Kulttuuriero

Kirjailija Hannu Raittilan mestariteoksessa Canal Grande suomalainen työryhmä saapuu Venetsiaan osana projektia, jonka tarkoitus on pelastaa kaupunki vajoamasta Adrianmeren syliin. Ryhmän teknisenä asiantuntijana on insinööri Marrasjärvi, joka tuskastuu tämän tästä sekä ryhmän humanistijäseniin että ennen muuta italialaisen byrokratian tehottomuuteen. Muistan kuinka kirjaa lukiessani nauraa räkätin vedet silmissä, kun samaistuin Marrasjärven turhautumiseen.

Toki Marrasjärvi on yksiniitisyydessään karikatyyri, mutta osuva sellainen. Tuntemistani tosielämän ”marrasjärvistä” hän eroaa siinä, että nämä todelliset marrasjärvet kykenevät kyllä keskustelemaan humanistien kanssa näiden omalla alallaan. Yhteistä on se, että hekin turhautuvat, kun humanistit eivät ymmärrä luonnontieteistä hölkäsen pöläystä. Kuten Marrasjärvi kirjassa toteaa: "Olin yleensäkin lopen kyllästynyt naisiin ja kaikenlaisiin humanisteihin, jotka edellyttivät, että niillä piti olla käytössään fööniharjoja, kiertoilmauuneja, raitiovaunuja tai nykytaiteen museoita, mutta teknisen infrastruktuurin toiminnasta ne eivät tahtoneet tietää mitään."

Romaanin projekti eteni täysin odotetusti. Italialaiset riitelivät keskenään, byrokraatit pitivät tarkasti huolta siitä että koko budjetti tuli varmasti tuhlattua, rikolliset käyttivät projektia savuverhona toiminnalleen ja mitään ei saatu aikaan. Sekä suomalaiset projektityöntekijät että italialaiset virkamiehet naureskelivat itsekseen Marrasjärven naiiviudelle tämän yrittäessä saada asioita oikeasti tehtyä. Mies taisteli tuulimyllyjä vastaan kuin mikäkin Don Quijote. Hänen ainoa kunnian hetkensä koitti romaanin lopussa, kun äkillinen pakkasaalto jäädytti Venetsian kanavat. Kun tiukka paikka tuli, tarvittiin joku joka oikeasti osasi asiat. Jäätymisen asiantuntija pelasti kaupungin monesta pinteestä saamatta mitään kiitosta toimistaan.

Canal Grande on erinomainen kuvaus kulttuurien yhteentörmäyksestä. Marrasjärvi pitää eteläeurooppalaista kulttuuria kehittymättömämpänä kuin pohjoiseurooppalaista, aina kieltä myöten. Italialaiset kun puhuvat nyanssein eivätkä suoraan. Marrasjärvi on ajatuksissaan periaatteessa oikeassa, mutta käytännössä väärässä. Oikeassa hän on siinä mielessä, että mikäli kaikki muut ajattelisivat ja toimisivat hänen tapaansa, hommat sujuisivat ja kaikilla olisi asiat paremmin. Käytännössä hän on väärässä, koska kaikista romaanin henkilöistä juuri hän on se, joka saa koko projektista vähiten hyötyä.

Kirja on erinomainen metafora yhteiskunnista laajemminkin käsitettynä. Tarinan opetus on se, että se, mikä periaatteessa on parempi, jää tappiolle huonomman kohdatessaan. Elleivät olosuhteet pakota siihen, että huonompi ei enää pärjää. Kuten Venetsialle kävi silloin, kun luonnonkatastrofi iski ja Marrasjärven asiantuntemusta tarvittiin.

Kuvitellaan ääriesimerkkinä kahta yhteiskuntaa ja yksinkertaistuksen vuoksi yhtä ainutta asiaa eli rehellisyyttä. Yhteiskunta A:ssa sen asukkaisiin on syväkoodattu kunnioitus toisten omaisuutta kohtaan. Niinpä kyseisessä yhteiskunnassa kukaan ei lukitse oveaan, tavarat voi jättää vartioimatta puiston penkille lasten leikkihetken ajaksi ja myymälävarkaus on tuntematon käsite. Yhteiskunta B:ssä taas onnistunut varkaus katsotaan suorastaan kunniaksi. Niinpä kaikki kuljettavat omaisuuttaan mukanaan, sen jättäessään lukitsevat kaiken varmaan talteen ja valintamyymälä on mahdoton jo ajatuksenakin.

Epäilemättä Yhteiskunta A on parempi kuin B. Suomi on selvästikin lähempänä A:ta kuin B:tä, mutta kuvitelkaa kuinka paljon paremmin asiat olisivat siinä tapauksessa, että tämä todellakin olisi A. Oletteko pohtineet, kuinka pitkän ajan elämästänne olette kuluttaneet pelkästään kaivamalla avaimia taskusta tai lukitsemalla ja avaamalla ovia? Tai sitä, kuinka paljon halvempaa kaikki olisi, jos kauppojen ei tarvitsisi maksattaa asiakkaillaan varkauksien aiheuttamaa hävikkiä? Luultavasti ette, sillä jos kaikki olisivat tätä ajatelleet, lyhtypylväissä roikkuisi aika paljon varkaita lynkattuina.

Seuraavaksi kuvitellaan Yhteiskunta A:n asukas muuttamaan B:hen. Voitte helposti kuvitella, kuinka hänet ryöstettäisiin siellä hetkessä putipuhtaaksi. Tai päinvastoin – kun epärehellinen Yhteiskunnan B asukas pääsisi livahtamaan A:han, hän olisi paratiisissa kyetessään ryöstämään itsensä rikkaaksi hyväuskoisten keskellä.

Käytännössä näin suuria eroja ei ole olemassa. Ei yhdessä asiassa, kuten rehellisyydessä. Mutta eri asioiden summista muodostuvat paremmat ja huonommat yhteiskunnat ja ne on helppo tunnistaa. Paremman yhteiskunnan asukas joutuisi ongelmiin huonommassa, kun taas huonomman asukas pyrkii parempaan. Kyllä Irakista Suomeen tulisi koska tahansa miljoonia, jos uskoisivat saavansa tänne jäädä. Mutta tuskin yksikään suomalainen haluaisi muuttaa pysyvästi Irakiin.

Varsinaisen ongelman aiheuttaa sitten se, mitä maahanmuutto tekee yhteiskunnalle. Jos korkean luottamuksen toimivaan yhteiskuntaan tulee väkeä matalan luottamuksen huonosti toimivasta yhteiskunnasta ja he jatkavat toimintaansa vanhan mallinsa mukaisesti, onnistunut yhteiskunta degeneroituu. Ja näinhän he enimmäkseen tekevät.

Siksi ainoa keino länsimaisen yhteiskunnan säilyttämiseksi on protektionismi. Olen kulttuurirasisti ja ylpeä siitä. Maahan on laitettava totaalinen tulokielto kaikille niille, jotka kieltäytyvät sitoutumasta länsimaisiin kulttuuriarvoihin. Kotouttamistoimet on tehtävä tämän mukaisesti. Jos maahanmuuttaja jatkaa epäonnistuneen yhteiskuntansa tapojen noudattamista, hänet on karkotettava maasta riippumatta siitä, mikä kohtalo häntä kotimaassaan odottaa.

Valitettavasti on todettava, että tällaisia järjestelyjä ei ole luvassa. Kiristystoimia toki varmasti tulee, mutta ne osoittautuvat riittämättömiksi. Siitä yksinkertaisesta syystä, että todelliseen ongelmaan eli kehitysmaiden tolkuttomaan väestönkasvuun ei puututa. Tulijat eivät sieltä lopu koskaan, paitsi tietysti siinä tilanteessa jossa kehitysmaalaisten maahanmuutto on tehnyt länsimaistakin kehitysmaita. Mutta sitä tuskin kukaan haluaa, vaikka vihervasemmiston propagandasta voisi tällaisenkin johtopäätöksen tehdä. Oletteko esimerkiksi kuulleet viimeiseen viiteen vuoteen kertaakaan sanaa ”hiilijalanjälki”, joka oli toistakymmentä vuotta sitten ”se juttu”. Tipahti pois propagandasta välittömästi, kun tajuttiin että länsimaihin muuttavan keharin hiilijalanjälki on moninkertainen hänen hiilijalanjälkeensä kehitysmaassa. Toki yksi hyvä puoli asiassa oli se, että valkoisen miehen syyllistäminen ihmisarvoisesta elämästä väheni pikkuisen. Seuraavana hallituksen tappolinjalla maamme alasajossa näyttääkin sitten olevan huoltovarmuus. Vai luuletteko muka, että maanviljelijöiden ajaminen ahdinkoon olisi sattumaa?

Uusinta: Salaliitto

Lukijalle: Tämä fiktiivinen tarina tuli julkaistua yhtenä ensimmäisistä blogikirjoituksista. En ole mitenkään taipuvainen foliohattuiluun, vaan ennemminkin uskon ihmisten yleiseen typeryyteen ja sattumiin. Silti, näin miltei seitsemän vuotta myöhemmin, tämä tulevaisuusvisio on kehittynyt melko tarkkaan seuraavan suunnitelman mukaisesti...:


Kokous jossakin päin Länsi-Eurooppaa 1990-luvun alussa. Paikalla on vähän alle sata keski-ikäistä henkilöä, suurin osa pukumiehiä, muutama jakkupukuinen nainen. Jokaisella on edessään kolme kansiota, vihreä, keltainen ja punainen. Kaikki vaikuttavat kiihtyneiltä ja huolestuneen näköisiltä. Monikielisen puheensorinan keskeyttää puheenjohtajan ääni. Päättäväisestä sävystä huomaa, että hän on tottunut johtamaan, kohteliaista painotuksista tajuaa hänen puhuvan vertaisilleen.

”Olette nyt kaikki lukeneet tiedustelupalvelujemme yhteistyönä syntyneen raportin kaksi ensimmäistä osaa ja ehtineet keskustella ensivaikutelmistanne. Tietysti olette järkyttyneitä, vaikka olitte vastaavaa toki uumoilleetkin. Eniten varmasti hätkäytti keltaisen kansion raportti, joka sisältää toimintasuunnitelmamme ääriviivat seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Ympäristöongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään. Meillä ei kuitenkaan ole todellista tietoa, mikä on pullonkaula. Onko se otsonikato, öljyn loppuminen, AIDS vai nälänhätä. Kaikki nämä ongelmat ovat liian monisyisiä ja vaikeita todelliseen mallintamiseen. Lisäksi, kuten vihreästä kansiosta luitte, todennäköisesti merkittävin yksittäinen uhka on yhä havaitsematta eikä meillä ole sen laadusta aavistustakaan. Siksi yksittäisten uhkien torjuminen on parhaimmillaankin vain katastrofiin reagoimista, ei sen syiden poistamista.”

Tämä kaikki oli esitetty julkisuudessa jo vuosia aiemmin. Siksi vihreä kansio ei ollut sisältänyt perustietona mitään sellaista, mitä kokouksen osanottajat eivät olisi tienneet. Mutta se oli sisältänyt koosteen, laskelmat joita he eivät olleet koskaan halunneet tai uskaltaneet teettää.

”Kaikki kiteytyy siksi raportin toteamukseen: länsimaisella elintasolla kykenee elämään noin miljardi ihmistä. Sitä suuremmalla määrällä luonnonvaroja kulutetaan enemmän kuin niitä syntyy.

Meidän ongelmamme on siinä, että länsimaiset arvot perustuvat ihmisten tasa-arvoisuuteen emmekä siksi voi mitenkään oikeuttaa kehitysmaiden sortoa. Kaikki toimintamme on perustunut kehitysmaiden tukemiseen ja vaurauteen nostamiseen. Tämä on ollut hulluutta, mutta kommunismi on pakottanut meidät siihen. Nyt kommunismia ei enää ole, joten voimme keskittyä maapallon pelastamiseen.

Toisaalta raportti toteaa, että mikäli yrittäisimme jättää kehitysmaat tuhoutumaan oman onnensa nojaan, reaktio kansalaistemme keskuudessa olisi niin murskaavan vihamielinen, että se ei onnistuisi. Samaten kehitysmaat täysin oman onnensa nojaan jätettyinä kykenisivät tekemään niin suurta tuhoa ympäristölle, että se saattaisi koitua meidänkin tuhoksemme. Siksi eri valtioiden tiedustelupalvelut ovat laatineet yhteistyönä suunnitelman, jonka ensimmäisen vaiheen päälinjat olette lukeneet edessänne olevasta keltaisesta kansiosta. Kerron joitakin perusasioita taustoista.”

Suurin osa kokouksen osanottajista avasi keltaisen kansion. Muutamat olivat kasvoiltaan kalpeita, joillakin oli päättäväinen katse silmissään. Valtaosan reaktioita ei pystynyt tulkitsemaan, vuosikymmenten kokemus politiikassa oli tehnyt kaikista pokerinaamoja.

Puheenjohtaja antoi katseensa kiertää salia ja huomattuaan kaikkien olevan valmiita jatkoi:
”Ranskassa on tällä hetkellä Euroopan suurin muslimivähemmistö. Olemme havainneet, ettei suurimmalla osalla muslimeista ole minkäänlaista halua eikä intressiä länsimaistua. Monet muslimiyhteisöt ovat varsin tehokkaasti eristäytyneet ranskalaisesta yhteiskunnasta ja herättävät jo nyt vastenmielisyyttä alkuperäisväestön keskuudessa vallattuaan kokonaisia kaupunginosia.

Saksassa puolestaan on Euroopan suurin työperäistä maahanmuuttoa edustava vähemmistö, turkkilaiset. Huolimatta monista ongelmista ja joistakin uusnatsiryhmistä he eivät ole saaneet eurooppalaisia vastarintaan. Vaikka turkkilaiset ovat muslimeja, he ovat varsin maallistuneita toisin kuin Ranskan arabit.

Britanniassa on Euroopan suurin aasialaisvähemmistö. Toisin kuin Saksan turkkilaiset, aasialaiset ovat tulleet maahan vailla tietoa työpaikasta, mutta ovat työllistyneet varsin hyvin, toisin kuin samalla tavalla Ranskaan saapuneet arabit. Seurauksena aasialaisia ei inhota ollenkaan samassa määrin kuin arabeja.

Missään Euroopan maassa ei ole tilannetta, jossa afrikkalaisperäinen väestö - siis mustaihoiset - olisi sekä suuri että merkittävin maahanmuuttajaryhmä. Siksi eurooppalaisten reaktiota tähän vähemmistöryhmään on vaikeampi määrittää, mutta yleisesti ottaen se on kaikkein vastenmielisin eurooppalaisille. On kuitenkin yksi maa, jossa merkittävin maahanmuuttajaryhmä on afrikkalaisperäinen, ei kylläkään kovin suuri. Se on Suomi ja somalipakolaiset. Suomalaisten reaktio on kansan keskuudessa ollut varsin torjuva, mutta populaatio on päässyt asettumaan maahan koska Suomen maahanmuuttajakiintiö on ollut vajaa.

Yleisesti voimme siis havaita seuraavaa: maahanmuuttajat voidaan jakaa kolmella akselilla, työperäisyyden, uskonnon ja rodun perusteella. Mikäli maahanmuuttajat ovat onnistuneet työllistymään, heitä ei kansan suurten rivien keskuudessa inhota kahden muun ominaisuuden laadusta riippumatta; tosin afrikkalaisperäisen väestön keskuudessa tämä ei ole varmaa, koska yksikään afrikkalaisperäinen siirtolaisväestö ei ole työllistynyt merkittävästi.”

Kokoussalin täytti hyväksyvä mumina. Muutamat nyökyttelivät avoimesti. Tässä luotetussa ja vaitioloon sitoutuneessa seurassa he pystyivät sanomaan todelliset ajatuksensa eurooppalaiseen kulttuuriin kohdistuvasta uhkista tuhoamatta poliittista tulevaisuuttaan.

”Sitten pääsemme itse operaatioon. Jotta pystyisimme seuraavan kolmenkymmenen vuoden kuluttua aloittamaan suunnitelman toteuttamisen, meidän on pystyttävä muuttamaan eurooppalaisen väestön asennetta siirtolaisiin. 2020-luku kuulostaa kaukaiselta ja monet meistä ovat silloin jo kuolleita. Tuskin kukaan on enää päättävissä asemissa. Me olemme kuitenkin valtiomiehiä, jotka ajattelevat kansojemme tulevaisuutta, emme poliitikkoja, jotka miettivät vain seuraavia vaaleja.”

Puheenjohtaja olisi halunnut hymyillä. Hän tiesi joka ainoan salissa istujan ajattelevan paitsi tulevaisuutta, myös seuraavia vaaleja. Itse asiassa hän oli aika varma siitä, että jos heille olisi kerrottu, että voitto seuraavissa vaaleissa tietäisi heidän kansansa tuhoa sadan vuoden kuluttua, noin 80 % läsnäolijoista valitsisi silti vaalivoiton. Salattu hymy syntyi siitä, että hän tiesi osan läsnäolijoista päätyneen jo siihen johtopäätökseen, että kansiossa esitetyt toimenpiteet eivät vaikuttaisi heidän kansansuosioonsa millään tavoin seuraaviin kymmeneen vuoteen.

”Tavoitteemme saavuttamiseksi meidän on muokattava kansan mielipidettä seuraavilla keinoilla.

Ensinnäkin meidän on saatava maihimme sellaisia vähemmistöryhmiä, jotka ovat joko kulttuurillemme vihamielisiä tai joihin eurooppalaiset alkavat suhtautua vihamielisesti. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat islaminuskoiset arabit, toiseen afrikkalaiset. Vastaavasti maahanmuuttoa aasialaisista maista tulee rajoittaa mahdollisuuksien mukaan. Samaten tulijoiden on oltava valtaosaltaan miehiä, koska naiset ovat parempia sopeutujia, miehet aiheuttavat enemmän levottomuuksia.

Maahanmuuttajien hankkimiseksi ei tarvitse tehdä mitään. Afrikka on täynnä halukkaita tulijoita, samoin Lähi-Itä. Käytännössä tarvitsee vain järjestää maahanmuuttoasioista vastaamaan sellaisia maailmanparantajia, jotka uskovat kaikista hyvää. Näitä riittää, entiset vasemmistolaiset ovat etsimässä uutta ideologiaa ja heidät on helppo huijata tähän mukaan. Lisäetuna tällaisten ihmisten valinnasta vastaaviin tehtäviin on se, että me poliitikot pystymme päinvastoin jarruttelemaan virkamiehiä, mikä taas takaa vallassapysymisen tehokkaammin. Lisäksi Euroopan sisäinen rajavalvonta poistetaan, mikä helpottaa turvapaikanhakijoiden siirtymistä maasta toiseen ja mahdollistaa kehnon byrokratian takia etuuksien väärinkäytön mahdollisimman monessa maassa.

Toiseksi meidän on luotava julkiseen tiedonvälitykseen ilmapiiri, joka tekee maahanmuuttopolitiikan arvostelun mahdottomaksi. Toimittajat eivät osaa laskea tilastollisia tosiasioita, siksi heidän huijaamisensa on mahdollista. Jokainen maahanmuuttoa arvosteleva on leimattava rasistiksi. Tällöin kansalaiset oppivat kaksoisstandardin: on eri asia, mitä sanotaan kuin mitä ajatellaan. Joitakin ajatuksia ei saa sanoa ääneen. Tästä on merkittävä etu myös seuraajillemme. Jokainen nouseva poliitikko on opportunisti ja siksi he eivät sano ääneen, vaikka vastustaisivatkin oikeasti maahanmuuttopolitiikkaa. Näin meitä seuraavassa sukupolvessa on varmasti runsain määrin niitä, jotka ajattelevat kuten me, ovat vain oppineet olemaan sanomatta sitä ääneen. Viimeistään nähtyään näiden kansioiden sisällön sitten aikanaan he ajattelevat kuten me. Toki päättäjiksi nousee myös sellaisia, jotka ovat hyväuskoisia hölmöjä, mutta heitä on vähemmistö ja he ovat helposti erotettavissa. Lisäksi on odotettavissa, että aluksi maahanmuuttoa vastustavat ainoastaan yhteiskunnan alemmat luokat ja sieltä nousevat ääriliikkeet. Näiden aiheuttamaa olematonta vaaraa meidän on liioiteltava, jotta maahanmuuttopolitiikan asiallinenkin kritiikki tulisi mahdottomaksi. Vähitellen jokainen kriitikko on helppo leimata rasistiseksi uusnatsiksi eikä meidän tarvitse sitä tehdä edes itse, media ja nimittämämme hölmöt viranomaiset hoitavat sen puolestamme.

Kolmanneksi on saatava ihmiset huolestumaan ympäristön tilasta. Euroopassa on kiristettävä ympäristömääräyksiä ja päästörajoituksia. Koska on selvää, että kehitysmaissa näin ei ole varaa tehdä, saastuminen jatkuu ja pahenee. Tällöin ihmiset alkavat uskoa, että maapallon kantokyky ei riitä. Eikä kukaan ole valmis tinkimään saavuttamastaan elintasosta. Suuttumus kolmannen maailman saastuttamista ja holtitonta väestönkasvua kohtaan voimistuu.

Kansion neljättä päälukua olette varmaankin ihmetelleet eniten, koska siinä esitetyn toimenpiteen perusteluja ei ole kerrottu. Perustelut löytyvät punaisesta kansiosta, mutta itse operaatio on sijoitettu keltaiseen kansioon, koska kronologisesti se kuuluu siihen. Sanottakoon lyhyesti, että taloudellis-poliittisesti mielettömältä vaikuttava ajatus Itä-Euroopan maiden liittämisestä Euroopan Unioniin on välttämätön. Tarvitsemme aikanaan runsaasti työvoimaa ja Itä-Euroopan maista sitä saamme, emme ainoastaan määrällisesti vaan myös laadullisesti sopivaa. Kommunistisessa hallinnossa on meidän kannaltamme se hyvä puoli, että siinä kasvaneilla ei ole samanlaista moraalikäsitystä kuin useimmilla länsimaisen yhteiskunnan kasvateilla.”

Osanottajat nyökyttelivät mietteliäinä. Keltaisen kansion suunnitelma, jonka kaikki olivat jo lukeneet, vaikutti puheenjohtajan tiivistämänä entistä toimivammalta.

”Näiden operaatioiden seurauksena tiedustelupalvelut ennustavat kansan tyytymättömyyden maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan kasvavan voimakkaasti. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee kritiikin mahdottomuus. Mitä suuremmaksi paine kasvaa, sitä tiukemmaksi sensuuria on vedettävä. Kunnon kansalaiset puristavat nyrkkiä taskussa raivoissaan ja muuttuvat pikku hiljaa rasisteiksi. Lopulta on odotettavissa hallitsematon purkaus ja mellakointi. Sinne asti emme toki tilannetta päästä, koska keltaisen kansion tavoite on saavutettu: olemme saaneet alkuperäisen eurooppalaisväestön muutettua rasistiseksi ja raivokkaaksi. Ja siinä vaiheessa, joskus vuosien 2020 - 2025 välisenä aikana seuraajamme ryhtyvät pelastamaan eurooppalaista kulttuuria ja estämään koko ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavaa ympäristökatastrofia ainoalla toimivalla keinolla. Pyydän teitä kaikkia avaamaan edessänne olevan, sinetöidyn punaisen kansion…”

---

Tällaista kokousta ei - toivottavasti - koskaan pidetty. Mutta yrittäkääpä löytää järjellisempi selitys maahanmuuttopolitiikalle, islamin hyysäämiselle ja kriittisen keskustelun kieltämiselle.

Että mitähän ihmettä?

Suomen suurimpien lehtien päätoimittajilta petti pokka ja he julkaisivat kannanoton "journalismin puolesta valemediaa vastaan". Mikäli epäilisin päätoimittajilla olevan huumorintajua, pitäisin julkilausumaa loistavana itseironiana. Kun tällaista ei ole havaittu, niin pitää sitten rautalangasta vääntää, missä menee pieleen. Koska kyseessä on julkilausuma, sen voi varmaan lainata kokonaisuudessaan ilman oikeussalikeikkaa:

Tämä on päätoimittajien kannanotto oikeaan tietoon perustuvan ja merkityksellisen journalismin puolesta valemediaa vastaan.

(Hyvä hyvä, kiljahtaisin ellei tässä lauseessa olisi epäilyttävää sanaa "päätoimittajien".)

Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.

(No mutta tämähän on kuin suoraan omalta näppäimistöltäni.)

Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.

(Niin justiinsa, aivan oikein!)

Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme. Tuemme yksittäisiä journalisteja, jotka työnsä vuoksi joutuvat parjauskampanjoiden kohteeksi. Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla.

(Kun luin sanat "me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat", piti ensin tarkistaa ketkä ovat allekirjoittaneet ja sen jälkeen tarkistaa, ovatko journalistin ohjeet muuttuneet sitten viime näkemän. Eivät olleet, joten meillä on ristiriita. Tai sitten "tahalliseen vääristelyyn" on heidän medioissaan "puututtu", mutta puuttuminen ei ole tuottanut tulosta.)

Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.

(Kova on vastuu kannettavaksi, ei voi muuta todeta.)


Onhan päivänselvää, että tämä kannanotto on tarkoitettu ensisijaisesti MV-lehteä vastaan. Sitä ei suoranaisesti mainita, kuten odottaa sopiikin. Ne jotka tajuavat, tajuavat ja ne jotka eivät tajua, siirtyisivät MV-lehden lukijoiksi mikäli lehden nimi mainittaisiin.

MV-lehti on muuttanut suomalaista journalismia enemmän kuin kukaan haluaa myöntää ja tasan yhtä paljon kuin mediataloissa kuitenkin tajutaan. Aluksi julkaisua yritettiin vaieta kuoliaaksi. Sitten sitä yritettiin mustamaalata. Erinomainen esimerkki oli ennen niin kunnianarvoisan ja luotettavan Suomen Kuvalehden juttu, jonka eräät aspektit paljastuivat mielenkiintoisesti väritetyksi sellaiselle, joka tuntee MV-lehteä muutenkin kuin valtamedian kauhukuvista. Ja nyt mustamaalauksen tilalle on tullut suora rintamahyökkäys.

Oma suhteeni MV-lehteen on kaksijakoinen. Lehti julkaisi taannoin joitakin kirjoituksiani. Tämä tapahtui ilman minkäänlaista luvan kysymistä tai yhteydenottoa lehden taholta. En ole koskaan ollut keskusteluyhteydessä lehteen. Minulla ei ole sinänsä mitään lainaamista vastaan, olen ilmoittanut että blogiani saa lainata vapaasti hyvän journalistisen tavan mukaisesti kuka tahansa. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstiä ei vääristellä tai irroiteta asiayhteydestään ja lähde mainitaan. Näin MV-lehti toimikin. Samaa ei voi sanoa valtamediasta, joka lainatessaan ei maininnut lähdettä, jäädessään kiinni kiisti kaiken ja kun marssitin todisteet IP-osoitteista näkyville, sai itkupotkuraivarin. Tästä huolimatta toivotin tervetulleeksi uudestaan, kunhan muistavat seuraavalla kerralla noudattaa journalistin ohjeita. Kuten MV-lehti tekee.
MV-lehti ei ole enää viime kuukausina juttujani lainaillut ja epäilen siihen olevan syynä se, mikä minua MV-lehdessä harmittaakin. Eli juutalaisvastaisuus. Itse kun olen, mikä blogistani hyvin käy ilmi, Lähi-itärealisti eli Israel-myönteinen. Uskonnolla asian kanssa ei ole tekemistä, suhtaudun juutalaisuuteen ihan yhtä huvittuneesti kuin muihinkin uskontoihin, ainakin silloin kun se otetaan vakavasti. En tiedä, mistä MV:n juutalaisvastaisuus kumpuaa mutta luulen sillä olevan jotain tekemistä lehteä rahoittavien tahojen kanssa.

Kokonaisuudessaan päätoimittajien kannanotto toi mieleen vanhan kunnon Neuvostoliiton poliittisen oikeaoppisuuden. Ei sielläkään koskaan perusteltu tai annettu esimerkkejä siitä, miksi jotkin asiat olivat "vääräoppisia" tai "vastavallankumouksellisia". Mikäli ns. "valtamedia" pitää ns. "valemediaa" epäuskottavana, missä viipyvät ne esimerkit joissa tämä osoitetaan? Jos kerran faktoista valehdellaan, niin todisteet esiin. Samaan tapaan kuin MV-lehti julkaisee selvästi todistaen "valtamedian" valheita ja virheitä. Esimerkkinä juuri tätä tapausta koskeva uutinen, jossa "valtamedia" väitti poliisin aloittaneen tutkinnan MV-lehden kirjoituksista, kun todellisuudessa poliisi vasta harkitsee tutkinnan aloittamista. Oikaisuja alkoi ilmestyä vasta, kun MV-lehti julkaisi jutun. Tästäkin nähdään, että "valtamedia" seuraa MV-lehteä entistä tarkemmin. Vaan eipä julkaise yksityiskohtaista erittelyä tai edes joitakin esimerkkejä siitä, missä MV on valehdellut. Syytteet ovat olleet pelkkää käsitekikkailua ja pullataikinaa vailla selvää tarttumakohtaa. Vastapuolen valheiden paljastamisessa "valtamedialla" on vielä paljon työtä, että se yltää MV:n kanssa samaan saldoon kuin MV on yltänyt "valtamedian" kanssa.

Yhdessä asiassa päätoimittajien kannanotto osuu kyllä oikeaan: kommentit. Sosiaalisessa mediassa ihmiset todellakin puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Samaa on tietysti harjoitettu iät ja ajat huoltiksen baarin nurkkapöydissä. Ero on siinä, että nuo keskustelut eivät olleet kenen tahansa kuultavissa. Somessa ovat. Siksi tässäkin blogissa on jouduttu ottamaan kommenttien valvonta käyttöön. 95 % kommenteista on täysin asiallisia, joskin usein kärkeviä. Mutta noiden 5 % takia on pakko valvoa, mikä on minusta kovin harmillista. MV-lehdessä ja monessa muussa nettijulkaisussa resurssipula estää valvonnan. Ymmärrän hyvin tilanteen. Minuakin harmittaa, että kommentit jäävät pariksi päiväksikin julkaisematta omassa blogissani, mikä hidastaa ja tyrehdyttää keskustelua. Vaihtoehtomedia taas elää osin keskustelun vilkkauden takia, mikä pakottaa avoimeen kommentointiin. Eikä se ehdi työvoimapulan takia perata jälkikäteenkään kommentteja yleensä läpi.

Valtamedia on ratkaissut asian poistamalla kommentointimahdollisuuden mamu-uutisista ja muista herkkähipiäisistä aiheista. Lisäksi useissa julkaisuissa on ennakko- tai vähintäänkin aktiivinen jälkisensuuri käytössä. Esimerkiksi juuri Ilta-Sanomien tätä kannanottoa käsittelevästä jutusta kommentointiosio on poistettu. Ellen ole nähnyt unta tai etenevä varhaisdementiani sekoita tätä jonkin toisen asiaa käsittelevän uutisen kommenttiosastoon, se oli vielä eilen toiminnassa. Oli näet hauskaa lukea kommentteja harjoittamalla omaa ennakkosensuuriaan: peukutusten määrästä saattoi suoraan lukea, mikä oli kommentin laatu jo ennen kuin luki itse kommentin. Jos peukutuksia oli parikymmentä, kommentti kehui juttua ja haukkui MV-lehden. Jos peukutuksia oli parisataa, kommentti moitti valtamediaa matupropagandasta. Mutta nyt koko kommenttiosio on kadonnut jäljettömiin. Tämä siitä huolimatta, että Iltiksen päätoimittajana on Ulla Appelsin, joka on kirjoittanut monesti ihan järkevästi asioista. Ja joka muuten puuttui päätoimittajien nimilistasta vetoomuksen allekirjoittajista.

Päätoimittajien kannanotto vaikuttaa kovasti sotahistoriasta tutulta komennolta "Kiinnittäkää pistimet!" siinä vaiheessa, kun on piiritetty, ammukset ovat loppumassa ja epätoivoinen rynnäkkö on viimeinen mahdollisuus. Onhan se ammattitoimittajille kova pala nieltäväksi, kun täysin amatööripohjalta lähteneet verkkojulkaisut ovat nousseet merkittäväksi uhaksi isolla rahalla kuukausipalkkaisella toimittajalaumalla pyöriville mediataloille. Kuinka monta Suomeen putkahtanutta sotarikollista "valtamedia" on muuten käräyttänyt, noin sivumennen sanoen? MV-lehdellä on jo aika monta päänahkaa (anteeksi sopiva sananvalinta tässä yhteydessä) vyöllään.

"Valtamedia" saa syyttää ongelmistaan täysin omaa hampaattomuuttaan ja kykenemättömyyttään muuhun kuin huonosti naamioituun propagandaan maahanmuuttoasioissa. Vaan enää se ei kansaan uppoa, kuten peukutusten määristä nähdään. Jos ne kykenisivät hoitamaan tässä kohdassa journalisminsa asiallisesti, mitään MV-lehteä ei koskaan olisi noussutkaan. Onhan valtamedia muissa uutisaiheissa todellakin valtamedia. Yksi heikko lenkki kuitenkin on tehnyt sen haavoittuvaksi. Onkin jo vuosikausia odotettu realistisen paperilehden tuloa tai jonkin entisen lehden sellaiseksi muuttumista. Tämä on kuitenkin turhaa, sillä mediakenttä on nykyään niin keskittynyt, että omistussuhteiden takia nykymediasta irtautuminen vapaaksi lehdeksi olisi mahdotonta. Ellei sitten paine kasva liian suureksi ja joku rahoittaja haista tarpeeksi suuret tulot, joiden eteen on valmis uhraamaan oman imagonsa. Sekin hetki saattaa olla lähempänä kuin arvaamme. Syytä olisi, sillä jos varaventtiili tukitaan, räjähdys on lähellä nykyisellä kehityksellä.

Huolestuttavin piirre nykyajassa on nimittäin kansan jakautuminen kahtia. Eilispäivänä kuuntelin autoradiosta Radio Novaa, jossa oikeaoppiset juontajat keskustelivat keskenään. Toinen kertoi peranneensa Facebookinsa ja poistaneensa kavereista kaikki, jotka ovat tykänneet MV-lehdestä. Toinen myötäili tehneensä saman jo aiemmin. Keskusteluyhteyksien katkaisu on hyvin huolestuttavaa, etenkin kun on tässä viime aikoina lukenut iltasatunaan kirjaa Täällä Pohjantähden alla ties kuinka monetta kertaa. Kyllä vastapuolen kanssa pitää voida puhua, vaikka kuinka olisi oikeassa ja toinen väärässä. Vaikka jopa kansanedustajat (katsokaas muuten linkatun artikkelin kommenttien peukutuksia ennen kuin ne ehditään hävittää!) ovat sillä kannalla, että kansan kanssa ei tarvitse keskustella. Mutta Toivola ja Razmyar ovat näköjään päättäneet edustaa ihan jotain muuta kansaa kuin Suomen kansaa. En voi millään tavalla kunnioittaa henkilöitä, jotka kategorisesti katkaisevat keskusteluyhteydet. Omaankin tuttavapiiriini kuuluu todellisuudesta vieraantunut ultramokuttaja, joka tietää hyvin omat näkökantani. Siitä huolimatta voimme oikein hyvin tehdä yhteistyötä meille molemmille yhteisen intressin eteen ja kunnioittaa toisiamme. Ongelman muodostavat nämä itkupotkuraivaripissikset, jotka katkaisevat välinsä jokaiseen joka on heidän kanssaan eri mieltä. Onhan toki molemmin puolin rajalinjaa siellä ääripäissä tyyppejä, jotka eivät suostu minkäänlaiseen keskusteluun vastapuolen kanssa. Mutta maltillistenkin keskusteluyhteys tuppaa katkeamaan siinä vaiheessa, kun suvakkipuolelta loppuvat argumentit, mikä nykytilanteessa on aika pian. Ja silloin se puoli katkaisee välit, mikä muistuttaa kovasti 1910-luvun loppupuolen kärjistyvää tilannetta. Meidän kaikkien tulisi muistaa, että jokaisen tavoite on - tai ainakin pitäisi olla - Suomen ja suomalaisten hyvinvointi. Siksi keskusteluyhteys tulee säilyttää ja pohtia avoimesti, kuinka menestymme parhaiten kansakuntana. En yksinkertaisesti voi uskoa, että jakautunut kansa olisi näin pahasti jakautunut:

1) Toinen puoli kansasta haluaa Suomesta monikulttuurisen yhteiskunnan silläkin hinnalla, että maa kurjistuu huomattavasti alkaen muistuttaa köyhää, rauhatonta ja sekasortoista kehitysmaata. Yksikulttuurista maata he taas eivät halua, vaikka se tarkoittaisi rikkautta, hyvinvointia ja kukoistusta.
2) Toinen puoli kansasta haluaa Suomesta yksikulttuurisen yhteiskunnan silläkin hinnalla, että omaan kuoreen käpertyminen pysäyttää kehityksen ja palauttaa maan köyhäksi, maatalousvaltaiseksi yhteiskunnaksi jossa pannaan leipään puolet petäjäistä. Monikulttuurista maata he taas eivät halua, vaikka se tarkoittaisi rikkautta, hyvinvointia ja kukoistusta.

Meidän on kyettävä keskustelemaan avoimesti ja nähtävä muiden maiden kehityksen perusteella, kumpaan skenaarioon kehitysmaalaisten maahanmuutto on maatamme johtamassa. Sen jälkeen on päätettävä, mitä haluamme ja olemmeko valmiita maksamaan sen hinnan, mitä tarkoittaa maan kehityksen kannalta huonomman vaihtoehdon valitseminen.

Uutiskatsaus 8/2016

1. Perhemonikulttuuria

Olen joskus todennut kieli poskessa, että naisten mielestä islamilaisessa ja afrikkalaisessa kulttuurissa on ainakin yksi hyvä puoli: naisen asema. Mikä muukaan voi olla selityksenä siihen, että innokkaimmat mokuttajat ovat naisia. Tuore tutkimus osoitti, että monissa maissa 60 % naisista pitää hyväksyttävänä sitä, että mies lyö vaimoaan. Tarkemmin lukien tuo 60 % ei kyllä riitä alkuunkaan. Tutkimuksessa esitetyt kysymykset näet olivat, saako naista lyödä jos hän:
1) lähtee ulos kertomatta miehelle
2) laiminlyö lapsia
3) väittää vastaan miehelle
4) kieltäytyy seksistä
5) polttaa ruoan pohjaan.
Jos edes yhteen näistä kysymyksistä vastattiin myönteisesti, niin lyöminen katsottiin sallituksi. Ja summa oli siis esimerkiksi Guineassa 90 % (Afrikka), Itä-Timorissa 85 % (islam), Kongossa 75 % (Afrikka) ja Malissa 75 % (Afrikka ja islam). Millaiset olisivat mahtaneet olla tulokset, jos olisi lisätty vielä pari kysymystä, kuten nainen käy vieraissa tai nainen uhkaa erota? Huvittavana yksityiskohtana vielä mainittakoon, että asiaa kuvaavassa kartassa koko Lähi-Itä on valkoista "ei tietoa" -aluetta. Ilmeisesti tutkimusta oli turha tehdä, koska pelkkä ajatus siitä, että naisen lyöminen ei olisi oikeutettua mistä tahansa syystä, olisi absurdi.


2. Light my fire

Saksassa paloi vastaanottokeskukseksi kaavailtu rakennus. Kuten normaalisti, tulipalo houkutti suuren joukon katsojia. Tällä kertaa melkoinen osa katsojista osoitti suosiotaan. Jos tämä ei kerro siitä, että ihmisillä alkaa olla mitta täynnä, niin mikä sitten? Yleisön tekemä aaltoliike, joka kiertää palavaa rakennusta?


3. Kobran isku

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra käytti kovaa kieltä rikoksiin syyllistyneistä pakoloisista. Asiaa! Olen tähän asti pitänyt Kopraa kevyen sarjan poliittisena broilerina, mutta tämä lausunto osoitti että hänestä löytyy selkärankaa. Miehen mielipiteestä en sinänsä ole pätkääkään yllättynyt, mutta siitä että hänellä löytyi rohkeutta sanoa se ääneen. Voitteko muuten kuvitella, millainen mediamylläkkä olisi syntynyt, jos saman olisi sanonut joku persu? Toivoa sopii, että Kopra pitää linjansa eikä taivu kokoomuksen mokutusosaston tahtoon - eikä kokoomuksen mokutusosasto käytä Kopraa savuverhona äänten kalastelemiseksi ja saman hulluuden jatkamiseksi. Kopra osoitti ainakin hyvää medianhallintaa, kun ei haastattelussa langennut toimittajan olkiukkoihin.


4. Älä jauha paskaa, Sherlock!

Tutkijat sitten menivät ja todistivat, että maahanmuutto ei ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmia. Tämä perustui siihen merkittävään havaintoon, että myös maahanmuuttajat tarvitsevat palveluja! Työperäistä maahanmuuttoa tutkinut professori havaisti senkin, että Suomen huoltosuhde ei paranisi edes sillä, että maahan muuttaisi miljoona koulutettua syyrialaista (Onko siellä edes niin montaa?), vaan se todellisuudessa tulisi Suomelle kalliiksi.
En tiedä kumpi tuntuu pahemmalta, se että tietää olleensa koko ajan oikeassa vai se, että se tunnustetaan liian myöhään. Onneksi sentään sisäministeriön kansilapäällikkö Päivi Nerg ja työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristiina Stenman pitävät linjansa. Nerg sanoo, että hän haluaa elää monikulttuurisessa Suomessa. Minä - ja moni muu - taas haluamme elää yksikulttuurisessa maassa. Jos Nerg haluaa elää monikulttuurisessa maassa, niin hän voisi muuttaa sellaiseen. Mihin minä muuttaisin? Saudi-Arabiaan? Stenman puolestaan haluaisi nähdä maassa "enemmän aidosti monikulttuurisia työyhteisöjä", jotta maahanmuuttajat kotoutuisivat paremmin. Minä taas haluaisin nähdä "enemmän toimivia ja menestyviä työyhteisöjä".


5. Venäjän politiikassa muutos?

Venäjältä on Suomeen tunkeutunut liikaa turhapaikanhakijoita (liikaa eli enemmän kuin nolla). Nyt siellä on kuitenkin puututtu tilanteeseen ja estetty ainakin osan saapuminen. Ei pidä kuitenkaan innostua, vaan muistaa että tämä on poliittista peliä. Voi olla, että tämäkin on harhaanjohtamista ja luultavasti onkin. Kokonaan toinen juttu, millä tavalla. Todennäköisin vaihtoehto on se, että tällä yritetään estää Suomen päättäjiä valmistautumasta ja sitten tarvittaessa rysäytetään iso joukko kerralla läpi.
Minua on mahdotonta syyttää Venäjän trolliksi, koska minusta saa putinistin vasta sitten, kun Vladimir palauttaa Suomelle Tarton rauhan rajatvieläpä yhtä tyhjinä kuin Neuvostoliitto ne aikoinaan saikin. Vuokrakorvauksia ei tarvitse maksaa, ollaan sen verran anteliaita. Mutta ymmärrän kyllä Venäjän linjaa ja pyydän muitakin asettumaan heidän asemaansa: jos Suomesta pyrkisi kehitysmaalaisia Venäjälle, niin pyrkisimmekö estämään heidän lähtönsä vai antaisimmeko mennä? Päivi Nerg ei saa vastata.


6. Rauha meidän elinajaksemme

Syyriassa raportoidaan olevan poikkeuksellisen rauhallista. Ehkä tämä tarkoittaa nyt sitten sitä, että Irakista ei enää tulla Suomeen. Tosin tämähän on vain väliaikaista, koska tietääkseni Syyriassa ei ole ryhdytty rajoittamaan hillitöntä väestönkasvua (väkiluku on viisinkertaistunut 50 vuodessa) eikä ole haistatettu pitkiä islamille. Valitettavasti täytyy todeta, että tämä on vain tyyntä myrskyn edellä: lähivuosina yhä useampi pyrkii pois islamilais-afrikkalaisista yhteiskunnista muuttaakseen myös muut maat yhtä epäonnistuneiksi.


7. Hää- ja hälytyskellojen kilinää

Turhapaikanhakijat ovat avioituneet pikavauhdilla suomalaisten kanssa, kerrotaan. Onnea aviopareille! Toivottavasti suhde kestää senkin, että karkotus tulee seurata tästä huolimatta. Mikäli rakkaus on aitoa, niin toki lähiövalaat vaeltavat perässä Lähi-Itään. Tätä sanoisin win-win -ratkaisuksi. Sinne saadaan mallia siitä, kuinka rakennetaan toimiva kulttuuri ja täälläkin sekä keskimääräinen ÄO että estetiikka paranevat.


8. Parasta musiikkia

Radiokanavan musiikkipäällikkö vastasi kysymykseen, miksi kanavat soittavat samoja kappaleita. Vastaus oli, että he soittavat vain hyviä biisejä, jolloin sektori tulee aina kapeammaksi. On tietysti jokaisen oma asia mikä on hyvä biisi ja mikä ei. Mutta kun tunnin ajomatkalla autoradioon on viritetty neljä kaupallista kanavaa ja niiltä tulee yhteensä yksi hyvä biisi, kuten tämän jutun luettuani testasin, niin ei osumaprosenttia voi kovin hyväksi luonnehtia. Ja joka kanavalla soivat samat biisit - ennätys on, kun kolmella kanavalla neljästä soi samaan aikaan sama biisi ja tätäkin suoritusta on sivuttu sen jälkeen kahdesti. Vähitellen alkaa tympiä ja päässä nämä kappaleet saavat uuden merkityksen:
Kaija Koo: ...pakoni loppuun juostu on... -> ...pekoni loppuun syöty on...
Erin: ...otin tietoisen riskin kun hairahdin... -> ...otin tietoisen riskin kun pieraisin...
Suvi Teräsniska: ...antaisin mun olla kotikissa verkkareissa... -> ...antaisin mun olla kotikissa hietikolla...
Samuel Edelmannin Tähtipölyä: Laulusta saa huomattavasti mielenkiintoisemman, kun sanan Tähtipölyä korvaa jollain muulla...
Stigin Roy Orbison, jossa laulaja kertoo ajavansa koko yön naisen luokse: ...mun sydämeni lyö, se aivan hervoton jo on... -> Miksi ihmeessä on niin kiire, jos SE on aivan hervoton?


9. Varma lääke

On havaittu, että seksi tuo helpotusta mm. flunssaan, stressiin, nukkumiseen, hikkaan, itsetuntoon, eturauhassyöpään ja kipuun. Tärkeimmät kuitenkin unohtuivat eli vitutus ja panetus helpottavat myös.


10. Treeniä lissää

Martin Johnsrud Sundby kertoi harjoittelevansa yli tuhat tuntia vuodessa. Tästäpä innostuttiin ja ryhdyttiin pohtimaan, että suomalaistenkin pitäisi harjoitella sama määrä. Pohdinnat kertovat lähinnä täydellisestä asiantuntemattomuudesta. Rolle Haikkola sanoi aikoinaan, että helppo niitä kilometrejä on kerätä: sen kun vetää lenkkareihin solmun ja lähtee hölkyttelemään. Kokonaan toinen juttu on sitten, kun ruvetaan oikeasti harjoittelemaan. Harjoituksissa ei ratkaise määrä, vaan laatu. Toki on olemassa tietty minimimäärä, mutta siitä eteenpäin laatu ratkaisee. Ja millä tavoin aika mitataan? Kestävyysjuoksija ei yksinkertaisesti pysty juoksemaan päivittäin kahta tuntia joka päivä. Jo tämäkin tekisi ainoastaan 730 tuntia vuodessa. Mikä muu lasketaan harjoitukseksi? Äskettäin Arto Bryggare kertoi luennolla, että hän teki kuntoutusta vammasta toipuessaan seitsemän (sori Artsi, jos muistan väärin mutta tuota luokkaa se oli) tuntia päivässä. Kyllähän kestävyysurheilijakin saa harjoitustunteja, jos kaikki lasketaan. Ja harjoitusta se on henkinen harjoituskin eli suunnittelu - usein jopa yhtä tärkeää kuin fyysinen. Pitäisikö sekin laskea?
Kuitenkin tosiasia on, että varsinaista fyysisesti rasittavaa harjoitusta ei kestävyysurheilija voi tehdä rajattomasti. Pyöräilijä yltää kyllä tuhanteen tuntiin vuodessa, hiihtäjälle sen hyöty alkaa olla niillä ja rajoilla, mutta kestävyysjuoksijalle tuhat fyysisesti kuormittavaa tuntia huonontaisi tuloksia. Harjoittelun kokonaismäärään tulee laskea koko se aika, mitä tekee parantaakseen suoritustaan eli fyysinen harjoittelu, lihashuolto sekä myöskin suunnittelu. Tämän lisäksi tulee huomioida levon merkitys eli elämän kokonaisrasituksen tulee olla järkevissä rajoissa.


11. Cooperista, jälleen kerran

Sebastian Vettelin kuntovalmentaja paljasti hänen juosseen Cooperin testissä 3680 metriä ja kymmenen kilometrin testijuoksun 33.49. Kovia tuloksia, etenkin tuo kymppi. Tosin "testijuoksusta" ei paljastettu, miten matka oli mitattu. Mutta on tuo aika mahdollinen tuolla Cooperin tuloksella. Luokitteluvaatimuksissa kympin aika riittää B-luokkaan, Cooperin tulos vastaisi 3000 metrillä aikaa joka luultavasti jäisi niukasti B-luokasta. Erittäin kovakuntoinen kaveri siis. Urheilussa hänellä ei toki olisi mitään asiaa Kalevan Kisoihin edes ynnä muut -osastoon, koska sinne päästäkseen Cooperin tuloksen on oltava noin 4100. Mutta kukas onkaan hallinnut Formula ykkösiä silloin, kun alla on ollut kilpailukykyinen auto? Porukan kovakuntoisin heppu.


12. Hei, me juostaan!

Jälleen kerran asiantuntemattomuus nostaa rumaa päätään, kun toimittelija kirjoitti Arsenalin Hector Bellerinin juosseen 40 metriä kovempaa kuin Usain Bolt. Toimittelijan kunniaksi on kyllä mainittava, että hän sentään kysyi asiaa Mika Lehtimäeltä, joka on fiksu mies. Lehtimäki totesi, että Bellerini juoksi 4,41 valokennomittauksella ja jos Boltin aika olisi mitattu samoin, se ei olisi ollut Boltin 100 metrin ME-juoksussa laukauksesta mitattu 4,64 vaan kutakuinkin 4,10. Arvioin suunnilleen samoin. Reaktioaika on pari kymmenystä ja siinä vaiheessa kun valokennon säde katkeaa, juoksija on jo vauhdissa. Siitä tulee yhteensä lähes puoli sekuntia ja lisäksi tietoisuus siitä, että matka on vain 40 m, muuttaisi Boltin kiihdytystä kymmenyksen verran nopeammaksi. Mutta eiväthän tällaiset hömppäuutiset ole mitään uutta. Todellisuus on ihan muuta. Sivumennen sanoen, kun jopa urheilutoimittajat ihmettelevät yleisurheilijoiden loukkaantumisia, niin onko joku joskus kuullut, että palloilija olisi harjoitellut niin kovaa että olisi saanut rasitusvamman?


13. Ukkoina jo syntyy sylilapset...

Otsikkolinkin kuvassa Ruotsin koulukilpailuiden 12-vuotiaiden poikien 600 metrin mitalistit. Samaa on tapahtunut Suomessakin. Jostain syystä hyvin varhaisteini-ikäisten sarjassa menestyneet, usein 1.1 syntyneet etnisesti rikkaat juniorit katoavat jäljettömiin myöhemmissä ikäsarjoissa. Onhan huomattavasti helpompaa menestyä 17-vuotiaana 13-vuotiaiden sarjassa kuin 21-vuotiaana 17-vuotiaiden sarjassa.


14. Pakollinen loppukevennys

Jyrki Katainen sanoo, että teki pääministeriaikanaan parhaansa Suomen hyväksi. Ikävä kyllä minun on myönnettävä, että uskon tämän olevan totta. Se on loppujen lopuksi vähän sama kuin jos allekirjoittanut valittaisiin Eurooppa-cupiin edustamaan Suomea 5000 metrin juoksuun. Kyllä minäkin tekisin parhaani, mutta ei siinä paljon auta se, että pistän päihin 99 %:lle ikäisistäni miehistä. Olen varma, että Jyrki Katainenkin oli parempi pääministeri kuin 99 % sellaisista keski-ikäisistä miehistä, joiden älli ei yrityksestä huolimatta riittänyt kuutosta parempaan lyhyestä matikasta.

Uusinta: Kuinka hankkia tyttöystävä

Lukijalle: Tämä on pilottikokeilua lukuun ottamatta ensimmäinen uusintakirjoitus ja ensimmäinen säännöllinen sellainen, eli tästä lähtien näitä tulee aina lauantaisin. Tämä kirjoitus on reilun viiden vuoden takaa. Mikäpä sen sopivampi uusintojen avaamiseksi kuin kirjoitus, joka on blogin historian ylivoimaisesti luetuin – Bloggerin epäluotettavan kirjanpidon mukaan sitä on luettu lähes 11 000 kertaa.
Itse ohjeistus on edelleenkin säilyttänyt ajankohtaisuutensa ja on oikeastaan muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi. Maahan on tunkeutunut kymmenien tuhansien liikamiesten lauma. Vaikka näiden patjoiksi ryhtyykin vain se kognitiivinen alaluokka tai muuten vain sekopäiset naiset, jotka eivät kirjoituksen kohdeyleisöä kiinnosta, aiheuttaa dominoefekti valintapainetta ylöspäin. Toki nämä mamupatjat palaavat muutaman vuoden kuluttua takaisin markkinoille, sillä monikulttuuristen liittojen eroriski on moninkertainen – muistelen lukeneeni että 90 % suomalaisnaisen ja arabimiehen liitoista päättyy eroon. Mutta kuka enää huolii käytettyä, jolla on pari monikulttuurin hedelmää jaloissa pyörimässä? Amerikkalaisilla on aiheesta sanontakin. Tilanteen seurauksena nörttipojilla on entistä tukalammat olot. Kun heikointa naisainesta poistuu kilpailupoolista, ne miehet, jotka olisivat nämä napanneet, tulevat kilpailemaan seuraavaksi huonoimmasta naisjoukosta, jotka muuten saaneista miehistä taas osa tulee kilpailemaan taas seuraavista naisista ja niin edelleen. Jos maahan on tullut 30 000 lorvivaa ylijäämämiestä, naisikäluokan suuruus on suunnilleen saman verran ja kilpailtavissa naisissa on kymmenen ikäluokkaa, voidaan helposti todeta että kilpailu on kiristynyt suoraan laskien 10 %. Tämäkään ei luultavasti riitä, koska niukkuustuotteen arvo nousee aina suhteessa enemmän kuin sen puute on, kuten taloustieteestä muistetaan. Näin ollen kannattaa lukea seuraavat ohjeet entistä huolellisemmin:

Väestöliiton Poikien Puhelimen tarkoitus on auttaa teinipoikia heidän ongelmissaan. Niitä tunnetusti riittää ja vuosittaiset 22 000 puhelua lienevät vain jäävuoren huippu. Kaikki pojat tuskin ovat palvelusta kuulleet ja siitä tietävistäkään harvat uskaltavat soittaa.

Suurin osa puheluista koskee - rumpusoolo - seksiä ja seurustelua. Niinpä Väestöliitto on listannut muutamia ohjeita tavoista, joilla poika voisi tyttöystävän saada:
1. Lähde harrastuksiin, joissa on tyttöjä. Tanssi on kova juttu.
2. Mene juttelemaan tytöille.
3. Ole ystävällinen ja kohtelias.
4. Tytöt eivät tykkää, jos puhut vain itsestäsi tai vaadit tyttöä muuttumaan tahtosi mukaisesti.
5. Pysy omana itsenäsi. Seurustelusuhteessa kumpikin joustaa ja tekee kompromisseja.
6. Muista, että täydellistä tyttöä ei ole. Itsekään et ole täydellinen.

Kaksi ensimmäistä ohjetta ovat hyviä, kaksi seuraavaa oikein ymmärrettyinä kohtuullisia, viides täyttä paskaa ja kuudes mitäänsanomaton. Ammattimies Henry Laasanen on kommentoinut ohjeita ansiokkaasti, joten ei niistä sen enempää.

Kaikessa toiminnassa ensiarvoisen tärkeää on tosiasioiden tunnustaminen ja tilannekartoitus. Vasta sitten voi lähteä laatimaan suunnitelmaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Ensin neljä oleellista kysymystä.

1. Kuka sinä olet?
Jos luet tätä tekstiä ratkaistaksesi otsikon kysymyksen, olet lukiota käyvä nörttipoika. Peruskoululaisen tai lyhyen matikan opiskelijan kärsivällisyys tekstin lukemiseen loppui viimeistään kolmannen kappaleen kohdalla. Koska olet nörtti, harrastat tietokonepelejä/ohjelmointia, luultavasti onneksi jotain muutakin. Sinulla ei ole koskaan ollut tyttistä ja luulet virheellisesti, että kaikki muut ovat jo päässeet poikuudestaan.

2. Mitä sinä haluat?
Pillua. Nimenomaan yhdeltä tietyltä tytöltä - ehkä tiedät jo keneltä, ehkä et. Oleellista kuitenkin on, että et halua pelkästään karvalompsaa, vaan ihan oikeasti tyttöystävän. Et ole niitä poikia, jotka käyttäisivät kerran ja sitten kierrätykseen. Olet halukas sitoutumaan ja etsit sielunkumppania, toivot että löytämäsi tyttö olisi se jonka vieressä aikanaan pusket nurmea hautuumaalla.

3. Millaisena tytöt sinut näkevät?
Huonoja uutisia. Tytöt ovat poikien arvioinnissa inhorealisteja. He näkevät sinut sellaisena kuin olet eli epävarmana finninaamanörttinä. Tytön tarvehierarkiassa olet jossain kuivuneen purkkaklöntin ja katkenneen hiuslenkin välimaastossa. Tilannettasi pahentaa se, että käytökselläsi teet tytöille selväksi että haluat sitoutua. Se taas pilaa mahdollisuutesi kokonaan, koska et ole sellainen poika johon tytöt haluaisivat sitoutua. Laadukkaat tytöt haluavat korkealle arvostetun poikaystävän, eivät sinua. Irtopimpsaa saattaisi jopa irrota, mutta ei sitoutumista.

4. Mitä tytöt haluavat?
Sopivaa poikaystävää. Tytöt voivat valita poikaystävänsä kahdella tavalla: typerästi ja fiksusti. Ikävä uutinen sinun kannaltasi on se, että kumpikaan näistä menetelmistä ei tuota tulokseksi sinua.
Jos tyttö noudattaa typerää menetelmää, hän toimii vuosimiljoonien aikana kehittyneiden vaistojensa varassa. Tällöin hän valitsee lauman kovimman karjun, sen jota muut pelkäävät. Tämä oli joskus luolamiesaikoina järkevääkin. Nykyään muut pelkäävät sitä, joka ei noudata yhteisiä sääntöjä, mikä taas ei järjestäytyneessä yhteiskunnassa ole kyseisen yksilön kannalta pitkällä tähtäimellä hyvä valinta.
Jos taas tyttö noudattaa fiksua menetelmää, hän on kyennyt nousemaan biologiansa yläpuolelle. Tällöin hän haluaa poikaystävän, jolla on tarjota tytölle resursseja - eli jo työmaailmaan ehtineen muutamaa vuotta vanhemman miehen tai ainakin opiskelijan.
Kummassakaan tapauksessa valinta ei kohdistu sinuun. Sinä olet se nörtti, joka pelkää mopopoikia. Ja koska et ole valinnut vanhempiasi oikein, sinulla ei ole käytettävissäsi lihavaa pankkitiliä.

Tilanteesi on siis surkea. Älä kuitenkaan rupea etsimään komerosta köyttä ja vaseliinia, koska yksi tekijä toimii sinun puolestasi. Aika. Tilanne muuttuu koko ajan kannaltasi otollisempaan suuntaan. Et juuri nyt pysty saamaan sitä mitä haluat, mutta joskus pystyt. Tällä hetkellä kyse on siitä, miten pystyt nopeuttamaan tätä prosessia ja tuottamaan siitä parhaan mahdollisen lopputuloksen. Tässä on se, mitä nyt n-vuotias Jaska haluaisi aikakoneen keksittyään kertoa 15-vuotiaalle Jaskalle. Eli se sama, minkä Jaskan pojat saavat kuulla sopivassa iässä.

1. Harjoittelu
Tarkastele niitä lukiosi tyttöjä, joiden nimen tiedät. Ota kynä ja paperia ja arvioi heitä. Koska luultavasti tunnet suurimman osan vain ulkonäöltä, niin se onkin useimmissa tapauksissa ainoa arvioitava asia, toki muitakin tietoja voit käyttää jos sinulla niitä on. Jaa tytöt arviosi perusteella kolmeen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisit seurustella ja niihin, joiden kanssa et voisi seurustella. Hetkinen. Siinähän oli vasta kaksi ryhmää. Aivan. Pointti onkin siinä, että suurimman osan tytöistä pystyit varmasti sijoittamaan jompaankumpaan kategoriaan sekunnin murto-osassa. Kolmannen kategorian - välikategorian - muodostavat ne tytöt, joiden sijoittamista jouduit edes hetken verran miettimään. Tämä välikategoria on kaikkein vaarallisin. Pysy loitolla heistä. Älä ole missään tekemisissä heidän kanssaan, jos vain mahdollista.
Aluksi sinun kannattaa pysyä loitolla myös ykköskategorian tytöistä. Jos tapahtuu sellainen ihme, että joku heistä tulee puhumaan sinulle, niin anna mennä vaan ja toivo parasta. Mutta älä itse aloita. Älä ainakaan mene vonkaamaan. Olet luultavasti niin paska (ja ehkä jokin muukin) jäykkänä, ettet onnistu muuta kuin nolaamaan itsesi. Muistan oikein hyvin, miltä tuntui ensimmäisen kerran lähteä iskemään tyttöä. En ollut koskaan pelännyt yhtä paljon ja minua oli sentään puukollakin uhattu. Lopputulos oli odotettu, kaikki meni päin vittua paitsi munat. Yksinkertaisesti, sinä et osaa.
Ota kontaktia kakkoskategorian tyttöihin. He ovat sinulle vaarattomia, koska et voi retkahtaa pissikseen (tyhjäpäät) tai virtahepoon (perseessä pitäisi olla ylileveän kuljetuksen varoituskyltti). Heidän kanssaan juttelu avaa sinulle naisten maailmaa. Pissikset voivat opettaa sinulle, että naisen elämä pyörii suureksi osaksi hänen ulkonäkönsä ympärillä eivätkä he ole sellaisia moraalisia enkeleitä kuin kuvittelet. Virtahevot taas ovat henkiseltä tasoltaan samantapaisia kuin ne tytöt, joita sinä oikeasti haluaisit (paitsi tietysti pissisvirtahevot). Muista kuitenkin, että et kysele heiltä neuvoja miten tyttöjä pitäisi lähestyä - naiset eivät siitä ymmärrä mitään. Naisten antamien neuvojen avulla voi ainoastaan karsia pois tapoja, joita ei ainakaan pidä noudattaa.
Pari käytännön vinkkiä. Seuraavan kurssin alkaessa mene istumaan jonkun kakkoskategorian tytön lähelle. Kysy tunnin päätyttyä häneltä, mitä tuli kotitehtäväksi. Tai nähtyäsi apulaisrehtorin poistuvan talosta mene aulassa istuvan tytön luo ja kysy, onko apulaisrehtoria näkynyt, sinulla olisi hänelle asiaa (pitää varmistaa, ettei kysytty henkilö ole paikalla, koska eihän sinulla tietenkään oikeasti ole hänen kanssaan mitään tekemistä). Eli tee tikusta asiaa. Seuraavan kerran teet sen jo luontevammin saman tytön kanssa, pääset juttelemaan ja vähitellen kaveeraamaan, jolloin opit miten lähestyä ja miten tytöt toimivat. Sitten toista temppu jonkun toisen tytön kanssa. Pidä kuitenkin peli reiluna äläkä missään nimessä anna kakkoskategorian tyttöjen ymmärtää, että olisit kiinnostunut heistä seurustelumielessä. Muutaman kerran jälkeen olet saanut itsevarmuutta ja saatat olla jo henkisesti valmis saamaan pakit "siltä oikealta" ykköskategorian tytöltä. Huikealla tuurilla saatat jopa onnistua, koska hän ovat huomanneet joidenkin tyttöjen hyväksyneen sinut keskustelukumppaniksi ja olet siksi päässyt osittain irti nynnyn maineestasi.
Älä koskaan tee edellä mainittua harjoittelua välikategorian tyttöjen kanssa. Saatat nimittäin todella päästä juttuun heidän kanssaan. He taas eivät ole niin haluttuja kuin ykköskategorian tytöt ja saattavat jopa kiinnostua sinusta. Ja riski on siinä, että sinäkin kiinnostut kyseisestä tytöstä. Se on virhe. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseinen tyttö ei tulevaisuudessa ole sinun arvoisesi. Hänen markkina-arvonsa laskee, kuten naisilla aina, sinun taas nousee rakettimaisesti muutaman vuoden kuluttua ja siinä sinä sitten olet alempitasoisen tyttöystävän/vaimon kanssa. Ennuste liiton kestolle ei ole hyvä.

2. Kaveriarvostus
Tytöt ovat uskomattoman taitavia arviomaan poikia suhteessa toisiin poikiin. Vaistonvaraisesti he ovat kiinnostuneita pojista, joita toiset pojat arvostavat. Näitä arvostettuja poikia sanotaan alfamiehiksi. Sinä et ole sellainen. Vielä. Mutta olet varmasti huomannut, että toiset pojat tulevat jo joskus kysymään sinulta neuvoja hankalien aineiden tehtävissä. Se on alku. Ei sellainen alku, jota tytöt erityisemmin arvostaisivat mutta tyhjää parempi. Yritä hankkia jokin sellainen taito, jota muut pojat sinulta kadehtivat ja jota tytöt kunnioittavat. Niin typerältä ja pelottavalta kuin se sinusta kuulostaakin, käypä salaa tanssikurssilla ennen vanhojen tansseihin valmistautumista. Tai jos et uskalla, pyydä isosiskoasi tai äitiäsi opettamaan. Ällöttävää, mutta muista, että sodankäynnissä on kyllä sääntönsä, kun taas rakkaudessa kaikki on luvallista. Arvosi nousee huikeasti, kun liikuntatunnin ensimmäisellä harjoituskerralla tytöt huomaavat sinun osaavan ja pojat katsovat sinusta mallia.

3. Tyttöjen haluttavuus
Kun katsot ikäisiäsi ykköskategorian tyttöjä, huomaat että he seurustelevat joko lukiopoikien kingien tai vanhempien opiskelijapoikien kanssa. Normaali nörttipoika ei taas seurustele kenenkään kanssa ja jos seurustelee, ei ainakaan haluttavimpien tyttöjen tai vanhempien opiskelijatyttöjen kanssa.
Johtopäätös: ikäisistäsi laatutytöistä kilpailee kolminkertainen määrä poikia, joista sinä olet alimmassa kategoriassa. Mahdollisuutesi onnistua ovat vain marginaalisesti paremmat kuin lumipallolla helvetissä.
Sinun on hyväksyttävä se tosiasia, että olet luuseri.
Voit tietysti yrittää päästä kingipojaksi. Se on periaatteessa mahdollista, joskin vaikeaa. Sinulla ei ole siihen tarvittavaa itseluottamusta ja kestää ikuisuuden oppia, että sitä ei tarvitakaan. Riittää että muut luulevat että sinulla on se. Tyttöjen arvostuksen hankkiminen edellyttää runsaasti harjoittelua, jota käsiteltiin kohdassa 1 ja poikien arvostuksen hankkiminen jotain erityistaitoa, josta lisätietoa kohdassa 2.
Koska tämä strategia ei luultavasti sinulta onnistu, on odotettava. Kohdat 4-6 kertovat, kuinka lyhennät tätä toivottoman pitkältä tuntuvaa aikaa.

4. Fyysinen kunto
Huonot uutiset: olet kapeaharteinen tai ylipainoinen nörtti. Hyvät uutiset: olet vielä nuori ja sinun on vielä helppoa tehdä asialle jotakin, koska elimistösi on vielä kehittymässä ja reagoi nopeasti. Ryhdy lenkkeilemään, se on kaikkein tehokkainta. Lainaa kirjastosta jokin aloittelevalle juoksijalle tarkoitettu opas ja tee kuten käsketään. Kuntosalillakin voi käydä, mutta usean vuoden tähtäimellä ajatellen kestävyysharjoittelu on tärkeintä. Nuorena kropan saa helposti hoikaksi, lihaksia pystyy rakentamaan vanhempanakin.
Tällä hetkellä ikätoverisi ovat fyysisen olemuksensa huipulla ilman että tarvitsee tehdä mitään. Odota 5-10 vuotta ja työskentele. Itse havaitsin luokkakokouksen saunassa, että olen jätkistä ainoa jolle mahtuu ylioppilaspuvusta päälle muutakin kuin solmio. Kun pidät itsestäsi huolta, niin vuosien varrella markkina-arvosi nousee kohisten.
Kolmenkympin paremmalla puolella pääset sitten kostamaan. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun ikäisesi naiset katsovat sinua ajatellen, miksi hitossa oman miehen pitää olla kaljamahainen pätkätyöläinen eikä kaltaisesi hyvätuloinen treenattu uros. Aina tällaisen katseen huomatessasi voit ajatella: mitäs et huolinut minua aikoinaan. Nyt et enää kelpaa.

5. Opiskelu
Neljä viidestä nörtistä valmistuu muutaman vuoden kuluttua diplomi-insinööriksi, lääkäriksi, kemistiksi tms. Opiskeluaikana mahdollisuutesi kolminkertaistuvat. Lukioaikana kilpailit lukiotytöistä, joista kilpaili kaksi muutakin ryhmää. Nyt voit jatkaa lukiotytöistä kilpailua. Lisäksi potentiaaliseen saalisryhmääsi kuuluvat myös opiskelijatytöt, joista kilpailemassa on kaltaistesi ohella vain yksi ryhmä, jo valmistuneet. Kun sitten saat paperit yliopistolta, markkinointialueesi kolminkertaistuu taas, koska silloin saalisryhmääsi kuuluvat myös jo valmistuneet naiset, joiden biologinen kello tikittää. Eivätkä he huoli ketään muita kuin tasoisiaan miehiä.

6. Epäonnistumisten varalta
Suomen jalkapallomaajoukkue on takuulla parempi kuin Maarianhaminan IFK. Silti MIFK voittaa kauden aikana enemmän pelejä kuin Suomi. Siksi että MIFK pelaa enemmän. Muista tämä. Maailmaa ei kaada yksi epäonnistunut iskuyritys. Ei edes kymmenen. Sata saattaa jo olla lähellä.
Ajattelet tietysti, että juuri se tyttö oli ainoa, jonka halusit. Hevonpaskaa. Olet hyvä matematiikassa, laskepa itse. Sata vuotta sitten isoisoisäsi näki elämänsä aikana tyttöjä vain kylän, parhaimmillaan pitäjän alueelta. Ehkä viitisenkymmentä sopivanikäistä. Silti yksi niistä natsasi, sinä olet siitä elävä todiste. Sinä kohtaat elämäsi aikana satakertaisen määrän sopivanikäisiä tyttöjä. Jos muka viidestätuhannesta vain yksi ainoa on oikea, niin isoisoisälläsi sen ainoan mahdollisen kohtaamistodennäköisyys olisi ollut yksi prosentti. Ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon pikavauhtia. Kun menee pieleen, nuole haavasi ja uutta putkeen.
Epäonnistumisten hetkillä sinun on muistettava, että muutaman vuoden päästä olet kovaa valuuttaa pariutumismarkkinoilla. Vaikka masentaa, jatka opiskelua ja kuntoilua. Olet taas yhtä kokemusta viisaampi. Kymmenen vuoden kuluttua voit katsoa sinulle nyt pakit antanutta tyttöä ja todeta, että tuo ei enää minulle kelpaisi.
Opiskeluaika on sinulle kokemuksen hakua ja tulevaisuuden rakentamista. Et sinä perhettä vielä olisi perustamassa kuitenkaan, joten ei naisen hankkimisella siltä kantilta katsoen ole kiirettä. Muilta osin muista se tosiasia, että tervekätinen nuori mies ei tarvitse naista mihinkään.

7. Kun olet huipulla
Onneksi olkoon! Olet nyt ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut, ainakin jonkinlaisen uraputken alkupäähän sukeltanut kuukausipalkkainen hyväkuntoinen mies.
Naista sinulla ei luultavasti vieläkään ole. Olet kuitenkin hyödyntänyt etsikkoaikasi kaveeraamalla naispuolisten opiskelijoiden kanssa, pitämällä fyysisestä kunnostasi huolta ja ymmärtänyt pysyä vakavassa mielessä loitolla sellaisista naisista, jotka sinut huolisivat.
Nyt olet miehistä halutuinta kamaa: hyvin tienaava, korkeasti koulutettu, nuori, kovakuntoinen. Sinusta ovat kiinnostuneita paitsi ikäisesi ja tasoisesi naiset, myös itseäsi nuoremmat tasokkaat naiset.
Osaat lähestyä naisia luontevasti ja jutella heidän kanssaan niitä näitä. Nyt naiset alkavat vastata kutsuusi. Kyse on vain siitä, mistä ryhmästä puolisosi valitset. Ensimmäinen vaihtoehto on etsiä ikäisesi vaimo. Tällöin ota osaa oman alasi konferensseihin tai hanki jokin harrastus, jossa naisia voi tavata, mene vaikka melonnan alkeiskurssille. Toinen vaihtoehto on hankkia itseäsi muutamaa vuotta nuorempi. Tällöin kannattaa ryhtyä tekemään pohjatyötä jo viimeisenä opiskeluvuonna, jolloin markkina-arvosi on viittä vaille valmiina jo noussut. Silloin sinulla on vielä luonteva kontaktipinta itseäsi 3-5 vuotta nuorempiin. Kolmas vaihtoehto on ottaa itseäsi reilusti nuorempi. Mene kotipaikkakuntasi suosituimpaan lukiolaisten menomestaan ja jää odottamaan. Joudut luultavasti potkimaan rumempia kauemmas.

Lopuksi vielä yksi vinkki. Ennen kuin ryhdyt vakavaan suhteeseen, tutustu ihastuksesi äitiin ja kysy itseltäsi: haluanko olla tuollaisen naisen kanssa naimisissa parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua. 80 % naisista muuttuu aikanaan samanlaisiksi kuin äitinsä. Tästä tiedosta kannattaa sitten pitää suu visusti supussa, 100 %:lla niistä miehistä, jotka tämän vaimolleen kertovat, on kohta mustien silmien osuus 50 %.

Välihuomautus 92: Hyvää syntymäpäivää!

Jaskan pauhantaa -blogi viettää tänään seitsenvuotispäiväänsä. Vuosipäivä tarkoittaa joitakin muutoksia blogissa. Kysyin taannoin vuosikatsauksen yhteydessä, mitä lukijat ajattelisivat tietyistä muutoksista. Koska palaute oli positiivista, muutokset astuvat voimaan.
Yksi muutos on jo tapahtunutkin ja se on epäsäännöllisten uutiskatsausten julkaiseminen viikkojuttuina ja joskus välihuomautuksina.
Toinen, merkittävämpi muutos on perinteisen yhden viikkojutun rinnalle ilmestyvä "kakkoskanava". Televisio-ohjelmien tapaan alan julkaista uusintoja. Eli kerran viikossa, säännöllisesti lauantaisin, blogiin ilmestyy uusinta vanhasta viikkojutusta, jonka aihe ei ole ajankohtaisuuteen sidottu tai joka on tullut uudelleen ajankohtaiseksi. Uusinnan alkuun lisään kursiivilla muutamia kommentteja, ainakin yleensä. Samoin lisään juttuun joitakin päivityksiä, mikäli sen sisältämät tiedot ovat vanhentuneita. Uusittavat tekstit ovat aina vähintään neljä vuotta vanhoja ja sellaisia, joiden uskon kiinnostavan uudempia lukijoita. Kävijämäärät ovat vuosien varrella kasvaneet sen verran, että tätä nykyä ne ovat neljän vuoden takaisiin nähden kaksin-kolminkertaisia.
Seitsemässä vuodessa on kertynyt 366 viikkojuttua, joten eiköhän niistä uusintoihin ainesta riitä. Päätin jo alussa, että tahti on tämä ja se on pitänyt poikkeuksetta - joka kalenteriviikko on juttu ilmestynyt. Muutaman kerran olen joutunut turvautumaan kiireen yllättäessä arkistoon, jossa on aina ollut juttu tai pari varmuuden vuoksi varalla.
Yksi henkilökohtainenkin muutos on tapahtunut. Kotipaikakseni on blogissa merkitty Huitsinnevada. Olemme kuitenkin muuttaneet jo jokin aika sitten ja tästä lähtien mainitsen osoitteeksi Hornankuusi. Muutenkin uudistelen linkkilistaa tässä lähiaikoina, kunhan ennätän.

Mies joka voitti miehen

Ammattinyrkkeilyssä maailmanmestaruudet on perinteisesti ratkottu siten, että hallitseva mestari on hävinnyt kehässä ja hänet voittaneesta on tullut uusi mestari. Joskus mestari on ilmoittanut luopuvansa tittelistä, joskus häneltä on riistetty titteli, yleensä syynä haluttomuus sen puolustamiseen nimettyä haastajaa vastaan. Aiemmin, noin 1970-luvun alkupuolelle asti tilanne oli vielä suhteellisen selkeä. Painoluokkia oli kymmenkunta (perinteisesti kahdeksan eli kärpäs-, kääpiö-, höyhen-, kevyt-, väli-, keski-, raskas keski- ja raskassarja), mutta 1960-luvulla alkanut kehitys on johtanut siihen, että niitä on nykyisin seitsemäntoista. Mikä on etenkin alemmissa painoluokissa huvittavan ja säälittävän rajamailla, kun kahden painoluokan välillä on pienimmillään 1,4 kg suuruinen ero. Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, maailmassa on peräti neljä merkittävää nyrkkeilyjärjestöä (WBA, WBC, IBF ja WBO), joista jokainen tunnustaa oman mestarinsa. Muutamat mestarit tunnustaa toki useampikin kuin yksi järjestö, mutta periaatteessa mestareita voi siis olla yhtäaikaisesti 68. Tätä kirjoitettaessa "mestareita" on 61 ja lisäksi kaksi titteliä on avoinna. On myös olemassa muutamia pikkuliittoja, jotka tunnustavat joissakin sarjoissa omat mestarinsa, mutta niitä ei näiden neljän suuren rinnalle yleensä noteerata. Muutos on ollut melkoinen verrattuna perinteiseen kahdeksan mestarin järjestelmään.

Se mestaruus, joka ihmisiä luonnollisesti eniten kiehtoo on absoluuttinen eli raskaan sarjan mestaruus. Tämä titteli pysyttelikin pisimpään yhtenäisenä yhdessä kenties seuraavaksi eniten arvostetun tittelin eli keskisarjan kanssa. Nyrkkisääntö (pun intended) näyttääkin olevan, että mitä vähemmän arvostettu sarja, sitä enemmän hajallaan mestaruudet ovat olleet. Ottaen huomioon pitkän historian, raskaansarjan mestareita on ollut suhteellisen vähän, yhteensä 79 John L. Sullivanista alkaen.

Halusin tutkia, miten mestaruus on siirtynyt mieheltä toiselle ja kuinka monta nyrkkeilijää on aina ollut kahden mestarin välissä. Esimerkiksi Muhammad Alista Mike Tysoniin on ollut vain yksi nyrkkeilijä välissä, koska molemmat ottelivat Larry Holmesia vastaan. Ali-Tyson erotusluku on siis yksi. Tällä hetkellä Tyson Furya pidetään raskaansarjan ykkösmestarina. Ensimmäistä mestaria, John L. Sullivania ja Furya erottaa toisistaan neljätoista nyrkkeilijää (James J. Corbett - James J. Jeffries - Jack Johnson - Jess Willard - Jack Dempsey - Jack Sharkey - Joe Louis - Rocky Marciano - Archie Moore - Muhammad Ali - George Foreman - Shannon Briggs - Vitali Klitshko - Kevin Johnson, joista Archie Moore ja Kevin Johnson eivät ole olleet raskaansarjan mestareita), joten Sullivan-Fury -erotusluku on 14.

Halusin selvittää vastaavan luvun kaikille mestareille. Tämä urakka oli liian suuri, koska mestareita oli 79. Näistä mestareista valtaosa on kuitenkin tullut kuvioihin 1980-luvulta eteenpäin tittelin hajottua väliaikaisesti ennen Tysonia ja uudelleen hänen jälkeensä. Päätin ottaa mukaan vain ne nyrkkeilijät, jotka olivat jollain järkevällä kriteerillä "kiistattomia" mestareita. Jäljelle jäi 39 eli karsiutuneita oli 40.

Ketkä sitten ovat olleet kiistattomia mestareita? Otin kriteeriksi joko sen, että mestaruus oli kiistattomasti tunnustettu tai sitten "mies joka voitti miehen" -periaatteen. Jälkimmäinen tarkoittaa, että hyväksyin kiistanalaisessa tapauksessa mestariksi sen, joka oli voittanut edellisen kiistattoman mestarin. Tällä systeemillä pääsikin varsin pitkälle. Varsinaisia ongelmakohtia oli vain neljä. Seuraavassa selvityksessä käydään läpi raskaansarjan mestaruussiirtymät ja miten mikäkin kiistanalainen kohta tulkitaan.

Ensimmäinen yleisesti tunnustettu mestari oli John L. Sullivan, jonka mestaruuskauden tulkitaan yleensä alkaneen Paddy Ryanista otetulla voitolla 7.2.1882 paljain nyrkein käydyssä ottelussa. Tästä eteenpäin mestaruus siirtyi eteenpäin aina kulloisenkin mestarin lopulta voittaneelle nyrkkeilijälle seuraavasti: Sullivan -> James J. Corbett -> Bob Fitzsimmons -> James J. Jeffries.

Jeffries oli ensimmäinen mestari, joka luopui tittelistään voittamattomana. Hänen seuraajakseen hyväksyttiin yleisesti Marvin Hart, joka kukisti avoimeksi jääneestä mestaruudessa käydyssä ottelussa Jack Rootin. Kehätuomarina ottelussa oli Jeffries itse, joten hän pääsi antamaan seuraajalleen siunauksensa. Hart kuitenkin hävisi mestaruuden heti ensimmäiselle haastajalleen Tommy Burnsille, joka hävisi sen myöhemmin Jack Johnsonille. Tässä vaiheessa Jeffries houkuteltiin takaisin kehään. Hän hävisi paluuottelunsa Johnsonille, joka sai näin ollen nimiinsä mestaruuden lisäksi katkeamattoman ketjun "miehenä joka on voittanut miehen". Johnsonista eteenpäin siirtymät olivat Johnson -> Jess Willard -> Jack Dempsey -> Gene Tunney.

Tunneyn mestaruuskautta seuraa ensimmäinen neljästä merkittävästä ongelmakohdasta. Tunney luopui mestaruudestaan voittamattomana eikä enää palannut kehään. Hän oli urallaan voittanut kaikki muut ottelunsa, mutta hävinnyt kertaalleen kauan ennen mestariksi tuloaan Harry Grebille, jonka oli voittanut kolmesti myöhemmin. Tunneyn vetäytymisen jälkeen hyväksyttiin kuitenkin yleisesti, että avoimeksi jääneen mestaruuden kohtalon ratkaisisivat keskinäisellä ottelulla Max Schmeling ja Jack Sharkey. Ottelun tulos oli kyseenalainen. Sharkey löi neljännessä erässä Schmelingiä vyön alle eikä tämä kyennyt jatkamaan. Sharkey hylättiin ja Schmeling julistettiin mestariksi. Schmeling puolusti mestaruuttaan kerran ennen kuin antoi Sharkeylle uusintaottelun, jonka tämä voitti. Sharkey on samalla ainoa suora linkki Schemlingiä edeltäneisiin mestareihin, sillä hän hävisi kerran Jack Dempseylle. Tunney ei koskaan kohdannut ainuttakaan seuraajaansa eikä Schmeling ainuttakaan edeltäjäänsä, vaan mestaritason yhteys tämän katkoksen kohdalla kulkee Dempsey-Sharkey -ottelun kautta. Schmelingistä eteenpäin mestaruussiirtymät menivät seuraavasti: Schmeling -> Jack Sharkey -> Primo Carnera -> Max Baer -> James J. Braddock -> Joe Louis.

Louis luopui mestaruudestaan voittamattomana. Hän oli aiemmin hävinnyt ainoastaan Max Schmelingille. Louisin vetäytymisen jälkeen raskaassa sarjassa oli ensi kertaa kaksi mestaria: Ezzard Charlesin tunnusti mestariksi amerikkalainen NBA-järjestö (josta myöhemmin kehittyi nykyinen WBA) hänen voitettuaan Jersey Joe Walcottin. Eurooppalainen EBU puolestaan tunnusti mestariksi Lee Savoldin, mutta sitä ei kukaan ottanut vakavasti. Savoldin mestaruus kuihtui olemattomiin Louisin palattua kehään ja hävittyä Charlesille, josta tuli kiistaton mestari. Charlesin jälkeen mestaruussiirtymät olivat: Charles -> Jersey Joe Walcott -> Rocky Marciano.

Marciano vetäytyi kehästä voittamattomana. Tämä aiheutti toisen merkittävän ongelmakohdan mestaruussiirtymissä. Samalla Marcianoon katkeaa raskaansarjan mestarien suora yhteys keskenään: Marciano tai kukaan häntä edeltävä mestari ei koskaan kohdannut ketään Marcianoa seurannutta mestaria kehässä. Selkein yhteys Marcianon ja hänen seuraajiensa välillä kulkee raskaan keskisarjan mestari Archie Mooren kautta. Marciano kukisti Mooren viimeisessä ottelussaan ja avoimesta tittelistä ottelivat Moore ja Floyd Patterson. Patterson tunnustettiin kiistattomaksi mestariksi. Siirtymät Pattersonista eteenpäin: Patterson -> Ingemar Johansson -> Patterson -> Sonny Liston -> Muhammad Ali.

Alin suostuttua uusintaotteluun Sonny Listonia vastaan WBA ja NYSAC (New Yorkin nyrkkeilykomissio) riistivät Alilta tittelin ja antoivat sen Ernie Terrellille, joka voitti mestaruusottelussa Eddie Machenin. Ali voitti Terrellin ja palautti mestaruuden yhtenäiseksi. Tosin kovin moni ei Terrelliä mestarina pitänytkään, mutta tämä anekdootti kannattaa ennakkotapauksena huomata, sillä tällaisesta mestaruuden riistämisestä ja uuden kruunaamisesta tuli 80-luvulta eteenpäin suorastaan normi. Alilta itseltään riistettiin mestaruus hänen kieltäydyttyään asepalveluksesta ja jouduttua ottelukieltoon. Kaksi järjestöä julisti omat mestarinsa, Jimmy Ellisin ja Joe Frazierin. Näiden keskinäisen ottelun voitti Frazier, joka voitti sittemmin kehään palanneen Alin palauttaen näin kiistattoman mestaruutensa myös "mies joka voitti miehen" -mestaruudeksi. Siirtymät tästä eteenpäin: Frazier -> George Foreman -> Ali -> Leon Spinks -> Ali.

Spinksin suostuttua uusintaotteluun Alia vastaan WBC riisti häneltä tittelin ja antoi sen ilman ottelua Ken Nortonille. Tämä siirto aloitti raskaan sarjan tittelien ensimmäisen merkittävän hajaantumisvaiheen. Ali vetäytyi kehistä, Norton hävisi Larry Holmesille. WBA:n avoin titteli siirtyi mieheltä toiselle. Samaan aikaan Holmes hallitsi pitkään WBC:n ja sittemmin uutena liittona mukaan tulleen IBF:n titteliä yleisesti parhaaksi tunnustettuna mestarina kahden muun mestarin jäädessä hänen varjoonsa. "Mies joka voitti miehen" -ketju ei kuitenkaan katkennut. Ali palasi kehään ja hävisi Holmesille, jolloin myös "lineaalinen mestaruus" eli "mies joka voitti miehen" siirtyi Holmesille. Holmes hävisi aikanaan Michael Spinksille, joka voitti kaikki käymänsä ottelut viimeistä lukuun ottamatta. Järjestöelämän sekoiluja kuvastaa parhaiten se, että voittamattomalta Spinksiltä riistettiin mestaruus ennen hänen toiseksi viimeistä otteluaan, joka ei siis ollut enää minkään liiton tunnustama mestaruusottelu, vaikka ns. lineaalinen mestaruus olikin pelissä.

Tällä välin uusi nouseva tähti Mike Tyson oli jo ehtinyt ottaa kahden liiton mestaruudet ja Spinksin vetäydyttyä vielä kolmannenkin. Spinks houkuteltiin palaamaan kehään Tysonia vastaan. Kahden voittamattoman raskaansarjan mestarin ottelu päättyi nopeasti Tysonin tyrmättyä Spinksin vain 91 sekunnissa. Tysonin jälkeen, osin jo aikanakin, MM-arvo hajosi peräti neljään osaan taas uuden järjestön WBO:n tultua mukaan kuvioon. Lineaalinen "mies joka voitti miehen" -mestaruus sen sijaan säilyi katkeamattomana pitkään. Sen siirtymät Tysonista eteenpäin olivat: Tyson -> James Douglas -> Evander Holyfield -> Riddick Bowe -> Holyfield -> Michael Moorer -> Foreman -> Shannon Briggs -> Lennox Lewis -> Hasim Rahman -> Lewis.

Kun tässä on moitittu mielivaltaisia tittelinriistoja ja uusien mestarien keksimistä, niin tämä kehityskulku osoittaa, että jotain järkeäkin asiassa on. Lineaalinen mestaruus siirtyi kovien haastajien puuttuessa vähitellen epämääräisille vesille. Jo historian ensimmäistä vasenkätistä mestaria Michael Mooreria pidettiin tuurimestarina, mutta viimeistään hänen häviönsä peräti 45-vuotiaalle George Foremanille osoitti, että raskaassa sarjassa oli useitakin lineaalista mestaria parempia iskijöitä. Tällainen ei kuitenkaan ollut Shannon Briggs, jolle Foreman hävisi viimeisen ottelunsa skandaalimaisella tuomiolla. Ottelussa ei kuitenkaan ollut pelissä yksikään mestaruus, sillä WBA ja IBF olivat riistäneet Foremanilta mestaruudet tämän kieltäydyttyä kohtaamasta näiden asettamia haastajia. Lohdutukseksi Foreman sai kuitenkin parilta pikkuliitolta (IBA ja WBU) mestaruudet, mutta niitä ei kukaan ottanut vakavasti. Jopa nämä pikkuliitot hylkäsivät Foremanin ennen Briggs-ottelua, joten panoksena oli ”vain” lineaalinen mestaruus. Briggs ei siis ollut minkään liiton mestari voitettuaan Foremanin 1997, mutta hänestä kyllä kehittyi varteenotettava nyrkkeilijä ja WBO:n lyhytaikainen mestari 2006-7. Ironista asiassa on se, että heti Foreman-ottelun jälkeen Briggs kohtasi WBC:n mestari Lennox Lewisin, jota pidettiin yleisesti ajan parhaana nyrkkeilijänä. Lewis voittikin Briggsin ja samalla lineaalisen mestaruuden tyrmäyksellä viidennessä erässä.

Lewis menetti mestaruutensa lyhytaikaisesti Rahmanille, mutta otti sen heti uusintaottelussa takaisin luopuen tittelistä muutamaa ottelua myöhemmin. Tämä luopuminen on kolmas merkittävä ongelmakohta ”mies joka voitti miehen” –periaatteessa. Kenestä seuraaja? Uransa kahdesta tappiosta ensimmäisen Lewis oli kärsinyt Oliver McCallille, mutta voittanut tämän uusinnassa (kuten myös Rahmanin). McCall ei ainakaan tullut kysymykseen, koska voitto Lewisistä oli tullut jo seitsemän vuotta aiemmin ja sen jälkeen hän oli pudonnut kauas terävimmästä kärjestä. Lewisin voittanut Rahman oli jo ehtinyt hävitä sekä Evander Holyfieldille että John Ruizille sillä välin. Holyfield oli puolestaan hävinnyt Rahman-voittonsa jälkeen Chris Byrdille ja James Toneylle. John Ruiz taas oli ottanut selkäänsä Roy Jonesilta. Sekasotku.

Ratkaisuksi tulee deus ex machina. Uransa viimeisessä ottelussa Lewis oli voittanut Vitali Klitshkon kiistanalaisella tavalla. Ottelu oli keskeytetty kuudennessa erässä Klitshkon silmäkulmahaavan takia. Keskeytyshetkellä Klitshko johti pistein. Oli luonnollista, että WBC määräsi Klitshkon ottelemaan avoimesta tittelistä ykköshaastaja Corrie Sandersin kanssa. Tilanteen sekavuutta kuvastaa parhaiten se, että päästäkseen otteluun Sandersin oli ensin luovuttava WBO:n mestaruudesta. Tämä ottelu oli arvostetun The Ring –lehden maailmanmestaruusotteluksi tunnustama. Myös tästä syystä ottelun voittanutta Klitshkoa voidaan pitää seuraavana mestarina.

Vitali Klitshko aiheuttaa kuitenkin neljännen ja viimeisen ongelmakohdan ”mies joka voitti miehen” –periaatteessa. Hän ilmoitti marraskuussa 2005 vetäytyvänsä. Syntyi tarve uudelle mestarille, mutta eipä mennä vielä siihen. Klitshko nimittäin palasi kehään 2008 ja voitti paluuottelussaan WBC:n mestari Samuel Peterin. Tämän jälkeen hän kävi vielä yhdeksän voitokasta ottelua, kunnes lopetti uudelleen 2013 käytyään viimeisen ottelunsa vuotta aiemmin. Kuka siis uudeksi mestariksi ja milloin?

Tässä on turvauduttava uudelleen deus ex machinaan ja The Ring –lehteen. Vitali Klitshkon viisi vuotta nuorempi veli Wladimir Klitshko oli nyrkkeilijä, jota hän ei tietenkään voinut kohdata. Pikkuveljestä tuli IBF:n mestari 2006 ja lisäksi WBO:n mestari 2008. Kun hän kohtasi WBA:n mestari Ruslan Chagajevin, The Ring tunnusti tämän mestaruusotteluksi. Tosin WBA ei tunnustanut, mutta ei nyt mennä poliittisiin sotkuihin. Niinpä Wladimir Klitshkoa voidaan pitää lineaalisena mestarina tästä lähtien. Isoveljen paluuta kehään ei lasketa, koska useimmat asiantuntijat olivat sillä kannalla, että ajatuksenakin mahdottoman ottelun olisi voittanut pikkuveli. Nuorempi Klitshko hallitsi raskasta sarjaa kuusi vuotta, kunnes hävisi marraskuussa 2015 Tyson Furylle, joka on siis nykyinen ”mies joka voitti miehen” –mestari.

Sitten pääasia eli listaus siitä, kuinka monta nyrkkeilijää erottaa keitäkin raskaansarjan mestareita toisistaan. Voi olla, että jokin yksittäinen virhe on pujahtanut joukkoon, mutta tuskin paria enempää. Korjauksia otetaan vastaan. Edetään järjestyksessä ensimmäisestä mestarista viimeiseen, luettelossa luku joka kertoo kuinka monta miestä erottaa listan nimeä kustakin mestarista. Nolla tarkoittaa sitä, että kyseiset nyrkkeilijät ovat otelleet keskenään. Lihavoitu nimi tarkoittaa, että nyrkkeilijät ovat kohdanneet mestaruusottelussa, jossa panoksena on ollut lineaalinen mestaruus.

HUOM: Välissä Marciano - Patterson on tilansäästön takia katkos, koska kuten aiemmin todettiin, Marciano tai yksikään häntä edeltänyt mestari ei koskaan kohdannut ketään Marcianoa seurannutta mestaria. Marcianoa edeltävistä nyrkkeilijöistä yhteydet on lueteltu vain Marcianoon asti, samoin häntä seuranneista. Heidän erotuslukunsa puuttuviin voidaan laskea lisäämällä Marcianon kohdalla olevaan lukuun heidän erotuslukunsa Marcianoon plus yksi. Esimerkiksi Sullivanin ja Furyn erotusluku on 14, koska Sullivanista Marcianoon on 7 ja Marcianosta Furyyn 6. Vastaavasti on menetelty Marcianosta eteenpäin eli esimerkiksi Tysonin ja Johnsonin erotusluku on 8, koska Tysonin ja Marcianon on 3 ja Marcianon ja Johnsonin 4. Tästä syystä Marcianon kohdalla on lueteltu kaikki nyrkkeilijät, jotta eri puolilla Marciano-Patterson -rajaa olevien nyrkkeilijöiden erotusluku voitaisiin laskea suoraan Marcianon listauksesta.

John L. Sullivan:
0: Corbett.
1: Fitzsimmons, Jeffries. 2: Burns, Johnson. 3: Hart, Willard. 4: Dempsey. 5: Tunney, Sharkey. 6: Schmeling, Carnera, Louis. 7: Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

James J. Corbett:
0: Sullivan, Fitzsimmons, Jeffries.
1: Johnson. 2: Hart, Burns, Willard. 3: Dempsey. 4: Tunney, Sharkey. 5: Schmeling, Carnera, Louis. 6: Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

Bob Fitzsimmons:
0: Corbett, Jeffries, Johnson.
1: Sullivan, Hart, Burns, Willard. 2: Dempsey. 3: Tunney, Sharkey. 4: Schmeling, Carnera, Louis. 5: Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

James J. Jeffries:
0: Corbett, Fitzsimmons, Johnson.
1: Sullivan, Hart, Burns, Willard. 2: Dempsey. 3: Tunney, Sharkey. 4: Schmeling, Carnera, Louis. 5: Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

Marvin Hart:
0: Burns, Johnson.
1: Fitzsimmons, Jeffries, Willard. 2: Corbett, Dempsey. 3: Sullivan, Tunney, Sharkey. 4: Schmeling, Carnera, Louis. 5: Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

Tommy Burns:
0: Hart, Johnson.
1: Fitzsimmons, Jeffries, Willard. 2: Sullivan, Corbett, Dempsey. 3: Tunney, Sharkey. 4: Schmeling, Carnera, Louis. 5: Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

Jack Johnson:
0: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns, Willard.
1: Corbett, Dempsey. 2: Sullivan, Tunney, Sharkey. 3: Schmeling, Carnera, Louis. 4: Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

Jess Willard:
0: Johnson, Dempsey.
1: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns, Tunney, Sharkey. 2: Corbett, Schmeling, Carnera, Louis. 3: Sullivan, Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.

Jack Dempsey:
0: Willard, Tunney, Sharkey.
1: Johnson, Schmeling, Carnera, Louis. 2: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns, Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano. 3: Corbett. 4: Sullivan.

Gene Tunney:
0: Dempsey.
1: Willard, Sharkey. 2: Johnson, Schmeling, Braddock, Louis. 3: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns, Carnera, Baer, Charles, Walcott, Marciano. 4: Corbett. 5: Sullivan.

Max Schmeling:
0: Sharkey, Baer, Louis.
1: Dempsey, Carnera, Braddock, Charles, Walcott, Marciano. 2: Willard, Tunney. 3: Johnson. 4: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 5: Corbett. 6: Sullivan.

Jack Sharkey:
0: Dempsey, Schmeling, Carnera, Louis.
1: Willard, Tunney, Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano. 2: Johnson. 3: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 4: Corbett. 5: Sullivan.

Primo Carnera:
0: Sharkey, Baer, Louis.
1: Dempsey, Schmeling, Braddock, Charles, Walcott, Marciano. 2: Willard, Tunney. 3: Johnson. 4: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 5: Corbett. 6: Sullivan.

Max Baer:
0: Schmeling, Carnera, Braddock, Louis.
1: Sharkey, Charles, Walcott, Marciano. 2: Dempsey. 3: Willard, Tunney. 4: Johnson. 5: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 6: Corbett. 7: Sullivan.

James J. Braddock:
0: Baer, Louis.
1: Schmeling, Sharkey, Carnera, Charles, Walcott, Marciano. 2: Dempsey. 3: Willard, Tunney. 4: Johnson. 5: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 6: Corbett. 7: Sullivan.

Joe Louis:
0: Schmeling, Sharkey, Carnera, Baer, Braddock, Charles, Walcott, Marciano.
1: Dempsey. 2: Willard, Tunney. 3: Johnson. 4: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 5: Corbett. 6: Sullivan.

Ezzard Charles:
0: Louis, Walcott, Marciano.
1: Schmeling, Sharkey, Carnera, Baer, Braddock. 2: Dempsey. 3: Willard, Tunney. 4: Johnson. 5: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 6: Corbett. 7: Sullivan.

Jersey Joe Walcott:
0: Louis, Charles, Marciano.
1: Schmeling, Sharkey, Carnera, Baer, Braddock. 2: Dempsey. 3: Willard, Tunney. 4: Johnson. 5: Fitzsimmons, Jeffries, Hart, Burns. 6: Corbett. 7: Sullivan.

Rocky Marciano:
0: Joe Louis, Ezzard Charles, Jersey Joe Walcott.
1: Max Schmeling, Jack Sharkey, Primo Carnera, Max Baer, James J. Braddock, Floyd Patterson, Muhammad Ali.
2: Jack Dempsey, Ingemar Johansson, Sonny Liston, Joe Frazier, George Foreman, Leon Spinks, Larry Holmes.
3: Jess Willard, Gene Tunney, Michael Spinks, Mike Tyson, Evander Holyfield, Riddick Bowe, Michael Moorer, Shannon Briggs.
4: Jack Johnson, James Douglas, Lennox Lewis, Hasim Rahman, Vitali Klitshko.
5: Bob Fitzsimmons, James J. Jeffries, Marvin Hart, Tommy Burns, Wladimir Klitshko.
6: James J. Corbett, Tyson Fury.
7: John L. Sullivan.

Floyd Patterson:
0: Johansson, Liston, Ali.
1: Marciano, Frazier, Foreman, L.Spinks, Holmes. 2: M.Spinks, Tyson, Holyfield, Bowe, Moorer, Briggs. 3: Douglas, Lewis, Rahman, V.Klitshko. 4: W.Klitshko. 5: Fury.

Ingemar Johansson:
0: Patterson.
1: Liston, Ali. 2: Marciano, Frazier, Foreman, L.Spinks, Holmes. 3: M.Spinks, Tyson, Holyfield, Bowe, Moorer, Briggs. 4: Douglas, Lewis, Rahman, V.Klitshko. 5: W.Klitshko. 6: Fury.

Sonny Liston:
0: Patterson, Ali.
1: Johansson, Frazier, Foreman, L.Spinks, Holmes. 2: Marciano, M.Spinks, Tyson, Holyfield, Bowe, Moorer, Briggs. 3: Douglas, Lewis, Rahman, V.Klitshko. 4: W.Klitshko. 5: Fury.

Muhammad Ali:
0: Patterson, Liston, Frazier, Foreman, L.Spinks, Holmes.
1: Marciano, Johansson, M.Spinks, Tyson, Holyfield, Bowe, Moorer, Briggs. 2: Douglas, Lewis, Rahman, V.Klitshko. 3: W.Klitshko. 4: Fury.

Joe Frazier:
0: Ali, Foreman.
1: Patterson, Liston, Spinks, Holmes, Holyfield, Bowe, Moorer, Briggs. 2: Marciano, Johansson, M.Spinks, Tyson, Lewis, Rahman, V.Klitshko. 3: Douglas, W.Klitshko. 4: Fury.

George Foreman:
0: Ali, Frazier, Holyfield, Moorer, Briggs.
1: Patterson, Liston, L.Spinks, Holmes, Tyson, Douglas, Bowe, Lewis, Rahman, V.Klitshko. 2: Marciano, Johansson, M.Spinks, W.Klitshko. 3: Fury.

Leon Spinks:
0: Ali, Holmes.
1: Patterson, Liston, Frazier, Foreman, M.Spinks, Tyson, Holyfield, Moorer. 2: Marciano, Johansson, Douglas, Bowe, Briggs, Lewis. 3: Rahman, V.Klitshko. 4: W.Klitshko. 5: Fury.

Larry Holmes:
0: Ali, L.Spinks, M.Spinks, Tyson, Holyfield.
1: Patterson, Liston, Frazier, Foreman, Douglas, Bowe, Moorer, Lewis, Rahman. 2: Marciano, Johansson, Briggs, V.Klitshko. 3: W.Klitshko. 4: Fury.

Michael Spinks:
0: Holmes, Tyson.
1: Ali, L.Spinks, Douglas, Holyfield, Moorer, Lewis. 2: Patterson, Liston, Frazier, Foreman, Bowe, Briggs, Rahman, V.Klitshko. 3: Marciano, Johansson, W.Klitshko. 4: Fury.

Mike Tyson:
0: Holmes, M.Spinks, Douglas, Holyfield, Lewis.
1: Ali, Foreman, L.Spinks, Bowe, Moorer, Briggs, Rahman, V.Klitshko. 2: Patterson, Liston, Frazier, W.Klitshko. 3: Marciano, Johansson, Fury.

James Douglas:
0: Tyson, Holyfield.
1: Foreman, Holmes, Spinks, Bowe, Moorer, Lewis, Rahman. 2: Ali, L.Spinks, Briggs, V.Klitshko. 3: Patterson, Liston, Frazier, W.Klitshko. 4: Marciano, Johansson, Fury.

Evander Holyfield:
0: Foreman, Holmes, Tyson, Douglas, Bowe, Moorer, Lewis, Rahman.
1: Ali, Frazier, L.Spinks, M.Spinks, Briggs, V.Klitshko. 2: Patterson, Liston, W.Klitshko, Fury. 3: Marciano, Johansson.

Riddick Bowe:
0: Holyfield.
1: Ali, Frazier, Foreman, Tyson, Douglas, Moorer, Briggs, Lewis, Rahman. 2: Patterson, Liston, L.Spinks, Holmes, M.Spinks, V.Klitshko. 3: Marciano, Johansson, W.Klitshko. 4: Fury.

Michael Moorer:
0: Foreman, Holyfield.
1: Ali, Frazier, L.Spinks, Holmes, M.Spinks, Tyson, Douglas, Bowe, Rahman. 2: Patterson, Liston, Briggs, Lewis, V.Klitshko. 3: Marciano, Johansson, W.Klitshko. 4: Fury.

Shannon Briggs:
0: Foreman, Lewis, V.Klitshko.
1: Ali, Frazier, Tyson, Holyfield, Bowe, Rahman. 2: Patterson, Liston, L.Spinks, Holmes, M.Spinks, Douglas, Moorer, W.Klitshko, Fury. 3: Marciano, Johansson.

Lennox Lewis:
0: Tyson, Holyfield, Briggs, Rahman, V.Klitshko.
1: Foreman, Holmes, M.Spinks, Douglas, Bowe, W.Klitshko. 2: Ali, Frazier, L.Spinks, Moorer, Fury. 3: Patterson, Liston. 4: Marciano, Johansson.

Hasim Rahman:
0: Holyfield, Lewis, W.Klitshko.
1: Foreman, Holmes, Tyson, Douglas, Bowe, Moorer, Briggs, V.Klitshko, Fury. 2: Ali, Frazier, M.Spinks. 3: Patterson, Liston, L.Spinks. 4: Marciano, Johansson.

Vitali Klitshko:
0: Briggs, Lewis.
1: Foreman, Tyson, Holyfield, Rahman, W.Klitshko, Fury. 2: Ali, Frazier, Holmes, M.Spinks, Douglas, Bowe, Moorer. 3: Patterson, Liston, L.Spinks. 4: Marciano, Johansson.

Wladimir Klitshko:
0: Rahman, Fury.
1: Lewis, V.Klitshko. 2: Foreman, Tyson, Holyfield, Briggs. 3: Ali, Frazier, Holmes, M.Spinks, Douglas, Bowe, Moorer. 4: Patterson, Liston, L.Spinks. 5: Marciano, Johansson.

Tyson Fury:
0: W.Klitshko.
1: Rahman, V.Klitshko. 2: Holyfield, Briggs, Lewis. 3: Foreman, Tyson. 4: Ali, Frazier, Holmes, M.Spinks, Douglas, Bowe, Moorer. 5: Patterson, Liston, L.Spinks. 6: Marciano, Johansson.

Keskimäärin pienin erotusluku on Muhammad Alilla, 2,84. Hänellä on siis keskimäärin lyhin yhteys muihin mestareihin. Vastaavasti suurin keskimääräinen erotusluku on John L. Sullivanilla, 7,84. On ilmeistä, että Sullivan tuleekin pitämään tätä ennätystä ikuisesti, koska hän kohtasi mestareista vain Corbettin. Ainoastaan pitkät katkokset tulevaisuuden mestarien välillä voisivat tätä muuttaa. Nykyisen mestarin Tyson Furyn keskimääräinen erotusluku on 6,42.

Eniten muita mestareita ovat kohdanneet Joe Louis ja Evander Holyfield, molemmat kahdeksan. Molemmat ovat hävinneet kolmelle. Holyfield on voittanut seitsemän, Louis kuusi. Louisin saldo on 7-3, Holyfieldin 8-4 ja yksi tasapeli. Holyfield on kohdannut näistä mestareista seitsemän lineaalisessa mestaruusottelussa, kun taas Louis vain neljä.

Puhtaissa mestaruusotteluissa eniten muita mestareita onkin kohdannut Holyfield, seitsemän. Vain yhden ainoan muun mestarin ovat kehässä kohdanneet Sullivan, Tunney, Johansson, Bowe ja toistaiseksi Fury.

Mikäli tarkasteluun otetaan myös ne mestarit, jotka eivät ole voittaneet lineaalista mestaruutta mutta ovat edes joskus olleet jonkin merkittävän liiton mestareita, eniten muita mestareita on jälleen kohdannut Holyfield, peräti viisitoista.

Ja lopuksi mielenkiintoinen kysymys. Kuka olisi ollut kaikkien aikojen paras siinä tapauksessa, että kaikki nyrkkeilijät saisivat otella parhaassa kunnossaan?
Vastaus on mielenkiintoinen, koska siinä tulee verrata eri aikakausia. Ansioikkain ja perusteellisin vertailu, tosin hieman kärjekäs sellainen, toteaa asian selkeästi yksinkertaisella kriteerillä: nyrkkeilijöiden koko on kasvanut niin paljon, että nykyajan mestarit ovat parhaita. Iso ja taitava kaveri voittaa selvästi pienemmän ja taitavamman kaverin. Kylmä tosiasia on, että nykyään raskaansarjan miehet ovat niin isoja, että entisajan mestareilla ei olisi paljon sanomista keskinäisessä ottelussa. Nykyisten iskijöiden taidot ovat kuitenkin vähintään samaa luokkaa, fyysinen kunto luultavasti jopa parempi ja kokoa on selvästi enemmän.
Jack Johnson, Jack Dempsey, Joe Louis ja Rocky Marciano olivat kaikki suuria mestareita aikanaan. Mutta esimerkiksi Rocky Marciano, ainoa voittamattomana vetäytynyt raskaansarjan mestari, oli vain 180-senttinen ja noin 85-kiloinen. Nykypäivänä hän ei edes pääsisi raskaaseen sarjaan, vaan ottelisi 90-kiloisissa - ja olisi pieni sinnekin. Marcianon aikana ei myöskään ollut muita suuria nimiä parhaimmillaan. Hän vältteli pitkään raskaan keskisarjan mestari Archie Moorea, jonka lopulta voitti viimeisessä ottelussaan. Moore puolestaan hävisi selvästi avoimesta tittelistä käydyn ottelun vasta nousussa olleelle Floyd Pattersonille. Pattersonin ollessa parhaimmillaan sekä Sonny Liston että Muhammad Ali pyyhkivät hänellä lattiaa mielin määrin. Johtopäätös: Ali olisi hiepittänyt Marcianoa miten huvittaa.
Entä seuraava suuri mestari Mike Tyson? (Useimmat haluavat jostain syystä unohtaa Larry Holmesin.) Ali itse sanoi (haastattelussa 10:50 alkaen), että Tyson olisi voittanut, mikäli he olisivat kohdanneet ollessaan molemmat parhaimmillaan. Ali oli ilmeisen oikeassa. Hänellä oli uransa aikana eniten ongelmia juuri pienten, rajusti päällekäyvien vastustajien kuten Joe Frazierin kanssa. George Foreman liiskasi Frazierin kuin torakan, vaikka hävisikin niukasti Alille. Mutta Tyson oli vain 178-senttinen. 196-senttinen Lennox Lewis, 201-senttinen Vitali Klitshko, 198-senttinen Wladimir Klitshko ja 206-senttinen Tyson Fury olisivat pitäneet jabillaan Tysonin etäisyyden päässä ja paukutelleet sekä massansa että paremman kuntonsa ansiosta yläilmoista turpiin muitakin menneiden aikojen mestareita, kuten aiemminkin linkattu tutkimus väittää. Ja kuten Lewis todellisuudessa Tysonille tekikin. Tosin Tyson oli jo tuolloin parhaat päivänsä nähnyt.
Ainoan merkittävän epäilyn tälle teorialle esittää George Foreman, joka teki nelikymppisenä paluun otellen tasaväkisesti parhaita vastaan. Foreman tosin oli 193-senttinen ja pärjäsi valtavalla iskuvoimallaan. Lisäksi hän hävisi sekä Holyfieldille että Briggsille.

P.S. Tätä tehdessäni tutkin samalla, miten lineaalinen mestaruus olisi siirtynyt niissä tapauksissa, joissa mestari on luopunut tittelistään. Se osoittautui varsinaiseksi suoksi, koska mahdollisia siirtymiskriteerejä oli useita. Listaukset kommenteissa. Jokainen listaus päättyy siihen, kun siirtymämestaruus on siirtynyt miehelle, joka sillä hetkellä / myöhemmin siitä hetkestä eteenpäin voittamattomana piti varsinaista mestaruutta hallussaan. Suomalaisten kannalta tämä on mielenkiintoista sikäli, että parissa vaihtoehdossa mestaruus näyttää olevan siirtymässä Robert Heleniukselle, olettaen että Samuel Peter ilmoittaa lopettavansa.