Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kivitä ja pyöri

Huomenna starttaavat Kalevan Kisat. Sitä varten urheilijan henkinen viritystila on saatava tappiinsa. Henkiseksi tueksi voi toki laittaa kinesioteippiä otsaan, mutta muitakin mahdollisuuksia mielialan nostamiseksi on. Näissä merkeissä kuuntelemme juoksemiseen sopivaa musiikkia, TOP 10:

10. Iron Maiden : Run To The Hills
Lähtökiihdytys pururadalla. Tönimistä lähtösuoran kaventuessa ennen metsää. Pakko saada hyvät asemat, muuten on liikaa ohitettavia loppumatkasta. Seurauksena maitohapon ensi isku jo aivan liian aikaisin. Pieni löysäys ja palautus, sitten raaka ylämäki jossa veri punnitaan. Alamäki, rullausta, pienempiä töyssyjä siellä täällä. Se sama tappomäki joka kierroksella. (Iron Maiden on ainoa bändi, joka on saanut kaksi kappaletta tälle listalle. Käy mielessä, onkohan Bruce Dickinson paitsi liikennelentäjä, myös kestävyysjuoksija.)

9. Whitney Houston : Run To You
Peruskestävyysharjoitus. Juokset tasaista, aerobista juoksua kilometri kilometrin jälkeen, toistakymmentä jo takana. Askel rullaa kevyesti, olet ”runner's high” -tilassa. Lenkin jälkeen kylmähoito jaloille, suihku. Päivä toisensa jälkeen. Tätä on PK-kausi, tämä on juoksua joka ei näy urheilusivuilla, tämä on sitä perustyötä mitä valtaosa harjoittelusta on, tätä on olla kestävyysjuoksija.

8. Bon Jovi : Runaway
Neljäs tuhannen metrin veto. Ensimmäinen oli helppo, maratonvauhtia. Toinen oli kymmenen sekuntia kovempi, kolmas kymmenen sekuntia edellistä kovempi. Jokaisen vedon välissä pari minuuttia palauttavaa kävelyä ja taas menoksi. Tämä pitää mennä taas kymmenen sekuntia kovempaa. Vielä parisataa metriä jäljellä, tiedät että sitten pääset taas palauttamaan. Mutta tiedät myös, että viimeinen veto odottaa ja sen on mentävä vielä kymmenen sekuntia kovempaa, kovempaa kuin kolmentonnin kilpailuvauhtisi on.

7. Nightwish : Over The Hills And Far Away
Vapaata vauhtileikittelyä; nykäiset kolme viidenkymmenen metrin spurttia peräkkäin, välillä hölkyttelet lähes kävellen. Sitten kilometri reipasta vauhtikestävyyttä, muutama sata metriä palauttelua. Maastossa ylämäki, loikkien ylös ja mutkaista tietä näkymättömiin. (Nightwish on erään tietyn juoksijan suosikkibändi – siis ajalta Tarja Turunen, Anette Olzonin laulamiin biiseihin ei kuulemma kosketa edes pitkällä tikulla.)

6. Bruce Springsteen : Born To Run
Kilpailuun valmistavan kauden harjoitus kentällä. Viisituhatta metriä. Ins and outs eli 50 metriä kovaa, 50 metriä lasketellen. Vedon on oltava selvää ylinopeutta, askeleeseen etsitään kilpailussa vaadittavaa terävyytä. Laskettelussa haetaan askeleeseen taloudellisuutta – vauhti on säilytettävä mahdollisimman kovana mahdollisimman matalalla energiatasolla. Harjoituksen lopputuloksen on oltava alle minuuttia hitaampi kuin tasavauhtisen, ideaalisesti juostun vitosen. Tiedät, että matkalla teet tasan 98 kertaa rytminvaihdoksen. Aikaa rentoutumiseen ei ole, on vain painettava.

5. Tina Turner : The Best
Viimeinen kaarre, katse nauliutuneena edellä menevän selkään. Loppusuora aukeaa, jatkat kaarteen säteellä vielä ratkaisevat metrit, tihennät askelta ja nouset rinnalle, puristat armotta ja säälimättä ohi. Jalat ulvovat maitohapoista, mutta kiihdytät entisestään ja rutistat kohti maaliviivaa.

4. Bryan Adams : Run To You
Olet juossut maantietä jo toistakymmentä kilometriä. Vauhti on hieman maratonvauhtia hitaampaa. Tulet tutulle maamerkille, kohtaan jossa tiedät, että On Aika. Ylävartalo liikahtaa aavistuksen etukumaraan, askel puree hieman kovempaa tiehen ja vauhti kiihtyy. Reilun kilometrin raju veto. Toinen tällä lenkillä. Vedon jälkeen paluu entiseen nopeuteen. Muutaman kilometrin jälkeen on vielä yksi samanlainen edessä.

3. Bonnie Tyler : Holding Out For A Hero
1500 metriä. Kiihkeää toimintaa alusta loppuun, asemien hakemista, tönimistä. Kolmas kierros on jaksettava ylläpitää vauhtia, viimeisellä 300 metrillä on vielä löydettävä loppukiri.

2. Robert Tepper : No Easy Way Out
Ei tällaista listaa voi tehdä ilman Rocky-elokuvien musiikkia. Tällä kertaa jätetään kuitenkin pois se jokaisissa kisoissa soiva Eye Of The Tiger samoin kuin sinänsä upea instrumentaalinen Training Montage. Tämä kappale on kuin kympin juoksun kahdeksas kilometri. Olet mennyt ennätysvauhtia jo pitkään, mutta matkaa on vielä jäljellä. Viimeiset pari kilometriä menevät kyllä, kun tiedät ettei enää ole paljon. Kahdeksas kilometri on vaikein, etenkin jos olet yksin, muut kilpakumppanit ovat joko jääneet tai edellä, tavoitteenasi on vain ennätys tai tulosraja. There is no easy way out, there is no shortcut home, there is no easy way out, giving in can't be wrong... NO! Jatkat, koska olet Kestävyysjuoksija.

1. Iron Maiden : The Loneliness Of The Long Distance Runner
Syksyn ensimmäinen päivä, tihkusade. Autio urheilukenttä, vain juoksija ja hänen valmentajansa. Viisikymmentä kierrosta, kaksikymmentä kilometriä. Jokaisen kierroksen alkaessa valmentaja hihkaisee määräyksen. Maraton, puolikas, kymppi, vitonen, kolmonen – mikä tahansa niistä. Kierros on juostava sen matkan kilpailuvauhtia. Tai sitten komento on PK – kevyesti palautellen peruskestävyysnopeudella, 4.00 – 4.30 kilometrivauhtia (Asiaan vihkiytymättömille, hieman alle kolmentuhannen metrin coopervauhtia). Juoksija ei koskaan tiedä, mikä on seuraava komento. Noin puolet matkasta PK:ta, noin puolet erivauhtisia vetoja. Muutama kierros PK:ta, sitten pari kierrosta maratonia, pari kymppiä, taas pari PK:ta, kierros kolmosta, kierros PK:ta, kierros vitosta, kaksi kierrosta puolikasta, kolme PK:ta, sitten täysin yllättäen kierros tonnivitosta. Viisikymmentä kierrosta, kaksikymmentä kilometriä. Loppuvaiheessa kaksi kierrosta vitosta, kaksi PK:ta, kaksi vitosta, kaksi PK:ta, kolmannen kerran kaksi vitosta ja juoksija tietää, että väsyneet lihakset saavat kohta levätä. Mutta valmentaja huutaa: ”Viitonen!” Kolmas kierros. On jaksettava, kestettävä kaavan murtumisen yllätys. Ja vielä neljäs kierros vitosta, vasta sitten armahtava palautus. Pelonsekainen odotus, mitä vaaditaan kun viideskymmenes kierros alkaa? Mutta se onkin palautusta, PK:ta, sitten kaikki on ohi.

Jokeri: Polyteknikkojen kuoro : Jääkärimarssi
Suomalaisen kestävyysjuoksun tila on kuin maan tila sortokautena. Silti me katsomme tulevaisuuteen luottaen. Kun painuvat päät muun kansan, maan, me jääkärit uskoimme yhä.

5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Silloin, kun itse vielä harrastin kestävyysurheilua, kilpailusuorituksen aikana päässä soi yleensä joku biisi. Se ei välttämättä ollut mikään suosikkikappale vaan joku renkutus, joka jostain syystä oli jäänyt soimaan päähän.

Anonyymi kirjoitti...

Maastojuoksu: CCR - Run Through the Jungle
Triathlon: Black Sabbath - Iron Man
110 m aidat: Gene Vincent - Race with the Devil

Kannanotto maratonilla tai maastojuoksussa fuskaamiseen: Eddie Cochran - Cut Across Shorty

juge kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
juge kirjoitti...

Tuo viimeinen treeni oli melkein kuin Maaninkavaaran legendaarinen kirjekuoriharjoitus :)

t. juge (pk-vauhti 5:50-6:00/km)

Jaska Brown kirjoitti...

Vasarahammer: Sama täällä. Termi korvamato lienee tuttu? Raivostuttavinta on, että soimaan jäävät yleensä ne kappaleet, joita inhoaa. Siis normaalielämässä, treenissä onneksi ne sopivat.

Ano: Tuo 110 m aitojen kappale on napakymppi aiheeseen...

Juge: Luovaa hulluutta tarvitaan... Onpas sulla muuten suppea pk-alue, vain kymmenen sekuntia!