Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Uusinta: Laiskanläksyä

Lukijalle: Näin koulujen loppumisen kunniaksi tällainen uusinta. Kirjoitin tämän pamfletin viisi vuotta sitten. Valitettavasti mikään ei ole muuttunut. Tai on. Huonompaan suuntaan. Koulutuspolitiikka tasapäistää (= tyhmentää fiksuimpia) entistä enemmän. Esimerkkejä olisi paljon, mutta yksi järkyttävä riittäköön. Lukiossa otettiin tämän lukuvuoden alussa käyttöön uusi opetussuunnitelma. Siinä matematiikka aloitetaan pitkän ja lyhyen matematiikan yhteisellä kurssilla. Siis sen jälkeen, kun on ensin yhdeksän vuotta menty sen heikoimman opiskelijan ehdolla peruskoulussa! Sama meno jatkuu vielä lukiossa. Kun vertaa nykyisiä lukiomatematiikan kirjoja omiinsa, huomaa että ensimmäiset kaksi kurssia pitkässä matematiikassa opiskellaan niitä asioita, jotka oma ikäluokka osasi jo peruskoulun jäljiltä! On muissakin oppiaineissa eroja (omat kirjat ovat tallessa, joten helppo verrata lasten kirjoihin), mutta matematiikassa ero on helpoin sekä huomata että selittää. Omissa oppikirjoissa esimerkiksi vektoreita käsiteltiin kurssissa nimeltä Vektorit ja geometriaa, eli puoli kurssia. Tämän lisäksi niitä käsiteltiin eräässä myöhemmässä kurssissa noin neljänneskurssin verran, yhteensä siis kolmeneljäsosa kurssia. Nykyään on olemassa kokonainen kurssi nimeltä Vektorit. Jossa käsitellään ne asiat mitä omana lukioaikana käytiin siinä puolikaskurssissa! Ne asiat, joita meillä käytiin lopuksi (mm. vektoritulo, skalaarikolmitulo) eivät nykyään kuulu koko lukion oppimäärään! Tämän voisi tietysti selittää sillä, että nykyään käydään toisia asioita. Haluaisin vain tietää mitä ne mahtavat olla, itse en ainakaan pikaisella selaamisella löytänyt mitään. Eikä tämä voi mitenkään selittää sitä, että nykylukiossa tarvitaan yksi kokonainen kurssi sen opettamiseen, mihin ennen riitti puoli kurssia:

Opetusministeri Jukka Gustafsson sai muutama päivä sitten energiansäästölamppunsa leimahtamaan ja havaitsi, että sosiaalinen tausta vaikuttaa liikaa koulumenestykseen.

No shit, Sherlock. Sinänsä Gustafssonin lausunto oli täyttä asiaa: Meidän täytyy menestyä paremmin työssämme koulutuksen periytyvyyttä vastaan. Koulutetut perheet antavat hyvää mallia siinä, kuinka hyviin tuloksiin lapset voivat päästä kun he saavat tuen toteuttaa omaa lahjakkuuttaan. Tämä tuki täytyy tarjota jokaiselle, ettei tausta muodostuisi elämälle kahleeksi vaan ponnahduslaudaksi.

Todella hienoa. Olen ylpeä. Tuo oli täysin puhdasta, meritokraattista tekstiä joka olisi voinut olla suoraan omasta kynästäni. Mutta sitten Gustafsson siirtyi hieman heikommille jäille: Keskeinen tekijä Suomen Pisa-menestyksen taustalla oli peruskoulun aikaansaama suhteellisen tasa-arvoinen koulu. Pisa-tutkimus on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että parhaita tuloksia saadaan maissa, joissa sosiaalinen tausta vaikuttaa vähemmän oppilaiden oppimistuloksiin.

Kun vedotaan Pisa-tutkimukseen, on muistettava että tutkimusmenetelmä on vinompi kuin tornikaimansa. Suomen menestys perustuu lähinnä siihen, että Suomen heikoimmat oppilaat ovat maailman parhaita. Tämä ei sinänsä ole huono asia. Kuten ei olisi sekään, jos Suomessa pelattaisiin maailman parasta viidennen divisioonan jalkapalloa. Mutta ketä kiinnostaisi, kun todellinen menestys mitataan maajoukkueen ja liigan tasolla?

Gustafsson ei ole ylioppilas (opetusministerille jo perinteiseen tapaan, kysykää Henna Virkkuselta) ja on demari. Näihin lähtökohtiin nähden hän on tehnyt paikallaan suorastaan erinomaista työtä. Vähän samaan tapaan kuin todettaisiin, että "tyyppi pelaa koripalloa aika hyvin ollakseen sokea kääpiö." Lupaavasti alkanut artikkeli nimittäin päättyy toteamukseen, joka saa takomaan päätä betoniseinään: Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelman tavoitteena on muun muassa koulujen välisten oppimiserojen puolittaminen.

Nyt ollaankin jo sosiaalidemokratian ytimessä. Sosiaalidemokratian mukaan tasa-arvoinen kilpailu ei ole sitä, että kaikille taataan samat lähtökohdat ja olosuhteet, vaan sitä, että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin.

Jos kuitenkin unohdetaan tuo järjettömyys ja lähdetään siitä, että yritetään tarjota kaikille samat mahdollisuudet. Tältä pohjalta katsotaan, mitä koululaitoksessa on tehty oikein ja mikä on mennyt pieleen säätykierron suhteen. Keskittyen lähinnä sellaisiin asioihin, jotka tuppaavat julkisesta keskustelusta unohtumaan.

Ensinnäkin on todettava, että peruskoulu kohtelee kansalaisia hyvin tasavertaisesti. Jos suorittaa tavalla A, seuraus on B riippumatta sukupuolesta, sosiaaliluokasta, uskonnosta tai isoäidin tyttönimestä. Poikkeuksen muodostavat monikulttuurimannekiinit, joilta ei vaadita lähellekään samaa suoritusta kuin muilta ja rötöstelyjä katsotaan sormien läpi paljon enemmän. Mutta se on oman kirjoituksensa aihe eikä kuulu tähän.

Tasavertainen kohtelu kuulostaa hyvältä ja se siis toteutuu. Ongelma onkin siinä, mitä on lopputulos. Aikoinaan peruskoulu rakennettiin vasemmistolaisen ihminen on tabula rasa -ideologian pohjalle ja yritettiin tehdä sekä fiksuista että tyhmistä keskinkertaisia. Tavoite onnistui vain puoliksi. Niinpä uudistukset ovat johtaneet suuntaan, jossa kaikista tehdään tyhmiä - se näet onnistuu. Siis jos koti ei pelasta sitä minkä koulu yrittää tuhota. (Tässä vaiheessa huomautus: opettajat, ainakin ylivoimainen enemmistö, tekevät parhaansa. Koulujärjestelmän vikojen aiheuttajien syyllisyysaste kasvaa komentoketjussa ylöspäin mentäessä eksponentiaalisesti.)

Aikoinaan meillä oli kansakoulu, josta voitiin neljän vuoden jälkeen pyrkiä oppikouluun. Järjestelmä oli epäoikeudenmukainen ja suureksi osaksi antimeritokraattinen, koska oppikoulu oli maksullinen ja niitä oli yleensä vain kaupungeissa. Valtava määrä lahjakkuutta heitettiin hukkaan. Viimeisinä vuosikymmeninä ennen peruskoulun tuloa tilanne oli jo huomattavasti helpottunut maaseutuoppikoulujen perustamisen ja yleisen elintason nousun ansiosta. Silti peruskoulun luominen tasa-arvoisti tilannetta huomattavasti.

Oppikoulun jäänteenä peruskouluun tulivat tasokurssit tärkeimmissä aineissa eli matematiikassa ja vieraissa kielissä. Suppeimmilla kursseilla opiskelleilla ei ollut mahdollisuutta pyrkiä lukioon. Tasokurssien poistamisesta tehtiin päätös 1985 ja se astui voimaan muutaman vuoden sisällä. Tätä pidetään edistyksellisissä piireissä edelleen yhdenvertaisuuden toteutumisen viimeisenä niittinä.

Todellisuus on sitten toista. Kun peruskoulussa opetussuunnitelmat on laadittu sen tyhmimmän neljänneksen ehdoilla, ei lukioon menijöillä ole riittäviä perustietoja. Tällöin selkeä etulyöntiasema on niillä lapsilla, joiden vanhemmat kykenevät paikkaamaan peruskoulun jättämiä aukkoja . Eli niillä, joiden vanhemmat ovat korkeammalle koulutettuja. Tasokurssien puuttuminen vähentää koulutuksellista tasa-arvoa ja säätykiertoa haaskaten samalla valtavan määrän lahjakkuutta! Aikoinaan opettajat patistelivat fiksut yläasteen oppilaat ylemmille kursseille syntyperästä riippumatta. Nykyään ei tätä mahdollisuutta ole.

Tasokurssien puuttuminen näkyy sitten lukiossa, jossa lepakon mentäviä reikiä paikkaillaan jopa erityisopettajilla. Siis erityisopettajia - lukiossa! Tehdään pikkuinen kustannuslaskelma. Otetaan esimerkiksi 20 oppilasta, lukioon meneviä peruskoululaisia. Puuttellinen kurssisisältö peruskoulussa. Seuraus: ainakin viidellä erityisopettajaa vaativia oppimisvaikeuksia. Heistä osa erityisopetukseen, osa keskeytykseen. Erityisopettaja opettaa ehkä noin kahta lukiolaista. Jos nuo kaksi olisivat saaneet kunnon opetusta peruskoulussa, ei tarvetta olisi. Kunnon opetus peruskoulussa - 20 oppilasta tasokurssiryhmässä, yksi opettaja. Paikkaava opetus lukiossa - kaksi oppilasta, yksi erityisopettaja. Kustannus kymmenkertainen per oppilas. Plus ne drop-outit, jotka eivät saa erityisopetusta ja olisivat pelastuneet siinä samassa tasokurssiryhmässä. Hölmöläisten peiton jatkaminen toisesta päästä on kevyttä kamaa tämän rinnalla.

Yhtenä seurauksena ns. tärkeiden aineiden huonosta osaamisesta on lukiolaisten valuminen helpommalle humanistilinjalle. Tämän luonnollinen seuraus on sitten humanististen aineiden opiskelupaikkojen määrän kasvu opiskelijapaineen niin vaatiessa. Tämän yhtä luonnoton (sic) seuraus on suunnitteluprojektikoordinaattoreiden määrän kasvu. Eli porukan, jonka kontribuutio varsinaisen työn tekoon on hyvällä tuurilla nolla ja normituurilla negatiivinen. Joka tapauksessa verorahoilla ruokittavaa rälssiä, joka paremmin suunnitellussa koulujärjestelmässä saataisiin tuottavaan työhön. Monesta sukupuolentutkimuksen tohtorista olisi tullut ihan kelvollinen laitossiivooja.

Tuo vaikuttaa yllättävällä tavalla koulutuksen periytyvyyteen. Ainakin näppituntumalla sanoisin, että humanistiselle alalle päätyy suhteettoman suuri määrä akateemisesti koulutettujen vanhempien vähemmän lahjakkaita tyttäriä. Jos suojatyöpaikkojen määrää vähennettäisiin, alalta suuntautuisi painetta molempiin suuntiin eli ns. koville akateemisille aloille, joiden tekijöistä on eniten puutetta, sekä ammatillisille aloille, jotka vastaavat tuotannosta ja samalla vientiteollisuudesta eli kansakunnan kauppataseesta. Plus yllättävänä etuna humanististen alojen tason nousu kilpailun koventuessa.

Säätykiertoa on vähentänyt myös opettajien kurinpitomenetelmien hampaattomuus. Oppilaat ja etenkin eräiden oppilaiden vanhemmat tiedostavat hyvin sekä todelliset että kuvitellut oikeutensa. Velvollisuuksien ymmärtämisen kanssa on vaikeampaa. Opettajalla ei ole mahdollisuutta vaatia läksyjen tekoa ja käyttäytymistä. Kumman luulette kahdesta muuten yhtä lahjakkaasta oppilaasta olevan valmiimpi jatko-opintoihin peruskoulun jälkeen, jos toisen vanhemmat ovat pitkälle koulutettuja ja toisten sosiaalitapauksia?

Omana peruskouluaikanani nimesin opinto-ohjauksen älä-mene-lukioon-aineeksi. Vasemmistolainen opinto-ohjaajamme käsitteli yläasteella lukiota yhden tunnin ajan ja varoitteli sen raskaudesta. Sama tuntuu olevan meiningin suunta nykyäänkin sukulaislasten kertomuksista päätellen. Lisättynä sillä, että yritetään houkutella suorittamaan kaksoistutkintoa. Tämä ei ainakaan säätykiertoa edistä, kun lukioon kannustetaan vain kotona, jos kannustetaan.

Jos säätykiertoa halutaan ylläpitää ja kaikille tarjota yhtenevät mahdollisuudet, operaatio on teoriassa yksinkertainen:
1) Tasokurssit peruskouluun
2) Oppilaan oikeuksien rinnalle on nostettava hänen velvollisuutensa ja niiden noudattamista on valvottava


Loppukevennyksenä huomautan puolivakavissani eräästä meritokratian toteutumista estävästä seikasta eli sukupuolieroista. Olen joskus sanonut, että urheilutermein sanottuna tytöillä on pituushyppääjän ja pojilla korkeushyppääjän mentaliteetti. Tyttö yrittää tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen ja poika yrittää suoriutua asetetuista tavoitteista. Kun vaatimustaso on tietynlainen, poika tekee riittävästi selvittääkseen sen ja tyttö reilusti enemmän - jos vain pystyy. Koulu taas on aina väistämättä paikka, jossa rima asetetaan johonkin. Jos se on alhaalla, pojat alisuorittavat kykyihinsä nähden, tytöt eivät niinkään.
Lisäys 3.6.2017: Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli halutaan poikien suhteellisen menestyksen paranevan, siihen paras lääke on vaatimustason nostaminen. Tällöin pojat nostavat tasoaan suoriutuakseen koventuneista vaatimuksista, kun taas tytöt eivät kykene suoriutumaan enää sen paremmin kuin jo suoriutuvat. Eli rautalangasta väännettynä: seiskan poika on edelleen seiskan poika, mutta kasvaneen vaatimustason takia hänen osaamistasonsa on sama kuin entisen löysemmän vaatimustason ysin opiskelijalla. Kun taas se entinen ysin tyttö onkin nyt seiskan tyttö.)
Tunnetusti pojat aikuistuvat tyttöjä myöhemmin ja ero on suurimmillaan yläasteiässä eli juuri silloin kun valinnat jatko-opinnoista tehdään. Oppikouluaikana tätä tasasivat tyttö- ja poikakoulut. Todellista poliittista rohkeutta osoittaisi se visionääri, joka uskaltaisi ehdottaa sukupuolijaettuja luokkia. On niitä tyhmempiäkin kokeiluja tehty ja tämä nyt on sentään aika ilmeinen ajatus testattavaksi. Saataisiinko sillä tasattua sukupuolten menestyseroja? Uskoisin että kyllä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun yläaste- ja lukioiässä hormonit hyrräsivät, oli täysin mahdotonta keskittyä opetukseen. Ainakin silloin, kun luokassa näköetäisyydellä oli hyvinmuodostunut teinitytön takapuoli tai tissivako, jäi opetuksen seuraaminen sijalle ynnä muut. Miksi muuten luulette, että pojat haluavat aina mennä takapenkkiin istumaan? Poikaluokassa tämä ongelma poistuisi ja oppimistulokset paranisivat kummasti.

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä yleensä olet tuosta kaksoistutkinnosta noin yleensäki

-jpt-

Pinko kirjoitti...

Demarien ajatus taitaa olla, että kaikki lapset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Jos kaikki saavat samat mahdollisuudet, niin kaikki ylittävät maalilinjan samaan aikaan. Kun lopputuloksissa on eroja, niin ne kertovat siitä, että joku on laiskotellut tai ollut ahkerampi tai syrjitty.

Verrataanpa toiseen elämänalueeseen, vaikkapa urheiluun. Ihmisten välillä on suuria eroja, kaikista ei voi tulla yhtä huippua kuin Lasse Virenista tai Teemu Selänteestä, vaikka harjoittelisi kuinka paljon ja oikein tahansa. Jos joku ehdottaisi, että kaikki silti harjoittelisivat sen hitaimman tahtiin, niin eipä taitaisi saada kannatusta.

Koulun puolella kuitenkin kaikki ovat samassa luokassa, vaikka siitä kärsivät huiput ja heikot. Mitä ihmeen järkeä tässä on? Miksi on OK, että huippu-urheilijoille on omat erikoislukionsa, samoin muusikoille, mutta matemaatikoille ja muille koulussa viihtyville ei ole? Miksi on OK vinoilla nörteille? Miten paljon koulussa voisikaan oppia, jos huiput kerättäisiin yhteen, aloittaa vaikkapa yliopiston matematiikkaa ja fysiikkaa niistä kiinnostuneille.

Anonyymi kirjoitti...

Omana aikanani oli vielä tasokurssit.
Aloitin yläasteeni keski-tasoilla ja koetulokset olivat jossain 7,5 - 10 välillä.
Panostukseni opiskeluun oli, aineesta riippuen, kohtalaisesta olemattomaan.

Muistaakseni 8. luokan syksyllä siirryin opettajien ehdotuksesta laajoille kursseille.
Koetulokset olivat 7,5 - 9 välillä.
Panostukseni opiskeluun kasvoi minimissään kohtalaiseen kaikissa taso-kurssien aineissa.

Eli "tyypillinen" poika, kenties. :D

Jo silloin (yli 30 vuotta sitten) havaitsi selvästi kuinka paljon levottomammiksi ne tunnit joilla kaikki oppilaat olivat yhdessä, muodostuivat.

Ja tämä havainto jo alle 10.000 asukkaan maaseutupaikkakunnalla.
Mitä se nykyään onkaan isommissa kaupungeissa, voin vain arvailla.

Ironmistress kirjoitti...

Onko teistä kukaan joutunut vastaamaan kokeisiin tahalteen väärin niin, ettei saisi liian hyviä arvosanoja ja joutuisi muiden silmätikuksi?

Jaska Brown kirjoitti...

jpt: En tunne asiaa erityisemmin, mutta yleinen elämänkokemus on opettanut että jos tekee kahta asiaa yhtä aikaa, kumpikaan ei tule kunnolla hoidetuksi.

Pinko: Eriarvoisuus musiikissa ja urheilussa on hyväksyttyä. Älykkyydessä ei. Tämä oli perustason selitys. Älä kysy syvällisemmin eli miksi näin on. Tai siis kateuden takia, mutta miksi kateus kohdistuu älylliseen, ei musikaaliseen tai urheilulliseen lahjakkuuteen, niin sitä en tiedä.

Ano: Että mitäkö se on? Olettaakseni sama kuin koit mutta potenssiin kaksi kerrottuna monikulttuurihaitoilla.

Ironmistress: Hep! Ilmoittaudun joukkoon tummaan. Ja muistutan että koearvosanat sekä todistukset pystyi ainakin yleensä piilottamaan, mutta tärkeämpää oli vastata tunnilla tahallaan väärin. Jatkokysymys: Onko täällä allekirjoittaneen lisäksi muita joiden ylioppilastutkinnon keskiarvo oli yli numeroa parempi kuin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo?

Becker kirjoitti...

Ruotsissa tilanne on vieläkin surkeampi. Maassa on periaate ettei kukaan reputa kokeissa, eli läpi päästään tasoa laskemalla. Ylioppilaskirjoitukset maassa poistettiin demarien toimesta jo ajat sitten eriarvoisuuden vuoksi. Eli jokainen joka on saanut lukion kokeissa vuoden mittaan hyväksytyn arvosanan, niin saa lakin päähänsä, eli lunta paskahuussin katolla, kirjaimellisesti.
Tunnen erään paikallisen, normaalia fiksumman, joka on osa-aikainen lukion opettaja. Kysyin häneltä, että minkälaista porukkaa tunneilla oikein on. Kolmenlaista, hän sanoi, on niitä joita ei koulunkäynti kiinnosta pätkääkään, sitten kolmannes joka edes yrittää olla hereillä ja se viimeinen kolmannes joka suhtatuu koulunkäyntiin vakavasti. Mites sitten nuo jotka eivät ole kiinnostuneet opinnoista, jäävätkö he luokalle? Ei hemmetissä, sanoi tuttavani, heille lyödään myös lakki päähän, sillä ei heitä haluta enään nähdä koulussa häiriköimässä.
Historiaa ei kuulemani mukaan opeteta juuri lainkaan, ja sitä todistaa se, että suurelle osalle nuorisosta on Suomen ja Ruotsin 600-vuotinen yhteinen historia on täysin uutta tietoa. Yliopistot ovat PK-pohjaisia, jonka ovat maahan tulleet ulkolaiset opettajat saaneet karvaasti kokea ja monet ovatkin lähteneet maasta kun tietoa ei voi opettaa muuten kuin HBTQ ja PK pohjalta. Monet vanhemmat ruotsalaiset ovat taivastelleet opetuksen heikkoa tasoa, mutta toisaalta hallinto ei halua kasvattaa liian fiksuja kansalaisia, jotka huomaisivat miten heitä manipuloidaan.
Oma värittynyt käsitykseni on, että ruotsalaisten nuoremat sukupolvet ovat kyllä aika helvetin tyhmää porukkaa.

Ironmistressille toteaisin, että tuota kokeissa oikein vastaamisen ongelmaa minulla ei koskaan ole ollut. Hyvä että edes jotain sain vastattua.

Anonyymi kirjoitti...

Vattimustaso matematiikassa on ollut Suomessa vähäistä verrattna esim. itänaapuriin, joka on ja on aina ollut matematiikan suurvalta. Kiinnostavaa olisi tietää Ranskan matematiikan opetuksesta. Ranska on monin mittarein maailman paras maa matematiikassa varsinkin huipusta puhuttaessa.

Suomessa koulutuksen periytyvyys on ollut hieman vähäisempää kuin Britannian kaltaisessa luokkayhteiskunnassa, mutta se on lisääntymään päin. Syy ei ole niinkään koululaitoksessa vaan koulujen alueellisessa segretaatiossa ja yliopistoissa. Yliopistotutkinnon suorittamisesta uhkaa tulla köyhän perheen vesalle köyhyysloukku. Tämä ei tietenkään kannusta yliopistoon.
Ongelma on, että yrtysmaailmamme ei ole meritokraattinen vaan kaverikapitalisitinen. Oikea perhetausta avaa ovia yritysmaailmassa paljon paremmin kuin hyvät opintosuoritukset.

Lukioissa ei pidä olla erityisopettajia. Kaikkien ei ole tarkoituskaan mennä lukioon. Nyt ongelma on se, että lukioverkko on paljon tiheämpi kuin ammattikouluverkko. Syrjäseuduilla on lähdettävä jo nuorena kauas kotoa mieliäkseen ammattikouluun, siksi moni valitsee lukion vaikka halut, intohimot ja taidot eivät välttämättä riittäisi. Tämä on yksilötasolla ja yhteiskunnallisesti resurssien hukkaamista.

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään tuohon. Yhteiskunta puheissa painottaa matemaattista osaamista, mutta puhujat eivät näytä tietävän mistä puhuvat. Oikeasti puhuessaan matematiikasta he tarkoittavat alkeellista insinöörilaskentoa. Abstraktia matematiikkaa yhteiskunta tarvitsee vain vähän, eikä sen osaajia juurikaan yhteiskunnassa arvosteta. On siis valehtelua väittää oppilaille, että matematiikka on tärkeää. Toki lukion pitkä matematiikka on lähempänä alkeellista insinöörilaskentoa kuin oikeaa matematiikkaa. On vain yksi merkittävä syy miksi kunnianhimoisen ja eteenpäin haluavan lukiolaisen on hyvä ottaa pitkä matematiikka, se avaa ovia. N. 90% pitkän matematiikan lukijoista pääsee yliopistoon, vaikka valtaosassa aloja he eivät matematiikkaa juurikaan tarvitse.

Tämä pitkän matematiikan suosinta korkeakouluilta on minusta järjetöntä, koska matematiikka ei ole tärkeässä roolissa oikein millään alalla.

Ropetus kirjoitti...

Terveisiä kentältä peruskoulumaailmasta.

Todellisuus ei ole sentään niin synkkä kuin voisi luulla. Tasoryhmät elävät edelleen, vaikkei niitä tietenkään kutsuta tällä nimellä. Matemaattisissa aineissa teemme ryhmäjaon härskisti pärstäkertoimen perusteella, ja ryhmät saavat edetä jokainen omaa tahtiaan. Heikoimmassa ryhmässä keskitytään aivan perusasioihin ja huolehditaan vain siitä, että kaikki pääsevät edes läpi. Kokeet ovat kaikille samat, eli keneltäkään ei suljeta mahdollisuuksia. Ryhmäjako on lisäksi dynaaminen, eli ryhmää voi vaihtaa tekemällä hommat asiallisesti. Tätä hommaa tehdään rehtorin siunauksella, mutta luonnollisesti asiasta pidetään turvat kiinni, kun paikalla on ylemmän portaan väkeä.

Eniten koulussa risoo käsiin räjähtänyt tukea tarvitsevien oppilaiden määrä. Välillä tuntuu, että erkkaopet ymmärtävät turhankin pitkälle ongelmaoppilaita ja lyödään helpotusta helpotuksen päälle. Osa näistäkin on sentään aiheellisia: oppilaalla on oikeita oppimisvaikeuksia, hän saa hieman helpotusta, tekee hommat asiallisesti ja saa todistukseen tuettuna vitosen. Tällaisen oppilaan kanssa on ihan miellyttävää tehdä töitä, koska kummallakin on realistinen kuva taitotasosta ja oppimistavoitteet sen mukaisia.

Valitettavan paljon on vaan viime aikoina ilmaantunut oppilaita, joita ei vaivaa mikään muu kuin laiskuus. Aikaisemmin tällainen oppilas olisi saanut potkun persuuksille ja kehotuksen ryhtyä hommiin, mutta nykyään jutellaan erkkaopen ja psykologin kanssa, minkä jälkeen oppilas saa tukipaperit kouraan. Tämän jälkeen oppilas osaa kyllä vaatia helpotusta joka tilanteessa ("Mulle pitää olla eri tehtävät, koska mulla on helpotukset!") ja pahimmillaan näkee asian jopa saavutuksena ja ylpeilee asialla ("Kattokaa, kun mun ei tarvii tehdä mitään!"). Kun helpotetustakin kokeesta tulee arvosana 4 (koska ei edelleenkään tee mitään), oppilas valittaa, että tukea on liian vähän. Pahimmilllaan vanhemmat vielä soittavat perään, haukkuvat opettajien taidot ja vaativat todistukseen vähintään kahdeksikkoa.

Ano: Kyllä pitkän matematiikan painottaminen käy järkeen, vaikkei alaan liittyisikään paljoa matematiikkaa. Pitkä matematiikka vaatii paljon työtä ja ainakin keskitason älykkyyttä, joten sen menestyksekäs suorittaminen kyllä kertoo opiskelijasta jotakin. Pitkä matematiikka on hyvä indikaattori loogisen ajattelun taidoista ja hyvästä työmoraalista, mistä on hyötyä alalla kuin alalla.

Tuumailija kirjoitti...

Muistan kun ala-asteen vitosluokalla sanoin kaverille: "ei matematiikan kokeisiin oikein voi lukea, sitä vaan joko osaa tai ei". Revin joka kerta helpot kiitettävät. Peruskoulun matematiikassa oli yksi paha ongelma tulevaisuutta ajatellen: minusta kasvoi laiska, kun numerot tulivat kuin manulle illallinen. Tämä kostautui sitten lukiossa, kun asian vaikeustaso hyppäsi jo ekana vuonna valtavan happauksen, eikä peruskoulusta ollut jäänyt mitään rutiinia puurtamiseen ja laskurutiiniin. Olin siis pitkällä matikalla.

Oma lukunsa oli preppauskurssi. Yläasteen ysillä oli eräs mielenkiintoinen valinnainen kurssi: "matematiikkaa lukioon aikoville". Menin sinne. En voinut edes käsittää, miten ihanaa se oli. Omaan normiluokkaani verrattuna tunneilla oli rauhallista, hyvä ilmapiiri, ei kiusaamista, tyttöjenkin kanssa pystyi juttelemaan ja opettajilla oli homma hallussa. Keskiviikon iltapäivän kaksoistunti oli kuin taivas muun viikon helvetin aikana. Ainoa huono puoli oli se, että ko. kurssi antoi käytännössä eväitä vain lukion ensimmäiseen matikankurssiin. Lukion toisella kurssilla tuntui kuin olisi törmännyt tiiliseinään.

Voi kun olisinkin vastaillut kokeisiin vähän tyhmemmin, sillä sain osakseni syrjintää ja kiusaamista koko peruskoulun ajan. Kotiin ei huonoja numeroita ollut tuominen, ja toisaalta äiti opetti että hyvät numerot ovat paras tapa erottautua paskaporukasta. Lukiossa olinkin sitten jo niin pahasti masentunut, että lukuaineiden keskiarvoni itseasiassa laski yhden numeron verrattuna peruskoulun päättikseen.
Feministiäitini koetti koko lukion ajan etsiä putoaviin arvosanoihin syytä minusta, eikä isäkään osannut sen paremmin miettiä. Sokea apinakin olisi nähnyt, että mielenterveyteni oli retuperällä. Olisin tarvinnut apua enkä syyllistämistä ja eteenpäin ruoskintaa. Olisin halunnut suorittaa lukion neljään vuoteen, jotta olisin saanut aikaa pelastaa luonnontieteiden arvosanat. Se ei äidilleni käynyt, vaan hän tyrmäsi ehdotukseni huutamalla ja raivoamalla. Niinpä sekä matematiikan että luonnontieteiden yo-arvosanat jäivät huonommiksi kuin mihin potentiaalini olisi riittänyt.

Olen katkera Suomen paskalle peruskoululaitokselle ja feministiäidilleni. Omalla yläasteellani ei todellakaan ollut tasokursseja. Jos saisin olla diktaattori, niin lahjakkaat lapset koottaisiin valtiolliseen huippukouluun, jossa he saisivat olla turvassa ikäisiltään sairailta apinoilta ja heille tarjottaisiin paras mahdollinen opetus ja mieluusti vielä yksilöllinen opetussuunnitelma. Mutta onhan meillä varaa haaskata lahjakkuuksia, vai mitä vasemmistosaatanat?

Sledge Hammer kirjoitti...

Omista kouluajoista alkaa olla jo sen verran kauan, että osaan jo suhtautua pahimmat traumat poteneena.

Tahallaan väärin vastaaminen ei edes käynyt mielessä, että silllä olisi ostanut sosiaalista suosiota ei edes käynyt mielessä. Yo-todistus oli yhtä hyvä kuin päästötodistuskin, sillä tulosten parantaminen yo-kokeisiin ei olisi ollut mahdollista.

Kasvoin paikkakunnalla jossa perheemme kuului siihen paikalliseen 60 % vähemmistöön, joka ei kannattanut Skdl:ää tai Devaa. Tämä rajaa paikkakuntia aika tuntuvasti, mutten kerro kummasta olen kotoisin.

Myöhemmällä iällä oli kyllä huvittavaa lukea Urheilulehdestä moitteita Nuori Suomi-ideologialle, joka rajoitti lahjakkuuksien kehittämisen 12 ikävuoden jälkeiseen aikaan. Ymmärtääkseni systeemistä on nyt luovuttu. Ja kaikille on kuitenkin sitten ok, että koulutuksessa pakkopaitaa pidetään yllä 15/16-vuotiaaksi asti.

Olen nyt myöhemmin alkanut enemmänkin sääliä koulussa huonosti viihtyneitä lahjattomuksia kohtaan. Joka päivä merkittävä osa ajasta käytettiin heidän näkökulmastaan sen manifestoimiseen, missä he olivat heikoimmillaan. Olisin minäkin turhautunut, jos koulun opetusohjelma olisi painottanut liikuntaa, rytmistä voimistelua, tanssia, musiikkia tai teknisiä töitä.

Miksi näille, joitten mielenkiinto ja taidot suuntautuvat käsillä tekemiseen, polttomoottorin toimintaan ja muuhun konkreettiseen, eivät voi saada opetusohjelmaan taipumuksiaan vastaavaa sisältöä ja valinnaisaineita? Pitäisikö asia markkinoida niin, että heidät tulisi vapauttaa frustroivasta lukemisen taakasta ja antaa heillekin taipumuksien mukaista opetusta? Mikä sen lisäämisessä olisi esteenä?

Anonyymi kirjoitti...

Itselleni kävi taas niin, että ala-asteen matematiikka oli itseleni suhteessa kaikista vaikeinta (taustalla kenties hida kypsyminen?). Yläasteella olin jo matematiikassa parhaimpoia. Lukiossani olin ylivoimaisesti paras ja pitkä matematiikka oli lasten leikkiä minulle (kirjoitin siitä myös leikiten L:n). Yliopistossa matematiikka oli vielää töätäkin helpompaa. Minulle matematiikka helpottui sitä mukaa kun se kävi yhä abstraktimmaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään tuohon. Tasoryhmiä oli vain ala-asteella. Olin välillä jopa alimassa tasoryhmässä. Tasoryhmät ovat huono idea matematiikassa, ne vain nöyryyttävät ja lannistavat. Ei ole mitään järkeä jakaa ihmisiä tasoryhmään sen mukaan osaako he piirtää kolmioita, laskea yhteen päässä tai lukea sanallisia tehtäviä. Millään näistä ei ole mitään tekemistä matematiikan kanssa.

Tuumailija kirjoitti...

Anolle klo 14.21 sanoisin, että tasoryhmät nimenomaan olisivat pelastaneet lahjakkaiden oppilaiden koulurauhan. Tämä pitäisi ulottaa kaikkiin aineisiin, mutta etenkin matematiikkaan joka on aineista tärkeimpiä. Apinoiden ja ihmisten sekoittamisesta ei seuraa mitään muuta kuin pahaa. Omaa lastani -jos sellaisen saan- en kuuna kullanvalkeana aio laittaa suomalaiseen peruskouluun, ainakaan ilman tasokursseja. Suomalainen peruskoulu on idealtaan kaunis, mutta toteutukseltaan tsaarinajan Venäjältä. Peruskoulu ilman tasoryhmiä on keskitysleiri, jonka idea ei ole tuottaa tasaisia menestyjiä, vaan tuhota lahjakkaita lapsia apinoiden kustannuksella. Suomella ei ole luonnonvaroja, joten ainut mahdollisuutemme on koulutus ja menestyjien tuottaminen. Väitän, että Suomessa olisi enemmän menestyviä firmoja, jos lahjakkaiden lasten ei tarvitsisi mennä joka aamu paikalliseen auschwitziinsa rääkättäväksi.

Samaa täysin sairasta kaavaa edustaa huonosti järjestetty asevelvollisuus, jossa ne apinat pääsevät vielä kerran tylyttämään ja nöyryyttämään. Itse haluaisin, että jo kutsunnoissa laitetaan porukka erilaisiin tasoryhmiin eikä vasta alokasaikana. Toisille intti on pelleilypaikka ja toisille Danten Inferno.

Sledge Hammerin kommentti oli hyvä. Tosiasia on, etteivät ne apinatkaan halua siellä koulussa olla. He purkavat turhautumistaan sitten lahjakkaampiin ja herkempiin. Syy on järjestelmässä, joka pakottaa nämä apinatkin samaan luokkaan. Ehkä heillekin olisi parempi, jos he olisivat muunlaisessa koulutuksessa.

Jos olisin diktaattori, alkaisi koko koulutusjärjestelmän purkaminen alkutekijöihinsä ja uudelleen organisointi. Feministinen aate ja muu vasemmistosaatanoiden mädätys kitkettäisiin perinpohjin. Tekisin selväksi, että entinen systeemi ei tule enää ikinä jatkumaan! EI KOSKAAN ENÄÄ!

Anonyymi kirjoitti...

Tuumailija, pointtini oli, että tasoryhmiin jaetaan kriteereillä, joilla ei ole mitään tekemistä matemaattisen lahjakkuuden kanssa.

Piikeli kirjoitti...

Mitäpä Jaska sanoo oheisesta huippusuoritteesta?
Nyt vaan sälli astronauttikoulutukseen - sivuaineena aivokirurgia.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/irakilaispoika-suoritti-ylakoulun-vuodessa-vieraalla-kielella-en-ole-lahjakas-olen-vain-opiskellut-tosi-paljon-200183618/?sent=true#comments

Anonyymi kirjoitti...

Jaska ja jpt:
Ei kaksoistutkinnon suorittamisessa ole kyse kahden asian tekemisestä yhtä aikaa. Opetellaanhan jo peruskoulussakin monia asioita. Vastaavasti tavallisessa ammattikoulussa on niiden "metallintyöstötuntien" lisäksi matematiikkaa, kieliä, yms. Kaksoistutkinnossa "niissä muissa aineissa" on rima korkeammalla. Minulla on paljon tuttuja, jotka ovat samalla sekä suorittaneet lukion (ja yo-tutkinnon) että valmistuneet ammattiin. Kehuivat, että rankinta oli se, kun lukio piti käydä iltalukiona, ja päivät venyivät väkisinkin pitkiksi. Kukaan ei silti ollut kertaakaan katunut valintaansa.

Pinko:
Onhan Suomessa Päivölä ja sen matematiikkalinja.

Yleisesti tasokursseista. Yläasteella ysin keväällä kolme rinnakkaista luokkaamme jaettiin uusiksi matikan tuntien ajaksi. Kärjistetysti voisi sanoa "amisporukka", "kauppis" ja "lukio". Muistan tunteen, kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan piti matematiikan tunnilla ihan oikeasti käyttää aivojaan. Luulen, että muissakin ryhmissä oltiin tilanteeseen tyytyväisiä.

t. Anomuumi

Anonyymi kirjoitti...

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110780/paakkonen.pdf

Jaska Brown kirjoitti...

Becker: Samaa mädätystä tungetaan Suomen kouluihin sillä, että numeroarvostelusta luopumista on hilattu vuosi vuodelta ylemmille luokille peruskoulussa. Se kun on "epäreilua", niin sen tilalle kirjoitellaan lässynlässyniä. Kysynpä vaan mikä voi olla reilumpaa kuin selkeä numero. Kaverini on alakoulun opettaja ja vittuuntunut asiaan.

Ano (oletan että seuraavat kaksi kommenttia olivat samalta näppikseltä): Ensimmäisessä kommentissasi osuit kolmesti juuri niihin kohtiin, joita kritisoin erittäin voimakkaasti. Eli tasa-arvoisuus katoaa, kun koulut eriytyvät. Toiseksi hyväveli-verkosto ei palkkaa pätevimpiä eikä sopivimpia, vaan niitä joilla on oikeat suhteet. Eihän tässä sinänsä mitään vikaa olisi, jos ne suhteet olisivat suhteita, joiden avulla työ tulee parhaiten hoidettua, mutta kun ne ovat yleensä suhteita joiden avulla työ tulee parhaiten saatua.
Myös toisessa kommentissasi olet oikeassa siinä, että lukiomatematiikka on alkeellista insinöörilaskentoa. Nykyään entistä enemmän kuin meidän kouluaikoina, koska esim. derivaatat ja integraalit saa laskea suoraan laskimella ymmärtämättä niiden takana olevia laskennallisia menetelmiä. Sen sijaan yleinen elämänkokemukseni (ja myös kommenttiasi seurannut nimimerkki Ropetuksen kommentti) puhuu erittäin rankasti viimeistä lausuntoasi vastaan eli "Tämä pitkän matematiikan suosinta korkeakouluilta on minusta järjetöntä, koska matematiikka ei ole tärkeässä roolissa oikein millään alalla." Sivulause on sinänsä pitkälti totta, mutta kerronpa työelämästäni kokemuksia. Kun olen joutunut työskentelemään ei-luonnontieteellisen akateemisen koulutuksen kanssa, on vastaan tullut kolme perustyyppiä: (1) osaava ja asiallinen, (2) tyhmä ja kyvytön sekä (3) ylimielinen ja päsmäröivä. Kun sitten esim. illanvietossa on joskus tullut puhetta kouluajoista, on lähes poikkeuksetta sama kuvio toistunut eli ainoastaan tyypin (1) edustajat ovat käyneet lukiossa matemaattis-luonnontieteellisen linjan. Jotain siinä täytyy olla, en vain tiedä mitä.

Ropetus: Suuret kiitokset hienosta kommentistasi. Kiva kuulla että edes epävirallisesti tehdään asialle jotain. Ihmettelen vain, onnistuuko tuo todella etteivät jonkun öykkärin öykkärivanhemmat rupea valittamaan "epätasa-arvosta". Täällä Hornankuusessa ei valitettavasti ryhmäjakoja tehdä, omat lapset ovat yläkoulussa menneet/menossa/tulossa täysin luokittain.

Tuumailija: Kommenttisi ensimmäinen ja viimeinen kappale ovat helposti yleistettävissä koko maan tilanteeseen. Keskimmäisetkin valitettavan moneen yksilötapaukseen.
Jälkimmäisen kommenttisi allekirjoitan myös muuten, mutta en asevelvollisuuden osalta. Toki siinäkin parannettavaa on.

Jaska Brown kirjoitti...

Sledge Hammer: Olen usein miettinyt, että ennen koulu oli vaativaa ja urheilu leikkiä, onko nyt kääntynyt tilanne päinvastoin. Tuo kommenttisi viimeinen kappale oli loistava. Voisiko tuolla myydä erilaiset linjat? Nythän kyse on vasemmiston arvostusdiskurssista, jossa lukuaineita arvostetaan ja käsillä tekemistä halveksitaan. Siksi tasapäistäminen. Mutta tuo esittämäsi ajatus on positiivisella tavalla ilmaistu ryhmäjakoidea ja sitä kannattaa lähteä viemään eteenpäin.

Ano: Täysin päinvastoin. Kyllä tasoryhmiin on jaettava. Jakotekniikassa voi olla puutteita, jolloin joku joutuu väärään tasoryhmään myöhäisen kypsymisen tms takia (pitäisikö ottaa karkea älykkyystesti käyttöön ja jakaa sen eikä koulumenestyksen perusteella?). Mutta yksittäisten haittojen on väistyttävä yleisen edun tieltä. Ja tasoryhmiin ainakin omana aikanani jaettiin nimenomaan matemaattisen lahjakkuuden perusteella. Olin itse matikan opettajan puhuttelussa seiskaluokan jälkeen, kun hän sanoi että minut laitetaan laajaan ryhmään, vaikka arvosana edellyttäisi keskiryhmää.

Piikeli: Yksittäistapaus, ei saa yleistää. Ja aika hauska kuva, jossa näkyy osa vastauksesta...

Anomuumi: En tunne asiaa riittävän hyvin. Mutta joku Päivölä ei ratkaise sitä isoa ongelmaa eli suuri massa lahjakkaita ei sinne mahdu eikä halua/voi lähteä satojen kilometrien päähän kotoaan.

Ano: Käyrät osoittavat taas kerran sen mitä totesin: pojat ovat korkeushyppääjiä, tytöt pituushyppääjiä. Myös siksi, että äärimmäisellä huipulla on moninkertainen määrä poikia juuri siksi, että ne pojat ovat asettaneet rimansa sinne. Fysiikka paljastaa hyvin mistä on kyse: tytöt eivät sitä kirjoita siksi, että se on vaativaa ja siksi harvat sen kirjoittavat tytöt menestyvät keskimäärin poikia paremmin, koska suurelle osalle poikia riittää läpipääsy tai itselle asetettu vaatimattomampi tavoite.

Pinko kirjoitti...

Lähestyn viittäkymppiä, joten Päivölän kouluun en enää ehdi, ellen sitten opettajaksi. Olin mielestäni toiminut kuten pitääkin, en häiriköinti, keskityin opetukseen, tein läksyt. Silti jäin yksin. Totta kai se oli omaa syytäni, mutten ollenkaan tiennyt, mitä tein väärin. Nyt kun mittarissa on enemmän kilometrejä, niin paremmin ymmärtää, olin outo, yksinäinen, enkä seurallinen.

Opin koulussa laiskaksi, selvisin lukiostakin helposti, kirjoitin pitkästä matematiikasta vanhan laudaturin, nyt se olisi eximia. Yliopistossa olikin vaikeampaa, kun ei ollut tottunut tekemään töitä, mutta vähitellen senkin oppi.

En ollenkaan olisi ymmärtänyt, jos joku olisi sanonut, että on minulle kateellinen kympeistä. Minähän kadehtia niitä urheilijapoikia, jotka veivät tytöt. Mitä ihmeen kadehtimista jostain kympeistä oli?

Mietin nykyään, miten hölmö ja epäreilu järjestelmä meillä onkaan. Urheilijat poimitaan hyvin nuorina omaan putkeensa, koska harjoittelu on aloitettava nuorena. Jos he jäisivät vain omaan kouluunsa, niin hekin oppisivat laiskoiksi, koska olisivat aina ylivoimaisia. Kun näkevät ja kokevat kilpailuissa, että on muitakin yhtä kovia ja kovempia, niin tajuavat, että töitä on tehtävä, huipulle onkin vielä matkaa, ei tule turhaan suuria luultua itsestään, kun välillä häviää paremmalleen.

Ropetus kirjoitti...

Jaska: Kyllä ryhmäjako onnistuu, kun jaon perusteista ei turhaan kerro oppilaille. Eivät oppilaat yleensä näe, mitä naapuriluokassa tapahtuu. Jos jako on niin räikeä, ettei perusteita voi olla huomaamatta, sen voi aina perustella vanhemmille eriyttämisellä, mitä opetussuunnitelmakin vaatii.

Jaska Brown kirjoitti...

Pinko: Just tuo. Lahjakkaat eivät opi koulussa muuta kuin laiskottelemaan. Tämä on epämeritokraattista jos mikä, kun tasataan jolloin luodaan etua niille lapsille, joiden vanhemmat potkivat heitä eteenpäin joko pakottamalla tai suhteilla.

Ropetus: Hähää, tuo eriyttäminenhän on loistava idea! Saa toimia järkevästi ja lässyttäjät eivät mahda mitään.