Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 2. tammikuuta 2015

Tappoesto

Olen aiemmin kirjoittanut näkemykseni asevelvollisuuden tarpeellisuudesta enkä käsittele sitä tässä. Tämä kirjoitus lähtee olemassaolevista tosiasioista eli siitä, että Suomessa on katsottu asevelvollisuus tarpeelliseksi.

Aiemmin siviilipalvelukseen vaadittiin tutkintolautakunnan lupa. Tämän saamiseksi vaadittiin ainakin periaatteessa vankat perustelut. Nämä taas ilmeisesti aina jollain tavalla perustuivat aiheisiin "en halua tarttua aseeseen" tai "en halua tappaa ihmisiä".

Sinänsä nämä perustelut ovat soopaa. Esimerkiksi USA:n armeijassa "omantunnon syistä" kieltäytyville on aina löytynyt tehtäviä silloin, kun kutsunnat ovat olleet käytössä. Onhan Suomessakin mahdollisuus suorittaa varusmiespalvelus aseettomana. Lääkintämiehen tehtäville on aina tarvetta. Moni lääkintämies on ollut pasifisti ja silti erittäin ansioitunut sotilas, esimerkkinä Medal of Honorin toisessa maailmansodassa saanut Desmond Doss. Muistan lukeneeni (en löytänyt mistään kyseistä kirjaa tai nettilähdettä), että erään toisen maailmansodan aikaisen brittiläisen kommandoyksikön kaikki lääkintämiehet olivat kaikki pasifisteja ja yksikön komentaja arvosti heitä erittäin rohkeina miehinä. Paha on muutakaan sanoa, painella nyt Natsi-Saksan linjojen taakse ilman asetta.

Mutta tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole myöskään pohtia siviilipalveluksen tarpeellisuutta. On toki henkilöitä, joiden sodan ajan sijoituspaikaksi ei missään tilanteessa ole asepalvelus sopiva, vaikka mitään fyysistä tai henkistä estettä siihen ei olisi. Heille vain löytyy hyödyllisempiä tehtäviä. Kokonaan toinen asia on sitten se, millä tavoin kansakunnan moraaliseen selkärankaan vaikuttaa vapaamatkustaminen - se tulisi tietysti estää.

Kirjoituksen tarkoituksena on loogisesti osoittaa, että jokainen on valmis tappamaan tietyissä oloissa. Jopa itselleen tuntemattomia ihmisiä ja vailla omaan koskemattomuuteen kohdistuvaa uhkaa.

Suurin osa ihmisistä luultavasti kykenee taistelutilanteessa tappamaan, mikäli kokee itseensä kohdistuvan hengenvaaran, jonka saa torjuttua tappamalla. Sen sijaan kylmäverinen tappaminen on sotatilassakin varmaan harvinaista. Kuvitellaan, että näet vihollisen kävelevän kaikessa rauhassa kiväärinkantaman päässä. Tilanne ei mitenkään uhkaa sinua henkilökohtaisesti, mutta voisit helposti tappaa hänet. Luultavasti suurin osa ihmisistä ei - olettaen että ei ole vielä sodan raaistamia - kykenisi tappamaan pahaa aavistamatonta vihollista.

Mutta unohdetaan tuo ja lähdetään kuvittelemaan koejärjestelyä, jossa tutkitaan tappamisvalmiutta. Edetään järjestelmällisesti, vaihe vaiheelta. Aina jossakin vaiheessa tulee vastaan tilanne, jossa jonkun henkilökohtainen tappamiskynnys ylittyy.

Kuvitellaan seuraavanlainen tilanne. Olet sidottuna sähkötuoliin ja ajastin käy, esimerkiksi minuutti aikaa. Minuutin kuluttua tappava virta kytkeytyy päälle. Edessäsi on kuitenkin kytkin, jota liikuttamalla voit halutessasi muuttaa asetuksia. Ja sitten tilanne tilanteelta:

1. Istut sähkötuolissa ja vastakkaisessa tuolissa istuu toinen henkilö. Kytkintä liikuttamalla voit valita, että virta ei kytkeydykään H-hetkellä sinun tuoliisi vaan toisen henkilön tuoliin. (Toki tässä on merkitystä sillä, kuka toisessa tuolissa istuu, mutta tästä vaiheesta selviää pasifistin paperein vain siinä tilanteessa, että ei kääntäisi kytkintä vaikka vastapäätä istuisi Hitlerin reinkarnaatio.)

2. Jos selvisit edellisestä, kehitetään tilannetta. Edelleen kaksi henkilöä, mutta ajastin ei käynnisty, ellei se toinen henkilö paina nappia. Hän tekee näin ja yrittää siis tappaa sinut. Käännätkö kytkintä vai et? (Tämän ero edelliseen tilanteeseen on se, että tällä kertaa vastapelurisi yrittää aktiivisesti tappaa sinut. Eli jos äsken oli valmis kuolemaan, kun ei halunnut surmata syytöntä, niin onko nyt valmis tappamaan henkilön, joka yrittää aktiivisesti tappaa sinut.)

3. Jos selvisit edellisestä, niin kehitetään tilannetta edelleen. Tällä kertaa olet sivustakatsoja, jolla ei ole oman hengenlähdön vaaraa. Napilla varustetussa sähkötuolissa A istuu koko maailman inhottavin henkilö ja toisessa sähkötuolissa B sinulle kaikkein tärkein henkilö maailmassa. Tuolissa A istuva henkilö painaa nappia ja ajastin käynnistyy. Käännätkö kytkintä ja pelastatko henkilön B surmaamalla henkilön A? (Tietysti narsisteille tämä on helpompi tilanne kuin edellinen, mutta luultavasti useimmille ei.)

4. Jos selvisit tuostakin, niin onneksi olkoon, olet totaalinen pasifisti joka ei pidä yhtäkään ihmiselämää toista arvokkampana! (Olet kyllä myös melkoinen idiootti, mutta se ei kuulu tähän.) Mutta jatketaan. Sama tilanne kuin äsken, mutta sähkötuoli B on korvattu sähkösohvalla B, jossa istuu - no, vaikka sata henkilöä. Joista sinä olet yksi. (Lukumäärän voit kuvitella riittäväksi, samoin henkilöt haluamiksesi.) Käännätkö kytkintä ja pelastat nuo sata henkilöä surmaamalla heidän tappamistaan yrittäneen henkilön A?

5. Jos selvisit tuostakin, niin et ole ainoastaan totaalinen pasifisti, vaan myös totaalinen idiootti. Nyt on turha jatkaa enää eteenpäin tätä variaatiota.

Sen sijaan lähdetään katsomaan saivartelua vähentävää vaihtoehtoa. Äsken kuka tahansa pasifisti saattoi todeta missä tahansa vaiheessa, että "niin no, virta kytkeytyy kuitenkin päälle H-hetkellä ja ihmisiä kuolee, joten sama se jos kytkimellä vaihdan kohdetta".

Nyt oletetaan, että kytkin ohittaa ajastimen. Tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin saattoi em. lauseella lohduttautua, että ajastin on se, joka tappaa. Tällä kertaa kytkimen kääntäminen pistää sähköt päälle heti, joten koehenkilö tappaa itse - aktiivisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin saattoi aina toivoa, että jokin toimintahäiriö keskeyttää tilanteen ennen virran kytkeytymistä. Tällä kertaa joutuu kytkintä mahdollisesti käännettyään elämään sen tiedon kanssa, että niiden ratkaisevan parin viimeisen sekunnin aikana olisi saattanut tulla kaikki elämät pelastanut toimintahäiriö. Käydään samat viisi vaihetta läpi. Todennäköisesti jokaiselle tulee tässäkin tilanteessa jossain vaiheessa se hetki, jolloin on valmis kääntämään kytkintä.

Ja lopuksi poistetaan saivartelu kokonaan. Sama tilanne kuin äsken (tai no, tässä ei oikeastaan ole väliä sillä kytkeytyykö virta heti kytkimen kääntämisen jälkeen vai ajastimen mukaan). Nyt koneisto kuitenkin toimii seuraavasti: jos kytkintä kääntää, virta kytkeytyy varmasti. Jos taas ei käännä, virta kytkeytyy vain 99 % todennäköisyydellä. Todennäköisesti jokaiselle tulee tässäkin tilanteessa jossain vaiheessa se hetki, jolloin on valmis kääntämään kytkintä. Eli on valmis surmaamaan toisen ihmisen, vaikka tämän teot eivät välttämättä tapa ketään.

Ajatusta voi kehittää vielä siten, että tuo todennäköisyys muuttuu pienemmäksi. Mikä on raja-arvo kytkimen kääntämiselle? Entä jos todennäköisyys on vain 10 %? Esimerkiksi vaihe 2: vastapäätä istuva tyyppi painaa nappulaa, joka tappaa sinut 10 % todennäköisyydellä minuutin kuluttua. Käännätkö kytkintä, joka pelastaa sinut mutta tappaa tuon tyypin 100 % todennäköisyydellä? Minä kääntäisin. Koska hän on aktiivisesti, tarkoituksella, asettanut minut turhaan kuolemanvaaraan.

Tämän ajatuskokeen tarkoitus oli osoittaa, että jokainen ihminen kykenee tietoisesti tappamaan muita ihmisiä. Tästä on hyvin yksinkertaista edetä loogisesti siihen, että aseistakieltäytyminen on moraalisesti kestämätöntä kansakunnan itsepuolustuksen nimissä. Toki käytännössä pasifistista on enemmän hyötyä lääkintämiehenä kuin hyödyttömänä aseenkantajana, joten heille tämä mahdollisuus suotakoon.

Mutta annettakoon lopuksi puheenvuoro Marokon Kauhu Aarne Juutilaiselle, jolla oli talvisodassa oma tapansa koetella vakaumusta:
Mainittavia huolia eivät aiheuttaneet edes aseistakieltäytyjät. Heidän parantamisekseen Marokon Kauhulla sattui olemaan ikioma, tehokas patenttilääke:
- Vai kieltäydyt sinä asetta kantamasta. Mikäpä siinä, kun ei, niin ei. Mutta noin vahva nuori mies joutaa hyvin etuvartioon, ettei vanhojen mulikoideni täydy siellä aina maata. Otat nyt heti seuraavan vuoron. Eikä sinun tarvitse ottaa mukaasi asetta, jollet siitä pidä. Se on täysin vapaaehtoista.
Aseistakieltäytyjien teorian ja käytännön joutuessa vastakkain käytäntö voitti aina. Selustassa harrastettu suuriääninen suunsoitto vaimen tyystin, kun kyseessä oli oma henki. Siihen mennessä oli leikitelty vain sanoilla ja muiden hengellä.

(Jukka L. Mäkelä: Marokon kauhu, s.98)

16 kommenttia:

Timo Koo kirjoitti...

Niin no kyky ja halu tappaa on kait kaksi ihan eri asiaa. Sama juttu varmaan minkä tahansa asian kanssa: kyky ja halu on eri asioita.

Muuten lienee kyllä selvää, että kuka tahansa pystyy tappamaan kunhan olosuhteet on oikeat.

Timo Koo kirjoitti...

Niin ja sattumalta tiedän yhden nuoren miehen, jolla oli motivaatio enemmän kuin kohdillaan käydä intti. Loukkaantui fyysisesti harjoituksissa ja siitä alkoi semmoinen pompottelusirkus Puolustusvoimien taholta että mitta täyttyi ja hakeutui sivariksi. Kun halusi edes jotenkin palvella isänmaataan.

Että joskus noinkin.

Kumitonttu kirjoitti...

Suomessa rangaistukset ovat nykyisin niin naurettavan lieviä, että ihmetyttää miten harva ihminen on turvautunut omankäden oikeuteen. Oma ajattelutapani on varsin vanhatestamentillinen ja uskon jonkun kynnyksen jälkeen silmä silmästä -oikeuteen. Pienet virheet pitää ilman muuta antaa anteeksi mutta jossain kulkee raja, jonka jälkeen tukan lisäksi lähtee henkiriepu. Kaikkea ei tarvitse sietää.

Rocceri kirjoitti...

1 ja 2 kohta, nää on helppoja, tätä elämää niin
paljon rakasta että rupeaisin ketään
tappamaan vain sen takia että itse jäisin henkiin.
jos se toinen haluaa tappaa minut, se on hänen
valintansa.

3.kohta, pelastan lähimmäiseni.

4.kohta, tapan sen yhden.

Kytkimet ja ajastimet on ehkä vähän
saivartelua, periaatteet pysyy samana.

Sitten menisinkö etulinjaan tappamaan.
Menisin varmasti ja ampuisin armotta joka
ainoan joka kohdalle sattuu aina siihen asti
kun itseensä osuu. Mutta siinä vaiheessa tapellaan
jo sitten isommista asioita kuten isänmaasta, lapsien
tulevaisuudesta ja semmoisista. Silloin ei ole
enää häviämisen mahdollisuutta olemassa. Mikäli
kye jostain joutavasta kapelosta, lähtisin lätkimään
ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Anonyymi kirjoitti...

Gran torinossa Clintin esitämä kaveri sanoi nuorelle sällille kun kaveri vouhkasi että mennään heti ne jengiläiset listiin, että vain toisen ihmisen tappamista pahempaa on se että siitä annetaan mitali.

-jpt-

Ironmistress kirjoitti...

Ja sitten tulee jostain aina se Arndt Pekurinen, joka pilaa koko jutun.

Edes Aarne Juutilainen ei olisi saanut Pekurista tarttumaan aseeseen, kuten ei saanut Pentti Valkonenkaan. Jälkimmäinen oli sentään Mannerheim-ristin ritari. Pekurinen osoittautui niin hankalaksi tapaukseksi, että hänet oli pakko murhata. Kaksi ensimmäistä teloitukseen määrättyä miestä kieltäytyi. Kolmas ampui Pekurisen, koska Valkonen uhkasi tätä itseään teloituksella. Hän kärsi PTSD:stä lopun ikäänsä.

Reality check: Sota ei yhtä miestä kaipaa. Sivarit eivät ole uhka tämän maan puolustuskyvylle - lukuisilla sivareilla on joko fyysisiä tai psyykkisiä riesoja, jotka joka tapauksessa tekisivät heistä täysin kelvottomia sotilaina. Uhka tämän maan puolustuskyvylle ovat kukkahattutädit ja koppalakkisedät, jotka koko ajan asettavat rajoituksia aseenkannolle ja reserviläistoiminnalle.

Niin kauan kun tässä maassa on asevelvollisuus, myös joka kodin varusteisiin tulisi kuulua rynnäkkökivääri ja reserviupseereille vielä pistooli. Tämä siksi, että reserviläiset voisivat ylläpitää jatkuvasti ampumataitoaan niin maaliinammunnassa kuin taisteluammunnassakin ja heidät olisi helppo mobilisoida kriisin tullen. Mutta tämä ei tietenkään kelpaa sen enempää kukkahattutädeille kuin koppalakkisedillekään. Mieluummin syytetään sivareita tai totaaleja, jotka joka tapauksessa olisivat taistelutoimialueella täysin hyödyttömiä ja paljon arvokkaampia kotonaan siviilitöissä joihin heillä on koulutus.

Puolison sotilaskoulutus (luutnantti) on puolestaan mennyt täysin hukkaan. Hän on sellaisessa työpaikassa, josta ei mobilisoida ketään vaikka olisi millainen kriisi.

Ironmistress kirjoitti...

Todetaan vielä Joseph Helleriä siteeraten: Vihollinen on se, joka yrittää saada sinut hengiltä.

Jos asevelvollisarmeija toimii Leon Trotskin sanojen mukaisesti periaatteella sotilas pitää panna edestäpäin tulevan todennäköisen ja takaapäin tulevan varman kuoleman väliin, niin silloin omat ovat aivan yhtä lailla vihollisia kuin väärää kieltä molottavat ja väärää asepukua kantavat piruparat. Tällöin ainoa mielekäs teko on paeta eteenpäin eli loikata sotavangiksi ASAP.

Venäläisistä sotavangeista itärintamalla noin 29% käänsi aseensa omaa kansaansa vastaan, liittymällä joko Hilfswilligeihin tai erilaisiin SS:n ja Wehrmachtin vapaajoukkoihin. Tämä kertoo omaa karua kieltään venäläisten asevelvollisten motivaatiosta.

Jaska Brown kirjoitti...

Timo Koo: Tunnetusti maailmassa on kolme tapaa hoitaa asioita: oikea tapa, väärä tapa ja armeijan tapa. Se viimeinen on niistä turhauttavin.

Kumitonttu: Kutakuinkin noin.

Rocceri: Periaatteena on, että aina mennään kun meitä tarvitaan.

jpt: Tapa yksi, olet murhaaja, tapa miljoona, olet sankari. Taisi olla Chaplinin Ritari Siniparrassa.

IM: Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta koherenssi kaipaa. Hieman empatiaa: arvaapa miltä tuntuu olla poterossa, kun joku on selustassa siksi "ettei huvita". Kyse on puolustuskyvyn kestämisestä.

Toki Pekuriselle olisi pitänyt antaa mahdollisuus toimia aseettomana lääkintämiehenä etulinjassa. Jos olisi siitäkin kieltäytynyt, niin sai mitä ansaitsi. Ikävä juttu teloittajan kannalta. Jos olisin itse samassa tilanteessa, sanoisin hepulle että kunnioitan hänen rohkeuttaan suuresti. Sitten laskisin kuulan kalloon.

Asevelvollisuus vs ammattiarmeijoissa käytät aina esimerkkinä Falklandin sotaa. Jos briteillä olisi ollut asevelvollisuusarmeija ja argentiinalaisilla ammattiarmeija, lopputulos olisi ollut sama. Yksikään ammattiarmeija ei ole koskaan lyönyt länsimaista asevelvollisuusarmeijaa. Ikinä.

Kommunistisesta järjestelmästä kertoo kaiken tarpeellisen tuo 29 %, jotka ovat valmiit loikkaamaan natsien puolelle. Sen sijaan se ei kerro yhtään mitään länsimaisesta asevelvollisuusarmeijasta.

Anonyymi kirjoitti...

Asevelvollisuusarmeija on paras kun puolustetaan kotikontuja...

-jpt-

vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
vieras kirjoitti...

Sveitsin mallinen asevelvollisuus olisi hyvä ainakin kahdesta kohtaa. Varusmiehille maksetaan hyvät päivärahat ja kun he kotiutuvat reserviin niin heille annetaan ase mukaan. Tarkoitus on siinä että voi ylläpitää ampumataitoja omalla ajallaan. Sitä en tiedä missä reserviläinen saa ampua armeijan antamalla aseella, ehk armeijan ilmoittamissa paikoissa.

http://www.vtg.admin.ch/internet/vtg/de/home/militaerdienst/allgemeines/finanzielle.html

Ironmistress kirjoitti...

Todettakoon, että Pekurinen itse oli valmis osallistumaan Suomen puolustukseen millä tahansa tavoin ilman asetta ja asepukua. Fiksu esimies olisi todennut, että Pekurinen on hyvä ja ilmoittautuu rykmentin esikunnassa ja vetää valkoisen takin päälle ja alkaa ajamaan kenttäambulanssia - hän oli siviilissä autoilija. Taatusti pahuksen vaarallista puuhaa, jos joku sitä ihmettelee.

Mitä tappamiseen tulee, niin aiheesta kannattaa lukea Dave Grossmanin kirja "Killology eli mitä tappaminen tekee ihmisen psyykelle. Se nimittäin ei ole kivaa.

Vain noin 5% miehistä soveltuu luonnostaan sotilaiksi - ja vain noin 2% miehistä kykenee ampumaan kohti tappaakseen. Koulutuksella voidaan päästä siihen, että noin 50% pojista soveltuu sotilaiksi ja heistä noin 50% kykenee ampumaan tappaakseen. Mutta seurauksena on valtava PTSD:n yleistyminen sodan jälkeen lieveilmiöineen. Noin puolesta pojista ei saada sotilaita tekemälläkään.

Suomessa tilanne on jonkin verran korkeampi: suomalaismiehistä noin 10% kykenee ampumaan tappaakseen. Suomalaisten sotilasmaine ei ole tyhjää itsekehua. Mutta edes kaikista suomalaispojista ei kertakaikkiaan ole sotilaiksi.

Sikäli koko ikäluokan kouluttaminen on hölmöläisen hommaa - siinä menee aivan uskomattoman paljon rahaa Kankkulan kaivoon kun yritetään kouluttaa poikia, joista ei kertakaikkiaan ole sotilaiksi.

On toki totta, että yksikään ammattiarmeija ei ole kyennyt lyömään länsimaista asevelvollisuusarmeijaa (ellei lasketa, miten Royal Navy teki ahvenenruokaa Kriegsmarinesta kahdessa maailmansodassa), mutta länsimaissa ei enää ole asevelvollisuusarmeijoita oikeastaan muualla kuin Suomessa. Kaikissa muissa länsimaissa on ammattiarmeija. Siksi, että länsimainen ammattiarmeija (jossa haaskataan rautaa) on tehokkaampi ja suorituskykyisempi kuin länsimainen asevelvollisuusarmeija (jossa haaskataan ihmisiä).

On toki totta, että koherenssi kaipaa jokaista miestä. Mutta onko mieltä kouluttaa sellaisistakin sotilaita, jotka eivät siihen kertakaikkiaan sovellu? Eikö ole mielekkäämpää kouluttaa nämä soveltumattomat ja/tai haluttomat tehtäviin, joissa heistä on hyötyä, kuten logistiikan, lääkintähuollon, palontorjunnan jne tehtäviin?

Ruukinmatruuna on ottanut useasti kantaa asevelvollisuutta vastaan, ja yksi syy on juuri tämä. Jos sen kanssa joudutaan tositilanteeseen, rintamalta tulee kotiin niin iso määrä käveleviä aikapommeja ettei ole tosikaan. Normaali-ihminen ei ammu ihmistä luonnostaan, vaan hänet pitää ehdollistaa siihen, ja armeijassa tehdään juuri sitä. Skinneriläinen behavioristinen drilli. Armeija ei ole miesten koulu, vaan tappajien. Sen tehtävä ei ole kansalaiskasvatus, vaan väkivaltakoulutus. Kun normaali-ihminen tositilanteessa joutuu ampumaan tai muutoin tappamaan toisen ihmisen, lopputulos on väistämättä PTSD. Kumpikaan isoisä ei ikinä puhunut sodasta selvin päin. Sodassa ei tehdä sankaritarinoita, vaan veritöitä.

Mistä päästään kysymykseen jota ei saa esittää: ovatko INTJ:t muita valmiimpia käyttämään asetta tappaakseen? Ruukinmatruuna itse pelkää, että hän kuuluu siihen pieneen prosenttiin ihmisistä, joka todella kykenee ampumaan tappaakseen.

Becker kirjoitti...

Tuota tappamista olen joskus funteerannut, ja olen tullut siihen tulokseen, että tilanteen niin vaatiessa tarjoilen kyllä 9mm:n Buranaa jos omani tai läheisten uhka on sitä luokkaa.
Enkä välttämättä usko että tulisin siitä sen hullumaksi. Tiettävästi ensimmäisen kohteen eliminoiminen on tiukempi paikka, mutta seuraavat sujuvat jo rutiinilla.
Eivät kaikki sodassa olleet tuntemani veteraanit olleet tuppisuita. Osa kertoi tapahtumista ihan selvin päin ja ilman sen kummempia omantunnon tuskia.
Sellainen henkilö, joka ei sodan syttyessä halua milään tavalla osallistua puolustukseen, edes aseettomaan, niin hänen olisi kyllä syytä nostaa hameenhelmansa ja poistua pitkälle ennenkun tilanne rauhoittuu.

Asiaa voidaan tarkastella myös toisesta vinkkelistä.

Oletetaan että joku jonka vanhemmat olivat yrittäjiä kun 90-luvulla tapahtui tämä firmojen lahtaaminen.
Isältä olisi viety hyvä yritys, omakotitalo olisi myyty pilkkahinnalla pankinjotajan tuttavalle, ja ulosotto myyty Norjalaiselle firmalle 5% osuudella velasta ilman että velallinen olisi voinut lunastaa sen sen pois samaan hintaan. Hänen vanhempansa olisivat eronneet ja isä ehkä tehnyt itsemurhan.
Tunteeko jälkeläinen milelenkiintoa pistää henkensä alttiiksi yhteiskunnalle, joka kohteli hänen isäänsä epäreilusti. Termi isänmaa ei ehkä herätä hänessä kovin uhrautuvaisia tunteita.

Tämä nyt on spekulointia, mutta arvelin vain, että kieltäytymiseen saatta olla muitakin syitä kuin pelkkä laiskuus tai pelkuruus.

Jaska Brown kirjoitti...

IM: En tunne tapaus Pekurista riittävän hyvin, mutta jos noin oli, niin sitten tapahtui karkea virhe. Mikäli hän olisi noistakin kieltäytynyt, niin saunan taakse vain.
Royal Navy ja Kriegsmarine päätyivät ykkösrähinässä tasapeliin Skagerrakissa, mutta käytännössä kyseessä oli brittivoitto, koska Saksan pintalaivasto pysyi sittemmin kiltisti satamissaan. Kakkosrähinässä sen sijaan tuli selvä voitto. Mutta kummallako olikaan kelpo laivastotraditio, jonka rakentamiseen menee reilusti 200 vuotta? Ja oliko brittilaivasto muka ammattiarmeija muuten kuin kovan ytimensä puolesta - ihan samoin kuin Kriegsmarine?
Sanoisin että INTJ:t ovat liiallisen loogisuutensa takia valmiimpia tappamaan. Sanoisin myös, että siviilielämässä tämä näkyy siten, että roistot - joilla on jostain syystä jonkinmoinen eläimen vaisto - tuppaavat yleensä jättämään INTJ:t rauhaan.

Becker: Olet oikeassa siinä, että ensimmäinen kerta on vaikeampi.

Rölli Peikko kirjoitti...

Itse olen sellainen tapaus, joka ei ole koskaan tuntenut kuuluvansa mihinkään. Minulle tuntuu olevan ihan sama onko kyseessä muiden silmissä vihollinen vai ei-niin vihollinen. Psykopaatti? Ehei. Kaikille kuuluu sama kunnioittava kohtelu. Sodassa määräys on tullut ylhäältä ja tällöin katson, etten voi kajota kehenkään muuhun kuin henkilö ylisotamarsalkkaan. Tällöinkin välttäisin väkivaltaa viimeiseen asti. Olen äärimmäisen kovapäinen ja ryhmäpaineen vaikutus minuun on puhdas nolla.Itseasiassa se voi kallistaa vaakakuppia toiseen suuntaan. Edelleen arvioisin tilanteen sen mukaan, mikä olisi mielestäni reilua. Eli menisin "omaa" ryhmääni vastaan, jos siihen lopputulokseen päätyisin.

Usein puhutaan Hitlerin tappamisesta vauvana, jos olisi aikakone käytössä. Minä sanoisin, että hyvänen aika, kun on rajoittunutta! Järkätkää hemmolle mielummin opiskelupaikka taideakatemiaan, jossa toteuttaa itseään. Yleensäkin on fiksumpi tapa kanavoida ne auringon valoa kestämättömät asiat johonkin vähän destruktiiviseen.

Olen suorittanut asevelvollisuuden lyhimpänä mahdollisena pelleilin samalla jokaisen testin. En ole astumassa sotaan. Jos jokainen ihminen kieltäytyisi sotimasta, ei olisi sotia. Erittäin yksinkertaista. Olen siis valmis sanoutumaan ihmisyydestäni irti. Reservin kieltäytyminen kieltämättä houkuttelee. Sehän on kaikkein kustannustehoikkain sivari ajallisesti.

Jaska Brown kirjoitti...

Se, joka asettuu "omaa ryhmäänsä" vastaan, saa hyvin äkkiä havaita olevansa yksin.
Jos Hitler olisi päässyt taideakatemiaan, ehkä maailma olisi parempi paikka. Tai sitten olisi noussut joku toinen täyttämään sen ekologisen lokeron, johon Hitler nousi - ehkä vielä huonommin tuloksin.
Jos jokainen ihminen kieltäytyisi sotimasta, ei olisi sotia..
Jep. Ja jos kukaan ei tekisi rikoksia, ei tarvittaisi poliisia. Kaunis ajatus, mutta täysin kestämätön käytännössä.