Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pakko mahtua kun on vihitty

Pikku-Kalle kysyi isältään:
- Isä, pitääkö paikkansa että joissakin maissa mies ei tunne ollenkaan sitä naista, jonka kanssa hän menee naimisiin?
- Kyllä, poikaseni. Esimerkiksi Suomessa.


Tämän vitsin vei entistä realistisemmalle tasolle Avan uutuusohjelma Ensitreffit alttarilla. Alkujaan tanskalaiseen formaattiin perustuvan ohjelman idea on lyhyesti selitettynä se, että asiantuntijat valitsevat ehdokkaiden joukosta mielestään toisilleen sopivan parin, joka menee sitten ensitapaamisella suoraan naimisiin.

Asiantuntijoina ohjelmassa ovat psyko/seksuaaliterapeutti, folkloristi, psykologi ja pappi. Kuulostaa luonnolliselta, mutta itse olisin lisännyt joukkoon vielä diplomi-insinöörin, mielellään konepuolelta. Loppujen lopuksi kyseessähän on pultti ja mutteri -ongelma. No, puutteistaan huolimatta raati teki kovaa ja huolellista työtä valitessaan kolme mielestään toisilleen parhaiten sopivaa paria.

Ensimmäisessä jaksossa kuvailtiin systeemi, jolla parit valittiin ja tutustuttiin valittuihin. Nämä eivät siis vielä tavanneet toisiaan eivätkä tienneet toisistaan mitään. Ennen ohjelman lähetystä tuli tietysti normaalit ennakkopuffit ja mainoskampanjat. Ei sen takia että näitä olisi kauheasti tarvittu. Mediassa ohjelmaa kauhisteltiin ja tuomittiin, etenkin konservatiiviset tahot. Pidin tätä vähintäänkin kummallisena. Eivätkös konservatiivit nimenomaan ole olleet sitä mieltä, että avioon pitäisi astua? Ilmeisesti jonkinlaista koeaikaa ennen avioliittoa kuitenkin kovasti kannatetaan, jopa konservatiivien keskuudessa.

Toisaalta, kun asiaa ajattelee järjellä, niin ei hitto vie järjestetty avioliitto voi nykysysteemiä huonompi olla. Naiset menevät hormoniensa viemänä ja miehet taas sinne minne viisari osoittaa. Eli käytännössä ottavat sen naisen, joka sattuu huolimaan - paitsi tietysti pelimiehet, jotka hoitelevat naisia minkä ennättävät. Jonka luonnollisena seurauksena betamiehet joutuvat ottamaan sen minkä saavat. Näin ainakin Laasanen ja kumppanit väittävät. Toki teoriasta löytyy lukuisia poikkeuksia, sitä kun testataan lähinnä baaritasolla ja on kuitenkin olemassa melkoinen siivu ihmisiä, jotka eivät baareissa viihdy. Ja elävät oman, usein korkeatasoisen moraalinsa mukaisesti.

Mutta ajatellaanpa nyt sitten järjellä. Normitilanteessa sitä ottaa mitä sattuu saamaan. Nyt asiantuntijoilla on käytössään ilmeisesti kymmenien ihmisten valikoima. Kaikille on tehty isot testipatterit, joten informaatiotakin on. Sitten on kaiveltu esiin sopivimmat yhdistelmät. Toki tästä voidaan aina spekuloida, ovatko käytettävissä olleet mittarit olleet ne sopivimmat, mutta ainakin yritystä on ollut. Kaiken järjen mukaan lopputuloksen pitäisi olla parempi kuin ihmisten omalla valinnalla, koska omaa valintaa sotkevat sellaset pikkuasiat kuin tunne ja puolison pahasti rajoitettu saatavuus. Ainoa miinuspuoli järjestetyssä avioliitossa on se, että ihminen yleensä haluaa tehdä päätöksensä itse. Nyt, kun päätös on tehty hänen puolestaan, voi olla että se on häiritsevä tekijä. Käytönnöllisesti sanottuna: kun valitussa väistämättä esiintyy joitakin puutteita, on helpompaa syyttää muita kuin omaa virhettään, jolloin luovutuskynnys on tietysti matalampi.

Ensimmäisessä jaksossa parit esiteltiin katsojille, mutta ei vielä toisilleen. Katsoimme ohjelmaa yhdessä Sallin kanssa, formaatti kun kuulosti mielenkiintoiselta. Kaikki kuusi päähenkilöä vaikuttivat suhteellisen tasapainoisilta yksilöiltä. Heissä häiritsi kuitenkin se, että iältään nuorinkin oli jo 27-vuotias keski-iän ollessa vähän yli kolmekymmentä. Eikö olisi ollut järkevämpää ottaa aidosti nuoria? Nyt ilmeisesti kaikilla oli jo takana pitkiäkin suhteita, mikä osittain vesitti "kerralla naimisiin" -ideaa. Olisi ollut mukavampaa, jos ainakin yksi pareista olisi lähtenyt ainakin melkein puhtaalta pöydältä, käytännössä kun entiset suhteet tietenkin vaikuttavat aina uusiinkin.
Toinen häiritsevä asia oli valittujen parien ikäero. Se oli pareittain neljä(33 ja 37), kolme (29 ja 32) ja kaksi (27 ja 29) vuotta. Siis suht normaali - paitsi että kahdella vanhemmalla parilla nainen oli se vanhempi. Tässä vaiheessa hälytyskellot soivat. Sanoin Sallille, että tuossa on iso riski. Yksinkertainen tosiasia kun on se, että naiset vanhenevat eri tavalla kuin miehet. Jos nainen on parikin vuotta vanhempi, se kasvattaa ongelmien mahdollisuutta. Toki tunnen onnistuneita pareja, joissa ikäeroa on ollut tuohon suuntaan ja enemmänkin. Mutta tilastollisesti katsoen riskit kasvavat sitä mukaa, mitä vanhempi nainen on mieheen nähden. En tiedä, ottivatko ohjelman asiantuntijat ikäeron suuntaa huomioon pareja valitessaan vai katsoivatko vain, että ikäeroa olisi enintään muutama vuosi.
Henkilöitä tutkaillessa sanoin Sallille:
- Yhteen noista pareista minä en usko. Siihen vanhimpaan.
- Miksi et? Ikäero vai?
- Sekin, mutta se ei ole riittävä syy. Eikä mikään muukaan. Mutta kokonaisuus. Molemmat ovat liian itsellisiä ja tuntuvat hakevan vähän liikaa puolisoltaan. Ei mitään isompaa, mutta pikkuasioiden summa.
- Entäs ne kaksi muuta paria?
- Ne todennäköisesti pärjäävät. Mutta toisessa noista naisista on jotakin, mikä minua häiritsee. En tiedä mitä, mutta se saattaa olla riskitekijä.

Myöhemmin sitten selvisi, mikä oli se asia joka minua oli häirinnyt. Ilmeisesti se ei kuitenkaan vaikuttanut parisuhteeseen ainakaan ratkaisevasti. Pari päivää myöhemmin olin reissussa, kun Salli laittoi tekstarin. Oli sattumalta törmännyt netissä tietoon, ketkä pareista ovat yhä yhdessä ja kysyi, haluanko tietää vai säilyttää jännityksen. Sanoin että anna tulla vain. Kuinka ollakaan, vanhin pari oli jättänyt avioerohakemuksen.

Toisessa jaksossa päädyttiin sitten alttarille. Tai oikeastaan kyseessä oli kaikkien kohdalla siviilivihkiminen Suomenlinnassa. Sulhanen odotti hääväen ympäröimänä. Sivuovi avautui ja morsian astui sisään, jolloin pariskunta näki toisensa ensi kertaa. Nimet paljastuivat vasta henkikirjoittajan kysyessä tahdotaanko sitä vai ei. Tosin ohjelma oli ovelasti leikattu siten, että sukunimi oli "nielaistu" pois ääniraidalta leikkaamalla samalla hetkellä toiseen kuvakulmaan, jolloin ratkaiseva sekunti oli poistettu. Asiaa ei edes huomannut, ellei kiinnittänyt siihen erikseen huomiota. Katsellessaan vihkimistä Salli totesi:
- Minusta on kauhean vahvaa sanoa tuossa vaiheessa "tahdon". Eihän sitä toista edes tunne, niin miten voi vastata kysymykseen noin lujasti.
- No miten sen pitäisi sitten vastata? Eihän se nyt tuossa vaiheessa voi kieltäytyäkään, kun kysytään "tahdotko sinä Maija ottaa tämän Matin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin"?
- Eikö se voisi sanoa vaikka että "mie yritän..."

Seuraavat viisi minuuttia ohjelmasta menivätkin sitten minulta enimmäkseen sivu suun, kun purskahtelin vähän väliä nauruun.

Itse hääjuhlat menivät kaikilla ainakin ohjelman kuvauksen mukaan putkeen. Suvut tutustuivat toisiinsa, mikä usein onkin aika samanlaista - harvemmin puolisojen suvut kovin hyvin toisiaan ennen häitä tuntevatkaan. Valitettavan vähän kuvattiin kylläkin tuoreen avioparin ja appivanhempien suhdetta. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä vanhemmat ajattelevat vastaavasta pika-avioliitosta. Ja vanha totuushan on se, että akkamehtään lähtiessä kaikkein tärkein asia on tutustua anoppikokelaaseen. Yli 80 % naisista kun alkaa vanhemmiten muistuttaa äitiään sekä fyysisesti että henkisesti. Niinpä miehen tulee tutustua ehdokkaan äitiin huolella ja esittää itselleen oleellinen kysymys: "Haluanko minä 20-30 vuoden kuluttua olla naimisissa tuollaisen naisen kanssa?" En tiedä, tutkivatko ohjelman asiantuntijat tätä ennen paritusta, mutta epäilen että eivät.

Ohjelman kolmannessa jaksossa pariskunnat lähtivät häämatkalle, yksi pari Roomaan, toinen Pariisiin ja kolmas Lontooseen. Tämä jakso meni melkein täysin harakoille mitäänsanomattomuudessaan. Emme Sallin kanssa jaksaneet keskittyä juurikaan ohjelmaan, vaan meni spekuloinniksi. Analysoitiin pareja ja mietittiin, ketkä pärjäävät ja ketkä eivät.
- Mitä luulet, joko ne on ollu sillai?
- No ei kai sitä nyt ohjelmassa kerrota, hullu mies!
- Miksi ei? Sehän nyt on oleellista.
- Ei ne nyt vielä. Vastahan ne tutustuvat.
- Hei kamaan, eikös ihmisillä ole tapana hypätä sänkyyn suoraan baari-illasta. Ja nuo on sentään naimisissa!

Tätä ei ohjelmassa tosiaan kerrottu. Tosin ainakin yksi pari paljasti, että ainakaan hääyönä - vaikka samassa sängyssä nukuttiinkin - ei vielä jousien kestävyyttä testailtu. Mutta sitten Salli pääsi keskustelussamme oleellisen äärelle.
- Sitä paitsi, onhan se isompikin asia kuin että milloin ne ovat sillai. Kyllähän jotkut harjoittavat seksiä tuntemattomienkin kanssa, mutta suhde on vakava vasta kun tietty raja on ylitetty.
- Jaa mikä raja?
- No pierukynnys.
- Niin joo. Se nyt pitäisi tässä ohjelmassa ainakin kertoa, jos seksistä ei puhutakaan. "Nyt me uskallettiin eka kerran pieraista siten että toinen kuulee. Tämän täytyy olla vakavaa."

(Kirjoittajan huomautus: Tässä välissä oli omakohtainen kertomus siitä, kuinka pierukynnys murskataan kerralla tuhannen päreiksi. Vieläpä siten, että senkin jälkeen päädytään naimisiin. Tämä osio kuitenkin juuttui Ylimmäisen Johtavan Pääinkvisiittorin - joka oli samalla asianosainen - sensuuriin. Valitan tapahtunutta.)


Toistaiseksi viimeisin jakso on neljäs, jossa parit muuttivat yhteen asumaan. Minua häiritsi se, että puhuttiin "viiden viikon koeajasta". Sen jälkeen parit sitten saavat päättää, jatkavatko yhteiseloa vai hakevatko avioeroa. Ajatus tökki pahasti. Jos kerran on naimisiin menty, niin sitten ollaan tosimielellä liikkeellä. Ei siinä mitään koeaikoja enää ole. Jos homma ei kerta kaikkiaan toimi, niin sitten lyödään kantapäät vastakkain ja se siitä. Mutta kun naimisiin on kerran menty, niin sitten ollaan tosissaan. Ei siinä avioliittolupauksessa kysytä, rakastatko. Siinä kysytään, tahdotko rakastaa. Rakastaminen on helppoa silloin kun menee hyvin. Sen tahtominen on aivan eri asia. Rakkaus tulee ja menee, mutta jos avioliitossa ei ole tahtoa, ei ole kohta koko avioliittoakaan.

Ensimmäisen parin jakson jälkeen ohjelman idea on hieman vesittynyt. Uutuudenviehätys "kerralla naimisiin" -konseptista oli ja meni. Loppujen lopuksi kyseessä ei ole muuta kuin laajennettu Napakymppi. Siinähän Kari Salmelainen - hyvä jätkä potenssiin kaksi - paritti herra/neiti X:n yhdelle kolmesta ehdokkaasta ja lähetti nämä yhteiselle lomalle. Oikeastaan ainoat erot Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan ovat siinä, että tässä mennään naimisiin ja muutetaan yhteen kuvausryhmän ollessa koko ajan mukana. Muilta osin tilanne on sama: tuntemattomat yrittävät keskenään.
TosiTV-formaattina ohjelma ei siis tuota alkushokkiarvonsa lisäksi mitään uutta. Niipä sopii odottaa, että kohta keksitään jotain vielä rajumpaa. Miten olisi ohjelma, jossa valitaan sopivat pariskunnat samaan tapaan. Sitten nainen hedelmöitetään miehen lahjoittamalla spermalla. Ensitreffit synnytyssaliin, johon paikalle myös henkikirjoittaja vihkimään. Sitten katsotaan, miten tuoreen perheen arki lähtee rullaamaan. Älkää naurako. Odottakaa viisi vuotta ja ihmetelkää sitten, mitä telkkarista tulee.

7 kommenttia:

TapsaK kirjoitti...

Tietääkö se konepuolen inssi seksiasioista muuta kuin sen että niissä hommissa ainoa seisova osa liikkuu.

IDA kirjoitti...

En huomannut mediassa mitään. Toki itse pidän moista ohjelmaa äärimmäisen typeränä, enkä usko sen saavuttavan katsojalukuja, joka innostaisi mainostajat toiseen kauteen.

Mediassahan se Iltapäivälehti on samaa mediayhtiötä kuin sarjan tuottaja yleensäkin kauhistelee jotain sarjan piirrettä ja pyrkii nostamaan kovaa kohua "uutisjuttujen" muodossa. Yliopistoissa opetettua nykyjournalismia se, ei en kummempaa.

Becker kirjoitti...

Tämäntyyppiset ohjelmat kyllä ylittävät älyllisen kapasiteettini.

Mun on vähän vaikea ymmärtää tätä nykyistä trendiä, missä ihmiset menevät mukaan mitä ihmeellisimpiin ohjelmiin. Ei minkäänlaista huolta kasvojensa menettämisestä, ei minkäänlaista itsekritiikkiä tai henkilökohtaista arvokkuutta.

Typerykset nauttivat kun houkkiot nauraa räkättävät heidän ääliömäisyyksilleen.

Jaska Brown kirjoitti...

TapsaK: Jotenkin elämänkokemus antaa aihetta epäillä, että koneinssien parisuhteet ovat kestävämpiä kuin psykologien...

IDA: Itse törmäsin ohjelmaan parillakin radiokanavalla, iltapäivälehden nettisivuilla ja jopa paikallislehdessä. Mutta oli hyvä havainto tuo, että saman mediayhtiön eri jakelukanavat puffaavat toisiaan.

Becker: Elämme huomiotaloudessa. Mokaamista pahempaa on se, jos ei huomata. Ainakin melkoiselle osalle populaatiota. Niin, ja kyllä ne ohjelman kuusi päähenkilöä ovat ihan täysipäisen oloisia - ainakin jos verrokkiryhmänä ovat muut tosi-TV -ohjelmat.

Saudade kirjoitti...

Poikaystäväni heitti samantapaisia huomioita kuin blogistikin, ohjelmaa katsoessamme. Mikä olikaan se häiritsevä piirre toisessa naisista? Jos kyse on vaaleatukkaisesta niin kenties tatuoinnit vai avioliitto turkkilaisen kanssa?

Jaska Brown kirjoitti...

Saudade: Itse asiassa molemmat, mutta tatuoinnit näkyivät jo ruudussa. Molemmat seikat (tatuoinnit ja etenkin avioliitto muslimin kanssa) kasvattavat ehdollista todennäköisyyttä sille, että yksilössä on jotain vialla. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tässä tapauksessa on joko tapahtunut henkistä kasvua tai sitten kyseessä on indikaattoreista huolimatta positiivinen poikkeusyksilö. Toivon onnea ja menestystä avioliitolle.

Becker kirjoitti...

En todellakaan katsonut ohjelmaa, joten saattaa tosiaan olla että siinä esiintyvät henkilöt olivat ihan täyspäisiä.

Mä olen sen ikäinen, tai en tiedä onko iästä kiinni, mutta tuo huomiotaloudessa eläminen on henk koht vähän vierasta
Nuorempana sitä ehkä oli enemmän ekstrovertti, mutta ikääntyessäni olen kyllä muuttunut introvertiksi.

Tuo huomiotaloudessa eläminen on kyllä saanut aikaan aika erikoisia ilmiöitä sillä esim, tuolla aikuisviihdepuolella ihan tavalliset Virtaset harrastavat sitä itseään sen enempää mitään peitteleämättä, edes naamojaan.