Luonnon harvinaisuudet

Illansuussa allekirjoittanut lukee aina lapsille iltasadun. Tai ei välttämättä satua. Usein jotakin lasten tietokirjaa. Eikä tässä vuosien varrella ole yleensä yksi tarina illassa riittänyt, koska eri iässä oleville lapsille pitää lukea heille sopivia tarinoita. Paitsi tietysti sellaisille, jotka eivät vielä sanoja tajua, tärkeintä on tietoisuus siitä että joku on lähellä. Silloin voi lukea vaikka tila-autojen vertailutestiä Tekniikan Maailmasta.

Lukeminen aloitetaan ihan pienestä. Ja tämä tarkoittaa todella pienestä. Siinä vaiheessa kun lapsi alkaa ymmärtää kuvien päälle, valitaan sitten semmoinen kirja jossa on mielenkiintoista katseltavaa, esimerkiksi eläimiä. Kerran katselimme illalla pienen lapsen - taisi olla vähän toista vuotta - legendaarisen Löytöretki-sarjan (joo, nykyään vanha sarja mutta kaikki joskus vuoden 1990 jälkeen syntyneiden lasten vanhemmat varmaan tietävät) kirjaa Luonnon harvinaisuudet. Kirjassa kerrotaan harvinaisista ja joissakin tapauksissa sukupuuttoon kuolleista eläimistä.

Kuten todettu, kuva on kiva mutta pienen lapsen kärsivällisyys ei riitä katsella kauan samaa kuvaa, vaan sivua pitää kääntää parin lauseen jälkeen. Eikä noin vuoden vanhalle sillä niin väliä ole mitä puhuu. Niinpä kerran tuli laitettua vähän omiaan, kun isommat sisarukset eivät olleet kuulemassa. Salli kylläkin sattui jossain vaiheessa paikalle ja hetken korviaan höristeltyään alkoi nauraa räkättää. Eläin elämeltä tuli nimittäin kerrottua, miksi kyseinen otus on harvinainen. Tosin omat selitykseni eivät ehkä olleet ihan samat kuin kirjassa eivätkä välttämättä kestä tieteellistä tarkastelua. Tässä kirjan esittelemät eläimet:

Drontti.
Kuten kuvasta näkyy, drontti ei voittaisi palkintoja kauneuskilpailuissa. Aluksi drontit kukoistivat, mutta vähitellen evoluutio kehitti niille paremman näkökyvyn. Sen jälkeen ne eivät enää pystyneet lisääntymään muuten kuin viinan avulla. Kun Mauritius sitten löydettiin, paikalle saapuneet merimiehet joivat dronttien viinat, jonka jälkeen ne kuolivat sukupuuttoon.

Muuttokyyhky.
Tämänkin lajin tuhoutumisen syynä oli evoluutio. Muuttokyyhky muuttui niin nopeasti, että yksilöt eivät enää kyenneet tuottamaan elinkelpoisia jälkeläisiä kaikkien parien poiketessa toisistaan geneettisesti liikaa.

Stellerinmerilehmä.
Stellerinmerilehmän sukupuuton syy oli varsin yksinkertainen: ei ollut olemassa stellerinmerisonneja.

Pussihukka.
Tämä eläin sai nimensä samasta syystä, miksi se kuoli sukupuutton. Lajin uroksilla oli näet harmillinen tapa hukata pussinsa. Milläs siinä sitten lisäännyt?

Vuorigorilla.
Vastoin yleistä harhaluuloa gorillauroksen vehkeet ovat paljon pienemmät kuin ihmisellä. Tasankogorillaa tämä ei haittaa, mutta vuorilla on kylmempää. Yritä siinä nyt sitten lisääntyä.

Sormieläin.
Tämän lajin on lähes kokonaan syrjäyttänyt samassa ekologisessa lokerossa kilpaileva varvaseläin.

Mendesinantilooppi.
Laji on kuollut lähes sukupuuttoon negatiivisen elämänasenteensa takia. Sen elinalueet on valloittanut iloisempi ja positiivisempi kilpaileva laji mendesinprolooppi.

Tiikeri.
Tämän lajin olemassaoloa uhkaa salametsästys. Pahinta on, että salametsästäjät käyttävät hyväkseen vain pienen osan eläimestä ja hylkäävät loput. Lajin kysyntä on lisääntynyt golfinpeluun takia ja tähän tarkoitukseen siitä tarvitaan vain tii, jolloin keri jää kokonaan hyödyntämättä.

Oranki.
Joka ihmettelee tämän lajin harvinaistumista, ei ole koskaan nähnyt orankiurosta. Ei siinä paljon auta, vaikka laittaisi suihketta kainaloon viehätysvoiman lisäämiseksi.

Isopanda.
Laji on harvinaistunut alppihiihdon yleistyttyä. Alppihiihtäjäthän kilpailevat pandan kanssa, koska ovat pandan negatiiveja: ruskea naama, valkoiset silmänympärykset.

Lumileopardi.
Näitä uhkaa ilmastonmuutos. Jäätiköiden vetäytyessä lumi katoaa ja laji degeneroituu leopardeiksi.

Sarvikuonot.
Nämähän ovat harvinaistuneet siksi, että kiinalaiset käyttävät sarvikuonon sarvea potenssilääkkeenä. Ja toimiihan se mokoma: kiinalaiset naivat kuin sarvikuonot eli seisoo vain kerran vuodessa.

Ceyloninnorsu.
Tämä norsun alalaji elää vain Ceylonin saarella. Norsu on iso eläin ja kuinka monta luulet niitä saarelle mahtuvan?

Susi.
Nämä ovat lopettaneet lisääntymisensä tajuttuaan, että kaikki valuu hukkaan.

Sanfrancisconsukkanauhakäärme.
Tämän lajin on lähes kokonaan syrjäyttänyt nykyaikaisempi mutta ei läheskään yhtä jännittävä laji sanfrancisconsukkahousukäärme.

Kiljukurki.
Tämän lajin on niin ikään lähes kokonaan syrjäyttänyt sitä väkevämpi laji eli pontikkakurki.

Harmaakarhu.
Ihmisasutuksen vietyä eläimen esiintymisalueita Ruotsissa sen nimi on vaihdettu inteharmaatakarhuksi.

Kaliforniankondori.
Laji pelastettiin sukupuutolta viime hetkellä vaihtamalla sen nimessä esiintynyt m-kirjain r-kirjaimeksi.

Kalju-uakari.
Lajin esiintymisalueille on levinnyt tukka-uakari, jonka uroksia kalju-uakarinaaraat jostain syystä suosivat eivätkä kalju-uakariurokset siksi pääse lisääntymään.

Vikunja.
Laji kuuluu kamelieläimiin ja kamelihan selviytyy kyttyränsä avulla. Vikunjalla ei ole kyttyrää.

Kultaleijona-apina.
On jäänyt pahasti hopealle sademetsien kadotessa.

Kvesaali.
Vanhahtava laji on lähes kokonaan kadonnut kveviltin levittyä.

Silmälasikarhu.
Harvinaistunut piilolinssikarhun yleistyttyä vastaavasti.

Pussikaniini.
Nisäkästoimikunta ehdotti heimolle uutta nimeä "korvapusselit". Ymmärrän kyllä, jos laji mieluummin kuolee sukupuuttoon.

Karvakuonovompatti.
Kilpailevaa lajia paljaskuonovompattia pidetään komeampana. Karvakuonovompatit ovatkin viime aikoina hankkineet partakoneita.

Pöllöpapukaija.
Ei kukaan kestä papukaijaa, joka puhuu kaiket yöt.

Atlantinmursu.
Erittäin uhanalainen siitä lähtien, kun eskimot tutustuivat pippuriin ja keksivät uuden tavan metsästää mursuja. Eli ripotellaan pippuria jäälautan reunaan. Mursu yrittää nousta lautalle, vetää pippuria henkeen, aivastaa niin että pää tekee rajun liikkeen eteenpäin, jolloin syöksyhampaat... niin no, se siitä sitten.

Jääkarhu.
Milläs elät, kun kaikki mursut ovat kuolleet aivastukseen?

Karettikilpikonna.
Häviää liian hitaana kilpailijalleen karettikilpakonnalle.

Sinivalas.
Lämpeni liikaa ja muuttui punavalaaksi.

Kagu.
Lajin taksonomia on hieman epäselvä. Sen on joskus uskottu kuuluvan haikaroihin ja lintu uskoo itsekin haikaraan. Siksi sen lisääntyminen onkin niin vaikeaa.

Dugongi.
Se, joka ihmettelee lajin harvinaisuutta, ei ole koskaan nähnyt dugongia.

Davidinhirvi.
Saanut nimensä katolisen papin isä Davidin mukaan. Lisääntyy yhtä hanakasti kuin katolinen pappi: virallisesti selibaatissa ja suurin osa homoja.

Biisoni.
Alkuperäiseltä nimeltään biisonni. Harvinainen, koska biilehmät ovat vielä harvinaisempia.

Mississippinalligaattori.
Nykyajan byrokratian lisääntyessä laji on harvinaistunut, koska se ei osaa täyttää suojeluunsa vaadittaviin kaavakkeisiin nimeään oikein.

Trumpettijoutsen.
Laji on häviämässä kilpailussa suuremmille sukulaisilleen tuuba- ja vetopasuunajoutsenille.

Majava.
Vaatimaton laji häviää kilpailijalleen mökkivalle.

Havaijinhanhi
Ankkojen tapaan laji lisääntyy veljenpoikien ja sisarentyttärien välityksellä ja ihmisasutuksen laajennutta ei suurelle suvulle ole ollut tilaa.

Vesinokkaeläin.
Lajia uhkaavat tulokaslajit. Erityisesti eurooppalaisten mukanaan tuoma herneenviljely. Jos olette ikinä nähneet vesinokkaeläimen nokan, niin tiedätte että herne nokassa on hengenvaarallinen.

Tuatara.
Laji parittelee vain joka neljäs vuosi. Vähemmästäkin masentuu sukupuuton partaalle.

Kalasääski.
Kalasääski? Sääksi? Kalasääksi? Sääski? Ei hemmetti, helpompaa kuolla sukupuuttoon.

Visentti.
Lajin ovat lähes kokonaan syrjäyttäneet isompi laji vimetri ja riistaeläimenä arvokkaampi laji vieuro.

Välihuomautus 103: Edelleen vieraissa kaupoissa

Kirjoitin taannoin laittaneeni S-ryhmän osittain boikottiin. Lähetin aiheesta postia S-ryhmän asiakaspalveluun ja sain seuraavan vastauksen:


Hei ja kiitoksia palautteestanne.

Selvennyksenä asiaan:

SOK on päättänyt sijoittaa miljoona euroa työ- ja elinkeinoministeriön tilaamaan hankkeeseen, jossa hanketta pyörittävä yhtiö pyrkii työllistämään vähintään 2000 jo Suomeen oleskeluluvan saanutta pakolaista muutaman vuoden aikana.

Työpaikkoja hankkeeseen etsitään aloilta, joihin ei esim. pääkaupunkiseudulla ole löytynyt riittävästi työntekijöitä. Kyse on sijoituksesta, joka hankkeen onnistuessa voi tuottaa sijoittajille noin kahdeksan prosentin tuoton, mutta epäonnistuessa tuottoa ei tule. Onnistuessaan hanke toisi samalla valtiolle 28 miljoonan euron säästöt.

S-ryhmä ei ole itse päättänyt tarjota työpaikkoja kyseiseen hankkeeseen. SOK:n rooli on siis toimia asiassa puhtaasti sijoittajana.

Ystävällisin terveisin

S-ryhmän asiakasomistajapalvelu


Palautetta lähettäessäni huomautin, että vastauksessa on turha mussuttaa esim. kohtaanto-ongelmista pääkaupunkiseudulla. Kysehän on siitä, että suomalaisilla ei ole varaa asua siellä huonolla palkalla, kun taas matuilla on koska asuminen järjestetään yhteiskunnan varoilla. Ja juuri tästähän ne vastauksessaan puhuivat.
Sen verran otan toki sanojani takaisin, että S-ryhmä ei siis itse palkkaa matuja. Tämä ei käynyt aiemmista tiedotteista ilmi.
En oikein tiedä kumpi on pahempi:
1) Tienata matuilla itse
2) Tunkea heille rahaa ihan hyvän hyvyyttään
Molemmat menettelytavat ovat pois suomalaisilta. Aivan yhtä paljon kuin minun rahani ovat poissa S-ryhmän liikevaihdosta.

Uusinta: Missä viipyi ydinsota?

Lukijalle: Tämä juttu jo miltei seitsemän vuoden takaa käsitteli pelkoa, joka on nykyään lähes unohtunut: ydinsodan pelkoa. Kuitenkin nykypäivänä ydiniskun todennäköisyys on kutakuinkin samaa luokkaa kuin joskus 70-80 -luvuilla. Toki ero on siinä, että tuolloin riskinä oli oikea ydinsota, nykyään lähinnä se, että Lontoo, Berliini tai todennäköisimmin Pariisi katoaa ydinpilveen. Asiassa toki lohduttaa se, että samoin kuin Neuvostoliiton ohjukset olivat aikoinaan edistyksellisen kansanosan mukaan rauhanohjuksia, tulee tuo nykypäivänä todennäköisin ydinräjähdys olemaan samaan tapaan rauhanomainen ja ennen kaikkea sillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa:

Me X-sukupolven lapset elimme nuoruutemme ydinsotaa odottaen. Rauhanmarssit, joissa vaadittiin USA:n sotahullua presidenttiä vetämään ydinaseensa pois rauhantahtoista Neuvostoliittoa uhkaamasta, olivat uutisissa jokaviikkoista materiaalia siinä missä monikulttuurisuuden ylistäminen nykyisin. Muistamme, kuinka Erkki Liikanen (ei se EU-komissaari vaan vähemmän vahinkoa aikaan saanut täyskaima) lauloi Syksyn Sävelessä 1983 kappaleessa Reikani, Reikani että "voisitko ihan vähän liennyttää ja sitä monikärkiohjustasi kiännyttää". Katselimme pelokkaina eteläiselle yötaivaalle odottaen ohjusten lentävän hetkellä millä tahansa. Kun venäläinen maaliohjus harhautui Inarijärvelle, olimme paska jäykkänä.

Ydinsota jäi kuitenkin tulematta. Itse asiassa se ei ollut koskaan edes kovin lähellä. Ja kaikkein ironisinta on, että koko Yhdysvallat - Neuvostoliitto -kaksinapaisuuden aikana ydinsodan riski oli suurimmillaan silloin, kun sitä vähiten pelkäsimme ja yleensä pienimmillään silloin, kun suurvaltojen suhteet olivat kireimmillään.

Sienipilvien ilmestymisen Euroopan taivaalle esti käsite nimeltä MAD. Tällä ei tarkoiteta sitä legendaarista lehteä, josta me nörtit opiskelimme englantia. MAD, Mutual Assured Destruction, tarkoittaa molemminpuolista varmaa tuhoa.
Komukit ja kapitalistit saattoivat olla eri mieltä lähes kaikesta, mutta käsitteestä MAD he olivat käytännössä yhtä mieltä. Ydinsodassa ei olisi voittajaa (paitsi ehkä kiinalaiset...). Joka tapauksessa sekä USA että NL häviäisivät.
Jos molemminpuolisen varman tai edes lähes varman tuhon käsitteen hyväksyvät molemmat osapuolet, kumpikaan niistä ei aloita sotaa ellei ole täysin varma että häviää ideologisen kamppailun.

Molemmat osapuolet hyväksyivät vallitsevan Nashin tasapainon. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa yksikään pelin osapuoli ei voi muuttaa omaa strategiaansa ilman että huonontaa omaa tilannettaan.
Kapitalistit hyväksyivät tasapainon siksi, että ydinsota olisi huonoa bisnestä. Kun omakin maa olisi radioaktiivista autiomaata, niin paha olisi lähteä taloudelliseen valtausoperaatioon, vaikka sota olisikin näennäisesti voitettu. Siksi länsivalloille ydinsodan aloittaminen olisi ollut tilanteessa kuin tilanteessa hulluutta. Ainoastaan täyskahjon johdon päästessä valtaan tämä olisi ollut mahdollista. Sanottakoon rahavallasta mitä pahaa tahansa, niin kapitalistit olisivat ainakin tämän estääkseen tehneet parhaansa. Ehkä joskus tekivätkin ja hyvä niin. Demokratiassa on vaikeaa päästä valtaan, jos talousmahdit toisin päättävät.
Kommunistit taas uskoivat marxismin ratkiriemukkaaseen teoriaan materialistisesta historiankäsityksestä. (Marxilaisista teorioista ainoastaan työarvoteoria on vielä hillittömämpi.) Tämän teorian mukaan historia on prosessi, jonka väistämätön lopputulos on kommunistinen yhteiskunta. Yhteiskunnallisia päävaiheita on viisi, joista neljäs on kapitalistinen ja viides kommunistinen. (Huvittavaa tässä on se, että yksikään kommunistinen yhteiskunta ei syntynyt kapitalistisesta yhteiskunnasta vaan edellisestä eli feodaalisesta yhteiskunnasta, pois lukien tietysti ne kommunistimaat, joihin aate oli tuotu ulkopuolelta väkivalloin. Teoria ei toiminut siis edes olemassa olleissa kommunistimaissa, mutta siellä ei Marxin Pyhää Sanaa edes kuviteltu kyseenalaistettavaksi.) Tärkeintä oli se, että kommunistimaiden johtajat uskoivat historiaan prosessina. Tämän takia he eivät voineet missään nimessä aloittaa ydinsotaa; he tiesivät kommunismin voittavan lopulta ilman sitäkin. Vaikka he olisivat ydinsodan "voittaneetkin", kommunismi olisi ollut paljon vaikeampi rakentaa radioaktiiviseen erämaahan. Heille ydinaseet olivat olemassa lännen pelotteeksi. He saattoivat jopa uskoa, että länsimaiden johtajat "tietäisivät" historian johtavan vääjäämättä kommunismiin ja saattaisivat siksi tämän estääkseen hyökätä ydinasein. Tämä selittää syyn siihen, että NL ylläpiti aina ydinaseylivoimaa länsivaltoihin nähden; jos hyökkäätte, niin teille käy vielä huonommin kuin meille.

Ydinsodan vaara olisi siis olematon, jos länsimaita eivät johtaisi hullut ja itäblokkia johtaisivat aidot kommunistit.

Länsimaita eivät johtaneet hullut missään vaiheessa. Mutta itäblokkia johti kerran mies, joka ei ollut aidosti kommunisti. Josif Stalin oli puhtaasti despootti, joka käytti kommunismia vain käsikassarana. Yhtä hyvin ideologia olisi voinut olla mikä tahansa muu. Vainoharhaisuuden takia Stalinin suorista käskyistä on säilynyt hyvin vähän dokumentteja (vrt. Hitler ja juutalaisten lopullinen ratkaisu), joten emme voi tietää varmasti hänen aikomuksiaan. On silti hyvin ilmeistä, että Stalin aikoi aloittaa sodan länsivaltoja vastaan heti, kun hän uskoi voittavansa. Onneksi länsivalloilla oli etumatka ydinteknologiassa. Stalin sai oman ydinaseensa 1949 ja olisi luultavasti ryhtynyt sotaan joskus 1955. Onneksi noutaja ehti ensin, kuitenkin Ephraim Kishonia lainatakseni inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään.

Yleensä maailman katsotaan olleen lähinnä ydinsotaa Kuuban ohjuskriisin takia. Nikita Hrustsovin seikkailupolitiikka, jonka takia hänet sittemmin syrjäytettiin, johti pelottavalta näyttävään tilanteeseen. Todellisuudessa sodan uhka oli varsin pieni. Hrustsovin impulsiivinen luonne yhdistettynä kärsimättömyyteen ja ylimielisyyteen sai tilanteen aikaan, mutta hän peräytyi nähdessään riskit. Jos ei olisi peräytynyt, KGB olisi luultavasti syrjäyttänyt hänet. Sieltä loppujen lopuksi oli lähtöisin esitys, jonka ansiosta umpisolmu alkoi aueta ja ohjuskriisi selvisi.

Brezhnevin tultua valtaan suurvaltasuhteet jähmettyivät jäykän muodollisiksi. Ei suuria kriisejä, mutta jatkuva jännitys. Kuitenkin juuri tuolloin ydinsodan uhka oli pienimmillään. Neuvostoliitossa vallassa olivat varovaiset johtajat, jotka mitä ilmeisimmin uskoivat marxilaiseen historiaan ja kommunismin voittoon.

Todelliset ongelmat alkoivat 1980-luvulla. Pokeritermein sanottuna Reagan katsoi ja korotti niin paljon, että neukuilta loppuivat pelimerkit. He tajusivat, etteivät pysty vastaamaan siihen, mitä lännellä oli asettaa vastaan tulevaisuudessa. Tuolloin ydinsodan riski saattoi olla suurimmillaan. Onneksi Neuvostoliiton johdossa olivat vanhat, paristokäyttöisessä kunnossa olleet dinosaurukset Brezhnev, Andropov ja Tsernenko. (Tuohon aikaan telkkarista tuli kerran vuodessa hyvää ohjelmaa, kun näytettiin miten kommaria haudataan.) Heitä seurasi Gorbatsov, joka ei lännen onneksi ollut sotahullu realisti, vaan saattoi jopa jossain määrin uskoa kommunismiin. Viimeinen kommunismiin täysin uskonut taisi olla puolueen vuonna 1982 kuollut pääideologi Mihail Suslov.
Jos Gorbatsov olisi hyväksynyt (tai tiennyt, kommunistinen tilastointi valehteli jopa itselleen) realiteetit, hän olisi tajunnut hävinneensä ideologisen taistelun. Tuolloin epätoivoisen miehen ainoa ratkaisu voiton saavuttamiseksi olisi ollut sota. Rauhanomainen voitto oli osoittautunut mahdottomaksi ja kommunismi oli romahtamassa. Onneksi Gorbatsov ei joko tätä tajunnut, hyväksynyt tai sitten näki kuitenkin paremmaksi antaa kapitalismin voittaa kuin ohjusten lentää. Miten olisi mahtanut käydä, jos Janajevin juntta olisi onnistunut vallankaappausyrityksessään?

Kaikeksi onneksi Neuvostoliittoa johti sen romahtamiseen asti mies, joka ei ollut halukas ottamaan ydinsodan riskiä edes viimeisenä mahdollisuutena. Kovan linjan kommunistit eivät päässeet epätoivon hetkinä valtaan ja kommunismi romahti suhteellisen rauhanomaisesti. Tom Clancy sai oikeutetusti kirjoittaa teknotrillerinsä Executive Orders omistuksen:
To RONALD WILSON REAGAN. Fourtieth President of the United States: The man who won the war.

Kolmatta maailmansotaa ei tullut. Sitä ei tullut siksi, että länsivallat olivat oikeassa uskoessaan molemminpuoliseen tuhoon ja itäblokki väärässä uskoessaan historiaan väistämättömänä prosessina.

Rajoitin

Kirjoituspöydän paperipinoja selannut Chennamaneni Ganesh löysi etsimänsä. Poimiessaan yhteen niitatut arkit käsiinsä hänen mieleensä muistui hänen kotimaakuntansa Tamil Nadun tilanne. Se oli Intian keskiarvoa vauraampi eikä kärsinyt yhtä rajusta liikakansoituksesta kuin muu maa. Silti 80 miljoonaa asukasta oli liikaa 130 tuhannella neliökilometrillä. Ainakin jos tarkoituksena olisi saavuttaa kohtuullisen hyvä elintaso. Vieläpä siten että luonnonvaroja ei käytettäisi kestämättömällä tavalla.

Ganesh vilkaisi päällimmäistä paperiarkkia ja huokaisi. Ylänurkassa oleva päiväys oli parin viikon takaa, maaliskuulta 2018. Projekti oli edennyt salamavauhdilla, aikaa oli kulunut vain reilut puoli vuotta sen alusta. Silti hän koki onnistuneensa tässä hyvin. Salaisuus oli, kuten aina onnistuneessa johtamisessa, oikeiden alaisten valitseminen oikeisiin tehtäviin. Siksi juuri hänet olikin tämän projektin johtajaksi valittu. Paitsi että hän sattui olemaan demografian professori, hänellä oli myös liike-elämän johtokokemusta ja maine loistavana organisoijana. Sekä miehenä joka osasi pitää suunsa kiinni. Tämän projektin työntekijöistä 90 % ei tiennyt yhtään mitään sen tarkoituksesta ja lopuista kymmenestä prosentista 90 % tiesi vain murto-osan. Mutta vielä tämän kuun aikana koko maailma tietäisi käytännössä kaiken. Olettaen että Ganeshin esitys saisi hänen johtajiensa hyväksynnän. Mikä käytännössä varmasti toteutuisi. Hän oli noudattanut heidän antamiaan suuntaviivoja ja varmistanut aina välillä, että oli ymmärtänyt tehtävänannon oikein. Ja koska päälliköitä oli kolme, oli hyvin ilmeistä että konsensuksen nimissä he olisivat valmiita omalta osaltaan hieman joustamaan, jotta suunnitelmaa alettaisiin toteuttaa. Oli nimittäin käytännössä pakko. Nykymeno voisi periaatteessa jatkua vielä vuosia, mutta mitä kauemmin menisi, sitä suurempi olisi odottava katastrofi. Nyt toimimalla oli viimeinen hetki välttyä pahimmalta, siitä Ganesh oli varma. Onneksi asiasta oli päästy periaatteen tasolla sopimukseen vajaa vuosi sitten.

Kun Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit, pelättiin hänen hyviä suhteitaan Venäjään ja sen itsevaltiaaseen Vladimir Putiniin. Kukaan ei osannut odottaa, että kaikki alkaisikin Kiinasta. Maan johtaja Xi Jinping teki aloitteen, johon Trump tarttui. Ja Putin seurasi perässä. Kun kolme maailman suurinta ydinasevaltaa pääsee keskinäiseen yhteisymmärrykseen, muilla ei ole enää paljon sanottavaa. Muodon vuoksi salaista aiesopimusta allekirjoittamaan otettiin vielä Ranskan ja Ison-Britannian johtajat muiden virallisten ydinasevaltojen edustajina. Intialta ja Pakistanilta, Pohjois-Koreasta nyt puhumattakaan ei kysytty. Ei myöskään Israelilta, jonka arsenaali oli kaikkein suurin sopimuksen ulkopuolelle jätetyistä ydinasevalloista. Ganesh ei voinut olla ajattelematta sitä vaihtoehtoa, että hänet oli laitettu tämän projektin johtoon juuri siksi, että hän sattui olemaan intialainen. Mutta hänelle sillä ei ollut merkitystä, sillä hän oli päättänyt olla ehdottoman puolueeton. Kenties se kuitenkin merkitsisi suurelle yleisölle jotakin ja siinä tapauksessa sen parempi.

Kolmen suuren maan johtajat olivat todenneet kaikkien nähtävissä olevan mutta yhtä lailla kaikkien kiistämän tosiasian. Hetkinen, Ganesh korjasi itseään. Ei kiistämän. Vaan tosiasian, jota kukaan ei halunnut nähdä. Maapallon kantokyky ei riittänyt ja se johtui ihmiskunnan holtittomasta lisääntymisestä. Väkiluku oli sadan vuoden aikana nelinkertaistunut. Ihmiskunta poltti maapallon resursseja moninkertaisella vauhdilla suhteessa kestokykyyn. Siinä eivät auttaneet mitkään energiansäästökampanjat ja uudet viljelysmenetelmät. Ja suurinta hulluutta oli kasvissyönti, Ganesh hymähti. Se kyllä näennäisesti säästi maapalloa, mutta käytännössä se ainoastaan mahdollisti entistä suuremman väestömäärän. Josta oli seuraamuksia, jotka näkyivät jo nyt, vaikka niitä ei uskallettu oikeasti tutkia muuten kuin rottakokeilla. Jos rottia oli liikaa, niin ruoka- ja viriketilanteesta riippumatta käytöshäiriöitä alkoi esiintyä pelkästään liian suuren populaation takia. Ja täsmälleen sama ilmiö oli jo havaittavissa ihmiskunnassa.

Ganeshille oli annettu tehtävä suunnitella järjestelmä, jonka avulla ihmiskunnan väestömäärää kontrolloitaisiin. Budjetti oli valtava ja tehtävä salainen.
Ensimmäisessä vaiheessa Ganesh oli määrittänyt, mikä olisi oikea väkiluku maapallon kantokyvyn kannalta. Hän tiesi jo etukäteen, että tulos olisi sen verran järkyttävä, että sitä ei mitenkään voisi ottaa tavoitteeksi yhden tai edes viiden sukupolven aikana. Ilman operaatioita, jotka saisivat holokaustin näyttämään kesäiseltä piknikiltä. Ja se ei tullut kyseeseen, oli toimittava humaanisti.
Toisessa vaiheessa hän oli tutkinut, mihin asti väestömäärää rajoitettaisiin. Yleisessä katsannossa asia oli täysin päälaellaan, kun julistettiin kuinka teollisuusmaat kuluttivat liikaa luonnonvaroja. Tilanne oli juuri toisinpäin. Teollisuusmaiden väkiluku oli pysynyt siedettävällä tasolla, kun taas kehitysmaissa väestöräjähdys oli ongelma. Jos kehitysmaalaisilla olisi sama elintaso kuin teollisuusmailla, maapallo luhistuisi nopeasti. Paitsi tietysti jos kehitysmaiden väkiluku olisi pysynyt samalla tasolla kuin teollisuusmailla. Niinpä Ganesh oli ottanut suunnitelmansa pohjaksi yksinkertaisen perusajatuksen: oikea väestömäärä kullekin maalle olisi suunnilleen sama kuin sata vuotta sitten eli 1918. Silloin maiden välinen kauppa oli sen verran vähäisempää, että jokainen maa elätti suunnilleen sen verran ihmisiä kuin mahdollista oli. Ja kun huomioi sen jälkeisen viljelyn tehostumisen, hän määritti väliaikaiseksi väestömäärätavoitteeksi kaksinkertaisen lukumäärän silloiseen väestöön nähden. Mikä koko maailman mittakaavassa tarkoitti 3,4 miljardia. Tämän laskeminen oli ollut melkoinen operaatio, sillä vanhat väestötilastot olivat pahasti puutteellisia. Mutta melkoisen hyviin arvioihin hänen työryhmänsä oli päätynyt.

Ongelma oli tietysti siinä, että sadan vuoden aikana muuttovirrat olivat vaikuttaneet maiden väestönkehitykseen. Olihan Yhdysvaltoihin – noin esimerkiksi – muuttanut paljon siirtolaisia, joten olisi epäreilua että Yhdysvaltojen väestöä rankaistaisiin tästä. Samoin kuin yhtä epäreilua olisi ollut se, että siirtolaisia lähettäneet maat pääsisivät tästä seurauksitta. Ganesh oli kuitenkin kehittänyt tähänkin ratkaisun – ainakin kohtuullisen hyvän sellaisen. Hänen muutaman hengen ydintiiminsä oli pohtinut monenlaisia vaihtoehtoja, kuten globaalin lapsioikeuksien pörssin tai maiden sisäisen autonomian mutta siirtolaisten lapsimäärän rajoittamisen. Näistä oli joitakin elementtejä otettu ratkaisuun, mutta perusidea oli ollut toisenlainen. Maat oli jaettu kuuteen ryhmään A-F. Tai tarkalleen ottaen ei maita, vaan näiden asukkaat. Mikä ei välttämättä tarkoittanut että henkilö olisi laskettu kotimaansa kiintiöön, vaan siihen mistä hänen esivanhempansa olivat lähtöisin.

Ganeshin ryhmä oli lähtenyt vuoden 1918 tilanteesta. Jokainen tuolloin elossa ollut henkilö oli laskettu hänen silloisen kotimaansa kiintiöön. Ja heidän lastensa kiintiöpaikka määräytyi tämän maan mukaan riippumatta siitä, missä he sattuivat asumaan. Jos kaksi italialaista muutti vuonna 1920 Yhdysvaltioihin ja meni siellä naimisiin, heidän lapsensa laskettiin italialaisiksi, vaikka kansalaisuus olikin Yhdysvaltojen. Samoin näiden lasten - mikäli he menivät toisen laskennallisen italialaisen kanssa naimisiin - lapset laskettiin italialaisiksi.
Tulevaan esitteeseen oli kirjattu esimerkkitapauksia, joissa käytettiin malleina viittä maata: Utopiaa, Imagiaa, Mentaliaa, Fabriciaa ja Residensiaa. Siinä oletettiin esimerkkihenkilön olevan aina Residensian kansalainen:
1) Jos henkilön vanhemmat kuuluivat Utopian kiintiöön eli olivat laskennallisesti utopialaisia, hänet laskettiin Utopian kiintiöön muista tekijöistä riippumatta.
2) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialainen ja toinen imagialainen, hänet laskettiin puoliksi Utopian ja puoliksi Imagian kiintiöön. Hänen henkilökohtainen luokituksensa oli näiden keskiarvo: jos maiden luokitukset olivat A ja C, henkilön luokitus oli B. Pyöristys tehtiin alaspäin eli tapauksessa D ja E luokitus oli E.
3) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialainen ja toinen utopialais-imagialainen, hänet laskettiin puoliksi Utopian ja puoliksi Residensian kiintiöön. (Eli hän oli vähintään puoliksi utopialainen ja loppuosaltaan sekoitus, jolloin se toinen puoli laskettiin todellisen kansalaisuuden mukaan riippumatta siitä, oliko loppuosassa residensialaista vai ei.)
4) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialainen ja toinen imagialais-mentalialainen, hänet laskettiin jälleen puoliksi Utopian ja puoliksi Residensian kiintiöön.
5) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialais-imagialainen ja toinen utopialais-mentalialainen, hänet laskettiin puoliksi Utopian ja puoliksi Residensian kiintiöön.
6) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialais-imagialainen ja toinen mentalialais-fabricialainen, hänet laskettiin kokonaan Residensian kiintiöön.
Väestökirjanpito oli tietysti joissakin maissa puutteellista. Jos jonkun taustasta ei olisi tietoa, hänet laskettaisiin asuinmaansa kiintiöön.

Kansallisen väestökiintiön suuruus oli vuoden 1918 väkiluku kaksinkertaisena. Jos utopialaisia oli alle 1,5 kertaa enemmän kuin vuonna 1918, Utopia kuului luokkaan A. Jos heitä oli 1,5-2 -kertainen määrä vuoden 1918 tasoon nähden, utopialaiset kuuluivat luokkaan B. 2-4 -kertainen määrä vei luokkaan C, 4-8 -kertainen luokkaan D, 8-16 -kertainen luokkaan E ja yli 16-kertainen alimpaan eli luokkaan F. Alustavien laskelmien mukaan muutama maa päätyi F-luokkaan. Käsittämätöntä jopa alan professori Ganeshin mielestä. Maailmassa oli kansoja, jotka olivat kaksikymmenkertaistaneet väkilukunsa sadassa vuodessa! Ei ihmekään että pallo natisi liitoksissaan.

Jokaiselle luokalle asetettiin sääntö, kuinka monta lasta sen luokan edustajalla sai olla. Tämän rajan sai ylittää tietyin ehdoin eli maksamalla sakkomaksu. Maksuja oli kahdenlaisia: ylitys- ja rajoitusmaksut. Ylitysmaksun suuruus oli puolet perusmaksusta ja rajoitusmaksun perusmaksu kaksinkertaisena. Perusmaksu määräytyi henkilön asuinmaan mukaan laskemalla koko maailman ja asuinmaan BKT:n asukaskohtainen keskiarvo. Tällä hetkellä maailman BKT/asukas oli 16 000 dollaria eli Ganeshin kotimaan Intian tapauksessa perusmaksu oli 11 000 dollaria, koska Intian BKT/asukas oli 6000 dollaria. Tämä tarkoitti ylitysmaksun olevan 5500 dollaria ja rajoitusmaksun 22 000 dollaria.
Jos luokalle annettiin vaikkapa kahden lapsen kiintiö, niitä oli kahdenlaisia. Ylityskiintiö ja rajoituskiintiö. Kahden lapsen ylityskiintiö tarkoitti sitä, että jos henkilölle syntyi kolmas lapsi, hänen oli maksettava ylitysmaksu. Eli puolet perusmaksusta. Kahden lapsen rajoituskiintiö tarkoitti taas sitä, että kahden lapsen syntymän jälkeen seurasi pakkosterilointi, ellei maksanut rajoitusmaksua. Eli perusmaksua kaksinkertaisena. Ja molemmissa tapauksissa ylimääräisen lapsen syntymän jälkeen tuli pakkosterilointi, ellei maksanut rajoitusmaksua - mutta kaksinkertaisena, eli Intian tapauksessa 44 000 dollaria. Ja toisen ylimääräisen lapsen jälkeen sama ruljanssi - mutta nyt nelinkertaisena maksuna. Ja niin edelleen aina maksun kaksinkertaistuessa.

Ganesh otti paperinipun ja silmäili sitä. Tämä oli pelkkä karkea yleistys, mutta se toimisi suurelle yleisölle selkeimpänä nyrkkisääntönä. Maat oli siis jaettu kuuteen ryhmään A-F sen mukaan, millä tavoin niiden väestön lisääntymistä rajoitettaisiin. Luettelossa olivat vain yli miljoonan asukkaan maat, pienempiä hän ei tälle päälistalle ollut ottanut. Tärkeintä oli esitellä ensin merkittävimpien maiden lista. Listassa lukivat maan nimen jälkeen sen nykyinen väkiluku ja sen jälkeen vuoden 1918 väkiluku kaksinkertaisena. Kuinka sopivaa olikaan, että rajoitukset astuisivat voimaan tasan sadan vuoden kuluttua siitä, vuoden 2018 lopussa. Hän luki listan vielä kerran läpi.

Lista A:
Saksa 80,4 123,5
Tsekki 10,7 20,1
Unkari 9,8 15,8
Itävalta 8,8 13,1
Kroatia 4,5 6,9
Liettua 2,8 4,4
Viro 1,2 2,2
Näissä maissa asukasluku oli niin pieni, että minkäänlaisia rajoituksia ei niille asetettu.
Yli puolet oli saksalaisia, jotka selvisivät niukasti tälle listalle. Raja oli 123,5 miljoonaa ja saksalaisia oli muuttanut niin paljon siirtolaisiksi, että se olisi ylittynyt. Mutta itse Saksan 80,4 miljoonasta asukkaasta sen verran moni oli vastaavasti muunmaalaisia siirtolaisia, että se riitti kompensoimaan.

Lista B:
Yhdysvallat 328,8 206,2
Venäjä 142,4 155,4
Ranska 67,5 79,6
Iso-Britannia 65,2 86,9
Italia 62,5 77,3
Ukraina 43,6 47,5
Puola 38,5 54,9
Kanada 35,9 16,6
Australia 23,5 10,0
Romania 21,5 22,2
Belgia 11,6 15,2
Portugali 10,9 12,0
Kreikka 10,8 12,3
Ruotsi 10,0 11,6
Valkovenäjä 9,5 14,7
Sveitsi 8,3 7,7
Serbia 7,1 8,2
Bulgaria 7,1 9,5
Tanska 5,6 6,0
Suomi 5,6 6,3
Slovakia 5,5 5,9
Irlanti 5,1 6,3
Slovenia 2,0 2,6
Latvia 1,9 2,6
Näissä maissa kolmannesta lapsesta tuli ylitysmaksu ja sterilisaatio.
Esimerkiksi Australian väkiluku oli jo suurempi kuin tavoite kaksinkertaisena, mikä oli periaatteessa tämän luokan yläraja, mutta sen asukkaissa oli niin paljon siirtolaisia, että heidät laskettiin suurilta osin lähtömaidensa kiintiöön. Vastaavasti esimerkiksi Puolan väkiluku oli pienempi kuin tavoite, mutta se joutui tähän luokkaan koska puolalaisia oli lähtenyt sen verran runsaasti siirtolaisiksi.

Lista C:
Kiina 1386,3 896,4
Japani 126,5 110,1
Espanja 49,2 41,8
Argentiina 44,7 17,2
Taiwan 23,6 7,2
Kazakstan 18,8 10,1
Chile 18,0 7,3
Hollanti 17,2 13,4
Kuuba 11,0 5,6
Israel 8,5 0,3
Hongkong 7,2 1,1
Norja 5,4 5,2
Georgia 4,9 4,1
Uusi-Seelanti 4,6 2,5
Bosnia-Hertzegovina 3,9 3,1
Puerto Rico 3,5 2,5
Moldova 3,4 2,2
Uruguay 3,4 2,8
Albania 3,1 2,0
Jamaika 3,0 1,7
Makedonia 2,1 1,1
Mauritius 1,4 0,8
Kypros 1,2 0,6
Trinidad ja Tobago 1,2 0,7
Näissä maissa toisen lapsen jälkeen tuli sterilisaatio, jolta pystyi välttymään rajoitusmaksulla.
Myös tällä listalla oli useita maita, joissa väkiluku oli enemmän kuin kaksinkertainen tavoitteeseen nähden, mutta ne selvisivät silti tähän luokkaan koska riittävän suuri osa niiden asukkaista meni muiden maiden kiintiöön.

Lista D:
Intia 1301,4 418,8
Indonesia 263,8 96,9
Brasilia 209,5 57,9
Bangladesh 177,2 53,7
Vietnam 97,3 28,5
Egypti 93,7 25,8
Turkki 82,4 22,6
Myanmar 58,1 23,8
Etelä-Korea 49,4 17,2
Afganistan 34,8 9,3
Nepal 33,2 12,8
Peru 31,4 6,7
Venezuela 30,6 4,8
Mosambik 27,2 7,4
Kamerun 25,7 6,5
Pohjois-Korea 25,4 10,8
Sri Lanka 22,7 8,8
Burkina Faso 20,8 6,2
Kamputsea 16,5 4,2
Etelä-Sudan 13,8 4,8
Guinea 12,8 3,2
Tsad 12,3 3,3
Tunisia 11,4 4,0
Bolivia 11,3 3,8
Haiti 10,4 3,7
Azerbaidzan 10,1 3,3
Laos 7,3 2,0
Paraguay 7,0 1,3
Eritrea 7,0 1,8
Libya 6,6 2,9
Sierra Leone 6,3 2,7
El Salvador 6,2 1,6
Singapore 6,0 0,4
Kirgisia 5,8 2,0
Keski-Afrikka 5,7 1,6
Palestiina 5,0 1,6
Mauritania 3,9 1,5
Mongolia 3,1 0,9
Armenia 3,0 1,1
Lesotho 2,0 0,9
Kosovo 1,9 0,8
Guinea-Bissau 1,8 0,9
Gabon 1,8 0,7
Itä-Timor 1,3 0,5
Näissä maissa toisesta lapsesta tuli ylitysmaksu ja sterilisaatio.

Lista E:
Pakistan 208,4 37,4
Nigeria 195,6 29,0
Meksiko 126,6 22,5
Etiopia 108,5 23,2
Filippiinit 106,0 19,9
Kongon demokraattinen tasavalta 85,7 14,6
Iran 84,9 13,7
Thaimaa 68,7 14,7
Tansania 55,6 7,2
Etelä-Afrikka 55,3 13,3
Kolumbia 48,3 11,7
Algeria 41,9 10,3
Sudan 38,1 5,5
Marokko 34,4 7,5
Malesia 31,9 5,7
Uzbekistan 30,0 5,2
Jemen 29,1 5,1
Saudi-Arabia 29,0 4,2
Ghana 28,1 4,5
Madagaskar 25,8 5,6
Angola 21,4 5,2
Niger 19,9 3,8
Malawi 19,9 3,1
Mali 18,6 3,9
Ecuador 16,6 2,9
Guatemala 15,8 3,8
Senegal 15,1 2,8
Syyria 14,7 2,7
Ruanda 13,7 2,6
Burundi 11,9 2,7
Benin 11,4 1,8
Somalia 11,2 2,7
Dominikaaninen tasavalta 10,9 1,8
Jordania 9,3 0,4
Honduras 9,2 1,2
Tadzikistan 8,6 1,2
Togo 8,2 1,2
Libanon 7,5 1,2
Papua-Uusi-Guinea 7,1 1,6
Arabiemiraatit 6,3 0,1
Nicaragua 6,1 0,8
Turkmenistan 5,4 1,2
Kongon tasavalta 5,1 0,9
Costa Rica 5,0 0,8
Liberia 4,5 0,8
Panama 3,8 0,8
Oman 3,5 0,5
Kuwait 2,9 0,1
Qatar 2,5 0,1
Botswana 2,3 0,3
Namibia 2,3 0,4
Swazimaa 1,5 0,3
Bahrain 1,5 0,1
Näissä maissa ensimmäisen lapsen jälkeen tuli sterilisaatio, jolta pystyi välttymään rajoitusmaksulla.

Lista F:
Kenia 49,3 5,0
Irak 41,6 4,4
Uganda 40,9 4,7
Norsunluurannikko 24,8 3,0
Sambia 16,4 1,9
Zimbabwe 16,0 1,7
Gambia 2,1 0,3
Näissä maissa ensimmäisestä lapsesta tuli ylitysmaksu ja sterilisaatio.

Tämä oli tämänhetkinen tilanne. Ganesh oli laskenut, että muutama maa vaihtaisi lähivuosina luokitusta. Tiukempaan, koska rajoitukset eivät vielä ehtisi vaikuttaa. Toki aikanaan löystymistäkin tapahtuisi. Mutta siihen menisi vielä vuosia.

Oli toki odotettavissa, että joissakin maissa rajoituksia yritettäisiin kiertää. Sillä ei pitkälle pötkittäisi. Ilmeisiä tapoja oli kaksi. Ensinnäkin se, että toinen tai jopa molemmat lasten vanhemmista jäisivät tuntemattomiksi. Toiseksi se, että hedelmöityshoidoilla yritettäisiin saada kerralla monta lasta ja kiertää siten rajoitusta. Näihin oli varauduttu samalla tavalla. Vanhempia ei tästä rangaistaisi. Saattoihan vanhempi jäädä tuntemattomaksi tai useampi lapsi syntyä myös sattumalta. Jos lapsirajoitus oli yksi ja tulikin kaksoset, vanhempia kohdeltiin kuten lapsia olisi ollut vain yksi. Mutta siitä toisesta lapsesta aiheutuvat maksu tuli asuinvaltion maksettavaksi. Sama menettely koski tilannetta, jossa ainakin toinen vanhemmista oli tuntematon: oletettiin että lapsi olisi tälle ylimääräinen ja maksu asuinvaltiolle. Tämä oli valtioille tehokas kannustin vahtia lasten syntyperää ja ylihedelmöityksiä.

Oli myös mahdollista, että jokin valtio ryhtyisi pullikoimaan rajoitusta vastaan. Sitä ei kestäisi pitkään. Viiden ydinasevallan johtajat olivat sopineet siirtävänsä kukin vähintään puolet ydinarsenaalistaan perustettavan yhteisen järjestön käyttöön. Joka ilmoittaisi kapinalliselle maalle, että vaihtoehtoja on kaksi. Väestökontrolli joko pehmeällä tai kovalla tavalla. Menettely takasi samalla myös sen, että yksikään alkuperäisistä sopijamaista ei lipeäisi ruodusta. Kauhun tasapaino jälleen kerran.

Ongelmana oli tietysti rahoitus. Mutta se ratkeaisi Ganeshin taloustieteilijöiden ennustamalla tavalla. Alkupääoman takasivat viisi sopijavaltiota. Myöhempi rahoitus tulisi sakkomaksuista. Arvion mukaan sen verran rikkaita löytyi joka maasta, että he olivat valmiita maksamaan lisääntymisoikeudesta. Ganeshin tiimi oli arvioinut, että niistä kertyvillä summilla kyettäisiin rahoittamaan sterilisaatiot. Niin pakolliset kuin vapaaehtoisetkin. Joista jälkimmäinen olisi aina tarjolla jokaiselle täysi-ikäiselle kaikkialla maailmassa. Koska rajoitukset eivät astuisi voimaan takautuvasti vaan vasta vuoden 2018 lopussa, lääkintähenkilökunnan määrää pystyttäisiin kasvattamaan vähitellen niin että kaikki tarvittavat operaatiot saataisiin tehtyä ja sen lisäksi muutakin lääkintähuoltoa, mikä olisi kelpo PR:ää. Henkilökunnan turvallisuuden takaisivat omat poliisivoimat, joita tarvittaisiin laskelmien mukaan yllättävän vähän. Isona turvatakuuna kun olisivat järjestön hallussa olevat joukkotuhoaseet, joiden uhka takasi kunkin maan hallituksen tekevän parhaansa työrauhan turvaamiseksi.

Ganeshin mallissa tavoiteväkiluvuksi oli asetettu 3,4 miljardia. Hän tiesi varsin hyvin, että sekin oli liikaa. Samoin hän tiesi, ettei sitä saavutettaisi niissä 50 vuodessa, jotka oli tavoitteeksi asetettu. Mutta tämä olisi alku. Todellinen tavoite oli vuoden 1918 taso eli 1,7 miljardia. Sinne olisi mahdollista päästä 150 vuodessa. Seuraavat 50 vuotta tavoite olisi 3,4 miljardia. Sitten rajoitukset laskettaisiin joka vuosi uusiksi siten, että 150 vuoden kuluttua tavoite olisi 1,7 miljardia, johon se jäisi. Aina prosentin verran vuodessa, niin päädyttäisiin oikeaan lukuun. Elleivät sitten tulevat sukupolvet keksisi jotain uutta ja mullistavaa.

Ganesh poimi paperinsa ja nousi tuolista. Oli aika esittää suunnitelma maailman mahtaville.

Vuosiraportti 2016

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Sekametelisopan seitsemäs täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2016 tilastoja Sitemeterin mukaan, suluissa vuoden 2015 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 122471 (136794) käyntiä eli 335 (375) / päivä.
Kasvua edelliseen vuoteen -10,5 % (26,8 %).
Vilkkain kuukausi tammikuu (syyskuu), 12169 (15234), 9,9 % (11,1 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi kesäkuu (heinäkuu), 9107 (8977), 7,4 % (6,6 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 3.3 (7.4), 768 (1523), 0,63 % (1,11 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 24.6 (25.7), 214 (165), 0,17 % (0,12 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä lauantai (maanantai), keskimäärin 360 (404), 15,5 % (15,4 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä perjantai (lauantai), keskimäärin 315 (336), 13,4 % (12,8 %) kävijöistä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävijämäärät laskivat edelliseen vuoteen nähden. Tiedä sitten oliko syynä kirjoitusten tason lasku, ihmisten siirtyminen Twitteriin lyhytjännitteisyyden kasvaessa vai jokin X-tekijä. Voi myös olla, että vuonna 2015 kirjoituksiin osui muutama poikkeuksellisen paljon linkattu hitti, kun taas tänä vuonna sellaisia ei liiemmin ollut. Vuonna 2015 kävijämäärät näet kasvoivat poikkeuksellisen paljon ja vuonna 2016 oli kuitenkin 13,6 % enemmän kävijöitä kuin 2014. Vai oliko pudotuksessa kyse siitä, että ryhdyin julkaisemaan uusintoja lauantaisin. Tämä olisi kuitenkin kummallista, koska joka viikko on kuitenkin tullut aina uusi viikkojuttu, kuten ennenkin. Ainakin siinä mielessä tilanne muuttui, että lähes aina lauantai on ollut hiljaisin päivä. Nyt se oli niukasti vilkkain. Uusinnat eivät kuitenkaan paria poikkeusta lukuun ottamatta saavuttaneet ihan yhtä hyvää vastaanottoa kuin olin odottanut, mutta eivät myöskään vastalauseita. Joten jatketaan ainakin toistaiseksi tällä linjalla.

Sitemeter toimi tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna, mutta luottamus sen toimintaan ei ole palautunut. Sen rinnalla olen seurannut Flagcounteria ja ilmeisesti siirryn ensi vuonna yksinomaan sen käyttöön.

Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.

Bloggerin tilastojen mukaan yksittäisistä teksteistä klikattiin eniten uusintaa Syö vähemmän kuin tienaa, 1912 kertaa. Tämä ei kuitenkaan kerro tekstin lukijamääristä, koska suurin osa todennäköisesti lukee tekstit suoraan pääsivulta. Se kertoo kuitenkin sen, että kyseistä tekstiä on muualla linkattu eniten - tai ainakin suosituimmilla sivustoilla. Oli yllättävää, että eniten suosiota saavuttivat uusinnat, koska myös toinen tuhannen klikkauksen rajan ylittänyt oli uusinta, Kestävyysjuoksun kirous. Uusista jutuista eniten keräsi Kuka ja miksi?, 909 klikkausta. Tällä kertaa ihan ansiosta, pidän sitä yhtenä vuoden parhaista kirjoituksista. Noin keskimäärin viikkojutut keräsivät 500-600 klikkausta eli mitään superhittejä ei tälle vuodelle tosiaan osunut.

Eniten kommentteja kirvoitti Uutiskatsaus 45/2016, 37 kappaletta. Uutiskatsauksia tulikin viime vuonna tehtyä jonkin verran ja ne tuntuivat saaneen ihan positiivisen vastaanoton. Ne suurelta osin korvasivat sivallukset, joita en enää liiemmin kirjoitellut. Näillä näkymin ensi vuonna uutiskatsaukset jatkuvat ja ehkä jopa tihenevät noin joka neljäs viikkojuttu -tasolle.
Vähäisistä sivalluksista eniten kommentteja keräsi SPR:n matupatjoille vyön alle irvaillut CCCXLV, 12 kappaletta.
Välihuomautuksia tuli tänä vuonna tehtyä vähän enemmän. Niistä ykkössijan keräsi Trumpin voittoa presidentinvaaleissa ennustanut numero 98, 13 kappaletta.

Itse pidin vuoden parhaina kirjoituksinani - eri kategorioista - tuon eniten klikkauksia keränneen Kuka ja miksi? -tarinan ohella seuraavia:
- haittamaahanmuutosta Sun Tzun suhtautumista siihen
- yhteiskunnallisesti esitystä haittamaahanmuuton kulujen hoitamiseksi
- filosofisesti pohdiskelusta älykkyyden/viisauden ja tyhmyyden/typeryyden eroista
- historiasta tutkimusta siitä, ketkä olisivat minkäkin maan monarkkeja jos kuningasvalta olisi säilynyt
- urheilusta yleisurheilun sääntökirjan kummallisuuksia
- huumorista tilastollista tutkimusta peniksen paisumisen ja älykkyysosamäärän korrelaatiosta
- fiktiosta pohdiskelua siitä, mitä olisi tapahtunut jos Japaniin ei olisi pudotettu ydinpommeja

Kiitän nöyrimmin linkkauksista kaikkia blogiini linkanneita. Tässä yhteydessä haluan kiittää myös Salli Brownia, joka on lukenut jokaisen viikkojutun ennen sen julkaisemista. Tämä siitä huolimatta, että hän väittää vihkiessä puhutun vain myötä- ja vastoinkäymisistä mainitsematta tekstisensorina toimimisesta yhtään mitään.

Jo parin-kolmen vuoden ajan havaittavissa ollut trendi oli yhä selvempi, tai sitten Sitemeter toimi tässä kohtaa entistä huonommin. Eli blogiin tultiin entistä harvemmin jossain toisessa tekstissä olevan linkkauksen kautta. Sekä linkkaukset että lukijoiden klikkaukset mahdollisesta linkkauksesta ovat vähentyneet. Viitseliäisyys sekä tekemiseen että lukemiseen on pudonnut. Osa blogistania on siirtynyt Twitteriin. Itse koen Twitterin vieraaksi alustaksi, koska haluan kirjoittaa kokonaisia tekstejä.

Koska sivallukset ovat käytännössä poistuneet repertuaarista kokonaan - viime vuonna niitä tuli yhdeksän, kun normaalisti määrä on ollut luokkaa neljäkymmentä - julkaisen tässä lopuksi koosteen kuluneen vuoden one-linereistä. Ne on kirjoitettu kommenteissa ja hukkuvat siksi helposti tekstimassaan. Muutamassa olen vähän sanamuotoa muuttanut, koska kontekstista irrotettuna lainaus on sitä vaatinut.

On epäkohteliasta sanoa ihmisen mielipidettä typeräksi ja anteeksiantamatonta se on silloin, kun se on oikeasti typerä.

Valitettavasti järki-ihmisten sanomiset törmäävät aina kymmenmetriseen laskutaidottomuusbetoniseinään.

Onhan tämä yhtä helvettiä, kun tämmöinen sivutoimiamatööri osuu ennustuksissaan 100 % tarkemmin kuin Suomen hallitus.

Suomen merkittävin ympäristörikos on se, että pahennamme maailman ympäristöongelmia hyväksymällä tänne sakkia elämään suuremmalla hiilijalanjäljellä.

Arabit pärjäävät sodassa vain, jos vastapuoli on reilusti alivoimainen / rajusti alivertaisesti aseistettu / sotii käsijarru päällä / on vielä surkeampi toinen arabimaa.

Eniten islamin hyväksi teki Hitler, hänen takiaan kansallismielisyys on pannassa.

Jos katastrofilta ei voi välttyä, niin on sitä parempi mitä nopeammin se tapahtuu.

Ei ole mikään sattuma, että kehitysmaat ovat kehitysmaita. Ihmiset sen tekevät.

Olisi se vain kiva että olisin useammin väärässä kuin oikeassa haittamaahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

Jalkapallon EM-kisoissa on useimmissa matseissa helppoa valita suosikkijoukkue. Se on se, jonka riveissä on enemmän eurooppalaisia.

Eikö se, joka joutuu yhteiskunnan pakottamana vastoin omaa tahtoaan maksamaan omista varoistaan toisen elämisen, ole sorretussa asemassa?

Kun tuota "Ruotsin sotalapsipolitiikkaa" aina käytetään velvoitteena, niin pitäisi muistaa että Ruotsi ei huolinut Svea-mamman helmoihin ainuttakaan yli 17-vuotiasta miestä.

Raamattu on siinä mielessä kätevä kirja, että sen avulla voi perustella melkein mitä tahansa. Koraani on johdonmukaisempi; sen avulla on huomattavan vaikeaa perustella järkevän yhteiskunnan rakentamiseen johtavia toimia.

Jos Asema-aukion tapauksesta miinustetaan mediahuomio ja oletetaan, että nisti todella kuoli potkun jälkiseuraamuksiin eikä esim. yliannostukseen, niin mitä jää käteen? Yksi narkkari vähemmän ja yksi väkivaltainen kuulapää linnaan. Tätä sanoisin win-win -tilanteeksi.

Valtiontaloudesta tulee mieleen tämä vesiputous, jossa puolet vedestä katoaa jonnekin eikä kukaan tiedä mihin.

En ole vielä kertaakaan eläessäni käynyt huonossa saunassa.

Afrikan nälänhädät eivät ole olleet yhtään mitään, sillä siellä väestö on koko ajan kasvanut, kun taas Suomessa se tipahti nälkävuosina 1867-1869 parissa vuodessa reilut viisi prosenttia.

Tulonsiirrot työtätekeviltä työhaluttomille johtavat aina yhteiskunnalliseen katastrofiin, mikäli työtätekevillä on mahdollisuus äänestää jaloillaan.

Jos terrorismi lisää vitutusta, se on paljon huonompi terroristin kannalta kuin pelon lisääminen, koska tunnetusti vitutus saa ihmiset toimimaan.

Tässä tuntee olevansa ruuvi maailmassa, jossa on pelkästään vasaroita.

On kannattavampaa viedä länsimaalaiset arvot kehitysmaihin kuin kehitysmaalaiset länsimaihin.

Islam itsessään ei ole minkäänlainen uhka länsimaille, ainoa uhka on länsimaiden haluttomuus käsitellä islamia.

On jotain aivan käsittämättömän naiivia kuvitella, että monikulttuurinen yhteiskunta toimisi jos edes suurin piirtein yksikulttuurinenkaan yhteiskunta ei toimi, mikäli kyseinen kulttuuri on islam.

Uusinta: Naimapuuhia ihmettelemässä

Lukijalle: Tämän vuodelta 2010 olevan jutun aihe on vuorenvarma pinnallepomppaaja julkisessa keskustelussa aina säännöllisin väliajoin. Mikä johtuu siitä, että aiheen esiin nostaja ei ole lukenut tätä. Jos olisi, ymmärtäisi mistä on kyse ja a) pitäisi suunsa kiinni sekä b) toivon mukaan ottaisi lusikan (tai tässä tapauksessa jonkin muun pitkulaisen esineen) kauniisti käteensä ja nielisi ylpeytensä (tai sitten... no joo, tiedätte itsekin mitä tähän kirjoittaisin). Taannoin Hesarin Mielipide-palstalla sinkkuuttaan itki jälleen kerran nainen, joka sopii tähän kirjoitukseen kuin suutarin sormi sian persiiseen:

Useammassakin yhteydessä on ihmetelty etenkin koulutettujen citysinkkunaisten jäämistä naimattomaksi ja lapsettomaksi, tässä yksi esimerkki alan tiimoilta vellovasta keskustelusta. X-sukupolven naisten eli vuosina 1964-1978 syntyneiden viimeinen myyntipäivä alkaa olla käsillä.
(Huomautus 31.12.2016: Tuon ikäluokan suhteen viimeinen myyntipäivä taisi jo mennä. Vaan sama ongelma näkyy siirtyneen Y-sukupolveen.)

Selitys naisten vanhapiikuuteen löytyy ihmisten pariutumisen preferensseistä. Varoitan jo etukäteen, että seuraavat toteamukset eivät tietenkään toimi yksilötasolla. Itse asiassa ne eivät toimi edes valtaosalla ihmisistä. Suurin osa ihmisistä pariutuu – tai jättää pariutumatta – täsmälleen samoja periaatteita noudattaen kuin aina ennenkin. Mutta jos tämä muuttunut tilanne koskee edes 20 % ikäluokasta, jo se on valtava määrä. Suomen mittakaavassa 12 000 ihmistä joka ikäluokkaa kohti, puhumattakaan kerrannaisvaikutuksista siihen loppuun 80 %:iin.

Elämänkumppania etsittäessä kolme kriteeriä käy ylitse muiden: älykkyys, sosioekonominen asema ja ulkonäkö. Näistä yksi on molemmille sukupuolille yhteinen kriteeri ja kaksi muuta vain toiselle ominaisia.

Älykkyydellä tarkoitetaan sitä, että ihminen etsii puolisoa, jonka älykkyys on kutakuinkin samalla tasolla kuin hänen omansa. Tietysti julkisesti kaikki sanovat haluavansa fiksun puolison – mutta tämä tarkoittaa ettei liian fiksua. Pelkistetysti sanottuna kyseessä on ainoastaan perusedellytys sille, että kumppaneilla on mahdollisuus olla henkisesti samalla aaltopituudella. Ihmiset eivät yleensä tietoisesti etsi samanälyistä puolisoa, mutta seurustelusuhteet joissa puolisoilla on huomattava älykkyysero päättyvät yleensä lyhyeen.

Sosioekonomisella asemalla tarkoitetaan sitä, että puolison halutaan olevan vähintään samassa ja mieluummin korkeammassa asemassa kuin itse on. Biologinen tausta tälle on kyvykkyydessä elättää jälkeläinen. Tämä ominaisuus on merkittävä vain naisille, jotka haluavat menestyvän miehen. Miehelle naisen sosioekonomisella asemalla ei ole suurta merkitystä.

Ulkonäöllä tarkoitetaan puolison seksuaalista viehättävyyttä. Biologinen tausta on terveen, lisääntymiskykyisen puolison löytäminen. Tämä taas on merkittävä vain miehille, koska naisen on oltava terve synnyttääkseen lapsia, miehelle taas riittää seisokin saaminen. Naiselle miehen ulkonäkö ei ole tärkeää (Ilkka Kanerva on yli kuusikymppisenäkin nuorten naisten suosiossa, mutta onko joku kuullut miesten fantasioivan Tarja Halosesta?).

X-sukupolvella ihmiskunnan vuosisataiset pariutumispreferenssit ovat keikahtaneet kumolleen (edelleen huomautus, että suurimpaan osaan tämä ei päde, tarkastellaan sitä vähän yli 20 %:ia, jota asia koskee). Aivan erityisesti asiaa tarkastellessa on kiinnitettävä huomio naisiin, koska nainen on pariutumisessa se krantumpi osapuoli. Jokainen mies tietää, mitä tapahtuisi jos olisi mahdollista asettaa ihmisiä absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen sen suhteen, kuinka viehättävänä vastakkainen sukupuoli heitä pitää. Jos olisi vaikka sata miestä ja sata naista, niin 80. viehättävä nainen kelpuuttaisi parittelukumppanikseen vain sellaiset miehet, jotka ovat 20 viehättävimmän joukossa. Toisinpäin taas 20. viehättävä mies kelpuuttaisi kenet tahansa 80 viehättävimmästä naisesta.

Tarkastellaan X-sukupolven naisia aluksi kun he ovat 20 – 30 –vuotiaita, sovitaan yksinkertaisuuden vuoksi että tästä lähtien tähän ikäryhmään viitataan 25-vuotiaina ja vastaavasti 30 – 40 –vuotiaisiin 35-vuotiaina.

Mikäli 25-vuotias nainen on keskimääräisen älykäs tai keskiarvon alapuolella, hän on todennäköisesti myös sosioekonomisesti keskitasoa tai sen alapuolella. Sama pätee vastaavan ikäisiin miehiin. Kyseinen nainen löytää itselleen puolison, joka on sosioekonomisesti samalla tasolla. Ongelmia tulee silloin, kun nainen on sekä älykäs että pitkälle koulutettu tai yleensä tuossa iässä vielä kouluttautumassa. Tällöin hänen älykkyystasollaan olevat samanikäiset miehet eivät sosioekonomisesti vastaa sitä tasoa, johon nainen tähtää. Nainen itse tuntee kuuluvansa ”ylempään luokkaan” koulutuksensa ansiosta. Samanikäinen, saman tason koulutuksen saanut mies ei kelpaa naiselle, koska miehen ekonominen asema ei vielä vastaa sitä tasoa, jota nainen häneltä edellyttää. Erikoista kyllä, tilanne on hieman helpompi kaikkein älykkäimmillä naisilla. Heille on tarjolla sosiaalisesti samalla tasolla olevia, samanälyisiä miehiä, vaikka nämä eivät ekonomiselta asemaltaan olekaan naisia korkeammalta. Keskinkertaisille, pitkälle koulutetuilla naisille ei ole tarjolla riittävästi samanälyisiä miehiä, jotka olisivat samalla tasolla edes sosiaaliselta asemaltaan, koska korkeakouluissa on naisenemmistö.
Lopputulos: melkoinen osa pitkälle koulutetuista naisista ei kelpuuta itselleen miestä 25-vuotiaana.

Seuraavassa ikäryhmässä – yksinkertaisuuden vuoksi puhutaan 35-vuotiaista – miehet ovat jo kohonneet riittävän korkealle ekonomisella tasolla. Tällöin älykkäälle, pitkälle koulutetulle naiselle toteutuvat molemmat kriteerit: sosioekonominen ja älykkyystaso. Ongelma tässä vaiheessa on se, että 35-vuotiaat naiset eivät enää vastaa miesten vaatimuksia. Älyllinen taso kyllä toteutuu, mutta rupsahtaminen on jo vienyt sen ulkonäön, jonka miehet kelpuuttaisivat.
Lopputulos: vain harva 25-vuotiaana naimattomaksi jäänyt nainen pääsee enää 35-vuotiaana naimisiin.
(Huomautus 31.12.2016: Tämä on täsmälleen yksi yhteen sen alussa linkatun tuoreen Hesarin mielipidekirjoituksen kanssa.)

Voi tietysti esittää sen vastaväitteen, että X-sukupolvea edeltäneessäkin sukupolvessa sama yhteiskunnallinen tilanne toteutui, mutta naimattomuus oli paljon harvinaisempaa. Tämä on tietysti totta, mutta naimattomuuden harvinaisuus selittyy inertialla eli vitkaisuudella. Muuttuneen perustilanteen on oltava voimassa kaksi sukupolvea, jotta sen seuraukset vaikuttaisivat ihmisten käyttäytymiseen. Seuraava sukupolvi noudattaa yleensä edellisen käyttäytymismallia, vaikka olosuhteet olisivat muuttuneet, vasta sitä seuraava muuttaa käyttäytymistään. Tämän selittämiseksi otetaan käyttöön seuraavat 15 vuoden välein järjestetyt syntymävuoden mukaiset sukupolvinimitykset:

V-sukupolvi 1934-1948
W-sukupolvi 1949-1963
X-sukupolvi 1964-1978
Y-sukupolvi 1979-1993
Z-sukupolvi 1994-2008

V-sukupolven kasvaessa aikuisiksi Suomi oli vielä vahvasti agraarinen maa, jossa korkeakouluopiskelijan ja jopa ylioppilaan sosioekonominen status oli huimasti korkeampi kuin nykypäivänä. Pariutuminen toimi sosiaaliluokan mukaan sujuvasti.

W-sukupolven aikana tilanne muuttui. Tämä sukupolvi kuitenkin sovelsi vielä edellisen sukupolven pariutumismallia inertian takia. Perustilanne oli kuitenkin muuttunut edellä kuvailtuun X-sukupolven malliin, jossa pelkkä opiskelijastatus ei enää riittänyt korkeaan sosioekonomiseen statukseen. Pankkikielellä sanottuna tulevaa sosioekonomista statusta ei enää diskontattu köyhän opiskelijan elämäntilanteeseen.

X-sukupolven aikuistuessa yhteiskunnallinen perustilanne ei merkittävästi muuttunut W-sukupolvesta. Pariutumismalli muuttui, koska X-sukupolvi oli lapsuudesta asti kasvanut kyseiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Tuhannen euron kysymys on mitä tapahtuu tulevaisuudessa Y- ja Z-sukupolvien tullessa pariutumisikään?

Koska puolet Y-sukupolvesta on jo pariutumisiän saavuttanut, voidaan kysymykseen joltisenkinlaisella tarkkuudella vastata. Ei mitään. Ei vielä Y-sukupolven suhteen. Inertian takia. Y-sukupolvi on omaksunut X-sukupolven mallin ja muutos tapahtuu vasta Z-sukupolven tullessa pariutumisikään.

Aivan samoin kuin citysinkkuuden yleistyminen X-sukupolvessa, voidaan heikoista ennusmerkeistä päätellä Z-sukupolven trendi. Olihan citysinkkuudesta merkkejä havaittavissa jo W-sukupolvessa, samoin nykyään X- ja Y –sukupolvissa on havaittavissa merkkejä trendeistä, jotka vaikuttavat Y- ja Z-sukupolvien pariutumiseen.

X-sukupolven tilanne on siis seuraava: meillä on runsaasti pitkälle koulutettuja 35-vuotiaita, jotka ovat naimattomia. Inertian takia on odotettavissa, että sama tilanne vallitsee muutaman vuoden kuluttua Y-sukupolven keskuudessa. Tällöin pariutumistavoissa saattaa käynnistyä muutos, jonka avainasemassa ovat miehet.

35-vuotiaita naimattomia naisia on paljon, mutta on myös miehiä. Lisäksi on huomioitava, että avioliittomarkkinoille tulee korkeatasoisia, eronneita 35-vuotiaita miehiä. Moni X-sukupolven (ja myös Y:n) pitkälle koulutettu mies on mennyt nuorena naimisiin sellaisen naisen kanssa, jonka älykkyystaso ei vastaa hänen omaansa. Näin siksi, että kyseisen miehen tasoiset naiset eivät häntä huolineet. Nyt naisen ainoa etu (ulkonäkö) on mennyttä, joten yhteistä ei ole sitäkään vähää. Avioliitossa tulee ylipääsemättömiä ongelmia ja lopulta ero. Yhteiskuntaan tulee yksi katkeroitunut nainen (menetti miehen, jolla oli itseä korkeampi sosioekonominen asema) ja yksi mies, jonka vahvuutta avioliittomarkkinoilla ei kannata aliarvioida.
(Huomautus 31.12.2016: Jälleen täysin linjassa sen Hesarin jutun kanssa.)

Mistä nämä miehet lähtevät etsimään uutta – tai ensimmäistä – puolisoa? Ei ikäistensä citysinkkujen joukosta, koska kahdesta miesten arvostamasta asiasta samanikäisillä naisilla jäljellä on vain yksi eli älykkyys. Vastoin naisten luuloa miehet eivät arvosta naisissa samaa asiaa kuin naiset miehissä eli sosioekonomista asemaa. (Toki miehetkin kuvittelevat naisten arvostavan miehissä samaa kuin miehet naisissa eli ulkonäköä. Noin yleisesti ottaen naisten harhaluulo asian suhteen on kuitenkin miesten vastaavaa selvästi suurempi.)
35-vuotiaat miehet etsivät puolison sieltä, missä tarpeet kohtaavat: he haluavat samaa älyä ja hyvää ulkonäköä. 25-vuotiaat naiset taas haluavat samaa älyä ja hyvää sosioekonomista asemaa. Looginen ratkaisu: X-sukupolven mies menee naimisiin Y-sukupolven naisen kanssa.
Tämä trendi on vielä harvinainen. Merkkejä siitä on kuitenkin jo havaittavissa, etenkin koulutetut X-sukupolven miehet ovat enenevissä määrin naimisissa itseään kymmenkunta vuotta nuoremman naisen kanssa. Harvinaisuus johtuu inertiasta, merkit taas kertovat siitä että seuraavassa sukupolvessa tapa yleistyy.

On odotettavissa, että melkoinen osa Y-sukupolven miehistä solmii avioliittonsa Z-sukupolven naisen kanssa. Tämä trendi voimistuu erityisesti korkeammin koulutetun väestön keskuudessa. Ratkaisu on looginen ja sen voi estää vain Y-miesten ja Z-naisten välisen sosiaalisen kosketuspinnan puuttuminen. Vastaväitteenä esitetty henkinen yhteensopimattomuus sukupolvien välillä ei pidä paikkaansa, älyssä kyse on oivalluskyvystä, ei niinkään elämänkokemuksesta ja yleistiedosta.

Yhteiskunnallisesti sukupolvien välisten avioliittojen yleistymisestä on ainakin se positiivinen seuraus, että ensisynnyttäjien keski-ikä laskee. Kun edes toinen puolisoista on jo taloudellisesti vakavaraisessa asemassa, on turvallisempaa perustaa perhe. Tätäkin voimallisempana tekijänä naisten nuorempaan synnytysikään on se, että miehet todennäköisesti haluavat saada lapsensa mieluummin alle kuin yli nelikymppisenä.
Ainakin yksi negatiivinen seuraus on myös pääteltävissä, mutta se vaikuttaa vasta tulevaisuudessa. Koska miehet kuolevat nuorempina, on odotettavissa että melkoisella osalla naisia on edessään parinkymmenen vuoden leskeys.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, yleistyykö ilmiö ja mitä muita yhteiskunnallisia seurauksia sillä on.

Herrakansa

Nuorena miehenä törmäsin opiskelukuvioissa henkilöön, joka selvästikään ei ollut etnisesti suomalainen. Ei kyllä kieleltäänkään, sillä englanti oli se kieli jolla hänen kanssaan piti kommunikoida. Miehellä oli partaveitsenterävä äly, sulava käytös ja hyvät tavat. Aikanaan minulle kävi ilmi, mistä hän oli lähtöisin ja mitä kansallisuutta hän edusti.
Yksittäistapauksen perusteella ei saa koskaan yleistää. Näitä veijareita alkoi kuitenkin putkahdella vastaan yksi toisensa jälkeen. Ulkonäön perusteella tyypit olisivat saattaneet kuulua mihin tahansa etniseen ryhmään kyseisestä maailmankolkasta. Mutta lähes poikkeuksetta he kuuluivat tähän samaan ryhmään kuin ensimmäinen tuttavuus, mikä kävi ilmi joko kotipaikasta, nimen etymologiasta tai jostain muusta paljastavasta asiasta.
Olin toki tietoinen, että tätä ryhmää oli kadehdittu ja vainottu heidän menestyksensä takia. Heitä oli surmattu miljoonittain ja he olivat lopulta itsenäisen valtion perustettuaan joutuneet välittömästi sotimaan sen puolesta. Heidän asuinalueensa oli heille vihamielisten naapureiden ympäröimä. Vaikeista olosuhteista huolimatta he kuitenkin arvostivat sivistystä ja koulutusta. Monet heikäläisistä saavuttivat suurta mainetta valitsemillaan aloilla. Tässä kirjoituksessa esitellään kymmenen esimerkkitapausta.

Jos joku lukija tässä vaiheessa ajattelee, että puhun juutalaisista, hämäys onnistui. Tällä kertaa en, mutta vertaus on hyvin osuva. Tätä kansaa eli igboja kutsutaan joskus "Afrikan juutalaisiksi". Vähän yli 30-miljoonaisen heimon asuinalue on Kaakkois-Nigeria. Jep, se surullisenkuuluisa Biafra. Maa julistautui itsenäiseksi Nigeriasta 30.5.1967, jolloin Nigerian armeija hyökkäsi sinne. Kaksi ja puoli vuotta kestänyt Biafran sota päättyi tappioon, joka tukahdutti igbojen itsenäisyyden.
Jännärikirjailija Frederick Forsythin romaanissa Sodan koirat törmäsin ensimmäistä kertaa igboihin - tai iboihin, kuten heitä myös kutsutaan. Forsyth oli ollut sotakirjeenvaihtajana Biafran sodassa ja suhtautui kokemustensa perusteella ilmeisen myötämielisesti igboihin. Kirjan päähenkilöinä on joukko eurooppalaisia palkkasotureita, jotka ovat taistelleet Biafran sodassa tappiolle jääneellä puolella - kuten myös todellisuudessa tapahtui. Kirja sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään aikaan 1970-luvun puolivälin paikkeilla. Kuvitteellisessa Zangaron valtiossa on löydetty upporikas platinaesiintymä. Esiintymän löytänyt firma pitää sen salassa ja haluaa hyödyntää sitä tekemällä Zangarossa vallankaappauksen ja asettamalla sinne oman nukkehallitsijansa, eversti Bobin. Tätä varten se palkkaa kyseisen soturijoukon, johtajanaan britti Cat Shannon. Tiedustelumatkallaan Zangaroon Shannon huomaa korruptoituneessa valtiossa olevan igbovähemmistö, joka on aikoinaan siirretty sinne työläisiksi. Tästä hän saa ajatuksen ja käy salaa tapaamassa sodan hävinneen Biafran presidenttiä C. Odumegwu Ojukwua (häntä ei kirjassa mainita nimeltä, ainoastaan "presidenttinä"). Yhdessä miehet tekevät operaation rahoittaneelle firmalle huijauksen ja hoitavat sen rahoittamana kaappauksen omiin nimiinsä. Kirjan lopussa Shannon paljastaa firman yhteyshenkilölle mistä oli kyse ja miksi:
-Tutkiessanne perusteellisesti Zangaroa te saitte kuulla myös kymmenistätuhansista maahan muuttaneista työläisistä, jotka käytännöllisesti katsoen pyörittävät kaikkia pyöriä täällä. Mieleenne ei kuitenkaan juolahtanut, että nuo työläiset muodostavat oman yhdyskuntansa. He ovat tämän maan kolmas heimo, joka on älykkäämpi ja ahkerampi kuin ne muut.
...
-Viime yönä pantiin todellakin toimeen vallankaappaus, mutta sitä ei tehty eversti Bobin puolesta eikä hänen hyväkseen.
-Kenen hyväksi sitten?
-Kenraalin hyväksi.
-Kenen kenraalin?
Shannonin ilmoittaessa kenraalin nimen Endean kääntyi katsomaan häntä suu kauhusta ammollaan.
-Ei kai sentään? Hänethän on lyöty ja karkoitettu?
-Toistaiseksi kylläkin, mutta ei välttämättä ikiajoiksi. Nuo siirtotyöläiset ovat hänen kansaansa. Heitä kutsutaan Afrikan juutalaisiksi. Heitä on puolitoista miljoonaa hajaantuneina tämän mantereen eri puolille. Monilla alueilla he tekevät enimmät työt, ajatustyöt mukaan luettuina.

Igbojen kutsuminen "Afrikan juutalaisiksi" osuu enemmän kuin kohdilleen. Itse asiassa osa igboista on juutalaisia. Ja voi usein havaita, että kun näkee menestyvän afrikkalaistaustaisen, niin pintaa raaputtamalla alta paljastuu igbo. Sanalla sanoen igbot ovat malliesimerkki käytännöstä, jota afroamerikkalaiset halveksien kutsuvat nimellä acting white. Afroamerikkalaiset käyttävät tätä termiä loukkaavassa mielessä mustista, jotka "ovat hylänneet oman kulttuurinsa ja käyttäytyvät kuten valkoiset". Toisin sanoen arvostavat koulutusta, sivistystä, työntekoa ja rehellisyyttä. Ei ole kovin suuri yllätys, että ilmiön ensimmäinen havainnoija oli nimeltään John Ogbu. Amerikkalainen, mutta Nigeriassa syntynyt igbo.


10. Ogbonnaya Onu

Nigeriassa valtaa ovat perinteisesti pitäneet hausat ja jorubat. Biafran sota aiheutti tietysti ymmärrettävää epäluuloa igboja kohtaan. Nämä epäluulot eivät ole vieläkään hälvenneet eikä niiden ole syytäkään hälvetä. Jos igboille annettaisiin reilu mahdollisuus, on varsin luultavaa että he haistattaisivat pitkät Nigerialle ja perustaisivat itsenäisen valtion. Onhan heidän alueellaan melkoinen osa sekä maan öljyvaroista että henkisestä pääomasta.
Näin ollen igbolle on kohtuullisen hankalaa päästä johtaviin asemiin poliittisesti. Sitten Biafran sodan vallassa olleista kymmenestä presidentistä yksikään ei ole ollut igbo. Itse asiassa sotaan johtaneet tapahtumat alkoivat igbopresidentti Johnson Aguiyi-Ironsin murhasta 1966. Ei Ironsi toki itsekään mikään pulmunen ollut, vaan kaapannut vallan edeltäjältään, niinikään igbo Nnamdi Azikwelta.
Nykyisessä Nigerian 38 ministerin hallituksessa ei kovin montaa igboa ole. Yksi heistä on 65-vuotias kemiantekniikan tohtori Ogbonnaya Onu. Mitä sopivimmin hän on tiede- ja teknologiaministeri.


9. P. N. Okeke-Ojiudu

Köyhään igboperheeseen 1914 syntynyt Okeke onnistui kovalla työllään maksamaan koulutuksensa. Erinomainen opintomenestys aukaisi ovia, mutta lupaavasta akateemisesta urasta huolimatta hän ryhtyi liiketoimintaan vaurastuen kaupankäynnillä. 1950 hän meni mukaan politiikkaan. Ensin osa-aikaisesti, mutta vuodesta 1959 aina sotilasvallankaappaukseen asti 1966 hän oli maatalousministerinä. Vallankaappauksen jälkeen hän katsoi terveellisemmäksi vetäytyä takaisin liiketoimintaan. Aiemman tekstiili- ja rakennusalan bisneksen sijaan tällä kertaa kiinteistö- ja sijoitusalalle, mikä myöhemmin laajeni myös hotellibisnekseen. Kuollessaan 1995 hän oli Afrikan rikkampia liikemiehiä, mikä toki vauraudessa ei ole kovin paljon verrattuna gepardihattuisiin poliitikkomiljardööreihin.


8. Bennet Omalu

Jos sattuu syntymään 1968 keskelle Biafran sotaa, ennuste ei ole kovin hyvä. Vaikka nälänhädästä ja kansanmurhasta selviäisikin, aliravitsemus lapsuusiässä saattaa aiheuttaa vakavia ongelmia myöhemmin. Omalu oli kuitenkin onnekas. Hän selvisi hengissä ja päätellen siitä, että hän aloitti lääketieteen opinnot yliopistossa jo 16-vuotiaana, ei järjenjuoksussakaan mitään vakavaa vikaa tainnut olla. Omalu kyllästyi Nigerian igboja sortavaan politiikkaan nuorena lääkärinä 1993 ja onnistui hankkimaan stipendin Yhdysvaltoihin. Siellä hän erikoistui patologiaan. Hän julkaisi ensimmäisenä viime aikoina runsaasti huomiota saaneen havainnon CTE:n eli rajuista fyysisistä iskuista seuraavan aivorappeuman esiintymisestä urheilijoilla, etenkin amerikkalaisen jalkapallon ja nyrkkeilyn harjoittajilla. Havainnon takia NFL on ollut pakotettu muuttamaan sääntöjään ja ennen kaikkea niiden tulkintaa jo nyt ja saattaa olla, että oikeusjuttujen luvatussa maassa tästä käydään vielä miljardiluokan istuntoja.


7. Chukwuedu Nwokolo

Nwokolo syntyi 1921 lähetyssaarnaajavanhemmille. Hän valmistui lääkäriksi 1946 ja työskenteli eri puolilla Nigeriaa, myös myöhemmässä Biafran pääkaupungissa Enugussa. 1950 hän siirtyi Englantiin kehittämään lääkärintaitojaan. Palattuaan sieltä kolme vuotta myöhemmin hän erikoistui trooppisten tautien tutkimukseen - hyödyllinen taito Nigeriassa. Vuonna 1966 hän työskenteli Länsi-Nigeriassa Ibadanissa. Vihamielisyydet igboja kohtaan olivat kasvamassa ja niinpä Nwokolo näki parhaaksi siirtyä perheineen kotiseudulleen Enuguun. Seuraavana vuonna puhkesi Biafran sota, jonka aikana Nwokolo organisoi terveydenhuoltoa katastrofaalisen nälänhädän ja sodan tuhojen keskellä parhaalla mahdollisella tavalla. Sodan päätyttyä koko hänen omaisuutensa oli tuhoutunut. Onnekseen hän sai kuitenkin palata lääkärinvirkaansa, tosin uudessa paikassa Nsukkassa, jossa hänestä tuli lääketieteen professori 1971. Urallaan lukuisia kansainvälisiä palkintoja etenkin trooppisten tautien tutkimuksesta saanut Nwokolo kuoli 93-vuotiaana 2014.


6. Chinua Achebe

Nigerialainen joruba-heimoon kuuluva Wole Soyinka sai Nobelin ensimmäisenä afrikkalaisena 1986 ja on edelleen palkittujen joukossa ainoa ns. "mustan Afrikan" edustaja (egyptiläinen Naguib Mahfouz sai palkinnon 1988 ja jostain syystä eteläafrikkalaisia Nadine Gordimeria ja J. M. Coetzeeta ei hyväksytä listalle). Mutta luetuin afrikkalaisen kirjoittama korkeakirjallinen romaani lienee Chinua Acheben esikoisromaani Things Fall Apart vuodelta 1958. Romaani kertoo igbokylän elämästä 1890-luvulla, nelisenkymmentä vuotta ennen kirjailijan syntymää. Kirjailija itse oli merkittävässä asemassa igbojen kansallisessa heräämisessä ja kierteli sisällissodan aikana maailmaa yrittäen hankkia tukea Biafralle.


5. Kasim Reed

Vaikka afrikkalaiset möivät orjiksi enimmäkseen maanosan läntisimmästä kolkasta ja Angolasta lähtöisin olevia (siis Yhdysvaltoihin päätyneistä - ylivoimaisen enemmistönhän ostivat arabiorjakauppiaat, mutta heistä ei jäänyt kovin paljon jälkiä koska monet kastroitiin), päätyi rapakon toiselle puolelle toki igbojakin. Toki nämä sitten sekoittuivat muihin heimoihin orjuudessa ja heidän vapautuneet jälkeläisensä päätyivät rappareiksi ja huumekauppiaiksi ghettoihin, elleivät sattuneet osaamaan erityisen hyvin koripalloa. Mutta toki jotkut menestyivätkin, kuten Atlantan miljoonakaupungin pormestari Kasim Reed. Hänelle tehdyt DNA-testit osoittivat igbotaustan. Lakimieheksi opiskellut Reed meni jo nuorena politiikkaan ja istuu nyt toista eli viimeistä kauttaan (kaudet rajoitettu kuten presidentillä) pormestarina. Kausi päättyy 2017, joten odottelemme mielenkiinnolla, mihin vasta 47-vuotias mies tähtää seuraavaksi.
Muita tunnettuja DNA-testissä igboiksi paljastuneita amerikkalaisia ovat esimerkiksi näyttelijät Forest Whitaker (tunnettu esimerkiksi Idi Aminin roolista elokuvassa The Last King of Scotland) ja LA Law'sta tuttu Blair Underwood. Vähemmän yllättävästi molemmat näyttelijät tunnetaan ammattikunnassaan älykköinä.


4. Francis Arinze

Pitkäaikaisen paavin Johannes Paavali II:n kuoltua 2005 seuraajakanditaatti oli hyvin tiedossa eli Joseph Ratzinger, josta tulikin paavi Benedictus XVI. Yhtenä haastajista pidettiin kardinaali Francis Arinzea, jonka nimi mainittiin vielä seuraavassakin vaalissa 2013 mustana hevosena (anteeksi sananvalinta), vaikka hän olikin jo 80-vuotias.
Nigeriassa syntynyt Arinze kääntyi - tai käännytettiin - animismista katolilaiseksi lapsena. Hän opiskeli nuorena ensin filosofiaa, jonka jälkeen meni pappisseminaariin. Papiksi hänet vihittiin 26-vuotiaana, jonka jälkeen hän suoritti Roomassa teologian tohtorin tutkinnon. Vasta 32-vuotiaana hänestä tuli siihen aikaan nuorin katolinen piispa, kun hänet nimitettiin Fissianian piispaksi. Onitshan arkkipiispan kuoltua Arinzesta tuli uusi arkkipiispa 1967. Tarkalleen ottaen 26. kesäkuuta. Biafran sota alkoi 6. heinäkuuta. Piispanistuimen paikka Onitsha oli Biafran suurimpia kaupunkeja. Tuore arkkipiispa päätyi välittömästi itse pakolaiseksi, silla Onitsha sijaitsi aivan rajan lähellä. Seuraavien vuosien ajan hän johti avustusoperaatioita, jotka olosuhteet huomioiden toimivat loistavasti. Tämä organisointikyky ei jäänyt huomaamatta. Arinzesta tuli kardinaali 1985 ja myöhemmin paavin läheinen avustaja.


3. Alexander Animalu

Animalu syntyi igbojen kuninkaalliseen sukuun 1938. Toisin kuin eurooppalaiset kuninkaalliset, igbojen aateliset näyttävät omaavan lahjakkuutta muuhunkin kuin ratsastamiseen ja syrjähyppelyyn. Suoritettuaan matematiikan loppututkinnon Ibadanin yliopistossa hän siirtyi Cambridgen yliopistoon, jossa hän väitteli fysiikan tohtoriksi 27-vuotiaana. Väitöskirjan teon jälkeen Animalu muutti Yhdysvaltoihin ja työskenteli useissa yliopistoissa, mm. Stanfordissa ja MIT:ssa. Hän palasi Nigeriaan professoriksi 1976. Hänen tutkimuksensa ovat saaneet enemmän viittauksia myöhemmissä tutkimuksissa kuin yhdenkään toisen afrikkalaistiedemiehen ja neljä niistä on johtanut sittemmin Nobel-palkittuihin tutkimuksiin.
Myöhemmällä iällään Animalu on toiminut samoin kuin monet muutkin matemaattis-luonnontieteellisen alan tiedemiehet oman alan luovuuden hiivuttua ja kirjoittanut vanhempien kollegojen elämäkertoja. Työlistalle ovat kuuluneet teokset antropologi, nationalisti Nnamdi Azikiwesta, matemaatikko Chike Obista, historioitisija Kenneth Dikesta, astrofyysikko Samuel Okoyesta ja aiemmin tällä listalla mainitusta lääkäri Chukwuedu Nwokolosta - kaikki igboja.


2. Amobi Okoye

Amobi Okoye muutti Nigeriasta Yhdysvaltoihin 12-vuotiaana 1999. Poika oli sekä akateemisesti että urheilullisesti lahjakas. Vaikka hän ei ollut koskaan edes nähnyt amerikkalaista jalkapalloa, hän pääsi koulunsa joukkueeseen ja oli muutaman vuoden kuluttua Alabaman osavaltion all star -joukkueessa. Siinä sivussa hän opiskeli niin tehokkaasti, että valmistui lukiosta etuajassa. Niinpä hän kirjautui Louisvillen yliopistoon vain 16-vuotiaana ja liittyi saman tien sen jalkapallojoukkueeseen. Siellä hän valmistui kolmessa ja puolessa vuodessa eli puoli vuotta normaalia nopeammin (amerikkalaisessa systeemissä tämä tutkinto vastaa Suomessa alempaa korkeakoulututkintoa). Mutta tämän jälkeen asiat alkoivat mennä todella mielenkiintoisiksi. Ammattilaisliiga NFL oli tietysti kiinnostunut loistavasti pelanneesta nuorukaisesta. NFL:n säännöt taas ovat sellaiset, että niiden avulla halutaan varmistaa ettei liigaan tule keskeneräisiä juniorilupauksia. Normaalisti pelaajat siirtyvätkin liigaan vasta nelivuotisen yliopistouran jälkeen. NFL:n säännöt sallivat pelaajan ilmoittautua varaustilaisuuteen kelvolliseksi niin halutessaan kuitenkin jo kolmen vuoden jälkeen. (Esimerkiksi koripallon NBA:ssa pelaajat ovat niin ikään varauskelpoisia vasta neljän vuoden yliopistouran jälkeen, mutta he voivat ilmoittautua varattaviksi vaikka heti lukion jälkeen ilman yliopistopelejä, kuten Kobe Bryant aikoinaan teki. Varattavaksi ilmoittautuminen katsotaan amatööriyden hylkäämiseksi, jolloin pelaaja ei saa enää yliopistotasolla pelata. Tämä sääntö on voimassa sekä NFL:ssä että NBA:ssa, joten kovin monet eivät ilmoittaudu.) NFL:n sääntö takaa sen, että nuorimmat pelaajat liigassa ovat 21-22 -vuotiaita. Säännön sanamuoto on kuitenkin sellainen, että se toteaa pelaajan olevan kelvollinen draftiin aikaisintaan sitten, kun hänen lukiosta valmistumisestaan on kulunut kolme vuotta. Koska Okoye oli valmistunut lukiosta reilusti ennen omaa ikäluokkaansa, hän oli varauskelpoinen jo 19-vuotiaana. Houston Texans varasi nuorukaisen ensimmäisellä kierroksella, numerolla kymmenen. Varaustilaisuuden ja kauden alun välissä Okoye ehti viettää 20-vuotispäiväänsä, mutta hänestä tuli silti NFL:n historian nuorin pelaaja sitten nykymuotoisen liigan syntymisen 1967. Puolustuksen linjamies pelasi liigassa kuusi vuotta, mutta ei lähinnä loukkaantumisten vuoksi noussut koskaan aivan sille tasolle, mihin odotukset oli asetettu.
Nimi Okoye oli amerikkalaisen jalkapallon seuraajille tuttu jo ennestään. Ilmeisesti Christian Okoye ei kuitenkaan ole Amobille mitään sukua. Vuosina 1987-92 liigassa pelannut Okoye oli saanut jenkkeihin yliopistostipendin yleisurheilijana, sillä mies oli kiekonheiton Afrikan mestari. Hän ei kuitenkaan saanut paikkaa vuoden 1984 olympialaisiin (ehkä siksi että sattui edustamaan väärää heimoa eli igboja), joten hän päätti kokeilla amerikkalaista jalkapalloa. Loppu oli historiaa. Keskushyökkääjän paikkaa miehittävät yleensä joukkueen lyhimmät miehet, aika usein 170-180 -senttiset parrunpätkät, joskus 190-senttiset vähän sutjakammat menijät. Useimmat ovat semmoisia 10,50 -luokan satasen juoksijoita. Niinpä isot miehet eivät tule kysymykseen. Paitsi Christian Okoye. Tosin hän oli vain 185-senttinen, ei kovin iso kiekonheittäjäksi, mutta massaa oli 115 kiloa. Ja nopeutta kuin sprintterillä. Kun sellainen mies kiihdyttää keskushyökkääjänä palloa kantaessaan täyteen vauhtiin, niin puolustuslinjassa miehet lentelevät kuin keilat radalla. Okoye oli vuonna 1989 liigan eniten jaardeja kerännyt pallonkantaja. Mutta törmäysten hinta oli kova, ura päättyi loukkaantumisiin. Heimolleen tyypilliseen tapaan hän on menestynyt siviilielämässään, jossa hän on tehnyt uraa menestyvänä liikemiehenä.
Yleisurheilukentillä igboista olympiavoittoon on yltänyt kaksi naista: Isoa-Britanniaa edustava Christine Ohuruogu 400 metrillä ja Chioma Ajunwa pituushypyssä. Ohuruogu suoritti Lontoon yliopistossa loppututkinnon kielitieteissä. Ajunwa joutui jättämään saamansa yliopistopaikan käyttämättä varojen puutteessa ja liittyi sen sijaan Nigerian poliisivoimiin, joissa hän on edennyt jo melkoisen korkeisiin tehtäviin.


1. C. Odumegwu Ojukwu

Itseoikeutettuna listaykkösenä on Biafran presidentti. Isossa-Britanniassa loppututkinnon historiasta suorittanut Ojukwu oli siinä sivussa suorittanut reservinupseerin tutkinnon ja liittyi Nigerian armeijaan. Korkeasti koulutetun miehen karriääri nousi ymmärrettävistä syistä nopeasti vasta itsenäistyneessä maassa aivan kuin aikoinaan Suomessa jääkäreillä. Kolmikymppisenä hän oli jo everstiluutnantti. Levottomuuksien yltyessä karismaattinen Ojukwu julisti Biafran itsenäiseksi. Loppu onkin historiaa. Biafran romahdettua Ojukwu pakeni Norsunluurannikolle, jossa hän eli vaatimattomissa oloissa toisin kuin yleensä Afrikan entiset johtajat. Hänen sallittiin palata Nigeriaan 1982, jonka jälkeen hän toimi vähempiarvoisissa poliittisissa tehtävissä.


Ei voi olla ajattelematta, mitä olisi mahtanut tapahtua, mikäli muu Nigeria olisi tyytynyt Biafran eroon sotimatta. Olisiko Biafrasta kehittynyt afrikkalainen menestystarina? Viitteitä siitä ainakin on olemassa. Edeltävän listan aihetodisteiden lisäksi on olemassa Päiväntasaajan Guinea, joka on nykyään yksi Afrikan rikkaimpia maita öljyvarojensa ja kohtuullisella tasolla olevan väestömääränsä ansiosta. Tiettyä ironiaa on se, että juuri Päiväntasaajan Guinea oli Forsythin romaanin Zangaron esikuva. Ja muuten juuri se valtio, jossa Nigerian jälkeen on suhteellisesti eniten igboja. Ehkä Biafra olisi muuten samanlainen, mutta jakaisi vaurauttaan tasaisemmin kuin Päiväntasaajan Guinea, jossa vauraus on kertynyt lähinnä johtajien taskuihin.