Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Euroopan unohdetut rajamuutokset

Kuten hyvin tiedetään, viimeisen sadan vuoden ajan Euroopan rajoja on myllerretty kuin kontiainen puutarhaa. Puola on siirtynyt idästä länttä kohti kuin raitiovaunu kiskoilla, Itävalta-Unkari pilkkoutunut palasiksi, Venäjä miehittää Suomen Karjalaa, puhumattakaan parikymmentä vuotta sitten uusiksi piirretystä Itä-Euroopasta.

Näiden suurten rytinöiden lisäksi tai yhteydessä on tapahtunut monta pienempää, joista normaalikansalainen ei ole koskaan kuullutkaan. Tarpeettoman tiedon aarreaittamme esittelee nyt kymmenen unohdetuinta itsenäisten valtioiden välistä rajanmuutosta Euroopassa viimeisen sadan vuoden ajalta. Mikäli listasta puuttuu jotakin oleellista, se johtuu siitä että kyseessä on niin unohdettu rajanmuutos, että kirjoittajakin on sen jo unohtanut.

10. Istria 1947, Italia-Jugoslavia. Itävalta-Unkarin hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen siihen kuulunut Istrian niemimaa annettiin Italialle. Italian kärsittyä tappion toisessa maailmansodassa Istriasta tehtiin aluksi vapaavaltio 1947. Vajaan tuhannen neliökilometrin kokoinen maapläntti jaettiin kahtia suunnilleen etnistä jakoa noudattaen Morganin linjaa pitkin. Eteläosaa kontrolloi Jugoslavia, pohjoisosaa brittien ja USA:n miehitysarmeija. Jako virallistui ja vapaavaltion historia päättyi 1954, jolloin pohjoisosa liitettiin Italiaan. Eteläosa kuuluu nykyään Sloveniaan.

9. Märket 1981, Ruotsi-Suomi. Suomen läntisin piste sijaitsee Märketin majakkaluodolla. 3,3 hehtaarin saari on ollut valtakunnanraja Haminan rauhasta 1812 lähtien. Saaren läntinen puoli kuului Ruotsille ja itäinen Suomen suuriruhtinaskunnalle, sittemmin tasavallalle. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Ruotsin puoli kuuluu puoliksi Uppsalan ja puoliksi Tukholman lääniin. Suomalaiset rakensivat majakan 1885 ainoaan mahdolliseen paikkaan. Virallisen selityksen mukaan vasta rakentamisen jälkeen huomattiin että hupsista, pytinki onkin Ruotsin puolella. Karttaa katsomalla voi kuitenkin todeta, että aika puusilmiä olivat jos eivät tajunneet olevansa saaren länsipuolella. Asiaintila ei kuitenkaan haitannut kumpaakaan maata sataan vuoteen. 1981 katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi hoitaa asia kuntoon ja siirtää majakka Suomen puolelle. Tai siis rajaa siten, että majakka olisi Suomen puolella. Kuulosti helpolta, mutta ongelman muodosti se, että saari piti jakaa pinta-alaltaan tasan kahtia, rajan piti kulkea saaren keskipisteen kautta eikä rantaviivan hallinta saanut muuttua. Saaren muodon takia raja kulkee tavalla, joka saa Hyrsylän mutkan näyttämään viivoittimella vedetyltä.

8. Memel 1939, Liettua-Saksa. Alue kuului ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti Preussille. Siitä tehtiin Kansainliiton mandaattihallintoalue 1920, mutta tätä kesti vain kolme vuotta. Liettua teki alueella vallankaappauksen 1923 ja liitti seudun itseensä. Kansainliitto nosti kädet pystyyn ja tunnusti asiaintilan, joka virallistui 1925. Memelin nimi vaihtui Klaipedaksi, jona se nykyäänkin tunnetaan.
Saksan voimistuttua 30-luvun lopulla Hitler pullisteli lihaksiaan ja esitti Liettualle uhkavaatimuksen Memelin alueesta. Liettualla ei ollut paljon muita mahdollisuuksia kuin suostua, joten alue liitettiin Saksaan 23.3.1939 viimeisenä rauhanomaisena aluelaajennuksena ennen toista maailmansotaa. Enemmistöllä asukkaista ei ollutkaan mitään tätä vastaan, suurin osa liettualaisvähemmistöstä emigroitui emämaahan. Toisen maailmansodan jälkeen alue kuului Liettuan neuvostotasavaltaan ja nykyään itsenäiseen Liettuaan.

7. Schleswig-Holstein 1920, Saksa-Tanska. Preussi ja Itävalta olivat vallanneet alueen Tanskalta 1864 ja se oli siirtynyt kokonaan Preussille 1866. Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa sovittiin järjestettäväksi kansanäänestys. Tulos oli odotettu, saksalaisenemmistöinen keskiosa halusi pysyä Saksassa (80 % äänistä, kaikki piirikunnat kannattivat) ja tanskalaisenemmistöinen pohjoisosa liittyä Tanskaan (75 % äänistä, tosin neljä piirikuntaa kahdestatoista olisi halunnut pysyä Saksan yhteydessä). Eteläosassa äänestystä ei ylivoimaisen saksalaisenemmistön takia katsottu tarpeelliseksi. Raja siirrettiin 15.6.1920 alkaen täysin uuteen paikkaan. Kyseessä oli ainoa Versaillesin sopimuksessa tehty Saksan rajanmuutos, jota Natsi-Saksa ei sittemmin väliaikaisesti muuttanut.

6. Dobrudsa 1940, Romania-Bulgaria. Balkanin etnisessä tilkkutäkissä Dobrudsan alue on Bulgarian ja Romanian rajaseutua, jossa edellä mainittujen kansallisuuksien lisäksi asui myös kasakoita ja turkkilaisia. 1900-luvun alussa alue oli jaettu Romanian ja 1878 itsenäistyneen Bulgarian kesken. Vuoden 1913 alussa suurvallat myönsivät Romanialle Silistran kaupungin ympäristöineen ja samana vuonna käydyn toisen Balkanin sodan jälkeen koko Dobrudsa siirtyi Romanialle. Ensimmäisessä maailmansodassa alue vaihtoi taas omistajaa keskusvaltoihin kuuluneen Bulgarian menestyttyä, mutta sodan päätyttyä tappio tiesi koko Dobrudsan pysymistä ympärysvaltojen puolella olleen Romanian alaisuudessa.
Toisessa maailmansodassa sekä Bulgaria että Romania olivat akselivaltojen puolella ja lähes neljänsadantuhannen asukkaan Etelä-Dobrudsa liitettiin Bulgariaan 1940. Vuoden 1947 rauhansopimus ei muuttanut tilannetta, kenties siksi että Bulgaria ei liittynyt Neuvostoliiton vastaiseen sotaan. Vielä 60-luvun alussa Bulgaria esitti Romanialle pientä aluevaihtoa turvatakseen itselleen kuuluvan Silistran kaupungin vedensaannin, mutta esitys ei johtanut tuloksiin.

5. Eupen 1920, Saksa-Belgia. Mitkä ovat Belgian viralliset kielet? Ranska ja flaami, vastaavat useimmat asiantuntijat. Tällöin unohdetaan Belgian saksalaisvähemmistö, joka asuu pääosin Eupenin kaupungissa. Paikkakunnan virallinen kieli on saksa. Eupen kuului Wienin kongressista 1815 lähtien Preussille, mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeen katsottiin yllätyshyökkäyksen kohteeksi joutuneen Belgian ansaitsevan jonkinlaisen alueellisen kompensaation. Sopivaksi uhriksi valikoitui rajakaupunki Eupen, jonka värikäs historia Preussin, Itävallan, Hollannin ja Espanjan alaisuudessa ansaitsi vielä yhden omistajan - Belgia kun oli itsenäistynyt vasta 1830 eikä ollut siksi ehtinyt vielä Eupenia omistaa. Toisen maailmansodan aikana Saksa liitti alueen lyhytaikaisesti itseensä, mutta rauhansopimus palautti rajat ennalleen.

4. Jäniskosken-Niskakosken alue 1947, Suomi-Neuvostoliitto. Suomi oli saanut Petsamon Tarton rauhansopimuksessa 1920 kompensaationa 1864 Kannakselta luovutetusta Siestarjoen asetehtaan alueesta. Tsaarin lupaus Jäämeren käytävästä korvauksena toteutui vasta bolshevikkihallinnon kanssa tehdyssä sopimuksessa. Kun Petsamo sitten luovutettiin Moskovan välirauhassa 1944 Neuvostoliitolle, jäi Kolosjoen nikkelikaivos vaille sähköä. Jäniskosken voimalaitos sijaitsi näet Inarin kunnan puolella. Suomella taas ei ollut voimalalle käyttöä, kun sähkölinjoja sieltä länteen ei ollut ja vielä vähemmän tarvetta sille määrälle. Niinpä voimalaitosalue myytiin Neuvostoliitolle yhtenä sotakorvauseränä 1947.

3. Zaolzie 1938, Tsekkoslovakia-Puola. Hitlerin vietyä Chamberlainia ja Daladieria Münchenin konferenssissa 1938 kuin litran mittaa Saksalle myönnettiin lupa miehittää sudeettialueet. Tämä on hyvin tiedossa. Häveliäästi on sen sijaan unohdettu, että Tsekkoslovakian haaskalle tulivat näykkimään myös Puola ja Unkari. Jälkimmäinen sai Slovakian unkarilaisenemmistöiset alueet. Tämäkin on yleensä asianharrastajien tiedossa. Sen sijaan Puola on aina pyritty näkemään pelkkänä uhrina. Tähän ei sovellu se, että maa käytti Tsekkoslovakian heikkoutta hyväkseen kaapaten itselleen Zaolzien alueen. Alue oli Itävalta-Unkarin hajoamisen jälkeen jaettu Puolan ja Tsekkoslovakian kesken molempien osapuolten luonnollisesti halutessa kaiken - arvokkaita hiilikaivoksia, nimittäin. Hauskinta asiassa oli se, että enemmistö Puolalle päätyneiden alueiden asukkaista olisi halunnut liittyä Tsekkoslovakiaan ja päinvastoin. Mutta maantieteelle ei voi mitään, pohjoisosa Puolalle ja eteläosa Tsekkoslovakialle. 1.10.1938 Puola miehitti Tsekkoslovakialle kuuluneen noin 800 neliökilometrin ja yli 200 000 asukkaan osan. Toisen maailmansodan jälkeen rajat palautettiin ennalleen ja nykyään alueen eteläosa kuuluu Tsekille, vaikka siellä edelleen onkin huomattava puolalaisvähemmistö.

2. Moresnet 1920, Saksa-Moresnet-Belgia. Wienin kongressin piirrellessä Euroopan rajat uusiksi 1815 Preussin ja Alankomaiden rajalla sijaitsi toinen Euroopan kahdesta sinkkisälpäkaivoksesta. Molemmat osapuolet olivat ymmärrettävistä syistä kiinnostuneita tästä korvaamattomasta resurssista. Vuonna 1816 sovittiin Moresnetin alueen jako kolmeen osaan: Preussin alueeseen, Alankomaiden alueeseen ja puolueettomaan alueeseen, johon kaivos ja läheinen kylä kuuluivat. Puolueettoman Moresnetin - pinta-ala 3,5 neliökilometriä, kolmisentuhatta asukasta - hallinto järjestettiin yhteistyöprojektina. Belgian itsenäistyttyä Alankomaista 1830 se otti Alankomaiden roolin Moresnetin hallinnosta - Alankomaille itselleen kun jäi Moresnetin kanssa rajaa vain yhden pisteen verran.
Alueen asukkailla oli monia etuja, joista vähäisimpiä eivät olleet matalat verot (valuuttana oli jostain syystä Ranskan frangi) ja vapautus asepalveluksesta (koski 1800-luvun loppupuolelta lähtien vain syntyperäisiä). Moresnetin olemassaolon merkitys kuitenkin katosi kaivoksen ehdyttyä 1885. Vuonna 1908 ehdotettiin alueen itsenäistymistä esperantonkielisenä valtiona. Monet asukkaat tarttuivatkin tähän oljenkorteen opiskellen esperantoa. Ajatukselle kävi yhtä kehnosti kuin esperanton menestystarinalle yleensäkin. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Saksa miehitti alueen ja Preussi liitti sen itseensä 1915. Kun sodassa sitten kävi kuten kävi, Versaillesin rauhassa Moresnet myönnettiin Belgialle sata vuotta aiemmin Preussille annettuja osia myöten. Belgia liitti sen virallisesti alueisiinsa 10.1.1920.

1. Steinstücken 1972, Itä-Saksa-Länsi-Saksa. Toisen maailmansodan jälkeen Berliini jaettiin neljän voittajavallan miehitysvyöhykkeisiin, jotka muodostivat Itä- ja Länsi-Berliinin, joista jälkimmäisestä tuli sittemmin DDR:n ympäröimä Länsi-Saksan eksklaavi. Koska miehitysvyöhykkeet oli jaettu vanhan Berliinin kaupunginrajojen mukaan, seurauksena oli muutamia kummallisuuksia. Yksi Länsi-Berliinin alue, Eiskeller, oli vain kapean polun Länsi-Berliiniin yhdistämä. Rajamutkat oikaistiin sopimuksella 1972. Aivan keskellä Berliiniä sijaitsi Lennen kolmio, jonka ohi muuri oikaisi jättäen hylätyn tontin keskelle Länsi-Berliiniä. Länsi-Saksa osti alueen Itä-Saksalta 1988, vain vuosi ennen muurin sortumista. Mutta kaikkein erikoisin tilanne oli se, että Länsi-Berliinin eksklaavilla oli itselläänkin eksklaavi Itä-Saksassa. Steinstückenin pikkuinen alue sijaitsi Berliinin lounaispuolella ja sen yhteyden Länsi-Berliiniin katkaisi pieni kaistale Itä-Saksaa. Asia ei aiheuttanut suurempia ongelmia ennen Berliinin muurin rakentamista 1961, mutta sen jälkeen kylläkin. Järjestelyistä olisi ehkä päästy helposti sopimukseen, mutta ongelman muodosti Steinstückenin ja Länsi-Berliinin välistä kulkeva Itä-Saksalle kuulunut rautatielinja. Lopulta vuonna 1972 sovittiin pienen maakaistaleen siirtymisestä Länsi-Saksan omistukseen. Korvauksena Itä-Saksa sai kuusi asumatonta, pienempää Länsi-Berliinin eksklaavia ja neljä miljoonaa D-markkaa. Steinstückeniin johtava silta sovittiin Länsi-Saksan alueeksi, mutta sen alapuolinen ilmatila ja rautatie Itä-Saksan. Lieneekö maailmanhistorian ainut kolmiulotteinen rajalinja?

12 kommenttia:

Tammenterho kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tammenterho kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jaska Brown kirjoitti...

Kiitos, Tammenterho!

Omaan listaani olisin lisännyt Neuvostoliiton ja Romanian välisen pienen rajamuutoksen 40-luvun lopulta, jolloin joitakin Tonavan saaria siirtyi NL:n haltuun. En vain löytänyt mistään mainintaa enemmän lisätietoa. Listaamistasi Etelä-Tiroli ja Karpatorutenia olivat harkinnassa, mutta Hultschin ja Soldau olivat jääneet huomaamatta. Tuo Chilen ja Bolivian muistaakseni 1870 tapahtunut rytinä hiertää vieläkin maiden välejä.

Tässä vielä yksi lystikäs tapaus, joka ei ole rajamuutos vaan maarajan syntyminen tyhjästä. Alun perin kyseessä oli kaksi saarta, Kataja Ruotsin ja Inakari Suomen puolella. Maannousu teki sitten tehtävänsä. Toinen hauska piirre Suomen ja Ruotsin rajassa on se, että sehän on sovittu kulkevaksi Tornionjoen syvintä uomaa pitkin. No, entisen laskuhaaran kuivuttua Tornion keskustan pitäisi siirtyä Ruotsin hallintaan…

Kumitonttu kirjoitti...

Mielenkiintoista. Tämähän osoittaa mitä käytännönläheisimmin, että rajat ovat vain väliaikaisia.

Kohtaan 4 kommentoin omana käsityksenäni, että Petsamosta ei käyty kauppaa Siestarjoen asemasta vaan Repolan ja Poralahden. Eli nuorsuomalaiset halusivat heimoaatetta tukien Suomelle jälkimmäiset, mutta koska molempia ei saatu, tekivät Waldén ja Paasikivi hiukan omissa nimissään sitten sopimuksen, kun eduskunta sinnikkäästi halusi molemmat.

Samalla tavalla oma käsitykseni on, että Talvisodan jälkeen Stalin pelkäsi englantilaisten - jotka siis antoivat tietotaitonsa nikkelikaivoksen käynnistämiseksi - vastalauseita, jos hän olisi ottanut Petsamon itselleen jo vuonna 1940. Samoin - voimalaitos oli tuolloin vielä kesken, joten Stalin lienee suunnitellut alueen valtaamista myöhemmin, kun suomalaiset ovat saaneet voimalaitoksen valmiiksi. Ja niinhän siinä sitten kävikin...

Jaska Brown kirjoitti...

Kumitonttu, kauppaa ei tosiaan käyty Siestarjoesta koska se oli jo tehty puoli vuosisataa aiemmin. Nyt oli maksun aika ja se saatiin kiristämällä ruuvia Repolalla ja Porajärvellä.

Fiksu havainto nikkelikaivoksen voimalaitoksesta, eipä ole tullut mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Tsaari lupasi Petsamon 1860-luvulla joten se olisi käytännössä pitänyt saada sillon. Tarton rauhassa saatiin Petsamo mutta menetettiin Repola ja Porajärvi. Tarton rauhassa ois pitäny käydä niin että oltaisiin saatu Petsamo uutena että sekä pitää Repola ja Porajärvi.

1808-1809 sodan jälkeen kävi pöljästi kun suomalaisia jäi Ruotsin puolelle sen jälkeen kun Ruosti menetti Suomen. Tsaarin olisi ollut aika helppo lähettää rykmentti pystyttämään rajakylttejä hieman Luulajan eteläpuolelle...

Anonyymi kirjoitti...

Hommasin jokin aika sitten antiikkikaupasta Suomen kartan, kehysten koko 84*119 cm. Kartta näkyy tässä ja tässä.

Jaska Brown kirjoitti...

Suomen pohjois- ja länsirajat voisivat olla hyvinkin toisennäköiset. Aiempina vuosisatoina ei vain pidetty pohjoisia alueita juuri minkään arvoisina ja rajat määräytyivät vähän sinne päin -periaatteella. Jos Ruotsi olisi ollut julmana 1600-1700 -luvuilla, Jäämeren rannikko kuuluisi Suomelle ja jos Venäjä olisi Haminan rauhassa ollut tiukkapipoisempi, Luulaja olisi rajakaupunki. Toisaalta toisinpäin lujana oleminen olisi kutistanut Suomea huomattavasti. Asiasta on värikäs kuvaus Kullervo Kemppisen kirjassa Haltian harteilla. Ja pohdittiinhan vielä viitisenkymmentä vuotta sitten Lapin vaihtamista Karjalaan...

Anonyymi kirjoitti...

Eikö silloin tajuttu että siellä on ympärivuotinen sula vesi. Oisko se vaatinut 1600-1700-luvun Ruotsilta kovin kummoisempaa kovistelua, muuta kuin että käy laittamatta rajakylttejä tai rajakiviä siten että ottaa nykyiset Finnmarkin ja Tromssan läänien alueet...nuo on niitä Norjan "suomalaisalueita".

Anonyymi kirjoitti...

Stalinilla oli kai pakkomielle saada Puolasta jokin puskuri "pahoja kaptilaisteja" vastaan joten se lykkäsi sitä länteen.

Meillä oli Karjala, Saksalla oli itäalueet, tarkemmin Pommeri, Sleesia ja Itä-Preussi. Neljäsosakarjalaisena tavallaan sympatisoin noita alueita ja sieltä pakkohäädettyjä saksalaisia. Puolan ei ois kannattanu leuhkia noiden alueiden saannilla koska se itse menetti idästä Neukkulalle. Ja siitä itsestään tuli Neukkulan vasalli.

Tämä kai ois ollu normaalein "perus-Saksan" raja kieliperusteisesti. Siis jos jätetään 1938 tapahtuneet Itävallan ja Sudeettialudeiden liittämiset pois. Sinänsä Itävallan liittäminen Saksaan ei ollut paha, koska Itävallan kieli on saksa ja se halusi liittyä jo 1919. Sudeettialuiden tausta oli siinä, että ne kuuluivat aiemmin Itävalta-Unkariin, mutta Itävalta-Unkarin hajottua siellä asuneet yli kolme miljoonaa saksankielistä jäivät uuden Tsekkoslovakian puolelle, eivät siis "tynkä-Itävaltaan" eikä Saksaan. Numeroista näkee että heitä oli muuallakin. Kielellis-kulttuuris-valtiollisessa mielessä Itävallan ja Sudeettialueiden liittäminen Saksaan oli perusteltavissa. Mutta ongelma olikin eräs itävaltalainen taidemaalari jolle nämä eivät riittäneet.

Yksinkertaisinta olisi muodostaa rajat kansojen asuma-alueiden, eli käytännössä kielen puhujien mukaan. Kaikilla raja-alueilla olisi pitänyt järjestää kansanäänestyksiä kumpaan maahan haluaa kuulua. Löysin Kansojen sijainnin ennen ekaa tulipaloa. Tarkempi zoomaus Keski-Euroopasta näkyy täällä ja myöskin täällä

Turkki ja Kreikka eivät muuttaneet rajojaan vaan vaihtoivat kansalaisia. Kreikan turkkilaisia siirtyi Turkkiin ja Turkin kreikkalaisia Kreikkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kun sais sovittua Norjan kanssa pikkuriikkisestä rajamuutoksesta Käsivarressa että laitettaisiin se äärimmäisin rajatolppa kulkemaan Raisduoddarhaldin laen kautta niin mentäisiin aidosti vedenjakajalla ja saataisiin Suomelle aito korkeusmaksimi ettei tarvi lakitella viereistä Ridniä kiksit saadakseen... :)

Jaska Brown kirjoitti...

Ano, minun puolestani Halti voitaisiin vaihtaa Norjan kanssa käytävään Jäämerelle Näätämön seudulla...