Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 3. elokuuta 2016

Presidentinvaalitappelu

Huonoja uutisia Suomen mediaväelle. Heidän kauhukseen Donald Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti lähes 99,975 % todennäköisyydellä. Tämä siis siitä huolimatta, että viisimiljoonaisen kansan toimittajat kirjoittavat raivokkaalla vimmalla anti-Trump -propagandaa kielellä, jota ymmärtää kyseisissä vaaleissa äänioikeutetuista vain aniharva.

Edellä mainittu prosenttiluku ei ole mikään hatusta vetäisty. Se perustuu aiempien vaalien nojalla tehtyyn ennusteeseen. Kuudestatoista viimeisimmästä presidentinvaalista viisitoista on päättynyt tavalla, joka ennustaa Trumpin voittoa. Todennäköisyys sille, että kuudettoista vaalit päättyvät periaatteessa fifty-fifty -tilanteessa vähintään viisitoista kertaa ennusteen mukaisesti, on helposti laskettavissa. Se on hieman yli 0,025 %.

Tunnetuin täysin poliittiset seikat sivuuttava ennusmerkki on väite, jonka mukaan pidempi ehdokas voittaa. Se ei ole huono ennuste. Viimeisissä kuusissatoista vaaleissa näin on käynyt kymmenen kertaa, vain viidesti lyhyempi ehdokas on voittanut ja kerran ehdokkaat olivat yhtä pitkiä. Tässä esitettävä ennuste on kuitenkin toiminut luvuin 15-1. Mikäli trendi jatkuu, Trump on voittaja.

Ennuste on uskottava myös siksi, että sitä edeltävissä vaaleissa - siis ennen vuotta 1952 - kyseinen ennuste ei ole toiminut, vaan voittajat ovat olleet satunnaisia. Se ei nimittäin ollut ennen vuotta 1952 järkevä, sillä juuri vuosien 1948 ja 1952 välillä tapahtui muutos, joka teki tämän ennusteen relevantiksi. Ja sen jälkeen se on toiminut yhtä poikkeusta - 2004 - lukuun ottamatta. Kyseessä ei siis ole mikään ilmiselvästi epärelevantti sattuma tyyliin "voittava ehdokas on aina se, jonka äidin tyttönimen kolmanneksi viimeinen kirjain on aakkosissa ensimmäisenä". Tämmöisiähän saisi varmasti kaivettua esiin.

Ajatuksen esitti blogissaan Scott Adams. Uskallan kopioida sen tähän ja kehittää sitä hieman eteenpäin siksi, että Adamskin tunnusti idean esittäessään kuulleensa sen jostakin muualta, ei vain muistanut mistä.

Presidentinvaalikamppailu on kaksintaistelu. Tai ei aivan. Entistä enemmän kyse on kahden parivaljakon eli presidentti- ja varapresidenttiehdokkaiden kamppailusta. Kuvitellaan, että nämä parivaljakot tappelisivat keskenään. Ei aseita, paljaat nyrkit, ei sääntöjä. Likainen tappelu tyyliin Frankie Goes To Hollywood : Two Tribes. Ennuste on helppo. Presidentinvaalit voittaa se parivaljakko, joka voittaisi tappelun. Tämä ennuste on toiminut viisitoista kertaa kuudestatoista sen jälkeen, kun televisio teki ehdokkaiden fyysisen vertailun suurelle yleisölle mahdolliseksi.

Käydään läpi ottelu ottelulta. Jokaisesta on lueteltu ikä ja pituus (painoa ei yleensä ole ollut saatavilla), mitkä ovatkin melkoisen ratkaisevat tekijät tappelussa. Siis koko ja fyysinen kyvykkyys. Useimpien kohdalla pituustiedoissa on luotettu Wikipedia-artikkeliin, muutamissa varapresidenttitapauksissa muuhun tietoon tai parissa tapauksessa paremman tiedon puuttuessa arvioon, joka on tehty sellaisesta valokuvasta, jossa kyseinen henkilö seisoo pituudeltaan tunnetun henkilön vieressä. Iät on laskettu kaavalla vaalivuosi - syntymävuosi. Loppuvuodesta syntyneet ovat saattaneet joskus olla vaalipäivänä merkittyä ikää vuotta nuorempia, mutta tällä ei ole käytännössä merkitystä.

Malliksi alkuun viimeisin vaali, joka ei kuulu ennusteen piiriin:

1948:
Harry S. Truman, 64 v, 175 cm ja Alben W. Barkley, 71 v, 179 cm -
Thomas E. Dewey, 46 v, 172 cm ja Earl Warren, 57 v, 180 cm

Tässä tappelussa vaalit voittanut parivaljakko häviäisi. Kuinka ollakaan, se oli myös viimeinen presidentinvaalikamppailu, jolloin televisio ei vaikuttanut tuloksiin. 40-luvun lopussa televisiolähetyksiä oli USA:ssa vain muutamissa kaupungeissa, kun taas jo 50-luvun alussa televisio yleistyi siinä määrin, että 1955 jo yli puolessa maan talouksista oli televisio. Tappelussa vaalit voittanut Truman-Barkley -parivaljakko olisi ottanut selkäänsä. Molemmat vastustajat olivat heitä nuorempia ja fyysinen koko oli suunnilleen sama. Truman oli kyllä röyhkeä mies tarvittaessa, mutta niin oli Warrenkin. Ikä ratkaisee ja siinä Dewey-Warren -parivaljakolla oli keskimäärin peräti viidentoista vuoden etu.

Ja sitten kuusitoista varsinaista tapausta:

1952:
Dwight D. Eisenhower, 62 v, 179 cm ja Richard Nixon, 39 v, 182 cm -
Adlai Stevenson, 52 v, 178 cm ja John Sparkman, 53 v, 176 cm

Kaksi vähän isompaa miestä vastaan kaksi pienempää miestä. Ja kuka uskaltaa lähteä tappelemaan viiden tähden kenraali Eisenhoweria vastaan, kun kaverina on kaikkien aikojen härskeimpänä presidenttinä pidetty Richard Nixon, sitäpaitsi nuorin ja suurin mies nelikosta?

1956:
Dwight D. Eisenhower, 66 v, 179 cm ja Richard Nixon, 43 v, 182 cm -
Adlai Stevenson, 56 v, 178 cm ja Estes Kefauer, 53 v, 190 cm

Sama tappelu kuin viimeksi muuten, mutta Sparkman on vaihdettu neljä vuotta nuorempaan ja selvästi isompaan Kefaueriin, joka on kuvista päätellen ainakin 10 cm Stevensonia pidempi. Kylläkin rakenteeltaan aikamoinen kukkakeppi, ketjupolttaja ja kova ryyppäämään. Sai sydänkohtauksen ja kuoli muutama vuosi vaalien jälkeen. Vähän tiukempi matsi kuin viimeksi, mutta Stevensonin tiimi häviää taas.

1960:
John F. Kennedy, 43 v, 183 cm ja Lyndon B. Johnson, 52 v, 192 cm -
Richard Nixon, 47 v, 182 cm ja Henry Cabot Lodge, 58 v, 187 cm

Edellisten kaksien vaalien tehokkain tappelija Nixon jää tällä kertaa armotta alakynteen, koska on ikääntynyt ja vastaan kävelee kaksi edellisiä vastustajia suurempaa sekä nuorempaa miestä. Kennedy on sitäpaitsi palkittu sotasankari ja Johnson teksasilainen karjapaimen. Kumpi tahansa hävinneestä parivaljakosta ottaisi takkiinsa kummalta tahansa voittajista.

1964:
Lyndon B. Johnson, 56 v, 192 cm ja Hubert Humphrey, 53 v, 180 cm -
Barry Goldwater, 55 v, 180 cm ja William E. Miller, 50 v, 172 cm

Kaikki ottelijat ovat viisissäkymmenissä. Heistä vanhin, suurin ja likaisin on Johnson. Miller on kuvista päätellen selvästi Goldwateria lyhyempi eikä mitenkään lihaksikas. Selvä tapaus.

1968:
Richard Nixon, 55 v, 182 cm ja Spiro Agnew, 50 v, 188 cm -
Hubert Humphrey, 57 v, 180 cm ja Edmund Muskie, 54 v, 193 cm

Nixon on suunnilleen samanikäinen kuin Humphrey eikä kovin paljon isompi. Toisaalta hän on takuulla härskimpi ja lienee paremmassa kunnossa kuin vastustajansa. Agnew ja Muskie ovat molemmat isoja kavereita. Agnew on neljä vuotta nuorempi, mutta vähän lyhyempi. Kummallakaan ei ole elintasovatsaa, painoa lienee saman verran, koska Agnew on hieman rotevampi. Hänellä on myös näyttöä taistelukyvystä, Pronssitähti jalkaväkisotilaana toisessa maailmansodassa. Nixon - Agnew vie tämän tappelun.

1972:
Richard Nixon, 59 v, 182 cm ja Spiro Agnew, 54 v, 188 cm -
George McGovern, 50 v, 185 cm ja Sargent Shriver, 57 v, 179 cm

Tämä on matseista tähän asti selvästi tiukin, mutta isommat miehet Nixon ja Agnew voittavat niukasti. Nixon on iästään huolimatta edelleen hyvässä kunnossa, hän suunnitteli presidenttiehdokkuutta vielä kahdeksan vuotta myöhemminkin.

1976:
Jimmy Carter, 52 v, 177 cm ja Walter Mondale, 48 v, 180 cm -
Gerald Ford, 63 v, 183 cm ja Bob Dole, 53 v, 187 cm

Tässä tappelussa häviävät isommat miehet. Ei auta, vaikka Gerald Ford oli nuoruudessaan maan paras jenkkifutari yliopistotasolla. Jimmy Carter on yli kymmenen vuotta nuorempi ja fyysisesti hyväkuntoinen. Myös Mondale on nuorempi kuin Dole. Ja ennen muuta: Bob Dolen toinen käsi on halvaantunut ja täysin käyttökelvoton.

1980:
Ronald Reagan, 69 v, 185 cm ja George H. W. Bush, 56 v, 188 cm -
Jimmy Carter, 56 v, 177 cm ja Walter Mondale, 52 v, 180 cm

Bush ja Carter ovat samanikäisiä ja varmaan samankuntoisia, mutta Bush on puolta päätä pidempi. Reagan on vanhempi kuin Mondale, mutta isompi ja Mondalen fyysinen olemus ei vakuuta, kun taas Reagan on roteva ex-filmitähti.

1984:
Ronald Reagan, 73 v, 185 cm ja George H. W. Bush, 60 v, 188 cm -
Walter Mondale, 56 v, 180 cm ja Geraldine Ferraro, 49 v, 162 cm

Reagan - Bush kaksikko on vanhentunut neljä vuotta, mutta niin on Mondalekin - ja ennen muuta Mondalen parina on vain vähän yli 160-senttinen keski-ikäinen nainen. Ei haastetta.

1988:
George H. W. Bush, 64 v, 188 cm ja Dan Quayle, 41 v, 182 cm -
Michael Dukakis, 55 v, 173 cm ja Lloyd Bentsen, 67 v, 185 cm

Bush on nuorempi, isompi ja parempikuntoinen kuin Bentsen. Quayle on nuorempi, isompi ja parempikuntoinen kuin Dukakis. Se siitä.

1992:
Bill Clinton, 46 v, 188 cm ja Al Gore, 44 v, 185 cm -
George H. W. Bush, 68 v, 188 cm ja Dan Quayle, 45 v, 185 cm

Gore ja Quayle ovat samankokoisia ja -ikäisiä, mutta Gore on jykevämpirakenteinen. Myös Clinton ja Bush ovat samankokoisia, mutta Clinton on yli 20 vuotta nuorempi. Helppo tapaus.

1996:
Bill Clinton, 50 v, 188 cm ja Al Gore, 48 v, 185 cm
- Bob Dole, 73 v, 187 cm ja Jack Kemp, 61 v, 185 cm

Melkein kenen tahansa muun parina Jack Kemp olisi voittaja, koska hän on entinen ammattilaisurheilija - jenkkifutiksen pelinrakentaja NFL:ssä. Mutta yksikätinen, yli 70-vuotias Dole? Kemp itsekin on yli kymmenen vuotta vanhempi kuin kumpikaan vastustajista eikä heitä isompi. Ei mahdollisuuksia.

2000:
George W. Bush, 54 v, 182 cm ja Dick Cheney, 59 v, 173 cm -
Al Gore, 52 v, 185 cm ja Joe Lieberman, 58 v, 175 cm

Tässä on hyvin tasainen ottelu. Gore on hieman nuorempi, hieman pidempi ja hieman painavampi kuin Bush. Varapresidenttiehdokkaat ovat suunnilleen samanikäisiä ja samanpituisia, mutta Cheney on selvästi jykevempitekoinen. Löisin roponi kuitenkin Bush-Cheney -parivaljakon puolesta siksi, että Bush on nelikon kovakuntoisin ja kestävin. Vaan kuinkas loppujen lopuksi vaaleissa kävikään: Gore-Lieberman sai enemmän ääniä, mutta Bush-Cheney enemmän valitsijamiehiä ja voitti.

2004:
George W. Bush, 58 v, 182 cm ja Dick Cheney, 63 v, 173 cm -
John Kerry, 61 v, 193 cm ja John Edwards, 51 v, 180 cm

Tämä on sarjan ainoa poikkeus. Kerry ja Bush ovat molemmat hyväkuntoisia, Kerry on suurempi mutta vähän vanhempi. Vaaka kallistuisi niukasti Kerryn eduksi. Sen sijaan varapresidenttiehdokkaiden kohdalla peli on täysin selvä. Cheney on yli kymmenen vuotta vanhempi ja selvästi pienikokoisempi kuin muutenkin urheilullisemmalta vaikuttava Edwards. Ainoa selitys voitolle on se, että istuvalla hallitsijaparilla on "korkean maaston etu" puolellaan.

2008:
Barack Obama, 47 v, 185 cm ja Joe Biden, 66 v, 183 cm -
John McCain, 72 v, 175 cm ja Sarah Palin, 44 v, 165 cm

Kaksi suurempaa kaveria vastaan pienempänsä, joista toinen on yli 70-vuotias sotainvalidi ja toinen on nainen? Ei mitään mahdollisuuksia.

2012:
Barack Obama, 51 v, 185 cm ja Joe Biden, 70 v, 183 cm -
Mitt Romney, 65 v, 187 cm ja Paul Ryan, 42 v, 185 cm

Paperilla Romney on isompi ja nuorempi kuin Biden, Ryan on samankokoinen ja nuorempi kuin Obama. Lisäksi Romneylla ja Ryanilla on molemmilla urheilullinen tausta. Mutta vanha nyrkkeilyn sääntö on: älä koskaan lyö vetoa valkoisen puolesta mustaa vastaan. Ja onhan Obamallakin urheilutaustansa.

Ja sitten tämänkertaiseen otteluumme:

2016:
Donald Trump, 70 v, 188 cm ja Mike Pence, 57 v, 180 cm -
Hillary Clinton, 69 v, 166 cm ja Tim Kaine, 58 v, 178 cm

Kaine - Pence kuulostaa tasaväkiseltä. Näin ollen Trump ratkaisee tappelun voitokseen helposti Clintonia vastaan.

Pahoitteluni, suomalainen media. Alkakaa valmistautua kirjoittamaan sanapari "Presidentti Trump".

8 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Hillary Clinton on niin korruptoitunut ja skandaalien ryvettämä ehdokas, että terveessä demokratiassa hänen kaltaisellaan ei pitäisi olla mahdollisuuksia. Lisäksi DNC manipuloi esivaalia siten, että vastaehdokas Bernie Sandersillä ei ollut todellisia mahdollisuuksia voittaa.

Clintonilla on kuitenkin yksi etu puolellaan. Valtamedia on hänen takanaan lähes sataprosenttisesti ja valmis pitämään Clintonin kannalta epämiellyttävät asiat poissa julkisuudesta. Samoin tehtiin aikanaan, kun kokematonta ja arvomaailmaltaan erittäin vasemmistolaista Obamaa valittiin presidentiksi.

Toinen etu on Trump itse, joka voi vielä munata kampanjan täysin. Trumpin kampanjalta tuntuu puuttuvan fokus kokonaan ja ehdokas itse voi pilata harkitsemattomilla lausunnoillaan ja egotrippailullaan koko homman, joka muutenkin vaikuttaa amatöörien puuhastelulta.

Lisäksi republikaanien peruskannattajakunta ei ole Trumpin takana yksimielisesti. Osa äänestää häntä nenäänsä pidellen, osa jää kotiin ja pieni osa menee jopa Hillary Clintonin taakse, koska pitää tätä pienempänä pahana.

Jos Trump pitäytyy Clintonin ja Obaman hallinnon olemattomien saavutusten haukkumisessa, hän pärjää hyvin. Jos hän eksyy sivuraiteille, kuten äskettäin puoluekokouksessa esiintyneen Khizr Khanin tapauksessa, hän voi munata kaiken.

Kumitonttu kirjoitti...

No olipas taas mielenkiintoinen bloggaus. Kaikenlaista sitä tilastoista voikin paljastua.

Hurjaan kriisiin on globaalin eliitin harjoittama politiikka maailmamme ajanut. Näin jossain tilaston, jonka mukaan sadasta amerikkalaisesta vain 5% kykenee tuomaan lisäarvoa, puolet pakertaa duunissa juuri ja juuri itsensä ja perheensä elättäen, mistä ei jää varsinaista lisäarvoa jaettavaksi. Loppujen elatus hoidetaan siis tuon 5%:n lisäarvolla, aivan kuten natsi-Saksassakin parin prosentin juutalaisvähemmistön ryöstöllä elätettiin - aiheesta on hyvä Götz Alyn kirja.

Politiikassa on kyse siitä, että nyt tuo 5% saa riesakseen räyhävasemmiston ja maahanmuuttajat lähiöihinsä ja se kapinoi Trumpin puolella kun taas saamapuolella olevat pelkäävät omaa asemaansa ja kannustavat Sandersia ja Hillarya. Hillary ja Obama toki kuuluvatvauraimpaan prosenttiin miljoonaomaisuudellaan, mutta se onkin hankittu lobbaamalla ja pyöröovipolitiikalla, mikä raivostuttaa tuon 5%:n lisäarvoa tuottavan porukan täysin.

Voi olla, että 2016 valta ei vielä vaihdu, mutta sitten 2020.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt meni Jaskalla nuo varapressaehdokkaat ristiin eli Kaine on Hitleryn ja Pence taas Trumpin tst-parit.

-Tvälups-

Jaska Brown kirjoitti...

Vasarahammer: Trump onnistui nousemaan republikaanien ehdokkaaksi mestarillisella kampanjalla. Joko tämä oli sattumaa tai sitten näemme piakkoin yllätyksiä. En nimittäin käsitä, miten nämä viimeisten päivien tapahtumat kaatuneen muslimisotilaan tapauksessa ovat selitettävissä. Joko megalomaaninen moka tai sitten Trumpin nerokas suunnitelma, jonka tappoisku tulee kohta.

Kumitonttu: Näinpä. Nuo luvut ovat oikeasti huolestuttavia.

Tvälups: Kiitoksia, panovihre korjattu.

Anonyymi kirjoitti...

Trump on pistänyt vaalikamppailun lainalaisuuksia kokolailla uusiksi, joten mennyt ei nyt ole tae tulevaisuudesta senkään vertaa kuin aiemmin.

Trump on onnistunut möläytyksistään huolimatta - tai niiden ansiosta - saamaan merkittävän kannatuksen, mikä on ehkä aiheuttanut vauhtisokeuden miehelle. Mutta tämä muslimisotilaan tapaus saattaa olla käännekohta: Jos nerokkaaseen suunnitelmaan kuuluvaa tappoiskua ei kohta tule kyse on ollut isosta, todella isosta mokasta.

Itse uskon jälkimmäiseen. Trumpin tyyliin kuuluu loistavan julkisuuspelin lisäksi spontaanius mikä näkyy koko kampanjan amatöörimaisuudessa. Tähän asti sillä on päästy, mutta ei ehkä enää pitemmälle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Anonyymi kirjoitti...


Valitettavasti Trumpin voitto ei ole itsestäänselvyys. Sivuston fivethirtyeight.com mukaan Hillary Clinton voittaa 67.2 prosentin todennäköisyydellä, kun todennäköisyys on laskettu 2016-08-03.

http://projects.fivethirtyeight.com/2016-election-forecast/#plus


acc


Uj kirjoitti...

Trumpista ei vielä pysty sanomaan, mutta Clinton tosiaan tiedetään varmuudella mätämunaksi kieroilijaksi. Esimerkkinä käynee sähköpostivuoto-case ja puheet, joista Clinton on kuitannut satojen tuhansien palkkioita. Clinton on täysin rikkaiden taustavaikuttajien talutusnuorassa(rothschildit jne...), kun taas Trumpilta löytyy sen verran fyffeä, että mies ei ole ostettavissa. On kyllä käsittämätöntä miten Trump on onnistunut taistelemaan noin hyvin Clintonia, Clintonin taustalla hääriviä rahamiehiä ja koko jenkkilän propagandakoneistoa vastaan.

Jaska Brown kirjoitti...

Anonyymi: Samoihin olen päätynyt. Odotamme mielenkiinnolla.

acc: Monet analyytikot väittävät, että Clintonin etumatka tutkimuksissa on todellisuutta suurempi. Vähän sama kuin jytky-ilmiössä. Saa nähdä.

Uj: Juuri noin. Näen tilanteen siten, että Clinton ei tuo muutosta, kun taas Trump tuo. Jos kaikki äänestäjät näkisivät tilanteen samoin, optimistit äänestäisivät Trumpia ja pessimistit Clintonia. Koska ei voi tietää, millainen se muutos on.