Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 26. tammikuuta 2017

Tumppaus


Joku hörhöilijä on asettanut tavoitteen, että Suomi olisi tupakaton vuonna 2030. Kaunis ajatus sinänsä, mutta idealismi sikseen. Tavoitteen saavuttamisessa on neljä ylipääsemätöntä ongelmaa:
1) kaikki nykyiset polttajat eivät ole vielä tuolloin kuolleet eivätkä lopettaneet, vaikka mitä tekisi
2) vaikka nuorten tupakointi onkin vähentynyt, uusiakin aloittajia tulee
3) tupakkavero ei tuota, koska savukeralli itä- ja etelärajan takaa on melkoinen
4) maahan mättää koko ajan lisää tupakoivaa porukkaa

Viimeisestä kohdasta on todettava, että aika harva turvapaikanhakija on tupakoimaton. Savuton Suomi –hanke voisi ottaa asiaan selvän kannan: ensimmäisen tupakan syttyessä palautus ilman mitään muuta käsittelyä. Jos tupakoi, se on merkki siitä että ei välitä omasta turvallisuudestaan sen vertaa että olisi turvapaikan tarpeessa. Suomi ei ota ainuttakaan tupakoitsijaa vastaan.

Mutta jätetään tuo neljännen kohdan käsittely tämän kirjoituksen osalta tähän ja keskitytään pitämään oman maan asiat kunnossa, kuten haittamaahanmuutonkin suhteen pitäisi tehdä. Ongelmia on siis kolme:
1) nykypolttajat
2) nuorten aloittaminen
3) veronkierto

Otetaan realistinen asenne nykypolttajiin ja todetaan suurimman osan olevan menetettyjä tapauksia. Näin heidän ongelmakseen tulee lähinnä se, että tupakkaan menee melkoinen määrä rahaa. Veronkorotus on taas luvassa ja askin hinta asettuu piakkoin sinne kahdeksan euron tienoille.
Nuorten suhteen ongelma on siinä, että vaikka ikäraja on 18 vuotta, sitä ei oikeasti valvo kukaan.
Veronkierto puolestaan on selvää, kun katsoo ympärilleen ja lukee maassa lojuvien savukeaskien tekstejä. Tuskin Suomessa noin paljon venäläisiä on.

Laitoin mietintämyssyn päähäni ja keksin ratkaisun, josta hyötyvät kaikki. Ihan kaikki. Tupakoitsijat selviävät paheestaan halvemmalla, nuorten aloituskynnys on korkeampi mikä taas vähentää ajan myötä tupakoitsijoiden määrää rajusti, laiton savuketuonti loppuu kuin seinään eikä tarvitse edes valvoa ja valtio saa saman määrän verotuloja kuin ennenkin.

Poistetaan tupakkavero.

Veronkorotuksen jälkeen tupakkavero on karkeasti kaksi kolmasosaa askin hinnasta. Jos askin hinnaksi muodostuisi veronkorotuksen jälkeen noin kahdeksan euroa, voidaan olettaa että tupakka-askin hinta olisi verottomana ehkä pari-kolme euroa.

Mikäli tupakka olisi näin halpaa, sen harmaa ja pimeä tuonti ulkomailta loppuisi käytännössä täysin. Venäjällä askin hinta on puolitoista euroa ja kuka enää viitsisi euron takia vaivautua.

Valtiolta jää siis tupakkavero saamatta. Tupakan myynnistä. Vaan ei tupakan polttamisesta. Ja samalla tupakoitsijoidenkin pahe tulee heille halvemmaksi. Otetaan esimerkiksi Kyösti Korsteeni, joka polttaa askin päivässä. Kahdeksan euron askihinnalla Kyöstin vuotuiset tupakkakulut ovat noin 2900 euroa. Jos oletetaan veron osuuden olevan 5,5 euroa askilta, on valtion vero-osuus noin 2000 euroa ja varsinainen kaupan hinta noin 900 euroa. Kun vero poistuu, Kyösti maksaa tupakoistaan 900 euroa. Mutta sen lisäksi hän maksaa valtiolle tupakointiluvasta. Tupakointilupa maksetaan jokaiselta kalenterivuodelta erikseen auto- tai kiinteistöveron tapaan. Jos sen suuruus on esimerkiksi 1200 euroa, Kyösti maksaa päivittäisestä askistaan yhteensä 1200 + 900 = 2100 euroa vuodessa. Nykyään (veronkorotuksen jälkeen) Kyöstin tupakkakustannukset ovat 3000 euroa. Hän säästää siis 900 euroa verrattuna nykytilanteeseen. Kaiken järjen mukaan Kyösti on tyytyväinen, koska rahaa kuluu vähemmän.

Tupakan ostaminen tulee tietysti luvanvaraiseksi. Vilautat lupaa kassalla ja sitten saat kahden ja puolen euron tupakka-askisi. Tupakan myynti on edelleen samaan tapaan luvanvaraista kuten nykyään ja sen väärinkäyttö aiheuttaa varoituksen tai myyntikiellon.

Tupakoinnin aloittamiseen tulee tällä järjestelmällä melkoinen kynnys. - Hei, aionpa aloittaa tupakoinnin. Maksanpa ensin 1200 euroa, niin siitä se sitten alkaa.

Eikä ole tupakan harmaa- tai mustatuontia ulkomailta. Päinvastoin – Suomesta varmaan ostetaan tupakkaa korkeamman verotuksen maihin vietäväksi, mikä taas tuo kauppiaille tuloja.

Valtio on tyytyväinen, koska verotulot pysynevät samana ja nuoret tupakoivat vähemmän. Kaikki voittavat.


Tämä osuus oli se oleellinen. Olen myös suunnitellut, kuinka järjestelmä voisi käytännössä toimia. Eli lupajärjestelmän yksityiskohdat ja sen valvonnan. Sen kuvaus on kuitenkin sen verran ikävystyttävä, että päätin jättää sen pois ja kuvaan alla vain pääkohdat. Oleellinen on lupajärjestelmä, joka poistaa veronkierron, vähentää tupakoinnin aloittamista ja tulee tupakoitsijoille halvemmaksi.


Järjestelmä perustuu siihen, että luvan voi hankkia kalenterivuodeksi (esimerkiksi vuodelle 2017, hinta 1200 euroa), kuukaudeksi (voimassa 30 vrk hankintapäivästä, 200 euroa), päiväksi (samalla kertaaa voi hankkia tämän luvan niin pitkäksi aikaa kun haluaa, hinta 10 euroa/päivä, esimerkiksi seitsemän päivän lupa yhteensä 70 euroa). Kuukausilupa on tarkoitettu esimerkiksi loppuvuodesta Suomeen muuttavalle, päivälupa turisteille. Nämä luvat voidaan toimittaa myös sähköisessä muodossa puhelimeen.
(Täsmennys 27.1.2017: Vuorokausiluvasta poistettu "kynnysmaksu".)

Valvojina toimivat koulutuksen saaneet henkilöt ja tarvittaessa poliisit, joiden varsinaisiin virkatehtäviin tämä ei kuitenkaan kuulu. Valvojan epäillessä henkilön tupakoivan luvatta hän voi pyytää esittämään luvan. Sakkomaksut luvattomasta tupakoinnista ovat huomattavat, satojen eurojen luokkaa. Valvojat toimivat provisiopalkalla oman siviilitoimensa ohella, joten mitään kustannuksia yhteiskunnalle ei heidän toiminnastaan tule.

Ei muuta kuin tumppaamaan!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä idea. 1 miinus tulee väkivaltakoneiston edustajalle heti mieleen. Skalpeeraajat eli välittäjät. Ostat luvan ja säkillisen röökiä, myyt voitolla eteenpäin. Koska loppukäyttäjät tietävät provisio-palkkaisen kerrostalokyttääjän vaanivan, kauppaa tehdään kuten kannabiksen kanssa. Luodaan TAAS rikollisille uusi markkinarako.

Eli pitäisi olla jokin raja sille kuinka paljon kessua saa ostaa. Pitäisikö luvan olla kuten ampuma-aseissa, kortti jossa siru? Rajaksi esim. 365 askia vuodessa. Ei tuolla pääse voittoa tekemään sitä vertaa että kannattaa ottaa riski. Aina tietysti riittää yrittäjiä mutta marginaalisen vähän.


-Aapeli Taapeli-

Vasarahammer kirjoitti...

Kaikessa sääntelyssä on porsaanreikänsä. Niin myös tuossa tupakointiluvassa. Eli tupakoimaton ostaa tupakointiluvan ja myy ostamansa savukkeet pimeästi niille, joilla rahat eivät riitä luvan lunastukseen. Luvattomalle tupakalle syntyis pimeät markkinat kuten kaikille tuotteille, joiden saatavuutta pyritään keinotekoisesti rajoittamaan tai hintaa nostamaan verotuksen kautta.

Salakuljetus ei myöskään loppuisi, jos lupa on liian kallis.

Eli loppujen lopuksi luvan hinnoittelu ratkaisee, kuinka suuret pimeistä markkinoista tulisi.

Nuuskan myynti on Suomessa kielletty. Tästä huolimatta Suomessa käytetään nuuskaa ehkä enemmän kuin silloin, kun sen myynti oli vielä sallittua. Ruotsin rajan valvonta ei riitä estämään salakuljetusta. Lisäksi saatavuus kuluttajille on parantunut internetin tarjoamien mahdollisuuksien avulla, vaikka viranomaisten otteet nuuskan salamyyntiä kohtaan ovatkin vuosien varrella tiukentuneet.



Anonyymi kirjoitti...

Ministeri Bernerillä on ratkaisu!

Hänen sveitsiläiset tehtaansa valmistavat hattuun kiinnitettäviä savuhälyttimiä jotka määrätään kaikille pakollisiksi sakon ja jalkapuurangaistuksen uhalla.

Kaikkien siis täytyy ostaa tällainen ja pitää sitä aina päässään.

Jaskan kaavaileman tupakointilisenssin mukana tulee SIM kortti jolla hälyttimen saa hiljennettyä.

intrigööri kirjoitti...

Vilpittömien tupakanystävien kannattaisi kasvattaa itse myrkkynsä eli kessunsa. Pari vuotta sitten tarkistelin, että nettikaupoista saisi monenlaisia tupakinsiemeniä. Löytyi virginialaista ja mahorkkaa, ehkä jostain saisi turkkilaista tai EU:n tukemaa kreikkalaistakin? En ole vielä itse kotikasvatusta kokeillut. Ennen kuulema tupakkaa kasvatettiin maalla yleisesti, sitä kuuluisaa nurkantakuista.
Nykyisin kodeissa hyggeilee monenlaisia viherpeukaloita, joten eipä olisi kenenkään konsti ostaa ruukkuja ja kukkamultaa. Mikäpä olisi sätkänkäärijälle hauskempi harrastus kuin kasvattaa itse tupakkinsa, kuivatella lehdet ja murskata ne piippuun tai sätkään sopiviksi.
Tupakin kotikasvatus omiksi tarpeiksi lienee vielä laillista, vaikka kiireesti kai uus-stalinistit senkin kieltävät. Onhan nuuskakin syntilistalla ja sähkötupakki on kai itsestään perkuleesta. Ainoa sallittu korvike ovat käyttäjälle kalliiksi tulevat nikotiinipurkat ja sen jalosteet.
Katsoin äsken yhden siemenkaupan tarjontaa ja näyttäisi, että tupakansiemenillä on ollut kysyntää, koska monet lajikkeet ovat kaupasta loppuneet. Löytyy niitä kuitenkin kotitarpeiksi, linkki kauppaan: http://www.yrttilato.fi/Sivu-/-Tuoteryhmae/Sivu-/-Tuoteryhmae-42

Anonyymi kirjoitti...

Kerrostaloihin on tulossa tupakointikieltoja. On tietenkin selvää, että kiellot eivät koske turvapaikan saaneita. Kiellon rikkomisesta huomauttavat suomalaiset asukkaat joutuvat poliisitutkintaan rasismista. Tällaista tapahtunee 100 vuotta sitten itsenäistyneessä Suomessa tätä nykyä.

Apoliteia kirjoitti...

Sinänsä varmaan ihan toimiva ehdotus, joka varmaan ratkaisisi mainitsemasi kolmen ongelmakohdan luomat pulmat.

Omakohtaisesti, vuositasolla noin yhden rasian (n.10€) polttavan silloin tällöin -piipunpolttajana tämä olisi tietysti minulle katastrofi. Piipun ostamisen jälkeen pienet vuosimenot nousisivat yli sadan rasian hintaan, jolloin minun täytyisi joko

1) pulittaa vuosilupa, hankkia lisää piippuja (piipun täytyy jäähtyä polttelun jälkeen) ja polttaa monikymmenkertaisesti nykyistä enemmän, jotta kalliin luvan hankkimisessa olisi järkeä
2) polttaa salaa ja hankkia harvat rasiani ulkomailta
3) luopua paheestani.

Luulenpa, että kallistuisin vaihtoehtoon 2. Kyllä Suomessa metsiä riittää piiputella.
Ymmärrän kyllä tupakointitapoineni kuuluvani häviävän pieneen vähemmistöön. Väestöllisesti ratkaisu on kyllä toimiva.

Toisaalta: eikö nykyisessä tupakkaverossa ole se hyvä puoli, että siinä verotetaan käyttöä?

Jaska Brown kirjoitti...

Aapeli Taapeli ja Vasarahammer (kommenttinne koskevat suunnilleen samaa asiaa, joten kollektiivivastaus): Aivan varmasti pimeää kauppaa esiintyisi. Mutta jos sakkomaksu on riittävän raju (luokkaa 500 euroa) ja alennetaan päiväkohtaisen luvan hinta 10 euroon, niin ei todellakaan kannata ottaa riskiä. Paitsi alaikäisten, jotka eivät lupaa saa - ja joka taas puolestaan vaikeuttaa alaikäisten aloittamista entisestään.

Ano: Jos tämä projekti annettaisiin Bernerille niin noin takuulla kävisikin.

intrigööri: Luulisi että kotikasvatus olisi nykyverotuksella suosittua. Mikähän mahtaa olla syynä, kuitenkin sitä sota-aikana kasvatettiin kovasti.

Ano: Kuten todettu, Suomesta pihalle heti jos tupakki syttyy. Se todistaa ettei välitä turvallisuudestaan.

Apoliteia: Jos harvoin polttelee, niin vuorokausilupa hoitaa asian-

Korjaan alkuperäistekstiä vuorokausiluvan osalta eli poistan siitä "kynnysrahan", jolloin jokainen vuorokausi on 10 euron arvoinen.

Vasarahammer kirjoitti...

Jaska:
"Aivan varmasti pimeää kauppaa esiintyisi. Mutta jos sakkomaksu on riittävän raju (luokkaa 500 euroa) ja alennetaan päiväkohtaisen luvan hinta 10 euroon, niin ei todellakaan kannata ottaa riskiä. Paitsi alaikäisten, jotka eivät lupaa saa - ja joka taas puolestaan vaikeuttaa alaikäisten aloittamista entisestään."

Kaikki valtion harjoittama sääntely perustuu enemmän tai vähemmän toiveajatteluun. Sääntelyllä on joskus myönteisiä vaikutuksia ja yleensä aina sivuvaikutuksia. Yleensä sääntelyn valvonta maksaa paljon ja siksi sitä tehdään rajoitetusti. Kieltolakikin kaatui aikanaan valtion kyvyttömyyteen valvoa sitä (sekä tietysti kansalaisten "yksityisyritteliäisyyteen").

Valmisteverossa valvonta kohdistuu tuotteen valmistajiin ja jakelijoihin. Se on paljon halvempaa kuin yksittäisten käyttäjien valvonta.

Kun valtio perii maksuja, perimiseen ja sitä tukeviin järjestelmiin sisältyy aina sekä kertaluonteisia että kiinteitä kustannuksia, jotka joskus ylittävät tuotot.

Nyt tupakanpolttoa yritetään kukistaa hivuttamalla eli tekemällä sekä tekemällä paheen harrastamisesta ikävämpää (ulkotiloissa) ja tuotteen ostamisesta hankalampaa (markkinoinnin täydellinen kielto, valmistevero). En usko, että tupakointia silti pystytään kokonaan poistamaan.

Tupakan poltossa haitallisimpia ovat palokaasut, jotka sisältävät lukemattomia erilaisia yhdisteitä, joista osa on karsinogeenisiä. Suosimalla vaihtoehtoisia ja vähemmän haitallisia nikotiinin saantitapoja tupakointia ja sen haittoja voitaisiin vähentää. Suomen valtio on tässä ollut harvinaisen pölkkypäinen.

Jaska Brown kirjoitti...

Vasara: Aivan, toiveajattelua hyvinkin. En tiedä miten todellisuudessa kävisi, mutta nykyinen systeemi perustuu toiveajatteluun vielä enemmän (ihmiset eivät osta pimeätuontia eikä tupakkaa päädy alle 18-vuotiaille). Ja aivan samalla kannalla nuuskasta. En ymmärrä miksi nuuska on laitonta ja tupakka laillista; ei kukaan pakota minua haistelemaan nuuskaa.