Perussuomalaisten suuresta putschista on nyt kulunut noin viikko. Kyseessä oli siinä mielessä historiallinen tapahtuma, että siinä rotat uivat kohti uppoavaa laivaa. Eli Timo Soinia. Perussuomalaiset on ollut Soinin elämäntyö. Ihmetellä täytyy, kuinka pahasti tilannetaju petti näillä parillakymmenellä loikkarilla. Oli päivänselvää, että Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, ei olisi luopunut puheenjohtajuudesta ellei hän olisi tajunnut häviävänsä. Soinille voi antaa pisteet siitä, että hän tajusi tämän jo kauan ennen muita. Perussuomalaisten kenttä oli päättänyt valita Halla-ahon, oli vastassa kuka tahansa.
Soini ei halunnut luopua vallasta, mutta hän tajusi pelanneensa itsensä nurkkaan. Niinpä hän oli laatinut etukäteen - korostan että tämä on loogista spekulointia ilman todisteita - kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli suunnitelma puolueen valtaamiseksi takaisin. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että soinilaisille ei jäänyt pienintäkään sillanpääasemaa puheenjohtajistoon. Näin ollen piti siirtyä suunnitelmaan B eli siihen, mikä nähtiin nyt. Suunnitelman teki mahdolliseksi Soinin edellisissä eduskuntavaaleissa onnistuneesti suorittama valmisteluoperaatio. Soini oli säikähtänyt vuoden 2011 jytkyä. Hän tajusi kyllä täysin, että se oli lähes totaalisesti haittamaahanmuuton vastustajien ansiota. Sen näki erinomaisesti siitä, että Soini vältteli asiaa täydellisesti, ei kertaakaan tunnustanut tämän pienintäkään osuutta asiaan tai sanonut asiasta ylipäätään mitään. Vuoden 2015 vaaleissa oli selviö, että perussuomalaisten kannatus putoaa ja niinpä soinilaiset olivat etukäteen parhaansa mukaan suunnitelleet vaalijärjestelyt siten, että läpi pääsisi mahdollisimman paljon soinilaisia ja mahdollisimman vähän kansallismielisiä. En ole tehnyt asiasta tarkempaa analyysia, mutta päällisin puolin kuvio näytti selvältä. Ehdokasasettelu hoidettiin siten, että muutamassa vaalipiirissä oli nuiva ääniharava (kuten Huhtasaari) syömässä muiden nuivien äänet ja vetämässä pari soinilaista mukanaan ja ns. marginaalipaikoille eli niukasti läpi pääseviin tai rannalle jääviin asetettiin soinilaisia. Operaatio onnistui yli odotusten. Niinpä eduskuntaryhmä ei nuivuudeltaan vastannut ollenkaan kenttää, mikä oli nähtävissä puoluekokouksen äänestystuloksessa ja ennen muuta sen jälkeisissä tapahtumissa.
Soinin suunnitelma B perustui siihen, että jos tilanne tulee päälle, hän pystyy vetämään mukanaan valtaosan eduskuntaryhmästä. Kuten kävikin.
Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tulee etsiä motiivit, yleensä järjestyksessä seksi, raha, valta, pelko ja typeryys. Seksistä tässä ei liene kyse.
Rahan suhteen tilanne on selvä: jokaisella ex-persuministerillä on kuusinumeroinen luku asuntovelkaa! Tuossa vaiheessa ministerinpalkka alkaa kuulostaa houkuttelevalta. (Sivumennen sanoen: uskoisitko valtion talouden hoidon henkilölle, joka ei osaa hoitaa isosta palkastaan huolimatta edes itseään velattomaksi tuohon ikään eli 55, 51, 46 ja 39 vuotta, mennessä?) Tähän liittyy myös valta. Nelikolla oli kaksi vaihtoehtoa: 1) olet sivuraiteella persuissa ja lennät pois ministerin paikalta hallituksen hajotessa, 2) eroat persuista ja saat jatkaa päättävässä asemassa. Eiköhän tässä tullut motivaatiota petokselle ihan riittävästi.
Mitä sitten muihin loikkareihin tulee, he eivät varmaan tienneet Soinin suunnitelmasta etukäteen. Heidän kohdallaan kyse ei ole myöskään rahasta tai vallasta. Jäljelle jää kaksi motivaation syytä eli pelko ja typeryys. Kun olet tottunut viimeiset vuodet pelkäämään Soinia ja tekemään kuten hän käskee, on automaattinen refleksi tarttua hänen tarjoukseensa. Muistamatta että hei, ei tuo tyyppi enää ole persujen pj. Se, ettei tätä mieti pidemmälle, kertoo typeryydestä. Eikä miettimisaikaa edes annettu, mikä taas on klassinen kusetuksen tuntomerkki. Sanottiin että valitse puolesi nyt, toista tarjousta ei tule. Jopa hetken epäröinti tässä olisi ollut signaali epäluotettavuudesta.
Tämä skenaario julkistettiin jo ennen puoluekokousta Turun Sanomissa. Kummastelen suuresti, jos Halla-aho ei olisi ollut tästä tietoinen. En kummastele kovinkaan suuresti, jos Halla-aho olisi päätellyt - aivan oikein - että antaa mennä. Oli aikakin päästä eroon menneisyyden SMP-laisesta painolastista. Tilanne oli täysin puhtaasti win-win, jos se vain osataan käyttää oikein. Nyt lähti roskasakki ulos ja on aika rakentaa Suomeen oikea kansallismielinen puolue. Tämän ennusti jo Mustanaamio vuonna 2004:
Loikkaajien määrä oli yllätys. Tämä, kuten aiemmin todettiin, johtui pääasiallisesti Pavlovin koira -ilmiöstä. Eduskuntaryhmä oli ehdollistunut tottelemaan Soinia ja kun pakotettiin tekemään päätös lyhyellä varoitusajalla, ratkaisu oli ehdollistuneen reaktion mukainen. Muutaman kohdalla tosin yllätyin, kuten Sampo Terhon. Simon Elon loikkauksesta ja ryhtymisestä Soinin oikeaksi kädeksi (kuinka sopiva ilmaisu "oikea käsi" onkaan tähän tilanteeseen - kyllähän te tiedätte mitä miehet oikeassa kädessään pitelevät) en ollut lainkaan yllättynyt. Elon kohdalla sisäänrakennetun nilkkitutkani viisari oli jo ajat sitten taipunut mutkalle rajoitintappia vasten. Sampo Terhostakin tutka oli varoittanut, mutta miehen puheet olivat olleet niin järkeviä että olin eurovaaleissa äänestänytkin häntä. Tosin sen jälkeen tapahtunut henkilökohtainen kontakti oli saanut minut siirtämään miehen opportunistiasteikolla rajusti ylöspäin. Tässä välissä pitää silti huomauttaa, että oli mitä mieltä tahansa Terhosta ja muista pettureista, on silti ikävää että he ovat saaneet osakseen asiatonta palautetta. Kyllä pitää olla sen verran selkärankaa, että nettiin ei julkisesti kirjoita henkilöstä mitään sellaista mitä ei ole valmis sanomaan päin naamaa.
Median reaktio loikkareihin on ollut täysin odotettu. Eipä ole vanhamediassa liiemmin näkynyt huhuilua moraalisen selkärangan perään. Loikkaus sinänsä on ymmärrettävää, näitähän on tapahtunut maailman sivu. Moraalisesti kestämätöntä on se, että jatkaa ministerinä loikattuaan toiseen ryhmittymään. Edes Jussi Niinistöltä olisi voinut odottaa jonkinmoista rotia tässä asiassa. Ilmeisesti yhdelläkään nelikosta ei ole kylpyhuoneessaan peiliä, johon olisi tarvetta katsella.
Median reaktio perussuomalaisten uuteen johtoon on ollut niin ikään täysin odotettu. Perusstrategiaan kuuluvat maineen mustaaminen ja häviäjiksi leimaaminen. Ei tarvinnut kauan odotella, kun saatiin jo ensimmäinen tutkimus, jonka tuloksia onnistuttiin riittävästi venyttämällä tulkitsemaan siten, että perussuomalaisten kannatus on laskussa.
Erityisen hyvä esimerkki maineen mustaamisesta saatiin eduskuntaryhmän jättäneen mutta uuvattilaisiin liittymistä vielä pohtivan Veera Ruohon haastattelussa: "Veera Ruoho kertoo, että jo pitemmän aikaa eri puolueilta on tullut tiedusteluja, miksi hän on puolueessa, jonka mainekin on niin rasistinen." Kiinnittäkää huomiota toteamukseen: maine on rasistinen. Sana "maine". Todellisuudella ei tarvitse olla mitään tekemistä tämän kanssa. Eikä olekaan. Perussuomalaiset eivät olisi haittamaahanmuuttovastaisia, jos tuosta tipahtaisi "haitta" pois. Rasismi on kaukana perussuomalaisista. (Toki on huomattavaa, että perussuomalaisten äänestäjissä on rasisteja. Se on väistämätöntä siksi, että kaikki muut puolueet kannattavat haittamaahanmuuttoa. Tilanne on sama kuin jos kaikki muut puolueet kannattaisivat kaikkien vankeusrangaistusten kaksinkertaistamista sekä muuttamista ehdottomiksi ilman armahdusta ja yksi ei. Silloin tätä yhtä puoluetta voitaisiin leimata sillä, että kaikki rikolliset kannattavat sitä.) Päinvastoin, perussuomalaisten linja on samanarvoinen kohtelu. Heidän mielestään erirotuiset ja -uskontoiset eivät tarvitse helpotuksia.
Uskomattomin esimerkki taas saatiin siitä, että väitettiin perussuomalaisten kokouksessa tehdyn natsitervehdyksiä. Todisteena käytettiin tätä kuvaa, jossa todellisuudessa on käynnissä äänestys käsiä nostamalla:
Tuosta voi tietysti todeta, että persut eivät osaa edes natsittaa oikein: muutamalla on pystyssä vasen käsi ja yhdelläkään käsi ei sojota oikeaoppisessa kulmassa. Maailman huonoimmat natsit.
Mallia kannattaa ottaa vihreiden tuoreelta puheenjohtajalta Touko Aallolta, jonka ele puoluekokouksessa oli huomattavasti tyylipuhtaampi, tosin medialta se ei saanut minkäänlaista huomiota:
Tässä siis mennään. Nyt oleellinen kysymys on, kuinka perussuomalaisten on tässä meneteltävä pärjätäkseen. Tässä Halla-aholle viisi ilmaista vinkkiä:
1) On korostettava, että maa on nyt virallisesti siirtynyt kaksipuoluejärjestelmään. Uusi Vaihtoehto ei ole mitään muuta kuin yksi ryhmittymä DDR-mäisessä parlamentissa, jossa kaikki puolueet ovat loppujen lopuksi samalla kannalla. Suomessa on sentään yksi vaihtoehto, joka ajaa kansallista politiikkaa. Se on perussuomalaiset. Tai ainakin se voi sellainen olla. Tämä on tie menestykseen. On tarjottava kansalle sitä mitä se haluaa ja tässä on vielä sellainenkin etu, että tällä kertaa se on sekä jopa moraalisesti oikein että tuottaa paremman yhteiskunnan. Muiden puolueiden kanssa on tehtävä yhteistyötä vain sillä ehdolla, että ne noudattavat suomalaisten etua. Vihjeeksi mainittakoon että RKP on erinomainen yhteistyökumppani - ne osaavat ajaa suomenruotsalaisten etuja häikäilemättömästi ja pakkoruotsi on haittamaahanmuuttoa huomattavasti pienempi paha.
Lisäys vielä julkaisupäivänä: Uuvatit päättivät sitten antaa nimekseen Sininen tulevaisuus. Kuinka sopivaa etenkin englanniksi eli Blue Future. Ja muutenkin, olikohan asiayhteys nyt varmasti loppuun asti harkittu:
2) On nostettava esiin asioita, joissa vanhat puolueet ovat epäonnistuneet. EU-politiikka on ilmeinen, mutta muutakin löytyy. Esimerkiksi pienyrittäjät on ajettu liian ahtaalle, koululaitoksessa vaaditaan akateemisesti suuntautuneilta aivan liian vähän ja käytännöllisesti suuntautuneita turhautetaan, köyhien aseman ajaminen onkin aina ollut PS:n ydinaluetta etenkin kun se tapahtuu mahdollisuuksia luomalla eikä sosiaalituilla. Ja jokerikorttina joka totisesti kannattaa hyödyntää: kansallismielisyys on vihreyttä. Eniten globaalia ympäristökatastrofia on suomalaisista puolueista edistänyt vihreät, koska se on jatkuvasti ollut rahtaamassa haittamaahanmuuttajia Suomeen kasvattamaan hiilijalanjälkeään moninkertaiseksi. Tätä ei kannata koskaan jättää muistuttamatta.
3) Organisaatio on saatava kuntoon. Tämä on ensisijaisen tärkeää. Kirjoitin ohjeet jo viisi vuotta sitten. Nyt on aika ryhtyä niitä noudattamaan, kun päästiin eroon Soinista. Soinin suurin moka oli se, että hän vaati aina ensin perussuomalaisten jäsenyyttä ja vasta sen jälkeen lähdettiin katsomaan, mitä tälle tyypille voisi tehdä. Seurauksena kunnallisvaaliehdokkaaksi pääsi, jos käveli puoluetoimiston ovesta sisään. Nyt rekrytointi vauhtiin ja vähän äkkiä! Suomi on fiksuja nuivia ihmisiä pullollaan. Rakentakaa organsaationne kuntoon. Pääpaino rekrytoinnille - scoutatkaa lupaavia ihmisiä ja houkutelkaa heidät puolueeseen.
4) Ottakaa tavoitteeksi puolueen tekeminen tarpeettomaksi. Suomalaiset suhtautuvat epäluuloisesti politiikkaan - aiheesta - , joten tehkää tästä markkinointivalttinne. Todetkaa, että puolue on olemassa vain siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden suomalaisten hyvinvointia ajavalle liikkeelle. Mikäli muut puolueet ajaisivat suomalaisten etua, luopuisitte ilomielin vallasta. Perussuomalaisten tehtävä on toimia kansakunnan unilukkarina, kasvattamassa sen moraalista selkärankaa. Jos muut puolueet hoitaisivat tehtävänsä, perussuomalaisia ei tarvittaisi.
5) Vanhamedia käy propagandasotaa. Sen oleellinen viesti on: te ette voi voittaa, maassa ei ole tarpeeksi suomalaisten etua ajattelevia äänestäjiä (ymmärrettävistä syistä vanhamedia käyttää heistä eri nimitystä kuin tämä), monikulttuurisuus on väistämätöntä. Etsimättä tulee mieleen Star Trekin kyberneettinen Borg-rotu, jolla on vain yksi tietoisuus ja vakiofraasi uhata kohtaamiaan sivilisaatioita:
"Me olemme Borg. Laskekaa suojauksenne ja antautukaa laivoinenne. Sulaudutte meidän palvelukseemme. Vastarinta on turhaa."
Ja joka helvetin kerta ne ottavat turpiinsa Tähtilaivastolta.
Samalla tavoin perussuomalaisten on nyt luotava suomalaisiin usko siihen, että meidän arvomme voittavat. Toisin kuin vasemmistolainen historiankäsitys väittää, tulevaisuus ei ole etukäteen määrätty. Kun tämä tavoite saavutetaan, tapahtuu jompikumpi seuraavista asioista: joko perussuomalaiset nousevat maan suurimmaksi puolueeksi tai muut puolueet alkavat jälleen, lähes kolmenkymmenen vuoden eksyksissä olon jälkeen, ajaa suomalaisten etua. Kävi kummin tahansa, voittaja on länsimainen sivistys. Mutta tämä on mahdollista vain, jos suomalaisille - kuten myös muille länsimaalaisille - palautetaan oikeutettu usko länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuteen kulttuurien joukossa.
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
1 tunti sitten
26 kommenttia:
Kaiken kaikkiaan hyvin tiivistetty ja soisin tuon termin "petku" leviävän mahdollisimman laajalle.
OT, mutta tuo Mustanaamiopätkä on kuvaava. Ketkä siinä ovatkaan roskasakkia, ketkä eivät. Taisi silloisen Espanjan todellisuus olla aivan päinvastainen. Al-Andalusista on hiljan kirjoittanut Dario Fernandez-Morera osuvasti, että se ei todellakaan ollut mikään Hämeen-Anttilan haaveilema suvaitsevainen kahvila.
Halla-aholla on varmasti aavistuksen verran vaikeampaa kuin Vihreiden uudella puheenjohtaja Aallolla. Kaikki puolueet ja media on häntä vastaan ja toivoo hänen epäonnistumistaan, kaikkein eniten varmaan entiset puoluetoverit, etenkin Soini. Jos hän tämän voittaa, niin hän on todella kova luu.
Hyvä kirjoitus taas joo - Jaska taitaa olla enempi niinq kielellisesti lahjakas.
Tuo neljäs ohje Halliksen porukoille on hyvä. Nyt esmes ku Ranskan eduskuntavaaleissa äänestysinto nousi peräti 40%:n tuntumaan, niin mitäpä teki valtamedia? Otsikoi, että "asiantuntojoiden mukaan kyseessä on vaaliväsymys". Eiköhän kyse kuitenkin ollut siitä, että se 60% ei enää viitsi äänestää, kun ei sillä ole mitään vaikutusta. Jos PS lupaa, että teidän ei tarvitse jatkossa meitä äänestää, niin saa minun ääneni. Jokainen poliitikko joka lupaa pitää itsensä ja edustamansa ideologian minusta mahdollisimman kaukana, on heti sympaattinen. En minä kaipaa kuin oikeuden olla ja elää rauhassa - en tarvitse byrokraatteja opettamaan, kuinka selviän tästä elämästä hengissä.
Blogistania on rasitukseen asti täynnä katsauksia siitä miten persiilleen hommat on hoidettu tässä maassa. Kovin kovin harvassa ovat käytännön tason kaavailut siitä, mitä tarttis tehdä ja varsinkin miten. Jaskan arviot ovat tässä suhteessa erityisen tervetulleita.
Halla-ahon demonisointi ja hänen kykyjensä epäily kääntynee lopulta hänen edukseen. Maahanmuuttokriittisyys ja EU:n arvostelu ovat valttikortteja, mutta "populistinen" pienen ihmisen puolustaminen kasvotonta byrokratiaa vastaan on tärkeää myös, ja tuo henkilökohtaista uskottavuuttakin kun yhden asian toitottajan maine on vahva.
Natsitervehdyksistä puheenollen, Orpo näyttää tässä mallia muille...
Aika hyvä tuo Sinitulkkujen englanninnos 'Blue Future' eli lyhenteenä BluF.
No, mutta! Se englanninnoshan kuuluukin 'Blue Reform'.
http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238900-sininen-tulevaisuus
Jos selkä on vähääkään kipeä, älkää lukeko tuon Jussi Niiniston blogin kommentteja, sillä sellainen ei ole mikään "naurun paikka".
Yrjöperskeles: Petkun keksin ihan itse, mutta näköjään joku muukin oli oivaltanut saman.
Ukkeli: Vaikea on taistella yksin muita vastaan, kun ainoa etu on että sattuu olemaan oikeassa.
Kumitonttu: Hyvä huomio. Eikö "vaaliväsymyksessä" kyse olekin juuri siitä, ettei usko vaikutusmahdollisuuksiin?
Ano: Tarkoitus oli juuri tuo eli näyttää, että kenestä tahansa saadaan natsitervehdyskuva.
Nyreä: Ha! En tullut ajatelleeksi lyhennettä lainkaan, ainoastaan sitä että "Blue" pitää tässä yhteydessä kääntää "surulliseksi", ei "siniseksi". "Blue Reform" puolestaan lyhenee "Blur" eli verbinä "sumentaa, hämärtää", substantiivina "tahra". Erittäin osuvaa. Tuolla Niinistön blogissa joku kommentoija kysyi, millä nimellä liikkeen jäseniä kutsutaan, "sinitulevaisuuslainen" kuulostaa melkein yhtä hölmöltä kuin koko puljun idea muutenkin. Toinen kommentoija ehdotti nimitystä "smurffit". Eräs toinen taas sanoi, että liikkeen nimeksi olisi sopinut parhaiten "Timo Soinin perikunta".
Olavi Koskela: Kiitoksia. Olen yrittänyt pitää periaatteena, että en räksytä ellen osaa kertoa kuinka asiat hoidetaan paremmin.
Sininen tulevaisuus: lyhenteeksi kävisi Sintu, joka on vedensekaista kuorittua maitoa. Vertautuu hyvin tähän puolueeseen, jonka kärkiviisikko on viikon sisällä jo kolmannessa ryhmässä eli "puolueessa". Hyvä slogan: persusta tuli sintua!
Nyt pitää pitää päät kylminä ja kaivella vähän pintaa syvemmältä.
Kaiken tämän taustalla on paitsi haaveet EU-liittovaltiosta myös se, että oligarkit kuten Pipilä pääsevät mahdollisimman pian rahastamaan mahdollisimman paljon.
Oletteko tutkineet sote- ja maakuntakusetusta muuten kuin mitä valemedia on kertonut?
Yksi suurimmista kusetuksista tähän liittyen on siinä, että kuntien pitäisi ehdotusten mukaan luovuttaa maakunnille sotekiinteistöjensä hallinta. Korvauksetta.
Kyllä, luit aivan oikein.
Esityksen mukaan maakunnille siirtyviin tehtäviin liittyvä kuntien irtain omaisuus ja lakisääteisten kuntayhtymien eli sairaanhoitopiirien, erityishuoltopiirien ja maakunnan liittojen koko omaisuus velkoineen siirtyisivät maakunnille korvauksetta. Kuntien omistukseen jäävät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitilat ja kiinteistöt maakunnilla olisi velvollisuus vuokrata kolmeksi vuodeksi.
Lähde: Verkkouutiset 3.4. 2017
Jos tuo rosvousyritys ei ole perustuslain vastaista, mikä sitten on?
No ainakin Jaska on rasisti. Niin varmaan on valtaosa halla-aholaisistakin.
Ensin oli Tony Halme, joka varoitti siitäm mitä käy jos ei oteta politiikassa tiettyjä asioita tosissaan. Nyt sitten on Halla-Aho. Halmeen toinen etunimi oli Christian, Halla-Ahon Kristian. Hauska yhteensattuma.
https://www.youtube.com/watch?v=n149YiSrrno Huomaa että Matrix-vaikutteita.
Mainiota Jaska, juuri näin.
Muutaman kohdalla tosin yllätyin, kuten Sampo Terhon. Simon Elon loikkauksesta ja ryhtymisestä Soinin oikeaksi kädeksi (kuinka sopiva ilmaisu "oikea käsi" onkaan tähän tilanteeseen - kyllähän te tiedätte mitä miehet oikeassa kädessään pitelevät) en ollut lainkaan yllättynyt.
Terhon petos oli itselleni aito pettymys. Pidin häntä järkevänä kaverina, joka kenties varoo puheitaan liikaa, mutta olisi meidän mies. Shimon Eloh on sen sijaan semmoinen rotta, että oksat pois. Good riddance.
Mitä ylipäätänsä tulee pettureiden motiiveihin, voidaan todeta seuraavaa: oli kyseessä sitten vallanhimo taikka pelkuruus, ovat he joka tapauksessa osoittaneet olevansa epäluotettavia ja siis hyödyttömiä. Se on siis adios vaan.
Uskomattomin esimerkki taas saatiin siitä, että väitettiin perussuomalaisten kokouksessa tehdyn natsitervehdyksiä.
Kyllä siellä heilattiin, voit itse tarkastaa tältä videolta.
On korostettava, että maa on nyt virallisesti siirtynyt kaksipuoluejärjestelmään. Uusi Vaihtoehto ei ole mitään muuta kuin yksi ryhmittymä DDR-mäisessä parlamentissa, jossa kaikki puolueet ovat loppujen lopuksi samalla kannalla. Suomessa on sentään yksi vaihtoehto, joka ajaa kansallista politiikkaa. Se on perussuomalaiset.
Tätä on nimenomaan korostettava. On kansallismieliset ja heidän vihollisensa. Se on sitten retorinen kysymys, kannattaako pitää melua "vihollisista". Tärkeintä on tunnustaa todellisuus joka tapauksessa.
Ottakaa tavoitteeksi puolueen tekeminen tarpeettomaksi.
Hyvä pointti jälleen. En ole liittynyt, enkä liity puolueisiin, sillä ne aina korruptoituvat - ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä on se taistelu, joka käydään ihmisten sieluista. Kun ihmiset ymmärtävät mikä on tärkeää, olemme jo voittaneet. Tärkeää ei ole, kuka asiaa ajaa vaan se että sitä ajetaan. Isänmaan asia ei ole onneksi tuotemerkki.
Ano 1: Koska noin pöljä nimi on voitu keksiä vain laitamyötäisessä, sehän pitäisi olla Shininen thulevhaisuush eli ShiT.
Oinomaos: Kas kun ei siirretä niitä suoraan EU:n omistukseen ilman korvauksia.
Ano 2: Tavallisesti poistan asiattomuudet, mutta tuo oli niin hauska että jääköön tuleville sukupolville malliksi argumentoinnin tasosta. Miltä se muuten tuntuu kun ei ole esittää mitään perusteluja? No, annetaan vähän köyhäinapua (köyhiä ne ovat henkisesti köyhätkin) ja kerrotaan miksi allekirjoittanut on "rasisti": rasismia kun nykymaailmassa on se, että vaatii kaikkia toimimaan samojen sääntöjen mukaan ilman tasoituskertoimia etnisestä tai uskonnollisesta ryhmästä riippumatta.
Ano 3: Halme oli valitettava tapaus, mutta pakkohan hänen oli nousta pinnalle kun silloin ei voinut asialinjalla sanoa mitään haittamaahanmuutosta.
Korppi on oikeus: REPS tuolle videolle! Ja edelleen maailman huonoimpia natseja: osa heilasi vasurilla eikä oikealla heilanneetkaan tehneet sitä samalla tyylillä kuin tässä blogissa ja kommenteissa linkatut Aalto ja Orpo.
Täytyy pitää mielessä, että itkupetkuraivariuuvattien jekkuun oli osallisena ilmeisesti maamme korkeinta johtoa, eivätkä vain persuuvatit.
Näin on arveltu monissa uskottavien kirjoittajien sanomissa, esim.
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2017/06/1081-uusi-vaihtoehto-mutta-millainen.html
Veijo Hoikka: Jep. Oli ilmeistä, että he tiesivät ainakin suurin piirtein etukäteen mitä tapahtuu. Sitä en tiedä missä vaiheessa ja olivatko mukana suunnittelemassa. Luulen että eivät olleet ja saivat tietää tästä vasta Halla-ahon valinnan jälkeen, jolloin Jabban veto olisi hyvällä tuurilla saatu näyttämään hallituksen pelastamiselta. Hämmästyttää ettei media sentään kehdannut tätä hehkuttaa.
Organisaatiosta kannattaa muistaa, että puolue elää erittäin aktiivisten, palkattomasti toimivien paikallisjärjestöjen varassa. Meillä ei ole edes piiritasolla palkattua henkilökuntaa.
Ainakin itse näkisin suurena riskinä paikallistason sihteereiden ja vastaavien palkkaamisen. Se voisi olla omiaan kuolettamaan toimintaa. Rahan allokoiminen olemassaolevalle paikallisorganisaatiolle on sitten toinen juttu ja siihen varmaan pitää keskittyä.
Ongelma on se, että paikkallis- ja piiritaso toimivat hallinnollisesti hyvin ja kristillisosiaalisen meiningin mukaan. Valtakunnallinen taso on tähän asti ollut kuitenkin erittäin keskitetty. Esimerkiksi tällaisia sekaannuksia kuin puoluekokouksessa oli A-listan ja B-listan kanssa ei saisi tapahtua. Sen syy on kuitenkin siinä, että aikaisempi puoluejohto ei halunnut jättää puoluevaltuuston valintaa kokonaan piirien käsiin ja halusi tällaisen mekanismin, jolla puoluekokous voi kävellä piirien yli. Soini on itse henkilökohtaisesti aikaisemmin pyyhkinyt nimiä yli piirien listoilta, joten julkinen tyrmistys B-listasta on pelkkää teatteria.
Sääntöuudistus olisi ollut selvä askel parempaan, mutta uudet säännöt hylättiin mikä oli hyvä, koska tällainen täysin yllättävä kaappaus ministereiden toimesta oli suunnitteilla. Kevyin muutoksin ne kuitenkin varmaan hyväksytään seuraavassa puoluekokouksessa.
IDA: Hyvin todettu. Olen sekä maailmaa katselmealla että omista johtajakokemukseistani havainnut, että kaikkein oleellisin asia on oikeat ja innostuneet ihmiset. Menemättä yksityiskohtiin kerron esimerkin. Minulla oli viisi fiksua alaista ja organisaatio joutumassa uuden, erikoisen haasteen eteen. Miten toimia? Annoin alaisille vapaat kädet suunnitella systeeminsä, kokeilla erilaisia juttuja ja kuukausittainen yhteisistunto, jossa käytiin läpi mitä kukakin oli keksinyt, ehkä toteuttanutkin ja miten oli onnistunut (toki oli vaikeaa arvioida onnistumista lyhyen aikavälin takia, mutta jotain suuntaviivaa oli jo saatavilla). Istunnon jälkeen toiset sitten kehittivät omaa systeemiään kuulemansa perusteella. Näin saimme evoluution kautta muunnettua järjestelmää toimivammaksi ja varauduttua haasteisiin. Saatoin toimia näin, koska luotin tiimin jäsenten omaan arviokykyyn. Pari innokkaampaa testasi enemmän asioita, joista osa meni perseelleen ja osa taas oli kehityskelpoisia. Pari vähemmän innokasta lähinnä betatestaili asioita ja antoi palautetta. Näin saatiin kaikille sopiva rooli, mikä on organisaation menestyksessä ensisijaisen tärkeää.
Täysipäiväisten piirisihteerien palkkaaminen on hyvä ajatus vain, jos he ovat paitsi täysipäiväisiä, myös täyspäisiä. Kyseessä on väistämättä hyvin itsenäinen tehtävä. Niissä menestyvät vain ne, jotka osaavat tehdä oma-aloitteisesti ja toimia oikein neuvomatta. Tällöin pitää antaa vain karkeat suuntaviivat ja vapaat kädet, jolloin tulos on useimmiten hyvä. Kun taas itsenäisessä tehtävässä kyvytön henkilö ei saa muuta kuin vahinkoa aikaan, vaikka hänelle antaisi miten tarkat ohjeet tahansa. Siksi ensisijaista on rekryorganisaatio, joka voikin aivan hyvin toimia vapaaehtoispohjalta. Fiksut nuivat kun tuntevat muita fiksuja nuivia. Ja sieltä löytyy väistämättä sopivia henkilöitä myös piirisihteereiksi.
"Tuplavedätys" - folio liittyen hallituskriisiin:
Kehittelin aamulla autonratissa teorian jossa:
- Orpoa ja Sipilää on vedätetty, ja kansaa tuplavedätetty, sillä
- Kun alkoi vaikuttaa siltä että Halla-aho tulee voittamaan, "vuodetaan" PS:n Plan-B lehdistölle ja tätä kautta Sipilälle ja Orpolle muhimaan takaraivoon
- Kun sitten selvisi että Orpo ei hyväksy H-a:a jatkamaan hallituksessa, sopivasti "törmätään" Orpoon ja esitetään "loikkaussuunnitelma" (Plan-B)
- Sipilä nielaisee syötin, ja peruu hallituksen hajoittamisen
- Täten perussuomalainen arvomaailma jää sittenkin hallitukseen, ja meitä kaikkia on vedetty nenästä
Tämä kaikki on pitänyt esittää niin vakuuttavasti, ettei kukaan tulisi epäilemään tuplavedätystä. Jos folio pitäisi paikkansa, niin Simon Elon pitäisi saada Oscar "näyttelemisestään". Elon ensimmäinen lausunto hallituksen toiminnasta (kieltäytymäälä kiintiöpakolaisten määrän nostosta) voisi viitata folioon/vedätykseen.
Nyt Sipilä/Orpo eivät enää tohdi hajoittaa hallitusta, jos tajuaisivat vedätyksen. Tässä on tietysti riski että kahden "perussuomalaisen" puolueen kannatuksen summa 2019 on pienempi kuin 2015 vaaleissa, johtuen kansalaisten vihasta Sinisten puoluetta kohtaan...
Setarkos
Islamisaatio ja sen seuraukset ovat suurin Suomea kohtaava uhka nyt ja tulevaisuudessa.
Jussi Halla-aho ja Persut ovat käytännössä islamisaation puolesta. Ääni Jussin Persuille on ääni siniselle sharialle.
Setarkos: Tuohon skenaarioon ei voi todeta muuta kuin esittää vanhan Suomi-iskelmän tavoin toivomuksen: Jos se voisi olla totta, eikä unta pettävää...
Kari: Öh. Tuo kuulosti vähän samalta kuin jos 70-luvulla olisi sanottu, että ääni taistolaisille on ääni kapitalismille. Totta varmaan jos osaa sopivasta vinkkelistä katsella.
Itsestään selvää on, että Sipilä ja Orpo paitsi tiesivät suunnitelmasta olivat myös mukana toteuttamassa sitä. Sipilä oli antanut Tiitiselle ja Hildenille tehtäväksi tutkia vain ja ainoastaan tämän suunnitelman laillisuuden. Kokoomuksen ja Keskustan eduskuntaryhmien kokoukset pidettiin Sipilän toiveesta maanantai-iltana, mutta Kankaanniemelle hän oli soittanut ja käskenyt pitää PS:n eduskuntaryhmän kokouksen tiistaina kello 14. Eli mitään epäilystä Sipilän ja Orpon mukanaolosta ei enää ole. Oma asian sitten se viitsiikö mikään media kasata tämän tarinan selkeäksi ja aukottomaksi jutuksi.
Toinen juonne, josta selvittiin puhtaalla tsäkällä, oli se, että mikäli puheenjohtajavalinnat olisivat menneet toisin olisi loikkarijengi yrittänyt kaapata puolueen puoluetukineen puoluehallituksen avulla.
Arvuuttelu siitä, kuka tiesi vaikka ei ollut tietoinen jne. on tietysti mieltä kutkuttavaa. Oleellista on kuitenkin se, että tuon poppoon pitäisi hoitaa Suomen asioita Suomen kansan puolesta. Mutta tuon poppoon ohjelma on kuin Uutisvuoto, jonka osallistujille annetaan aiheet, kysymykset ja vastaukset etukäteen. Sitten he säteilevät pudotellen sukkeluuksia altamedian areenoilla ja yleisöstä helppouskoisimmat luulevat ymmärtäneensä heidän olevan viisaita ja tolkun ihmisiä. Kuitenkin heidän ulostulonsa muistuttaa enemmän Valehtelijoiden Klubin sketsejä sillä erotuksella että VK:n jutuille sai nauraa ilman katkeruutta ja inhoa.
IDA: Kyllä. Olen samalla kannalla, mutta ilman todisteita.
Veijo Hoikka: Just noin. Missä ovat vastuulliset (siis muustakin kuin omasta edusta vastuuta kantavat) johtajat?
Sivumennen sanoen: uskoisitko valtion talouden hoidon henkilölle, joka ei osaa hoitaa isosta palkastaan huolimatta edes itseään velattomaksi tuohon ikään eli 55, 51, 46 ja 39 vuotta, mennessä?
Itseasiassa voisin ihan hyvin uskoa.
Ottaen huomioon menneen vuosikymmennen lainakorkojen alhaisuuden suhteutettuna siihen kuinka paljon lisää valuuttaa keskuspankit jatkuvasti luovat - ja siten väistämättä syövät säästöjen arvoa. Näkisin tämän järkevänä, vaikkei edes ministeritason palkkaa nauttisikaan.
Ei sinsänsä, että tämä olisi suuressa mittakaavassa minusta järkevää, mutta tässä tilanteessa yksilön oman taloudenpidon kannalta kylläkin, jos sen lainarahan sijoittaa johonkin matalaa lainakorkoa paremmin tuottavaan kohteeseen.
Lähetä kommentti