Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Uusinta: Joukkue vai yksilö?

Lukijalle: Tämä juttu vuodelta 2009 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa niin hyvin, että ainuttakaan muutosta ei tarvinnut tehdä. Olen tämän kirjoittamisen jälkeen tarkkaillut tilannetta tältä, silloin tuoreen ajatuksen pohjalta ja havainnut teorian pitävän paikkansa.

Vanha stereotypia: yksilölajien urheilijat ovat introvertteja eli sisäänpäin kääntyneitä, joukkuelajien urheilijat ekstrovertteja eli ulospäin suuntautuneita. Joukkuelajeissa ihmisen on tultava toimeen muiden kanssa eli oltava sosiaalinen, yksilölajeissa taas kyettävä toimimaan omillaan eli pystyttävä eristäytymään.

Stereotypian perustelut ovat järkeviä ja uskottavia. Tarkempaa tutkimusta väittämä ei kestä alkuunkaan. Koko asetelma ekstrovertti – introvertti on vain puolet totuudesta. Sosiaalisuusakselin rinnalle on otettava yhteistoiminnan, sosiaalisen luotettavuuden tai yhteisöllisyyden akseli. Kutsutaan tätä yhteisöllisyys - tribaalisuus -akseliksi.

Tällä akselilla joukkuelajien ja yksilölajien urheilijat sijaitsevat useimmiten eri puolilla.
Joukkuelajien urheilijat ovat tribaaleja eli heimo-orientoituneita. Oman ”heimon” eli joukkueen jäseniä tuetaan, kun taas muut ovat ”vihollisia”, joita on tarkoitus kampittaa kaikin mahdollisin keinoin. Jako omiin ja vieraisiin ei tietenkään ole absoluuttinen: joukkuelajeissa tunnetaan hyvin nuorten ja uusien pelaajien initiaatioriitit, joiden suorittamisen jälkeen uusi jäsen on hyväksytty joukkueeseen. Sitä ennen häntä simputetaan ja kohdellaan alempiarvoisena. Vastaavasti vieraan joukkueen pelaajien kanssa voidaan kyllä pelin ulkopuolella olla joskus kavereita. Erityisen tunnettu ilmiö on NHL:n tappelijoiden keskinäinen suhde. Näitä nyrkkisankareita, jotka eivät välttämättä tiedä mailasta muuta kuin sen, että yleensä sitä pidetään lapa alaspäin, on joka joukkueessa yksi tai kaksi. Matsissa vastajoukkueiden goonit mäiskivät toisiaan nenä verillä ja lähtevät jälkeenpäin yhdessä kaljalle. Toiset pelaajat pitävät tappelijoita ihan omana rotunaan.

Yksilölajien urheilijat puolestaan kilpailevat useimmiten itseään, ei niinkään kilpailijoita vastaan. Jopa kilpailun aikana saatetaan auttaa vastustajaa. Tunnetuin esimerkki lienee Berliinin olympialaisten pituushyppy. ME-mies Jesse Owens oli astunut kaksi ensimmäistä karsintahyppyään yli ja loppukilpailuun pääsy oli viimeisestä hypystä kiinni. Ennen hyppyä Saksan Luz Long tuli neuvomaan askelmerkin kanssa. Owens selvisi ja voitti kultaa kilpailussa, josta tuli legenda. Ilman karsinnan onnistumista kultamitalisti olisi ollut Luz Long. Miehet ystävystyivät ja olivat kirjeenvaihdossa – musta mies ja vaalea arjalainen. Sota katkaisi yhteyden ja Long kaatui Sisiliassa 1943.
Yksilölajeissa kilpailu on armotonta, mutta siinä ei yleensä yritetä tehdä hallaa vastustajalle. Kisan aikana vastustaja yritetään voittaa suoriutumalla itse paremmin, ei saamalla vastustajaa suoriutumaan huonommin. Kisan jälkeen, jopa sen aikana, voidaan vastustajan kanssa olla hyviä kavereita.
Itselläni oli kesällä hauskaa, kun valmennettavalla oli kauden tärkein kisa. Tiesimme hänen olevan tilastoaikojaan paremmassa kunnossa ja päävastustajaksi katsottiin juoksija, jonka tilastoajat ja saavutukset olivat selvästi paremmat, mutta kesän tulokset olivat laskusuunnassa. Suunniteltu taktiikka piti pilkulleen, valmennettava iski muutamaa kierrosta ennen maalia täysin puun takaa, meni menojaan ja voitti etukäteen paremmaksi luullun parinkymmenen sekunnin marginaalilla. Kun sitten ehdin vartiopaikaltani takakaarteesta varusteteltan luo, niin eivätkös nämä kaksi siellä juttele kuin parhaat kaverit ikään. Eivätkä he olleet koskaan aiemmin edes tavanneet toisiaan.

Urheilumuodot voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään yksinkertaisen matriisin avulla. 2 x 2 -matriisissa on tietysti neljä ruutua, mutta neljännen ruudun tyyppiset lajit ovat harvinaisia.
Toisella akselilla on kilpailussa mukana olevien yksikköjen lukumäärä. Vaihtoehdot ovat kaksi tai useampi yksikkö. Esimerkiksi jalkapallo osuu ensimmäiseen ruutuun, koska joukkueita on kaksi, sadan metrin juoksu jälkimmäiseen, koska juoksijoita on useita. Toisella akselilla on joukkueeseen kuuluvien urheilijoiden lukumäärä. Vaihtoehdot ovat yksi tai useampi. Esimerkiksi nyrkkeily osuu ensimmäiseen ruutuun, koska nyrkkeilijä on kehässä yksin, kahdeksikkosoutu taas jälkimmäiseen, koska veneessä on yhdeksän urheilijaa.
Vaihtoehtoja voitaisiin nimittää seuraavasti:
Joukkueottelu (matriisissa (1, 2)): Kaikki joukkuepelit, kuten jääkiekko, lentopallo ja koripallo.
Yksilöottelu (matriisissa (1, 1)): Kamppailulajit, kuten paini, judo ja miekkailu.
Yksilömonikilpailu (matriisissa (2, 1)): Useimmat lajit, joissa suorituksia voidaan verrata jollain mittaustuloksella, kuten yleisurheilu, hiihto ja painonnosto.
Joukkuemonikilpailu (matriisissa (2, 2)): Yleensä edellisen muunnelma, kuten viestinjuoksu, mäkihypyn joukkuekilpailu tai etappipyöräily.

Joukkueottelussa urheilijat ovat yleensä heimo-orientoituneita tyyliin me ja muut. Suhtautuminen kilpakumppaneihin ja muihin omaan "heimoon" kuulumattomiin on usein negatiivista. Oman heimon jäseniä autetaan, tosin nuorempia simputetaan. Seurauksena on joukkuelajeille tyypillisen identiteetin kehittyminen: joukkuelajin urheilijat ovat usein epäluotettavia. Jos koulukiusaaja on urheilija, hän on lähes poikkeuksetta jääkiekkoilija.
Lajeihin hakeutuvat ovat yleensä perusluonteeltaan laumasieluja, halukkaita kuulumaan ryhmään ja kulkemaan sen mukana. Yhteistoimintakyvykkyys on ryhmän sisällä korkea. Siksi joukkuelajit ovat enimmäkseen miesten lajeja eivätkä naisten joukkuelajit yllä läheskään samaan suosioon. Samasta syystä henkisesti miesmäiset naiset hakeutuvat usein joukkuelajeihin. Tunnettu tosiasia on, että lesbojen osuus naisten joukkuelajeissa on moninkertainen normaaliväestöön nähden. Erityisesti naisten jääkiekko on tästä tunnettu. Kuulin kaskun, jonka mukaan naisten jääkiekkomaajoukkuetta yritettiin saada mukaan Seta:n Uskalla-kampanjaan. Homma kaatui kuitenkin heteropelaajien vastustukseen. Molemmat sanoivat jyrkästi ei.

Yksilöottelussa urheilijat ovat kurinalaisia individualisteja, jotka kunnioittavat vastustajiaan, mutta harvemmin ystävystyvät heidän kanssaan. Ystävyys on mahdollista yleensä eritasoisten urheilijoiden kanssa, esim. tenniksessä ATP-listan viides voi olla sadannen kaveri, mutta ei kuudennen. Joukkueurheilun kanssa yhteinen piirre on se, että kilpailu pyritään voittamaan sekä omalla suorituksella että häiritsemällä vastustajan suoritusta. Ero on siinä, että vastustajan suorituksen häiritseminen tapahtuu tiukasti sääntöjen puitteissa. Jääkiekossa sääntöjen vastaisesta väkivaltaisuudesta saa kahden minuutin jäähyn, budolajeissa lentää ulos koko dojolta.
Näihin lajeihin hakeutuvat ovat yleensä poikkeuksellisen kilpailuhenkisiä ja inhoavat häviämistä enemmän kuin varsinaisiin yksilölajeihin hakeutuvat. Tämä on puhdasta tilastomatematiikkaa: jos kilpailussa on kaksi osanottajaa, voiton todennäköisyys on 50 %, jos kymmenen, voiton todennäköisyys on 10 %. Usein yksilöotteluissa on oma ranking-järjestelmä, jossa nokkimisjärjestelmän voi heti todeta, kuten vyöasteet budolajeissa. Oman lajin puolta pidetään, muita lajeja katsotaan usein vähän kieroon.

Yksilömonikilpailussa urheilijat kilpailevat pääasiallisesti omaa itseään vastaan. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä suoritus ja toivoa sitten, että se riittää tavoitteeksi asetettuun sijoitukseen. Vastustajan häiritseminen ei yleensä kuulu suunnitelmiin. Tämä onkin strategisesti järkevää, sillä jos kilpailija A keskittyy vastustajan B suorituksen häiritsemiseen, menevät C ja D sillä aikaa oikealta ohi.
Yksilölajeihin hakeutuvat ovat yleensä itsetunnoltaan vahvoja, koska heidän on kestettävä häviämistä. He eivät yleensä myöskään ole erityisen kilpailuhenkisiä, ainakaan yksilöotteluiden urheilijoihin verrattuna. He saattavat ystävystyä jopa pahimman kilpakumppaninsa kanssa ja avustaa tätä jopa kesken kilpailun.

Joukkuemonikilpailut ovat yleensä yksilömonikilpailulajien enemmän tai vähemmän keinotekoisia muunnelmia. Siksi niiden urheilijoista ei voi sanoa mitään erityistä, koska he ovat oikeasti muun lajin harrastajia.

Kun urheilulajien harrastajia tarkastelee sosiaalisuus - individuaalisuus ja yhteisöllisyys - tribaalisuus -akseleilla, havaitsee saman nelijaon pätevän. Tässä sosiaalisuudella tarkoitetaan välitöntä sosiaalisuutta omassa ryhmässä, yhteisöllisyydellä luotettavuutta ja sopeutumista ympäröivään yhteiskuntaan. Joukkueottelujen harrastajat ovat sosiaalisia, mutta eivät yhteisöllisiä. Yksilöottelujen harrastajat ovat individualisteja ja tribaaleja. Yksilölajien harrastajat ovat individualisteja, mutta yhteisöllisiä. Loogisesti ajatellen, jos olisi olemassa oikeasti joukkuemonikilpailulajeja, niiden harrastajat olisivat luultavasti sosiaalisia ja yhteisöllisiä.

Tuhannen taalan kysymys kuuluu: minkä lajien harrastajat ovat yhteiskunnan kannalta parhaita kansalaisia? Olisiko niin, että sosiaalisuus ja yhteisöllisyys olisi suotavaa? Jos näin on, pitäisikö urheilun resursseja suunnata joukkovoiman suuntaan? Yhdysvalloissa esimerkiksi yliopistotason yleisurheilu on pääosin joukkuekilpailujen varaan rakennettu. Sama ilmiö oli vallalla vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten eurooppalaisessa ja erityisesti pohjoismaisessa yleisurheilussa maaottelujen hallitessa kilpailukalenteria. Pitäisikö palata entiseen ja tehdä yleisurheilusta - tämä esimerkkilajiksi otettuna - seuraottelujen muodossa joukkuekilpailu?

7 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Joukkuenmonikilpailusta on pakko mainita sellaiset lajit kuin purjehdus, soutu ja kelkkailu. Niissä joukkueen on toimittava toisaalta saumattomasti yhteen - että myös joukkueena suoriutua paremmin kuin muut. Ja näyttäisi siltä, että ruukinmatruuna on pääsemässä mukaan vielä yhteen joukkuemonikilpailuun eli laskuvarjohyppyyn - siis Formation Skydivingiin eli kuviohyppäämiseen.

Päätelmäsi joukkuemonikilpailusta on tasan tarkkaan oikea. Joukkuenomikilpailussa harrastajissa yhdistyy toisaalta sekä yksilökilpailujen sosiaalisuus ja ystävyys lajinharrastajien kesken että toisaalta joukkueotteluiden sosiaalisuus. Joukkuemonikilpailussa ei ole tavatonta, että joukkueen jäseniä "lainataan" joukkueesta toiseen, jos jostakin joukkueesta puuttuu.

Ja kyllä, ruukinmatruuna on vanhassa lajissaan ystävystynyt pahimpien kilpailijoidensa kanssa. Hän nykyään hyppää yhden sellaisen kanssa ja purjehtii toisen :-)

anonyyminsynonyymi kirjoitti...

Mihinkäs Jaska asettaa kilpapurjehduksen?

purjehtija ja vene
useampi purjehtija ja vene
parikilpailu vene vs. vene
joukkuekilpailu kolme venettä vs. samanmoiset joukkueet

Lajissa mukana olevana, olen havainnut, että kilpapurjehtijat ovat pääosin akateemisesti orientoituneita.

Eipä äkkiä tule mieleen, että jäätappelujoukkueessa olisi moista maisterisumaa http://www.purjehdusmaajoukkue.fi/maajoukkue/

Ironmistress kirjoitti...

Anonyyminsynonyymi: Täälläpäässä havainnot kilpapurjehduksesta ovat täsmälleen samat. Purjehdus ja harrasteilmailu eivät ole eliittilajeja. Ne ovat nörttilajeja. Ne ovat sellaisia lajeja, joita harrastavat selkeästi keskimääräistä älykkäämmät ja akateemisesti orientoituneet ihmiset. Meidän omassa venekunnassamme on kaksi dippainssiä, yksi ekonomi, yksi maisteri ja yksi prosessimetallurgi eli siis ruukinmatruuna itse.

Joukkuemonikilpailulajit ovat harvinaisia, mutta niiden harrastajat todellakin ovat sekä sosiaalisia että yhteisöllisiä.

Jaska Brown kirjoitti...

IM ja Anonyyminsynonyymi: Pääjuttu on siis ilmeisesti oikeilla jäljillä. Minua on kutkutellut kirjoittaa yleisurheilusta juttu, jossa maalaisin jalanjäljet lajin uuteen kukoistukseen Suomessa joukkuekilpailujen kautta. Toisaalta jos sen esittää ensimmäisenä, voi olla varma ettei mene läpi - NIH eli Not Invented Here.

anonyyminsynonyymi kirjoitti...

Mulla on kulkenut käsien lävitse melkoinen ruko purjehdusjunnuja. Näissä junnuissa on ÄO-gaussin oikea puolisko todella vinoutuneesti edustettuna. Peruskoulun päätyttyä näistä junnuista lukioon on mennyt yli 90%. Siellä lukiossa on ollut valtaosalla pitkät matikat ja aika moni on saanut teknisen korkeakoulun tms. paikan suoraan kirjoitusten tuloksella. Tätä ei voi selittää pelkästään lajin elitistisyyden maineella ja vanhoilla rahasuvuilla. Suurin osa harrastajista ei kuulu näihin rahasukuihin ei edes NJK:n jäsenet. Paljon on sellaisiakin junnuja joiden perheessä ei ole lajiin ollut mitään kosketuspintaa. Omassa perheessäni oli kesämökillä loso soutuvene, silti ihan itse löysin lajin junnuna ja koukutuin. Muutamat valmennettavat junnut ovat saaneet vanhempansa kiinnostumaan lajista ja nykyään ne perheet ovat purjehtivia perheitä. Perheet ovat ihan normaaleita palkansaajia: kutvosia, lötjösiä ja pätisiä (kiitos Yrjöperskeleelle nimi-inspiraatiosta).

Purjehdus on myös jännä laji harrastajan näkökulmasta, koska harrastaminen ja oppiminen on elinikäistä. Samoin lajissa voi toimia menestyksekkäästi samanaikaisesti eri rooleissa: purjehtijana, veneilijänä, valmentajana, tuomarina ja kilpailunjärjestäjänä. Kaikki em. roolit tukevat toisiaan eivätkä sulje toisiaan ulos. Itselle ei tule mieleen, että jääkiekkovalmentaja toimisi menestyksekkäästi tuomarina ja kilpailisi itse lajissa ja vielä lomilla höntsäpelailisi naapureiden kanssa.

Itsellä ainakin purjehduskausi menee seuraavasti: kilpailua omalla kesämökkiveneellä, junnujen valmennusta, lomapurjehdusta, jollakilpailua ja treenausta yhdenhengen veneellä, satunnaiset keikat tuomarina/järjestäjänä. Ja sitten kaikki näprääminen ja väkertäminen välineiden parissa mikä sopii tälläiselle kasvatustieteelliselle amikselle hyvin.

Ironmistress kirjoitti...

Ehkäpä blogi-isännältämme on myös odotettavisssa kirjoitus "Eliittilajit vs nörttilajit" ? Purjehdushan on mitä suurimmassa määrin nörttilaji - ei eliittilaji.

Purjehduksen joukkuemonikilpailuluonne tulee esiin juuri tuossa anonyyminsynonyymin esittämässä tavassa harrastuksen moninaisuudesta. Ja mikä hauskinta: ruukinmatruuna itsekin on skaboissa purjehtinut pahimpien kilpailijoidensa venekunnassa silloin, jos heiltä on puuttunut porukkaa. Tämä tuskin onnistuisi joukkueottelussa.

Yksilömonikilpailuihin pätee usein myös tuo sama moninaisuus - myös aktiiviuran jälkeen. Siiä, missä nyrkkeilijä saattaa kertakaikkiaan heittää hanskat naulaan aktiiviuransa jälkeen yleisurheilija voi hyvin jatkaa harrastuksen piirissä AS:n kuvaamalla tavalla aktiiviuran jälkeen.

Jaska Brown kirjoitti...

Voipi olla että tuollaista kirjoitusta tuleekin. Ja kyllä vain, yleisurheilijat jatkavat hyvin usein valmentajina, seurajohtajina tms.