Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 1. elokuuta 2019

Välihuomautus 128 : Kulttuuriero

Suomessa on paikka, jossa hautajaissaaton kulkiessa ohi mopopojat pysähtyvät ja ottavat kypärät päästään kunnioituksen merkiksi ja osaavat myös kertoa, miksi näin tehdään.

Suomessa on paikka, jossa alueen nuoret sikailevat kuin pullopersepaviaanit ja toimittajat joutuvat etsimään asian kaunistelemiseksi tehtyä juttua varten asukkaita, jotka eivät taatusti edusta kyseisen paikan tyypillistä asujamistoa.

Voi miettiä mistä mahtaa ero johtua. Molemmilla paikkakunnilla koulun alkukin on yhtä lähellä eikä se tunnu toisessa aiheuttavan levottomuutta, vaikka toisella sitäkin on tarjottu selitykseksi.

3 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tämä "tyypillinen asujaimisto(tm)" ei ollut vielä herännyt kenties? ;)

Kun ainakin yhdessä kuvassa kellokauppaliikkeen kello oli n. 12:54.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kyseinen välihuomautus tiivisti hyvin mikä ero on varsinaisessa suomalaisessa ja tuontitavarakulttuurissa mitä nuo Vuosaarenkin perseilijät edustavat. Tuo Helsingin Pravdan juttu oli yksi tarkoitushakuisimmista koskaan ja siitä puuttui se yksi pikkuinen olennainen asia. Nyt ei puutu enää kuin se, että Maria Pettersson hankitaan tekemään juttua ettei Vuosaaressa ole mitään hämminkiä.

https://www.youtube.com/watch?v=aKnX5wci404

Jaska Brown kirjoitti...

Ja normaaliin tapaan vaietaan nyt kuoliaaksi.