Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Välihuomautus 26: Suomi-kuva

Hesarin Suomen tuhoamiseen liittyvä uusin tempaus tuli nurkan takaa ja huolella valmisteltuna. Suomi-kuvaan on tullut särö, karjui otsikko. Jutussa kerrottiin, kuinka rasismi ja suvaitsemattomuus tiedetään nyt maailmalla. Perusteluna käytettiin Hesarin ulkosuomalaisten keskuudessa tehtyä tutkimusta.

Kyseisen tutkimuksen otanta, vastausprosentti ja tulosten tulkinta olivat sitä luokkaa, että yksikin niistä olisi ollut riittävä syy hylätä se, mikäli kyseessä olisi ollut tilastotieteen peruskurssin harjoitustyö.

1. Kysely lähetettiin sähköpostitse. Kohderyhmänä oli 3053 ulkomailla asuvaa suomalaista, jotka olivat kirjautuneet HS:n Terveisiä maailmalta -palveluun ja antaneet luvan ottaa yhteyttä.
Tätä kutsutaan tilastotieteessä nimellä "vääristynyt otos". Hesarin lukijat eivät missään tapauksessa ole edustava otos ulkosuomalaisista eivätkä palveluun kirjautuneet todennäköisesti ole edustava otos edes Hesarin lukijoista.

2. Kyselyyn vastasi 1126, jolloin vastausprosentti oli 36,9. Jos kyselytutkimuksessa saadaan noin alhainen vastausprosentti, on aihetta epäillä että kyselyyn vastannut joukko on jostain syystä valikoitunut tavalla, joka ei täsmää koko kyselyyn valitun populaation jakauman kanssa. Tässä tapauksessa vahvimmat epäilyt kohdistuvat siihen, että ulkomailla täyttä työpäivää tekevät ovat heittäneet sähköpostiviestin roskakoriin. Tällöin vastaajiksi on valikoitunut keskimääräistä enemmän henkilöitä, joilla on joutoaikaa tai siinä määrin tiedostavuutta, että haluavat valittaa epäkohdista.

3. Vastanneista 79,8 % kertoi Suomi-kuvan asuinmaassaan olevan hyvä ja vain 0,8 % huono. Missään kohtaa ei paljasteta sitä, kuinka monta prosenttia vastanneista kertoi Suomi-kuvan ryvettyneen rasismin takia. Kerrotaan vain, että suvaitsemattomuus mainittiin avovastauksissa useammin kuin mikään muu aihe. Tässä vaiheessa tutkimuksen tekijän pitäisi oivaltaa, että kyseessä ovat sellaisten ulkosuomalaisten vastaukset, joiden pääasiallisena tietolähteenä Suomen asioista on todennäköisesti Hesari. Olisiko tällä jotain tekemistä asian kanssa? Samoin sillä, että avokysymyksiin vastaavat todennäköisesti useimmiten taas ne, joilla on joutoaikaa vääristäen otosta entisestään. Pitäisi kertoa, kuinka monta prosenttia vastanneista mainitsi suvaitsemattomuuden. Mikäli oletetaan, että peräti puolet niistä, jotka eivät pitäneet Suomi-kuvaa hyvänä näin teki, se tekee 10 % kyselyyn vastanneista. Asetetaanpa asia oikeisiin mittasuhteisiin: vinoutuneesta otoksesta vain 10 % oli sitä mieltä, että Suomi-kuvaa on mustannut suvaitsemattomuus. Se, että tämä on nostettu ykkösasiaksi kertoo raportoijan täydellisestä suhteellisuudentajuttomuudesta.

Yhteenveto: Huonosti suunnitellun tutkimuksen epäonnistuneesta toteutuksesta vedettiin virheelliset johtopäätökset.

19 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kuuntelin aamuradiosta tuon "tutkimuksen" tulokset. En keksinyt mitään muuta selitystä kuin yrityksen puffata Haavistoa. Miten Yle kehtaa tehdä "uutisen" tuosta?

Joskus 80-luvulla oli muodikasta osoittaa oma paremmuutensa sillä, että väitti suomalaisia junteiksi, joita kiinnostaa tietää, mitä muut ajattelevat meistä. Nyt tuota samaa kikkaa käytetään täysin häpeilemättömästi käänteisessä merkityksessä: On muodikasta tietää, mitä muut ajattelevat meistä. Hullua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaahah, Helsingin Oikeaoppinen näyttää edelleenkin luottavan hyväksi havaittuun yleisafrikkalaiseen linjaan, jossa on tosin intervention ja ejakulaation vaara. Tuo juttu muistuttaa kovasti sitä muutama vuosi sitten Oikeaoppisen kirjoittamaa juttua, jossa toimittaja väitti pokkana WHO:n tilastoihin vedoten, että Lapissa tapetaan ihmisiä suhteessa enemmän kuin kuin Länsi- ja Keski-Afrikassa. Ajatteli vissiin, että ei niitä tilastoja kukaan viitti kattoa. Kattohan niitä kukaan, ja ainoa paikka, jossa tapettiin ihmisiä vähemmän kuin Lapissa oli Kap Verde. Vaan toikin juttu on vielä netissä. Piruakos noita korjaamaan, olihan tehdessä kumminkin hyvä fiilis.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Hyviä huomioita Jaska! Vale - emävale - tilasto - naistutkimuksen dosentin lausunto - Hesarin "tutkimus"...

Onhan ulkomaisessa mediassa viime vaalien jälkeen esiintynyt satunnaisesti noita Suomi on muuttunut rasistiseksi/fasistiseksi/suvaitsemattomaksi uutisia, mutta kun niitä raaputtaa vähäkin pintaa syvemmältä, niin yleesä sieltä takaa paljastuu lähteeksi ja todistajaksi joku suomalainen "edistyksen" edustaja. Poliitikko, toimittaja tai akakoominen hutkija. Tämä porukka ajaa omaa poliittista agendaansa paskantamalla omille portaille.

No, ei mitään uutta auringon alla. Menneinä aikoina samankaltaiset seurakunnat laativat julkisuuteen listoja maamme neuvostovastaisista henkilöistä ja piireistä. Ja parkuivat Suomen ulkopoliittisen linjan liukumisesta pois "rauhanpolitiikaan" raiteilta. Milloin mistäkin keksitystä syystä.

Ainoa ero menneeseen on, että silloin Hesari ei veisannut tuon viidennen kolonnan airuena.

Tomi kirjoitti...

Persujen nousu kyllä huomiotiin täällä Saksassa. Saksalais- (ja italialai-brittiläisen) median antama kuva persuista oli, että se on kansallismielinen oikeistopuolue.

Huolta se herätti ihmisissä.

Anonyymi kirjoitti...

Hesari halusi taas pilata suomalaisten sunnuntaiaamun. Mitä pahaa me ollaan tehty, että meitä pitää joka tuutista solvata. Toimittaja voisi mennä sähköpostien sijasta itse vaikka Afrikkaa kiertämään niin tietäisi enemmän kuka suvaitsee ja ketä.

Hesarin esitys oli surkeaakin surkeampi. Ollaan kuultu, että hevosmiehet ovat sanoneet, että kyläkaupassa oli sanottu, että joku oli nähnyt että tiellä oli autossa ollut musta mies, jota naapuri ei ollut kutsunut kahville. Siitä sitten isot otsikot kuinka suvaitsemattomuus on taas lisääntynyt.

Ja Tomi on oikein havainnut, että saksalaiset ovat kantaneet huolta Suomen eduskuntavaalituloksesta. Mitenkäs tämä käytännössä on tapahtunut. Onko koottu kotirintamajoukkoja Suomea puolustamaan? Kun jossain maailman ääressä tapahtuu jotain Suomessakin päivystävät psykiatrit alkavat pelastaa huolta kantavia suomalaisia kriisipalveluillaan.

Voiko maailma vielä hullummaksi tulla?

Anonyymi kirjoitti...

Ulkosuomalaiset nyt on muutoinkin valikoitunut otos. Maailmalla on helpompi pärjätä, kun korostaa lähtökulttuurissa näkyviä heikkouksia ja vastaanottajakulttuurin vahvuuksia. Jostain pitää voida negata.

Lisäksi ulkosuomalaiset nyt ovat se merkittävin tietolähde suomikuvaa rakennettaessa. Hyvin harva oikeasti seuraa, mitä viiden miljoonan asukkaan maailmankolkassa tapahtuu.

Tomi kirjoitti...

Ano, huoli oli lähinnä siitä, että osallistuuko Suomi eurokriisin hoitoon vai ei. Muuten saksalaiset eivät välitä Suomesta tuon taivaallistakaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Persujen nousu kyllä huomiotiin täällä Saksassa. Saksalais- (ja italialai-brittiläisen) median antama kuva persuista oli, että se on kansallismielinen oikeistopuolue. Huolta se herätti ihmisissä.

Ja heti perään

huoli oli lähinnä siitä, että osallistuuko Suomi eurokriisin hoitoon vai ei. Muuten saksalaiset eivät välitä Suomesta tuon taivaallistakaan.

Eli just tätä samaa skeidaa, jossa ulkosuomalainen väittää uuden asuinmaansa ihmisten huolestuneen perussuomalaisten noususta, jos se tukee maahanmuuttajan omaa poliittista persuvastaista näkemystä. Eli ihan niin kuin Jaska kirjoitti. Sitten, kun vähän joutuu perustelemaan, vastaus muuttuu tyystin erilaiseksi.

Jytky syntyi, koska suomalaiset olivat ärsyyntyneet hallituksen holtittomaan rahan jakoon. Ja siitä sitten saksalaiset huolestuivat...

Miten lapsellista.

Tomi kirjoitti...

Kumis, saksalaiset eivät ole ulkovalloista kiinnostuneet, muuten kuin siinä tilanteessa, että ulkovalta vaikuttaisi heidän talouteensa.
Saksalaiset ovat suomalaisia sisäänpäin kääntyneempiä.

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista.

Postasin tämän myös Hommaforumille.

Erityisesti Tomille, tutkijana ymmärrät etten kritisoi tutkimuksen tuloksia, vaan tutkimusmenetelmää. Jos tutkimus olisi tehty kunnolla ja se olisi antanut tuloksen, että 90 % ulkomaanelävistä pitää Suomea rasismin pesänä, ei siihen olisi ollut mitään nokan koputtamista.

Nythän tilanne oli just päinvastainen, mutta silti emme nähneet otsikkoa: 90 % ulkomaalaisista ei pidä Suomea suvaitsemattomana! Itse asiassa tämä ei omasta näkövinkkelistäni ole ollenkaan huono tutkimustulos, joten hittojako minä tässä kritisoin? Vastaus: perseelleen tehtyä tutkimusta.

Koko hommassa kyse taisi olla siitä, että Hesarissa vitutti kun eivät Suomen mainetta ole saaneet ulkomailla tuon enempää mustattua.

Tomi kirjoitti...

Jaska en kritisoi tekstiäsi. Huomiosi ovat täysin oikeita.
Tutkimus oli huono.
Kirjoittelin vain omia huomiotani.

Jaska Brown kirjoitti...

Tomi, näin käsitinkin, varmistin vain. Labratöissä olemme varmasti molemmat oppineet ainakin sen, että mittaukset pitää tehdä jämptisti. Tuo tutkimus ei täyttänyt alkeellisintakaan kriteeriä.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedotusvälineitä seuratessa luulisi että suomalaisten tärkein ominaispiirre on huonosta itsetunnosta kumpuava kansallinen itseruoskinta.

No, onneksi pravan journalismi kertoo lähinnä toimittajiensa maailman kuvasta

Anonyymi kirjoitti...

Minä kirjauduin tuohon palveluun, koska se oli minusta hauska idea ja naiivina en tajunnut, että sitä tultaisiin käyttämään tarkoitushakuisten otsikoiden hankkimiseen. En saanu kyselyä ja jos olisin saanut, en luultavasti olisi jaksannut vastata siihen.

Ainakaan asuinmaassani (UK) Suomella ei ole mitään "mainetta", täkäläisten tietämys Euroopan eri maista on uskomattoman alhaista eikä ulkomaat Brittejä nyt kiinnostakaan kuin turistikohteina. Hallaa kansainväliselle maineelle tekee suoranainen sikailu (Berlusconin tietävät kaikki) tai taloudelliset sotkut jota muut maan joutuvat maksamaan.

Harmittaa, että liityin palveluun, jotka nyt käytetään noin ikävään tarkoitukseen. Koska mieheni tulee maasta, joka on aivan virallisestikin rasistinen, tuo termi on viimeinen, jota käyttäisin Suomesta puhuttaessa.

Jaska Brown kirjoitti...

UK-Ano: Briteillä tuntuu olevan edelleen samat luulot itsestään kuin sata vuotta sitten. Tuolloin sikäläisessä lehdessä oli otsikko: Sumua Kanaalissa - mannermaa eristyksissä!

Anonyymi kirjoitti...

Jaska Brown: "Jos tutkimus olisi tehty kunnolla ja se olisi antanut tuloksen, että 90 % ulkomaanelävistä pitää Suomea rasismin pesänä, ei siihen olisi ollut mitään nokan koputtamista."

Ottaen huomioon, että ulkomaaneläviä on yli 6 miljardia, eikö ole vähän ylimitoitettua edellyttää tutkimukselta tuollaista prosenttia? Jopa ulkosuomalaisten kohdalla prosentti olisi liian iso, kyllä ainakin osviittaa voidaan saada pienemmilläkin osallistujamäärillä. Eihän gallupeihinkaan kysytä kaikkien äänioikeutettujen mielipiteitä ja silti niistä saadaan suhteellisen tarkkoja hyvin pienilläkin osallistujamäärillä.

Minusta yli 1000 vastaajaa on itse asiassa aivan julmetun hyvä ja kyllä sillä määrällä voi tutkimusta suorittaa. Enemmän mua kiinnostaisi, MITÄ niiltä ihmisiltä on varsinaisesti kyselty ja mitä päätelmiä niistä voidaan tehdä.

Toisekseen, nuo sinun tulkintasi siitä, miten otos on valikoitunut, ovat ihan hatusta vedettyjä. Ei tällaisiin "tutkimuksiin" vastaaminen yleensä vie mitään älytöntä aikaa, jolloin se, käykö ihminen töissä vai ei, ei useimmiten vaikuta paljoakaan. Lisäksi, monet varmastikin vastaavat työaikanaan, koska voivat työnteon lomassa surffata. Tai sitten se, että vastaajat olisivat vain kitisijöitä - Hesarin uutisesta saa kuvan, että vain YHDESSÄ kohtaa oli osa vastaajista maininnut rasismin ja se oli avovastaus siihen, mitä pitäisi parantaa. Ihan kuin vastaajat etukäteen tietäisivät, että hei, tässä kyselyssä varmaan kysytään jotain, missä voin valittaa rasismista. Yleensä kyllä vastaukset tulevat mieleen sitä mukaa kuin vastaaja lukee kysymyksiä. Toisekseen, ilmeisesti suurin osa vastasi MYÖNTEISESTI eli kyse ei ollut mistään valittajakööristä.

Joo, homma oli otsikoitu huonosti, mutta ei tää kritiikkikään kyllä nyt juurikaan osu. :P

Jaska Brown kirjoitti...

Arawn: Ottaen huomioon, että ulkomaaneläviä on yli 6 miljardia, eikö ole vähän ylimitoitettua edellyttää tutkimukselta tuollaista prosenttia?

Ei toki. Ei kaikilta nyt hyvä tavaton kysytäkään, vaan valitaan edustava otos. Mainitsemasi tuhannen vastaajan otos on riittävä kaikkiin tilastollisiin tutkimuksiin - kunhan se on edustava otos. Tämä ei ollut.

Olen suunnitellut, tehnyt ja julkaissut (tai ollut mukana tekijäryhmässä) aika monta tilastollista tutkimusta. Tähän tutkimukseen valikoitunut kohderyhmä oli yhtä pahasti vinoutunut kuin jos olisi valittu tuhat koripalloilijaa. Jos tutkittaisiin kengännumeroita, tulos olisi päin seiniä, jos taas äidin ikää henkilön syntymän aikana, mahdollisesti lähellä oikeaa. Sitä, onko tämä Hesarin tutkimus lopputulokseltaan päin seiniä vai lähellä oikeaa, ei voi tietää. Joka tapauksessa kohderyhmän valinta oli vinoutunut ja tutkimus oli siksi kelvoton.

Pari seikkaa, jotka saattavat vinouttaa tutkimukseen valittua populaatiota:
1) Ovatko Hesarin lukijoiden tuntemat ulkomaalaiset edustava otos ulkomaalaisista?
2) Ovatko Hesarin verkkopalveluun kirjautuneet edustava otos Hesarin lukijoista?
Veikkaan että vastaus molempiin kysymyksiin on ei.

Vastaajien valikoitumisesta tästä todennäköisesti vinoutuneesti valikoituneesta otoksesta ei ole näyttöä. Epäilen kuitenkin vahvasti, että vihervasemmistoon kallellaan olevat vastaavat tällaisiin isommalla prosentilla kuin väestö noin keskimäärin, kolmesta syystä:
1) He ovat keskimäärin kiinnostuneempia yhteiskunnallisista asioista
2) Muilla on keskimäärin enemmän työkiireitä
3) Perheellisillä on muutenkin vähemmän aikaa
(Esimerkki: luettuasi kommenttisi minulta meni - olen lomalla - vastaamiseen pari tuntia, koska heti sen luettuani piti syöttää lapset, leikkiä ja sitten vielä vastata työpuheluun.)

ilmeisesti suurin osa vastasi MYÖNTEISESTI eli kyse ei ollut mistään valittajakööristä
Just näin. Pyöreästi 80 % vastasi, että Suomen kuva on hyvä ja huonona sitä piti alle prosentti, mikä tunnetusti rasti ruutuun -tutkimuksissa voidaan tulkita jopa kirjoitusvirheen piikkiin.

Ai niin, pahoitteluni jos sana "ulkomaanelävä" vaikutti loukkaavalta - kyseessä oli lennokkaan kirjoitustyylin täysin neutraali ilmaisu.

Anonyymi kirjoitti...

Jaska: Niin siis, selvää toki on, että ulkosuomalaisilta kysymällä ei voi tehdä tutkimusta siitä, mikä on ULKOMAALAISTEN kuva Suomesta. Sen sijaan heiltä kysymällä voi kyllä tehdä tutkimuksen siitä, mikä on ulkosuomalaisten käsitys Suomen julkisuuskuvasta. Sellaiseen otos on ihan kyllin edustava.

Mitä tulee arvailuusi ja veikkailuusi siitä, keitä Hesarin sivuille kirjautuneet ja kyselyyn vastanneet ovat, se ei oikein riitä. Eihän tutkimuskaan voi perustua veikkauksille ja arvauksille siitä, keitä vastaajat ovat! Kunnon tutkimuksessa totta kai vastaajilta kyseltäisiin heidän perhetaustastaan, poliittisesta näkemyksestään ja muusta, jolloin ei tarvitsisi arvailla.

Ulkomaanelävä ei loukannut. Miksi olisi? Naputan vaan naputtamisestasi! :)