Aja lujaa, isi

Auto- ja muiden moottorikilpailujen järjestämistä puolustetaan joskus myös sillä, että ajamista runsaasti harjoittelevista tulee parempia kuljettajia. Auton hallinta kilpailussa edellyttää sen luokan ajotaitoa, että alan harrastajat ovat taatusti normivirtasta taitavampia myös liikenteessä. Näin siis periaatteessa. Entäpä käytännössä? Tutkitaanpa miten hyvin kuljettajien ehdoton eliitti on liikenteessä pärjännyt.

Formula 1 -kisoihin on kautta aikojen eli vuodesta 1950 alkaen ottanut osaa 822 kuljettajaa. Heistä 374 on jo kuollut. Läheskään kaikkien kuolintavoista ei Wikipediasta löytynyt varmaa tietoa, mutta voitaneen olettaa että useimmiten muut kuin luonnollisista syistä aiheutuneet kuolemat olisi kerrottu.

Suljetulla moottoriradalla eli harjoituksissa tai kilpailuissa on kuollut 118 kuljettajaa. Tähän lukuun kuuluu myös moottorivenekilpailussa menehtynyt Didier Pironi. Tämä on 14,4 % kaikista kuljettajista ja kuolleista 31,6 %, siis lähes kolmasosa.

Äkillisiin ruumiillisiin vammoihin kilparadan ulkopuolella on varmasti kuollut 23 kuljettajaa. Heistä kaksi on murhattu ja yksi kuoli vuorikiipeilyonnettomuudessa. Kaikki 20 muuta olivat kuollessaan jossain vekottimessa, joka sanoo brumm. Yksi helikopterissa, yksi moottoripyörän satulassa, muutama lentokoneessa mutta valtaosa autossa.

Kuljettajana heistä on ollut todennäköisesti 17. Tämä tarkoittaa, että kaikista F1-kuskeista on kuollut muun liikenteen seassa itse ohjaamassaan moottorikulkuneuvossa 2,1 % ja jo kuolleista laskettuna osuus on 4,5 %. Jos melkein joka kahdeskymmenes kuollut on ollut itse kuljettajana, niin eipä kuskeja erityisen hyvinä voi pitää.

Lisäksi on huomioitava, että edellä mainittujen moottorikilpailuissa tai liikenteessä kuolleiden 141 kuljettajan lisäksi on 233 luultavasti muista syistä kuollutta. Heistä vain murto-osan kuolinsyy on mainittu. Koska joukossa on monta kymmentä alle 50-vuotiaana kuollutta, on aika todennäköistä, että ainakin muutamat ovat kuolleet liikenneonnettomuuksissa. Todellinen liikenneonnettomuuksissa kuljettajina kuolleiden osuus on melko varmasti yli viiden prosentin, ehkä lähellä kymmentä.

Kilpailuissa kuolleiden lukumäärä - 118 - tuntuu käsittämättömän suurelta. Formula ykkösen ratissa heistä onkin kuollut vain 40. Noin puolet kuolleista on amerikkalaisissa autokilpailuissa menehtyneitä. Indy 500 -kisa näet kuului alkuvuosina F1-sarjaan ja siihen osallistui pääasiassa vain jenkkikuskeja, joiden kuolinprosentti kisoissa olikin selvästi suurempi. Kaikkien aikojen pahin autokilpailuonnettomuus toisaalta tapahtui entisen F1-kuskin Pierre Leveghin rysäyttäessä Le Mansissa autonsa katsomoon. Kuskin lisäksi kuoli yli 80 katsojaa. Formula ykkösissä ennätystä pitää hallussaan Wolfgang von Trips, itsensä lisäksi 14 katsojaa. Helmut Niedermayrilla puolestaan on ilmeisesti toisenlainen formulakuskien ennätys: ainakin 13 kuollutta katsojaa F2-kisassa 1952, mutta kuski itse jäi henkiin ja kuoli vuonna 1985. Hurjin kuolema oli Tom Prycella. Kaksi valvojaa juoksi vuoden 1977 Etelä-Afrikan GP:ssa radan poikki sammuttaakseen radan syrjään ajaneen auton tulipaloa. Toinen ei ehtinyt. Mutkan takaa tullut Prycen auto katkaisi hänet miltei kahtia, hänen vaahtosammuttimensa lensi Prycen kypärään, jolloin leukahihna repi Prycen pään lähes kokonaan irti. Tätä videota ei suositella heikkohermoisille.

Erikoisimpia kilpailukuolemia ovat olleet ne kolme tapausta, joissa kuolema ei suoranaisesti johtunut teknisestä viasta tai ajovirheestä. F1-maailmanmestari Denis Hulme ja Cal Niday kuolivat vanhoilla päivillään kilparadalla sydänkohtaukseen ratissa istuessaan. Carl Scarborough puolestaan menehtyi lämpöhalvaukseen kaikkien aikojen kuumimmissa oloissa ajetun Indy 500 -kisan jälkeen. Peter Whitehead taas kuoli kilpailussa, mutta oli juuri tuolloin matkustajan paikalla.

Kolme liikenteessä kuolleista oli varmasti matkustajina eikä kuljettajina. He kaikki kuolivat lentokoneen maahansyöksyssä. Yksi heistä, Tony Brise, kuoli onnettomuudessa jossa konetta lensi kaksinkertainen F1-maailmanmestari Graham Hill. Myös Hill itse menehtyi.

Muita lentoturmissa kuolleita on seitsemän. Oletettavasti kaikki lensivät itse. Yksi ohjasi helikopteria ja yksi ultrakevyttä lentokonetta. Tavallista kiinteäsiipistä ohjanneita on siis kuusi, kun äsken mainittu Hill lasketaan mukaan.

Yksi kuljettaja, Guy Tunmer, on kuollut moottoripyöräonnettomuudessa. Maantiellä oletettavasti autoa itse ajaessaan kuolleita on ainakin kahdeksan. Heistä yksi eli paremmin moottoripyöräilijänä tunnettu Mike Hailwood oli ilmeisen syytön turmaan. Ainakin F1-maailmanmestari Mike Hawthorn puolestaan kuoli ajettuaan kilpaa liikenteen seassa.

On varmasti hiton paljon turvallisempaa, jos K. Räikkönen ajaa satasen alueella kahtasataa kuin jos J. Brown ajaa satasen alueella kahtasataa. Räikkönen hallitsee ajoneuvonsa ylivertaisesti. Ero onkin siinä, että J. Brownin mieleen ei tule ajaa liikenteessä kahtasataa ja onkin turvallisempaa, että J. Brown ajaa satasen alueella satasta kuin että K. Räikkönen ajaa satasen alueella kahtasataa. Tai että J. Brownin mieleen ei tule ohjata moottorivenettä kapeaan tunneliin moninkertaisella ylinopeudella.

Ammatikseen kilpaa ajavilla on aika pahuksen synkkä historia liikenteessä. Siinä missä he kiistatta ovat periaatteessa parempia kuskeja, he ottavat myös paljon suurempia riskejä - ja ovat siksi suurempia vaaratekijöitä. Kaikkein suurimman vaaran he antavat kuitenkin esimerkillään wannabe-räikkösille. Näitä matkijoita on jokaista idolia kohti moninkertainen määrä - eivätkä heidän ajotaitonsa ja riskinhallintakykynsä yllä lähellekään idolin tasoa.