Tarua, totta ja havaintoja
Norjassa tapahtui kaksi useita kymmeniä ihmishenkiä vaatinutta islamistista terrori-iskua. Jo ennen tekijän henkilöllisyyden paljastumista epäiltiin kyseessä olevan muslimiterroristien operaatio.
Norjassa tapahtui kaksi useita kymmeniä ihmishenkiä vaatinutta äärinationalistista terrori-iskua. Ennen tekijän henkilöllisyyden paljastumista iskuista syytettiin aiheettomasti muslimiterroristeja.
Voi pohtia, miksi ihmishenkiä vaatineen terrori-iskun jälkeen epäillään ensimmäisenä muslimiterroristeja. Olisiko kokemuksesta oppimisella jotakin tekemistä asian kanssa?
---
Tekijä toimi tiettävästi yksin eikä yhteyksiä terroristiryhmittymiin ole tiedossa.
Tekijä toimi tiettävästi yksin, mutta hänen mahdollisia yhteyksiään äärinationalistisiin ryhmiin tutkitaan. Yhtenä vaikuttimena tekoon olivat äärinationalistiset kirjoitukset.
Jos kävisi sellainen harvinaislaatuinen tapaus, että muslimiterroristiteon takana olisi yksi henkilö, hänen kerrottaisiin olleen mahdollisesti mielenvikainen yksittäistapaus. Sen sijaan länsimaalaisen latvalahon taustalta kaivetaan pieninkin mahdollinen yhteys ns. äärioikeistoon. Yksikin kirjoitus keskustelupalstalle riittää, mutta muslimiterroristin koraanikoulu ei.
---
Teko on tuomittu kaikissa länsimaisissa tiedotusvälineissä ja poliittisessa johdossa.
Teko on tuomittu kaikissa länsimaisissa tiedotusvälineissä ja poliittisessa johdossa.
Tässä reaktiot ovat aina samat tekijästä riippumatta. Katsotaanpa eroavaisuuksia…
---
Kaikkialla länsimaissa tiedotusvälineet ja valtaapitävät korostavat, että kyseessä oli yksittäistapaus, jolla ei ole tekemistä todellisen islamin kanssa.
Kaikkialla länsimaissa tiedotusvälineet ja valtaapitävät syyttävät nationalistisia keskustelupalstoja ja maahanmuuttokriittisiä poliitikkoja osavastuullisiksi tekoon.
Jos jopa islamistien 11.9.2001 iskut, joissa sentään oli satoja osallisia, kyetään valkopesemään yksittäistapauksiksi, niin yhden tekijän kohdalla ei asiasta ole epäilystäkään: yksittäinen hullu. Islamin vika se ei ole. Ei, vaikka pyhä kirja kuinka käskee katkoa kaulat vääräuskoisilta, koraanikoulut on käyty ja Mestari antaa määräyksen. Sen sijaan länsimaisen yksittäisen tekijän kohdalla vastuullisia ovat ne, jotka eivät ole kehottaneet väkivaltaan, ainoastaan kertoneet valtapuolueiden toiminnan aiheuttamista epäkohdista. Sama logiikaksi: Olkoon meillä ongelma X. Ongelman X on aiheuttanut valtaklikin A toiminta. Valtaklikki A väittää, ettei X:ssä mitään ongelmaa ole. Poliittinen vähemmistö B nostaa ongelman X esille. Henkilö H kilahtaa ongelmasta X ja tekee hirveyksiä. Syyllinen on B, joka on yrittänyt korjata X:ää. A, joka X:n on aiheuttanut on syytön. No, logiikkaa se on virheellinenkin logiikka.
---
Teosta ei voida syyttää islamia sinänsä. Ei uskonto ole vastuussa yksittäisten sen kannattajien teoista eikä ketään voida vaatia tuomitsemaan tekoa, johon he eivät olleet osallisia. Tekijä väitti edustavansa islamia, mutta hän on tulkinnut sitä kammottavasti väärin.
Koska tekijä on saanut vaikutteita maahanmuuttokriitikoilta, ovat kriitikot osasyyllisiä tekoon. Heidän on välittömästi tuomittava teko ja sanouduttava siitä irti. Lisäksi heidän on vakavasti pohdittava, onko mielipiteiden julkinen esittäminen hyväksyttävää, kun tietää mahdolliset - jopa väistämättömät - seuraukset.
Jos joku tulkitsee islamin opetukset väärin, se näyttää olevan hänen oma vikansa. Tai jopa se, että tulkitsee kehotukset terroriin oikein… Jos taas joku tulkitsee maahanmuuttokriitikoiden sanat väärin, vika on kriitikoiden. Tai jopa se, että mamukriitikot nimenomaan vaativat asioiden ajamista demokraattisin keinoin voidaan tulkita vastuuttomaksi, koska on aina joitakin jotka eivät malta odottaa demokratian toimimista.
---
Iskun on tuominnut suurin osa islamilaisten maiden hallituksista. Tämä osoittaa, että terrorilla ei ole näiden maiden hyväksyntää.
Monet maahanmuuttokriitikot ovat tuominneet iskun. On jo aikakin, että he kantavat vastuunsa ja tunnustavat olevansa osasyyllisiä terrorismiin. Huolestuttava piirre on se, että jotkut eivät ole sanoutuneet irti iskusta ja tuominneet sitä. Tämä on käytännössä hiljaista tukea terrorismille.
Terroristijärjestöt eivät iskuja tuomitse. Päinvastoin, ne useinkin tunnustautuvat syyllisiksi iskuihin joita eivät ole edes tehneet. Ilmeisesti yksikään nationalistinen, maahanmuuttokriittinen tai edes uusnatsijärjestö (Allah paratkoon!) ei ole ilmoittanut hyväksyvänsä iskua. Kaikki mahdolliset pienetkin toimintamenetelmää kohtaan ymmärtäväiset pihaukset ovat tulleet avohoitopotilailta, jotka kärsivät joko liiallisesta tai liian vähäisestä lääkityksestä. Eikä länsimaissa ole näkynyt äärinationalistien joukkoa kadulla tanssimassa riemusta terrori-iskujen jälkeen, toisin kuin Lähi-idässä. Muuten, kumpihan on vaarallisempaa? Lähteä kadulle esittämään hallituksen vastaisia mielipiteitä Suomessa vai Syyriassa? Tästä voi päätellä, miten arabimaiden hallitukset aikuisten oikeasti suhtautuvat terrorismiin, kuten myös sen löytyykö äärinationalistisen terrorismin kannattajia länsimaissa pilvin pimein.
---
Iskun huolestuttavimpia piirteitä on mahdollinen rasismin lisääntyminen. Tämän välttämiseksi on tietoa islamista jaettava kansalaisille ja vuoropuhelua muslimijärjestöjen kanssa lisättävä. Tällainen rauhanomainen toiminta vähentää terroririskiä.
Iskun huolestuttavimpia piirteitä on mahdollinen rasismin lisääntyminen. Tämän välttämiseksi on nimetön nettikirjoittelu kiellettävä ja maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä suitsittava. Tällainen aktiivisesti ennaltaehkäisevä toiminta vähentää terroririskiä.
Jokaisen ääri-islamilaisen terrori-iskun jälkeen halutaan vuoropuhelua ja keskustelua lisätä. Pahimmassa tapauksessa jopa iskun tekijäksi tunnustautuneen järjestön kanssa. Ensimmäisen "mamukriittisen" ihmishenkiä vaatineen terrori-iskun jälkeen halutaan kieltää mielipiteet, joita sekopäisellä tekijällä oli. Toivoa sopii, että Breivik ei pidä perunalastuista, muuten pitää lähteä äkkiä hamstrausreissulle ennen kuin niiden myyminen kriminalisoidaan.
---
Todellisuudessa tässä suvaitsevaisto vain pelaa poliittista peliä. Maahanmuuttokriittinen blokki on syönyt rajusti vanhan valtaeliitin kannatusta ja sitä vastaan on hyökättävä keinolla millä tahansa. Harmi, ettei islamilainen puolue nipsaissut valtapuolueilta siivua kannatuksesta. Siinä tapauksessa olisimme saaneet nähdä melkoisen islamkriittisyyden nousun Kepussa, Kokoomuksessa ja SDP:ssä. Nyt ne hyökkäävät vain perussuomalaisia vastaan tanssien lähes sadan norjalaisnuoren haudoilla. HYI HELVETTI! Ainoa tapa välttyä vastaavalta lienee toteuttaa IDA:n ehdotus kiinteästä puoluetuesta.
Lopuksi vielä henkilökohtainen huomautus. Norja on se maa, jossa olen viettänyt enemmän aikaa kuin kaikkialla muualla ulkomailla yhteensä. Omalta vaatimattomalta osaltani suren norjalaisten kanssa tätä järjetöntä tragediaa. Minun on helppo yhtyä heidän kansallislauluunsa: Ja, vi elsker dette landet.
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
1 tunti sitten
4 kommenttia:
Odotan innolla mitä "vastuunkantajat" keksivät seuraavaksi. Toistaiseksi PS ja mamukriittiset ovat saaneet niskaansa täyslaidallisen verbaalista hevonpaskaa. En epäile hetkeäkään, etteivätkö haudallatanssijat iskisi seuraavaksi oikeasti aselain ja sananvapauden kimppuun.
On tää jotenkin outoa: toisaalla tapetaan sata ihmistä ja täällä sätitään ihmisiä, jotka ovat varoitelleet tällaiseen "aktivismiin" suorastaan yllyttävistä puheista, saiteista ja ihmisraunioista.
Kehotan lukemaan yhden bloggauksen asiasta:
http://jalkijupinaa.blogspot.com/2011/08/eduskunnan-hallintovaliokunnan.html
Kirjoitusta saa käsittääkseni kommentoidakin.
Kolhoosi: Niinhän se politiikka menee. Öyhötetään yli äyräiden, että saataisiin läpi se vähäisempi vaatimus.
Ano: Kiitos vinkistä. Luin tekstin. En sitä kommentoi siellä, koska periaatteenani on että nimellään kirjoittavalle en lähde näin nimimerkin takaa (kirjoitan nimimerkillä työni - ja osin myös perheeni - takia) vastinetta väsäämään, ellei kirjoittaja itse erikseen pyydä. Tässä yhteydessä totean kuitenkin pari asiaa. Kirjoituksessa on hyvin tiivistetty syitä, miksi Halla-ahon sopivuutta tehtäväänsä voi kyseenalaistaa. Hänen musta (pun intended) huumorinsa on sopimatonta, koska piponkiristimellä varustetut ja melkoinen osa muistakaan eivät sitä tajua.
Samanlaisia vihapuheita löytyy kyllä vihervasemmistosta vaikka hurumykke. Erona on vain se, että niitä ei nosteta esille mediassa, vain täällä netissä mistä suuri yleisö ei niistä kuule. Jos toinen osapuoli sekä puhuu paskaa, tarkoittaa sitä että toimii Suomen kansan tuhoksi, niin parempi valita se osapuoli, joka ainoastaan puhuu paskaa.
Mainittakoon, että itse en äänestäisi Halla-ahoa, vaikka samassa vaalipiirissä olisinkin. Syy tähän ei ole hänen osittaisessa tilannetajun puutteessaan, vaan muualla. Jos kohta muun syyn poistuessa tuo tilannetajun puute saisi ensisijaisesti etsimään toista sopimatonta ehdokasta.
Ja lopuksi koko kirjoituksen pointti rautalangasta: Kun yksittäinen hullu tekee terrori-iskun, täällä järjestetään mielenosoitusmarsseja ja poliittisia ajojahteja sellaisia tahoja vastaan, jotka eivät tätä halunneet eivätkä siihen kehottaneet. Kun järjestäytyneet terroristit tekivät esimerkiksi 10 vuotta sitten moninkertaisesti tuhoisamman iskun, ei näkynyt marsseja joissa tuohon nimenomaan kehottaneita ääriryhmiä olisi tuomittu, puhumattakaan siitä että olisi vastustettu tekijöiden viitekehystä eli islamia.
koko norjatragedia on nyt näytetty käännettvän perusuomalaisten ja erityisesti hallaahon jahtaamiseksi...
Lähetä kommentti