Tekoäly tulee ja tekoäly tappaa

Tekoäly vie työt. Tekoäly luo uusia töitä. Tekoäly tuhoaa ihmiskunnan. Tekoäly pelastaa ihmiskunnan.
Listaa näistä ääripäävaihtoehdoista voisi jatkaa loputtomiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että käy kuten aina normaalisti on käynyt uuden skenaarion kohdatessa ihmiskunnan: kumpikaan ääripää ei toteudu, vaan tapahtuu jotain siltä väliltä. Useimmiten ei puolivälistä, vaan vähän jompaankumpaan suuntaan keskikohdasta kallellaan.
Sen sijaan tyypilliseen tapaan ei tietenkään osata arvata sitä, mitä todella tulee tapahtumaan. Kuka olisi esimerkiksi tekstiviestin keksimisen jälkeen osannut ennustaa, että nuorisosukupolvi ei enää suostu puhumaan puhelimessa ja sama oire leviää lievempänä vanhempiinkin?

Uhmaan kohtaloa ja lähden nyt ennustamaan paria tapahtuvaa asiaa. En ole mikään tekoälyasiantuntija. Olen joutunut sen kanssa kuitenkin työni puolesta tekemisiin ja käynyt alan koulutustakin.
Pidän selvänä, että tekoäly kykenee valtavan datapankkinsa ja laskentatehonsa ansiosta voittamaan keskinkertaisuudet. Tämä on jo nyt hyvin ilmeistä, koska kuka tahansa jonkin alan asiantuntija pystyy tämän omalla alallaan näkemään. Yhtä lailla ilmeistä on se, että tekoäly, vaikka koko ajan parantaakin, ei kykene nykyisellä ”leikkaa ja liimaa” -korjaussarjallaan voittamaan todellisia asiantuntijoita. Tälle tasolle yltääkseen sen pohjalla on oltava jotain muuta kuin nykyinen perusmalli.


Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Jos olen oikein ymmärtänyt, tekoäly on pohjimmiltaan kielimalli, joka ennustaa datansa perusteella todennäköisintä seurausta sille mitä se on jo kirjoittanut. Tämä tarkoittaisi vertauksena sitä, että shakkitietokoneeseen ohjelmoitaisiin kaikki mahdolliset historiasta löytyvät shakkipelit. Tällöin lähes kaikkiin normaalissa pelissä esiintyviin asetelmiin löytyy ennakkotapaus. Kone valitsee seuraavan siirron sillä perusteella, mikä datapankissa olevista siirroista on tuottanut parhaan voittoprosentin. Mikäli asetelmaa ei datapankista löydy, niin kone voi arpoa seuraavan siirron vaikka satunnaisesti.
Väitän että tällainen ohjelma kykenisi voittamaan useimmat kerhotason pelaajat helposti. Tämä kehitystaso vastaa suunnilleen tilannetta, missä tekoäly oli pari vuotta sitten.
Sen jälkeen ohjelmaan aletaan rakentaa painokertoimia. Se painottaa huippupelaajien tekemiä valintoja enemmän kuin kerhotasopelureiden tekemiä, se pisteyttää eri asemat siltä varalta että datapankista ei löydykään juuri kyseistä asemaa. Ynnä muita vastaavia pikkutemppuja. Nyt ohjelma voittaa jo mestaritason pelaajat, ehkä jo suurmestarit. Mutta vielä se ei kykene haastamaan maailmanmestaria.
Todellisuudessa shakkikoneet lyövät parhaimmat ihmiset, koska siinä laskentatehoon ja datapankkiin on onnistuttu yhdistämään riittävän tehokkaat algoritmit. Mutta shakki on huomattavan yksinkertainen peli verrattuna reaalimaailman ilmiöihin. Se, että tekoäly kykenisi luomaan ekspertit heidän omalla alallaan, on huomattavasti haastavampaa.

Oleellinen ero syntyy kustannustehokkuudesta.
Kuvittele seuraava tilanne. Olet ostamassa autoa. Vaihtoehtoja on kaksi, muuten samat tekniset tiedot seuraavin eroin:
Hyrysysy: polttoaineenkulutus 5,5 l/100 km, kiihtyvyys 0-100 km/h 7,2 s, huoltoväli 30 tkm.
Hilavitkutin: polttoaineenkulutus 6,0 l/100 km, kiihtyvyys 0-100 km/h 7,8 s, huoltoväli 20 tkm.
On selvää, että ceteris paribus Hyrysysy on parempi valinta. Sitten vilkaiset hintalappua.
Hyrysysy: 100 k€
Hilavitkutin: 30 k€
Onko Hyrysysy todellakin niin paljon parempi, että olet valmis maksamaan siitä yli kolminkertaisen hinnan? Tuskinpa.
Tämä tilanne on nyt kehittymässä työelämään. Tekoäly ei kykene yhtä hyvään kuin ammattilainen. Mutta se kykenee riittävän hyvään – ja tekee sen paljon halvemmalla.


Eikä tässä kaikki. Toinen ja pirullisempi ilmiö tekoälyssä on se, että ammattilaiseksi kehittyminen on tullut paljon vaikeammaksi.

Kuvittele entisajan kenkiä. Ne valmisti kyläsuutari, joita oli jos jonkintasoisia. On selvää, että moni suutari teki nykyaikaista kenkää huonompaa jälkeä, mutta aivan varmasti alansa huippuammattilaiset tekivät kenkätehtaan liukuhihnaa parempia kenkiä – ja tekevät edelleen. Ongelma on siinä, että liukuhihna on paljon halvempi, mikä jätti jäljelle vain murto-osan huippuluokan käsityöläisiä jotka kykenevät huipputuotteillaan saamaan elantonsa maksukykyisiltä ja laatutietoisilta asiakkailta.
Nykyään ongelma on siinä prosessissa, mikä vaaditaan tämän tason ammattilaiseksi kehittymään. Aika monta sutta saa suutari tehdä, kunnes voittaa liukuhihnatuotteen ja vielä useamman, kunnes laatumarginaali on riittävän suuri kaupalliseen hyödyntämiseen.

Suutarin ero nykyajan tietotyöläiseen on siinä, että suutarin on aivan pakko opetella tekemään työvaiheet käsin kunnes tulosta syntyy.
Tietotyöläinen voi sen sijaan ulkoistaa jo perusvaiheet työstä tekoälylle harjoittelunsa aikana, jolloin hän ei enää opi perusasioita. Tällöin hän ei mitä todennäköisimmin kykene oppimaan myöskään vaativampia asioita, joita tekoälyn tekemän työn laadun voittamiseen vaadittaisiin. Tästä ilmiöstä onkin jo kirjoitettu paljon koulutuksen yhteydessä: kun opiskelijat tekevät perusasiat tekoälyllä, he eivät kykene enää oppimaan niitä asioita, mitä todellisen ammattilaisen pitää osata.


Laatu on kuitenkin juuri se asia, jolla tekoälyn tuotokset voidaan voittaa – ainakin toistaiseksi. Bulkkia osaa tehdä kuka tahansa, mutta todellista priimaa ei niin helpolla tehdä. Ja se myös maksaa – mutta on edelleen ihmisiä jotka haluavat maksaa luksuslaadusta. Jos autokaupassakin kyse olisi siitä että pitää päästä paikasta A paikkaan B, ei mersu menisi kaupaksi vaan kaikki ajaisivat skodalla. Jotkut ovat valmiita maksamaan tietyistä mukavuuksista tuplahinnan. Jotkut varmaan yli kolminkertaisenkin hinnan pienistäkin eduista eli valitsevat sadan tonnin hyrysysyn 30 tonnin hilavitkuttimen sijaan. Mutta aika harvat, eli kyllä Hyrysysy menisi noin pienillä laatumarginaaleilla konkurssiin.

Aina on kuitenkin mahdollisuus rahastaa aitoudella. Ihmiset jonottavat Louvreen tiiraamaan matkan päästä aitoa Mona Lisaa, vaikka yhtä hyvän kuvan saa julisteena halvalla ja pääsee tutkailemaan hymyä vaikka sentin päästä suurennuslasilla. Ja kummasti Ferrarikin saa autoja myytyä, vaikka niillä ei saa ajaa niin kovalla nopeudella joilla ne on suunniteltu toimimaan, ne ovat helvetin hankalia astua sisään ja nousta ulos ja yritäpä tunkea lastenrattaita takakonttiin tai kiinnittää peräkärryllistä rakennustarvikkeita vetokoukkuun.
Ihmistyö tulee aina säilymään, jos ei muuten niin statussymbolina. Tämä vain ei tule kovin monia elättämään, mutta edes joitakin.

Ehkä tulevaisuudessa arvostukset muuttuvat muutenkin. Älyllinen osaaminen saattaa olla taiteeseen verrattavaa. Nykyään ihmiset menevät kuuntelemaan lastensa pianoesityksiä ja monet jatkavat vuosia musiikkiopistossa, vaikka 99 % ei pääse vuosien harjoituksenkaan jälkeen lähellekään sitä musiikin tasoa mikä on kenen tahansa saavutettavissa parilla tietokoneen hiiren napsautuksella. Ihmiset kutovat villapuseroita harrastukseksi, vaikka kaupasta saa parempia ja – ainakin työlle arvon laskien – halvempia. Näistä taidoista ollaan ylpeitä ja luomuksia esitellään tädeille ja tuttaville. Vaan oletteko ikinä kuulleet kenenkään pyytävän katsomaan, kuinka hienon Laplace-muunnoksen meidän Jussi osaa tehdä tai miten hänen pikkusiskonsa Sanni osaa titrata? Nämä taidot ovat tarpeellisia ammatin kannalta, joten niitä ei esitellä samaan tapaan kuin harrastuksia – ainakaan vielä.
Huipputaiteilijoilla on edelleen kysyntää, mutta harrastelijoita riittää silti. Ei 1800-luvulla mökin akka sanonut harrastavansa virkkaamista tai ukko puutöitä – kyse oli elinehdosta. Ehkä tulevaisuudessa samaan tapaan älyllinen harrastuneisuus kasvaa, kun sitä ei enää tarvitse tehdä työksi. Edelleenkin on hyvin todennäköistä, että älyllisen työn huippuosaajille on kysyntää alalla kuin alalla, mutta elantonsa siitä tulee saamaan entistä harvempi.
Oleellinen kysymys kuuluu: mitä tapahtuu niille älytyöläisille, joiden oma äly ei enää riitä kilpailemaan tekoälyn kanssa ainakaan kustannustehokkuuden puolesta? Tässä tulee olemaan varmasti suuria ammattikohtaisia eroja; joissain ammattikunnissa tekoäly tulee haukkaamaan 90 % työpaikoista, joissakin vain 20 %. Mutta selvää on, että jossain määrin osumaa ottavat lähes kaikki alat. Niinpä kannattaa ennakoida tekoälyn tulo omissa urasuunnitelmissaan, jos mahdollista.


Tekoäly on osasyyllinen myös siihen, että blogini on ollut kovin hiljainen ja tulee olemaan varmaan ainakin loppuvuoden kovin hiljainen.
Kuten alussa totesin, törmäsin aiheeseen myös omassa työssäni. En sinänsä ollut huolissani että työ alta lähtisi, joskin sekin mahdollisuus oli suhteellisen kaukaisessa tulevaisuudessa olemassa. Oli kuitenkin selvää, että työni luonne muuttuisi – ja oli jo ehtinyt jossain määrin muuttua – tekoälyvallankumouksen takia. Niinpä päätin ennakoida.

Tein viime syksynä erinäisiä laskelmia odotusarvosta. Millä todennäköisyydellä:
a) työni katoaa ja milloin
b) työni tuotto putoaa vaikkei se katoaisikaan
c) työni mielekkyys muuttuu joko paremmaksi (epätodennäköistä) tai huonommaksi tekoälyn myötä.
Todennäköiseen eläkeikään on kuitenkin vielä kaksinumeroinen luku vuosia, joten pitää ennakoida tulevaisuutta.

Sen jälkeen mietin suunnitelma B:n. Kävi niin että B voitti.
Vaihtoehto B hävisi ainoastaan siinä kohdassa, että se on kaikesta huolimatta epävarmempi. Totesin kuitenkin, että lapseni ovat jo sen ikäisiä, että alkavat piakkoin nuorintakin myöden pärjätä jo taloudellisesti omillaan ja näin jo isoisäksikin ehtineenä taloudellinen vastuu sitä seuraavasta sukupolvesta ei enää ole juurikaan minun asiani. Plussapuolella B vaikutti ensinnäkin mielekkäämmältä ja toiseksi myös taloudellisesti, vaikka onkin epävarmempi, tarjoaa myös suuremman onnistumisen mahdollisuuden kuin A. Toisin sanoen B on taloudelliselta odotusarvoltaan huonompi kuin A, mutta sen hajonta on suurempi. A:sta suunnilleen tietää mitä odottaa, B voi onnistua selvästi paremmin tai selvästi huonommin. Tässä iässä uskaltaa jo ottaa vähän riskejäkin, kun velat on maksettu aikapäiviä sitten pois. Laskin että kyllä tämä muutaman vuoden kantaa ainakin ja sitten voin tarvittaessa kituutella eläkeikään asti joko säästöillä tai sitten EVP = Elää Vaimon Palkalla.

Olen siis aloittanut uuden työn. Se on imaissut aikani sen verran tehokkaasti, että blogin ylläpitoon ei ole ollut puoleen vuoteen juurikaan mahdollisuuksia. Kesälomaakin aion pitää vain viikon, katsotaan sitten jos loppuvuodesta ehtisi blogiakin päivitellä. Ellei nyt sitten sananvapauden edistyminen sulje turvallisuussyistä suutani lopullisesti.

Joka tapauksessa pahoitteluni ennen muuta blogistikollegoille, joiden tekstejä en ole ehtinyt kommentoimaan sekä myös oman blogini kommentoijille, joille en ole ehtinyt vastaamaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Sivallus CDII

Politiikassa kaikki vastustajasi ovat joko typeryksiä tai opportunisteja. Mikäli joskus käykin niin, että vastustajasi ei ole kumpaakaan, ajat väärää asiaa.

Sivallus CCCXCVII

Sanoin jo toistakymmentä vuotta sitten, että tässä maassa on riittävästi kahjoja siihen että missä tahansa seurassa Haavisto pääsee aina pressanvaaleissa toiselle kierrokselle. Toisaalta tässä maassa on myös riittävästi änkyröitä siihen, että Haavistolla ei ole mahdollisuutta voittaa toista kierrosta.
Nyt olen alkanut pelätä, että saatoin erehtyä jälkimmäisessä arviossa. Toisaalta jos toisella kierroksella vastassa on Stubb, Rehn, Aaltola tai kuka tahansa demari, vahinko ei ole valtava, ainoastaan suuri.

Sivallus CCCXC

Venäläiset ottivat kunnian Latvian MM-pronssista toteamalla sen olleen Venäjän ansiota, sillä Riian Dynamo pelasi riittävän pitkään KHL:ssä Latvian jääkiekon kehittymiseksi vaaditulle tasolle.
Tässä nähtiin taas kerran ryssän käänteinen logiikka: Riian Dynamo oli KHL:n perustajajäsen ja tahkosi liigaa 14 kautta. Tänä aikana Latvian maajoukkue tahkosi läpi 13 MM-kisat ja kolmet olympialaiset parhaana sijoituksenaan seitsemäs sija. Vaan kun latvialaiset pääsivät ryssistä eroon, niin johan tuli heti pronssia!

Verokarhun sukua

Ennen muinoin ei yhteiskunnan varassa elelty. Silloin toimeentuloturvan muodostivat sukulaiset. Nykyään yhteiskunta on ottanut elättäjän roolin eli käytännössä veronmaksajat hoitavat homman edustajiensa välityksellä. Tämä on tietysti hyvä asia sinänsä, koska se takaa kaikille minimin (toki vähän liikaakin, mutta ei nyt sotkeuduta haittamaahanmuuttoon tai ihan normisossuelättiyteen). Samalla se on kuitenkin rapauttanut yhteiskunnan kivijalkaa eli perhettä ja sukuyhteyttä.

Tähän on kehitettävissä vastaisku, joka ei maksa kenellekään merkittävästi, on teknisesti helppo toteuttaa ja lisää yhteisöllisyyttä.

Idea on jakaa pieni siivu kunkin henkilön maksamista veroista hänen läheisilleen.

Tätä maksua nimitetään "joulurahaksi", koska se jaettaisiin aina ennen joulua. Raha itsessään olisi veronalaista tuloa, josta verohallinto ottaisi normaalin ennakonpidätyksen. Kyseessä olisi siis periaatteessa nollasummapeli. Tosin käytännössä tämä aavistuksen nostaisi veroprosentteja siksi, että kyseessä olisi rahansiirto enemmän tienaavilta vähemmän tienaaville.

Jutun juoni on siinä, että tämä läheisille siirrettävä raha ei suoranaisesti nosta kenenkään veroja. Maksettava vero vain jaetaan uudelleen. Valtion ja kuntien kirstuun menee hieman pienempi osuus ja ylijäämä siirtyy suoraan läheisille.

Systeemi toimii seuraavasti. (Tämän käyttö on mahdollinen vain sähköisessä veroilmoituksessa, koska tällöin ei tarvitse mitään muuta virkatyötä kuin kirjoittaa muutama rivi koodia ohjelmaan, jos vähän kärjistetään.)
Veroilmoituksessa on lueteltu kyseisen henkilön "joulurahalahjoitukseen" oikeutetut henkilöt. Jos haluaa osan veroistaan menevän heidän hyväkseen, laittaa rastin ruutuun. Läheisemmille enemmän, kaukaisemmille vähemmän. Joulurahaan oikeutettuja ovat seuraavat henkilöt:

A-ryhmä (rahan suuruus 1,0 % verotettavan veroista): omat lapset, sisarukset ja aviopuoliso.
B-ryhmä (rahan suuruus 0,3 % verotettavan veroista): omat vanhemmat, lastenlapset ja sisarusten lapset.
C-ryhmä (rahan suuruus 0,1 % verotettavan veroista): omat isovanhemmat, lastenlastenlapset, sisarusten lastenlapset, vanhempien sisarukset (eli sedät, enot ja tädit), serkut.

Jos verotettavan verot ovat esimerkiksi 10 000 euroa, saa jokainen A-ryhmään kuuluva 100 euroa, B-ryhmään kuuluva 30 euroa ja C-ryhmään kuuluva 10 euroa. Olettaen että verotettava on vetänyt ruksin ruutuun. Jos sattuu olemaan ränäväleissä vaikka toisen siskonsa kanssa, voi laittaa ruksin vain toiselle siskolle.

Systeemiin kuuluu myös se, että kukaan ei saa nähdä keneltä joulurahat tulevat. Niinpä voi näpäyttää ilman että kukaan tietää. Tosin tällöin nämä rahat menevät valtiolle. Joka osaa ne kyllä käyttää irakilaisten diskokuluihin ja kreikkalaisten eläkkeisiin, mutta jos nämä sattuvat olemaan serkkua rakkaampia niin mikäs siinä. Ja onhan se niinkin, että jokainen osaa suurinpiirtein arvioida kuinka paljon pitäisi rahaa tulla. Jos sitä tulee selvästi vähemmän, voi ryhtyä käyttäytymään asiallisemmin sukulaisiaan kohtaan.

Toki systeemiin on rakennettu "lestadiolaisrajoitin". Lahjoitusten yhteenlaskettu osuus verotettavan veroista on maksimissaan 10 %. Tuo kymmenen prosentin raja tulee täyteen esimerkiksi sillä, jos henkilöllä sattuu olemaan kuusi lasta, kolme sisarusta ja kymmenen serkkua. Mikäli kymmenen prosenttia ylittyy, tuo 10 % maksimimäärä jaetaan siinä suhteessa mitä kukin olisi muuten saamassa. Esimerkiksi jos määrän pitäisi suoraan laskien olla 20 %, saa jokainen vain puolet siitä mitä muuten saisi, esim. A-ryhmään kuuluva vain 0,5 % , ei 1,0 %.

Systeemin idea piilee siinä, että ihmiset saavat jouluksi ylimääräistä rahaa, jonka he tietävät olevan peräisin läheisiltään. Jos tämä ei vahvista yhteisöllisyyttä, niin sitten en tiedä mikä vahvistaisi. Lisäksi on huomattava, että kaikki edunsaajat ovat verisukulaisia - paitsi aviopuoliso. Tämä olisi kannuste avioliitolle, joka tunnetusti on yhteiskunnan kulmakivi.
Samalla systeemi on "ennakkoperintömäinen" tulonsiirto vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille, noin keskimäärin. Vanhempien sukupolvien veroista suurempi prosentti menisi "joulurahaan" kuin nuorempien veroista. Tämä siksi, että suhteellisesti samalla kohdalla sukupuussa olevista vanhemmat sukupolvet ovat pykälää alempana asteikossa kuin nuoremmat.
Alaikäisten lasten tilit olisivat tietysti heidän vanhempiensa valvottavina. Tämä mahdollistaisi myös nuorille vastuullisen rahankäytön opettelun.
Systeemi myös tasaa varallisuutta. Jos suvussa on vaikka yksi tai kaksi suurituloista, menee osa heidän veroistaan suoraan läheisten hyväksi.


Tässä esimerkkitaulukko siitä, kuinka paljon olisi yksi prosentti veroista missäkin tuloluokassa. Toisessa sarakkeessa on yksi prosentti veroista eli se määrä, johon A-luokkaan kuuluva sukulainen on oikeutettu, jos veronmaksaja on vetäissyt ruksin ruutuun. Viimeisessä sarakkeessa näkyy se, kuinka paljon kasvua tähän on tullut edelliseen luokkaan nähden. 80 000 verotettavista tuloista alkaen kasvu on aina 25,62 euroa viidentuhannen euron kasvua kohti:

Verotettava tulo (tuhatta)	1 % verosta	Kasvu
10	0,00	0,00
15	0,60	0,60
20	12,36	11,76
25	25,36	13,00
30	43,19	17,83
35	61,82	18,63
40	80,44	18,62
45	100,11	19,67
50	120,73	20,62
55	141,36	20,63
60	161,98	20,62
65	182,61	20,63
70	203,23	20,62
75	224,66	21,43
80	250,28	25,62

Otetaan muutama esimerkkitapaus. Lasketaan pyöreästi verot sadan euron tarkkuudella, niin on siistimpää. Tapaukset 1-3 ovat "normihenkilöitä" eri ikäisinä sillä oletuksella, että aikuiset ovat naimisissa, joka sukupolvessa on kaksi lasta ja elossa on kolme sukupolvea. Siten, että eläkeläisen tienesti on 25 000, työssäkäyvän sukupolven 40 000 ja lasten 0. Oletetaan myös, että jokainen vetää ruksin kaikkiin ruutuihin eikä jätä vaikka yhtä veljenpoikaa ilman.

Laskelmissa on käytetty valtion tuloveroasteikkoa vuodelle 2018 sekä oletusta 20 % kuntaveroäyristä.

1) Normieläkeläinen
Hänen veronsa ovat noin 2500 euroa. Hänen veroistaan saamapuolelle kuuluu A-ryhmään neljä henkilöä eli kaksi lasta, sisarus ja puoliso. Jokaiselle 25 euroa. B-ryhmään kuuluu kuusi henkilöä eli neljä lapsenlasta ja kaksi sisaruksen lasta, jokaiselle 7,5 euroa. C-ryhmään kuuluu kahdeksan henkilöä eli neljä sisarusten lastenlasta ja neljä serkkua, jokaiselle 2,5 euroa. Jakoon menee siis 6,6 % veroista eli 165 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä puolisoltaan 25 euroa, sisarukseltaan 25 euroa, B-ryhmästä molemmilta lapsiltaan 24 euroa, C-ryhmästä kahdelta sisaruksensa lapselta molemmilta 8 euroa ja neljältä serkultaan 2,5 euroa kultakin. Yhteensä 124 euroa.

2. Normiduunari
Hänen veronsa ovat 8000 euroa. Hänen veroistaan saamapuolelle kuuluu A-ryhmään kaksi lasta, sisarus ja puoliso. Jokaiselle 80 euroa. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja kaksi sisaruksen lasta. Jokaiselle 24 euroa. C-ryhmään kuuluvat kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua, jokaiselle 8 euroa. Jakoon menee 5,8 % veroista eli 464 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 25 euroa, sisarukseltaan 80 euroa ja puolisoltaan 80 euroa, B-ryhmästä ei mitään, C-ryhmästä vanhempiensa kahdelta sisarukselta 2,5 euroa molemmilta ja neljältä serkultaan 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 167 euroa.

3. Normilapsi
Ei maksa veroja, joten saamapuolelle ei tule ketään. (Jos verotettavaa olisi, A-ryhmään kuuluisi oma sisarus, B-ryhmään vanhemmat, C-ryhmään isovanhemmat, kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua. Tämä tarkoittaisi 2,6 % verotettavista tuloista.) Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 80 euroa, B-ryhmästä kaikilta neljältä isovanhemmaltaan 7,5 euroa jokaiselta ja vanhempiensa sisaruksilta 24 euroa molemmilta, C-ryhmästä isovanhempiensa neljältä sisarukselta 2,5 euroa jokaiselta. Yhteensä 248 euroa.

4. Suurperheellinen, normitulot
Hänellä on vanhemmat, joilla on yhteensä viisi sisarusta, joilla on yhteensä 12 lasta. Hänellä itsellään on kaksi sisarusta, joilla on yhteensä neljä lasta. Itsellään hänellä on viisi lasta.
Verot 8000 euroa. Veroista saamapuolelle kuuluu A-ryhmään viisi lasta, kaksi sisarusta ja puoliso. Yhteensä kahdeksan. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja neljä sisarusten lasta, yhteensä kuusi. C-ryhmään kuuluvat viisi vanhempien sisarusta sekä kaksitoista serkkua, yhteensä 17. Tämä tarkoittaisi yhteensä 11,5 % veroista, mutta katto on 10 %. Niinpä jokainen saamapuolella oleva ansaitsee 10/11,5 -osaa siitä mitä muuten kuuluisi, A-ryhmäläinen noin 69,5 euroa, B-ryhmäläinen noin 20,9 euroa ja C-ryhmäläinen noin 6,95 euroa. Yhteensä 800 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä puolisoltaan 80 euroa, sisaruksiltaan 80 euroa molemmilta ja vanhemmiltaan 25 euroa molemmilta. B-ryhmästä ei ole saatavia. C-ryhmästä vanhempiensa sisaruksilta 2,5 euroa jokaiselta viideltä sekä kahdeltatoista serkulta 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 398,5 euroa,

5. Lapseton sinkku, normitulot
Hänellä on vanhemmat, ei sisaruksia ja vanhemmilla yhteensä kolme sisarusta, joilla yhteensä seitsemän lasta.
Verot 8000 euroa. Saamapuolella A-ryhmässä ei ketään, B-ryhmässä molemmat vanhemmat 24 euroa molemmat, C-ryhmässä vanhempien kolme sisarusta ja seitsemän serkkua 8 euroa jokainen. Yhteensä 128 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 25 euroa, B-ryhmästä ei mitään, C-ryhmästä vanhempiensa kolmelta sisarukselta 2,5 euroa jokaiselta sekä seitsemältä serkulta 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 113,5 euroa.

6. Varakas eläkeläinen, normiperhe (vain maksettava osuus)
Tulot 80 000 euroa, verot 25 000 euroa. Saamapuolella A-ryhmässä kaksi lasta, sisarus ja aviopuoliso, 250 euroa jokaiselle. B-ryhmässä neljä lastenlasta ja kaksi sisaruksen lasta, 75 euroa jokaiselle. C-ryhmäässä sisaruksen neljä lapsenlasta, neljä serkkua ja onpa jo tullut viisi lastenlastenlastakin, 25 euroa jokaiselle. Yhteensä 2275 euroa.

7. Huippuvarakas normiperheellinen (vain maksettava osuus)
Maksaa veroja 200 000 euroa. A-ryhmään kuuluvat kaksi lasta, sisarus ja aviopuoliso, 2000 euroa kullekin. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja kaksi sisaruksen lasta, 600 euroa kullekin. C-ryhmässä ovat kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua, 200 euroa kullekin. Yhteensä 11 600 euroa.


P.S. Myöskin asiaan eli yhteiskunnan yhteisöllisyyden vahvistamiseen liittyen blogistikollega Professori esitti äskettäin ehdotuksen uudesta eläkeiästä. Nostetaan kaikkien eläkeikää kahdella vuodella, kuten puhetta on ollut. Paitsi että yhden lapsen vanhemmilla nosto on vain vuosi, kahden tai useamman lapsen vanhemmilla eläkeikä ei nouse. Loistava idea, jonka sivutuotteena olisi vielä yksi asia. Useimmat ihmiset ovat eläkeikään tullessaan pienten lasten isovanhempia, joilla olisi tällöin enemmän aikaa lastenlapsilleen ja mahdollisuus toimia heidän hoitajinaan sairaustapauksissa. Mikä vähentäisi huomattavasti vanhempien työstäpoissaoloja.
Idean ainoa ongelma on siinä, että se ei ehdi enää vaikuttaa lasten hankkimiseen. Siksi ehkä vielä parempi idea olisi sitoa eläkeiän alentaminen lapsenlapsiin. Nostetaan kaikkien eläkeikää sillä kahdella vuodella. Yksi lapsenlapsi, vuoden alennus, Kaksi lastenlasta, puolitoista vuotta. Kolme lastenlasta, vuosi ja kymmenen kuukautta. Neljä tai useampia, kaksi vuotta.
Alkaisi olla nuorilla intoa lapsentekotalkoisiin, kun se auttaisi omat vanhemmat aiemmin eläkkeelle ja vapauttaisi lastenhoitoon. Erityinen lisäbonus tässä on se, että tämä - toisin kuin esimerkiksi esitetty tuhannen euron palkkio - vaikuttaisi voimakkaammin juuri siihen työssäkäyvään ja kunnialliseen väestönosaan, jonka lisääntyminen on kansakunnan etu.

Välihuomautus 114: Mistä globalismi kumpuaa

Aina silloin tällöin osuu kohdalle teksti, joka avaa omia silmiä. Tällä kertaa asialla oli Vasarahammer, joka kirjoitti globalismin syistä. Kun yrittää etsiä järkisyitä järjettömyydelle, tehtävä on lähes mahdoton mutta tässä on onnistuttu hyvin.

Välihuomautus 103: Edelleen vieraissa kaupoissa

Kirjoitin taannoin laittaneeni S-ryhmän osittain boikottiin. Lähetin aiheesta postia S-ryhmän asiakaspalveluun ja sain seuraavan vastauksen:


Hei ja kiitoksia palautteestanne.

Selvennyksenä asiaan:

SOK on päättänyt sijoittaa miljoona euroa työ- ja elinkeinoministeriön tilaamaan hankkeeseen, jossa hanketta pyörittävä yhtiö pyrkii työllistämään vähintään 2000 jo Suomeen oleskeluluvan saanutta pakolaista muutaman vuoden aikana.

Työpaikkoja hankkeeseen etsitään aloilta, joihin ei esim. pääkaupunkiseudulla ole löytynyt riittävästi työntekijöitä. Kyse on sijoituksesta, joka hankkeen onnistuessa voi tuottaa sijoittajille noin kahdeksan prosentin tuoton, mutta epäonnistuessa tuottoa ei tule. Onnistuessaan hanke toisi samalla valtiolle 28 miljoonan euron säästöt.

S-ryhmä ei ole itse päättänyt tarjota työpaikkoja kyseiseen hankkeeseen. SOK:n rooli on siis toimia asiassa puhtaasti sijoittajana.

Ystävällisin terveisin

S-ryhmän asiakasomistajapalvelu


Palautetta lähettäessäni huomautin, että vastauksessa on turha mussuttaa esim. kohtaanto-ongelmista pääkaupunkiseudulla. Kysehän on siitä, että suomalaisilla ei ole varaa asua siellä huonolla palkalla, kun taas matuilla on koska asuminen järjestetään yhteiskunnan varoilla. Ja juuri tästähän ne vastauksessaan puhuivat.
Sen verran otan toki sanojani takaisin, että S-ryhmä ei siis itse palkkaa matuja. Tämä ei käynyt aiemmista tiedotteista ilmi.
En oikein tiedä kumpi on pahempi:
1) Tienata matuilla itse
2) Tunkea heille rahaa ihan hyvän hyvyyttään
Molemmat menettelytavat ovat pois suomalaisilta. Aivan yhtä paljon kuin minun rahani ovat poissa S-ryhmän liikevaihdosta.

Välihuomautus 102: Vieraissa kaupoissa

Otsikko on vanhasta vitsistä:
- Miten karjapaimenen vaimo hankkii vaihtelua?
- Käy vieraissa kaupoissa.

Mutta sitten asiaan. Allekirjoittaneella, kuten varmaan useimmilla lukijoillakin, on paksu lompakko. Tämä ei johdu siitä, että siellä olisi paljon rahaa, vaan paljon bonuskortteja. Perinteisesti ehkä eniten käytössä ollut bonuskortti on väriltään vihreä. Eli S-ryhmän kortti. Bonusta on kertynyt paitsi kauppakäynneistä ja ABC-tankkauksista, myös lukuisista ryhmän yhteistyökumppaneilta tehdyistä ostoksista. Usein ei edes tiedä, mikä ketju on missäkin ryhmässä ennen kuin kysyvät bonuskorttia. Jollainen yleensä löytyy tapauksesta riippumatta, kuten todettu lompakko on paksu.

Arvioisin, että eniten bonusostoja on siis tullut tehtyä S-ryhmästä. Tein tässä pienen laskelman, joka koskee - suunnilleen, kuten kohta käy ilmi - kahden viimeisen vuoden ajanjaksoa 2015-16:

Bonusostoja kuukautta kohti: 887,33* euroa, mikä vuositasolla tarkoittaa 10 647,96 euroa.

Viimeinen laskelmassa mukana oleva kuukausi on lokakuu 2016.

Sitten S-ryhmä ilmoitti panostavansa maahantunkeutujien työllistämiseen ja kusi kylmästi satojentuhansien työttömien suomalaisten kintuille. Uusimpana oivalluksena S-ryhmä ryhtyi lorottelemaan myös suomalaisten yrittäjien saappaille pistämällä heidän tuottamansa turkikset boikottiin. Eläinsuojelullisista syistä. Mikä ei jostain syystä estä S-ryhmää tarjoamasta halal-teurastettua lihaa.

Päätin jättää S-ryhmän palvelut väliin, kunnes muistavat taustansa. Osuustoimintaliike syntyi aikoinaan suomalaisen työväestön aseman parantamiseksi. Minun puolestani voivat parannella suomalaisen työväestön aseman sijaan maailmaa, kunhan tekevät sen ilman sinne tähän asti vuosittain kantamaani kymppitonnia.

Marraskuussa piti kerran käydä S-marketissa, kun eräs tuote, jota välttämättä saman päivän ruoanlaittoon tarvitsi, oli naapurikaupasta loppu. ABC:llä en ole käynyt muuten kuin kerran tien päällä ollessa, kun oli pakko ja seuraavalle huoltoasemalle olisi ollut kymmeniä kilometrejä. Kiitoksia S-ryhmälle hyvin siivotusta vessasta - oli mukava paskantaa.

Ja sitten kuukauden saldo:

Bonusostoja marraskuussa 2016: 17,74* euroa, mikä vuositasolla tarkoittaa 212,88 euroa.

S-ryhmä: Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

(*Luvun ensimmäinen numero on molemmissa tapauksissa tosi, muut on intimiteettisyistä arvottu)


Lisäys 10.1.2017: S-ryhmä vastasi palautteeseen.

Sivallus CCCXXXV

Suomi pysähtyy perjantaina, kun palkansaajat osoittavat mieltään Sipilän leikkauspakettia vastaan. Hävettävää solidaarisuuden puutetta. Kyllä suomalaisen työläisen pitää hyväksyä palkanleikkaus, jotta rahaa säästyy vastaanottokeskusten huutavaan tarpeeseen *) . Siellä ne pullistelevat hätää kärsivistä Syyrian sotalapsista, kuten kuvista voi todeta. Kirotut AY-rasistit!

*) Arvion mukaan palkkatyöläisiltä leikataan 2,7 miljardia euroa vuodessa. Kaikki tämä ei tietenkään päädy valtion kassaan, koska verotulotkin vähenevät, eivät pelkästään tulo- vaan myös ALV- ym. verot. Arvioidaan että noin puolet säästöistä lopulta koituu valtion hyväksi. Tämä tekee noin 1,4 miljardia euroa. Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä noin 500 päivässä. Aiemmin tuli vähemmin. Arvioidaan että tulijamäärä on keskimäärin 300 päivässä. Tämä tekee vuodessa noin 100 000. Yhden turvapaikanhakijan päiväkustannukset ovat noin 40 euroa(sivukustannuksia eli rikollisuutta ja rahan valumista lisäsalakuljetuksiin ei huomioida, koska ne kompensoituvat ainakin pieneksi osaksi keskusten työntekijöiden kasvaneilla verotuloilla.). Tämä tekee noin 14 000 vuodessa/hakija. Kerrottuna arvioidulla hakijamäärällä tämä on noin 1,4 miljardia euroa eli sama summa mitä Sipilän paketilla säästetään. Laskelma on hyvin karkea, mutta kertoo selvää kieltä siitä mihin suomalaisten palkkakuluista säästetty raha tarvitaan.

Sivallus CCCXXXI

Vihervasemmiston ainainen argumentti siirtolaistulvan kannattamiseksi on Suomen maine maailmalla ja suomalaisten tuotteiden boikottipelko ulkomailla. Oletteko kuulleet kovinkin laajasta japanilaistuotteiden boikotista, Japani kun hyväksyi viime vuonna vain 11 turvapaikanhakijaa ja sekin lähes kaksinkertaisti edellisvuoden määrän. Kuinka moni näistä vouhottajista itse boikoitoi japanilaistuotteita?

Rajahyöty

KISS tarkoittaa paitsi heavybändiä, myös periaatetta Keep It Simple, Stupid! Jos järjestelmä pelittää, niin sitä on turha sotkea ylimääräisillä lisäominaisuuksilla kolmesta syystä: 1) se tulee vaikeammaksi käyttää, 2) sen valmistaminen ja käyttökulut ovat kalliimmat ja 3) mitä useampia osia, sitä todennäköisemmin se on rikki.

Tämä tuli taas kerran mieleen, kun käytin kulkuneuvoa katsastuksessa. Kuinka ollakaan, siinä oli juuri sopivasti kärähtänyt lamppu. Katsastusmies pisti merkinnän paperiin, notta korjattava kuukauden sisään. Nuorena miehenä kyseessä ei olisi ollut mikään ongelma: kurvaus Kesoilin kautta, polttimo hyllystä, konepelti auki, vanha pois ja uusi tilalle. Kuitti hanskalokeroon sen varalta, että se käryää uudelleen ja poliisisetä sattuu pysäyttämään. Vaan menepäs näihin nykyautoihin vaihtamaan lamppua, niin muutenkin rikas suomen kieli rikastuu entisestään. Moottori on pakattu niin kompaktiin tilaan, että ei sinne nakkisormet mahdu. Olen kerran nähnyt, kun ihka oikea automekaanikko taisteli lampunvaihdon kanssa puoli tuntia. Puhumattakaan siitä, jos autoon tulee jokin vakavampi vika ja alat katsella ohjekirjaa. Suunnilleen joka kohdassa lukee: Moottoritilassa on paha karma. Älä koske siihen. Ota yhteys merkkihuoltoon. Ainoa asia, mitä konepellin alla saa itse tehdä, on nesteen lisääminen pissapoikaan.

Ovathan autot nykyään monin verroin turvallisempia, vähäruokaisempia ja muutenkin mukavampia kuin ennen. Joissakin asioissa on menty kuitenkin liian pitkälle. Tässä päivänä muutamana keskustelin henkilökohtaisen autoalan asiantuntijani, pitkän linjan ammattimiehen kanssa. Sanoin että olen harkinnut niin alas vajoamista, että saattaisin seuraavan kerran autoa vaihtaessa mennä ja ostaa uuden Dacian. Samalla siirsin kännykän kauemmaksi korvalta, ettei huuto koskisi. Vaan eipä mitä, kaveri totesikin että se olisi hyvä kauppa. Kysyin että mitä helvettiä horiset, oletko sinäkin vannoutunut länsiautomies tullut vanhuudenhöperöksi jo tuossa iässä. Mutta kuulemma autolehtien toimittajia potuttaa, kun Dacia on hinnaltaan noin puolet vastaavista kilpailijoista eikä jää ominaisuuksiltaan pätkääkään jälkeen. Niinpä pitää moittia sitä, että "ei ole sateentunnistinta tai kaistavahtia". Johon totesin että olen toistaiseksi omalla kaistalla pysynyt ja jos joku ei huomaa ilman tunnistinta että sataa, niin kortin voi ottaa pois. Enpä näitä ominaisuuksia ole kaipaillut, kun niitä ei ole ollut. Tai itse asiassa siinä autossa, jota ajan toiseksi eniten, on sateentunnistin. Joka kerta kun pyyhkijät aloittavat itsekseen, hätkähdän. Ja sekö muka ei ole haitaksi liikenneturvallisuudelle?

Kyseisistä lisäominaisuuksista ei olisi minulle hyötyä. Haittaa kyllä löytyy, eli auton hankintahinta nousee ja huoltokulut kasvavat. Alkuperäinen tarkoitus on hyvä, eli parannetaan jo toimivaa järjestelmää. Lopputulos on kuitenkin MADin maksiimi: "EXPERTS NEVER STOP MAKING IMPROVEMENTS UNTIL EVERYTHING BECOMES IMPRACTICAL!" (Satiirilehti MAD, nro 302, April 1991, s. 40: A MAD Look at How Far We've Come, piirtäjä Paul Coker, kirjoittaja Tom Koch.). Tätä sääntöä käsiteltiin esim. Takkirauta-blogissa hävittäjähankinnan yhteydessä.

Kyse on ns. rajahyödystä eli vastaavatko lisäominaisuuden aiheuttamat kustannukset niiden tuomaa lisäetua. Jos systeemi oli jo valmiiksi toimiva, yleensä eivät. Etenkin jos kuluttajat eivät ole edes näitä lisäominaisuuksia halunneet. Tietokoneiden softan suhteen en viitsi edes vaivautua, totean vain että käynnistäkää mikä tahansa toimisto-ohjelma, katsokaa valikkoja ja kysykää itseltänne oletteko tarvinneet edes 10 % niistä ominaisuuksista.

Omalla työurallani olen kerran törmännyt erinomaiseen esimerkkiin rajahyödystä. En ymmärrettävistä syistä yksilöi tarkasti mistä oli kyse, vaan annettu taustatarina on kuvitteellinen. Korrelaatiokertoimet ovat kuitenkin todellisia. En enää nykyisin työskentele kyseisessä puljussa ja kun en kerro, mistä oikeasti oli kyse, en riko mitään salassapitosäädöksiä tai paljasta liikesalaisuuksia.

Yritys valmisti härpäke-nimistä tuotetta sekä sen käytössä tarvittavaa lötvänää. Härpäke oli ns. kiinteä kustannus, tosin suhteellisen lyhyellä aikavälillä eli niitä piti uusia muutaman vuoden välein. Lötvänä taas oli muuttuva kustannus. Noin yleisesti ottaen asiakasyritysten hankkimien härpäkkeiden määrästä pystyi ennustamaan, kuinka paljon ne ostivat lötvänää. Esimerkiksi (nämä luvut ovat keksittyjä) mikäli firmalla oli käytössään sata härpäkettä, se osti vuodessa tuhat litraa lötvänää. Tämä ei kuitenkaan mennyt yksi yhteen, vaan sata härpäkettä omistanut firma saattoi ostaa 500 tai 2000 litraa lötvänää tuhannen litran sijaan.

Meidän yrityksellemme olisi ollut tärkeää tietää etukäteen, kuinka paljon lötvänää mikäkin asiakas tilasi. Kolmesta syystä, markkinoinnin, jakelun ja tuotannon takia. Aika hyvin tämän pystyikin ennustamaan. Härpäkkeiden määrä ja lötvänän kulutus korreloivat lineaarisesti aika ennustettavasti. Korrelaatiokerroin näiden kahden arvon välillä oli 0,67.

Välihuomautus niille, joiden tilastomatematiikan taidot ovat ruosteessa. Korrelaation arvo on maksimissaan 1. Tässä tilanteessa härpäkkeiden määrästä olisi pystynyt sataprosenttisella varmuudella suoraan laskemaan, kuinka paljon lötvänää kuluu. Jos korrelaatio on 0, lötvänän kulutus ei riipu lainkaan siitä, kuinka paljon härpäkkeitä on. Ja tällä välillä vastaavasti; mitä suurempi luku, sitä parempi ennustearvo. Mikäli korrelaatio on alle 0,3, sitä pidetään merkityksettömänä. Tätä enemmän mutta alle 0,6, kohtalainen. Enemmän kuin 0,6 mutta vähemmän kuin 0,9, huomattava. Yli 0,9, voimakas. Käytännössä nämä rajat ovat vain sovittuja, mutta periaate "mitä suurempi luku, sitä parempi ennustearvo" on tärkeä. Tässä tapauksessa korrelaatio oli siis 0,67 eli jonkin verran huomattavan puolella. (Lisähuomautus nipottajille: negatiiviset korrelaatiot on tässä sivuutettu, koska niitä ei tarvita.)

Nyt lötvänän myynti ennustettiin yksinkertaisesti sillä perusteella, kuinka monta härpäkettä asiakkaalla oli käytössä. Toki joistakin merkeistä saatettiin arvata, että jokin asiakas kulutti tätä enemmän ja jokin toinen vähän vähemmän lötvänää. Yritys päätti kuitenkin koettaa saada tarkempaa tietoa ja käynnisti tutkimusprojektin asian tiimoilta. Olisiko asiakkaasta saatavissa jotain infoa, jonka avulla myyntiennusteita voitaisiin parantaa?

Asiakasyrityksistä kaivettiin esiin monenlaisia lisätietoja. Sovitaan vaikka esimerkeiksi liikevaihdon kasvuprosentti, työvoiman sukupuolijakauma, toimintapaikkakunnan vuotuinen sademäärä ja osastopäälliköiden keskimääräinen kengännumero. Kaikki tiedot usean vuoden ajalta syötettiin tietokantaan.

Laadin laskentaohjelman, joka laski jokaiselle asiakasyritykselle yhden ainoan tunnusluvun eli ennusteen lötvänän myyntimäärästä. Tämä tunnusluku määräytyi tietokantaan syötettyjen faktojen perusteella siten, että tärkeitä arvoja painotettiin enemmän, samoin kuin uudempia tietoja kustakin ryhmästä. Sitten ajoin läpi testipatterin, joka muutteli kunkin perustiedon kertoimia ja etsi parasta mahdollista painotusta. Siis siten, että asiakasyrityksille lasketut tunnusluvut korreloisivat parhaalla mahdollisella tavalla toteutuneisiin lötvänän myyntimääriin. Esimerkiksi tietyillä kertoimilla ennuste lötvänän ostomäärille saattoi olla A 400, B 702 ja C 759. Toisilla kertoimilla taas A 524, B 506 ja C 874. Jos toteutuneet ostot olivat A 400, B 500 ja C 900, oli jälkimmäinen ennuste parempi, vaikka ensimmäinen ennustikin A:n ostot täsmälleen oikein. (Ensimmäisen ennusteen korrelaatio 0,76, jälkimmäisen 0,97.)

Parhaassa simulaatiossa luonnollisesti eniten painoarvoa sai jo aiemmin tunnettu tekijä eli härpäkkeiden lukumäärä. Muut olivat vähemmän tärkeitä, kuten osastopäälliköiden keskimääräinen kengännumero. Raakatieto oli siis se, että pelkästään härpäkkeiden lukumäärän perusteella tehty ennuste sai korrelaation 0,67. Paras aikaansaatu simulaatio antoi tunnetulle datalle korrelaatiokertoimen 0,88 eli selvästi paremman.

Oli kuitenkin mahdollista, että kyseessä oli ns. itseään toteuttava ennuste. Koska systeemi oli laadittu jo olemassaoleviin tietoihin parhaiten soveltuvaksi, se ei vielä ollut mikään ennuste. Seuraavalla hankintakaudella se piti koeajaa. Päivitetyt tiedot koneeseen ja se sylkäisi ulos ennusteen kunkin asiakkaan ostaman lötvänän määrästä. Sitten myyntikauden päätyttyä laskettiin korrelaatio ennusteen ja toteutuneen välille. Lopputulos ylitti kaikki odotukset, korrelaatio oli peräti 0,91!

Systeemi osoittautui siis toimivaksi. Mutta sitä ei otettu kuitenkaan käyttöön tämän testin jälkeen ja se oli myös minun suositukseni. Syitä tähän oli kolme:
1) Tiedon kerääminen oli vaivalloinen urakka. Vaikka siitä olisi jättänyt vähämerkityksiset tiedot pois, se olisi silti vienyt miestyötunteja.
2) Vaikka ennusteella pystyikin selvästi paremmin päättelemään yksittäisten asiakasyritysten ostot, kokonaiskuva ei silti merkittävästi muuttunut. Eli tärkeää oli se, että tiedetään että lötvänää myydään 2000 litraa, ei se että tiedetään A:n ostavan 800 ja B:n 1200 eikä toisinpäin. Vaikka tästä kohdentavasta lisäinformaatiosta hyötyä olikin, se ei ollut kovin suuri.
3) Jo käytetyn tunnusluvun - härpäkkeiden määrä - avulla sai aikaan kohtuullisen hyvän ennusteen ja sitä pystyi kokemuksen antamalla "perstuntumalla" hieman säätämään paremmaksi.

Kaiken kaikkiaan vaikka firma olisi saanut tällä systeemillä tarkempaa informaatiota, systeemin tuomat lisäkustannukset olisivat syöneet sillä saavutetut edut - eli rajahyöty olisi jäänyt negatiiviseksi.

Köyhyyden jäljet

Asuin elämäni ensimmäiset vajaat kaksikymmentä vuotta kodissa, jossa oli asuintilaa alle kahdeksan neliömetriä per henki. Aluksi. Loppuvaiheessa oli väljempää, kun vanhemmat sisarukset muuttivat vähitellen pois. Vanhemmat olivat pula-ajan lapsia, jo varsin iäkkäitä syntyessäni. Molemmat köyhistä kodeista. Se näkyi. Äiti säästi aina kaiken, "ei ikinä tiedä milloin sitä tarvitsee". Sota oli opettanut. Riittävän kuvan asiasta varmaan saa, kun kerron että hän pesi käytetyt jugurttipurkit ja varastoi ne. Vasta joskus 90-luvulla hän lopulta suostui hävittämään ne. Tosin yksi hyllyllinen piti silloinkin jättää varmuuden vuoksi. Valitettavasti täytyy myöntää, että sama hamstrausgeeni on periytynyt. Sallilta saa asiasta kuulla aina välillä, hänen taustansa kun on erilainen. Mutta sota-ajan lasten jälkeläisenä olen oppinut pitämään kaiken tallessa ja ruuasta aina kuukauden varmuusvaran säilykkeinä.

Periaatteessa perheen taloudellisen aseman olisi pitänyt parantua ajan myötä. Suomi vaurastui, vanhemmat lapset kasvoivat ja palkat olivat nousussa. Vähän ennen kymmenettä syntymäpäivääni perhettä kohtasi kuitenkin epäonni, joka syöksi yli vuosikymmeneksi velkakierteeseen. Muistan hyvin seuraavan joulun. Koulun joulujuhlan jälkeen kotona äiti otti minut puhutteluun ja sanoi, että toivoo minun ymmärtävän, että tänä jouluna ei saa joululahjoja. Ymmärsinhän minä, vaikka ei se silti harmitusta poistanut.

Vuodet vierivät. Kasvoin, menin töihin, lukioon, armeijaan, sitten opiskelemaan. En oikeastaan osannut ajatella, mitä jäin paitsi taloudellisen ahdingon takia. Minusta oli normaalia, että kesäloma vietettiin ajamalla autolla kahdenkymmenen kilometrin päähän viikoksi metsään telttailemaan. Toki luokkakaverit kävivät Kanarialla, mutta en kadehtinut. Olin minäkin viettänyt kerran yhden yön Ruotsissa, kun nuorena naimisiin mennyt vanhempi veljeni otti minut heidän perheensä mukaan automatkalle. Seuraavan kerran nukuin yön ulkomailla vasta aikuisena Norjassa, oman autoni takakontissa. Myöhemmin tuli sitten Norjassa oltua pidempäänkin, mutta se olisi kokonaan toinen tarina. Lapsena jos jossain käytiin, niin yövyttiin sukulaisten ja tuttavien nurkissa. Hotellissa olin ensimmäistä kertaa elämässäni vasta kolmekymppisenä ja silloinkin työnantajan laskuun.

Toki koulussa törmäsi vaikeuksiin, kun ei ollut oikean merkkisiä farkkuja. Tai ei siis ollut farkkuja, vaan milloin mitkäkin housut jotka halvalla tai jonkun vanhoina sai. Siitä sai kyllä kuulla, mutta opin olemaan välittämättä. Seuraukset aikuisiässä olisivat voineet olla kahdenlaiset. Toisaalta olisin voinut saada siitä palavan tahdon pukeutua jonain päivänä aina tyylikkäästi. Mutta siitä seurasikin välinpitämättömyys pukeutumista kohtaan - ominaisuus josta saa kyllä tyttäriltään kuulla.

Harrastuksiin ei ollut mahdollisuuksia. Läheisellä kentällä pelattiin futista kaveriporukassa ja siinä se. Talvella hiihdettiin ja luisteltiin. Muistan, että yhden kerran elämässäni isä kuskasi (äidillä ei ollut ajokorttia) minut johonkin lastentapahtumaan. Vähän eroa nykypäivään, kun lapsia kuskaa harrastuksiin monta kertaa viikossa. Omiin, itse valittuihin harrastuksiin alkoi olla rahaa siinä vaiheessa, kun meni 12-vuotiaana kesätöihin ja pari vuotta myöhemmin vakinaisiin osa-aikatöihin opiskelun ohella. Oli viikkorahakin, mutta siitä ei paljon säästettäväksi ollut. Tarkistin rahanarvolaskurista. Kun olin ala-asteella, sain viikkorahaa määrän joka vastaa nykyrahassa noin 0,40 euroa. Yläasteella tuli korotus, arvo nykyrahassa 0,65 euroa. Lukiossa tienesti oli jo nykyrahassa 0,85 euroa viikossa. Kun lukiossa täytin 18, ilmoitin että viikkorahaa ei tarvitse enää maksaa. Tuolloin tienasin omilla töillä sen verran, että viikkoansiot vastasivat aika tarkkaan neljän vuoden viikkorahoja.

Koulukaverit saivat piiskarahaa hyvistä opintosuorituksista. Yhdelle luokkakaverille luvattiin satanen jokaisesta todistuksen kiitettävästä ja joka kokeesta, josta tulisi vähintään seiska, kymmenen markkaa ja kiitettävästä kaksikymppiä. Muilla oli samanlaisia bonuksia, ei tosin yhtä suuria. Normi oli kai viisikymppiä todistuksen kiitettävästä. Yläasteella rohkaisin luontoni ja menin kysymään, josko sitä lohkeaisi minullekin. Tuli lupaus, että todistuksen lukuaineiden kympeistä tulisi viisi markkaa jokaisesta. Sanoin että pitäkää tunkkinne. Tosin hieman kohteliaammin, mutta tuota tarkoitin.

Toki mummo pisti silloin tällöin kympin kouraan. Ja joka kerta minulla oli syyllinen olo. Tuntui, että se on väärin. Saada jotain vastikkeetta. Kerran muistan kieltäytyneeni. Siitä tuli vielä syyllisempi olo, koska mummo loukkaantui. Anteeksi näin jälkikäteen sinne haudan taakse. Kenties hän halusi jollain lailla korvata sitä, että ei jaksanut enää olla lastenlasten kanssa. Etenkin kun oli ollut ainoa isovanhempi jo siinä vaiheessa kun menin kouluun - muut olivat kuolleet jo ennen syntymääni tai ollessani aivan pieni.

Mutta sitten asiaan. Elin lapsuuteni suomalaisittain taloudellisesti ahtaissa oloissa. Minkälaiset jäljet se on minuun jättänyt? Olen havainnut, että monet käyttäytymismallit ovat varmasti sieltä peräisin.

Vaatteista mainitsinkin jo. Inhoan vaatekaupassa käymistä, nykytahti eli kerran vuodessa on jo liikaa. Silloin pyrin hankkimaan kaiken, mitä seuraavan vuoden aikana tarvitsee.

Muutenkin kaupassakäynti ahdistaa. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta, kun kaupassakäynti merkitsi sitä, että nyt on yksinkertaisesti pakko ostaa jotakin välttämätöntä. Kun mihinkään muuhun ei ole varaa. Opiskeluaikana mietti ostokset tarkkaan. Kun sitten aikanaan vaurastui, oli jo liian vanha oppimaan tuhlaamisen jaloa taitoa. Tai edes huolettomuuden. En saa kerta kaikkiaan mieleeni, milloin olisin ostanut viimeksi jotain karamelleja (kurkkupastilleja ei lasketa) edes lapsille. Turhaa rahanmenoa.

Kerran vuosia sitten, pian valmistumisen jälkeen, piti työkaverille hankkia konjakkipullo yhteisen rahankeräyksen jälkeen. Jostain syystä rasti osui minulle. Kun sitten juhlatilaisuudessa pidin puhetta, totesin että "Arskalle lahjaa ostaessa piti sitten käydä sellaisessa kaupassa, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Tästä voitte päätellä, että kyseessä on joko viinaa tai sitten naisten alusvaatteita." En ole koskaan ymmärtänyt, kuinka voisin tuhlata rahani viinaan tai tupakkaan.

Ruokaostoksissa yritän olla tarkkana ja pidän silmällä kilo- enkä pakkaushintoja. Kulutustarvikkeita ostaessa periaatteena on "jos kykenet kietomaan kätesi sen ympärille, kyseessä on liian pieni pakkauskoko". Kun ostaa kerralla paljon, tulee halvemmaksi. Eikä ruokaa haaskata: jos lapsi ei jaksa juoda maitolasiaan tyhjäksi, sitä ei missään nimessä kaadeta pois, vaan laitetaan jääkaappiin odottamaan seuraavaa ruokailua. Tämä jos mikä on kodin peruja - yleisin ruokalaji oli tähteet.

Parturikäynnit. Elämäni ensimmäisen parturireissun tein jo 25 ylitettyäni, kun isosisko ei sattunut olemaan saatavilla ja oli pakko siistiä fleda työpaikkahaastatteluun. Vieläkin koen ahdistavana varata parturiaikaa kolme kertaa vuodessa - rahanmenoa.

Mietin tähänastista elämääni ja päätöksiä, jotka olen tehnyt. Havaitsin, että erittäin moni periaatteeni ja ratkaisuni juontuu alitajuisista lapsuuden taloudellisiin ahdinkoihin liittyvistä muistikuvista. Tai sitten konkreettisista tottumuksista - kun on elämänsä ensimmäiset 25 vuotta viettänyt tietäen, että rahaa ei ole. Kyse ei ole siitä, että mitä ostaa, vaan mitä on pakko ostaa, vaikka siihen ei oikeastaan olisi varaa. Negatiivisista seurauksista voi ainakin sanoa, että usein olen ollut liian arka ottamaan riskiä. Jotkut tilaisuudet ja teot ovat menneet sivu suun, kun olen taloudellisen riskin pelossa omasta tahdostani jäänyt syrjään. Positiiviset seuraukset voi tiivistää muutamaan perusasiaan:

1. Älä ota riskejä - tai ainakin varmista, että sinulla on turvaverkko.
Työpaikkaa vaihtaessa pitää olla uusi katsottuna ennen kuin edellisestä irtisanoutuu. On oltava suhdeverkosto, jonka kautta tarjoutuu tilaisuuksia. Jätä pieniä palveluksia taaksesi kuin Mario Puzon Kummisetä - et voi ikinä tietää, mikä niistä palaa luoksesi moninkertaisena. Vakuutusyhtiöiden tarkoitus on tahkota rahaa, joten älä ota vakuutuksia - paitsi niihin asioihin, jossa on kiinni suhteettoman suuri osa omaisuudestasi, kuten kotisi.

2. Tilillä pitää aina olla varmuusvara.
Luottorajat ovat Saatanasta. Niin köyhä ei ihminen olekaan, ettei kuukauden bruttopalkkaa voisi pitää koko ajan käteisenä saatavilla. Tai no, olin minä autokoulun maksettuani viittäkymppiä vaille peeaa, mutta se olikin viimeinen kerta.

3. Vältä velkaa kuin ruttoa.
Paitsi asuntovelkaa. Asunto on ihmiselle välttämätön ja jos on töitä, sijoitus kannattaa. Kulutustavaroita ei osteta velaksi.

4. Osta aina parasta laatua - tai sitten halvinta, mikä täyttää minimivaatimukset.
Laatuun kannattaa satsata, se toimii ja ennen kaikkea kestää. Toisaalta mitä väliä on sillä, ostaako merkkikaurahiutaleita vai samaa tavaraa kaupan omalla tuotemerkillä.

5. Teknisistä laitteista osta aina toiseksi uusinta mallia.
Ostin äskettäin uuden kameran. Se oli kauppaketjun varaston viimeinen malli kyseistä, edellisvuonna markkinoilta poistunutta versiota. Ainoa ero uudempaan oli erilainen mallimerkintäleima ja 40 % alhaisempi hinta.

6. Osta käytettyä ja kierrätä.
Auton kallein kilometri on se, jolla se ajetaan kaupan kynnyksen yli. En ole koskaan ostanut uutta autoa, vaikkakin pari kertaa melkein uuden. Hintaero on huikea. Kirjahyllyssä oli vuosikausia satojen antikvariaateista, alennuksista ja kirjaston poistomyynneistä ostettujen sekä muutamien lahjaksi saatujen ja pakollisten kurssikirjojen joukossa tasan yksi kirja, joka oli ostettu kirjakaupasta täydellä hinnalla. Pikkulasten vaatteet on suurimmaksi osaksi saatu sukulaisilta ja kavereilta, niitä ei ehdi käyttää puhki lasten kasvaessa. Nuorimmaisen kasvettua niistä yli on laitettu sitten vahinko kiertämään vaatesäkkien muodossa - ei palautusoikeutta.

7. Opeta lapsille rahan arvo.
Suurin virhe, jonka vanhempani tekivät omassa talouskasvatuksessani, oli vastikkeeton viikkoraha ja palkaton työvelvollisuus. Omille lapsilleni en maksa viikkorahaa senttiäkään. Enkä myöskään teetä ilmaisia hommia normaalin omien tavaroiden suurin piirtein järjestyksessä pitämisen ja perussiivouksen ohella. Kun pihalta tyhjenevät marjapuskat, niin saldo punnitaan ja siitä maksetaan. Tai polttopuiden kantaminen pinoon ja sieltä pannuhuoneeseen - se on rahalla korvattavaa hommaa kiinteällä kuutiotaksalla. Tai vanhemmille lapsille nuorempien vahtiminen silloin, kun vanhemmilla on jotain menoa. Itse pitävät kirjaa siitä, mitä ovat tehneet ja palkkapäivänä lasketaan rahat kouraan. Ainakin tähän asti voi todeta, että ovat enimmäkseen oppineet eikä ansaittu raha ole mennyt turhuuksiin.