Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 15. lokakuuta 2016

Uusinta: Mutta tämä on minun elämäni!

Lukijalle: Tämä vuoden 2009 viimeinen blogiteksti oli eräänlainen vastalauseeni nykyajan individualismille. Kun nyt luin sen uudelleen, totesin että se on yksi niistä harvoista kirjoituksista, joihin ei tarvitse tehdä pilkunkaan verran muutosta. Yleensä on käynyt niin, että peruslinja on vuosien varrella pysynyt samana, mutta yksityiskohtien osalta näkemys on tarkentunut. Tähän ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Ei, vaikka tekstin kirjoittamisen jälkeen oma tilanne on muuttunut. Nykyään olen sukupolvien välisen ketjun ensimmäinen lenkki, sillä yksikään esivanhemmistani ei enää ole elossa. Ja minusta eteenpäinkin on useampi lenkki kuin tekstin kirjoittamisen aikaan, sillä lapsia on enemmän:

Tuttu lause kaikille meille, joilla on sisäänrakennettu taipumus neuvoa muille ihmisille miten heidän tulisi elämänsä elää. Erityisen usein lausetta käytetään tilanteessa, jossa sen lausuja ei kykene esittämään toiminnalleen mitään järjellistä perustetta.

Isä 20-vuotiaalle:
- Kyllä sinun Jatta pitäisi opiskellakin eikä vain bilettää kavereiden kanssa.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Opettaja 14-vuotiaalle:
- Toni, tupakan polttaminen ei tee sinulle hyvää ja se on sitä paitsi koulun järjestyssäännöissä ehdottomasti kielletty.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Vaimo miehelle:
- Voisit Arto välillä viettää aikaa lastesi kanssa etkä aina mennä kavereiden kanssa kaljalle.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Sosiaalivirkailija asiakkaalle:
- Henna, pikavippien ottaminen kännykällä ei ole se paras tapa hoitaa taloutta.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Äiti 35-vuotiaalle:
- Kuules nyt Maija, ei työ ole koko elämä. Milloinkas minä saan niitä lapsenlapsia?
- Mutta tämä on minun elämäni!

Ei se ole. Siis sinun elämäsi. Se on sinun geeniesi elämä. Ja sinun geenisi ovat sinun jokaisen esivanhempasi elämää. Sinä, juuri sinä, olet vastuussa elämästäsi jokaiselle esivanhemmallesi. Puoleksi äidillesi, puoleksi isällesi. Neljäsosalta jokaiselle isovanhemmallesi. Kahdeksasosalta jokaiselle isoisovanhemmallesi ja niin edelleen.

He ovat panostaneet sinuun. Useimmiten vanhempasi eniten. Toki on joitakin, jotka vanhemmat ovat hylänneet tai kaltoin kohdelleet. Mutta hekin ovat osa ketjua, jossa joku on huolehtinut lapsestaan. Sinuun on kohdistettu odotuksia ja toiveita. Myös välillisesti. Isomummisi on pidellyt vaariasi sylissään ja ajatellut, mitähän tuon pikkuisen lapsenlapsista joskus tulee.

Mietin joskus, mitä joku esivanhemmistani tuumailisi, jos saisi katsella elämääni jonkin aikaa minun silmilläni.
Isoisäni, jota en koskaan tuntenut. Mitä hän ajattelisi, jos kulkisi päivän sisälläni salamatkustajana, riuhtaistuna irti keskeltä talvisotaa ollessaan samanikäinen kuin minä nyt?
Mummoni isä, joka oli melko tarkkaan tasan sata vuotta vanhempi kuin minä?
Isänisänisän...isänisä, joka muutti siinä neljäsataa vuotta sitten suvun kantapitäjästä ja aloitti sukuhaaran, joka kasvoi suvun suurimmaksi?

Olisivatko he hämmentyneitä nykyajan elämän kiihkeästä rytmistä? Ainakin ihmettelisivät kaikenlaisia tekniikan saavutuksia. Kummastelisivat jälkeläisensä kykyä ajaa autoa, käsitellä tätä kummallista vekotinta jolla ajatukset muuttuvat näppäilemällä tekstiksi. Kenties he olisivat odottaneet maailman muuttuvan, mutta tuskin tällä tavalla ja näin paljon.

Oleellinen kysymys olisi silti: olisivatko he ylpeitä tavasta, jolla elän? Tyytyväisiä siihen, millainen mies heidän jälkeläisestään on tullut?

Tämä kysymys kannattaa jokaisen esittää itselleen säännöllisin väliajoin, kuvitellen eri aikakausilta olleita edesmenneitä sukulaisiaan siihen vastaamaan. Jos uskoo heidän olevan tyytymättömiä siihen, millainen ihminen on, on syytä katsoa peiliin ja kysyä, kuinka minun on muututtava.

Eikä kyse ole ainoastaan esivanhemmista. Jokainen meistä on vastuussa elämästään lapsilleen, lapsenlapsilleen ja kaikille tuleville sukupolville.

Kysy itseltäsi: kun lapsenlapseni kertoo sadan vuoden kuluttua minusta omalle lapselleen, onko hänellä kerrottavana jotain esikuvallista - vaikka se olisi sitten vain valikoitu ja kaunisteltu osa minua. Vai onko hänen vaiettava tai valehdeltava? Tai mikä pahinta, onko minusta jäänyt mitään kerrottavaa?

Jatta käyttää vapaa-aikansa ja osan opiskeluajastaankin bilettämiseen. Mitä hänen isoisovanhempansa ajattelisivat alkoholinkäytöstä? Ehkä juhliminen menee niin överiksi, että opinnot keskeytyvät ja Jatta viettää loppuikänsä roikkuen työttömyyskorvausten ja pätkätöiden välillä. Miten käy Jatan lapsille, jos hän tulee raskaaksi ja käyttää - vaikka tietämättään - alkoholia raskausaikana?

Muuttuvatko Tonin tupakointikokeilut pahaksi tavaksi? Kenties hän käyttää esivanhempiensa keräämän perintöomaisuuden päihteisiin ja makeaan elämään. Millaisen esimerkin Toni antaa omille lapsilleen? Isien päihteidenkäyttötavat yleensä periytyvät esimerkin myötä jälkikasvulle.

Paheksuvatko Arton appivanhemmat - luultavasti omatkin vanhemmat - hänen tapaansa laiminlyödä perheensä? Ehkä avioliitto ajautuu kriisiin ja eroon hänen vastuuntunnottomuutensa takia. Mitä tapahtuu Arton lapsille, toistavatko he omissa parisuhteissaan vastuutonta ja rikkinäistä mallia.

Hennan isovanhemmat ovat aikoinaan rakentaneet rintamamiestalon hartiapankkiperiaatteella ja maksaneet tunnollisesti velkansa. Jos he tietäisivät tyttärentyttärensä velkakierteestä, he häpeäisivät. Jo ajatuskin lapsenlapsesta sosiaalivirkailijan juttusilla rahaa kinuamassa olisi pöyristyttävä. Onneksi Hennan talous pelastuu, kun isovanhempien kuoltua hänen äitinsä siirtää perinnön yhden sukupolven yli. Mutta Hennan lapsenlapsilla ei ole rikasta mummoa.

Toistasataa vuotta sitten eläneelle Maijan mummon mummolle ajatus 35-vuotiaasta vanhapiiasta, joka ei edes halua naimisiin tai ainakaan lapsia, ei olisi kauhistuttava. Se olisi yksinkertaisesti käsittämätön. Maijan jälkeläisten mielipidettä asiasta emme saa koskaan tietää.

Jatat, Tonit, Artot ja Hennat aiheuttavat ongelmia paitsi itselleen, myös yhteiskunnallemme. Onneksemme heidän vastapainonaan on Sinejä, Juhoja, Oskareita ja Elinoita, jotka hoitavat asiansa hyvin ja joista heidän esivanhempansa olisivat ylpeitä. Jattojen, Tonien, Artojen ja Hennojen lapsissa on kuitenkin toivoa.
Todellinen ongelma ovat Maijat. Ei lapsia, ei toivoa.

13 kommenttia:

Hilma kirjoitti...

Blogin aiheeseen liittyen tekisin kirjasuosituksen: Frank Salterin "On genetic interests". Tunkisin opuksen jokaisen nuivan lukulistalle. Ja vihervasurinkin.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

mmh. 10+++ esi-isät ihmiskunnan alkuhämärästä asti kuolivat, nussivat, tappelivat, sotivat, nauroivat ja itkivät että sinä juuri siinä, olet. Olemassa. Just nytten. Tuollei.

Ainut velvollisuus menneitä homekasoja kohtaan on oikeastaan vain lisääntyä. Sen jälkeen voi vaikka syleskellä kattoon ja vetää lonkkaa ja lukea aku ankkaa. Tai Jos on tosi kova jätkä, niin aarne ankkaa.
Itse olen multiploitunut, high five!

RedEyedFrog kirjoitti...

Minä olen Maija. No, en nimeltäni, mutta lapseton nainen eikä lapsia tule. Täytyy myöntää, että tällaiset tekstit eivät myöskään houkuttele muuttamaan näkemystä asiasta.

Ajatus siitä, että mun olisi elettävä niin, että jotkut muinaiset esi-isät eivät mua häpeäisi, on lähinnä koominen. Joskus vuonna miekka ja kivi esimerkiksi housujen käyttö oli naisille _laitonta_. Eikä se ollut pikkujuttu vaan erittäin iso ja merkittävä asia, siis että sukupuolet pysyköön tiukasti karsinoissaan. Sen ajan esi-isäni saisivat sydärin jo pelkästään kurkistaessaan vaatekaappiini saati sen myötä, että hillun yksinäni miespuolisten kavereiden kanssa niiden kämpillä ilman esiliinaa jne. Toisekseen, 35v vanhat piiat eivät ole olleet mitenkään erityisen kummallinen asia historiassa, asian häpeällisyys riippuu etupäässä siitä, miksi nainen oli naimaton. Esimerkiksi nunnien kuului olla naimattomia ja lapsettomia. Samoin esim. jos nainen jäi naimattomaksi avustaessaan yhteisöä, se oli ihan ok.

Toinen juttu on se, että mitäs, jos mun esi-isäni on olleet hunsvotteja, rosmoja ja lunttuja koko revohka? Kyllä nekin lapsia saavat. Ajatus siitä, että ennen elettiin kunnolla ja nykyajan nuorisoa saa hävetä on erinomaisen hupaisa.

Qroquius Kad kirjoitti...

Minulla ei ole lapsia, mutta veljelläni on. Jatkakoon hän vanhempiemme geenejä eteenpäin, kun minusta ei siihen kerran ole.

Setämiehenäkin voin silti toteuttaa arvokasta funktiota: voin olla veljeni lapsille varoittava esimerkki!

Kumitonttu kirjoitti...

Punasilmäsammakko ei välttämättä ymmärtänyt että vaikka isosta populaatiosta voidaan tehdä yleistyksiä, ne eivät päde kaikkiin yksilöihin. Olen kuullut, että 97% mustaloisista pilaa kolmen prosentin maineen. Lapsettomuus ei tee yksilöstä huonoa vaikka voidaan todeta että lapsettomuus yleisesti ottaen on ongelmallista yhteisön elinkyvyn kannalta. Vuosia Jaskan blogia seuranneena en millään voi kuvitella, että Jaska väheksyisi lapsettomia. Jos väheksyisi, hänen olettaisi kannattavan Euroopan islamisaatiota.

Kuten Qroqius Kad totesi, geenit jatkuvat vaikka omat geenit eivät. Yhden ihmisen geeniperimän jatkumon arvostus vähättelisi niitä, jotka Suomen sodissa 1939-45 kuolivat. Kukaan suvakkeja lukuun ottamatta ei heidän uhraustaan vähättele.

Mitä lapsiin tulee, niin suvakeille tuntuu tuottavan kauheaa inhoa ajatus, että väärinajattelijat lisääntyvät. Heidän lapsensa tulee ottaa "varhaiskasvatuksen" piiriin ja samaan hengenvetoon kuuluu todeta, että taaperot tarvitsevat "ammattilaisten" (sic) kasvatusta tullakseen hyviksi kansalaisiksi. Ei ole kaukaa haettua verrata moista ajattelutapaa Neuvostoliiton punapioneereihin.

Jaska Brown kirjoitti...

Hilma: Laitetaan lukulistalle.

Feyris Nyannyan: Plus hoitaa asiat siten, että omilla jälkeläisillä on mahdollisimman hyvät suvunjatkamisedellytykset...

RedEyedFrog, Qroquius Kad ja Kumitonttu: Tästähän saa helposti nelikentän. Akseleina ovat 1) onko lapsia / ei ja 2) pitäisi olla / ei pitäisi olla. Historiallisesti lisääntyi aika moni sellainen, jonka ei olisi pitänyt. Nykyään, kiitos ehkäisyvälineiden, harvempi, mutta toki heitäkin on kuten huostaanottojen ja esim. FAS-lasten määrästä nähdään.
Mutta kommenttinne koskivat tilannetta "ei ole lapsia". Katsotaan aluksi ne, joilla lapsettomuus on oma päätös. Joillekin tämä on kieltämättä oikea valinta. Eikä tämä suinkaan tarkoita, että ihminen olisi kelvoton. On sellaisia, jotka ovat erinomaisia täteja ja setiä, mutta vanhempina eivät pärjäisi. Tämän kirjoituksen moitteet menivät nille, jotka olisivat todennäköisesti hyviä vanhempia, mutta eivät lisäänny joko uransa takia tai siksi, että eivät löydä sopivaa puolisoa (jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä ovat yleensä naiset, jotka pitävät rimaa liian korkealla, miehillähän rimaa ei yleensä edes ole). Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Linkatussa kirjoituksessa esimerkkimies dumppasi yli kymmenen vuotta kestäneen avoliiton, kun korkealle koulutettu vaimo halusi vain tehdä uraa ja ilmoitti, että lapsia ei tule. Jonka jälkeen hän hommasi uuden vaimon. Nykyään lapsia on kaksi. Tai tässä kirjoituksessa, jossa teki mieli sanoa yksinäisyyttään itkevälle naiselle: ”Laihdutapa nuo 20 kiloa ylipainoa pois tai laske vaatimustasoa hyväpalkkaisen akateemisen standardin alapuolelle, mieluiten molemmat!”, mutta itsesuojeluvaisto esti. Hyvä niin, koska ilmeisesti joku rohkeampi sanoi tai sitten tajusi itse. Laihdutti ja kelpuutti lopulta duunarimiehen. Nykyään kaksi lasta.
Kokonaan toinen asia ovat vastoin omaa haluaan lapsettomat. Heitä en millään tavoin tahdo moittia. Päinvastoin, olen hyvin surullinen heidän puolestaan. En voi väittää ymmärtäväni, miltä tuntuu.

Ja Kumitontulle erikseen: juuri noin. Isosta populaatiosta voidaan tehdä yleistyksiä. Yksittäistapaukset voivat poiketa linjasta. Esimerkkejä voidaan käyttää - kuten edellä tein - kuvaamaan isoja linjoja, mikäli ne ovat sellaisia kuin suuri osa tapauksista. Anomaliat ovat erikseen. Ja suvaitsevaisto haluaa todellakin määritellä lastenkasvatuksen. Olen varmaan itsekin heidän mielestään kelvoton isä. No, toisaalta tällä hetkellä lastenhuoneista kuuluu levollinen kuorsaus, kaikki vetelevät vielä sikeitä.

Tuumailija kirjoitti...

Itse olin melkein kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että ehdottomasti ei lapsia. Viimeisen parin vuoden aikana ajatus on hieman muuttunut, mistä voitaneen kiittää terapiaa ja vähitellen tapahtuvaa selviytymistä. Joskin olen vielä tässä vaiheessa sitä mieltä, että olisin parempi "kivana naapurin setänä" kuin isänä. Mieli on muutoksen tilassa, katsotaan mihin tässä päädytään.

Mutta geenejäni en aio jatkaa. Tähän on useita syitä. Ensinnäkin geeniperimästä tulevat alttiudet sairauksille, joita en anonymiteettisyistä nyt kerro. Toinen, luultavasti suurin, ongelma on rääkätty psyykeni. Tiedän mainiosti etten ikipäivänä kestäisi vauva- tai pikkulapsiaikaa, varsinkaan jos lapsia olisi enemmän kuin yksi. Kouluikäisten kanssa tulen jo paremmin toimeen. Kolmantena ovat tietyt ei-sairauksiin liittyvät geenit, joiden en yksinkertaisesti halua jatkuvan. Neljäntenä sitten eettinen ajatus: en halua tuottaa lisää ihmisiä planeetalle, jossa on niin paljon kärsimystä, tuskaa ja surua. Jos lapseni joutuisi kärsimään puoletkin siitä mitä minä jouduin, sydämeni särkyisi.

Jos siis lapsia ehkä joskus todella haluan, jäljellä olevat vaihtoehdot ovat adoptio ja/tai löytää jo lapsia saanut, eronnut/leski nainen. Tai sitten se naapurin kiva setä, joka opettaa miten nuotio sytytetään ja miten sytytystulpat vaihdetaan.

Ironmistress kirjoitti...

Serkkuja on jälleen kahdeksan. Toinen veljistämme ilmoitti että ruukinmatruunasta on jälleen tullut eilen täti.

Elämä jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Selkeästi alle 30v tutuista tulossa vanhempia. Molemmat opiskelijoita vielä. Lapsi syntyy ensi vuoden alkupuolella ja tässä kuussa menevät naimisiin. Hyvä, vastuuntuntoista, perheenlisäystä kun tulossa, sinetöidään liitto, toivottavasti kestää.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, tämä pitääkin laittaa: https://www.youtube.com/watch?v=R6o4OxG0nPY

Onkohan väärällä alalla, enemmmän ehkä tutkijatyyppiä oleva henkilö, ihan lisensiaatiksi asti opiskellut. Lukionkin opettajana ehkä suorituisi paremmin, valikoituneempaa ainesta nääs. Ihan kuin olisi saanut jonkinlaisen hermoromahduksen. Sääliksi käy naisparkaa, ei ne hommat vaan taida mennä kuin kasvatustieteen oppikirjoissa.

Sitten tällainen myös: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/445408-vuoden-luokanopettaja-ehdottaa-rikesakkoja-kouluihin-sakotetaan-vakivaltaisten

Voisikohan toimiakin tuollainen menettely?

Anonyymi kirjoitti...

Suoraan sanottuna hirvittävä olo tulee lukea, että on itsekäs pukama kun ei ole lisääntynyt.

Ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, että joutuu viettämään 260 päivää vuodesta vailla ihmiskontaktia(luvusta on poistettu työssä käyty aika. Laskin tämän tarkasti tällä viikolla).
Täällä yksinäisyys johtuu luonnetyypistä, tietyistä nujertavista kokemuksista ja niistä sikiöityneestä sosiaalisen pelailun vihaamisesta/kyvyttömyydestä.
Kaikki kun eivät vaan löydä kumppania. Varsinkaan täällä korvessa, jossa viisain eliö lienee eräs vanha ilves, ja jossa rehtiä, aitoa henkilöä voi etsiä lähinnä hautuumaalta. Kaupungissa, jossa metamfetaamiinin käyttö on maan suurinta suhteutettuna väkilukuun ja jossa hyvävelijärjestelmä saa aikaan puhdasta nollaa jo sadatta vuotta.

Antaa pelimieskirjat lukeneiden, kaikille joviaalien, silkkaa paskaa tussukan saannin tarkoituksessa suoltavien joogarumpaleiden jne. vastaavien jamaikapipoa espoossa pitävien nollien, sekä teidän sosiaalisten, oikeasti fiksujen siementää. En yhtään epäile etteikö tekisi gutaa.
Joogarumpaleiden kersoista tulevaisuus saa lisää paskaa suoltavia joogabasisteja, ja teidän fiksumpien kersoista kaiken vituixmänneen korjaavan populan. Mikä siinä nyt on ongelmana?

Ei siinä tarvitse meitä sosiaalisesti jälkeenjääneitä syyllistää. Siemen lipuu joktap. . Ehkä on jopa hyvä että hulluimmat fiksuista jäävät kaikesta paitsi.
Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun on toivonut, että voisi vaihtaa kaikki taitonsa, varansa ja kykynsä siihen, että saavuttaisi pitävän parisuhteen.
Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun on miettinyt järveen katoamista tämän onnettomaksi tekevän vyyhden johdosta. Asia on kuin sulaa lyijyä nenään sekä siemenjohtimiin 24/7.

--

Pahoittelen tunteellisen sekavaa avautumisesta. Nämä itsekkyysläpät vaan triggeröi. Blogi itsessään on neroutta, jota en aiemmin ole kommentoinut, mutta lukenut useinmiten suurta mielihyvää tuntien.

T: Oman Elämänsä Vanki

Ps. Ruukinmatruunaa pyytäisin kirjoittamaan blogeja. Ne olivat eräänlainen henkireikä jopa, sen uskallan myöntää. Tuskin olen ainoa. Pitkä talvi tulossa ja kaikkee. Kylmäkin tulee tänä vuonna. Siitä talvesta.

Pps. Blogisti todennäköisesti tuntee Muotkatunturit?

Jaska Brown kirjoitti...

Tuumailija: En tiedä, miten vakavia perinnölliset sairautesi ovat, mutta muistelisin että jokainen kantaa paria-kolmea letaalia geeniä piilevänä. Muilta osin toivotan voimia eloon ja on hienoa, että tunnet kehittyneesi. Eikä voi ikinä tietää, missä asti rajasi kehityksen suhteen todella menevät - yllätyt ehkä vielä itsekin.

IM: Onnea perheeseen!

Ano 1: Hienoa kuulla, että nuorilla suomalaisilla on rohkeutta lisääntyä.

Ano 2: En kestänyt katsoa tuota videota kokonaan. Väärällä alalla ollaan, tai sitten paha burnout. Opettajilta on viety valta ja nyt pitäisi toimia pelkällä karismalla. Mielenkiintoista on, että useimmat uutista kommentoineet ovat olleet opettajan puolella. Kertoo siitä, että ihmiset ovat alkaneet vihdoinkin tajuta, miten onnettomassa jamassa koululaitos on, kun tuollainenkin saa ymmärräystä.

Oman elämänsä vanki: Jos jotakuta pyrin tässä syyllistämään, niin itsekkäitä uraohjuksia. En sinunlaisiasi missään nimessä. Käsittääkseni yrität löytää kumppanin, mutta se on vaikeaa. Ymmärrän. Toivotan voimia eloon ja onnea etsintään. Ei voi ikinä tietää, josko seuraavan nurkan takaa tärppäisi. En minäkään joskus uskonut, että tärppäisi mutta niin vain kävi. Ja mitä Muotkatuntureihin tulee, niin en tarkemmin kommentoi muuta kuin että nähty on.

nantti kirjoitti...

Tässä oikeastaan asetettiin tietynlainen perusperiaate yhteinen niin maltillisesta maahanmuuttokriittiselle, radikaalille traditionalistille, etnonationalistille tai kansallissosialistille. Se on rasistinen periaate, mutta tuon sanan pelosta olisi tarpeen päästä eroon (olisiko tasa-arvo uusi kirosana sen tilalle?). Kaikki nämä ryhmät tunnustavat sukupolvien välisen ketjun. Kyse on geeneistä. Toinen pointti on maa-alue ja ryhmät, jotka niitä asuttavat. Sama kansa kuitenkin jakaa geenejään, mutta nämä Lähi-Idän ja Afrikan populaatiot ovat meistä hyvin kaukana. Eikä niitä pelkällä lisääntymisellä torjuta. Etninen ryhmä tarvitsee selviytyäkseen oman territorionsa, kansallisvaltion, ilman rajoja se ei selviä (ellei ole varustettu juutalaisten tasoisella etnosentrisyydellä ja diasporamentaliteetilla). Liääntyminen on lämpimien maiden asukkaiden laji, r-valikoituneiden populaatioiden ja avoimet rajat + sosiaaliturva suosivat älyttömästi r-strategiaa.