Uusinta: Pro patria

Lukijalle: Olen pyöritellyt mielessäni juttua, jossa tulee seikkailemaan kiero savolainen nimeltä Koistinen. Tästä tulevasta kirjoituksesta juolahti mieleeni tämä vuoden 2013 tarina, joka alkaa aivan samoilla sanoilla kuin tuo tuleva (ehkä jo ensi viikolla) viikkojuttu. Siinä seikkaileva Koistinen ei kuitenkaan ole sama mies, mutta kieroudestaan päätellen voisi olla vaikka tämän Koistisen poeka:

(Tapahtumapaikka: Helsinki, erään keskusjärjestön pääkonttori)

- Johtaja oli pyytänyt käymään.
- Koistinen. Mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa?
- Jaa tuo kansio? No sehän on se suunnitelma, jonka johtaja käski laatia.
- TIEDÄN! Ja olen lukenut. Oletko tullut hulluksi?
- No jaa. Mikäli johtajalla sattuu olemaan jonkinnäköistä muuta ideantynkää siitä, kuinka toteuttaa annettu tehtävä vaadituilla reunaehdoilla edes jollain lailla onnistuneesti, niin kuulisin mielelläni.

Punotus johtajan kasvoilla alkoi hieman helpottaa ja hengitys tasaantua.

- No ei tietenkään ole. Sen takiahan minä pyysin tekemään edes jonkinnäköistä pelastusskenaarioita tähän katastrofiin. Mutta odotin sentään että... että...
- Että saataisiin edes jotenkuten hallitusti ajettua tämä homma alas ja lyötyä lappu luukulle kunnialla sitten aikanaan?
- Just niin. Mutta tämä...
- Tarkoittaa että liikevaihto pysyy entisellään tai jopa kasvaa, työpaikkoja ei menetetä, saadaan ehkä jopa enemmän tukiaisia?
- Ei vaan että eihän tämä mene mitenkään läpi. Hyi helvetti, en edes halua kuvitella sitä paskamyrskyä johon julkisuudessa joudutaan. Ei tätä niele kukaan.
- Nielee jos syötetään. Ja julkisuus on sitä mitä toimittajat julkaisevat. Sitä varten mulla on tässä toinen kansio, suunnitelma on siinä.

Koistinen ojensi mapin johtajan pöydälle. Johtaja katsoi sitä kuin pöydälle olisi ilmestynyt kalistintaan helisyttelevä kalkkarokäärme.

- Jos nyt mieluummin selittäisit vaan pääkohdat.

Koistinen veti syvään henkeä.

- Jos me otettais ja lyötäis tää toimintasuunnitelma pöytään niinkuin kaikki kymmenet aikaisemmat, niin selvää on meiltä molemmilta leikattais tukka poikki partakarvojen kohdalta. Suuren yleisön ja omien työntekijöiden raivo olisi ennennäkemätön.
- Idiootti. Kyllä minä nyt tuon tajuan.
- Siksi pitää lähteä liikkeelle oikealla tavalla. Media. Me otetaan muutama luottotoimittaja, syötetään ja saunotetaan ne kunnolla. Vihjaillaan. Ja sitten annetaan niiden tehdä jutut, jonka jälkeen muiden sopulien on pakko seurata samalla linjalla.
- Ja sä muka meinaat ettei kukaan niistä sano poikkipuolista sanaa?
- Ei tietenkään, kunhan valitaan toimittajat oikein ja sen nyt ei luulisi olevan vaikeaa, asenteet niiden teksteistä paistaa kilometrin päähän.
- Totta. Tuo vois muuten ihan oikeesti toimia.

Miehet katsoivat toisiaan hetken ääneti. Kumpikin tajusi, että he eivät pitäneet suunnitelmasta noin periaatteessa. Mutta molemmat tajusivat myös realiteetit. Koistinen karautti kurkkuaan.

- No niin. Meillä on säätiöitynä rahaa niin ettei paskalle taivu. Kymmeniä miljoonia euroja. Ja ihmiset kummastelee miksi edelleen niin paljon.
- Joo ja olemassaolevan suunnitelman mukaan se ehditään jakaa asianmukaisessa järjestyksessä.
- Mikä olis tietysti ihan kiva. Mutta sekin tarkoittasi että me kaikki jäätäisiin työttömiksi. Nyt ei jäädä.
- Kenttäväki ei tykkää tästä.
- Et sinäkään. Enkä minä. Mutta meidän järjestökokemuksella löydetään aina hyväpalkkainen suojatyöpaikka, jos tää homma kusee. Kenttäväelle ne on harvemmassa. Vähän aikaa kakisteltuaan ne tajuaa kyllä että parin vuoden kuluttua odottavan varman lopputilin sijaan tässä on eläkevirka.
- Entäs sitten suuri yleisö?
- Mitä niistä? Kun toimittajat pääsevät sanomaan ensimmäisen sanan, kaikki vastaväitteet voidaan kuitata rasismina.

Psykologisen shokin prosessin neljä vaihetta ovat torjunta, viha, masennus ja hyväksyntä. Johtaja tiesi käyneensä torjunnan ja vihan jo ohi, mutta ei ollut ihan varma oliko vielä masennus- vai jo hyväksyntävaiheessa. Lopputuloksen hän silti tajusi ja huokaisi.

- Hyvä on. Katson suunnitelman läpi. Sinulla on varmaan toimittajat jo nimiä myöten valmiina.
- On toki.
- Laita sitten pyörät pyörimään.
- Yksi homma vielä. Tarvitaan uusi aluejohtaja jonkun eläkkeelle jäävän tilalle ja pian.
- Miten se tähän liittyy?
- Toimittajille tarvitaan joku työntekijä haastateltavaksi. Meillä ei liiemmin ole sopivia maailmanparantajia.
- Etsi joku ja hoidetaan asia.

Koistinen nousi ylös ja käveli ovelle. Samassa johtaja älysi vielä jotakin.

- Koistinen. Entäs ne toimittajat. Eikö ne yhtään hämmästele miksi ME kutsutaan juuri HEITÄ. Voihan olla että jotkut kieltäytyvät edes tulemasta. Tähän tarkoitukseen sopivat tyypit kun eivät oikein edusta samoja arvoja kuin meidän järjestö.
- Miten niin me kutsutaan. Käytetään bulvaania ja paljastetaan niille totuus vasta kun ovat paikalla. Sen jälkeen ne syövät kädestä joka tapauksessa kun kuulevat mitä me ollaan tekemässä.
- Saamarin kiero savolainen.

...

(Juttu valtakunnallisessa lehdessä muutamaa kuukautta myöhemmin:)

Veteraanijärjestön humaani kurssinmuutos

Vuosikausia on ihmetelty suomalaisten sotaveteraanijärjestöjen miljoonaomaisuuksia ja kyselty, eikö pääomia olisi aika purkaa entistä nopeammin veteraanien rivien harvetessa. Ennusteiden mukaan veteraanijärjestöille ei enää kymmenen vuoden kuluttua olisi tarvetta.
- Virallisen luvun mukaan Suomessa on noin 30 000 sotaveteraania. Totuus on kuitenkin toinen, heitä on paljon enemmän, kertoo projektipäällikkö Ville-Otto Koistinen.

Projektipäällikön selvitykset paljastavat kylmät faktat.
- Suomessa on tuhansittain nuoria sotaveteraaneja ja lisää tulee koko ajan. Maahanmuuttajaväestön traumaattiset sotakokemukset on unohdettu lähes kokonaan. Tukea hekin tarvitsevat. Nyt kun olemme kunnialla hoitaneet vanhat veteraanit, on toiminnan painopiste siirrettävä nuorempaan sukupolveen.

Veteraanijärjestön kädenojennus vaikeassa asemassa oleville on avaus uuteen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Tähän asti virallinen Suomi on kunnioittanut vain Suomen sotien veteraaneja. Nyt on viimeinkin havahduttu kunnioittamaan myös Iranin-Irakin -sodan, Somalian sisällissodan, Egyptin levottomuuksien ja lukemattomien muiden sotien suomalaisia veteraaneja.
- Meillä on valmiina organisaatio, kuntoutuslaitokset ja tietotaito. Rahaa vain puuttuu, koska tähän ei oltu varauduttu. Päinvastoin, oli lyhytnäköisesti alettu ajaa pääomia alas kun oli tuijotettu ahtaasti vain silloista sotaveteraanin määritelmää. Onneksi tämä ehdittin lopettaa ajoissa.

Aiemmin jo pahasti osanottajien puutteeseen hiipumassa ollut kansallinen veteraanipäivä 27.4 tulee ensi vuonna saamaan monikulttuurisen piristysruiskeen. Pääjuhlaan ollaan kutsumassa ainakin kolmenkymmenen sodan veteraaneja.

Myös liiton työntekijöille kurssinmuutos on iloinen asia. Olihan selvää, että työt loppuisivat muuten pikapuoliin. Nyt jatkuvuutta riittää eikä työttömyystilanne maassa tältä osalta heikkene.
- Lisääkin työpaikkoja on luvassa, jos vain valtiontukea saadaan. Yllätyksenä on tullut esimerkiksi tulkkien tarve kuntoutuksessa ja toimistotehtävissä, Koistinen toteaa lopuksi.

Äskettäin järjestössä aluejohtajana aloittanut valtiotieteiden maisteri Veera-Maija Pohjankuru iloitsee uudesta linjasta:
- Tämä on aivan mahtavaa. Vihdoinkin ymmärretään, että kaikki oman vakaumuksensa puolesta taistelleet ovat tasa-arvoisia. Puhumattakaan niistä onnettomista uhreista, jotka on pakotettu sotimaan vastoin omaa tahtoaan. Maltan tuskin odottaa sitä kaunista päivää joskus tulevaisuudessa, kun järjestömme lehdessä on artikkeli kahdesta Syyrian sisällissodan eri puolilla taistelleesta veteraanista, jotka ovat tutustuneet toisiinsa meidän kuntoutuksessamme ja pystyvät nyt rukoilemaan moskeijassa rinnakkain veteraaniveljinä.