Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Uusinta: Korean sota 2.0

Lukijalle: Koreassa jännitteet ovat jälleen nousseet. Sama oli tilanne neljä vuotta sittenkin, jolloin julkaisin tämän jutun. Kuten tuolloin ennustin, sotaa ei tullut. Ei sitten laukaustakaan. Ja kehitys on viimeiset neljä vuotta kulkenut kuten uumoilin: ei liennytystä, Pohjois-Korean rajat ovat yhä tiukemmin kiinni ja Etelä-Korea on ollut passiivinen.
Monelle on tullut yllätyksenä nimenomaan tuo Etelä-Korean passiivinen asenne. Se on sinänsä luonnollista, koska virallinen linja on yhdistyminen. Kuten tuolloin kirjoitin: "Eteläkorealaisten poliitikkojen ajatus Koreoiden yhdistymisestä on sama kuin kaikkien poliisien rukous: Hyvä Jumala, jos sen pitää tapahtua, älä anna sen tapahtua minun vartiovuorollani." Eli yhdistymistä periaatteessa toivotaan, mutta kukaan täysijärkinen ei halua olla vastuussa silloin kun se tapahtuu. Kirjoituksen neljännessä osassa kuvailin, kuinka Pohjois-Korean romahdusta voisi vauhdittaa. Mitään sellaista ei ole tapahtunut, joten olin ilmeisesti oikeassa todetessani Etelä-Korean haluttomuudesta.
On selvää, että Pohjois-Korea romahtaa. Maa on kuin hatara tiilirakennus, josta yhden tiilen poistaminen aiheuttaa katastrofaaliset seuraukset. Ongelma on se, että kukaan ei tiedä mikä tiili se on - ennen kuin se on poistettu. Pohjois-Korea voi aivan hyvin romahtaa huomenna. Aivan yhtä hyvin nykytilanne voi olla voimassa vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Tämänhetkisen tilanteen voi analysoida varsin lyhyesti. Donald Trump on ajatellut asian läpi ja havainnut, että mahdollisia lopputulemia on kaksi. Sillä ei ole niinkään merkitystä, millä tavoin näihin päädytään, ainoastaan lopputuloksella.
1) Pohjois-Korea pakotetaan luopumaan joukkotuhoaseistaan. Tapahtui tämä sitten neuvottelujen kautta tai vaikka miljoonia ihmishenkiä vaativalla sodalla.
2) Pohjois-Korea saa pitää joukkotuhoaseensa, jolloin se väistämättä jatkaa niiden kehittämistä yhä tehokkaammiksi ja laajentaa arsenaaliaan.
Ja sitten Trumpin (tai kenen tahansa muun loogisen ajattelijan) pään sisälle. Vaihtoehto (1) lähettää selkeän viestin kaikille joukkotuhoaseita hamuaville diktaattoreille: ei kannata. Vaihtoehto (2) lähettää yhtä selkeän viestin: hanki ydinaseita, niin kukaan ei uskalla tehdä sinulle yhtään mitään.
Kumman vaihtoehdon itse valitsisit, jos olisit päättävässä asemassa?
Jos (2), olet poliitikko joka ajattelee seuraavia vaaleja. Jos (1), olet valtiomies joka ajattelee seuraavaa sukupolvea:


Suosikkiniemimaallani Koreassa sattuu ja tapahtuu jälleen kerran. Kim Jong-unilla tuntuu olevan tässä kuussa pahimman mittakaavan PMS. Ensin hän otti ja sanoutui irti Korean sodan aseleposopimuksesta ja julisti maiden välillä vallitsevan sotatilan. Eipä aikaakaan, kun maan armeija ilmoitti saaneensa luvan ydiniskuun. Kohta televisiossa pyörivätkin jo videot, joissa mm. Valkoinen talo päätyi ohjusiskun kohteeksi. Pullistelu jatkui, kun ohjusten ilmoitettiin olevan jo laukaisuvalmiina. Sotatunnelmia lietsottiin vielä kehottamalla ulkovaltojen lähetystöjä evakuointiin. Mitä ihmettä Koreassa oikein on tapahtumassa?


1. Pohjoisen näkökulma

Pjöngjangin vallanpitäjien vinkkelistä katsoen tilanne on selvä. Kusessa ollaan. Diktatuuri on sortumassa tasan samaan asiaan kuin Euroopan itäblokki reilu 20 vuotta sitten eli tiedonvälitykseen. Talous on pahasti kuralla, mikä nyt on väistämätön seuraus sosialismista. Tämä ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että muun maailman menestys pitäisi pystyä pimittämään kansalta. Viimeisen viiden vuoden aikana tämä ei ole enää onnistunut. Vaikka vain ani harva pohjoiskorealainen on onnistunut käymään ulkomailla, tämä määrä on moninkertaistunut. Ympäri Afrikkaa rakennetaan mahtipatsaita pohjoiskorealaisella ammattitaidolla, jopa naisten jääkiekkomaajoukkue pelasi jokunen vuosi sitten Vierumäellä MM-kisojen alasarjassa, Venäjän Vladivostokissa työskentelee rakennusmiehiä hankkimassa kipeästi tarvittavaa ulkomaanvaluuttaa, maan sisälläkin yhteistyöyrityksissä päädytään ulkomaalaiskontakteihin. Vaikka yksikään ulkomailla käyvä ei pääse ruskettumaan kun kaikki varjostavat toisiaan, niin aina vähän tietoa tihkuu eteenpäin. Tästä selvä merkki on se, että Jalujoen ylittävien, Kiinaan tulvivien pakolaisten määrä on moninkertaistunut. Jos määrä väliaikaisesti laskeekin, se on merkki ainoastaan rajakontrollin kiristymisestä. Halukkaiden määrä kasvaa koko ajan, kun tieto lisääntyy.

Analyytikkojen mukaan tilannearvion tekee ongelmalliseksi se, että on epävarmaa kuka Pjöngjangissa todella päättää vai onko käynnissä valtataistelu. Pohdiskelin asiaa reilu vuosi sitten vallanvaihdon yhteydessä. Tällä kertaa asia on yhdentekevä. Päätti Pjöngjangissa kuka tahansa, johtopäätös on sama: jos valta halutaan säilyttää, rajat on suljettava ja tiedonvälitys tukahdutettava ennen kuin kansa kapinoi. Vuoden 1989 opetukset muistetaan. Ongelmana on se, että hyvälle on annettu jo pikkusormi ja se uhkaa viedä koko käden. Pohjois-Korea ei kestäisi enää uutta nälänhätää 90-luvun tyyliin. Kansa nousisi kapinaan. Toisaalta jos informaatiovirta jatkuisi entisellään, kansa kapinoisi ajan myötä joka tapauksessa.

Tarvittavat toimenpiteet ovat ilmeiset. Kansalaisten ulkomaalaiskontaktit on karsittava ehdottomaan minimiin. Tästä hyvä esimerkki on Kaesongin yhteistoiminta-alueen sulkeminen. Mikäli kontaktien rajoittamisessa onnistutaan, menee vielä useita vuosia kunnes propagandasyöttö riittää hälventämään ihmisten muistikuvat vauraasta lännestä. Toisaalta yhteistyöstä luopuminen tarkoittaa valuuttavirran katkeamista, nälänhätää, kapinaa ja hallituksen tuhoa. Siksi on samanaikaisesti kalisteltava sapelia ja yritettävä kiristää ydinaseohjelmalla ruoka- ja tavara-apua. Se on ainoa keino pysyä vallassa.


2. Etelän näkökulma

Virallisesti Etelä-Korea ajaa Koreoiden yhdistymistä. Käytännössä kukaan järjissään oleva eteläkorealainen poliitikko ei sitä halua. Kustannukset olisivat tähtitieteelliset. Jonkinlaista vertailukohtaa saa Saksojen yhdistymisestä. Korean kohdalla tilanne olisi vielä pahempi. Eroa on jatkunut kohta 70 vuotta, ei 45. Saksat eivät käyneet keskinäistä katkeraa sotaa. Ennen eroa Saksa oli itsenäinen maa, Korea ei. Itä-Saksan asukasluku oli alle kolmasosa Länsi-Saksasta, Pohjois-Korean yli puolet Etelä-Koreasta. Elintasokuilu ei ole kolminkertainen, vaan kaksikymmenkertainen. Itäsaksalaiset tiesivät aika tarkkaan, missä lännessä mennään, pohjoiskorealaiset voisivat yhtä hyvin matkustaa Marsiin ja vaativat koulutuksen selvitäkseen edes etelän elämän alkeista.

Koreoiden yhdistymistä ei toivo yksikään alueen valtapelureista. Se toisi aluksi epävakautta ja lopulta yhdistynyt Korea olisi vakava kilpaililja niin Japanille kuin Kiinallekin. Tuskin Venäjäkään olisi kovin innostunut, Yhdysvallat taas menettäisi hyvän syyn sotilaalliseen läsnäoloon Kaukoidässä. Sota Koreassa olisi äärimmäisen riskialtista kaikille, myös ilman ydinaseita. Vaikka yhdistyminen jollain konstilla tapahtuisi rauhanomaisesti, Korean talous romahtaisi, mikä ei olisi välttämättä hyvä kilpailijoillekaan. Korean nousuun kestäisi yksi sukupolvi, mutta se olisi väistämätöntä, minkä todistaa historia. Korean sodan jäljiltä maan elintaso oli normaalia afrikkalaista luokkaa. Noin kaksi ja puoli miljoonaa eteläkorealaista siviiliä kuoli sodan seurauksena. Soul oli jyrätty maan tasalle sen vaihdettua omistajaa neljästi. Koko Korean niemimaalla oli tasan yksi suuri kaupunki (Pusan), jota ei vallattu vähintään kahta kertaa. Pohjois-Korealla oli teollistuneena periaatteessa paremmat lähtökohdat kuin maatalousvaltaisella etelällä, mutta parikymmentä vuotta sodan jälkeen Etelä-Korea meni heittämällä ohi. Yksi sukupolvi ja jokin muu kuin kommunistinen järjestelmä on kaikki mitä tarvitaan, kunhan maan väestö on jotain muuta kuin afroniloottista eikä tunnusta islamia. Jos Korea yhdistyisi nyt, vuonna 2040 se olisi Japanin veroinen mahti. Mutta siinä välissä pitäisi maksaa hirvittävä hinta.

Eteläkorealaisten poliitikkojen ajatus Koreoiden yhdistymisestä on sama kuin kaikkien poliisien rukous: Hyvä Jumala, jos sen pitää tapahtua, älä anna sen tapahtua minun vartiovuorollani.


3. Arvio tilanteesta

Pohjois-Korea pullistelee ja yrittää kiristää myönnytyksiä. Joukkoja ei ole ryhmitetty hyökkäystä varten. Todennäköisesti seuraa joitakin tykistön laukauksia tai ehkä jopa ydinaseettoman ohjuksen laukaisu Etelä-Korean alueelle, jonka jälkeen Pohjois-Korea toteaa torjuneensa imperialistien uhan ja vetäytyy mahdollisen avustussaaliinsa kanssa koloonsa kyhjöttämään.

Pohjois-Korean johtajat eivät ole mitään hölmöjä. Ainakin kenraalit tietävät, ettei maalla olisi tosisodassa mitään mahdollisuuksia. On ollut hauska seurata joitakin keskusteluketjuja aiheesta (esimerkki). Poikkeuksetta keskustelijat voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1) Pessimistit. Heidän mukaansa P-K kykenee keskittämään koko ohjus- ja tykistöpatteristonsa sen verran lähelle rajaa, että Soul menee muutamalla ensimmäisellä yhteislaukauksella päreiksi.
2) Optimistit. Heidän mukaansa USA ja E-K kykenevät valvomaan rajan läheisyyttä satelliitein ja lennokein niin tehokkaasti, että joka ainoa asema muutaman kymmenen kilometrin syvyyteen asti voidaan tuhota täsmäasein jo ennen ensilaukausta tai ainakin ennen toista.
3) Realistit. Tällä ryhmällä on yleensä sen verran käytännön kokemusta, että he tietävät kaikkien armeijoiden kaikkialla maailmassa koostuvan järjestelmällisistä ja satunnaisista mokailuista, jotka kuitenkin jotekin klonksuttavat asiaa eteenpäin. Kaikkea ei voi havaita, eivätkä kaikki ammukset osu.
Kaikkien ryhmien yhteinen näkemys on kuitenkin se, että pohjoinen häviää.

Todennäköisin skenaario all-out -sodan puhjetessa olisi se, että P-K kykenee ampumaan jonkin aikaa, mutta etelä USA:n täsmäaseiden tuella jauhaa suorituskyvyn muutamassa päivässä olemattomiin, jonka jälkeen saatetaan edetä pohjoiseen seurauksena verinen sota tai sitten solmia aselepo. Mutta Korean sotaa, versio 2.0, ei tule. Voi olla, että sota tulee, mutta se ei ole mikään all out -sota. Vaikea taistella täysillä, kun melkoinen osa sotilaista ei edes halua - halukkuuden määrää voi vielä dramaattisesti laskea Etelä-Korean järkevä propaganda.

Koska pohjoisen kenraalit tietävät tilanteen, varsinaiseen sotaan tuskin lähdetään. Mahdollista se toki on ja varmin merkki sodan puolesta toisaalta on se, että luotettavasti virhearvioita tekevä Erkki Tuomioja pitää sotaa erittäin epätodennäköisenä. Mikäli sota syttyy, se syttyy todennäköisesti vahingossa; tällöin Pohjois-Korean valtataistelu johtaa tapahtumaketjuun, jonka seuraus on kaikille kamppailun osapuolille ei-toivottu, mutta väistämätön. Täysimittaisen sodan etenemistä on erittäin vaikea ennustaa, koska se olisi ensimmäinen tosisota kymmeniin vuosiin. Viime aikoina sodat ovat olleet epäsymmetrisiä (kehittynyt armeija vs sissit) tai sitten kevyin asein käytyjä paikallisia konflikteja. Kaksi täysimittaista armeijaa ei ole iskenyt yhteen sitten - niin, edellinen kerta olikin juuri Koreassa 1950-53. Irakin sotia kun ei voi laskea, niissä kun toisena osapuolena oli arabiarmeija, joita ei voi ottaa vakavasti. No, Kuuden päivän sota ja Jom Kippur sentään pääsevät lähelle, koska arabeilla sentään oli moninkertainen ylivoima.


4. Propagandahyökkäys

Etelä-Korea on hoitanut propagandaa pohjoisen suuntaan todella surkeasti. Hyvänä esimerkkinä siitä on tapa, jolla Pohjois-Koreaan matkannutta yhdistymisaktivistia kohdeltiin hänen palatessaan yhteisen turvallisuusvyöhykkeen kautta etelään. Video on karua katsottavaa ja huonoa PR:ää tapahtumaa seuranneille sadoille pohjoiskorealaisille.

Mikäli käy ilmi, että Pohjois-Korea todella valmistelee hyökkäystä ryhmittämällä joukkojaan rajalle, Etelä-Korean on noudatettava strategiaa joka minimoi vahingot. Sodan se voittaa joka tapauksessa, kyse on siitä miten se tehdään pienimmillä ihmis- ja materiaalivaurioilla. Etelän paras ase pohjoista vastaan on totuus. Tällöin hyvä valinta on Hearts and Minds -strategia. Pohjoiseen on kerrottava totuus tilanteesta. Jos kansa kapinoi, ryhtyy passiiviseksi tai alkaa joukoittain marssia etelää kohti, on vaikea ampua kranaatteja etelään kun ei ole ampujia.

Ongelma on tiedon levittäminen; radio- tai TV-lähetyksiä pohjoiseen ei voi suunnata, koska siellä käytössä on ainoastaan valmiiksi valtion kanaville viritettyjä vastaanottimia ja kännykkäverkkoakin valvotaan tarkasti.

Mutta ratkaisu on jo olemassa ja sitä paitsi testattu. Ihmisoikeusaktivistit ovat useita kertoja lähettäneet ilmapalloilla lentolehtisiä rajan yli. Kylminä pakkastalvina on lähetetty jopa jättipalloilla sukkia rajan yli lämmikkeeksi. Etelä-Korean hallitus on suhtautunut toimiin lievästi sanoen nihkeästi, mikä sekin on merkkinä sen todellisesta haluttomuudesta yhdistymiseen.

Kuvitellaanpa kuitenkin, että Etelä-Korean hallitus varautuisi kaikessa hiljaisuudessa omaan ilmapallo-operaatioonsa. Mikäli pohjoisen hyökkäys näyttäisi uhkaavalta, etelä laukaisisi oman ilmapallopropagandansa. Olisi helppoa lähettää liikkeelle tuhansia, jopa miljoonia ilmapalloja. Näihin koottaisiin sitten pikkuinen rauhanomainen paketti. Pohjois-Korean hallitus ei voisi ampua niitä kaikkia alas ja melkoinen osa sisällöstä päätyisi väistämättä yksityisille kansalaisille.

Ilmapallojen kantokyky ja lentoaika ovat tietysti riippuvaisia pallon paineesta, koosta ja lastista ja kantomatka vallitsevista sääolosuhteista. Se olisi kokeiden mukaan kuitenkin riittävä, kunhan tuuli käy oikeasta suunnasta. Lastin sisällön valinnassa kannattaisi kuunnella loikkareita; millaisen paketin he uskoisivat tuottavan parhaan tuloksen. Pakkauksessa voisi olla esimerkiksi:
1) ruokaa (esim. suklaapatukoita, pussiaterioita). Nälänhätää kokevalle kansalle voisi olla melkoinen miettimisen paikka, kun näkee kuinka joillakin on varaa heittää sapuskaa taivaan tuuliin avuksi. Puhumattakaan siitä, että kun pakkauksia olisi erilaisia, se herättäisi varmasti ajatuksia etelän tuotantokyvystä.
2) elektroniikkaa (kännykkä, MP3). MP3:een voisi ladata musiikkia, ohjelmia - kaikkea mitä nyt mieleen tulee. Kännykässä olisi prepaid ja veivattava laturi (kännykän sisältävissä ilmapalloissa pitäisi tietysti olla lyhyempi kantomatka, jotta ne yltäisivät etelän verkkoon, ellei sitten lähetettäisi satelliittipuhelimia). Käyttöohjeet mukana: soita mihin tahansa numeroon (operaattorien tunnukset lueteltu) ja kysy, miten etelässä menee. Tällöin etelän kansalaiset pitäisi tietysti nopeasti julkisin tiedottein valmistaa vastaamaan pohjoisen yllätyspuheluihin.
3) vaatteita (sukkia tuotemerkein ym.) Luulisi pistävän ajattelemaan.
4) tiedotteita (sisältö mietittävä tarkoin, tai sitten ihan sanoma- ja aikakauslehtiä). Pelkän propagandan lisukkeena olevat normaalit painotuotteet saavat tynnyrissä eläneen pohjoiskorealaisen takuulla pohtimaan, että kaikki ei taidakaan olla ihan kuten Ri Chun-hee telkkarissa kertoo.

Miljoonien ilmapallojen propagandamyrskyssä on tietysti se riski, että pohjoisen johto hyökkää kostoksi. Mutta paha on hyökätä, jos ei ole halukkaita hyökkääjiä. Jokainen kommunistinen yhteiskunta romahtaa aina sisältäpäin ja se on myös Pohjois-Korean kohtalo. Kyse on vain siitä, tapahtuuko se nyt vai myöhemmin ja onko romahdusta vauhditettava pakon edessä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos tarkkoja ollaan, niin käydään edelleen Korean sota ykköstä, kun rauhaa ei ole saatu aikaan. Sama Japanin ja Rysslandin kanssa. Sodassa ne ovat edelleen, kunnes Kuriilit on palautettu.

Tuhka kirjoitti...

Tuhka on aiemminkin lukenut noista "ilmapallohyökkäyksistä" se voisi olla toimiva strategia tilanteessa. Mutta varmasti ihan ammattilaiset ja ne jolle maksetaan reilusti pohtivat tätä, tosin voivathan ammattilaisetkin mokata.

Katsotaan miten käy, Tuhka tosin alkaa pelätä että sota on tulossa. Näinköhän pörssi romahtaa miten nopeasti siinä tapauksessa

Allaspalo kirjoitti...

"Jokainen kommunistinen yhteiskunta romahtaa aina sisältäpäin ja se on myös Pohjois-Korean kohtalo."

Mistä arvon Jaska tietää sen varmaksi?
Mitäs jos ihmiset ovat oikeissa olosuhteissa lammasmaisempia kuin kuvittelemmekaan ja tää tatska jää rumentamaan ihmiskunnan kasvoja sadoiksi vuosiksi.

Ennen NL loppua oli mahdotonta kuvitella, että kommunismi romahtaisia ja nyt taas on mahdotonta kuvitelle, että jokainen komentotalous ei lopulta romahtaisi.

Eikä se, että (jos) Pohjois-Korean kansa nousee kapinaa ole mikään pomminvarma tae että Kimien dynastia jyrättäisiin. Kapinaa varten on vesitykit ja hermokaasu.

Kyllähän se on nähty lähi-idässä ja Venäjällä kuinka väistämätöntä demokratian ja hyvinvoinnin voittokulku on.

"If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever." - George Orwell

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Totta, mutta de facto on eletty rauhassa yli 60 vuotta.

Tuhka: Kyllä tämä mielenkiintoiselta näyttää, eikä osaa ennustaa mihin tässä kääntyy.

Allaspalo: Niin no, enhän minä varmaksi tiedäkään. Mutta toistaiseksi saldo on ollut 100 %. Voihan se olla että poikkeuskin löytyy. Enkä missään nimessä tarkoita, että kommunismin romahduksesta seuraisi demokratia ja hyvinvointi. Pidän sitä nykymaailmassa pikemminkin epätodennäköisenä, mutta asiasta lisää ensi viikon kirjoituksessa.

Hemuli kirjoitti...

Koreassa on menossa toukotyöt tähän aikaan vuodesta. Maa, jossa maanviljelys on vieläkin kovasti miestyö voittoista ei voi sotia toukotöiden eikä sadonkorjuun aikana. Miehet tarvitaan pelloille.

Lyhyt kesäsota olisi mahdollinen mutta Kim kyllä tietää, euroopassa koulunsa käyneenä, että jos mielii pysyä vallassa niin jenkkejä vastaan ei voi sotia.

Pohjois-Korean armeija on järkyttävän suuri. Jos moraali kestää niin sota tarkoittaa hirmuista veren vuodatusta. Riittävästi aivopesty mies, joka puolustaa omaansa voi olla hirmuinen.
Jotenkin vaan en usko pohjois-korealaisten moraalin kestävän.

Jaska Brown kirjoitti...

Hemuli: Totta. Ei voi sotia tuolloin - paitsi jos se arvioidaan vähemmän huonoksi vaihtoehdoksi, mikä on toki hyvin epätodennäköistä. Enkä usko pohjoiskorealaisten moraalin kestävän. Se olisi vielä 20 v sitten saattanut kestääkin, mutta nykyään kaikki vain teeskentelevät uskovansa systeemiin ja johto jopa tietää sen.

Mikael Hundsvans kirjoitti...

"Mutta toistaiseksi saldo on ollut 100 %. Voihan se olla että poikkeuskin löytyy."

Kiina?

Tarkka havainnoitsija saattaa tosin olla sitä mieltä, että Kiinassa on
siirrytty kommunismista fasismiin.

Jaska Brown kirjoitti...

Mikael Hundsvans: Kiina on nykyään yhtä kommunistinen kuin tämän kirjoittaja on neekeri. Kiinan ero muihin romahtaneisiin kommunistimaihin on vain siinä, että maan johtajat näkivät merkit ja romauttivat kommunismin itse ja jopa hallitusti. Nimi on jäljellä, mutta ei enää muuta.