Elämää painekattilassa

1. Pelinavaus
Historiasta kiinnostunut lapseni kysyi Neuvostoliiton Suomeen tekemistä ilmapommituksista - miksi Suomessa ei tapahtunut niin suuria tuhoja kuin esim. Saksassa. Täältä Huitsinnevadasta on pitkä ajomatka lähimpään huvipuistoon, josta olimme tulossa (sivumennen sanoen, arvokasta hommaa: rannekkeet, ruokailu ja jäätelöt katraalle maksoivat parisataa eikä tähän sisälly ajokuluja), joten aikaa oli. Kerroin Vuosaaren valekaupungista, ilmatorjunnasta, sodan lapsiuhrien symboliksi tulleesta Armi Metsäpellosta ja omien vanhempieni kokemuksista.
Tästä keskustelu meni sitten Saksan ja Japanin pommituksiin, mistä luonnollinen seuraus oli ihmettely siitä miksi saksalaiset pommittivat kyllä Britanniaa, mutta eivät juurikaan Neuvostoliittoa. Totesin että hyvä kysymys ja kuten yleensäkin, hyviin kysymyksiin on annettavana vain huono vastaus: en tiedä. Sanoin että arvelen sen johtuvan totaalisen sodan luonteesta: loppujen lopuksi Saksaan, Japaniin ja Britanniaan kohdistuneiden pommitusten tarkoitus oli murtaa siviiliväestön taistelutahto ja pakottaa rauhaan, kun taas Neuvostoliitto oli tarkoitus tuhota. Siihen ilmapommitukset eivät puolestaan soveltuneet.
Keskustelu ilmapommitusten raakuudesta ja tuhoisuudesta siviiliväestölle sai tietysti kummastelemaan sitä, miten tuollaisiin raakuuksiin oltiin valmiita. Selitin, että siihen aikaan elämä oli muutenkin kovempaa ja raaempaa kuin nykyään. Tästä itselleni tuli sitten mieleen täysin uusi ajatus.

2. Äärinationalistinen valtio Eurooppaan?
Jos jokin valtio Euroopassa yhtäkkiä muuttuisi Natsi-Saksan kaltaiseksi "rotupuhtautta" vaalivaksi valtioksi, mitä tapahtuisi? Tavallaan näin on jo tapahtunut ex-Jugoslaviassa. Esimerkki osoitti, että keskitysleirit ja etniset puhdistukset ovat edelleen mahdollisia. Tähän länsi kykeni reagoimaan, mutta kuten historia opettaa, ei se helppoa ollut. Aikaa meni ja ilmaiskuilla selvittiin. Entä jos sama tapahtuisi jossain etnisesti ja poliittisesti yhtenäisemmässä valtiossa? Valtiossa, joka olisi voimakkaampi kuin Jugoslavian raunioille perustettu Serbia?
Mikäli näin tapahtuisi, ilmaiskut eivät riittäisi. Olisiko muilla mailla muka samanlaista tahtoa hoitaa asia kuin 70 vuotta sitten, jos esimerkiksi voimakkaassa Saksassa nousisi kansallissosialismin kaltainen valta? Puhumattakaan siitä, että tämä tapahtuisi Venäjän kaltaisessa ydinasevaltiossa - tai no, kyllä ääriliikkeen haltuunsa ottama Saksakin todennäköisesti olisi hyvin pian de facto ydinasevalta.

3. EU rauhan takeena
Euroopan Unioni sai äskettäin Nobelin rauhanpalkinnon eikä sinänsä aiheetta; onhan sen alueella vallinnut historiasta poiketen rauha jo yli 60 vuotta. Kuten turhaa byrokratiaa on puolustettu: on parempi, halvempi ja vähemmän tuhoisa vaihtoehto, että Euroopan parlamentti ramppaa 200 miljoonan euron vuosikustannuksin Brysselin ja Strasbourgin väliä kuin että samaa väliä jyräisivät mekanisoidut divisioonat.
Jäsenvaltiot ovat jatkuvasti siirtäneet päätösvaltaansa itseltään EU:lle ja tämä on osaltaan taannut rauhan Euroopassa. Viime aikoina tämä kehitys on vauhdittunut entisestään. Oleellinen kysymys on: miksi näin on tapahtunut. Miksi voimistaa jatkuvasti keskusvaltaa, kun sen ongelmat talouspolitiikassa, mielettömissä direktiiveissä ja byrokratiassa tulevat yhä suuremmiksi?

4. Paine kasvaa
Muistan jo kouluaikoina saksaa opiskellessani lukeneeni jostain saksankielisestä aikakauslehdestä Saksassa seinään ilmestyneen graffitin: Mitä eroa on turkkilaisilla ja juutalaisilla? Juutalaisilla on se jo takanaan, turkkilaisilla vielä edessä.
Melkoinen osa eurooppalaisista on jo korviaan myöten täynnä monikulttuurisuutta ja ennen kaikkea islamia. He eivät halua karkoituksia, vainoja tai polttouuneja. He haluavat yksinkertaisesti rauhaa ja järjestystä. Ja miten heille vastataan? Leimaamalla natseiksi, rasisteiksi ja suvaitsemattomiksi. Ei puhettakaan siitä, että ongelmia otettaisiin vakavasti tai niiden olemassaoloa edes tunnustettaisiin. Tuntuu kuin eurooppalaiset vallanpitäjät yrittäisivät tukkia painekattilan venttiiliä saadakseen aikaan monikulttuurisen yhteiskunnan entistä nopeammin valmiiksi.

5. Seuraako räjähdys?
Tähän asti mamukriittisissä piireissä on puisteltu päätä väitteille rasistisuudesta ja äärioikeistolaisuudesta. Tukitun paineventtiilin maailmassa tämä saattaa kuitenkin olla uskottava skenaario: tulevaisuus voi olla fasismin. Kuka olisi voinut ennustaa 1925, että höyrypäisen kirjan tekaisseen, vankilassa istuneen paikallisen pikkupoliitikon puolueesta tulisi vajaassa kymmenessä vuodessa Saksan kiistaton valtias? Yksikään tämän laidan nykypoliitikko ei ole ollut ollenkaan karismaattinen hahmo. Tällaisen henkilön ilmestyminen jonkin maan kansallisen liikkeen johtoon voi tapahtua hyvinkin pikaisella aikataululla ja hän voi saada taakseen riittävän suuren osan kansasta noustakseen valtaan.
Vainoharhaiselta kuulostaneet varoitukset uusnationalismin noususta saattavat olla todempia kuin edes niiden kaheleimmat esittäjät ovat uskoneet. Tästä nykyiset johtajat voivat syyttää vain itseään: kansasta vieraantuminen, ongelmien kiistäminen, eriävien näkemysten esittäjien demonisointi... lista on loputon. Kaikki tämä on vain lisännyt painetta tukittuun kattilaan.

6. Entä jos?
Kuvitellaan, että jossakin Euroopan maassa vallan todella saisi itselleen nationalistinen liike. Helpointa on tarkastella esimerkkinä Saksaa, kahdesta syystä. Toinen on kansanluonne; saksalaiset osaavat organisoida ja se on tapahtunut jo kerran. Toinen on se, että EU:n pakotteet ja talousvalta saattaisivat kyetä estämään tai ainakin kaatamaan nopeasti nationalismin jossain pienemmässä maassa, mutta Saksassa se olisi vaikeampaa.
Eli siis: nationalistinen liike valtaan Saksassa, 80 vuotta edellisestä kerrasta. Yhtäläisyyksiä olisi, mutta erot olisivat merkittävämmät. Nuivinnan kohteena eivät olisi juutalaiset, vaan muslimit ja afrikkalaistaustaiset. Tämä tekisi asiasta helpompaa, koska kulttuuriero olisi suurempi ja toisin kuin juutalaiset, nämä ryhmät eivät ole asuneet Saksassa satoja vuosia. Eivätkä juutalaiset pyrkineet sopeuttamaan muita toimimaan omien sääntöjensä mukaan, vaan elivät omissa piireissään rauhassa tai jopa integroituivat muuhun yhteiskuntaan. Mutta älkää odottako polttouuneja. Ei sellaisia tulisi. Eivät natsitkaan halunneet toimittaa juutalaisia polttouuneihin, vaan siirtää heidät Madagaskarille. Tämä suunnitelma kariutui sotaan ja huonoihin kuljetusyhteyksiin. Nyt ei kariutuisi. Helpompaakin olisi, koska karkoitettavilla olisi siteet olemassa uusiin kohteisiin, toisin kuin juutalaisilla Madagaskarille.
Entä mitä muu Europpa sanoisi? Sota Saksaa vastaan, kuten viimeksi? Ei. Ei Saksa pyrkisi aluelaajennuksiin, jotka viimeksi olivat casus belli. Juutalaisten puolesta ei sotaan lähdetty silloinkaan, nyt vielä vähemmän muslimien puolesta. Etenkään kun, toisin kuin edellisellä kerralla, jokaisessa maassa olisi vähintään 20 % aktiivinen oppositio kannattamassa Saksan toimia ja vaatimassa vastaavaa omaan kotimaahansa. Passiivisesta oppositiosta nyt puhumattakaan; sotaan on vaikea löytää halukkaita lähtijöitä jos oma maha on täynnä. Todennäköisesti muu Europpa ja Amerikka saisi aikaan vain huonosti toimivaa kauppaboikottia, nenännyrpistelyä, tuomiolauselmia ja muuta kitarisojen tuuletusta, joille Saksa nauraisi makeasti.
Temppu todennäköisesti onnistuisi: Saksa saisi ei-toivotut vieraat karkoitettua ilman suurempia ihmishenkien menetyksiä ja kukoistaisi entistä uhkeammin. Mikä taas saattaisi hyvinkin aiheuttaa dominoefektin no go -zoneihinsa kyllästyneissä muissa Euroopan maissa.

7. Skenaarion todennäköisyys
Mahdollisuudet vaikuttavat äkkiseltään vilkaisten erittäin epätodennäköisiltä. Vain muutama hörhö on oikeasti vaatimassa joukkokarkoituksia. Uhka on merkittävä vain hallitsevan eliitin propagandassa, jossa "äärioikeistolaisuuden" noususta huudetaan suu niin ammollaan että ohutsuoleen asti näkyy.
Mieleen tulee kuitenkin jotain samankaltaista vajaan kolmenkymmenen vuoden takaa. Kommunistimaissa pelättiin vastavallankumouksellisuutta kuin ruttoa, vaikka todellisuudessa näitä ryhmiä ei käytännössä ollut lainkaan. Mutta ehkä siellä johto tajusi kansan syvissä riveissä kytevän tyytymättömyyden ja aavisti, että pieni kipinä saattaisi saada aikaan dominoefektin, joka kaataisi hallituksen ja leviäisi muihin saman blokin maihin. Kuten tapahtuikin.
Mikäli Saksa (tai muu vastaava maa) muuttuisi edellä esitetyllä tavalla, hyvin todennäköistä olisi ettei muu Eurooppa kykenisi sitä estämään, varsin todennäköistä että melkoinen osa muista maista seuraisi mallia.
Euroopan Unionilla on vielä mahdollisuus torjua skenaario. Se tapahtuisi kesyttämällä oppositio, antamalla sille pikkuisen valtaa, sen verran ettei todellisia muutoksia saa aikaan mutta kuitenkin riittävästi korruptoimaan oppositiojohtajien mielet ja aiheuttamaan kannattajissa pettymyksen muutoksien puutteessa. Jos nykyinen meno jatkuu, painekattilan räjähdys vaikuttaa tasan yhtä todennäköiseltä kuin Berliinin muurin murtuminen vaikutti vuonna 1985.
Onhan tosin olemassa se etäinen mahdollisuus, että koko Euroopan islamisoiminen on osa maanosan johtajien ovelaa suunnitelmaa, jonka tarkoitus on pelastaa maapallon kantokyky ylittämällä ensin länsimaiden asukkaiden sietoraja siinä määrin, että seurauksena on globaali puhdistus.