Tuli iso petku

Perussuomalaisten suuresta putschista on nyt kulunut noin viikko. Kyseessä oli siinä mielessä historiallinen tapahtuma, että siinä rotat uivat kohti uppoavaa laivaa. Eli Timo Soinia. Perussuomalaiset on ollut Soinin elämäntyö. Ihmetellä täytyy, kuinka pahasti tilannetaju petti näillä parillakymmenellä loikkarilla. Oli päivänselvää, että Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, ei olisi luopunut puheenjohtajuudesta ellei hän olisi tajunnut häviävänsä. Soinille voi antaa pisteet siitä, että hän tajusi tämän jo kauan ennen muita. Perussuomalaisten kenttä oli päättänyt valita Halla-ahon, oli vastassa kuka tahansa.

Soini ei halunnut luopua vallasta, mutta hän tajusi pelanneensa itsensä nurkkaan. Niinpä hän oli laatinut etukäteen - korostan että tämä on loogista spekulointia ilman todisteita - kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli suunnitelma puolueen valtaamiseksi takaisin. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että soinilaisille ei jäänyt pienintäkään sillanpääasemaa puheenjohtajistoon. Näin ollen piti siirtyä suunnitelmaan B eli siihen, mikä nähtiin nyt. Suunnitelman teki mahdolliseksi Soinin edellisissä eduskuntavaaleissa onnistuneesti suorittama valmisteluoperaatio. Soini oli säikähtänyt vuoden 2011 jytkyä. Hän tajusi kyllä täysin, että se oli lähes totaalisesti haittamaahanmuuton vastustajien ansiota. Sen näki erinomaisesti siitä, että Soini vältteli asiaa täydellisesti, ei kertaakaan tunnustanut tämän pienintäkään osuutta asiaan tai sanonut asiasta ylipäätään mitään. Vuoden 2015 vaaleissa oli selviö, että perussuomalaisten kannatus putoaa ja niinpä soinilaiset olivat etukäteen parhaansa mukaan suunnitelleet vaalijärjestelyt siten, että läpi pääsisi mahdollisimman paljon soinilaisia ja mahdollisimman vähän kansallismielisiä. En ole tehnyt asiasta tarkempaa analyysia, mutta päällisin puolin kuvio näytti selvältä. Ehdokasasettelu hoidettiin siten, että muutamassa vaalipiirissä oli nuiva ääniharava (kuten Huhtasaari) syömässä muiden nuivien äänet ja vetämässä pari soinilaista mukanaan ja ns. marginaalipaikoille eli niukasti läpi pääseviin tai rannalle jääviin asetettiin soinilaisia. Operaatio onnistui yli odotusten. Niinpä eduskuntaryhmä ei nuivuudeltaan vastannut ollenkaan kenttää, mikä oli nähtävissä puoluekokouksen äänestystuloksessa ja ennen muuta sen jälkeisissä tapahtumissa.

Soinin suunnitelma B perustui siihen, että jos tilanne tulee päälle, hän pystyy vetämään mukanaan valtaosan eduskuntaryhmästä. Kuten kävikin.

Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tulee etsiä motiivit, yleensä järjestyksessä seksi, raha, valta, pelko ja typeryys. Seksistä tässä ei liene kyse.
Rahan suhteen tilanne on selvä: jokaisella ex-persuministerillä on kuusinumeroinen luku asuntovelkaa! Tuossa vaiheessa ministerinpalkka alkaa kuulostaa houkuttelevalta. (Sivumennen sanoen: uskoisitko valtion talouden hoidon henkilölle, joka ei osaa hoitaa isosta palkastaan huolimatta edes itseään velattomaksi tuohon ikään eli 55, 51, 46 ja 39 vuotta, mennessä?) Tähän liittyy myös valta. Nelikolla oli kaksi vaihtoehtoa: 1) olet sivuraiteella persuissa ja lennät pois ministerin paikalta hallituksen hajotessa, 2) eroat persuista ja saat jatkaa päättävässä asemassa. Eiköhän tässä tullut motivaatiota petokselle ihan riittävästi.
Mitä sitten muihin loikkareihin tulee, he eivät varmaan tienneet Soinin suunnitelmasta etukäteen. Heidän kohdallaan kyse ei ole myöskään rahasta tai vallasta. Jäljelle jää kaksi motivaation syytä eli pelko ja typeryys. Kun olet tottunut viimeiset vuodet pelkäämään Soinia ja tekemään kuten hän käskee, on automaattinen refleksi tarttua hänen tarjoukseensa. Muistamatta että hei, ei tuo tyyppi enää ole persujen pj. Se, ettei tätä mieti pidemmälle, kertoo typeryydestä. Eikä miettimisaikaa edes annettu, mikä taas on klassinen kusetuksen tuntomerkki. Sanottiin että valitse puolesi nyt, toista tarjousta ei tule. Jopa hetken epäröinti tässä olisi ollut signaali epäluotettavuudesta.

Tämä skenaario julkistettiin jo ennen puoluekokousta Turun Sanomissa. Kummastelen suuresti, jos Halla-aho ei olisi ollut tästä tietoinen. En kummastele kovinkaan suuresti, jos Halla-aho olisi päätellyt - aivan oikein - että antaa mennä. Oli aikakin päästä eroon menneisyyden SMP-laisesta painolastista. Tilanne oli täysin puhtaasti win-win, jos se vain osataan käyttää oikein. Nyt lähti roskasakki ulos ja on aika rakentaa Suomeen oikea kansallismielinen puolue. Tämän ennusti jo Mustanaamio vuonna 2004:

Loikkaajien määrä oli yllätys. Tämä, kuten aiemmin todettiin, johtui pääasiallisesti Pavlovin koira -ilmiöstä. Eduskuntaryhmä oli ehdollistunut tottelemaan Soinia ja kun pakotettiin tekemään päätös lyhyellä varoitusajalla, ratkaisu oli ehdollistuneen reaktion mukainen. Muutaman kohdalla tosin yllätyin, kuten Sampo Terhon. Simon Elon loikkauksesta ja ryhtymisestä Soinin oikeaksi kädeksi (kuinka sopiva ilmaisu "oikea käsi" onkaan tähän tilanteeseen - kyllähän te tiedätte mitä miehet oikeassa kädessään pitelevät) en ollut lainkaan yllättynyt. Elon kohdalla sisäänrakennetun nilkkitutkani viisari oli jo ajat sitten taipunut mutkalle rajoitintappia vasten. Sampo Terhostakin tutka oli varoittanut, mutta miehen puheet olivat olleet niin järkeviä että olin eurovaaleissa äänestänytkin häntä. Tosin sen jälkeen tapahtunut henkilökohtainen kontakti oli saanut minut siirtämään miehen opportunistiasteikolla rajusti ylöspäin. Tässä välissä pitää silti huomauttaa, että oli mitä mieltä tahansa Terhosta ja muista pettureista, on silti ikävää että he ovat saaneet osakseen asiatonta palautetta. Kyllä pitää olla sen verran selkärankaa, että nettiin ei julkisesti kirjoita henkilöstä mitään sellaista mitä ei ole valmis sanomaan päin naamaa.

Median reaktio loikkareihin on ollut täysin odotettu. Eipä ole vanhamediassa liiemmin näkynyt huhuilua moraalisen selkärangan perään. Loikkaus sinänsä on ymmärrettävää, näitähän on tapahtunut maailman sivu. Moraalisesti kestämätöntä on se, että jatkaa ministerinä loikattuaan toiseen ryhmittymään. Edes Jussi Niinistöltä olisi voinut odottaa jonkinmoista rotia tässä asiassa. Ilmeisesti yhdelläkään nelikosta ei ole kylpyhuoneessaan peiliä, johon olisi tarvetta katsella.

Median reaktio perussuomalaisten uuteen johtoon on ollut niin ikään täysin odotettu. Perusstrategiaan kuuluvat maineen mustaaminen ja häviäjiksi leimaaminen. Ei tarvinnut kauan odotella, kun saatiin jo ensimmäinen tutkimus, jonka tuloksia onnistuttiin riittävästi venyttämällä tulkitsemaan siten, että perussuomalaisten kannatus on laskussa.
Erityisen hyvä esimerkki maineen mustaamisesta saatiin eduskuntaryhmän jättäneen mutta uuvattilaisiin liittymistä vielä pohtivan Veera Ruohon haastattelussa: "Veera Ruoho kertoo, että jo pitemmän aikaa eri puolueilta on tullut tiedusteluja, miksi hän on puolueessa, jonka mainekin on niin rasistinen." Kiinnittäkää huomiota toteamukseen: maine on rasistinen. Sana "maine". Todellisuudella ei tarvitse olla mitään tekemistä tämän kanssa. Eikä olekaan. Perussuomalaiset eivät olisi haittamaahanmuuttovastaisia, jos tuosta tipahtaisi "haitta" pois. Rasismi on kaukana perussuomalaisista. (Toki on huomattavaa, että perussuomalaisten äänestäjissä on rasisteja. Se on väistämätöntä siksi, että kaikki muut puolueet kannattavat haittamaahanmuuttoa. Tilanne on sama kuin jos kaikki muut puolueet kannattaisivat kaikkien vankeusrangaistusten kaksinkertaistamista sekä muuttamista ehdottomiksi ilman armahdusta ja yksi ei. Silloin tätä yhtä puoluetta voitaisiin leimata sillä, että kaikki rikolliset kannattavat sitä.) Päinvastoin, perussuomalaisten linja on samanarvoinen kohtelu. Heidän mielestään erirotuiset ja -uskontoiset eivät tarvitse helpotuksia.
Uskomattomin esimerkki taas saatiin siitä, että väitettiin perussuomalaisten kokouksessa tehdyn natsitervehdyksiä. Todisteena käytettiin tätä kuvaa, jossa todellisuudessa on käynnissä äänestys käsiä nostamalla:

Tuosta voi tietysti todeta, että persut eivät osaa edes natsittaa oikein: muutamalla on pystyssä vasen käsi ja yhdelläkään käsi ei sojota oikeaoppisessa kulmassa. Maailman huonoimmat natsit.

Mallia kannattaa ottaa vihreiden tuoreelta puheenjohtajalta Touko Aallolta, jonka ele puoluekokouksessa oli huomattavasti tyylipuhtaampi, tosin medialta se ei saanut minkäänlaista huomiota:

Tässä siis mennään. Nyt oleellinen kysymys on, kuinka perussuomalaisten on tässä meneteltävä pärjätäkseen. Tässä Halla-aholle viisi ilmaista vinkkiä:

1) On korostettava, että maa on nyt virallisesti siirtynyt kaksipuoluejärjestelmään. Uusi Vaihtoehto ei ole mitään muuta kuin yksi ryhmittymä DDR-mäisessä parlamentissa, jossa kaikki puolueet ovat loppujen lopuksi samalla kannalla. Suomessa on sentään yksi vaihtoehto, joka ajaa kansallista politiikkaa. Se on perussuomalaiset. Tai ainakin se voi sellainen olla. Tämä on tie menestykseen. On tarjottava kansalle sitä mitä se haluaa ja tässä on vielä sellainenkin etu, että tällä kertaa se on sekä jopa moraalisesti oikein että tuottaa paremman yhteiskunnan. Muiden puolueiden kanssa on tehtävä yhteistyötä vain sillä ehdolla, että ne noudattavat suomalaisten etua. Vihjeeksi mainittakoon että RKP on erinomainen yhteistyökumppani - ne osaavat ajaa suomenruotsalaisten etuja häikäilemättömästi ja pakkoruotsi on haittamaahanmuuttoa huomattavasti pienempi paha.
Lisäys vielä julkaisupäivänä: Uuvatit päättivät sitten antaa nimekseen Sininen tulevaisuus. Kuinka sopivaa etenkin englanniksi eli Blue Future. Ja muutenkin, olikohan asiayhteys nyt varmasti loppuun asti harkittu:

2) On nostettava esiin asioita, joissa vanhat puolueet ovat epäonnistuneet. EU-politiikka on ilmeinen, mutta muutakin löytyy. Esimerkiksi pienyrittäjät on ajettu liian ahtaalle, koululaitoksessa vaaditaan akateemisesti suuntautuneilta aivan liian vähän ja käytännöllisesti suuntautuneita turhautetaan, köyhien aseman ajaminen onkin aina ollut PS:n ydinaluetta etenkin kun se tapahtuu mahdollisuuksia luomalla eikä sosiaalituilla. Ja jokerikorttina joka totisesti kannattaa hyödyntää: kansallismielisyys on vihreyttä. Eniten globaalia ympäristökatastrofia on suomalaisista puolueista edistänyt vihreät, koska se on jatkuvasti ollut rahtaamassa haittamaahanmuuttajia Suomeen kasvattamaan hiilijalanjälkeään moninkertaiseksi. Tätä ei kannata koskaan jättää muistuttamatta.

3) Organisaatio on saatava kuntoon. Tämä on ensisijaisen tärkeää. Kirjoitin ohjeet jo viisi vuotta sitten. Nyt on aika ryhtyä niitä noudattamaan, kun päästiin eroon Soinista. Soinin suurin moka oli se, että hän vaati aina ensin perussuomalaisten jäsenyyttä ja vasta sen jälkeen lähdettiin katsomaan, mitä tälle tyypille voisi tehdä. Seurauksena kunnallisvaaliehdokkaaksi pääsi, jos käveli puoluetoimiston ovesta sisään. Nyt rekrytointi vauhtiin ja vähän äkkiä! Suomi on fiksuja nuivia ihmisiä pullollaan. Rakentakaa organsaationne kuntoon. Pääpaino rekrytoinnille - scoutatkaa lupaavia ihmisiä ja houkutelkaa heidät puolueeseen.

4) Ottakaa tavoitteeksi puolueen tekeminen tarpeettomaksi. Suomalaiset suhtautuvat epäluuloisesti politiikkaan - aiheesta - , joten tehkää tästä markkinointivalttinne. Todetkaa, että puolue on olemassa vain siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden suomalaisten hyvinvointia ajavalle liikkeelle. Mikäli muut puolueet ajaisivat suomalaisten etua, luopuisitte ilomielin vallasta. Perussuomalaisten tehtävä on toimia kansakunnan unilukkarina, kasvattamassa sen moraalista selkärankaa. Jos muut puolueet hoitaisivat tehtävänsä, perussuomalaisia ei tarvittaisi.

5) Vanhamedia käy propagandasotaa. Sen oleellinen viesti on: te ette voi voittaa, maassa ei ole tarpeeksi suomalaisten etua ajattelevia äänestäjiä (ymmärrettävistä syistä vanhamedia käyttää heistä eri nimitystä kuin tämä), monikulttuurisuus on väistämätöntä. Etsimättä tulee mieleen Star Trekin kyberneettinen Borg-rotu, jolla on vain yksi tietoisuus ja vakiofraasi uhata kohtaamiaan sivilisaatioita:
"Me olemme Borg. Laskekaa suojauksenne ja antautukaa laivoinenne. Sulaudutte meidän palvelukseemme. Vastarinta on turhaa."
Ja joka helvetin kerta ne ottavat turpiinsa Tähtilaivastolta.
Samalla tavoin perussuomalaisten on nyt luotava suomalaisiin usko siihen, että meidän arvomme voittavat. Toisin kuin vasemmistolainen historiankäsitys väittää, tulevaisuus ei ole etukäteen määrätty. Kun tämä tavoite saavutetaan, tapahtuu jompikumpi seuraavista asioista: joko perussuomalaiset nousevat maan suurimmaksi puolueeksi tai muut puolueet alkavat jälleen, lähes kolmenkymmenen vuoden eksyksissä olon jälkeen, ajaa suomalaisten etua. Kävi kummin tahansa, voittaja on länsimainen sivistys. Mutta tämä on mahdollista vain, jos suomalaisille - kuten myös muille länsimaalaisille - palautetaan oikeutettu usko länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuteen kulttuurien joukossa.