Köyhät keskuudessamme

Helsingin Sanomissa julkaistiin äskettäin pääkirjoitus, jonka pohjana oli viime vuoden lopulla esitetty A-studio:
Haastattelujen välissä näytettiin tunnelmia helsinkiläisestä leipäjonosta. Siellä 80-vuotias Hilma Bäck oli hakemassa ruokaa tyttärensä perheelle. Bäck kertoi ääni murtuen tyttärentyttärensä keskeyttäneen opintonsa liian kalliiden koulukirjojen vuoksi.
Toimittajan piti kysyä "anteeksi mitä" ymmärtääkseen, mitä Bäck oikein sanoi. "Kun ei ole rahaa kirjoihin." ... Marraskuun lopussa päädyttiin siihen, että syksyllä lukionsa aloittaneen 16-vuotiaan Maarit-tyttären oppikirjat ovat perheelle kestämättömän suuri menoerä. Niin loppui lukio.

Aiheesta nousi pienimuotoinen kohu. Kuinka hyvinvointiyhteiskunnassa on mahdollista, että koulunkäynti loppuu rahanpuuteeseen? Hesarin pääkirjoituksessa vaadittiin koulukirjoja yhteiskunnan kustannettavaksi ja moni muu yhtyi kuoroon, esimerkiksi europarlamentaarikko Riikka Manner. Häntä nyt olin aiemmin pitänyt sattuneista syistä yhtenä harvoista täysjärkisistä poliitikoista. Lukiolaisten liitto tietysti nyt virkansa puolesta ajaa maksuttomuutta ja se heille suotakoon.

Lukio ei kuulu yhteiskunnan kustantaman opetuksen piiriin toisin kuin peruskoulu. Paitsi mitä nyt kunta kustantaa tilat, opettajien palkat ja kaiken muun paitsi koulukirjat ja ylioppilastutkinnon osallistumismaksut. On totta, että kustantajat tekevät isoa bisnestä törkeästi uudistamalla painoksia niin, ettei pari vuotta vanha enää kelpaa. Lukiolaisten liitto arvelee, että kirjoihin kuluu 1500 euroa. Koko lukioaikana. Jos ne ostetaan uusina. Jos taas ne ostetaan käytettyinä, selviää noin puoleen hintaan.

Ja sitten tulee näitä pikkuprinsessoja itkemään kun rahat ei riitä. Siis voi kilin vittu, aikuisten oikeasti ymmärrän jos meikäläisen tai nuorempien uusavuton pullamössösukupolvi näin tekee. Mutta että vanhemmat ja isovanhemmat. Jumaliste, siihen aikaan käytiin kansakoulu ilmaiseksi ilman kouluruokaa, hiihdettiin sinne kymmenen kilometriä lumimyrskyssä hätistellen samalla suksisauvalla susia kauemmas eikä edes unelmoitu lukiosta, jos satuttiin kuulumaan siihen köyhempään 50 %:iin. Onko päässyt unohtumaan? Tasavertaiset mahdollisuudet syntyperästä riippumatta ovat vasta viimeisten 50 vuoden keksintö.

1500 euroa. Sehän on suunnilleen sama kuin raksainssin ja raksamiehen alkupalkkaero. Eli jos sijoittaa kolmen lukiovuoden aikana koulukirjoihin (tämä siis sillä oletuksella että hienohelmalle ei käytetyt puolta halvemmalla kelpaa), niin sen maksaa valmistumisen jälkeen saavutetulla palkkaedulla. Aikaa menee huikeat kaksi kuukautta ja rahaa jää ylikin.

Entäs jos rahaa ei yksinkertaisesti ole? Tyhjästä on paha nyhjäistä. No, on kuultu sellainenkin vallankumouksellinen ajatus että jotkut ihmiset ovat yrittäneet rahaa saadakseen tehdä työtä sen sijaan että vaativat toisten maksavan kaiken. Kaupankassana tai lehdenjakajana on yleensä töitä tarjolla. Ja sellaiseen kellonaikaan, että ei mene koulunkäynnin kanssa päällekkäin. Älkääkä tulko urputtamaan että työnteko haittaisi koulunkäyntiä. Sitä voi notkua ostarilla kassahihnan ääressä eikä penkillä ja aikaa kuluu tasan yhtä paljon.

Ei yhteiskunnan ole tarkoituskaan kaikkea kustantaa. Jos vanhemmilla ei ole rahaa, sitä hankitaan itse. Tai turvaudutaan muuhun turvaverkkoon. Olen itse auttanut nuorena leskeksi jääneen sukulaisen lasten koulutuksessa hankkimalla koulutarvikkeita, tukemalla vähän rahallisesti ja ehkä tiedollisestikin. Poika pääsi lukion jälkeen opiskelemaan haluamalleen alalle. Alalle, josta en itse ymmärrä mitään. Tässä äskettäin tuli ko. alaan liittyvä pulma, johon sain sitten vastaavasti häneltä apua. Tarinan opetus? Jos ihmiset auttavat toisiaan, yhteiskunnan tarvitsee tehdä vähemmän, mikä paradoksaalisesti tekee yhteiskunnasta paremman.

Entäs jos ei ole sosiaalista turvaverkkoa ja töitäkään ei yksinkertaisesti ole? No siinä tapauksessa marssitaan pankkiin. Näin on tehty kautta sukupolvien, kun on haluttu päästä vihreämmälle oksalle eikä ole ollut syntynyt rikkaaseen perheeseen. 1500 euroa lainaa. Takuulla onnistuu. Maksetaan sitten kun jaksetaan. Korkoa kertyy, mutta koulutukseen kannattaa satsata. Se kannattaa taloudellisesti.

Vai kannattaako?

Kyllä, jos menee oikealle ja vaativalle alalle. Ei, jos hankkii Veblenin tutkinnon. Eli tutkinnon, jossa ei oikeasti opi mitään mutta pätevöityy kaikkin sellaisiin töihin, joista tuppaa yleensä olemaan haittaa oikean työn tekijöille. Tällaisten tutkintojen suorittajat työllistyvät yleensä töihin, joiden tekeminen loppuu siinä vaiheessa kun muilta loppuvat rahat.

Kovin moni käy lukion ja sen jälkeen ei kelpaakaan enää liata käsiä raa'assa työssä, kun on ihan ylioppilas. Mitäpä muita koulutuksia sitten näille onkaan kuin Veblenin turhamaisuustutkintoja. Nyt tosin on jo havaittavissa, että ammattikoulutuksen suosio on nousussa. Ollaan huolissaan lukion arvostuksen laskusta. Päinvastoin pitäisi iloita sen arvon noususta; taso kasvaa kohisten! Muuhun kuin lukiokoulutukseen pyrkivät ovat ehkä tajunneet, että approbatur-tason humanistisilla valinnoilla läpäisty lukio ei enää tuokaan varmaa leipää pöytään.

Lukion jättäminen kesken oppikirjojen hinta syynä on selvä signaali. Signaali siitä, että eivät ne omat kyvyt niin erinomaiset olleetkaan että kannattaisi sijoittaa omaan tulevaisuuteensa maksamalla koulutuksestaan. Rahaa oppikirjoihin löytyy aina, jos löytyy tahtoa ja luottamusta omaan tulevaisuuteen.

Jos joku jättää lukion kesken perusteena sen kalleus, niin hyvä että jätti. Siinä olisi taas mennyt ihan kelvollinen siivooja hukkaan naistutkimuksen tohtorina.