Rio de Janeiron kesäolympialaiset ovat jo pyörähtäneet käyntiin ja yleisurheilukin alkaa tulevana viikonloppuna. En luo EM-kisojen tapaan katsausta suomalaisten kestävyysjuoksijoiden mahdollisuuksiin, totean vain lyhyesti tilanteen. Johanna Peiponen on poissa, kun äiti tajusi, että loukkaantuminen on liian vakava. Anne-Mari Hyryläinen saattaa onnistuneella juoksulla ja muiden epäonnistuessa riittävissä määrin olla 20 joukossa. Sandra Eriksson, jos on ottanut opikseen, taistelee pistesijasta, jos taas ei ole, niin jää alkueriin. Sääli, sillä huippukuntoisena ja oikealla teknis-taktisella osaamisella hänellä olisi jopa mitalimahdollisuus.
Muilta osin suomalaisen yleisurheilun mitalimahdollisuudet ovat jälleen kerran keihäänkärkien varassa. Jos geeniteknologia saisi yhdistettyä heitollaan lokkeja tavoittelevan Pitkämäen ja sisähalliin korkeuden puolesta mahtuvia kaaria paiskovan Ruuskasen, mitali olisi varma ja kulta todennäköinen. Ei auta muuta kuin toivoa, että toinen saa koroa pienemmäksi tai toinen suuremmaksi. Nykyisillä heitoilla mitalimahdollisuus on kiinni riittävän monen muun heittäjän epäonnistumisesta. Tämän kaksikon ulkopuolelta hiuksenhienot menestymismahdollisuudet ovat myös Manniolla, Söderbergillä, Nikkasella ja aina yllätysvalmiilla Möröllä. Nezirin yltäminen edes välieriin olisi mediahehkutuksesta huolimatta kova temppu, finaalimahdollisuudet ovat marginaaliset.
Vaikka nykyään tilanne onkin menneitä aikoja heikompi, on se silti hyvä. Vähemmän kuin joka tuhannes ihminen maailmassa on suomalainen. Yleisurheilussa on 47 lajia. Sanotaan pyöreästi viisikymmentä lajia ja joka tuhannes on suomalainen. Näin laskien 1000 : 50 = 20. Eli mikäli menestyksemme vastaisi kokoamme, Riossa pitäisi olla yksi suomalainen kahdenkymmenen parhaan joukossa. On takuulla enemmän.
Toisaalta joskus on pärjätty vielä paremmin. Yleisurheilun mitalitaulukossa kautta aikojen Suomi on sijalla neljä. Kultamitaleja on tullut 48 ja mitaleja kaikkiaan 114. Edellä ovat vain Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia. Itä-Saksa on niukasti jäljessä. Uhkaajia ei ole välittömässä näköpiirissä, sillä seuraavaksi eniten kultamitaleja on Venäjällä, 25 ja seuraavaksi eniten mitaleja Kenialla, 79. Suomi saanee pitää neljännen sijan vielä muutaman olympiadin ajan. Muista pohjoismaista Ruotsi tulee kaukana Suomen takana 19 kullalla ja 81 mitalilla, Norjalla on 7 kultaa ja 20 mitalia. Tanskalla ei ole ainuttakaan kultaa (!), mitaleja on yhteensä kuusi. Voittaa se sentään yhden hopean ja yhden pronssin Islannin.
Lontoon olympialaisten alla kirjoitin tarinan erilaisista olympiasankareista, jonka ensimmäinen osa käsitteli sodassa kaatuneita suomalaisia olympiamitalisteja, toinen osa sodan jälkeen olympiaedustajiksi nousseita suomalaisia sotaveteraaneja. Tällä kertaa olympiaennakko kertoo kymmenen suomalaisen yleisurheilun olympiavoiton erikoisuuksista. Jokaiseen tapaukseen liittyy jokin poikkeuksellinen tilanne, joka voittajan on tarvinnut selvittää saadakseen kultamitalin kaulaansa.
10. 1906: Verner Järvinen, antiikkinen kiekonheitto
Tarkalleen ottaen 1906 olivat ns. Ateenan välikisat eli olympialaisten 10-vuotisjuhlakilpailut, joita ei nykyään lasketa varsinaisiksi olympialaisiksi. Ne olivat kuitenkin ensimmäiset olympialiikkeen järjestämät kilpailut, joissa oli suomalaisedustusta. Samalla ne olivat ensimmäiset, joissa suomalaiset saavuttivat olympiakultaa. Toinen suomalaisvoittaja oli painija Verner Weckman, joka on ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja laskutavasta riippumatta, sillä hän saavutti voittonsa ennen Järvistä ja oli vuoden 1908 olympialaisten ainoa suomalaisvoittaja.
Antiikkinen kiekonheitto on tapaus itsessään. Lajiin oli otettu malli antiikkisesta kiekonheittopatsaasta, jossa välinettä heitettiin ilman vauhtia korokkeelta. Ironista on, että nykytutkimusten valossa antiikin kreikkalaiset eivät suinkaan heittäneet näin, vaan suunnilleen nykymalliin. Kyseinen patsas oli vain poseeraus. Joka tapauksessa "antiikkisen" tyylin kilpailu käytiin näissä välikisoissa ja vielä vuoden 1908 olympiakisoissakin.
Aluksi Järvinen osallistui kuulantyöntöön. Hänen paras kaarensa oli kilpailun pisin, mutta se hylättiin ruotsalaisen Eric Lemmingin protestoitua työntöä heitoksi. Tästä lienee alkanut ruotsalaisten tapa sotkea suomalaisten menestystä, sillä koskaan aiemmin tai myöhemmin Järvisen aina samalla tapaa tehtyjä työntöjä ei hylätty. Seuraavana oli vuorossa Järvisen paras laji, kiekonheitto. Jotain meni kuitenkin pieleen, sillä Järvinen jäi kolmanneksi. Ennätystuloksellaan hän olisi vienyt voiton. Keihäänheitto oli Järvisen sivulaji, siinä hän tuli neljänneksi. Mutta vielä oli jotain jäljellä: antiikkinen kiekko.
Järvinen ei ollut koskaan edes kuullut mokomasta lajista, saati sitten kokeillut sitä. Aikaa oli kuitenkin viikko, sillä laji kilpailtiin viimeisenä kisapäivänä. Järvinen harjoitteli lajia salaa aamuisin ja huomasi pärjäävänsä. Ongelma oli kuitenkin siinä, että viisihenkinen suomalaisjoukkue oli lähdössä kotimatkalle jo viimeisen kisapäivän aamuna. Järvinen ilmoitti jäävänsä kilpailupaikalle ja matkustavansa myöhemmin omin neuvoin kotimaahan. Melkoinen temppu täysin kielitaidottomalta mieheltä, joka oli jo menomatkalla joutunut selkkaukseen. Salonikin passitoimistossa hänen nimekseen oli näet papereihin merkitty August Nikolaistad. Kielitaidottomat virkailijat olivat lukeneet passista syntymäkuukauden etunimeksi ja syntymäpaikan (Vaasa oli tuolloin Nikolainkaupunki) sukunimeksi. Mutta Järvinen piti päänsä ja jäi Ateenaan.
Kilpailussa Järvisen ensimmäinen heitto epäonnistui, mutta toinen kantoi selvästi pisimmälle. Tällöin kilpailua johtanut kreikkalainen Georkantas protestoi Järvisen heittotyyliä. Nyt tuomarit eivät kuitenkaan kuulantyönnön tapaan menneet halpaan, vaan hyväksyivät Järvisen heiton. Tällä kertaa kuulantyönnön protestoija Lemming asettui kielitaitoisena Järvisen puolelle selittäen tuomareille heiton olleen laillinen. Kolmannella heitollaan Järvinen vielä paransi ja voitto oli varma. Kotimaahankin Järvinen lopulta selvisi ehjin nahoin 19 päivää kilpailun jälkeen. Kilpauraansa hän jatkoi vielä kaksissa olympialaisissa saavuttaen Lontoossa 1908 antiikkisessa kiekossa pronssia, vaikka olikin tuolloin jo 38-vuotias ikämies. Järvinen osallistui olympiakarsintoihin vielä 54-vuotiaana 1924 sijoittuen kiekossa yhdeksänneksi. Hänen kiekonheittoennätyksensä 42,47 vuodelta 1909 on edelleen Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalla 994, vanhimpana tuloksena tuhannen parhaan joukossa missään lajissa.
9. 1924: Eero Lehtonen, viisiottelu
Viimeistä kertaa olympiaohjelmaan kuului viisiottelu, jonka lajit olivat pituushyppy, keihäänheitto, 200 m, kiekonheitto ja 1500 m. Edellisen olympiavoiton Antwerpenissä oli napannut Eero Lehtonen, joka oli sittemmin vetäytytynyt kilpakentiltä. Ennen Pariisin kisoja hyvässä kunnossa pysytellyt mies oli puoliväkisin kiskottu mukaan urheilukentille ja valittu joukkueeseen.
Heti ensimmäisessä lajissa rävähti USA:n Robert LeGendren pompattua pituuden uuden ME:n 776, ainoa kerta kun jonkin yksittäislajin ME on tehty moniottelussa. Tämä ei kuitenkaan vie muutenkin ennakkosuosikkina ollutta LeGendreä tavoittamattomaan johtoon, sillä viisiottelussa kilpaillaan sijapistein alimman pistemäärän voittaessa. LeGendre saa joka tapauksessa vain yhden pisteen pituushypyn voittajana. Lehtonen puolestaan epäonnistuu parhaassa yksittäislajissaan, jossa hänen olisi pitänyt hypätä seitsemän metriä ja tulla toiseksi. Tulos on vain 668 ja seitsemäs tila.
Keihäässä Lehtonen on viides, LeGendre puolestaan epäonnistuu ja jää kolmenkymmenen kilpailijan joukossa yhdenneksitoista. Heitto ei silti ole huono, mutta tilanne kuvastaa hyvin viisiottelun erikoista pistelaskua: pituushypyn ME:n tehnyt ja kohtuullisesti keihästäkin heittänyt mies on kahden lajin jälkeen neljännellä sijalla, jonka hän jakaa kolmen muun miehen, myös Lehtosen, kanssa.
200 metrillä Lehtonen onnistuu ja juoksee nopeimman ajan 23,0 jakaen ykköstilan USA:n LeGendren ja Kaerin kanssa. Tämän jälkeen vain 12 parasta saa jatkaa kiekonheittoon. Kaer johtaa 9 pisteellä, Lehtonen ja LeGendre ovat neljäntenä 13 pisteellä. Mutta tässä vaiheessa iskee toinen sääntöerikoisuus: eliminoituneiden kilpailijoiden suoritukset poistetaan ja jäljelle jääneiden pisteet lasketaan uudelleen. Kaerin johtopisteet putoavat kahdeksaan, toisena ovat LeGendre ja Suomen Leo Leino yhdellätoista, neljännen sijan jakavat Lehtonen ja Unkarin Somfay kahdellatoista. Hyvältä ei näytä vieläkään.
Kiekossa Kaer kuitenkin epäonnistuu pahoin jääden kymmenenneksi. Lehtonen riuhtaisee elämänsä kaaren ja voittaa. Tilanne kääntyy yllättäen päälaelleen, Lehtonen on nyt kärjessä 13 pisteellä, sitten Somfay ja LeGendre pisteen välein. Kaer vajoaa neljänneksi 18 pisteellä. Viimeiseen lajiin, 1500 metrille, pääsee vain kuusi parasta. Tällä kertaa pudonneiden pisteitä ei poisteta taulukosta.
1500 metriä voittaa niukasti Lehtonen ennen Somfayta varmistaen voittonsa. Mikäli kärkikaksikon järjestys olisi ollut toinen, he olisivat päätyneet tasapisteisiin. Tällöin Lehtonen olisi voittanut, koska kymmenottelun pistetaulukko ratkaisi tasapistetilanteissa. Paitsi tietysti jos Somfay olisi voittanut Lehtosen riittävän reilusti, mikä oli epätodennäköistä.
8. 1932: Lauri Lehtinen, 5000 m
Suomalaisen kestävyysjuoksun maine oli vaarassa. Paavo Nurmi oli hyllytetty ammattilaisena Los Angelesin olympialaisista. Puolan Janusz Kusocinski oli juuri voittanut 10000 metriä ensimmäisenä ei-suomalaisena. Vitoselle starttaavilla Laureilla Lehtinen ja Virtanen oli valtavat paineet niskassaan.
Viimeisen kilometrin alkaessa Virtanen jäi Lehtisen ja USA:n Ralph Hillin kiristäessä vauhtia. Loppusuoralle käännyttäessä Lehtinen oli Hillin edellä. Hill yritti kiristää ja kiertää Lehtisen ohi, mutta voimat eivät riittäneet. Lehtinen juoksi lähes toista rataa, jolloin Hill siirtyi sisemmälle yrittääkseen sisäkautta ohi. Samalla Lehtinen siirtyi itsekin sisemmäs, jolloin edestä tai viistosti katsoen syntyi selvä vaikutelma siitä, että hän sulki Hilliltä ohitustien. Maalissa Lehtinen oli edellä. Yleisö buuasi ja vaati Lehtisen hylkäämistä. Tuomarineuvoston kokouksen jälkeen päätös oli selvä: maaliintulojärjestys on virallinen.
Kun katsoo otsikossa olevan linkin kilpailun tallenteeseen ja ajattelee yleisön näkökulmasta, ymmärtää reaktion. Edestä, takaa ja viistosti on varmasti näyttänyt siltä, että Lehtinen sulkee tien Hilliltä. Mutta sivulta, josta filmi on kuvattu, tilanne onkin toinen. Hill saa Lehtistä kiinni loppusuoran alussa, mutta ei jaksa kiertää ulkokautta ohi. Lehtinen ei sulje hänen tietään sieltä. Tällöin Hill siirtyy sisemmäs. Samanaikaisesti Lehtinen siirtyy myös, mutta juoksee koko ajan kovempaa kuin Hill eli välimatka kasvaa. Tätä ei huomaa, jos katsoo tilannetta väärästä kulmasta. Itse asiassa Lehtisen etumatka on puolitoista metriä. Viimeisellä kymmenellä metrillä Lehtinen - joko väsyneenä tai voitonvarmana - höllää, jolloin Hill ajaa hänet lähes kiinni. Maaliviivalla eroa on puolisen metriä ja välittömästi sen jälkeen Hill juoksee sisäkautta Lehtisen ohi. Tilaa ohitukseen sisäkautta siis oli, minkä näkee filmiltäkin siitä, mihin kohtaan rataa Lehtisen jalat osuvat ennen maaliviivaa. Tälläkään ei ole itse asiassa väliä, koska jo aiemmin Lehtinen on selvästi juossut Hilliä nopeammin, sillä ero on kasvanut. Ja tämä tapahtui juuri siinä vaiheessa, kun Lehtinen vaihtoi juoksulinjaansa. Mikäli tarkoitus olisi ollut sulkea kilpailijan tie, ero olisi pienentynyt, ei kasvanut.
7. 1948: Tapio Rautavaara, keihäs
Lontoon olympialaisten aikaan heitettiin vielä puukeihäällä, metalliset kepit tulivat vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Suomalaisten tapana oli rapsuttaa puukolla keihään pinta pitävämmäksi. Tällä kertaa järjestäjät kielsivät tempun. Ongelman ratkaisi Soini Nikkinen, jolla sattui olemaan aitosuomalaista pihkaa varmuuden vuoksi.
Seuraava yllätys oli itse keihäspaikka. Wembleyn stadionin kuuluisa nurmi oli heittopaikalta kuorittu pois. Alta oli paljastunut perunapeltoa muistuttava multakerros, jota oli yritetty jyrätä kovaksi. Eipä muuten kestä siinä vaiheessa, kun 90-kiloinen keihäänheittäjä täräyttää tukijalkansa maahan. Rautavaara vanhana kettuna alkoi tökkiä keihäänkärjellä kovinta kohtaa etsien. Sellainen löytyi parin metrin päässä heittoviivasta. Hän tamppasi sitä parhaansa mukaan kovemmaksi.
Ensimmäisellä heitolla Rautavaaran vasen jalka osui tarkalleen aiottuun kohtaan. Keihäs lensi 69,77. Tulos ei ollut erityisen mairitteleva, Rautavaara oli samalla kaudella heittänyt yli 72 metriä ja hänen ennätyksensä oli 1945 heitetty 75,47. Hän oli varma, että joku - luultavasti USA:n Steve Seymour - heittää pidemmälle. Eipä heittänyt. Eikä heittänyt Rautavaara itsekään, vaan joka heitolla tukijalka upposi multaan ja heittokäsi lipsahti.
6. 1988: Tapio Korjus, keihäs
Soulin olympiafinaali, viimeinen heittokierros. Jan Zelezny johtaa, Seppo Räty toisena, Tapio Korjus kolmantena. Kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen Korjus on ollut johdossa, joten hän heittää viimeisenä. Korjuksen tie on ollut vaikeuksia täynnä. Päälajikseen hän valitsi keihäänheiton vasta aikuisiällä, aiemmin se oli ollut vain sivulajina. Ykköslaji oli ollut hiihto, hän oli mm. käynyt Vuokatin hiihtolukion. Korjus on jo 27-vuotias, mutta vasta nyt ensimmäisissä arvokisoissaan. Ne jäävät myös hänen viimeisikseen, mutta sitä hän ei vielä tiedä. Karsinnassa hänen paras tuloksensa ennen viimeistä heittoa oli 78,26, millä hän oli sijalla 14 ja karsiutumassa finaalista. Vasta kolmannella, 81,42 kantanella heitolla hän ylitti karsintarajan. Finaalissa Korjus sai toisen heiton jälkeen reisikrampin ja jätti seuraavat kolme heittoa kokonaan väliin. Siinä välissä Suomen joukkueen lääkäri Sakari Orava antoi jäähoitoa. Tarkkaan ottaen tämä oli sääntökirjan vastaista, sillä apua saisi antaa vain kilpailujärjestäjän virallinen henkilökunta (Sääntö 144, 4b). Tätä katsottiin läpi sormien.
Vauhtiradan päässä Korjus panostaa kaikkensa viimeiseen heittoon. Keihäs kaartaa 84,28, vain 16 senttiä pidemmälle kuin johdossa olevalla Zeleznyllä. Jälkikäteen ajatellen tilanteesta ei puutu ironisia piirteitä. Korjus ei koskaan saavuttanut mitään muuta merkittävää. Silti hän nousee suomalaisessa keihästarustossa Seppo Rädyn ja Tero Pitkämäen rinnalle. Lisäksi nuo ratkaisevat 16 senttiä veivät Jan Zeleznyltä hänen ensimmäisen olympiakultansa. Ilman niitä hän saattaisi olla nyt historiallisesti nelinkertainen olympiavoittaja, sillä kolme seuraavaa kultaa menivät hänelle. Zelezny yritti neljättä vielä 2004, mutta jäi yhdeksänneksi.
5. 1924: Suomi, maastojuoksun joukkuekilpailu
Heinäkuun 12. päivänä 1924 Pariisiin iski helleaalto. Lämpömittari näytti varjossa 36 astetta, kun noin kymmenen kilometrin maastojuoksu starttasi. Paavo Nurmi ei helteestä välittänyt, vaan juoksi ylivoimaiseen, lähes puolentoista minuutin voittoon. Toiseksi tuli Ville Ritola, joka puolestaan voitti pronssimies Earl Johnsonia yli minuutin.
Mutta jäljellä oli joukkuekilpailu. Joka maan kolmen parhaan sijoitukset ynnättiin yhteen ja pienimmän pistemäärän kerännyt oli voittaja. Suomalaisia oli matkassa kuusi. Raju helle ja rankka reitti verottivat, kilpailijoista juoksi maaliin vain 15, keskeyttäneitä oli 23, mm. Ruotsin nelimiehinen joukkue kokonaisuudessaan. Suomalaisista Rastas ja Berg hyytyivät matkalle, Väinö Sipilä sai lämpöhalvauksen ja kuljetettiin tajuttomana pois. Hän uskoi olevansa viimeinen jäljellä oleva suomalainen ja yritti jatkaa matkaa ryömien, kun Heikki Liimatainen juoksi ohi. Viimeisillä voimillaan Sipilä hihkaisi: "Juokse loppuun Heikki!" ennen pyörtymistään.
Stadionilla suomalaisten toimittajien joukko oli hermorauniona. Kaksoisvoitosta huolimatta kentälle oli juossut jo kolme amerikkalaista, joten he olivat voitossa kiinni. Lopulta Liimatainen ilmestyi tokkuraisena portista kentälle. Ranskalainen Marchal kaatui hänen edessään ja keskeytti, jolloin Liimatainen luuli tulleensa maaliin, vaikka matkaa oli vielä 50 metriä. Liimatainen kääntyi ja seisoi selkä maaliin päin ymmärtämättä suomalaisyleisön karjuntaa. Lopulta hän oivalsi, mistä oli kyse ja hoippui viimeiset metrit maaliin sijoittuen kahdenneksitoista. Suomi voitti 11 pisteellä (sijoituksiin laskettiin joukkuekilpailussa vain niiden juoksijoiden sijoitukset, jotka olivat mukana kolmen hengen joukkueessa ja näistä Liimatainen oli kahdeksas), USA oli toinen 14 pisteellä. Ainoa muu maa, joka sai kolme juoksijaa maaliin, oli 20 pisteen Ranska. Espanjalla, Iso-Britannialla ja Ruotsilla oli myös joukkue matkassa, mutta maaliintulijoita ei ollut tarpeeksi.
Tämä oli viimeinen kerta, kun maastojuoksu oli olympiaohjelmassa. Yksi syy sen poistamiseen oli Suomen ylivoima. Kolmissa olympiakisoissa tarjolla olleista kuudesta kullasta Suomi oli vienyt viisi, ainoastaan vuoden 1912 joukkuekilpailu oli lipsahtanut Ruotsille. Tuolloinkin Suomi oli hopealla.
4. 1932: Volmari Iso-Hollo, esteet
Otsikossa ei mainittu, että kyseessä olisivat 3000 metrin esteet. Eivät olleet. Niiden piti kyllä olla. Ne vain sattuivat olemaan n. 3460 metrin esteet siksi, että amerikkalaiset kierroslaskijat eivät osanneet laskea kierroksia oikein, vaan juoksuttivat yhden ylimääräisen kierroksen (vesiesteen sijainnin takia yli 400 metriä lisää). Tämä ei kuitenkaan Iso-Holloa haitannut, sillä hän oli selvässä johdossa sekä oikean että väärän maalin kohdalla. Sen sijaan takana tulijoiden järjestys muuttui. 3000 metrin kohdalla toisena oli USA:n McCluskey, mutta kolmantena ollut Iso-Britannian Evenson ohitti hänet viimeisellä kierroksella. Pitkän harkinnan jälkeen tuomarit päättivät pitää tulokset ennallaan, koska isäntämaan edustaja oli se, joka hävisi viimeisellä kierroksella. Tosin mitenhän olisi käynyt, jos kierroslaskija olisi soittanut kelloa viimeisen kierroksen merkiksi oikeassa kohdassa eikä vasta 3000 metrin kohdalla. Suomen Martti Matilainen oli nimittäin neljäntenä ja aloittamassa loppuvetoaan ohi edellä menevien, kun hän kaatui ylimääräisen kierrokseen ensimmäiseen esteeseen.
3. 1928: Paavo Yrjölä, kymmenottelu
Kymmenottelu on kova laji: viisi täysillä vedettävää lajisuoritusta kahtena päivänä. Paitsi Paavo Yrjölällä hänen voittaessaan olympiakultaa ME-tuloksella. Paavolla oli näet 11-ottelu.
Toisen päivän ensimmäisenä lajina juostaan 110 metrin aidat. Järjestäjät olivat erehdyksessä sijoittaneet neljännen aitarivin väärään paikkaan, mistä kärsivät ensimmäisen erän juoksijat - tämän jälkeen virhe tietysti huomattiin ja korjattiin seuraaviin eriin. Ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä olleen Yrjölän rytmi meni sekaisin ja tulos oli vain 17,0. Paavo teki protestin, joka tietysti meni läpi. Sääntöjen mukaisesti hänen sallittiin uusia juoksunsa. Tulos ei paljon parantunut, se oli vain 16,6.
Ylimääräinen laji ei tahtia haitannut. Ennen viimeistä lajia eli 1500 metriä Yrjölä oli siirtynyt johtoon. Siinä hän varmisti voiton ja uuden ME:n. Itse asiassa aitajuoksun uusiminen oli tuonut hänelle vain 38 lisäpistettä, mikä ei ratkaissut sen paremmin olympiakullan kuin ME:n kohtaloa.
2. 1920: Jonni Myyrä, keihäs
Antwerpenin olympialaisten keihäänheittoon suosikkina lähti Jonni Myyrä, ME-mies. Tuolloin keihään karsinta käytiin ensimmäisen kisapäivän aamuna ja finaali vielä samana iltana. Tosin tuolloin karsinnan kolme heittoa laskettiin kelvollisiksi tuloksiksi myös finaalissa, jossa heitettiin niin ikään vain kolmesti. Suomalaiset oli arvottu karsinnan toiseen heittoryhmään ja odottivat nurmikolla loikoillen kilpailun alkua. Yhtäkkiä nurmikolta kimmonnut USA:n James Lincolnin heittämä keihäs pomppasi Jonni Myyrän kyynärvarteen. Vieläpä oikeaan eli hänen heittokäteensä. Ennen kilpailun alkua ei ehditty muuta kuin sitoa käsi verenvuodon lopettamiseksi. Tavallaan onni onnettomuudessa, sillä karsinnan alkaessa heti ei loukkaantunut käsi ehtinyt jäykistyä. Myyrä heitti 60,63 ja selvisi kolmantena finaaliin. Kiireesti lääkäriin, jossa tohtori puhdisti haavan ja veti keihään irrottaman pienen luunsirun ulos siitä.
Myyrän onneksi hänen heittotyylinsä ei edellyttänyt kyynärnivelen rajua liikettä, joten hän pystyi heittämään vammautuneellakin kädellä. Toiseksi viimeinen heitto kantoi 65,78, lähes hänen oman ME-tuloksensa 66,10. Suomalaiset saavuttivat historiallisen neloisvoiton, sillä hopeaa sai Urho Peltonen, pronssia Pekka Johansson ja neljäs oli Julius Saaristo. Myyrä uusi voittonsa seuraavissa olympialaisissa.
1. 1972: Lasse Virén, 10 000 m
Myönnetään että tämä on banaalia ja kaikki tietävät tapauksen. Mutta jos kaveri kaatuu kisassa, nousee ylös ja voittaa olympiakultaa ME-ajalla, on aika paha mennä siitä ohi listalla.
Totuutta kaatumisesta ei ole koskaan saatu selville. Tallenteesta paljastuu vain, että jono tiivistyy turhan ahtaaksi ennen tapausta. Sitten Virén on yhtäkkiä nurin. Mies itsekään ei jälkeenpäin tiennyt, mitä tapahtui. Tilannearvio oli kuitenkin oikea: heti ylös ja perään, toisin kuin takaa tullut ja rytäkässä myös nurin mennyt Gammoudi, yksi ennakkosuosikeista hänkin, teki. Onni onnettomuudessa oli, että keulassa epätasaista vauhtia vetänyt Bedford oli juuri hitaammassa vaiheessa ja Lasse sai kärkijoukon nopeasti kiinni. On kuitenkin huomioitava, kuinka kovaa oli jo neljä kilometriä menty, oltiin selvästi ME-vauhdissa. Siitä piti sitten kaatumisen ja adrenaliiniryöpyn jälkeen ajaa kärki kiinni.
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
2 tuntia sitten
2 kommenttia:
Tuo Virenin suoritus on edelleenkin upeinta mitä suomalaisessa urheiluhistoriassa on koettu. Virenin suoritusten katsominen videolta on edelleen upeaa, vaikka en ollut edes syntynyt Virenin juoksujen aikaan.
72-kympin rinnalle voisi nostaa Montrealin vitosen, se oli todella kova suoritus.
Anonyymi: Omassa kategoriassani Virénin suoritus Montrealin vitosella on kaikkien aikojen taktisesti parasta ja huikeinta nähtävää kestävyysjuoksussa. Tai oli ainakin eiliseen naisten kymppiin asti... mutta sitä ei oikein vielä osaa arvioida, kun kuohu on vielä päällä.
Lähetä kommentti