Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 19. joulukuuta 2016

Välihuomautus 102: Vieraissa kaupoissa

Otsikko on vanhasta vitsistä:
- Miten karjapaimenen vaimo hankkii vaihtelua?
- Käy vieraissa kaupoissa.


Mutta sitten asiaan. Allekirjoittaneella, kuten varmaan useimmilla lukijoillakin, on paksu lompakko. Tämä ei johdu siitä, että siellä olisi paljon rahaa, vaan paljon bonuskortteja. Perinteisesti ehkä eniten käytössä ollut bonuskortti on väriltään vihreä. Eli S-ryhmän kortti. Bonusta on kertynyt paitsi kauppakäynneistä ja ABC-tankkauksista, myös lukuisista ryhmän yhteistyökumppaneilta tehdyistä ostoksista. Usein ei edes tiedä, mikä ketju on missäkin ryhmässä ennen kuin kysyvät bonuskorttia. Jollainen yleensä löytyy tapauksesta riippumatta, kuten todettu lompakko on paksu.

Arvioisin, että eniten bonusostoja on siis tullut tehtyä S-ryhmästä. Tein tässä pienen laskelman, joka koskee - suunnilleen, kuten kohta käy ilmi - kahden viimeisen vuoden ajanjaksoa 2015-16:

Bonusostoja kuukautta kohti: 887,33* euroa, mikä vuositasolla tarkoittaa 10 647,96 euroa.

Viimeinen laskelmassa mukana oleva kuukausi on lokakuu 2016.

Sitten S-ryhmä ilmoitti panostavansa maahantunkeutujien työllistämiseen ja kusi kylmästi satojentuhansien työttömien suomalaisten kintuille. Uusimpana oivalluksena S-ryhmä ryhtyi lorottelemaan myös suomalaisten yrittäjien saappaille pistämällä heidän tuottamansa turkikset boikottiin. Eläinsuojelullisista syistä. Mikä ei jostain syystä estä S-ryhmää tarjoamasta halal-teurastettua lihaa.

Päätin jättää S-ryhmän palvelut väliin, kunnes muistavat taustansa. Osuustoimintaliike syntyi aikoinaan suomalaisen työväestön aseman parantamiseksi. Minun puolestani voivat parannella suomalaisen työväestön aseman sijaan maailmaa, kunhan tekevät sen ilman sinne tähän asti vuosittain kantamaani kymppitonnia.

Marraskuussa piti kerran käydä S-marketissa, kun eräs tuote, jota välttämättä saman päivän ruoanlaittoon tarvitsi, oli naapurikaupasta loppu. ABC:llä en ole käynyt muuten kuin kerran tien päällä ollessa, kun oli pakko ja seuraavalle huoltoasemalle olisi ollut kymmeniä kilometrejä. Kiitoksia S-ryhmälle hyvin siivotusta vessasta - oli mukava paskantaa.

Ja sitten kuukauden saldo:

Bonusostoja marraskuussa 2016: 17,74* euroa, mikä vuositasolla tarkoittaa 212,88 euroa.

S-ryhmä: Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?


(*Luvun ensimmäinen numero on molemmissa tapauksissa tosi, muut on intimiteettisyistä arvottu)


Lisäys 10.1.2017: S-ryhmä vastasi palautteeseen.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

S-kaupan arvojen ylimmäisenä lukee, että "Olemme ASIAKASTA varten". Melko selvä arvovalinta osuuskaupalle, etten sanoisi.

Nyt jos S-ryhmä rahanahneuksissaan palkkaa biggereitä suomalaisten sijaan, se luopuu tärkeimmästä arvostaan. Toki on luultavaa että palkatut biggerit myös liittyvät omistajiksi (ja asiakkaiksi), mutta edelleen valtaosa suomalaisista olisi ihan tyytyväisenä jatkanut osuuskaupan jäsenenä ilman tällaista keinotekoista markkinakampanjaa uusasiakkashankinnaksi.

Tilanne olisi samanlainen kuin jos Audi ilmoittaisi olevansa "korkealaatuinen nelivetotuote saksalaiselle autobahnalle". Sitten se alkaisi valmistaa vanhoja etuveto-Audi 80-sarjalaisia vientimarkkinoille, minkä seurauksena osa saksalaisista jäisi ilman autoaan. Kun ei S-ryhmällekään tule työpaikkoja tuosta vaan, niin ihmetellä täytyy että pitää lähteä palkkaamaan valtion tuella kilven kiillotukseen ihmisiä, joita ilman kauppaketju tuli toimeen 100 vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on toi S-kortti lähinnä sen pankkitiliominaisuuden takia, Tulee aikaajoin käteismaksuja ja s-pankki ei viellä ole ottanut rahantilillepanosta maksuja, joten käytän sitä hyödykseni ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

S on myös sekaantunut tuulivoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta minkäs teet, kun meillä päin S-kaupat ja Prismat ovat selvästi edullisimpia paikkoja ostaa ja bonuksilla on tähänkin huusholliin hommattu pesukone, ruihonleikkuri, kattopaneeleja, kylpyhuonekalusteita, tasosirkkeli ym?

Jaska Brown kirjoitti...

Kumitonttu: Samaapa minäkin ihmettelen. Lyhytnäköistä. Onhan totta, että S-ryhmä saa tällä systeemillä a) työvoimaa pääkaupunkiseudulle siksi, että matalapalkkaisella suomalaisella ei ole varaa muuttaa sinne toisin kuin sellaisella, jolle asunto maksetaan yhteiskunnan puolesta ja b) pienemmät palkkauskulut, koska valtio tukee toisin kuin suomalaisten palkkausta. Mutta kyllähän asia on niin, että jos S-ryhmän päättäjät olisivat fyysisesti yhtä suuria kuin moraalisilta periaatteiltaan, niin joutuisivat nousemaan varpailleen seisomaan ylettääkseen nuolemaan mäyräkoiran palleja.

jpt: Onneksi tuosta ei irronne S-ryhmälle rahaa.

Ano 1: On tietysti firman oma asia, mihin voittonsa käyttää. Tosin S-ryhmän pitäisi jakaa ne omistajilleen.

Ano 2: No jaa, olen nyt huomannut että ei tuo kauppalasku sen isompi ollut. Ja luulen että täällä Hornankuusessa vaihtoehtoja on huomattavasti vähemmän kuin isommilla kylillä. On totta, että jotkin tuotteet ovat S-ryhmässä halvempia ja aion niitä ostaa jatkossa. (Itse asiassa pelkkien "sisäänheittotuotteiden" ostaminen tekee S-ryhmälle persnettoa, koska niitä myydään alle kustannushintojen.) Mutta ostan vain sillä periaatteella, että ne tulevat tosiaan halvemmiksi eli nyt kun saan muista ryhmistä enemmän bonusta, niin kyseisen tuotteen ostamisen on oltava S-ryhmästä sekin huomioiden varmasti halvempaa. Mikä esimerkiksi pudotti ABC-tankkauksen välittömästi pois listalta. Kun ennen sai 5 % bonuksen, niin se riitti kompensoimaan ABC:n yleensä hieman korkeamman hinnan. Yhden prosentin S-bonus ei riitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ottamatta kantaa tuohon mamumuiluun, jo aikasemminki on huommannut varsinki S-ryhmän hommassa, että mikä ongelma tulee kun osuustoiminallinen yritys kasvaa liian suureksi, se unohtaa mikä osuustoiminnan alkuperänen tarkoutus on ollut ..

-jpt-

Tammenterho kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jaska Brown kirjoitti...

jpt: Varmaan totta.

Tammenterho: Syy ostosten tekoon S-ryhmästä on ollut kaupan bonusjärjestelmä, joka palkitsee progressiivisesti. Emme tosin ole koskaan läheskään kaikkea sinne keskittäneet, mutta tähänastinen yli kymppitonni vuodessa on tuottanut viiden prosentin palautuksen. Mikä taas riittää kompensoimaan S-ryhmän yleensä hieman kalliimmat hinnat. Täytyy kyllä myöntää, että tuossa laskelmassa huomasin, että jo ennen marraskuuta vuonna tässä taloudessa tapahtui tänä vuonna S-ryhmästä tehdyistä ostoksista kuukausitasolla laskettuna semmoinen 25 % lasku viime vuoteen verrattuna. Syynkin tiedän, mutta se ei liity haittamaahanmuuttoon vaan siihen että sattuneesta syystä tästä taloudesta käytiin vähän aiempaa enemmän toisessa kaupassa. Ja totta on, että K- ja S-ryhmät jos olisivat molemmat poissa pelistä, niin vaihtoehdot olisivat vähissä. Mutta kuten huomautin, käytän S-ryhmää edelleen jos se on selvästi kustannustehokkaampi. Mitä se ei ole. Aiemmin se oli kilpailukykyinen suuren bonuksen takia, mutta laskujeni mukaan menot eivät kyllä ole kasvaneet senkään menettämisen jälkeen. Toisissa kaupoissa jotkin tuotteet ovat vähän kalliimpia, mutta jotkin taas vähän halvempia - lopputulos plusmiinus nolla.
Osuuskauppojen vaaleissa olen aina äänestänyt jotain täysijärkistä kaveriani, sillä seurauksella ettei hän ole koskaan mennyt läpi. Kuten täysijärkisille yleensä käy.

Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuutto
maahan muuttoa tapahtui laajasti usaan, australiaan ja ruotsiin. Näistä maista usaan sitä tapahtui eniten. Kun maahanmuuttajat tulivat jakaantui populaatio kahtia maahanmuuton vastustajiin ja kannattajiin, Tarkastellaan molempia.
Vastustajat olivat; konservatiivejä jotka pelkäsivät kulttuurinsa ja uskontonsa puolesta, ammattiyhdistyliike joka pelkäsi palkkojensa puolesta.
kannattajiin joita olivat muut maahanmuuttajat ja suuryritykset, pienemmät yritykset, yms talouskasvun ja kulutuksen kasvun kannatajat, talojen vuokraajat, rautateiden omistajat.
Miten kävi: Maahan muuttajat omaksuivat arvot ja kulltturit ja heistä oli hyötyä
Nykyään:
Samat piirit kannattavat noin perjaatteessa maahanmuuttoa kuin silloin. Puolestapuhujiin on tullut kuitenkin myös ns suvaikit, jotka ovat korvanneet suvaitsevaisuus arvolla ns uskonnollisen tyhjyyden.
Miten kävi (ruotsi): Maahan muuttajat eivät omaksuneet arvoja ja kulttuureita. Kantaväestö joutui muuttamaan pois ja muuttumaan arvojensa ja uskontojensa puolesta.
Eroavaoisuutta
1900 luvulla ei ollut sosiaaliturvaa yms. Myöskään maahantulijat olivat samaa rotua ja uskontoa
Australian mallia johtui pääasiassa siitä, että maahantulijat olivat aasialaisia. Rajat pantiin kiinni hyvissä ajoin.
Australian malli on siis ainoa malli joku voi pitkittää euroopan lopullista tuhoa.