Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 24. elokuuta 2015

Välihuomautus 77: Linkkilista

Vanha totuus rästiin jääneistä töistä: silloin, kun muistaa ne, ei ehdi, silloin kun ehtisi, ei muista. Nyt kerrankin tapahtui sellainen ihme, että sekä muistin että ehdin yhtä aikaa.

Tuolla oikeanpuoleisessa sivupalkissa oleva linkkilista oli pahasti vanhentunut. Siellä oli sellaisia blogeja, jotka ovat lopettaneet aikapäiviä sitten ja sieltä puuttui sellaisia blogeja, jotka siellä paikan ansaitsevat. Tein poistoja ja lisäyksiä. Jaon pidin edelleen kolmessa ryhmässä, tosin järjestelin kahta ensimmäistä ryhmää siirtelemällä blogeja niiden välillä paremmin todellisuutta vastaaviksi. Kahdessa ensimmäisessä ryhmässä on enempi sekalaista tavaraa, kun tämä oma blogikin on semmoista sekametelisoppaa. Siinä viimeisessä ovat kestävyysjuoksijoiden blogit erikseen, ne kun ovat siinä genressä etteivät välttämättä kiinnosta muita lukijoita. Muuta luettavaa -osion poistin kokonaan.

Ikävät asiat ensin. Poistin listasta Kemppisen blogin. Tietoturvasyyt ja vakava nettiketin loukkaus. Pari päivää sitten blogisti kirjoituksessaan ilmoitti luovuttavansa kaikki tiedot ja IP-osoitteet keskusrikospoliisille. Poliisilla kun on aikaa tutkia tämmöisiä mielipiderikoksia, kun maassa on muuten rauhallista. Onhan tänne tunkemassa kymmeniätuhansia rauhanomaista kulttuuria edustavia siirtolaisia, joiden pelkkä läsnäolo tekee maasta lainkuuliaisen ja aiheuttaa poliisille luppoaikaa. Siinä joutaa sitten tutkimaan niitä vihakirjoittajia, jotka, mokomat, kehtaavat sanoa invaasiosta vastalauseen.

Tupla-J lopetti vanhan bloginsa, jonka poistin listalta ja olisin korvannut uudella, mutta kun mies näyttää olleen lomalla toukokuusta lähtien. Jäämme odottamaan paluuta.

Tapio Tuuri poistui bloggaamisen korkeammalle tasolle puoli vuotta sitten.

Yli vuoteen eivät aktiivisia ole olleet seuraavat, jotka näin ollen poistuvat listalta. Toivon kirjoittajilta ilmoitusta, mikäli tekevät comebackin:
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria
Nikopol, joka kyllä oli poistanut jo lopettaessaan kaikki muut kirjoituksensa paitsi erinomaisen Testamenttinsa
Ammattisotilas
Octavius
Nihilistin päiväkirja
Yhden miehen tietotoimisto eli ex-Poropoliisi, joka teki lyhyeksi jääneen comebackin
The Smiling Seal
Arawn, jonka blogi olikin jo kadonnut ja muutama muukin vähemmän aktiivinen tästä osiosta
Samaten lähti Gates of Vienna, jossa oli ollutkin vanhentunut osoite. Uudessa osoitteessa on hyvää tarinaa, mutta en ole ehtinyt lukea
Kestokoutsi, joka ilmoitti lopettaneensa
Stina, josta ei ole kuulunut mitään sen paremmin blogistanissa kuin radallakaan
Pyylampi
Nina Chydenius
Sandra Erikssonilla on uusi blogi


Uusiin linkkeihin tulivat sekametelisoppaan seuraavat:
Oinomaos, nuori innokas tulokas haittamaahanmuuttoasioihin
Korppi on oikeus, niin ikään nuori innokas tulokas
Ibn Matti, Matinpoika kirjoittaa islamin opista hyviä analyyseja
Riikka Purra, eriteltyä tekstiä haittamaahanmuutosta
Lakeudenmies, yhteiskunnallista havainnointia
Historix, luettua sotahistoriaa ja sen peilaamista nykymenoon
Timo Vihavainen, rohkeaa haittamamukritiikkiä omalla nimellä

Juoksublogeihin lisäsin seuraavaa:
Tirilän tytöt eli Alisa Vainio ja Maiju Luokkala
Anne-Mari Hyryläinen
Satu Kähkönen ja Kalle Lipiäinen
Arttu Vattulainen

7 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Ruukinmatruuna harkitsee myös vakavasti Kemppisen blogin poistamista omasta linkkilistastaan. Hänen viimeisin vetonsa oli sen verran ikävä sananvapauden kannalta.

Kumitonttu kirjoitti...

Lueskelin tuota Tirilän tyttöjen blogia. Vaikka ruumiinrakenteeni soveltuukin kaikkiin juoksumatkoihin yhtä hyvin, niin en millään jaksaisi noin kurinalaiseen elämään ryhtyä. Ymmärrän täysin että kova kilpailuvietti ja lahjakkuus heitä innostaa jatkamaan, mutta aivan liian vaativa laji kaltaiselleni hedonistille.

Mutta mielenkiintoinen blogi, lisään sen omaan listaani.

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Jaska.

Kiitos kaunis huomiosta linkkilistan merkeissä.

Oinomaos kirjoitti...

Kiitos Jaska.

Historix kirjoitti...

Jaska kiitos mukavasta huomioimisesta.

Jaska Brown kirjoitti...

Ironmistress: Kyökkipsykologisesti voi todeta, että Kemppisen tapauksessa kyseessä on myöhäisin havaittu isäkapina: jo kolme vuotta isän kuolemasta ja mies itsekin on ollut jo pitkään kansaneläkkeellä.

Lakeudenmiehelle, Oinomaokselle ja Historixille kiitokset kuuluvat teille itsellenne hyvistä kirjoituksista.

Anonyymi kirjoitti...

Terve, mitenkä olisi jos Jaska kirjoittaisit näistä yleisurheilun MM-kisoista lajikohataista analyysia? Myös kenttälajit huomioiden. Kenttälajeista olisi myös kiva saada oma pläjayksensä, vaikka juoksumiehiä oletkin.