Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 22. tammikuuta 2019

Sukupuuta kapuamassa


Kun tavallinen tallaaja lähtee kaivelemaan tietoa menneistä esi-isistään, taival päättyy yleensä 1600-1700 –lukujen paikkeille. Jos suvusta sattuu löytymään aatelisia, saattaa päästä vaikka miten pitkälle. Yleensä Kaarle Suuri (k. 814) on tietynlainen tavoite, sillä melkoinen osa eurooppalaisia polveutuu hänestä. Usein sukupuussa on helpointa – etenkin aatelisten tapauksissa – tutkia ns. patrilineaarista linjaa eli edetä isän kautta tämän isään ja niin edelleen. Näin siksi, että äideistä yleensä mainitaan että ”he olivat sen-ja-sen tyttäriä” ja matriarkaalinen linja sivuhaaroineen yleensä päättyy aiemmin.

Joskus kuninkaallisetkin linjat päättyvät pian. Esimerkiksi Ruotsin kuningashuoneen patriarkaalista linjaa ei pysty seuraamaan kovin paljon Kaarle XIV Juhanaa eli Jean-Baptiste Bernadottea pidemmälle. Tämä kun oli ihan tavallista kansaa ja sattui vain olemaan kyvykäs mies oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sivuhaaroja pitkin pääsee satoja vuosia pidemmälle.

Kaarle XIV Juhanan tapaan on monella muullakin käynyt hyvä onni ja kruunu on löytynyt päähän milloin mitäkin tietä. Niinpä esimerkiksi kuningatar Elisabet II:n patriarkaalinen linja ei ole ollut kuninkaallista kuin vähän toistasataa vuotta. Sitäkin linjaa pystyy kuitenkin seuraamaan varsin pitkälle. Elisabet II:n sukujuurissa on monta muutakin erikoista linjausta, on jopa varsin mahdollista että Muhammad olisi yksi hänen esi-isistään. Tämä on täysin uskottavaa, mikäli sukuun on jostain päin Lähi-itää sotkeuduttu. Olihan Allah ystävällisesti ilmoittanut Muhammadille, että tämä saa kuksaista niin monta naista kuin haluaa ja minkä ikäisenä ikinä sattuu huvittamaan. Kätevää tuollainen suoralinja yläkerran pomolle. Niinpä jälkeläisiä kertyi siinä määrin, että jos muutama sata vuotta myöhemmin joku Cordoban kalifikunnan prinsessa sattui emigroitumaan ja kristityksi käännyttyään menemään Kastilian kuninkaan jalkavaimoksi, niin sitä kauttahan homma hoitui. Patrilineaarisen linjan lisäksi Elisabetin tapauksessa voidaan seurata myös ns. kuninkaallisinta linjaa, jossa edetään kuningatar Viktorian kautta patrilineaarisesti, mutta loikaten välillä äitien kautta mahdollisimman nopeasti Britannian (tai aiemmin Englannin ja vielä sitä ennen Wessexin) kuninkaisiin. Kolmas mielenkiintoinen reitti on seurata väylää, joka johtaa dokumentoinnin rajoissa kauimmas historiaan. Jossain vaiheessa kaikki reitit muuttuvat hieman epävarmoiksi, mutta jonkinmoisena rajana on pidetty linjan päättämistä arvioituun enintään 50 % todennäköisyyteen. Eli esimerkiksi jos henkilölle mainitaan useampia isäehdokkaita, on linjaa jatkettu mikäli jostain perustellusta syystä yhden ehdokkaan isyyttä on pidetty todennäköisenä ja muut ovat vain kilpailevia teorioita. Ja onhan toki muistettava, että pitkissä sukulinjoissa on todennäköistä, että jossakin vaiheessa tallimestari on käväissyt sutaisemassa prinsessaa. Eikä kukaan epäile virallisissa asiakirjoissa yhtään mitään. On vain todettu, että prinssin muistuttaessa enemmän tallimestaria kuin kuningasta häneen ovat vaikuttaneet ympäristötekijät perintötekijöitä voimakkaammin.
Tässä Elisabet II:sta lähtien, jossain määrin epävarmaksi muuttumisesta lähtien järjestysnumerot on merkitty kursiivilla:


A. Patrilineaarinen linja

0. Elisabet II 1926- (kuningatar 1952-)
Jos muuten kuninkaallisten nimet on aiemmin suomennettu (on sovittu että prinssi Charlesista ei sitten aikanaan tule enää Kaarle III:sta, vaan Charles III), niin miksi Elizabeth II on suomennettu vaisusti vain vaihtamalla z s:ksi ja pudottamalla h pois? Liisa II kuulostaisi komealta.

1. Yrjö VI 1895-1952 (kuningas 1936-1952)
Joutui kuninkaaksi, kun naimaton ja lapseton isoveli luopui kruunusta mennäkseen naimisiin hoviin kelpaamattoman naisen kanssa.

2. Yrjö V 1865-1936 (kuningas 1910-1936)
Tsaari Nikolai II:n serkulla ja kaksoisolennolla kävi parempi tuuri kuin monella aikalaismonarkilla, kun sekä henki että työpaikka säästyivät.

3. Edvard VII 1841-1910 (kuningas 1901-1910)
Vietti Walesin prinssinä sellaista hulivilielämää, että prinssi Charles olisi ollut ihmeissään. Onneksi tuohon aikaan ei tunnettu paparazzeja.

4. Prinssi Albert 1819-1861
Kuningatar Viktoria tuumi, että mitä serkumpi, sitä herkumpi. Serkkupuoliso kuoli jo nuorena miehenä, vasta 42-vuotiaana. Tässä vaiheessa Elisabetin patriarkaalinen linja erkanee kuninkaallisesta linjasta.

5. Ernst I, Saksi-Coburg-Gothan herttua 1784-1844 (herttua 1806-1844)
Pikkuisen keskisaksalaisen herttuakunnan hallitsija sai poikansa hyviin naimisiin. Alkujaan herttuakunta oli nimeltään Saksi-Coburg-Saalfeld, mutta vuoden 1826 uudelleenjärjestelyissä nimi ja osittain alueet vaihtuivat.

6. Francis, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1750-1806 (herttua 1800-1806)
Herttua ehti tekaista seitsemän aikuiseksi elänyttä lasta ja on tämän ansiosta käytännössä kaikkien Euroopan hallitsijasukujen esi-isä.

7. Ernst Fredrick, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1724-1800 (herttua 1764-1800)
Peri isältään velkaisen herttuakunnan, mutta sai kolmenkymmenen vuoden kuluessa asiat jonkinlaiseen järjestykseen.

8. Francis Josias, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1697-1764 (herttua 1745-1764)
Pääsi tuurilla herttuaksi; ensin kaksi vanhempaa veljeä kuoli ja sitten vielä vanhempi velipuoli meni naimaan rahvaan naisen, jolloin jalommassa akkametsässä käynyt Francis Josias päätyi kruununperiujäksi.

9. Johann Ernest IV, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1628-1729 (herttua 1675-1729)
Oli aluksi isomman herttuakunnan (Saksi-Saalfeld) herttua yhdessä kuuden veljensä kanssa, mutta erinäisten jakojen ja parin lapsettomaksi jääneen veljen takia herttuakunnat jaettiin pienempiin paloihin.

10. Ernest I, Saksi-Gothan ja Altenburgin herttua 1601-1675 (herttua 1640-1675)
Äitinsä pienenä ja isänsä nuorena menettänyt poika päätyi kolmikymmenvuotisen sodan melskeiden keskellä sukulaisten tekemän sopimuksen takia aluksi Saksi-Gothan herttuaksi ja kolmekymmentä vuotta myöhemmin myös Altenburgin herttuaksi.

11. Johann II, Saksi-Weimarin herttua 1570-1605 (herttua 1602-1605)
Päätyi herttuaksi siksi, että nuorena kuolleen isoveljen lapset olivat vielä alaikäisiä.

12. Johann Wilhelm, Saksi-Weimarin herttua 1530-1573 (herttua 1566-1573)
Täysin sekopäisessä perimyssotkussa Johann Wilhelm veti lyhimmän korren ja sai veljeksistä pienimmän osan isänsä jättämistä herttuakunnista.

13. Johann Friedrich I, Saksin vaaliruhtinas 1503-1557 (vaaliruhtinas 1532-1547, herttua 1547-1554)
Titteli vaihtui, kun Saksi potkittiin pihalle keisarin valintakomissiosta.

14. Johann, Saksin vaaliruhtinas 1468-1532 (vaaliruhtinas 1525-1532)
Seurasi hallitsijana lapsetonta isoveljeään ja vaikutti Lutherin suosijana voimakkaasti hänen oppiensa leviämiseen.

15. Ernst, Saksin vaaliruhtinas 1441-1486 (vaaliruhtinas 1464-1486)
Pääsi kruununperijäksi isoveljen kuoltua. Kuoli itse pudottuaan hevosen selästä.

16. Friedrich II, Saksin vaaliruhtinas 1412-1464 (vaaliruhtinas 1428-1464)
Tuli hallitsijaksi vasta 15-vuotiaana isänsä kuoltua.

17. Friedrich I, Saksin vaaliruhtinas 1370-1428 (vaaliruhtinas 1423-1428)
Alkujaan perintönä tuli vain Meissenin rajakreiviys, mutta ylemmille tahoille tehdyt palvelukset nostivat miehen vapaaksi jääneeseen Saksin vaaliruhtinaan asemaan.

18. Friedrich III, Meissenin ja Thüringenin rajakreivi 1332-1381
Jakoi hallitsemisen kolmen veljensä kanssa kahden vuoden jaksoissa vuoteen 1379 asti, jolloin veljekset jakoivat maat keskenään.

19. Friedrich II, Meissenin rajakreivi 1310-1349
Aluksi akkavallan alla äidin toimiessa alaikäisen rajakreivin sijaishallitsijana.

20. Friedrich I, Meissenin rajakreivi 1257-1323
Mielenkiintoiset puolisovalinnat: ensimmäinen puoliso oli hänen serkkupuolensa Conradinin velipuoli; Conradinin kuolema taas antoi Friedrichille mahdollisuuden vaatia itselleen Jerusalemin ja Sisilian kuninkuuksia, josta ei kylläkään tullut mitään. Leskeksi jäätyään hänen toinen puolisonsa taas oli miehen itsensä äitipuolen tytär.

21. Albert II, Meissenin rajakreivi 1240-1314
Poikkeuksellisesti omasi tittelin jo ennen isänsä kuolemaa; sai tältä Thüringenin maakreivin aseman.

22. Heinrich III, Meissenin rajakreivi n. 1215-1288
Tuli kreiviksi vasta kuusivuotiaana, aluksi enonsa valvonnassa.

23. Dietrich I, Meissenin rajakreivi 1162-1221
Pääsi kreiviksi isänsä määräyksellä vanhemman veljensä sijaan; tosin isoveli kaappasi vallan ja Dietrich sai tittelin takaisin vasta tämän kuoltua lapsettomana ja ilmeisesti myrkytettynä.

24. Otto II, Meissenin rajakreivi 1125-1190
Peri isältään jakojen vuoksi heikentyneen kreivikunnan.

25. Konrad, Meissenin rajakreivi n. 1097-1157
Alemmasta aatelista ponnistanut kyvykäs mies pääsi rajakreivin asemaan ja nimeen liitettiin adjektiivi “Suuri”.

26. Thimo, Wettinin kreivi n. 1015-1091 tai myöhemmin
Sai nuorempana veljenä alemman tittelin. On epäselvää, onko tässä välissä (järjestysnumero 25,5…) ollut yksi sukupolvi. Konrad on syntynyt n. 1097 ja Thimo olisi tuolloin ollut jo 82-vuotias eikä Viagra ollut vielä markkinoilla. Yksi lähde antaa kuolinvuodeksi 1091, jolloin hän ei voisi olla Konradin isä, toisaalta toinen lähde mainitsee kuolinvuoden 1118, joka saattaa viitata joko pitkään ikään tai samannimiseen välissä olleeseen poikaan.

27. Dietrich II, Ala-Lausitzin rajakreivi n.990-1034
Kuoli salamurhan uhrina hankittuaan yhden vihamiehen liikaa.

28. Dedo I, Wettinin kreivi n. 950-1009
Kapinoi keisaria vastaan ja väittämän mukaan otti äitinsäkin vangiksi. Koki väkivaltaisen kuoleman yhdessä vasalliensa kanssa, mutta pojat perivät kuitenkin osan maista.

29. Dietrich I, Wettinin kreivi n. 916 – n. 976
Miehestä ei tiedetä juuri mitään, jopa syntymä- ja kuolinvuodet ovat epäselvät. Hänen uskotaan kuolleen taistelussa unkarilaisia vastaan 976.

Dietrich I:n isästä ei ole varmaa tietoa. Kolme vahvinta ehdokasta ovat Dedi I, Hasselgaun kreivi, Burkhard II, Svaabian herttua ja Volkmar I, Harzgaun kreivi. Heidän kaikkien (epävarmat) sukulinjansa päättyvät parin sukupolven päähän.


B. Kuninkaallinen linja

Kolme ensimmäistä ovat samoja kuin edellä. Erkaantuminen tapahtuu neljännessä sukupolvessa siksi, että Elisabet II:n isoisoisoisä ei ollut kuningas, vaan prinssipuoliso. Kuninkaallinen linjakin päättyy suoraan edeten Yrjö I:een, joka valittiin Hannoverista Englannin kuninkaaksi. Siitä eteenpäin on pyritty leikkaamaan mahdollisimman nopeasti takaisin Englannin kuninkaisiin.

4. Kuningatar Viktoria 1819-1901 (kuningatar 1837-1901)
Viktorian lähes 64 vuotta kestäneen hallituskauden pituutta pidettiin lyömättömänä – kunnes Elisabet II sen löi. Ero pitkäaikaisilla kuningattarilla oli siinä, että Viktorian aikana brittiläinen imperiumi kohosi mahtavimmilleen siirtomaineen, kun taas Elisabetin aikana imperiumi romahti, Iso-Britanniasta itsestään tuli kehitysmaiden siirtomaa ja britit joutunevat omassa maassaan vähemmistöön lähivuosikymmeninä.

5. Edvard, Kentin ja Strathearnin herttua 1767-1820
Edvard ei ollut koskaan kruununprinssi. Hänen tyttärestään tuli kuitenkin kuningatar, sillä Edvardin kuoleman jälkeen hänen kolme vanhempaa veljeään (joista kaksi oli kuninkaana) kuoli, kuten myös heidän jälkikasvunsa.

6. Yrjö III 1738-1820 (kuningas 1760-1820)
Yrjö III:lla eivät olleet kaikki inkkarit kanootissa. Kajahtanut kuningas aiheutti jääräpäisyydellään mm. Amerikan siirtokuntien itsenäistymisen. Sänkykamarissa saavutukset olivat kunnioitettavat, kuningatar synnytti viisitoista lasta.

7. Fredrik, Walesin prinssi 1707-1751
Prinssi kuoli ennen isäänsä ja jätti jälkeensä liudan pelivelkoja, rakastajattaria sekä uuden kruununperijän.

8. Yrjö II 1683-1760 (kuningas 1727-1760)
Kuningas tuli kolmikymppisenä kruununprinssiksi, kun hänen isänsä valittiin kuninkaaksi. Toisin kuin isänsä, hän osasi jo jonkin verran englantia.

9. Yrjö I 1660-1727 (kuningas 1714-1727)
Hannoverin vaaliruhtinas pääsi sukujuuriensa ansiosta Englannin kuninkaaksi, vaikka ei hallinnut maan kieltä lainkaan. Ei kelpuuttanut mukaansa kuningatarta, mutta muuttokuormassa oli kylläkin kaksi rakastajatarta. Viihtyi enemmän Hannoverin tiluksilla kuin Lontoossa.

Tässä välissä oli joitakin Englannin hallitsijoita, jotka eivät ole sen enempää Elisabet II:n kuin Yrjö I:kään esi-isiä. Päästäkseen Yrjö I:stä edelliseen Englannin kuninkaaseen, joka on Elisabet II:n esi-isä, on välillä kuljettava isälinjan sijaan äitilinjaa.

10. Sofia, Hannoverin vaaliruhtinatar 1630-1714
Yrjö I:n äiti olisi ollut Englannin kruununperijä, mutta kuoli kaksi kuukautta ennen serkuntytärtään kuningatar Annea, joten Annen kuoltua monarkiksi tuli Yrjö I.

11. Elisabet Stuart, Böömin kuningatar 1596-1662
Englannin kuningas Jaakko I:n tytär oli avioitunut Pflazin vaaliruhtinas Friedrichin kanssa, joka ehti hallita lyhyen aikaa Böömiä. Yksi kolmestatoista lapsesta oli Sofia, joka päätyi naimisiin Hannoverin vaaliruhtinaan kanssa.

12. Jaakko I 1566-1625 (kuningas 1603-1625)
Oli Skotlannin kuningas jo yksivuotiaana nimellä Jaakko VI. Elisabet I:n kuoltua lapsettomana hänestä tuli muutaman lystikkään mutkan kautta myös Englannin kuningas.

Tässä välissä oli taas muutama monarkki, jotka eivät ole Elisabet II:n esivanhempia. On kuljettava pari kertaa äitilinjalla päästäkseen taas kuninkaaseen.

13. Maria Stuart, Skotlannin kuningatar 1542-1587 (kuningatar 1542-1567)
Harvinaislaatuinen tapaus - hallitsija jo lähes synnyttyään mutta ei enää kuollessaan. Isä kuoli Marian ollessa kuuden päivän ikäinen, jolloin hänestä tuli Skotlannin hallitsija. Hävisi sisällissodan, joutui luopumaan kruunusta poikansa hyväksi ja teloitettiin vehkeiltyään vankeudessa Elisabet I:tä vastaan.

14. Jaakko V, Skotlannin kuningas 1512-1542 (kuningas 1513-1542)
Ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä Skotlannin hallitsijasta, jotka olivat sylilapsia kruunun saadessaan.

15. Margareeta Tudor, Skotlannin kuningatar 1489-1541
Ei hallitsija, vaan alkujaan Englannin prinsessa ja Skotlannin kuninkaan Jaakko IV:n puoliso.

16. Elisabet York, Englannin kuningatar 1466-1503
York-sukuisen prinsessan naimakauppa Lancaster-sukuisen Henrik VII:n kanssa yhdisti kilpailevat suvut Tudoreiksi.

Tässä välissä numerolle 16 olisi voitu ottaa Elisabet Yorkin tilalle hänen puolisonsa ja Margareeta Tudorin isä Henrik VII, Englannin kuningas (kuninkaana 1485-1509). Iloa ei kestäisi kuitenkaan pitkään. Henrik VII näet pääsi kuninkaaksi siksi, että sattui voittamaan Ruusujen sodan. Tämän linjan valinnalla jäisi kuitenkin väliin yksi kuningas, eli kuninkaiden määrä pysyisi samana. Molemmat linjat yhdistyvät sittemmin Edvard III:ssa. Tämä linja on valittu siksi, että tällä tavalla saatiin linjaan "arvokkaampi" reitti eli yksi kuningas, yksi kuningatar. kaksi herttuaa ja yksi jaarli. Toisessa linjassa olisi ollut yksi kuningas, kaksi herttuaa, yksi jaarli ja yksi kreivitär. Ero oli siis kuningatar vastaan kreivitär.

17. Edvard IV 1442-1483 (kuninkaana 1461-1483)
Menetti valtansa lyhyeksi aikaa 1470-71 Ruusujen sodan melskeissä.

Taas joudutaan kulkemaan sivupoluilla, kunnes päädytään Englannin kuninkaaseen. Tässä välissä hallinneista kuninkaista Henrik IV oli Elisabet II:n esi-isä kuningataräiti Elisabetin kautta.

18. Rikhard, Yorkin herttua 1411-1460
Eräs sekavan ajan vahvimpia kuningasehdokkaita, koska polveutui Edvard III:n kahdestakin pojasta. Kuninkuutta ei kuitenkaan tullut, koska kuoli Wakefieldin taistelussa ja poika tuli tilalle.

Kuten edellä kävi ilmi, Rikhardista päästään kahtakin eri reittiä Edvard III:een. Jos valittaisiin hänen äitinsä linja, saataisiin Edvard III:lle kahta pykälää suurempi numero kuin nyt valitulla isälinjalla. Paitsi lyhyempi, isälinja on titteleiltään arvokkaampi.

19. Rikhard, Cambridgen jaarli 1385-1415
Syyllistyi salaliittoon kuningas Henrik V:ttä vastaan ja tehtiin päätään lyhyemmäksi.

20. Edmund, Yorkin herttua 1341-1402
Teki useita sotaretkiä Ranskaan satavuotisen sodan merkeissä. Sota alkoi ennen hänen syntymäänsä ja päättyi hänen kuolemansa jälkeen, vaikka mies eli kuusikymppiseksi.

On todellakin siten, että numerosta 21 päästään numeroon 18 vain kahdella välivaiheella, mikäli seurataan numerosta 18 isälinjaa. Jos valittaisiin äitilinja, välivaiheita tarvittaisiin neljä. Tämä johtuu siitä, että numerosta 21 alkaen valitulla linjalla luetellut henkilöt ovat syntyneet heidän kyseisten vanhempiensa ikien ollessa 29, 44 ja 26 vuotta. Äitilinjalla päästään Edvard III:sta numeroon 18 lasten syntyessä vanhempien ollessa 26, 17, 19, 16 ja 21 vuotta, joten sukupolvia mahtuu linjaan peräti kaksi enemmän.

21. Edvard III 1312-1377 (kuningas 1327-1377)
Peräti viisikymmentä vuotta hallinnut kuningas sai maan asiat järjestykseen katastrofaalisen isänsä hallituskauden jälkeen.

22. Edvard II 1284-1327 (kuningas 1307-1327)
Epäonnistunut kuningas syrjäytettiin alkuvuodesta 1327 ja murhattiin sittemmin vankeudessa. Väitteiden mukaan puppelipoikana tunnetun kuninkaan murha toteutettiin tunkemalla tulikuuma hiilihanko kakkoseen.

23. Edvard I 1239-1307 (kuningas 1272-1307)
Piti maassa tiukkaa kuria ja ehti siinä ohessa käväistä kerran ristiretkellä.

24. Henrik III 1207-1272 (kuningas 1216-1272)
Tuli kuninkaaksi vain yhdeksänvuotiaana ja vahvisti Magna Cartan.

25. Juhana Maaton 1166-1216 (kuningas 1199-1216)
Isoveli Rikhard Leijonamieli kuoli ilman laillista perillistä, joten Juhanasta tuli kuningas. Tunnetaan parhaiten Magna Cartasta, mutta vastoin yleistä luuloa ei noudattanut sitä. Varsinaisesti tämä kuninkaan valtaa rajaava asiakirja tuli voimaan vasta 1225 neljäntenä versiona, ei ensimmäisenä vuoden 1215 versiona, vaikka kyseinen vuosiluku aina esitetäänkin.

26. Henrik II 1133-1189 (kuningas 1154-1189)
Pääsi kuninkaaksi solmittuaan toisen vallantavoittelijan kanssa sopimuksen, jonka mukaan tästä tulisi kuningas, mutta hänen kuoltuaan kruunu siirtuisi Henrikille.

Edellä mainittu toinen vallantavoittelija oli kuningas Tapani, joka ei ole Elisabet II:n esi-isä, vaikkakin hänen esi-isänsä serkku.

27. Matilde, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna 1101-1167
Keisarinna siksi, että oli naimisissa keisari Henrik V:n kanssa. Tämän kuoltua lapseton Matilde meni uusiin naimisiin ja synnytti tulevan kuninkaan.

Edellä ollut Matilde oli kuningas Henrik I:n tytär. Henrikin isä oli puolestaan Englannin ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja. He molemmat olivat siis Elisabet II:n esi-isiä. Tässä seurataan kuitenkin toista linjaa, jota pitkin päästään pidemmälle Englannin kuninkaissa. Vilhelm Valloittajaa edelsi useita kuninkaita, jotka eivät ole Elisabet II:n esi-isiä.

28. Matilda Skotlantilainen, Englannin kuningatar n. 1080-1118
Skotlannin kuninkaan tytär meni naimisiin Henrik I:n kanssa.

29. Skotlannin Pyhä Margaret, Skotlannin kuningatar n. 1045-1093
Englannin prinsessa syntyi maanpaossa Unkarissa, palasi kotimaahansa ja pakeni Skotlantiin Vilhelm Valloittajan hyökättyä Englantiin. Siellä puolisoksi löytyi Skotlannin kuningas.

30. Edvard Maanpakolainen 1016-1057
Englannin laillinen vallanperijä vietti suurimman osan elämäänsä maanpaossa Knuut Suuren kaapattua vallan.

31. Edmund Rautakylki n. 990-1016 (kuningas 1016)
Ehti olla vain reilut puoli vuotta kuninkaana, kun hän kuoli epäselvissä olosuhteissa. Nykyisin uskotaan kuoleman olleen luonnollinen, mutta tuonaikaisten väitteiden mukaan hänet murhattiin kesken paskalla istumisen.

32. Ethelred Neuvoton n. 968-1016 (kuningas 978-1013 ja 1014-1016)
Pääsi kuninkaaksi lapsettoman isoveljen kuoltua. Miksi nykyajan johtajille ei anneta yhtä hyviä lisänimiä? Tämäkin sopisi hyvin Juha "Neuvoton" Sipilälle haittamaahanmuuton suhteen. Ethelred ajettiin välillä maanpakoon, mikä kuulostaa hyvältä ajatukselta. Toisin kuin valtaanpaluu.

33. Edgar n. 942-975 (kuningas 959-975)
Kuninkaaksi sedän ja isoveljen kuoltua lapsettomina. Sai liikanimen "Rauhallinen", koska hänen valtakaudellaan ei ajan tavasta poiketen juurikaan sodittu.

34. Edmund I 921-946 (kuningas 939-946)
Kuninkaaksi isoveljen kuoltua lapsettomana. Murhattiin kesken juhla-aterian.

35. Edvard Vanhempi n. 874-924 (kuningas 899-924)
Laajensi isänsä valloittamia alueita, joten vähitellen voidaan realistisesti puhua jo Englannin eikä Wessexin kuningaskunnasta.

36. Alfred Suuri n. 849-899 (kuningas 871-899)
Oli aluksi Wessexin kuningas, mutta puolustettuaan alueitaan menestyksellä viikinkihyökkäyksiä vastaan nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi vallattuaan Lontoon.

37. Ethelwulf, Wessexin kuningas ?-858 (kuningas 839-856)
Teki erikoisia valtakunnanjakoja ja naimakauppoja, jotka mahdollistivat osaltaan Englannin synnyn, mutta veivät häneltä kuninkuuden - mitä nyt Kentin kruunu säilyi kuolemaan asti.

38. Egbert, Wessexin kuningas n. 770-839 (kuningas 802-839)
Egbertin aikana Wessex nousi mahtavimmaksi Englannin kuningaskunnista, joten häntä pidetään joskus Englannin ensimmäisenä kuninkaana.

39. Ealhmund, Kentin kuningas ?-?
Ei ole olemassa mitään muuta tietoa kuin se, että hän oli Egbertin isä ja Kentin kuninkaana vuonna 784.

Tässä välissä muutaman sukupolven ajan sukulinjasta ei ole muuta tietoa kuin nimet. Niinpä tästä eteenpäin sukulinjassa on tiettyä epävarmuutta. Osa historioitsijoista pitää varhaisia niminä täysin legendoina, mutta yleinen käsitys on, että mainitut kuninkaat ovat historiallisia henkilöitä.

40. Eafa ?-?
Ei tietoja.

41. Eoppa ?-?
Ei tietoja.

42. Inglid ?-?
Ei tietoja.

43. Cenred 640-?
Mahdollisesti Wessexin kuninkaana jossain vaiheessa.

44. Ceolwald ?-?
Ei muuta tietoa kuin että ei ollut kuningas.

45. Cuthwulf n. 592-648
Ei kuninkaana, mutta merkittävissä valta-asemissa Wessexissä.

46. Cuthwine n. 565-?
Kuninkaan poika, mutta ei itse kuningas, sillä joutui maanpakoon isänsä kuoltua.

47. Ceawlin, Wessexin kuningas ?-593 (kuningas 560-592)
Hävisi kuninkaan aseman valtataistelussa.

Ceawlinin isä on epävarma, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä sukulinja jatkuu seuraavasti:

48. Cynric, Wessexin kuningas ?-560 (kuningas 534-560)
Laajensi Wessexin kuningaskuntaa.

49. Cerdic, Wessexin kuningas ?-534 (kuningas 519-534)
Hyvin suurella todennäköisyydellä Cynricin isä. Perusti Wessexin kuningaskunnan.

Tähän päättyy tämä linja. Cerdicin sukulinjaa on legendoissa johdettu Odiniin asti, mutta tämä on ymmärrettävistä syistä epäuskottavaa.


C. Pisin tunnettu linja

Kaksikymmentäseitsemän ensimmäistä esi-isää ovat samoja kuin B-linjassa eli viimeinen on keisarinna Matilde. Pisimmälle linjalle pääsee, kun etenee hänestä isän eikä äidin kautta erinäisillä mutkilla Kaarle Suureen ja siitä taas sopivasti äiti- ja isälinjoja valiten tappiin asti.

28. Henrik I, Englannin kuningas n. 1068-1135 (kuningas 1100-1135)
Nappasi kuninkuuden vasta toistakymmentä vuotta isänsä kuoleman jälkeen lupaamalla vasalleilleen enemmän vapauksia vanhemman veljensä kuoltua.

29. Vilhelm Valloittaja, Englannin kuningas n. 1028-1087 (kuningas 1066-1087)
Normandian herttua teki maihinnousun Englantiin 1066 ja oli Englannin ensimmäinen normannikuningas.

30. Robert I, Normandian herttua 1000-1035 (herttua 1027-1035)
Kuoli palatessaan ristiretkeltä ja laillisen pojan puuttuessa avioton poika Vilhelm peri kruunun. Loppu onkin historiaa.

31. Judith, Normandian herttuatar 982-1017
Bretagnen herttuan tytär naitettiin poliittisella päätöksellä Normandiaan.

32. Ermengarde-Gerberga, Bretagnen herttuatar n. 956 - n. 1024
Meni ensimmäisen miehensä Conan I:n (Judithin isä) kuoltua uusiin naimisiin Angoulémen kreivin kanssa.

33. Adele, Anjoun kreivitär n. 934-975
Sai tyttärensä hyviin naimisiin.

34. Robert, Meauxin kreivi n. 907-967/968
Sai avioliiton myötä lisämaita saman verran kuin oli perinyt.

35. Herbert II, Vermandoisin kreivi 884-943
Jakoi ison kreivikunnan paloiksi useiden poikiensa kesken.

36. Herbert I, Vermandoisin kreivi n. 848-907
Joutui sotimaan usein hyökkäileviä viikinkejä vastaan.

37. Pipin, Vermandoisin kreivi n. 817 - n. 850
Vaihtoi Kaarle Suuren perimyssodissa puolta Lotharin kannalle, vaikka oli vannonut uskollisuutta Kaarle Kaljupäälle.

38. Bernard, Lombardian kuningas 797-818 (kuningas 810-818)
Liittyi salaliittoon setäänsä Ludwig Hurskasta vastaan. Ei olisi kannattanut, tappio tuli. Vangiksi jouduttuaan tuomittiin kuolemaan, mutta setä osoittautui nimensä mukaisesti hurskaaksi ja muutti tuomion sokaistamiseksi kuumalla raudalla. Bernard ei kestänyt operaatiota, vaan kuoli kaksi päivää myöhemmin.

39. Pipin, Lombardian kuningas 773-810 (kuningas 781-810)
Isä antoi Pipinille Italian pohjoisosan hallittavaksi.

40. Kaarle Suuri, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari 742-814 (keisari 800-814)
Euroopan historian suurimpiin hahmoihin kuulunut Kaarle Suuri, frankkien kuningas vuodesta 768 alkaen, yhdisti suuren osan Euroopaa yhdeksi valtakunnaksi.

41. Pipin Pieni, frankkien kuningas 714-768 (kuningas 751-768)
Oli tosiasiallisesti hallitsija jo 741 alkaen, vaikkakin nimellisesti isoveli hoiti hommia. Väitetään liikanimen johtuneen lyhytkasvuisuudesta, mutta tälle ei ole luotettavaa näyttöä.

42. Kaarle Martel, frankkien kuningas n. 688-741 (kuningas 720-741)
Pysäytti muslimi-invaasion Eurooppaan Poitiersin taistelussa vuonna 732. Taas olisi miehelle käyttöä, saisiko Saint-Denisin basilikasta otettua DNA-näytteen kloonausta varten?

43. Pipin Heristalilainen n. 635-714
Oli frankkien valtakunnan käskynhaltija.

44. Ansegisel n. 602/610-ennen 679
Frankkien valtakunnan virkamies murhattiin sisäisissä kiistoissa.

45. Arnulf, Metzin piispa n. 582-640
Piispalla jälkeläisiä? No, tämä johtui siitä että vikkelä mies ehti hoitaa perimysasiat kuntoon ennen papiksi ryhtymistä. Pääsi vieläpä pyhimykseksi.

46. Arnoald, Metzin piispa n. 560 - n. 611
On hieman epävarmaa, onko kyseessä Arnulfin isä. Mutta varsin todennäköistä tämä on ja onhan ymmärrettävää että piispan isyyttä hieman peiteltäisiin.

47. Ansbertus ?-?
Rooman senaattorin tarkka elinaika on epäselvä.

48. Ferreolus n. 485 -?
Rooman senaattorista ei paljon tiedetä.

49. Tonantius Ferreolus n. 440 - n. 517
Rooman merkittävimpiä senaattoreita.

50. Tonantius Ferreolus ?-475
Gallian prefekti.

51. Syagria ?-?
Senaattorin tytär.

52. Flavius Afranius Syagrius ?-382
Roomalainen aristokraatti.

Tähän päättyy asiakirjojen kertoma. Roomalaisista nimemiskäytännöistä voi arvella, että Flavius Afranius Syagriuksen isä on todennäköisesti ollut nimeltään Afranius, mutta tämä on spekulaatiota. Sukulinja numeroon 45 asti on varsin varma, siitä eteenpäin on lievää epävarmuutta. Joka tapauksessa 45 varmaa - tai tallimestarin sänkykamarivierailua vaille varmaa - esi-isää ja 51 todennäköistä on melkoinen lista. Jos linja pitää paikkansa, kyseessä on harvinaislaatuinen tilanne, jossa sukujuuret saadaan jäljitettyä antiikkiin asti.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyttemmin jo edesmennyt Carl Sagan muistaakseni voivotteli jossakin yhteydessä tuota Kaarle Martellin Poitiersin-voittoa ja väitti vakavissaan, että toisin käyden nyt oltaisiin jo perustamassa siirtokuntaa Alfa Centauriin... No, Sagan saattoi olla ihan pätevä avaruustutkija ja varsinkin oman alansa popularisoija, mutta historian ymmärryksen kanssa taisi olla vähän sieltä tännepäin, näin kauniisti sanottuna.

-J.Edgar-

Jaska Brown kirjoitti...

En löytänyt tuota Saganin sanomaa googlettamalla. Voisiko olla joku muu? Muistikuva on että noin olisi tosiaan sanottu.
Toisaalta voi olla niinkin, että tietyillä reunaehdoilla lausunto voisi olla totta.
Minua on aina suunnattomasti huvittanut tiettyjen tahojen hokema siitä, kuinka perseily ei ole islamin syytä. On ihan selvää, että islamilaiset maat ovat persläpiä. Ja jos vika ei ole islamissa, niin loogisesti jäljelle jäävä selitys on sitten sellainen että tämä islamin viattomuutta rääkyvä kansanosa saisi sydänhalvauksen, mikäli heidän kognitiiviset kykynsä olisivat riittävän hyvät vetämään tämän johtopäätöksen.

Sledge Hammer kirjoitti...

Tuossa pisimmässä linjassa on päässyt tapahtumaan 600-lukulaisten Metzin piispojen suhteen ajatuskömmähdys. Selibaattia keksittiin ryhtyä vaatimaan kirkon piirissä vasta 1000-luvun jälkipuolella. Tätä ennen ainoa edellytetty vaatimus oli, että sielunpaimenen tulee olla yhden vaimon mies.

Jaska Brown kirjoitti...

Sledge Hammer: En ole selibaatin asiantuntija, pikemminkin olen päinvastoin yrittänyt pysytellä siitä erossa... Mutta vakavasti puhuen. Otin hieman selvää asiasta, joka oli tosiaan aiemmin tuntematon minulle. Wikipedian mukaan virallinen selibaattisäädös laitettiin pergamentille 1139. Kuitenkin jo 300-luvulla selibaatti oli jo de facto voimassa, vaikkakin avioliittoa ei sinänsä kirkonmiehiltä kielletty:

The earliest textual evidence of the forbidding of marriage to clerics and the duty of those already married to abstain from sexual contact with their wives is in the fourth-century decrees of the Council of Elvira and the later Council of Carthage (390). According to some writers, this presumed a previous norm, which was being flouted in practice.

Council of Elvira (c. 305)
(Canon 33): It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons, or to all clerics placed in the ministry, and that they keep away from their wives and not beget children; whoever does this shall be deprived of the honor of the clerical office.
Council of Carthage (390)
(Canon 3): It is fitting that the holy bishops and priests of God as well as the Levites, i.e. those who are in the service of the divine sacraments, observe perfect continence, so that they may obtain in all simplicity what they are asking from God; what the Apostles taught and what antiquity itself observed, let us also endeavour to keep.… It pleases us all that bishop, priest and deacon, guardians of purity, abstain from conjugal intercourse with their wives, so that those who serve at the altar may keep a perfect chastity.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota pisintä linjaa on tullut itsekin tutkailtua, kun omiakin esi-isiäni on mahdollista jäljittää - valitusta reitistä riippuen - noin 55 sukupolvea taapäin eli antiikin rajamaille saakka (vielä viitisen sukupolvea pitemmälle tosin pääsisi, jos pitäisi Eddaa luotettavana tietolähteenä).

Tuo muinaislinja tosiaankin muuttuu hieman epävarmaksi Arnulfin / Arnoaldin kohdalla eli kytkettäessä frankkisuku vanhaan roomalaiseen senaattorisukuun (karolingithan tunnettiin "luovasta" historiankirjoituksestaan, ja vaikka palapelin oikeat palat nykyään jo suht' hyvin alkavat olla kasassa, kiistellään niiden oikeista paikoista yhä). Ferreoluksesta lähtee muuten toinenkin (hieman epävarmempi, mutta yhden sukupolven verran pidempi) linja Tonantius nuoremman vaimon Industria Narbolaisen kautta konsuli Flavius Julius Agricolaan (joka oli Flavius Afranius Syagriuksen aikalainen, mutta nousi valtansa huipulle pari vuosikymmentä myöhemmin).