Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 7. joulukuuta 2015

Välihuomautus 87: Ääriliikkeitä

Ääriliikkeet olivat itsenäisyyspäivänä liikkeellä Helsingissä. Olihan niitä, kyse oli siitä että äärioikeassa olevat halusivat marssia rauhanomaisesti ja ääriväärässä olleet hyökätä väkivaltaisesti rauhanomaisen marssin kimppuun.

Äärioikealaiset esiintyivät kasvoillaan siinä missä äärivääräläiset olivat järjestään peittäneet kasvonsa. Mikähän siinä on, että yksikään lehti ei nosta esiin tuota naamioitumisen törkeyttä? Vai onko se niin, että saa naamioitua puolustaakseen ideologiaa, jossa kasvojen ja siinä sivussa muunkin vartalon peittäminen burkhalla ei ole naamioitumista vaan ideologiaa?

Enkä kyllä oikein ymmärrä miksi anarkomarkot kasvonsa peittivät. Ei heillä ole työpaikat pelissä, toisin kuin 612-marssijoilla. Jotka uskalsivat marssia rauhanomaisesti ilman naamioita. Ja sitä paitsi, kummastuttaa suunnattomasti se miksi nämä sossuvetoiset mellakoijat haluavat itselleen kilpailijoita. Luulevatko he että meiltä työntekijöiltä riittää loputtomasti massia nyhdettäväksi, häh? Ei kai kukaan tervehenkinen kapitalistikaan halua samalle alalle ylimääräistä kilpailua, joten miksi ihmeessä nämä liimatilhet haluavat sossukupilleen lisää jakajia? Ilmeisesti marihuana sotkee niiden vähäistenkin aivosolujen toiminnan vielä kuviteltuakin pahemmin.

Lehdet kyllä uutisoivat vasemmistovinksahtaneiden hyökkäyksistä, mutta jaksoivat kyllä muistuttaa "vastassa olleen äärioikeiston". Olisiko aika tulla sieltä 70-luvun poliittisesti oikeaoppisesta ideologiasta tähän päivään, jossa järki alkaa vähitellen päästä voitolle? Kovasti olette äärioikeistoa etsineet ja sen väkivaltaa pelänneet, mutta vielä ei ole näkynyt.

Mutta huolimatta kansallisesta voimannäytöstä päivän pisteet kuuluvat ilman muuta Suomen poliisille! Olisiko jopa niin, että rivipoliisilla alkoi hieman näkyä se, että työtehtävät ovat lisääntyneet tolkuttomasti ja turhauttaneet, koska maahan on lappanut näiden mellakoijien tänne toivomaa rupusakkia? Kun tähän yhdistetään se, että poliisin ylin johto oli antanut toimintavaltuudet, tulos oli onnistunut. Sopii tietysti ihmetellä, miksi johdosta annettiin nyt selvät sävelet. Mahdollisesti suvaitsevainen johto oli laskenut yhteen yksi plus yksi ja tajunnut, millainen propagandatappio olisi jos rauhanomaisesta isänmaallisesta kulkueesta loukkaantuisi, ehkä jopa kuolisi ihmisiä vasemmistomellakoijien takia. Nykyinen mielipideilmasto kun on selvästi tuulen suunnaltaan muuttunut. Tai ehkä poliisijohto onkin koko ajan ollut piilonuivaa ja nähnyt toimintamahdollisuutensa. Vähän samaan tapaan kuin Heinolan yläasteen rehtorin kohua herättänyt tiedote, josta täytyy tasapainoilu- ja piilovittuilusuorituksena antaa vähintäänkin arvosana 9+.

Hitto kun huvitti tuo äärivääräläisten toiminta "vastamielenosoituksessa":
1) Poliisi kerää lampaat laumaan ja käskee olla kiltisti.
2) Liimatilhet heittävät kivillä poliiseja.
3) Poliisi käskee lopettaa voimankäytön uhalla.
4) Kivien heittely jatkuu ja samalla yritetään hyökätä päälle.
5) Mellakka-ase tekee ison pipin.
6) Itketään somessa poliisisikojen väkivaltaisuudesta.

Toivotan anarkomarkoille aikuistumista ja muutenkin yleistä järkeistymistä haittaeläimestä yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi. Voi sitten muistella noloa menneisyyttään The Clashin legendaarisin sävelin:
I Fought the Law - and the Law Won!

6 kommenttia:

Kiljua! Kiljua! kirjoitti...

Ilmeisesti netsejä oli ainakin 20 liikkeellä. Plus 800-1000 kannattajaa. Voi hyvinkin olla, että tästä vuodesta tuli jonkinlainen vedenjakaja. Yhä useampi uskaltaa osallistua. Pidän tuota lukua merkittävänä ja erityisesti osallistujen rauhallisuus oli hienoa. Poliisi on kuulemma valinnut puolensa, mitä en ihmettele, koska netsit ja wannabe-netsit eivät heittele esineitä.

Imulippo kirjoitti...

Niinhän se on, että lopulta totuus ja järki voittavat, riippumatta mustamaalauksen määrästä. Yleinen mielipide tekemisestäsi muodostuu oman tekemisesi kautta, ei siitä, miten nokkelasti vastaat huutelijoiden solvauksiin. Eli pitää vain olla provosoitumatta kun eri mieltä olevat provosoivat.

Totisesti, poliisille ja järkkäreille suuri kiitos kulkueen matkan sujumisesta lähes keskeytyksettä. Luulin jo, että hörhövasemmisto oli jäänyt huonon kelin takia kotiin, kun ainakin 612-soihtukulkueen etummaisissa riveissä oli niin rauhallista.

Imulippo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Yrjöperskeles kirjoitti...

Itse asiastahan kirjoitin blogissani suurinpiirtein samalla lailla, joten siihen ei lisättävää. Mutta tuo tapaus Heinola pistää miettimään. Siellä tiedetään ja tunnistetaan vaara ja varoitetaan siitä. Mutta varoitus täytyy tehdä niin, että varoittaja voi jälkeenpäin kategorisesti kiistää varoittaneensa. Muuten hänen uransa voi olla höllässä. Ehkä tämä kyseinen asia kuvaa tilanteen sairautta kaikkein osuvimmin.

Mikael Hundsvans kirjoitti...

"Ei heillä ole työpaikat pelissä, toisin kuin 612-marssijoilla."

Sinulla on siis tieto, että joku 612-marssijoista on oikeissa töissä?
En ollut paikalla, mutta aiempiin mielenosoituksiin viitaten, en ole
ihan varma, että asia olisi näin. Sen verran on ollut
surkean näköistä porukkaa.

Jaska Brown kirjoitti...

Hei Mikael ja kiitos hyvistä nauruista.

Tunnen useita marssilla olleita. Meitä kaikkia yhdistää se, että jokainen meistä maksaa tuloveroja euroina mitattuna viisinumeroisen luvun.