Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Suomen cup

1. Yleisurheilun ongelmakohtia

Yleisurheilun suosiota ja menestystä on yritetty Suomessa vuosien ajan nostaa luomalla uusia kilpailujärjestelmiä, suuntaamalla valmennusmäärärahoja muutamaan huippuun ja vaatimalla urheilijoiden keskittämistä muutamaan seuraan. Tulokset tai niiden puute ovat hyvin tiedossa. Viimeisin idea olivat aluemestaruuskisat, jotka eivät kiinnostaneet sen enempää urheilijoita, mediaa kuin yleisöäkään.

Syitä kiinnostuksen puutteeseen on monia.

a) Tulosurheilu
Yleisurheilun merkittävimpiä ongelmia on se, että kyseessä on tulosurheilu. Nykyään tuntuu, että merkitystä ei ole juurikaan sillä, kuka kilpailun voittaa vaan sillä, mikä on voittotulos. Kaikenlaisia tulosrajoja korostetaan, oli sitten kyseessä MM-kisojen A- tai B-raja tai sitten vain Kalevan Kisojen tulosraja. Jos tulosta ei tule, mediaa ja sen seurauksena yleisöä ei kiinnosta.
Ratkaisu: On luotava kilpailujärjestelmä, jossa sijoitus kilpailussa on ratkaisevassa asemassa.

b) Kilpailujärjestelmä
Ennen muinoin kovia kisoja järjestettiin joka tuppukylässä. Olen itsekin nähnyt monta arvokisavoittajaa - ulkomaalaisiakin - radoilla, joihin päin he eivät nykyään sylkäisisikään. Tätä nykyä samoilla kentillä kovatasoisin kisa saattaa olla Vattenfall-cup. Jos nyt ylipäätään kisoja järjestetään. On tietysti turha toivo, että entiseen "amatööriajan" tasoon olisi mitään paluuta, mutta jotain tasonnostoa on saatava aikaan.
Ratkaisu: On saatava edes kotimaisia huippuja enemmän pikkukisoihin.

c) Vapaaehtoisorganisaatio
Vain harvalla seuralla edes suurilla paikkakunnilla on riittävän toimiva organisaatio isompien kisojen järjestämiseen. Huitsinnevadan Urheilijat kykenee pyörittämään kisoissa kerrallaan juoksua ja kahta kenttälajia. Ei semmoisella organisaatiolla kyetä järjestämään piirikunnallisia kisoja enempää ja ne taas eivät kiinnosta urheilijoita eivätkä yleisöä. Seurauksena kilpailutoiminta on ehtynyt. Mutta mikä ihmeen nerous on takana ajatuksessa, että kilpailut on luokiteltu kokonaisuutena tietyn tasoisiksi? Miksi ei saman kilpailun sisällä voisi olla muutama kova laji ja muut pikkukisoja? Kyllä paikallisseuran voimavarat riittäisivät pyörittämään 1-2 eliittikisan tasoista lajia, muut olisivat sitten täytteinä.
Ratkaisu: Sekoitetaan kilpailujen tasoa luokittelemalla ne kokonaisuuden sijaan lajikohtaisesti.

d) Yleisurheilun julkisuuskuva
Mahdollisimman monelle on saatava jatkuva yhteys yleisurheiluun. Ei riitä, että kaupungissa järjestetään yhdet yleisöä kiinnostavat kisat vuodessa. Tai että maaseudulla ei ole muutamaa poikkeuspaikkakuntaa lukuun ottamatta ainuttakaan yleisöä kiinnostavaa kisaa. Maakunnan lehtiin ja muihin medioihin on saatava näkyvyyttä.
Ratkaisu: Yksittäisiä pikkukisoja on järjestetty ennenkin, niihin on saatava pari kovatasoista lajia kisaa kohti. Tällöin yleisurheilun näkyvyyttä saadaan laajennettua pienemmille paikkakunnille ja suuremmille paikkakunnille saadaan jatkuvuutta.

e) Urheilijoiden määrä
Siirryttäessä junioritasolta aikuisurheiluun katoprosentti on järkyttävä. Seurauksena on kilpailun kuihtuminen. Jos pikkukisassa järjestetään aikuisten laji, joskus paikalle tulee pari-kolme kilpailijaa. Kuitenkin urheilijoita olisi, mikäli kilpailuorganisaatio olisi selkeämpi ja heidät saataisiin koottua osallistumaan tiettyyn aikaan tietylle paikalle.
Ratkaisu: Kun lajissa on kansallinen kilpailujärjestelmä ja sillä on tietty arvo, urheilijat löytävät tiensä paikalle kyseiseen kilpailuun.

Osan ongelmista ratkaisee mallin ottaminen hiihdosta. Siellä Suomen Cup on saanut runsaasti näkyvyyttä ja onnistunut yli odotusten. Saman toteuttaminen yleisurheiluun soveltuvalla konseptilla onnistuneesti toisi yleisurheilulle aivan uutta potkua. Edellä esitettyihin viiteen pullonkaulaongelmaan cup-mallinen järjestelmä oikein toteutettuna toisi ratkaisun.


2. Cup

Perustetaan yleisurheiluun Suomen Cup. Yleisurheilussa on (kävelyt ja viestit poislukien) 20 arvokisalajia. Koska miehillä ja naisilla on sama lajivalikoima, saadaan 40 eri lajia. Joka lajiin neljä osakilpailua. SUL:n aluejaossa on viisi suuraluetta. Jos pieni Pohjoisen alue yhdistetään Länteen, saadaan neljä aluetta, 1) Etelä, 2) Lounas, 3) Itä ja 4) Länsi + Pohjoinen. Jokaiselle yksi osakilpailu joka lajiin, ainakin noin pääsääntöisesti.

Seura voi hakea haluamiaan osakilpailuja haluamaansa ajankohtaan. Keskusliitossa sitten päätetään kilpailujen jako ja ajankohdat. Mahdolliset ylijäämäkisat, joille ei ole ollut hakijoita tai aikataulu ei ole täsmännyt hakijaseuran toiveiden kanssa, jaotellaan sitten alueille, jotka voivat jakaa ne parhaaksi näkemällään tavalla.

Kisoissa, joissa osakilpailut järjestetään, olisi tietysti normaaliin tapaan muitakin lajeja ja juniorien sarjoja. Tavallisesti yu-kisoissa on parikymmentä lajia, nyt jotkut niistä tai vaikka vain yksi olisi Suomen Cupin laji.

Jokaiseen osakilpailuun hyväksytään 16 urheilijaa. Ilmoittautuneista ensin 12 parasta tilastotuloksen (kuluvan tai edellisen kauden paras tulos kyseisessä lajissa) perusteella. Sitten järjestävä seura jakaa loput neljä paikkaa "villeinä kortteina". Kuusitoista on sopiva määrä, koska tällöin saadaan lyhyemmillä juoksumatkoilla kaksi erää ja suoran mittaisissa juoksuissa alkuerät + finaali (jos ratoja on vain kuusi, voidaan toki ottaa 18 ja kolme erää), 1500 metrillä ja pidemmillä matkoilla ei tule hirmuista tungosta ja kenttälajeissakin on vielä siedettävä määrä. Kaikkien urheilijoiden on oltava edustuskelpoisia cupissa eli Suomen kansalaisia. Poikkeus: Järjestävä seura voi myöntää kaksi villiä korttia ulkomaalaisille urheilijoille. Samoin voidaan ottaa neljää enemmän villejä kortteja joissakin lajeissa, mutta pääsääntö on selvä: 12 edustuskelpoista tilastotuloksen perusteella ja vähintään 2 edustuskelpoista villillä kortilla. Mahdolliset edustuskelvottomat osallistujat kilpailevat cupin pistelaskun ulkopuolella. Jos tällainen kilpailija sijoittuu vaikkapa kolmanneksi, kilpailussa neljänneksi sijoittunut saa pisteitä kolmannen sijan mukaan jne.

Osakilpailussa jaetaan pisteitä 10 parhaalle seuraavasti: 1/30, 2/20, 3/15, 4/10, 5/8, 6/6, 7/4, 8/3, 9/2, 10/1. Kuten jakaumasta näkyy, voittamista ja mitalisijoja painotetaan. Tuloksesta ei saa bonuksia, haetaan nimenomaan kilpailua. "Viidentenä osakilpailuna" voidaan ottaa mukaan Kalevan Kisat. Osakilpailujen jälkeen pisteet summataan ja urheilijat laitetaan järjestykseen. Normaalit "tie-breakit" tasapisteissä eli eniten voittoja, eniten kakkossijoja jne, näidenkin ollessa samat viimeisen osakilpailun sijoitus.

Kilpailusarjan päätyttyä lajissaan menestyneille urheilijoille jaetaan stipendit. Median mielenkiinnon herättämiseksi käytetään vähän "winner takes it all" -mallin tapaista systeemiä, jossa sarjan voittaja vie melkein koko potin ja muille jaetaan suolarahoja. Mikäli näin tehdään, voisi harkinnan arvoinen rajoitus olla se, että urheilija voisi voittaa kilpailun yhdessä lajissa vain kerran, jonka jälkeen hän olisi kyseisessä lajissa edustuskelvoton. Suuren stipendin voisi saada vain kerran. Esimerkiksi jos Jorma Jokamies voittaa jonakin vuonna kiekonheiton, hän ei enää ole edustuskelpoinen seuraavan vuoden kiekonheittocupissa, mutta voi ottaa kyllä osaa kuulantyöntöcupiin. Tämä sääntö toisi uusia nimiä esiin, toisaalta heikkoutena olisi aiempien voittajien puuttuminen kilpailusta (toki saisivat villillä kortilla olla mukana, mutta ilman cuppisteitä) ja mahdollinen yleisön mielenkiinnon väheneminen. Toisaalta ei Idolsinkaan suosio ole kariutunut siihen, että edellisvuosien voittajat eivät ole mukana.

Vuosittainen voittorahojen jako olisi esimerkiksi seuraava (suluissa vaihtoehtoiset, selvästi suuremmat summat, mikäli sponsorin hankinta onnistuu kuten pitäisi eikä asiaa sössitä kuten normaalisti):
Voittaja: 4000 (10 000) euroa
Hopea: 600 (1500) euroa
Pronssi: 400 (1000) euroa
Sijat 4-6: 200 (500) euroa
Sijat 7-10: 100 (250) euroa
Tästä tulee yhteensä 6000 (15 000) euroa. Koska lajeja on 40, saadaan kokonaissummaksi 240 000 (600 000) euroa. Ensin mainitun ei pitäisi olla mahdoton summa edes SUL:n budjetissa. Rahaa löytyy kyllä - pelkästään kolmen suurimman tapahtuman (HCR, HCM, Naisten kymppi) nettotuotto oli 700 000 euroa. Ja markkinoidaan homma kunnolla, niin saadaan tuo suluissa mainittu suurempi summa kasaan. Kun cupilla on näkyvyyttä ympäri Suomea, ei pitäisi olla temppu eikä mikään saada sponsorirahaa. Kuvitelkaapa: Hilavitkutin-konsernin Yleisurheilun Suomen Cup. 40 lajia, jokaisessa 4 osakilpailua. Yhteensä 160 osakilpailua. Useimmissa tapauksissa jossain pikkukisassa järjestetään 2-3 osakisaa, joissakin enemmän, mutta toisaalta joissakin vain yksi osakilpailu. Voitaneen hyvin olettaa, että osakilpailuja järjestetään 80 eri tapahtumassa. Tällainen näkyvyys ympäri maata ja taatusti jokaisessa paikallismediassa, osin myös televisiossa. Jos SUL satsaa markkinointiin vaikka sata tonnia, niin onnistuneella markkinointistrategialla Hilavitkutin-konserni sponsoroi kaikki palkintorahat, saa julkisuutta ja on tyytyväinen. Samoin SUL, koska yleisurheilu saa reilusti näkyvyyttä, kunnon kilpailuorganisaation ja urheilijat valmennusmäärärahaa.


3. Esimerkkejä

Otetaan kuviteltu esimerkki maaseudun pikkuseurasta Huitsinnevadan Urheilijat. Seuralla on yksi maajoukkuetason urheilija miesten kolmiloikassa, kalevankisatasoa oleva mailerinainen ja lupaava 16-vuotias 300 metrin juoksijatyttö. Seura anoo heinäkuussa järjestettäviin kansallisiin kisoihinsa Suomen Cupin lajeiksi miesten kolmiloikkaa, naisten 400 ja 1500 metriä saadakseen omat urheilijat mukaan. Lisäksi seura anoo mitä tahansa lajia neljänneksi. Kolmiloikka ja 400 metriä myönnetään. Koska naisten 1500 metrille sattuu olemaan samaan aikaan vahvempi hakija, sitä ei saada mutta tilalle tarjotaan naisten estejuoksua. Neljättä lajia ei myönnetä, koska seuran kisajärjestelyranking ei vielä sille tasolle yllä ja muitakin hakijoita on.
Seura järjestää siis naisten 400 metriä, johon villillä kortilla pääsee oma juniori mukaan. Naisten estejuoksuun ei maileri lähde, kun ei osaa tekniikkaa mutta paikalle tulee useita Suomen huippuja. Miesten kolmiloikassa voittokamppailussa on mukana seuran oma edustaja, lisäksi yksi oma juniori villillä kortilla. Täytelajeina on vaikka miesten 100 metriä, 1500 metriä ja keihäänheitto, naisissa pituushyppy. Lisäksi mukana on lukuisia juniorien sarjoja eri lajeissa.
Yleisöä tulee paikalle reilu viisisataa katsomaan maan parhaita näissä muutamissa lajeissa, omien urheilijoiden esityksiä ja sukulaisjunioreita. Moninkertainen määrä verrattuna normaalikisoihin. Pääsymaksua ei peritä, mutta makkarakioski jauhaa seuralle rahaa ja ihmiset saadaan liikkeelle yleisurheilun pariin, mikä poikii monta hyvää myöhemmin.

Vastaavasti nykyiset Tähtikisat järjestävä seura Maakuntakaupungin Yritys anoo ja saa muutaman Suomen Cupin lajin mukaan kisohin antamaan pientä lisäarvoa. Yleisömäärä hieman kasvaa, tuskin merkittävästi, mutta kiinnostus on eri luokkaa kun seurattavana on sarja eikä yksittäinen kisa. Eliittikisojen yhteyteen Suomen Cupia ei välttämättä tarvitsisi ottaa ollenkaan, koska siellä on mukana paljonkin ulkomaalaisia urheilijoita ja muutenkin kova taso. Toki joitakin yksittäisiä cup-lajeja voisi niissäkin olla.

Tässä esitetyt ideat ovat vapaasti yleisurheiluväen hyödynnettävissä ja muokattavissa.

24 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Yksilöurheilu tosiaan kaipaa uusia ideoita. Perusongelma on kuitenkin joukkuelajien ylivoima lasten liikunnassa, joka vie nuorten ja sitä kautta heidän vanhempiensa kiinnostuksen pois yksilöurheilusta. Toki kv menestys tuottaa aina pienen buumin, mutta toisaalta doping syö hyväksyntää ja sitä kautta suuren yleisön kiinnostusta. Juuri nyt etenkin hiihdosta, mutta yhtä lailla doping on syöpänä muissakin inhimillisen suorituskyvyn rajoja etsivässä urheilussa, kuten yleisurheilussa.

Jaska Brown kirjoitti...

Aivan oikein. Joukkuelajit ovat niin helppoja sekä psykologisesti että fyysisesti. Doping on myös epäoikeudenmukaisesti osaltaan vähentämässä yksilölajien suosiota. Epäoikeudenmukaisesti siksi, että ei sen käyttö ole sen yleisempää yksilö- kuin joukkuelajeissakaan. Yksilölajeissa vain testejä on niin paljon enemmän ja doping amatööritasolla. Ihan ajatuskokeena, jos joukkuelajissa on tuhansia ammattilaisurheilijoita ja yksilölajissa muutamia kymmeniä, kummassa on mahdollisempaa panostaa ammattimaiseen douppaukseen ja paremmat mahdollisuudet hankkia rahalla asiantuntemusta?

Professori kirjoitti...

Olen samaa mieltä edelle kirjoittamastasi.

Tomi kirjoitti...

Ongelma a) on ratkaistu. Olympialaiset ja MM- ja EM-kisat osittain myös Kalevan kisat ovat voittokisoja tuloksella ei niin väliä. A- ja B-rajoihin keskitytään, koska ihmiset haluavat nähdä suomalaisia myös arvokisoissa.

Tomi kirjoitti...

Dopingista. Joku jalkapallon on niin ei-urheilullista, että siinä pärjää ilman dopingia ihan hyvin. Tästä esimerkkinä ovat useat ylipainoiset tähdet kuten Maradona ja Ronaldo.

Monet muut joukkuelajit taas ovat niin urheilullisia, että ilman dopingia on vaikea pärjätä. Tällaisia lajeja ovat baseball, amerikkalainen jalkapallo ja jääkiekko.

Tomi kirjoitti...

Suomen cup olisi hyvä idea. Se pitäisi myös YLE:n televisioida. Hiihdon Suomen cupilla on ollut hyvät katsojaluvut, luulisin lukujen olevan hyvät myös yleisurheilulla.
Tällöin laji ja suomalaiser urheilijat näkyisivät hyvin penkkiurheilijoille.

Anonyymi kirjoitti...

Yleisurheilun rapakunto näkyy kenttäolosuhteissa siinä että kukaan urheilullisesti lahjakas ei vahingossakaan mene yleisurheiluun, ei vaikka maksettaisiin palkkaa, kyseessä on laji jota urheilullisesti lahjakkaat eivät yksinkertaisesti suostu harrastamaan.
Kukaan urheilullisesti lahjakas ei yksinkertaisesti halua kuulua luusereiden lajiin, vain wanna be-urheilijat päätyvät yleisurheiluun (yleinen tieto suomessa).
Yleisurheilussa olet suomen kirkkainta kärkeä jos vain haluat, mikäli olet urheilullisesti lahjakas, se on fakta.

Mikäli yleisurheilu joskus haluaa olla "oikeaa urheilua", pitää pestä kasvonsa huolella ja lopettaa puuhastelu, ketään ei kiinnosta sisäpiiriläisten pissis-laji jossa tärkeintä on "tuntea oikeat ihmiset" ja siihen päälle vähän puuhastellaan treenipaikoilla, käydään juoksemassa/hyppäämässä 40:tä kilpailua vuodessa ja tuodaan kaksi ämpäriä arvottomia mitaleita huoneennurkkaan ihailua varten (meidän poika/tyttö "menestyy").
Todellisuudessa hyvinkin usein noita "arvostettuja" mitaleita saa helpommin yleisurheilukentiltä kuin että kävisi ostamassa mitalinsa kaupasta (pitää ne kaupat etsiä, nääs).

Eli summa summa rummendaali ... yleisurheilua ei arvosteta pätkääkään suomessa, nykyiset lajissa olijat eivät muutosta edes halua (ovat tilanteeseen tyytyväisiä, saavat mitä haluavat)- Mikäli YU halutaan saada nousuun, nykyiset puuhastelijat pitää karkoittaa lajista ja oikeat ammattilaiset hoitamaan pohjatyötä, joka kantaa hedelmää aikataululla 10-20 vuotta, ja siihen liiton seinään voi kirjoittaa isoilla kirjaimilla miksi yu kuoli vuosikymmeniksi, ja pitää huoli että samanlaista lajintappamista ei koskaan enää saa tulla.

Tomi kirjoitti...

Ano, taitaa puhua sittenkin suomalaisesta potkupallosta (jota potkupalloniilot jalkapalloksikin kutsuvat).
Laji harrastajat ovat Suomessa lahjattomia surkimuksia. He eivät lajissa edes pärjää vaikka lajin fyysiset vaatimukset ovat vaatimattomat.

Anonyymi kirjoitti...

Tästähän on väännetty x-kertaa. Yleisurheilu on käsitteen laaja ja esim. monet kenttälajit eivät ole erityisen laajasti harrastettuja kilpailumielessä. Suomessa juuri mikään yu-laji ei vedä mukaansa laajoja massoja. En ymmärrä, mikä ongelma siinä on. Pääasia kansanterveyden kannalta on, että jotakin liikunnallista aktiviteettia harrastetaan. Miksi kansakunnan toivojen pitäisi kiertää hiilimurskaa yksinään tai heittää kiekkoa pitäjän pusikoituneella urheiluareenalla, jos voi kavereiden,kanssa juosta pallon perässä uusia kikkoja kehitellen.

Loppujen lopuksi on sama, onko futis luuserilaji suhteessa estejuoksuun. Pääasia, että nuoriso tekee jotakin kivaa ja mieleistään eikä vanhempien pakottamana. Mutta sen voin sanoa, että messejä syntyy yksi vuosisadassa miten on kimmokinnusten laita?

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se on jotta ihan sama mitä lajia ihmiset harrastaa, kunhan liikkuvat ja oheistuotteena pitävät fysiikastaan huolta, elämänlaatua, nääs.

Ja Tomille yks pikku juttu, olen yu-valmentaja, joten tiedän hyvin tarkkaan mitä tuolla kentillä tapahtuu ja minkälaiset ihmiset yu-porukoissa pyörii. Mikäli Hra Tomi olisi hiukan tarkempaan lukenut rivien välistä, olisi huomannut kirjoittajan perimmäisen motiivin, huolen yleisurheilun tulevaisuudesta ja harrastajakadosta.

Todellisuudessa suurin syypää tilanteeseen on ns.kärkiseurat ja liittotaso, he elävät vieläkin "kultaisia" vuosia eikä kukaan usakalla katsoa almanakkaan, he ovat etunsa keränneet ja kynsin hampain eduista kiinni pitävät (yu-kenttäväki maksaa hintaa, kaikin tavoin). Perseennuolentarinki on itsensäsuojeleva ja kaikin tavoin pitävät uudet tuulet poissa etupiireistä, formaatti suojelee itseään, valmennuskoulutus ja liittokoulutus on lume-koulutusta ja rahastusta etujenkerääjille.

Onneksi on tiettyjä ryhmiä jotka ohittavat suomi-kuviot ja harjoittelevat omilla ehdoillaan, poissa seura- ja liittokuvioista, he ovat myös valmiit vaikka edustamaan muuta maata mikäli heidän tekemisiään perseenuolentapiirit etujen toivossa liikaa häiritsevät (sentään tajuavat pysyä poissa, vielä).

Tomi kirjoitti...

TV-näkyvyys ja kotimaiset idolit ovat tärkeimpiä tekijöitä junioreiden houkuttelussa, samoin sponsoreiden houkuttelussa.

Mäkihyppy on romahtanut, kun se on siirtynyt maksukortin taakse. Sama uhkakuva leijuu maastohiihdon niskassa. Ah on nostanut suosiotaan suuresti yhdellä tähdellä ja YLE:n avoimella jakelulla.

Anonyymi kirjoitti...

Tv-näkyvyydellä ei ole paljon merkitystä, ellei tehdä tuloksia, jotka tv-ruudun ääreen vetävät. Kalevan kisat tai yleisurheilun Eurooppa-cupin E-sarja eivät kiinnosta kuin kansankerrosta, jolle Volmari Iso-Hollo ja Talvisota ovat ainoita kulttuurisia kiinnekohtia.

Ollaan siis noidankehässä: kotimaisia idoleja ei ole, eikä siis suomalaisvetoista menestystä ja sitä kautta suurempaa tv-yleisöäkään ja kaikki lahjakkuudet suuntaavat joukkuelajeihin, joihin myös kansainvälinen kiinnostus yleensä kohdistuu. Edelleen en silti näe ongelmaa siinä, jos kasuava kansa ei halua kansallista sankariviittaa suorituksilla, jotka perustuvat 400 metriä pitkän radan erimääräiseen kiertämiseen.

Jaska Brown kirjoitti...

(Oletan että kirjoitukseen tulleet anonyymit kommentit ovat saman henkilön näppikseltä.)

Ensimmäinen kommentti oli kärjistetty, mutta siinä oli totuuden siemen. Muutamia kommentin kommentteja:
Kukaan urheilullisesti lahjakas ei yksinkertaisesti halua kuulua luusereiden lajiin, vain wanna be-urheilijat päätyvät yleisurheiluun (yleinen tieto suomessa).
Osin totta. Tämän suurin syy on siinä, että yleisurheilussa harjoittelulla on moninkertainen merkitys verrattuna useimpiin muihin lajeihin, lahjakkuutta vaaditaan vähemmän. Yleisurheilun etu - ja heikkous - on siinä, että kuka tahansa löytää sen lajivalikoimasta itselleen lajin, jossa kovasti ja fiksusti työtä tekemällä menestyy. Ainoa kärjistys tuossa on sanassa "kukaan".
Yleisurheilussa olet suomen kirkkainta kärkeä jos vain haluat, mikäli olet urheilullisesti lahjakas, se on fakta.
Kirkkainta joo, mutta Kalevankisatasolle pääsee normilahjakas (olettaen että on valinnut lajinsa oikein) kovalla työllä. Ja työllä tarkoitetaan todellista harjoittelua. Tämä on yleisurheilun voima ja kirous. Esimerkki: Timo Jutila on aktiiviuransa lopetettuaan muuntunut sellaisiin mittoihin, että kommentaattorina ollessa ei tahdo edes laajakulma-TV riittää. Silti on ihan varmaa, että jos Jutille lyötäisiin luistimet jalkaan, lähes viisikymppinen pyörittelisi edelleen peliä jossain suomisarjatasolla. Sen sijaan eräs arvokisamaratoneillakin esiintynyt juoksija (jos olet tosiaan piireissä mukana, tiedät ketä tarkoitan) olisi aktiiviuransa lopetettuaan ottanut alle kolmevitosenakin takkiinsa kilpakuntoilijoilta - tosin nykyään tilanne on kai parempi. Eli yleisurheilussa työnteko ratkaisee monin verroin enemmän kuin missään muussa lajissa.
Mikäli YU halutaan saada nousuun, nykyiset puuhastelijat pitää karkoittaa lajista ja oikeat ammattilaiset hoitamaan pohjatyötä, joka kantaa hedelmää aikataululla 10-20 vuotta, ja siihen liiton seinään voi kirjoittaa isoilla kirjaimilla miksi yu kuoli vuosikymmeniksi, ja pitää huoli että samanlaista lajintappamista ei koskaan enää saa tulla. ...  Perseennuolentarinki on itsensäsuojeleva ja kaikin tavoin pitävät uudet tuulet poissa etupiireistä, formaatti suojelee itseään, valmennuskoulutus ja liittokoulutus on lume-koulutusta ja rahastusta etujenkerääjille.
Kovaa tekstiä, mutta täyttä asiaa.
Pääasia kansanterveyden kannalta on, että jotakin liikunnallista aktiviteettia harrastetaan.
Tämä on aivan totta. Mutta sitten kun lähdetään mittaamaan kuka on kuka, niin se tehdään yleisurheilunomaisilla mittareilla: 60 m pikapyrähdys, Cooperin testi, vauhditon pituushyppy. Ei melojan tarvitse osata soutaa eikä lentopalloilijan donkata, mutta joka jannun kunto lajissa kuin lajissa mitataan katsomalla kuinka pitkälle 12 minuutissa kirmaistaan. Jokaiseen lajiin on olemassa tästä testistä tietty minimivaatimus tietylle tasolle pääsemiseksi.

Tomi: TV-näkyvyys ja kotimaiset idolit ovat tärkeimpiä tekijöitä junioreiden houkuttelussa, samoin sponsoreiden houkuttelussa. ... Ah on nostanut suosiotaan suuresti yhdellä tähdellä ja YLE:n avoimella jakelulla.
En tunne lähetysoikeuksia ym kuvioita, mutta näkemykseni on että mahdollisimman paljon näkyvyyttä on saatava, tarvittaessa saaduista korvauksista on tingittävä.

Anonyymi kirjoitti...

Jaska Brownille voin kertoa kuinka "vaikeaa ja kovaa työtä" vaaditaan SM-tasolle, kovimmassa lajissa (eniten kilpailua) yleisurheilun saralla, eli pikajuoksu.

Suoraan puskista tullut henkilö, ikää 30.v, urheilullisesti hyvää tasoa. Takana ei siis mitään juoksemiseen liittyvää lajia, ei pallopelejä (ei yksilötasolle, eikä joukkuetasolla), siis yksinkertaisesti ei mitään mikä edesauttaisia pikajuoksua. Entiset lajit hiihto ja kuntosali, harrastajana ja elämäntapaliikkujana.

Kyseinen henkilö tuli syksyllä opettelemaan yleisurheilun lajikirjoa, kymmentä lajia joista valitsi pikajuoksun, tähän vaiheeseen meni kolme kuukautta. Seuraava vaihe oli juoksennella ryhmäjuoksua harrastelijaryhmässä (opetellaan liikkumaan, meillä on kivaa-porukka), tuo vaihe kesti kaksi kuukautta. Kolmas vaihe oli todellista pikajuoksun tekniikan opettelua ja treenaamista ohjelman mukaan, ja niistä neljästä kuukaudesta fyysinen lievä vamma esti täyspainoisen harjoittelun kaksi kuukautta.

Lopputuloksena tuosta "kovasta ja rankasta" harjoittelusta ko.henkilö oli SM-tason juoksussa ja pärjäsi varsin mainiosti, missä muussa lajissa kukaan voisi koskaan edes unelmoida pääsevänsä SM-tasolle kuin wanna be-urheilussa (yleisurheilu), koska yleistaso on täyttä sekundaa.

Ajatellaanpa että 30.v-henkilö päättää aloittaa jääkiekkoharrastuksen, onko kukaan niin hullu että kuvittelee pääsevänsä vajaassa vuodessa SM-liigajoukkueen ykkösketjuun pelaamaan, tasoahan on sama (SM-taso). Sama laulu lähes lajissa kuin lajissa, ei mitään unelmia, ei todellakaan. Mutta yleisurheilussa tuollaisen tempun voit tehdä koska lajin parissa ei urheilu ole kuin kuriositeetti, pääpaino on yhteisöllisyydessä ja elämäntavassa (meillä on kivaa-tyyli).

Tälläistä on realismi, puhukaa te "tietäjät" ihan mitä haluatte, allekirjoittanut näkee realiteetit livenä.

Tomi kirjoitti...

Ano, anappa ko. henkilon nimi.

Jalkapalossa on SM-tasolla ylivoimaisesti Suomen surkeimmat urheilijat. Suomen jalkapallo on taytta kuraa. TPS:n havio luxenburgilaiselle amatoorijoukkueelle kertoo kaiken.
Kansainvalisesti kaikki naisten pallopelit ovat surkeaa kuraa.

Jaska Brown kirjoitti...

Tomi, anonyymi puhuu totta. Hän ei vain mainitse kahta oleellista asiaa.
A. Pikajuoksu on yu-lajeista se, jossa lahjakkuus ratkaisee ylivoimaisesti eniten. Arvioisin, että yli puolet terveistä miehistä ei kykenisi millään harjoittelulla c-rajaan. Kestävyysjuoksussa taas jokainen perusterve riittävällä ja oikealla treenillä.
B. Mainittu juoksija ei ole suomalainen, vaan maasta jossa on kenties maailman paras pikajuoksugeenistö.

Jaska Brown kirjoitti...

Niin ja vielä c. Ikää on alle 30.

Anonyymi kirjoitti...

Jaska ...

A: Totta.
B: Suomalainen, syntyperäinen (molemmat vanhemmat suomalaista geeniperimää syntyperältään).
C: 30.v, tasan.

Urheilullisesti lahjakas yksilö, jota on helppo myöskin valmentaa, kunnianhimoinen urheilullista menestystä (aikatavoitteita) kohtaan (ei sijoituksia kohtaan juurikaan).

Jaska Brown kirjoitti...

Pahoittelen virhettäni. Luulin, että SM-kisoilla tarkoitettiin Kalevan Kisoja, ei SM-viestejä.
Kova suoritus tulla pystymetsästä sillekin tasolle. Olen muuten nähnyt kaverin juoksevan kisoissa. Silti, ei nykyisen B-rajan niukka alitus vie Suomen tilastoissa 100 parhaan joukkoon, jos taso on sama kuin 2012.

Silloin kun yu oli vielä maan ykköslaji 70-luvulla,vastaavia tyhjästä ilmestyviä 11, 5 käsiaika murskaradoilla oli varmasti kausittain. Siihen riittävät melkein pelkät lahjat jopa parhailla kalpeanaamoilla.

Kaikkea hyvää ja tsemppiä valmennukseen, juuri tuollaisia perustason urheilijoita tarvitaan lisää. Samojen hommien kanssa Huitsinnevadassakin painetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pohdintaa! Minuakin suuresti harmittaa yleisurheilun alennustila. Yleisurheilulla on Suomessa sen kunniakkaat perinteetkin ja vieraileepa sitten millä tahansa maakuntakentillä, niiden ennätystaulukoita katsoessa tuntee että "kaikki oli joskus ennen paremmin"...

Lisäksi Kalevan kisoja tv:stä katsoessa on tosiaan harmittanut. Pari vuotta sitten kukaan ei osannut hehkuttaa esim. Tommi Evilän tappiota Petteri Laxille. Yksi syy on juuri asiantuntemattomassa ja intohimottomassa mediassa. Kalevan Kisat on täysin latistettu arvokisojen merkityksettömäksi esinäytökseksi, ja unohdettu että Suomen mestaruudella on suuri arvo itsessään. Ei 20 vuoden päästä muistella sitä kuka ylitti minkäkin rajan tai oli missäkin kunnossa, vaan kuka voitti Suomen mestaruuden! Tai Tampereen mestaruuden. Tai sitten sen Suomen Cupin.

Yleisurheilukausi on minusta myös liian lyhyt. Kesäkuun alussa aletaan vasta tosissaan ottamaan miehestä (ja naisesta) mittaa, ja pian puhutaankin vain arvokisoista. Suomi-Ruotsi-ottelussa kausi onkin jo ohi. Kansallisia perinnekisoja voisi nostaa enemmän esiin, sellaisia varmasti on. Markkinoidaan maakunnallisia kevät- ja syysklassikoita, tai yhdistetään ne suosittuihin massatapahtumiin ja juoksukisoihin. Esim. ravien puolella suomalaiset suurkisat on saatu huokumaan jonkinlaista legendaarisuutta. Yleisurheilupuolella itse tapahtumakalenteri on kansallisella puolella hieman väsähtänyt. Itse käsite "kausi" voidaan myös käsittää monella tavalla. Katsoja toki haluaa nähdä urheilijoitaan mahdollisimman paljon, eikä se ole kiva että puheissa muita kuin arvokisoja jatkuvasti vähätellään.

Paikallisuus, seurahenki ja yhteisöllisyys ovat myös merkittäviä asioita. Itse futisihmisenä ehkä näen ne liiankin korostuneena, mutta oli upeaa olla esim. katsomassa viikko sitten kakkosdivarin paikallispeliä EIF - BK-46. Katsojia noin 1 500, peli jännittävä, kannattajaryhmät pommeineen innokkaita mutta eivät tosikkomaisen fanaattisia. Sellainen kiva kylätapahtumafiilis, josta huokui myönteinen yhteisöllisyys.

Suomalaisissa yleisurheilijahuipuissa taas ei vikaa ole. Parhaansa kyllä yrittävät. Taso on toki ikävän kapea.

Mutta parhaimmillaan on niin, että tasolla ei ole väliä, vaan urheilussa päästään siihen mihin pitääkin päästä: kentällä käydään rehtiä, merkityksellistä kilpaa ilman doupattuja pullistelijoita, ja katsojilla on kivaa. Syntyy uusia tarinoita, lehdet kirjoittelevat, itse jää odottelemaan jatkoa tarinalle. Ja ehkä se oma suosikki voittaa ensi kerralle. Ja ehkä ensi viikolla jaksaa itsekin vääntäytyä lenkkipolulle, vaikka maha onkin taas vähän kasvanut. Ei se elämä niin vakavaa ole...

t.
"vielä eräs muu anonyymi"

Tomi kirjoitti...

Tuo anon esimerkki kertoo osaltaan juoksujen helppoudesta. Yhdessäkään kenttälajissa kukaan ei pärjää ilman vuosien harjoittelua. Seiväshyppy ja moukari lienee yleisurheilun vaikeimmat lajit.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano, todella hyviä pointteja. Jalkapallon - ja muidenkin palloilulajien - yksi etu on siinä, että suhde seuraan on jokaviikkoinen, kun taas yksilölajissa omat pojat kilpailevat kotipaikkakunnalla ehkä kerran kesässä.

Tomi, moukarinheittoa sanotaan lahjattomien urheilijoiden viimeiseksi oljenkorreksi... mutta ihan totta, useimmat kenttälajit ovat teknisesti yllättävän vaikeita. Perustekniikka on käsittääkseni vaikeinta juuri seiväshypyssä, mutta kun asiat ovat hallussa, kaikkein vaikein (herkin) laji lienee yllättäen pituushyppy. Yksinkertaiset asiat ovat vaikeita.

Anonyymi kirjoitti...

Jaska ... kiitoksia kannustuksesta, kuin myös sinne.

Samaa soppaa kauhotaan ja onnistumisia toivotaan, parhaamme tehdään ja itsemmekin haastetaan, sporttaajille apuna.

Valmentajahan on urheilijaa varten, ei päinvastoin.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano, näinhän se menee. Valmentaja/manageri/huoltajan tehtävänä on pyörittää käytännön hommia, jotta urheilijalla on keskittymisrauha. Toki välillä suunnittelupalavereissa pitää valmennettavaa vähän tökkiä oikeaan suuntaan, jos hänen tavoitteensa ja toiveensa eivät vastaa realiteetteja ... joko yli- tai alimitoitettuina.

Seuraavaksi sitten Kalevan Kisoihin. Majoituksen varaaminen jäi oman törppöilyn takia vähän viime tinkaan. Voi perskeles, että Vaasan hotellit olivat täyteen buukattuja. Vasta kuudennella yrittämällä tärppäsi.