimus osoittaa, että uskonnollisuus on enimmäkseen keskiälykkäiden juttu. Kognitiivinen alaluokka kulkee mukana, jos yhteiskunta sitä edellyttää, kuten useimmiten. Poikkeuksellisen älykkäät taas uskovat ns. korkeampiin voimiin aniharvoin, silloinkin usein pelkästään nimellisesti ja sosiaalisista syistä. Mikäli kohdassa (1) esitetty olettamus pitää paikkansa, on jokin toinen sivilisaatio jo kauan ennen sen teknologian kehittymistä ihmiskunnan nykytasolle koostunut uskonnottomista, koska laji on ollut siinä vaiheessa selvästi ihmislajia älykkäämpi. Kaikille uskonnoille taas on yhteistä ns. ikuisuuden asiat siinä missä uskonnottomat toteavat että kerranhan täällä vain eletään. Nykytieto maailmankaikkeudesta viittaa siihen, että joskus tulee loppu. Tämä tieto - mikäli se nyt oikein on - on käynyt luultavasti ilmi alieneille jo ennen avaruusviestintää. Ja vaikka ei olisi, niin todennäköisyyslaskentaa he luultavasti osaisivat ja tietäisivät sen perusteella, että jokainen vakuutusyhtiö menee joskus väistämättä konkurssiin eli analogisesti jokainen lajikin kohtaa sukupuuton. Tietoisuus tästä taas saattaa johtaa epätoivoon ja vähittäiseen tuhoutumiseen. Olettaen ettei uskonto sodi sitä vastaan. Ja uskonto saattaa olla mahdollinen vain, jos lajin älyllinen taso suhteessa tekniseen osaamiseen on riittävän alhainen, kuten ihmisellä. Näin ollen uskonnollinen epärealismi saattaa olla merkittävä ehto lajin kehittymiseen avaruusviestinnän tasolle ja ihmislaji on todennäköisesti tekniseen kehitykseensä nähden muita lajeja optimistisempi.

3) Taistelunhalu
Katsokaa luontodokumentistä, miten leijona popsii vielä elossa olevaa antilooppia päivälliseksi. Antiloopin silmät ovat kauhusta laajenneet, mutta se vain tuijottaa lamaantuneena. Käsittääkseni yksikään kädellinen ei normaalisti toimi samoin. Apina - ja ihminen - huitoo vastaan niin kauan kuin edes pikkurillissä on eloa. Me taistelemme toivottomassakin tilanteessa. Esimerkiksi nykyinen tekninen kehityksemme on johtamassa siihen, että koneet ovat viemässä ihmisiltä työt. Ja tämä siis lajilla, joka kykenee hyvin pitkälle kilpailemaan koneen kanssa motorisesti. Jos älyllinen elämä olisi kehittynyt millä tahansa muulla maapallon lajiryhmällä kuin kädellisillä, koneistumisessa - joka siis olisi tapahtunut älyllisen kehityksen myöhemmässä vaiheessa - ensimmäinen operaatio olisi ollut lajin teknisten toimintojen suorittaminen koneistetuksi. Ihmisillä se tulee vasta nyt. Muut lajit olisivat kohdanneet omasta tarpeettomuudestaan aiheutuvan turhautumisen jo paljon aikaisemmin. Ehkä ihmiskunta selviää tuostakin haasteesta taistelunhalunsa ansiosta. Olisiko mikään muu laji selvinnyt? Ihminen on luonteeltaan kokeilija. Valmis ottamaan riskejä ja kamppailemaan. Ehkä muut älylliset lajit eivät ole yhtä hanakoita riskinottajia eivätkä siksi ehdi kehittää teknologiaa ennen tuhoutumistaan.

Mikäli oletetaan ihmisen olevan biologisilta erityispiirteiltään poikkeava muilla planeetoilla älyllisesti kehittyneistä lajeista, saa Fermin kysymys vastauksensa: muut lajit ovat kuolleet sukupuuttoon kehityttyään älyllisesti nopeammin kuin teknisesti. Joka tapauksessa, jos me jonakin päivänä kohtaamme Maan ulkopuolista elämää, voi hyvinkin käydä niin ettei sillä ole meille mitään sanottavaa.