Ohi on

Vaalit ovat ohi ja nyt on analyysin aika. Miksi kävi kuten kävi ja miten tästä eteenpäin?

Eduskuntaan saivat edustajia täsmälleen samat kahdeksan puoluetta (KOK, SDP, PS, KEPU, VAS, VIHR, RKP ja KD) kuin viimeksikin, joten tältä osin väittämä maapallon akselin keikahtamisesta uuteen asentoon voidaan unohtaa. Lukumäärien osalta sen sijaan akseli jos nyt ei keikahtanut, niin ainakin horjahti melkoisesti. Vaikka media mitä yrittäisi väittää, niin kylmästi prosenttilukuja katsellen persut oli ainoa vaalivoittaja, kaikki muut seitsemän puoluetta menettivät ääniosuuttaan. Paikkamäärissä RKP onnistui lievästä ääniosuustappiosta huolimatta säilyttämään edustajamääränsä. Näin ollen on hyvin ilmeistä, että perussuomalaisten saivat lisä-ääniä kaikilta muilta puolueilta paitsi RKP:ltä.

Suomen vaalipiirijaon ja d’Hondtin suhteellisen vaalitapamenetelmän takia edustajien paikkaluku ei täsmää täysin ääniosuuksien kanssa. Karkeana nyrkkisääntönä voi sanoa, että tässä järjestelmässä on parempi voittaa neljä vaalipiiriä niukasti ja kärsiä yhdessä rökäletappio kuin hävitä viisi vaalipiiriä niukasti. Tästä vaalimatemaattisesta ominaisuudesta johtuu se, että SDP sai eduskuntaan kolme paikkaa persuja enemmän, vaikka ero äänimäärissä oli vain 0,1 prosenttiyksikköä – siis puhtaasti laskennallisesti 0,2 kansanedustajapaikkaa. Selkeimmin tämä vaalimatematiikan ominaisuus näkyy, kun tutkii tiukkoja otteluita. Jos otetaan vaalipiirissä käydyn kovan kamppailun rajaksi enintään kahden prosenttiyksikön ero toiseen puolueeseen, saadaan seuraava tilasto:
Kokoomus kävi tiukan kamppailun kymmenessä vaalipiirissä ja voitti niistä kahdeksan häviten kaksi. Tällä kertaa onni ei vain suosinut kokkareita, sillä voitetuista kahdeksasta vaalipiiristä kuudessa häviäjä sai yhtä paljon edustajia läpi, mutta vain neljässä kokoomus sai niukan voiton ansiosta yhden paikan enemmän kuin kilpailijansa. Sen sijaan molemmissa hävityissä vaalipiireissä he saivat yhden paikan vähemmän kuin kilpailija. Kokoomuksen saldo tiukoissa vaalipiireissä oli siis voitot 8-2, joista paikat 4-2.
Demareilla meni paremmin: voitot 9-5, joista paikat 4-3.
Perussuomalaisilla kävi surkea tuuri, voitot 0-7, joista paikat 0-3.
Kepun saldo oli voitot 1-3, paikat 1-1.
Neljän suuren ulkopuolinen puolue osui vain yhdessä vaalipiirissä (Helsinki) alle kahden prosenttiyksikön päähän neljästä suuresta. Siellä vihreät voittivat niukasti SDP:n, mutta molemmat saivat yhtä monta paikkaa.

Jos perussuomalaiset olisivat kääntäneet toisinpäin ne molemmat vaalipiirit, joissa hävisivät niukasti paikan SDP:lle, tilanne olisi edustajissa 41 persua vastaan 40 demaria. Tietysti persut olisivat tällöin saaneet vähän enemmän ääniäkin, mutta toisaalta heillä olisi ollut muissa vaalipiireissä varaa hävitä enemmänkin ilman muutoksia edustajapaikkoihin. Todellisuudessa perussuomalaiset olivat tällä kertaa valtavasta voitostaan huolimatta huono-onnisia laskentakaavan takia! Toisin oli Kepulla, joka vaalitappiostaan huolimatta oli itse asiassa onnekas vaalimatematiikassa; vähänkin huonommalla tuurilla he olisivat saaneet pari-kolme paikkaa vähemmän.

Perussuomalaisten vaalimatemaattista epäonnea kuvaa myös se, että yhdessäkään vaalipiirissä he eivät nousseet suurimmaksi puolueeksi, kun taas muut kolme suurta valloittivat kukin vähintään neljä vaalipiiriä! Kolikon kääntöpuoli oli sitten se, että perussuomalaisten huonoin sijoitus oli neljäs sija ja sekin vain yhdessä ainoassa vaalipiirissä. Suurin puolue kokoomus konttasi neljäntenä peräti seitsemässä vaalipiirissä siinä missä demarit uupuivat viidenneksi kolmessa vaalipiirissä. Puhumattakaan kepusta, joka oli Uudellamaalla vasta kuudes ja Helsingissä seitsemäs. Tästä voisi pilke silmäkulmassa todeta, että perussuomalaiset edustaa tasaisimmin Suomen kansaa…

Yksittäisistä puolueista suurimpia yllätyksiä itselleni olivat kepun heikkous ja demarien vahvuus. Muidenkin puolueiden menestyksen määrälle voidaan löytää selityksiä, tässä yksitellen suuruusjärjestyksessä:

Kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi johtuu suureksi osin siitä, että sen kannattajat eivät kehdanneet äänestää persuja. Osa meni junttipuolue, yäk –ansaan. Suurempi osa taas meni sotkemaan politiikan ja fanittamisen keskenään. Kun on aina äänestetty kokkareita, niin äänestetään nytkin. Tämä nyt on jos ei niin järkevää niin ainakin ymmärrettävää monella elämänalueella, mutta ei sentään politiikassa. Timo Soini on ja pysyy Millwallin kannattajana, vaikka jengi konttaisi millaisissa kolmosdivarin pohjamudissa. Ja kyllä minäkin pari vuotta sitten ostin suosikkibändini uusimman levyn, vaikka en ole toistaiseksi kuunnellut sitä kuin kerran, on se niin onneton tuhaus verrattuna 90-luvun alun kulta-aikoihin.

Demareiden kannatuksen selittää täysin tuo edellä mainittu fanitus; ei demareiden normikannattajalle olisi mitään aatteellista estettä äänestää persuja, mutta kun demarius on ja pysyy kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Tällä kertaa demarit eivät vain saaneet sitä normaalia oppositiolisää liikkuvista äänestäjistä, vaan menettivät sen persuille. Demarit muistuttivat lätkäjengiä, jonka mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet: paikalla ovat vain uskollisimmat vakiokannattajat. Kuten joku Hommafoorumilla hyvin kertoi, isovanhemmat olivat kovasti maahanmuuttovastaisia, mutta äänet menivät demareille ”koska ainahan me on demareita äänestetty.” Tuskin lienee sattuma, että demarien ääniosuuden lasku on viime aikoina ollut aika tarkkaan sama kuin Suomen kuolleisuusprosentti. Vanhat demarit kuolevat ja uusia ei tule.

Perussuomalaisten menestys oli suurempi kuin yksikään gallup ennusti. Ei kuitenkaan niin suuri kuin aiemmin ennustin - tosin vaalipäivänä käydyssä keskustelussa pudotin ennusteeni viimeisten tapahtumien nojalla 21 %:iin. Pudotus siksi, että persut eivät menneet maaliin asti olettamallani strategialla. Voi olla että Soini laski oikein, kun ei nostanut maahanmuuttoa vaaliteemaksi. Todennäköisempää on kuitenkin se, että humanitaarisen maahanmuuton kritiikki olisi paisuttanut äänisaalista entisestään. Nyt aika moni kriitikko jäi pettyneenä kotiin tai meni muiden puolueiden viime hetken houkutteluansaan; nehän ottivat lähes poikkeuksetta kriittisiä äänenpainoja mukaan kampanjan loppumetreillä. Turhaan, sillä muista puolueista hommalaisia ei mennyt läpi, kun taas persujen maahanmuuttokriittisen manifestin allekirjoittajat menestyivät.

Kepu romahti tavalla jota edes Delfoin oraakkeli ei olisi osannut odottaa. Tosin ei puolueella ollut enää mitään tarjottavaakaan, minkä näki vaalimainoksesta. Piti yrittää myydä Mari Kiviniemen photoshopatuilla tisseillä, joiden yläpuolella luki Asiaa. Mahtavaa symboliikkaa; Keskustapuolueen arvot olivat kohdalla Asiaa vielä parikymmentä vuotta sitten. Kuten olisivat olleet Kiviniemen tissitkin. No, vakavasti puhuen kepu meni pettämään vanhat kannattajansa yrittäessään houkutella uusia. Kuinkas sitten kävikään, uusia ei saatu ja vanhoista osa karkasi persuille.

Vasemmistoliitto pärjäsi loppujen lopuksi yllättävän hyvin vain vajaan prosenttiyksikön ja kolmen paikan menetyksellä. Perinteisellä kannatusalueellaan Pohjois-Suomessa vasurit olivat peräti kolmanneksi suurin puolue. Toisaalta odotettua; vasurien kannatus ei vuoda kuin oikealta laidaltaan demareihin ja ikääntyvältä laidaltaan hautuumaalle.

Virheet eivät osuneet ytimeen yrittäessään ratsastaa Fuckushimalla. Jäljelle jäivät vain änkyrimmät peruskannattajat ja lisäksi se perinteinen hyvää tarkoittavien isän rahoilla elävien työtä kokeilemattomien untuvikkonuorten joukko.

Rasistinen KieliPuolue hävisi ääniosuudessa pari hassua prosentin kymmenystä, mutta säilytti edustajapaikkansa. Tämä ei ollut yllätys kenellekään. RKP säilyttäisi saman ääniosuuden, vaikka sen päätavoitteet olisivat lajineutraali avioliitto, pakollinen ympärileikkaus Fiskarsin saksilla ilman puudutusta, henkilöautojen muuttaminen vieterivetoisiksi ja lääkärien korvaaminen uggabugga-heimon poppamiehillä. Ei ohjelmalla ole väliä, kunhan se on kirjoitettu ruotsiksi. Suurin takaisku oli Astrid Thorsin niukka voitto Jörn Donnerista; kyllä seniili olisi ollut sosiopaattia vaarattomampi.

Kridet menettivät yhden paikan. Tämä oli hämmästyttävää, koska odottelin heidän olevan se toinen puolue, jonka ääniosuuden olisi pitänyt kasvaa. Toki he saivat homokeskustelun takia valtavan paskamyrskyn niskaansa, mutta sen ei olisi pitänyt karkottaa vakiokannattajia. Päivi Räsänen toimi kaikista poliitikoista suoraselkäisimmin ja sanoi asian, kuten sen näkee. Rehellisyydestä rangaistaan.

Lyhyesti tiivistäen perussuomalaiset eivät voittaneet vaaleja, vaan kolmen suuren puolueen klikki hävisi. Ne olisivat voineet kukistaa persut helposti, mikäli eivät olisi sortuneet ylimielisyyteen. Reilu vuosi sitten vastavoimaksi oli nousemassa Muutos 2011 -ryhmän ympärille keskittynyt maahanmuuttokritiikki. Se kuitenkin vaiettiin kuoliaaksi, mistä tosin voi suurelta osin syyttää Muutoksen omaa hölmöilyä. Salaliittoteorioihin taipuvainen voisi epäillä, että koko puolue olisi ollut valtaklikin yhteinen väärän lipun alle kyhäämä hämäysorganisaatio - niin päin mäntyä koko homma oli hoidettu. Mikäli valtamedia olisi rummuttanut Muutosta, sen kannatus olisi noussut - ja syönyt persuja. Tällöin valtapuolueilla olisi ollut vastassaan yhden suuren protestipuolueen sijaan kaksi pientä. Seurauksena olisi ollut piilevän äänikynnyksen takia se, että ne eivät todennäköisesti olisi saaneet yhteenlaskettunakaan kansanedustajapaikkoja kuin noin puolet siitä mitä persut nyt saivat. Hajoita ja hallitse - unohtuiko periaate?
Perussuomalaisten menestystä korostaa vielä se, että lopputulos saatiin aikaan surkealla organisaatiolla. Soini uskaltaa tuskin edes kuvitella, millainen äänivyöry olisi tullut, mikäli hänellä olisi ollut käytössään minkä tahansa kolmen suuren puolueen propaganda- ja vaalityökoneisto. Puhumattakaan siitä, että persujen ehdokkaat olivat useimmiten tuntemattomia suuruuksia.
Kääntäen voidaan pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos mikä tahansa kolmesta suuresta puolueesta olisi lähtenyt vaaleihin perussuomalaisten teemoilla - tai edes osalla niistä. Luultavasti meillä olisi eduskunnassa yksi reilun 60 kansanedustajan puolue.
Nyt persut nousivat kolmanneksi suurimmaksi ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten heidän työnsä lähtee käyntiin. Erityisen jännittäväksi asian tekee se, että lähes kaikki persujen kansanedustajat ovat tähän asti ansainneet leipänsä rehellisellä työllä. Tämä on virkistävä poikkeus muiden puolueiden poliittisten broilereiden joukossa. Poliittiset kommentaattorit ovat olleet huolissaan persujen kokemattomuudesta. Olisi aiheellisempaa olla huolissaan siitä, että tähänastisista kansanedustajista kovin monella reaalityömaailman kokemus on ollut hyvin vaatimatonta.

Vaalien ollessa ohi voin kertoa henkilökohtaisen näkemykseni. Persujen kannatuksen pääsyynä pidettiin sen henkilöitymistä Soiniin. Ei ainakaan omalla osallani täsmännyt; en ole koskaan pitänyt Soinista. Koko miehen olemus on minulle vastenmielinen, tuollaisen habituksen yhdistän automaattisesti huonoon itsekuriin. Mitä asioihin tulee, niin olen hänen kanssaan eri mieltä niin monessa linjauksessa että niitä ei kannata tähän edes luetella. Enkä pidä siitä, että hän on laskelmoiva moraalin kustannuksella - mutta se kuuluu toisaalta väistämättä politiikkaan.
En äänestänyt persuja Soinin takia, vaan hänestä huolimatta. Äänestin holtitonta maahanmuuttoa vastustavaa, kovan koulutuksen käynyttä ehdokasta jolla on elämässään näyttävät meriitit. Normaaliin tapaan ei mennyt läpi - minun ääneni on yleensä kuoleman suudelma. Olen äänestänyt aika montaa puoluetta, useimmiten toki kokoomusta mutta myös esimerkiksi kepulaista, yhtä pienpuoluetta jonka nimeä en enää edes muista, RKP:tä ja tunnustan, kerran myös vihreää. Tätä viimeistä tosin vain kunnallisvaaleissa ennen kuin puolueesta tuli De Röda ja olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli järkinainen. Ainoastaan demareita en ole ikinä äänestänyt, josta nohevimmat pystyvätkin varmaan päättelemään mikä oli se tilanne kun ääni meni RKP:läiselle. No, vaikka omaa ehdokasta ei taaskaan valittu, niin ei mennyt ääni hukkaan vastoin vielä vuosi sitten tekemiäni arveluja, koska persut saivat joka ainoasta vaalipiiristä ehdokkaita läpi.

Kokonaan toinen asia on sitten tulevaisuus: miten hallitus muodostuu, siihen minulla ei ole riittävästi asiantuntemusta spekuloida, koska kyse on lehmänkaupoista. Viittaan vain aiempaan kirjoitukseeni, jossa luettelin neljä eri vaihtoehtoa tulevaisuudelle. Täsmennän vielä kahta viimeistä vaihtoehtoa toteamalla, että on entistä suurempi - joskaan ei vieläkään kovin suuri - todennäköisyys sille, että vanhat suurpuolueet muuttavat linjaansa riittävissä määrin tuhotakseen perussuomalaisten nousun. Varmaa on, että jos vanha linja jatkuu eivätkä persut hajoa, niin seuraavissa vaaleissa sana "jytky" on kovin vaatimaton.