Onko Ylen toimittaja narsisti?
14 tuntia sitten
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Omakuva
Ironmistressiltä 30.3.2012
MC TSUHNA
Vanha kaarti
-
-
VIHREÄ PAKKOMIELLE JATKUU2 päivää sitten
-
-
Mitä blogin pitäminen on opettanut?2 vuotta sitten
-
Urheilija-apurahakateus2 vuotta sitten
Linkkejä
-
Paperittomuus -ihmiskunnan uusi aikakausi?21 tuntia sitten
-
Mitäs me, isot lapset1 päivä sitten
-
Kuuden vuoden motti4 päivää sitten
-
Jättäkää meille edes vesi - vielä kerran6 päivää sitten
-
Maahanmuuttoko ratkaisemaan taloutemme ongelmia?1 viikko sitten
9 kommenttia:
Lysenko heittää nyt puhtaana yhtä pitkälle kuin ennen käryään, joten dopingin käyttö oli turhaa.
Sama koskee Merritiä.
Yleensäkin nykyajan miespikajuoksijat ovat paljon parempia kuin vapaan dopingajan.
Doupauksesta ei siis ole mitään hyötyä.
Tai kenties testit eivät ole ajan tasalla.
Tomin huomautuksessa on kiinnostavuutta. Tosin siihen on jätetty pakotie - viimeinen lause.
Caveat: en ole dopingin käytön asiantuntija. Silti pari kommenttia aiheeseen.
Dopingista mahdollisesti saatava hyöty on nykyaikana marginaalinen verrattuna 70- ja 80-lukuihin. Tuolloin anaboleja pystyi käyttämään aikalailla huoletta. Nykyään valvonta on sen verran tiukkaa, että käytettävät aineet eivät ole yhtä tehokkaita eikä määrät yhtä suuria. Tilastollisesti asia on tarkastettavissa katsomalla lajeja, joissa dopingilla saavutetaan suurin hyöty eli naisten kuulaa ja kiekkoa (akkain moukari ei tähän kuulu, koska se on turhan uusi laji), joissa tuolloin tehdyt tulokset ovat ylivertaisia nykypäivään nähden.
Pikajuoksutulosten kehitys johtuu osaltaan kahdesta asiasta. Ensinnäkin radat (Mondo) ovat parempia. Toiseksi välineet eli pikajuoksupiikkarit ovat kokeneet kohtuullisen evoluution viimeisenä kymmenenä vuotena. Nykypiikkareilla ei edes saa kantapäätä ja päkiää yhtäaikaisesti maahan. Uskoisin molempien muutosten pudottaneen huippujen satasen tuloksista vajaan kymmenyksen, mikä selittää tason nousun. ME-tulosten paraneminen taas johtuu yksittäisestä poikkeusyksilöstä. Boltia en rupea tässä sen enempää analysoimaan, koska hänen ylivoimansa syitä on selvitetty sen verran paljon muissa yhteyksissä.
Dopingtestaus ja käyttö ovat jatkuvaa kilpajuoksua. Tällä hetkellä testaajat ovat selvästi niskan päällä syistä, jotka olen kertonut jo aiemmin. Heillä on enemmän rahaa kuin käyttäjillä. Aiemmin valtiojohtoiset douppaukset jylläsivät, nykyään sellaisia ei (poikkeuksena Kiina?) ole. Yksityisellä puolella taas ei ole varaa lähteä kisaamaan design-hormoneilla, kun yleisurheilussa eivät liiku riittävän isot rahat.
Lysenkosta ja lysenkolaisuudesta kerrottiin loputtomia vitsejä. Pahinta kai miehessä oli se että yritti olla Stalinille mieliksi (viisaasti kyllä). Mutta jossain olen ollut näkevinäni jonkinlaista kunnianpalautusta kaverille. Lysenko-vitsien pohjalta voisi tietysti hahmotella minkälainen on ihanteellinen moukarinviskojanainen... :)
Kari, Lysenko ei ollut mikään mukava mies.
Hän ei sietänyt kritiikkiä lainkaan, ja toimitti vastustajiaan jopa kuolemaan.
Hän tuhosi NL:n genetiikan ja evoluutitutkimuksen vuosikymmeniksi.
En oikein jaksa uskoa d-vitamiinin käytön vähäisyyteen pikajuoksussa tai oikeastaan juuri missään muussakaan yu-lajissa. Siis silloin kun puhutaan huippu-urheilusta, ei suomalaisesta tasosta.
Mielestäni USA:n ja Jamaikan sprintterien useammat käryt viime vuosilta kertovat omaa kieltään dopingin käytöstä.
Carmelita Jeter on liki pomminvarma d-vitamiinin ystävä, vaikkei ole kiinni jäänytkään. Yllätten myös jenkkien keskimatkan juoksijat ovat alkaneet (taas) menestyä. Sattumaako?
Kuulaa työnnetään joka kesä usalaisten toimesta 22 metriä, isoissa kisoissa yleensä tietysti aina vähemmän. Ei olla välttämättä kovinkaan kaukana Barnesin niinikään pomminvarmasta doping-ME:stä. En usko asian hoituvan kaurapuurolla. Jostain syystä suomalaistenkin taso alkoi laskea, kun Tiisanoja kavereineen jäi kiinni ostamastastaan espanjalaisesta autosta, jonka joku pirulainen oli täyttänyt monipuolisilla lääkeaineilla.
Väitän, että melkoinen lahjakkuus saa olla, jos ilman dopingia meinaa pärjätä pikamatkoilla, aidoissa ja kenttälajeissa.
Jenkeissä pelissä on sen verran kovat rahat, että motiivia käytölle on. Jos Kiinassa on valtio mukana toiminnassa, tulokset ainakin ovat siihen nähden kehnot. Yli miljardista ihmisestä pitäisi löytyä enemmän voittajia, jos kemiaa osattaisiin oikeasti hyödyntää.
Kyllä se tuppaa tosiaan kummastuttamaan, että jotkut jenkkien kuulamiehet tekevät kovia tuloksia keväällä mutta ovat kesällä paperia. Doping-valvonta ei siellä ole yhtä tiukkaa kuin Euroopassa, se on totta. Toinen samanlainen paikka on Valko-Venäjä, joka onkin moukarinheittäjien suosiossa harjoittelukaudella.
Ilman dopingia pärjää. Voimaheittolajeissa (kaikki paitsi keihäs) ME:tä ei rikota ilman dopingia, paitsi jos jostain ilmestyy boltmainen poikkeusyksilö.
Jenkeissä yleisurheilijat tienaavat pikkuhiluja vaikka jenkkifutareihin nähden. Doping on taas sieltä peräisin, eikä se siksi yleensä ole kannattavaa; NFL-miesten testaaminen on pelleilyä. Jos IAAF-tyylisiä testejä tehtäisiin ko. liigassa, puolet porukkaa olisi pelikiellossa. Tämä on sivistynyt arvaus.
Kiinalaisten heikko menestys johtuu suurelta osin kahdesta tekijästä: 1) perinteiden puutteesta ja 2) aasialaisten keskimääräistä heikommin urheiluun sopivasta fyysisestä olemuksesta. Yu-kulttuuria ja tietotaitoperinnettä ei rakenneta parissakymmenessä vuodessa ja Gaussin käyrä takaa, että minkä tahansa lahjakkuusrajan ylittäjiä on suhteellisesti harvemmassa kuin Euroopassa tai Afrikassa. Ja voihan olla, että douppauksessa ollaan PR-syistä varovaisia.
Se on selvää, että ilman dopingia pärjää, jos on onnistunut saamaan geenit tyyliin "kerran vuosisadassa". Mutta koska tällaisia tapauksia ei taida tällä hetkellä yleisurheilussa olla kuin Bolt, on oletettavaa, että dopingiin ja muihin vippaskonsteihin turvaudutaan enemmän kuin usein.
Vänkään sen verran vastaan, että Kiinassa on toki menestytty; varsinkin eräissä kisoissa, ja varsinkin naisten juoksumatkoilla, mutta kaikki taidamme tietää syyn. Joten kyllä sielläkin sopivaa fyysisyyttä löytyy, jos lääkitys on kohdillaan. Pika-aidoissa ja naisten kenttälajeissa on myös menestystä tullut.
Minä luulen, että tuo ehken juuri PR-syistä johtuva varovaisuus doping-asioissa on väkimäärään nähden odotettua heikomman yu-menestyksen taustalla.
Dopingin varsinaisia mätäpäiseita ovat olleet DDR, Neukut ja USA, kenties vielä tässä järjestyksessä. Enää niistä on jäljellä USA. Mitä sille pitäisi tehdä?
Suomikin taisi olla hyvä peesaaja (ja vissiin myös Italia), mutta siitä ei voi puhua samana päivänäkään näiden muiden kanssa, koska menestys oli luonnollisesti minimaalinen esikuviin verrattaessa.
Niin, nuo kinkkinaisten legendaariset ME:t vuodelta 1993. Eipä siitäkään Ma Junrenin jengistä sittemmin paljon kuulunut, taustavaikuttajana taisi olla herra Do Ping.
Tuota DDR-NL-USA -kolmikkoa peesasivat lähinnä Italia ja Espanja. Suomi peesasi Italiaa minkä peesasi.
Väitän edelleenkin, että dopingin käyttö on nykyyleisurheilussa minimaalista verrattuna useimpiin muihin vakavasti otettaviin urheilulajeihin, koska: 1) kiinnijäämisen riski on niin suuri, 2) mahdollisesti käytettävät aineet ovat kontrollin takia niin "mietoja", että saavutettava hyöty on marginaalinen ja lähinnä psykologista laatua (samalla lisääntyvä stressikerroin saattaa eliminoida tämänkin), 3) saavutettava rahallinen etu on pieni vaadittaviin kustannuksiin nähden, etenkin kun douppareiden urat ovat yleensä lyhyitä ja 4) tärkeimpänä tekijänä se, että testaajilla on enemmän pelimerkkejä kuin testattavilla.
Lähetä kommentti