Uutiskatsaus-kansioni linkkilista alkoi taas pullistella, joten puretaanpa tällä viikolla sumaa. Ensin kuitenkin haluan toivottaa hyvää loppukesää lukijoille, sillä juhannus on jo takana. Ennen juhannusta piti vaimolta salaa kokeilla Iltiksen testillä, kuka on juhannusheilani. Vähemmän yllättävästi osui Laura Huhtasaareen.
1. Luokkahyppy (Huom. Linkin juttu on luettavissa vain incognito-tilassa.)
Tutkija kirjoitti kuinka on vaikeaa sopeutua akateemiseen sosiaaliluokkaan, kun on sukunsa ensimmäinen maisteri ja ainoa joukossa, kun kaikki muut ovat akateemisista perheistä. Kun luki pidemmälle, niin ei yllättynyt pätkääkään että kyseessä oli valtiotieteiden maisteri. Toinen vaihtoehto olisi ollut yhteiskuntatieteet. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut aiheesta, kelasin silloin läpi opiskeluaikojen ne kaverit joiden perhetaustan tiesin ja totesin aika tarkkaan asian olevan siten, että puolella kumpikaan vanhemmista ei ollut akateeminen. Omista vanhemmistani kumpikaan ei ollut käynyt edes ammattikoulua. Mutta tämä onkin tilanne luonnontieteissä, missä merkitystä on enemmän substanssilla kuin suhteilla. Akateemisten vanhempien lapsilla on kova paine suorittaa akateeminen loppututkinto ja jos kyvyt eivät oikeasti riitä, niin silloin valitaan ala jossa ei varsinaisesti opi mitään mutta saa pätevyyden kaikkiin mahdollisiin tehtäviin. Onko sitten ihme, että joukkoon eksynyt duunaritaustainen tuntee olonsa vieraaksi?
2. On maamme köyhä, siksi ... eipäs jäänytkään!
Näin myöhäisen kevään kunniaksi on muisteltu mitä tapahtui Suomessa 150 vuotta sitten. Vielä kesäkuussa järvet olivat jäässä suhteellisen etelässäkin. Kylmä kesä aiheutti valtavan kadon. Noin kymmenen prosenttia väestöstä kuoli nälkään. Tästä on kulunut vain pari sukupolvea. Osa omista isoisovanhemmistani oli jo tuolloin syntynyt. Silti pidämme joitain Afrikan "nälänhätiä" isoina katastrofeina. Näinkö lyhyt on muistimme?
Miten Suomi tästä selvisi? Tuliko massiivinen ulkomainen apu pelastamaan? No ei. Itse asiassa tehtiin kylmästi päätös, että ei ole varaa ostaa velkarahalla ruokaa. Sen sijaan yritettiin järjestää hätäaputöillä mahdollisuuksia. Moni kuoli työmaille. Mies päätöksen takana oli J.V. Snellman. Suomen historian tärkein henkilö. Päätös oli kova ja Snellman varmasti tiesi sen. Hänen takiaan tuhannet kuolivat. Mutta mitä tapahtui? Kaikkien aikojen menestystarina nosti Suomen itsenäiseksi maaksi ja yhdeksi maailman vauraimmista. Emme voi tietysti tietää, miten olisi käynyt jos Snellman olisi päättänyt toisin. Jotain arvioita voimme toki tehdä kolmenkymmenen vuoden takaisesta Etiopian nälänhädästä, jonka ratkaisi ulkomainen apu.
Onko Etiopia osoittanut erityistä nousua menestystarinaksi? Reilu kolmekymmentä vuotta Suomen nälänhädän jälkeen Suomi oli jo vuosisadan vaihteessa rajussa nousussa ja sivistynyt maa. Etiopian väkiluku kasvoi koko nälänhädän ajan, tuolloin se ylitti 40 miljoonaa. Nyt se on yli 100 miljoonaa eli 2,5-kertaistunut reilussa 30 vuodessa. Suomen väkiluku oli nälänhädän aikoihin 1,75 miljoonaa. 30 vuotta myöhemmin se oli noin 2,5 miljoonaa. Ei tietoakaan edes kaksinkertaistumisesta. 2,5-kertaistumiseen ei mennyt 30 vuotta, vaan noin sata.
Parasta mahdollista oppia kehitysapuun on Ehrensvärdin ohje: "Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun."
3. Mussun mussun
Uutinen tiesi kertoa, että varusmiehiä aiheetta sättinyt luutnantti on siirretty pois kouluttajatehtävistä. Hän oli mennyt kutsumaan varusmiehiä "paskahousuiksi" ja "velliperseiksi". Lisäksi oli pidetty ylimääräisiä sulkeisia, kun luti oli hermostunut palveluksen välttelystä. No voi hellanlettas. Voisin omalta varusmiesajalta nimetä useita kapiaisia, joiden hermostuminen tuotti pari magnitudia enemmän seurauksia. Jos ne olisivat pimahtaessaan kutsuneet meitä "paskahousuiksi" ja "velliperseiksi", niin oltaisiin luultavasti purskahdettu nauruun ja ihmetelty että mikäs nyt vaivaa kun on noin siistiä kieltä. Vaikka inttimuistoissa aina vähän liioitellaan, niin tässä alkaa huolestuttaa tuo nykyinen systeemi. Kyllä mekin alokkaina ihmeteltiin mikä siinä on kun yksi mokaa ja kaikkia rangaistaan. Aina siihen asti kun oltiin harjoituksissa tekemässä väijytystä ja yhdeltä törpöltä (en minä vaan vielä törpömpi) laukesi ase jo silloin kun ei vielä vihulaista näkynyt. Silloin tajuttiin, että yksi mokasi ja tositilanteessa meidän väijytys olisi sen takia paljastunut ja oltaisiin ehkä kaikki kuolleita.
Armeijan tarkoitus on kasvattaa Suomea suojaamaan sellainen voima, joka pitää vihollisen hyökkäysaikeet kurissa ilmansuunnasta riippumatta. Ei tositilanteessakaan auta mussuttaa jos kutsutaan velliperseeksi. Silloin saattaa olla kiitollinen siitä, että harjoituksissa sanottiin velliperseeksi silloin kun oli siihen aihetta.
4. Me ei leikitä teidän kaa (kotimaan versio)
On olemassa pulju nimeltä "Perussuomalaisten tukisäätiö". Noin äkkiseltään luulisi että se tukee perussuomalaisia. Ehei. Säätiön puheenjohtaja Raimo Vistbacka ilmoitti ettei säätiö aio tukea perussuomalaisia "Laura Huhtasaaren törkeän eduskuntapuheen takia". Kyseessä oli lausunto tyyliin "täytetään aukkokohdat heti kun jotain keksitään" eli päätös oli tehty heti, kun Sininen tulevaisuus eli ns. smurffiryhmä erkaantui pappasmurffi Soinin johdolla. Tämä jos mikä osoitti, että perussuomalaisten puheenjohtajistossa tehty valinta oli oikea. Jos sinne olisi jätetty yksikään soinilaismyyrä, vyörytys olisi alkanut. Tukisäätiö oli soinilaisten käsissä ja nyt nähdään, mitä tapahtui. Törkeydessään perussuomalaisten tukisäätiön erkaantuminen perussuomalaisista oli jopa likaisempi temppu kuin smurffien ulosmarssi. Etenkin kun gallup puhuu ankaraa kieltään: smurffien kannatus oli alle neljäsosa Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kannatuksesta. Tukisäätiön hallituksen päätös erkaantua perussuomalaisista ei juurikaan eroa siitä, että hallitus päättäisi jakaa säätiön rahat keskenään.
5. Oliskos johtajalla antaa euro?
Tarja Halonen ryhtyi mallintöihin ja poseerasi Pelastusarmeijan kuvassa pultsariksi maskeerattuna. Muistuttamassa siitä, että huono onni voi kohdata ketä tahansa ja sattuma ratkaisee elämässä paljon. Pointsit Haloselle, oli hyvällä asialla. Hänellä kävi elämässään hyvä onni, kun päätyi presidentiksi eikä pultsariksi. Toisaalta jos Halonen olisi päätynyt pultsariksi eikä presidentiksi, se olisi ollut Suomen kansan kannalta hyvää onnea.
6. Ain laulain työtäs tee
Lahdessa oli "työkokeilussa" turhapaikanhakijoita. Käytännössä ravintola pyöritti bisnestä täysin tällä työvoimalla, palkkana nolla euroa. Tapaus ei ollut ainutlaatuinen. Ikään kuin kebabravintoloiden tähänastinen veronkierto, pimeä työvoima ja starttirahakikkailu omistajanvaihdoksineen ei olisi jo liikaa. Vain yksi kysymys: tätäkö te todella haluatte?
7. Mitä kukakin ihmettelee
Oikeusasiamies ihmetteli, miksi musliminaisten pitää riisua huivi passikuvassa. Minäkin ihmettelen, mutta eri asioita:
1) Maailmassa on varmasti paljon maita, joissa ei tarvitse riisua huivia passikuvassa. Miksi tulla sivistysmaahan, jossa passikuvan tarkoitus on tunnistautuminen?
2) Mihin se oma passi oli hävinnyt, jos Suomesta tarvitsee passia?
3) Jos on ollut niin pahasti vainottu, että on pitänyt Suomeen asti tulla, niin onko tämä tosiaan valituksen arvoinen asia?
4) Jos menen passikuvaan ja sanon, että mielestäni on järkevää että pidän pipoa päässä, meneekö läpi? Miksi sitten edes harkitaan tätä, joka perustuu siihen että uskoo joihinkin epäselviin keskiaikaismääräyksiin?
8. Tavoite saavutettu
Otsikko kertoi Merkelin mitan täyttyneen "Trumpin öykkäröinnistä". Merkel vihjaili, että Eurooppa ei voi enää luottaa USA:n tukeen. No tämähän on hienoa ja luultavasti myös Trumpin tavoite: Euroopan on velttoilun sijaan kannettava oma vastuunsa länsimaisen elämäntavan puolustamisesta. Nyt kun se vielä konkretisoituisi tekojen eikä vain ajatuksen asteelle.
9. Todellisuus ja toiveajattelu
Otsikkojutussa toimittaja väittää, että Trump tekee kaiken terroristien toiveiden mukaan ja edesauttaa heidän asiaansa kasvattamalla vastakkainasettelua. Katsotaanpa. Lontoossa 130 britti-imaamia kieltäytyy antamasta terroristeille islamilaisia hautajaisia. Eli juuri kuten Trump taannoin puheessaan kehoitti: ajakaa heidät pois pyhistä paikoistanne. Ja mallia näytti myös 47-vuotias Millwall-fani, joka totesi terroristeille Fuck you ja pisti poikki ja pinoon. Ilman ymmärtävää dialogia. Ja mitä vastakkainasetteluun tulee, niin Saudi-Arabian maajoukkueen käytös osoitti kaiken mitä ikinä emme haluaisi tietää. MM-karsintaottelussa Australiaa vastaan pidettiin hiljainen hetki Lontoon terrori-iskujen muistolle. Siis yleisö, erotuomarit ja Australian maajoukkue pitivät. Saudit jatkoivat verryttelyään muina muslimeina. Tästä käytöksestä ei tykännyt edes Allah itse, sillä viisaudessaan hän päätti antaa saudien mokata nololla tavalla heti ottelun alussa ja päästää Australian yhden maalin etumatkalle. Mikä sopivasti riittikin sillä peli päättyi 3 - 2:
10. Me ei leikitä teidän kaa (ulkomaan versio)
Luin otsikon: "Saudi-Arabia, Bahrain, Egypti ja Arabiemiraatit katkaisivat suhteensa Qatariin - sanoivat syyksi terrorismin tukemisen. Ennen uutisen lukemista oli ihan fifty-fifty, kumpi osapuoli tuki terrorismia ja kumpi vastusti sitä.
11. Kehityspaine
Uusi tutkimus osoitti, että ihmisen sukulinja erkanikin apinoista Euroopassa eikä Afrikassa. Loogisesti tämä ei ollut yllätys, sillä Euroopan ankarammat olosuhteet aiheuttivat varmasti valintapainetta. Tästä voi myös arvailla, mitä ihmiskunnalle olisi tapahtunut jos maanviljelyn vallankumous olisi viivästynyt noin satatuhatta vuotta myöhemmäksi, jolloin teknisen kehityksen puute olisi pitänyt eri mantereiden populaatiot saman verran aikaa erillään ja ne olisivat erkaantuneet eri rotujen sijaan eri lajeiksi. Olisi muuten scifi-romaanin paikka.
12. Siis MILLAINEN vaate?
Otsikko kertoi: Onko tässä kesämiesten hittivaate? Pitsishortsit ja -paita. Luin - ihan totta - otsikon väärin, ihmettelin että ei helvetti ja klikkasin uutista (kaverin puolesta kyselin...). Nähtyäni kuvan päättelin että taisin sittenkin lukea oikein. Sitten luin vielä uudelleen ja totesin että ei, kyllä olin kuitenkin lukenut väärin. Otsikossa EI - erehdyttävästä kuvasta kuvasta huolimatta - lukenut: Onko tässä kesämiesten hinttivaate?
13. "Urheilu"-uutinen
Pohjois-Amerikan ammattilaisliigat lajista riippumatta järjestävät tulevan kauden huippulupauksille testitilaisuuden ennen varaustilaisuutta. Siellä pelaajista kiinnostuneet seurat haastattelevat lupauksia ja kaikille tehdään kuntotestit. Eräs huippulupaus teki tänä vuonna pohjat, kun ei jaksanut vetää yhtään ainutta leukaa ja penkkipunnerruksessa (paino 70-80 prosenttia omasta painosta) sai peräti yhden toiston. Urheilijana ei voi pitää ketään sellaista, joka ei joko juokse Cooperissa kolmea tonnia tai - voimalajien edustajilla suotakoon Cooperista poikkeus - kykene nostamaan penkiltä omaa painoaan. Epäilen että 185-senttinen ja 91-kiloinen kaveri ei juokse Cooperissa kolmosella alkavaa tulosta. Pelit ovat pelejä ja sellaisina ihan OK, mutta eipä ruveta nimittämään niitä urheiluiksi.
14. Jalkapallo siirtymässä 1900-luvulle!
Ajanottosysteemiä harkitaan uudistettavaksi! Tämä 2 x 45 minuuttia plus lisäajat päälle on perintöä 1800-luvulta, jolloin pysäytettäviä sekuntikelloja ei tunnettu. Kun ne sitten keksittiin, jalkapallo oli jo niin vakiintunut, että muutos ei tullut kysymykseen. Nyt vihdoinkin siirrytään 1900-luvulle ajanotossa - tai ainakin suunnitellaan. Ainoa yllätys oli tuo ehdotuksessa käytetty peliaika eli 2 x 30 minuuttia. Olen joskus mittaillut huvikseni parista MM-ottelusta tehokasta peliaikaa ja päätynyt suunnilleen arvoon 2 x 25 minuuttia. Mutta ehkä pelirytmi nopeutuisi, kun tarkoituksellinen ajanpeluu jäisi pois. Tai sitten tulisi takapotku, kun häviöllä oleva joukkue ei enää kiirehtisi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ajatus ja kannatettava harppaus nykyaikaan.
15. Varmin tapa päästää huippu-urheilijaksi
Eli tulla kaapista. Minnesotan yliopiston sprintterit Brad Neumann ja Justin Rabon ilmoittivat olevansa keskenään parisuhteessa. Lainaus Iltalehden uutisesta: Yliopistotason huippupikajuoksijat kirjoittivat esseet yhteisestä kaapista tulostaan Outsports-sivustolle Pride-kuukauden kunniaksi.
Ja sitten realiteettitarkistus: Brad Neumannin ennätys satasella on 10,55 ja kahdellasadalla 21,21, molemmat kahden vuoden takaa. Justin Rabonilta ei löydy tunnetusti perusteellisesta Tilastopajasta muuta kuin kaksi satasen liian kovassa myötätuulessa juostua aikaa viime vuodelta, molemmat 10,95. Neumann oli ennätyksillään vuonna 2015 USA:n listoilla satasella sijalla 270 ja kahdellasadalla sijalla 236. Siis "huippusprintteri", joka ei ole USA:ssa edes kahdensadan parhaan joukossa. Rabon puolestaan ei pääsisi edes SM-kisoihin tuloksillaan eli ei olisi Suomessa 24 parhaan joukossa.
Huomautan, että tässä kritiikkini ei kohdistu juoksijoihin itseensä, kaikkea hyvää heille ja hienoa kun ei tarvitse kaapissa piilotella. Kritiikki kohdistuu heidät jalustalle nostaneeseen mediaan.
16. Ennätykset uusiksi?
Yleisurheilun päättäjät ovat jälleen kerran lämmittäneet aina tietyin väliajoin esille putkahtavan idean ennätyslistojen aloittamiseksi alusta. Muistaakseni edellisen kerran tätä esitettiin vakavissaan vuosituhannen vaihteessa. On sinänsä totta, että osa ennätyksistä - etenkin naisissa - on tehty konsteilla joista nykypäivänä kävisi välittömästi käry. Mutta enemmän kuin todennäköistä on se, että saman ongelman kanssa painiskeltaisiin taas joidenkin vuosien kuluttua, vaikka listat uusiksi pistettäisiin. Itse näen tässä yleisurheilun filosofian suurimman ongelman. Huomio on kilpailun - voittamisen ja sijoitusten - sijaan kiinnittynyt ennätyksiin ja tuloksiin. Ennätyslistojen siivoamisen sijaan kilpailuformaattia tulisi muuttaa kilpailullisuuden suuntaan, jolloin ennätysten painoarvo vähenisi. Ja sen myötä myös dopinghoukutukset. Voi olla että palaan aiheeseen myöhemmin.
17. Pukki kaalimaan vartijana
Suomen ylivoimaisesti paras yleisurheilun asiantuntija selostuskopissa on Mika Lehtimäki. Nyt hän on omasta työstään olympiakomitean lajivastaavana virkavapaalla MM-kisojen ajan, jolloin hän toimii selostajana. Asiasta ärähti Kari-Pekka Kyrö, jonka mielestä toiminta on moraalitonta Lehtimäen kaksoisroolin takia. Siis Kyrö. Puhumassa moraalista. Mies joka valehteli enemmän kuin puhui. Ja vieläpä asiantuntemuksella, jonka paljastaa parhaiten seuraava sitaatti: "Suomalainen yleisurheilu on romahtanut jonnekin Euroopan aladivisioonaan". Huomautan että kun tekee vähän töitä tilastojen parissa, voi havaita että Suomi on yleisurheilussa tasoltaan maailman 22. paras maa. Euroopan noin viidenkymmenen maan joukossa sijoitus on 13. Se on ylempänä kuin yhdessäkään globaalissa lajissa. Ja viikonloppuna Suomi muuten sijoittui Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliigassa Vaasassa toiseksi ja nousi kahdentoista parhaan joukkoon Superliigaan. Kyrö voisi pysyä maastohiihdon parissa, siellä kun maita on vain neljä eli Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä ja silti tulee turpiin monelta sellaiselta maalta, joiden asukkaista yli puolet ei ole koskaan pistänyt suksia jalkaansa. Tai ainakin ennen suunsa aukomista edes joskus voittaa Norja, joka ei koskaan olisi voinut voittaa Suomea yleisurheilumaaottelussa.
Mitä sitten Lehtimäen kaksoisrooliin tulee, niin enpä ole koskaan saanut häntä selostuksissaan kiinni puolueellisuudesta - mitä nyt suomalaisten puolta tietysti pitää.
18. Kiusaamista
Lehti-uutinen tiesi kertoa, että Johanna Peiposta (selvennys niille jotka eivät tiedä, kyseessä on juoksija joka viime kesänä juoksi vain parin sekunnin päähän Annemari Sandellin kympin SE:stä ja valittiin olympialaisiin, jotka jäivät vamman takia väliin) kiusataan lenkkipolulla kotikaupunki Rovaniemellä niin pahasti, että hän joutuu viemään lenkkinsä suolle ja ajoittamaan ne siten, että muita ei ole liikkeellä. Asiasta huomautti minulle sähköpostitse eräs vakiolukijani ja kysyi, tiedänkö miksi tämä on mahdollista. No, jotakin ehkä tietäisin, totesin ja vastasin. Aioin kopioida vastauksen tähän, mutta tarkemmin harkittuani päätin jättää siitä jäljelle vain seuraavan: "Johanna on oman tiensä kulkija. ... Tänä vuonna SM-maastoissa satuin olemaan verryttelyalueen vieressä katsomassa. Ennen naisten starttia kuulin joidenkin arvelevan, onko kilpailuun ilmoittautunut Peiponen paikalla kun ei näy, on taas varmaan jättänyt tulematta kuten usein käy. Itse tiesin Johannan olevan paikalla. Juuri ennen kuin toimitsija alkoi viedä juoksijoita kohti lähtöviivaa, hän ilmestyi kokoontumisrakennuksen nurkan takaa. Jos toiset menevät oikealle niin Johanna menee varmasti vasemmalle ettei tarvitsisi olla muiden kanssa tekemisissä. Tämä on oman tien kulkijana hänen tapansa toimia ja herättää monissa ärsyyntymistä."
Lisää johtopäätöksiä voi käydä vetämässä googlettamalla juoksijan Facebook-sivut näkyville.
19. Antiikin Kreikan tyyliin
Padasjoen perinteisellä nakukympillä oli paikalla ennätysyleisö. 120 juoksijaa kirmaisi kympin lenkin nakuna, mitä nyt lenkkitossut jalassa. Naiset tosin saavat pitää rintsikoita, mikä kyllä pitäisi kieltää alle nelikymppisiltä mutta sitä vanhemmille sallia, ettei napa hakkaannu verille. Kova suoritus, kun kylmä sääkään ei suosinut. Monen miesjuoksijan kohdalla yleisö varmaan epäili, että vaimo on mennyt tuon kanssa naimisiin rahan takia.
Loppukevennys: Fyi fittan!
Satuin kulkemaan television ohi, kun sieltä tuli mainos (en valitettavasti löytänyt suomenkielistä, linkissä sama amerikaksi) ja repesin. Always on lanseerannut uuden sidemallin, josta löytyy erilaisia muotoja valinnan mukaan, yksilöllisesti. Mainosmiehet eivät ilmeisesti tarkistaneet ennen nimen hyväksymistä siitä pohjoismaisilla kielillä aiheutuvia mielleyhtymiä: "My Fit".
Odottamaton pelko
9 tuntia sitten
15 kommenttia:
Olipa säväyttävä, joiltain osin jopa hätkäydyttävä lista. Kiitos Jaska vaivannäöstäsi.
Mieleni teki kommentoida monia aiheita, mutta pitäydyn vain kohdassa #7 eli huiveissa.
Tuonkin päätöksen teki EAO Jussi Pajuoja, ns. "laillisuusvalvojiemme" ehdottomaan eliittiin kuuluva, onneksi kohta (lokakuussa, tarkkaan ottaen) väistyvä luvalla sanoen idiootti.
Jussi Pajuoja mm. on kieltänyt poliisia käyttämästä huumekoiria, raivonnut vankilan johdolle siitä, ettei tiettyjä toimintoja ole määritelty laissa (hei Pajuoja: ei niitä ole laissa kielletykään), ollut aktiivisesti mukana paapomassa tuontiromanneja ja niin edelleen.
Todellakaan ei tule ikävä tuotakaan "laillisuusvalvojaa".
Niin paljon kuin tästä(kin) uutiskatsauksesta pidin, täytyy kyllä vähän mussuttaa tuosta Kajaanin tapauksesta. Siinähän pääpointti ei ollut nimittely, vaan rynnäkkökiväärin latausliike höystettynä kysymyksellä: "Pelottaako?"
Aivan varmasti pelotti! Jokainen kapiainen tietää varsin hyvin, miten taivaankorkea älämölö nousee Herran vuonna 2015 pelkistä ylimääräisistä sulkeisista ja nimittelystä. Jos hän sen päälle tekee rynkyllä latausliikkeen joukon edessä, on heillä täysi syy pelätä lutilla olevan lipas täynnä ja hänen saattavan tyhjentää sen joukkoon yhdellä sarjalla, ihmetellen sitten kuulusteluissa, miten niin ei muka tuollaisia paskahousuja ja velliperseitä saisi tappaa? Osoitti se kyllä sen verran alentunutta harkintakykyä.
Kohdan 7. valokuvajutusta olen itsekin sitä mieltä, että ellei halua ottaa virallisessa valokuvassa rättiä päästään, ei sitten tarvitse tulla otattamaan sellaisia maihin, joissa sitä edellytetään. Passikuva on sitten hieman toinen juttu.
Omassa passikuvassani poseeraan naama höylättynä ja päänahka millin koneella ajeltuna. Jos kasvattaisin naaman alaosan peittävän täysparran ja korvat peittävät pitkät hiukset, olisi minut silti tunnistettva siitä samasta passikuvasta, sen sijaan että käteen lyötäisiin millin kone käskien ajella naama ja tukka. Tunnistus tehtäisiin vertailemalla passikuvan silmien, kulmakaarten, nenän ja poskipäiden muotoa ja keskinäisiä suhteita naamaani.
Eli periaatteessa niqabiakin käyttävän muslimittaren kai voisi tunnistaa samalla metodila, mutta kuten sanottu, en todellakaan koe mitään tarvetta ryhtyä sellaiseen. Maassa maan tavalla, vaikka se ei tunnukaan koskevan länsimaita interaktiossa muslimien kanssa.
Haloskan toteamuksesta hyvän onnen vaikutuksesta elämässä menestymiseen voin todeta, että hänellä oli todella suuri onni syntyä naiseksi. Jos hän olisikin Tarmo Halonen, jolla on Y-kromosomi mutta sama ulkomuoto, persoonallisuus, käytöstavat ja ulosanti, on hieman vaikea ajatella hänen voineen saavuttaa läheskään samanlaista urakehitystä kuin mistä on saanut nauttia. Kovasti paljon lähempänä olisi se pultsarius.
Oinomaos: Mutta kuka tulee tilalle???
Qroquius Kad: No joo, överiksihän se tuolta osin meni. Mutta kyllä meitäkin pari kertaa pelotti vähän vastaavanlainen lavastus.
Ylipäätään jos musulmaani mussuttaa, niin turpa kiinni ja mars takaisin mussuttamaan. Maailma on pullollaan muslimimaita, jossa saa porsastella omien tapojensa mukaan.
Tarmo Haloselle olisi käynyt satavarmasti huonommin kuin Tarja Haloselle.
Viihdyttävä lukutuokio alusta loppuun. Nuo inttimuistelot saivat aikaan hervottoman nauru-cooperin. Kiitos!
"Eduskunnan täysistunto valitsi oikeustieteen tohtori Pasi Pölösen apulaisoikeusasiamieheksi toimikaudelle 1.10.2017-30.9.2021."
Lähde: Eduskunnan oikeusasiamies 30.5. 2017
Jyrki Virolainen kertoo blogissaan 30.5.2017 Pölösestä mm. seuraavaa.
"7. Pasi Pölönen on toiminut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sihteeristön avustavana lakimiehenä 2003-2004 ja vuodesta 2015 lähtien sanotun tuomioistuimen ad hoc -tuomarina. Hänet valittiin tämän vuoden alusta vuonna 1898 perustetun Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen (SLY) puheenjohtajaksi. SLY julkaisee oikeusalan johtavaa aikakausikirjaa eli Lakimies-lehteä, kustantaa oikeustieteelllisiä väitöskirjoja ja muuta korkeatasoista tiedekirjallisuutta, järjestää koulutus- ja keskustelutilaisuuksia sekä tukee oikeustieteellistä tutkimusta. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajan toimi P.E. Svinhufvud (1898-1901) ja toisena puheenjohtajana K.J. Ståhlberg (1902-1910). Ei siis mikään turha lafka!
8. Pasi Pölösestä voisi myöhemmin tulla, paitsi ykkösoikeusasiamies, Pauliine Koskelon jälkeen seuraava suomalainen ihmisoikeustuomari, sillä niin hyvin hän on perehtynyt ihmisoikeuksiin ja EIT:n tulkintakäytäntöön. Mikään suuri ihme ei liioin olisi, jos Pasi nähtäisiin joskus KKO:n jäsenenä. Nykyisistä oikeusneuvoksista llkka Rautio toimi apulaisoikeusasiamiehenä 2001-2005, minkä jälkeen hän sai nimityksen korkeimpaan oikeuteen. Lauri Lehtimaja puolestaan nimitettiin KKO:n jäseneksi 1992 oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvoksen paikalta eli samasta virasta, jota Pasi Pölönen on hoitanut toistakymmentä vuotta. Lehtimaja palasi eduskuntaan vuonna 1995, nyt oikeusasiamieheksi."
Olennaista tulee olemaan, keskittyykö Pölönen a) ihmisoikeuksiin vai b) ihmissoikeuksiin. Ennakkotunnelmieni perusteella tuntuu siltä, että vaihtoehto a) on aika vahvoilla. Näin toivon.
Tässä uutiskatsauksessa on sen verran monta osiota etten lähde niitä yksi kerrallaan kommentoimaan. Toivon vaan että jossain vaiheessa Yleisradio lopettaisi sen juuttaan Uutisvuoto-ohjelman ja tilalle tulisvat Jaskan Uutiset. Ehkä uutistenlukijaksi sopisi haudasta henkiin manattu Carl-Erik Creutz.
Kiitos Jaska taas hyvästä kirjoituksesta. Kohtaan 4. tarkentaisin, että tukisäätiö ei voi noin vain erkaantua perussuomalaisista ja lakata tukemasta puoluetta, vaikka Vistbacka ja säätiön hallitus näin päättäisivätkin. Lisäksi tarvitaan vielä viranomaistason vahvistus. Sellaisen saaminen on tässä tapauksessa hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Kohtaan 1. liittyen kysyisin, että pidätkö myös oikeustieteilijöitä yhtä surkeana rupusakkina kuin valtiotieteilijöitä ja yhteiskuntatieteilijöitä? Eihän oikiksessakaan varsinaisesti opi mitään paitsi lukemaan ja tuottamaan epäselvää ja puisevaa tekstiä.
4) Persut. Viime päivien poliisiväkivalta Suomipatrioottien leiriä kohtaan on saanut palstatilaa vain yletason alta mediassa, alta tason. Onko kukaan kuullut hiiskaustakaan persuilta, joka tavoittelee isänmaallisten äänestäjien ääniä?
Oinomaos: Toivotaan näin.
Yrjöperskeles: Joo, sitten kun käsikirjoittaja saisi tästä palkkaa niin eiköhän näitä uutiskatsauksia tekisi viikoittain.
Ano: En yhtään hämmästelisi vaikka lupa tulisi. Onhan persujen toiminnan estäminen oikeusvaltion periaatteita suurempi asia. Ja oikeustieteilijät eivät yleishyödyllisyytensä takia kuulu samaan kastiin. Siellä oppii ammatin, toisin kun noissa muissa.
Veijo Hoikka: Käsittääkseni Suomipatriootit ovat riittävän kaukana persuista etteivät kuulu porukkaan, mutta riittävän lähellä ollakseen kilpailemassa tietystä segmentistä jotta olisivat vihollisia. Vähän kuin ennen muinoin jolloin kommunisti saattoi olla kepulaisen mutta ei demarin kaveri.
Perspatrioottikommentti.
Rautatientorin tapahtumat viime päivinä osoittavat Suomen sisäisten rauhanturvajoukkojen suomalaisia kansallismielisiä sortavan toiminnan. Kansallismielisiä tukevia puolueita ei näytä eduskunnassamme olevan. Luulisi persuja kiinnostavan tuon joukon äänet tulevissa vaaleissa.
Tavan takaa kommentoidaan, että rivipoliisit ovat tolkun miehiä, yläkerrasta ne ikävät käskyt tulevat... Minusta poliisi-instituutio on pyramidi, joka on lähtökohdiltaan alinta hierarkiaa myöten Poliisi. Pyramidin alatasoilta kiivetään ylemmäs erilaisin ansioin, mutta ylennyt poliisi on se sama poliisi, joka hän oli alkumetreillä. Eli en usko alatason poliisien olevan sen enempää Suomen etnistä kansaa arvostava kuin pyramidin huippukaan. Somen videklipeiltä voi seurata poliisin toimia Rautatientorilla.
Jotain tässä nyt haetaan...
Ethän vaan tarkoittanut minun tarkoittaneen patriooteilla hakaristiretkeläisiä?
Tarkoitin koti-uskonto-isänmaallisia (kui), joilla puolueäänestettävissä on hyvin rajoitettu valikoima. Tarkoitin, että luulisi varsinais-persuja kiinnostavan tuon äänestäjäkunnan kosiskelu. Mutta kannanottoja ei ole hersynyt Rautatientorin kui-ihmisten puolesta näiden jouduttua niiden hyvien-isänmaallisten-rivipoliisien sorron uhreiksi. Katsottuani MV-lehden videostriimit noiden gorillojen toimista, saatoin vain todeta olleeni aina oikeassa: poliisi ei ole ammatti, se on diagnoosi.
Veijo Hoikka: Ei, en kuvitellut. Hakaristiretkeläiset ovat niin marginaalinen porukka, että niitä ei ota vakavasti kukaan täysijärkinen. Niistä on hyötyä vain vastapuolelle patriotismin demonisointiin.
Kenttäpoliisin ja poliisijohdon välinen suurin ero on, että kenttäpoliisit ovat kaikki tiuhalla seulalla valikoituja ja koulutettuja turvallisuusammattilaisia. Poliisijohdossa sen sijaan on paljon lakimiehiä, joilla ei ole mitään poliisikoulutusta eikä päivääkään kenttäkokemusta. He ovat vain hakeneet poliisin päällystövirkaa ja saaneet sen, koska pelkkä ylempi korkeakoulututkinto on riittänyt ja riittää pätevyydeksi.
Toinen erottava seikka on suhtautumisessa poliisitoimintaan. Ymmärtääkseni suurin osa kenttäpoliiseista tekee koko uransa vanhempana konstaapelina tai ylikonstaapelina. Palkkauksellisetkaan erot eivät liene merkittävät; kolmea vuoroa ja viikonloppuja tekevä ylikonstaapeli tienannee suunnilleen saman kuin kirjoituspöydän takana viikolla virka-aikaa tekevä komisario.
Kenttäpoliisien enemmistö ei siis edes halua istumaan sinne kirjoituspöydän taakse. Jos haluaisivat, kai he olisivat poliisikoulutuksen sijasta käyneen kauppaopiston? Niinpä siis halu kohota poliisijohtoon kertoo jo asianomaisesta sen, ettei häntä niinkään kiinnosta tehdä perustavaa poliisityötä, vaan päästä sanelemaan miten sitä pitäisi tehdä.
Mitä ylemmäs poliisijohdon hierarkiassa haluaa kohota, sitä tärkeämpää on omata oikeanlaiset poliittiset mielipiteet. Jos Jussi Huhtela ja Jari Taponen olisivat halla-aholaisia, olisivat he nyt poliisiuransa huipulla. Ryhtymällä monikultturismin lipunkantajiksi omaa kansaansa vastaan he peesaavat poliittista eliittiämme, ja voivat siis odottaa tulevansa sen taholta palkituksi.
Niinpä poliisijohdollamme on mitä melkoisin motiivi toteuttaa poliittisen eliittimme The Unelmaa kaikin mahdollisin tavoin, sillä jos poliittinen valtavirta heilahtaisikin monikultturismin ja eurofederalismin palvomisesta unkarilaistyyliseen kansallismielisyyteen, olisi jussihuhteloilla edessään melkoisia poliittis-sosiaalisia akrobaattitemppuja takkinsa kääntämisessä, varsin huonolla ennusteella.
Nämä ovat toki vain henkilökohtaisia näkemyksiäni, ja voin olla väärässäkin. En silti usko ihan pielessä olevani.
Qroquius Kad: Valitettavasti olet omien tietolähteideni mukaan oikeassa.
QK
Se on juuri kuten sanoit.
Pyramidivertauksessani selkeästi puhuin poliiseista, jotka toimivat alimmalla tasolla tai sieltä ovat ylenneet korkeammalle komentelutasolle. Ei liene montaa tuomarismiestä siniset haalarit päällä nähty retuuttamassa kantasuomalaisia kui-henkilöitä...
Lähetä kommentti