Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 30. tammikuuta 2016

Uutiskatsaus 4/2016


1. Cooper

Palvelukseen astuneet varusmiehet juoksivat viime vuonna Cooperin testissä keskimäärin 2423 metriä. Ainoa positiivinen asia uutisessa on se, että tulos on kaikkien aikojen huonoin. Täytyy myöntää, että lukiessa pääsi muutama ärräpää. Siis vähän yli 2400 metriä! Terveet suomalaiset nuoret miehet! Tuon tuloksen pitäisi olla 12-vuotiaiden, ei 20-vuotiaiden keskiarvo. Välillä tuntuu siltä, että tämä kansa ansaitseekin tuhoutua.
Oikeastaan pitäisi ottaa käyttöön pykälä, että armeijassa alkaa TJ vähentyä vasta sitten, kun hilppaisee Cooperin testissä 2500 metriä. Joka nyt on jonkinmoinen minimiraja. Sama sääntö tietysti sivareille ja totaaleille, kysehän on kansanterveydestä.
Onneksi uutisen kommenteissakin kauhisteltiin asiaa, joten ihmiset ovat sentään jollain lailla tietoisia siitä missä mennään. Tosin joukossa oli jälleen tyypillistä Cooper-uhoa tyyliin "juoksin kumisaappaat jalassa talvipakkasessa 4000 metriä" aika moneltakin. Huvitti taas kerran. Noista Cooper-omakehuista voi aina turvallisin mielin pudottaa vähintään puoli kilometriä pois. Kommentoijissa oli pilvin pimein vähintään 3600 metriä juosseita. Tosiasiat ovat vähän muuta. Omana varusmiesaikanani vuonna miekka ja kypärä joukko-osastossa - joka ei koostunut mistään normijanttereista - keskiarvo oli 3100 metriä ja tuon 3600 ylitti yksi ainoa varusmies, joka oli entinen kilpajuoksija. Se juniorien SM-tason hiihtäjä jäi niukasti alle. En tiedä miten seuraavassa saapumiserässä kävi sille hepulle, joka sai vuosia myöhemmin SM-mitalin kestävyysjuoksussa. Periaatteessa neljä tonnia Cooperissa oli kuitenkin jo rikottu, koska oli jo palvelukseen astuessaan alittanut 15 minuuttia vitosella - tarkistin juuri Tilastopajasta.
Mutta tunnetusti Cooperin testin arvosteluasteikkohan on seuraava:
1600-2000: Asennevamma.
2000-2400: Huono kunto.
2400-2800: Kohtalainen kunto.
2800-3200: Hyvä kunto.
3200-3600: Todella kovakuntoinen tyyppi, josta puhutaan kaveriporukassa ihaillen.
3600-4000: Kivikova huippukuntoilija tai -urheilija eli hiihtäjä tai suunnistaja.
4000-4400: Laiska, umpisurkea, rapakuntoinen vetelys - eli suomalainen kestävyysjuoksija.
4400-4800: Maailman huippujuoksija.


2. Teemun täysosuma

Suomi meni sekaisin, kun Teemu Selänne kommentoi Twitterissä. Suvaitsevaisto sai paskahalvauksen ja argumentit olivat verrattavissa epätoivoisiin purkukiekkoihin kolme viittä vastaan -alivoimalla. Rasismisyytökset räjähtivät. Huvittavinta kaikessa oli Teemun alkuperäinen Twitter-viesti: "kovat rangaistukset! hyysäily lopetettava! tuomiot kohdalleen!!!" Näkeekö joku tässä mitään viitettä johonkin rotuun tai turvapaikanhakijoihin? Jep, suvaitsevaisto.
Myöhemmin taustat selvisivät. Blogikirjoituksessaan Teemu paljasti, että hänen ystävänsä alaikäinen tytär oli joutunut turvapaikanhakijoiden raiskaamaksi. Näin se käy. Kun osuu omalle kohdalle, niin alkaa tapahtua. Harmillista asiassa on toki se, että loppujen lopuksi rikollisuus on pienempi ongelma kuin se, mitä kauttaaltaan heikentyvä väestönlaatu tekee tulevaisuudellemme.
Sätkyn saaneet yrittivät aluksi selitellä, että kyseessä ei ole Teemun teksti. Teemu kuitenkin ilmoitti, että on. Sen jälkeen yritettiin mustamaalata sanomalla, että sen on kirjoittanut joku mediakonsultti. Mitä väliä sillä on, kuka tekstin kirjoitti, jos Teemu sen allekirjoittaa? Olen minäkin pistänyt monta kertaa nimeni alle toisen kirjoittamaan lausuntoon. Kyllä Teemu luetun ymmärtää. Hän on ihan tavallinen, normijärjellä varustettu suomalainen mies. En tiedä, kuinka hyvä kirjoittaja hän on, mutta on toki todennäköistä että tekstin on vähintäänkin oikolukenut joku asiantuntija. Se on sekä rakenteellisesti että kieliopillisesti niin hyvin kirjoitettu, että siihen pystyisi alle 10 % aikuisista suomalaisista. Ja Teemu on asunut 20 vuotta ulkomailla käyttäen enimmäkseen englantia, joten on varsin ymmärrettävää jos hän on turvautunut apuun.
Saa vain nähdä, miten media häntä tämän jälkeen kohtelee. Teemua on kohdeltu tähän asti silkkihansikkain jo niiltä ajoilta, kun hän pelasi vielä SM-liigassa. Olen itse ollut paikalla tilanteessa, joka seliteltiin ihan toisin mediassa. Tosin kyseessä oli täysin normaali nuoren miehen pikkujuttu, mutta se paljasti median toiminnan.
Tärkeintä asiassa on se, että nyt taisi pato murtua. Teemun ulostulo on saanut monen muunkin julkisuuden henkilön sanomaan tosiasiat ääneen. Kypärä päästä Selänteen edessä, teit Teemu miehen työn.
Stanley Cup ja olympiamitalit jäivät varjoon - Teemu täräytti elämänsä arvokkaimman osuman!


3. Tulitukea

Selänne sai melkoisen myrskyn niskaansa, mutta vielä enemmän hänelle on tullut tulitukea. Jopa yllättäviltä tahoilta, kuten otsikkolinkin Fatbardhe Hetemaj'lta. Kyllä jokainen täysijärkinen pakolaisena maahan tullut on samalla kannalla. Jos nyt ei muuten, niin ainakin siksi että he ovat tajunneet ilmapiirin kiristymisen. Eli sen, mistä me täällä voiman pimeällä puolella olemme koko ajan varoittaneet. Kirjoitin jo toista vuotta sitten, että epäilen vahvasti päätyväni lähivuosina muslimien suojelijaksi. Kun tarpeeksi sataa sontaa, niin suomalaisilla naksahtaa. Ja silloin ei kauheasti katsota millainen tyyppi on, vaan etnis-uskonnollista taustaa. Tämä surettaa minua jo etukäteen. Olen huolissani niistä tuttavistani, jotka ovat kunnollisia, suomalaiseen yhteiskuntaan täysin sopeutuneita ihmisiä, mutta edustavat sellaista ryhmää, joka on sikaillut jo aivan liikaa. He joutuvat tilanteen kärjistyessä mahdollisesti syyttään vaikeuksiin. Kuten Teemu blogissaan totesi: "En hyväksy rasismia missään olosuhteissa." En minäkään. Voi olla, että tässä pitää ryhtyä pykäämään salakomeroa vintille.
Hetemaj'n aktivoituminen saattaa olla merkki siitä, että tänne jo selvinneet mamut alkavat tajuta, ettei vyöry lopu koskaan, ellei sitä pysäytetä. He ovat päässeet vihreälle oksalle, mutta ymmärtävät ettei jaettavaa riitä kaikille.


4. Monikulttuuriset VOKit

No nyt se sitten selvisi, miksi VOK:eissa ramppaa poliisiautoja niin tiheään, että tienparannusmäärärahat alkavat loppua. Poliisi kertoo, että "uskontojen ja kansallisuuksien välillä jo lähtömaassa olleet ristiriidat eivät helposti häviä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa". Siis VOK:eissa on levotonta siksi että ne ovat monikulttuurisia! Toistetaanpa vielä kerran: VOK:eissa on levotonta siksi että ne ovat monikulttuurisia!
Tuon minä olisin kyllä voinut kertoa jo ennen kuin tänne perustettiin ainoatakaan VOK:ia. Loput ristiriidat taas johtuvat "kulttuurien yhteentörmäyksistä", kun ei tunneta suomalaisen kulttuurin tapoja. Voihan sitä tietysti tuollakin nimellä sanoa, kun onnistunut sivistyskulttuuri ja toimimaton barbaarikulttuuri kohtaavat. Minulle kun kulttuurien yhteentörmäys on tarkoittanut lähinnä sitä, että japanilainen ei voi kysyä kun se merkitsisi osaamattomuuden tunnustamista ja sitä, että amerikkalainen haluaa paistaa nuotiolla vaahtokarkkia eikä makkaraa, ei sitä että ählämijoukko käsittää sormien työntämisen porukalla naisen housuihin vain tavallista tuttavallisemmaksi tavaksi tervehtiä.
Monikulttuuri on siis ongelma. Stop the press! Tai oikeastaan mieluummin: Press the STOP!!!!!!!!!! Ja vähän äkkiä! Jonka jälkeen heti perään: Press the Eject!


5. Tilastoja

Poliisi meni ja järjesti tiedotustilaisuuten matujen rikollisuudesta. Erinomaisen kieli keskellä suuta pidetty istunto kertoi rikollisuuden kasvusta, mutta jätti kertomatta oleellisen. Tilastoissa verrattiin vuotta 2014 vuoteen 2015 ja havaittiin selvä nousu maturikollisuudessa. Kertomatta jätettiin se, että matuvyöry ehti olla maassa vain kolmasosan vuotta. Eli todellisuudessa lukemat olisi pitänyt kertoa kolmella, jotta olisi saatu jollain lailla luotettavaa tietoa - eikä sekään olisi riittänyt, sillä vuodenaika oli varsin epäsuotuisa matujen suosimalle puskarikollisuudelle. Huomasitteko muuten, miten oli hiljaista tässä muutama viikko, kun muutenkin maailman pienikullisimpien irakilaisten pippelit kutistuivat pakkasissa niin näkymättömiin, ettei kusellakaan voinut käydä ilman pinsettejä ja sokeripalaa? Onneksi sentään muu rikollisuus kukoisti, kuten tässä juuri äskettäin matun mäiskiessä toista useita kertoja puukolla. Eikä edes saanut hengiltä! Olisi yhteiskunnalta säästynyt taas pitkä penni. Säälittävää ammattitaidottomuutta, vähän sama kuin tällä jo useita satoja vuosia maassa olleella vähemmistöllä jolla on kyllä tapana ammuskella toisiaan ravien yhteyksissä, mutta yleensä sen verran huonolla sihdillä että kohde jää henkiin tai luoti osuu sivulliseen.


6. Itäraja vuotaa

Nyt on pakoloisia alkanut tulla myös itärajan yli. Toivoa sopii, että Sipilä löytää housunsa ja pääsee sopuun Medvedevin kanssa. Yksi asia tässä ymmärtämätöntä kyllä kummastuttaa. Ymmärrän kyllä, että Venäjä päästää nämä pois maastaan - kukapa ei heistä eroon haluaisi. Sitä en ymmärrä, mikä helvetin velvollisuus suomalaisilla rajavartijoilla on päästää heidät maahan. Eihän heillä ole edes viisumia Suomeen! Päästäisivätkö he venäläisen Suomeen ilman viisumia? Jos päästäisivät, niin minkä helvetin takia passeja edes tarkastetaan? Vai onko niin, että sanan "turvapaikka" lausuminen millä tahansa tunnistettavalla kielellä aiheuttaa punaisen maton rullaamisen? Kertokaa minulle, kun en todellakaan tiedä - ja vaikka tietäisin, tuskin silti ymmärtäisin.


7. Koti kuntoon

Käräjäoikeus tuomitsi taannoin 20-vuotiaan irakilaisen miehentekeleen kalterien taakse pahoinpitelystä ja tapon valmistelusta. Tämä näet oli aikonut tappaa 16-vuotiaan siskonsa, joka oli ryhtynyt käyttäytymään liian ihmismäisesti eli hylännyt perheensä antikulttuurin ja uskonnolliset perinteet. Hovioikeus tuli asiassa toiseen tulokseen ja vapautti hepun. Mikä sinänsä on ihan hyvä päätös, mutta valitettavasti vapautus tapahtui Suomeen. No, mitäpä sitä minunkaan verovaroillani muuta tekemistä olisi kuin elättää tuommoisia.


8. Kyllä-HAN!

Voihan se tietysti olla täysi sattuma, mutta jostain kumman syystä ihmetyttää että vedetään iso otsikko suomalaisten joukkotappelusta juuri nyt. Samaan aikaan kun matut järjestävät kansallisurheilujensa älämölön, porukkahakkaamisen ja joukkourputuksen Suomen Cupin osakilpailuja kaikissa VOKeissa ympäri maan. Kauan piti vain kaivella, että löytyi vastaava uutinen suomalaisista eli vuoteen 1976 asti, josta löytyi uutinen kotiutuvien varusmiesten joukkotappelusta. Jos tämän tarkoitus oli osoittaa, että kyllä-HAN ne suomalaisetkin joukkotappelevat, niin tilastollista tutkimusta hätiin. 40 vuoden aikana Suomen Raskaan kasarmeilla on palvellut vuosittain noin 30-40 000 varusmiestä. Yksi uutisiin asti päässyt joukkotappelu. Täällä on ollut 30 000 matua kolme kuukautta eli neljännesvuoden kasarmioloissa. Joukkotappeluja on ollut ainakin kymmenen. Tekee 10 * 4 * 40 = 1600. Eli kun Teemu Selänne teki 1457 pistettä NHL:ssä, niin teki-HÄN joku muukin kiekkoilija yhden syöttöpisteen, joten kyllä hän on samanvertainen!


9. Halvalla saa

Kokoomuksen vatipäät haluavat turhapaikanhakijat töihin palkatta tai vähintäänkin alennetuin palkoin. Tämä paljastaa samalla, mistä tässä on kyse: ei Suomeen ole tullut ainuttakaan pakolaista. Kaikki ovat siirtolaisia, joiden tarkoitus on jäädä pysyvästi Suomeen. Jos he olisivat pakolaisia, riittäisi tilapäismajoitus ja mahdollisimman pikainen paluu kotimaahan. Perusteluna palkka-aleen kun sanottiin, että on toimittava nopeasti syrjäytymisen estämiseksi. Viimeksi kun vilkaisin, maassa oli 241 000 suomalaista työtöntä. Kahdeksankertainen määrä matuihin nähden. Ja näistä "Suomen" hallitus ei nakkaa paskaakaan. Meillä ei ole pakolaiskriisiä, vaan johtajuuskriisi.


10. Vaan työvoimapula se kummittelee yhä...

Maahantunkeutumista perusteltiin jälleen kerran sillä, että meitä uhkaa työvoimapula. Tällä kertaa syynä onkin se, että Suomeen syntyi ennätyksellisen vähän lapsia viime vuonna: 55 040.
Väite on, että krooninen työvoimapula iskee päälle ja tätä on sitten korvattava maahanmuutolla. Jutussa ei kylläkään - taaskaan - perusteltu sitä, millä tavoin kolmikymppinen lukutaidoton kamelinkengittäjä pelastaa Suomen talouden.
Jutussa paljastetaan myös se, että edellisen kerran vähemmän lapsia on syntynyt 1860-luvun suurina nälkävuosina. Tämä paljastaa myös syyn siihen, miksi lapsia syntyi niin vähän nyt: ihmiset kokevat elinolosuhteet huonoiksi. Tähän on syypää kykenemätön hallituksemme.
Mutta asiaan. Kuvitellaan, että Suomen hallitus esittää jumaliste lupauksen siitä, että lapsiluvun kasvaessa pistetään stoppi keharien maahanmuutolle. Tällöin olen satavarma siitä, että lapsimäärä räjähtää kasvuun vuoden kuluttua lupauksen antamisesta. Myös allekirjoittanut ilmoittautuu tässä tapauksessa talkootöihin, vaikka onkin tehnyt jo aiemmin asian eteen reilusti enemmän kuin keskimääräisen osuutensa. Vaimolta ei tarvitse edes kysyä, Salli on hyvän asian puolesta varmasti enemmän kuin valmis.


11. Venäjällä käryää

Venäläiset yleisurheilijat ovat jääneet joukolla kiinni dopingista. Yleisurheilu kärsii tämän takia hätää, koska tekopyhät sponsorit tukevat tämän takia mieluummin sellaisia lajeja, joissa käryjä on vähemmän - eli joissa ei edes pyritä eroon dopingista. Yllätys ei ole se, että dopingista kiinni jääneet ovat lähinnä naisia. Kun aikoinaan ihmeteltiin, miksi kiinalaiset pärjäävät naisten mutta eivät miesten uinnissa, eräs suomalainen uintivalmentaja totesi: "Naisista voidaan kyllä tehdä miehiä, mutta miehistä ei voi tehdä kaloja." Yllätys ei ole sekään, että käryt käyvät nimenomaan valtiojohtoisissa systeemeissä. Dopingin käyttö ilman kiinnijäämistä - tai edes selviämiseen uskominen - edellyttää erittäin hyvin toimivaa keskusjohtoista järjestelmää. Yleisurheilussa ei liiku niin suuri raha äärimmäisen huipun ulkopuolella, että yksityisyrittäjyys olisi kannattavaa. Toisin on esimerkiksi pyöräilyssä, jossa jokaisella yksityistallilla on riveissään kymmeniä ammattiajajia, puhumattakaan palloilulajeista.
Kohun seurauksena Venäjä on suljettu toistaiseksi pois kansainvälisestä yleisurheilusta. Tämä on väärin. Ei voi antaa kollektiivista rangaistusta, ellei voida edes suhteellisen vedenpitävästi osoittaa, että kaikki ovat olleet osallisia. Uskon, että rangaistus on pelkkä pelote ja kaatuu vielä ennen olympialaisia. Vähintäänkin on sallittava Jelena Isinbajevan tapaisten urheilijoiden kilpailla yksityishenkilöinä olympialipun alla, riippumattomina urheilijoina. Tämä olisi oikein ja sitä paitsi Putinia vituttaisi, mikä on aina positiivista.


12. Kun nyt syömään ruvetaan...

Iltalehti uutisoi siitä, kuinka hirmuisia määriä syö raskaan sarjan nyrkkeilijä. No kyllähän asia on niin, että kun kestävyysjuoksija alkaa syödä, niin toiset ovat täysin vastaantulijoita. Kulutus on kovassa treenissä sitä luokkaa. Lisätietoja voi kysellä vaikka maratonin SM-mitalisti Forrest G:ltä.


Pakollinen loppukevennys: Kommunismin perusta

Neuvostoliiton agentit tutkivat ainakin Maon ulostenäytteitä kerättyään niitä salaa erikoislaittein valtiovierailun aikana. Ei liene mitään syytä olettaa, etteikö näin olisi toimittu muidenkin vieraiden kanssa. Näiden näytteiden perusteella tehtiin poliittisia päätöksiä. Olenhan minä aina tiennyt, että kommunismi perustuu paskaan, mutta että noin konkreettisesti.

7 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Samaa mieltä kaikisa kohdista ja erityisesti nro 9. Tämän maan johto on surkeuden ruumiillistuma.

Huomenna olis rajat kiinni miekkari Stadissa, pitänee vaeltaa sinne.

Lauri Stark kirjoitti...

Skappari-joka-juoksee-4000-saappaissa-nassesssa-ja-tst-liivissä lienee yleistornari. Lisäksi Lasse Viren on kuulemani mukaan juossut joka varuskunnan cooper-ennätyksen.

Armeijan cooper-tasohan mitataan muuten lähtötasosta? Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja kotiutuscoopereista, jotka juostaan paria viikkoa ennen nollapäivää. Omassa komppaniassani keskitaso lieni alussa lähellä valtakunnallista tasoa, mutta parani palveluksen lopulla selvästi. Osaltaan asiaa selittänee ilmiselvä kunnon kohoaminen ja osaltaan ennätyksellinen keskeyttämisprosentti, 30; eivät töhöimmät enää tilastoja tahrineet. Omassa joukkueessani keskiarvo oli lopussa 2700, mitä voi pitää kohtuullisena tuloksena. Sissijoukkueen keskiarvo oli ei-niin-yllättävästi 3000. Se oli kyllä yllättävää, että kaksi parasta juoksijaa tulivat huoltojoukkueesta.

Tuo Selännekohu paljastaa aika hyvin suvaitsevaisten tunteet. Vaikka jotkut suoraan sen sanovat, muut vähintään kokevat nuivien olevan pahoja ihmisiä. He eivät usko, että heidän motivaationsa voisi perustua muulle kuin halulle kiusata, syrjiä ja ehkä jopa tuhota erilaisia ihmisiä. Siksi he ihmettelevät miksi Teemu, "joka on aina ollut niin mukava tyyppi", nyt sanoo tällaisia ääneen. He eivät halua uskoa sitä todeksi, koska he näkevät hänessä langenneen enkelin.

Ironmistress kirjoitti...

Jos yksikin kala akvaariossa on hauki...

Becker kirjoitti...

Ainoa uutiskatsaus pitkiin aikoihin, joka oli alusta loppuun asti täyttä asiaa.

Jaska Brown kirjoitti...

Kumitonttu: Mikä ihme siinä on, kun ihmiset eivät tunnu lähtevän miekkariin? Netin kommenttipalstoilla johdetaan kuitenkin 100-0. Peukutuksia on hauska katsoa - lukumääristä näkee heti kommentin laadun sitä lukematta. Olisiko kyse siitä, että meillä on perhe ja työ, emmekä ehdi miekkareihin, minä en ainakaan. Toisin kuin vastapuoli. Toisaalta erinomaisen hyvä merkki on se, kun katsoo ketkä nykyään uskaltavat olla naamioitumatta ja ketkä eivät.

Korppi on oikeus: Tässäpä näitä armeijatornareita lisää. Ja kuten totesin, huvittavinta asiassa oli se, että Teemu vaati kovempia tuomioita raiskaajille - suvaitsevaisto oli se, joka yhdisti kommentin mamuihin ja rasismiin. Kertoo osaltaan siitä, että jopa siellä tajutaan tosiasiat, vaikkei tunnusteta.

IM: ...niin siitä pitää tehdä fileitä.

Becker: Ja minä kun yritin pistää huumoriakin väliin, mutta nykypäivänä se tuppaa olemaan todempaa kuin todellisuus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Noin ensinnäkin kiitokset hyvästä uutiskatsauksesta. Vaan sitten siihen, mitä ihmettelit, eli:

”Mikä ihme siinä on, kun ihmiset eivät tunnu lähtevän miekkariin?”

Osalla, niin kuin esimerkiksi minulla vaikuttaa virka-asema ja sen, sekä sitä myötä elannon menettämisen pelko, mikä olisi sinänsä sananvapauden kannalta varsin ongelmallinen kysymys, jos tässä maassa sitä pidettäisiin ongelmana, mutta valitettavasti sitä pidetään hyveenä. Ja on toinenkin asia, eli me nuivat olemme sitä porukkaa joka lukisi Tex Willeriä sohvalla eikä nakkaisi paskaakaan mistään, jos näitä ongelmia ei olisi olemassa.

Ja meille mielenosoitukset ovat aina tuntuneet vähän pellen meiningiltä, koska me emme halua naamaamme näkyville, vaan haluamme olla kerta kaikkiaan rauhassa emmekä halua häiritä ketään, jos aihetta ei ole. Vastapuolemme taas koostuu ihmisistä, jotka oikein mielellään haluavat olla esillä ja nähdä naamansa lehdissä ja mikä ettei televisiossakin. Heille kun mielenosoitus ei ole vain mielenosoitus, vaan myös show, performanssi ja bailut. Eli tässä on vastakkain ne ihmiset, jotka haluavat olla tuntemattomia ja ihmiset, jotka haluavat olla esillä.

Vaan ehkä meidänkin pitää alkaa oppia, että mielenosoitus ei ole se Koskelan Jussin vihaama ”kulkue”, vaan se alkaa pian olla välttämättömyys.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Cooper-testi jäi mietityttämään, että mikä on hyvä tulos. Viimeksi juoksin Cooperin 2300 metriä. 15 vuotta sitten ja tulin juoksupaikalle minuuttia ennen lähtöä sätkä huulessa ja farkut jalassa, silti juoksin koko lukioluokan toiseksi parhaan juoksun. Enemmän olisin huolissani nuorison TAHDOSTA, kuin kunnosta.