Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Uusinta: Vanha suola

Lukijalle: Uusitaanpa vaihteeksi kesänovelli viiden vuoden takaa. Kuten tuolloin vihjaisin, tällä on tietty todellisuuspohja. Jotain tapauksesta tiesin, muutin vähän tietämääni ja keksin suurimman osan omasta päästäni. Tuolloin juttu tuli mieleen siksi, että toinen tarinan osapuolista oli jokin aika sitten kuollut (en ollut henkilökohtaisen esteen takia hautajaisissa, vaikka kutsuttiinkin). Nyt se toinenkin, minulle vieraampi osapuoli on jo poistunut joukostamme:

1992
Laitan nyt varmuuden vuoksi vielä kuudennenkin mitallisen kahvia, olisi turhan noloa jos loppuisi kesken. Mistä minä tiedän, millainen Oiva on kahvia juomaan? Minulle riittää kaksi kupillista. Toisaalta jos se ottaa kolmannen kupin, niin kai minun seuran vuoksi pitää ottaa myös. Enkä napsauta sitä keitintä vielä päälle, on tässä vielä puoli tuntia. Muistinhan ottaa sen reunimmaisen pullapalan pois lautaselta, se on kuitenkin vähän kuivettunut? Muistin minä. Oikaisen vielä vähän hametta. Noin. Onhan täällä nyt siistiä ... no mitä minä nyt hermoilen. Kuin mikäkin tytönhupakko, vanha ihminen. Rauhoitu. Istun nyt vähäksi aikaa. Enkä istu, hame menee ryppyyn. Istun sittenkin. Onkohan Oiva yhtä pistoksissa? Tuskin sentään niin pahasti kuin edellisellä kerralla tässä talossa.

1938
- Vai että kihloihin? Ja milläs meinaatte sitten elellä, se on turha tästä talosta mitään toivoa.
- Minä lähden kaupunkiin töihin ja kyllä Alli sieltä jotain töitä saa.
- Ja naimisiin aiotte varmaan mennä kans? Kun nyt on nuo killuttimet sormissa.
- No kunhan saan kaupunkiin asetuttua, niin haen sitten Allin.
- Haen ja haen. Suuret on pojalla puheet. Eikös se sotaväki ole vielä käymättä kans?
- Sitten ensi vuonna. Kaupungissa on varuskunta, kutsunnassa on sinne määrätty. Sitä ennen mennään naimisiin ja tehtaalla on työpaikka odottamassa, ehdin muutaman kuukauden siellä olla ennen armeijaa.
- Ja tuosta liitosta ei tule mitään. Minulla on sananvalta, se on vasta seittemäntoista. Talon ainoo tytär ei minkään hampuusin kanssa lähde.
- Isä!
- Oletkos siinä ... Parempi että minä sinua nyt itketän, kun että itkisit lopun ikääs.


1992
Päästin aamulla Minnin ulos. Kun ei nyt tulisi hiiri hampaissa tupaan. No eihän se koskaan, se oli se edellinen kissa kun ei oppinut. Mitenhän se Oiva? Onkohan sillä kissaa tai koiraa, ettei vaan olisi allerginen? No eihän meidän sukupolvi, ne on nämä nuoret. Pojantytär ei voi olla samassa huoneessakaan kalaruuan kanssa.

1940
- Suomen Yleisradio. Nyt saamme kuulla ulkoasiainministeri Väinö Tannerin puhuvan.
- Arvoisat kuulijat. Ennen kuin siirryn varsinaiseen puheeseen, pyydän antaa uutisluontoisena tiedonannon Moskovassa käytyjen rauhanneuvottelujen tuloksesta...
- Kuulimme ulkoasiainministeri Väinö Tannerin puhuvan...
Isäntä napsautti radion kiinni.
- Jaahas. Suomesta tuli sitten Tynkä-Suomi.
- Kun vaan Aarne olisi selvinnyt.
- No miksikäs ei. Ei se vielä sieltä sotasairaalasta rintamalle ole joutunut. On talolle perijä.
Niin. Talolle perijä, Alli ajatteli. Aarne saa talon ja ainoalle pojalle se kuuluukin, niin on luonnon järjestys. Mutta miksi minä en saanut Oivan kanssa lähteä, jos minua ei täällä kerran tarvita. Tynkiä ollaan molemmat, niin minä kuin Suomikin.
- Mitäs se Alli itkua tirauttaa?
- En mitään ... Ajattelin vaan.
Ajattelihan Alli. Ja tunsi syyllisyyttä siitä, että itseään eikä Suomea. Lohduttautui vain sillä, että isommat murheet hukkuvat pienempien alle. Mietti sitä lipaston laatikossa olevaa Oivan kihlasormusta, joka oli syksyllä tullut erokirjeen kanssa.


1992
Se sormus. Miten minä en sitä muistanut. Siellä se on ollut viiskymmentä vuotta korurasian alapohjan alla piilossa. Pitää näyttää Oivalle. Oli siihen niin paljon toiveita ladattu, mutta kun ei kotona hyväksytty. Ei Oivankaan äiti, sanoi että ei pidä ihmisen kurkottaa liian korkealle. Ja tuon maton minä vielä käyn suoristamassa.

1943
- Kyllä minä sinusta ja Oivasta tiedän. Niin että puhutaan tämä asia nyt kerralla selväksi. Ettei sitten enää tarvi. Ei sillä mulle väliä ole, että te aikoinaan yksissä olitte. En minäkään mikään siveyden perikuva ole ollu. Ei mies kolmikymppiseksi elä ilman että välillä kokeilis. Niin että sen suhteen ollaan tästä lähtien sujut, jos se sulle sopii.
- Se on miehelle eri asia, niinkus tiedät. Naisen siveyttä sitä vahdataan. Joten kiitos tuosta.
- Ja tiedän minä senkin, mitä kylillä puhutaan. Että tähän olen tulossa, kun Aarne kaatui ja silloin kelpaa käytettykin tavara, kun pääsee isoon taloon kotivävyksi ja aikanaan isännäksi. Niin että tiedät tuonkin.
- Ne puheet vaimenee kyllä vuosien myötä. Eikä se teidänkään talo mikään torppa ole.
- Ei ole ei, mutta viisi veljestä ja minä nuorimmainen joten se siitä.

1992
Hyvä mies Viljo minulle oli. Pitäisiköhän ottaa kuitenkin sormukset pois? Ei ehdi, pihaan ajoi joku auto. Nytkö se Oiva jo tuli, kello on vasta varttia vaille. Onhan nyt kaikki järjestyksessä? Katson ikkunasta, ei se huomaa kun on kukkaruukkuja edessä.

1975
- Että pellot menee sitten pakettiin. Perkele...
- Älä nyt viitsi. Pojilla on oma elämänsä ja kumpikaan ei halua jatkaa.
- En minä sillä. Luulis että sua harmittaa enemmän, tää on sentään ollut teidän sukutila satoja vuosia.
- Äiti haluaa lastensa parasta ja pojat ovat koulunsa käyneet, ei niistä enää tänne korpeen olisi.

1992
Eihän tuo ole Oiva, joku vanha ukko sieltä autosta nousi. Pitikin tulla juuri nyt, onko joku myyntimies. Ei varmaan, liian vanha. Mitähän asiaa, onko eksynyt ja kyselee tietä. Lähtisi nyt äkkiä, ettei Oiva luule että täällä äijiä ramppaa yhtä köyttä. Ei täällä muita käy kun tuo naapurin Kalle ja sekin Aliinan kanssa.

1990
- No kato, eikös se ole Valtosen Oiva?
- Terve terve, Kalleko se, mitäs mies. Siitä on aikaa.
- On, kun ei ole sinua liiemmin kotikylillä näkynyt.
- Ei ole ollu asiaa sen koommin kun äiti kuoli, silloin olympiavuonna.
- Mutta hittojako me tässä, mennään tuonne kahvioon ja turistaan kuulumiset.
- Ei tässä nyt oikein jouda... pitää kotia lähteä
- Mitäs sinä sairaalassa teet, terveen näköinen mies.
- Eihän mulla mitään, mutta vaimo on huonona. Syöpä. Lääkäri sanoi, että ei ole enää toivoa.
- Ai... otan osaa. Vähän samoilla asioilla. Kävin kattomassa naapurin miestä, tuota Järvelän Viljoa. Syöpä on silläkin, eivät vielä tiedä tarkemmin.


1992
Kyllä minä olin viime viikolla ihmeessä, kun Oiva soitti. Olihan se Kalle kertonut, että sama on Oivalla tilanne kuin minullakin, mutta silti. Tänne se ukko kävelee ... ja mitä sillä on kädessä? Kukkapuska. Onpas pitkä ja hyväryhtinen mies noin vanhaksi, harppoo kuin Oiva silloin nuorena... Oiva? Ei herranjumala, ei kai tuo voi olla Oiva? Miten se on tuolla lailla vanhettunut. No tuohon kyllä miniä sanoisi, että ootkos itte vilkaissut peiliin viime aikoina. Nyt se koputti oveen, mitähän tästä tulee?

1995
- Kysyn sinulta, Alli Kaarina Järvelä, tahdotko ottaa Oiva Juhani Valtosen aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?

5 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Kumitonttu kirjoitti...

Nykyisin hesalaisnaisista 40% lapsettomia. Saman verran äänestää vihreitä tai kommareita. Saman verran taitaa olla sinkkuja.

Ei mitään tekemistä minkään kanssa eikä varmasti liity mihinkään.

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: Näinhän se menee.

Kumitonttu: Eihän siinä mitään, jos näin Kari Suomalaista lainatakseni kahjousgeenit vähenevät mutta kun ongelma on siinä että kyseinen porukka sabotoi yhteiskunnan rakenteita muuttamalla myös muiden suomalaisten lisääntymistä.

Ironmistress kirjoitti...

Ihana tarina <3

Jaska Brown kirjoitti...

IM: Kiitoksia!