Välihuomautus 110: Sitkeää yrittäjähenkeä

Vaikka lopetin Hesarin tilauksen jo muutama vuosi sitten, puljun myyjät jatkavat soittelua muutaman kuukauden välein. Mikäs siinä, pitäähän heillä olla duunia ja minulla hauskaa. Heillä on näet aina vakiokysymys: "Miksi lopetit tilauksen?". Olen aina vastannut kaverini toteaman lausahduksen mukaan: "Olen sitä mieltä, että propagandalehtiset kuuluvat ilmaisjakeluun." Se saa puolet myyjistä luovuttamaan, se sitkeämpi puoli yrittää vielä. Tänään oli tuon jälkimmäisen puolen yrittäjä kyseessä. Yleensä olen jatkanut toteamalla jotain lehden vääristelevästä mokupropagandasta. Tällä kertaa olin kuitenkin viime viikolla lukenut Hesarin, jonka pääuutinen oli se, että lehdessä esiintyvistä henkilöistä vain kolmasosa on naisia ja niinpä Hesari lisää uutisointia naisista. Kerroin innokkaalle myyjälle tämän lukukokemukseni ja jatkoin: "Jos haluan lukea lehteä, jossa esille pääsevät naiset siksi että he sattuvat olemaan naisia, tilaan Jallun enkä Hesaria."

Uusinta: Juoskaa järveen

Lukijalle: Aloitan uusinnoissa maantiedelistojen uusinnan. Näitä tulee tästä lähtien noin joka toinen viikko, joskus peräkkäisinäkin viikkoina. Riippuu siitä, mitä maailmalla tapahtuu eli tuleeko ajankohtaiseksi uusia maantiedejutun sijaan jokin pinnalle pompannut juttu. Aloitetaan maantiedelistauksista ensimmäisellä eli tarinoita erikoisista järvistä vuodelta 2010:

Blogissa alkaa uusi, epäsäännöllisin väliajoin ilmestyvä sarja maantieteellisistä erikoisuuksista. Ensimmäisenä vuorossa järvet. Luettelo on pinta-alan mukaisessa järjestyksessä.

Kaspianmeri. Maailman suurin järvi on siis nimeltään meri. Paitsi että se on maailman suurin järvi, se on samalla järvi jonka rantaviivaa kuuluu useimmille valtioille, kaikkiaan viidelle. Järvi sijaitsee Kaspian syvängössä ja sen pinnan korkeus vaihtelee pitkissä sykleissä. Nykyään pinta on 28 metriä merenpinnan alapuolella, kuten 1920-luvullakin. Siinä välissä pinta putosi 32 metriin, kunnes se alkoi taas nousta vuonna 1977. Laskuojaton Kaspianmeri on luonnollisesti suolainen, mutta suolapitoisuus vaihtelee kuten Itämeressäkin. Keskimääräinen suolapitoisuus on 1,2 % eli vähän yli kolmannes merivedestä. Suurimmillaan pitoisuus on kapean kannaksen erottamassa Gara-Bogazin lahdessa, jossa se on jopa yli 30 %. Kaspianmeren pinnan ollessa matalalla koko lahti saattaa kuivua, kuten kävi 1984. Vuonna 1992 veden noustua erottava kannas puhkesi taas ja lahti täyttyi vedellä. Kuulostaa pikkujutulta, mutta tosiasiassa lahti on pinta-alaltaan Laatokkaa suurempi!

Yläjärvi eli Lake Superior on Pohjois-Amerikan Suurista järvistä suurin ja samalla maailman suurin makeavetinen ja laskujoellinen järvi. Sen veden vaihtumisaika on mahtava; kestää lähes 200 vuotta, kunnes järven vesi on uudistunut.

Victoriajärvi on Afrikan suurin järvi ja eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista. Vieraslajien istuttaminen ja leviäminen on tuhonnut suuren osan alkuperäisestä faunasta ja saastuminen on tehnyt järven veden käyttökelvottomaksi.

Huronjärvi ja Michiganjärvi lasketaan yleensä kahdeksi eri järveksi, vaikka niiden vedenkorkeus on sama ja niitä erottava Mackinacin salmi on kapeimmillaankin kahdeksan kilometrin levyinen. Mikäli kokonaisuus laskettaisiin yhdeksi järveksi, se olisi maailman suurin makeavetinen järvi. Toisaalta Michiganjärvi on suurin kokonaan yhdessä maassa sijaitseva järvi. Huronjärvessä taas on Manitoulin-saari, joka on maailman suurin järvessä sijaitseva saari.

Tanganjikajärvi oli ennen Neuvostoliiton hajoamista useimman valtion jakama järvi. Sen vedet huuhtelevat peräti neljän maan rantaviivaa. Lähes puolitoista kilometriä syvä järvi on maailman toiseksi syvin. Sen vesi on emäksistä, keskimääräinen pH-arvo on 8,4. Tämän takia järveen on kehittynyt pääosin oma, erikoisiin oloihin sopeutunut eläimistö.

Baikal on maailman syvin järvi, virallisen tiedon mukaan syvin kohta on 1637 metriä. Järven keskisyvyyskin on peräti 738 metriä, joten se on vesitilavuudeltaan maailman suurin makean veden allas. Järven veden vaihtumisaika on 330 vuotta. Jos Kaspianmerta ei lasketa, Baikal on Aasian suurin järvi. Venäjän-Japanin sodan aikana 1904-1905 Siperian radan ainoa puuttuva osa oli Baikalin eteläkärjen kiertävä pätkä, joten talvella kiskot laskettiin jäälle joukkojen ja tarvikkeiden kuljettamiseksi nopeammin.

Iso Karhujärvi on suurin kokonaan Kanadassa sijaitseva järvi ja pohjoisimpia maailman suurista järvistä.

Njassa- eli Malawijärvessä on enemmän kalalajeja kuin missään muussa järvessä. Järvi sai alkuperäisen nimensä Livingstonelta, joka kysyi paikallisilta järven nimeä saaden vastaukseksi njassa. Noloa asiassa on se, että njassa tarkoittaa paikallisella kielellä järveä, joten järven nimeksi tuli suoraan käännettynä Järvijärvi. Järvellä käytiin myös ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen - no, sanaa meritaistelu ei voine käyttää ja järvitaistelu taas kuulostaa höntiltä, joten sanottakoon laivastotaistelu.

Iso Orjajärvi on käännösvirhe; englanninkielinen nimi Great Slave Lake on käännetty suoraan suomeksi. Noloa on, että slave ei tässä yhteydessä tarkoita orjaa, vaan slavey-intiaaniheimoa. Järvi on Pohjois-Amerikan syvin, maksimisyvyydeltään 614 m.

Eriejärvi on Suurista järvistä matalin, sen keskisyvyys on vain 19 metriä ja suurinkin 64 metriä. Koska järven tilavuus on suhteellisen pieni ja sen rannoilla on paljon teollisuutta, järvi saastui pahoin 1960- ja 70-luvuilla.

Winnipegjärvi on maailman suurin yhdellä ainoalla sisäisellä hallintoalueella (Manitobassa) sijaitseva järvi.

Ontariojärvi on Suurista järvistä pienin pinta-alaltaan, mutta keskimäärin 86 metriä syvänä vasta toiseksi pienin tilavuudeltaan.

Balkhas on erikoinen siksi, että järven länsiosa luokitellaan makeavetiseksi (keskiarvo 0,074 %), kun taas itäosa on suolaista vettä (keskiarvo 0,35-0,6 %). Lisäksi länsiosan vesi on hyvin sameaa, kun taas itäosan kirkasta. Laskujoettoman ja matalan järven syvinkin kohta on vain 26 metriä ja keskisyvyys alle kuusi metriä.

Laatokka on suurin kokonaan Euroopassa sijaitseva järvi. Taitaa olla viisainta, etten kirjoita enempää, ettei karjalainen vereni kuohahda liikaa.

Vostokjärvi on maapallon suurista järvistä viimeisenä löydetty; vasta 1973 ja sen todellinen koko selvisi vasta 1996. Selitys asialle on se, että järvi sijaitsee Antarktiksen napajään alla. Veden lämpötila järvessä on noin kolme astetta pakkasen puolella, sulana se pysyy paineen ansiosta. Koska järven epäillään olleen eristyksissä jopa 25 miljoonaa vuotta, sen mahdollisten elämänmuotojen uskotaan olevan varsin mielenkiintoisia. Toistaiseksi kairauksia ei ole tehty järveen asti, etteivät sen mahdolliset ekosysteemit altistuisi ulkomaailman mikrobeille. Vostok on myös todennäköisesti maailman eteläisin järvi.

Äänisellä, toisin kuin muilla Karjalan suurilla järvillä eli Laatokalla ja Saimaalla, ei ole omaa norpan alalajiaan. Äänisennorppa on kuitenkin tiettävästi ollut olemassa, mutta kuollut sukupuuttoon jo esihistoriallisella ajalla.

Titicaca on Etelä-Amerikan suurin järvi ja samalla suurista järvistä korkeimmalla sijaitseva - aallot loiskuvat 3821 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on myös korkeimmalla sijaitseva järvi, jossa harjoitetaan kaupallista - hmm - järvenkulkua. Järvellä on laskujoki, mutta se on varsin vaatimaton, koska pääosa vesistä poistuu järvestä haihtumalla. Järven vesien lopullinen päätepiste on suolainen ja käytännössä laskujoeton Poopojärvi.

Nicaraguajärvi on Keski-Amerikan suurin järvi. Järvessä sijaitsevalla Ometepe-saarella on tulivuori, joka kohoaa 1579 metriä järven pinnan yläpuolelle, mikä on lajissaan maailmanennätys.

Taimyr sijaitsee soisella alueella ja sen keskisyvyys on alle kolme metriä, suurinkin vain 26 metriä. Järvi on avantouimarin paratiisi, koska se on jään peitossa syyskuusta kesäkuuhun. Lämpimimmillään vesi on elokuussa, keskimäärin seitsenasteista.

Turkanajärvi on maailman suurin aavikolla sijaitseva järvi. Sen vedenpinta vaihtelee suuresti ja laski kymmenen metriä vuosien 1975-93 välisenä aikana. Järvi on tunnettu siitä, että sen ympäristöstä on löydetty paljon ihmisen kantamuotojen fossiileja.

Issyk Kul on lievästi suolainen, laskujoeton järvi Kirgisiassa ja tunnettu Silkkitien etappina. Vaikka se sijaitseekin korkealla vuoristossa, se ei jäädy kylminäkään talvina, kiitos suuren syvyytensä. Järven veden kastelukäyttö on laskenut sen pintaa kymmenellä metrillä ja se laskee yhä noin viisi senttiä vuodessa. Tosin keskiaikana sen pinta oli vielä kahdeksan metriä nykyistäkin alempana.

Vänern on Euroopan Unionin suurin järvi. Se on osa 1800-luvulla rakennettua Ruotsin teollistumisessa keskeistä Götan kanavan vesiväylää, joka veneilijöiden keskuudessa tunnetaan nimellä "divorce ditch". Nimitys kuvastaa ongelmia, joita veneilijäpariskunnat kohtaavat yrittäessään selviytyä sen suluista.

Nettillingjärvi on maailman suurin saaressa sijaitseva järvi. Vaikka järvi on 30 metriä merenpinnan yläpuolella, siellä elää norppia, jotka eivät liene omaa alalajiaan. Ruokavalio on kovin yksipuolinen, sillä järvessä esiintyy vain kolme eri kalalajia.

Araljärvi oli pitkään listoilla maailman neljänneksi suurin järvi. Vasta Neuvostoliiton hajottua paljastui eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista: järvi oli kutistunut noin kymmenesosaan entisestään Amu-Darja ja Syr-Darja -jokien kuivuttua lähes kokonaan keinokastelun takia. Järven lähellä sijainnut ydinkoevyöhyke oli tehnyt osasta aluetta radioaktiivista ja yhdellä saarista kokeillut biologiset aseet olivat muuttaneet saaren kielletyksi ja hengenvaaralliseksi. Kuivumisen takia järven suolapitoisuus nelinkertaistui ja monet eliölajit kuolivat sukupuuttoon. Kolmeen osaan hajonneen järven pohjoisosaa on onnistuttu elvyttämään rakentamalla pato, joka estää sen vesien virtaamisen kuivuvaan eteläosaan. Pohjoisosan veden pinta on noussut 12 metriä.

Manitobajärvi on maailman suurista järvistä matalin. Jonkin verran Suur-Saimaata suuremman järven suurin syvyys on vain seitsemän metriä ja keskisyvyys kolmisen metriä.

Iso Suolajärvi on varsin vaatimaton verrattuna siihen, että se oli vielä 15 000 vuotta sitten kooltaan yli kymmenkertainen Bonnevillejärvi. Järven pinnankorkeus vaihtelee noin seitsemän metrin verran ja koska järvi on matala, sen seurauksena suolapitoisuuden vaihtelu on viiden ja 27 prosentin välillä. Yksikään kala ei selviä tällaisesta ja siksi järvessä ei olekaan selkärangallisia vesieläimiä.

Saimaa ei oikeastaan ole järvi, vaan monta järveä jotka sattuvat olemaan suunnilleen samalla tasolla. Aikoinaan järvi oli tärkeä kulkureitti ja pitäjänrajat vedettiin sen mukaan, miten veneellä pääsi nopeinta reittiä lähimmälle kirkolle. Tämän periaatteen seurauksena esimerkiksi Kyläniemi kuuluu edelleen Taipalsaaren kuntaan; matka linnuntietä sen kärkiosasta kirkolle on 15 kilometriä, vesitse mutkien takia vähän enemmän. Maanteitse matkaa kertyy lähes 120 kilometriä, minkä taitavat kirkkomatkana Suomessa voittaa vain Kilpisjärvi-Enontekiö ja Näätämö-Inari.

Lake of the Woods ottaa nimiinsä ennätyksen, jonka me suomalaiset mieluummin antaisimme Saimaalle; eniten saaria. Niitä on nimittäin 14500 kappaletta verrattuna aika tarkkaan samankokoisen Saimaan 14000 saareen. Järvi on tunnettu myös siitä, että sen kohdalla Kanadan ja Yhdysvaltojen raja tekee koukkauksen pohjoiseen ja sen rannalla on Alaskaa lukuun ottamatta Yhdysvaltojen pohjoisin piste. Tälle Yhdysvalloille kuuluvalle alueelle pääsee maitse ainoastaan Kanadan kautta.

Eyrejärvi on Australian suurin järvi. Koska järvi on laskujoeton ja matala, sen pinta-ala ja suolaisuus vaihtelee huomattavasti. Järvi on noin 15 metriä merenpinnan alapuolella ollen samalla Oseanian matalin piste, ennätysvedenkorkeus on kuusi metriä yli "normaalin" vuodelta 1974. Kuivina kausina järvi kuivuu kokonaan, jäljelle jää vain muutamia lammikoita. Järven rannat ovat asumattomia, mutta järvellä toimii Lake Eyre Yacht Club, joka järjestää tulvavuosina purjehduksia.

Peipsijärvi on paitsi Viron suurin järvi, myös ilmeisesti suurimman järven jäällä käydyn taistelun paikka. Aleksanteri Nevski kukisti Saksalaisen ritarikunnan joukot vuonna 1242 käydyssä taistelussa, josta Sergei Eisenstein myöhemmin ohjasi kuuluisan elokuvan.

Dongtingjärvi on itse asiassa Jangtse-joen tulva-allas ja sellaisena maailman suurin. Sen normaali pinta-ala on 2820 km², mutta tulva-aikana laajuutta voi olla jopa 20 000 km², jolloin se on väliaikaisesti maailman 12. suurin järvi. Järvessä saattaa yhä elää sukupuuttoon kuolleeksi epäiltyjä kiinanjokidelfiinejä.

Tonle Sap on Kamputseassa samannimisessä joessa sijaitseva tulvajärvi, jonka normaali ala on 2700 km². Monsuuniaikana Mekongiin laskevan joen virtaussuunta kääntyy ja järvi tulvii alaltaan yli viisinkertaiseksi ja metrin syvyisestä kymmenmetriseksi.

Wollastonjärvi Kanadassa on maailman suurin bifurkaatiojärvi. Sillä on kaksi laskujokea, toinen luoteeseen Athabascajärveen ja lopulta MacKenziejoen kautta Jäämereen. Toinen taas laskee koillisesta Churchilljokeen ja sieltä Hudsoninlahteen.

Tsadjärvi on pienin järvi, joka kuuluu neljälle eri maalle. Nykyään sen pinta-ala on vain viisi prosenttia viidenkymmenen vuoden takaisesta. Järvi kuivui miltei kokonaan 1904 ja uudelleen 1984, suurimmillaan pinta-ala oli 1960-luvulla.

Sevanjärvi on Armenian suurin järvi ja järvi, jonka prosentuaalinen pinta-ala sen sijaintimaasta on suurin, noin viisi prosenttia. Tosin Malawijärvi muodostanee Malawista vielä suuremman osan, mutta osia järvestä kuuluu kahdelle muullekin maalle ja tarkan rajan kulku järvellä on epäselvä.

Mälaren on luonnollisella tavalla syntyneistä suurista järvistä uusimpia. Se oli merenlahti vielä 1200-luvulla, mutta Itämeren maannousun takia yhteys mereen katkesi. Nykyään järven pinta on noin 0,7 metriä merenpinnan yläpuolella.

Toba on maailman suurin kraaterijärvi, alaltaan 1130 neliökilometriä.

Saint Clair -järvi on maailman syrjityimpiä järviä. Pohjois-Amerikan Suurten järvien systeemiin sanotaan kuuluvan viisi järveä, mutta silloin unohdetaan Huron- ja Eriejärvien välissä sijaitseva 1114 neliökilometrin suuruinen Saint Clair. Puolustukseksi sanottakoon, että seuraavaksi pienin eli Ontario on alaltaan lähes kaksikymmenkertainen.

Päijänne on lähtökohta maailman pisimmälle luonnonjärvestä lähtevälle vesitunnelille, joka on Delawaren vesitunnelin jälkeen maailman toiseksi pisin.

O'Higgins-San Martin -järvi on 836 metriä syvänä Etelä-Amerikan syvin järvi.

Salton Sea lienee maailman suurin vahingossa syntynyt järvi. Coloradojoen tulviessa vuonna 1905 kastelukanavat pettivät ja vesi purkautui 69 metriä merenpinnan alapuolella sijaitsevalle suolatasangolle. Tätä nykyä järven pinta on laskemassa ja suolapitoisuus on noussut merivettä suuremmaksi, mikä on aiheuttanut kalakuolemia.

Kuollutmeri ei vastoin yleistä harhaluuloa ole maailman suolaisin järvi, sen sijaan se on tunnetusti maailman matalin paikka. Ja matalammaksi menee, Jordanjoen vesi kuluu lähes täysin kasteluun, joten Kuolleenmeren 422 metriä merenpinnan alapuolella oleva pinta laskee yhä.

Taupojärvi keskellä Uuden-Seelannin pohjoissaarta on 616 neliökilometrin kokoisena Oseanian suurin makeavetinen järvi.

Balatonjärvi on Unkarin suurin järvi, jonka rannoilla saksalaiset tekivät toisen maailmansodan viimeisen strategisen hyökkäysyrityksensä alkuvuodesta 1945. Järven yli järjestetään vuosittain 5,2 kilometrin mittainen uintikilpailu.

Te Anau -järvi Uudessa-Seelannissa on tilavuudeltaan Oseanian suurin järvi.

Manasarovar on Tiibetissä sijaitseva, korkeimmalla merenpinnasta (4556 m) oleva suurehko (320 km²) järvi.

Neusiedler See on laskujoeton 315 km² suuruinen järvi Itävallan ja Unkarin rajalla. Järvi on historian aikana kuivunut useita kertoja, viimeksi 1866. Järvi on syvimmillään vain 180 cm ja sen yli järjestetään ainutlaatuinen "juoksukilpailu", johon saa ottaa osaa jokainen uimataitoinen yli 160 cm pitkä henkilö.

Höytiäinen oli 439 neliökilometrin laajuinen järvi Pohjois-Karjalassa, joka laski Viinijärven kautta Saimaaseen. 1800-luvulla Järvi-Suomessa harjoitettiin usein hedelmällisen viljelysalan lisäämiseksi järvenlaskuja. Näin päätettiin tehdä Höytiäisellekin ja kaivaa kuuden kilometrin mittainen kanava Saimaan Pyhäselkään. Elokuussa 1859 rakennetut padot kuitenkin murtuivat ja vesi karkasi. Hups. Parin viikon sisällä vedenpinta laski kokonaista 7,5 metriä ja myöhemmin vielä pari metriä lisää. Järven nykyinen pinta-ala on 282 neliökilometriä.

Enriquillojärvi on matalin meren saarella sijaitseva paikka. Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevan suolajärven pinta on 39 metriä merenpinnan alapuolella.

Kollerujärvi on Intian suurin järvi, kooltaan 245 km². Aika säälittävää, kun pinta-alaltaan reilun kymmenesosan Intiasta olevassa Suomessa on toistakymmentä suurempaa järveä.

Moerisjärvi on yllätysvastaus kysymykseen, mihin Niili laskee. Välimeri ei ole täysin oikea vastaus, koska Niilistä erkanee pieni sivuhaara, joka päättyy 43 metriä merenpinnan alapuolella olevaan suolajärveen.

Mono Lake on Kaliforniassa sijaitseva suolajärvi. Sieltä on löydetty toistaiseksi ainoa tunnettu elämänmuoto, jonka biokemiassa arseeni korvaa fosforin.

Genesaretinjärvi on tunnettu sen pinnalla aikoinaan järjestetystä kävelytapahtumasta ja sieltä saadusta suuresta kalansaaliista. Nykyään järvi on tunnetumpi siitä, että Syyria haluaisi saada edes kaistaleen sen rantaviivasta, mutta kun maaotteluissa Israelin kanssa on tullut järjestään turpiin, niin palkinto on jäänyt saamatta. Maantieteellisesti järvi on matalimmalla (209 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitseva makeavetinen järvi ja ylipäätään toiseksi matalin järvi, häviten vain Kuolleellemerelle, johon se laskee.

Manitoujärvi Huronin Manitoulinsaaressa on maailman suurin järvessä sijaitseva järvi. Pinta-alaltaan se on 104 neliökilometriä.

Haurokojärvi Uudessa-Seelannissa on 463 metriä syvänä Oseanian syvin järvi.

Loch Ness on tunnettu väitettynä Loch Nessin hirviön asuinpaikkana. Hirviö, jota epäillään enimmäkseen joutsenliskon sukulaiseksi, on yksi monista joiden väitetään asuvan jossain vastaavassa järvessä eri puolilla maailmaa. Loch Nessin tapauksessa havaintojen luotettavuutta arvioitaessa tulee muistaa, että esim. Ballantinen viskitislaamot sijaitsevat Skotlannissa.

Assaljärvi Djiboutissa on 155 metriä merenpinnan alapuolella, Afrikan matalin piste ja samalla maailman suolaisin järvi. Järven suolapitoisuus on 34,8 % eli aika tarkkaan kymmenkertainen valtameriin nähden.

Crater Lake Oregonissa on keskisyvyydeltään (350 metriä) Pohjois-Amerikan syvin järvi, vaikka maksimisyvyydeltään (594 m) se häviääkin niukasti Isolle Orjajärvelle.

Hornindalsvatnet Norjassa on Euroopan syvin järvi, 514 metriä. Järven rannalla juostaan vuosittain maraton, jonka voi sanoa olevan Euroopan syvimmältä oleva juoksukilpailu.

Luganojärvi sijaitsee Sveitsin ja Italian rajalla. Järven rannalla on Campione d'Italian pikkukaupunki, joka kuuluu Italialle, mutta on Sveitsin sisällä oleva enklaavi, jonne pääsee Italian puolelta ilman Sveitsin puolella käyntiä vain vesitse.

Paanajärvellä on hallussaan Suomen järvien syvyysennätys, 128 metriä.

Bernardjärvi Kanadassa väittää olevansa maailman suurin täysin saareton järvi. Kuulostaa uskomattomalta, koska järven pinta-ala on vain 17 neliökilometriä, mutta toisaalta vastaesimerkkiä on vaikea löytää.

Vesijako on sanansa mukainen järvi; bifurkaation takia sillä on laskujoet kahteen eri vesistöön.

Laguna del Carbon on suolajärvi Argentiinassa ja samalla läntisen pallonpuoliskon matalin paikka. Yhdeksän neliökilometrin suuruinen järvi sijaitsee 105 metriä merenpinnan alapuolella.

Peigneurjärvi Louisianassa on esimerkki puutteellisesta insinööritaidosta. Noin kolme metriä syvän, urheilukalastajien suosiman järven alapuolella risteili suolakaivoskäytäviä. Vuonna 1980 öljy-yhtiö päätti suorittaa järvellä koeporauksen. Loppu onkin arvattavissa. Poran osuessa kaivoskäytävään vesi purkautui valtavalla paineella, murskaten kaivoksen seinämät ja yhtyen mereen vievään maanalaiseen käytävään. Tätä nykyä järven vesi on suolaista, sen keskisyvyys on vain metri mutta syvin kohta yli 60 metriä.

Sanabriajärvi on Espanjan suurin luonnonjärvi. Sillä ei kannata suomalaisille paljon kehuskella, koska järven pinta-ala ylittää niukasti kolme neliökilometriä.

Ylempi Dumbelljärvi Ellesmeren saarella lienee maailman pohjoisin järvi. Lähes ympyränmuotoisen järven halkaisija on noin kilometri ja leveysaste reilusti yli 82.

Gieddejavri on Suomen korkeimmalla sijaitseva järvi, jolla on nimi. 1075,6 metriä merenpinnasta oleva noin kymmenen hehtaarin kokoinen järvi on puoliksi Norjan alueella. Sen lähistöllä oleva muutaman neliökilometrin kokoinen, tunturien välissä oleva kumpuileva alue on hieman yli kilometrin korkeudessa ja sen läpi kulkeneena omakohtainen näkemykseni on, että kyseessä on Suomen karuin seutu.

Jellyfish Lake on suurin viidestä Palaulla sijaitsevasta pienestä järvestä, jotka ovat tulleet kuuluisiksi niiden meduusalajien erikoisesta evoluutiosta.

Ojos del Salado on itse asiassa maailman korkein tulivuori, mutta aivan lähellä sen huippua 6390 metrin korkeudessa sijaitsee maailman korkeimmalla oleva järvi, halkaisijaltaan noin sata metriä.

Suomen korkeimmalla sijaitseva järvi on pieni lampi Ridnitshokkatunturin pohjoispuolella. Noin puolen hehtaarin kokoisen lammen korkeus merenpinnasta on hieman alle 1200 metriä. Sen lähellä sijaitsi myös Suomen ainoa jäätikkö, joka tiettävästi suli kokonaan muutamia vuosia sitten.

Aikahaamu II

Kirjoitin kolme ja puoli vuotta sitten tarinan Aikahaamu, jonka tarkoitus oli saada lukija tuntemaan itsensä vanhaksi. Jutun idea oli siinä, että omassa nuoruudessa tapahtuneet asiat tuntuvat sattuneen aivan äsken, kun taas niistä menneisyyteen yhtä pitkän ajan päässä olevat tuntuvat olevan esihistoriaa. Silloin totesin esimerkiksi viihteestä: Madonnan ensilevystä (1983) on lyhyempi aika Britney Spearsin Baby One More Timeen (1998) kuin Spearsista nykyhetkeen. Tässä uusi listaus tapahtumia. Tällä kertaa aikajärjestyksessä. Lukijan iästä riippuu, missä vaiheessa kolahtaa ja tuntee itsensä vanhaksi.

Vuodesta 2018 on pidempi aika Krimin miehitykseen (2014) kuin Krimin miehityksestä arabikevääseen (2011).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Michael Jacksonin kuolemaan (2009) kuin Michael Jacksonin kuolemasta WTC-tornien tuhoon (2001).

Vuodesta 2018 on pidempi aika USA:n hyökkäykseen Irakiin (2003) kuin hyökkäyksestä Neuvostoliiton vetäytymiseen Afganistanista (1989).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika euron käyttöönottoon (2002) kuin euron käyttöönotosta perestroikan alkuun (1986).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Kalle Palanderin maailmanmestaruuteen (1999) kuin Palanderin maailmanmestaruudesta Juha Miedon sadasosatappioon (1980).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Spice Girlsin hajoamiseen (1998) kuin Spice Girlsin hajoamisesta Abban hajoamiseen (1982).

Vuodesta 2018 on pidempi aika elokuvaan Titanic (1997) kuin Titanic-elokuvasta Tähtien Sodan ensimmäiseen elokuvaan (1977).

Vuodesta 2018 on pidempi aika prinsessa Dianan kuolemaan (1997) kuin Dianan kuolemasta Elvis Presleyn kuolemaan (1977).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Suomen EU-jäsenyyteen (1995) kuin EU-jäsenyydestä EEC-vapaakauppasopimukseen (1973).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Suomen ensimmäiseen jääkiekon maailmanmestaruuteen (1995) kuin maailmanmestaruudesta Suomen ensimmäisiin jääkiekkoammattilaisiin Pohjois-Amerikassa (1974).

Vuodesta 2018 on pidempi aika TV-sarja Frendien alkamiseen (1994) kuin Frendien alkamisesta Perhe on pahin -sarjan alkamiseen (1971).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika F1-maailmanmestari Ayrton Sennan kuolemaan F1-kilpailussa Italiassa (1994) kuin Sennan kuolemasta F1-maailmanmestari Jochen Rindtin kuolemaan F1-kilpailussa Italiassa (1970).

Vuodesta 2018 on pidempi aika internetin tuloon suomalaiskoteihin (1993) kuin internetin tulosta ensimmäiseen väritelevisiolähetykseen Suomessa (1969).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Bill Clintonin valintaan USA:n presidentiksi (1992) kuin Clintonin valinnasta Richard Nixonin valintaan (1968).

Vuodesta 2018 on sama aika Persianlahden sotaan (1991) kuin Persianlahden sodasta amerikkalaisten avoimeen liittymiseen Vietnamin sotaan (1964).

Vuodesta 2018 on pidempi aika siihen, kun Mike Tyson suistettiin raskaan sarjan valtaistuimelta (1990) kuin Tysonin tittelinmenetyksestä siihen, kun Muhammad Ali (silloin vielä Cassius Clay) voitti maailmanmestaruuden (1964).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Berliinin muurin murtumiseen (1989) kuin muurin murtumisesta sen rakentamiseen (1961).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Tsernobylin onnettomuuteen (1986) kuin Tsernobylin onnettomuudesta ensimmäiseen sähköä verkkoon tuottaneeseen ydinvoimalaan (1954).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Mihail Gorbatsovin valtaannousuun (1985) kuin Gorbatsovin valtaannoususta Stalinin kuolemaan (1953).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Windows-käyttöjärjestelmän julkaisemiseen (1985) kuin Windowsin julkaisemisesta Suomen ensimmäisen tietokoneen suunnittelun aloittamiseen (1954) sen valmistumisesta (1960) tai ensimmäisen ulkomaalaisen tietokoneen tulosta Suomeen (1958) puhumattakaan.

Vuodesta 2018 on sama aika Kekkosen eroon (1981) kuin Kekkosen erosta Risto Rytin eroon (1944).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Iranin islamilaiseen vallankumoukseen Teheranissa (1979) kuin Iranin vallankumouksesta toisen maailmansodan aikana järjestettyyn Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin tapaamiseen Teheranin konferenssissa (1943).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Lasse Virénin viimeiseen olympiavoittoon (1976) kuin Virenin viimeisestä kympin olympiavoitosta suomalaisten kolmoisvoittoon kympillä Berliinin olympialaisissa (1936).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Etyk-konferenssiin (1975) kuin Etykistä Hitlerin valtaannousuun (1933),

Vuodesta 2018 on pidempi aika öljykriisiin (1973) kuin öljykriisistä suureen pörssiromahdukseen ja lamakauteen (1929).

Vuodesta 2018 on pidempi aika viimeisimpäänkin kuulentoon (1972) kuin viimeisestä kuulennosta Charles Lindberghin Atlantin ylilentoon (1927).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Tsekkoslovakian miehitykseen (1968) kuin Tsekkoslovakian miehityksestä ensimmäisen maailmansodan päättymiseen (1918).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Kuuden päivän sotaan (1967) kuin Kuuden päivän sodasta Verdunin taisteluun (1916).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Yhdysvaltojen virallisesta mukaantulosta Vietnamin sotaan (1964) kuin mukaantulosta ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen (1914).

Vuodesta 2018 on pidempi aika ensimmäiseen tekokuuhun Sputnikiin (1957) kuin Sputnikista ensimmäiseen moottorilentoon (1903).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Tuntematon sotilas -elokuvaan (1955) kuin Tuntemattomasta elokuvan keksimiseen (1895).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Helsingin olympialaisiin (1952) kuin Helsingin olympialaisista Pierre de Coubertinin ensimmäiseen ideaan olympialaisten perustamisesta (1889) puhumattakaan niiden järjestämisestä (1896).

Vuodesta 2018 on pidempi aika kolmannen valtakunnan viimeiseen täyteen vuoteen (1944) kuin kolmannesta valtakunnasta Saksan keisarikunnan perustamiseen (1871).

Vuodesta 2018 on pidempi aika toisen maailmansodan alkamiseen (1939) kuin toisen maailmansodan alkamisesta Yhdysvaltojen sisällissodan alkamiseen (1861).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Hitlerin valtaannousuun (1933) kuin Hitlerin valtaannoususta Euroopan hulluun vuoteen (1848).

Vuodesta 2018 on pidempi aika ensimmäisen maailmansodan alkamiseen (1914) kuin ensimmäisen maailmansodan alkamisesta Napoleonin Moskovan valtaukseen (1812).

Uusinta: Kyllä sitä nyt ollaan niin neekeriä

Lukijalle: Tässä viime päivinä on ollut kovasti tapetilla "Brother Christmas", eli hyväntekeväisyysskandaali. Enpä ollut tuollaisesta hahmosta kuullut aiemmin. Uutisista päätellen rahankeruutuotosten käytössä on ollut joitain epäselvyyksiä, mutta isompi ongelma on että tyyppi on jossain Whatsapp-viestissään käyttänyt sanaa "neekeri".
Mikäli rahankäytössä oli epäselvyyksiä, niin tässä maassa on leegio hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden toiminnassa olisi enemmän tutkittavaa. Tosin ne ovat yleensä hoitaneet asian fiksummin sementoimalla johtajiensa palkkatason siihen luokkaan, ettei niillä kyvyillä olisi yksityisellä puolella mitään mahdollisuuksia yltää samaan. Varsin pitkälti kyse on siitä, että tämä tapaus on tukenut suomalaisia eikä suomalaisia haittaavia tahoja, kuten esimerkiksi Suomen Pahin Rikollisjärjestö.
Itse kohua herättänyt viesti kuului seuraavasti: Kyl täs sisäinen rasismi herää ku noi vitun neekerit ei tee mitää noille skideilleen. Saatana mitä käytöstä. (viestistä korjattu ilmeinen näppäilyvirhe easismi -> rasismi)
Ensinnäkin haluaisin nähdä sen pyhimyksen, jonka kavereilleen lähettämissä viesteissä ei ole koskaan mitään sellaista, mistä joku voisi loukkaantua. Ilmeisesti Hesarin toimituksesta tällaisia löytyy, koska oli kanttia heittää se ensimmäinen kivi. Kokonaan toinen asia olisi se, jos kyseinen viesti olisi ollut julkinen. Vasta tällöin olisi voitu siirtyä ihmettelemään sitä toista asiaa:
Toiseksi huvitti jälleen kerran se, mikä tuossa viestissä herätti paheksuntaa. Sana neekeri. Ei siis se, mitä siinä kerrottiin neekereiden tekevän. Olisiko jopa niin, että siihen ei oikeastaan voinut tarttua, koska silloin olisi pitänyt kiistää liian ilmeinen tosiasia? Eihän nyt kukaan halua olla rasisti, mutta kun katsoo neekereiden ja arabien toimintaa, niin rasismin välttäminen vaatii ankaria ponnisteluja.
Julkaisin jo reilut viisi vuotta sitten kirjoituksen, missä pohdin rasismin olemusta. Minulle on ihan yhdentekevää, vaikka ihminen olisi viheroranssiruudullinen. Pointti on siinä, että maassa maan tavalla tai maan tapoja paremmin. Afrikkalais- ja lähi-itäläistavat ovat joka kerta osoittaneet tuottavansa eurooppalaista huonomman yhteiskunnan. Niinpä niistä tavoista kiinnipitävät on heitettävä täältä ulos kaikista muista seikoista riippumatta. Jos kotimaassa uhkaa kuolemantuomio, niin olisi ehkä kannattanut miettiä ennen kuin haluaa noudattaa kotimaan tapoja sivistysmaassa. Jos Suomessa on ottanut puolisokseen lähiövalaan, niin kai se rakkaus kestää muuton Ählämistäniin, kun kerran sen tapoja haluaa noudattaa. "Ne vie meidän naiset", sanotaan. Kun katsotaan mitä naisia on napattu, niin useimmiten voi sanoa että vassakuu vaan, viekää pois. Vaan ei perkele, kun se on juuri päinvastoin eli eivät ne vie naisia, vaan naiset tuovat niitä:

Tämänkertainen otsikko on peräisin Mikko Alatalon kappaleesta, josta kumma kyllä ei aikoinaan pamahtanut rasismisyytettä. Aikojen muuttumisesta kertoo se, että tuo piti kirjoittaa heti kärkeen selitykseksi, etteivät omat perskarvat kärähdä.

Kirjoitus itsessään sai alkunsa pohdinnasta, joka muljahti tässä päivänä muutamana mieleen. Tuo rasismi tuntuu olevan kovasti tapetilla ja siitä tuntuvat kärsivän kaikki muut paitsi valkopigmenttiset. Me taas olemme aina niitä rasismin tuottajia. Siksi keksin miettiä, että mitenkäs se oma elämä olisi mahtanut mennä jos tuo rusketus olisi viisi pykälää tummempi.

Ajatus oli siis sellainen, että muuten olisin se ihan sama Jaska, paitsi että ulkoiset tuntomerkit viittaisivat tuonne melkein kymmenentuhatta kilometriä etelämmäs. Vaikkapa siten, että jollain käsittämättömällä tavalla olisin putkahtanut perheeseen adoptiovauvana. Siinä sitten olisin kasvanut näillä samoilla geeneillä samalla tavalla kasvatettuna kuin nykyäänkin, paitsi erinäköisenä. Kuinka olisi käynyt? Olisiko rasismi puraissut pahasti vai olisiko kaikki käynyt samoin kuin nytkin?

Ensinnäkin täytyy tietysti todeta, että siihen maailmanaikaan niillä kylillä erilainen ihonväri olisi ollut yleisöharvinaisuus. Ei mustia miehiä silloin ollut Suomessa juuri muuten kuin TV-mainoksissa. Itse asiassa muistan vielä varsin selvästi, kun näin elämäni ensimmäisen neekerin. Siinä se tallasi raittia pitkin asemalta päin. Me sällit tuijotettiin monttu auki. Taisin olla ehkä kuusivuotias.

Kuitenkin uskoisin, että elämä ennen kouluun menoa olisi ollut hyvin samanlaista kuin oli nytkin. Ei enää eletty 1900-luvun alkupuolta, ihmiset olivat valistuneita ja tiesivät että elämää oli kotikylän ulkopuolellakin. Varmasti minua olisivat tuntemattomat tuijottaneet, mutta tuskin alle kouluikäinen olisi edes asiaa tajunnut. Olisin ollut ainoa laatuani, erikoisuus, en syrjinnän kohde.

Koulussa asiat olisivat saattaneet muuttua. Lapset osaavat olla hyvin julmia erilaisuutta kohtaan. Olisiko minua kiusattu ihonvärini takia? Ehkä. Kiusattiinko minua, koska olin erilainen? Kyllä. Uskon vakaasti, että kiusaaminen olisi ollut paljon vähäisempää, jos olisin ollut musta. Ja silloinkin se olisi kohdistunut niihin asioihin joihin nytkin, ei ihonväriin. Ihonvärin perusteella kiusaamiseen opettajat olisivat olleet herkkiä puuttumaan. Sitä paitsi, mikäli oletamme että olisin ollut ihonväriä vaille sama ja samoissa olosuhteissa, minulla olisi luultavasti ollut uskomaton sattuma puolellani. En olisi ollut koulun ainoa musta. Minua kolme vuotta vanhempi poika oli mulatti, suomalaisen äidin ja afrikkalaistaustaisen isän (jäljettömiin kadonnut, kuinkas muuten) jälkikasvua. Koulun pahin kundi, iso, tyhmä, äkkiarvaamaton ja rikollinen. Kenties toiveajattelua, mutta voin hyvin kuvitella että olisin ihonvärini perusteella ollut hänen erikoissuojeluksessaan. Eipä olisi uskallettu kiusata. Ei etenkään yläasteella, jolloin jouduttiin isompaan kouluun tuntemattomien oppilaiden maailmaan. (Nyt jälkeenpäin mietin, miten on mahdollista että kyseinen kaveri oli yläasteella samaan aikaan kuin minä, olihan hän tosiaan kolme vuotta vanhempi. Silti muistan erään tapauksen ansiosta, että hän oli koulussa silloin kun itse olin kahdeksannella luokalla. Muistin kyllä, että hän jäi ala-asteella luokalleen, mutta se selitti vain yhden vuoden. Vasta tätä kirjoittaessani oivalsin, että hänen täytyi olla kymppiluokalla. Olisi kiva tietää, miten tälle hepulle on elämässä käynyt, mutta en yläasteaikojen jälkeen ole kuullut mitään. Googlettaa ei voi, kun en muista muuta kuin hänen etunimensä ja sukunimen ensimmäisen kirjaimen.)

Hassua kyllä, luulisin että rodun takia minulla olisi ollut vaikeampaa lukiossa kuin yläasteella. Etelä-Afrikan tilanne oli tuolloin tapetilla ja lukioluokan pojilla oli jostain syystä kovasti maan valkoista vähemmistöä suosiva asenne. Neekerivitsejä lensi. Niiden viesti oli kuitenkin luokkaa "neekerit on tyhmiä, joten niistä saa heittää läppää". Tyyliin miksi sanotaan neekeriä, jonka ÄO on 150? Koripallojoukkueeksi. Tällainen huumori olisi ollut aika lailla tyhjää, kun se olisi kohdistunut heppuun joka veteli pitkästä matikasta ja fysiikasta kertojia parempia arvosanoja. Lisäksi lukiolaiset ovat jo sen verran kypsempiä, että yläasteporukkaan verrattuna olisivat osanneet varmasti pitää suunsa supummassa tosipaikassa.

Lukioaikana olisi sitten tullut ehkä se ensimmäinen suoranainen etu erilaisesta ihonväristä. Tytöt. Tunnetusti naiset valitsevat sen riikinkukon, joka erottuu joukosta. Ja minä poika olisin erottunut. Muistan latinotaustaisen vaihto-oppilaan, joka vietti vuoden Suomessa meidän lukioluokallamme. Epävirallisen laskun mukaan saldo oli 24. Erivärisenä oma flaksini olisi vuorenvarmasti ollut parempi kuin nyt oli. Jo siitäkin syystä, että ei se paljon huonompikaan olisi voinut olla. Sama tahti olisi jatkunut sitten akateemisessa maailmassa, opiskelijabileissä olisi luultavasti saanut potkia rumempia kauemmas häiritsemästä.

Akateemisessa elämässä olisi sitten tullut toisenlaisia yllätyksiä. Kyllä opiskelukaupungissa mustia oli, mutta vain humanistisilla ja yhteiskunnallisilla aloilla. En muista kaikkina opiskeluvuosina nähneeni omassa rakennuksessa ainuttakaan sitä yhtä intialaisheppua tummahipiäisempää. Kiinalaisia pyöri kyllä jaloissa. Olisin ollut ns. kovaa alaa lukevana varsinainen kummajainen.

Toki muunkinlaiset rotuennakkoluulot olisivat herättäneet kummastusta, nekään kun eivät olisi kohdallani toteutuneet. Rytmitajua ei ollut, kaikki olisivat tietysti odottaneet että musta mies on varsinainen parkettien partaveitsi. Todellisuus olisi sitten ollut lattioiden linkkuveitsi. Tai että olisin koripalloilijana hiomista odottava Michael Jordanin inkarnaatio. Paskan marjat, koriksesta ei jostain syystä tullut mitään. Kumma juttu, vaikka futis ja lentis menivät hyvin. Liikunnallisista ennakkoluuloista olisivat toteutuneet vain juoksijakyvyt, nekin vajavaisina.

Niihin aikoihin rasismi puheenaiheena nosti Suomessa rumaa päätään ja sillä nykyään elantonsa ansaitsevat suurpäät ja puuroset alkoivat nähdä rasismissa elämänuransa. Olisinko kohdannut rasismia? Aivan varmasti. Itse en kyllä opiskeluaikana nähnyt kertaakaan, että ketään eriväristä olisi rasistisesti kohdeltu. Tiedän kuitenkin, että nämä nahkakuulajutut olivat todellisia yksittäistapauksia - ei siihen aikaan Suomen oikeuslaitoksessa vielä jaettu tuomioita turhasta. Uskon, että pari-kolme kertaa minulle olisi huudettu "saatanan nekru, painu takaisin Afrikkaan". Yhtä vakaasti uskon, että huutajat olisivat hiljentyneet, kun olisin vilauttanut sotilaspassiani ja sanonut, että "mitä minä siellä helvetin perslävessä tekisin, Suomi on isänmaani". Olisi tietysti ollut valitettavaa, että olisi joutunut tällaiseen huuteluun varautumaan.

Entä sitten opiskelun jälkeen? Olisinko kohdannut rasismia työmaailmassa tai siviilielämässä? Jälkimmäisessä varmasti. Rasismi on maassa lisääntynyt. Kohtaamisteoria toimii. Aiemmin oltiin ennakkoluulojen varassa, nyt yhä useammalla on negatiivisia kokemuksia tietyistä maahanmuuttajaryhmistä. Yksi helvetin hyvä puoli minulla olisi, jos ihonvärini olisi toisenlainen. Voisin tähänkin kirjoittaa suoraan, millaisia kokemuksia kyseisistä mamuryhmistä on eikä minua voitaisi syyttä rasismista. Negatiiviset puolet siviilielämässä olisivat sitten samat satunnaiset huutelut. Naisten suosio ei olisi enää positiivinen eikä negatiivinenkaan puoli, koska olen jo pariutunut.

Työelämässä olen hyvin varma, että työurani olisi ollut kovin erilainen kuin nykyään, jos olisin mustaihoinen. Minulle olisi käynyt huonommin kuin nyt. Jaaha, rasismia, voi arvata. Pikemminkin päinvastoin. Olin työskennellyt valmistumiseni jälkeen pari vuotta tietyissä tehtävissä ja uudelleenjärjestelyjen yhteydessä työpaikka oli katkolla. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin minut saneerattiin pihalle. Olen aivan varma, että jos olisin ollut erivärinen, tätä ei olisi uskallettu rasismisyytteiden pelossa tehdä. Näin uskallan sanoa siksi, että kyseisessä organisaatiossa olin tietoinen tilanteesta, jossa naapuriosastolla sattui olemaan eräs ns. uussuomalainen. Teki sellaista jälkeä (työtulos ja rikkeet), että normijätkä olisi saanut monoa. Nyt johtaja oli suoraan ilmoittanut alijohdolle (olin paikalla, vaikka ei minua suoraan koskettanutkaan), että asiaan ei saa missään tapauksessa puuttua tilanteen herkkyyden takia. No, minut siis saneerattiin ulos. Mikäli näin ei olisi käynyt, saattaisin työskennellä kyseisessä puljussa vieläkin. Toisin kävi ja tämän irtisanomisen yhteydessä sain kontaktin, jonka ansiosta päädyin paljon parempaan työpaikkaan. Siitä taas seurasi asia poikineen, mutta se olisi kokonaan toinen tarina. Ja kolmaskin.

Entä identiteetti? Uskoisin, että tuntisin itseni suomalaiseksi. Tämä sillä perusteella, mitä pieninä adoptoidut "erirotuiset" käsittääkseni yleensä tuntevat. Voisi tietysti olla toisinkin, eli voisin tuntea itseni jollain lailla vajaasuomalaiseksi. Yksi asia on kuitenkin varma: inhoaisin yli kaiken ns. "positiivista syrjintää" ja sitä, että kovan kohtalon tekosyynä käytetään itseen kohdistunutta rasismia. Tämän uskallan helposti sanoa, koska olen kokenut jotain vastaavaa. Joskus on minullekin marmatettu, että on ollut vaikea lapsuus ja köyhä koti ja siksi on mennyt huonosti. Olen sanonut päin naamaa että haistappa nyt paska. Siis olettaen että kyse on joskus vuoden 1960 tai sen jälkeen syntyneestä. Yhteiskunta on tarjonnut sinulle ilmaisen koulutuksen. Onko jäänyt panostamatta opiskeluun? Onko tullut roikuttua epämääräisissä seinäännojailijajengeissä? Onko tullut jätettyä väliin hattu kourassa firmaan meno kesätöitä pyytämään? Jos edes yhteen vastaat kyllä, niin TURPA KIINNI. Saman patterin voisin erivärisenä kysyä siltä, joka valittaa että rasismi.

Mitä siis jää viivan alle? Jos en olisi Jaska Brown vaan Jaska Black? Plussat ja miinukset, ensin yksityiselämässä. Kaikki on tietysti puhdasta spekulointia, mutta rehellisesti sanottuna: plussaa olisi ollut se, että olisi ollut helpompi menestyä kun olisi helpommin havaittavissa joukosta poikkeavana, miinusta satunnaiset huutelut ja tuijottelu. Plusmiinus nolla. Entä julkisessa elämässä? Periaatteessa helpompaa, mutta luultavasti minulle olisi käynyt huonommin. Ironiaa on se, että näin olisi tapahtunut nimenomaan ns. positiivisen syrjinnän takia.

Välihuomautus 109: Tehokasta apua

Lapset tulivat koulusta kotiin ja ilmoittivat, että koulussa järjestetään Unicefin keräys köyhien afrikkalaisten hyväksi. Tuumasin että eipä mitään ole muuttunut sitten oman lapsuuden. Silloinkin järjestettiin koulussa Unicefin keräyksiä köyhien afrikkalaisten hyväksi. Ja täytyy todeta että ne todella tehosivat - tätä nykyä köyhiä afrikkalaisia on yli kaksi kertaa enemmän kuin minun lapsuudessani.

Otteita olympolaisesta päiväkirjasta 2018

Pyongchangissa järjestettiin tälviölumpialaiset eli suomalaisille selostajille neljän vuoden välein pidettävät ääntämiskilpailut. Allekirjoittanut oli television ääressä sen minkä ehti siinä välissä kun yritti nostaa työnteolla Suomen kansantaloutta, jotta saataisiin haittamaahanmuuttoa lisättyä.

Talviolympialaisissa oli 102 lajia. Aivan tolkuttomasti liikaa. Viisikymmentä vuotta sitten niitä oli 35, noin kolmasosa nykyisestä. Kaksikymmentä vuotta sitten 68. Seuraus on se, että mitalit ovat todellisessa alennusmyynnissä. Kesäolympialaisissakin on turhia lajeja, mutta talvikisoissa yli puolet mitaleista voitaisiin jättää jakamatta. Kun taannoin pistin olympialaisia uusiksi, laskin että talvikisoihin jäljelle jäisi 38 mitalilajia.

Erinomaisen esimerkin joidenkin lajien pohjan kapeudesta tarjosi Unkarin edustajaksi syntyperänsä takia luikerrellut jenkki Elizabeth Swaney. Naisen unelma oli päästä olympialaisiin. Ensimmäinen projekti Venezuelaa edustavana skeleton-kelkkailijana meni puihin. Muutama vuosi sitten hän aloitti freestyle-hiihdon. Selvitäkseen kisoihin piti kuitenkin saada maailmancupin pisteitä. Ja sehän on naisten halfpipe-freestylessä helppoa. Pisteille pääsee 30 laskijaa ja etenkin eksoottisemmissa paikoissa järjestetyissä kisoissa ei ole edes niin monta osallistujaa. Swaney matkusti niihin ja laski radan läpi mitään yrittämättä. Paras sijoitus tuli Kiinasta, 13. sija. Kisassa oli viisitoista laskijaa ja kaksi heistä kaatui. Olympialaisissa Swaney laski samalla tavalla ja jäi selvästi viimeiseksi.

Sprinttihiihdon puolivälierässä Ruotsi Viktor Thorn menee nenälleen heti startissa.
Jaska: Jaaha, ruotsalaiset ne jaksavat noudattaa vanhoja perinteitä Vasa-laivan tyyliin!

Selostaja miesten sprinttihiihdossa: ...ja siellä Rastelli on hot dogina kahden kilpakumppanin välissä...
Jaska: Olikohan tuo nyt varmasti sopivasti valittu kielikuva isäntämaan kansallisherkku huomioiden?

Edelliseen liittyen. Ylen asiantuntijana Koreaan matkasi Sami Jauhojärvi, joka teki viime vuonna harvinaislaatuisen tempun: päätti uransa vuotta ennen olympialaisia. Luulin että kyseessä olivat turvallisuussyyt eli "Musti" ei uskalla lähteä Koreaan.

Selostaja täydessä vauhdissa naisten jääkiekossa: "Sieltä tulee kovaa painostusta ja viivaa ei saada pidettyä kiinni..."

Salli: Miksi Etelä- ja Pohjois-Korea saivat sovittua siitä yhteisestä naiskiekkojoukkueesta mutta mieskiekkjoukkueessa on vain eteläkorealaisia?
Jaska: Niiden oli pakko laittaa yhteinen naislätkäjoukkue, kun kummassakaan maassa yksinään ei olisi lesbot riittäneet.

Suomen jalkapallomaajoukkueen lempinimi on "Huuhkajat", josta naisten maajoukkueelle on johdettu nimi "Helmarit" eli helmipöllöt. Jääkiekkomaajoukkueen lempinimi on "Leijonat", mutta naisten maajoukkueella ei ole omaa lempinimeä. Miten olisi "Lepakot"?

Kisojen ehdottomasti homoin laji on kuitenkin miesten pariohjaskelkkailu. Jumangegga! Kaksi isoa korstoa istuu sylikkäin kumiasut päällä alemman heijari ylemmän kakkosessa kiinni. Nyt kun olympialaisiin on tungettu väkisin kehitettyjä joukkuelajeja kuten taitoluistelun joukkuekilpailu ja muuta yhtä älyvapaata, niin miten olisi kelkkailuunkin tämmöinen sekajoukkueiden kilpailu? Yhdistetään mies ja nainen samaan kelkkaan ja samalla vielä kaksi kelkkailulajia eli ohjaskelkkailu ja skeleton. Toisessahan ollaan selällään ja toisessa mahallaan. Pervokerrointa lisää se, että skeletonissa ollaan pää ja ohjaskelkkailussa jalat menosuuntaan! Eli tässä vapaasti toteutettavaksi uusi laji: mies alle ohjaskelkkailijan asentoon ja nainen päälle skeletonkelkkailijan asentoon. Lajin nimeksi ehdotan 69-kelkkailu. Kilpailun voittaa se pari, jolla on parhaat kyydit.

Mielensäpahoittaja taisi tosiaan olla Etelä-Koreassa, sillä tsekkimäkihyppääjä Vojtech Stursa joutui kusimyrskyn silmään. Mies julkaisi itsestään selfien, joka paljasti osan mäkihypyn ongelmista. Normaalimäessä sijalle 53 yltänyt tsekki oli luurangonlaiha. Viitaten olemukseensa ja huonoon menestykseensä hän kirjoitti Instagramiin: "Kun hyppää kuin somali, pitää näyttää somalilta". Törkeää valehtelua -.hän ei selvästikään ole käynyt Suomessa, jossa somalit ovat varsin tukevassa kunnossa. Paitsi ne jotka käyttävät khatia normaaliakin enemmän ja unohtavat pössiksessään syödä ilmaiset ruuat.

En lakkaa hämmästelemästä sitä intoa, jolla ihmiset haluavat tulla kusetetuiksi joukkuelajeissa. Nytkin oli valtava kohkaaminen olympiajääkiekosta. Siitä huolimatta, että samaan aikaan NHL:ää tahkoaa 31 joukkuetta eli jotain 700 maailman parasta pelaajaa on poissa. Kuvitelkaa että vaikkapa hiihtoon eivät saisi osallistua sellaiset urheilijat, jotka ovat päässeet maailmancupissa pisteille. Kiinnostaisivatko kisat ketään? Itse en katsonut miesten jääkiekkoa hetkeäkään, tai no toki sen verran että lasten katsoessa telkkaria ei voinut tietenkään olla ohimennessä näkemättä.

Hiihdossa jaksettiin jauhaa siitä, kumpi oikeasti oli nopeampi kympin vapaalla, Björgen vai Pärmäkoski. Ero naisille saatiin, mutta hiihdon sääntöjen mukaan tulokset pyöristetään sekunnin kymmenykseen. Tällöin on aivan turha jauhaa paremmuudesta. Jury teki aivan oikean ratkaisun kieltäytyessään paljastamasta aikoja sadasosan tarkkuudella. Sääntö on sääntö ja sen mukaan mennään.
Kokonaan toinen asia on se, että typerähän se sääntö on. Urheilussa on tarkoitus saada ero aikaan ja jos aikoja voidaan mitata jopa tuhannesosien tarkkuudella, niin se ero pitää kaivaa sieltä esiin. Vaikka ajat sitten ilmoitettaisiinkin pienemmällä tarkkuudella. Olen ollut tarkistamassa maalikamerakuvia sen verran monta kertaa. Tietäisittepä muuten miten nopeasti ne katsotaan... todellisuudessa saattaa olla helposti sadasosan, tuskin sentään kahden heittoa suuntaan jos toiseen. Riippuu hiirikäden tarkkuudesta. No, toki ennätystuloksissa asia tarkistetaan hyvin tiukasti ja tarvittaessa kuvat lähetetään ylempään instanssiin hyväksyttäväksi. Mutta tulospalvelulla on kiire ja jos jäätäisiin jokaisen maaliintulijan kohdalla zoomailemaan tuhannesosien tarkkuuteen, niin aikataulu pettäisi. Tarvittaessa näin silti tehdään. Viime vuonnakin olin tilanteessa, kun jouduttiin kaivamaan aiemman alkuerän kuvat uudelleen esiin tietokoneelta, jotta selviäisi kuka juoksijoista menee finaaliin. Viimeisellä läpipääsypaikalla oli näet kaksi eri erissä juossutta samalla ajalla ja ero piti etsiä tuhannesosista.
Mutta ero pitää saada aikaan. Vaikka tuhannesosat olisivat samat, niin sitten voitaisiin käyttää tie-breakia. Se joka oli viimeisellä väliaikapaikalla edellä, voidaan sijoittaa paremmaksi. Tai jos sekin on sama, niin sitä edellisellä väliaikapaikalla. Eiköhän ero jostain kaivettaisi esiin ja peli olisi reilua, koska säännöt ovat samat kaikille.

Johanna Matintalon räväköitä lausuntoja on ihmetelty. Ei niissä pitäisi mitään kummastelemista olla - Matintalo koki aivan oikeutetusti tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja sanoi asiat kuten ne ovat. Kylmä tosiasia on se, että Suomen naisten maastohiihto on kiistattoman ykköstykki Krista Pärmäkosken jälkeen siinä tilassa, että Johanna Matintalo tulee sisällyttää joukkueeseen ihan mille tahansa matkalle hän haluaa. Hänen paikkansa olisi periaatteessa ollut myös viestijoukkueessa. Sinne häntä ei kuitenkaan voinut laittaa, koska tällöin pois olisi pitänyt jättää Aino-Kaisa Saarinen. Ja sen tempun jälkeen ilmapiiri olisi tuhoutunut, siitä olisi AKS pitänyt kyllä huolen. Parempi ratkaisu olisi ollut jättää Saarinen kotimaahan ja siitä taas olisi mediassa noussut paskamyrsky, vaikka ei Saarinen kisoissa mitään maininnan arvoista esittänyt. Pienempi paha tässä taisi kuitenkin olla se, että Matintalo jätti viestin väliin.
Tiedä sitten, mahtaako Matintalon asemassa olla yhtään kyräilyä siitä, että hän on tullut toisesta lajista eli kestävyysjuoksusta. Tässä hän teki oikean valinnan - onhan hiihdossa maailman huipulle pääseminen huomattavasti helpompaa ja taloudellisesti kannattavampaa kuin yleisurheilussa edes Euroopan huipulle pääseminen. Ihmisenä minulle on jäänyt hänestä varsin positiivinen kuva kohteliaana ja asiallisena nuorena urheilijana. Puolensa hän osaa selvästi pitää - hiihdossa pärjätäkseen on osattava käyttää kyynärpäitään ja sehän on Johanna Matintalolle 800 metrin Suomen mestarina tuttua.

Viidenkympin hiihdossa selostaja toteaa: Ei kannata Niskasen hiihtää Iversenin perässä, siinä on riskinsä...
Jaska: Jaa, onko Iversen syönyt hernerokkaa?
Itse kisassa Niskasen ollessa irtiotossa totesin, että saas nähdä kuinka tässä käy. Kazakstanin Poltoraninia en pitänyt uhkana, mies roikkui vain Niskasen perässä eikä hiihto näyttänyt hyvältä. Tuli mieleen se vanha vitsi, jossa mieheltä kysyttiin "Tunnetko ketään Niskasta?" ja tämä vastasi "En, kyllä mun naamasta pitää katsoa". No, Poltoranin roikkui niin pitkään kannassa että hän varmaan tuntee jo Niskasen niskasta. Bolshunov ajoi koko ajan parivaljakkoa pikkuhiljaa kiinni. Viisikymppiä on pitkä matka ja kisa alkaa toden teolla vasta neljänkympin jälkeen. Jos Niskaselle tulee viimeisillä kilometreillä noutaja, niin se ei kyllä ole kultainen noutaja. Tosin muut ovat jo niin pahasti jääneet, että jos Bolshunov ajaa ohi, on Niskanen joka tapauksessa toisena maalissa. Ja sitten vain odotellaan, tuleeko Bolshunoville noutaja. Laboratorionoutaja.
Näin ei sitten käynyt. Viimeiselle kahdeksan kilometrin lenkille lähtiessä Poltoranin oli pudonnut. Suomalais-venäläinen parivaljakko oli yhdessä, mutta Bolshunov ajoi suoraan varikkoalueen ohi Niskasen mennessä suksienvaihtoon. Totesin että tämä oli sitten tässä, Bolshunov teki niin pahan virhearvion että siitä ei toivu, vaikka saikin toistakymmentä sekuntia etumatkaa. Eikä Niskanen hyytynyt, toisin kuin hänen kanssaan pitkään irtiotossa mukana ollut Poltoranin. Kuusi kilometriä ennen maalia hänellä oli vielä 38 sekuntia etumatkaa takaa-ajavaan ryhmään ja pronssimitali tähtäimessä. Vajaat kaksi kilometriä myöhemmin hänet oli ajettu kiinni. Täydellinen sippaus. Viimeisellä neljän kilometrin pätkällä tappiota tuli kärkeen nähden kaksi minuuttia 40 sekuntia.

Venäläisethän eivät saaneet kilpailla omana joukkueenaan, vaan älyttömän OAR-lyhenteen ja olympialipun alla. Käytännössä kyseessä oli kuitenkin Venäjän joukkue. Olisi järkevämpää, jos olympialaisista suljetut maat kilpailisivat "Olympia"-nimen alla KOK:n alaisuudessa. Olen esittänyt joukkuelajeihin systeemiä, jota noudattamalla pikkumaiden urheilijoillakin olisi mahdollisuus päästä kisoihin. Samaa voitaisiin soveltaa myös poissuljettujen maiden tapauksessa.
Venäläisten poissulkeminen valtiojohtoisen dopingin takia oli vähintäänkin aiheellista. Nytkin olympialaisissa on heille tullut jo kaksi käryä: kelkkailijalle ja curlingin pelaajalle. Oikeasti, kuinka paska täytyy kilpailijan olla tarvitakseen dopingia curlingissa? Tämä rattikelkkailija puolestaan oli esiintynyt "Minä en käytä dopingia" -paidassa. Kannattaisi vähän miettiä luottaako venäläisiin lääkäreihin. Äskettäin joukosta poistui moukarinheiton olympiavoittaja vuodelta 1988. Sergei Litvinov oli kuollessaan vasta 60-vuotias. Äkillinen sairaskohtaus. Eikä ole ainoa laatuaan tapauksista, joissa elimistö pettää ennen aikojaan.

Niskasen kultamitali aiheutti paineita myös urheiluministeri Sampo Terholle (shit). Terho oli luvannut tehdä Arhinmäet eli vetää itsensä kantokuntoon, jos Niskanen voittaa kultaa. Arhinmäki epäili projektin onnistumista, sillä kuten Arhinmäki totesi, "siniset pettävät jokaisen lupauksensa". Tämä onkin miesmuistiin ainoa asia, jossa Arhinmäki on ollut oikeassa. Terho on Arhinmäkeä edellä, sillä hän petti sekä puolueensa että Suomen kansan. Arhinmäki ei ole puoluetta pettänyt. Tiedossa ei ole, miten Terhon perseet olalle -projekti onnistui, mutta varma tieto on siitä ettei hän kännissä ainakaan yhtään sen typerämpiä päätöksiä voi tehdä kuin selvin päin.

Olympialaisten viimeinen laji oli naisten 30 km hiihto. Pärmäkoski sai hopeaa. En nähnyt hänen haastatteluaan, mutta varmasti tunteet olivat pinnassa. En tiedä itkikö, mutta ainakin Aino-Kaisa Saarinen itki (ilmeisesti uransa päättymistä) ja Kerttu Niskanen itki (pettymystään viidennestä sijasta). Eikö Nessu voisi ryhtyä naismaajoukkueen sponsoriksi?
Pärmäkosken hopeaa oli osaltaan ratkaisemassa Itävallan Teresa Stadloberin harhahiihto. Tästä syntyikin melkoinen polemiikki esimerkiksi Ilta-Sanomien keskustelussa. En suosittele lukemaan. On nimittäin taas täynnä sellaisten kommentoijien tekstiä, jotka eivät ymmärrä mistään mitään eivätkä vaivaudu ottamaan asioista selvää. Lukijoita palvellakseni tein pienen analyysin, jotta asia tulisi selväksi.
Tapahtui siis seuraavaa. Kisa kierrettiin 7,5 kilometrin lenkkinä, joka koostui kahdesta 3,75 kilometrin lenkistä, jotka siellä täällä kulkivat rinnakkain. Yksi näistä kohdista oli se, jossa harhautuminen tapahtui. Stadlober ja Pärmäkoski olivat ns. sinisellä lenkillä, joka kulki alamäessä vasemmanpuoleista reunaa punaisen lenkin ollessa oikealla. Reittejä erotti toisistaan parin metrin levyinen "neutraali" alue, joka oli merkitty muutaman kymmenen metrin välein parin metrin pituisin muovilaatikoin. Näiden välissä oli lisäksi parin-kolmen metrin välein havuja. Stadlober harhautui yli tämän neutraalin alueen ja kääntyi reittien erkaantuessa oikealle punaiselle lenkille, kun olisi pitänyt jatkaa suoraan. Kyseisessä kohdassa punainen lenkki kulkee vajaan silmukan ja palaa sitten lähes samaan kohtaan takaisin sivuten hetken taas sinistä lenkkiä, kunnes kääntyy oikealle.
Vastoin väitteitä reitti oli siis selvästi merkattu. Kuten jutussa todettiin, hiihtäjät olivat saaneet tutustua reittiin etukäteen ja useimmat olivat hiihtäneet sillä kilpaa jo aiemmilla matkoilla. Kommenteissa ihmeteltiin, miksi reitillä ei ollut toimitsijoita ohjaamassa. Ei tarvinnut, koska merkintä oli selvä. Kisassa hiihti maaliin 45 hiihtäjää, jotka kiersivät lenkin siis yhteensä 180 kertaa eli laskivat kyseisen alamäen 360 kertaa. Ilmeisesti Stadlober oli ainoa, joka onnistui harhautumaan. Ja jos erkanemiskohdassa oli jo väärällä reitillä, toimitsijan läsnäolo ei olisi auttanut. Eikä aiemmin toimitsijoita voinut olla reittien välissä jo turvallisuussyistä - jos pitkässä letkassa tulee kaatuminen alamäessä, takaa tulevat hiihtäjät väistävät ja silloin kahden lenkin välisellä alueella toikkaroivat toimitsijat ovat riski. Harhautuminen meni täysin Stadloberin piikkiin, minkä tämä itsekin tunnusti. Kokonaan toinen juttu on se, olisiko Pärmäkosken pitänyt hihkaista perään reilun urheiluhengen merkeissä. Tuskin tämä olisi mitään muuttanut, sillä tilanne tapahtui niin hetkessä. Siinä vaiheessa kun Pärmäkoski tajusi mitä tapahtui ja olisi voinut huutaa, hän oli kovassa vauhdissa jo parinkymmenen metrin päässä, selin Stadloberiin joka oli myös selin. Tuskin olisi edes kuullut saati sitten tajunnut. Kierrettyään tämän ylimääräisen silmukan Stadlober palasi takaisin oikealle reitille.
Mutta kisa ei tähän ratkennut. Katsoin tallenteesta, että esimerkiksi ensimmäisellä kierroksella letkalta kului noin 1.10 kiertää se silmukka. Seuraavassa väliaikapisteessä Stadlober oli 1.12 Pärmäkoskea perässä, mikä täsmää menetettyyn aikaan. Lopputuloksissa hän hävisi Pärmäkoskelle 2.25 eli yli minuuttia enemmän. Tämä siitä huolimatta, että Pärmäkoski joutui hiihtämään koko loppumatkan yksin, kun taas Stadloberilla oli pariinkin kertaan vetoapua muista hiihtäjistä.

Hienoin näkemäni urheiluhengen osoitus (saattoi olla parempiakin mutta tämän näin, koska onnistuin livistämään töistä kriittisen viiden minuutin ajaksi) näissä kisoissa koettiin miesten pikaluistelun tuhannen metrin viimeisessä parissa. Halusin nähdä Mika Poutalan viimeisen olympiastartin. 500 metrillä mitali oli ollut lähellä ja vaikka tonni oli etukäteen heikompi matka, en pitänyt mitalisuoritusta mahdottomana. Poutalan pariksi oli arvottu yksi ennakkosuosikeista, Hollannin Kjeld Nuis. Nuis lähti lujaa, väliajat olivat sadasosista kiinni. Poutalakin eteni hyvin, oli kuuden parhaan joukossa ja aivan mitalin tuntumassa. Maalissa Nuis oli nopein, mutta Poutala jäi kuudenneksitoista. Kisan ratkaissut hetki oli viimeisellä takasuoralla. Jos Poutala olisi tullut kaarteesta paria sekunnin kymmenystä aiemmin, hän olisi saattanut olla mitaleilla. Jos hän olisi tullut paria sekunnin kymmenystä myöhemmin, hän olisi ollut kymmenen parhaan joukossa. Nyt hän tuli juuri väärällä hetkellä. Sisäradalta tullut Poutala oli niukasti Nuisin edellä. Ajassa toki jäljessä, mutta Nuisilla oli viimeisen sisäkaarteen tasoitus käyttämättä ja siksi hän oli fyysisesti jäljessä. Ratoja vaihtaessa ulkoradalta tulevalla on etuajo-oikeus, mikäli luistelijat ovat tasoissa. Poutala oli kuitenkin potkun verran edellä ja olisi voinut ajaa eteen, mutta hän hidasti ja antoi Nuisille tilaa. Se maksoi hänelle sijoituksen kymppisakissa, mutta pelasti Nuisille olympiakullan. Hetken aikaa Poutala taisi olla Hollannin suosituin ulkomaalainen, sillä pikaluistelukansana hollantilaiset ymmärsivät mitä todella tapahtui.

Uusinta: Kovat jätkät

Lukijalle: Talviolympialaiset on sitten kohta taputeltu. Sen kunniaksi uusitaan juttu, jossa listasin kymmenen eniten arvostamaani suomalaisurheilijaa. Saa nähdä, nouseeko joku nykynimistä vielä joskus samaan kategoriaan:

Pohdiskelin kerran, ketkä ovat ne eniten kunniottamani suomalaisurheilijat. En tarkoita parhaita tai menestyneimpiä, vaan niitä, jotka ansaitsevat kunnoituksen joistain muista syistä. Totesin listasta tulevan ymmärrettävistä syistä melkoisen kestävyysjuoksu- ja yleisurheilupainotteisen. Päätin jäävätä yleisurheilijat ulkopuolelle ja tarkastella vain muita lajeja. Tässä kymmenen kovaa jätkää.

10. Juha Mieto
Miedon sisu on legenda; hiihtää nyt käyttökelvottomilla puusuksilla MM-hopealle 1974. Tai monipuolisuus; Jukolan viestissä hän oli Kurikan Ryhdin perinteinen aloittaja ja tuli kerran vaihtoon ensimmäisenä. Harvemmat ovat myöskään myöhästyneet moukarinheitossa ensimmäiseltä kierrokselta siksi, että sitä ennen piti kilpailla 3000 metrillä. Silloin kun Mietaa harjoitteli, siitä oli oksat pois. Eräs kesäinen viikonloppu 70-luvulla: perjantaina 10 km juoksulenkki, sitten suvijuhlille lentopalloturnaukseen. Lauantaina kolme ottelua turnauksen jatkuessa, sieltä toiselle paikkakunnalle piirin pm-viesteihin juoksemaan 4 x 800 metriä, josta kolmannelle paikkakunnalle suunnistuskilpailuun. Sunnuntai-aamuna lentopalloturnauksen loppuottelu, sieltä taas pm-viesteihin 4 x 1500 metrille. Mutta uran kovin temppu oli ehdottomasti Lake Placidin 15 km. Ei se sadasosan tappio, vaan se miten heti Wassbergin tultua maaliin Mietaa meni paikalle ja onnitteli reilusti voittajaa - samoin kuin oli tehnyt jo kuusi vuotta aiemmin hävittyään muovisuksilla hiihtäneelle Thomas Magnussonille. Ihan kaikkia sanojaan ei sentään Mietaakaan ole pystynyt pitämään. Olin kerran paikalla, kun hän kertoi: "Nuorena aattelin, ettei tästä maailmasta ole kovin moni erkaantunut ilman että olis viinaan tai naisiin koskenu, ja tuumasin jotta minä sen vielä teen. Vaan eipähän tuo sentään ihan täysin onnistunut...

9. Aarne Honkavaara
18-vuotiaana rintamalle jatkosotaan. Sieltä lomalla debyytti jääkiekon SM-sarjassa. Sodan jälkeen moninkertainen pistepörssin voittaja, keskiarvo koko uran ajalta 2,51 maalia/ottelu! Moninkertainen arvokisaedustaja, vaikka ura käytännössä loppuikin loukkaantumiseen Puolassa alle 30-vuotiaana. Sääriluut murskaksi, epäonnistunut leikkaus joka korjattiin vasta lähes 30 vuotta myöhemmin. Siitä huolimatta palasi vielä muutamaksi vuodeksi kentille. Ennen jääkiekkouraa mies ehti voittaa nuorten SM-kultaa seiväshypyssä. Sen jälkeen vuosikausia maajoukkueen valmentajana. Ja päälle päätteeksi valtava määrä lajihistorian parissa työskentelyä, tärkeimpänä kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti vuotuisen Jääkiekkokirjan toimittamista - teos oli maailman mittakaavassakin ainutlaatuista jälkeä. Tuulahdus ajalta, jolloin jääkiekkoa saattoi vielä kunnioittaa.

8. Kalevi Häkkinen
Normimies viettää 60-vuotispäiviään saamalla lahjaksi kiikkustuolin ja kävelykepin. Häkä Häkkinen laski vuoren rinnettä alas sukset jalassa 205,011 kilometriä tunnissa. Vuonna 1988 tehty tulos jäi miehen henkilökohtaiseksi ennätykseksi. Maailmanennätystä hän oli parannellut 60- ja 70-luvuilla, mutta ne jäivät lyhytaikaisiksi, koska rikottiin jo samassa kilpailussa. Tuohon aikaan tulokset olivat luokkaa 180 km/h, koska rinteet ja välineet eivät vielä olleet samalla tasolla kuin nykyään. Huimaavinta asiassa oli se, että syöksylaskun Häkkinen oli aloittanut 22-vuotiaana, edustanut Suomea Cortinan olympialaisissa 1956 (23.) ja siirtynyt nopeuslaskijaksi vasta veteraani-iässä, 35-vuotiaana. Uraa kesti 40 vuotta - viimeinen kilpalasku oli Sallan rinteessä 75-vuotiaana. Laskut päättyivät metsätöissä saatuun nilkkavammaan. Häkkisellä on CV:ssään myös yllättävä ansio Suomen maastohiihtomenestyksessä: hän opetti suomalaishiihtäjille oikean laskuasennon ja mittaukset osoittivat heidän voittaneen sen ansiosta joissakin laskuissa sekuntikaupalla muita. Ratkaiseva etu monen arvokisamitalin kohdalla.

7. Jari Litmanen
Kuningas ei ole tällä listalla siksi että saavutti enemmän ja pääsi pidemmälle kuin yksikään suomalaisjalkapalloilija koskaan. Ei myöskään siksi, että harjoitteli nuoresta lähtien kuin urheilija eikä palloilija. Tai samasta monipuolisuussyystä kuin jotkut toiset - Litti kävi Hollannissa kerran luistimilla ja hänelle tarjottiin saman tien sopimusta paikalliseen jääkiekkoliigaan. Eikä myöskään siksi, että hän useista loukkaantumisistaan huolimatta on aina palannut ja jatkanut uraansa käsittämättömän pitkään rakkaudesta lajiin. Litmanen on listalla siksi, että hän on esimerkillään osoittanut ettei yksityiselämäänsä tarvitse myydä julkisuudelle. Pitää olla melkoinen fani muistaakseen Litmasen vaimon nimen - vaatekaappia ei ole esitelty naistenlehdissä. Litiltä ei pokka pettänyt edes silloin, kun Hollannin vuosina tyttöystäväjulkisuuden puutteessa vihjailtiin hänen olevan B-rapun miehiä.

6. Siiri Rantanen
Vielä kultaisella 60-luvulla suomalainen nainen ei ollut humanismifeminismin pilaama ja tiesi paikkansa hellan ja pesukoneen välissä. Urheilua sopi harrastaa neitivuosina, mutta avioliitto ja viimeistään lasten hankinta päättivät uran. "Äitee" Rantanen oli toista maata. Kahden pojan äiti vasta aloitti tosissaan vähän alle kolmikymppisenä naisten hiihdon tultua olympiaohjelmaan. Ehti käydä mm. kolmet olympiakisat, parhaina tuloksina viestikulta ja henkilökohtainen hopea. Hiihtämisen ohessa hän voitti kultaa SM-maastojuoksussa ja maantiepyöräilyssä. Äiteen räväkät lausunnot Pekka Tiilikaisen radiohaastatteluissa ovat legenda sinänsä. Kerran hän lähetti terveisiä miehelle kotiin: "Laita pyykit valmiiksi likoamaan!" Toisen kerran taas kovan pakkaskilpailun jälkeen hän totesi, että "on se vaan hyvä etten ole mies." "Kuinka niin?" "No, kyllä ne olisivat jäätyneet." Legendoja Äiteen kisatempauksista kerrotaan eri paikkakunnilla edelleen, täällä Huitsinnevadassakin on alle kilometrin päässä mäki, jossa hän eräässä kisassa... no jaa, jääköön kertomatta koska suulliseen perinteeseen on tullut reilun viidenkymmenen vuoden aikana taatusti värityslisää. Äitee piti kuntoa yllä myöhemminkin - voitti Finlandia-hiihdon naisten sarjan kahdesti vielä yli viisikymppisenä.

5. Pertti Karppinen
Katsokaa sanakirjasta vaatimattomuus ja siinä on Karppisen kuva. Ura alkoi toden teolla EM-kisojen B-finaalin voitolla (eli kokonaiskilpailun seitsemäs) 1973. Päättäväinen ja systemaattinen harjoittelu tuotti yllättävän olympiakullan 1976, odotetun olympiakullan 1980 ja toivotun olympiakullan 1984. Siinä välissä mies ehti vaihtaa pariairokaksikkoon yhdessä pikkuveljensä Reiman kanssa, mutta menestys jäi MM-hopeaan 1981. Neljäs olympiakulta oli tähtäimessä 1988, mutta vieläkin on epäselvää mitä Karppisen veneelle tapahtui ennen välierää - sabotaasi vai onnettomuus, mutta paatti ei kulkenut vaurioituneena riittävän kovaa. B-finaaliin se saatiin kuntoon ja siellä tuli voitto. Ura jatkui yhä, vielä kerran tuli olympiaedustus 1992 ja kymmenes sija. Tärkein saavutus Barcelonan kisoissa oli kuitenkin toisella rintamalla. Mikko Kolehmaisen voitettua melonnan olympiakultaa samalla stadionilla kilpaillut Karppinen nappasi miehen puhutteluun ennen kuin media ehti ja antoi oppitunnin julkisuudesta. Vaatimaton ja vähäsanainen soutaja oli aina osannut hallita tämän puolen urheilu-uraa suvereenilla tavalla. Ja meno jatkuu: 56-vuotiaana hän sai SM-pronssia kaksikossa yhdessä poikansa kanssa.

4. Verner Weckman
Kaikista suomalaisten olympiavoittajien elämäntarinoista uskomattomin on maan ensimmäisen kultamitalistin Verner Weckmanin tarina. Vuonna 1882 syntynyt maanviljelijän poika pääsi opintielle lyseoon Helsinkiin - harvinaisuus jo tuokin ajankohdan huomioiden. Kouluaikoinaan hän tutustui painiin ja osoittautui melkoiseksi lahjakkuudeksi. Tsaarin määrättyä Suomeen kutsunnat suurin osa ylioppilaista osallistui kutsuntalakkoon, niin myös Weckman. Vaikeuksien varalta hän päätti turvata opintiensä muualla ja siirtyi Saksaan Karlsruhen teknilliseen korkeakouluun. Siellä hän harjoitteli todella kovaa ja opiskeli siinä sivussa. Suomen ensimmäisen olympiajoukkueen matkatessa Ateenan välikisoihin kielitaitoinen Weckman oli itseoikeutettu joukkueenjohtaja ja voitti siinä sivussa kultaa raskaassa keskisarjassa, kun onnistui puristamaan painonsa alle 85 kilon rajan painimalla ilman tossuja. Weckman oli tuohon aikaan ruumiinrakenteeltaan poikkeus, vain 178-senttinen kuiviin treenattu kroppa painoi 87 kiloa, mikä kertoi melkoisesta lihasmassasta. Oman väitteensä mukaan hän oppi ruumiinsa hallinnan hengitysharjoituksin niin hyvin, että kykeni hallitsemaan jopa sydämensä syketiheyttä rintalihaksillaan. Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi hän kävi vielä voittamassa Suomen ensimmäisen varsinaisen olympiakullan Lontoon kisoissa 1908 ja päätti paininsa siihen. Mutta siitä alkoi toinen, kenties vielä kiehtovampi ura. Liike-elämässä hän siirtyi 1909 asbestikaivoksen tekniseksi johtajaksi Uralille. Siellä hän vietti seuraavat 12 vuotta, kunnes hänet evakuoitiin bolsevikkivallankumouksen jälkeen 1921. Siinä hötäkässä katosivat lähes kaikki palkinnot, ainoastaan olympiakullat säästyivät. Suomessa hänestä tuli Kaapelitehtaan johtaja ja vuonna 1953 vuorineuvos - edelleen ainoa suomalainen olympiavoittaja kyseisellä arvonimellä.

3. Heikki Savolainen
20-vuotias Savolainen voitti Amsterdamin olympialaisissa 1928 Suomen ensimmäisen telinevoimistelumitalin - pronssia hevosella. Siitä syttyi kipinä, joka kantoi viisiin olympialaisiin, joissa kaikissa tuli mitaleja. Tiukimman tähtäimen Savolainen asetti omiin kotikisoihin - mitaleja oli jo, mutta kulta puuttui. Toisin kävi, vuoden 1940 kisat kariutuivat sodan tuuliin. Kajaanin kaupunginlääkäriksi ja sodassa lääkintämajuriksi päätynyt Savolainen ehti jo lopettaa, mutta Lontoon olympialaisten 1948 lähestyessä kävi kutsu. Liian moni huippuvoimistelija oli kaatunut sodassa, 40-vuotiasta Savolaista tarvittiin yhä. Harjoitusolot Kajaanissa olivat surkeat, ainoalla kaupunginlääkärillä kädet täynnä töitä, mutta palavaa tahtoa riitti. Toukokuussa 1948 Kajaanissa puhkesi lavantautiepidemia. Seuraavaan kahteen kuukauteen kaupunginlääkäri ei ehtinyt nukkua yhtään yötä kunnolla ja pyörtyi viimeisissä olympiakatsastuksissa kesken rekkiliikkeen. Lontoossa harjoituksissa hän vielä mursi isovarpaansa. Jalka kipsiin ja salille. Tuloksena vihdoin olympiakulta, jopa kaksin kappalein: joukkuekilpailussa ja hevosella. Hevosella tehtiin ainutlaatuista urheiluhistoriaa, kun voitto jaettiin kolmen suomalaisen kesken. Vielä kerran Savolainen oli mukana olympialaisissa, omissa kotikisoissa Helsingissä hän vannoi olympiavalan ja otti joukkuekilvan pronssia. Siihen päättyi huippu-ura, mutta voimistelu jatkui. Vuonna 1978 voimistelupäivillä ylin veteraanisarja oli 45-vuotiaat ja kolmanneksi tuli jo 71-vuotias Heikki Savolainen. Neljännen sijan otti hänen poikansa... Suomen perinteikäs voimistelu ehti jo painua pahasti permannon rakoon, kunnes Jani Tanskanen räväytti rekin maailmanmestaruudella 1997. Tuore maailmanmestari kävi tervehdyskäynnillä tuolloin 90-vuotiaan Savolaisen luona, joka ehti ilokseen vielä nähdä suomalaisen voimistelun uuden nousun pari kuukautta ennen kuolemaansa.

2. Veikko Hakulinen
Urheilutietokilpailukysymysten klassikko: missä lajissa Veikko Hakulinen otti ensimmäisen aikuisten SM-mitalinsa? Vastaus: hopeaa soudun sisähankanelosessa 1951. Karjalaisen evakkopojan huippu-ura alkoi vasta lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, mutta kolminkertainen hiihdon olympiavoittaja ehti silti paljon ja oli monipuolisuudessaan vertaansa vailla. Hiihto-uran jälkeen hän pääsi olympialaisiin vielä ampumahiihtäjänä ja voitti lajissa SM-kultaa. Suunnistuksessa tuli SM-hopeaa, uudessa lajissa hiihtosuunnistuksessa jo yli 40-vuotias Hakulinen ehti viestipronssille. Maastojuoksussakin tuli kilpailtua SM-tasolla. Veteraanisarjoissa kilpailu jatkui koko iän. Mies lähti tästä maailmasta kuten oli elänytkin, jäi 78-vuotiaana pimeässä auton alle harjoituslenkillään.

1. Pertti Ukkola
Harvassa ovat ne suomalaiset, joilla on palkintokaapissaan kultamitali sekä olympialaisista, MM-kisoista että EM-kisoista. Luja luonto tuli tutuksi jo kasvuympäristöstä - synnyinkoti Kitisen latvoilla jäi Porttipahdan tekoaltaan alle. Juuri ennen altaan täyttämistä painijanalku oli ehtinyt muuttaa Tampereelle opettelemaan menestyslajissaan mestariksi. Tahto oli kova; kun hän mainitsi entiselle Suomen mestarille, että omat tavoitteet ovat MM-tasolla, vastauksena oli räkäinen nauru. Sen tauottua entinen suuruus totesi, että on helpompaa kiivetä perse edellä pylvääseen kuin voittaa maailmanmestaruus. Nuori Ukkola pyysi miehen pihalle, nousi käsinseisontaan, otti jaloilla tukevan otteen puhelinpylväästä ja hiissasi itsensä kärkeen asti. Muutaman vuoden kuluttua mies oli kärjessä myös painimaailmassa. Painijanlahjat eivät välttämättä olleet yhtä hyvät kuin muutamilla muilla huipuilla, mutta kanttia ei mitata härveleillä. Kun äijä juoksee Cooperin testissä yli neljä tonnia ja repii reilut 70 leukaa, ei muitten lahjakkuus enää riitä. Lahjakkuutta riitti muillakin alueilla - runouden harrastus oli julkisesti tunnettu. Vähemmän tunnettu oli sitten eräs toinen harrastus, johon kerran tahattomasti viitattiin lääketieteellisestikin. Lääkäri oli kirjoittanut Ukkolalle lähetteen röntgeniin, missä taustoja kertoakseen mainitsi myös urheilusta. Valitettavan kirjoitusvirheen takia lähetteessä kuitenkin luki: Potilas on yksi Suomen parhaista panijoista. Totta sinänsä tämäkin, Ukkolan menestysvuosina poikamieskämpän ovi kävi kuin käkikellon luukku ja naimisiin mies ehti vasta vanhemmalla iällä 28 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa - tosin liitto päättyi eroon. Kotiseutuaan Lapissa mestari ei ole unohtanut: veljen perustama kalakauppa-kahvio-majoitusyritys on komistettu painijan kuvilla ja myy sivumennen sanoen erinomaisen hyvää vedenelävää. Ja täyttä asiaa olevia lausuntoja irtoaa edelleen.