Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 7. helmikuuta 2017

Maailman yleisurheilun taso 2016


Tämä kirjoitus on niitä pisimpään työn alla olleita. Alkuperäisen ajatuksen sain jo vuosi sitten, kun tein havainnon suomalaisen yleisurheilun tasosta: koko lajin satavuotisen historian ajan Suomi olisi ilmeisesti voittanut maaottelussa koska tahansa minkä tahansa asukasluvultaan itseään pienemmän eurooppalaismaan. Muualta maailmasta löytyi yksi poikkeus. Ainoastaan Jamaika olisi viime vuosina kyennyt Suomen voittamaan.
Ajattelin että tätähän pitää tutkia tarkemmin. Projekti kuitenkin siirtyi erinäisten kiireiden ja lähteenä toimivan Tilastopajan uudistusten takia. Kun paja oli sitten keväällä valmis, tuumasin että antaapa vielä olla ja katsotaan tämä olympiavuosi.

Tässä tutkimuksessa vertaillaan maailman eri maiden yleisurheilun tasoa laittamalla ne käymään keskenään ns. "tilastomaaotteluja". Suomi-Ruotsi -maaottelun lajit, joka maasta kolme parasta ja sama pistelasku. Sitten katsotaan kuka voittaa kenet.

Käytin samaa menetelmää kuin jokavuotisessa Kalevan Kisojen tasovertailussa. Olin alunperin ohjelmoinut systeemin vuonna 2011. Siinä tulokset syötetään tietokoneelle, joka laskee maaottelun tuloksen.

Valitsin etukäteen arvioiden maailman 75 parasta maata. Luultavasti poisjätettyjen joukossa on joitakin sellaisia, jotka voittaisivat muutamia joukkoon valituista heikoimmista maista, koska etukäteisarviot ovat vain arvioita. On kuitenkin aivan varmaa, että yhtäkään 50 parhaan joukkoon yltävää maata ei jäänyt pois. Valitsin näet etukäteen vain 70 maata, mutta päätin lopuksi ottaa vielä viisi muuta. Näistä viidestä paras nousi sijalle 58.

Jokaisesta maasta otettiin maaottelulajeissa kolme vuoden 2016 parhaan tuloksen tehnyttä urheilijaa. Etenkin heikommissa maissa ei kaikissa lajeissa kolmea löytynyt tilastoista. Tilastopajan listauksiin mahtuu lajista riippuen eri määrä urheilijoita, kuitenkin joka lajissa näitä on tuhansittain. Esimerkiksi satunnaisesti valitussa lajissa (800 m) miesten listalla on 4304 maailman parasta ja naisten listalla 3260 parasta. Mikäli maalla ei ollut kolmea urheilijaa listalla, oletettiin puuttuvien urheilijoiden tulokseksi kaikille yhtä hyvä tulos eli esimerkiksi naisten 800 metrille 2.20,00, millä ei listalle mahdu.

Sen jälkeen käytiin maaottelut maa maata vastaan yksi kerrallaan. (Tietokoneohjelma hoiti tämän.) Pisteet jaettiin lajeissa normaaliin tapaan eli 7-5-4-3-2-1. Mikäli lajissa oli saman tuloksen tehneitä, pisteet jaettiin tasan (esim. jos kolmas sija jaettiin kahden urheilijan kesken, molemmille 3,5 pistettä, jos se jaettiin kolmen urheilijan kesken, jokaiselle 3 pistettä). Näitä esiintyi etenkin silloin, kun heikommilla mailla ei ollut tilastotuloksia tarpeeksi, vaan kuten edellä mainittiin, oletettiin tällöin tyhjiksi jääneisiin kohtiin sama, heikkotasoinen tulos.

Maaotteluissa kävi suunnilleen kuten etukäteen osasi odottaakin. Joitakin yllätyksiä joukkoon toki mahtui. "Ristiinpelaamista" eli A voitti B:n, B voitti C:n ja C voitti A:n, esiintyi enemmän kuin vastaavassa Kalevankisavertailussa. Tämä on ymmärrettävää siksi, että eri maissa taso vaihtelee lajeittain. Yksi maa on hyvä kestävyysjuoksussa, toinen heittolajeissa jne. Sitten kun kaksi samassa laijryhmässä hyvää maata kohtaavat, ratkaisevat muiden lajien tasot, kun taas Kalevankisavertailussa lajiryhmien voimasuhteet ovat pysyneet keskimäärin samoina. Kolme 396 - 396 -tasapeliäkin nähtiin: Kroatia - Venezuela, Venezuela - Itävalta ja Romania - Etelä-Korea. Näistäkin näkee että ristiinpelaaminen oli varsin mahdollista, sillä lopullisessa sarjataulukossa keskenään tasatulokseen päätyneiden Kroatian ja Venezuelan välillä oli peräti kymmenen maata.

Ennen sarjataulukkoa käyn läpi Suomen maaottelut järjestyksessä ylivoimaisimmasta voitosta pahimpaan murskatappioon:
Suomi - Indonesia 555,5 - 236,5
Suomi - Thaimaa 553 - 239
Suomi - Bosnia-Hertzegovina 551 - 249
Suomi - Uzbekistan 545 - 247
Suomi - Islanti 543 - 249
Suomi - Saudi-Arabia 541 - 251
Vähemmän yllättävästi Saudi-Arabian joukkueeseen ei kuulunut yhtään naisurheilijaa - mutta hei, vähät siitä, onhan protestimarsseista päätellen suurin uhka tasa-arvolle Donald Trump eivätkä muslimimaat. Toisaalta ei tässä välissä malta olla huomauttamatta, että Trump on tehnyt kansanterveydelle paljon hyvää saamalla lihavat naiset liikkeelle.
Suomi - Malesia 535,5 - 256,5
Suomi - Taiwan 535 - 257
Taiwanilla oli lähes täysi joukkue, mutta tasokkaat urheilijat puuttuivat.
Suomi - Egypti 531 - 261
Suomi - Tunisia 531 - 261
Suomi - Moldova 529 - 263
Suomi - Serbia 525,5 - 266,5
Serbian huonous oli yksi suurimpia yllätyksiä.
Suomi - Argentiina 523 - 269
Suomi - Peru 518,5 - 273,5
Suomi - Itävalta 513 - 279
Yleisurheilu on Itävallassa aina ollut heikkotasoista. Maa on saanut olympialaisissa vain yhden kullan - naisten keihäässä 1948, jolloin Kaisa Parviainen otti hopeaa.
Suomi - Israel 513 - 279
Suomi - Dominikaaninen tasavalta 513 - 279
Jo kolmas ottelu samoilla lukemilla.
Suomi - Qatar 512 - 280
Ostomaajoukkue ei paljon auta - jos vain syntyperäiset qatarilaiset laskettaisiin, maa olisi luultavasti vertailun huonoin.
Suomi - Iran 511 - 281
Suomi - Chile 510 - 282
Suomi - Liettua 508 - 284
Suomi - Kroatia 505,5 - 286,5
Suomi - Bulgaria 504 - 288
Suomi - Kypros 502 - 290
Kyproksen otin lopuksi mukaan, mutta se pärjäsi yllättävän hyvin.
Suomi - Slovenia 501 - 291
Ex-Jugoslavian maista yksi pienimmistä on yleisurheilussa niistä paras Suomea vastaan, mutta kokonaistaulukossa häviää Kroatialle.
Suomi - Venezuela 497,5 - 294,5
Suomi - Ghana 496,5 - 295,5
Suomi - Slovakia 494,5 - 297,5
Suomi - Latvia 489,5 - 302,5
Baltian maiden keskinäinen järjestys on käänteinen asukaslukuun nähden.
Suomi - Kazakstan 485,5 - 306,5
Suomi - Tanska 483,5 - 308,5
Tanska on perinteisesti ollut yleisurheilussa heikko, mutta noussut kovasti viime vuosina.
Suomi - Etelä-Korea 482,5 - 309,5
Pohjois-Korean aioin ottaa listalle, mutta sieltä ei ollut miesten puolelta tuloksia muualta kuin maratonilta ja naisten puoleltakin vain muutamasta juoksulajista.
Suomi - Etiopia 475 - 317
Etiopia oli vertailun huonoimpia maita, mutta otti kuitenkin reilusti pisteitä ketä tahansa vastaan kovan juoksutasonsa ansiosta - miehissä ei maalla ollut ainuttakaan edustajaa kenttälajeissa ja naisissakin vain kaksi.
Suomi - Viro 473,5 - 318,5
Suomi - Bahama 472,5 - 319,5
Suomi - Algeria 472 - 320
Suomi - Trinidad ja Tobago 469,5 - 322,5
Suomi - Marokko 462 - 330
Suomi - Romania 454 - 338
Suomi - Sveitsi 446,5 - 345,5
Suomi - Unkari 441,5 - 350,5
Suomi - Nigeria 435,5 - 356,5
Lähes 200 miljoonan asukasluku ei vielä riitä Suomen kukistamiseen. Toisaalta yli 200-miljoonaista Pakistania ei viitsinyt ottaa koko vertailuun, koska maasta löytyi vain kolme naisen tekemää tulosta ja miesten joukkueessakin olisi ollut enemmän aukkoja kuin täytettyjä paikkoja. Pohjat veti silti miltei Nigerian kokoinen Bangladesh, josta olisi saanut joukkueeseen vain neljä miestä ja yhden naisen.
Suomi - Uusi-Seelanti 433 - 359
Suomi - Irlanti 428,5 - 363,5
Suomi - Turkki 424 - 368
Melkoinen osa Turkin joukkueesta ja vielä suurempi osa pistesaldosta koostui muista maista hankituista ostourheilijoista.
Suomi - Kolumbia 421,5 - 370,5
Kolumbian kova taso oli yksi suurimmista yllätyksistä, se oli Brasilian jälkeen maanosansa toiseksi paras maa selvällä marginaalilla.
Suomi - Portugali 421,5 - 370,5
Suomi - Kuuba 413,5 - 378,5
Kuuban taso on laskenut huippuajoista selvästi.
Suomi - Kreikka 412,5 - 379,5
Suomi - Kenia 409,5 - 382,5
Suomi - Meksiko 409 - 383
Suomi - Norja 405,5 - 386,5
Norja alkaa hengittää niskaan. Vuosi sitten tutkin muutaman maan kohdalla, miten ne olisivat Suomea vastaan pärjänneet ja tuolloin Norja hävisi 432 - 360.
Suomi - Valko-Venäjä 395,5 - 396,5
Ensimmäinen tappio, harmillisesti vain pisteellä.
Suomi - Belgia 393 - 399
Sarjataulukossa Suomi on kuitenkin Belgian edellä, koska Belgia häviää Kuuballe. Nämä kolme maata päätyvät tasapisteisiin ja ottelupisteitä on Suomella eniten.
Suomi - Intia 377,5 - 414,5
Intian kova taso oli suurimpia yllätyksiä. Ei huippuja, mutta tasaista suorittamista joka lajissa.
Suomi - Tsekki 371 - 421
Edes Kristiina Mäen joukkueenvaihto ei olisi pelastanut Suomea.
Suomi - Hollanti 366 - 426
Perinteisesti Hollanti on ollut Belgiaa huonompi, mutta on nostanut tasoaan.
Suomi - Jamaika 363 - 429
Jamaika on ainoa asukasluvultaan Suomea pienempi maa, jolle tulee tappio. Viime vuonna Jamaika oli yksi niistä maista, jotka tutkin tämän takia ja silloin lukemat olivat 358,5 - 433,5 eli ero on aavistuksen verran tasoittunut.
Suomi - Ruotsi 358,5 - 433,5
Maaottelun yhteispisteet olivat tänä vuonna 397 - 423 (pistesumma ei ole sama vertailun kanssa, koska tosimaaottelussa viestijuoksut olivat mukana), joten Suomi pärjäsi tositilanteessa paremmin kuin paperilla.
Suomi - Etelä-Afrikka 334,5 - 457,5
Suomi - Japani 326,5 - 465,5
Suomi - Italia 323,5 - 468,5
Suomi - Kanada 321,5 - 470,5
Suomi - Espanja 320,5 - 471,5
Espanja on nostanut viime vuosikymmeninä tasoaan rajusti, vielä 1980-luvulla maa oli yleisurheilussa täysin vastaantulija.
Suomi - Brasilia 313 - 479
Suomi - Australia 304,5 - 487,5
Suomi - Kiina 303 - 489
Kiinalla ei ole huippuja, mutta tasoa löytyy. Tämän huomaa siitä, että maa häviää sarjataulukossa Australialle, Brasilialle, Kanadalle ja Italialle, vaikka voittaakin Suomen niitä selvemmin lukemin.
Suomi - Ranska 302 - 490
Suomi - Ukraina 296 - 496
Suomi - Puola 291 - 501
Suomi - Iso-Britannia 277 - 515
Suomi - Venäjä 257 - 535
Mikähän olisi tilanne douppaamattomien ottelussa?
Suomi - Saksa 255 - 537
Suomi - USA 234 - 558
USA:n tasaisuus tekee siitä ylivertaisen.

Huvin vuoksi otin vertailuun mukaan myös Suomen kaikkien aikojen maajoukkueen. Eli samalla periaatteella kolme parasta joka lajiin kaikkien aikojen tilastosta. Lopputulos oli yllättävä. Suomen kaikkien aikojen maajoukkue pesee USA:ta lukuun ottamatta maailman jokaisen maan nykymaajoukkueen. Jopa selvästi, paitsi Ison-Britannian joka kaatuu vain 404,5 - 387,5. Saksaan eroa tulee lähes 70 pistettä, Venäjään melkein 80 pistettä ja muihin vielä enemmän. Ainoastaan USA:lle tulee siis tappio ja jopa selvästi, peräti 288 - 504. Tämä johtuu siitä, että niissä lajeissa, joissa Suomen kaikkien aikojen joukkue on nykyjoukkuetta selvästi parempi, USA:n taso on kova eli merkittävää pisteparannusta ei pääse syntymään. Suomen kaikkien aikojen maajoukkue olisi siis nykyhetken maailman toiseksi paras maajoukkue, mikä kertoo kovasta tasosta. Nykymaajoukkue yltää vertailussa sijalle 22, mikä on globaalissa lajissa omaa luokkaansa sekin. Vertailun vuoksi jalkapallossa Suomen miesten maajoukkue näkyy tällä hetkellä olevan sijalla 93 ja naisten (joka ei ole suhteessa miesten peliin läheskään yhtä arvostettu ja levinnyt kuin naisyleisurheilu suhteessa miesyleisurheiluun) sijalla 28. Kovasti hehkutettu miesten koripallomaajoukkue on muuten maailmanlistalla sijalla 32 eli selvästi yleisurheilua huonompi. Naismaajoukkuetta ei ole huolittu edes koko 77 maan listalle. Lentopallomaajoukkue näkyy olevan miehissä sijalla 17 ja naisissa 79.

Jos eri maiden kaikkien aikojen maajoukkueita vertaisi keskenään, Suomen sijoitus olisi luultavasti parempi kuin nykyhetken tilanne eli 22. sija. Tämän vertailun suorittaminen olisi kuitenkin teknisesti lähes mahdoton urakka, koska ainakaan toistaiseksi Tilastopajasta ei saa kaikkien aikojen listoja maittain. Sitä paitsi useimmissa lajeissa naisten kaikkien aikojen tilasto ei jostain syystä ulotu muutamaa sataa suoritusta pidemmälle, mikä tarkoittaa sitä että melko hyvilläkin yleisurheilumailla jotkin lajit jäisivät vaille kolmea edustajaa eikä vertailu olisi tilastollisesti täysin luotettava. Perstuntumalta sanoisin, että Suomen ohi ei nousisi yksikään nyt taakse jäävistä maista, kun taas Suomi ohittaisi käytännössä varmasti Intian, lähes varmasti Jamaikan, todennäköisesti Tsekin, Valko-Venäjän ja Hollannin, mahdollisesti Japanin. Todennäköinen sijoitus olisi 17. Ruotsin suheen tarkistin tilanteen sikäläisen liiton taulukoista. Suomi häviää 389,5 - 402,5.

Vielä ennen lopullista taulukkoa huomautus omasta leipälajista eli kestävyysjuoksuista. Yleisesti ottaen Suomen tasoa pidetään surkeana. Tällä hetkellä tilanne onkin miesten puolella huonompi kuin vuosiin, koska esimerkiksi Keskisalo ja Sandells lopettivat uransa. Naisissa taas Kettunen ja Vainio olivat koko viime kauden telakalla eikä Sandra Erikssonkaan aivan terävimmillään. Mutta suhteutetaanpa ratakestävyysmatkoja (800 m ja siitä ylöspäin) Suomen oikeaan verrokkiryhmään eli muihin eurooppalaisiin maihin. Kestävyysjuoksumaaottelussa Suomi voittaa itseään suuremmista Euroopan maista seuraavat: Itävalta, Valko-Venäjä, Bulgaria, Tanska, Kreikka, Unkari, Romania, Serbia ja Sveitsi. Itseään pienemmistä Suomi häviää Irlannille ja Norjalle. Eli Suomi voittaa yhdeksän itseään suurempaa, mutta häviää kahdelle itseään pienemmälle. Sanoisin että eurooppalaisessa vertailussa suomalainen kestävyysjuoksu on vähintäänkin hyvällä tasolla, kun pitää suhteellisuudentajun mukana.

Mutta sitten lopullinen sarjataulukko. Maan lyhenteen jälkeen sen saavuttama voittojen määrä yhteensä 74 ottelussa ja ottelujen yhteenlaskettu piste-ero, joka on toiminut tasatilanteessa erottelijana.

1 USA 74 24661
Huvittavaa kyllä, USA:lta ottaa eniten pisteitä vasta sijalle 33 päätyvä Kenia. Tämä johtuu siitä, että USA on kaikissa lajeissa tasaisen vahva, mutta kestävyysjuoksuissa häviää selvästi Kenialle. Kenia saa USA:lta 313 pistettä, kun toiseksi eniten ottaa Saksa eli 279,5. Kokonaisvertailussa toiseksi tuleva Iso-Britannia saa 263,5. Väliin kiilaa samasta syystä kuin Kenia 272 pisteellä Etiopia, joka jää kokonaisvertailussa sijalle 72.
2 GBR 73 19025
Britit voittavat pronssimitalisti Saksan 425 - 367.
3 GER 72 18867
Saksa voittaa Venäjän niukasti 402 - 390.
4 RUS 71 17755
5 FRA 70 15886
6 POL 68 15439
Puola yllättää kovalla tasollaan.
7 AUS 68 14799
8 UKR 67 14470
9 CAN 67 13495
Kanada voittaa Puolan, mutta häviää Australialle ja Ukrainalle.
10 ITA 64 13701
11 BRA 63 13098
12 CHN 63 12995
13 ESP 63 12942
14 RSA 61 12532
15 JPN 60 12363
16 JAM 59 7234
17 SWE 58 8749
18 NED 57 8477
19 BLR 56 7351
Jos Valko-Venäjältä karsisi epäilyttävät heitot ja heittäjät pois, sijoitus putoaisi muutaman pykälän.
20 IND 55 7189
21 CZE 54 7549
Tsekki - Slovakia 499,5 - 292,5.
22 FIN 52 6198
23 BEL 52 5661
24 CUB 52 4761
25 GRE 50 5146
26 TUR 49 4636
Turkki saavuttaa pisteensä suurelta osin ostourheilijoilla.
27 MEX 48 4559
28 NOR 47 4424
29 COL 46 3168
30 HUN 44 3012
31 POR 44 2628
32 NGR 43 1085
33 KEN 43 919
Kenia on juoksuissa ylivertainen, mutta se ei riitä kompensoimaan kenttälajien puutteita.
34 NZL 40 1041
35 SUI 40 249
36 IRL 39 -341
37 ROM 38,5 403
38 KOR 38,5 -540
39 EST 36 -2041
Viro voittaa sekä Latvian että Liettuan.
40 MAR 34 -3350
41 DEN 34 -3563
42 LAT 32 -4859
43 ALG 30 -5120
44 CRO 29,5 -5220
45 LTU 29 -6435
46 KAZ 28 -5905
47 CHI 28 -6204
Chile voittaa Argentiinan 409 - 383.
48 SVK 28 -6230
49 SLO 27 -5833
50 ARG 27 -6523
51 AUT 23,5 -7298
52 TTO 23 -5023
53 TPE 22 -8382
54 VEN 21 -6995
55 BUL 21 -7427
56 SRB 20 -8400
57 ISR 18 -8199
58 CYP 17 -8540
59 BAH 16 -6748
60 DOM 15 -8793
61 GHA 14 -8855
62 PER 12 -10774
63 INA 12 -12598
64 EGY 11 -10415
65 IRI 11 -10575
66 THA 10 -13459
67 TUN 9 -11808
68 MAS 7 -13637
69 UZB 6 -12883
70 ISL 5 -14169
Islanti voittaa kaikki heikompansa, mm. Etiopia kaatuu 420,5 - 371,5.
71 MDA 4 -13786
72 ETH 3 -9514
Etiopia kerää reilusti pisteitä kestävyysjuoksuista, mikä näkyy piste-erossa. Se päihittää siinä kymmenen sarjataulukossa ylempänä olevaa.
73 BIH 2 -16808
74 KSA 1 -15308
75 QAT 0 -13909
Pahnanpohjimmaiset Saudi-Arabia ja Qatar eivät kumpikaan saaneet ainuttakaan naisurheilijaa listoille. Vaikka miehissä jonkin verran lajivoittoja tulikin, se ei riittänyt kompensoimaan tasa-arvovammaa.

7 kommenttia:

Becker kirjoitti...

Jessus! On siinä tilastoa kerrakseen. Onko nyt ymmärrettävä niin että ei se Suomen tilanne yleisurheilussa olekkaan niin huono kuin mitä ruudun tältä puolen luulisi näyttävän.

Jaska Brown kirjoitti...

Kyllä. Täsmälleen näin. Oikeasti globaaleja urheilulajeja on tasan kaksi, yleisurheilu ja jalkapallo. Niistä Suomi on yleisurheilussa ylivoimaisesti parempi kuin jalkapallossa. Seuraava kategoria globaaliudessa on koripallo, lentopallo, uinti, tennis, nyrkkeily ja paini ja ne ovat kaikki globaaliudessa selvästi kahta suurta heikompia. Siitä huolimatta Suomen taso on niissä kaikissa heikompi kuin yleisurheilussa. Suomi on maailman huippua hiihdossa, jääkiekossa ja salibandyssä. Jotka ovat minimaalisia lajeja globaalissa mittakaavassa. Tai oikeastaan Suomi on ehdotonta maailman huippua vain pesäpallossa.

QroquiusKad kirjoitti...

Muistan lukeneeni kahteenkin otteeseen tapauksista, joissa pesäpalloilijat ja baseballistit olivat kokeilleet toistensa lajeja. Kummassakin pesäpalloilijat olivat tuumineet, että vähän erilaista, suurin erikoisuus on syöttötapa ja toinen takalaittoman puuttuminen. Baseballistit sen sijaan olivat todenneet pesäpallosta, että tämähän on aivan kauhea peli!

Ehkäpä Suomen pesäpalloseurat pitäisikin muuttaa baseball-seuroiksi ja lähteä sitten USA:an lyömään ja juoksemaan Suomea tarkempaan kohtaan maailmankartalla? Edelläkuvatun valossa kun sen ei pitäisi olla edes vaikeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos silmiä avaavasta kirjoituksesta Jaska, emme olekaan luusereita!

Tekee kuitenkin mieli kysyä, kuinka paljon Suomen menestys perustuu naisiin ja lajeihin jotka ovat vähemmän globaaleja kuin juoksut. Jossain Ylä-Voltassa ei varmaan ole paljon moukarinheittäjiä, onko edes moukareita mitä heittää? Lempilapsesi kestävyysjuoksu on globaali laji, mutta ovatko Räty ja Pitkämäki todella aidosti globaalin lajin maailmanmestareita?

Joka tapauksessa olemme hyvää eurooppalaista tasoa, kun taas esim. Serbia ja Itävalta ovat yllättävän vaisuja, jopa surkeita.

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: Joo, tuosta on ollut joskus vakavissaankin puhetta. Sanotaan nyt vaikka niin täydellisellä epäasiantuntemuksellani, että pesäpalloilijat saisivat kokoon kohtuullisen hyvätasoisen amatööribaseballjoukkueen. Mutta ammattilaistasolle olisi valtava matka. Sen näkee siitäkin että toisin kuin muissa ammattilaislajeissa, MLB:hen eivät junioritähdet nouse koskaan kulkematta ensin pitkää, yleensä monivuotista matkaa alempien tasojen farmijoukkueiden kautta.

Ano: Ah, kiitos. Tätä kommenttia minä NIIN toivoin ja nyt varmaan joku epäilee että kirjoitin sen itse. Keihäänheittoa aina asiantuntemattomat mollaavat että eihän sitä kukaan harrasta. Luokaamme katse viimevuotiseen maailmantilastoon. 50 parhaan joukossa on heittäjiä seuraavista maista: Saksa, Trinidad, Kenia, Suomi, Tsekki, Egypti, Kreikka, Latvia, Intia, Australia, Viro, Puola, Qatar, Japani, Ruotsi, Ukraina, Uusi-Seelanti, USA, Taiwan, Ghana, Uzbekistan, Kolumbia, Argentiina, Fidzi, Bosnia-Hertzegovina, Brasilia, Venäjä, Kuuba. Siis kaksikymmentäkahdeksan maata. Epäilen vahvasti että jos jalkapallotoimittajia pyydettäisiin listaamaan maailman viisikymmentä parasta futaria, listalle ei pääsisi noin monen maan edustajia. Jääkiekossa ei saataisi kahtakymmentäkahdeksaa maata kokoon vaikka listattaisiin viisituhatta parasta. Epäilen että yleisurheilun ulkopuolelta ei löydy yhtäkään vastaavaa lajia. Mainittakoon vielä että listassa näkyvät olevan edustettuina kaikki maanosat, jokainen vieläpä vähintään kolmen maan voimin. Ja tällä listalla on muuten neljä suomalaista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Off topicia, mutta kun lätkä mainittiin, niin täytyy sentään mainostaa, että sitä pelataan Mongoliassakin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mongolian_j%C3%A4%C3%A4kiekkomaajoukkue

Ja jos joukkuelajeista puhutaan, niin joku päivä minä vielä selvitän, että mistä kummasta siinä sinun löytämässäsi kabaddissa oikein on kyse. Yleisurheilusta totean, olen tainnut kysyä ennenkin, että olispa melko mielenkiintoista lukea Jaska-analyysi aiheesta Suomen yleisurheilun suuri 1970-luku.

Jaska Brown kirjoitti...

Yrjöperskeles: Mongoliasta totean, että parin viikon päästä on tulossa kirjoitus, jossa käsitellään erästä urheilulajia, jossa Mongolia on yhtenä harvoista mukana. Kun saat selville, mitä vittua kabaddissa tapahtuu, niin kerro minullekin. 1970-luvun yleisurheilua en valitettavasti aio käsitellä, koska en ollut silloin vielä sisäpiirissä sitäkään vähää mitä nykyään eikä ole kompetenssia. Minulle on kyllä paikallaolija kertonut pari huimaa juttua sen ajan valmentajakoulutuksesta, mutta ehkä jossain yhteydessä niistä sitten.