Lukijalle: Tällä kertaa uusintaan - no, pitäisikö sanoa fantasiatarina - siitä, kuinka kansanterveyttä hoidettaisiin jos maassa vallitsisi kelpo terveysfasismi. Entistä ajankohtaisempaa, koska varusmiesten Cooperin testin keskiarvo oli viime vuonna 2424 metriä. Voi perkele saatana helvetti, sen ei pitäisi olla terveiden parikymppisten miesten keskiarvo, vaan 12-vuotiaiden poikien keskiarvo:
Suomessa on tunnetusti maailman terveimmät lapset. Maailman terveimmistä lapsista kehittyvät kuitenkin maailman sairaimmat aikuiset. Suomalaisista miehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. Todellisen tilanteen karmeus ei paljastu edes näistä luvuista. Erityisesti naisissa on runsaasti huonokuntoisia laihoja läskejä. He mahtuvat kyllä normaalipainoisen indeksirajoihin, mutta ovat kuihduttaneet itsestään lihakset pois liikkumattomuudellaan ja läskit hyllyvät, vaikka painoindeksi näyttääkin arvoa 24 - suunnilleen samaa kuin rasvaprosentti. Miehissä ilmiö on harvinaisempi. Vastapainoksi löytyy sitten lihaksikkaita painoindeksin ylipainoisiksi luokittelemia, joilla rasvaprosentti on alle kymmenen. Hyväkuntoisia, terveitä ylipainoisia on kuitenkin murto-osa huonokuntoisten, sairaiden normaalipainoisten määrästä.
Tuleva puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen julisti läskin maamme pahaksi viholliseksi. Paha on pistää vihulaiselle kampoihin, jos puolet armeijaa hyytyy kiivetessään portaita pitkin toiseen kerrokseen ilman täyspakkaustakin.
Kouluissa liikuntatuntien määrä on pudonnut jokaisessa uudistuksessa. Toisaalta on laskettu, että sen vastapainoksi urheiluseurojen toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten määrä on kasvanut. Samaten numerot osoittavat, että lasten ja nuorten keskimääräinen liikuntamäärä ei ole kovin paljon suositeltavaa pienempi. Tosiasiassa kyse on siitä, että muutamat nuoret liikkuvat ja harrastavat valtavasti, kun taas valtaosa istuu tietokoneen ääressä syömässä hampurilaisia ja lipittämässä kokista. Keskiarvoliikkujia on vain aniharva. Tulee mieleen tarina kolmesta tilastotieteilijästä sorsametsällä: ensimmäinen ampui aivan liian eteen, toinen aivan liian taakse, jolloin kolmas hihkui: "Me osuttiin siihen!"
Epäterveellisten elämäntapojen, urheiluharrastusten puuttumisen ja ennen kaikkea arkisen hyötyliikunnan katoamisen takia kansan kunto on pahasti rapistunut. Heikosta fyysistä kunnosta seuraa enemmän sairauspoissaoloja, mielenterveysongelmia ja terveydenhoitokuluja ylipäätään.
Asialle on tehtävä jotakin. Tunnetusti ihmisluonto on semmoinen, että ilman keppiä tai porkkanaa ei tapahdu mitään. Muutama vuosi sitten Esko Aho kokeili keppiä ehdottaen terveydenhuoltomaksuja riippuvaisiksi potilaan elintavoista. Teilaus oli välitön. Yksityisellä puolella firmat ovat havainneet porkkanan tarjoamisen olevan taloudellisesti kannattavaa. Tunnetuin esimerkki lienee Pekkaniska.
Parhaaksi fyysisen kunnon ja yleisen terveyden fyysiseksi mittariksi on havaittu aerobinen peruskestävyys. Tältä pohjalta lähdin miettimään järjestelmää, jossa fyysinen kunto olisi helposti mitattavissa ja jossa ihmisille tarjottaisiin kepin sijasta selvää porkkanaa itsensä hoitamisesta. Tämä esitys on vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa.
Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä.
Yksityiskohdittain järjestelmä toimii seuraavasti:
1. Organisaatio saapuu Takahikiälle, jossa on ilmoitettu etukäteen testin järjestämisestä.
2. Osallistuja maksaa osanottomaksun (esim. 20 €) testin järjestäjälle ja todistaa henkilöllisyytensä. Kuka tahansa Suomen kansalainen saa osallistua testiin vuoden aikana niin usein kuin ikinä haluaa, kunhan maksaa osanottomaksun joka kerralta erikseen. Vuoden paras tulos ratkaisee.
3. Ajanotto tapahtuu chip-menetelmällä, jossa ajanottopisteet on viritetty urheilukentälle 100 metrin välein. Tällöin 12 minuutin aikana saadaan Cooperin tulos 100 metrin tarkkuudella automaattisesti. Huijaaminen on käytännössä mahdotonta ja saavutettu tarkkuus on riittävä.
4. Testin järjestäjät raportoivat tulokset yhteiseen tietokantaan.
5. Vuoden lopussa tietokannasta katsotaan jokaisen osallistuneen paras tulos ja maksetaan tilille verottomana stipendinä sitä vastaava rahasumma. Stipendejä on kolme luokkaa, A = 1000 €, B = 300 €, C = 100 €.
6. Suurimman eli A-stipendin saa, mikäli tulos ylittää rajan 3000 - x ∙ 100, missä x on henkilön täydet ikävuosikymmenet. Esimerkki: 32-vuotiaalle stipendiraja on 3000 - 3 ∙ 100 = 2700 metriä. B-stipendin saa, jos tulos on suurempi kuin A-raja - 200 m, C-stipendin jos tulos on suurempi kuin A-raja - 400 m.
Järjestelmän kustannusarvion teko on hyvin hankalaa stipendimaksujen suuruuden osalta. Järjestelmä suosii jonkin verran nuoria, koska iän karttuessa testitulokset putoavat enemmän kuin 100 m / 10 ikävuotta, mikä on järjestelmässä ehdotettu stipendirajojen pudotus. Ehdotettu järjestelmä on myös sukupuolineutraali, mikä ei mene läpi koska feministit vaativat tasa-arvon nimissä naisille noin 200 m pienemmät rajat kuin miehille. Oletetaan kuitenkin, että erinomaiseen tulokseen eli A-rajaan kykenee noin 10 % noin viiden miljoonan peruspopulaatiosta, B-rajaan 20 % ja C-rajaan 30 %. Tällöin stipendikustannukset olisivat 950 miljoonaa euroa vuodessa.
Ei valtiolla riitä rahat, sanotaan välittömästi. Noin miljardin euron lisäbudjetti! Mutta mietitäänpä tarkemmin. Kyseessä ei ole oikeasti mikään muu kuin rahan siirto taskusta A taskuun B. Jos ja kun homma maksetaan verovaroista, kansalaiset sen maksavat. Tällöin kaikilta kerätyt varat siirtyvät niille, jotka pitävät itsestään huolta. Nettomaksajina ovat huonokuntoiset, nettohyötyjinä hyväkuntoiset. Stipendit eivät siis oikeasti muuta veronmaksajille kouraan jäävää rahasummaa yhtään mitenkään, ainoastaan kohdentavat sitä toisin.
Jokainen liikeyritys tarttuu hanakasti tilaisuuteen tehdä ilmaista rahaa. Sijoita euro, saat kaksi takaisin antaa uskomattoman voittoprosentin. Tässä valtiolle tarjoutuu erinomainen tilaisuus tehdä rahaa nollariskillä. Stipendijärjestelmä ei kokonaisuutena maksa mitään, mutta kannustaa ihmisiä pitämään itsestään huolta, jolloin sairauspoissaolot ja terveydenhuoltokustannukset putoavat. Tupakan ja alkoholin kulutus taatusti vähenee.
Järjestelmän todelliset kustannukset jäävät siitä vastaavan organisaation ylläpitoon. Sen suuruutta on vaikea arvioida, mutta vedetään varmuuden vuoksi yläkanttiin.
Oletetaan, että vähän alle puolet kansasta juoksee Cooperin ja jokin prosentti tekee sen useammin kuin kerran. Tällöin vuosittaisia suorituksia tulisi kolme miljoonaa, mikä on taatusti yläkanttiin.
Cooperia pystyy radalla juoksemaan kerralla noin 30 henkeä. Oletetaan keskiarvoksi 20 henkeä per testikerta. Tällöin testejä pitäisi järjestää 3 000 000 / 20 = 150 000 kappaletta.
Testi kestää 12 minuuttia. Oletetaan, että kaikkine esi- ja jälkihoitoineen niitä kyetään järjestämään kolme tunnissa ja yksi testaajapari (testin järjestäminen vaatinee aina kaksi henkilöä) työskentelee puhtaasti testien parissa viisi tuntia päivässä. Tällöin vaaditaan 150 000 / 15 = 10 000 testaajaparityöpäivää.
Koska testien suorittaminen käytännössä rajoittuu huhti-syyskuuhun, käytössä on noin 100 työpäivää / testipari. Tällöin testaajapareja tarvitaan 10 000 / 100 = 100 eli yhteensä 200 testaajaa.
Testaajien lisäksi organisaatiossa on oltava hallinnollinen yksikkö. Tämä vaatinee noin 50 henkilöä. Testaajien työ on kausiluontoista, joten heidät voidaan palkata kesätyöläisiksi, joka osaltaan parantaa opiskelijoiden kesätyötilannetta. Hallintokoneisto olisi ympärivuotinen.
Kaiken kaikkiaan organisaatiossa tehdään siis 50 + 200/2 = 150 miestyövuotta vuodessa. Logistiset kustannukset ovat pienet, koostuen kertaluonteisista investoinneista ajanottolaitteisiin ja tietotekniikkaan, kuljetuskustannukset ovat kohtuulliset. Suurin kustannuserä koituu palkkakuluista. Nekin ovat kohtuulliset, koska opiskelijat tekevät mittaustyöt matalapalkkaisena hommana. Arvioidaan, että organisaation kustannukset ovat 60 000 euroa miestyövuotta kohti. Tekee yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa.
Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme. Lisäksi osanottomaksu keventää organisaatiota ja kattaa melkoisen osan kustannuksista.
Erityisesti järjestelmä auttaa nuorten liikuntaan kannustamisessa. Parikymppiselle tuhat euroa on tosi iso raha. Jos sen saa hilppasemalla 2800 metriä Cooperissa, niin tupakka ja viina jäävät vähemmälle ja liikuntaharrastus - joka toivon mukaan jatkuu vanhemmallakin iällä - saa kummasti lisäpotkua. Jo 100 euroa on monelle riittävä kannustin treenata sen verran, että pääsee 2400 metriin.
Vanhemmiten stipendeille pääseminen on taulukoista päätellen suhteellisesti vaikeampaa, mikä onkin hyvä. Budjetti pysyy pienempänä, toisaalta ikääntyvä haluaa pysyä hyvässä kunnossa saadakseen stipendejä ja kehuakseen kavereille.
Armeijan näkövinkkelistä katsottuna ajatusta tervehditään varmasti innolla. Varusmiesaines on jo sisään tullessaan kovakuntoisempaa, kun jo 15-vuotiaat pystyvät saamaan stipendejä hyvästä kunnostaan. Viisi vuotta myöhemmin, varusmiespalveluksen aikoihin, kunto on entistä kovempi. Reserviläisetkin pitävät itsensä paremmassa kunnossa eikä kaikille käy kuten huomasin luokkakokouksen saunassa taannoin: jätkistä minä olin ainoa, jolle ylioppilaspuvusta olisi mahtunut ylle muutakin kuin solmio.
Lopuksi vielä taulukko esitetyistä rajoista ja stipendeistä:
Ikä A (1000 €) B (300 €) C (100 €)
10-19 2900 2700 2500
20-29 2800 2600 2400
30-39 2700 2500 2300
40-49 2600 2400 2200
50-59 2500 2300 2100
60-69 2400 2200 2000
70-79 2300 2100 1900
80-89 2200 2000 1800
Tässä vertailukohtaa siitä, millaiset tulokset ovat missäkin ikäluokassa erinomaisia, hyviä, huonoja jne.
Onko Ylen toimittaja narsisti?
14 tuntia sitten
20 kommenttia:
Jooei. Olen itse osallistunut tän tyyppiseen juttuun. Siinä kyse oli laihtumisesta, mikä olis teoriassa vielä helpompaa kuin treenata itsensä rapakunnosta cooper-juoksijaksi, koska eihän sitä tarvitsisi muuta kuin jättää syömättä. (Eihän se terveellistä ole ja toki paljon tehokkaammin laihtuu, kun myös liikkuu, mutta siinäkin esim. runsas kävely auttaa, mikä on helpompaa kuin juoksu.)
Mutta siis, maksamalla pienen maksun pääsi osallistumaan koko pottiin ja sit laihtuneet sai jakaa sen potin keskenään. Homma toimi, koska oikeasti suurin osa ei laihtunut yhtään... Minä mukaan lukien. Maksoin siitä 50e ja sinne se jäi. Koska tavallaan sitä pottirahaa ei ollut olemassa mulle, käytännössä, ja se olisi vaatinut pitkäjänteisyyttä, jota mulla ei ensinnäkään juuri ole ja syömishäiriöisenä syömisten osalta vielä vähemmän.
Ajatus siitä, että nuoriso (tai kukaan muukaan) treenaisi jonkun kuukausien takana siintävän 1000e takia on... no, mielikuvituksellinen. Siis toki jotkut tekisivät näin, mutta vähemmistö ja ne olis niitä tyyppejä, jotka on muutenkin pitkäjänteisiä ja maaliorientoituneita.
Viimeisin linkki ei ainakaan mulla toiminut.
Ois aika jees systeemi kun on jo valmiiks arviolta vähintään 2800m kunnossa, sais kunnon lisämotivaation treeniin. Tohon lisäks vielä stipendi lihaskunnosta ja ampumataidon ylläpidosta niin on hyvä systeemi ainakin maanpuolustukselle.
Tietty tohon tulis valituksia eriarvoistavuudesta eli ne joilla menee valmiiks hyvin saa vielä vähän lisää ja ableismistä :). Mutta kyllä mun mielestä vois enemmänkin olla yhteiskunnassa että niitä palkitaan, jotka hoitaa asiansa hyvin eikä vaan paapota lusmuja.
RedEyedFrog: Ei tässä ole kyse laihtumisesta vaan hyväkuntoisuudesta. Tunnen viisikymppisen miehen, jonka painoindeksi on melkein 30 ja Cooperin tulos 2800. Sen vastapainoksi on nuoria, joiden painoindeksi on kahdenkympin hujakoilla ja jopa alle, mutta rasvaprosentti taivaissa koska kunto on umpisurkea.
Siis toki jotkut tekisivät näin, mutta vähemmistö ja ne olis niitä tyyppejä, jotka on muutenkin pitkäjänteisiä ja maaliorientoituneita.
Tiivistit juuri idean ytimen. Juuri tämä on tavoite. Kannustetaan kerrankin niitä, jotka hoitavat asiansa kunnolla.
Ano: En ehdi tarkistaa näiden uusintojen linkkejä, osa voi olla vanhentuneita. Korvaan sopivammalla.
nantti: Mutta kyllä mun mielestä vois enemmänkin olla yhteiskunnassa että niitä palkitaan, jotka hoitaa asiansa hyvin eikä vaan paapota lusmuja.
Tässä oli toinen joka tiivisti idean ytimen.
Nonnih, linkki uudistettu. Jumangegga, tajusin juuri että eihän tässä niin pohjalla olla vaikka Cooperin kunto on melkein kilometriä huonompi kuin nuoruusvuosien ennätys. Oman ikäryhmän taulukon erinomaisen raja jäi viime testissä kauas taakse enkä minä edes osaa juosta niin hiljaa että tulos jäisi ikäryhmässä hyvän alapuolelle.
Come on... Tietenkin laihtuminen oli vertaus. Kyseessä on sikäli sama, että sekä laihtuminen että johonkin liikuntasuoritteeseen pääseminen edellyttävän pidemmän ajan toimintaa, harjoittelua ja kieltäytymistä. Jos ihminen ei rahapalkkion toivossa laihdu niin ei se myöskään treenaa itseään cooper-kuntoon.
Mitä tulee jo asiansa kunnolla hoitavien kannustamiseen niin hei, siitä vain. En mä siitä napise. Mutta ymmärsin, että sun alkuperäinen pointti oli, että saataisiin kansanterveys paremmalle tolalle. Miten se onnistuu, jos kannustus kohdistuu niihin, jotka ovat jo (tai lähes ovat) kunnossa?
Mitenkäs se olikaan... yksikin pelastettu sielu jne. En minä sentään niin idealisti ole, että uskoisin tämän vaikuttavan kaikkiin. Mutta uskon että tämä a) vaikuttaisi ainakin 10-20 %:iin väestöstä ja ennen muuta siihen tärkeimpään osaan eli nuorisoomme, jolle tuhat euroa on jo kohtuuiso raha ja b) on oikeudenmukaista palkita asiansa hyvin hoitavia, mikä toki on nyky-yhteiskunnassa vallankumouksellinen ajatus.
"Kansanterveyden hyväksi" taas on tapani käyttää kieroutunutta ja huonoa huumoria otsikoissa. Enemmän kuin joka toisen jutun otsikko on jonkinlainen viittaus johonkin ja tällä kertaa viittaus oli siihen, että muistaakseni joskus vuonna Koivisto pajatsojen kyljissä luki "Kansanterveyden hyväksi".
60-luvun alkupuolella oli kävelykilpailu Tampere-Turku. Sai isot kansanjoukot liikkeelle. Näinköhän vielä onnistuisi? Tunnettuja urheilijoita esikuviksi, jollaisiksi sopisivat myös Ypen vihjaamat urheiluidolit https://www.youtube.com/watch?v=JDyo_Y0dzFY
Matkan varrelle hyppynarutreenejä, tietysti ohjattuina https://www.youtube.com/watch?v=bxajnypzxh0
Miten muuten asiansa hoitavia nyky-yhteiskunnassa ei palkita tai tueta? Opintotuki- ja laina esimerkiksi putoavat juurikin niille, jotka hoitavat hommansa, hakevat ja pääsevät koulutukseen ja opiskelevat. Asumistukia riippuu ihan tuloista, ei siitä, oletko epäonnistunut vai ei - moni ihan tavistyössä oleva esimerkiksi saa asumistukea, etenkin pk-seudulla, koska täällä on niin kallista asua. Siis kaupan kassat, siivoojat sun muut. Heitä tarvitaan eikä niissä töissä olevien ihmisten voi mun mielestä sanoa hoitaneensa asiat surkeasti, jos ainoa "vika" elämässä on se, että palkka ei meinaa riittää elämiseen ulkoisista syistä - jonkun ne hommat täytyy tehdä. Meillä on äitiyspakkaus, lapsilisät, kotihoidontuki, kaikenlaiset verovähennykset asiansa hoitaneille jne. Yritystukienkin kohdalla tukia saavat ylivoimaisesti eniten suuret firmat, jotka ovat jo ihan hyvin porskuttamassa, mutta joo, aloittelijoille tulee vissiin jotain pientä starttirahaa, mut eikö sekin oo jo merkki asioiden hoitamisesta, että perustaa yrityksen ja alkaa pyörittää sitä.
Sit on kaiken sortin palkinnot, stipendit, kunniakirjat sun muut todistukset saavutuksista. Palkankorotukset, palkkaetuudet jne. Osa yksityisen sektorin, osa yhteiskunnan puolesta. Veronalennukset, jotka kohdistuvat nimenomaan esim. kiinteistöjen omistajiin. Ensiasunnon ostajien verohelpotukset. Mä voisin varmaan kaivaa loputtoman listan aiheesta.
Mun näkökulmasta asiansa hoitaneita palkitaan koko ajan. Eikä siinä mitään, se on ihan ok. Mutta kuinka paljon on tarpeeksi?
Pelkkä Cooperin testi ei kyllä mittaa fyysistä kuntoa. Itse juoksin alokkaana 2500 m. ja aukissa parisataa enemmän. Patterin 10 km. juoksukilpailussa (täyspakkaus+rynkky) jaksoin painaa sitä samaa vauhtia ja olin 10 parhaan joukossa. Viimeiset 10 v. on jalkaholvi painunut entisestään ja olen nykyisin melkein lattakalka. sillä ei juosta kilometriäkään, mutta 50-kymppiseltä mieheltä menee 180 km pyöräilylenkki leikiten.
Lihaskuntotesteistäkin tulee mieleeni toissavuotinen tapaus, kun veljeni toissavuonna luonani pistäytyessä halusi kotisalini (yksin kaksiossa, jonka makuuhuoneessa sängyn lisäksi penkki, kyykkyräkki, levytanko ja käsipainotangot) puitteissa kokeilla, paljonko hänellä nousisi penkiltä. Hänellä on nimittäin ruskea vyö Wado-ryu -karatessa ja lihaskuntotreenit sen mukaiset, mutta hän halusi tietää mitä se tarkoittaa kylmässä raudassa. Oma paino 75 kg, penkiltä nousi 62,5 kg, vaikka kannustin ettei 65 olisi ollut kaukana.
Kaikissa lihaskuntotesteissä hänenkaltaisensa saavat koska tahansa huippupisteet. Silti jos lastataan voimanoston pyhään kolminaisuuteen kyykky-penkki-mave jokaiseen 100 kg ja käännetään järjestys päinvastoin, ei satanen nouse heiltä välttämättä lattiasta ollenkaan. Penkillä se sen sijaan todennäköisesti putoaa rinnalle, enkä ehkä haluaisi nähdä asianomaisten kyykky-yrityksiä laisinkaan.
Itse en enää saisi lihaskuntotesteissä juuri minkäänlaisia tuloksia. Lihaskuntoni olisi olematon. Penkkiennätykseni oli toistakymmentä vuotta sitten vain 160 kg ja mave 230 kg, nykyään penkiltä menee vielä 120 kg mutta perjantaina sain pitkästä aikaa maveen kohotuksen 185 kiloon.
Miksi lihakseni silti ovat lihaskuntotestissä pelkkää velliä jonkun sellaisen kanssa, joka ei pysty edes hievahduttamaan työsarjoissani käsittelemiäni rautoja? Puhumattakaan, että minun on vellilihaksillani nostettava tanko pois kuristamasta hengiltä Keijo Kestävyysurheilijaa, vaikka hänen lihaksensa on juuri testattu olevan terästä omiini nähden?
RedEyedFrog: Onhan tuo ihan totta. Vaan tässä systeemissä kaikille on tasa-arvoisesti se sama lähtöviiva eikä siinä saa mitään etua siitä, jos on muuten elämässään hoitanut asiansa hyvin. Ja edelleenkin, kyllä ne tulonsiirrot enimmäkseen menevät asiansa hyvin hoitaneilta huonommin asian hoitaneille.
Ano: Mikään testi ei mittaa kaikkea, mutta Cooper korreloinee parhaiten yleisen kansalaiskunnon kanssa.
Qroquius Kad: En tiedä. Toki nostoissa tekniikka auttaa paljon, jos ei ole puntteja nostellut niin ei taatusti saa itsestään lähellekään maksimia irti.
Tulonsiirrot eivät todellakaan mene enimmäkseen asiansa huonosti hoitaneille. Tämä käy ilmi ihan tilastoista.
Kolme alinta tuloluokkaa, joista merkittävä osa lienee näitä "huonosti asiansa hoitaneita" (siellä on myös pienellä eläkkeellä olevia, sairastuneita, onnettomuuteen joutuneita jne. mutta ei nyt välitetä siitä) saavat 37 % tulonsiirroista. Ja se ihan pienin tuloluokka, joka ei palkkaakaan saa paljon ollenkaan, kaikista tuloluokista se saa kaikkein pienimmän osuuden tulonsiirroista.
Eli se menee, kuten sanoin. Suurin osa tulonsiirroista on hyvin asiansa hoitaneilta hyvin asiansa hoitaneille. Raha liikkuu eestaas ja sille alimmalle portaalle valuvat murut. Ja sitten niistä muruistakin valitetaan, että on se nyt.
http://www.stat.fi/til/tjt/2015/02/tjt_2015_02_2017-03-24_tau_002_fi.html
Olen ilmeisesti selittänyt asian huonosti, koska ymmärrät sen ihan eri tavalla kuin olen tarkoittanut. Yritän uudelleen.
En missään nimessä tarkoita "huonosti asiansa hoitaneilla" pienellä eläkkeellä olevia, sairastuneita, onnettomuuteen joutuneita jne, jonka sinäkin tuossa totesit. En tarkoita edes työttömiä koko joukkona. Tarkoitan "huonosti asiansa hoitaneilla" niitä, jotka lorvivat ja räyhäävät sosiaalisten tulonsiirtojen varassa ilman halua ottaa osaa vaurauden luomiseen.
Keskiluokan tulonsiirrot ovat tulonsiirtoja keskiluokkaisten kesken edestakaisin. He maksavat veroja ja saavat verovaroilla kustannettuja etuja, plusmiinus nolla. En tarkoittanut liikevaihdon määrää, mikä varmasti onkin suurempi mitä ylemmäs mennään. Tarkoitin sitä saldoa, joka jää viivan alle. Ei sieltä alimmalta luokalta valu tulonsiirtoja keskiluokalle, kyllä tämä suunta on ihan toisinpäin. Eli jos meillä on esimerkkihenkilöt A ja B, joista A maksaa 20 000 euroa veroa ja B 0 euroa ja A saa tulonsiirtoina 15 000 euroa ja B 5000 euroa, saa A todellakin enemmän tulonsiirtoja. Olet tässä oikeassa, mutta minä en sitä tarkoittanut. Tarkoitin sitä että A jää 5000 euroa tappiolle ja B 5000 euroa voitolle.
Ah, okei. Se on toki selvästi totta, että "asiansa huonosti hoitaneet" ovat saamapuolella. Alinkin tuloluokka itse asiassa maksaa veroja, mutta tietenkin selvästi vähemmän kuin esim. seuraava tuloluokka, joten joo, nettosaajia he ovat.
Mut silti heille menee sikäli pieni summa yhteisön kakusta, että mä näen hassuna tuon "tuettaisiin joskus hyvin asiansa hoitaneitakin!" -jutun. Niitähän tuetaan koko ajan, kuten mä osoitin. Fine, se raha liikkuu niiltä toisilleen, mutta muuta optiota ei oikein ole, koska ne asiansa huonosti hoitaneet ovat surkeassa jamassa. Ehkä he lorvivat ja räyhäävät, mutta ei se ole elämää, jota kannattaisi kadehtia. Hyvinvointiyhteiskunta ei voi antaa jäsentensä kuolla nälkään tai kylmään, muuten se ei ole hyvinvointiyhteiskunta - eikä se voi myöskään orjuuttaa ihmisiä, samasta syystä.
Lorvijoita on, sitä paitsi, onneksi suhteessa vähän. Suurin osa pikkutuloisista ei haluaisi olla siellä, mutta he ovat pudonneet juurikin eläkkeen/sairauden/työttömyyden aiheuttamaan loukkuun, josta ei monella ole enää oikein realistista mahdollisuutta päästä ylös - ainakaan nykymarkkinatilanteessa. Tiedän, että lehdet rakastavat revitellä sitä, miten Pekka Päjänteeltä tykkää vaan maata sohvalla ja sylkeä kattoon samalla, kun sosiaalituki juoksee, mutta tässä on just se, että lehti kaivaa noita yksittäistapauksia siitä syystä, että jos se esittäisi tilastot, homma näyttäisi erilaiselta. Oikeastihan se raha, mikä noihin menee niin kelalta jätetään hakematta paljon suurempi määrä tukia, koska jengi ei kehtaa/osaa/jaksa/uskalla, vaikka olisivat sääntöjen mukaan oikeutettuja. Ja myöskin veronkiertoihin yms. menevä summa on jäätävän paljon isompi kuin mitä me maksellaan alkoholistien, remupetterien ja muiden eloa. Sitähän voi ajatella, että toikin on eräänlainen "tuki" rikkaille... :D
Jaska esitti systeemin perustelut/tavoitteet varsin hyvin. Putkiaivona peilaan esittämäsi järjestelyn toimivuutta nimenomaan näihin, siis tavoitteihin. Se, että systeemi suosii nuoria niin rajojen kuin stipendin suhteellisen houkuttavuuden kautta, on tavoitteisiin nähden oikein hyvä. Unohdit nimittäin yhden argumentin: nuoruusvuosina saavutettu hyvä aerobinen kunto - miksei myös raaka lihaskunto - viipyilevät myöhemmälläkin iällä varsin pitkään, kevyehkölläkin ylläpidolla. Nuorena hyvässä fitissä ollut siis rapistuu hitaammin, ja pystyy myös tilapäisen löysäilynkin jälkeen suht. helposti parantamaan kuntoaan, voimiaan ja notkeuttaan. Tämä tulee lähivuosina näkymään entistä selvemmin kansanterveystyön menoissa. Nythän tuoreet eläkeläiset ovat enimmäkseen suuria ikäluokkia, jotka nuorena olivat sentään jonkunlaisessa kunnossa. Kymmenen-kahdenkymmenen vuoden kuluttua samalla paikalla olemme me, selvästi huonokuntoisemmat sukupolvet. Ja suunta näyttää ikävältä, jos sitä ei jotenkin saa käännettyä. Tämä ns. valtion Brown-stipendi olisi oikein hyvä avaus. Datan käsittelyyn ja stipendien maksamiseen on muuten olemassa ihan pätevä viranomainen: KELA.
Terv. Achtung
Kommentoin sen verran tuohon, b) on oikeudenmukaista palkita asiansa hyvin hoitavia, mikä toki nyky-yhteiskunnassa vallankumouksellinen ajatus.
Haluisin tietenkin kuulla tarkemman määritelmän asiansa hyvin ja huonosti hoitaviin, jotta voisin kommentoida asiaa jonka käsitteen ymmärrän.
Ymmärrän että tarkoitat ehkä sosiaalituilla elävää itsestään ei huolehtivaa vs työssäkäyvää itsestä huolehtivaa ihmistä?
Mutta ajatuksena, onko oikeudenmukaisempaa palkita asiansa hyvin hoitavaa?
Miten itse näen ihmisen menestyksen ja kyvyn toimia oikein/ väärin, on se että me emme valitse mitä ominaisuuksia samme, ja mihin perheeseen synnymme. Ihmisillä on tapana suurennella omaa ansiotaan menestykseen, kuten myös omaa syytään ei menestykseen. Mutta siinä kohtaa tapahtuukin jotain, mikä mielestäni muuttaa sen mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei? Yksilön saamat lähtökohdat eivät useinkaan ole yksilön omaa ansiota, kuten ei myöskään yksilön sairastelu työkyvyttömyys vaan näen että asiat kumuloituu, nissä tapahtuu raamattua lainaten matteusvaikutusta. Huono-osaisuus tai hyvä osaisuus kasvaa eksponentiaalisesti.
En oikein ymmärrä miksi on tämän vuoksi oikeudenmukaisempaa kannustaa hyvin pärjäävää, jolla todennäköisesti lähtökohdat paremmat menestykselle ja opiskeluun/itsestään huolehtimiseen. Jos tämä sama yksilö olisi saanut kurjemmat lähtökohdat, varttunut alkoholistiperheessä, saanut periytyviä sairauksia osakseen tms, onko silloin perusteltua sanoa että on oikeudenmukaisuutta palkita asiansa hyvin hoitavia.
Pelkään että kannustamme ja lisäämme silloin matteusvaikutusta.
Toinen näkökulma siihen miten itse koen tuon oikeudenmukaisuuden, on että voisiko sitä mikä on oikein ja väärin katsoa vähän laajemmin? Riittääkö perusteluksi se että olisi oikeudenmukaista palkita asiansa hyvin hoitava. Olisiko järkevää avata mitä se perustelu pitää sisällään, ja avata käsitteet kunnolla.
Tykkään itse ajatella asioita laajasti, ja pitkään. Ei hätäillä analysoimaan vaan havainnoida asiaa laajasti pitkään ja mahdollisimman puolueettomasti. Joten vaadin vain lisää perusteluja.
Näkökulmana mikä olisi oikeudenmukaista, haluisin lisätä mutta mikä olisi järkevää? Millainen toiminta on toimivaa? Tässä kohtaa kannatan pragmatismia.
Jokin mikä olisi oikeudenmukaista ei välttämättä ole sellaista, jota kannattaa jatkaa. Analogia vaikka pakkoruotsiin. Se on hieno ajatus että kaikki opiskelisimme ruotsia ja että osaisimme sitä. Mutta rehellisesti, moniko suomalaisista osaa ruotsia?
Jos koittaa tehdä taskuparkkia, ja toistaa samoja liikkeitä ratilla ja polkimilla koko ajan, ei voida odottaa eri lopputulosta. Kun jokin keino ja toiminta ei tuota tulosta, olisiko siitä järkevä luopua ja muuttaa toimintaa?
Lisää oikeudenmukaisuuteen näkökulmia, olisi se että mikä taas on moraalisesti oikein, kannattaako meidän tukea niitä jotka eivät ole nyt niin voimakkaita tai työkykyisiä, olisko hyvä pitää heistä huolta, senkin vuoksi että heidän epäonnensa ja työkykynsä ei ole heidän syytään, sekä siksi että yhteiskuntana "heimona" olisi oikein huolehtia huono-osaisemmista.
jatkuu.. Kommenttiini sisältyy se ajatus että mielestäni ei ole oikein toimivia ja väärin toimivia ihmisiä, ainakaan siinä määrin että pitäisi huolestua. Oikein toimivalla on niin usein paljon paremmat edellytukset, esikuvat, roolimallit ja vaikka ihan terveys (parempi ruokavalio). Esimerkiksi tutustumalla Psykologi Martin Seligmanin Opittu Avuttomuus teoriaan, ja sitä soveltaen, jos olosuhteet ovat huonot, ja pettymyksiä pettymysten perään, ihminen oppii luovuttamaan ja tarpeeksi raskaita elämänkokemuksia kokiessa oppii avuttomaksi.
Ja jos huonosti asiansa hoitaviin luetaan huumeidenkäyttäjät, addiktit ja se mitä huumeriippuvuuksien todellisista syistä tiedetään, näen hyvin kylmänä toimintana jos heidän huono-osaisuutensa kumuloituisi. Addiktioista niiden synnystä kun tiedetään sen verran että, ne olisivat korvikkeita ihmissuhteista saadulle kiintymykselle, kun ihminen kokee sisäistä turvattomuutta, ei ole saanut rakkautta ja huolenpitoa, on addiktio ihmisen oljenkorsi, johon hän tarttuu kun ei ole muutakaan. Näistä on hiirikokeita, siitä miten pelkistetyssä tylsässä ympäristössä, hiiri valitsee huumetta sisältävän ravinnon, kun taas virikkeelisessä ympäristössä ei oikeastaan edes kiinnostu huumeesta.
Tähänkin taas että hyvin toimivalla voi olla lähtökohtana helpompi toimia hyvin. Koko kehon toiminta erilainen. Hyvin toimivan keho ja mieli ei halajaa huumetta kuten rakkaudettoman huolenpitoa saamattoman ihmisen keho. Tällöin tilanne on jo lähtökohdilta vaikeampi huono- osaiselle , sillä hyvä osainen ei kamppaile samanlaisten asioiden kanssa, sillä rakkautta saaneena ei ole tarvetta tarttua oljenkorsiin, ei ole tarvetta täyttää sisäistä tyhjyyttä ja kärsimystä huumeella. Siten huumeongelma ei myöskään ole yksinomaa yksilön ns vika. Koska on erilaiset kropat ja mieli, on toisen kamppailut ja taistelut vaikeasti ymmärrettävissä. Ei tietenkään ole hyvä käyttää huumetta korvaamaan rakkautta mutta sellaisen ihmisen joka ei ole kokenut sellaista tyhjyyttä ja kärsimystä, voiko sellainen ymmärtää miten on niin vaikea olla sortumatta huumeeseen. Saati se kuinka tätä huono vointista, joka on heikossa asemassa, miten paljon helmpompaa huonovointiselle on markkinoida ihmelääke huume.
Jatkokommentointia edellisiin, aiheesta onko oikeudenmukaista palkita asiansa hyvin hoitavia...
Olen myös sitä mieltä, että ei riitä perusteluksi tai oikeasti miksikään se että on hyvä aikomus, hyvä tarkoitus tehdä jotain, kuten että olisi oikeudenmukaista palkita hyvin toimivia. Siihen perusteluna pragmatismi. Sekä se että asiaa, ei voi lähteä parantamaan sillä tavoin että ajattelee hyvänä ihmisenä aikovan hyvää jollekin. Hyvät ihmiset saavat juuri aikaan pahoja asioita, koska toimivat niin. Se on mielestäni naivia, koska vain hyvä tarkoitus ei riitä. Täytyy ymmärtää minkä asian kanssa on painimassa,ymmärtää kokonaisuus ja mahdollisimman laaja kokonaiskuva asiasta. Nämä monimutkaiset asiat kuin kansanterveys on vaikea peli, ei lineaarinen peli jossa säännöt muuttuu ja kokonaisuus on kaaoottinen. Silloin tarvitaan pitkän linjan ajattelua, kokonaisuuden hahmottamiseksi. Ettei hyvillä aikeilla mennä sokkona tekemään jotain entistä pahempaa. Se on se mikä monesti kostautuu, liian kapea ajattelu, tutustumatta pelin sääntöihin ja itse peliin.
Jonna: Ensinnäkin pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, joulupyhät.
Voi asian toki noinkin nähdä. Kirjoituksesi tiivistettynä: Kannustaminen on aivan turhaa, koska ihmiset toimivat joka tapauksessa kuten toimivat ja vapaata tahtoa ei ole.
Ja yksityiskohtaisempia vastauksia:
Haluisin tietenkin kuulla tarkemman määritelmän asiansa hyvin ja huonosti hoitaviin, jotta voisin kommentoida asiaa jonka käsitteen ymmärrän.
Ei tässä tarvitse mitään määritellä. Se joka pitää itsestään huolta ansaitsee stipendin, se joka ei, ei ansaitse.
Esimerkiksi tutustumalla Psykologi Martin Seligmanin Opittu Avuttomuus teoriaan, ja sitä soveltaen, jos olosuhteet ovat huonot, ja pettymyksiä pettymysten perään, ihminen oppii luovuttamaan ja tarpeeksi raskaita elämänkokemuksia kokiessa oppii avuttomaksi.
Näin on. Ja tämä on totaalista nihilismiä, sillä tämän systeemin tarkoitus nimenomaisesti on kannustaa jokaista ottamaan vastuu itsestään. Jos ei siihen pysty, niin sitten on parempi poistua geenipoolista kuin tuottaa lisää samanlaisia. Täsmälleen sama pätee myös seuraavaan huumekommenttiisi.
Nämä monimutkaiset asiat kuin kansanterveys on vaikea peli, ei lineaarinen peli jossa säännöt muuttuu ja kokonaisuus on kaaoottinen. Silloin tarvitaan pitkän linjan ajattelua, kokonaisuuden hahmottamiseksi. Ettei hyvillä aikeilla mennä sokkona tekemään jotain entistä pahempaa. Se on se mikä monesti kostautuu, liian kapea ajattelu, tutustumatta pelin sääntöihin ja itse peliin.
Kyllä. En todellakaan olisi tätä systeemiä ottamassa käyttöön tuosta vaan, vaan ensin pitäisi tehdä asiasta tarkempia arvioita ja ehkä kokeilla parin vuoden ajan jollakin rajatulla alueella.
Lähetä kommentti